ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA 2015 75-vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä"

Transkriptio

1 ASIAKASPALAUTE JYTA:n IKÄNEUVOLASTA vuotiaiden terveystarkastuksessa käyneiltä Yhteenveto: Asiakaskysely tehtiin vuonna vuotta täyttäneille, jotka kävivät Ikäneuvolan terveystarkastuksessa. Lähetettiin 117 asiakaskyselyä ja niistä palautui 94 vastausta, joten vastausprosentti oli hyvä 80 %. Alueittain vastausprosentit olivat seuraavat: Halsua, Kaustinen, Veteli 38/46 -> 82,6 % Kannus 22/42 -> 52,4 % Toholampi-Lestijärvi 17/18 -> 94,4 % Perho 10/11 -> 90,9 % Ei mainittu 7 vastaajaa Vastaajien mielestä Ikäneuvola löydettiin helposti. Yli puolelle vastaajista tämä oli ensimmäinen kerta, kun he kuulivat Ikäneuvolasta. Suurin osa oli sitä mieltä, että Ikäneuvolan terveystarkastus oli sopivan laajuinen. Kuitenkin osa vastaajista olisi halunnut tarkastukseen lisää sisältöä mm. erilaisia fyysisiä mittauksia (Ekg, thx, RR, vs, kuulo). Vastaajat kokivat saamansa ohjauksen pääasiassa tarpeelliseksi ja asiantuntevaksi. Suurin osa sai apua vaivoihinsa. Lisäksi suurin osa vastaajista aikoi jatkossakin ottaa yhteyttä Ikäneuvolaan. Hyvinvointimessuja ei tunnettu, eikä niillä ollut käynyt kuin kaksi vastaajaa. Kyyditystä messuille kaivattiin. Avoimiin kysymyksiinkin tuli hyvin vastauksia. Ikäneuvolan palveluihin kaivattiin mm. lääkärintarkastuksia, luentoja, keskustelua fyysisistä vaivoista sekä rohkaisua ikääntymisen vastaanottamiseen. Lisäksi useammassa vastauksessa oli toivomus jokavuotiseen terveystarkastukseen. Osa vastaajista ei tiennyt, mitä palveluja Ikäneuvola tarjoaa. Myös vapaaseen palautteeseen tuli hyvin vastauksia. Niistä korostui tyytyväisyys saadusta kohtaamisesta ja palveluista. Palveluiden saatavuuden helppoutta haluttiin parantaa ja ikäneuvolakäynnillä tehtyjen testien tulokset kiinnostivat vastaajia. Yhteenveto vastausten jakaumasta Vastausvaihtoehdot 1 = kyllä 2 = en osaa sanoa 3 = ei kysymykset vastaus a 5b

2 1. Löytyikö ikäneuvola helposti? 2. Oliko tämä ensimmäinen kerta, kun kuulitte ikäneuvolasta? 3. Oliko terveystarkastuksen laajuus mielestänne sopiva?

3 4. Haluaisitteko lisättävän jotain terveystarkastukseen? Jos vastasitte kyllä, niin mitä? Verensokeri mittaus, verenpaine Verensokerin mittaus, näkö, kuulo Naisten tauteihin perustuvaa tietoa Tehokkaampi muistin ja kuulon tarkastus Minusta se oli monipuolinen

4 Laajempi verikoe Kuulotutkimus jollei se jo ole Voisiko tätä kautta saada sellaisen verikokeen, missä näkyy vitamiinipitoisuudet esim. D-vitamiinista, ettei asiakas joutavan päiden söisi pillereitä. Rintojen tarkistus Lääkärin tarkastus Sydänfilmi, keuhkokuva 5. Oliko saamanne ohjaus ja neuvonta mielestänne tarpeellista ja asiantuntevaa? 6. Saitteko apua vaivoihinne/ongelmiinne ikäneuvolasta?

5 7. Aiotteko jatkossa ottaa yhteyttä ikäneuvolaan?

6 8. Osallistuittako Hyvinvointimessuille? Kyllä Ei Mitä haluaisitte hyvinvointimessujen sisältävän jatkossa? Ei nyt tule mieleen mitään En tunne kyseisten messujen sisältöä En osaa sanoa Yhteiskuljetus messuille!! Vanhusten kunnon kohentamiseen opastavaa toimintaa Ikäihmisten apuväline-esittelyä/mistä saa esim. terveyden ja hyvinvoinnin erikoiskauppa 9. Minkälaisia palveluja haluaisitte ikäneuvolan tarjoavan teille? Lääkärin tarkastuksen Verenpaineen mittaus Vanhuuden tuomien sairauksien ja vaivojen kontrollointi. Yleensä, että täältä kautta pääsisi ongelmien jatkohoitoon ja seurantaan. Meille monelle on "rima" korkealla lääkärin vastaanotolle. Esim. terveys-kuntoiluluentoja esim. srk talolla, halvat kahvit Keskustelua kun uni ei tahdo tulla Keskustelua lääkkeiden haittavaikutuksista ja mahdollisesta lääkkeiden vähentämisestä Rohkaisua ottaa ikääntyminen vastaan Kuntoutusta Kuntotarkastuksia Jatkuvaa yhteydenpitoa ikäihmisiin Kun kunto huononee niin hoitojen saamista ja järjestelystä Osoitteita ystäväpalveluun (jos paikkakunnalta löytyy), Ohjausta talonmiespalveluihin (kesä/talviajat) Asiantuntevaa, kuuntelevaa, ymmärtävää, neuvovaa palvelua, tarvittaessa ongelmiin puuttuvaa En osaa sanoa En osaa sanoa, mitä se tarjoaa? En osaa sanoa, ei ole mitään sairauksia, eikä lääkkeitä Palvelut ovat riittävät Mielestäni olivat ihan riittävät

7 Monipuolista - ainahan parempaan pitää pyrkiä Olen tähän tarjontaan tyytyväinen, en osaa tässä vaiheessa sanoa muuta. Ei nyt tule mieleen mitään Samanlaista Olin tyytyväinen Saamani palvelut olivat ihan hyviä Kutsu joka vuotiseen tarkastukseen Kutsun vähintään 1 kerta/vuosi Kaikille yli 75v. Jonkinlainen terveystarkastus neuvolassa kerran vuodessa Avustavan esim. Pääsystä erikoislääkärin vastaanotolle 10. Muuta palautetta (voi jatkaa kääntöpuolelle) Minua käsiteltiin asiantuntevasti ja kohteliaasti. Jatkakaa samalla tavalla. Olen kiitollinen, että pääsin kuntotarkastukseen ja sitä kautta tasapainoryhmään. Tasapainostani olin eniten huolissani, kun huomasin sen heikentyneen. Mielelläni näkisin tulokset muisti- ym. kyselyistä Vuosittain kutsu, koska oma-aloitteisesti ei tuu aikaa varattua. Ikäneuvola 5v:n välein Kiitos! Ei ollut erityisiä vaivoja tai ongelmia En osaa sanoa Enpä osaa sanoa En hakenut apua vaivoihin osallistuin kun kutsuttiin Palvelujen saantia jotenkin helpommaksi Voisihan käyntejä olla parin v. väleinkin (en tiedä miten on nykyisin) Oli tammikuun alku kun kävin neuvolassa joten en enää tarkoin muista mitä oli esillä Ohjaus ja neuvonta sitä samaa jonka jo tiesin Kiitos, palvelut olivat kiitettäviä Oli tosi hyvä käynti ja sain apua vaivoihin. Jatkakaa ja hyvää syksyä. Kiitos hyvästä palvelusta/ oli mukava keskustella ilman kiirettä! Moni asia selvisi enemmän kuin lääkärissä!!

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Rauman koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja 4v. laajassa tarkastuksessa 7.2.2017 Nimi Maritta Komminaho 1 Raumalla hyvinvointikysely on käytössä

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton.

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvä omaishoitaja Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuud hyvinvointi- ja terveystarkastukse. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvinvointi- ja terveystarkastuks tavoittea on terveyd

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA

Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sivu 1/9 Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/9 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä...

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa

Lisätiedot

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Kysely lähetetty 105 sidosryhmäläiselle, vastauksia 34. Vastausprosentti 32 %. Melko. Hyvin. huonosti

Kysely lähetetty 105 sidosryhmäläiselle, vastauksia 34. Vastausprosentti 32 %. Melko. Hyvin. huonosti Sidosryhmäkysely Kysely lähetetty 105 sidosryhmäläiselle, vastauksia 34. Vastausprosentti 32 %. 1. Mitä organisaatiota edustat? Vastaajien määrä: 33 Avoimet vastaukset: Muu - oppilaitos 2. Hankkeen toiminta

Lisätiedot

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET 2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Taustatiedot... 3 Sukupuoli... 3 Ikä... 3 Asuinkunta... 4 Aikuissosiaalityön tai toimeentulotuen asiakkuus... 4 Oma tilanne

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TOIMEENTULOTUEN ASIAKASKYSELY 2013 TAUSTATIEDOT 160 vastausta (2009) vastauksia 123) 44 prosenttia miehiä ja 56 prosenttia naisia Suhteessa

Lisätiedot

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 1 (8) Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 2 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen

Lisätiedot

Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto

Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto HYVINKÄÄN KAUPUNKI Asukkaita 46000 Perusturva, jossa mm Koti- ja laitospalvelut

Lisätiedot

Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys

Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET Koulutus Osallistujia Palautteita Elintapamuutokseen sitoutuminen 2.8.215 48 25 Miestyön abc 1.9.215 62 4 Syömishäiriöt 19.11.215 94 49 Poikatyö 14.1.216 5 9 Ikääntyneen ravitsemushoito

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus Marjatta Luukkanen Helsingin sanomat 12.3 2+15 13.10.2015 Korhonen, Lassila, Luukkanen 2 Asiakasvastaava-toiminnan taustaa Toimiva terveyskeskus toimenpideohjelma

Lisätiedot

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista)

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista) Palautekysely Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=1 liikuntamaksun maksaneista) Korkeakoulujen vastausprosentit: TTY 9 % (31 % vastauksista) TAMK 19 % (15 % vastauksista) TaY 13 % (54 % vastauksista)

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2019

TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2019 TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2019 Hyväksytty/käsitelty pvm/ Kunnanhallitus 22.2.2016 13 Yhteistyötoimikunta 3.2.2016 / 5 1. Työnantajan tiedot Posion kunta Kirkkotie 1 97900 Posio

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö Arvoisa vastaanottaja! TOTEUTUNUT ATK-PALVELU VUONNA 2007 TAYS:n Näkökeskus on vuonna 2007 myöntänyt Teille kotona tapahtuvaa tietokoneeseen liittyvää ATK-palvelua (tietokoneen toimitus, -asennus ja/tai

Lisätiedot

1. HYVÄN TYÖTERVEYSHUOLTOKÄYTÄNNÖN MUKAINEN ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA

1. HYVÄN TYÖTERVEYSHUOLTOKÄYTÄNNÖN MUKAINEN ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA 1 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 alkaen (Kiteen kaupunki, perusturvalautakunta 15.12.2015 95) Työterveyshuolto laskuttaa työnantajaa tuotetuista, sopimuksen mukaisista työterveyshuollon palveluista tämän hinnaston

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena 11.5.2017 Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Kristiina Taskinen erikoissuunnittelija, FM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS TAUSTAA TERVEYS 2006 -TUTKIMUS Kirjekysely Valittujen Palojen tilaajille kesäkuussa 2006 Suomessa vastaajia 1 522 Näytteet kiintiöity iän (18+ v.) ja sukupuolen mukaan valtakunnallisesti edustaviksi Aineiston

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia Päivi Pesola 11.9.2012 Kajaani VISIO miksi Oulun Omahoitopalvelu Palvelut ovat kuntalaisten saatavilla 24/7, ilman että tarvitsee lähteä kotoa asioimaan tai jonottaa

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET Elina Ottela Asiantuntija Tutkimuksen taustaa Gradun tekijä Leena Pakarainen Helsingin

Lisätiedot

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaisilla hyvät valmiudet

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

Ohjeistus lääkärissäkäyntejä varten Vaalan kunta

Ohjeistus lääkärissäkäyntejä varten Vaalan kunta Ohjeistus lääkärissäkäyntejä varten Vaalan kunta KVTES Luku III 4 Työaika 5. mom. Lääkärin määräämät tutkimukset Lääkärin lähetteellä määräämiin tutkimuksiin, kuten erikoislääkärin, laboratorio- tai röntgentutkimukseen

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015

NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015 NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015 Toiminnanjohtaja Tomi Kaasinen Suomen CP-liitto ry tomi.kaasinen@cp-liitto.fi

Lisätiedot

5. luokan terveystarkastus

5. luokan terveystarkastus Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet NUORTEN TERVEYSSEURANTA 1. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) 5. luokan terveystarkastus 2. Sukupuoli 1 poika 2 tyttö 3. Henkilötunnus - 4. Terveystarkastuksen

Lisätiedot

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen RISTO-HANKE Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen HANKESUUNNITELMAN TAVOITE Yli 65-vuotiaiden suun terveyden edistäminen ja sairauksien

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Vuosille 2012-2015 2 1. TYÖNANTAJAN TIEDOT Posion kunta Kirkkotie 1 97900 Posio Tilikausi: 1.1 31.12.2012, toimintasuunnitelma päivitetään vuosittain. Toimiala- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 324 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomo Valokaisen ym. aloitteesta koskien kaupunginsairaalan ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Tapio Jaakkola kehittämiskoordinaattori, Peliklinikka PELISEMINAARI 16.9.2013 Lahti 16.9.2013 Peliklinikka 16.9.2013/TJ 1 Peliklinikan palvelut tarjoavat Avokuntoutusta

Lisätiedot

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla Kiertävä pysäkki 2011-2014 paikallinen päätöksenteko käräjäkivillä kylänuotion ympärillä ilman teknologisia laitteita ja yhdessäolo ovat tärkeitä Kylätapahtumat, Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Liikuntalääketieteenpäivät 5.11.2015 Ville Vesterinen, LitM Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Mitä biohakkerointi on? Biohakkerointi ymmärretään

Lisätiedot

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Tulokset Aidosti asiakaslähtöiset avopalvelut Katriina Piironen Avopalvelujen hallinto 4.12.2012 Avopalvelujen asiakaskysely 29.10.-11.11.2012 Tampereen sosiaali-

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2012-2013

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2012-2013 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2012-2013 Kyselyn koonti ja tulokset L.H. 25.11.2013 Vastaajat ja vastausprosentit Vastauksia kunnallisista yksiköistä 45 / 65,2

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Mikkelin kirjastoauton konseptointia

Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mari Haatainen Pääkirjasto, kahdeksan lähikirjastoa, kolme seutukirjastoa Yksi kirjastoauto Uuden auton hankinta v. 2015? Kirjastoauton toimintalukuja 2013 Lainat 29

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Mies/ Nainen Ikä Paino Ruokavalio D-vit (µg/vrk) kuinka kauan? mittaustulos (S-D-25) Muuta. Nro

Mies/ Nainen Ikä Paino Ruokavalio D-vit (µg/vrk) kuinka kauan? mittaustulos (S-D-25) Muuta. Nro D-vitamiinin saanti ja miten vaikuttanut S-D-25 -mittaustuloksiin Ruokavalion selostus: OMNI = kasvisvoittoinen sekaruoka, VRN VHH = Vähähiilihydraattinen ruokavalio VEGE= Vegaani MUU= Jokin muu ruokavalio

Lisätiedot

Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita 29.9.2009

Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita 29.9.2009 Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita asiakaskokemusta k k kehittämällä Sanna Aalto 29.9.2009 09/16/2009 Asiakaskokemus Asiakaskokemuksen perustana yrityksen tarjoamat tuotteet ja palvelut

Lisätiedot

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Sidonnaisuudet: Ei taloudellisia Luentoja Pfizerille ja Abbottille Pitkä tausta hoitosuositustyössä Duodecimissa Toimittajana

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

Kaatumis-ja osteoporoosiklinikka kaatumisia ja murtumia ehkäisemässä Näin meillä - seminaari 16.9.2014 Iiris Salomaa ft AMK - Kaatumistapaturmat ja murtumat - Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus - IKINÄ

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu

Lisätiedot

VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA

VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA VUODEOSASTO- JA HOIVAPALVELUVERKOSTO JYTA- KUNTIEN ALUEELLA Jyta-seminaari Toholampi kulttuurisali 18.4.2012 Päivi Peltokorpi, Terveyden ja sairaanhoidon palvelujohtaja Reetta Hjelm, Kotihoidon ja asumisen

Lisätiedot

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Työnjaon merkitys fysioterapeutille Työnjaon merkitys fysioterapeutille Tutkimus tutuksi tapaaminen 29.5.2015: Terveydenhuollon ammattien työnjaon johtamisen vaikutus työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen Heli Kangas UEF // University of Eastern

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

DUODECIM. Pekka Mustonen

DUODECIM. Pekka Mustonen DUODECIM Duodecimin onnellisuustutkimuksen tuloksia Pekka Mustonen Lähdeaineistot: 1. 2100 :n keskivertosuomalaisen Internet-paneeli (04/2009) 2. Elämä Pelissä TV-ohjelman www-kyselyn täyttäneet n. 130

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta on edellisen kerran vahvistanut hinnaston 16.11.2006

Sosiaali- ja terveyslautakunta on edellisen kerran vahvistanut hinnaston 16.11.2006 1 TYÖTERVEYSHUOLLON MAKSUT 1.1.2007 ALKAEN JA EHDOTETTAVAVAT UUDET HINNAT 1.1.2009 ALUSTA LUKIEN Ensin on ilmoitettu kunkin ryhmän tämänhetkinen hinta ja sen jälkeen uusi ehdotettava hinta Sosiaali- ja

Lisätiedot

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat esimerkki 2017 Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI SYKEVÄLIMITTAUS HENKILÖKOHTAINEN RAPORTTI ASIANTUNTIJAN PALAUTE TOIMENPITEET JATKUVUUS 68 henkilöä osallistui palveluun

Lisätiedot

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan

Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Valtionavustusten digiloikka: tiekartta tavoitetilaan Nykyisen valtionavustusprosessin digitalisaatio (OKM) Hallinnonalojen yhteinen valtionavustusten digitaalinen palvelualusta Avustustoiminnan ekosysteemin

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKASKYSELYN 2013 YHTEENVETO

KOTIHOIDON ASIAKASKYSELYN 2013 YHTEENVETO KOTIHOIDON ASIAKASKYSELYN 2013 YHTEENVETO Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Sisällys Kyselyn lähetys- ja palautusmäärät ja vastausprosentit kunnittain ja jokilaaksoittain

Lisätiedot

DIABETES. Mikä on HbA 1C. -testi? MSD:n valmistama koulutusmateriaali

DIABETES. Mikä on HbA 1C. -testi? MSD:n valmistama koulutusmateriaali Mikä on -testi? MSD:n valmistama koulutusmateriaali Mikä on -testi? -testi on verikoe, joka otetaan yleensä laboratoriossa tai lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. -testi mittaa keskimääräisiä verensokeritasojasi

Lisätiedot

TILIKAUDEN TULOS

TILIKAUDEN TULOS K:\sairaala\Taloustoimisto\KPITO\JYTA\JYTA kk-raportiti.xls/13.11.2009 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Suunnitelma Toteutunut Tot. % 2009 2009 KUSTANNUKSET 1.1-31.10.2009

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA

TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus 05.04.2006/J Honkanen 1 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET MELUASIOISSA Jukka Honkanen työsuojelupäällikkö HUS/Palvelukeskus

Lisätiedot

Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -hanke S10073

Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -hanke S10073 Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -hanke S10073 1 Lähes 2000 kohtaamista kokemuksia kainuulaisten työnhakijoiden terveyden edistämisestä terveydenhoitaja Marjut Ristolainen 2 taustaa kohtaamisille

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua

Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua Oulu 26.1.2016 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma 1. Palveluketju liikkumaan ja kohti aktiivisempaa elämäntapaa 2. Liikuntaneuvontaprosessin

Lisätiedot