Uus-Lavolan päiväkoti toimintakausi Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma (=esivasuvusu ) sekä toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uus-Lavolan päiväkoti toimintakausi 2014-2015. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma (=esivasuvusu ) sekä toimintakertomus"

Transkriptio

1 Uus-Lavolan päiväkoti toimintakausi Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma (=esivasuvusu ) sekä toimintakertomus

2 Arvot LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN ARVOT Arvostamme uuteen luotaavaa ajattelua sekä luottamukseen, rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa organisaatiokulttuuria. VARHAISKASVATUKSEN ARVOT Mitä meillä on sovittu seuraavista arvoista: Oikeudenmukaisuus Meillä on ikäkauteen ja taitotasoon sovitetut säännöt. Lapsilla on oikeus toiminnan suunnitteluun ikäkauden mukaan. Kaikkien lasten ja perheiden tarpeet ovat yhtä arvokkaita. Kaikki työntekijät kantavat vastuuta päiväkodin yhteisistä asioista. Oppiminen ja ihmisenä kasvaminen Opimme ja kasvamme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Eri-ikäisten ihmisten yhteistyö päiväkodissamme on voimavara: uudet oppivat vanhoilta ja toisin päin. Opimme myös opiskelijoilta. Kaikki toimimme päiväkodissamme ammattitaidollamme ja omalla persoonallamme, yhteiset arvot muistaen. Oman itsensä, toisten sekä ympäristön kunnioittaminen Luottamus omaan ja työkaverin osaamiseen, annetaan positiivista palautetta toinen toisillemme. Kohtelemme kaikkia hyvien käytöstapojen mukaisesti. Autamme toisiamme, pyydetään ja saadaan apua. Noudatamme yhteisiä sääntöjä. Turvataan lapsen koskemattomuus. Kiusaamiseen puututaan heti ja ennaltaehkäistään kiusaamistilanteiden syntymistä. Välittäminen Jokainen osallistuu luomaan ilmapiiriä, jossa lapsilla ja aikuisilla on hyvä olla, hauskuutta unohtamatta. Jokainen lapsi on meille tärkeä omana itsenään.

3 Yhdessä kasvaminen Kasvatuskumppanuus perheiden kanssa. Toimiminen arjessa yhdessä lapsen kanssa. Leikin ja lapsuuden arvostaminen Lapsen kuuleminen. Annamme lapselle aikaa leikkiä. Leikki on lapsen luontaisin tapa oppia. Aikuinen läsnä tai mukana leikissä. Lapsen kehitystason huomioiminen. Pienryhmät: rauha toimia ja keskittyä. Toimiminen arjessa yhdessä lapsen kanssa. Kestävä kehitys Annostellaan sopiva määrä ruokaa lautaselle, jotta biojätettä tulee vähemmän. Lajitellaan paperi, pahvi, biojäte, paristot, metalli. Opettelemme luonnon kunnioittamista, emme roskaa. Kierrätysmateriaalit askartelutarvikkeina. Pysyvät ihmissuhteet. Kiusaamisaamisen ehkäisy ARVIOINTI

4 Yleiskuvaus päivähoitoyksiköstä Päiväkodissamme on hoidossa 137 lasta. Heistä 92 on päätalossa ja 45 satelliitissa esiopetusryhmissä. JOHTAJA Sari Piitulainen VARAHENKILÖ Katja Näkki, työskentelee kaikissa päiväkodin ryhmissä Poronkatu 15, eli päätalo: KISSANKULMA alle 3-vuotiaat LTO Pia Tielinen LH Luntinen Marju LH Erja Mässeli MARJAPAIKKA alle 3-vuotiaat LTO Anna-Maija Klemi LH Tarja Pekkanen LH Pia Granqvist HUVIKUMPU 3-5-vuotiaat LTO Kati Penttinen LTO Tero Haiko LH Eila Koljonen Päiväkodin avustaja Jenni Peura Ryhmäavustaja Veera Nirkkonen KÄPÄLÄMÄKI 3-5-vuotiaat LTO Maarit Nykänen LTO Ruth Nokelainen 2vkoa. / LTO Tiina Kekäle 2 vkoa. LH Marika Pihlava-Kukkonen Kasvatus- ja hoitoapulainen Elina Talka LEHMUSKUJA 3-5-vuotiaat LTO Ulla Rantapiha LH Maija Hamppi LH Katja Niskanen Lavolan esiopetus, Lavolantie 16, Lavolan koulun pihapiirissä (satelliitti) ESIOPETUS 1 6-vuotiaat LTO Kirsikka Immonen LTO Jenni Jukkala-Kylliäinen LH Noora Jääskeläinen ESIOPETUS vuotiaat LTO Jaana Salo LH Leena Aalto LTO Katri Mäkinen (LTO Riitta Katajaranta)

5 Varhaiskasvatussuunnitelma Uus-Lavolan päiväkodissa lapsella on hyvä ja turvallinen olla. Päiväkotimme laadukas arki ja toiminta lähtee lapsen tarpeista. Vanhemmat voivat tuoda lapsensa päiväkotiin luottavaisin mielin. TYÖTAPA Perustoiminnot: ruokailu, nukkuminen/lepo, pukeutuminen, ulkoilu, wctoiminnot ja siirtymät Lasten työtehtävät MARJAPAIKAN TAVOITTEET JA TOIMINTATAVAT ruokailu: kiireetön ja rauhallinen ruokailuhetki, vuorovaikutus lähinnä oman pöydän kesken, kannustetaan maistamaan kaikkea. Yksilöllinen huomioiminen ruoka-annosten koossa/ruokailuvälineissä. kaikki lapset kutsutaan syömään samaan aikaan ja kerrotaan mitä ruokaa. Kaikkea ruokaa tarjotaan lautaselle, mutta lapsi saa päättää mitä maistaa. Pöydistä lähdetään porrastetusti, valmiit ensin. nukkuminen/lepo: rauhallinen ja turvallinen lepohetki, aikuinen läsnä lapselle, huomioidaan perheiden ja lasten toiveet. Pukeutuminen: Ohjataan ja kannustetaan omatoimisuuteen, vuorovaikutus lasten kanssa. Puetaan/riisutaan porrastetusti. Ulkoilu: Lapsi saa touhuta pihalla oman mielenkiinnon mukaan, tarjotaan erilaista tekemistä (otetaan esiin hiekkalelut, pallot, mopot), käytetään myös isoa pihaa, retkeily lähimaastossa. Wc-toiminnot: kiireettömyys, perheen ja lapsen toiveet huomioidaan, yksilöllisesti opetellaan potalla istumista/vaipoista pois. Siirtymät: Porrastetusti (ei aina oman aikuisen kanssa). Odotustilanteissa lauletaan/lorutellaan/liikutaan, Kerätään yhdessä leluja, lapsi vie omia vaatteita naulakolle, osallistuu vuodenaikojen mukaan pihatöihin Juhlat ja retket: Arjen ja juhlan erottaminen toisistaan, juhlaperinne Päiväkodin yhteiset juhlat ja tapahtumat (joulu, pääsiäinen, itsenäisyyspäivä), lasten syntymäpäiviä vietetään ryhmässä, retkiä lähimaastoon (mitä ei ole kirjattu lapsen vasuun) ARVIOINTI

6 TYÖTAPA Perustoiminnot: ruokailu, nukkuminen/lepo, pukeutuminen, ulkoilu, wctoiminnot ja siirtymät KISSANKULMAN TAVOITTEET JA TOIMINTATAVAT TAVOITTEET: - kiireettömyys perushoitotilanteissa - hyvä vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välillä - lapsen taitojen ja orastavien taitojen yksilöllinen huomioiminen (esim. potalla käynti, pukeminen) TOIMINTATAVAT: - pienryhmät oman aikuisen kanssa koko päivän ajan aina kun se on mahdollista - pienryhmät toimivat porrastetusti - oma aikuinen tuntee lapset, kannustetaan ja kehutaan lapsia Lasten työtehtävät - lelujen siivoaminen leikkien jälkeen - pienet tehtävät yhdessä aikuisen kanssa (esim. tavaroiden hakeminen toisesta ryhmästä) - omien kenkien laittaminen kenkähyllyyn jne. Juhlat ja retket: Arjen ja juhlan erottaminen toisistaan, juhlaperinne - juhlimme jokaisen lapsen syntymäpäivät - osallistumme päiväkodin yhteisiin juhliin (mitä ei ole kirjattu lapsen vasuun) + ARVIOINTI - YK:n päivänä esitimme päiväkodin yhteisellä lauluhetkellä Brasilialaisen laulun Sambalele. Suurin osa lapsista nautti roolivaatteista, soittamisesta ja tanssimisesta. - pienryhmät ovat toimineet oma-aikuisperiaatteella hyvin, samoin toimintojen porrastus.

7 TYÖTAPA Perustoiminnot: ruokailu, nukkuminen/lepo, pukeutuminen, ulkoilu, wctoiminnot ja siirtymät Lasten työtehtävät Juhlat ja retket: Arjen ja juhlan erottaminen toisistaan, juhlaperinne HUVIKUMMUN TAVOITTEET JA TOIMINTATAVAT Ruokailu: Ruokailuun siirrytään päivärytmiin sopivalla tavalla pienryhmissä porrastetusti. Kiireetön ja rauhallinen ruokailuhetki, vuorovaikutus lähinnä oman pöydän kesken, kannustetaan maistamaan kaikkea. Yksilöllinen huomioiminen ruoka-annosten koossa/ruokailuvälineissä. Kaikkea ruokaa tarjotaan lautaselle, mutta lapsi saa päättää mitä maistaa. Pöydistä lähdetään porrastetusti, valmiit ensin. Nukkuminen/lepo: Rauhallinen ja turvallinen lepohetki, aikuinen läsnä lapselle, huomioidaan perheiden ja lasten toiveet. Luetaan kirjaa, soitetaan musiikkia, lauletaan tilanteen mukaan. Aluksi useampi aikuinen silittämässä. Pukeutuminen: Ohjataan ja kannustetaan omatoimisuuteen. Pukeutumishetki on tärkeä ja monipuolinen vuorovaikutustilanne lasten kanssa (kieli, motoriikka jne.). Puetaan/riisutaan porrastetusti. Ulkoilu: Lapsi saa leikkiä pihalla oman mielenkiinnon mukaan, tarvittaessa tarjotaan erilaista tekemistä (otetaan esiin hiekkalelut, pallot, mopot), aikuinen on aktiivisesti mukana ulkoilussa, leikitään yhdessä myös ohjattuja pihaleikkejä, retkeily lähimaastossa. Ulkoillaan 2 eri ryhmässä porrastetusti, paitsi tiistaisin. Wc-toiminnot: Kiireettömyys, perheen ja lapsen toiveet huomioidaan, opetellaan yksilöllisesti potalla ja pöntöllä istumista/vaipoista pois. Siirtymät: Tapahtuvat porrastetusti. Odotustilanteissa lauletaan/lorutellaan/liikutaan. Siivotaan yhdessä leluja, lapsi vie omia vaatteita naulakolle, osallistuu vuodenaikojen mukaan pihatöihin. Lapset mukana apulaistöissä esim. pöydän kattamisessa, ruokakärrin hakemisessa. Opetellaan siivoamaan omat vahingot aikuisen ohjaamana esim. maidon kaatuminen ruokapöydässä. Yhteisten tapahtumien järjestämiseen osallistuminen aikuisen kanssa (esim. lauluhetket). Päiväkodin yhteiset juhlat ja tapahtumat (joulu, pääsiäinen, itsenäisyyspäivä), lasten syntymäpäiviä vietetään ryhmässä, retkiä lähimaastoon. (mitä ei ole kirjattu lapsen vasuun) ARVIOINTI

8 TYÖTAPA Perustoiminnot: ruokailu, nukkuminen/lepo, pukeutuminen, ulkoilu, wctoiminnot ja siirtymät Lasten työtehtävät LEHMUSKUJAN TAVOITTEET JA TOIMINTATAVAT Opetellaan kauniita ruokailutapoja, kiittämistä, ruokailuvälinen oikeaa käyttämistä. Jokaisessa pöydässä syö aikuinen ohjaamassa rauhalliseen ruokailuun, pöydät pienryhmittäin kahdessa eri tilassa rauhoittaa ruokailuhetkeä. Ennen lepohetken sadun kuuntelua lapsilla mahdollisuus katsella kirjoja sängyissään ja rauhoittua. Osa lapsista nukkuu päiväunet, ne, jotka eivät nuku tulevat sadun jälkeen ryhmätiloihin hiljaiseen leikkiin. Lapset saavat halutessaan mennä lepohetkeen päivävaatteissaan. Lapsia kannustetaan itsenäiseen pukemiseen ja pukemista harjoitellaan päivittäin. Ulkoilemme aamupäivisin pienryhmissä porrastetusti. Pukemis- ulkoilu- ja siirtymistilanteet pienryhmätoiminnan keinoin rauhallisempia. Ulkoilussa lapsia kannustetaan liikkumaan ja purkamaan energiaa, kokeilemaan eri tapoja liikkua. Ulkoilussa mahdollisuus luoda uusia kaverisuhteita. Säännöllisten wc-käyntien tavoitteena vaipoista poispääseminen ja itsenäisesti wc-käynneistä suoriutuminen sekä hyvän käsihygienian oppiminen. Lelujen siivoaminen, omista vaatteista ja naulakkopaikan siisteydestä huolehtiminen. Juhlat ja retket: Arjen ja juhlan erottaminen toisistaan, juhlaperinne (mitä ei ole kirjattu lapsen vasuun) Juhlimme lasten syntymäpäivää sekä vietämme kalenterivuoden eri juhlia. Retkillä tutustumme lähiympäristöön sekä opettelemme liikkumaan turvallisesti sekä kunnioittamaan luontoa. ARVIOINTI

9 TYÖTAPA Perustoiminnot: ruokailu, nukkuminen/lepo, pukeutuminen, ulkoilu, wctoiminnot ja siirtymät Lasten työtehtävät KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET JA TOIMINTATAVAT Juhlat ja retket: Arjen ja juhlan erottaminen toisistaan, juhlaperinne (mitä ei ole kirjattu lapsen vasuun) ARVIOINTI

10 Kieli ja kommunikaatio KOKO YKSIKÖN YHTEISET TAVOITTEET JA SOPIMUKSET Mitä on sovittu? Miten edistämme lasten kielen kehittymistä? Millaista vuorovaikutusta meillä on lasten kesken, lasten ja aikuisten välillä ja aikuisten kesken? Puhumme selkein kokonaisin lausein. Kannustamme lasta puhumaan ja keskustelemaan (esim. ruokapöytäkeskustelut), mutta myös odottamaan omaa vuoroaan. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu myös toisen kuunteleminen. Pyrimme ohjaamaan lapsia oman äänenvoimakkuuden säätelyyn. Pienryhmätoiminta luo hyvät puitteet tavalliselle keskustelulle. Tarpeen mukaan järjestämme kielipajoja, suujumppaa ym. Kuvien käyttö on osa arkeamme. Tuetaan eri kielitaustaisia lapsia, suomen kielen kartoitus tehdään Kettu-testillä ja kirjataan ylös suunnitelma suomen kielen opettamisesta. Ryhmässä aikuisten välinen vuorovaikutus on sellaista, mistä lapsi voi ottaa mallia. MARJAPAIKAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten kielen kehittymiseen Kielen kehittyminen eri orientaatioissa Tukea lasten yksilöllistä kielen kehitystä ja kehittää sitä. Ollaan vuorovaikutuksessa ja kuunnellaan lasta. Lasketaan arjen tilanteissa kaikkea (vaatteet, lapiot, napit) Vertaillaan iso/pieni, vähän/paljon. Retkillä ja pihalla sanoitetaan ja ihmetellään yhdessä. Ihastellaan lasten piirustuksia. Seurakunnan arkipyhäkoulu Yhteiset tapahtumat seurakunnan kanssa.

11 KISSANKULMAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten kielen kehittymiseen Kielen kehittyminen eri orientaatioissa Ryhmässämme lapset ovat hyvin eri tasolla puheenkehityksessä. Tavoitteenamme on, että lapset oppivat sanoja/ lauseita/ kertomaan asioita. Kielen kehittyminen huomioidaan kaikissa arjen tilanteissa. Aikuiset käyttävät hyvää suomenkieltä. Pienryhmät mahdollistavat hyvän ja rauhallisen vuorovaikutustilanteen lapsen kanssa ja lapsi tulee kuulluksi. Sanoitamme lapselle tekemisiämme ja päivän kulkua sekä tapahtumia. HUVIKUMMUN TAVOITTEET Tavoitteet lasten kielen kehittymiseen Kielen kehittyminen eri orientaatioissa -Eri ikäisten lasten kielen kehityksen mukaista toimintaa. Ryhmässä 2-5 vuotiaita. -Kirjat, tarinat, laulut pienryhmissä -Leikin sanoittaminen, aikuinen mukana leikissä -Kannustetaan lasta käyttämään kieltä asioiden hoitamisessa. Odotetaan, että lapsi saa sanotuksi. Aikuiset eivät saa ymmärtää liian hyvin. -Tunteista puhutaan, tunteita sanoitetaan. -sanoitetaan arkea ja toimintaa -oikeat käsitteet ja termit aikuisen puheessa (tuoli vai penkki, muki vai lasi) -ohjeiden kuunteleminen, ohjeiden antaminen, ymmärtämisen varmistaminen, -kannustava, positiivinen puhe (positiivinen ohjaus, Tee näin. ) -pohdiskelua ääneen - kiireettömyys, rauhallinen äänen käyttö, hiljaisuuden arvostaminen -ei sanotaan selvästi

12 KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten kielen kehittymiseen Kielen kehittyminen eri orientaatioissa Ikätasoinen, rikas ja mahdollisimman virheetön kieli. S2- lapsilla jokaisella omat tavoitteet kielen kehitykselle. Arjen kokemusten ja leikin sanoittaminen. Lapsi on tasavertainen keskustelukumppani aikuisen kanssa. Äänen käytön hallinta niin lapsilla kuin aikuisilla. Käpiksen 2010 syntyneiden lasten kanssa on aloitettu kaksiosainen nallematikkaohjelma, joka matemaattiseten alkeiskäsitysten lisäksi kehittää myös kieltä. Jokaisella osa-alueella arjen kokemusten sanoittaminen. LEHMUSKUJAN LAPSIRYHMÄN TAVOITTEET Tavoitteet lasten kielen kehittymiseen Kielen kehittyminen eri orientaatioissa Aikuiset käyttävät selkeää, oikeaoppista kieltä. Kannustetaan lapsia käyttämään sanoja ja lauseita itsensä ilmaisuun sekä puhumaan kauniisti. Toisen kuunteleminen on tärkeää. S2-lapsille omat tavoitteet kielen kehitykselle ja kommunikoinnissa apuna kuvat. Pienryhmissä luetaan, lauletaan, keskustellaan. Kuvien avulla opetellaan mm. päivärytmiä, lauluja, lelujen sijaintia, jne. Leikeissä ja ruokailussa keskustelemisen ja äänen käytön hallinnan harjoittelua, vastavuoroisuuden ja kuuntelemisen opettelua. Ohjataan selvittämään ristiriitatilanteet sanallisesti. Keskustellaan lasta kiinnostavista asioista. Kysellään ja rohkaistaan lasta ilmaisemaan itseään. Aikuiset käyttävät rauhallista, selkeää kieltä. Eri toiminnot konkretisoidaan kuvilla.

13 Leikkiminen KOKO YKSIKÖN YHTEISET TAVOITTEET JA SOPIMUKSET Leikitään pienryhmissä, koko päiväkodin tilat ovat käytettävissä leikkeihin. Leikkivalinnat ja -tilat tukevat leikkiin keskittymistä. Päiväkodin lelut kiertävät eri ryhmissä. Annetaan leikille aikaa. Leikkiympäristö on lasten muokattavissa. MARJAPAIKAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen (eri teorioiden lähestymistavat) Leikki eri orientaatioissa Leikkiaikana jaetaan pienryhmiin, käytetään talon tiloja hyväksi. Tartutaan lasten ideoihin ja viedään leikkiä eteenpäin. Lasketaan leluja leikin lomassa ja siivotessa. Ulkona leikitään luonnon materiaaleilla. Leikissä opetellaan lelujen jakamista ja toisen huomioimista.

14 KISSANKULMAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen Leikki eri orientaatioissa Päivä koostuu monenlaisista leikeistä. Rinnakkaisleikistä pikkuhiljaa yhteisleikkiin. Aikuiset ovat mukana lasten leikeissä. Aikuiset havainnoivat samalla lasten taitoja ja mielenkiinnon kohteita ja ottaa ne huomioon. Aikuiset tarjoavat koko ajan mahdollisuuksia leikin yksilölliseen kehittymiseen. Kaikki orientaatiot, paitsi ehkä uskonnolliskatsomuksellinen, tulevat huomioiduksi leikin aiheesta riippuen. esimerkkejä: - leikeissä lasketaan esineitä tms. - ulkoleikeissä vuodenajan vaihtelut sekä luonnonmateriaalit (vesi, hiekka, lumi, kasvit) tulevat tutuiksi, niistä jutellaan ja ne tarjoavat mahdollisuuden erilaisiin leikkeihin - ihaillaan hienoja rooliasuja, syksyn lehtien värikkyyttä - harjoitellaan leikkivälineiden jakamista ja kavereiden hyvää kohtelua (silitetään ja halitaan, ei tönitä/lyödä/purra)

15 HUVIKUMMUN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen (eri teorioiden lähestymistavat) Leikki eri orientaatioissa -leikin kesto iän ja taitojen mukaan, nuoremmat lapset ovat lyhytjännitteisempiä -kannustetaan pitkäkestoiseen leikkiin, -leikki kehittää kieltä, aikuinen mukana leikissä -leikin syventäminen, aikuinen auttaa tuomaan leikkiin tarinaa ja sisältöä -kavereihin tutustuminen leikkimällä, uusien kavereiden saaminen -opitaan yhdessä leikkien -aikuinen voi tarvittaessa tuoda orientaatioista leikkiin sisältöä ja opetusta jota lapset voivat myöhemmin itse leikkiä ja vahvistaa opittua. Esim. matemaattiset käsitteet ja toiminta, luonnontieteet, tarpeen ja kiinnostuksen mukaan KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen (eri teorioiden lähestymistavat) Leikki eri orientaatioissa Rauhalliset leikkituokiot pienissä ryhmissä, leikin sanoittaminen. Aikuinen lähettyvillä valmiina avustamaan mahdollisissa ristiriitatilanteissa. aikuinen auttaa luomaan leikin ulkoiset puitteet. Lasketaan, jaetaan, vertaillaan, luokitellaan tavaroita leikin lomassa. Retkillä leikimme luonnonmateriaaleilla ja keräämme niitä esim. askarteluun. Erilaiset roolileikit: palomies, lääkäri jne.

16 LEHMUSKUJAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen (eri teorioiden lähestymistavat) Leikki eri orientaatioissa Ohjataan ja kannustetaan pitkäkestoisempaan leikkiin sekä keskittymiskyvyn kehittymiseen. Mahdollistetaan leikkirauha pienryhmätoiminnalla sekä opetellaan leikkisääntöjä, vastavuoroisuutta, jakamista ja sosiaalisia taitoja. Tarjotaan vaihtelevia leikkiympäristöjä. Leikkiin saadaan vaihtelevuutta kiertävillä ja ryhmään hankituilla uusilla leluilla. Oman lelun päivä kerran kuussa. - oman ja toisten leikin arvostaminen. ei rikota - tilaa lapsen mielikuvitukselle, mahdollisuus harjoitella ja käydä läpi leikissä oikeita asioita elämästä

17 Liikkuminen KOKO YKSIKÖN YHTEISET TAVOITTEET JA SOPIMUKSET Ulkoilua porrastetaan, jotta pihalla on lapsilla enemmän tilaa liikkua. Jokaisella ryhmällä on oma salivuoro ja liikumme myös omissa ryhmätiloissa. Hyödynnetään päiväkodin hyvää liikuntavälineistöä. Järjestämme päiväkodin yhteisiä liikuntatapahtumia ja juhlia. MARJAPAIKAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen (Nuori Suomi -materiaalin hyödyntäminen läpi koko vuoden) Liikkuminen eri orientaatioissa Liikunta on mukana arkea. Ulkoilussa ja salissa liikutaan enemmin tilojen salliessa, ryhmässä tanssitaan ja leikitään laululeikkejä. Liikutaan ulkona ja vaihtelevassa maastossa.

18 KISSANKULMAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen Liikkuminen eri orientaatioissa Liikunta kuuluu jokaiseen päiväämme sisällä ja ulkona. - kannustetaan ja rohkaistaan lapsia liikkumaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti - ei kielletä lasta esim. kiipeämästä kiipeilytelineeseen vaan olemme vieressä takaamassa turvallisen kiipeilemisen - käytämme päiväkodin salia mahdollisimman paljon ja rakennamme sinne ratoja, joissa lapset pystyvät kehittämään liikunnallisia taitojaan - käytämme ryhmän omia tiloja liikuntaan HUVIKUMMUN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen (Nuori Suomi -materiaalin hyödyntäminen läpi koko vuoden) Liikkuminen eri orientaatioissa -liikuntamyönteinen ilmapiiri -liikuntaa päivittäin, kannustetaan ja harjoitellaan -ulkoilu, retket, erilaiset maastot -Pöllökerho, 5 vuotiaiden toiminnallista matematiikkaa ja tutkimusta, pienryhmä 4 lasta

19 KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen (Nuori Suomi -materiaalin hyödyntäminen läpi koko vuoden) Liikkuminen eri orientaatioissa Monipuolista, vaihtelevaa arkiliikuntaa. Mukavia liikuntakokemuksia ja positiivinen asenne liikuntaan. Osallistutaan Vauhtivarpaaseen vuosittain. Maastossa liikkumista lähimetsässä, vuodenajat vaikuttavat liikuntamuotoihimme. LEHMUSKUJAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen (Nuori Suomi -materiaalin hyödyntäminen läpi koko vuoden) Liikkuminen eri orientaatioissa Mahdollisuus liikkua päivittäin niin sisällä (ryhmätilat ja sali) kuin ulkona. Lasta rohkaistaan ja kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja liikkua.

20 Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen KOKO YKSIKÖN YHTEISET TAVOITTEET JA SOPIMUKSET Rohkaisemme ja kannustamme lapsia tekemään ja kokeilemaan. Tekemisen ilo on pääroolissa, ei tuotos. Aikuisten into ja tekemisen riemu ("luova hulluus") tärkeää. Pyrimme kerran kuukaudessa kokoontumaan yhdessä päiväkodin saliin laulamaan ja katsomaan lasten/henkilökunnan esittämää näytelmää. Jatkamme edelleen yhteistyötä palvelualeemme yhteisten konserttien ja tapahtumien järjestämisessä. MARJAPAIKAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri orientaatioissa Vapaan leikin aikana mahdollisuus piirtää, muovailla. Lauletaan ja lorutellaan päivittäin. Lasten töitä on esillä ryhmätiloissa. Askarrellaan luonnon materiaaleista.

21 KISSANKULMAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen MUSIIKKI: Taiteellinen kokeminen painottuu ryhmässämme musiikkiin ja liikkeeseen: musiikki, tanssi ja soittaminen kuuluvat jokaiseen päivään. Aikuiset laulavat paljon päivän aikana tuttuja lastenlauluja, tavoitteena laulava lapsi. MAALAAMINEN: Kun maalaamme, tavoitteena on, että lapsi saa nauttia positiivisessa ilmapiirissä väreistä joko sormin tai siveltimellä maalaten. DRAAMA: Pyrimme esittämään muutaman pöytä- ja nukketeatterin tutuista saduista toimintakauden aikana. Lapset saavat leikkiä nukeilla esityksen jälkeen. Rohkaisemme lapsia kokeilemaan eläinpäähineitä ym. roolivaatteita. Menemme saliin katsomaan päiväkodin yhteisiä esityksiä. PIIRUSTUSVÄLINEET JA MUOVAILU OVAT joka päivä lasten käytettävissä. Tavoitteenamme on, että ryhmätilamme on esteettisesti kaunis lasten mielestä. Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri orientaatioissa pöytäteatteri: Kolme karhua ja Kultakutri. Lapset jaksoivat tosi hienosti katsoa esityksen

22 HUVIKUMMUN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri orientaatioissa -tekemisen ilo, nautinto, toiminta on tuotosta tärkeämpi -positiivisia kokemuksia monipuolisilla välineillä ja materiaaleilla -laulu, sadut, tanssi, käsillä tekeminen, media Projekteihin sisältyen, tarpeiden ja toiveiden mukaan KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri orientaatioissa Tekemisen meininki ja ilo omista tuotoksista. Vuodenaikoihin ja juhliin liittyvät laulut ja askartelut,ryhmätilan somistaminen lasten omilla töillä. Askarteluun, muovailuun tms. tarvittavat materiaalit lasten vapaasti saatavilla

23 LEHMUSKUJAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri orientaatioissa Mahdollisuus kokeilla ja tehdä monipuolisesti, kokea tekemisen iloa. -laulu, tanssi, soittaminen, maalaaminen, leikkaaminen, askartelu, muovailu, sadun kertominen, tarinan tuottaminen

24 Tutkiminen KOKO YKSIKÖN YHTEISET TAVOITTEET JA SOPIMUKSET Aikuiset ovat herkkiä arjessa lapsen kysymyksille ja yhdessä etsitään vastauksia. Pysähdymme yhdessä ihmettelemään ja tutkimaan lasten kanssa kaikkea ympärillämme olevaa. MARJAPAIKAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri orientaatioissa Ulkona ja retkillä tutkitaan luonnon ihmeitä ja vuodenaikoja. Leikissä ihmetellään ja tutkitaan. Tartutaan lasten jokapäiväisten asioiden ihmettelyyn, esim. viemäri, valot.

25 KISSANKULMAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri orientaatioissa Tavoitteenamme on tutkia kaikkea ympäristömme ilmiöitä lasten kiinnostuksen mukaan. Innostumme lasten mukana ihmettelemään asioita ja jatkamme asian parissa niin kauan kuin se lasta kiinnostaa. Pienet lapset tutkivat ympäristöään kokonaisvaltaisesti katsomalla, tunnustelemalla, kuuntelemalla, haistamalla, maistamalla. HUVIKUMMUN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri orientaatioissa -uteliaisuus on hyvä, tuetaan ja kannustetaan sitä -lapsilähtöisyys, oma kiinnostuneisuus -projektit (Peikot ja Hai) -keskustelut, avoimet kysymykset, miksi jotain tapahtuu -Pöllökerhon pöllöpulma (toiminnallista matematiikkaa) -retket -tiedon hankkiminen, mistä saa tietoa, esim. kirjat -mielikuvituksen käyttäminen, tässä vaiheessa saa olla vielä satua ja taikaa

26 KÄPÄLÄMÄEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri orientaatioissa Lapsia kiinnostavien asioiden ja ilmiöiden yhteinen käsittely. Tutkitaan ja ihmetellään ympäristön muuttumista sään ja eri vuodenaikojen mukaan. Opetellaan aikakäsitysta lasten ikä huomioiden esim. viikonpäivät. eilen-tänään jne.kirjojen kautta laajennetaan lasten kiinnostuksen kohteita oman arjen ulkopuolellekin. LEHMUSKUJAN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri orientaatioissa Lapsen luontaisen ihmettelyn ja uteliaisuuden arvostaminen. Keskustellaan ja ihmetellään asioita ja ilmiöitä lasten kiinnostusten mukaan

27 Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma (Lähde: Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa - hanke, Naisasialiitto Unioni) koko yksikön tai lapsiryhmän oma suunnitelma valitaan 1-3 teemaa tasa-arvoisen kasvattajan muistilista.pdf Teema, jota lähdetään edistämään: Jokainen lapsi ja perhe kohdataan ammatillisesti sekä tasapuolisesti. Kuka seuraa tilannetta ja miten: - henkilöstön itsearviointi - tiimipalavereissa keskustelu Miten arvioidaan tilanne: - Huhtikuussa pedaperjantaissa - Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Positiivinen puhetapa lapsille. Lapsen epäsopivan käyttäytymisen muuttaminen positiivisen palautteen avulla. - Henkilöstön itsearviointi - tiimipalavereissa keskustelu - Huhtikuussa pedaperjantaissa. - Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kaikki voivat leikkiä kaikkia leikkejä. Päiväkodissamme ei ole erikseen tyttöjen tai poikien leikkejä. - henkilöstön itsearviointi - tiimipalavereissa keskustelu - Huhtikuussa pedaperjantaissa. - Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ARVIOINTI

28 Kiusaamisen ennaltaehkäisyn suunnitelma yksikön yhteinen suunnitelma Mitä kiusaaminen on? - Tarkoituksellisesti toiselle pahanmielen tai vahingon tuottamista sanallisesti, sosiaalisesti tai fyysisesti. Kiusaamiseen puuttuminen (miten ja millaisiin tapauksiin puututaan) - puututaan kaikkiin tapauksiin; jos joku kokee tulevansa kiusatuksi tai lasta kiusataan tai lapsesta huomaa, että jokin asia painaa mieltä - Pysäytetään kiusaamistilanne, kuunnellaan kaikkia osapuolia tasapuolisesti ja ratkaistaan tilanne aikuisen avustuksella. - Lapsen vastuuttaminen ikätason mukaan esim. korjaa rikkomansa leikin, kertoo vanhemmille itse tapahtuneesta, anteeksi pyytäminen ja antaminen. - Positiivinen kannustaminen oikeaan toimintaan. - Empaattiset aikuiset kasvattavat empaattisia lapsia. Kiusaamisen ehkäisyn keinot - Aikuisen läsnäolo. - Turvallisen ilmapiirin luominen. - Toimivat pienryhmät ja leikkiryhmät. - Yhteisvastuullisuus ja tilanteisiin puuttuminen heti. - Vuorovaikutustaitojen vahvistaminen, tunteiden sanottaminen. - Mielekkään tekemisen järjestäminen. - Tarpeellisen informaation jako ryhmien kesken. - Yhteiset pelisäännöt, jotka luodaan yhdessä lasten kanssa. - Yhteistyö vanhempien kanssa. - Pysäytetään negatiivinen toiminta ennen kuin se muuttuu kiusaamiseksi. - Opetetaan hyvät tavat. - Kuunnellaan lapsia ja otetaan vakavasti lapsen kertoma. Suunnitelman arviointi - Käydään syksyllä läpi. - Lisätään päiväkodin yhteinen suunnitelma turvallisuuskansioon ja mahdolliset ryhmäkohtaiset suunnitelmat ryhmät säilyttävät itse. - Arvioimme tarvittaessa ryhmän tilannetta ja suunnitelmaa tiimipalavereissa. ARVIOINTI

29 Varhaiserityiskasvatus ja erityisopetus mitä meillä on sovittu työskentelystä erityistyöntekijöiden (veot, puheterapeutti ja reppulastenhoitajat) kanssa? toimintakauden varhaiserityiskasvatuksen kehittämiskohteet yksikössämme Sammonlahden palvelualueen varhaiskasvatuksen erityisopettaja eli veo Eija Kalliosaari- Hartikainen: Päätalossa jokaisessa ryhmässä käynnit vähintään syksyllä ja keväällä. Eijan varauslista ryhmille on kahvihuoneen ilmoitustaululla, josta henkilöstö voi varata Eijan ryhmäänsä. Eija on Uus-Lavolan päiväkodin käytettävissä yhden päivän viikossa. Tarpeen mukaan Eija pystyy järjestämään palavereja ym. muinakin aikoina. Eijan koordinoimana päiväkoti saa reppulastenhoitaja Tuija Kangasmuukon, puheterapeutti Riikka Kaurasen konsultaatioita tai venäjänkielisen konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan Svetlana Lindhin palveluita. Eijan tehtävänä on henkilöstön ohjaaminen, tukeminen ja konsultointi varhaiskasvatuksessa, yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tasoilla. Yhteistyö tutkivan ja kuntouttavien tahojen sekä lastenneuvolan kanssa. Eija osallistuu tarvittaessa tiimipalavereihin, vasu-keskusteluihin ja verkostopalavereihin lasten asioissa. Pienryhmäohjausta, kuten vuorovaikutusleikki ja kielipajoja. KEHITTÄMISKOHTEET: - S2 (=suomi toisena kielenä) lasten tuentarpeen arviointi ja seuranta, kielen sekä muiden kehityksen osa-alueiden osalta. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja eli veo Sari Kortelainen Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmät - Sarin tehtävänkuva esiopetuksessa on samanlainen kuin Eijan varhaiskasvatuksessa. - Myös yksilöllökohtaisen oppilashuollon asiat esiopetuksen osalta kuuluvat Sarin työtehtäviin. - Sari on esiopetusryhmien käytettävissä joka toinen maanantai. ARVIOINTI

30 Suomi toisena kielenä eli S2-opetus Miten yksikössämme toteutetaan S2-opetusta (organisointi, aikataulutus, yhteinen suunnittelu)? Miten S2-opetus näkyy koko toiminnassa? 3-5-VUOTIAAT Jokaiselle S2 lapselle tehdään S2 sunnitelma. Sunnitelmia arvioidaan vanhempien kanssa vasukeskusteluissa sekä veon eli varhaiskasvatuksen erityisopettajan Eija Kalliosaari-Hartikaisen kanssa. S2 tuokioita pidetään pienryhmissä, jokaiselle S2 lapselle noin kerran viikossa. Kirjataan lasten tuottamat suomen kielen lauseet ylös, jolloin voi seurata kielen kehitystä. Perushoitotilanteissa panostetaan selkokieleen ja yksinkertaisiin ohjeisiin. Kettu-testi tehdään lapselle yhteistyössä kelton kanssa. ESIOPETUS Esiopetuksessa ei ole tänä vuonna S2-lapsia. ARVIOINTI

31 Esiopetussuunnitelma Leikkiminen ESIOPETUSRYHMIEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten leikin kehittymiseen Leikki eri sisältöalueissa KIELI JA VUOROVAIKUTUS MATEMATIIKKA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO TERVEYS ESIOPETUKSESSA FYYSINEN JA MOTORINEN KEHITYS TAIDE JA KULTTUURI ESIOPETUKSESSA ETIIKKA JA KATSOMUS ESIOPETUKSESSA Tavoitteena luoda leikkitilanteita, joissa lapset rohkaistuvat keskustelemaan, käyttämään kieltä monipuolisesti sekä kuuntelemaan toinen toisiaan sekä aikuista. Pelaamme, luokittelemme, vertailemme, laskemme leikeissä Huomioimme arkipäivän matematiikan. Rakentelemme paljon (logicot, geomacit, värisauvat, multilinkit) Leikimme leikkipuistossa, lähimetsässä ja Kauriin kentällä. Opettelemme ohjatun ja vapaan leikin avulla käsittelemään erilaisia tunteita ja terveyteen liittyviä asioita: lääkärileikki, kauppa-, koti- ja ulkoleikit. Leikimme paljon liikuntaleikkejä mm. tervapata, hippaleikit. Lapsilla on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa omia tanssiesityksiä ym. luovaa liikuntaa. Leikit ovat monipuolisia ja harjoittavat mm. silmäkäsikoordinaatiota ja hienomotoriikkaa. Opettelemme leikeissä sosiaalisia taitoja, kohtaamaan erilaisuutta, empaattisuutta, puutumme leikissä tapahtuvaan kiusaamiseen. Vahvistamme kotona opittuja hyviä tapoja. Pallopelejä ja aikaa leikkiä. Toisten huomioiminen, vastuunkantaminen, itsetunnon vahvistaminen.

32 Liikkuminen ESIOPETUSRYHMIEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten liikkumisen kehittymiseen Liikkuminen eri sisältöalueissa KIELI JA VUOROVAIKUTUS MATEMATIIKKA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO TERVEYS ESIOPETUKSESSA FYYSINEN JA MOTORINEN KEHITYS TAIDE JA KULTTUURI ESIOPETUKSESSA ETIIKKA JA KATSOMUS ESIOPETUKSESSA Opettelemme ohjeiden kuuntelua ja ymmärtämistä. Hyödynnämme liikuntaa ja rytmiikkaa kirjainten, lukemisen tms. opettelussa. Käytämme liikuntaa matematiikassa esim. lukujonotaitojen opettamisessa. Teemme kävelyretkiä eskarin lähiympäristöön ja lasten asuinalueille. Tutustumme kirjastoon ja seurakuntaan, käytämme läheistä Kauriin kenttää ja leikimme leikkipuistossa ja koulun pihalla. Opetamme turvallista liikkumista lähiympäristö. Ulkoilemme päivittäin säästä riippumatta. Kannustamme liikkumaan paljon ja monipuolisesta. Pidämme ohjattua liikuntaa koulun salissa tai ulkona. Päivittäin lapset liikkuvat myös vapaasti. Opettelemme liikkumaan toiset huomioon ottaen: ketään ei tönitä juostessa jne. Pallopelit, luistelu ja hiihto.

33 Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen ESIOPETUSRYHMIEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kehittymiseen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen eri sisältöalueissa KIELI JA VUOROVAIKUTUS MATEMATIIKKA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO TERVEYS ESIOPETUKSESSA FYYSINEN JA MOTORINEN KEHITYS TAIDE JA KULTTUURI ESIOPETUKSESSA ETIIKKA JA KATSOMUS ESIOPETUKSESSA Kuvasta kerrontaa eli sadutusta, omat tarinat ja laulut. Sadunmaan takatalvi - projekti, Arjen aakkoset - museovierailu. Värioppia, geometriaa, musiikki-ym. matematiikkaa. Askartelut luonnonmateriaaleista (lasten allergiat huomioiden). leikeissä Käsittelemme tunteita laulujen, laululeikkien ja draaman keinoin. Lapsilla on vapaasti käytettävissä erilaisia hieno- ja karkeamotoriikkaa harjaannuttavia materiaaleja. Lapsella on mahdollisuus tanssiin ja musiikkiliikuntaan. Tutustumme eri materiaaleihin ja työmenetelmiin monipuolisesti.

34 Tutkiminen ESIOPETUSRYHMIEN TAVOITTEET Tavoitteet lasten tutkimisen kehittymiseen Tutkiminen eri sisältöalueissa KIELI JA VUOROVAIKUTUS MATEMATIIKKA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO TERVEYS ESIOPETUKSESSA FYYSINEN JA MOTORINEN KEHITYS TAIDE JA KULTTUURI ESIOPETUKSESSA ETIIKKA JA KATSOMUS ESIOPETUKSESSA Tutkimme äänteitä; missä kirjain tuntuu, miltä se kuulostaa, äänen voimakkuutta, puheen rytmiikkaa sekä tempoa. Tutkimme erilaisia mittasuhteita, etäisyyksiä, avaruudellisia käsitteitä, muotoja, lukujonoja jne. Tutkimme eri vuodenaikoja sekä erilaisia luonnonilmiöitä. Vertailemme lasten pituuksia ja painoa. Tutkimme kehonhallintaa. Värioppi (pää- ja välivärit). Tutustumme eri juhlapyhiin sekä siihen, miksi niitä vietetään. Eri kulttuurit ja niihin liittyvät uskonnolliset tavat.

35 Suunnitelma esi- ja alkuopetuksen yhteistyöstä Alueella toimii esi- ja alkuopetuksen työryhmä. Esiopetuksessa työskentelevä lastentarhanopettaja Jaana Salo on yksiköstämme työryhmän jäsen. Ekaluokat ja eskarit tekevät yhteistyötä yhdessä laaditun suunnitelman mukaan. Esioppilaat tekevät yhteistyötä Lavolan koulun kanssa koko vuoden kestävä pajatoiminnan merkeissä, 10 kertaa. Sisältöalueina: Liikunta, leikki, äidinkieli, musiikki, matematiikka, kädentaidot, tutustuminen opetukseen sekä kevätretki. Mahdollisuus käyttää koulun salia 2 krt viikossa ja koulun pihaa päivittäin. Laaja-alainen erityisopettaja Leea Virtanen tutustuu etukäteen koulutulokkaisiin. Päiväkodin johtaja Sari Piitulainen toimii yhteistyössä Lavolan koulun rehtorin Juha Järvisen kanssa. Veo Sari Kortelainen tekee yhteistyötä aluerehtori Ville Laivamaan kanssa koulutulokkaiden asioissa. Oppilashuolto Kuvaus kodin ja esiopetuksen yhteistyöstä tavoitteet, toimintatavat, vastuut sekä työnjako eri toimijoiden kesken Yksikkökohtainen oppilashuoltoryhmän toimintasuunnitelma ja toimintakäytänteet Uus-Lavolan päiväkodin Lavolan esiopetuksen yhteisöllinen oppilashuoltotyö toteutetaan yhdessä Lavolan koulun kanssa toimintavuonna ? Lähdemme esiopetuksessa tutustumaan Prokoulu-hankkeen sisältöihin ja jalkauttamaan niitä käytäntöön yhdessä koulun kanssa. Oppilashuoltoryhmän kokoonpano ja toimintatavat:

36 Kokouksiin osallistuvat koulun rehtori Juha Järvinen, päiväkodin johtaja Sari Piitulainen, veo Sari Kortelainen, laaja-alainen erityisopettaja Leea Virtanen, terveydenhoitaja Sirpa Saure ja esiopetuksen opettajat. Tarvittaessa paikalle kutsutaan myös kuraattori Laura Saukko. Yhteistyö muun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa sekä erityisesti esiopetuksen siirtymävaiheissa: Esiopetukseen siirtymisvaiheessa siirtopalaveri järjestetään lähettävän päiväkodin esityksestä, perusopetukseen siirryttäessä esiopetuksen esityksestä. Toiminnasta tiedottaminen: oppilashuoltotyöryhmän kokoontumisista tiedotetaan vanhemmille ilmoitustaululla olevalla tiedotteella Yksilöllinen oppilashuolto: Kun tuen tarve ilmenee, aloitteen yksilöllisestä oppilashuoltokokouksesta voi tehdä vanhempi tai esiopetuksen opettaja yhdessä varhaiskasvatuksen erityisopettajan (veo) kanssa. Pedagogisessa arviossa selvitetään tuen tarve. Yhteistyö huoltajan kanssa takaa tuen sujuvan järjestämisen. ARVIOINTI Perusopetukseen valmistava opetus esiopetuksessa Miten yksikössämme toteutetaan valmistavaa opetusta (organisointi, aikataulutus, yhteinen suunnittelu)? Miten valmistava opetus näkyy koko toiminnassa? Uus-Lavolan päiväkodissa ei anneta perusopetuksen valmistavaa esiopetusta. Skinnarilan päiväkodissa on tarjolla valmistavaa esiopetusta, jonne voi siirtyä esiopetusvuodeksi Uus-Lavolan päiväkodista, jos lapselle suositetaan Suomen kielen oppimisen tehostamiseksi valmistavaa opetusta. Siellä on mahdollista saada myös kotikielen opetusta. ARVIOINTI

37 Strategia

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Hyvää hoitoa vuorotta! Amurinlinna on ympärivuorokauden auki oleva päiväkoti. Tarjoamme hoitoa lapsille, joiden vanhemmat tekevät

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma 1. Palvelujen tuottajaa koskevat tiedot Palvelun tuottaja/vastuuhenkilö, yhteystiedot, Y-tunnus Lapsiryhmän ikärakenne Perushoitotilat/muut

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jere Lindroos Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma Poutapilvi Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Poutapilvi s. 3 2. Arvot s. 5 3. Pienryhmät s. 7 4. Kasvatuskumppanuus s. 8 5. Hyvinvoiva lapsi s. 10 Perushoitotilanteet 6. Lapselle ominaiset

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Lintulammen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Lintulammen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Lintulammen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Päiväkoti on pieni, turvallinen ja sijaitsee rauhallisella esikaupunkialueella. Luonnon läheisyys kannustaa lasta luonnon tutkimiseen ja

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Tesoman päiväkodissa toimimme lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle turvaa, aikaa sekä mahdollisuuksia kokea ja tuntea onnistumisia

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VETURIPOLUN TOIMINTAYKSIKKÖ Opetuslautakunta 8.12.2015 Sisällys 1 Päivähoitoyksikön esittely... 3 2 Johdanto... 3 2.1 Arvolähtökohdat... 4 3 Kasvatuskumppanuus... 5 3.1 Yhteistyö

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset

Lisätiedot

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

esiopetuksen vuosisuunnitelma

esiopetuksen vuosisuunnitelma 22.3.2016 Heinolan esiopetuksen vuosisuunnitelma [Tiedoston alaotsikko] HEINOLAN KAUPUNKI 1. Yleistä Yksikön perustiedot Johtaja ja varajohtaja Varhaiserityisopettaja Lastentarhanopettajat Päivähoitajat

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut Sipoon kunta Päivämäärä TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 Lukuvuosi 2015-2016 Lisäys kunnalliseen opetussuunnitelmaan perusopetuslain 9 mukaan 1. Esiopetuspaikan yhteystiedot Nimi Huvikumpu pk, Pitkätossut Osoite

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Atalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Atalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Henkilökunta ja päiväkodin lapsiryhmät YKSIKÖN KUVAUS Atalan päiväkoti sijaitsee itä-tampereella, Atalan liikekeskuksen ja Halimasjärven luonnonpuiston läheisyydessä.

Lisätiedot

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1 ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 2 SISÄLTÖ: 1. Yksikkö 1 2. Toiminta-aika 1 3. Toimintaympäristön kuvaus 1 4. Toiminnan painopistealueet 2 5. Toiminnan yksikkökohtaiset

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 1. LEPSÄMÄN PÄIVÄKODIN ARVOT... 4 1.1 LAPSILÄHTÖISYYS... 4 1.2 KASVATUSKUMPPANUUS... 4 1.3 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ...

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2013 2014 Pikkuniitun vuoropäiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Päiväkoti / Koulu Pikkuniitun vuoropäiväkoti

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely 2016 vastaukset Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 1. Lapseni ikä on Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 2. Lapseni on Palvelut ja tiedottaminen (Kaikki) 1. Olen saanut riittävästi

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tavoitteena hyvinvoiva lapsi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 PÄIVÄKODIN ESITTELY... 3 2 TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT... 4 2.1 Toiminta-ajatus... 4 2.2 Arvot... 4 3 LAPSELLE

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

SISÄLLYS. 1. Toiminta-ajatus ja arvot 1.1. Perhepäivähoidon toiminta-ajatus 2 1.2. Ryhmän toiminta-ajatus ja tavoitteet 2 1.3.

SISÄLLYS. 1. Toiminta-ajatus ja arvot 1.1. Perhepäivähoidon toiminta-ajatus 2 1.2. Ryhmän toiminta-ajatus ja tavoitteet 2 1.3. SISÄLLYS 1. Toiminta-ajatus ja arvot 1.1. Perhepäivähoidon toiminta-ajatus 2 1.2. Ryhmän toiminta-ajatus ja tavoitteet 2 1.3. Ryhmän arvot 3 2. Mitä lasten hoidossa ja kasvatuksessa painotetaan? 2.1. Kodinomaisuus

Lisätiedot

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN

Lisätiedot

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten?

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten? Esioppilaan oma sivu NIMESI: Mitä leikkejä leikit mieluiten? PIIRRÄ OMA KUVASI Mikä saa sinut iloiseksi? Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä haluaisit oppia eskarissa? Keskustelun teemat Vanhempien

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

Varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus Leirin avoin päiväkoti LEIRINLEIKKI toimintakausi 2015-2016 Varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus Sisällys 1. Yleistä... 3 Arvot... 3 Lappeenrannan kaupungin arvot... 3 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUKSEMME Kilpiäisten päiväkoti tarjoaa lapsille laadukasta varhaiskasvatusta vuonna 2009 valmistuneissa tiloissa. Päiväkotimme on avara,

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Meidän päiväkoti Arvot ja strategiaperusta Vanhempien osallisuus lasten varhaiskasvatuksessa Päiväkotimme sijaitsee Pitkäniemenkadulla Kalkun sydämessä. Pääset

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Talossamme toimii viisi ympärivuorokautista ryhmää (Kiiltomadot

Lisätiedot