RAPORTTI 16UWA Vesihuoltolaitosten arvonmääritysperiaatteiden vakiointi

Transkriptio

1 RAPORTTI 16UWA Vesihuoltolaitosten arvonmääritysperiaatteiden vakiointi

2 1 Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa kirjallista lupaa.

3 1 Sisältö ALKUSANAT... 3 TERMIT JA MÄÄRITELMÄT JOHDANTO Työn tavoite Taustaa Työn toteutus ARVONMÄÄRITYKSEN TARVE Lainsäädännöllinen tausta Käyttöomaisuuden hallinnan haasteet Vesihuoltolaitosten talous Vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyt ARVONMÄÄRITYSMENETELMÄT Taustaa Kirjanpitoarvo Nykykäyttöarvo Yleistä Laskentaperiaatteet Käytön reunaehdot ja riskit Tuottoarvo VERKOSTORAKENTAMISEN KUSTANNUKSET Taustaa Nimikkeistö ja kustannushallinta Vesihuoltoverkoston rakentamiskustannusten jaottelu Vesihuollon maatyöt Yleistä Maaperän laatu Ilmasto- ja vesiolosuhteet Asutus ja rakentamisen tiiviys Kaivantoturvallisuus Vesihuollon putkityöt Putken koko Erot putkimateriaaleissa Työn järjestely Kilpailutukset ja suhdanteet Yhteys muuhun rakentamiseen... 23

4 5 TUTKIMUSMENETELMÄ Yleistä Pilotointi Kyselytutkimus Muuttuja-aineistojen käyttö TULOKSET RAKENTAMISKUSTANNUSTEN VAIHTELUSTA Tutkimuksen aineisto Rakentamiskäytännöt kunnissa Verkostorakentamisen kustannukset Kaivantohinnan vaihteluun vaikuttavat tekijät Yleiset tekijät Yhdyskuntarakenteen vaikutus Maaperän vaikutus Ilmaston ja vuodenajan vaikutus Putkikoon ja materiaalin vaikutus Muut kaivantohintaan vaikuttavat tekijät Muuttuja-aineistot Fore-laskenta ja yksikköhinnat Paikkatieto- ja tilastoaineistot LASKENTAMALLIN KEHITYS Mallin luonti Virhelähteet JOHTOPÄÄTÖKSET Arvonmääritysten käyttö Selvitystyön tulokset Mallin kehitystyö ja suositukset LÄHDEKIRJALLISUUS Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Pilotointivaiheen kyselylomake Yleisen kyselyvaiheen kyselylomake Infraluokituksen mukaiset rakennusosat vesihuoltorakentamiselle Putkiluokkien yksikköhintataulukko Laskentamallin kehitysskenaarioiden laskenta Verkostotiedon dokumentointimallit

5 ALKUSANAT Tässä Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston, Maa- ja metsätalousministeriön sekä Kuntaliiton rahoittamassa kehityshankkeessa kartoitettiin vesihuoltoinfran rakentamiskustannuksiin vaikuttavia tekijöitä, joiden avulla vesihuoltoverkostojen jälleenhankinta-arvo voitaisiin määrittää yksiselitteisesti. Tutkimus suoritettiin vuoden ajanjaksolla, jolloin tutkimukseen osallistui aktiivisesti työn ohjausryhmä, vesihuoltolaitosten edustajia sekä Pöyry Finland Oy:n henkilökuntaa. Ohjausryhmään kuuluivat: o Anneli Tiainen, Vesilaitosyhdistys o Osmo Seppälä, Vesilaitosyhdistys o Jaakko Sierla, Maa- ja metsätalousministeriö o Kirsi Rontu, Kuntaliitto o Henna Luukkonen, Kuntaliitto o Irina Nordman, Turun vesilaitos o Juha Kotiranta, Kurikan Vesihuolto Oy o Jukka Sahlakari, Tuusulan kunnan vesihuoltolaitos o Juha Hiltula, Kemin Vesi Oy o Jouni Salosensaari, Vaasan Vesi Pöyry Finland Oy:ltä työn tekemiseen osallistuivat aktiivisesti Reijo Kuivamäki, Karin Lepola ja Reija Kolehmainen. Lisäksi useiden vesihuoltolaitosten henkilökunta osallistui tiedon keräämiseen ja toimittamiseen konsultille tutkimusta varten. Raportti perustuu diplomityöhön, joka laadittiin työn yhteydessä Tampereen teknillisessä yliopistossa. 3

6 TERMIT JA MÄÄRITELMÄT 4 Digiroad Tietojärjestelmä, jossa on koottuna Suomen tie- ja katuinfran tarkat sijainnit sekä tärkeimmät omaisuustiedot. Järjestelmän tietoja ylläpitävät Maanmittauslaitos, Liikennevirasto ja kunnat. Fore Rapal Oy:n palvelukokonaisuus infrahankkeiden kustannushallintaan. Sisältää osatuotteita erilaisiin kustannushallinnan vaiheisiin. Ikuisuusarvo Arvo, joka saadaan, kun pääomitetaan ikuisuuteen laskettu yhden vuoden nettotuotto laskentahetkeen. MAKU Maarakennuskustannusindeksi, joka kuvaa maarakennusalan yrittäjälle koituvien kustannusten muutoksia. p-arvo Ilmoittaa tilastollisen päättelyn virheellisen päätelmän todennäköisyyden. Lasketaan tutkimusjoukon korrelaation ja otoslukumäärän avulla. RKI Rakennuskustannusindeksi, joka kuvaa rakentamisen kustannusten suhteellista muutosta. Rola Fore-palvelukokonaisuuden osatuote, joka on kehitetty rakennusosalaskelmia varten suunnitteluratkaisujen vertailemiseksi. Sisältää laskentamenetelmän ja ajantasaisen rakennusosahinnaston. ROTI WACC Rakennetun omaisuuden tilaa ja kehityksen arviointia varten kehitetty järjestelmä, jossa arvioijina ovat alan johtavat asiantuntijat. Järjestelmän pohjana on kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma ja saatavissa olevat tiedot omaisuudesta. Arvioinnin tuloksista julkaistaan raportti määrävälein. Pääoman painotettu keskikustannus, joka kuvaa liiketoiminnan rahoituksen hintaa (Weighted Average Cost of Capital). YKR Ympäristöhallinnon kehittämä yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä, joka kuvaa yhdyskuntarakennetta paikkatietona 250m*250m ruutukoossa. Yhdyskuntarakennetta on arvioitu kokonaisuutena, jossa on huomioitu asuntojen, työpaikkojen ja viheralueiden sijainti sekä niiden väliset liikenneyhteydet.

7 1 JOHDANTO Työn tavoite 1.2 Taustaa Tämän työn tavoitteena on parantaa vesihuoltolaitosten omaisuudenhallintaa. Nykyistä yhtenäisempi vesihuolto-omaisuuden arvonmääritys parantaisi taloutta koskevaa viestintää ja selkiyttäisi esimerkiksi vesihuoltolaitosten yhdistymisprosesseja. Työssä kehitettyjen laskentamallien avulla vesihuoltoverkoston jälleenhankinta-arvoa voidaan arvioida muutaman perusmuuttujan avulla. Työssä pyrittiin määrittämään uudisrakentamisen yksikköhinnat vesihuoltolaitosten verkosto-omaisuudelle, jotta vesihuoltolaitoksen jälleenhankinta-arvo ja nykykäyttöarvo voitaisiin selvittää yhtenäisin periaattein. Jälleenhankinta-arvojen määritys on rajattu tässä työssä koskemaan vain verkosto-omaisuutta, sillä verkostojen osuus koko vesihuoltolaitoksen pääomasta on tavallisesti %. Nykykäyttöarvon määrittämiseen tarvittavaa teknistä käyttöikää vesihuoltoverkostoille on määritelty useissa tutkimuksissa eikä sitä tutkita erikseen tässä työssä. Yleinen arvio vesihuoltoverkoston käyttöiästä on vuotta. Putkiin kohdistuu niin sisä- kuin ulkopuolisia rasitteita, jotka vaikuttavat putken käyttöikään. Putken käyttöikään vaikuttavat huomattavasti myös putken asennuksen ja käyttöönoton toimenpiteiden laatu sekä asennettavan tuotteen laatu ja verkoston suunnittelu. 1 Vesihuoltolain (119/2001) mukaan kunta vastaa vesihuollon kehittämisestä alueellaan ja käytännössä myös usein vesihuollon järjestämisestä. Suomessa on noin 1500 vesihuoltolaitosta, joista 400 on kuntien omistuksessa. Kuntien vesihuoltolaitokset palvelevat valtaosaa vesihuoltoon liittyneistä asukkaista ja tuottavat vesihuollon palveluista noin 90 %. Pienet yksityisesti omistetut vesihuoltolaitokset ovat usein vesiosuuskuntia. Niissä lähialueen asukkaat ovat liittyneet yhteen saadakseen parempaa talousvettä ja johtaakseen jätevedet asianmukaiseen käsittelyyn. 2 Vesihuoltolaitos on toiminta-alueellaan luonnollisessa monopoliasemassa. Vesihuolto on pääomavaltainen toimiala, jossa vesihuoltoverkostot aiheuttavat yli puolet vesihuoltolaitosten kustannuksista ja niihin on sitoutunut suurin osa vesihuoltolaitosten pääomasta. Vesihuoltotoiminnasta saatavien maksujen tulee pitkällä aikavälillä kattaa vesihuollon käyttökustannukset ja investoinnit. Vesihuoltolaitosten tilinpäätöstietojen perusteella suurin osa Suomen vesihuoltolaitoksista saa katettua toiminnan kulut asiakkailta perittävillä maksuilla. Laitosten tilanne vaihtelee kuitenkin hyvin paljon, ja pieniä vesihuoltolaitoksia joudutaan usein subventoimaan kunnan verorahoilla. Inflaatio huomioiden vain noin Suomen suurimmista vesihuoltolaitoksista ovat jokseenkin houkuttelevia sijoituskohteita. 3,4 Tilinpäätöstiedoilla ei kuitenkaan yleensä voida arvioida luotettavasti pitkän aikavälin investointitarpeita. Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitokset saavat tuottaa omistajilleen enintään kohtuullista tuottoa. Kohtuullisen tuoton määrää ei kuitenkaan ole määritelty tarkasti. Täten omistajilleen voittoa tuottavien vesihuoltolaitosten tuottoa ei pystytä yksiselitteisesti valvomaan tilinpäätöstietojen perusteella. Lisäksi on monia tapoja saada vesihuoltolaitos tuottamaan enemmän voittoa omistajalleen. On esitetty, että jotkin kunnat saavat jopa ylisuuria tuottoja vesihuoltotoiminnasta. 5 Vesihuoltoala on monien muutosten keskellä. Kuntien heikon taloustilanteen, kiristyneiden odotusten, ikääntyvän infrastruktuurin sekä kokeneiden työntekijöiden

8 eläköitymisen vuoksi vesihuollon järjestämistä on useassa kunnassa alettu tarkastella uudelleen. Ylikunnallinen tai alueellinen vesihuoltolaitosten yhteistyö ja sen kehittäminen on yleistynyt. Yhteistyö on muutamassa tapauksessa johtanut ylikunnallisten vesihuolto-organisaation perustamiseen. Vesihuoltolaitosten yhdistyessä yhteiseen organisaatioon kuntien omistusosuudet perustettavassa organisaatiossa täytyy määritellä. Vesihuoltolaitoksen arvonmääritystä voidaan käyttää niin vesihuoltolaitosten yhdistymisprosessien läpiviemisessä kuin talouden läpinäkyvyyden ja maksujen määrittelyn pohjana sekä omaisuuden hallinnan välineenä. Omaisuudenhallinta (asset management) on koettu vesihuoltolaitoksilla yhä tärkeämmäksi verkostojen saneerausvelan ollessa suuri. Omaisuudenhallinnan hyvä taso kuntien tiukkenevassa taloustilanteessa on avainasemassa vesihuollon toimivuuden varmistamiseksi. Omaisuuden arvonmääritys osana omaisuudenhallintaa edistää saneerausinvestointien toteutusta, kohdistamista ja oikea-aikaisuutta. Vesihuoltolaitosten arvonmäärityksille onkin ollut yhä enemmän tarvetta. Tehdyissä arvonmäärityksissä on käytetty useita erilaisia menetelmiä. Vesihuoltolaitosten käypä arvo voidaan määrittää muun muassa kirjanpitoarvolla, teknisen nykykäyttöarvon menetelmällä sekä tuottoarvomenetelmällä. Suurin haaste voi kuitenkin olla arvonmääritysmenetelmän ja sen reunaehtojen valinta. Vesihuoltolaitosten arvot täytyisi määrittää tasapuolisesti jokaiselle vesihuoltolaitokselle laitoksen koosta ja sijainnista riippumatta. Vesihuoltolaitosten arvonmääritykseen ei ole olemassa yhteneviä periaatteita ja arvonmääritykset tehdään talouden reunaehtojen mukaisesti. Arvonmääritysten yksiselitteisyyden haaste on tunnistettu muun muassa erilaisten laitosten liittyessä yhteen. Usein osapuolten poliittinen tahto ohjaa menetelmien käyttöä, sillä toimintojen yhdistämiset ovat poliittisia päätöksiä. Muilla infrarakentamisen sektoreilla arvonmäärityksiä on käytetty muun muassa omaisuudenhallinnan, viestinnän ja valvonnan tarpeisiin. Muun muassa sähköliiketoiminnassa on määritelty arvonmäärityksille yhteiset periaatteet maksujen valvontaa varten. Sähköverkko on sähköverkkotoiminnan harjoittajan suurin käyttöomaisuuden osa. Koska sähköverkon kirjanpitoarvo ei aiemmista verotussyistä johtuen kuvaa aina sähköverkon todellista arvoa, sähköverkon pääoma-arvona käytetään sen nykykäyttöarvoa. Energiamarkkinavirasto valvoo sähköyhtiöiden tuloutusten kohtuullisuutta pääoman keskimääräisen kustannuksen (WACC) avulla. Jälleenhankinta-arvon yksikköhinnat määräytyvät tehtyjen selvitysten pohjalta. Yksikköhintoja käytetään kaikissa sähköverkkoyhtiöissä, ellei ole erikseen perusteltua syytä käyttää erikseen määrättäviä yksikköhintoja. 6 Jotta vesihuollon arvonmääritysprosessien ymmärrystä ja vesihuoltolaitosten talouden läpinäkyvyyttä voitaisiin lisätä sekä arvonmääritysten väärinkäytösten riskiä vähentää, tulisi vesihuoltolaitoksille olla yhdenmukaiset periaatteet niiden arvon määrittämiseksi. Tarve yhtenäisille työkaluille ja toimintamalleille vesihuolto-omaisuuden arvottamiseksi on tunnistettu useissa vesihuollon kehityshankkeissa. Vesihuoltolaitosten arvonmääritys on tärkeä omaisuudenhallinnan väline, jonka tulisi olla kaikkien vesihuoltolaitosten saatavilla, jotta saavutetaan omaisuudenhallinnan hyvä tila koko Suomen laajuisesti. Arvonmääritysperiaatteiden yhtenäistämisellä varaudutaan myös omistusjärjestelyjen aiheuttamiin muutoksiin sekä mahdollistetaan tulevaisuudessa tarpeen ilmetessä myös vesihuoltolaitosten talouden valvonta. 6

9 1.3 Työn toteutus Jälleenhankinta-arvon yksikköhintojen määrittämiseksi työhön osallistui 5 pilottilaitosta ja lisäksi 49 vesihuoltolaitokselle lähetettiin kyselylomake. Pelkkään kyselylomakkeeseen vastasi 13 vesihuoltolaitosta. Pilottilaitoksien valinnassa huomiota kiinnitettiin aikaisemmin tiedettyihin rakentamiskustannusten eroavaisuuksiin, vesihuoltolaitosten kokoon sekä maantieteelliseen sijaintiin. Pilottilaitoksiksi pyrittiin saamaan erilaisia laitoksia, jotta ne edustaisivat mahdollisimman kattavasti koko Suomen vesihuoltolaitoksia. Hankkeen pilottilaitokset valikoituivat lopulta osallistumishalukkuuden mukaan ja pilottilaitoksina toimivat Kemin Vesi Oy, Kurikka Vesihuolto Oy, Turun vesilaitos, Tuusulan kunnan vesihuoltolaitos ja Vaasan Vesi. Pilottilaitosten edustajien kanssa kehitettiin tutkimusmenetelmää ja kyselylomaketta kahdessa kokouksessa sekä tutkittiin tuloksia kahdessa kokouksessa. Pohjatietoina mallin luonnissa käytettiin muun muassa vesihuoltoinfran tuotetoimittajien hinnastoja sekä tietoja muista rakentamisen materiaalikustannuksista. Työn yhteydessä tehtiin tilasto- ja paikkatietoanalyysejä, joilla selvitettiin erilaisten olosuhdeaineistojen soveltuvuutta rakennuskustannusten kohdekohtaisen vaihtelun selittämiseksi. 7

10 2 ARVONMÄÄRITYKSEN TARVE Lainsäädännöllinen tausta Vesihuoltolaissa (119/2001) on säädetty muun muassa vesihuollon kehittämisestä ja järjestämisestä, kiinteistön liittämisestä vesihuoltoverkostoon, vesihuollon hoitamisesta, maksuista, kustannuksista ja sopimuksista sekä vesihuollon hallinnosta ja mahdollisista toiminnan virheistä. Vesihuollon yleinen kehittäminen kunnassa on vesihuoltolain mukaan aina kunnan vastuulla. Kunta on velvoitettu laatimaan vesihuollon kehittämissuunnitelman, joka kattaa kunnan alueen. Lisäksi suunnitelma tulee pitää ajan tasalla. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta. Kuitenkin vesihuoltolaki velvoittaa kunnan ryhtymään toimenpiteisiin, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Toimenpiteillä tarkoitetaan vesihuoltolaitoksen perustamista, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamista tai muun tarpeellisen vesihuoltopalvelun saatavuuden turvaamista. Vesihuoltolain nojalla vesihuoltolaitosten taloutta ja perittäviä maksuja säädellään lähinnä lain neljännessä luvussa, jossa määritellään maksujen määräytymisperusteet. Perittävistä maksuista on säädetty laissa siten, että niiden tulee kattaa pitkällä aikavälillä vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Lisäksi maksuihin voi sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Kohtuullisen tuoton laskentaperiaatteita ei kuitenkaan ole määritelty. Lisäksi vesihuollon maksuista on määrätty, että niiden tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Vesihuoltolaki on työn kirjoitushetkellä uudistumassa. Vesihuoltolain tarkistamista ja uudistusta on valmisteltu vuodesta 2008 lähtien, jolloin Maa- ja metsätalousministeriö asetti työryhmän selvittämään tarvittavia säädösmuutoksia. Selvitystyön tuloksena valmistui työryhmän loppuraportti vuonna Vesihuoltolainsäädännössä todettiin kehittämistarpeita, ja luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle vesihuoltolainsäädännön muuttamiseksi saatettiin lausuttavaksi Uuden vesihuoltolain on arvioitu tulevan voimaan vuoden 2014 aikana. Muutosehdotukset vesihuoltolakiin koskevat muun muassa hulevesien hallintaa, vesihuoltolaitoksen ylläpitoa, riskienhallintaa, talouden ja toiminnan läpinäkyvyyttä sekä kilpailuneutraliteettia. Vesihuoltoalan ongelmaksi on tunnistettu se, etteivät maksut aina ole sillä tasolla, että vesihuoltolaitokset pystyisivät varautumaan tuleviin investointeihin. Toisaalta vesihuoltolaitoksilla on paljon vaihtelevia käytäntöjä ja osittain investointivarojen puute voi johtua myös tuloutusten suuruudesta suhteessa saataviin maksuihin ja tarvittavaan investointimäärään. Uudella vesihuoltolainsäädännöllä pyritään lisäämään vesihuoltolaitosten talouden läpinäkyvyyttä. Investointivajeeseen vaikuttaa kuitenkin lainsäädännöllisen sääntelyn lisäksi myös vesihuoltolaitoksen johtaminen, taloudenpito ja hallinto, joten tiukkaa maksujen valvontaa ei uuteen vesihuoltolakiin ole ehdotettu. Kuntien taloudellinen tilanne voi vaikuttaa vesihuollon investointeihin vesihuoltolaitoksen hallintomuodosta riippuen. Etenkin liikelaitosmuotoisten vesihuoltolaitosten investointeihin kuntien taloudellisella tilanteella on suuri vaikutus, sillä kunnat sääntelevät myös vesihuoltolaitosten lainanottoa tiukassa taloustilanteessa. Vesihuollon talouden läpinäkyvyyttä on ehdotettu lakiesitysluonnoksessa parannettavaksi niin kirjanpitokäytäntöjen tarkennuksilla, toimintakertomusvaatimuksella kuin myös uuden tietojärjestelmän luomisella. Luonnos

11 lakiehdotuksesta korostaa vesihuoltolaitosten toimintaa liiketoimintana, jossa on tärkeää tuntea pääoman arvo, jotta omaisuutta pystytään hallitsemaan mahdollisimman tehokkaasti Käyttöomaisuuden hallinnan haasteet Omaisuuden hallinnan (asset management) merkitys on pääomavaltaisella vesihuoltoalalla erittäin suuri ja se kasvaa vesihuoltolaitosten verkostojen ikääntyessä. Suomessa vesihuollon käyttöomaisuuden kokonaisarvoksi on arvioitu vähintään 10 miljardia euroa, josta suurin osa on sitoutunut vesihuollon verkostoihin. Suomen vesihuoltolaitosten verkostoista suurin osa on rakennettu luvuilla. Verkostot tulevat siis pian vaatimaan mittavaa, johdonmukaista ja jatkuvaa saneeraamista. Vesihuoltolaitoskohtaiset erot saneeraustarpeen kasvussa ovat kuitenkin suuria. Joissakin kunnissa saneeraustarpeet ovat olleet kasvussa jo usean kymmenen vuoden ajan ja saneerauksia tehdään jo kerran saneeratuille putkille. Toisilla laitoksilla taas saneerauksia ei ole juuri tehty aiemmin. Vesihuoltoalan omaisuuden hallinnan kehittämistä, haasteita ja ratkaisuja on selvitetty useissa tutkimushankkeissa. Omaisuuden hallinnassa on keskeistä tietää verkostojen jälleenhankinta- ja nykykäyttöarvo sekä pitoaika, sillä verkostot muodostavat suurimman osan vesihuoltolaitoksen käyttöomaisuudesta. Jälleenhankinta- ja nykykäyttöarvon avulla voidaan arvioida tarvittavien korvausinvestointien määrä ja pitoaikojen avulla voidaan ajoittaa investoinnit oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Rakennetun omaisuuden tila 2011 raportissa 8 on kuvattu vesihuolto-omaisuuden kuntoa ja nykytilaa sekä arvioitu tarvittavia toimenpiteitä. Asiantuntijoiden arvioista tehdyssä raportissa vesihuolto-omaisuuden tila on saanut arvosanan 7 asteikolla 4-10 ja kunnon kehitys on arvioitu negatiiviseksi. Suomen laajuisesti vesihuoltoverkostojen saneerausinvestoinnit tulisikin raportin mukaan 2- tai 3-kertaistaa, jotta vesihuollon toimintavarmuus säilyisi nykyisellä tasolla. Riittävällä omaisuuden hallinnalla investoinnit pystytään kohdistamaan oikein ja investointeihin on tarpeeksi varoja käytettävissä. Saneerausten oikealla kohdistamisella ja oikea-aikaisuudella voidaan päästä kokonaistaloudellisesti edullisimpaan ratkaisuun. Jos omaisuuden hallinta ei ole tehokasta eikä saneerauksia toteuteta oikea-aikaisesti, voi vesihuoltolaitokselle koitua yhä suurempia kustannuksia. Käyttöomaisuuden kunnon huonontuessa sen korjauskustannukset nousevat huomattavasti. 2.3 Vesihuoltolaitosten talous Suomen vesihuoltolaitokset ovat hyvin erikokoisia ja myös niiden taloudellinen tilanne ja edellytykset vaihtelevat. Monia laitoksia subventoidaan eli niiden toiminta ei ole kannattavaa nykyisin perittävillä maksuilla. Vesihuolto on pääomavaltainen ala, jossa suurin omaisuus on maan alla olevassa vesihuoltoverkostossa. Oikean maksutason määrittely on ongelmallista ilman verkostojen teknisten pitoaikojen, jälleenhankintaarvojen ja nykyarvojen määrittelyä. Maksujen tulisi kattaa käyttömenot sekä pitkällä aikavälillä tarvittavat investoinnit ja niihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Vesihuoltomaksujen määräytyminen ei kaikilla laitoksilla toteuta vesihuoltolain periaatetta investointeihin varautumisesta. Läpinäkyvämmän taloudenpidon saavuttamiseksi vesihuoltolaitosten tulisi tietää toiminnan kustannukset, omaisuutensa arvo sekä saneeraustarpeet. Nykyiset maksujen ja tuloutusten määräytymisperusteet eivät aina ole selviä ja läpinäkyviä eikä niitä useinkaan voida vertailla

12 vesihuoltolaitosten välillä. Yhtenäisillä periaatteilla määritetyt omaisuusarvot antaisivat vertailuun ja viestintään tarvittavat taloudelliset tunnusluvut, jotta maksujen kohtuullisuutta pystyttäisiin arvioimaan Vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyt Vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyjä tehdään eri tilanteissa. Näitä tilanteita ovat muun muassa: - Kunnan vesihuollon taseyksiköiden ja liikelaitosten yhtiöitys - Alueellisten ja seudullisten vesihuolto-organisaatioiden perustaminen - Monialayhtiöiden perustaminen - Kuntaliitokset Kunnan vesihuoltoyksiköitä on yhtiöitetty muun muassa selkeämmän hallinnon aikaansaamiseksi sekä kunnan toimintojen tehostamiseksi. Lisäksi vesihuoltolaitosten yhdistymiset suurempaan laitoskokoon ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Riittävän suurilla vesihuoltolaitoksilla on pieniä laitoksia paremmat edellytykset tuottaa hyviä vesihuoltopalveluita toimintavarmasti. Osittain vesihuolto-organisaatioiden yhdistymiseen vaikuttaa myös kehitys, joka on ohjannut kuntia yhdistämään toimintojaan isommiksi kunniksi sekä kuntien yhteisiksi organisaatioiksi. Vesihuoltolaitosten arvonmääritykset ovat lisääntyneet ylikunnallisten yhteistyöhankkeiden lisääntyessä. Yhtenä vesihuoltolaitosten välisen yhteistyön kehittämisen ongelmana on kuitenkin nähty infrastruktuurin arvonmääritys. Usein yhteistyötä suunnittelevat vesihuoltolaitokset ovat keskenään erilaisia sekä koon että taloudellisen tilanteen osalta. Päätösvallan, omistusosuuksien ja tuloutusten oikeudenmukainen jako on haastavaa. Omaisuuden arvon ja siitä maksettavan hinnan määrittämiseksi on yleisesti käytetty niin nykykäyttöarvo- kuin tuottoarvomenetelmää. Arvostusperiaatteiden määrittely on useassa tapauksessa ollut vaikeaa ja se on hidastanut tai estänyt laitosten yhdistymistä. Yhtenäiset, yleisesti hyväksytyt omaisuuden arvostusperiaatteet helpottavat päätöksentekoa laitosten yhdistämisestä. Lisäksi periaatteet selkeyttävät yhdistymisprosesseja sekä niiden viestintää. Vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyjä on tehty myös liittämällä vesihuoltolaitos monialayhtiöön, mikä on saanut kritiikkiä. Yhdistymisien tarkoitusperiä on arvosteltu. Monialayhtiön muodostamisessa, taksojen läpinäkyvyyden turvaamisessa, tarvittavien investointien tason suunnittelussa ja mahdollisissa tulevissa yritysjärjestelyissä tarvitaan selvät periaatteet omaisuuden arvostukselle. Toistaiseksi vesihuoltolaitoksia ei ole myyty yksityiselle sektorille lukuun ottamatta myyntejä kuntien omille energiayhtiöille. Jos tilanne muuttuu, on vesihuollon taloudellinen sääntely toteutettava myös Suomessa. Jos vesihuollon talouden regulaatio toteutettaisiin, perustuisi se muiden Suomessa toteutettujen mallien mukaan todennäköisesti arvonmäärityksiin.

13 3 ARVONMÄÄRITYSMENETELMÄT Taustaa 3.2 Kirjanpitoarvo Monen muun toimialan omaisuuden arvostuksessa käytetään käypänä arvona omaisuuden markkina-arvoa, mutta se ei ole mahdollista vesihuoltolaitoksille, sillä niillä ei ole tunnistettuja markkinoita. Muita yleisesti tunnettuja vaihtoehtoja omaisuuden käyvän arvon määritykseen ovat vesihuoltolaitoksen kirjanpitoarvo, tekninen nykykäyttöarvo, tuottoarvo, vertailu ulkomaisten pörssissä olevien vesihuoltolaitosten arvoon sekä näiden yhdistelmien käyttö. 9 Vesihuoltolaitosten kirjanpitoarvot saadaan suoraan laitoksen taseesta vastaavaa-puolen aineellisen omaisuuden arvona. Kirjanpitoarvo ei kuitenkaan huomioi vesihuoltoomaisuuden erityispiirteitä. Vesihuolto-omaisuudelle onkin kehitetty muita laskentamenetelmiä kuvaamaan paremmin omaisuuden käypää arvoa. Vesihuolto-omaisuuden arvostus voidaan tehdä vesihuoltolaitoksen talouden ja omaisuuden näkökulmista. Teknisen omaisuuden arvonmääritys tehdään usein nykykäyttöarvolaskennalla. Omaisuuden arvostukseen nykykäyttöarvon avulla tarvitaan riittävästi tietoja omaisuuden iästä, laadusta ja määrästä. Pääoman tekninen nykyarvo ei kuvaa vesihuoltolaitoksen liiketoiminta-arvoa tai kannattavuutta, joten tuottolähtöinen arvo otetaan usein huomioon teknisen nykykäyttöarvon lisäksi. Jos arvonmääritys tehdään tuottolähtöisestä näkökulmasta, toteutuneiden kirjanpidon tietojen lisäksi tarvitaan ennusteita talouden kehityksestä. Vesihuoltolaitoksilla käytetty tuottoarvon määritys hyödyntää kassavirtalaskelmaa, ennusteita sekä pääoman painotettua keskikustannusta (WACC) vesihuoltolaitoksen käyvän arvon määrittämiseksi. 10 Taloudellisen omaisuuden lisäksi vesihuoltolaitoksilla on aineetonta pääomaa, jonka arvoa on hyvin vaikea määrittää. Tällaisia aineettomia pääomia ovat muun muassa vesihuoltolaitoksen ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, työilmapiiri ja toimintatavat, yhteistyösopimukset eri tahojen kanssa sekä vesihuoltolaitoksen maine ja asiakastyytyväisyys. Vesihuoltolaitosten aineellisen pääoman kirjanpitoarvo saadaan suoraan vesihuoltolaitoksen taseesta. Kirjanpitoarvo on vesihuoltolaitoksen tekemien investointien hankinta-hinta, josta on tehty suunnitelman mukaiset poistot määrittämällä omaisuudelle poistoaika. Poistoaika voidaan määritellä eri tavoin eri laitoksilla. Verkosto-omaisuuden poistoaika taseesta ei yleensä vastaa vesihuoltoverkosto todellista pitoaikaa, sillä laskennallinen poistoaika on määritelty kirjanpitokäytäntöjä ja varovaisuusperiaatetta noudattaen. Verkoston teknistaloudellinen pitoaika voi olla kymmeniä vuosia pidempi kuin kirjanpidon poistoaika, jolloin toiminnassa olevilla verkosto-osilla ei ole taseessa arvoa jäljellä. Kirjanpitoarvoon ei myöskään sisälly avustuksilla tehtyjä investointeja eikä inflaation vaikutusta omaisuuden käypää arvoa määriteltäessä oteta huomioon. Mikäli vesihuoltolaitos ei ole merkittäviltä osiltaan aivan uusi sen kirjanpitoarvo on yleensä selvästi pienempi kuin vesihuoltolaitoksen verkosto- ja laitosomaisuuden käypä arvo. Lisäksi jotkin omaisuustiedot ovat saattaneet kadota kirjanpitokäytäntöjen seurauksena taseesta. Kirjanpitoarvot eivät usein myöskään ole vertailtavissa vesihuoltolaitosten välillä eroavien kirjanpitokäytäntöjen vuoksi. Kustannusten kirjaamiskäytännöissä on myös eroja vesihuoltolaitosten välillä. Esimerkiksi

14 yhdyskuntatekniikan yhteisrakentamisessa kadun ja vesihuollon kustannusten jako perustuu kuntakohtaisesti sovittuihin periaatteisiin, jotka vaihtelevat keskenään. Näistä eroista johtuen vesihuoltolaitosten vertailu kirjanpitoarvon perusteella on hankalaa eikä niiden tuottavuutta voida vertailla. Kirjanpitoarvon avulla määritettävä poistopohja ei aina ole tarpeeksi suuri tarvittavien saneerausinvestointien toteuttamiseen Nykykäyttöarvo Yleistä Nykykäyttöarvon määrityksessä omaisuus arvostetaan ottamalla huomioon yksikköhinnat ja pitoajat, jolloin kirjanpitokäytännöt eivät vaikuta omaisuuden arvoon. Jotta tekninen nykykäyttöarvo voidaan määrittää vesihuoltolaitoksen omaisuudelle, täytyy tietää jokaisen vesihuoltolaitoksen omaisuuslajin jälleenhankinta-arvo. Jälleenhankinta-arvo kuvaa vesihuolto-omaisuuden rakentamiskustannuksia nykyisellä kustannustasolla ja nykyisin käytössä olevilla menetelmillä. Vesihuoltolaitoksen omaisuuden jälleenhankinta-arvon laskemiseksi tulee omaisuudelle määrittää yksikköhinnat, joita voidaan indeksoida nykyhetkeen. Kuvassa 3.1 on esitetty kirjanpito-, jälleenhankinta- ja nykykäyttöarvon määräytyminen. Laskennallinen kuluminen Tehdystä investoinnista vähennetty Avustukset Poistot Kirjanpitoarvo Jälleenhankinta-arvo Omaisuuden rakentaminen nykytekniikalla ja nykyisellä hintatasolla Jälleenhankintaarvosta vähennetty käyttöiän mukaiset kulut Nykykäyttöarvo Kuva 3.1: Kirjanpito-, jälleenhankinta- ja teknisen nykykäyttöarvon määräytyminen. 8 Kirjanpitoarvon määrittyessä hankintojen mukaan, se on tavallisesti pienempi kuin nykykäyttöarvo. Joillakin laitoksilla nykykäyttöarvo on jo otettu kirjanpitoon, jolloin kirjanpito- ja nykykäyttöarvo ovat lähes samat nykykäyttöarvon laskentaoletuksista riippuen.

15 3.3.2 Laskentaperiaatteet Nykykäyttöarvon määritystä varten tarvitaan tiedot omaisuudesta ja laskentaperiaatteet tulee määritellä. Nykykäyttöarvon määrityksen vaiheet voidaan jakaa seuraavasti: 1. Omaisuusluettelointi 2. Omaisuuden jälleenhankinta-arvon määritys 3. Teknistaloudellisen käyttöiän määrittely 4. Laskennallisten poistojen vähentäminen jälleenhankinta-arvoista Omaisuusluettelointi tarkoittaa vesihuoltolaitoksen kaiken omaisuuden luettelointia siten, että kaikkien komponenttien määrät ja iät on listattu. Nämä omaisuustiedot voidaan saada muun muassa käyttöomaisuuden kirjanpidosta tai laitoksen verkkotietojärjestelmistä. Jälleenhankinta-arvo voidaan määrittää joko yksikköhintojen tai indeksoinnin tai molempien avulla. Omaisuuserille määritellään yksikköhinnat joko toteutuneiden hankkeiden tai kokemuspohjaisten kustannustietojen avulla, minkä jälkeen voidaan tarvittaessa indeksoida hinnat vielä nykyiseksi jälleenhankinta-arvoksi. Yksikköhinta voidaan myös suoraan arvioida nykyisille rakentamiskustannuksille. Kaikille omaisuuserille ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista määritellä yksikköhintoja, vaan niiden jälleenhankinta-arvo voidaan arvioida rakennuskustannusindeksin avulla suoraan investointikustannuksesta. Jälleenhankinta-arvon määrittelyn jälkeen nykykäyttöarvo voidaan määritellä omaisuuserille kaavan 3.1. mukaan. = ä (3.1) Verkoston nykykäyttöarvo vähenee lineaarisesti hankintahetkestä kohti teknistaloudellisen pitoajan loppua. Jäännösarvo oletetaan yleensä vesihuoltoverkostoille olevan nolla, jolloin vesihuoltoverkostojen arvo teknistaloudellisen pitoajan loputtua on nolla Käytön reunaehdot ja riskit Nykykäyttöarvolaskennalla ei saada tietoa vesihuoltoputkien kunnosta eikä saneeraustarpeen arviointiin välttämättä kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Nykykäyttöarvolaskennassa täytyy oikeilla pitoajoilla ottaa huomioon vuosikymmenten erilaiset rakentamiskäytännöt sekä putken tekniseen käyttöikään vaikuttavat sisä- ja ulkopuoliset seikat, joita ei huomioida jälleenhankinta-arvon laskennassa. Nykykäyttöarvo ei kerro vesihuoltolaitoksen tuottavuudesta tai taloudenpidosta eikä niitä voida nykykäyttöarvon avulla määrittää. Nykykäyttöarvon avulla tehtävässä arvonmäärityksessä keskeinen seikka on teknistaloudellisten pitoaikojen määrittely, mutta siihen ei ole olemassa yhtenäisiä periaatteita. Olettamalla pitoajat korkeiksi voidaan yleensä kasvattaa laitoksen arvoa helposti ja samalla luoda laitokselle raskas tase. Tämä taas saattaa aiheuttaa vesimaksujen nostopaineita samalla kun tuloutuksia voidaan kasvattaa.

16 3.4 Tuottoarvo Tuottoarvolla tarkastellaan vesihuoltolaitoksen taloudellista menestystä ja arvioidaan laitoksen arvoa tuottavuuden näkökulmasta. Tuottoarvo on määriteltynä ajanjaksona tulevien nettotulojen arvo diskontattuna nykyhetkeen. Tuottoarvon laskenta voidaan jakaa neljään vaiheeseen: 1. Vapaan kassavirran ennuste 2. Ikuisuusarvon määritys 3. Kassavirtojen diskonttaus nykyhetkeen 4. Liiketoiminnan tietojen huomiointi Kassavirtaennusteet tarkastelluille vuosille voidaan määrittää taulukon 3.1 mukaisesti. 9 Taulukko 3.1: Kassavirran laskenta. Liiketulos + Poistot + Liittymismaksut - Välittömät verot +/- Rahoitustuottojen/-kulujen verovaikutus = Operatiivinen kassavirta +/- Nettokäyttöpääoman lisäys/vähennys - Investoinnit = Vapaa kassavirta Kassavirta muodostuu jokaiselle ennustevuodelle arvioimalla myynnin määrä sekä myyntihinnat, minkä jälkeen vähennetään saaduista tuotoista vastaavat arvioidut kulut ja verot. Liittymismaksuista tuloina kassavirtalaskentaan huomioidaan maksujen muutos vuoden aikana. Kun näin lasketusta arvosta vähennetään ylläpito- ja kasvuinvestointien maksut, jää jäljelle vuotuinen rahoitusyli- tai alijäämä diskonttausta varten. Kassavirtojen diskonttausta varten määritetään riskitasojen mukainen diskonttauskorko eli määritetään laitoksen tuottovaatimukset. Lopuksi otetaan huomioon muu laitoksen liiketoiminnan kannalta oleellinen tieto ja vähennetään korolliset velat, jolloin saadaan ennustejakson kassaylijäämien nykyarvo, jota voidaan käyttää laitoksen käypänä arvona. Tuottoarvon laskenta perustuu ennusteisiin vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan kehityksestä tulevaisuudessa. Se kertoo liiketoiminnan kannattavuudesta sen tiedon valossa, mitä tällä hetkellä on käytössä. Vaikka vesihuoltotoiminta on suhteellisen helposti ennustettavaa liiketoimintaa, eivät liiketoimintariskit välttämättä näy riittävästi arvonmäärityksessä. Tämän vuoksi menetelmää käytetään usein yhdessä muiden arvonmääritysmenetelmien kanssa. 14

17 4 VERKOSTORAKENTAMISEN KUSTANNUKSET Taustaa Nimikkeistö ja kustannushallinta Vesihuollon rakentaminen luokitellaan InfraRYL-järjestelmässä infrastruktuurin rakentamisen eli infrarakentamisen yhdeksi osa-alueeksi. Vesihuolto jakautuu Infranimikkeistöjärjestelmän mukaisesti maa-, pohja- ja kalliorakenteisiin sekä vesihuollon järjestelmiin. 11 Jos vesihuoltolaitoksille koituu kustannuksia kadunrakentamisen tai kiveyksien ja kasvillisuusrakenteiden muodossa, ne on luokiteltu erikseen. Vesihuoltoverkoston rakentamisen kustannukset riippuvat muun muassa olosuhdetekijöistä, suhdannetilanteesta, aikatauluista ja valituista toteutuksen reunaehdoista. Olosuhdetekijöitä ovat niin maaperä, yhdyskuntarakenne kuin ympäristötekijät. Toteutuksen reunaehtoja asetetaan yleensä tarveselvityksen avulla ja ne tarkentuvat suunnittelun edetessä. Reunaehtoihin vaikuttaa muun muassa vesihuoltoverkostolta vaadittu toiminnallisuuden ja laadun taso. Reunaehtoihin voi tulla muutoksia suunnittelun yhteydessä ja ne vaikuttavat rakentamisen toteutuksen lopullisiin kustannuksiin. Kustannusten muodostuminen on kuvattu kuvassa 4.1. Kuva 4.1 Kustannusten määräytyminen ja kertyminen rakentamishankkeen eri vaiheissa 12. Kuvan 4.1 mukaisesti kustannukset määräytyvät ja toisaalta kertyvät hankkeen eri vaiheissa. Suunnitteluvaiheella on suuri vaikutus kustannusten määräytymiseen rakennushankkeessa, joten itse rakentamisvaihe vaikuttaa hyvin vähän muodostuviin kokonaiskustannuksiin. Tärkeimmät tekijät kustannusten määräytymisen osalta ovat täten hankkeen lähtökohdat ja toteutuksen taso Vesihuoltoverkoston rakentamiskustannusten jaottelu Infrarakentamishanke voidaan ositella rakennus- ja hankeosiin, mikä helpottaa hankkeen vastuiden jakoa ja kustannushallintaa. Rakennus- ja hankeosille on määritelty yksikköhinnat ja yksikköhintoihin vaikuttavat tekijät otetaan huomioon lisähinnoilla. Hankeosittelu on suuremman mittakaavan osittelua, jossa otetaan huomioon vesihuoltoverkoston tapauksissa tyypillisimmät tilanteet. Kaivantometrille on määritelty tyypillinen hinta riippuen putkien määrästä ja koosta. Vesihuoltoverkoston

18 rakentamisen hankeosien hintaa on oletettu nostavan pehmeä maaperä, kalliolouhinta, tuenta sekä putkien katualueelle sijoittaminen. 11 Vesihuoltoverkoston rakentamiskustannukset rakentamisvaiheen osittelussa voidaan jakaa vesihuollon maatöihin ja putkitöihin. Infra-alan yhteinen Infranimikkeistöjärjestelmä jakaa vesihuoltoverkoston rakentamisen rakennusosalaskelmissa seuraaviin osiin: 1000 Maa-, pohja- ja kalliorakenteet, 2000 Päällys- ja pintarakenteet sekä 3000 Järjestelmät. Vesihuoltoverkoston rakentamiskustannukset voidaan jakaa seuraavasti: - putkikustannukset - putkijohdon kaivo- ja laitekustannukset - putken asennus- ja liittämiskustannukset - maaperän kaivukustannukset - kaivannon täytön kustannukset - päällysrakenteiden vesihuollolle kohdistuvat kustannukset - työmaatehtävät - tilaajatehtävät. Kaikki kustannukset eivät ole joka hankkeessa merkittävässä roolissa ja esimerkiksi vesihuollon ja kadun yhteisrakentamisessa päällysrakenteen kustannuksia ei vesihuollolle tyypillisesti kohdistu. Olosuhteet vaikuttavat verkostorakentamisen kustannusten vaihteluun. Paris ja Hampson 13 ovat Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen perusteella jakaneet vesihuoltoverkoston rakentamiskustannuksiin vaikuttavat tekijät kolmeen luokkaan: paikalliset olosuhteet, markkinatilanne ja ulkoiset olosuhteet. Paikalliset olosuhteet vaikuttavat heidän mukaansa merkittävimmin rakennuskustannuksien vaihteluun. Paikallisiksi olosuhteiksi he ovat listanneet seuraavat tekijät: - rakennusprojektin pituus - kaivantosyvyys ja maaperä - täytöt - viereiset ja risteävät toiminnot - huoltopisteiden sijainti - jalkakäytävän korjaustöiden tarve - tarve liikenteen ohjaukselle - kunnan toimintatavat - haitat työn aikana - vähemmistöomistajien osallistumisen tavoitteet Suomessa kuntien omistamien vesihuoltolaitosten rakentamishankkeissa ei ole vähemmistöomistajien asettamia tavoitteita, mutta muilla listatuilla kustannustekijöillä voi olla vaikutusta myös Suomen vesihuoltolaitosten rakentamishankkeisiin. Paikallisten olosuhteiden lisäksi markkinatilanteella ja ulkoisilla olosuhteilla voi olla hyvinkin suuri vaikutus rakentamiskustannusten vaihteluun. Markkinatilanteen vaikutus näkyy muun muassa materiaalikustannusten ja työn hinnan vaihteluina. Ulkoiset 16

19 olosuhteet eivät suoraan liity rakentamiseen, mutta niillä voi olla vaikutusta varsinkin markkinaoloihin ja sitä kautta hintaan. Ulkoiset olosuhteet sisältävät Yhdysvalloissa niin luonnonkatastrofeja, poliittisten toimien vaikutuksia kuin terroritekojakin. Vaikka Suomen omat ulkoiset olosuhteet eivät olisi merkittäviä, ulkomaiden olosuhdemuutoksilla on vaikutusta myös Suomessa. Muun muassa putkimateriaalin ja konetyön kallistuminen saattavat johtua öljyn maailmanmarkkinoiden hinnan noususta Vesihuollon maatyöt Yleistä Maaperän laatu Vesihuoltoverkoston rakentamisessa maatyöt ovat merkittävä osa kustannuksia. Maatöiden vaikutus kustannusten vaihteluun erilaisissa ilmasto-, maaperä- ja ympäristöolosuhteissa on suuri. Kaivukustannusten ero esimerkiksi erilaisten maalajien välillä voi olla jopa kolminkertainen. Jotta vesihuollon maatöiden kustannuksia ja niiden vaihteluja voidaan arvioida, tarvitsee maaperän ominaisuuksista tietää muun muassa kallion sijainti, maaperän laatu rakennettavuuden kannalta sekä pohjaveden pinnan taso. Maaperän laadun lisäksi vesihuollon maatöiden kustannuksia arvioitaessa täytyy ottaa huomioon alueen muut toiminnot ja rakentamisen sijoittuminen niihin nähden sekä ilmasto- ja vesiolosuhteet. 13 Maaperä voidaan luokitella erilaisiin ryhmiin luokituksen käyttötarkoituksen mukaan. Yleinen tapa on luokitella maalajit niiden rakennettavuusominaisuuksien perusteella. Luokituksen avulla pyritään arvioimaan vesihuoltoverkoston rakentamisessa tarvittavia työvaiheita ja niiden kustannuksia. Maaperän luokituksena voidaan käyttää rakennettavuus- tai kaivuvaikeusluokituksia. Luokitukset tehdään usein paikallisten maaperäominaisuuksien mukaan ja niitä hyödynnetään lähinnä kaavoituksessa vertailtaessa erilaisten alueiden rakentamisen kustannustasoja. 14 Rakennettavuusluokka voi määräytyä maalajin, maan vesipitoisuuden ja pinnanmuotojen mukaan. Yksi esimerkki tästä on Rakennusinsinöörien Liiton Vesihuolto II teoksessa 14 esitetty rakennettavuusluokitus, jossa maaperä on jaettu viiteen luokkaan sen ominaisuuksien mukaan. Yksi luokka on rakennuskelvottomille maille ja muut ovat erityyppisille alueille sopivia. Yhteen luokkaan voi sisältyä kaksi erityyppistä maastoa. Samaan luokkaan kuuluvat muun muassa kohteet, joissa koheesiomaalajien paksuus on suuri tai kohteet sijaitsevat jyrkissä kalliomäissä. Kullekin luokalle on määritelty suhteelliset kustannuskertoimet, jotka vaihtelevat välillä 1,00 2,50. Tämän luokituksen mukaan vaikean maaperän kaivun kustannus voi siis olla 2,5-kertainen verrattuna helpon maaperän kaivuun. Maaperäkertoimia on myös määritetty maalajeittain. Vantaan kaupungissa 15 on yleiskaavan arviointiselvityksessä määritelty rakennettavuusluokat yhdeksän maaperäluokan avulla. Kertoimet maaperän vaikutuksesta vesihuoltoverkostorakentamisen kustannuksiin vaihtelevat välillä 1,00 3,00. Tässä kertoimen 1 saavat tasaiset hiekka-, sora- ja moreenialueet, joissa kallio on syvemmällä kuin 2,5 m. Maaperäkerroin 3 on moreeni- ja avokalliomaaperälle, joka on erittäin jyrkkä ja jossa kallio on enintään 1,5 metrin syvyydellä maanpinnasta.

20 Muita maaperän kustannusvaikutuksia voivat olla vaikutukset tarvittavien suunnitelmien laajuuteen sekä pohjatutkimusten määrään ja laatuun Ilmasto- ja vesiolosuhteet Ilmasto ja roudan paksuus vaikuttavat putkien asennussyvyyteen. Asennussyvyyden kasvaessa kaivettavan maan määrä tavallisesti lisääntyy, jolloin kustannukset nousevat. Kustannusten nousun voidaan olettaa olevan lineaarista määrän suhteen, sillä maankaivun yksikköhinta ei putkikaivantojen tapauksessa yleensä vaihtele merkittävästi. Kaivannon syvyys voi kuitenkin aiheuttaa kaivannon tuentatarpeen ympäristön asettamien reunaehtojen takia. Tällöin tuenta lisää kustannuksia merkittävästi. Putkien roudaton asennussyvyys on erilainen eri maalajeilla ja eri alueilla. Routa vaikuttaa putkien asennussyvyyteen, mutta sillä on vaikutusta myös kaivukustannuksiin tehtäessä putkikaivantoja routa-aikana. Ohut routakerros ei juuri vaikuta kaivamiseen, sillä kaivavat koneet pystyvät yleensä sen irrottamaan. Suurempi roudan paksuus vaatii jo erityisjärjestelyjä, jotka lisäävät kaivukustannuksia. Kuitenkin ohutkin routa voi lisätä työmaan kokonaiskustannuksia, sillä routaantunut maa irtoaa paloina eikä sitä voida käyttää täyttöihin, vaikka se muuten niihin soveltuisi. Vaikka yleensä routa hankaloittaa työmaan toteuttamista, sen avulla voidaan myös päästä kustannussäästöihin. Routa-aikana muuten huonosti kantava maapohja voi kestää niin työmaakuljetukset kuin -koneetkin. Tällöin saavutetaan säästöjä, kun vaihtoehtoisia kuljetus- ja tieratkaisuja ei tarvita. 16 Vesiolosuhteet voivat tapauskohtaisesti vaikuttaa myös rakentamisen kustannuksiin. Tällaisilla vesiolosuhteilla tarkoitetaan tässä pohjaveden, järven tai meren pinnankorkeutta sekä sateiden määrää ja voimakkuutta. Jos putkikaivannon alin korkeus on pohjaveden tai muun vesipinnan alapuolella, joudutaan yleensä vettä pumppaamaan, jotta tarvittavat työvaiheet saadaan tehtyä. Lisäksi veden pumppaus vaatii usein lisäsuunnittelua. Suunnittelulla pyritään varmistamaan, ettei pumppaus aiheuta kaivannon sortumavaaraa eikä ympäristölle aiheudu haittoja alentuneen vesipinnan vaikutuksesta. Ilmastonmuutos saattaa aiheuttaa muutoksia totuttuihin rakentamisolosuhteisiin. Niiden kustannusvaikutuksista putkikaivantojen rakentamiseen ei kuitenkaan ole tietoa. Pitkät kuivat kaudet, rankkasateet tai lyhentynyt talvi voivat muuttaa rakentamisen järjestelyjä ja sitä kautta vaikuttaa kustannuksiin. Myös syvempi routa, voimakkaat tulvat sekä pohjaveden pinnan vaihtelut saattavat muuttaa rakentamisen reunaehtoja ja käytäntöjä Asutus ja rakentamisen tiiviys Yhdyskuntarakenteen tiiviys voi vaikuttaa rakentamiskustannuksiin. Tiiviisti rakennetulla alueilla liikenne ja muut asumisen häiriötekijät voivat lisätä verkostorakentamisen kustannuksia. 14 Tiiviisti rakennetulla alueella työskentely voi vaatia putkikaivannon tuentaa niissäkin pohjaolosuhteissa, missä sitä ei muuten tarvittaisi. Jos tila ei riitä tarvittavien luiskien rakentamiseen, kaivanto on tuettava. Tiiviillä alueella putkikaivannon rakentamisen maatöitä voi lisäksi hankaloittaa ja kustannuksia kasvattaa kaluston liikkumisalueiden rajallisuus sekä maamassojen siirtomatkan kasvaminen. Asutuksen ja rakentamisen tiiviyttä voidaan kuvata muun muassa aluetehokkuuksien, kaavatehokkuuksien tai väestötiheyksien avulla. Vesihuoltoverkostorakentamisen tiiviyttä taas voidaan kuvata muun muassa rakennettujen liittymien ja liittyneiden asukkaiden suhteellisella määrällä rakentamisen volyymiin nähden. Asutuksen ja