Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus"

Transkriptio

1 Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

2 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava sade- tai sulamisvesi Hulevesiä johdetaan putkissa ja avo-ojissa. Lisäksi hulevesiä voidaan viivyttää ja imeyttää. Vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi ja jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtaminen ja käsittely eivät enää kuulu vesihuollon määritelmään Toiminta-alueella vesihuoltolaitoksella on velvollisuus huolehtia vesihuollosta ja liittää toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt laitoksen verkostoon.

3 Hulevesien hallinnan nykytila Nykyään vastuu on osin Jyväskylän Energialla (JE) ja osin Jyväskylän kaupungilla Jyväskylän Energia Oy on päävastuussa hulevesiputkiverkostosta, joka on siirtynyt vesilaitoskaupoilla sen omistukseen 2005 ja 2009 Jyväskylän kaupunki vastaa yleisillä alueilla avo-ojista sekä putkiverkon ulkopuolisista osista kuten tasaus- ja viivytysrakenteista. Jyväskylän Energian Oy:n huleveden toiminta-alueet on määritetty entisen Jyväskylän kaupungin alueella sanallisesti sinne missä verkostoa on rakennettu ja entisen Jyväskylän maalaiskunnan alueella hajanaisesti karttaesityksenä (hyv. 2002). Entisen Korpilahden kunnan alueella ei ole huleveden toiminta-aluetta. Toiminta-alueilla kaikki kiinteistöt eivät ole liittyneet. Kiinteistöjen määrä asemakaava-alueella on n kpl, joista n kiinteistöllä on huleveden liittymäsopimus JE:n kanssa (liittymismaksu + perusmaksu) n kiinteistöllä ei ole huleveden liittymäsopimusta (kiinteistöt 15 m etäisyydellä hulevesiputkesta).

4 Lainsäädännön muutos voimaan tulleiden maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä vesihuoltolain (VHL) muutosten myötä vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä osoitettiin asemakaavaalueella kunnalle. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta Kunta voi huolehtia huleveden hallinnan kokonaisuudesta yksin tai päättää vesihuoltolaitoksen kanssa neuvoteltuaan, että vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä päätöksessä määritellyllä alueella Kunta voi periä kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen kuuluvilta kiinteistöiltä julkisoikeudellista hulevesimaksua kunnan hulevesijärjestelmästä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Vesihuoltolaitos perii vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkostoon liittyneiltä kiinteistöiltä vesihuoltolain mukaisia maksuja. Lisäksi vesihuoltolaitos perii kunnalta kustannuksia vastaavan korvauksen yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä Kunnan tai yrityksen tulee kirjanpidossaan eriyttää vesihuolto ja VHL 17 a :ssä tarkoitettu huleveden viemäröinti muista toiminnoista sekä toisistaan. Eriyttämisen vaatimus ulottui aikaisemmin vain kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpidon eriyttämiseen Lakimuutosten jälkeen huleveden käsittelyn maksuja ei voida enää periä osana jätevesimaksuja.

5

6 VAIHTOEHTOISET MALLIT KAHDEN LAIN (VHL JA MRL) SOVELTAMINEN

7 VESIHUOLTOLAITOS VASTAA HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ, KUNTA MUUSTA HULEVESIEN HALLINNASTA Monijäseninen toimielin valvoo Viranomainen määrittää kiinteistön liittymiskohdan ja tavan Kunnan mahdollisuus määrittää hulevesitaksa ja periä sitä Kunnan päättämä huleveden viemäröintialue Alueella noudatetaan vesihuoltolakia Kiinteistö on liitettävä hulevesiviemäriin Muut vaihtoehdot (puistoon, kadun sivuojaan tai imeyttäminen) vain vapautuksen kautta Ympäristönsuojeluviranomainen voi antaa vapautuksen liittymisestä Kustannusvastuu hulevesiverkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta on JE:lla JE laskuttaa omia asiakkaitaan Järkevän viemäröintialueen muodostaminen kartalle haastavaa Avo-ojien rakentaminen ja ylläpito?? Alueella noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia Asemakaavoitetun alueen raja Kunnan määräämä viranomainen antaa vapautuksen

8

9 VAIHTOEHTOISET MALLIT YHDEN LAIN (MRL) SOVELTAMINEN

10 Monijäseninen toimielin valvoo KUNTA VASTAA KAIKESTA HULEVESIEN HALLINNASTA Viranomainen määrittää kiinteistön liittymiskohdan ja tavan Kunnan mahdollisuus määrittää hulevesitaksa ja periä sitä Kunta voi määrittää tapauskohtaisesti parhaan liittymistavan (putkeen, puistoon, kadun sivuojaan tai imeyttäminen) Kustannusvastuu hulevesiverkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta on kunnalla Kunta laskuttaa kaikkia hulevesiasiakkaita Avo-ojien rakentaminen ja ylläpito kunnalla Alueella noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia Asemakaavoitetun alueen raja Kunnan määräämä viranomainen antaa vapautuksen

11

12 Yhteenveto Hulevesityöryhmä sekä ohjausryhmä ja JE ovat selvittäneet lainsäädännön muutoksesta johtuvia toimenpiteitä. Selvityksiä on tehty Vesilaitosyhdistyksen, Kuntaliiton ja konsulttien avulla. Huhtikuun ja marraskuun kaupungin johtoryhmissä on linjattu ohjausryhmän esityksestä, että 1. asiaa selvitetään yhteen lakiin perustuvan mallin mukaisesti 2. Kaupunki selvittää hulevesimaksun käyttöönottoa Perusteluina yhden lain käyttöönotolle on mm. se, että julkisoikeudellinen hulevesimaksu on tasapuolisin ja aiheuttamisperiaatteen mukainen tapa rahoittaa hulevesien viemäröinti ja kokonaishallintaa kokonaisprosessi suunnittelusta toteutukseen ja rahoituksen järjestäminen olisivat yhdellä toimijalla kunta voi päättää tapauskohtaisesti parhaan liittymistavan. Ei tarvitse määrittää viemäröintialuetta, eikä ole putkeenliittymispakkoa

13 Kaupungin rooli 1. Hulevesimallina yhden lain malli (MRL) rahoittaa yleisillä alueilla kaiken hulevesiin liittyvän rakentamisen verovaroin ja asemakaavaalueella oleville kiinteistöille osoitetulla hulevesimaksulla määrittää liittymistavan kiinteistölle (putki, puisto, kadun sivuoja tai imeyttäminen) määrittää hulevesimaksun suuruuden ja perii sitä asemakaava-alueella olevilta kiinteistöiltä maksaa hulevesikorvausta JE:lle putkiverkon käytöstä osana hulevesien kokonaishallintaa JE:n rooli lopettaa hulevesimaksun (liittymismaksu ja perusmaksu) perimisen kiinteistöiltä ja purkaa kaikki huleveden liittymäsopimukset (n kpl) omistaa ja hoitaa hulevesiverkoston investoi hulevesiverkoston rakentamiseen Kaupunki ja JE sopivat hulevesiverkoston käyttöoikeudesta

14 2. Julkisoikeudellisen hulevesimaksun määrittäminen Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) pykälän 103 n ( /682) mukaan Kunta hyväksyy maksun määräämisen perusteet sisältävän taksan Hulevesimaksun perusteita voivat olla kunnan hulevesien hallinnan ratkaisut ja kiinteistön sijainti kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sekä järjestelmän suunnittelun kustannukset alueella, jolla kiinteistö sijaitsee Maksujen tulee olla kohtuullisia, oikeudenmukaisia ja selkeitä kiinteistön omistajia ja haltijoita kohtaan Kuntaliitto on antanut ehdotuksen hulevesimaksun laskentakaavaksi Esimerkkilaskelmissa laskentaperusteeksi on otettu kiinteistön käyttötarkoitus ja pinta-ala

15 JE:n ja kaupungin alustava hulevesimaksujen vertailu Hulevesistä aiheutuva kokonaiskustannus n. 4,5 milj. /v. (ALV 0%) Vesihuoltolaki maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle Maankäyttö- ja rakennuslaki maksuihin ei tulisi sisällyttää tuottoa pääomalle

16 Vaikutus jätevesimaksuun Nykyisellä jätevesimaksulla katetaan hulevesimaksun alijäämää Vaikutus jätevesimaksuun v on 0,22 /m 3 (alv 0 %) laskevasti Jäteveden puhdistuskustannukset nousevat v kaksinkertaiseksi Nenäinniemen puhdistamon saneerauskustannusten vuoksi vaikutus jätevesimaksuun on 0,41 /m 3 (alv 0 %) korottavasti

17 Hulevesimaksupäätökset muissa kaupungeissa Oulussa otettu käyttöön 2016 Kuopiossa tarkoitus ottaa käyttöön Päätöksenteko vaiheessa Tampereella tarkoitus ottaa käyttöön Päätöksenteko vaiheessa Turku ottamassa käyttöön 2017 (kv:n päätös) Joensuu odottelee Lahti ei ole ottamassa käyttöön Äänekoski ottanut käyttöön Hankasalmi ottanut käyttöön Selvitystyö hulevesimaksun käyttöönotosta useissa kaupungeissa meneillä

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 109 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin vuonna 2012. Hulevesiä koskeva lainsäädäntö

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Seinäjoki 23.10.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta

Lisätiedot

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta Rakennuttajien tapaaminen Oulu 27.3.2015 Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta säädetään nykyisin maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen. Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 16/2017 1 (7) 245 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen TRE:6484/10.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Hulevedet ja vesihuoltolaki

Hulevedet ja vesihuoltolaki Hulevedet ja vesihuoltolaki - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta Eduskunta hyväksyi lait vesihuoltolain

Lisätiedot

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat

Lisätiedot

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista 5.9.2017 Sisällys 1 Tampereen kaupungin hulevesijärjestelmä... 2 2 Tampereen

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen

Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5769-2016 (011, 032) Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Tiivistelmä: Hulevesiin liittyvä lainsäädäntö muuttui merkittävästi 1.9.2014 pääosin ilman siirtymäsääntöjä.

Lisätiedot

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp Vesihuoltolain uudistus, SVOSK, Kouvola 1.12.2014 OTT Antti Belinskij, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto (vv. lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö) Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

Hulevesimaksuselvitys

Hulevesimaksuselvitys Hulevesimaksuselvitys Hulevedet nykytilanne Tampereen Vesi vastaa rakentamisesta ja ylläpidosta putkitetun hulevesijärjestelmän osalta myös avo ojat silloin kun ne ovat osana hulevesien johtamisjärjestelmää

Lisätiedot

RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen

RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen RAPORTTI 101004574-001 18.11.2016 NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei

Lisätiedot

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ Hulevesiin liittyvän lainsäädännön uudistus ja uudet tehtävät hulevesien hallinnassa

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto 29.8.2017 Päätöksenteon aiemmat vaiheet Kemin Vesi Oy:n ja Kemin Energia Oy:n hallitukset esittivät elokuussa 2016 Kemin kaupungin konsernijaostolle,

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO HULEVESIEN HALLINTA JA TEHTÄVIEN UUDELLEENJÄRJESTELY JÄRVENPÄÄSSÄ JÄRVENPÄÄN VESI TOIMITUSJOHTAJA ARI KAUNISTO LÄHTÖKOHDAT Järvenpään kaupungin hulevesisuunnitelma

Lisätiedot

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA Hallitus 3.10.2016, 91 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä ja kunnanjohtaja Liite Antero Alenius.

Lisätiedot

HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti

HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti HULEVEDET MÄÄRÄYSTEN NÄKÖKULMASTA Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Sibeliustalo, Lahti Kirsi Rontu Yhdyskuntatekniikan päällikkö Suomen Kuntaliitto VESIHUOLTOLAIN UUDISTUS TARKISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI Hallitus 3.10.2016, 90 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 11/2016 1 AIKA 15.12.2016 klo 18.00 PAIKKA Tekninen toimisto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta sekä

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Jätevesien puhdistustilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat Tornion- Muonionjoella, Suomi. Arto Seppälä, Tornionjoen vesiparlamentti

Jätevesien puhdistustilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat Tornion- Muonionjoella, Suomi. Arto Seppälä, Tornionjoen vesiparlamentti Jätevesien puhdistustilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat Tornion- Muonionjoella, Suomi 29.10.2012 Vesihuollon* järjestämisen vastuista Suomessa kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä ja järjestämisestä

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS : Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele.

YLEISÖTILAISUUS : Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele. YLEISÖTILAISUUS 6.8.2014: Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele. Päivitettävinä olevat sopimus- ja toimitusehdot, sekä taksa. 11.8.2014 Ari Pöllänen 1 Asialistaa: - Kertausta: Mikä ja Milloin? Missä?

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 AIKA 15.12.2016 klo 18.00-20.15 PAIKKA Tekninen toimisto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 86 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 87 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Vesihuoltolain muutoksia

Vesihuoltolain muutoksia Vesihuoltolain muutoksia Orimattila, 16.9.2014 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Lainsäädännön velvoitteet vesihuoltotoiminnassa Osuuskuntamuotoisen vesihuoltolaitoksen toimintaa säätelee osuuskuntalaki

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan organisointi

Hulevesien hallinnan organisointi Hulevesien hallinnan organisointi Keskeiset ongelmat ja hallintomallit Versio 1.0 Jukka Meriluoto 4.9.2007 2007 Hulevesien hallinnan osapuolet kunnissa Kunta Kaavoitus Rakennusvalvonta Tekninen toimi (kadut

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Huleveden viemäröinnin järjestäminen

Huleveden viemäröinnin järjestäminen Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 681/2014 Laki vesihuoltolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesihuoltolain

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Hulevesien hallinta esiselvitys organisointimalleista Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Työn tarkoitus Työ on esiselvitys tausta aineistoksi vesihuoltolain muutostyöhön Tavoitteet tunnistaa nykyiset

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Joensuun kaupunki (jäljempänä kunta) Kaupunkirakenneyksikkö Muuntamontie

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ Teija Suutari Suunnittelupäällikkö Mitä on hulevesi? Hulevesi = Maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä.

Lisätiedot

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 VVY selvitti kaikille jäsenlaitoksilleen suunnatulla kyselyllä hulevesien viemäröinnin nykytilannetta sekä tulevaisuuden näkymiä VVY:n jäsenlaitoksilla ja mahdollisesti

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 29. 30.1.12.2016 Aulanko Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ajankohtaista lainsäädännössä Vesihuoltolain

Lisätiedot

HULEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSIEN VAIKUTUS JOENSUUN KAUPUNGIN KAUPUNKIRAKENNEYKSIKÖSSÄ

HULEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSIEN VAIKUTUS JOENSUUN KAUPUNGIN KAUPUNKIRAKENNEYKSIKÖSSÄ KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma Juha Kokko HULEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSIEN VAIKUTUS JOENSUUN KAUPUNGIN KAUPUNKIRAKENNEYKSIKÖSSÄ Opinnäytetyö Toukokuu 2016 Tekijä Juha Kokko

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 10/

Tekninen lautakunta 10/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta 10/2015 97 Aika Keskiviikko 09.12.2015 klo 18.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Harju Tero puheenjohtaja Söderbacka Sari varapuheenjohtaja Järvenpää Susanna

Lisätiedot

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 26 alkaen 3 5 3 2 5 1 5 1 5 26 27 28 29 21 211 212 213 TA214 INVESTOINNIT / V POISTOT / V (itseisarvo) 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 321 (3. krs) 4 Vesiliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjan tarkastaminen

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 321 (3. krs) 4 Vesiliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjan tarkastaminen Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (18) Aika 26.01.2017, klo 17:00-18:10 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 321 (3. krs) Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

VESIHUOLTOLINJOJEN SIIRTOJEN KUSTANNUSVASTUUT Vesihuolto 2015 päivät, 21.5.2015 Karin Lepola VESIHUOLTOLAITOSTEN KEHITTÄMISRAHASTON HANKE

VESIHUOLTOLINJOJEN SIIRTOJEN KUSTANNUSVASTUUT Vesihuolto 2015 päivät, 21.5.2015 Karin Lepola VESIHUOLTOLAITOSTEN KEHITTÄMISRAHASTON HANKE VESIHUOLTOLINJOJEN SIIRTOJEN KUSTANNUSVASTUUT Vesihuolto 2015 päivät, 21.5.2015 Karin Lepola VESIHUOLTOLAITOSTEN KEHITTÄMISRAHASTON HANKE Kuopion Veden hanke alkoi 5/2014 Raportti julkaistiin VVY:n sivuilla

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos

Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos Hulevesiopas ja hulevesisäädösten muutos Vesihuoltolain uudistaminen ja MRL KEHTO-foorumi 21.3.2013 Pori Kirsi Rontu yhdyskuntatekniikan päällikkö HULEVESIOPAS Tietopaketti kokonaisvaltaiseen hulevesien

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen Kaupunkirakennelautakunta 34 22.02.2017 Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa 1.1.2018 alkaen 159/00.01.02/2017 KARA 34 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Heikki Penttilä, suunnitteluinsinööri

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen Kaupunkirakennelautakunta 34 22.02.2017 Kaupunginhallitus 122 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 24 03.04.2017 Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa 1.1.2018 alkaen 159/00.01.02/2017 KARA 34 Valmistelijat:

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Tunturi-Lapin Vesi Oy Vesilaitosyhdistyksen Julkaisusarja nro 64 Helsinki 2016 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen ja kunnan toiminnassa

Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen ja kunnan toiminnassa Kunnanhallitus 53 07.03.2016 Kunnanhallitus 68 21.03.2016 Valtuusto 8 25.04.2016 Kunnanhallitus 174 22.08.2016 Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot