Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia
|
|
- Pasi Kai Haavisto
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkastrategia
2 Työn lähtökhtia 1/3 Strategiassa n keskitytty maakuntarajat ylittäviin asiihin, jissa Phjis-Sumen erityispiirteet näkyvät selvimmin Maakuntien liikennejärjestelmäsuunnitelmissa tehdään tarkempia suunnitelmia, jtka palvelevat maakunnallista suunnittelua Kaupunkiseutujen sisäiset asiat n jätetty pis tarkastelusta Asiakirjassa n vain erityisesti Phjis-Sumessa krstuvat asiat kk maata samalla tavalla kskevia tavitteita ja linjauksia ei käsitellä, mutta niitäkin pyritään edistämään samalla tavalla kuin muualla maassa Strategia-asiakirjasta haluttiin tiivis paketti, jssa kuitenkin n kuvattu lyhyesti myös tärkeimpiä taustatekijöitä
3 Työn lähtökhtia 2/3 Työn aluksi analysitiin liikenteen ja lgistiikan timintaympäristön muutksista jhtuvia haasteita ja mahdllisuuksia phjisen Sumen kannalta Elinkeinelämän muutkset heijastuvat liikenteeseen ja lgistiikkaan mm. bitutelaits- ja kaivshankkeet, matkailun kasvu, digitalisaati Naapurimaiden liikenteen muutkset sekä infrastruktuurihankkeet vaikuttavat myös Phjis- Sumeen Ilmast lämpenee ja Killisväylä avautuu Ympäristöasiiden krstuminen edellyttää puhtaampia liikenneplttaineita ja energialähteitä sekä kk järjestelmän tehstamista Alueen timijat ttesivat, että Phjis-Sumen kannattaa esiintyä yhdessä liikenteen ja lgistiikan kehittämiseksi
4 Työn lähtökhtia 3/3 Työn tulksena maakuntahallitukset päättivät laatia Phjis-Sumen yhteisen liikenne- ja lgistiikkastrategian alueen mien tavitteiden phjalta Liikenteen ja lgistiikan tulevat kehittämislinjaukset sekä tärkeimmät hankekknaisuudet määritettiin kk Phjis-Sumen näkökulmasta Työssä asetettujen timenpiteiden tavitevusi n Maankäytön varauksissa aikajänne n vielä pitempi Strategiaa laadittaessa käytiin vurpuhelua alueen keskeisimpien timijiden kanssa ja samalla humiitiin valtakunnan rajjen ulkpulisen alueen kehitys Lähtökhtana n llut maankäytön- ja liikennejärjestelmäsuunnittelun yhteistyön tärkeys
5 Strategiatyöryhmä Phjis-Phjanmaan liitt Olli Kiviniemi Kainuun liitt Hannu Heikkinen, Martti Juntunen Phjis-Phjanmaan ELY-keskus Tim Mäkikyrö (PJ), Hein Heikkinen, Jussi Sääskilahti Lapin ELY-keskus Juha Tapi, Ulla Alapeteri Lapin liitt Riitta Lönnström Keski-Phjanmaan liitt Janna Räisänen Liikennevirast Anni Rimpiläinen, Sim Kerkelä, Siru Kski, Anu Kruth, Anna Saarl Rambll Finland Oy Mark Mäenpää, Jrma Leskinen
6 Ohjausryhmä Phjis-Phjanmaan liitt Jussi Rämet Kainuun liitt Pentti Malinen Phjis-Phjanmaan ELY-keskus Matti Räinä Lapin liitt Mika Riipi Keski-Phjanmaan liitt Jukka Ylikarjula Liikennevirast Rami Metsäpelt Lapin ELY-keskus Jaakk Ylinampa Finavia Veli-Pekka Pitkänen
7 Tilannekuva maankäytöstä sekä liikenne- ja lgistiikkajärjestelmästä
8 Suunnittelualueen timintaympäristö Asutus ja työpaikat vat keskittyneet Perämeren ranniklle sekä maakunta- ja aluekeskuksiin Väestönkasvu keskittyy kaupunkiseuduille, etenkin Oulun seudulle Perämerenkaari merkittävin tellisuus-, teknlgia-, -kauppa- ja saamiskeskittymä Phjis-Sumen suus kk maan BKT:sta n nin 12 % ja viennin arvsta nin 13 % Matkailu ja muut palvelut vat keskittyneet alueen matkailukeskuksiin sekä suurimpiin kaupunkeihin myös kaivs-, energia- ja bitutetellisuutta n myös asutuskeskittymien ulkpulella Phjis-Sumen suus kk maan matkailusta n yli neljässa
9 Phjis-Sumen liikennejärjestelmä Phjis-Sumen sisäisen liikenneverkn rungn mudstavat alueen valta- ja kantatiet, pääradat, Perämeren satamat sekä lentasemaverkst Phjis-Sumen aluerakenne perustuu pitkälti liikenneverkkihin.
10 Muutksen mahdllisuudet ja haasteet Phjis-Sumelle
11 Naapurimaiden merkittävimmät liikenteelliset muutkset Phjis-Sumen kannalta Transit, Nrjan ja Venäjän öljy- ja kaasutellisuus, Nrjan kalakuljetukset, Rutsin ja Venäjän infrahankkeet, Killisväylä Liikennepliittiset ja -tekniset muutkset Liikennepalvelujen rajapintjen avaaminen ja sääntelyn purkaminen Infran rahitus muuttumassa käyttömaksut Digitalisaati ja älyliikenne Ympäristöasiiden merkitys kasvaa ja edellyttää liikenteen päästöjen vähentämistä Keskeisimmät muutstekijät Phjis-Sumessa Kaivstiminta Bi- ja metsätalus sekä vaihtehtiset plttaineet Eurpan ja Aasian välinen Killisväylän datakaapelihanke Matkailu, palveluala ja kauppa
12 Visi, tavitteet ja timintalinjaukset
13 Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän visi VR Grup Phjis-Sumi läsnä maailmalla Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkajärjestelmä tukee alueen elinvimaisuutta, elinkeinelämän kehittämistä sekä kestävää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Se n kiinteä sa Eurpan ja Barentsin alueen liikenne- ja lgistiikkajärjestelmää. Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkajärjestelmä mahdllistaa sujuvat ja turvalliset yhteydet alueen sisällä sekä Phjis-Sumen ja muun Sumen sekä muiden maiden välillä. Kestäviä ja digitaalisia palveluja hyödyntävät matka- ja kuljetusketjut timivat sujuvasti ja vat kustannustehkkaita. LKAB
14 Tavitteet ja timintalinjaukset liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän kehittämiseksi (1/4) VR Grup Phjis-Sumen pitkistä etäisyyksistä aiheutuviin haasteisiin vastataan hyvän saavutettavuuden ja kustannustehkkaiden matka- ja kuljetusketjujen avulla Phjis-Sumen tellisuuden, kaupan ja matkailuelinkeinn kuljetustarpeet sekä Perämeren rannikkalueen väestö- ja tellisuuskeskittymien väliset yhteydet pririsidaan Phjis-Sumen ja arktisen alueen rlia krstetaan kansallisessa ja EU:n liikenneplitiikassa Kansainvälisiä liikenne- ja kasvukäytäviä kehitetään yhteistyössä naapurimaiden kanssa LKAB
15 Tavitteet ja timintalinjaukset liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän kehittämiseksi (2/4) VR Grup Liikennepalveluja kehitetään ttaen humin Phjis-Sumen erityistarpeet keskusten välisillä pitkillä yhteysväleillä sekä harvaan asutuilla alueilla Digitalisaatin tumia mahdllisuuksia hyödynnetään matkaketjujen kehittämisessä matkailijiden tarpeet humin ttaen Kehitetään matkaketjuja sekä tarkituksenmukaisia jatkyhteyksiä säännöllisiltä lentyhteyksiltä tärkeimpiin keskuksiin ja matkailukhteisiin Hyödynnetään uusia innvatiivisia palveluratkaisuja haja-asutusalueen harvenevan ja vanhenevan väestön liikkumispalvelujen turvaamisessa LKAB
16 Tavitteet ja timintalinjaukset liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän kehittämiseksi (3/4) VR Grup Phjis-Sumen liikennejärjestelmä mahdllistaa elinkeinelämän kustannustehkkaan timinnan ja kehittämisen Ennakidaan uusien kaivsten, bitutelaitsten tai muiden suuria kuljetusmääriä synnyttävien elinkeinelämän hankkeiden liikennetarpeet Varmistetaan jäänmurrn jatkuvuus Phjis-Sumen kaikissa ulkmaankaupan meriliikenteen satamissa ja kehitetään yhteistyötä Rutsin kanssa Krstetaan lentliikenteen infrastruktuurin ja palvelujen merkitystä aluetaludelle LKAB
17 Tavitteet ja timintalinjaukset liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän kehittämiseksi (4/4) VR Grup Phjis-Sumi tukee liikenteen päästöjen vähentämistä ja kestävien liikkumis- ja kuljetusmutjen yleistymistä Edistetään kehittyneiden biplttaineiden tutanta Phjis-Sumessa varmistamalla raaka-aineiden ja tutteiden kuljetuksissa tarvittavan liikenteen infrastruktuurin timivuus Edistetään vaihtehtisten plttaineiden jakelu- ja sähkönlatauspisteverkn rakentumista, tarvittaessa myös yhteiskunnan tuella Edistetään elinkeinelämän ja matkustajien tarpeita vastaavien rautatieliikenteen palvelujen kehittämistä Phjis-Sumessa hyödyntäen markkiniden avautumisen tumia mahdllisuuksia LKAB
18 Maankäytön tulevaisuuden kuva Kansainväliset liikenteen kehityskäytävät timivat kk Phjis-Sumen kasvun kivijalkana, jssa liikenneinfrastruktuuri ja -palvelut vat merkittävässä rlissa Liikenneinfrastruktuurin kehittämisellä halutaan tukea kehityskäytävien sekä niiden palvelujen kasvua ja kehitystä Kestävä kehitys ja kknaisvaltainen suunnittelu edellyttävät jatkssa yhä tiiviimpää maankäytön ja liikenteen yhteistyötä, jnka merkitys krstuu pitkien välimatkjen Phjis-Sumessa
19 Strategian tteutumista tukevat timenpiteet
20 Edistettävät timenpiteet 1/3 Phjis-Sumi kytketään saksi kansainvälisiä liikennekäytäviä yhteistyössä naapurimaiden kanssa TEN-T ydinkäytävien Scandinavian Mediterranean (ScanMed) ja Nrth Sea Baltic (NSB) jatkaminen Phjis-Sumeen (päärata ja valtatiet 4 ja 29 välillä Helsinki Trni/Haaparanta) sana CEF-asetuksen välitarkastusta TEN-T kattavan tieverkn laajentaminen phjisessa valtatie 21 salta, kun verkkja päivitetään vuden 2023 jälkeen EU:n phjisen ulttuvuuden (NDPTL) tieverkn laajentaminen Jint Barents Transprt Plan (2015) esityksen mukaisesti Tehstetaan yhteistä TEN-T edunvalvntaa, kun verkkja seuraavan kerran päivitetään VR Grup
21 Edistettävät timenpiteet 2/3 Edistetään tarvittavia selvityksiä Phjis-Sumen ja kk Barentsin alueen liikennejärjestelmän kehittämisen kannalta tärkeistä khteista naapurimaiden timijiden kanssa Selvitykset Jäämeren radan tteuttamisen edellytyksistä, dtettavissa levista kuljetusmääristä sekä ratavaihtehtjen tarkemmista linjauksista yhdessä Nrjan kanssa maankäytön suunnittelun tarpeisiin Selvitykset Killisväylän datakaapelihankkeen tteuttamismahdllisuuksista Phjis-Sumessa VR Grup
22 Edistettävät timenpiteet 3/3 Tehdään tiivistä yhteistyötä Phjis-Sumen timijiden kanssa alueen liikenne- ja lgistiikkajärjestelmän kehittämiseksi ja kansalliseen liikenneplitiikkaan vaikuttamiseksi Pilttihankkeiden käynnistäminen timivien matkaketjujen, uusien liikennepalvelujen ja tehkkaampien kuljetusvälineiden sekä nykyisten väylien tehkkaamman kunnssapidn kehittämiseksi Liikennesuunnittelijiden sekä ICT-timijiden yhteistyö, jnka avulla tehstetaan digitaalisuuden tumien mahdllisuuksien tunnistamista sekä hyödyntämistä liikennejärjestelmän kehittämisessä Selvitykset LNG:n ja muiden vaihtehtisten plttaineiden sekä sähkökäyttöisten autjen Phjis-Sumen liikennejärjestelmälle asettamista tarpeista Analyysit Phjis-Sumen lentasemien aluetaludellisista vaikutuksista ja merkityksestä liikenteeseen ja liikennejärjestelmään Selvitys ja suunnitelma yhdistettyjen kuljetusten käynnistämiseksi Phjis-Sumesta pääkaupunkiseudulle Selvitykset uusien puuta käyttävien tellisuuslaitsten sekä kaivsten tiestölle, rataverklle ja terminaaleille asettamista muutstarpeista Yhteistyö ylipistjen ja alan ppilaitsten kanssa uusien liikenne- ja lgistiikka-alan saajien saamiseksi Phjis-Sumeen
23 Kiireellisimmät kehittämistimenpiteet ja pitkän aikavälin kehittäminen - päätäntäprsessi
24 Keskeisimmät Phjis-Sumen Kehittämistimenpiteet vuteen /3 Esitetyt timenpiteet sijittuvat pääsin maankäytön kehityskäytäville ja kskevat kaikkia liikennemutja Timenpiteiden tarkempi pririsinti ja kiireellisyysjärjestys määräytyvät jatkuvan seurannan, tarpeen ja suunnitelmien edistymisen myötä timenpiteitä ei le pririsitu Keskeisimmät kehittämistimenpiteet Perusväylänpidn rahitustasn nst Kkklan, Oulun ja Kemin satamien meriväylien syventäminen Ratayhteyden Ylivieska Vartius kehittäminen Oulun ja Iisalmen kautta Laurila Haaparanta-radan sähköistys Savnradan npeustasn nsta parantavat timenpiteet Valtatie 4 Oulu Kemi, II-vaihe
25 Keskeisimmät Phjis-Sumen Kehittämistimenpiteet vuteen /3 Muut kehitettävät ylimaakunnalliset yhteysvälit Kehittämistarpeet perustuvat pääsin liikenneturvallisuuden parantamiseen sekä sujuvuutta parantaviin timenpiteisiin; Valtatie 4 Kemi Rvaniemi Sdankylä Valtatie 4 Jyväskylä Oulu* Valtatie 5 Mikkeli Kajaani Kemijärvi* Valtatie 8 Vaasa Kkkla Oulu Valtatie 21 Trni Kilpisjärvi (timenpidetarpeet pääsin välillä Paljensuu Kilpisjärvi) Valtatie 22 Oulu Kajaani Vartius Kantatie 82 Rvaniemi-Kemijärvi-Salla (timenpiteet pääsin välillä Rvaniemi-Kemijärvi ) * timenpidetarpeet sijittuvat pääsin suunnittelualueen ulkpulelle
26 Keskeisimmät Phjis-Sumen Kehittämistimenpiteet vuteen /3 Merkittävimpien elinkeinelämän investintihankkeiden edellyttämät liikenneinfrastruktuurin timenpiteet Investintitarpeet arviidaan tapauskhtaisesti ja niiden tteuttaminen edellyttää tellisuushankkeen investintipäätöstä Tiedssa levista hankkeista merkittävimpiä liikenneinfrastruktuurin kehittämistarpeita aiheuttavat Hannukaisen ja Sklin kaivshankkeet sekä Kemijärven bitutetehdashanke Kuljetusmääriltään merkittäviä vireillä levia hankkeita, jtka sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella Esim. Paltamn bitutetehdas ja Kemin bitutelaits Lisäksi n vireillä useita hankkeita, jtka edellyttävät paikallisia liikenneinfrastruktuurin kehittämistarpeita Esim. Otanmäen, Kaustisen ja Mustavaaran kaivshankkeet
27 Strategian tteutumisen vaikutukset ja seuranta
28 Vaikutukset Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkastrategian vaikuttavuutta n arviitu asiantuntija-arvina suhteessa nykytilaan ja strategiassa asetettuihin tavitteisiin Matkaketjujen kehittäminen digitalisaatin tumia mahdllisuuksia hyödyntäen mahdllistaa kilpailukykyiset liikennepalvelut ja parantaa yhteistyötä eri liikennemutjen välillä sekä helpttaa väestön liikkumista harvaan asutuilla alueilla Liikenneväylien parantamistimenpiteitä khdennetaan pääasiassa elinkeinelämän tarpeiden mukaisesti, jten elinkeinelämän kuljetukset timivat hyvin erityisesti tärkeimmillä kansainvälisillä kuljetuskäytävillä Kehittyvän bi- ja metsätellisuuden tarpeisiin alemmalle tieverklle suunnatut parantamistimenpiteet hyödyttävät myös muita tienkäyttäjiä ja elinkeinja Rautatiekuljetusten hyvä kilpailukyky pitkillä kuljetusmatkilla parantaa liikennejärjestelmän kestävyyttä. Kehittyneiden vaihtehtisten plttaineiden käytön lisääntyminen vähentää aut- ja meriliikenteen päästöjä Phjis-Sumen kattava lentasemaverkk sekä kehittyvät lentliikennepalvelut ja matkaketjut lisäävät matkailun mahdllisuuksia kk alueella
29 Seuranta Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkatyöryhmä (jäseninä maakunnat, ELY-keskukset ja liikennevirast) seuraa Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkastrategian tteutumista vusittain ja laatii tarvittaessa ehdtuksia strategian tarkistamisesta ja päivittämisestä. Työryhmä tekee aktiivista yhteistyötä naapurimaiden edustajien kanssa ja selvittää heidän kanssaan strategian päivitystarpeet sekä tarvittavat yhteiset timenpiteet vusittain Phjis-Sumen neuvttelukunta päättää työryhmän esitysten perusteella hankkeista ja timenpiteistä, jiden edistämisessä käytetään kk Phjis-Sumen painarva
30 Strategiatyöryhmän vastuutaht Phjis-Phjanmaan liitt Phjis-Phjanmaan ELY-keskus Olli Kiviniemi Tim Mäkikyrö Lapin liitt Riitta Lönnström Kainuun liitt Hannu Heikkinen Keski-Phjanmaan liitt Janna Räisänen Lapin ELY-keskus Juha Tapi Liikennevirast Anni Rimpiläinen Rambll Finland Oy Mark Mäenpää
Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia
Phjis-Sumen liikenne- ja lgistiikkastrategia Työn lähtökhtia 1/2 Strategiassa n keskitytty maakuntarajat ylittäviin asiihin, jissa Phjis-Sumen erityispiirteet näkyvät selvimmin Strategia-asiakirjasta haluttiin
Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus
Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus Lapin liikennepäivä 29.11.2016 Timo Mäkikyrö Strategiayhteistyö Lapin liitto Pohjois-Pohjanmaan liitto Kainuun liitto Keski-Pohjanmaan liitto
Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö
Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,
YLEISTAVOITTEET 21.12.2010
YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 Kaupunkiseutua (kk rakennemallin aluetta) kskevat yleistavitteet Aluerakenteella vastataan glbalisaatin mukanaan tumiin haasteisiin ja tetaan humin maakunnan asema Itämeren alueella
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti
Phjis-Phjanmaan sairaanhitpiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän lppuraprtti 7.1.2010 Sisällysluettel 2(7) 1. Työryhmän timeksiant... 3 2. Yhteistyömahdllisuudet... 4 2.1. Tila-asiat
Aiesopimuksen liikenneosuus
Lunns 27.5.2015 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtin välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiespimus 2016 2019 Aiespimuksen liikennesuus Mustalla tekstillä hyödynnettävä aiespimusteksti spimuskaudelta
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset
Outokumpu Stainless Oy:n logistiikkaratkaisut
Outkumpu Stainless Oy:n lgistiikkaratkaisut Lapin liikennepäivä 29.11.2016 Tarja Elf Raaka-aineiden hankintajhtaja 8.12.16 2 Outkumpu Trnin tehtaat Kemin kaivs Aina krmikaivs EU -alueella 8.12.16 3 Trnin
Liikenneasioiden ajankohtaiskatsaus
Maakuntahallitus 19.2.2018 Liikenneasiiden ajankhtaiskatsaus Sisältö Maakuntauudistuksen valmistelu (liitteessä + esittely kkuksessa) Alueellinen tienpit Jukkliikenne Muut asiat (esittely vain kkuksessa)
MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA
1 (9) Seutu. ja ympäristötiet VERSIO 8b (Tämä versi n laadittu HSY-asunttimikunnan kkuksen 8.5.2012 perusteella) MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA 1. Aiespimus Aiespimuslunnksen khdassa X Aiespimuksen seuranta
Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista
KUUMA-seudun lausunto 4. vaihemaakuntakaava -ehdotuksesta
KUUMA-seudun lausunt 4. vaihemaakuntakaava -ehdtuksesta Lauri Puru ja Henrik Helenius KUUMA-jhtkunta 27.1.2016 Taustaa Uudenmaan liitt n pyytänyt KUUMA-seudulta lausunta Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,
82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue
82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa
J2.0-DIGIVERKOSTON TAPAAMINEN Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry. Järjestökehittäjän digitalisaation kehittämisen näkökulma
J2.0-DIGIVERKOSTON TAPAAMINEN 14.11.18 Lapin ssiaali- ja terveysturvayhdistys ry Järjestökehittäjän digitalisaatin kehittämisen näkökulma Anne-Marie Haavikk 7.11.2018 J2.0-DIGIVERKOSTON TAPAAMINEN 14.11.18
HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA
HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HANKKEEN AVULLA EDISTETÄÄN KAUPUNGIN ELINKEINOELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖTAVOITTEITA YRITYSTEN TOIMINTA = YRITYSTEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kehittämisen sa-alueet:
Kuhmoisten kunnan elinkeinoja
Kuhmisten kunnan elinkeinja työllisyysstrategia [Tiedstn alatsikk] Visi, tavitteet, keint 0 Visi Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin
LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS
LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS TYÖNUMERO: E27737 KAUHAVAN KAUPUNKI 4.9.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY LUONNOS Muutslista 4.9.2015 OIK OIK AJOK LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT
Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma
Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 13.2.2018 Yhteenveto kyselyjen tuloksista Yhteenveto kyselytutkimuksen tuloksista Miten näette omasta näkökulmastanne maakuntaohjelman saavutettavuutta
POHJOIS-SUOMEN LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA
Asiakas Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun liitot, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset, Liikennevirasto Asiakirjatyyppi Strategia-asiakirjaluonnos Päiväys 11.4.2017 POHJOIS-SUOMEN
Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!
1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä
Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015
Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015 Khti Arctic Imagea LIME INNO päättynyt 31.3.2015 VETOVOIMAISUUTTA AV-TUOTANNOILLA 1.4.2015-31.12.2015 ARCTIC IMAGE 1.3.2015-31.12.2017 Vetvimaisuutta AV-tutannilla
Perämerenkaari. Pohjois-Suomen. Miksi kannattaa laatia Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia?
Perämerenkaari Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategian esiselvitys Miksi kannattaa laatia Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia? Maanteiden kotimaan tavarankuljetukset Lentoliikenteen
POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA
Ryhmän 1 keskustelujen yhteenvetoa POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA Nykyiset TEN-T verkot Tarkasteltiin Oulun asemaa nykyisissä TEN-T verkoissa ja havaittiin seuraavaa - Luulajan
Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto
Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu
Pohjois-Suomen LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA
Pohjois-Suomen LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA 23.5.2017 4.5.2017 Esipuhe Pohjois-Suomelle on tyypillistä harvat liikenneverkot ja pitkät etäisyydet sekä alueen sisällä että Etelä-Suomen ja Keski-Euroopan
Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!
1 25.4.2019 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen
FISU (Finnish Sustainable Communities) edelläkävijäkuntien verkoston jäsenyydestä
HAKEMUS FISU (Finnish Sustainable Cmmunities) edelläkävijäkuntien verkstn jäsenyydestä Kunta Kunnan tiedt / site Puh. www-sivut hakee FISU-verkstn jäsenyyttä situtuen seuraaviin liitteessä 1 esitettyihin
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio
1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016
Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue
Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä
Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä 9.6.2009 Jussi Rämet Suunnittelupäällikkö Keski-Pohjanmaan liitto Sisältö Toimintaympäristön
Liikkujan polku -verkosto
Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä
82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue
82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall
Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall 26.3.2018 Savonradan kehittäminen on mukana IS:n kärkihankkeissa. Painopiste on ollut nykyisen rataverkon kehittämisessä ja nopeuden nostamisessa, yhteinen edunvalvonta
ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista
ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiantutannn timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIANTUOTANNON TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Energiatehkkuustimenpiteet
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää
OULUN SEUDUN MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN AIESOPIMUS [2009 2012] [Luonnos 18.6.2009]
2009 OULUN SEUDUN MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN AIESOPIMUS [2009 ] [Lunns 18.6.2009] Sisältö 1. Spimuksen taustaa ja tarkitus... 3 2. Spijasapulet... 3 3. Maankäytön ja liikenteen yhteensvittaminen... 4 4.
TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12
TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia
VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4
VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen
Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti
Tilannekatsaus 17.11.2015 Eer Ehanti Muse 2015 visit Museiden sähköiset aineistt ja tiedt säilyvät, liikkuvat ja avautuvat! Standardeihin perustuvat Museiden luettelintihjeet kertvat mitä ja missä mudssa
SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN
SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN KULTTUURIFOORUMI 20.11.2018 vt. maakuntajhtaja Ask Ar-Heinilä, Satakuntaliitt Satakuntaliitt aluekehitysviranmaisena vastaa maakunnan aluekehittämisen strategisesta kknaisuudesta.
Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM
Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikkeilu -sahankkeen laajennus Sitra 13.10.2017 Vukk Lehtimäki, hankepäällikkö, STM 1 Palvelusetelikkeilujen mahdllisuus laajentua Kärkihankkeen
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,
Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Korhola, MEP
Ajankhtaista eurparlamentista Bienergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Krhla, MEP Sisältöä Bienergian kestävyyskriteereistä EU:n energia- ja ilmastplitiikka 2030 mututumassa EU:n päästökaupan ajankhtaiset
UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA
UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA HUE HANKE / NASTOLA MIKSI? MITEN? Ilmastnmuuts Tavitteena ilmastnmuutksen hillitseminen, päästöjen alentaminen Energian kulutus EU:n alueella: liikenne 26 %, tellisuus
Tervetuloa Alustat, tilaaja toimittaja-vuoropuhelu
Tervetula Alustat, tilaaja timittaja-vurpuhelu Päivän tavite ja hjelma pidämme kiinni aikataulusta! KEINO pähkinänkuressa & tapahtumat BF:n Julkisten innvatiivisten hankintjen tuki, fkus digitalisaatissa
Liikenne. Esitys [ ]
Liikenne Esitys [29.5.2018] Keskeinen sisältö Maakunta hitaa seuraavat liikennetehtävät: liikennejärjestelmän timivuus liikenneturvallisuus tie- ja liikennelt maankäytön yhteistyö sekä timintaympäristöä
Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö
Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät
Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke
Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja 2030 - järjestöjen yhteishanke Hankekokonaisuuden tarkoitus Tarkastella liikenneverkon kehittämistarpeita erityisesti talouden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen näkökulmista.
KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5
KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.
BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN
BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti
Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje
Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan
Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi
Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiinti Kestävä kehitys vapaan sivistystyön petukseen ja arkeen -seminaari Tampere 8.11.2012 Oulu 15.11.2011 Erkka Laininen OKKA-säätiö Perustettu
ESITYS UUTEEN HALLITUSOHJELMAAN - Lentorata ja pääradan kapasiteetin parantaminen ovat kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn avainhankkeita
ESITYS UUTEEN HALLITUSOHJELMAAN - Lentrata ja pääradan kapasiteetin parantaminen vat kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn avainhankkeita Ohjausryhmä käsitellyt 30.5.2018 ja neuvttelukunta hyväksynyt
LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy KUVIA 1950-LUVULTA - MILLAINEN ON KUVA TULEVAISUUDESTA? http://suomenmuseotonline.fi/ ja Kuljetusliike
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,
Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ-hanke)
Järviruk energiaksi, vesien tila paremmaksi Phjis-Karjalassa (JÄREÄ-hanke) Kuva Eemil Tlvanen 13.6.2013 Jensuun Tiedepuist, Jensuu Ilna Jensuu Sumen ympäristökeskus, Jensuun timipaikka Järviruk energiaksi,
Muonion kunta Lausunto 1 (3) Kunnanhallitus. Lapin maakuntaohjelma Lapin liitto Kuulutus 24.2.
Muonion kunta Lausunto 1 (3) Kunnanhallitus 24.3.2014 Lapin liitto mervi.nikander@lapinliitto.fi Kuulutus 24.2.2014 Lapin maakuntaohjelma 2014 2017 Maakuntastrategian visio on onnistunut, ja kokonaisuutena
Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku
Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat
STRATEGIA2025 KRUUNUPYY AIDOT IHMISET
STRATEGIA2025 KRUUNUPYY AIDOT IHMISET VAHVUUDET JOITA MEIDÄN OM JATKOSSAKIN VARJELTAVA Visi: Yhteistyötä tekevä Kruunupyy yhteistyötä ihmisten ja kunnansien välillä sekä sillanrakentajana timiminen etelän
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
DM 450969 02-2009 Cpyright Tekes Tekes teknlgian ja innvaatiiden kehittämiskeskus Innvaatitiminnan edistämisen edelläkävijä Tekes verkstja innvaatiille Palvelut Asiakkaat Resurssit rahitusta ja asiantuntemusta
Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.
1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu
INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>
INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Suunnitelma Otsikk INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Päivämäärä Aihe/alue Tiettutteet
Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen
Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala Elinkeinoelämän keskusliitto EK Infrapoliittinen iltapäivä 6.3.2012 Elinkeinoelämän näkökulmia infrastruktuuriin
Ajankohtaista tienpidosta
Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen
1 (5) Päätös VM/275/00.01.00.01/2018 JulkICT-sast 16.2.2018 Julkisen hallinnn tietliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen Tarkitus Valtivarainministeriön (VM) Julkisen hallinnn tiet- ja viestintäteknisen
PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010
1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä
Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010
Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria Oulu 23.2.2015 Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista
ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Palvelualan yleinen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys PALVELUALAN YLEINEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden
Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.
FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset
Hevosenlannan polton lainsäädännön muutos HELMET Pirtti Hevosvoimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää
Hevsenlannan pltn lainsäädännön muuts HELMET Pirtti Hevsvimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Ain, Järvenpää 23.1.2018 Lannanpltta hjaavan lainsäädännön muuts Mistä n kyse? EU-asetukseen tehty muuts hyväksytty
Kansallisen MAL-verkoston arviointi
Kansallisen MAL-verkstn arviinti Alustavia tulksia Elkuu 2015 Kysely ja haastattelut Kysely tteutettiin 3.6.- 12.6. Surveypal-järjestelmän kautta. Vastauksia kerättiin sekä khdennetusti verkstn työssä
kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus
Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan
SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI
SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat
Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä
29.4.2014 Hyvinvinnin tiettutant apunasi Phjanmaan hyvinvinnin ja tiedlla jhtamisen kehittämisessä Hyvinvintia ja terveyttä kskevan päätöksenten, jhtamisen ja kehittämisen tueksi n Phjanmaalla käynnistetty
Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-
HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS
HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava
Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018
Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta
Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta
Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:
Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?
Etunja lasten, nurten ja perheiden tukemisessa edellyttää mnialaista yhteistyötä ja jhtamista. - Mihin se vi kaatua? FT, ssiaalijhtaja Arja Heikkinen, Oulun kaupunki 29.9.2014 Oulun kaupungin tavitteet
OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä
11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä
RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ
RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ 11.9.2018 1 Suomen kasvukolmio on ainutlaatuinen mahdollisuus Pohjoismaiden suurimmat kaupunkikeskittymät ja niiden väliset ratayhteydet Matka-ajat kuvaavat nykytilaa
Aika: Tiistai klo Paikka: Keski-Pohjanmaan liitto, Rantakatu 14, Kokkola (2. krs kokoustila)
Maakuntapalvelut MUISTIO 4/2017 ETA (elinkeint, työllisyys, aluekehitys), valmistelutyöryhmä Aika: Tiistai 11.4.2017 kl 13.00-14.25 Paikka: Keski-Phjanmaan liitt, Rantakatu 14, Kkkla (2. krs kkustila)
Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen
1 (5) Päätös VM/276/00.01.00.01/2018 JulkICT-sast 16.2.2018 Julkisen hallinnn linjaukset tiedn sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen Tarkitus Valtivarainministeriön (VM) Julkisen hallinnn tiet-
Strategisen tutkimuksen neuvoston alustavat, julkista kuulemista varten tuotetut teema-aloitteet (2014)
1 (5) Strategisen tutkimuksen neuvstn alustavat, julkista kuulemista varten tutetut teema-alitteet (2014) Jhdant Maailmassa tapahtuu rajuja mullistuksia, jtka vaikuttavat Sumeen, sumalaisiin ja Sumessa
Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana
Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Pokat 2021 Maakuntaohjelman käynnistysseminaari 22.3.2018 Maakuntasuunnittelija Jyrki Suorsa Maakunnan saavutettavuus käsitteenä Sijainti
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany
Suomen logistiikan näköalat
BESTUFS II Tavaraliikenne kaupungeissa 22.8.2007 Suomen logistiikan näköalat Jari Gröhn, yli-insinööri Liikennepolitiikan osasto 1 Logistiikka hallitusohjelmassa! Osallistutaan EU:n logistiikkapolitiikan
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin
Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä
Määrätietisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Humisen laadukkaat ja timivat kuntutuspalvelut Kuntutuspäivät 2014 Hannu Rnkainen 1 Kuntutuksen timialayhdistys Perustettu maaliskuussa 2011 15 jäsentä,
Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle
Raprtin tiivistelmä Julkaisuvapaa 17.9.2012 Eurpan mutiluinnvaatialite - Asiantuntijaryhmän 21 susitusta Eurpan kmissille Design fr Grwth and Prsperity -raprtin tiivistelmä Kmissin varapuheenjhtaja, yritys-
14775/00 ADD 1 pmm/pmm/tk 1 CAB
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. helmikuuta 2001 (12.02) (OR. fr) 14775/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 89 TRANS 239 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvstn 2324. istunt (LIIKENNE),Bryssel, 20. 21.
Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä
Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Pro Rautatien 20-vuotisjuhlaseminaariin "Raideliikenne luo maankäyttöä" ke 29.11.2017 Mervi Karhula Toimivat liikenne- ja viestintäverkot ovat edellytys yhteiskunnan