Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin"

Transkriptio

1 Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin Linjauudistuksen myötä mm. Päijät-Hämeen keskussairaalalle menevät linjanumerot muuttuvat ja Vipusenkadun kampuksen yhteydet paranevat. Nastolan, Lahden ja Hollolan välinen liikenne kilpailutettiin syksyllä 2018 ja uutena liikennöitsijänä toimii alkaen Koiviston Auto Oy. Selkeyden vuoksi linjoja ajetaan kesällä vielä vanhan mallin mukaan ja uudet reitit ja aikataulut otetaan käyttöön aikataulukauden vaihtuessa maanantaina Reitteihin ja aikatauluihin on tulossa muutoksia alkaen. Valtaosa muutoksista on tehty suoraan matkustajilta ja kunnista tulleiden palautteiden pohjalta. Hollolan Rantatielle ja Kukkilaan uudet linjat Tammikuusta 2019 alkaen kokeilussa ollut Kukkila-Kauppatori -yhteys on saanut paljon kiitosta ja kokeilua jatketaan myös syksyllä. Kukkilan vuorojen aikataulua on syksystä alkaen hieman muutettu, jotta vuorot palvelevat entistä paremmin aamuisin Kukkilasta keskustaan matkustavia. Ennen tunnuksella 31K ajanut vuoro saa nyt oman linjanumeron 33 ja entistä nopeamman reitin, sillä vuoro ei syksyllä kierrä enää Soltin kautta vaan ajaa Mukkulankadun ja Holman kautta keskustaan. Hollolan kirkonkylältä on toivottu aamun ja iltapäivän ruuhkaaikoihin Rantatien kautta suoraan Lahteen kulkevaa vuoroa ja jatkossa reittiä ajaa linja 20. Vipusenkadun kampukselle useammalle linjalla Uusi Nastola-Metsämaa linja 9K tarjoaa kaivatun yhteyden Nastolassa Kouvolantien työpaikoille. Linja 9 tarjoaa myös yhteyden Nastolasta Vipusenkadun kampukselle linja ajaa Heinlammintietä, josta on kävely-yhteys kampukselle. Toive suoran yhteyden säilyttämisestä Salpakankaalta Vipusenkadun kampukselle on myös huomioitu ja reittiä ajaa jatkossa linja 10S. Kauppatorin kautta ajavat linjat 9 ja 10S tarjoavat myös lahtelaisille uuden yhteyden Vipusenkadun kampukselle. Linja 16 Patoniitty-Vipusenkatu jatkaa liikennöintiä entiseen tapaan. Keskussairaalaan uusin linjanumeroin Päijät-Hämeen Keskussairaalaan ajetaan tulevana syksynä linjoilla 4, 8, 10, 10S ja. Lisäksi linjat 3S, 35 ja 87 liikennöivät Keskussairaalalle kuten ennenkin. Linjat 10, 10S ja kiertävät Hoitajankadun kautta. Uusia linjoja pääsee tarkastelemaan sähköisellä kartalla Lahden seudun liikenteen nettisivuilla Aikataulut saatavilla heinäkuusta alkaen Reittioppaissa ja LSL:n mobiilisovelluksessa uudet vuorot näkyvät heinäkuun puolenvälin jälkeen, jolloin myös aikataulut ovat nähtävillä LSL:n verkkosivuilla. Tarkemmat reittikuvaukset ja -kartat ovat saatavilla myös paperiversioina Lahti-Pisteestä, Hollolan palvelupiste Piipahluksesta sekä Nastolan R-kioskilta. Talvikauden aikatauluvihkoja saa elokuun alusta alkaen LSL:n busseista ja seuraavista myyntipisteistä: Lahti-Piste R-kioski Aleksanterinkatu R-kioski Tori R-kioski Trio R-kioski Kiveriö R-kioski Möysä R-kioski Metsäkangas Heinolan kaupunginkirjasto R-kioski Orimattila R-kioski Nastola Asiointipiste Piipahlus, Hollola 1

2 Uusi! 4Y LINJA MUUTOS 4, 4C, 4H Uusi! 9, 9K Uusi! 10, 10S Uusi! 20 Uusi! 33 Muutokset lyhyesti Linjan 4 reitti Tiilikangas-Uusikylä pysyy muutoin samana kuin ennen, mutta linja ajaa Hollolassa Keskuskadun sijaan Terveystien kautta. Entinen linja 4C ajaa Tiilikangas-Harjuviidantie -reittiä jatkossa linjatunnuksella 4H. 4R, 4S, 4K Linjavariaatiot 4R, 4S, 4K poistuvat käytöstä. Uusi linja 9/9K korvaa nämä käytöstä poistuvat linjat ja tarjoaa yhteyden sekä Kouvolantielle että Vipusenkadun kampukselle. Viikonloppuöinä uusi linja 4Y ajaa Tiilikankaalta Tiilijärven, Lahden Kauppatorin ja Matkakeskuksen kautta Uuteenkylään, jonne 4Y ajaa Karhusillantien kautta. 8H, 8K Kauppatorilta Herrasmanniin ajaa entisen linjan sijaan linja 8H ja Koivukumpuun linja 8K, entinen K. Linja ajaa Kauppatorilta Tiilijärvelle entisen linjan 8 reittiä. Hollolassa linja kulkee Keskuskadun sijaan Terveystien kautta. Linjan 8 Kauppatori-Metsämaa -osuuden korvaa jatkossa linja 9. Uudet linjat 9 ja 9K ajavat Nastolan Harjuviidantieltä Metsämaalle. Nastolassa linja 9K ajaa aamu- ja iltapäivisin Kouvolantien kautta. Kauppatori-Metsämaa -reitti ajetaan entisen linjan 8 reittiä. Linjat 9 ja 9K ajavat Metsämaalle Heinlammintietä ja tarjoavat siten vaihdottoman yhteyden Nastolasta Salpauksen Vipusenkadun kampukselle. Linja liikennöi maanantaista lauantaihin. Uudet linjat 10 ja 10S ajavat arkisin aamu- ja iltapäivisin Kauppatorin ja Salpakankaan väliä. Linjat lähtevät Hollolan Keskuskadulta ja ajavat keskussairaalan kautta Kauppatorille. Linja 10 ajaa Salpakankaan teollisuusalueen kautta ja linja 10S jatkaa Kauppatorilta Vipusenkadulle. Linja ajaa jatkossa Kauppatorilta Hollolan kirkonkylään Jalkarannan, Päijät-Hämeen keskussairaalan ja Salpakankaan kautta. Vuoro ei aja enää Herrasmanniin, jonne ajaa jatkossa linja 8. A, B, K, T Linjavariaatiot A, B, K ja T poistuvat käytöstä. Linjat A, B ja K Herrasmannissa ja Koivukummussa korvaavat jatkossa linjat 8H ja 8K. Hollolassa linjan B korvaa jatkossa linja. Linjan A korvaa jatkossa linja 20. Uusi linja 20 liikennöi välillä Hollola kk Kauppatori. Linja ajetaan Rantatien kautta arkisin aamu- ja iltapäivisin. 31K Linja 31K poistuu käytöstä ja sen korvaa uusi linja 33. Uusi linja 33 ajaa Kukkila-Kauppatori väliä maanantaista perjantaihin. Linja ajaa Mukkulankadun ja Holman kautta Hollolan kouluvuoroihin on tehty pieniä muutoksia. Linja 54 muuttuu Salpakankaalla linjaksi 10S, joka jatkaa Kauppatorilta Vipusenkadulle. Linja 55 ei aja enää Lintulantien kautta Linja 56 lähtee jatkossa Korpikylästä ja Helsingintien liikennöinti jää pois Linja 63 ei aja jatkossa Kastarintien kautta. Jatkossa linjoista ei käytetä enää termiä kouluvuoro, sillä vuorot ovat kaikille avointa joukkoliikennettä ja busseissa käy samat maksutavat kuin muissakin Lahden seudun liikenteen linja-autoissa. 2

3 3 Reittikuvaukset Linja 4H Tiilikangas Harjuviidantie: Tiilikankaantie Soramäentie Salpaharjuntie Tiilijärventie Terveystie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu - Vapaudenkatu Kauppatori E Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Loviisankatu Rautatienkatu Mannerheiminkatu Matkakeskus D - Mannerheiminkatu Valtatie 12 Nastolantie Villähteentie Tuhkamäentie Leipätie Vaakatie Kukkastie Pekkalantie Kausantie Niinitie Huokotie Kausantie Rakokiventie Urheilutie Harjuviidantie Vehkosillantie Linja 4H Harjuviidantie Tiilikangas: Vehkosillantie - Harjuviidantie Urheilutie Rakokiventie Kausantie Huokotie Niinitie Kausantie Pekkalantie Kukkastie Vaakatie Leipätie Tuhkamäentie Villähteentie Nastolantie Valtatie 12 Mannerheiminkatu - Matkakeskus C Mannerheiminkatu- Rautatienkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu - Kauppatori B1 Aleksanterinkatu - Hollolankatu Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Terveystie Tiilijärventie Salpaharjuntie Tampereentie Tiilinkankaantie Linja 4 Tiilikangas Uusikylä: Tiilikankaantie Soramäentie Salpaharjuntie Tiilijärventie Terveystie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu - Vapaudenkatu Kauppatori E Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Loviisankatu Rautatienkatu Mannerheiminkatu Matkakeskus D - Mannerheiminkatu - Valtatie 12 Nastolantie Villähteentie Tuhkamäentie Leipätie Vaakatie Kukkastie Pekkalantie Kausantie Rakokiventie Heinolantie Kouvolantie Hedelmätie Asematie Uudenkyläntie Linja 4 Uusikylä Tiilikangas Uudenkyläntie Asemantie Hedelmätie Kouvolantie Heinolantie Rakokiventie Kausantie Pekkalantie Kukkastie Vaakatie Leipätie Tuhkamäentie Villähteentie Nastolantie Valtatie 12 Mannerheiminkatu Matkakeskus C Mannerheiminkatu - Rautatienkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Kauppatori B1 Aleksanterinkatu - Hollolankatu Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Terveystie Tiilijärventie Salpaharjuntie Tampereentie Tiilinkankaantie Linja 4Y Tiilikangas Uusikylä: Tiilikankaantie Soramäentie Salpaharjuntie Tiilijärventie Tiilijärven kääntöpaikka Tiilijärventie Terveystie Kansankatu Keskuskatu Mäkirinteentie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Keskikankaantie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskusairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu - Vapaudenkatu Kauppatori E Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Loviisankatu Rautatienkatu Mannerheiminkatu Matkakeskus D - Mannerheiminkatu - Valtatie 12 Nastolantie Villähteentie Tuhkamäentie Leipätie Vaakatie Kukkastie Karhusillantie Kausantie Rakokiventie Heinolantie Kouvolantie Hedelmätie Asematie Uudenkyläntie Linja 4Y Uusikylä Tiilikangas Uudenkyläntie Asemantie Hedelmätie Kouvolantie Heinolantie Rakokiventie Kausantie Karhusillantie Kukkastie Vaakatie Leipätie Tuhkamäentie Villähteentie Nastolantie Valtatie 12 Mannerheiminkatu Matkakeskus C Mannerheiminkatu- Rautatienkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Kauppatori B1 Aleksanterinkatu - Hollolankatu - Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Keskikankaantie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Mäkirinteentie Keskukatu Kansankatu Terveystie Tiilijärventie Tiilijärven kääntöpaikka Tiilijärventie Salpaharjuntie Soramäentie Tiilikankaantie Linja 8K Tiilijärvi Koivukumpu: Tiilijärventie Terveystie Kansankatu Keskuskatu Mäkirinteentie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Keskikankaantie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskusairaalankatu Hämeenlinnantie Mannerheiminkatu Matkakeskus D Mannerheiminkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu - Kauppatori E Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Karjalankatu Viipurintie Valtatie 12 Nastolantie Karistonkatu Kauppiaankatu Siivolankatu Holman Kymijärven maantie Ahtialantie Vanha Ahtialantie Kaukkarintie Kymijärvenkatu Ruukinkatu Linja 8K Koivukumpu Tiilijärvi: Ruukinkatu Kymijärvenkatu Kaukkarintie Vanha Ahtialantie Ahtialantie Holman Kymijärven maantie Siivolankatu Kauppiaankatu Karistonkatu Nastolantie Valtatie 12 Viipurintie Karjalankatu Aleksanterinkatu Kauppatori B1 Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Loviisankatu Mannerheiminkatu Matkakeskus C Mannerheiminkatu Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Keskikankaantie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Mäkirinteentie Keskukatu Kansankatu Terveystie Tiilijärventie Linja 8H Tiilijärvi Herrasmanni Tiilijärventie Terveystie Kansankatu Keskuskatu Mäkirinteentie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Keskikankaantie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskusairaalankatu Hämeenlinnantie Mannerheiminkatu Matkakeskus D - Mannerheiminkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu - Kauppatori E Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Karjalankatu Viipurintie Valtatie 12 Nastolantie Karistonkatu Kauppiaankatu Siivolankatu Holman Kymijärven maantie Ahtialantie Vanha Ahtialantie - Alasenkatu- Ahtialantie - Ahtialan selkätie Herrasmanninkatu Linja 8H Herrasmanni Tiilijärvi: Herrasmanninkatu Ahtialan selkätie Ahtialantie Alasenkatu Vanha Ahtialantie Ahtialantie - Holman Kymijärven maantie Siivolankatu Kauppiaankatu Karistonkatu Nastolantie Valtatie 12 Viipurintie Karjalankatu Aleksanterinkatu Kauppatori B1 Aleksanterinkatu - Rauhankatu Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Loviisankatu Mannerheiminkatu Matkakeskus C Mannerheiminkatu - Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Keskikankaantie Ala-Okeroistentie Salpakankaantie Ala-Okeroistentie Mäkirinteentie Keskukatu Kansankatu Terveystie Tiilijärventie Linja 9 Nastola Metsämaa: Vehkosillantie Harjuviidantie Urheilutie Rakokiventie Kausantie Huokotie Niinitie Kausantie Karhusillatie Kukkastie Villähteentie Valtatie 12 Mannerheiminkatu Matkakeskus B Mannerheiminkatu - Rautatienkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu Kauppatori D2 Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Kirkkokatu Kauppakatu Lahdenkatu Heinlammintie Vitikankatu Savontie Makarantie Riekontie - Huuhkajantie Linja 9 Metsämaa Nastola: Huuhkajantie Riekontie Makarantie Savontie Vitikankatu Heinlammintie Lahdenkatu Kauppakatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu Kauppatori E Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Loviisankatu Rautatienkatu Mannerheiminkatu Matkakeskus D - Mannerheiminkatu - Valtatie 12 Villähteentie Kukkastie Karhusillantie Kausantie Niinitie Huokotie Kausantie - Rakokiventie Urheilutie Harjuviidantie Vehkosillantie Linja 9K Nastola Metsämaa: Vehkosillantie Harjuviidantie Elementintie Rakokiventie Heinolantie Kouvolantie Karhusillantie Kukkastie Villähteentie Valtatie 12 Mannerheiminkatu Matkakeskus B Mannerheiminkatu - Rautatienkatu Loviisankatu Vesijärvenkatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu Kauppatori D2 Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Kirkkokatu Kauppakatu Lahdenkatu Heinlammintie Vitikankatu Savontie Makarantie Riekontie - Huuhkajantie

4 Linja 9K Metsämaa Nastola: Huuhkajantie Riekontie Makarantie Savontie Vitikankatu Heinlammintie Lahdenkatu Kauppakatu Aleksanterinkatu Rauhankatu Vapaudenkatu Kauppatori E Vapaudenkatu Vesijärvenkatu Loviisankatu Rautatienkatu Mannerheiminkatu Matkakeskus D Mannerheiminkatu - Valtatie 12 Villähteentie Kukkastie Karhusillantie Kouvolantie Heinolantie Rakokiventie Elementintie Harjuviidantie Vehkosillantie Linja 10 Salpakangas Kauppatori: Keskuskatu Kansankatu Terveystie Keskikankaantie Televisiotie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu Vapaudenkatu Kauppatori D2 Linja 10 Kauppatori Salpakangas: Kauppatori B1 Vapaudenkatu Hollolankatu Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Televisiotie Keskikankaantie Terveystie Kansankatu - Keskuskatu Linja 10S Salpakangas Kauppatori Vipusenkatu: Keskuskatu Kansankatu Terveystie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu Vapaudenkatu Kauppatori D2 Vapaudenkatu - Vesijärvenkatu Kirkkokatu Kauppakatu Lahdenkatu Heinlammintie Vipusenkatu Linja 10S Vipusenkatu Kauppatori Salpakangas: Vipusenkatu Heinlammintie Lahdenkatu Kauppakatu Aleksanterinkatu Kauppatori B1 Aleksanterinkatu Hollolankatu Hämeenlinnantie Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Terveystie Kansankatu - Keskuskatu Linja Hollola kk Kauppatori: Rantatie Kirkkotie Soramäentie Työtjärventie Harjutie Työtjärventie Soramäentie Salpaharjuntie Tiilijärventie Keskuskatu Koulurinteentie Kuntotie Ala-Okeroistentie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Tähtitorninkatu Sammalsuonkatu Tapanilankatu Jalkarannantie Kartanonkatu Vapaudenkatu Kauppatori D2 Linja Kauppatori Hollola kk: Kauppatori B1 Kyösti Kallionkatu Jalkarannantie Tapanilankatu Sammalsuonkatu Tähtitorninkatu Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Reunakatu Messiläntie Tarmontie Ala-Okeroistentie Kuntotie Koulurinteentie Keskuskatu Tiiljärventie Salpaharjuntie Soramäentie Työtjärventie Harjutie Työtjärventie Soramäentie Kirkkotie Rantatie Linja 51 aamupv: Sairakkalantie - Kylä-Horkantie - Tenniläntie - Korpikyläntie - Tampereentie - Soramäentie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Keskuskatu - Kansankatu Terveystie Linja 51 ip: Koulurinteentie - Keskuskatu - Kansankatu - Terveystie - Tiilijärventie - Salpaharjuntie - Soramäentie - Tampereentie - Korpikyläntie - Tenniläntie - Kylä-Horkantie Sairakkalantie Linja 52 aamupv: Tenniläntie / Pysäkkitie th - Pysäkkitie - Heinäsuontie - Hahmajärventie - Herralantie - Korpikyläntie - Tampereentie - Soramäentie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Keskuskatu - Kansankatu Terveystie Linja 52 ip: Koulurinteentie - Keskuskatu - Kansankatu - Terveystie - Tiilijärventie - Salpaharjuntie - Soramäentie - Tampereentie - Korpikyläntie - Herralantie - Hahmajärventie - Heinäsuontie - Pysäkkitie - Tenniläntie / Pysäkkitie th Linja 54 aamupv: Mertie (Kottaraisentien th) Marttilantie Mertie Mäntsäläntie Kauppatie Järveläntie Kirkkotie Maavehmaantie Kylä-Horkantie Tenniläntie Korpikyläntie Tampereentie Salpaharjuntie Tiilijärventie Keskuskatu ( Kansankatu Terveystie Tarmontie Messiläntie Reunakatu Keskussairaalankatu Hoitajankatu Keskussairaalankatu Hämeenlinnantie Hollolankatu Vapaudenkatu Kauppatori) Linja 55 aamupv: Miekkiöntie/Kalliotie th Miekkiöntie - Palanesillantie/Miekkiöntie th - Miekkiöntie - Uusi Orimattilantie - Ala-Okeroistentie - Keskikankaantie - Terveystie - Tiilijärventie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Salpakankaan koulu Linja 55 ip: Terveystie - Tiilijärventie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Mäkirinteentie - Ala-Okeroistentie - Uusi Orimattilantie - Miekkiöntie - Palanesillantie / Miekkiöntie th - Miekkiöntie/Kalliotie th Linja 56 aamupv: Riihimäentie th / Herralantie - Nostavantie - Ala-Okeroistentie - Pajapellontie - Ala-Okeroistentie - Keskikankaatie - Terveystie - Tiilijärventie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Salpakankaan koulu Linja 56 ip: Terveystie Tiilijärventie Vanhantalontie Koulurinteentie Mäkirinteentie - Ala-Okeroistentie Pajapellontie - Ala-Okeroistentie Nostavantie Herralantie - Riihimäentie th Linja 62 aamupv 6:55 lähtö: Kiikuntie / Kirkkotie th - Kirkkotie - Rantatie - Kutajoentie - Hersalantie - Rantatie - Messiläntie - Tarmontie - Terveystie - Tiilijärventie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Salpakankaan koulu 7:55 lähtö: Kiikuntie / Kirkkotie th - Kirkkotie - Rantatie - Kutajoentie - Hersalantie - Rantatie - Pyhäniementie - Pyhäniemen koulu - Pyhäniementie - Rantatie - Messiläntie - Tarmontie - Terveystie - Tiilijärventie - Hämeenlinnantie - Vanhatalontie - Koulurinteentie - Salpakankaan koulu Linja 62 ip: Koulurinteentie - Keskuskatu - Kansankatu - Terveystie - Tarmontie - Messiläntie - Rantatie - Pyhäniementie - Pyhäniemen koulu - Pyhäniementie - Rantatie - Hersalantie - Kutajoentie - Rantatie - Kirkkotie - Kiikuntie / Kirkkotie th 4

5 4,4H,4Y S Merrasjärvi Joutjärvi Alasenjärvi Vesijärvi Kymijärvi PESÄKALLIO KILPIÄINEN VIUHA MUKKULA NIEMI KUNNAS AHTIALA KYTÖLÄ KIVIMAA JALKARANTA MYLLYPOHJA KIVERIÖ KARTANO KOISKALA RIIHELÄ SALPAUSSELKÄ PAAVOLA KESKI-LAHTI JÄRVENPÄÄ SOPENKORPI KÄRPÄNEN MÖYSÄ SAKSALA ASEMANTAUSTA KOLAVA LAUNE HENNALA OKEROINEN NIKKILÄ JOKIMAA RENKOMÄKI METSÄ-KANGAS REKOLA KUUSIRINNE LINNAISTENSUO LIIPOLA PATOMÄKI PATONIITTY KORPIKANKARE ALA-OKEROINEN RUORINIEMI JOUTJÄRVI PYHÄTÖN KIIKKULA RAUTAKANKARE METSÄ-PIETILÄ HÖRÖLÄ KUJALA KARISTO METSÄMAA KOIVUKUMPU HERRASMANNI KAUKKARI VIPUSENKATU SOLTTI KARJUSAARI 8H 8K 9,9K 4,4H,4Y 9K 10S Reittikartat Lahti

6 Nastola UUSIKYLÄ 4,4Y NASTOLA 9 9K 9,9K HARJUVIIDANTIE 4H 4,4Y 9K 4H 9 4Y 4,4H 6

7 Hollola 4,4H,4Y 4Y S 4,4H 4Y 4,4H,4Y 7

Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin

Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin Syksyllä muutoksia Nastolan ja Hollolan välisiin bussilinjoihin Linjauudistuksen myötä mm. Päijät-Hämeen keskussairaalalle menevät linjanumerot muuttuvat ja Vipusenkadun kampuksen yhteydet paranevat. Nastolan,

Lisätiedot

Hollolan kouluvuorot

Hollolan kouluvuorot 51 Hollolan kouluvuorot Hollolan kouluvuorot ajetaan 16.8 alkaen. Vuoroja ei ajeta: 24.-30.10, 5.12, 22.12.2016-1.1.2017, 27.2-5.3.2017, 14-17.4.2017 Oikeudet muutoksiin pidätetään koulukuljetustarpeiden

Lisätiedot

Hollolan kouluvuorot

Hollolan kouluvuorot Hollolan kouluvuorot Hollolan kouluvuorot ajetaan koulupäivinä 12.8 alkaen. Vuoroja ei ajeta 19.-25.10.2015, 19.12.2015-3.1.2016, 29.2-6.3.2016, 6.5.2016 51 Salpakangas- Kukonkoivu - Tennilä - Riihimäntie

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU. ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU.  ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 10.8.15 16.8.16-4.6.17 5.6.16 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ NASTOLA ORIMATTILA ORIMATTILA SYSMÄ SYSMÄ www.lsl.fi 2 TERVETULOA LAHDEN SEUDUN

Lisätiedot

AIKATAULU

AIKATAULU LAHDEN SEUDUN LIIKENTEEN AIKATAULU 13.8.18-2.6.19 Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenlinna Lahti Kärkölä Orimattila Pukkila Sysmä www.lsl.fi VYÖHYKKEET G i F2 E 2 F2 G F2 G Pukkila F2 G 2 Katso pysäkkisi

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 11.8.2014-31.5.2015 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi 1 MIKÄ ON LSL? EU:n vuonna 2009 asettama joukkoliikenteen palvelusopimusasetus

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN LIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA ORIMATTILA LAHTI.

LAHDEN SEUDUN LIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA ORIMATTILA LAHTI. LAHDEN SEUDUN LIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 5.6.-13.8.17 HEINOLA HOLLOLA ORIMATTILA LAHTI www.lsl.fi 1 2 TERVETULOA LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN KYYTIIN KESÄKAUDELLA 17! Tästä aikatauluvihkosta löytyy Lahden

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU.8. - 5.6.16 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi TERVETULOA LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN KYYTIIN TALVIKAUDELLA

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENEEN LIIKENEEN ALVIAIKAAULU AIKAAULU.8. 5.6.16 14.8.17-3.6.18 ASIKKALA HAROLA HEINOLA ASIKKALA HÄMEENLINNA HAROLA HEINOLA HOLLOLA LAHI HOLLOLAORIMAILA LAHI KÄRKÖLÄ

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

BUSSILIIKENTEEN LAHDEN SEUDUN 1.6.-9.8.2015 BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU HEINOLA HOLLOLA LAHTI HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN LAHDEN KESÄAIKATAULU SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.6.-9.8.2015 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi HEINOLA HOLLOLA LAHTI LAHDEN NASTOLA ORIMATTILA

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 1/2017

Vapaat rivitalotontit 1/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinteenkatu Turhalankatu Kirstnkatu Rantakylä Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko Näkkimistö

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 10.8.2015-5.6.2016 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ NASTOLA ORIMATTILA SYSMÄ www.lsl.fi TERVETULOA LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN KYYTIIN TALVIKAUDELLA

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU. ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU.  ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 10.8.15 16.8.16-4.6.17 5.6.16 ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ NASTOLA ORIMATTILA ORIMATTILA SYSMÄ SYSMÄ www.lsl.fi 2 TERVETULOA LAHDEN SEUDUN

Lisätiedot

R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45. Karjalankatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: R-kioski Lahti Tori. Torikatu LAHTI

R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45. Karjalankatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: R-kioski Lahti Tori. Torikatu LAHTI LAHTI R-kioski Lahti Jalkaranta Kankolankatu 1 Kankolankatu 1 15950 LAHTI Kulttuuri,, Työmatka Prisma Café Laune Ajokatu 83 Puh. 0503807780 R-kioski Lahti Möysä Karjalankatu 45 Karjalankatu 45 15150 LAHTI

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 11/2017

Vapaat rivitalotontit 11/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinne Turhalankatu Karistonportti Rantakylä Purolaakso Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko

Lisätiedot

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön Lahti Lahdesta pyritään yhdyskuntasuunnittelun avulla rakentamaan yhä esteettömämpi asuin- ja elinympäristö. Lahden kauppakeskuksissa voi asioida

Lisätiedot

PÄIJÄT-TAKSI AJO-OHJEET /1/113

PÄIJÄT-TAKSI AJO-OHJEET /1/113 PÄIJÄT-TAKSI AJO-OHJEET 1.9.2011/1/113 AAKALANTIE AAMUKALLIONKATU AAMUKATU AAPAKATU AAPAPOLKU AAPELINKUJA AAPONTIE AAPONTIE AARNIKATU AARNIKUJA AAVAKATU AAVANPELLONTIE AAVAPELLONKUJA AHDINKUJA AHDINPUU

Lisätiedot

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä

Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 tuoretta tietoa pyöräilystä Lahden pyöräilykatsaus 2016 on ensimmäinen pyöräliikenteen kehitystä, olosuhteita ja kehittämistä käsittelevä julkaisu Lahdessa. Lahden keskustan

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset

Yleiskaavaluonnos Suunnittelumääräykset Yleiskaavaluonnos 17.5.2011 Suunnittelumääräykset tunnus kohde kuvaus Asuminen (A) A 1 Paavola, Möysä ja Mustankallionmäki Alueella on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita A 2 Kerinkallio, Asemantausta,

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Runkolinjastosuunnitelma. Raportti

Runkolinjastosuunnitelma. Raportti Runkolinjastosuunnitelma Raportti Johdanto Runkolinjastosuunnitelma on osa Lahden kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa. Tavoitteena on matkustajamääriä kasvattamalla ja kustannustehokkuutta parantamalla

Lisätiedot

Asiakaskyselyn yhteenveto

Asiakaskyselyn yhteenveto Runkolinjastosuunnitelma #runkolinjasto #sinunvuorosi #minunvuoroni Asiakaskyselyn yhteenveto Kysely asiakkaille Kysely oli avoinna netissä ja Lahti-Pisteessä 9.-29.4.2018 sekä Heinolan kirjastossa ja

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n toimipaikat

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n toimipaikat Sivistyspalvelujen yksiköt Toimipaikan nimi ja osoite Puhelin / keittiö Keittiön vastaava, puhelinnumero Sivistyksen yhteiset Ahtialan peruskoulu Purorinteenkatu 4, 15320 LAHTI Ahtialan päiväkoti Kivisillankatu

Lisätiedot

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030

Lahden trendinmukainen väestöennuste sekä tavoitteelliset väestösuunnitteet yhden ja kahden prosentin vuosikasvulla vuoteen 2030 henkilöä LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 219 Pauli Mero 27.5.219 Lahden väestöennuste 219 23 on raportti Lahden arvioidusta väestökehityksestä kaupungin tasolla ja vietynä osa-alueille vuoteen 23. Kolme ennustelinjaa

Lisätiedot

802 Hämeenlinna - Lammi - Lahti Näytä Verkkosivustolla

802 Hämeenlinna - Lammi - Lahti Näytä Verkkosivustolla 802 bussi - aikataulut & linjakartat 802 Hämeenlinna - Lammi - Lahti Näytä Verkkosivustolla 802 bussi -linjalla (802 Hämeenlinna - Lammi - Lahti) on 3 reittiä. Tavallisina arkipäivinä kulkemisajat ovat:

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 22.4.2013 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2013 Lahden väestöennuste 2013-2031 (2025) on raportti Lahden väestökehityksestä kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tavoitteellinen

Lisätiedot

Riihelän seurakuntakoti Peruskorjaus Rakennuttaja Lahden seurakuntayhtymä

Riihelän seurakuntakoti Peruskorjaus Rakennuttaja Lahden seurakuntayhtymä REFERENSSILUETTELO Riihelän seurakuntakoti Peruskorjaus Rakennuttaja Lahden seurakuntayhtymä v. 1998 As Oy Kiveriönrinne 18 huoneistoa Isänn. Ritva Ruuth Kiveriönkatu 13 v. 1998 As Oy Kiveriöntornit 69

Lisätiedot

Aikataulut 7.6. 9.8.2010

Aikataulut 7.6. 9.8.2010 1 2 KESKUSTA KIRKONKYLÄ aikatauluyhdistelmä KESKUSTA KIRKONKYLÄ KIRKONKYLÄ KESKUSTA 7.10 2 8.10 1 9.10 2 7.25 Y 8.30 1 9.30 2 8.10 1 9.10 2 10.10 1 7.30 2 9.30 2 10.30 1 9.10 2 10.10 1 11.10 2 8.30 1 10.30

Lisätiedot

Helka. Allu. Titta. Eki HAHMOTTAMINEN 10. Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry, Aivotreenit -hanke. Versio /2016

Helka. Allu. Titta. Eki HAHMOTTAMINEN 10. Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry, Aivotreenit -hanke. Versio /2016 hahmottaminen Helka Allu Eki Titta HAHMOTTAMINEN 10 s tå h l b e r g i n k at u kyösti kallion katu paasikivenkatu jalkarannantie hollolankatu erkonkatu harjukatu lahdenkatu radiomäenkatu vuorikatu rauhankatu

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2016 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

LAHDEN JA HÄMEENLINNAN VÄLINEN LIIKENNE Reitit ja aikataulut Liput ja hinnat. Hämeenlinna Tuulos Lammi Hämeenkoski Hollola Lahti

LAHDEN JA HÄMEENLINNAN VÄLINEN LIIKENNE Reitit ja aikataulut Liput ja hinnat. Hämeenlinna Tuulos Lammi Hämeenkoski Hollola Lahti HDEN JA HÄMEENLINNAN VÄLINEN LIIKENNE 0-0 Reitit ja aikataulut Liput ja hinnat Hollola HDEN JA HÄMEENLINNAN VÄLISEN LIIKENTEEN AIKATAULUT..0-..0 - - Hollola vt MA-PE :0 :0 :0 KP MA-PE KP MA-PE MA-PE KP

Lisätiedot

INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme 2013

INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme 2013 INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme 2013 Arviointitoimisto Oy Mikko Helenius & Co Pääkirjoitus Sysmä 3 Kiinteistön arvo yrityskaupassa 3 Padasjoki Orimattila 9 Asikkala Nastola 10 Hennalan

Lisätiedot

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)

Lisätiedot

Koulubussien aikataulut ja reitit

Koulubussien aikataulut ja reitit 2014 Koulubussien aikataulut ja reitit Kaikille avointa joukkoliikennettä Aikataulut löytyvät myös: www.lieto.fi ja www.föli.fi Liedon kunta Sivistyspalvelut Versio 3.7.2014 Linjat L1 Littoinen Suopohja

Lisätiedot

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS ASUMISOIKEUSASUNNOT MITÄ ASUMISOIKEUS ON? Asumisoikeus on asuntojen hallintamuoto, joka ei ole omistamista eikä vuokraamista. Asukas maksaa osan asunnon hankintahinnasta (=asumisoikeusmaksu) sekä käyttövastiketta

Lisätiedot

Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINJA 41. Korjatut. AIKATAULUT JA REITIT voimassa Talvikausi

Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINJA 41. Korjatut. AIKATAULUT JA REITIT voimassa Talvikausi Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINJA 41 Korjatut AIKATAULUT JA REITIT voimassa 1.10.2018 2.6.2019 Julkinen tiedote Talvikausi 2018 19 Linkki-linja 41:n korjatut aikataulut n ja Jyväskylän välisen paikallisliikennelinja

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2017 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2015 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Lahden tiedepäivä 29.11.2011 Susanna Vanhamäki Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään - IMMU 2009-2012 tavoitteena sekä selvittää paikallisia konkreettisia

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan

Lisätiedot

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Esitys oppilaaksiottoalueiden muutoksista 2017 - Sivu 2 Palvelu- ja oppilaaksiottoalueet https://www.lahti.fi/palvelut/perusopetus/alueellinen-oppilaaksiotto Lahden

Lisätiedot

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI Svinhufvudinkatu 17 D Kauneustalo Helmi asiakaspalvelu klo 10-14 Svinhufvudinkatu 6 Shop-café avoinna to klo 9-16.30, pe 9-16 ja la klo 9-15 Ravintola Kulinaari

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Tilanne 18.2.2019 Linjat sta viiteen kuntaan: Lahteen, an, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Lahti Askola Porvoo Mäntsälä Mäntsälä n osuus 26 156,25 vuodessa. Ajalla Linja Aika Yksittäisiä matkoja per

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Salpakangas äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Soramäki - Tiilikangas äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake

Lisätiedot

... 2 1... 6... 6... 7... 7. (Yleisöpalvelu / Lupa-asiat)... 7 ... 8. elinkeinotoimisto)... 9 2... 11... 11 ... 13 ... 14 ... 5 ... 16 ...

... 2 1... 6... 6... 7... 7. (Yleisöpalvelu / Lupa-asiat)... 7 ... 8. elinkeinotoimisto)... 9 2... 11... 11 ... 13 ... 14 ... 5 ... 16 ... 2011 2002 2006 2 2011 ALIPI ( ) ALIPI Päijät-Häme Alipi 2 ... 2... 5 1.... 6 (Lahden maistraatti)... 6... 6... 7... 7 Päijät-Häme (Päijät-Hämeen poliisilaitos)... 7 (Yleisöpalvelu / Lupa-asiat)... 7 (Ulkomaalaisasioiden

Lisätiedot

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2014-2015 VIPUSENKATU 12. - 13.11.2014 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2014-2015 VIPUSENKATU 12. - 13.11.2014 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN VIUSENKATU, LAHTI D2 D-RAKENNUS D1 G-RAKENNUS B2 C-RAKENNUS E-RAKENNUS B-RAKENNUS B1 A-RAKENNUS VIUSENKATU 5 Kahvila- ja ravintolapalvelut Vipusenkatu F-RAKENNUS VIUSENKATU 3 VIUSENKATU 12. - 13.11.2014

Lisätiedot

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki Kau 016 5 2 01 si 2 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosista

Lisätiedot

Kuvia vaalikiertueelta v. 2007

Kuvia vaalikiertueelta v. 2007 Ihmisten parissa Katso Tv-mainokset. Kesto 15s/video ja formaattina wmv. Video 1 Video 2 Video 3 Video 4 1 Mikäli videot eivät suoraan avaudu linkeistä, paina hiiren oikeata nappia linkin päällä ja valitse

Lisätiedot

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN VIUSENKATU, LAHTI G-RAKENNUS D-RAKENNUS B4 C-RAKENNUS E-RAKENNUS B-RAKENNUS E C B2 A-RAKENNUS VIUSENKATU 5 F Kahvila- ja ravintolapalvelut Vipusenkatu F-RAKENNUS VIUSENKATU 3 VIUSENKATU 14. - 15.10.2015

Lisätiedot

Bussien aikataulut ja reitit

Bussien aikataulut ja reitit 2015 Bussien aikataulut ja reitit Kaikille avointa joukkoliikennettä koulujen työaikoina Aikataulut löytyvät myös: www.lieto.fi ja www.föli.fi Liedon kunta Sivistyspalvelut Versio 10.8.2015 LIEDON SISÄISET

Lisätiedot

Lapsiperhepalvelujen rooli lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja hoidossa

Lapsiperhepalvelujen rooli lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja hoidossa LÄHISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN JA SIIHEN PUUTTUMINEN lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa 13.11.2017 Lapsiperhepalvelujen rooli lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja hoidossa Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 8.1.2018 Linja 1 Tähän linjaan ei tule muutoksia. Linja 2 Linjalla 2 on ollut ongelmia pysyä aikataulussa. Talviaikataulukauden alkaessa 10.8.

Lisätiedot

LAHDEN VIHERALUEIDEN ARVOTTAMINEN

LAHDEN VIHERALUEIDEN ARVOTTAMINEN LAHDEN VIHERALUEIDEN ARVOTTAMINEN Sisällys: Maisemarakenteellinen näkökulma Kaupunkiekologinen näkökulma Toiminnallinen näkökulma Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö / Anne-Maj Rope 2010 2 JOHDANTO

Lisätiedot

Väestöennustelinjat

Väestöennustelinjat henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 30.11.2016 LAHDEN VÄESTÖENNUSTE 2016 Lahden väestöennuste 2015 2035 (2025) on ensimmäinen raportti uuden Lahden väestökehityksestä kaupungin tasolla ja

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Investointija toimitila markkinakatsaus Päijät-Häme 2015

Investointija toimitila markkinakatsaus Päijät-Häme 2015 Investointija toimitila markkinakatsaus Päijät-Häme 2015 www.arviointitoimisto.fi 2 Investointi- ja SISÄLTÖ Pääkirjoitus... Uusia oppimis- ja työpaikkamahdollisuuksia Lahteen... Lahti... -6 Lahden alueellinen

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429 Kausi 2014 2015 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosistaja

Lisätiedot

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 01.01.2009-09.08.2009

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 01.01.2009-09.08.2009 SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 01.01.2009-09.08.2009 1 REPOLANKAARI-ALTTARIKIVI- PÖLLÄNLAHTI KOULUPÄIVINÄ MAANANTAISTA PERJANTAIHIN Repolankaarelta Linja-autoasemalta Pöllänlahdesta Pöllänlahteen Repolankaarelle

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI MYÖNNETYT LUVAT OSOITE. Kaksivaiheinen muutostyö 1. ja 2. kerroksessa

LAHDEN KAUPUNKI MYÖNNETYT LUVAT OSOITE. Kaksivaiheinen muutostyö 1. ja 2. kerroksessa Rakennusvalvonta 01.12.2017-31.12.2017 1 (13) LUPATUNNUS MYÖNNETTY 2017-812 01.12.2017 2017-914 01.12.2017 RAKENNUSPAIKKA LUVAN SISÄLTÖ 398-31-301-1 Talotekniset järjestelmät Käyttövesiverkoston uusiminen

Lisätiedot

Lahden kaupungin vapaat omakotitontit

Lahden kaupungin vapaat omakotitontit 1 (6) Helmikinkatu 6 10245 10 812 250 II 28 958 1 447,90 Helmikinkatu 3 10256 2 814 250 II 29 026 1 451,30 Rukkikatu 4 10272 3 860 250 II 30 590 1 529,50 Aivinakatu 7 10280 2 882 250 II 31 338 1 566,90

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero

Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.06. LAHDEN TYÖTTÖMYYS TYÖTTÖMYYS KASVUSSA NAISVOITTOISILLA ALOILLA Syksyllä alkanut kansainvälinen lama käänsi myös Lahden työttömyysasteen kasvuun, joka huipentui

Lisätiedot

Yleiskaava alueiden nykytilan kuvaukset ja suunnitteluohjeet

Yleiskaava alueiden nykytilan kuvaukset ja suunnitteluohjeet Lahden läntisten osien osayleiskaava Y 202 Yleiskaavaehdotus KV 27.6.2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 Liite 3 Lahden kaupunki Yleiskaava alueiden nykytilan kuvaukset ja suunnitteluohjeet Yleiskaavatyö 2013

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: Tall Ship Race & n Meripäivät BUSSAKATAULUT Bus connections 12.7.-1.7.2017 Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: - edulliset hinnat käteisellä tai Waltti-kortilla - yölisää ei enää peritä - alle 7 vuotiaat

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI MYÖNNETYT LUVAT OSOITE. Haemme jatkoa rakennusluvan voimassaololle rakennustyön loppuun saattamista varten.

LAHDEN KAUPUNKI MYÖNNETYT LUVAT OSOITE. Haemme jatkoa rakennusluvan voimassaololle rakennustyön loppuun saattamista varten. Rakennusvalvonta 01.03.2017-1 (14) LUPATUNNUS MYÖNNETTY 2017-98 01.03.2017 2017-141 01.03.2017 2016-879 01.03.2017 2017-94 02.03.2017 2017-118 02.03.2017 2017-131 02.03.2017 2017-136 02.03.2017 RAKENNUSPAIKKA

Lisätiedot

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) - 13.7.2018 Cursor Oy Taustat ja lähtökohdat Vaalimaalle on kehittymässä monipuolinen työpaikkakeskittymä,

Lisätiedot

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010 1 UusiKunta - kuntajakoselvitystyö Sivistyspalveluiden toimikunta PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, Kooste 4.3.2010 ASIKKALA 2009-2010 Kalkkisten koulu 31

Lisätiedot

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki

Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki A Linja Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki Huom. Liikennöitsijä 495 06.05 06.40 06.55 07.10 Hy KS 492 06.30 07.15-7.55 Nu KS 339 06.50 07.55 - - Mä

Lisätiedot

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014 SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014 1 REPOLANKAARI-ALTTARIKIVI- PÖLLÄNLAHTI KOULUPÄIVINÄ MAANANTAISTA PERJANTAIHIN Repolankaarelta Linja-autoasemalta Pöllänlahdesta Pöllänlahteen Repolankaarelle

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNEE 19.02..2019 alkaen Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupunginn virastotalo 1 krs. Maaherrankatu 9 11, 50100 Mikkeli Aukioloajat: 1.9. 31.5. klo 9 16 1.6.

Lisätiedot

Ina Ruokolainen. Takaisin sisällysluetteloon

Ina Ruokolainen. Takaisin sisällysluetteloon Ina Ruokolainen Kotiseutupyöräilyä Takaisin sisällysluetteloon Lahden seudulla 1 Sisältö 4 Lahden reitit 7 1. Lahden parhaat rantamaisemat 11 2. Pienten järvien ympäri 15 3. Jalkarannasta länteen harjulle

Lisätiedot

POSTIN SINISET KIRJELAATIKOT, SIJAINTI

POSTIN SINISET KIRJELAATIKOT, SIJAINTI POSTIN SINISET KIRJELAATIKOT, SIJAINTI 00100 HELSINKI KAISANIEMI METROASEMA 00100 HELSINKI KAMPIN METROASEMA, NARIKKATORI 5 B 00100 HELSINKI RAUTATIEASEMA 00100 HELSINKI ELIELINAUKIO 2 F 00130 HELSINKI

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä Päijät-Hämeen liitto Maakuntakaavan kaupanryhmä 29.1.2014 TARKISTETTU LIIKETILANTARVE TARKISTUKSET: MITOITUSVÄKI, VAPAA-AJAN ASUMINEN JA VENÄLÄISET MATKAILIJAT VÄHITTÄISKAU 2012 2010 2010 2025 2025 2035

Lisätiedot

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE 10.12.2017-3.6.2018 ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI 10.12.2017-24.3.2018 REITTIKARTTA Hennan asema E75 Helsingintie Orimattila Orionaukio BUSSILIPUT

Lisätiedot

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 4.6. 5.8.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie -

Lisätiedot

Tunnelikatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: Liikunta. Maken Fitness Center. Vesijärvenkatu 29 B LAHTI. Puh.

Tunnelikatu LAHTI. Maksuvälineet: Palvelutyypit: Liikunta. Maken Fitness Center. Vesijärvenkatu 29 B LAHTI. Puh. Lahden Maauimala Salpausselänkatu 8 15110 Puh. 038168242 kortti Matias Nikula Jahtikatu 6 A 2 15610 LAHTI Puh. 0406626232 Mustankallion Väestönsuojan tila Tunnelikatu 3 Otto Valtamo - Tanssin opetus Useita

Lisätiedot

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN

KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN KADUILLA JA MUILLA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVÄT TYÖT - OHJE HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN 27.2.2014 1(10) Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla ei saa tehdä töitä ilman kunnan suostumusta. Luvan myöntäjä voi

Lisätiedot

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen Sivu 1 / 8 Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) 10.8.2016 alkaen Linjatunnuksella 65 aloitetaan syyskaudella 2016 liikennöinti uudella reitillä ja aikataululla.

Lisätiedot