Vaihtoehtoiset tuotantomuodot teknisellä sektorilla Joensuu. Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoehtoiset tuotantomuodot teknisellä sektorilla 24.5.2011 Joensuu. Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö"

Transkriptio

1 Vaihtoehtoiset tuotantomuodot teknisellä sektorilla Joensuu Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö Ulriika Leponiemi Tutkimusassistentti Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

2 Kuntien haasteet Taloudellisten resurssien niukkuus Verotulot riittämättömät Globalisaatio Väestön ikääntyminen Väestö vanhenee Suomessa tällä hetkellä nopeinta vauhtia Euroopassa Palvelutarve kasvaa Työikäisten suhteellinen osuus pienenee huolestuttavaan tahtiin

3 Kunnan toimiala Kunnan tuottamat palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset palvelut Viranomaistehtävät Palvelutehtävät Yhdyskuntasuunnittelu Rakennusvalvonta Ympäristönhuolto Kunnan tehtävä Vesihuolto Jätehuolto Kadunpito Kunnan huolehdittava, ulkopuoliset voivat tehdä Energiahuolto Joukkoliikenne Toimitilapalvelut Kunta voi luopua kokonaan (Jussi Kauppi, Kuntaliitto 2009)

4 Muutos jo tapahtumassa VIRASTO- ORGANISAATIO KUNTIEN YHTEINEN VIRANOMAINEN KUNTIEN YHTEINEN TUOTANTO(YHTIÖ) YKSITYINEN TUOTANTO YKSITYISTÄMINEN Katuosasto Rakennusvalvonta Ympäristönsuojelu Rakennuttaja Isännöitsijä Pelastustoimi Jätteen käsittely Seudullinen vesihuolto Siivous Jätehuoltoviranomainen Kunnossapitourakointi Rakennusurakointi Jätteen kuljetus Energiahuolto Tele (Jussi Kauppi, Kuntaliitto 2009)

5 PPP = julkinen-yksityinen -kumppanuus Julkisen ja yksityisen sektorin välinen kumppanuus, jonka tarkoituksena on toteuttaa hanke tai palvelu, jonka perinteisesti on tuottanut julkinen sektori Kumppanuus tarjoaa eri toimijoille mahdollisuuden tehdä sitä, mitä se osaa parhaiten (Best Value for Money) Lisäarvoa saavutetaan käyttämällä hyväksi yksityisen sektorin taitoa ja osaamista Pyrkii muotoilemaan julkisen ja yksityisen osapuolen välisen suhteen siten, että riskeistä vastaa ne parhaiten hallitseva osapuoli Avoimuus, legitimiteetti, julkinen etu etusijalla

6 Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeita Yksityisrahoitus Leasing-malli Sotkamon kaukolämpötoiminnan vuokraus Vapo Oy:lle BOOT (Build-Own-Operate-Transfer) Seinäjoen Frami Elinkaarimalli Espoon Kuninkaantien lukio ja Kaivomestarin uimahalli Lahden moottoritie Ulkoistus Liikkeenluovutus. Inkoo Yhteisyritys. YIT Kuntatekniikka Oy (Mikkelin kaupunki ja YIT Oy) Liikelaitos Turun tekninen sektori Yhtiöittäminen Tampereen Sähkölaitos Oy

7 Elinkaarimallin edut KUNNALLE, TILAAJALLE Julkinen hanke voidaan käynnistää valtion/kunnan talouden kannalta sopivalla hetkellä Nopea toteutus ja käyttöönotto Toteuttaja vastaa tilasta ja palvelusta sopimuskautena Palvelukustannukset tiedossa pitkältä ajalta Julkisen sektorin riskejä yksityisen sektorin kannettavaksi Alhaisella korkotasolla hankittu rahoitus vähentää riskejä, lisää kilpailukykyä ja helpottaa budjetointia Riskitön tilaajalle, maksu saadusta palvelusta Tilaaja voi keskittyä tarpeidensa määrittelyyn, palveluiden hyödyntämiseen ja perustoimintoihinsa Resursseja yhdistämällä monipuolisempia hankkeita, joita ei ehkä edes muuten toteutettaisi Yksityinen rahoitus ja toteutus pakottaa vertailemaan julkisen sektorin tehokkuutta Value for Money

8 Mahdolliset ongelmat Investointijärjestelyjen riskimahdollisuudet (korkotaso) Soveltuu suuriin hankkeisiin Julkisen sektorin kustannusten määrittely vaikeaa Ei aina edullisin ratkaisu. Lopulliset investointikustannukset eivät tiedossa toimiluvan antajalla Sopimukset rakennettava olosuhde- ja tapauskohtaisesti Kokemuksen puute. Hankevalmistelut vaativat aikaa ja osaamista Sopimusmenettelyt monimutkaisia: sopimusriskit, valvontaongelmat, irtisanominen Palvelun / tuotteen / rakennuksen laadun ongelmat pitkäkestoisissa sopimuksissa Verotus, kirjanpito, lainsäädäntö, valtion tuet, säädökset

9 PERINTEINEN TAPA Tuottaa itse /yhteistyössä Itse rakennetuissa Omistamissaan tiloissa Omalla henkilökunnalla Hierarkinen hallinto Lainsäädäntö ohjaa Yleinen kuntalaispalaute KUNTA palvelut perinteisesti X siirtymää VIIME AIKAINEN PYRKIMYS / KEHITYSSUUNTA Pentti Siitonen

10 Palvelujen markkinoistamistyypit Lähde Aronen Kauko & al. Yhteistyöllä ja kilpaillen peruspalvelut 2000 tutkimusraportti VATT 31, 8

11 Tulevaisuus Lähitulevaisuuden osalta näyttää ilmeiseltä, että -ulkoistaminen tulee lisääntymään -oman palvelutuotannon sijaan painopiste siirtyy siten palveluihin liittyvään sääntelyyn, kilpailuttamiseen ja palvelujen hankintaan. Kuntien tulevaisuusbarometri: kilpailu tuo mukanaan myös haittoja, joihin reagoidaan palaamalla takaisin julkisesti tuotettuihin palveluihin. Erityisen kriittisinä kysymyksinä nousevat esiin mm. demokratia, oikeusturva ja ydinosaamisen katoaminen julkisilta organisaatioilta sekä kunnan imagon heikkeneminen. Kuntien kesken tapahtuu myös erilaistumista (Kuopila et a l. 2007, 7-8.; Anttiroiko 2009, 55.) 11

12 Asioihin voi aina tarttua joko aktiivisesti tai passiivisesti. Kuntien teknisen sektorin toiminnot erityisesti tuotanto siirtyvät joka tapauksessa aikaa myöten markkinoille, koska se on halvempaa ja kehitys on yksityisellä sektorilla kilpailun johdosta nopeampaa. Ellei kunnalla ole selkeää tulevaisuudenkuvaa, oma tuotanto näivettyy pikku hiljaa, koska tarvittavia kehitystoimenpiteitä ei osata tai haluta tehdä. Kun markkinat eivät avaudu suunnitelmallisesti, urakoitsijat eivät osaa uudistaa omaa tuotantoaan eikä markkinat kehity. Kaupunkien tekninen henkilökunta on osaavaa ja sillä on selkeä kilpailuetu yksityisiin urakoitsijoihin verrattuna, mutta kilpailuetu menetetään, jos omia resursseja ei kehitetä ja haeta uusia toimintamalleja. (Turto 2009, 12) 12

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Elinkaarimalleista Eteenpäin

Elinkaarimalleista Eteenpäin Elinkaarimalleista Eteenpäin Konsernijohtaja Hannu Leinonen Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari 26.9.2006 Elinkaarimallien lyhyt historia Ensimmäiset hankkeet toteutettu - kokonaisia elinkaaria

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia

Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia Harkittua omistajuutta kuntatekniikkaan, kyselyn tuloksia Kuntamarkkinat Hanna Kemppainen Tausta ja tavoitteet KEHTO-foorumin yhteishanke Kuuluu projektikokonaisuuteen: Harkittua omistajuutta työkaluja

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI 17.02.2012, Oulu SEMINAARIOHJELMA klo 08:30 09:00 Aamukahvi klo 09:00 09:30 Tilaisuuden avaus Teknisen toimialan kehittämisen keskeiset haasteet, kokemuksia

Lisätiedot

tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo

tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo Kuntien teknisen sektorin tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo Kuntien tekninen sektori - osana suurta muutosta Miten Suomi pärjää? -ikääntyvä väestö Globaali kehitys

Lisätiedot

PPP-mallien sopimusjuridiikan erityispiirteet. Yrityspalvelukeskus Leija, Vantaa 9.11.2004. Asianajaja, osakas Juha Wessman

PPP-mallien sopimusjuridiikan erityispiirteet. Yrityspalvelukeskus Leija, Vantaa 9.11.2004. Asianajaja, osakas Juha Wessman PPP-mallien sopimusjuridiikan erityispiirteet Yrityspalvelukeskus Leija, Vantaa 9.11.2004 Asianajaja, osakas Juha Wessman ESITYKSEN RAKENNE: 1 YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA PPP-MALLISTA 2 PPP-MALLIN YLEINEN KUVAUS

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä. Sanna Tihula

PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä. Sanna Tihula Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä Sanna Tihula Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 26.9.2006 ELINKAARIMALLIT kehityshanke: KTI:n osaprojekti:

Lisätiedot

SEMINAARI 24. 5. 2011JOENSUU. Johdanto

SEMINAARI 24. 5. 2011JOENSUU. Johdanto SEMINAARI 24. 5. 2011JOENSUU Johdanto Pentti Siitonen DI, lehtori (emeritus), tutkija Ulriika Leponiemi, tutkimusassistentti TaY Johtamiskorkeakoulu Avaus päivän teemaan Vaihtoehtoiset tuotantomuodot teknisellä

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kirsi Rontu Infra-alasta tuottavampi yhteistyöllä 2 Kirsi Rontu 1 Julkiset hankkijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Kärkihankkeiden 6 ja 7 raportin kommentointia Varatoimitusjohtaja Tuottavuusnäkökulma palvelujen organisointiin ja toiminnan ohjaukseen

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Kaarinan kaupungin palvelustrategia Luottamushenkilötyöpaja

Kaarinan kaupungin palvelustrategia Luottamushenkilötyöpaja Kaarinan kaupungin palvelustrategia 2019-2025 Luottamushenkilötyöpaja 18.3.2019 Mikä on palvelustrategia Kaarinassa Mitä palveluja tuotamme itse? Mitä palveluja ostamme ulkoa? Missä palveluissa käytämme

Lisätiedot

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY)

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Hanke-ehdotus Tutkimus- ja kehittämishanke luonnos 12.3.2009 Hanke esittely Kehto foorumin kokouksessa 12.3.2009 Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Valmistelutyöryhmä - Pentti Siitonen / Yhdyskuntatieteiden

Lisätiedot

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille Jan Malmström Mepco Oy Projektiorganisaatioiden haasteita Investoinnin myyminen johdolle ja johdon sitoutuminen Organisaation totuttujen toimintamallien

Lisätiedot

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Unto Kariniemi, Johtava konsultti, Talent Vectia Kuntamarkkinat 11.9.2013 Huone 4.12, klo 15:30 15:50

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11.2018 Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11. 9.00 Avaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 9.15 Valtionosuusjärjestelmän

Lisätiedot

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 Rahoitus- ja toteutusmallien arviointi 1. Hankeen lähtökohtien määrittely 2. Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja. Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013

Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja. Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013 Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013 Teknistä sektoria koskevia haasteita ja muutospaineita 18 kaupungin haastattelut (Kupera projekti 2009-2010):

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta

Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta 12.05.2011 Juha Ala-Mursula, BusinessOulu Juha Ala-Mursula Tästä aion puhua Business Oulu Burning platform: työttömyys Kuntien sosilaalimenojen

Lisätiedot

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.

Lisätiedot

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012 Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Infrarakennuttamisen haasteita Infraomaisuuden arvon

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Tilanne tänään > Odotukset toimittajille Valtion IT-palvelukeskuksen toimintamalli VIP

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus Viemäreiden sisäpuolinen korjaus Ennen remonttia Remontin aikana Remontin jälkeen Jari Virta, Kiinteistöliitto Korjausedellytysten selvittäminen Hankesuunnittelu Suunnittelu Ennen remonttia Korjausedellytysten

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi

Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi Järjestelyt ja uudenlaiset toimintatavat FCG Konsultointi 12.9.2019 Kuntien ja julkisyhteisöjen toiminnan mahdollisuudet ja reunaehdot organisointitapoja mietittäessä Kuntien ja julkisyhteisöjen toiminnan

Lisätiedot

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen 17. toukokuu 2017 2 17.5.2017 HANKINTAILTA Josek Oy JOENSUUSSA 18.5.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 3 17.5.2017 JOSEKIN Josekhankinta- asiamies Oy esittäytyy! Risto Ravattinen 8.9.2011 Ensisijaiset tavoitteet

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Toimitusjohtaja Eino Fagerlund Savon Yrittäjät 29.10.2008 5.11.2008 1 Yleistä Kunnat suurin ostaja lähes jokaisessa Suomen kunnassa Kunnat ja yleensä

Lisätiedot

Elinkaarimallihankkeet. Varkaus 4.2.2015 Karri Kivioja

Elinkaarimallihankkeet. Varkaus 4.2.2015 Karri Kivioja Elinkaarimallihankkeet Varkaus 4.2.2015 Karri Kivioja Elinkaarihanke Julkinen hankinta, jossa toteuttaja kantaa väylästä tai rakennuksesta normaalia laajemman vastuun Väylähankkeet, sairaalat, voimalaitokset,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari 18.1.2017 Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa KOKO-hankintakoulutus, Hyvinkää 26.10.2010 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia haasteellisissa

Lisätiedot

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja?

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Kaupunginlakimies Kaisa Heino, Imatran kaupunki Palvelu- ja hankintastrategia Imatran kaupungin strategioista poimittua:

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukunnat

Kolmas sektori ja maaseutukunnat Kolmas sektori ja maaseutukunnat Maaseudun PARAS-seminaari Kuntatalo 5.12.2008 Ritva Pihlaja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Kolmas sektori maaseutukunnissa tutkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Kuntien infraomaisuuden hoito SOTE:n jälkeen. Timo Paavilainen Kuntatekniikan päivät Jyväskylä

Kuntien infraomaisuuden hoito SOTE:n jälkeen. Timo Paavilainen Kuntatekniikan päivät Jyväskylä Kuntien infraomaisuuden hoito SOTE:n jälkeen Timo Paavilainen 12.5.2017 Kuntatekniikan päivät Jyväskylä Timo Paavilainen, Henkilökuva KUNNOSSAPITOPÄÄLLIKKÖ RI, LaTOL yhdyskuntatekniikka 1986 Työkokemus:

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA?

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja Terveystalo terveystalo.com #terveystalo Tehostetun palveluasumisen vuorokausihinta omassa tuotannossa ja ostopalveluissa

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2010 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2010: Vahva tilausvirta ja ennätyksellinen liikevoitto Q4/2010 Q4/2009 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto. KEHTO-kehittämiskokouksen kokoontuminen Tampere 6.-7.11.2008 Kari Ström

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto. KEHTO-kehittämiskokouksen kokoontuminen Tampere 6.-7.11.2008 Kari Ström KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto KEHTO-kehittämiskokouksen kokoontuminen Tampere 6.-7.11.2008 Kari Ström Muutos on jo tapahtumassa Virastoorganisaatio Kuntien yhteinen viranomainen Kuntien yhteinen

Lisätiedot

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN?

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN workshop, Oulu 30.5.2017 Juha Salminen Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ELINKAARIHANKKEIDEN VARIAATIOITA Tilaaja Palveluntuottaja (yritys

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

1.3 SEB Leasing Oy (ent. ABB Credit Oy, jäljempänä SEBL tai rahoittaja ) Espoon Kaupunki, Arandur ja SEBL jäljempänä yhdessä sopijapuolet.

1.3 SEB Leasing Oy (ent. ABB Credit Oy, jäljempänä SEBL tai rahoittaja ) Espoon Kaupunki, Arandur ja SEBL jäljempänä yhdessä sopijapuolet. ARANDUR OY 4.1.2012 Kaivomestari SOPIMUS RAKENNUSTEN OSTO-OIKEUDESTA 14.2.2002 LlITESOPIMUS NRO 1 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Espoon Kaupunki (jäljempänä Espoo ) 1.2 Arandur Oy (jäljempänä Arandur tai projektiyhtiö

Lisätiedot

Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku

Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku Tuotantotoimintojen yhtiöittäminen strategisena valintana- case Turku Jouko Turto/ 22.5.2015 Kuntien yhtiöittämisvelvoitteet Lainsäädännön muutokset ovat pakottaneet kuntia yhtiöittämään liikelaitoksina

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Asiakasnäkökulma myrskyvarmuusinvestointeihin - ohjaajan näkökulmia lopputyöhön

Asiakasnäkökulma myrskyvarmuusinvestointeihin - ohjaajan näkökulmia lopputyöhön Asiakasnäkökulma myrskyvarmuusinvestointeihin - ohjaajan näkökulmia lopputyöhön Mikael Collan, LUT-Yliopisto TAUSTA Taloussanomat Myrskytuhojen korjausten heikko toteutus vuoden 2011 tapahtuneiden kahden

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Verkostoituminen metsätalouden. Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011

Verkostoituminen metsätalouden. Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Ville Kankaanhuhta Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus ja kehittämisverkosto http://www.metla.fi/metinfo/metsanhoitopalvelut/

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / 7.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Haasteet samanaikaisia Eläköityminen ja väestön vanheneminen Työvoimapula ja samaan aikaan

Lisätiedot

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon

Lisätiedot

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Esittäjän esittely Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Kantapään kautta onnistumiseen, kolmas kerta toden sanoo PJP ja PJU

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as.

Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as. 6 Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as. 5 4 3 2 1 Nettokäyttökustannukset yhteensä pl. liiketoiminta, /as. Hankasalmi 3 266 3 474 3 727 3 948 4 157 4 38 4 558 4 818 4 973 5 495 5 675 Joutsa

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous. Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos

Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous. Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos ARTTU PARAS-arviointitutkimusohjelma 2008-2012 Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos prof. Pentti Meklin, prof. Jarmo Vakkuri, prof. Lasse Oulasvirta ja dos. Olavi

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN

PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN ATTE STAMBEJ JARMO HALONEN OSAKKAIDEN OMAT MUUTOSTYÖT LUONNOS SUUNNIT- TELU LUONNOS SUUNNIT- TELU SUUNNIT TELU KILPAILUT TAMINEN URAKKA- SOPIMUS KORJAUS-

Lisätiedot

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Juho Rantala 18.11.2011 Kajaani Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsätalouden erikoispiirteitä Perinteinen toimintakulttuuri lyhytjänteinen

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Vertailukunta 1 Kunta1 Selvitysalue Kunta2 Kunta_n Vertailukunta 2 Vertailukunta n Vertailualueet Koko maa Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Heikki Miettinen 11.11.2014 Kuntatalouden trendiennuste

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

KUPERA projekti. Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011

KUPERA projekti. Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011 KUPERA projekti Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011 KUPERA hanke KUPERA KUntien PErusRAkenteiden ja perusrakennepalvelujen rahoituksen, omistajuuden ja tuotannon

Lisätiedot

Kuntien palvelutuotannon kustannuksia vuosilta Helsinki Suomen Kuntaliitto

Kuntien palvelutuotannon kustannuksia vuosilta Helsinki Suomen Kuntaliitto Helsinki Asukasluku 31.12. 555 474 559 718 559 716 559 330 559 046 560 905 564 521 568 531 574 564 583 350 588 549 595 384 Asukasluvun muutos, % 0,8 0,0-0,1-0,1 0,3 0,6 0,7 1,1 1,5 0,9 1,2 Siitä 0-6 v.

Lisätiedot

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä TEHOKKUUTTA PALVELUTUOTANTOON Huippuseminaari 26.11.2009 Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä Vesa Ekroos KTM 4.12.2009 Vesa Ekroos 1

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011. www.sodexo.fi

Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011. www.sodexo.fi Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011 www.sodexo.fi Sodexo - jokaisesta päivästä parempi Olemme luotettava kumppani, joka tuottaa kokonaisvaltaisia palveluita. Osaamisemme tukee asiakkaidemme menestystä

Lisätiedot

LEAN & KORJAUSRAKENTAMINEN; KOKEMUKSIA LEAN -TYÖKALUJEN JA TOIMINTAMALLIEN SOVELTAMISESTA KORJAUSRAKENTAMISEEN

LEAN & KORJAUSRAKENTAMINEN; KOKEMUKSIA LEAN -TYÖKALUJEN JA TOIMINTAMALLIEN SOVELTAMISESTA KORJAUSRAKENTAMISEEN LEAN & KORJAUSRAKENTAMINEN; KOKEMUKSIA LEAN -TYÖKALUJEN JA TOIMINTAMALLIEN SOVELTAMISESTA KORJAUSRAKENTAMISEEN Korjausrakennushankkeen osapuolten aikainen osallistaminen; Case Joensuun Kirkkokatu Professori

Lisätiedot

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa

Lisätiedot

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön

Lisätiedot

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko?

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Opinnäytetyö: KUNTAINFRAN PALVELUIDEN ORGANISOITUMISTAVAT Vaihtoehtojen edut ja haitat Sisältö Esipuhe Toimintaympäristö Tuotannon organisoituminen Organisoitumistapojen

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen ajankohtaispäivät 29.8.2013/Turku Teija Mankkinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Miksi olemme olemassa? Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta VTT:n media-aamiainen 24.4.2012 Erikoistutkija Ismo Ruohomäki, VTT 2 Suomikin tarvitsee tuotantoa Globalisaation

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Missä JHL:n jäsen kohtaa vapaaehtoisen? Kotityöpalvelu Kiinteistönhoito

Lisätiedot

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Kokonaispinta ala (km 2 ) Padasjoki 13 % Asikkala 14 % Nastola 7 % Lahti 3 % Hartola 12 % Kärkölä 5 % Kuhmoinen 17 % Heinola 15 % yhteensä

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Mitä, miksi, milloin ennakoidaan? Alueellinen palvelutarve muuttuu ja palvelutuotannon vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Teknisen toimen tulevaisuuden näkymiä

Teknisen toimen tulevaisuuden näkymiä Teknisen toimen tulevaisuuden näkymiä T Päijät-Hämeen kesäyliopisto Päijät-Hämeen kuntapäättäjäseminaari 17.10.2009 Orimattilan kaupungin teknisen palvelukeskus tekn. joht. Raimo Ikäheimonen 1 Esityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö.

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö. LASKUJEN VASTAANOTTOON JA HYVÄKSYMISEEN OIKEUTETUISTA SEKÄ KUSTANNUSPAIKKOJEN VASTUUHENKILÖT 2015: Kh 23.1.2015/29 Vastuualue Oikeellisuuden tarkastaja Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013 Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys Kevät 2013 Yritysvastaajia 22 yli kolmannes vastaajista edusti yli 500 työntekijän yritystä Yrityksen toimintaympäristö energia-alalla 45,00 % 4

Lisätiedot