Esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen ja korjaaminen Yksityiskohtainen täyttöohje 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen ja korjaaminen Yksityiskohtainen täyttöohje 2012"

Transkriptio

1 Esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen ja korjaaminen Yksityiskohtainen täyttöohje 2012 Veroilmoitus verkossa Täydennä tai korjaa esitäytetty veroilmoitus verkossa. Palvelu on auki veroilmoitukseesi merkittyyn viimeiseen palautuspäivään asti. Palvelu ohjaa sinua tietojen antamisessa. Jos ilmoitat tiedot verkossa, veroilmoituslomaketta tai liitelomakkeita ei tarvitse palauttaa. Yleisiä ohjeita Tarkista veroilmoitukseesi valmiiksi merkityt tiedot erittelyosasta. Jos tiedot ovat oikein eikä mitään tietoja puutu, sinun ei tarvitse palauttaa veroilmoitusta. Silloin sinun katsotaan antaneen veroilmoituksesi esitäytettyjen tietojen mukaisena. Jos täydennät tai korjaat esitäytettyä veroilmoitusta tai Verohallinto saa muualta verotukseesi vaikuttavia lisätietoja, saat lokakuun loppuun mennessä korjatun verotuspäätöksen, tilisiirtolomakkeet ja verotustodistuksen. Uutta päätöstä ei kuitenkaan lähetetä, jos tekemäsi korjaus ei vaikuta verojesi määrään. Säilytä erittelyosa ja verotustodistus, sillä erikseen tilattuna ne ovat maksullisia. Liikkeen- ja ammatinharjoittajien ja heidän puolisoidensa esitäytettyyn veroilmoitukseen ei ole laskettu verotuksen lopputulosta, koska elinkeinotoiminnan tiedot eivät ole vielä olleet Verohallinnon käytettävissä. Jos kuulut tähän ryhmään, saat verotuspäätöksen, tilisiirtolomakkeet ja verotustodistuksen lokakuun loppuun mennessä. Jos olet yhtymän osakas ja tiedot yhtymän tulo-osuudesta puuttuvat veroilmoitukseltasi, mutta maksamasi ennakot on kuitenkin luettu verotuksessa hyväksesi, saat korjatun verotuspäätöksen syksyllä. Sisällys Osoitetiedot 1 Ansiotulot 2 Ennakonpidätykset ansiotuloista 3 Ansiotuloista tehtävät vähennykset 4 Pääomatulot ja luovutustappiot 5 Osingot ja osuuspääoman korot 6 Ennakonpidätykset pääomatuloista ja osingoista 7 Pääomatuloista tehtävät vähennykset 8 Alijäämähyvitys 9 Perhe- ja huoltosuhteen muutos 10 Ulkomaan tulot 11 Ulkomaan tuloista maksetut ulkomaiset verot 12 Verosta tehtävät vähennykset 13 Maksetut ennakkoverot ja ennakon täydennysmaksut 14 Varat ja velat 15 Tilinumero 16 Lisätietoja Ohjeita paperilomakkeella ilmoittaville Liitelomakkeet Rajoitetusti verovelvollinen mitä tietoja on ilmoitettava Jäännösveron maksaminen ja veronpalautus

2 Osoitetiedot Kun muutat, ilmoita aina uusi osoite maistraattiin tai postiin. Verohallinto saa osoitetiedot väestötietojärjestelmästä. Ilmoita tilapäinen osoitteenmuutos suoraan Verohallintoon. Myös tilapäisen osoitteenmuutoksen päättymisestä täytyy ilmoittaa. Lue lisää sivulta Osoitteenmuutos. Kuolinpesälle asianhoitaja Verohallinto suosittelee, että kuolinpesän osakkaat valtuuttavat asianhoitajan hoitamaan kaikkia kuolinpesän veroasioita. Asianhoitajan yhteystiedot luovutetaan myös väestötietojärjestelmään, mistä ne ovat kaikkien viranomaisten käytettävissä. Tulosta valtakirja kuolinpesän veroasioiden hoitamista varten (lomake 3630). Tee kuolinpesän osoitetietojen muutos kirjallisesti verotoimistoon. Jos kuolinpesälle ei ilmoiteta muuta osoitetta, Verohallinto lähettää veropostin vainajan viimeiseen osoitteeseen. Jos kuolinpesän osoitetiedot ilmoittaa joku muu kuin valtuutettu asianhoitaja, on kaikkien pesän osakkeiden hyväksyttävä muutos. Osakkaat voivat joko allekirjoittaa muutosilmoituksen tai antaa valtakirjan muutoksen ilmoittajalle. 1 Ansiotulot 1.1 Palkat ja luontoisedut Ilmoita kohdassa esimerkiksi rahapalkat pää- tai sivutoimesta sekä tilapäisestä työstä palkkana verotettava työpanokseen perustuva osinko palkanluonteiset suoritukset, esim. omaishoidon tuki kokouspalkkiot työkorvaukset silloin, kun et ilmoita niitä liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoituksella (lomake 5) veronalaiset kustannusten korvaukset (esim. kunnallisten perhepäivähoitajien kustannusten korvaukset) luontoisedut (esim. puhelin-, asunto-, ravintoja autoetu, työsuhdematkalipun veronalainen osuus, autotalli, vapaa-ajan asunto, moottorivene, loma- tai palkkiomatka, palkaksi katsottu henkilökuntalainan korko ja palkkana pidetyt vakuutusmaksut sekä etu työsuhdeoptiosta) työnantajan ottaman vapaaehtoisen eläkevakuutusmaksun palkaksi katsottu osuus ulkomaisen työnantajan maksama palkka työstä, joka on tehty Suomessa.

3 Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) maksajan nimi Y-tunnus tai henkilötunnus osoite palkan ja luontoisetujen määrä. Korjaa tarvittaessa ennakonpidätykset kohdassa 2.1 (Ennakonpidätykset) ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut kohdassa 3.2 (Pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut). 1.2 Eläkkeet Ilmoita ulkomaan ansiotulot kohdassa 10.2 (Muut ulkomaan ansiotulot). Jos vaadit autoedun arvon alentamista (yksityisajoa alle km vuodessa), ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) ajettujen kilometrien määrä. Säilytä ajopäiväkirja itselläsi. Suomesta saadut eläkkeet: työ- ja yrittäjäeläkkeet kansaneläkelain mukaiset eläkkeet takuueläke ansiotulona verotettavat vakuutuksiin perustuvat eläkkeet. Ilmoita ulkomaan eläkkeet kohdassa 10.1 (Ulkomaan eläketulot) 1.3 Etuudet Eläkkeet voidaan verotuksessa jaksottaa, jos olet vuonna 2012 saanut takautuvaa eläkettä vähintään 500 euroa ja eläke kohdistuu vähintään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan. Eläketulojen jaksottamista on vaadittava viimeistään Tee jaksotusvaatimus kohdassa 16 (Lisätietoja). Esimerkiksi sairausvakuutuslain mukaiset päivärahat äitiys- tai isyysrahat työttömyyspäivärahat opintorahat aikuiskoulutustuet. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) etuuden maksaja määrä etuudesta toimitettu ennakonpidätys. 1.4 Muut ansiotulot Muut ansiotulot kuin palkkatulo, esimerkiksi apurahat palvelurahat

4 tulot yksityisopetuksesta tulot yksityisestä perhepäivähoidosta porotalouden ansiotulot tulot taiteellisesta ja freelancetoiminnasta (siirrä lomakkeelta 15). Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) maksajan nimi Y-tunnus tai henkilötunnus osoite tulojen ja luontoisetujen määrä. Korjaa tarvittaessa ennakonpidätykset kohdassa 2.1 ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut kohdassa 3.2. Tulontasaus Voit vaatia tulontasausta, jos olet saanut vuonna 2012 kertasuorituksena vähintään euron suuruisen ansiotulon, joka on kertynyt etu- tai jälkikäteen kahdelta tai useammalta vuodelta ja on vähintään neljäsosa vuoden 2012 puhtaiden ansiotulojesi yhteismäärästä (puhdas ansiotulo = kaikki ansiotulot joista on vähennetty tulonhankkimiskustannukset). Tee tulontasausvaatimus kohdassa 16 (Lisätietoja). Tulontasauksen toimittamista on vaadittava ennen verotuksen päättymistä ( ). 2 Ennakonpidätykset ansiotuloista 2.1 Ennakonpidätykset Ansiotuloista toimitetut ennakonpidätykset. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) ennakonpidätyksen toimittaja Y-tunnus tai henkilötunnus osoite ennakonpidätyksen määrä. Jos sinulla on eläketuloja ulkomailta, ilmoita ne kohdissa 10.1 (Ulkomaan eläketulot) ja 11.1 (Ulkomaiset verot). Ennakkoveroa ja ennakon täydennysmaksua ei ilmoiteta tässä kohdassa. Niiden määrät näet ilmoitusosan kohdasta 13.1 (Ennakot ja täydennysmaksut) ja erittelyosasta. 3 Ansiotuloista tehtävät vähennykset Verohallinto laskee valmiiksi seuraavat vähennykset: tulonhankkimisvähennys eläketulovähennys invalidivähennys merityötulovähennys

5 opintorahavähennys ansiotulovähennys perusvähennys. Vähennysten määrät näet verotuspäätöksestä. Lue lisää viran puolesta tehtävistä vähennyksistä 3.1 Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) työmarkkinajärjestön tai työttömyyskassan nimi ja maksamiesi maksujen määrä. 3.2 Pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut Työnantajan perimät työntekijän pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä työntekijän maksuosuus kollektiivisen eläkevakuutuksen maksuista. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) palkanmaksajan nimi Y-tunnus tai henkilötunnus osoite vakuutusmaksujen määrä. 3.3 Muut vähennykset Ilmoita tässä kohdassa myös itse maksamasi pakolliset eläkevakuutusmaksut (YEL, MYEL, apurahansaajan pakolliset MYEL-vakuutusmaksut), ellet ole ilmoittanut niitä lomakkeella 2, 2C tai 5 (Katso tarkemmat ohjeet lomakkeiden yhteydestä). Voit ilmoittaa pakolliset YEL- ja MYELvakuutusmaksut joko omalla tai puolisosi veroilmoituksella. Selvitä kohdassa 16 (Lisätietoja) eläkevakuutusmaksun saaja ja maksamiesi maksujen määrä. Vaatimus maksujen vähentämisestä puolison verotuksessa on esitettävä ennen verotuksen päättymistä ( ). Tässä kohdassa voit vaatia veronmaksukyvyn alentumisvähennystä. Vähennys on harkinnanvarainen ja edellyttää erityistä syytä, esim. sairautta, työttömyyttä tai elatusvelvollisuutta. Vähennyksen enimmäismäärä on euroa. Ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja), millä perusteella vaadit vähennystä. Veronmaksukyvyn alentumisvähennys voidaan myöntää pelkkien suurten sairauskulujen perusteella, jos sinun ja perheenjäsentesi yhteenlaskettujen sairauskulujen määrä on verovuonna vähintään 700 euroa sairaskulut ovat samalla vähintään 10 % puhtaiden ansio- ja pääomatulojesi yhteismäärästä (= kaikki tulot, joista on vähennetty tulonhankkimiskustannukset). Vähennyksen myöntämiseen vaikuttavat sinun ja

6 perheesi tulot ja varallisuus. Jos vaadit vähennystä sairauskulujen perusteella, ilmoita kulujen määrä kohdassa 16 (Lisätietoja) ja säilytä tositteet itselläsi. Tutustu tarkemmin vähennyksen määriin ja perusteisiin (Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2012 toimitettavaa verotusta varten) Ilmoita tässä kohdassa myös vähennys takaisin perityistä etuuksista, esim. opintorahasta. Ilmoita myös yliopistolle tai korkeakoululle tehdyn lahjoituksen määrä lahjoitusvähennystä varten. 3.4 Tulonhankkimiskulut Jos sinulla on palkkatuloja, saat automaattisesti 620 euron tulonhankkimisvähennyksen. Vähennys ei voi kuitenkaan olla suurempi kuin palkkatulosi määrä. Ilmoita tulonhankkimiskulut vain, jos ne ovat enemmän kuin 620 euroa. Merkitse kulusi täysimääräisenä vähentämättä kaavamaista tulonhankkimisvähennystä. Ilmoita lisäksi ammattisi, erittele kulut ja selvitä, miten ne liittyvät tulon hankintaan. Ilmoita kohdassa esimerkiksi kunnallisten perhepäivähoitajien ja perhehoitajien saamat kustannusten korvaukset ja kulukorvaukset, jotka luetaan ansiotuloksi lisääntyneet elantokustannukset työmatkoista, jotka on tehty tilapäiseen työkohteeseen mm. rakennus-, maanrakennus- ja metsäalalla. Erityisalojen matkakulut ilmoitetaan kohdassa 3.5. luottamushenkilömaksu moottorisaha- ja metsurivähennys sovittelijan ansiotuloiksi luetut kulukorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä saatu korvaus. Työhuonevähennys Jos et anna kuluista muuta selvitystä, voit saada työhuonevähennystä seuraavasti: 1) Jos käytät työhuonetta pääansiotulojen hankkimiseen eikä työnantaja ole järjestänyt työhuonetta (esim. freelancetoimittajat) 760 euroa 2) Jos käytät työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulojen tai pysyvien tai huomattavien sivutulojen hankkimiseen (esim. opettajat) 380 euroa 3) Jos käytät asuntoa satunnaisten sivutulojen hankkimiseen 190 euroa. Jos myös puolisosi käyttää työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulojen tai pysyvien sivutulojen hankkimiseen, vähennyksen määrä on puolisoilla yhteensä 570 euroa.

7 Ilmoita erityisalan matkakulut ja matkakulut toissijaiselle työpaikalle kohdassa 3.5 (Matkakulut). Ilmoita taiteelliseen ja freelancetoimintaan liittyvät tuotot ja kulut liitelomakkeella 15, Taiteilijan ja freelancerin tulot (pdf). Ilmoita työasuntovähennys liitelomakkeella 19, Työasuntovähennys (pdf). 3.5 Matkakulut Ilmoita pääomatuloihin kohdistuvat tulonhankkimiskulut kohdassa 7 (Pääomatuloista tehtävät vähennykset). Jos olet ilmoittanut matkakuluja verokorttia hakiessasi, antamasi tiedot ovat esitäytettynä veroilmoituksellasi. Tarkista tiedot. Matkakulut pienentävät verotettavan ansiotulon määrää. Huomaa, että muutos verojesi määrään ei ole yhtä suuri. A. Asunnon ja työpaikan väliset matkat Asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja voi vähentää enintään euroa ja vain siltä osin kuin kulut ylittävät verovuonna omavastuun 600 euroa. Jos matkakulusi ylittävät omavastuuosuuden, merkitse ne kohtaan 3.5 täysimääräisinä, vähentämättä omavastuuta. Jos kuljet asunnolta työpaikalle ja julkisia kulkuneuvoja on käytettävissä, tee vähennys halvimman lippuhinnan mukaan, vaikka kulkisit matkat esimerkiksi omalla autolla. Voit vähentää kulut vain työssäkäyntikuukausilta. Loma-ajalta vähennystä ei voi tehdä, joten työssäkäyntikuukausia on yleensä enintään 11. Merkitse työskentelyn ajanjakso, kulkuneuvo, yhden edestakaisen matkan pituus ja vuotuiset kulut. Jos käytät työsuhdematkalippua, merkitse kulut vähentämättä työsuhdematkalipun arvoa. Vähennämme sen puolestasi. Voit tehdä vähennyksen muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan laskettuna, kun julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai yhteen suuntaan on vähintään 3 kilometriä sellaista matkaa, ettei julkista liikennettä ole käytössä tai odotusaika meno-paluumatkalla (esim. julkisen kulkuneuvon vaihdon vuoksi) on yhteensä vähintään 2 tuntia. Jos teet vähennyksen muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan laskettuna, merkitse lomakkeelle ajanjakso, kulkuneuvo, matkojen pituus koko vuodelta, kulut kilometriä kohti ja vuotuiset kulut. Merkitse kulut

8 taulukon arvojen mukaan: Matkakulut muulla kuin julkisella kulkuneuvolla auto työsuhdeauto moottoripyörä mopo polkupyörä 0,25 e/km 0,20 e/km 0,16 e/km 0,09 e/km 85,00 e/vuosi Pääkaupunkiseudun matkalippuja seutulippu 92,10 e/kk lähiseutulippu 2 vyöhykettä 92,10 e/kk lähiseutulippu 3 vyöhykettä 133,40 e/kk Katso muita alueellisia matkalippujen hintoja. Osakeyhtiön osakas saa vähentää asunnon ja yrityksessä olevan varsinaisen työpaikkansa väliset matkakulut vain, jos hän on saanut kyseisestä yrityksestä palkkaa. Jos olet ollut työttömänä ja saanut työttömyysturvalain mukaista työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai päivärahaa toimeentulon turvaamiseksi, omavastuuosuuttasi pienennetään 55 eurolla jokaiselta täydeltä korvauskuukaudelta. Omavastuuosuus on kuitenkin vähintään 110 euroa. Täyteen korvauskuukauteen katsotaan kuuluvan 21,5 korvauspäivää vastaava määrä. Korvauspäivien lukumäärän näet erittelyosasta. Verohallinto laskee omavastuuosuuden viranomaisilta saamiensa tietojen perusteella. B. Viikonloppumatkat Voit vähentää kulut viikonloppumatkoista perheesi luo, jos työskentelet ja asut työn vuoksi eri paikkakunnalla kuin perheesi. Sinua pidetään verotuksessa perheellisenä, jos olet avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tai sinulla on avopuoliso, jonka kanssa sinulla on tai on ollut yhteinen lapsi. Muuten voit saada vähennyksen vain poikkeustilanteissa. Matkoista aiheutuneet kulut vähennetään halvimman kulkuneuvon mukaan laskettuna. Halvin kulkuneuvo arvioidaan sen mukaan, ehtisitkö käydä kotona viikonlopun aikana julkisilla kulkuneuvoilla. Ilmoita työskentelypaikkakunnalla syntyneet asunnon ja työpaikan väliset matkakulut normaalisti kohdassa A. Viikonloppumatkojen vähentäminen, kun työskentelet tilapäisesti toisella paikkakunnalla Jos työskentelet toisella paikkakunnalla tilapäisesti ja sinulla on koti eri paikkakunnalla, perhesuhteesi eivät vaikuta viikonloppumatkojen vähentämiseen. Voit vähentää työkomennuksen aikana tehdyt viikonloppumatkat asunnon ja työskentelypaikkakunnan välillä yleensä kerran viikossa, halvimman kulkuneuvon mukaan laskettuna. Jos työkomennuksesi toisella paikkakunnalla

9 keskeytyy, voit vähentää viikonloppumatkat asunnollesi käyttämäsi kulkuneuvon mukaan laskettuna. Työkomennus voi keskeytyä esimerkiksi loman tai sairasloman ajaksi tai silloin, kun työnantaja ei ole järjestänyt majoitusta viikonlopuksi. Merkitse silloin rasti kohdan B (Viikonloppumatkat) oikeaan reunaan, ruutuun 1 tai 2. Ilmoita työskentelypaikkakunnalla syntyneet matkakulut käyttämäsi kulkuneuvon mukaan laskettuna kohdassa D. Lue lisää sivulta Kodin ja työpaikan väliset matkakulut C. Erityisalojen matkat Jos työskentelet ns. erityisalalla (rakennus-, metsätai maanrakennusala) ja sinulla on vaihtuvat työkohteet, voit vähentää matkakulut käyttämäsi kulkuneuvon mukaan (ks. taulukko kohdassa A). Voit vähentää matkakulut vain, jos työnantajasi ei ole korvannut niitä. D. Toissijaisen työpaikan matkat Et voi tehdä vähennystä erityisalojen matkakuluina, jos sinulla on paikka, josta haet työmääräykset tai työvälineet. Ilmoita silloin matkakulut kohdassa A. Ilmoita lisääntyneet elantokustannukset (esim. ateriakorvauksen määrää vastaava vähennys) kohdassa 3.4 (Tulonhankkimiskulut). Teetkö työtä kahden tai useamman kunnan alueella saman työnantajan palveluksessa? Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työskentelet vakituisen työpaikkasi ohella säännöllisesti. Huomaa, että toissijaisen työpaikan on oltava toisen kunnan alueella kuin ensisijaisena pidettävä, varsinainen työpaikka. Jos työskentelet säännöllisesti eri kuntien alueella sijaitsevissa saman työnantajan toimipisteissä, saat vähentää matkakulut toissijaiselle työpaikalle käyttämäsi kulkuneuvon mukaan (ks. taulukko kohdassa A), ellei työnantajasi ole korvannut matkoja. Matkakulut toissijaisen työpaikan ja sen sijaintikunnassa olevan majoittumispaikan välillä vähennetään kuitenkin kohdassa A. Tämä vähennys tehdään samalla tavalla kuin asunnon ja työpaikan väliset matkakulut. 4 Pääomatulot ja luovutustappiot 4.1 ja 4.2 Vuokratulot ja Vuokraustoiminnan tappiot Ilmoita vuokratulot lomakkeella 7H,Vuokratulot osakehuoneistot (pdf), tai 7K, Vuokratulot - kiinteistöt (pdf) ja siirrä tieto lomakkeen ohjeen mukaisesti kohtaan 4.1 (Vuokratulot) tai 4.2 (Vuokraustoiminnan tappiot).

10 Ilmoita tiedot silloinkin, kun verotettavaa vuokratuloa ei jää kulujen vähentämisen jälkeen. Ilmoita vain omaa omistusosuuttasi vastaava määrä vuokratuloista. Esimerkiksi, jos omistat osakehuoneiston yhdessä puolisosi kanssa, kumpikin ilmoittaa oman osuutensa tuloista ja vähennyksistä täyttämällä lomakkeen 7H. Ilmoita vuokrattuun huoneistoon kohdistuvan velan korot veroilmoituksen kohdassa 7.7 (Tulonhankkimisvelan korot). Ilmoita lomakkeella 7H tai 7K myös ulkomailta saamasi vuokratulot. Ilmoita lisäksi vuokratuloista ulkomaille maksamasi verot ja vuokrattuun huoneistoon kohdistuvan velan korot lomakkeen lisätiedoissa. Vuokratuloja ovat myös irtaimen omaisuuden (esim. asuntoauto, vene) vuokrauksesta saadut tulot. Ilmoita maatilalta saamasi vuokratulot (esim. pellon vuokra) maatalouden veroilmoituksella (lomake 2). 4.3 ja 4.4 Arvopapereiden luovutusvoitot ja luovutustappiot Veroilmoitukselle on merkitty valmiiksi voittoja ja tappioita arvopapereiden luovutuksista, sijoitusrahasto-osuuksien lunastuksista ja pääomanpalautuksista. Voitot ja tappiot on laskettu niiden tietojen perusteella, jotka Verohallinto on saanut pankeilta, tilinhoitajayhteisöiltä ja muilta arvopaperien säilyttäjiltä sekä rahastoyhtiöiltä. Tarkista tiedot. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita tiedot lomakkeella 9A. Voit ilmoittaa tiedot myös pankilta tai muulta tilinhoitajayhteisöltä saamallasi selvityksellä, jos siinä on lomaketta 9A vastaavat tiedot. Laske yhteen ilmoitusosaan valmiiksi merkityt luvut ja lomakkeella 9A ilmoittamasi voitot ja tappiot ja ilmoita niiden yhteismäärä kohdassa 4.3 tai 4.4. Lomake 9A, Laskelma arvopaperien ja arvoosuuksien luovutusvoitosta tai -tappiosta (pdf) Jos veroilmoituksen erittelyosaan on merkitty Selvitä voitot ja tappiot seuraavista arvopaperitapahtumista, ilmoita näistä tapahtumista saamasi voitot ja tappiot. Jos esitäytetyistä tiedoista puuttuu myös muita arvopapereiden luovutuksia, sijoitusrahastoosuuksien lunastuksia (Suomesta tai ulkomailta) tai pääomanpalautuksia, ilmoita lisäksi niistä saamasi voitot ja tappiot. Huomaa, että myös joukkovelkakirjalainan myynnin tai lunastuksen yhteydessä voi syntyä luovutusvoittona verotettavaa tuloa tai luovutustappiota.

11 Pääomanpalautukset Osakkeille maksettuja pääomanpalautuksia verotetaan kuten luovutusvoittoja, vaikka osaketta ei pääomanpalautuksen yhteydessä olekaan myyty tai muutoin luovutettu. Laske pääomanpalautuksesta saamasi luovutusvoiton määrä: Vähennä pääomanpalautuksesta osakkeen vähentämättä oleva hankintameno. Vähentää voi enintään pääomanpalautuksen määrän verran. Jos hankintamenoa on vähentämättä vähintään sama määrä kuin pääomanpalautuksena on saatu, pääomanpalautuksesta ei synny verotettavaa luovutusvoittoa. Jos myöhemmin myyt osakkeet tai osakkeille maksetaan lisää pääomanpalautusta, et saa luovutusvoittoa laskettaessa vähentää sitä osaa osakkeen hankintamenosta, jonka olet jo aikaisemmin vähentänyt pääomanpalautuksesta. 4.5 ja 4.6 Muun omaisuuden luovutusvoitot ja luovutustappiot Kohtiin 4.5 ja 4.6 on merkitty valmiiksi ne kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muun omaisuuden luovutuksista syntyneet voitot ja tappiot, jotka Verohallinto on laskenut aiemmin selvittämiesi tai muiden käytettävissä olevien tietojen perusteella. Erittelyosan kohtaan Verovapaat tai tulolähteellä verotettavat luovutukset on merkitty etukäteen selvitettyjen oman asunnon verovapaiden luovutusten ja muiden verovapaiden luovutusten tiedot. Tähän kohtaan on voitu merkitä myös tietoja sellaisista omaisuuden luovutuksista, jotka kuuluvat harjoittamaasi maatalouteen tai elinkeinotoimintaan (tulolähteellä verotettava luovutus). Ilmoita tällaisesta luovutuksesta saamasi voitto tai tappio maatalouden tai elinkeinotoiminnan veroilmoituksella. Älä merkitse sitä esitäytetyn veroilmoituksen ilmoitusosaan. Tarkista esitäytetyt tiedot. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita tiedot lomakkeella 9 (Laskelma luovutusvoitosta tai -tappiosta, pdf). Laske yhteen kohtaan 4.5 valmiiksi merkitty luku ja lomakkeella 9 ilmoittamasi luovutusvoitto. Laske samoin yhteen kohdan 4.6 luku ja lomakkeella ilmoittamasi luovutustappio. Merkitse kohtiin 4.5 ja 4.6 näin laskemasi yhteismäärät. Ilmoita lomakkeella 9 myös muut kohdista 4.5 ja 4.6 puuttuvat voitot ja tappiot, jotka olet saanut kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muun omaisuuden luovutuksista (Suomesta ja ulkomailta). Ilmoita myös verovapaat luovutukset, kuten oman asunnon verovapaa luovutus tai verovapauden edellytykset täyttävä sukupolvenvaihdosluovutus. 4.7 Osakaslainat

12 Osakeyhtiöstä vuonna 2012 nostamasi osakaslainat, jotka ovat olleet edelleen maksamatta takaisin. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) lainanantajan nimi Y-tunnus lainan määrä ja nostopäivä oma ja perheenjäsentesi osuus yhtiön osakkeista ja äänimäärästä. Lue lisätietoja ohjeesta Pääomatuloksi luettava osakaslaina 4.8 Pääomatuloa olevat eläkkeet ja suoritukset Pääomatulona verotettavat vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkkeet ja pitkäaikaissäästämissopimuksen mukaiset suoritukset. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) tulon laji maksaja määrä. Ilmoita tulosta toimitetut ennakonpidätykset kohdassa 6.1. Ilmoita ulkomaan pääomatulot kohdassa (Ulkomaan pääomatulot). 4.9 Muut pääomatulot Ilmoita kohdassa esimerkiksi korkotulot (ei kuitenkaan korkotulon lähdeveron alaisia korkoja) saatu jälkimarkkinahyvitys sijoitusrahaston tuotto-osuuksille maksettu vuotuinen tuotto maa-ainesten myyntitulot porotalouden pääomatulot valuuttakurssivoitot. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) tulon laji maksaja määrä. Ilmoita kohdassa 6.1 tulosta toimitetut ennakonpidätykset. Ilmoita ulkomaan pääomatulot kohdassa 10.3 (Ulkomaan pääomatulot). 5 Osingot ja osuuspääoman korot 5.1 Osingot julkisesti noteeratuista yhtiöistä

13 Kotimaisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden maksamat osinkotulot. Älä vähennä ennakonpidätystä tai verovapaata osuutta. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita osinkojen bruttomäärä kohdassa 5.1. Ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) osingon maksaja, Y-tunnus ja osingon määrä. Korjaa tarvittaessa kohdan 6.1 ennakonpidätykset. Verohallinto laskee osinkojen veronalaisen määrän. Määrän näet verotuspäätöksestä. Ilmoita ulkomailta saamasi osingot veroilmoituksen kohdassa Ulkomailta saatuja osinkoja ovat esimerkiksi Nordean, TeliaSoneran ja Daniscon maksamat osingot. Katso lisätietoja osinkotulojen verotuksesta 5.2 Osingot muista kuin julkisesti noteeratuista yhtiöistä Kohtaan on merkitty valmiiksi kotimaisten muista kuin julkisesti noteeratuista yhtiöistä saamiesi osinkotulojen bruttomäärä. Erittelyosaan on merkitty osinkojen jako ansio- ja pääomatuloksi sekä omistamiesi osakkeiden lukumäärä ja matemaattinen arvo. Osinkojen veronalaisen ansioja pääomatulo-osuuden näet verotuspäätöksestä. 5.3 Osuuspääoman korot Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita osinkojen bruttomäärä kohdassa 5.2 ja lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) osingon maksaja, Y-tunnus, osingon määrä ja päivä, jolloin osinko oli nostettavissa. Korjaa tarvittaessa kohdan 6.1 ennakonpidätykset. Verohallinto jakaa osingot pääoma- ja ansiotuloksi ja laskee osinkojen veronalaisen määrän. Ilmoita osingot sinä vuonna, kun ne ovat olleet nostettavissa. Ilmoita lomakkeella 13 osingot, jotka olet saanut muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä, jos olet yrittäjäosakas ja käytössäsi on ollut osinkoa jakaneen yhtiön varoihin kuuluva asunto tai sinulla on ollut osakaslainaa yhtiöltä olet omistajayrittäjä ja sinulla on ollut osakaslainaa yhtiöltä. Lomake 13, Osakeyhtiön osakkaan tiedot (pdf) Lue omistajayrittäjän saamien osinkotulojen verotuksessa tehtävistä oikaisuista. Ilmoita ulkomaisten muiden kuin julkisesti noteerattujen yhtiöiden maksamat osingot veroilmoituksen kohdassa 10.3 (Ulkomaan pääomatulot). Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita osuuspääoman koron bruttomäärä kohdassa 5.3. Ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) maksajan nimi, Y-tunnus ja koron määrä.

14 Verohallinto laskee osuuspääoman korkojen veronalaisen määrän. Määrän näet verotuspäätöksestä. Ilmoita ulkomailta saamasi osuuspääoman korot veroilmoituksen kohdassa Ennakonpidätykset pääomatuloista ja osingoista 6.1 Ennakonpidätykset Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) ennakonpidätyksen toimittaja, Y- tunnus, osoite ja ennakonpidätyksen määrä. Älä ilmoita ennakkoveroa, ennakon täydennysmaksua ja puun myyntitulojen ennakonpidätyksiä tässä kohdassa. Ennakkoveron ja ennakon täydennysmaksun määrän näet kohdasta Puun myyntitulojen ennakonpidätykset näet erittelyosasta. 7 Pääomatuloista tehtävät vähennykset 7.1 Arvopapereiden hoito- ja säilyttämismenot Arvopapereiden ja arvo-osuuksien hoito- ja säilyttämismenojen omavastuu on 50 euroa. Jos hoito- ja säilyttämismenot ylittävät 50 euroa, merkitse ne vähentämättä omavastuuosuutta. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) hoito- ja säilyttämismaksujen saajat ja määrät. 7.2 Takaisin maksetut osakaslainat Ilmoita tässä kohdassa vuonna 2012 takaisin maksamasi osakaslainat, jos ne on aiemmin luettu tuloksesi ja olet maksanut lainan tai osan siitä takaisin viimeistään viidentenä verovuotena lainan nostamisvuoden jälkeen. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) lainanantajan nimi Y-tunnus takaisinmaksun määrä ja vuosi tai vuodet, jolloin laina on verotettu pääomatulona. Lue ohje pääomatuloksi luettavista osakaslainoista 7.3 Muut tulonhankkimiskulut Kohdassa ilmoitetaan esimerkiksi peritty jälkimarkkinahyvitys ja tulonhankkimisvelkaan kohdistuvat muut kulut kuin korot. Jos ilmoitat kuluja tässä kohdassa, merkitse kohtaan 16 (Lisätiedot) vähennyksen määrä ja peruste.

15 7.4 Opintovelan korot Valtion, Ahvenanmaan maakuntahallituksen tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion takaaman opintovelan korot. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) velan ja koron määrä, luotonantajan nimi, luoton tunnus sekä osuutesi velasta ja korosta. 7.5 Asuntovelan korot Omaan tai perheen vakituiseen asuntoon kohdistuvan velan korot. Ilmoita tässä myös palkaksi katsottu asuntolainan korkoetu. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) velan ja koron määrä, luotonantajan nimi, luoton tunnus sekä osuutesi velasta ja korosta. Jos velan käyttötarkoitus on erittelyosassa väärin, ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) oikea käyttötarkoitus ja luoton tunnus. Lue lisää asuntolainan korkojen vähentämisestä 7.6 Ensiasunnon velan korot Korot ovat ensiasunnon velan korkoja, jos ne kohdistuvat omassa tai perheesi käytössä olevaan vakituiseen asuntoon omistat asunnosta vähintään puolet ja et ole aikaisemmin omistanut vähintään puolta vakituisesta asunnosta. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) velan ja koron määrä, luotonantajan nimi, luoton tunnus sekä osuutesi velasta ja korosta. Jos velan käyttötarkoitus on erittelyosassa väärin, ilmoita lisätiedoissa oikea käyttötarkoitus ja luoton tunnus. 7.7 Tulonhankkimisvelan korot Ensiasunnon velan korkojen perusteella myönnetään alijäämähyvitys kahdella prosentilla korotettuna (ks. kohta 8). Korotuksen saa enintään ensiasunnon käyttöönottovuodelta ja yhdeksältä seuraavalta vuodelta. Kohdassa ilmoitetaan korot sellaisista veloista, jotka kohdistuvat veronalaisiin tuloihin. Tällaisia velkoja ovat esimerkiksi vuokratuloihin kohdistuva velka metsätalouden pääomatuloihin kohdistuva velka yrittäjäosakkaan osakkeiden hankintaa varten otettu velka Myös vähennyskelpoisen takausvelan korot ilmoitetaan tässä. Jos olet verotusyhtymän osakas, ilmoita tässä korot myös sellaisista veloistasi, jotka kohdistuvat

16 yhtymän maa- tai metsätalouteen tai muihin yhtymän tuloihin. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) velan ja koron määrä luotonantajan nimi luoton tunnus osuutesi velasta ja korosta sekä velan käyttötarkoitus. 7.8 Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja PS-sopimuksen (pitkäaikaissäästämissopimuksen) maksut Jos velan käyttötarkoitus on erittelyosassa väärin, ilmoita lisätiedoissa oikea käyttötarkoitus ja luoton tunnus. Jos olet elinkeinoyhtymän osakas ja olet ottanut velan yhtymäosuuden hankintaa varten tai olet verotusyhtymän osakas ja olet ottanut velan maataloutta varten, ilmoita lisäksi yhtymän nimi ja Y-tunnus sekä velan ja koron määrä. Jos olet yrittäjäosakas ja korjaat osakkeiden hankintavelan korkoja, ilmoita lisäksi sen yhtiön nimi ja Y-tunnus, jonka osakkeiden hankintaan velka kohdistuu. Ilmoita tässä kohdassa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja pitkäaikaissäästämissopimuksen perusteella maksetut maksut. Vähennykseksi hyväksytyn määrän näet verotuspäätöksestäsi. Jos korjaat tätä kohtaa, anna selvitys kohdassa 16 (Lisätietoja). Vähennysoikeus on vain sillä puolisolla, joka on vakuutettuna tai varoihin oikeutettuna. Vähennystä ei voi siirtää puolisolle. Euroopan talousalueella toimivasta vakuutusyhtiöstä otettujen eläkevakuutusten maksut ovat vähennyskelpoisia kuten kotimaiset eläkevakuutusmaksut. Lue lisää: PS-sopimus ja vapaaehtoinen eläkevakuutus 7.9 Verotusyhtymän maatalouden tappio Jos olet osakkaana maatalousyhtymässä ja haluat vähentää yhtymälle verovuonna 2012 syntynyttä maatalouden tappiota tai yhtymän maatalouden lopetustappiota pääomatuloistasi, merkitse kohtaan osuutesi vähennettävän tappion määrästä joko prosentteina tai euroina. Ilmoita lisäksi yhtymän nimi ja Y-tunnus. 8 Alijäämähyvitys Alijäämä syntyy, jos pääomatuloista tehtävät vähennykset (esim. asuntolainan korot) ovat

17 suuremmat kuin pääomatulot tai pääomatuloja ei ole lainkaan. Tästä alijäämästä 30 % (ensiasunnon koroista 32 %) vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista. Alijäämähyvityksen enimmäismäärä on euroa. Enimmäismäärä on kuitenkin suurempi, jos sinulla on alaikäisiä lapsia. Enimmäismäärään tehdään silloin ns. lapsikorotus, joka on 400 euroa yhdestä alaikäisestä lapsesta ja yhteensä 800 euroa kahdesta tai useammasta lapsesta. Jos alijäämää ei voida ottaa huomioon verosta tehtävänä vähennyksenä, sen perusteella vahvistetaan pääomatulolajin tappio. Pääomatulolajin tappio on vähennyskelpoinen ainoastaan pääomatuloista, ja se vähennetään 10 seuraavan verovuoden aikana sitä mukaa kuin pääomatuloa syntyy. Lue lisätietoa alijäämähyvityksestä 8.1 Alijäämähyvityksen lapsikorotus 8.2 Alijäämähyvityksen siirto puolisolle Jos vaadit, että alijäämähyvityksen enimmäismäärän lapsikorotus tehdään omassa verotuksessasi, merkitse, kuinka monesta lapsesta vaadit korotusta. Jos lapsia on useampia, puolisot voivat jakaa lapsikorotuksen niin, että molemmat saavat 400 euron lapsikorotuksen. Jos puolisoilla on yksi lapsi, korotusta ei voida jakaa. Puolisot voivat valita, kumman verotuksessa lapsikorotus tehdään. Merkitse rasti, jos vaadit, että alijäämähyvitys siirretään puolisosi verotukseen. Voit vaatia alijäämähyvityksen siirtämistä puolisolle, jos sinulla ei ole ansiotuloista määrättäviä veroja tai verot eivät riitä koko alijäämähyvityksen vähentämiseen. Vaatimus on tehtävä ennen verotuksen päättymistä ( ). 9 Perhe- ja huoltosuhteen muutos 9.1 Puolisoiden erilleen muutto Jos sinä ja puolisosi olette muuttaneet vuoden 2012 aikana pysyvästi erilleen lopettaaksenne yhteiselämänne, merkitse kohtaan päivä, jolloin olette muuttaneet erilleen. 9.2 Lasten yhteishuolto Merkitse rasti, jos sinä ja puolisosi olette vuoden 2012 aikana muuttaneet pysyvästi erilleen ja yhteishuollossa olevat lapsenne ovat suurimman osan verovuodesta asuneet luonasi. 10 Ulkomaan tulot 10.1 Ulkomaan eläketulot

18 Ilmoita tässä kohdassa ulkomailta saamasi eläkkeet bruttona vähentämättä niistä ulkomaille maksamaasi veroa. Ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) maksajan nimi, maksajan kotivaltio, eläkkeen määrä ja lähdemaan valuutta. Ilmoita eläke euroina Euroopan keskuspankin julkaiseman vuoden 2012 keskikurssin mukaan. Voit käyttää myös sitä valuuttakurssia, jota valuutanvaihdossa todellisuudessa käytettiin. Ruotsin kruunun vuoden 2012 keskikurssi on 8,7041. Norjan kruunun vuoden 2012 keskikurssi on 7,4751. Muita vuoden 2012 keskikursseja on sivulla Valuuttakurssit Ilmoita maksamasi ulkomainen vero kohdassa 11.1 (Ulkomaiset verot) Muut ulkomaan ansiotulot Veroilmoitukselle on merkitty valmiiksi Ruotsista saatuja eläketuloja Ruotsin verohallinnolta saatujen tietojen perusteella. Tarkista tiedot. Huomaathan, että eläkkeestä ei välttämättä ole peritty veroa Ruotsissa, jos eläke ei ole suurempi kuin tietty perusosa. Lue lisää ohjeesta Toisesta Pohjoismaasta saatu eläke Ulkomailta saamasi muut ansiotulot kuin eläkkeet. Ilmoita ulkomaiselta työnantajalta (esim. suomalaisen työnantajan ulkomailla olevalta emoyhtiöltä) saadut palkat ja luontoisedut liitelomakkeella 16, Selvitys ulkomaantyöskentelystä (pdf). Palauta se ilmoitusosan mukana verotoimistoon. Ilmoita ulkomailta saamasi ansiotulot euroina Euroopan keskuspankin julkaiseman vuoden 2012 keskikurssin mukaan. Voit käyttää myös maksupäivän kurssia. Ilmoita kohdassa 16 (Lisätietoja) lisäksi lähdemaan valuutta. Vuoden 2012 keskikursseja: Valuuttakurssit Ilmoita maksamasi ulkomainen vero kohdassa 11.1 (Ulkomaiset verot) Ulkomaan pääomatulot Ilmoita kohdassa esimerkiksi ulkomaan osinkotulot osuuspääoman korot ulkomailta saadut muut korkotulot sijoitusrahaston tuotto-osuuksille maksetut tuotot. Ulkomailta saatuja osinkoja ovat esimerkiksi Nordean, TeliaSoneran ja Daniscon maksamat

19 osingot. Jos suomalainen välittäjä on ilmoittanut ulkomaiset lähdeverot, näet ne erittelyosasta. Lähdeverot on tällöin huomioitu myös verotuspäätöksellä. Jos korjaat tätä kohtaa, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) maksajan nimi ja kotivaltio. Jos kyse on osinkotulosta, ilmoita myös omistamiesi osakkeiden määrä ja noteeraamattomien yhtiöiden osakkeiden käypä arvo. Ilmoita maksamasi ulkomainen vero kohdassa 11.1 (Ulkomaiset verot). 11 Ulkomaan tuloista maksetut ulkomaiset verot 11.1 Ulkomaiset verot 12 Verosta tehtävät vähennykset 12.1 Kotitalousvähennyksen kustannukset Jos olet saanut luovutusvoittoa tai -tappiota ulkomailta, katso ilmoittamisohje kohdasta 4.3, 4.4. tai 4.5 ja 4.6. Jos olet saanut vuokratuloa ulkomailta, katso ilmoittamisohje kohdasta 4.1 tai 4.2. Ilmoita ulkomailta saamasi pääomatulot ja maksetut verot euroina tapahtumapäivän kurssin mukaan. Ilmoita myös lähdemaan valuutta. Ilmoita ulkomaan tuloista maksamasi ulkomaiset verot euroina laskettuna joko tulon maksupäivän kurssin tai vuoden 2012 keskikurssin mukaan. Erittele kohdassa 16 (Lisätietoja), mistä tuloista olet maksanut veroja. Vuoden 2012 keskikursseja on sivulla Valuuttakurssit Ilmoita kotitalousvähennys liitelomakkeella 14A (Kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta) tai 14B (Kotitalousvähennys työntekijälle maksetusta palkasta) ja siirrä kustannusten määrä lomakkeen ohjeen mukaisesti veroilmoitukselle. Verohallinto laskee vähennyskelpoisen osuuden kustannuksista. Jos haluat jakaa kotitalousvähennyksen esimerkiksi puolisosi kanssa, molempien on täytettävä oma lomake 14A tai 14B. Lomake 14A, Kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta (pdf) Lomake 14B, Kotitalousvähennys työntekijälle maksetusta palkasta (pdf) Sinun ei tarvitse selvittää uudelleen niitä kotitalousvähennykseen oikeuttavia kustannuksia, jotka olet jo aiemmin selvittänyt ja jotka on merkitty valmiiksi ilmoitusosan kohtaan Tarkista kuitenkin tiedot ja korjaa niitä tarvittaessa. Esimerkki Puolisot ovat teettäneet siivoustyötä kerran

20 viikossa. Kertamaksu on ollut 100 euroa. Vuodessa siivousyritykselle on maksettu yhteensä euroa. Puolisot jakavat kustannukset: molemmille euroa (yhteensä euroa). Molemmat täyttävät oman lomakkeen 14A ja ilmoittavat kokonaismääräksi euroa ja omaksi osuudekseen euroa. Molemmat puolisot merkitsevät kustannusten määrän (2 600 euroa) ilmoitusosan kohtaan 12.1 vähentämättä 100 euron omavastuuosuutta. Jos työ on tehty muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa, anna lomakkeen 14A lisäksi selvitys ulkomaisen yrityksen verovelvoitteiden hoitamisesta. Voit antaa selvityksen lomakkeella 14C tai muulla yrityksen kotivaltion veroviranomaisen antamalla vastaavalla selvityksellä. Katso lisää ohjeesta Kotitalousvähennys Kelan ilmoittaman opintolainan lyhennykset Kohtaan on merkitty Kelan ilmoittamat, opintolainavähennykseen oikeuttavat opintolainan lyhennykset. Jos tiedoissa on korjattavaa, ota yhteyttä Kelaan puhelimitse ( ). Verohallinto korjaa tiedot Kelan korjausilmoituksen perusteella Maksetut elatusmaksut 13 Maksetut ennakkoverot ja ennakon täydennysmaksut 13.1 Ennakot ja täydennysmaksut Lisätietoja on ohjeessa Opintolainavähennys. Merkitse, kuinka monesta alaikäisestä (syntynyt 1995 tai myöhemmin) lapsesta olet maksanut elatusmaksuja. Ilmoita verovuonna maksamiesi maksujen yhteismäärä. Voit saada elatusvelvollisuusvähennyksen, jos elatusavun suoritus perustuu lapsen elatusta koskevan lainsäädännön mukaiseen sopimukseen tai tuomioon ja lapsi ei ole ennen vuoden 2012 alkua täyttänyt 17 vuotta. Vähennys on ⅛ maksetusta määrästä, kuitenkin enintään 80 euroa vuodessa alaikäistä lasta kohden. Ilmoita kohdassa 16, (Lisätiedot) niiden alaikäisten lasten nimet ja syntymäajat, joista olet maksanut elatusmaksua. Jos olet ilmoittanut elatusmaksuja aiemmin ja ne on merkitty oikein veroilmoituksen kohtaan 12.3., sinun ei tarvitse ilmoittaa niitä uudestaan. Kohtaan on merkitty maksamasi ennakot tai ennakon täydennysmaksut. Ne on otettu huomioon

21 verotuspäätöksessä. 14 Varat ja velat 14.1 Varat Jos maksusi ei ole ehtinyt veroilmoitukseen, saat syksyllä uuden verotuspäätöksen, josta voit tarkistaa, että maksu on otettu huomioon. Muista ilmoittaa tulot (esim. vuokratulot), joista olet maksanut ennakkoa tai ennakon täydennysmaksua! Ilmoitettavia varoja ovat kiinteistöt, vuokramaalla olevat rakennukset ja erottamattomat määräalat asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet muiden yhtiöiden osakkeet ja osuuskuntien osuudet (eivät kuitenkaan kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaiset osuudet) sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuudet muut arvopaperit ja arvo-osuudet (eivät kuitenkaan korkotulon lähdeveron alaiset joukkovelkakirjat eivätkä niitä vastaavat ETAalueen joukkovelkakirjat) osuudet avoimeen yhtiöön, kommandiittiyhtiöön ja muuhun yhtymään hallinta- tai nautintaoikeus kiinteistöön, asuntotai kiinteistöyhtiön osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Ilmoita varat tilanteen mukaisina. Ilmoita myös ulkomailla olevat varat. Varojen arvoa ei ole merkitty erittelyosalle, eikä sinunkaan tarvitse ilmoittaa arvoa. Jos erittelyosalle merkittyihin tietoihin on lisättävää tai korjattavaa, merkitse rasti ilmoitusosan kohtaan 14.1 ja ilmoita varojen lisäykset ja korjaukset kohdassa 16 (Lisätietoja). Ilmoita muuttuneista varoista niiden laji, lukumäärä ja muut varojen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot. Varojen arvoa ei tarvitse ilmoittaa. Joukkovelkakirjoista ja muista saamisista on kuitenkin ilmoitettava niiden nimellisarvo. Ilmoita myös vastaavat ulkomailla olevat varat. Älä ilmoita muita kuin edellä mainittuja varoja (esim. henkilöautoja, veneitä ja koti-irtaimistoa). Anna kiinteistön muutoksista selvitys kiinteistöveropäätöksen ilmoitusosalla, jos kiinteistö on hankittu verovuonna kiinteistölle on rakennettu aikaisemmin verotusta varten annetut kiinteistön tiedot ovat muuten muuttuneet (esim. peruskorjauksen vuoksi). Jos et ole saanut kiinteistöveropäätöstä postitse, tulosta tarvittaessa kiinteistöverotuksen ilmoitusosa.

22 14.2 Velat Ilmoita liike- ja ammattitoiminnan varat lomakkeella 5 ja maatalouden varat lomakkeella 2. Ilmoita velka vain, jos velan antaja on pankki tai muu luotto- ja rahoituslaitos valtio kunta vakuutus- ja eläkelaitos huoltokonttori työnantaja. Ilmoita muiden luotonantajien myöntämät lainat vain, jos lainan korko on verotuksessa vähennyskelpoinen. Tarkemmat tiedot veloista näet erittelyosan korkoja koskevasta kohdasta (kohta 7). Jos korjaat velkatietoja, ilmoita lisäksi kohdassa 16 (Lisätietoja) luotonantajan nimi velan määrä velan käyttötarkoitus. Veronpalautuksen siirto puolison hyväksi Merkitse rasti, jos veronpalautuksesi saa käyttää puolisosi jäännösveron maksuksi. 15 Tilinumero Tarkista ja korjaa tarvittaessa pankkitilinumero. Jos tilinumero puuttuu, lisää se, niin saat mahdollisen veronpalautuksen suoraan tilillesi. Voit ilmoittaa tilinumeron verkossa: veroilmoituksen palautuspäivään saakka osoitteessa vero.fi/veroilmoitus samalla, kun korjaat veroilmoitusta myöhemminkin osoitteessa vero.fi/tilinumero. Molempia tapoja varten tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullisen henkilökortin ja kortinlukijan. Huom. Kuolinpesän tilinumeroa ei voi ilmoittaa verkossa. Kuolinpesän tilinumero Kuolinpesän tilinumeron muuttamiseen tarvitaan kaikkien pesän osakkaiden allekirjoittama valtakirja. Kuolinpesän ilmoitus tilinumerosta (pdf) Ilmoita tilinumero IBAN-muodossa. Löydät tilinumerosi tässä muodossa esim. pankin antamalta tiliotteelta. 16 Lisätietoja Jos täydennät tai korjaat tietoja, anna tarvittaessa

23 tarkempi selvitys täydennyksestä tai korjauksesta tässä kohdassa. Voit käyttää kohtaa myös muuhun lisätietojen antamiseen, esimerkiksi asianhoitajan nimen ja osoitteen ilmoittamiseen. Ohjeita paperilomakkeella ilmoittaville Tee merkintöjä vain ilmoitusosan valkoisiin täyttöruutuihin. Voit selvittää korjaamaasi tietoa Lisätietoja-kohdassa veroilmoituksen kääntöpuolella. Ilmoita vain oma osuutesi tuloista ja vähennyksistä (esim. vuokratuloista tai kotitalousvähennyksestä). Jos ilmoitat paperilla, täytä myös tarvittavat liitelomakkeet (esim. vuokratulot, kotitalousvähennys, arvopaperikaupat). Siirrä liitelomakkeilla ilmoittamasi summat veroilmoitukselle liitelomakkeiden ohjeiden mukaisesti. Palauta liitelomakkeet yhdessä veroilmoituksen kanssa. Allekirjoita veroilmoituksen ilmoitusosa ja postita se Verohallintoon. Säilytä muut osat itselläsi. Postiosoite on painettu veroilmoitukseen. Huomioi myös seuraavat asiat: Merkitse nimesi ja henkilötunnuksesi selkeästi veroilmoituksen ja liitteiden kaikille sivuille. Käytä veroilmoituslomakkeena ja liitelomakkeina vain Verohallinnon lähettämiä tai vero.fi:stä tulostettuja lomakkeita. Älä niittaa lomakkeita yhteen. Anna tiedot verovuoden 2012 lomakkeilla. Älä liitä mukaan kuitteja, tositteita tai alkuperäisiä asiakirjoja. Verohallinto pyytää niitä tarvittaessa. Liitelomakkeet 7H Vuokratulot, osakehuoneisto 7K Vuokratulot, kiinteistö 9 Laskelma luovutusvoitosta ja -tappiosta 9A Laskelma arvopaperien ja arvo-osuuksien luovutusvoitosta tai -tappiosta 13 Osakeyhtiön osakkaan tiedot 14A Kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta 14B Kotitalousvähennys työntekijälle maksetusta palkasta 14C Todistus ulkomaisen yrityksen verovelvoitteiden hoitamisesta Suomen veroviranomaisia varten 15 Taiteilijan ja freelancerin tulot 16 Selvitys ulkomaantyöskentelystä 19 Työasuntovähennys Rajoitetusti verovelvollinen mitä tietoja on ilmoitettava Veroilmoituksella ilmoitetaan vain Suomesta saatu eläke, muu vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen tai pitkäaikaissäästämissopimuksen perusteella maksettu suoritus ja muu Suomesta saatu tulo, joka ei kuulu lähdeverotuksen piiriin, esimerkiksi Suomessa olevasta kiinteistöstä tai asunto-osakkeesta saatu vuokratulo tai luovutusvoitto Suomessa oleva kiinteä omaisuus, suomalaisen asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet, tällaiseen omaisuuteen kohdistuva hallinta- tai nautintaoikeus sekä osuus suomalaisessa yhtymässä velka, jonka korko on Suomessa toimitettavassa verotuksessa vähennyskelpoinen vuokratyöntekijän Suomesta saama lähdeveron alainen palkkatulo

24 maatalouden tiedot ilmoitetaan lomakkeella 2, metsätalouden tiedot lomakkeella 2C ja elinkeinotoiminnan tiedot lomakkeella 5 Tarkista, että esitäytetyt tiedot edellä mainituista tuloista, vähennyksistä, varoista ja veloista ovat oikein eikä tietoja puutu. Tee tarvittavat korjaukset ja lisäykset. Jäännösveron maksaminen ja veronpalautus Jos ennakkoon maksamasi verot ovat suuremmat kuin lopullinen vero, saat veronpalautusta. Jos olet ilmoittanut tilinumerosi Verohallinnolle, veronpalautukset maksetaan Veronpalautukselle maksetaan korkoa. Vuonna 2013 veronpalautuksen korko on 0,5 %. Palautuskorko ei ole veronalaista tuloa. Sinun on maksettava jäännösveroa, jos ennakkoon maksetut verot eivät riitä kattamaan lopullisen veron määrää. Jäännösvero jaetaan kahteen maksuerään, jos maksettavaa on 170 euroa tai enemmän. Jäännösverolle peritään korkoa, jos jäännösveron määrä on enemmän kuin noin euroa. Korko on 0,5 %, jos jäännösveron määrä on enintään euroa. Jäännösveron euroa ylittävältä osuudelta korko on 3,0 %. Jäännösveron korkoa voit pienentää maksamalla ennakon täydennysmaksua verovuodelle 2012 viimeistään Jos olet saanut esitäytetyn veroilmoituksen mukana tilisiirtolomakkeet, voit pienentää korkoa myös maksamalla jäännösveroja viimeistään Jos maksat jäännösveroja viimeistään , saat lokakuun loppuun mennessä verotuspäätöksen ja tilisiirtolomakkeet, joissa maksu on huomioitu. Jos maksettavaa vielä jää, ensimmäisen erän eräpäivä on joulukuussa. Vuoden 2012 verotus päättyy Jäännösveron 1. erän eräpäivä on ja 2. erän eräpäivä

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon VEROKORTTIHAKEMUS JA ENNAKKOVEROHAKEMUS 2016 Henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maatalouden harjoittaja ja yhtymän osakas hakee verokorttia ja/tai ennakkoveroa tällä lomakkeella. Rajoitetusti

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUS JA LIITELOMAKKEET

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT 1+2= verovuosi 2016 KOULUTUS ELINKEINOELÄMÄ SOSIAALITURVA INFRA- STRUKTUURI TERVEYDENHUOLTO HALLINTO TURVALLISUUS

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

MAATALOUDENHARJOITTAJA

MAATALOUDENHARJOITTAJA 2 Veroilmoituksen täyttöopas MAATALOUDENHARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS HAE VERKOSSA vero.fi/omavero Verohallinto PL 700 00052 VERO Hae tällä lomakkeella verokorttia ja/tai ennakkoveroa, jos olet yleisesti verovelvollinen henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maa-

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1254/2014 Verohallinnon päätös. ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1254/2014 Verohallinnon päätös. ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014 1254/2014 Verohallinnon päätös ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista Annettu Helsingissä 18 joulukuuta 2014 Verohallinto

Lisätiedot

Maatalouden veroilmoitus 2014

Maatalouden veroilmoitus 2014 Maatalouden veroilmoitus 2014 2-lomakkeen täyttäminen Lähdeaineistona Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelle 2014, maatalouden veroilmoituksen täyttöohjeet ja muut ohjeet sekä Verohallinnon sisäiset

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas2c METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/2c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUISTIINPANOT

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Vuokratulojen verotus

Vuokratulojen verotus Vuokratulojen verotus Tutustu asunnon vuokratulojen verotukseen Suunnitteletko asunnon vuokraamista? Vuokraatko asuntoa jo nyt? Aiotko lopettaa vuokraamisen? Tästä aineistosta saat selville, kuinka maksat

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

10/2016. LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. veroasiantuntija, OTK Minna Tanska

10/2016. LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. veroasiantuntija, OTK Minna Tanska SUOMEN LÄÄKÄRILEHTI FINLANDS LÄKARTIDNING FINNISH MEDICAL JOURNAL WWW.LAAKARILEHTI.FI LIITE Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2015 10/2016 veroasiantuntija, OTK Minna Tanska AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA

Lisätiedot

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa 17.3.2014 Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Tulonhankkimiskulut ovat kuluja, jotka liittyvät välittömästi tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen. Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

Maatilan verotus 2015

Maatilan verotus 2015 Maatilan verotus 2015 04.02.2015 Elina Heliander Otsikko tähän Muistiinpanot Muistiinpanovelvollisuus, joka perustuu tositteisiin ja muihin muistiinpanoihin. Muistiinpanot ja tositteet on säilytettävä

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA

METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas2c METSÄTALOUDEN HARJOITTAJA verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUISTIINPANOT

Lisätiedot

TIETOA VUODEN 2016 VUOSI-ILMOITUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO

TIETOA VUODEN 2016 VUOSI-ILMOITUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIETOA VUODEN 2016 VUOSI-ILMOITUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO 1 Vuosi-ilmoitusten julkaisu aikataulu ja palautuspäivät... 2 2 Tietovälineellä vastaanotettavat vuosi-ilmoitukset... 2 3 Muutos yleiseen tiedonantovelvollisuuteen...

Lisätiedot

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus Veroinfo isännöitsijöille Seija Pyrhönen, Verohallinto Sisältö Verolomake 4 uudistukset Verolomakkeen 4 täyttäminen, sivu 1 Verolomakkeen 4 täyttäminen,

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää.

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää. Lahjaveroilmoitus -verkkolomake Täyttöohjeet Lomaketta täyttäessäsi etene järjestyksessä täyttäen kaikki pakolliset valkoiset kentät (*) sekä muut ilmoitettavat tiedot. Harmaisiin kenttiin et voi ilmoittaa

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti

Lisätiedot

MAATALOUDEN VEROILMOITUS (2)

MAATALOUDEN VEROILMOITUS (2) MAATALOUDEN VEROILMOITUS (2) TIETUEKUVAUS 2015 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 VOIMASSAOLO... 2 3 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 2 4 TUNNUS-TIETO LUETTELO... 3 5 TARKISTUKSET... 8 6 HUOMAUTUKSET... 12 Muutoshistoria

Lisätiedot

TULOVEROTUS. Edward Andersson Esko Linnakangas Joakim Frände

TULOVEROTUS. Edward Andersson Esko Linnakangas Joakim Frände TULOVEROTUS Edward Andersson Esko Linnakangas Joakim Frände TALENTUM PRO Helsinki 2016 8., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2296-6

Lisätiedot

Maatalouden veroilmoitus 2013

Maatalouden veroilmoitus 2013 Maatalouden veroilmoitus 2013 2-lomakkeen täyttäminen Lähdeaineistona Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelle 2013, maatalouden veroilmoituksen täyttöohjeet ja Verohallinnon sisäiset koulutusaineistot.

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13 SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17

Lisätiedot

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TYÖMATKAT JA VEROTUS Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2129-7 ISBN 978-952-14-2130-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad

Lisätiedot

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat,

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, verkkoseminaari 12.4. klo 14-16 Henri Harvima Luovutusvoiton verotus Arvopapereiden luovutuksesta saatava voitto on pääomatuloa. Luovutusvoitto on sen verovuoden tuloa,

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Tuloverotus klo 9.50

Tuloverotus klo 9.50 Tuloverotus klo 9.50 Tuloverotus Yksityinen elinkeinonharjoittaja Avoin- ja kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Verohallinto vero.fi EROT YRITYSMUOTOJEN VÄLILLÄ Yksityinen elinkeinonharjoittaja Henkilöyhtiö Osakeyhtiö

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014 Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA Veroilmoituksen täyttöopas OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA 6B verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/6b SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 4 MUUTOKSET

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA Veroilmoituksen täyttöopas OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA 6B verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6b SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YRITYKSEN

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c Veroilmoituksen täyttöopas YHDISTYKSET SÄÄTIÖT 6C verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 VEROTUKSEN PÄÄTTYMINEN,

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE)

VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE) VEROHALLINTO 1.1.2016 A127/200/2015 1.1. VUOSI-ILMOITUS ELÄKKEISTÄ JA ETUUKSISTA (VSELERIE) TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2015 Ohjelmistotalopäivä 28.11.2014 Tarja Kivilaakso Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Vuosi-ilmoitus osuuskunnan ylijäämistä Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Marjanpoimijoiden verotus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Luonnon marjojen poimimisen verotus Tuloverolain (TVL) 89 :n mukaan luonnonvaraisten

Lisätiedot

Kuittien ja tositteiden säilyttäminen... 3. Jäännösverojen ja veronpalautusten korko... 4. Muista ennakon täydennysmaksu!... 4

Kuittien ja tositteiden säilyttäminen... 3. Jäännösverojen ja veronpalautusten korko... 4. Muista ennakon täydennysmaksu!... 4 Suomen Eläinlääkäriliiton opas Eläinlääkärin veroilmoitus vuodelta 2013 MINNA TANSKA, OTK, VEROASIANTUNTIJA Sisältö A. YLEISTÄ VEROILMOITUSMENETTELYSTÄ... 3 Kuittien ja tositteiden säilyttäminen... 3 Jäännösverojen

Lisätiedot

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Ennakonpidätyksen muutokset. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Ennakonpidätyksen muutokset Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 ylitarkastaja Päivi Verkasalo Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinnon päätös ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä

Lisätiedot

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 3 Esimerkissä on kuvattu, kuinka muu kuin tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää veroilmoituslomakkeen 6C. Yhdistys on kaveriporukan perustama Harrastus ry, joka on sääntöjen

Lisätiedot

Veroilmoituksella ilmoitettavien tietojen

Veroilmoituksella ilmoitettavien tietojen Veroilmoituksen täyttäjän opas Ulkomailla asuvan veroilmoitus vuodelta 2005 Veroilmoitusmenettely vuodelta 2005 uudistuu täysin. Veroilmoitus ja veroehdotus poistuvat käytöstä ja tilalle tulee uusi esitäytetty

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan

Lisätiedot

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102 Veroinfo isännöitsijöille Kaisa Salonen, Verohallinto 102-lomakkeen tarkoitus Verotusmenettelystä annetun lain 17 :ssä on säädetty asunto-osakeyhtiöiden

Lisätiedot

Lomakkeen 15 täyttäminen

Lomakkeen 15 täyttäminen Tässä esityksessä lomakkeen kohdat käydään läpi käytännöllisessä täyttöjärjestyksessä, joka poikkeaa osittain lomakkeen numerojärjestyksestä. 1. Nimi, henkilötunnus 2. Taiteen ala tai ammatti, esim. kuvataide

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Kuluja, jotka välittömästi liittyvät tulon hankintaan tai säilyttämiseen Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan ja osa ei vähennyskelpoista

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE...

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE... SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ............. 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET..................... 12 Verovuosi.............................................. 12 Ennakkoperintä.........................................

Lisätiedot

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 2 MAATALOUDEN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2014

Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2014 Lääkärin veroilmoitus vuodelta 2014 veroasiantuntija, OTK Minna Tanska Suomen lääkärilehti Finlands Läkartidning Finnish Medical Journal www.laakarilehti.fi Liite 10/2015 MAINOS TYÖSUHTEEN VAKAUS +YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

Työnantajalta mahdollisesti tarvittavat palkkatietosi työnantaja voi ilmoittaa työnantajan verkkoasiointipalvelun kautta.

Työnantajalta mahdollisesti tarvittavat palkkatietosi työnantaja voi ilmoittaa työnantajan verkkoasiointipalvelun kautta. Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen verkkoasiointipalvelussa paperilomakkeen sijaan. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä, mutta voit toimittaa liitteet erikseen verkkoasiointipalvelun kautta

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi pääomatulojen (lähes) tasavero? Teoreettisia näkökulmia Ylimääräisiä tuloja, ei liity veronmaksukykyyn

Lisätiedot

Asumistuen verkkohakemuksen ta ytto ohje

Asumistuen verkkohakemuksen ta ytto ohje Asumistuen verkkohakemuksen ta ytto ohje Sisällysluettelo Yleisiä ohjeita palvelun käytöstä Osoitetiedot Hakuaika Maksutiedot Ruokakunta Asuntotiedot Asumismenot vuokra-asunnossa ja osaomistusasunnossa

Lisätiedot

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019 VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2727/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 10.12.2018 A114/200/2017 1.2 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Vuokratulojen verotus. Webinaari

Vuokratulojen verotus. Webinaari Vuokratulojen verotus Webinaari 28.3.2019 Näin täydennät veroilmoitusta OmaVerossa Marjaana Tiittanen Vuokratulojen verotus Mervi Hakkarainen Vuokratulojen verotus Vuokratulo Vähennykset Joitain vuokraustilanteita

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus

Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityinen päivähoidon tuottaja Päivähoidon tuottajalla tarkoitetaan henkilöä tai yhteisöä, joka tarjoaa päivähoitotoimintaa korvausta vastaan. Päivähoidon tuottaja

Lisätiedot

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle. Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit

Lisätiedot

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut / 20 Rek.nro. Täyd. / 20 Päätös nro. Hakijan velvollisuus on täyttää toimeetulotukihakemus asianmukaisesti kaikilta osin (Hall.laki 16, 17). Hakemukseen tulee liittää kaikki

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Veroilmoitus ja osakkaan vähennykset. Verkkoseminaari Arto Ranta-Aho, Tanja Jämsä

Veroilmoitus ja osakkaan vähennykset. Verkkoseminaari Arto Ranta-Aho, Tanja Jämsä Veroilmoitus ja osakkaan vähennykset Verkkoseminaari 17.4.2018 Arto Ranta-Aho, Tanja Jämsä Osakkaan vähennykset Arto Ranta-Aho Esityksen rajaus Esityksessä kerrotaan pääpiirteisesti muun kuin pörssissä

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat Webinaari tilitoimistoille 4.9.2018 Rajoitettua palvelua loka-marraskuussa Asiakaspalvelu on rajoitettua 2.-7.11. Palvelukanavissa saa vain yleisneuvontaa.

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2014 Ohjelmistotalopäivä 23.5.2013 Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetut suoritukset (VSRAERIE) 1) Jos työntekijällä on rajoitetusti verovelvollisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista

NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista Nooa Säästöpankin Debentuurilaina I/2013 1 NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista Nooa Säästöpankin Debentuurilaina

Lisätiedot

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 2 MAATALOUDEN- HARJOITTAJA verovuosi 2016 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot