Raportti sisäisen valvonnan ja tarkastuksen toimenpidesuunnitelman toteutumisesta 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti sisäisen valvonnan ja tarkastuksen toimenpidesuunnitelman toteutumisesta 2008"

Transkriptio

1 Pirkkalan kunta Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Raportti sisäisen valvonnan ja tarkastuksen toimenpidesuunnitelman toteutumisesta 2008 Kunnanjohtaja on päätöksellään päättänyt sisäisen valvonnan tarkastuksen kohteiksi vuonna 2008: 1.Käteiskassat ja niiden hoitaminen 2. Pienhankintojen (alle ) suoritus ja seuranta 3. Kunnan tilojen käyttöluvat ja vuokraus ulkopuolisille 4. Myyntilaskutusprosessi ja sen nopeus 1

2 1. Käteiskassat ja niiden hoitaminen Hallinto-osasto: Hallinto-osastolla on kaksi käteiskassaa: a. Yhteispalvelun käteiskassa kunnanvirastolla - kunnan pääkassa - kassaa hoitavat yhteispalvelun kaksi palvelusihteeriä - kassaan voi maksaa käteisellä tai pankkikortilla - kassaan maksetaan - kunnan laskuja - henkilökunnan ja eläkeläisten ruokalippuja - henkilökunnan Kunto-Partolan liikuntakortteja ja Nokian uimahallikortteja - vanhoja kirjoja - eläkeläisten liikunnan ohjausmaksut - kartta ym. maksut - vesilaitoksen laskuja - luonnonrantavenepaikkojen vuosimaksuja - mahdollista muuta myyntiä - tilitykset pankkiin joka päivä kassan sulkeutumisen jälkeen, paitsi maanantain kassa tilitetään pankkiin tiistaina (kassa sulkeutuu maanantaisin klo 17, pankit ovat silloin jo kiinni) b. Nuorten Työpajan käteiskassa - kassaa hoitaa työpajan toimistovastaava - kassaan maksetaan työpajan myymälästä ostetut ja tilaustyönä teetetyt tuotteet - kassa tilitetään jokaisen kuukauden vaihteessa, sekä tarvittaessa esim. myyjäisten jälkeen. Tekninen osasto: Ei käteiskassoja. Perusturvaosasto: Perusturvaosastolla on neljä käteiskassaa: a. Terveyskeskuksen ruokalippukassa - kassanhoitaja vs. palvelusihteeri Jaana Laine-Ojanen - tarkoitus: henkilökunnan ruokalippujen myynti - tilitykset pankkiin kaksi kertaa viikossa b. Vanhainkoti Pirkankoivun askartelumyyntikassa - kassanhoitaja lähihoitaja Arja Telanne 2

3 - tarkoitus: vanhainkodissa tehtyjen askartelutuotteiden myynti asiakkaille - tilitys pankkiin kaksi kertaa vuodessa (kesäkuu, joulukuu) c. Kurikanpirtin ja Kyöstin päiväkotien vanhempaintoimikuntien/kerhojen maksukassat - kassavastaavat ko. päiväkodin johtajat - tarkoitus: tuotteiden myynti myyjäisissä ym. - tilitys pankkiin välittömästi Sivistysosasto: Kouluilla kolme käteiskassaa: a. Yläasteella käteiskassa - oppilaat ostavat hukkaamansa poissaolovihkon tilalle uuden, hinta 1. Tästä kassasta lainataan oppilaalle bussimatkaa varten rahaa, jos hän on unohtanut bussilipun kotiin. Samoin tästä maksetaan opettajille heidän tekemiään pienhankintoja kuittia vastaan (n ). Kassassa rahaa n. 50. b. Nuolialan koululla käteiskassa - välipala-aterialippuja varten (kokeilu vain 3.luokkalaisille). Tilitetään yhteispalvelun kassaan kerran viikossa. c. Lukiolla - kuvaamataidon ja teknisen työn kurssille osallistuvat opiskelijat maksavat kansliaan materiaalimaksun, kassa säilytetään kassakaapissa. Kuvaamataidon ja teknisen työn opettajat hankkivat kursseilla käytettävät materiaalit näillä rahoilla ja palauttavat ostokuitit kassaan. Muiden yksiköiden käteiskassat: a. Kirjastot - jokaisessa toimipisteessä kassakone ja kuitti annetaan aina asiakkaalle maksuista. Pääkirjaston kassa lasketaan ja tyhjennetään kerran viikossa, Nuolialassa kerran kahdessa viikossa ja Toiviossa sekä Kirkonkylällä kerran kuukaudessa. Rahat tuodaan pääkirjaston kassakaappiin kuittien kanssa. Kaikki rahat viedään pankkiin noin kerran kuukaudessa. b. Liikunta ja nuoriso - osanottomaksut esim. retkille, uimakouluihin ja yksittäisille kursseille ym. kerätään osallistujilta, ohjaajalla kuittivihko, josta yksi osa osallistujalle, yksi osa rahojen kanssa pankin kautta kunnan tilille ja yksi osa jää vihkoon. 3

4 c. Kulttuuri - pieni käteiskassa ( ). Käteiskassaa kertyy mm. Pirkkalan markkinoiden pöytäpaikkamyynnistä. Näistä tehdään kuitit asiakkaille ja kunnalle, rahat tilitetään pankkiin. Muu käteisvaranto kertyy satunnaisesti esim. kahvimyynnistä. 2. Pienhankintojen (alle ) suoritus ja seuranta Hallinto-osasto: Kaikki hankinnat tehdään kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaan. Hankintoja tekevät viranhaltijat kunnanhallituksen hyväksymien hankintarajojen puitteissa. Pienhankinnoista ei tarvitse tehdä erillistä päätöstä, päätökseksi riittää laskun hyväksymismerkintä. Hankintojen seurannasta vastaavat esimiehet. Tekninen osasto: Pienhankinnat suoritetaan ja laskut tarkistetaan ja hyväksytään kunnanhallituksen antaminen talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan. Laskujen hyväksyjät on määrätty vuosittain teknisen lautakunnan päätöksellä. Tekninen lautakunta on velvoittanut myös vastuualueiden esimiehet antamaan alaisilleen kirjalliset ohjeet vastuualueensa hankintamenettelystä. Osastopäällikkö vastaa sisäisestä valvonnasta ja seurannasta. Perusturvaosasto: Pienhankinnoissa noudatetaan Pirkkalan kunnan hankintaohjetta. Vastuualueiden esimiehet vastaavat hankintojen seurannasta. Sivistysosasto: Koulut: - Koulut hankkivat pääsääntöisesti niiltä toimittajilta, joiden kanssa kunnalla on kilpailutettu sopimus. Pienhankintoihin antaa ostoluvan rehtori (yläasteella apulaisrehtori). Muut yksiköt: - Pääsääntöisesti pienhankinnat suoritetaan niiltä toimittajilta, joiden kanssa kunnalla on sopimus. Sellaiset erikoistarvikkeet, joista ei ole toimittajasopimusta, kilpailutetaan (esim. liikuntavälineet). Nuorisotilaan pelit, pelikonsolit ym. hankitaan sieltä mistä helpoiten on saatavissa. Kuljetukset retkille ja leireille kilpailutetaan. Hankinnoista päättää ja seuraa liikuntasihteeri ja nuorisotoimen esimies. 4

5 3. Kunnan tilojen käyttöluvat ja vuokraus ulkopuolisille Hallinto-osasto: Kunnanviraston yhteispalvelussa hoidetaan viraston tilojen varaus ja vuokraus sekä Rantaniityn yläkerran varaus (vain kunnan käytössä). Valtuustosalin, kahvion ja alasalin vuokrauksista ulkopuoliset varaajat täyttävät käyttöhakemukset. Palvelusihteerit tekevät viranhaltijapäätöksen. Yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja eläkeläisjärjestöiltä ei peritä käyttömaksua. Edellä mainitut tilat ovat ensisijaisesti kunnan käytössä. Tilapalvelu on toimittanut listan kunnanviraston tilojen käyttömaksuista. Työpajan koulutusluokkaa on vuokrattu muutaman kerran työvoiman järjestämälle työnhakukurssille, vuokran suuruus määräytyy tilapalvelun toimittaman vuokraushinnaston mukaisesti. Tekninen osasto: Tekninen lautakunta on hyväksynyt kunnan tilojen ulkopuolisten käyttäjien vuokraushinnaston sekä vuokrausehdot alkaen. Vuokraehdot ovat seuraavat: Pirkkalan kunnan kiinteistöissä olevia tiloja vuokrataan erillisessä vuokraushinnastossa olevilla vuokraushinnoilla. Tilojen käytöstä ei peritä vuokraa pirkkalalaisilta yhteisöiltä näiden tavanomaisesta toiminnasta arkipäivinä säännöllisiltä käyttövuoroilta. Urheiluseurojen ja muidenkin pirkkalalaisten yhteisöjen ja järjestöjen säännöllinen viikonloppukäyttö on ilmaista. Vuokraajan tulee vastata tilojen valvonnasta. Kulttuuritoimen hyväksymiltä tai järjestämiltä taidenäyttelyiltä eikä eläkeläisjärjestöiltä peritä vuokraa tiloista. Rantaniityn 2. krs:n tiloja vuokrataan ainoastaan kuntaorganisaatiossa toimiville yhteisöille. Varaukset hoitaa päävuokralainen. Jokaisella käyttäjäyhteisöllä on oltava vastaava valvoja, jonka yhteystiedot on ilmoitettava vuokraajalle. Tilojen vuokrauksesta vastaa vuokraushinnastossa ilmoitettu yhteisö, joilta vuokrausta tulee anoa kirjallisesti. Keittiötilojen vuokrauksesta ja niistä perittävistä kustannuksista päättää ruokahuolto. Tilojen maksullisesta vuokrauksesta vuokraajan tulee ilmoittaa yleislaskutukseen. Vuokrat tuloutetaan tilapalveluun ao. kiinteistön kustannuspaikalle, tilille 3460 muut vuokratulot. Näiden periaatteiden harkinnanvaraisesta soveltamisesta päättää ao. hallintokunta tai laitos. Perusturvaosasto: Käyttölupia on myönnetty seuraavasti (ei peritä vuokraa): Vanhainkoti Pirkankoivu o allasosasto: kunnan liikuntatoimi o yksityisyrittäjätila: yksityiset kampaaja-, hieroja- ja jalkahoitajayrittäjät o ruokasali: Pirkanmaan Vammaistyö (maanantai-iltaisin) o käyttöluvan myöntää yksikön esimies ja lupa voimassa toistaiseksi tai ko. tilaisuuden ajan 5

6 Loukonkoivu o MLL joka toinen viikko, käyttölupa puoleksi vuodeksi kerrallaan o taloyhtiö kaksi kertaa vuodessa o käyttöluvan myöntänyt kotihoidon esimies Hopeakello o erilaiset yhdistykset o käyttöluvat voimassa toistaiseksi tai ko. tilaisuuden ajan Tilojen vuokrauksen ulkopuolisille hoitaa kunnan tilapalvelu. Sivistysosasto: Koulut: - Koulujen liikuntatilojen säännöllinen käyttö, vuorot haettavana kerran vuodessa, vuorojen jaosta päättää liikuntasihteeri (delegointipäätös). Yksittäiset vuorot jakaa ao. koulun rehtori. - Koulujen tilojen vuokraustaksat päättää tekninen lautakunta. Muut yksiköt: - Liikuntatalon säännölliset käyttövuorot haettavana kerran vuodessa, vuorot jakaa liikuntasihteeri. Taksoista päättää valtuusto. - Reipin saunan hoidosta vastaa kolme urheiluseuraa. Taksoista päättää liikunta- ja nuorisolautakunta. Maksutuotot jäävät suoraan urheiluseuroille, ne eivät kulje kunnan tilin kautta. - Kyöstin kerhotalon säännölliset käyttövuorot on haettavana kerran vuodessa. Niiden jakamisesta päättää nuorisotoimen esimies. Kranstolpan leirialueelle annetaan käyttövarauksia Pirkkalassa toimiville yhteisöille kesäaikaan. Varaukset vastaanottaa toimistosihteeri. Taksoista päättää liikunta- ja nuorisolautakunta. 4. Myyntilaskutusprosessi ja sen nopeus Hallinto-osasto: Hallinto-osastolla hoidetaan Pirkkalan kunnan yleislaskutusta. Yleislaskutuksen piiriin kuuluvat mm. ruokapalvelulaskutus, työssä oppimisjaksojen laskutus, viranhaltijapäätösten perusteella kirjoitettavat laskut sekä muut erikseen kirjoitettavat laskutustoimeksiannot. Yleislaskutuksen lisäksi hallinto-osastolla tehdään säännöllisesti lähetettäviä teknisen osaston laskuja, kuten vuokria ja maanvastaanoton laskuja. Erikseen kirjoitettavat laskut tehdään kirjanpidossa Raindance ohjelmalla laskuttajien toimittamien laskutusmääräysten perusteella. Laskutusmääräykset lähetetään kirjanpitoon laskutuslomakkeella joko sähköisesti tai sisäisessä postissa. Laskutusprosessin 6

7 eteneminen riippuu siitä, kuinka nopeasti laskuttaja toimittaa laskutusmääräyksen kirjanpitoon. Kirjanpidossa laskutusmääräykset käsitellään pääsääntöisesti viikon kuluessa niiden saapumisesta. Valmiit laskut tulostetaan käsin tai ne voidaan välittää edelleen Logica Oy:n tulostuspalveluun. Tulostuspalvelua käytetään suurissa massalaskutuksissa, mutta erikseen kirjoitettavat laskut tulostetaan usein käsin niiden liitteistyksen vuoksi. Erillislaskujen lisäksi myyntireskontraan otetaan vastaan ulkoisissa laskutusjärjestelmissä tehtyjä laskuja, joiden maksuvalvonta tapahtuu keskitetysti kirjanpidossa. Laskujen reskontrasiirto tehdään välittömästi laskujen valmistumisen jälkeen laskutusliittymään rakennetulla sisäänlukutoiminnolla. Laskutuspohjana voidaan käyttää myös Exceltaulukkoa, josta laskujen siirto reskontraan tapahtuu niin ikään sisäänlukutoiminnon avulla. Uuden laskutus- ja kirjanpitojärjestelmän käyttöönotto vuoden 2008 alussa viivästytti laskutusrytmiä joidenkin laskulajien osalta. Viivästykset saatiin kuitenkin kurottua kaikissa laskulajeissa kiinni viimeistään kesän aikana, ja loppuvuoden ajan laskut lähtivät normaalitahdissa. Tekninen osasto: Kirjanpito hoitaa teknisen osaston laskutuksen yleislaskutuksen kautta. Perusturvaosasto: Perusturvaosaston myyntilaskutus suoritetaan seuraavasti: a. talous ja hallinto - laskutus tarvittaessa Raindancella kirjanpidossa (laskutustiedot tehdään perusturvan hallinnossa) b. sosiaalityö ja toimeentuloturva - välivuokrausasuntojen laskutus kerran kuukaudessa - pakolais- ja tulkkilaskutus kaksi kertaa vuodessa - jälkihoitolaskutus kunnilta asiakaskohtaisesti - Raindancella kirjanpidossa tehtävistä laskuista laskutuspohjat paperisena kirjanpitoon - laskuttaja Seija Aarnio ja Hannele Niinimaa c. kotihoito- ja asumispalvelu ja laitoshoito o kotihoidon, palveluasuntojen ja ostopalvelujen laskutus kerran kuukaudessa Efficalla o vanhainkodin ja hoivaosaston hoitopäivien laskutus kerran kuukaudessa Mediatrilla o välivuokrausasuntojen ja palveluasuntojen vuokrat kerran kuukaudessa Raindancella o opiskelijalaskutus jaksojen loputtua (kaksi kertaa vuodessa) Raindancella 7

8 o autopaikkalaskutus kerran vuodessa Raindancella o sotilasvammalain mukaiset korvaukset kerran vuodessa o Raindancella kirjanpidossa tehtävistä laskuista laskutuspohjat paperisena kirjanpitoon o laskuttajina Sari Vähälä ja Margit Kivimäki (välivuokrausasuntojen ja palveluasuntojen vuokrat) d. lasten päivähoito o lasten päivähoidosta laskutetaan yksityishenkilöitä, kunnan sivistysosastoa ja muita kuntia o yksityishenkilöiden laskutustiedot tallennetaan Efficaan, josta tehdään kerran kuukaudessa (palvelua seuraavan kuukauden alussa) laskutusajo ja siirto Raindanceen ja edelleen tulostuspalveluun, joka lähettää laskut o kunta-asiakkaiden laskut kerran kuukaudessa Raindancella (laskutuspohjat paperisena kirjanpitoon) o kunnan sisäiset laskut kerran kuukaudessa päivähoidossa e. terveydenhuolto o terveydenhuollon maksut laskutetaan Mediatri - ohjelmalla päivittäin, kuukausittain tai palvelukokonaisuuden jälkeen lääkärin vastaanotolla, hammashoidossa, fysioterapiassa, Helaakalliolla, röntgenissä ja taloustoimistossa o vuodeosastohoito laskutetaan Mediatrilla kerran kuukaudessa (palvelua seuraavan kuukauden alussa) tai hoitojakson päätyttyä o opiskelijakorvaukset ja lääkäreiden koulutuskorvaukset laskutetaan jakson päätyttyä (kaksi kertaa vuodessa) Raindancella o Työterveyspalvelu Viisarin laskutus kerran kuukaudessa Raindancella o autopaikat kerran vuodessa Raindancella. Kaikki laskutus pyritään suorittamaan viivytyksettä palvelun antamisen jälkeen tai sopimusten mukaisissa aikatauluissa. Uusien laskutusohjelmien, esim. Effica ja Raindance, käyttöönoton yhteydessä on laskutuksessa ollut viiveitä. 8

9 Sivistysosasto: Koulut: - kouluilla lähinnä yksittäisistä käyttövuoroista aiheutuvia laskutuksia, laskutettavasta ilmoitus kirjanpitoon ja kirjanpito hoitaa varsinaisen laskutuksen. - Lukiolla abiturientit maksavat ylioppilastutkintomaksut tilille (lukiossa oma tili vain tätä käyttötarkoitusta varten), josta koulusihteeri suorittaa ne kertasiirtona YTL:n tilille. Muut yksiköt: - Nuorisotoimella laskutettavia vain Kranstolpan leirialueen vuokrauksesta. Toimistosihteeri tekee listauksen laskutettavista kirjanpitoon kerran tai kaksi vuodessa ja kirjanpito hoitaa varsinaisen laskutusprosessin. - Liikuntatoimella laskutettavia ainoastaan Pirkkalan Liikunta ry:n käytössä olevien tietokoneiden palvelumaksu. Toimistosihteeri ilmoittaa laskutuksesta kirjanpitoon ja kirjanpito hoitaa laskutuksen. - Kirjastossa laskutetaan palauttamattomia tai turmeltuneita aineistoja. Laskutettavista tehdään listaus kirjanpitoon, kirjanpito hoitaa laskutuksen. Pääkirjaston ja Nuolialan kirjaston laskutusta n. kerran kuukaudessa, muissa pisteissä laskutus tarpeen mukaan. 9

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä 1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään

Lisätiedot

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7)

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Kaupunginhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1 Siuntion kunta Sjundeå kommun 1 SIVLTK 362/2010 SIVLTK 24.4.2013 23 Siuntion kunnan sivistystoimen hallinnoimien tilojen KÄYTTÖMAKSUT 1.5.2013 alkaen Siuntion kunta Sjundeå kommun 2 1. Sivistystoimen tiloja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI 1(7)

KUOPION KAUPUNKI 1(7) KUOPION KAUPUNKI 1(7) Kuopion kaupungin LASKUTUS- JA PERINTÄOHJE YLEISPERIAATTEET 1 2 LASKUTUS 3 4 5 Näitä ohjeita noudatetaan kaikkien kaupungille tulevien saatavien laskutuksessa ja perinnässä ellei

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015)

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään tällä

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa.

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa. 1 ASIAKKAAN OMIEN VAROJEN KÄSITTELY JA SÄILYTTÄMINEN HYVINVOINTIPALVELUISSA (Ohje) Yleistä Asiakkaiden omien varojen säilyttämiseen liittyvät ohjeet liittyvät sisäisen valvonnan organisointiin hyvinvointipalveluissa.

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio

Someron kaupungin organisaatio Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2016 Sivistyslautakunta Sivu 1 (19) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 Rautalammin lukio Anu Hotti Panu Nyyssönen

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ 83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen Someron kaupungin organisaatio Vuosi 2014 1.11.2014 alkaen Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Sij. Anne Liimatainen

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS Tämä toimintaohje perustuu Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1 :ään. Tällä toimintasäännöllä määritellään teknisen lautakunnan alaisen

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asian on valmistellut tekninen johtaja.

Asian on valmistellut tekninen johtaja. Tekninen ja ympäristölautakunta 117 08.12.2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 128 21.12.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 2016 177/03.031/2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 08.12.2015 117 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen toimintaohje

Kaupunginhallituksen toimintaohje Kaupunginhallitus 12.6.2017 Kohta 1 51 Talousarvion käyttösuunnitelma Kaupunginhallituksen talousarvion käyttösuunnitelman toimintayksikkökohtaista osatehtävää tarkemmalla tasolla hyväksyy toimintayksikön

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52 Kokousaika 11.4.2016 kello 18.00 18.55 Kokouspaikka kunnantalo Läsnä Matti Kulmanen Tero Kuosa Pertti Liinoja Heikki Mäkinen, pj. Taru Ojanperä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO

ETELÄ-KARJALAN LIITTO ETELÄ-KARJALAN LIITTO TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016 Maakuntahallitus 11.1.2016 Liite 1 Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä.

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Rautalampi 18.2.2015

Rautalampi 18.2.2015 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.2.2015 klo 16.00-17.00 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/ 21.1.2014 1 Kokousaika Tiistaina 21.1.2014 klo 15.00-16.26. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Seura Johtokunta Toiminnanjohtaja Tomi Reinikainen Kaksi/kolme jaosta Jääkiekko= Limingan kiekko Jalkapallo= Pallokarhut Pesäpallo (ei aktiivinen) Jääkiekko Luistelukoulu

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen Sivistyslautakunta 4 21.01.2014 Kunnanhallitus 25 03.02.2014 Kunnanhallitus 33 10.02.2014 Sivistyslautakunta 32 04.03.2014 Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖT 1..1 Luokitus Luottamushenkilöt jaetaan tätä lahja- ja merkkipäiväsääntöä sovellettaessa kolmeen luokkaan seuraavasti: I II III kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja 1 Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat Päättää hankintarajoista Kh konsernipalvelut, kukin toimielin omalta toimialaltaan Päättää oman toimialansa/ tulosalueensa hankinnoista

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 1 Toimintasäännön perusteet Valtuusto on hyväksynyt sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosäännön, jonka mukaan tarkempia

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 24.11.2015 klo 18.00 19.30 Paikka Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 27 28 29 30 Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen

Lisätiedot

Ruokolahden kunnan tilintarkastus

Ruokolahden kunnan tilintarkastus Ruokolahden kunnan tilintarkastus 18.6.2015 Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT BDO Audiator Oy Tilintarkastuksen sisältö Lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 8 tilintarkastuspäivää vuodessa tarkastuksessa

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto

Savukosken kunnanvirasto SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Pelastuslautakunta PEK/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Pelastuslautakunta PEK/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (5) 155 Hankinta- ja myyntivaltuudet HEL 2012-016091 T 00 01 00 Päätös Viranhaltijoiden hankintavaltuudet päätti, että hankintapäätökset tekee viranhaltija hankintavaltuuksiensa

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot Markkinointi & tiedottaminen Henkilöryhmät ja rajatut käyttöoikeudet esim. ohjaajille Liikuntasetelien

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen toimintasääntö

Sivistyskeskuksen toimintasääntö Sivistyskeskuksen toimintasääntö kasv 18.4.2017 26, liite 1 kultt liik nuor Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Johtoryhmän tehtävät... 1 3 Viranhaltijoiden päätösvalta keskuksessa ja tulosalueella...

Lisätiedot

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Huumetestaus Nurmijärven kunnan työpaikoilla Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työntekijän

Lisätiedot

kunnanhallituksen edustaja Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla

kunnanhallituksen edustaja Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2010 Aika Perjantai 16.4.2010 klo 17.30 19.10 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Jaakko Viitala Johanna Välimäki

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS Kiinteistö Oy Lapinlahden KASKIHOVI Kiinteistö Oy Varpaisjärven KUUSIRINNE Asematie 4 73100 Lapinlahti Kauppatie 20 73200 Varpaisjärvi Puh 0400 571 785 Fax 017 272 0029 Puh 040 488 3721 Fax 017 272 1669

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN PALLO RY. Rahastonhoitajien koulutus kevät 2015

HAUKIPUTAAN PALLO RY. Rahastonhoitajien koulutus kevät 2015 HAUKIPUTAAN PALLO RY Rahastonhoitajien koulutus kevät 2015 RAHASTONHOITAJAN PÄÄASIALLISENA TEHTÄVÄNÄ ON HUOLEH- TIA JOUKKUEEN RAHALIIKENTEEN SUJUVUUDESTA JA LASKUJEN AJANTASAISESTA MAKSATUKSESTA. MUITA

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 1 (15) Kiteen kaupunki Talousarviomuutokset 2014 KH 15.9.2014

KAUPUNGINHALLITUS 1 (15) Kiteen kaupunki Talousarviomuutokset 2014 KH 15.9.2014 1 (15) KAUPUNGINHALLITUS KUST.P. tili HALLINTO 2200 4002 Vakinaisten palkat 6 207,13 PALVELUT 4011 Määräaikaiset palkat 8167,28 PALVELUT 4100 2422,08 4150 307,61 4160 402,48 4170 86,24 4180 7,18 17 600,00

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Sivistyslautakunta

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Sivistyslautakunta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Sivistyslautakunta Aika Keskiviikko 25.1.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 1 Sivistyslautakunnan kokoukset v. 2012, pöytäkirjan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 KOKOUSAIKA 5.12.2017 klo 9:00 14.30 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen poissa. Paasovaara Marko, sihteeri,

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ KASVATUS JA KOULUTUS -VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus ja koulutus -valiokunta 16.1.2019 1 Sisällysluettelo 1 Kasvatus ja koulutus -valiokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Vahvana elämään -palveluprosessin

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Sosiaali- ja terveyspalvelujen tukipalvelut on eriytetty omaksi talousarviokohdakseen vuoden 2015 talousarvioon. Tiedot eivät ole

Lisätiedot

Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS

Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS 2 3 TUOTANNON YLEISSOPIMUS SISÄLTÖ 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS...5 2 TOIMINTA JA TEHTÄVÄT...5 3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ...5 4. TUOTANNON VALVONTA...6

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.2.2013 Voimaantulo: 15.2.2013 2 Sisällysluettelo 1 Toimintasäännön tarkoitus... 3 2 Viranhaltijoiden yleiset tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot