Lausunto TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖNSUOJELUOHJE- työryhmän ehdotus

Transkriptio

1 1 Lausunto TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖNSUOJELUOHJE- työryhmän ehdotus Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää mahdollisuudesta lausua ja toteaa turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeen lausuntoversiosta seuraavaa: Yleistä Ohje on selvästi parantunut aiemmista vaiheista ja edelliseen ohjeeseen verrattuna. Positiivista on, että monet erityisesti vesiensuojeluun liittyvät ja aiemmin huomaamatta jääneet asiat on nyt kirjattu selvästi näkyviin. Erityisesti orgaanisen aineen päästöjen tulo yhä selvemmin osaksi ongelmakenttää on hyvä asia. Moniin vesiensuojelun ongelmiin liittyy yhä paljon tietopuutteita ja tutkimuksella selvittämättömiä asioita, mutta nyt näitä epävarmuuksiakin tuodaan aiempaa paremmin esille. Tämä on hyvä ja mm. kohdentanee tulevia tutkimuksia oikeisiin asioihin. Ohjeen heikkous on siinä, että vielä ei ole ollut keinoja ja rohkeutta todeta vesiensuojelun vesistöseurantojen tähänastisen epäonnistumisen koko laajuutta ja tehdä riittävän kattavia korjausliikkeitä. On yhä selvempää, ja itse asiassa vuosikymmenien ajalta tehdyistä tarkkailuraporteista suoraan nähtävissä, että velvoitetarkkailujen tuottamasta tiedosta, samoin kuin nk. ominaiskuormitussoiden seurantatiedoista, puuttuvat lähes täysin rankkasateiden aiheuttamat päästöhuiput. Aineistoissa ei yksinkertaisesti ole ainakaan ennen kesää 2012 ollut juuri ollenkaan suuria huippuvirtaamia, eikä näin ollen niiden aikaisia huippupäästöjäkään (velvoitetarkkailuraportit ). Puuttuvat huippupäästöt Vaikka asia on jo tiedossa, tuomme vielä esille muutamia esimerkkejä. Esimerkiksi vuosina VAPO:n ominaiskuormitussoilla oli arviolta 900 rankkasadetilannetta (4 kpl / vuosi = 3 kesäsadetta ja syyssateiden alku, joka on erittäin varovainen arvio Ilmatieteen laitoksen sadetilastojen perusteella, ominaiskuormitussoita on ollut kpl/vuosi ko. 9 vuoden aikana). Rankkasadenäytteitä otettiin kuormitusraporttien mukaan 23 kpl, joista näistäkin vain pieni osa kuvaa hetkellistä päästöhuippua, eli nousevan vedenpinnan aikaista ylivalumatilannetta. Päästöhuipun mittaamisessa jo muutaman

2 2 tunnin viiveellä otettu näyte on aliarvio, eikä enää kuvaa juuri ollenkaan lyhytaikaista päästöhuippua (kuva 1). Satunnaisesti otettuja poikkeustila-näytteitä ei lisäksi yleensä ole sisällytetty vesistötarkkailuraporttien tuloksiin, joten silloinkin kun suuria huippupäästöjä on satunnaisesti saatu mitattua, ne eivät ole vaikuttaneet tarkkailutietoihin tai ominaiskuormituslukujen määräytymiseen (kuva 2). Lyhytaikaisten ylivaluntatilanteiden ilanteiden tulvahuippujen aikana kulkeutuu vesistöihin arviolta noin 90% orgaanisen aineen päästöistä. Esimerkiksi Kalmunevalla, Keuruulla 2011 ominaiskuormitusluvuilla laskettu kiintoaineskuormitus (netto) oli kg/a. Virallisten vesistötarkkailun mittausten tausten mukaan vuoden 2011 todellinen kiintoaineskuorma oli kg/a. Tästäkin arviosta puuttuvat rankkasateiden aikaiset näytteet kokonaan, sillä tilastoa varten näytteitä on otettu vain viikon vakiovälein ja ylimääräiset poikkeustilannenäytteet on jätetty pois kokonaisarviosta (kuva 2). Toisin sanoen, ominaiskuormitusarvioon nähden lähes kymmenkertainen todellinen päästö on sekin yhä paha aliarvio. Kuva 1.. Virtaaman kasvu (yhtenäinen viiva) johtaa nopeasti veden mukana kulkeutuvan kiintoainesmäärän (katkoviiva) kasvuun. Kun irtain turveaines on suolta lähtenyt, vähenee pitoisuus, vaikka virtaama olisi yhä suuri tai jopa kääntyisi uudelleen nousuun (Sallantaus 1983). Vastaava kuvaaja Parkanon Rukonevan Vapon mukaan reistailleen ja huonosti toimineen jatkuvatoimisen mittarin tiedoilla sateiden alkaessa (Virtaama sininen ja kiintoainepitoisuudet vihreä käyrä, mittaus/rukoneva). Ilmiö selittyy irtaimen ja/tai kuivan turveaineen helposta liikkeellelähdöstä.

3 3 Kuva 2. Kalmunevan tarkkailuraportin kuormitusdiagrammi 2011: Mukana ei ole ainuttakaan rankkasateiden aiheuttaman ylivaluman aikaista näytettä. Pyynnöstä ELYkeskuksen ottama rankkasateen jälkeinen näyte on lisätty käsin (suurin osa kuormituksesta oli jo virrannut pois). Tämäkään näyte ei ole mukana Pöyryn tekemässä kuormitusselvityksessä (16UEC0226, ). On ollut ilo huomata, että uusi tutkimus alkaa saada vihiä asioiden todellisesta laidasta (esim. Turvetuotannon ympäristönsuojelupäivien tutkimusesittelyt ). Esityksissä tuli jo näkyviin se, että huippuvirtaamien aikaiset päästöt ovat suuria, poikkeavat selvästi luonnonsoiden päästöistä ja se, että niitä ei ole helppo saada mittauksin kiinni, vaikka sitä varta vasten yrittäisikin. Samoin tuoreessa luvittajille ja valvojille tarkoitetussa Turvetuotantoalueiden vesistökuormituksen arviointi ominaiskuormitusselvityksessä (Pöyry 2012) on hiljalleen alettu huomata vesistöpäästöjen tarkkailun ongelmakohtia. Selvityksessä mm. ensimmäistä kertaa myönnetään, että hetkelliset ylivirtaamatilanteet eivät ole mukana tarkastelussa (s.15). Ilahduttavista huomioista huolimatta sekä em. Pöyryn raportissa että nyt käsillä olevassa ohjeessakin päädytään samaan kuin ennenkin; jatkossakin käytettäisiin ominaiskuormituksia ja Pöyryn raportin mukaisesti jopa nettokuormituksia päästölaskennan pohjana. Vaikka pääongelma siis jo löydetään, ratkaisuja ei vielä ole keksitty! Tilanne vaatisi uudelleenarviointia. Pöyryn (2012) raportissa nettokuormituksen laskennan taustapitoisuutena on käytetty metsäojitetun alueen kuormituslukuja, vaikka taustapitoisuuden pitäisi tietysti olla luonnontilaisen alueen taustakuormitus. Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeessa taas kerrotaan, että laskennan pitäisi perustua ennen toimintaa mitattuun päästötietoon. Ongelmana kuitenkin on, että tässäkin tapauksessa nettolaskennan pohjaluvuksi tulisi siis epäluonnollisen tilan päästöarvoja, sillä turvesoita ei enää (ainakaan pitäisi) sijoittaa

4 4 luonnontilaisille soille ja siksi päästö turvemaa-alueelta ei ennen kaivuun aloittamistakaan vastaa luonnonsuon arvoa. Pöyryn (2012) raporttia on epäilemättä käytetty myös nyt lausunnolla olevan ympäristönsuojeluohjeen vesisöosioiden pohjatietona. On valitettavaa, että parempia menetelmiä ei toistaiseksi näytä olevan keksitty, eikä uusia nytkään tule. On toki myös tavallaan ymmärrettävää, että on vaikeaa myöntää, että vesistöarviointia on jo pitkään tehty kelvottomilla menetelmillä. Kokonaisuuden uudelleenarviointi ei ole helppoa. Vaikka monista vesistökuormitusaiheista on yhä huonosti todellista tutkittua tietoa olemassa, yksittäistiedot osoittavat, että todelliset kiintoainepäästöt ovat säännöllisesti monin-monikymmenkertaisia ominaiskuormitusarvioihin perustuviin arvioihin verrattuna (kuva 3, taulukko 1). Päästöjen määrä saattaa ainakin maatuneiden turvelaatujen suotyypeillä ja syvälle kaivetuilla turvesoilla olla jopa 20-kertainen ominaiskuormituksiin verrattuna. Kuva 3a. TASO-hankkeen alustavia tuloksia Aiempi kaivajien väite, että turvetuotantoalueen päästöt ovat luonnonsuon luokkaa alkaa asettua realistiseen mittakaavaan.

5 5 Kuva 3b. Metsäojan humuspitoinen vesi sekoittuu turvetuotantoalueelta tulevaan kiintoaineen kyllästämään puhdistettuun veteen syksyisen tulvapiikin aikana (Multia 2012). Taulukko 1. Kiintoainespäästö muutamissa tapauksissa. Huom. ympäristölupien vuosiarviot, jotka ovat samaa tasoa kuin yhden päivän päästömäärät mitatuissa tapauksissa. Vuoden kiintoainespäästö on mitatuissa tapauksissa ollut luokkaa yli 20 g/m²a ja ominaiskuormitusten perusteella arvioituna luokkaa 2 g/m² a. Ero todellisuuden ja ilmoitettujen lukujen välissä on noin 10x. g/m² a g/m² d g/m² h Sallantaus (1983): ,6 Suurimmat päästöt (brutto) tutkituilta soilta Läyniönsuo (2005 Kuormitustarkkailuraportti, sivu 53) brutto 27,8 Kalmunevan ympäristölupahakemus Pöyryn vesinäytteistä arvioima 16,3 kiintoainespäästö (brutto) Kalmunevan päästö , sadanta 40 mm, ka 170 mg/l ei sisälly Pöyryn tarkkailuraporttiin keräämiin päästöihin (brutto) Haukisuo, ympäristölupa (netto) LSSAVI/116/04.08/2011 2,93 Haukisuo , sadanta 15 mm, ka 140 mg/l. Ei sisälly toiminnanharjoittajan laskemaan päästöön (brutto) Olkitaipaleensuo, ympäristölupa (netto) ISAVI/24/04.08/2010 1,05 6,8 2,1 Iso Sarvineva, ympäristölupahakemus 2013 (brutto) 1,64 Iso Sarvineva, ympäristölupahakemus, ylivalumatilanteen aiheuttama päästö (brutto) VAPO Läntinen Suomi, PÖYRYN arvioima keskimääräinen kiintoainespäästö pintavalutuskentälliselle turvetuotantoalueelle 2009 (brutto) 2,15 0,024

6 6 Mitä on BAT? Nk. BAT-menetelmien; virtaamansäädön ja ympärivuotisen pintavalutuskentän (kosteikot eivät yleensä ole olleet BAT-tekniikkaa) sekä kemikaloinnin tehosta on vain vähän ja osin ristiriitaista tutkimustietoa. Vaikka Sallantauksen (1983) tutkimuksen kohteena olleilla turvesoilla ei ollut nykyaikaista vesiensuojelumenetelmää käytössä, ei voida osoittaa, että tilanne olisi silloisesta merkittävästi parantunut. BAT-tutkimus on keskittynyt nk. normaalitilanteiden toiminnan selvittämiseen. BATmenetelmien tehosta hetkellisten ylivalumien aikana, jolloin pääosa päästöistä suolta lähtee, ei ole juuri mitään tietoa. Nykyinen BAT-vesienkäsittely on ilmeisesti saman tutkimusongelman edessä kuin päästöjen arviointi on ollut jo vuosikymmeniä; huippuvirtaamien tilanteet puuttuvat arvioista. Etenkin kosteikoilla ja ojitetuilla pintavalutuskentillä on ollut ongelmia päästöjen vähentämisessä, eli reduktioissa. Itse asiassa vähä olemassa oleva materiaali näyttäisi siltä, että päästöjen määrä voi kasvaa puhdistuksesta huolimatta. Jopa niin, että vesi, joka puhdistuksesta lähtee, on ollut likaisempaa (sisältänyt enemmän kiintoainetta ja ravinteita) kuin puhdistukseen tullut vesi (taulukko 2). BAT-teknologiaan ei voine jatkossakaan sisällyttää ojitettuja pintavalutuskenttiä eikä kosteikkoja. Taulukko 2. Havusuo-Pihlassuon kosteikkopuhdistuksen kiintoainereduktiot (näytteet otettu ennen jälkeen kosteikon (Viljavuuspalvelu 2012). Reduktioita ei tietenkään lasketa silloin kun virtaamat ovat poikkeuksellisen suuria (jolloin suurimmat päästöt turvekentiltä lähtevät). Vesi siis likaantui puhdistuksessa jokaisen näytteenoton aikaan! Myös CODmn, P ja N reduktiot olivat jokaisella mittauskerralla negatiivisia % % % Vastaavan kosteikkopuhdistamon (kuin talukossa 2) kiintoainereduktiot Kalmunevalla näyttivät tilastoissa hyviltä, eli kaikilla näytteenottokerroilla puhdistustulos oli kohtuullinen. Tilastot kuitenkin vääristyivät saviaineesta ja väärin sijoitetuista mittauspisteistä johtuen. Kosteikolle puhdistukseen vettä kuljettava oja ja altaat kaivettiin savi/hiesumaahan, josta liukeni epäorgaanista kiintoainetta veteen. Tämä laskeutui kosteikkoon ja tulos näytti hyvältä, jos tulkitsija ei katsonut CODmn arvoja. Niistä näki, että orgaanista ainesta ei kosteikossa puhdistunut, mutta saviainesta kylläkin. Toivottavasti vastaavia virheitä ei ole muilla mittauspaikoilla, joilla reduktioita arvioidaan. Kemikaloinnin ongelmat ovat osin erilaisia ja liittyvät mm. erittäin vaikeaan säädeltävyyteen eri virtaamitilanteissa, eri turvelaatujen ja vuodenaikojen vaihdellessa (Klöve ym 2012, Suomen Ympäristö 35). Kemikaalin sekoitus ja toisaalta sakkautus vaativat hyvin hallittua virtaaman säätöä (ensin nopeaa sekoittavaa ja sitten hidasta laskeuttavaa virtausta). Kemikaaleina käytetyt rauta ja alumiini johtavat molemmat ph:n

7 7 voimakkaaseen laskuun ja siksi se on taas esim. kalkituksella nostettava käsittelyn jälkeen. Silti ensimmäisistä kokeiluista saadut vähät tiedot kertovat, että humusta sakkautuu kemikaalin vaikutuksesta edelleen myös alapuolisessa vesistössä ja vesistöjen ph voi heitellä eliöstölle tuhoisasti (kuva 4). Näyttää selvältä, että kemikalointia ei voida hallita poikkeuksellisissa tulvatilanteissa, joissa pääosa päästöistä tapahtuu. Happamuus voi lisätä raskasmetallimääriä (liuottaa) ja vapauttaa niitä humuksen saostuessa aktiiviseen kiertoon. Jos kemikalointia vesienpuhdistuksessa käytetään, tulisi velvoitetarkkailuun lisätä raskasmetallien määrän, puskurikyvyn ja sähkönjohtavuuden mittaus. Jos happamuus lisääntyy tai merkkejä puskurikyvyn menetyksestä alkaa näkyä, on myös ryhdyttävä toimenpiteisiin ja palautettava luontainen vesistön tila toiminnanharjoittajan kustannuksella. Kuva 4. Kangasjärven alueen turvesoiden tarkkailuraportti (2013). Kiintoainetta (ja rautaa) on kertynyt alapuolisen vesistön järven syvempiin osiin jopa 270 mg/l, josta orgaanista kiintoainetta 220 mg/l. Samaan aikaan pintavesi (0-2 m syvyydellä) on ollut epäluonnollisen kirkasta, vähäravinteista ja kiintoaineetonta, mutta ph on laskenut 3,5 tienoille (Vapon Kangasjärven alueen turvesoiden vesistötarkkailun tulokset 2012). Muita yleishuomioita Luonnonhuuhtouman arvoksi on ominaiskuormituslaskennassa sovittu 2 mg/l, mutta lukuarvon perusteet ovat heppoiset. Luonnontilaiselta tai vanhalta metsäojitetulta suolta lähtevän veden kiintoainespitoisuus on eri tutkimuksissa ollut keskimäärin noin 0,5 mg/l. Aliarvio vaikuttaa etenkin jos lasketaan nk nettopäästöjä, joissa siis turvesuon arvioiduista päästöistä vähennetään arvioitu luonnonhuuhtouma. Nettopäästölaskenta on monista epävarmuuksista ja vaihteluista (mm suotyypit ja pinnanmuodot) johtuen erittäin epäluotettavaa ja siitä olisi syytä luopua. Uusimmat selvitykset näyttävät siltä, että luonnonsuo (aapasuo) on ravinteiden ja kiintoaineen osalta nielu, eli ei päästä niitä ollenkaan vaan sitoo itseensä muualta tulevia päästöjä (Sallantaus 2013, julkaisematon aineisto). Liukoista hiiltä luonnontilainen aapasuo päästää, mutta muilta osin vaikutus on siis vähentävä.

8 8 Turvesoiden valuntaa arvioitaessa on myös yleisesti käytetty luonnontilaisen suon valunnan arvoja. Tämä on kuitenkin virhe, sillä kasvipeitteettömältä turvesuolta lähtevä valunta on huomattavasti suurempi (noin kaksinkertainen) kuin vastaavalta luonnontilaiselta ja kasvipeitteiseltä alueelta lähtevä. Kiintoainemäärien arviointiin vaikuttaa myös käytetty suodatinkoko, joka on syytä selvästi määritellä. Vertailusta näkee, että käytetyn suodattimen koolla on väliä. Vertailu suodatinkoolla 1,2 / 0,45 mikronia (Viljavuuspalvelu 2012; SFS3037/74): Havusuo 19 / 22 Pajusuo 4,5 / 7,2 Kälkäjoki 4,7 / 4,9 Aiemmat epäonnistumiset päästöjen arvioinnissa ovat johtaneet siihen, että ympäristölupia, jotka vesistöpäästöjen osalta ovat pohjautuneet em. ominaiskuormitussoiden päästötietoihin (ominaiskuormitusarvoihin), myönnetään väärin perustein. Virhe kertautuu koko vesistötietoomme. Tarkkailusoiden mittaustiedoista puuttuvat huippuvirtaamien päästöt johtavat paitsi turvetuotannon päästömäärien aliarvioimiseen, samalla korostavat liikaa muiden päästölähteiden prosentuaalista osuutta etenkin latvavesillä, jossa pääosa turvesoista sijaitsee. Virhe johtaa myös mm. kalatalousvaikutusten ja siten -korvaustenkin aliarviointiin ja kertautuu myös muuten päteviin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin.. Mitä pitäisi tehdä? Nykymenetelmällä ei yksinkertaisesti kyetä saamaan todellista kuvaa turvetuotannon vesistöpäästöjen määrästä (kuva 3). Uusittavassa ohjeessa olisikin siksi pitänyt mm. määritellä jatkuvatoiminen mittaus pakolliseksi sekä uusilla, että ainakin kaikilla ominaiskuormitussoilla. Jos tekniset edellytykset eivät vielä ole riittäviä, tulisi uusien turpeenkaivuun ympäristölupien myöntäminen keskeyttää kunnes todelliset vesistövaikutukset voidaan saada selville ja päätökset perustaa tietoon. Osa laitetoimittajista kuitenkin väittää, että luotettavia mittareita on kyllä jo nykyäänkin saatavissa. Toinen ja parempi mahdollisuus olisi luopua ominaiskuormitusten käytöstä kokonaan. Vesistöpäästöjen arviointi suokohtaiseen turvelaatutietoon perustuen olisi huomattavasti todellisuutta lähempänä (Svahnbäck 2007). Tiedot myös ovat olemassa jokaiselta suolta jolle lupaa haetaan, joko GTKn tai toiminnanharjoittajan kerääminä. Suotyypin ja turpeen ominaisuuksien vaikutus vesistökuormitukseen riippuu voimakkaasti mm. maatuneisuusasteesta, P/Fe-suhteesta, turpeen eroosioherkkyydestä ja orgaanisen aineen hajotusnopeudesta turvekerroksessa (Klöve ym. 2011, TASO). Näiden tietojen perusteella vesistövaikutusten arviointi tehostuisi huomattavasti ja ne tulisikin ottaa perustasoksi etenkin lupapäätösten pohjatietona. Turvesuolta lähtevä päästö on aineen pitoisuuden ja virtaaman tulo. Vesistöön kulkeutuvaan päästöön vaikuttaa lisäksi vesiensuojelun onnistuminen, jolla voi joiltakin osin pienentää liikkeelle lähtenyttä päästöä. Jälkikäteen tapahtuva puhdistaminen on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin ennaltaehkäisy, eli se, että päästöä ei edes lähtisi liikkeelle.

9 9 Liikkeelle lähtevän päästön suuruuteen pitäisi suhteuttaa myös vaadittavat vesienkäsittelymenetelmät ja niiden tehovaatimukset. Samoin turpeenkaivuun ympäristölupien myöntämisen/hylkäämisen tulisi perustua todelliseen liikkeelle lähtevän päästön määrään, johon voidaan suhteuttaa myös vesiensuojeluvaatimusten tiukkuus. Päästö riippuu siis: a) Kyseisen suon turpeen laadusta (maatuneisuus, vetolujuus yms.) ja avoimen kentän alasta (irtaimen turpeen määrästä), b) Alueelle/alueelta tulevan veden määrästä (= virtaamasta), sekä pinnamuodoista, kaltevuudesta ym. suon morfologiasta joka vaikuttaa veden virtauksiin. Nämä yhdessä määräävät päästön suuruuden, jota vesiensuojeluinvestoinneilla pyritään karsimaan pienemmäksi. Vesienkäsittelyn onnistuminen (virtaamansäätö, käsittely) lopulta, määrää toiminnan aiheuttaman päästön. Tähän päästöön tulee kuitenkin lisätä mm. pölyn ja eristysojien päästöt ja kuivatettavalta suolta poisjohdettavan veden määrä (kertaa sen laatu) sekä eri vaiheissa rakenteiden kaivamisesta ja kunnostamisesta aiheutuvat päästöt. Laskemalla etukäteen kunkin ko. suon (ja turpeen) ominaisuuksien perusteella todennäköinen suurin mahdollinen päästöjen määrä ja johtamalla siitä maksimirajat päästöille, voitaisiin vesistöjen yllättävän pilaantumisen ongelma välttää. Silloin olisi mahdollista arvioida toiminnan potentiallisia vaikutuksia ja sitä, sopiiko mahdollinen lisäkuormitus valuma-alueen ekosysteemiin ja VPD:n tavoitteisiin. Jos ei sovi, toimintaa ei voi aloittaa. Nykyinen ominaiskuormituskikkailu on paitsi ympäristönsuojelullisesti tehotonta myös kallista. Keskimäärin 50%:n puhdistustulosta pidetään nykyään hyvänä, eli BAT-tasona (typellä on lähes aina vielä selvästi heikompi, n. 20%). Puhdistusteho ei kuitenkaan parane kun päästö suurenee (esim. virtaama kasvaa), vaan päinvastoin yleensä heikkenee. Tätä on toistaiseksi tutkimuksissa erittäin puutteellisesti selvitetty, ja onkin mahdollista, että myös arvioiduissa puhdistustuloksissa on sama virhe kuin huippuvirtaamien aikaisten huippupäästöjen puuttuminen aiheuttaa tavanomaiseen vesistötarkkailuun. Jos puute on vastaava, kertaluokan verran arvioitua enemmän päästöjä kulkeutuu myös puhdistuksen jälkeen vesistöön. Vaikka pelkkä reduktioprosentti ei kerro itse päästöstä juuri mitään, on sinänsä hyödyllinen vaatimus, että reduktion tulee olla vähintään tietty osuus päästöistä. Se kuitenkin asettaa edes jonkin tason puhdistusteholle. Kokonaispäästöjen määrä on vesistön kannalta kuitenkin selvästi tärkeämpi luku ja sen tulisi olla selvästi määritelty. Molempien arvojen, reduktion ja päästöjen kokonaismäärän, tulisi jatkossa sisältyä kaikkiin lupaehtoihin. Vaikka välillä kannattaakin pohtia, onko tarkkailuihin sijoitettu raha ja aika tehokkaimmassa käytössä vai pitäisikö osa siitä siirtää aktiiviseen vesiensuojeluun, on tilanne toistaiseksi sellainen, että tarkkailuja ei voida vähentää. Vielä ei ole edes saatu todellista päästötasoa selville. Kun huippupäästötkin tulevaisuudessa saadaan sisällytettyä mukaan tarkkailutuloksiin, voidaan sen jälkeen myös arvioida mm. aiheutettujen vahinkojen suuruus ja mahdolliset korvaustarpeet. Niin kauan kuin ominaiskuormituslukuja käytetään lupaharkinnan pohjana, ei tarkkailua voi vähentää.

10 10 Lausunnolla olevan ohjeen toimilla ELY-keskusten valvontatehtävät lisääntyvät joidenkin arvioiden mukaan noin 30-40%. Nousu johtuu hieman tihenevästä valvontakäyntien määrästä (nyt 4-v välien -> jatkossa 3-v välein) sekä alle 10 ha:, turvekenttien tulosta valvonnan piiriin. Molemmat toimet ovat tarpeellisia, jälkimmäinen erittäin välttämätön! Valvontatehtävien lisääntyminen vaatii tietysti ko. tehtäviin kykenevien ammattilaisten eli tekijäresurssien vastaavaa lisäämistä. Kaikkineen lienee niin, että tämän ohjeen kehitystyö tullee jatkumaan melko pian. Erikseen alla on tarkempia yksittäishuomioita ohjeen tekstiin. Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitto Merja Ylönen SLL, aluepäällikkö, Pohjois-Pohjanmaa

11 11 Yksittäisiä huomiota/ehdotuksia ohjetekstiin. Punaisella on esitetty lisäysehdotukset tai vastaavat muut huomiot Kappale 2, s.4: Turpeen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli Tilastokeskuksen mukaan 6 % vuonna 2011 ja KHK-päästöistä n. 12%. s.5: Kasvuturve on tällä hetkellä maailman eniten käytetty kasvualusta-aines. Tämä voitaisiin korvata kasvatetulla rahkasammalella, joka on kasvualustana jopa turvetta parempi ja ekologisesti huomattavasti kestävämpi. Silvanin mukaan n ha vanhoja turvesuopohjia riittäisi sammalen kasvatuksessa korvaamaan kasvuturpeen kaivamisen ja sammalen kasvussa biomassan lisäys olisi puun kasvun tuottaman biomassalisän luokkaa (eli sammal todella olisi uusiutuva raaka-aine kasvuturpeen sijalle). Yhteensä turpeennostoalaa on jo noin ha (mainituista luvuista puuttuu jo loppuun kaivettu ja kunnostuksessa oleva ala). Kpl 2.1 s.5: erityistä huomiota tulee kiinnittää arvokkaisiin pienvesiin, vesistöjen muutoin luonnontilaisina säilyneisiin latvavesiin, lintuvesiin tai muihin erityisiä luonnonarvoja sisältäviin vesistöihin. sekä kirkasvetisiin ja karuihin vesistöihin Kpl 2.3 s.6: Hyvä, että tulvahuiput ja alivirtaamatilanteet mainittu! Tarkennus: Pää-Valuma-alueen tasolla soiden kuivatuksesta aiheutuvat hydrologiset muutokset näyttävät tutkimustulosten perusteella olevan pienemmät (Pienemmillä vesillä, eli valumaalueiden pienemmillä jakotasoilla, hydrologiset muutokset näkyvät hyvin) HYVÄ! Kuormitus on suurimmillaan suurten virtaamien aikana, ja etenkin tulvien ja rankkasateiden aikana kiintoainehuuhtouma voi olla huomattavaa. s.7: Myös lyhytaikaiset happamuuspiikit voivat olla kaloille haitallisia. Alle 40m MPY (etelässä) ja alle 100m MPY (Lapissa) alueilla aina riski sulfiittisavimaista. Mustaliuskealueet samanlaisia muuallakin. Näille alueille ei pitäisi antaa kaivaa ojia/ottaa turvetta ilman, että pohjamaan laatu on etukäteen tarkastettu. Jos ongelma-maaperää esiintyy, lupia ei tule voida myöntää. Tämä onkin todettu kohdassa 6.1 Hyvä!.

12 12 Kpl 2.5, s.8: Turvepölyä kulkeutuu myös kaivettavan alueen lähellä oleviin ojiin, mm. eristysojiin. Näitä pitkin pöly kulkeutuu puhdistamattomana alapuoliseen vesistöön. Pölyn kautta vesistöihin kulkevia päästömääriä pitää selvittää tarkemmin. Pölyämisestä ja eristysojien eroosiosta johtuvat kuormitukset puuttuvat myös päästöarvioista ja tarkkailujen tuloksista. Kpl 2.6, s.8: KHK-päästöjä syntyy myös alapuolisissa vesistöissä, joihin kertyy turveperäistä lietettä. Hapettomuutta aiheuttava liete alkaa tuottaa ilmakehään vapautuvaa metaania. Hapellisena liete hajoaa ravintoketjuissa hiljalleen hiilidioksidiksi. Turpeen polton ilmastovaikutuksia voidaan vähentää vain hiukan kohdentamalla turpeenotto suopelloille ja reheville ja runsaspäästöisille metsäojitetuille soille sekä ottamalla käyttöön uusia turpeenottomenetelmiä. Ylivoimaisesti suurin osa päästöistä tulee kuitenkin aina turvetta poltettaessa, jossa turpeeseen vuosituhansien aikana kertynyt hiilivarasto purkautuu hetkessä ilmakehään. Tähän verrattuna muilla turpeenkaivuuseen liittyvillä toimilla on vain pieni ilmastomerkitys. On myös erikoista, että ilmastopäästöjä ei huomioida ympäristöluvassa, sillä niitä ei huomioida missään muussakaan vaiheessa. Aiheesta on tehty kansainvälisiä sopimuksia ja muita linjauksia, mutta ei ole keinoja edistää niiden toteutumista. Tilanne on pidemmän päälle kestämätön. 3.4, s.10: Ristiriita: Turvetuotanto ei muka tarvitse vesilain mukaista lupaa, vaikka VL nimenomaan luettelee pitkän joukon turpeenkaivuun seurauksia, joiden mukaan lupa nimenomaan tarvitaan!!! Periaatteen pitäisi olla toisinpäin; turpeenkaivuu tarvitsee pääsääntöisesti vesilain mukaisen luvan, koska turvehakkeilla on poikkeuksetta aina VLn luettelemia seurauksia. Positiivinen huomio: VLn mukainen ilmoitusvelvollisuus ojituksesta koskee myös alle 10ha:n turvehanketta. Käytäntö ojitusilmoitusten käsittelyssä ja siinä, milloin lupa vaaditaan, pitäisi pikaisesti selventää ELY-keskuksissa toimiville henkilöille. Nyt VLn hyvä uusi vesiensuojelun mahdollistava toimi on vaarassa unohtua muiden kiireiden alle. 4.1, s.11: Hyvä, että mainitaan, että kohdennus on nimenomaan 0 ja 1 luokkien soille. mutta: Luokan 3 soille voidaan tietyissä poikkeustapauksissa suunnata turvetuotantoa ja luokan 2 soille tietyin erityisehdoin. vain alueilla joilla ojitusta on alle 60% suoalasta ja vain jos ko soilla ei ole erityisiä luontoarvoja.

13 13 4.2, s.11: HYVÄ: - Vähennetään turvetuotannon vesistövaikutuksia valuma-aluekohtaisella suunnittelulla. Tämä positiivinen askel on syytä viedä myös turvetuotanto maakuntakaavoituksessa-oppaaseen, sillä ainoa paikka, missä valuma-aluekohtainen suunnittelu käytännössä voidaan toteuttaa lienee maakuntakaava. Kpl s.13: Yli 10 hehtaarin suuruisille turvetuotantoalueille tulee hakea ympäristölupa. Lupa on syytä hakea kaikille!!! muuttunee YSL-muutoksessa. Oltava ohjeessa myös. s.14 Lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi,(turvesuon tapauksessa aina pilataan suo peruuttamattomasti, eli ei pitäisi edes voida harkita täytäntöönpanon sallimista ennen lainvoimaisuutta) luvan hakijan pyynnöstä lupapäätöksessä määrätä, että toiminta voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa Lupa voi olla myös tarpeen yhteisvaikutusten vuoksi esimerkiksi tilanteissa, jossa on useita alle 10 ha:n turvetuotantoalueita lähekkäin samalla osavaluma-alueella. Tämän pitää olla selviö: aina jos samalle suolle tai samalle osa-valuma-alueelle on tulossa 2 tai useampia turvekaivoksia, on niiden yhteisvaikutus suurempi kuin alle 10ha:n kaivoksella ja siksi lupa on välttämätön. Kpl 5.3.4,s.17: - vesienkäsittelyrakenteista, niiden rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä sekä tehosta. Tarvittaessa annetaan lisäksi pitoisuusrajat lähtevälle vedelle. Päästö = pitoisuus x virtaama. Virtaama siis ratkaisee määrää yhtä paljon -> Olisi syytä määrätä myös totaalimäärä, maksimi, jonka saa päästää / vuosi. Jos menee yli -> muutettava toimintatapaa. (nyt ollut jopa yli 10x ylityksiä lupahakemuksessa arvioituun tasoon nähden!). Vaikka vuosivaihtelua on, ei voida pitää hyväksyttävänä, että luvassa arvioitu päästömäärä ylitetään moninkertaisesti. Jos tällainen heitto on mahdollinen, pitää luvassa arvioida päästöt todellisemmin siten, että normaalien sademäärä-vaihtelujen yms rajoissa ilmoitetaan mahdollinen maksimimäärä, jota ei tulla ylittämään. Maksimin perusteella lupaharkinnassa voidaan arvioida onko hankkeesta aiheutumassa pilaantumisen vaaraa. Jos riski on, lupaa ei myönnetä, jos ei ole, myönnetään. Jos päästö jää oletettua alhaisemmaksi, se ei haittaa ketään vaan sillä on pelkkä parantava vaikutus vesistön tilaan. Nykykäytäntö puolestaan aiheuttaa vesien pilaantumista, kun päästöt arvioidaan (osin kenties jopa tarkoituksellisesti) alakanttiin ja lupaehtoja sitten surutta rikotaan, koska ylityksistä ei seuraa sanktioita ja ylitykset johtuvat aina poikkeuksellisista olosuhteista. Nykyinen menettely johtaa vesien pilaamiseen, eikä sitä voi pitää kestävänä toimintatapana. Menettely nakertaa myös ympäristöhallinnon uskottavuutta kansalaisten silmissä. Kpl 6, s.19:

14 14 Turvetuotantoalueiden vuosipäästöt vaihtelevat paljon eri valunta- ja sääoloissa, minkä vuoksi yksiselitteisten kilomääräisten päästörajojen asettamiseen ei ole riittäviä tietoja. Tämä ei ole kelvollinen perustelu! ks edellinen kommentti. Tuotantoon kunnostetun pinta-alan tehokas käyttö nopeasti loppuun saakka on ympäristöhaittojen vähentämisen kannalta erittäin tärkeää. Ei toteudu nykymenetelmässä ollenkaan ollaanko siis lopettamassa nykyinen jyrsintämenetelmä ja siirtymässä kerralla pohjaan asti kaivuuseen ja turpeen kuivattamiseen muualla kuin avoimella kentällä? Kpl 6.1, s.20: lupaharkinnassa ei ole mahdollista huomioida toiminnan sijaintipaikan muuttamisesta aiheutuvaa luonnonarvojen heikentymistä muutoin kuin siltä osin, kun luonnonarvojen suojelusta on säädetty luonnonsuojelulaissa tai vesilaissa. YSLn muutoksessa tähän pitäisi tulla muutos vastustus tosin on ollut kovaa. Vastustajissa keskeisiä ovat samat tahot, jotka ovat hyväksyneet periaatteen muissa linjausprosesseissa (suostrategia ym), mutta nyt kun sen pitäisi tulla sitovaksi (=lakiin), vastustavatkin muutosta. Kaksinaamaisuutta. Tässä ohjeessa on kuitenkin riippumatta lakimuutoksen kohtalosta, syytä olla lähtökohtana, että luontoarvoja sisältäviä soita ei pidä ottaa kaivuukäyttöön. Hyvä, että turpeenkaivuuta ei suositella happamien maiden alueille! Kirjaus voisi olla vieläkin sitovampi (ei tule sijoittaa..) ja lisäksi samassa yhteydessä olisi hyvä mainita mustaliuskealueiden vastaavat ongelma-alueet. Luvanmyöntämisen ehtona tulisi olla, että seuduilla, joilla happamia maita saattaa esiintyä, on ETUKÄTEEN selvitettävä kaivuualueen pohjamaan laatu. Jos alla on happamia maalajeja, lupaa ei tule myöntää. HYVÄ!: Turvetuotanto ei saa huonontaa alapuolisen vesistön tilaa eikä vaarantaa alapuolisen vesistön hyvän tilan saavuttamista. Tämä pitäisi näkyä siinä, että päästöjen suurimmat todennäköiset/mahdolliset vuosimäärät tulisivat lupaharkinnan pohjaksi ja lupaehtoihin suurimmat sallitut vuosipäästöjen määrät! Tällöin vesien tilaa ei oikeasti vaarannettaisi. Haittoja voidaan vähentää myös mm. loiventamalla ojia ja luiskaamalla altaita sekä aitaamalla turvetuotantoalueita. Kuka maksaa? (tuottajan asia poronhoitoalueella). Sopiva loivuus? Kpl 6.2, s.21: Erittäin hyvä että tämä on kirjoitettu näkyviin!: Turvetuotantoalueiden vesistöpäästöistä merkittävä osa muodostuu ylivirtaamatilanteissa, jolloin liikkeellä on suurimmat ainemäärät ja jolloin myös vesienkäsittelyrakenteiden puhdistustehokkuus usein heikkenee. Kiintoainekuormitus on suurimmillaan suurten valumien aikana, kuten lumen sulamisen aikana ja rankkasateiden yhteydessä. Tärkeää on myös vaatia lisää kapasiteettia tulvatilanteiden vesien hallintaan, vaikka onkin hyvin kyseenalaista, voidaanko tässä käytännössä onnistua. Etenkin pitkälle kaivetuilla turvesoilla ojatilavuus on pieni ja tulvavedet helposti karkaavat pois suolta tai suon kuivatus ei onnistu ilman ohijuoksutuksia.

15 15 Kpl 6.2.1, s.21: Kivennäismaahan ulottuvat ojat ja syvennykset sortuvat helposti, joten ne kaivetaan riittävän loivaan luiskakaltevuuteen. Mikä on riittävän loiva?? eristysojien kaivussa käytetään metsätalouden kunnostusojitusten vesiensuojelumenetelmiä Eivät pääosin toimi turv la sen paremmin kuin laskeutusaltaat ja vastaavat turvekentilläkään metsätalouden vesiensuojelurakenteet on pääosin suunniteltu kivennäismaan (hiekan) kiinnisaamiseen ja siinä ne toimivatkin (jos altaat yms. muistetaan tyhjentää). Lisäksi uusia eristysojia ei kaiveta suoraan vesistöön, vaan annetaan veden valua pintavirtauksena. Hyvä. Mutta entä jos ei onnistu tasaisilla alueilla tai kun turve on kaivettu lähelle loppua, eikä kaltevuus enää riitä... s.22: Sarkaojarakenteet poistavat turvetuotantoalueiden valumavesistä kiintoainetta silloin kun virtaama on pieni/suunniteltu, mutta ylivirtaamissa??? ja sen mukana kulkeutuvia ravinteita. Ojien patorakenteet tasaavat virtaamia ja rajoittavat veden pinnan laskua liian alas, mikä on tarpeen happamien pohjamaiden pitämiseksi veden peitossa ja happamuuden torjumiseksi. Tämä on ihan riittämätön asia happamien maiden alueilla! Kaivuun jatkuessa syvemmälle tai loppuessa patorakenteet jäävät joka tapauksessa heitteille noille alueille ei pidä myöntää lupia olenkaan. Jälkikäytön määrääminen jo luvassa on vähintä mitä voidaan tehdä tai tulee mm. ristiriitoja maanomistajien kanssa turpeenkaivun loputtua kun kuvitellaan pohjamaata voitavan käyttää mihin hyvänsä tarkoitukseen ). Sarkaojat puhdistetaan säännöllisesti. Eristys-, kokooja- ja laskuojien luiskat tarkastetaan säännöllisesti, viikon välein vai??? toiminnanharjoittajan vastuulla sortumat korjataan??? ja ojiin kertynyt liete poistetaan Kpl 6.2.2, s.22: Putkien auki pysymistä voidaan varmistaa asentamalla patorakenteen eteen kiinteä metallilevy, jolloin padolle tuleva vesi kiertää etulevyn alta virtaamansäätöpadolle. Samalla pysäytetään veden pinnalla kelluva kiintoaine hetkeksi, kunnes se uppoaa ja menee pohjavirtauksen mukana. Kpl 6.2.3, s,23: Ylivuotokenttä on ajatuksena hyvä, kunhan tila vain löytyy ja kenttä on vain välivarasto vedelle ja se johdetaan eteenpäin vain puhdistuksen kautta. Kpl 6.3 Valumavesien puhdistus: Suurin ongelma nykytilanteessa on siinä, että eri vesienkäsittelytapojen osalta saadut reduktiot on ilmeisesti määritetty ilman hetkellisten ylivalumien aiheuttamia tilanteita. Tämä tarkoittaa sitä,

16 16 että pääosa päästöistä ei ole mukana tässäkään aineistossa kun analysoidaan eri puhdistustapojen tehokkuutta. Kpl 6.3.1, s.25: - mitoitusvaluma 300 l/s/km 2 = 26 milj.l/vrk/km2 eli jos sataa 26mm vettä = 26 milj.l/km2 => vie vrk, että kaikki ehditään mitoituksen mukaisesti laskea alueelta pois. Jos sade 40mm = padottuu vettä suolle n. 2 vuorokaudeksi, jonka jälkeen kuivuminen vasta pääsee alkuun Jos sataa useamman päivän (tai viikon kuten 2012 kesällä), kierre kertautuu ja varastotilavuusvaatimukset kasvavat ja kuivumisen alku siirtyy... Saman 26mm:n sateen tarvitsema varastotilavuus on n. 26 km ojia, joihin mahtuu m3 vettä/m (sarkaojia huomattavasti suurempia siis!). Jos ojatilavuus on pienempi, tarvitaan vastaava määrä muuta veden varastotilaa. => tulvavesien hallinta vain on vaikeaa!!! Laskeutusallas ei voine toimia varastoaltaana samaan aikaan, sillä silloin virtausnopeuden ja viipymän yms hallinta käy vaikeaksi. Jos laskeutusaltaat ovat osa sarkaojastoa, missä vesi voidaan varastoida?? Kpl 6.3.2, s.26: Keskimääräiset ojittamattomilla pintavalutuskentillä saavutetut poistumat ovat tutkimusten mukaan roudattomana kautena olleet seuraavat: kiintoaine %, kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ) 4-20 % ettei vain olisi mittareille tullut epäorgaanista kiintoainetta ojista, kun suhde kiintoaine/cod on näin eri kokoinen? vrt Kalmonsuon surkea tapaus, jossa mittarien väärä sijoittelu johti väärään lopputulokseen Tarkkailutulosten mukaan ojittamattomien pintavalutuskenttien kiintoaineen reduktiot ovat keskimäärin olleet %, -näissä siis on Kalmonsuo mukana, vaikka oli täysi fiasko (savi pois, COD ei muuttunut = org.aine kaikki läpi toivottavasti tilasto ei sisällä muita vastaavia tapauksia. - suosituskaltevuus 1 %, kaltevuus sama koko kentän alueella - kentän korkeuskäyrät kohtisuorassa veden virtaussuuntaan nähden Nämä ovat kovia vaatimuksia, HYVÄ niin, mutta lupaharkinta ja toteutus ratkaisee. Mittakaivon tai -padon viereen ei saa asentaa ylivuotoputkea. HYVÄ!!! Penkereiden sortumat ja oikovirtaukset korjataan. Ei ole helppoa kun ei saa liikkua koneilla ja alla on upottava vetinen turvekenttä, johon pitäisi saada korostus oikovirtauskohtaan ja ilman kiintoaineen lisähuuhtoutumista tietysti mutta tehtävähän se on, käytännössä käsityötä! Kpl 6.3.3, s.27: Ojitetun pintavalutuskentän puhdistusteho tulisi varmistaa riittävän tiheän??? = jatkuvatoimisen, ympärivuotisen seurannan avulla. Ojitettu kenttä voi olla aikoinaan metsälannoitettu, mikä voi entisestään heikentää kentän usein muutenkin heikkoa puhdistuskykyä ainakin alkuvaiheessa.

17 17 Kpl 6.3.4, s.30: voidaan kuitenkin tapauskohtaisesti käyttää vesiensuojelun tehostamiseen vanhoilla alueilla silloin, jos pintavalutus ei ole mahdollinen ja kemikalointia ei katsota tarpeelliseksi. Tässä on riskejä, sillä havainnot kosteikoilta ja kasvikentiltä viittaavat siihen, että osa päästöistä voi jopa lisääntyä näiden myötä (ainakin alkuvaiheessa ja mahdollisesti tulvatilanteissa) Kpl 6.3.5, s.30: Annosmäärän säätäminen tapahtuu manuaalisesti. ei kai suolla ole sateella ketään säätämässä laitteita.. Katso yleisosan kritiikki kemikaloinnin mahdottomuuksiin. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että tästä ei tule vesien tilaa merkittävästi parantavaa teknologiaa lähivuosina/vuosikymmeninä. Riskit ph:n kanssa sekä Fe/Al:n saostumiseen alapuolisissa vesistöissä ovat toistaiseksi hallitsematta. Esim. lämpötilan kemikaalin liukenekemista/sakkautumista heikentävä vaikutus on arvaamaton. Virtaamavaihtelut, turpeen laatu jne. Liian monta liikkuvaa ja hallitsematonta osaa. Voiko näin kehitysvaiheen tekniikka edes olla BAT-teknologiaa? Kpl 6.4., s.30: Pohjavesialueella tai sen vieressä VANHANKAAN turvetuotantoalueen sarka- tai kokoojaojia tai muitakaan rakenteita ei saa kaivaa kivennäismaahan asti. Myöskään turvetuotantoalueen vieressä sijaitsevan pohjavesiesiintymän ja tuotantoalueen välissä kaivu ei saa ulottua kivennäismaan reunaan saakka. miten tämä pohjamaan kaivaminen estetään? tai valvotaan? Sanktiot? Kpl 6.5, s.31: Pölyhaittoja vähennetään ajoittamalla työt sääennusteiden, tuulen voimakkuuden ja suunnan mukaan Ei toimi käytännössä. Kpl 6.8, s.33: Happamilla sulfaattimailla ojien lisäkaivuu esim. maataloutta tai metsitystä varten ei ole suotavaa, PITÄISI OLLA EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ Kpl 7.2, s.35: Nykyisin turvetuotantoalueiden ympärivuotisessa päästötarkkailussa vesinäytteitä otetaan kahden viikon välein ja kuukauden välein. Kevättulvan aikaan (pääsääntöisesti ) näytteet otetaan kerran viikossa. Kevättulvanäytteiden ottoaika vaihtelee tuotantoalueen maantieteellisen sijainnin ja vuotuisten sääolosuhteiden mukaisesti. Vain jatkuvatoimisella mittauksella saisi käsityksen todellisista päästöistä. Hyvä, että tämä onkin mainittu. Nykymallissa erityisesti rankkasadetulvien huiput (päästöhuippu kestää vain tunteja!) eivät osu näytteenottohetkiin juuri koskaan! ks erillinen kuvaus tilanteesta yleisosassa. Kemiallinen hapenkulutus kuvaa humuksen ja muun orgaanisen aineen yhteismäärää.

18 18 sateen rankkuus on suurempi kuin 20 mm/vuorokausi. Ylivirtaaman aikaiset ylimääräisen näytteet analysoidaan kuten kertanäytteet, otetaan mukaan päästöjen laskentaan ja raportoidaan vuosiraportissa. TÄMÄ ON ERINOMAINEN JA OLEELLINEN TARKENNUS AIEMPAAN!! Mikäli nettopäästöjä on tarpeen arvioida, niiden laskemiseksi käytetään ensisijaisesti ennakkotarkkailussa saatua suon aikaisempaa vedenlaatu- ja virtaamatietoa. Tämän pitäisi olla edellytys ylipäätään ja etenkin jos nettoja halutaan laskea! Mutta ongelmana on, että vain harvoin suo on mittausten alkaessakaan luonnontilassa. Ei siis saada selville luonnonhuuhtoumaa/virtaamaa, vaan jo osin muutetun suon huuhtouma/virtaama. Kpl 7, s.36: Hyvä että biologiset tarkkailut tuodaan selvästi osaksi tarkkailuja. Mutta onko toiminnanharjoittajalla todella edellytyksiä laatia tarkkailusuunnitelma? Voisi toimia paremmin siten, että viranomainen tekee suunnitelman ja LASKUTTAA täysimääräisesti tämän toiminnanharjoittajalta. Kpl 8.1.1, s.38: Varsinaisen tuotantoalueen tarkastuksen lisäksi voi olla tarpeen käydä laskuojan suulla purkuvesistössä. Laskuojan suu olisi syytä digikuvata joka kerralla ja koota kuvista tarkkailun tietojen yhteyteen sarja jossa muutokset voi havaita. Kpl 8.1.5, s.39: Lisäksi valvontaviranomaisen tulee ilmoittaa asiasta poliisille esitutkintaa varten, jollei laiminlyöntiä ole olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä eikä yleinen etu vaadi syytteen nostamista (YSL 94 ). Ilmoitus poliisille tulisi nostaa normaaliksi käytännöksi, joka tehdään yleensä (paitsi YSL 94 poikkeustapauksissa). Nyt käytäntö on ollut, että ilmoitusta ei juuri koskaan tehdä. Tämä olisi hyvä kirjata siten, että tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Turveenkaivun vesiensuojelun laiminlyöntien aiheuttamat haitat voi tulkita lähes aina sellaisiksi, että yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Kirjallisuutta (vain osa käytetyistä) Davis et al. 1984: Cs and Pb dating of sediments from soft water lakes in New England and Scandinavia, a failure of Cs dating. Chemical Geology 44: Heikkinen 2012: Turvetuotannon vesistökuormitukseen vaikuttavat tekijät. TASO-hankkeen julkaisujen esittely Klöve ym 2012: Turvetuotannon vesistökuormituksen ennakointi ja uudet hallintamenetelmät. Suomen Ympäristö 35/2012. Kortelainen ym 2006: Controls on the export of C,N,P and Fe from undisturbed catchment, Finland. Aquat. Science.

19 19 Marttila & Klöve 2007: Erosion and delivery of deposited peat sediment. Water resources research 44. Pärnänen 2012: Luontoarvojen huomioon ottaminen ympäristönsuojelulain ja eräiden muiden lakien mukaisessa lupamenettelyssä. Selvitys Pöyry 2012: Turvetuotantoalueiden vesistökuormituksen arviointi. Vedenlaatu- ja kuormitustarkastelu vuosien tarkkailuaineistojen perusteella. Sallantaus 1983, pro gradu-työ. Sallantaus 1992: Loading on watercourses due to peat mining. In: Peatland ecosystems and man an impact assessment, p Sallantaus 1992: Runoff water quality of bogs drained for forestry and mined for peat a comparison. Proceedings of the 9 th International peat congress, 3: Sallantaus 1994: Quality on runoff water from Finnish fuel peat mining areas. Aqua Fennica 14: Sutela ym 2010: Response of fish assemblages to water quality in boreal rivers. Hydrobiologia 641:1-10.Suostrategia 2011: Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. MMM1/2011. Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnos Svahnbäck 2007: Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta. Väitöstutkimus. Tahvanainen 2011: Abrupt ombrotrofication of a boreal aapa mire triggered by hydrological disturbance in the chatchent. Journal of Ecology 99: TASO 2012: Turvetuotannon kuormitus, kirjallisuuskatsau ja asiantuntija-arvio turvetuotannon vesistökuormitukseen vaikuttavista tekijöistä. Tolonen ym. 1992: Turvetalouden ja metsäojituksen limnologisten vaikutusten arviointi peleolimnologisin keinoin seitsemässä järvessä. Joensuun yliopisto Turunen 2008: Development of Finnish peatland area and carbon storage Boreal Environment Research 13: Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien kartoitus , Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Saarijärven reiteillä. ELY/Länsi-Suomi ja Saarijärven kaupunki. Tuukkanen ym. 2011: Tilastollinen analyysi turvetuotannon vesistökuormitukseen vaikuttavista tekijöistä. Oulu. YM 2012: Soiden erityiset luontoarvot, Luonnos Vesistötarkkailuraportit ominaiskuormitussoilta ja Läntisen Suomen turvetuotantoalueilta vuosilta VNP 2012: Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta.