1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät."

Transkriptio

1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun. 2 Sivistystoimen lautakunnat sekä lautakuntien kokoonpano ja esittely Vapaa-aikalautakunta Lautakunnan tehtäväalueina ovat 1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. 2. Ehkäisevä päihdetyö. 3. Liikuntatoimen suunnittelu ja edistäminen. 4. Kunnassa harjoitettavan liikuntatoiminnan tukeminen. 5. Kirjasto- ja kulttuuritoiminnan sekä kotiseututyön järjestäminen, edistäminen ja tukeminen. Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Esittelijöinä toimivat nuoriso-ohjaaja, liikunnanohjaaja, kirjastotoimenjohtaja ja sivistystoimenjohtaja ja heidän ollessaan estynyt heidän sijaisekseen määrätty viranhaltija. Lautakunnan tehtäväalueena on kunnan koulutoimen, päivähoidon sekä esiopetuksen järjestäminen ja kehittäminen. Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Esittelijänä toimii sivistystoimenjohtaja ja hänen ollessaan estynyt hänen sijaisekseen määrätty viranhaltija. Sijaisena toimii sivistystoimenjohtaja tehtävien osalta Taavetin koulun rehtori. 3 Vapaa-aikalautakunnan ratkaisuvalta 1. Valmistaa omalta toimialaltaan ehdotus talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi. 2. Tekee esityksen toimialaansa liittyvistä hankkeista ja määrärahoista. 3. Päättää vakinaisten viran- ja toimenhaltijoiden valinnasta lukuun ottamatta esittelijäviranhaltijoita. 4. Hyväksyy vuosittaisen toimintasuunnitelman. 5. Päättää järjestöavustusten jakamisesta. 6. Käsittelee aloitteet, ideat, toimintasuunnitelmamuutokset ja määrärahojen käyttösuunnitelman. 7. Suorittaa muut toimialaansa kuuluvat tehtävät.

2 4 Vapaa-aikalautakunnan esittelijäviranhaltijoiden ratkaisuvalta 1. Ottaa tilapäisen työntekijän. 2. Vastaa toimintasuunnitelman ja määrärahojen käyttösuunnitelman toteuttamisesta. 3. Vahvistaa alaistensa viranhaltijoiden ja työntekijöiden vuosiloma-ajat. 4. Hoitaa muut toimialaansa liittyvät lautakunnan määräämät tehtävät. 5 Ratkaisuvalta koulutoimessa ja päivähoidossa Lainsäädäntöön liittyvät asiat Koko koulutoimea ja päivähoitoa koskevat asiat Päätös Oppilaan opetuksen järjestämispaikan osoittaminen tai vaihtaminen Esiopetuksen oppilaan opetuksen järjestämispaikan osoittaminen tai vaihtaminen Lupa koulunkäyntiin muussa kuin koululautakunnan osoittamassa koulussa tai ns. toissijaisten hakijoiden oppilaaksi ottaminen Kuntakohtaisen opetussuunnitelman hyväksyminen Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman hyväksyminen Esiopetuksen opetussuunnitelman hyväksyminen Koulujen vuosittaisten toimintasuunnitelmien hyväksyminen Erityisopetukseen ottaminen tai siirtäminen Oppilaan opetuksen järjestäminen poikkeuksellisesti Valitun aineen tai oppimäärän vaihtaminen toiseksi ja kielen opetuksesta vapauttaminen Opetuksen julkisuuden rajoittaminen opetusta häiritsevissä tapauksissa Kokeiluihin osallistuminen, taloudellista panostusta edellyttävät kokeilut Kokeiluihin osallistuminen, muut kokeilut Ratkaisuvalta Valtuusto

3 Koulutukseen arviointiin liittyvä päätöksenteko Koulujen vuosittaiset työ- ja loma-ajat Kotiopetuksessa olevan oppivelvollisen edistymisen valvonta Lupa koulunkäynnin aloittamiseen vuotta aiemmin tai myöhemmin Koulumatka- tai majoitusedusta päättäminen Koulutapaturmien korvaaminen harkinnanvaraisissa tapauksissa Kunnanhallitus Oppilaan poissaololuvan myöntäminen: - Enintään kolme päivää Luokkaa tai opetusryhmää valvova opettaja - Enintään kuukausi - Kuukautta pidemmät ajat Luokanvalvojan tai ryhmänohjaajan määrääminen Oppilaan erottaminen määräajaksi Oppilaalle annettava kirjallinen varoitus Opetusta häiritsevän oppilaan poistaminen luokasta ja jälki-istunnon määrääminen Kotitehtävien suorittaminen valvonnan alaisena Koulun johtajan tehtävien hoitoa koskevan määräyksen antaminen opettajalle tai tehtävän poisottaminen Koulun johtajan varahenkilön määrääminen tai tehtävän poisottaminen Koulujen ja päivähoidon kuntakohtaisten viranhaltijoiden toimipaikan määrääminen Koulujen ja päivähoidon viranhaltijoiden sekä työsuhteisten työntekijöiden valinta Päättötodistuksen antaminen Erotodistuksen antaminen Oppimäärän suorittamisesta annettava todistus Oppilaan arviointi oppiaineen tai opintokokonaisuuden ja käyttäytymisen osalta Opettaja Opettaja Opettaja / opettajat

4 Vuosiluokalle jättäminen Oppilaan arvioinnin uusiminen Opetusharjoittelijan ottaminen Todistuksen antaminen oppilaalle perusopetuksen suorittamisesta erityisessä tutkinnossa ja opettajat ja opettajat ja opettajat Lukioa koskevat asiat Päätös Koulutuksen järjestämisluvan hakeminen Vuosittaisen toimintasuunnitelman hyväksyminen Koulutuspalvelujen hankkiminen ulkopuolelta talousarviomäärärahojen puitteissa Opiskelijaksi ottamisen perusteet Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Lupa lukion suoritusajan pidentämiseen Oppilaan toteaminen eronneeksi Vapautuksen myöntäminen opiskelusta Opiskelijan erottaminen määräajaksi Opiskelijan pidättäminen opiskelusta rikostutkinnan ajaksi Opetus- ja oppilashuoltopalvelut sekä apuvälineet Lupa suorittaa opintoja opetukseen osallistumatta Ratkaisuvalta Valtuusto Muut kuntakohtaisesti määriteltävät asiat Päätös / tehtävä Ehdotus talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi koulutoimen ja päivähoidon osalta Päätökset koulukuljetusten järjestelyistä Ratkaisuvalta Koulutoimen ja päivähoidon henkilöstösuun-

5 nittelu Asiakasmaksuista päättäminen lainsäädännön ja muiden määräysten puitteissa Koulujen rehtoreiden ja päivähoidon vastuualueen esimiesten virkavapaudet ja vapautukset tehtävien hoidosta sekä rehtoreiden ja muun kuin opetushenkilöstön vuosilomat Koulujen henkilöstön virkavapaudet ja vapautukset tehtävien hoidosta hallintosäännön määräysten mukaan Koululautakunnan päätösten valmistelu ja täytäntöönpano Valtuuston ja kunnanhallituksen koulutoimea ja päivähoitoa koskevien päätösten täytäntöönpano Koulujen opetus- ja kasvatustyön ohjaus Koulutoimen taloudenhoito Henkilöstön koulutus Valtionosuusselvitykset ja hakemukset Koulutoimen ja päivähoidon osuus kunnan toimintakertomuksessa Koulutoimen ja päivähoidon yleinen tiedotus Yhteistyö muiden viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa Hallintokunnan omistaman, arvoltaan vähäisen ja käytöstä poistetun irtaimiston myynti Koulutilojen käyttöluvat ja sivistystoimenjohtaja 6 Virkanimikkeet Perusopetuksen vuosiluokat 1-6 käsittävillä kouluilla on luokanopettajan virkoja. Koulujen johtajina toimivien opettajien nimike on toiminnasta vastaava rehtori. Kouluilla voi olla myös lehtorin virkoja. Perusopetuksen vuosiluokat 7-9 käsittävällä koululla on lehtorin virkoja ja rehtorin virka. Lukiossa on vanhemman ja nuoremman lehtorin virkoja. Lukion rehtorin tehtävät on liitetty sivistystoimenjohtajan toimenkuvaan. Päivähoidossa on päiväkotien johtajien ja lastentarhanopettajien virkoja.

6 7 Kunnan koululaitos Kunnan koululaitokseen kuuluvat seuraavat koulut: Kangasvarren koulu, vuosiluokat 1-6 Kannuskosken koulu, vuosiluokat 1-6 Kirkonkylän koulu, vuosiluokat 1-6 Taavetin koulu, vuosiluokat 1-9 Taavetin lukio Koululaisten iltapäivätoimintaa järjestetään Kangasvarren ja Taavetin kouluissa. Kunnan koululaitokseen kuuluu mukautetun opetussuunnitelman mukaista opetusta antava erityisluokka ja erityisopetusryhmä, jotka on sijoitettu Taavetin koulun yhteyteen. Perusopetuksen kouluilla on lisäksi yksi yhteinen erityisopettajan (PU-LU-KI) virka ja Taavetin koulussa laaja-alaisen erityisopettajan virka luokille 7-9. Kielenopetus Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkavana A1-kielenä opetetaan englannin kieltä. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkavana B1-kielenä opetetaan ruotsin kieltä. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkavina B2-kielinä opetetaan saksan, ranskan ja venäjän kieltä. Lukiossa opetetaan perusopetuksessa alkavana A1-kielenä englannin kieltä, B1-kielenä ruotsin kieltä sekä B2-kielinä saksan, ranskan ja venäjän kieltä. Lukiossa alkavina B3-kielinä opetetaan saksan, ranskan ja venäjän kieltä. 8 Päivähoito Päivähoidon vastuualueen esimiehen ratkaisuvalta 1. Päättää päivähoitopaikan myöntämisestä. 2. Vastaa toimialueensa palvelujen käytännön järjestämisestä talousarviossa myönnettyjen määrärahojen puitteissa. 3. Päättää alaisensa henkilökunnan vuosilomat, sairauslomat, lakisääteiset virkavapaudet ja työlomat ja palkkaa tarvittaessa sijaisen. 4. Päättää toimialueensa hankinnoista annettujen ohjeiden mukaan. 5. Päättää alaisensa henkilökunnan koulutukseen osallistumisesta. Lisäksi Taavetin vastuualueen esimies: 6. Vastaa ja päättää perhepäivähoidosta. 7. Vastaa ja päättää päivähoidon asiakasmaksuista.

7 Päivähoidon yksiköt: Jurvalan päiväkoti Taavetin päiväkoti Perhepäivähoito Esiopetus kuluu päivähoidon vastuualueeseen. Sitä järjestetään päiväkotien ja koulujen tiloissa.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset kasvatuksellisen vuorovaikutuksen, tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten hyvinvointiin,

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2 2. luku KUNNAN SIVISTYSTOIMEN YKSIKÖT...

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä 26.11.2014, voimaan 1.1.2015. 1. TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi turvaa kuntalaisille mahdollisuudet henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1042/00.01.01/12 1 LOHJA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 37 Voimassa 1.1.2013 12.6.2013 Kaupunginvaltuusto 12.6.2012 105, muutos :ään 9 Voimassa 13.6.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 (7) Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 20.6.2011 hyväksymä Voimaantulo 1.7.2011 Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-, koulutus- ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.2.200 (muutos KV 24.4.2002 7 muutos KV 25.9.2002 34 muutos KV 5.6.2004 3) Voimaantulopäivä 0.0.2002 Sivistyspalvelujen toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010 Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö Hyväksytty 29.11.2010 Voimaantulo 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO KASVATUS- JA OPETUSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ...5 1. Luku Toiminta-ajatus ja tehtäväalueet...5 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ 1 ILMAJOEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 28.1.2013, 28 - Tulee voimaan 5.3.2013 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen päämääränä on tarjota kuntalaisille monipuolisia

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen ja varhaiskasvatuksen päävastuualueen tehtävänä on kehittää, suunnitella ja järjestää

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ NILSIÄN KAUPUNKI 1 (8) SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 11.3.1997, 41, muutos 27.4.1999, 29, muutos 14.11.2000, 68, muutos 11.6.2002, 36, muutos 14.1.2003, 5, muutos 9.11.2004, 84, muutos 25.4.2006,

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 11.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 2 SISÄLTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS... 3 2 PÄÄVASTUUALUEEN TOIMIELIMET,

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2010 alkaen Hyväksytty: Koulutuslautakunta 17.11.2009 Kaupunginhallitus Valtuusto 2 ULVILAN KAUPUNKI Opetus-ja kasvatuslautakunta JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä 22.1.2014, voimaan 1.2.2014. 1. TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi turvaa kuntalaisille mahdollisuudet henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN KASVATUS- JA OPETUSTOIMI 1.1.2006 LUKIEN Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.12.2005 Kasvatus- ja opetuslautakunta 14.3.2006 Kasvatus- ja opetustoimi 14.3.2006 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN... 2 1 Toimintasäännön

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.11.2015 2 Hangon sivistyslautakunta on vahvistanut toimintasäännön 15.10.2015 ja se on voimassa 1.11.2015 alkaen. Toimintasääntö perustuu lakeihin, asetuksiin, Hangon

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 20.12.2004 53 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: Valtuusto 27.8.2007 41 Voimaantulo: 1.1.2008 Muutos: Valtuusto 19.5.2008 32 Voimaantulo: 1.6.2008

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 12.10.2009 alkaen A KIRKKONUMMEN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: SIVISTYSTOIMEN TOIMIALA... 1 1. Toimialan toiminta-ajatus...1

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Liite nro 1 Kvalt 8.6.2015 24 PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 10.3.2014 valtuustoseminaari 27.5.2014 Perusturvalautakunta 3.6.2014 Sivistyslautakunta 22.10.2014 Perusturvalautakunta 19.11.2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136 Voimaantulo:

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 25.11.2015 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Asiat 110 Vuorotteluvapaahakemus, ei julkaista Internet-sivuilla 111 Vuorotteluvapaahakemus,

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden toimintasääntö

Hyvinvointipalveluiden toimintasääntö Hyvinvointipalveluiden toimintasääntö Haminan kaupunginhallitus 15.6.2015 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointipalvelujen toiminta-ajatus... 1 2 Hyvinvointipalvelujen tehtävät... 1 3 Hyvinvointipalvelujen organisaatio...

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö

Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö 1 Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 5.6.2014. Luku 1 Yleiset määräykset 1 Soveltamisala Kunnan kouluhallinnon ja kirjastotoimen sekä lasten päivähoidon

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 77 12.11.2004 Toiminta-ajatus ja tulosalueet 1 Sivistyskeskus huolehtii

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

09.01.2012. Säännös Päätös Ratkaisuvalta Delegointi/ vastuuviranomainen 9 1 koulutuksen järjestämisluvan hakeminen. koulutuksen.

09.01.2012. Säännös Päätös Ratkaisuvalta Delegointi/ vastuuviranomainen 9 1 koulutuksen järjestämisluvan hakeminen. koulutuksen. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 09.01.2012 LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN RATKAISUVALLAN DELEGOINNIT Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 ja sen muutokset Säännös Päätös Ratkaisuvalta

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

Neuvottelukunnat, toimikunnat ja työryhmät Lautakunta voi asettaa erityistä tehtävää varten neuvottelukunnan, toimikunnan ja työryhmän.

Neuvottelukunnat, toimikunnat ja työryhmät Lautakunta voi asettaa erityistä tehtävää varten neuvottelukunnan, toimikunnan ja työryhmän. 1/12 LIEKSAN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Sivistyspalvelukeskuksen toimiala Sivistyspalvelukeskus huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksen (lasten päivähoito, esiopetus, alkuopetus

Lisätiedot

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö 1 Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö I LUKU SIVISTYSKESKUKSEN LAUTAKUNNAT 1 Lautakunnat Valtuusto nimeää sivistyskeskuksen toiminta-alueelle seuraavat lautakunnat: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 600/04/040/2007 SIVLK 141 Sivistyslautakunta on käsitellyt 19.9.2007

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN 1 Toimintasäännön sisältö Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 19-kohdassa määrätään, että lautakunta päättää toimialan toimintasäännöstä. Kasvatus- ja opetustoimen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KÄRSÄMÄEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KÄRSÄMÄEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Voimaantulo: 01.02.2015 Valtuusto: 27.01.2015 ( 9) 2 SISÄLLYS 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET sivunumerointi 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 4 2 Toimielimet

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunta 1.4.2009 Liite B 3 20 ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: SISÄLLYSLUETTELO SISÅLLYSLUETTELO... l 1 TOIMIALA JA KOKOONPAN0... 2 2 KIRJASTOLAITOS... 2 3

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen. Sivistyslautakunta 18.11.2014 87

SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen. Sivistyslautakunta 18.11.2014 87 1 SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen Sivistyslautakunta 18.11.2014 87 Sisällysluettelo 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS... 3 2. TOIMIALAN PERUSTEHTÄVÄ... 3 3. OPPILAITOKSET... 3

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136 Voimaantulo:

Lisätiedot

Hallintosääntöön tehtävät muutokset - - - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT. 2 Toimielimet

Hallintosääntöön tehtävät muutokset - - - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT. 2 Toimielimet Hallintosääntöön tehtävät muutokset - 2 LUKU ORGANISAATIO JA SEN TEHTÄVÄT 2 Toimielimet Kaupungin hallinnossa ovat valtuuston, kaupunginhallituksen, keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan lisäksi

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 (12) LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset kunnan hallinto- ja päätöksentekomenettelystä.

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 11.11.2015 40

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 11.11.2015 40 4040Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 11.11.2015 40 Aika: 11.11.2015 klo 17.00-18.10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

RAUTALAMMIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Sivltk 34 Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT Sivltk 35 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot