ICT- palvelukeskuksen palvelut ja toimintamalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ICT- palvelukeskuksen palvelut ja toimintamalli"

Transkriptio

1 ICT palvelukeskuksen palvelut ja toimintamalli Heikki Heikkilä

2 Tieto ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskuksen tehtävät (HE maakuntalaiksi) Tieto ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskuksen (ICTpalvelukeskus) tehtävänä on tuottaa tietohallinto, kehittämis, integraatio sekä tietojärjestelmä ja tietotekniikkapalveluja. Maakunnilla on velvollisuus käyttää mainittujen palvelukeskusten tuottamia palveluja. Tässä dokumentissa käsitellään asioita ottamatta kantaa siihen montako yhtiötä konsernirakenteeseen kuuluu

3 Huomioitavaa Lakiesityksessä sanaa tuottaminen on käytetty tarkoittamaan itse tuottamista tai järjestämistä esim. hankkimalla tämä aiheuttaa jatkuvaa väärinkäsitystä SOTE asiat osittain puuttuvat, koska SOTEICT projektin syötteitä vielä odotetaan viimeisillä kalvoilla SOTE aihioita Ohjeistus tulee vasta kun muutama perusasia on saatu selväksi Eri maakunnissa erilaisia lähtötilanteita kuvio on aika haasteellinen Ymmärrettävä, että palvelukeskus ei omin päin voi aloittaa merkittäviä hankkeita. Mutta sillä voi olla osansa toteuttajana jos niin päätetään

4 Idea perustamisen suhteen olisi se, että. Ei tuhota olemassa olevia rakenteita niillä mennään eteenpäin jos niitä on olemassa. Saadaan yhtiö pystyyn jolloin sille voidaan antaa tehtäviä, hankkeita, kilpailutuksia läpivietäväksi jne. Saadaan yhteisiä hankkeita alulle palvelukeskuksen kautta Palvelukeskus kasvaa yhdessä maakunnallisten valmisteluorganisaatioiden ja asiakasohjausryhmän kera osaksi maakuntien kokonaisuutta Kun maakunnat ovat järjestäytyneet ja järjestelyt yhtiön omistuksessa, hallituksessa ja yhtiöjärjestyksessä tehty tehdään uusi strategia ja liiketoimintasuunnitelma Samalla voidaan maakuntien itsensä taholta määritellä siirtymävaiheen painopisteet Perustietotekniikka ja toimialariippumattomat järjestelmät saataisiin konsolidoitua harvempiin sopimuksiin 2022 mennessä puitejärjestelyin

5 ICTPALVELUKESKUKSELLA TAVOITELTAVAT HYÖDYT DIGITALISAATION EDISTÄMINEN KUSTANNUSTEHOKKUUS JA TUOTTAVUUS Digitalisaation vahva edistäminen, jonka kautta saavutetaan myös toiminnallisia ja laadullisia parannuksia maakuntien toiminnassa Kustannustehokkuus maakunnan toiminnassa Kustannustehokkuus ICT palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa Hyötyjä ja vaikuttavuutta haetaan nimenomaan sitä kautta, että toiminta ja asiantuntemus kootaan maakuntien yhteisesti omistamaan valtakunnalliseen palvelukeskukseen. Sen mitä kootaan, päättävät omistajat. Palvelukeskus mahdollistavaa osaamisen kehittämisen ja tiedolla johtamisen, sekä teknologian hyödyntämisen ja automatisaation lisäämisen kautta tehokkuuden parantamisen. Palvelukeskus sekä tuottaa palveluja itse että hyödyntää ostopalveluja.

6 Palvelutarjooma *) Käyttövelvoitteen piirissä *) Toimialariippumattomat järjestelmät ja sähköiset palvelut Talous ja henkilöstöhallinto Asian ja dokumentinhallinta Asiakaspalvelun tukiratkaisut Sähköisen asioinnin ratkaisut Toimialasidonnaiset järjestelmät ja sähköiset palvelut SOTE ratkaisut SOTE ratkaisut SOTE ratkaisut SOTE ratkaisut MAKUratkaisut MAKUratkaisut MAKUratkaisut MAKUratkaisut Järjestelmien tukipalvelut Asiakkuuksien hallintajärjestelmät Tietojohtamisen ratkaisut Asiantuntijapalvelut Toiminnan kehittämisen tuki Arkkitehtuurien hallinta Projekti ja integraattoripalvelu Hankinnat ja toimittajahallinta Tietoturvallisuus *) ICTinfrapalvelut Työasema ja päätelaitepalvelut Viestintä ja digityö Tietoliikennepalvelut Kapasiteettipalvelut Integraatiopalvelut

7 ICT palvelukeskuksen palvelujen tavoitetila 2022 Toimialariippumattomat järjestelmät ja sähköiset palvelut tuotetaan kilpailutetuilla valmisohjelmistoilla tai kehittämisen tuloksena syntyneinä palvelukeskuksen tuotteina. Palveluittain voi olla 13 vaihtoehtoista ratkaisua, puitejärjestelyt mahdollisia. Vanhojen sopimusten uusinta ja järjestelmien konsolidointi on tapahtunut siirtymäajan (2022 saakka) puitteissa. Kokonaan uusia ratkaisuja on kehitetty. Toimialariippuvat järjestelmät tuotetaan kilpailutetuilla valmisohjelmistoilla tai kehittämisen tuloksena syntyneinä palvelukeskuksen tuotteina. Palveluittain voi olla 13 vaihtoehtoista ratkaisua. Vanhojen sopimusten uusinta ja järjestelmien konsolidointi on tapahtunut pitkän siirtymäajan Kokonaan uusia ratkaisuja on kehitetty mm. järjestäjän työkalut ja asiakkuudenhallintaan. Asiantuntijapalvelujen osalta on olemassa osaava pooli omaa henkilöstöä ja ostettuja palveluja vaativienkin hankkeiden läpiviemiseen, järjestelmien ylläpitoon. Hankintatoiminnolla pidetään palvelusalkku kattavana monenlaiseen tarpeeseen mittakaavaetu varmistaa edulliset hinnat. ICTinfrapalvelut tuotetaan/järjestetään pääosin puitejärjestelyillä jotka on kilpailutettu maakuntien määritteleminä palvelukeskuksen (yhteishankintayksikkö) toimesta. Vanhojen sopimusten uusinta ja konsolidointi on tapahtunut siirtymäajan (2022 saakka) puitteissa. Sopimukset ovat maakuntien ja toimittajien välisiä. Palvelukeskus voi 7 poikkeustapauksissa tuottaa jotain myös itse tai alihankkijoillaan.

8 Ennen vuotta 2019 Kunkin maakunnan valmisteluorganisaatio päättää, miten ICT palvelut järjestetään olemassa olevien rakenteita ja tuottajia käyttäen. Toivottavasti palvelukeskus tai palvelukeskuksen valmisteluorganisaatio mukana tekemässä maakuntakohtaista tiekarttaa. Palvelukeskukseen voidaan keskittää asiantuntijapoolia avustamaan muutoksessa Maakuntien ICT palvelukeskus pystyy tuottamaan joitain rajattuja palveluja sille pääosin valtiolta siirtyvien sopimusten puitteissa. Näistä on yhteisesti päätettävä rahoitus valtiolta Palvelukeskus voi käynnistää hankkeita toimeksiannosta ja tarvittavia kilpailutuksia KEHA ja uusi palvelukeskus huolehtivat ELY/TE järjestelmien käytön mahdollistamisesta maakunnan verkosta ja sovittujen palvelujen siirrosta

9 Palvelukeskus pystyy tarjoamaan ennen vuotta 2019 Palvelinympäristön kehitystä, kokeiluja ja tuotantoa varten Azure pilvestä O365 ympäristön digityöskentelyn pohjaksi (edellyttää maakunnalta yhtä AD:tä) Sposti, SKYPE Sharepoint dokumentinhallintaan ja intraksi OfficeOnline välineet jne. Sopimustenhallinnan perusversion Asianhallinnan viranhaltijaasianhallintaan jos ihan pakko Konsultointisopimuksia ICT ja kehittämistehtäviin (n. 40 toimittajaa) Kehittämishankkeiden läpivientiä rajoitetusti riippuu rekrytoinneista CRM ja asiakaspalvelun tukijärjestelmien alustan Verkkopalvelualustan hätätilassa

10 Siirtymäkaudella Kasvupalvelukokonaisuutta tukeva järjestelmäkokonaisuus siirtyy palvelukeskuksen vastuullee valtiolta 2019 alussa Palvelukeskuksen palvelutarjoomaa kehitetään ja laajennetaan maakuntien ja valtion tarpeita vastaavaksi asiakasyhteistyöllä ja yhtiön hallituksen päätöksillä. Yhteishankintatoimea laajennetaan koskemaan kaikkia ICT infrapalveluja sekä toimialariippumattomia palveluja. ICT palvelujen kilpailutus ja konsolidointi hoidetaan yhteistyössä maakuntien ja inhouse yhtiöiden kanssa Kehitys ja käyttöönottohankkeiden kautta kustannustehokkuuden toteutuminen alkaa näkyä ensin ICT infrapalveluissa ja myöhemmin järjestelmissä ja sähköisissä palveluissa. Palveluita voidaan tuottaa ja kehittää myös tarvittaessa tytäryhtiöiden avulla

11 Huomioitavia asioita Tuleva maakuntien ICT palvelukeskus ei ala siirtää kaikkien toimijoiden henkilöstöä ja/tai sopimuksia itselleen ja tuottaa itse esim. perustietotekniikkapalveluja Palvelukeskus ei ohjaa maakuntien ICT toimintaa vaan maakunnat ohjaavat palvelukeskusta Palvelukeskus ei voi aloittaa ilman omistajiensa päätöksiä ja rahoitusta hankkeiden toteutusta. Henkilöstöä voi siirtyä liikkeenluovutuksella (kasvupalvelut) tai rekrytoinnin kautta, mutta niin että henkilöstö toimii hajautetusti pitkin maata. Muuttoja ei tule. Muutoksen läpiviennin avaimet ovat maakuntien valmisteluorganisaatioilla palvelukeskus voi rajatusti auttaa

12 Tavoitetilan konsernimalli T oimittajaverkosto Asiakkuusryhmät palvelukategorioittain (asiakkaan edustajat) VIMANA OY Muut palveluyhtiöt Palvelut Kehittäminen Palvelut A siantuntijapalv elut Palvelut Yhteishankinta Palvelut Prosessit SOTEDIGI OY KASVU PALVELUT OY Tuotantoyhtiö A Palvelut Raportointi Palvelut SOTE järjestelmät Palvelut Kehittäminen. Palvelut l Kehittäminen Palvelut Konseptit Palvelut Monikanav aiset asiakaspalv elut Palvelut IC T perustietot. Palvelut IC T toimialasid.. Asiakkaat; valtio ja maakunnat 41 Asiakkaat; maakunnat ja kunnat

13 Palvelujen tuotanto ja tuotantomallit tavoitetilassa Palvelun synty Palvelun tuotantomallit Palvelusopimus Palvelukatalogi Hankinnan tuloksena eli kilpailutetaan uusi palvelu tai sopimus korvaamaan aiempi kokonaisuus. Kehittämishankkeen tuloksena eli päätetään kehittämishankkeen kautta tuottaa kokonaan n uusi, ennen näkemätön palvelu tai palvelu, joka korva joukon entisiä. Siirtona eli palvelu tai sopimus siirretään jostain toiselta organisaatiolta palvelukeskukselle. Tuotannontekijöiden siirryttävä samalla. Tuettu yhteishankinta Palvelukeskuksen palvelu Palvelukeskuksen palvelu InHouse konsortio Maakunta Sopimustoimittaja Maakunta VIMANA Maakunta VIMANA Maakunta VIMANA Käyttövelvoitteen piirissä oleva palvelu voidaan tuottaa kaikilla tuotantotavoilla ja niihin kohdistaa eripituisilla siirtymä aikoja Esimerkki 1: Kilpailutetaan yhteishankintana työasema 13 ja lähiverkkopalvelut Maakunnat edellytetään siirtymään puitejärjestelyn piiriin ja tekemään sopimukset toimittajan kanssa 2021 loppuun mennessä. Esimerkki 2: Toteutetaan hankkeistamalla sähköisen asioinnin alustakokonaisuus, jonka päälle voidaan rakentaa asiointeja. Maakuntia edellytetään käyttämään VIMANAn asiointialustaa uusien sähköisten asiointipalvelujensa tuotannossa 20xx lähtien.

14 Maakuntien ICT starttipaketin työnjako Talous ja henkilöstöhallinto Maakuntatoimijat Palvelukeskus 2017 Palvelukeskusvalmistelu Väliaikaishallinnon ratkaisut Sopimustenhallintaratkaisu Kehitys ja kokeiluympäristö 2018 Verkkopalvelualusta Digityöympäristö ja käyttäjähallinta ICT infrapalvelut Kilpailutuksia ja asiantuntijapalvelujen ylösajo 2019 Palvelujen järjestäminen Valtiolta siirtyvät sovellukset käyttöön Asianhallinta, päätöksenteko ja tiedonohjaus ICT infrapalvelumuutos alkaa Raporotintivälineistö

15 ICT PALVELUKESKUKSEN PALVELULUPAUS Uudet digitaaliset ratkaisut Kokoamme uuden maakunta ja sote rakenteen tarvitsemat ydinratkaisut yhteiseen kehittämissalkkuun, ja vastaamme niiden toteuttamisesta ohjauspäätösten ja yhteistyöratkaisujen mukaisesti. Asiakasyhteistyö Etsimme yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa määrätietoisesti maakunnan palvelujen kehittämismahdollisuudet ja tuomme niihin lisäarvoa tuottavat DIGI ratkaisut ja palvelut. Palvelut ja tietointegraatio Autamme asiakkaitamme maakunnan palvelujen yhteentoimivuuden ja sitä tukevan tietointegraation toteuttamiseksi Kyvykkyydet ja osaaminen Rakennamme maakunnan palvelujen tarpeita varten osaamisyhteisön, jolla on jatkuvasti kehittyvät kyvykkyydet asiakas ja toimintalähtöisten digitaalisten ratkaisujen tuottamiseksi. Tuottavuus ja tehokkuus Lisäämme maakuntien toiminnan tuottavuutta sekä ICT palvelujen tehokkuutta tuomalla kustannussäästöjä laajoilla, edullisilla hankintasopimuksilla ja kevyellä organisaatiolla.

16 Kohti tavoitetta ICT palvelukeskuksen tarina Käynnistysvaihe Muutosvaihe Vakiintuneen tuotannon vaihe 2022 Tuloksellisuus & palv elut Yhtiö on perustettu, henkilöstön rekrytointia on toteutettu, palveluja ja tuotteita alettu kilpailuttaa VIMANA oy tarjoaa asiantuntijavoimaa maakuntamuutoksen toteutuksen tukeen ja tarjoaa palvelusalkustaan rajattuja palveluja maakunnille 2018 aikana VIMANA oy on aloittanut sovitut kehittämishankkeet Kasvupalveluita tukevat järjestelmät siirretty valtiolta Toimialariippumattomien ja ICT infrapalvelujen järjestäminen on keskitetty vaiheen lopussa palvelukeskukselle Kehittämistoiminta on laajaa ja asiakaslähtöistä, SOTEICT kehittämisyhtiö tuottaa ensimmäiset uudet palvelut tuotantoon Järjestelmäkirjo merkittävästi supistunut ja ICTinfrapalvelut kustannustehokkaita sekä perustuvat nykyaikaisiin välineisiin joka mahdollistaa nopeat muutokset organisaatioissa Digitalisaatio maakunnilla ja näiden asiakkailla laajasti käytössä mahdollistaen merkittävät toimintatapojen muutokset Asiakkaat Tulevat asiakkaat ovat kehittämässä yhtiön toimintaa ja palveluja heti sen perustamisen jälkeen asiakasyhteistyöryhmässä Maakuntien kanssa on yhteinen käsitys palvelukeskuksen roolista ja tehtävistä sekä kehityspolusta. Omistajat osallistuvat voimakkaasti palvelujen kehittämisen ja palvelutarjooman ohjaamiseen mahdollistaen muutoksen omassa toiminnassaan Asiakassuhteita ja asiakasymmärrystä kehitetään jatkuvalla vuorovaikutuksella, talous on läpinäkyvää Palvelukeskuksella selkeä kokonaiskuva maakuntien tarpeista Asiakas ja omistajaohjaus selkeää ja tavoitteellista Prosessit Henkilöstö & osaaminen Tavoitetilan toimintamallit ja prosessit määritelty VIMANA oy:n toiminnan perusprosessien tarvitsemat järjestelmät ja palvelut ovat käytössä Hankintaprosessi käynnistetty ja resursoitu. Henkilöstön osaamistarpeet määritelty ja avainhenkilöt rekrytoitu Toimitaan hajautetusti asiakkaiden keskellä Palvelujen toimitus ja kehittämisprosessit ovat kypsiä ja vakiintumassa Oman toiminnan kehittämishankkeet ovat menossa Henkilöstön määrä ja osaamispotentiaali kasvanut palvelujen sisäänoton ja niihin liittyvien henkilöstösiirojen sekä rekrytointien kautta Ensimmäiset henkilöstön osaamisen kehittämishankkeet viety läpi Keskitetty palvelujen kehittämis ja tuotantomalli tuottaa merkittävää kustannustehokkuutta sekä maakuntien toiminnassa että ICT palvelujen tuotannossa VIMANA oy:n sisäiset prosessit niveltyvät sekä asiakkaiden että alihankkijoiden prosesseihin saumattomasti Palvelukeskus on erittäin haluttu työpaikka haastavien tehtävien, hyvän työnantajapolitiikan sekä joustavan työntekomallinsa ansiosta Tuotanto ja kehittämisresurssit on kohdistettu optimaalisetsi organisaatio on keveä

17 Nykyiset InHouse yhtiöt Jos palvelukeskuksen palvelu kuuluu käyttövelvoitteen piiriin on palveluntuotanto tavalla tai toisella palvelukeskuksen heiniä. Jos maakunta haluaa, toimia jonkin kunta/kuntayhtymä organisaation kanssa, on se mahdollista tietyin edellytyksin 2019 jälkeenkin Jos palvelukeskuksen palvelua pitää tuottaa, täytyy sillä olla siihen välineet ja sopimukset (tuotannontekijät). Näiden tulee siirtyä palvelukeskukselle. Jos palvelua tuotetaan inhouse alihankkijan kanssa täytyy omistusta siirtyä inhouse yhtiöltä maakunnille ja maakunnilta edelleen palvelukeskukselle. Lähtökohtaisesti perusinfraa pitäisi hankkia vapailta markkinoilta Heikkilä Heikki

18 Palvelukeskus yhtiön toiminnan käynnistäminen Yhtiön toiminta käynnistyy kahdessa vaiheessa Perustamissopimus, yhtiöjärjestys ja muut dokumentit ovat Vaiheessa I sisällöltään suppeita, tarkennukset tehdään vaiheeseen II Vaihe I Yhtiö perustetaan KEHA:n toimesta Valtio merkitsee kaikki osakkeet Juridisesti oikeushenkilö asema, ytunnus ja toimielimet jne. Toimintaa käynnistetään, toimivaltainen mutta määräaikainen johto Mahdollistetaan palveluiden tuottamisen aloittaminen ja sopimusjärjestelyt Yhteistyö väliaikaishallinnon kanssa selvitystyössä sopimuksiin, tietojärjestelmiin ja muihin tuotannontekijöihin liittyen Vaiheen I mukainen yhtiö saadaan teknisesti nopeasti perustettua Pääomaa käytetään toiminnan kuluihin, hankerahoitus erikseen Etunimi Sukunimi

19 Vaihe II Lainsäädännön voimaantulon jälkeen, mennessä mutta mielellään kesän 2018 jälkeen Omistus siirretään maakunnille lainsäädännössä vahvistetuin osuuksin Yhtiön omistuksessa, osakepääomassa, osakesarjoissa ja yhtiöjärjestyksessä tehdään tarvittavat muutokset Toimitusjohtaja ja määräaikainen johto vaihtuvat Valtiolle jää omistusosuus ja erityinen päätösvalta tiettyihin erikseen lainsäädännössä vahvistettuihin asioihin liittyen Etunimi Sukunimi

20 Vaiheen II tarvittavat muutokset yhtiön omistusrakenne (maakuntien tarkat omistusosuudet) Osakepääoman muutokset Erilajiset osakesarjat Suostumusja lunastuslausekkeet Luovutuskielto Vaiheen II muutoksissa olennaista huomioida mahdolliset toimialakohtaiset tytäryhtiöt ja niiden hallinnointiin ja päätöksentekoon liittyvät tavoitteet Mietittävä myös muut seikat, esim. mahdollistetaanko osakkaiden väliset osakkeiden siirrot vapaasti, miten omistus suhteutuu mahdollisiin muutoksiin maakunnissa jne. Osakassopimus maakuntien kanssa mm. hallituspaikkojen kierto jne Etunimi Sukunimi

21 Omistajaohjauksen malli YHTIÖKOKOUS Hallituksen nimeäminen Vastuuvapauden myöntäminen Strategian suuntaviivojen viestiminen HALLITUS Strategian suunnittelu ja ylläpito Riskien hallinta Laillisuusvalvonta ASIAKASNEUVOTTELUKUNTA Laatu ja kehittämisasiat Esitykset hallitukselle TOIMITUSJOHTA JA JOHTORYHMÄ Strategian toteutus ja raportointi Toiminnan seuranta ja raportointi Toiminnan suunnittelu ja ohjaus Toiminnan ohjaus Hankesalkun hallinta Asiakkuksien hallinta VIMANA organsaatio 21

22 Asiakasneuvottelukunta Asiakasnäkemyksen ja ohjauksen saamiseksi mukaan perustetaan Asiakasneuvottelukunta, johon tulevat maakunnat voivat nimetä edustajiaan ja johon voidaan nimetä myös eri toimialojen edustajia. Asiakasneuvottelukunta aloittaa toimintansa yhtiön perustamisen yhteydessä viimeistään syksyllä Tarkoituksena on, että se tuo yhtiön toimintaan ja toiminnan kehittämiseen laajemman näkemyksen palveluiden kehittämistarpeista. Asiakasneuvottelukunta käsittelee ainakin alla olevia asioita: 1) palvelukeskuksen toiminnan kehittämissuuntia ja toimintalinjoja; 2) palvelujen kehittämissuunnitelmia ja muita palvelujen kehittämiseen liittyviä asioita; 3) palvelujen laatuun ja asiakastyytyväisyyteen liittyviä asioita; 4) palveluista perittäviä hintoja ja hinnoittelumalleja koskevia asioita; 5) hintojen muodostumisen perusteena olevaa kustannusrakennetta ja kustannusten kehittymistä; 6) muita vastaavia palvelukeskuksen toimintaan liittyviä asioita, joilla on yksittäistä asiakasta laajempaa merkitystä palvelujen tuottamiseen, kehittämiseen tai käyttöön; 7) asiakasneuvottelukunta laatii toimintaansa varten tavoitteet ja suunnitelman; 8) asiakasneuvottelukunta tekee tehtäviinsä liittyviä aloitteita;

23 Mikä nyt sitten voisi olla Lapin malli? Siihen ei etelän diletantti pystyy vastaamaan mutta ehkä asia valaistuu päivän aikana. Pari huomiota kuitenkin: Lapissa on jotain omia erityispiirteitä joita on otettava huomioon Onko maakunta ja kuntatason ICT erillisiä vai halutaanko yhteistyössä asioita hoitaa? Millä konstilla mennään nivelvaiheesta yli ja mikä on pitkällä ajalla todennäköinen tilanne? Heikkilä Heikki

24 Sote ict, palveluaihioiden valmistelun jatkotoimenpiteet Sote ICT kehittämisyhtiön valmistelun projektiryhmä

25 Sote ictkehittämisyhtiön valmistelun tilanne Palvelukeskusten asettamispäätöksen mukaan SOTE ICT kehittämisyhtiön tarkoituksena on hoitaa sosiaali ja terveydenhuollon toimialakohtaisiin ICT ja digitalisointiratkaisuihin ja tietointegraatioon liittyviä tehtäviä. Projektiryhmä käynnisti oman työnsä helmikuun alussa. Projektiryhmän valmistelutyö on 1. vaiheessa suunnattu 1) Tiukalla sotetoimialarajauksella potentiaalisten kehittämiskohteiden ja palvelukokonaisuuksien arviointiin, valintaan ja täsmentämiseen niin, että tämä antaa mahdollisuuden päättää soteuudistuksen kannalta merkittävimmistä panostuskohteista. 2) Sote ict:n kehittämisen ja toimeenpanon osalta palveluvastuiden järjestämisvaihtoehtoihin niin, että palvelukeskuksen sotetehtävistä ja fokuksesta voidaan päättää

26 Valmistelun eteneminen Projektiryhmä on käsitellyt palveluaihiot ja niihin tehdyt perusskenaariot Projektiryhmä päätti esittää, että valmistelua jatketaan neljän kehittämiskokonaisuuden osalta oheisella kalvolla esitetyn mukaan (HUOM! Sotetuottajatason asiakas ja potilastietojärjestelmät eivät ainakaan toistaiseksi ole mukana näissä kehittämiskokonaisuuksissa) Työstämme kutakin kehittämisaihiota hyödyntäen sekä projektiryhmän että ulkopuolisten sparraajien osaamista Esitämme välituotokset kehittämisyhtiön projektiryhmän arvioitavaksi kokoussyklin mukaisesti Tavoitteemme on, että palveluaihioista on tehty toimeenpanon käynnistämisen mahdollistavat kehityspolut ja liiketoimintasuunnitelmat toukokuun 2017 loppuun mennessä

27 Edistämme ensi sijassa skenaario 1:n, konsultointipalvelut ja Sotearkkitehtuurityön tukeminen, valmistelua (mm. SYTKEprojekti pohjilta) Sidosryhmiltä sparraus, mm. THL ja integraatioasioissa inhouseyhtiöt Hyvät edellytykset edistää valmistelua välittömästi Yhteentoimivuuden kehittäminen Edistämme ensi sijassa skenaario 2:n, Ratkaisujen kehittämisen koordinointi ja konsultointi, valmistelua Sidosryhmiltä sparraus, mm. käynnissä olevilta hankkeilta Hyvät edellytykset edistää valmistelua välittömästi Asiointi ja omahoito Edistämme skenaarion 1: valinnanvapautta tukevat järjestelmät maakunnille, valmistelua Lainsäädäntötilanne ja kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun vaihe haasteena valmistelun edistämiselle Käynnistämme tämän tarkentamisen (ml. kansallinen työnjako) huhtikuun alussa, kun KAkuvauksen ensimmäinen versio on saatavissa Emme käynnistä UNA:n kanssa päällekkäistä asiakkuuden hallinnan suunnittelua Käymme tarkentavat keskustelut kansallisen työnjaon osalta sekä selvitämme laajemmin 27asiakkuuden hallinnan tarpeet ja kehitysnäkymän Valinnanvapauden mahdollistaminen Asiakkuuden hallinnan kehittäminen

ICT- palvelukeskuksen perustamisen valmistelun tilanne

ICT- palvelukeskuksen perustamisen valmistelun tilanne ICT palvelukeskuksen perustamisen valmistelun tilanne Heikki Heikkilä 23.3.2017 1 31.1.2017 Tieto ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskuksen tehtävät (HE maakuntalaiksi) Tieto ja viestintäteknisten

Lisätiedot

SOTE- ja Maakuntauudistus

SOTE- ja Maakuntauudistus SOTE- ja Maakuntauudistus ICT-työryhmä 16.5.2017 tietohallintojohtaja Arto Jalkanen VALMISTELUN OHJEISTUS (VM) Pääpaino nivelvaiheen tehtävissä 2018-2019 Kansallinen ict-palvelukeskus ja tytäryhtiönä kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Maakunta-/SOTE-ICT. Pitäisikö olla huolissaan? Heikki Heikkilä

Maakunta-/SOTE-ICT. Pitäisikö olla huolissaan? Heikki Heikkilä Maakunta/SOTEICT Pitäisikö olla huolissaan? Heikki Heikkilä 17.8.2017 1 31.1.2017 DIGIMUUTOS ja maakunnat Heikki Heikkilä 17.8.2017 2 31.1.2017 3 17.8.2017 Etunimi Sukunimi 4 17.8.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

ICT- palvelukeskus Tiivis yleisaineisto Heikki Heikkilä

ICT- palvelukeskus Tiivis yleisaineisto Heikki Heikkilä ICT- palvelukeskus Tiivis yleisaineisto Heikki Heikkilä 21.5.2017 1 31.1.2017 - Hajautettuja tukitoimintoja pyritään keskittämään Useita integroimattomia järjestelmäympäristöjä Useita järjestelmiä Yksikkökohtaiset

Lisätiedot

MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU. Muutosjohtaja Pauli Harju

MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU. Muutosjohtaja Pauli Harju MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU Muutosjohtaja 30.03.2017 ICT PALVELUKESKUS Palvelutarjooma *) Käyttövelvoitteen piirissä *) Toimialariippumattomat järjestelmät ja sähköiset palvelut Toimialasidonnaiset

Lisätiedot

ICTpalvelukeskuksen. valmistelu. Varsinais-Suomi

ICTpalvelukeskuksen. valmistelu. Varsinais-Suomi ICTpalvelukeskuksen valmistelu VarsinaisSuomi 1 Palvelukeskuksen muodostamisen tavoitteet Kustannustehokkuus ja tuottavuus Palvelukeskusmallin on mahdollistettava kustannustehokkaampi toiminta kalliimpaan

Lisätiedot

Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset. Vimana Oy. Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen

Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset. Vimana Oy. Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset Vimana Oy Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen 7.9.2017 1 31.1.2017 Ministerivaliokunnan linjaukset ICTpalvelukeskuksista Toimijoiden vastuut

Lisätiedot

Maakuntien ICT- palvelukeskuksen perustamisprojekti. Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille alueuudistus.fi.

Maakuntien ICT- palvelukeskuksen perustamisprojekti. Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille alueuudistus.fi. Maakuntien ICT- palvelukeskuksen perustamisprojekti Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille 15.5.2017 alueuudistus.fi Lisätietoja Heikki Heikkilä, Satu Ylisiurua-Hemminki, KEHA- keskus 1. Ohjeistuksen

Lisätiedot

ICT-palvelukeskuksen valmistelutilanne Projektiryhmä / Heikki Heikkilä

ICT-palvelukeskuksen valmistelutilanne Projektiryhmä / Heikki Heikkilä ICT-palvelukeskuksen valmistelutilanne Projektiryhmä / Heikki Heikkilä 27.4.2017 1 2.5.2017 - Tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskuksen tehtävät (HE maakuntalaiksi) Tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

SoteDigi Oy. SoteDigi Oy:n tehtävistä, tämänhetkisestä tilanteesta ja etenemisen stepeistä Tuija Kuusisto

SoteDigi Oy. SoteDigi Oy:n tehtävistä, tämänhetkisestä tilanteesta ja etenemisen stepeistä Tuija Kuusisto SoteDigi Oy SoteDigi Oy:n tehtävistä, tämänhetkisestä tilanteesta ja etenemisen stepeistä 17.11.2017 Tuija Kuusisto 1 20.11.2017 Tuija Kuusisto Miksi SoteDigi Oy? 2 20.11.2017 Tuija Kuusisto Kehittämistoiminta

Lisätiedot

TILANNE, SUUNNITELMAT JA ETENEMINEN Kalle Toivonen

TILANNE, SUUNNITELMAT JA ETENEMINEN Kalle Toivonen TILANNE, SUUNNITELMAT JA ETENEMINEN Kalle Toivonen 23.1.2018 VIMANA OY TEHTÄVÄT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Yleisenä tehtävänä on kehittää ja järjestää asiakkailleen digitalisaatiota ja ICT:n hyväksikäyttöä edistäviä

Lisätiedot

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi

Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi Oma Häme tietohallinnon selvitysvaiheen organisointi 27.3.2017 Johanna Tulander-Välkki www.omahäme.fi Valtakunnallisen ict-palvelukeskuksen palvelutarjooma ennen 2019 Keskitytään kolmeen palvelukokonaisuuteen

Lisätiedot

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017 TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016

Lisätiedot

Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto

Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto Johtaja Mikko Salmenoja KEHA- keskus 26.10.2016 http://www.keha-keskus.fi 22.9.2016 1 Yleistä molemmista palvelukeskuksista Ja SOTE ICT vielä

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ICT valmistelun ajankohtaiset

Maakuntauudistuksen ICT valmistelun ajankohtaiset Maakuntauudistuksen ICT valmistelun ajankohtaiset 15.5.2017 Soteprojektiryhmä Tomi Hytönen Minna Saario 1 11.5.2017 ICT valmistelun alueita Valmisteltu ICTpalvelukeskuksen asetusluonnos (ML 119 ) Tehtävät

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT ICT-PALVELUKESKUS OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT 15.03.2018 OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme maakuntien tarvitsemat ja määrittelemät digitalisaatio-

Lisätiedot

ICT-työryhmän tilannekatsaus

ICT-työryhmän tilannekatsaus ICT-työryhmän tilannekatsaus Maakuntauudistuksen ohjausryhmä 24.4.2017 Juhani Heikka Pääteemat 1. Esivalmistelun eteneminen 2. POP-IT hankkeen keskeisimpiä tuloksia 3. ICT-palvelujen järjestäminen 4. Rahoitusmahdollisuudet

Lisätiedot

Mitä palvelukeskukset tekevät?

Mitä palvelukeskukset tekevät? Mitä palvelukeskukset tekevät? Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 20.9.2017 Tukipalvelumuutos ja Uusi maakunta Maakunta on hankintayksikkö Suhteet kuntiin hankintalain mukaiset Uudelleen järjestelytarve

Lisätiedot

ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät

ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät Sosiaali ja terveydenhuollon atkpäivät Urpo Karjalainen 1 Sisältö: Palvelukeskusvalmistelun lähtökohdat Valmistelun tilanne projektiryhmän ehdotus

Lisätiedot

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen 16.5.2016

Lisätiedot

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Tammikuu 2019

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Tammikuu 2019 Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja Tammikuu 2019 Toiminta-alueemme on koko Suomi Kehitämme sosiaali- ja terveydenhuollon uusia kansallisia digitaalisia palveluja. Asiakkaitamme ovat tulevat

Lisätiedot

SoteDigi Oy tilannekatsaus , SOTE KA -kokous Marco Halén

SoteDigi Oy tilannekatsaus , SOTE KA -kokous Marco Halén SoteDigi Oy tilannekatsaus 1 23.4.2018, SOTE KA -kokous Marco Halén SoteDigi Oy, toiminta-ajatus Yhtiön toiminta-ajatuksena on kehittää ja hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja

Lisätiedot

SoteDigi Oy. Tilannekatsaus , IHE Finland Marco Halén

SoteDigi Oy. Tilannekatsaus , IHE Finland Marco Halén SoteDigi Oy Tilannekatsaus 12.6.2018, IHE Finland Marco Halén 1 SoteDigi Oy Rooli ja taustaa Kehitysyhtiö, perustettu lokakuussa 2017 Kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja yhtenäispolitiikan

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan. Ajankohtaista viikolla 15

Matkalla uuteen maakuntaan. Ajankohtaista viikolla 15 Matkalla uuteen maakuntaan Ajankohtaista viikolla 15 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT ICT-PALVELUKESKUS OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT 7.5.2018 OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme maakuntien tarvitsemat ja määrittelemät digitalisaatio-

Lisätiedot

Lapin Digiaika-seminaari 2.0. SoteDigi Oy Päivi Hokkanen

Lapin Digiaika-seminaari 2.0. SoteDigi Oy Päivi Hokkanen Lapin Digiaika-seminaari 2.0 SoteDigi Oy Päivi Hokkanen 8.8.2018 1 SoteDigin toimintamalli Palvelujen käyttäjät Asiakasohjaus Palvelusopimukset Yhteistyökumppanit SoteDigi Yhteistyösopimukset Toimittajasopimukset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus VALTIOVARAINMINISTERIÖ Luonnos 10.12.2013 TORI-hankkeen lainsäädäntötyöryhmä Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto- viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT ICT-PALVELUKESKUS OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme maakuntien tarvitsemat ja määrittelemät digitalisaatio-

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus VALTIOVARAINMINISTERIÖ Luonnos 28.1.2014 TORI-hankkeen lainsäädäntötyöryhmä Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara Asiantunti, lainsäädäntöasiat Antti Ristimäki Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto-

Lisätiedot

TAHE palvelukeskus tiivistelmä. Maaliskuu 2017

TAHE palvelukeskus tiivistelmä. Maaliskuu 2017 TAHE palvelukeskus tiivistelmä Maaliskuu 2017 TAHE valmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Palvelutarjoama Palvelulupaus TAHE tarina ja valmistelut 2 TAHE valmistelu

Lisätiedot

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen

Lisätiedot

KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä ICT-työryhmän loppuraportti 2017

KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä ICT-työryhmän loppuraportti 2017 KS SOTE-MAKU-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä 28.6.2017 ICT-työryhmän loppuraportti 2017 Tietohallintojohtaja Minna Rehn ICT-työryhmän kokoonpano Arto Jalkanen, tietohallintojohtaja, Jyväskylän kaupunki,

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio Pohjois-Savon maakuntatilaisuus 16.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

SOTEXIT -SOTE ICT MARKKINOIDEN UUSJAKO

SOTEXIT -SOTE ICT MARKKINOIDEN UUSJAKO SOTEXIT -SOTE ICT MARKKINOIDEN UUSJAKO SOTE SENAATTORI-ILLANVIETTO 17.1.2018 PERTTI MÄKELÄ JOHTAJA HALLITUKSEN JÄSEN HUS-TIETOHALLINTO ICT PALVELUKESKUS VIMANA OY ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY Yhtiön toiminnan

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Muutoksen haasteet ja tulevaisuuden visio Kalle Toivonen

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Muutoksen haasteet ja tulevaisuuden visio Kalle Toivonen ICT-PALVELUKESKUS OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Muutoksen haasteet ja tulevaisuuden visio Kalle Toivonen 23.05.2018 OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto

Asiantuntijalausunto Sosiaali- ja terveysvaliokunta: HE 15/2017 edellyttämien ICT-ratkaisujen, tiedolla johtamisen, laaturekistereiden sekä SoteDigi Oy:n nykytilanne sekä uudistusta varten tarvittava valmistelu ja sen aikataulu

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen ICT-työryhmä

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen ICT-työryhmä Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen ICT-työryhmä ke 12.12.2017 klo 1415-16, skype-kokous Juhani Heikka, ICT-vastuuvalmistelija Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus / Pohjois-Pohjanmaan liitto

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Esisuunnitteluhankkeen työsuunnitelma 8.2.2018 1 16.2.2018 Tausta Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä esisuunnitteluhankkeen ohjausryhmänä

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen. digimuutosohjelma. Huhtikuu

Maakunta- ja soteuudistuksen. digimuutosohjelma. Huhtikuu Maakunta- ja soteuudistuksen digimuutosohjelma Huhtikuu 2018 1 Mitä maakunta- ja sote-uudistuksella tavoitellaan? Nykyistä yhdenvertaisemmat palvelut Kustannusten kasvun hillitseminen Hyvinvointija terveyserojen

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus

Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus Yhteenveto maakuntadigivalmistelijoiden verkoston 13.3.2019 ja AKUSTI-foorumin johtoryhmän 15.3.2019 pohjalta 28.2.2019 Alueella

Lisätiedot

Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen

Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen 19.06.2018 Tuija Kuusisto, VM 1 20.6.2018 Etunimi Sukunimi Päätösseminaari - esityslista 19.6.2018 klo 08.30-16.00,

Lisätiedot

Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö. Maakuntien Sote ICT muutos isokuva. Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5.

Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö. Maakuntien Sote ICT muutos isokuva. Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5. Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö Maakuntien Sote ICT muutos isokuva Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5.2016 Kansallinen AKUSTI -foorumi STM THL VM KELA www.kunnat.net/akusti Pohjois-Suomi

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 13.2.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

SoteDigi - Uhka vai mahdollisuus? SoteDigi Oy Harri Hyvönen, tj

SoteDigi - Uhka vai mahdollisuus? SoteDigi Oy Harri Hyvönen, tj SoteDigi - Uhka vai mahdollisuus? 1 SoteDigi Oy Harri Hyvönen, tj. 23.8.2018 Sotedigi Rooli ja taustaa SoteDigi Oy perustettu lokakuussa 2017 Yhtiö kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Maakuntauudistus missä mennään?

Maakuntauudistus missä mennään? Maakuntauudistus missä mennään? Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY Visiomme on digitaalisilla palveluilla menestyvät maakunnat. Asiakkaamme on maakunta, ja palvelemme maakuntaa siten, että asukkaan hyöty toteutuu. 28.1.2019 VIMANA

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Kymenlaakso 19.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Kansalliset strategiat ja linjaukset. Digitalisaatio sote-uudistuksessa

Kansalliset strategiat ja linjaukset. Digitalisaatio sote-uudistuksessa Kansalliset strategiat ja linjaukset Digitalisaatio sote-uudistuksessa 1 17.01.2017 - Vahala Mika Viesti 1. Digitalisaatio on suurempi murros kuin sote-uudistus 2 Suomidigi.fi Sairauksien ja ongelmien

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Tilannekatsaus Jaakko Pentti, Hankejohtaja

SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Tilannekatsaus Jaakko Pentti, Hankejohtaja SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita Tilannekatsaus 19.6.2018 Jaakko Pentti, Hankejohtaja 1 SoteDigi Oy Rooli ja taustaa Kehitysyhtiö, perustettu lokakuussa 2017 Kehittää sosiaali-

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Hallintovaliokunta

Hallintovaliokunta Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset, talous- ja henkilöstöhallinto Hallintovaliokunta 12.12.17 Pauliina Pekonen, VM 1 Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus HE 15/2017 Maakuntalain 118 Valtakunnalliset

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme maakuntien tarvitsemat ja määrittelemät

Lisätiedot

SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus. Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Harri Hyvönen, Tj. ( alk.)

SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus. Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Harri Hyvönen, Tj. ( alk.) SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita 1 Harri Hyvönen, Tj. (1.5.2018 alk.) 4.4.2018 SoteDigi SoteDigi-yhtiö vastaa kansallisesti kehitettäviin sosiaali- ja

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Osastopäällikkö Juha Sarkio Valtiovarainministeriö Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien informaatiotilaisuus 23.2.2016

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Toiminnan tarpeet TOIVO:n lähtökohtana Mikä malli uudella hallituksella? TOIVO-ohjelma

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen. digimuutosohjelma. Ajankohtaistilanne Syyskuu 2017

Sote- ja maakuntauudistuksen. digimuutosohjelma. Ajankohtaistilanne Syyskuu 2017 Sote ja maakuntauudistuksen digimuutosohjelma Ajankohtaistilanne Syyskuu 2017 1 30.8.2017 Etunimi Sukunimi ICTvalmistelun eteneminen Valtioneuvosto linjasi 28.6.2017 maakuntien tietojärjestelmien ohjaamisesta,

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto. Veijo Romppainen, tietohallintojohtaja, PPSHP , Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

Asiantuntijalausunto. Veijo Romppainen, tietohallintojohtaja, PPSHP , Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijalausunto Veijo Romppainen, tietohallintojohtaja, PPSHP 3.5.2018, Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Yleistä Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuudistus sekä maakuntauudistus

Lisätiedot

KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta

KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta TIIVISTELMÄ Asianajotoimisto Hannes Snellman on Vimanan toimeksiannosta

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS. Kymenlaakson Tietohallinto- ja ICT valmistelutyöryhmän esivalmisteluvaiheen loppuraportti 27.5.

KYMENLAAKSON MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS. Kymenlaakson Tietohallinto- ja ICT valmistelutyöryhmän esivalmisteluvaiheen loppuraportti 27.5. KYMENLAAKSON MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Kymenlaakson Tietohallinto- ja ICT valmistelutyöryhmän esivalmisteluvaiheen loppuraportti 27.5.2019 Toimeksianto esivalmistelusuunnitelmassa 1/2 Työryhmän tehtävät

Lisätiedot

Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen

Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen MAKU TAHE-työryhmä Kari Janhonen, Tarja Miettinen, Janne Niemeläinen, Toni Auvinen ja Soile Lahti Nykytilanne / Toimintaympäristöstä Valtakunnallinen

Lisätiedot

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 Ajankohtaista TORI-palvelukeskuksen strategiakarttaa työstettiin työpajassa 5.2.2013 TORI-palvelukeskuksen ja asiakkaan rooleja, tehtäviä ja vastuita

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan vaiheittain UNA 1. vaihe Apotti Oy Maakuntien hallinto- ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY. Kalle Toivonen 19. tammikuuta 2018

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY. Kalle Toivonen 19. tammikuuta 2018 ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY Kalle Toivonen 19. tammikuuta 2018 VIMANA? Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana Oy on kesällä 2017 valtion perustama yhtiö. Maakuntien järjestäytymiseen saakka yhtiö on valtio-omisteinen,

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset

Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset Ville-Veikko Ahonen Valtakunnallisen toimeenpanon koordinaattori Valtiovarainministeriö / VN-tilannekeskus Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018

Lisätiedot

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä Esisuunnitteluhanke 29.11.2017 Tuija Kuusisto 1 29.11.2017 - Taustaa ja rajaukset Maakunnan digipalveluja järjestämistehtävässä on käsitelty Sitran laatimassa

Lisätiedot

Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö

Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö Erityisasiantuntija STM Sosiaali- ja terveydenhuollon ATKpäivät 2018 Jyväskylä 1 21.5.2018 Henkilötietojen ensisijainen ja toissijainen käyttö Toissijainen käyttö

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan

Lisätiedot

ICT-palvelujen järjestämisselvityksen käynnistäminen

ICT-palvelujen järjestämisselvityksen käynnistäminen ICT-palvelujen järjestämisselvityksen käynnistäminen POP maakuntavalmistelun johtoryhmä 23.11.2017 Juhani Heikka, ICT-vastuuvalmistelija Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus (PPL) Esityksen sisältö 1. Kansalliset

Lisätiedot

Sote:n digimuutoksen toteutus

Sote:n digimuutoksen toteutus Sote:n digimuutoksen toteutus Valtiovarainvaliokunta 1 Sote:n digimuutoksen periaatteet ja tavoitteet asiakkaiden palvelut kyetään toteuttamaan mahdollisimman vähin häiriöin koko muutoksen ajan asiakkaiden

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN Jouko Luukkonen 18.8.2017 Valtakunnalliset tukipalveluyhtiöt on perustettu 1. Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus: Maakuntien Tilakeskus Oy 2. Tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohdon aluetilaisuus 3.11.2016 Valtiovarainministeriö Muutosjohtaja Pauli Harju 3.11.2016 1 Työnjako kunta-maakunta-valtio KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018 Sote-järjestäminen - Asiakaspäivät Antti Larsio / Sitra 17.1.2018 Tampere-talo Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365 Keskeiset asiat esityksen sisältö 1) Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen toisistaan

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta, 28.9.2017 Projektipäällikkö Tomi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen. toimeenpanon kansallinen tilanne. Jari Porrasmaa / STM, DITI Etunimi Sukunimi

Sote- ja maakuntauudistuksen. toimeenpanon kansallinen tilanne. Jari Porrasmaa / STM, DITI Etunimi Sukunimi Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon kansallinen tilanne Jari Porrasmaa / STM, DITI 1 Säädösvalmistelun tilanne Keskeiset sote-lait on nyt eduskuntakäsittelyssä Valiokuntakäsittely täydessä vauhdissa

Lisätiedot

SoteDigi Oy tilannekatsaus

SoteDigi Oy tilannekatsaus SoteDigi Oy tilannekatsaus 7.5.2018 1 SoteDigi Oy, toiminta-ajatus Yhtiön toiminta-ajatuksena on kehittää ja hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja ja uusia palvelutapoja. Niillä

Lisätiedot

POP maakunnan ICT-valmistelu

POP maakunnan ICT-valmistelu POP maakunnan ICT-valmistelu Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen 4.4.2018 Valtiovarainministeriössä Juhani Heikka, ICT-vastuuvalmistelija Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus (PPL) Esityksen sisältö

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Vimana Oy LapIT:n kansallisena kumppanina maakuntauudistuksessa Kalle Toivonen

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Vimana Oy LapIT:n kansallisena kumppanina maakuntauudistuksessa Kalle Toivonen ICT-PALVELUKESKUS OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Vimana Oy LapIT:n kansallisena kumppanina maakuntauudistuksessa Kalle Toivonen 16.08.2018 OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy (Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy 15.11.2018 Hankkeen tehtävä ja tavoitteet Järjestäjän työkalut ja tietojohtaminen hanke tuottaa maakunnille yhteisiä järjestämisen

Lisätiedot

Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen. Case Pirkanmaa

Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen. Case Pirkanmaa Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen Case Pirkanmaa Rami Nurmi ICT-vastuuvalmistelija Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistushanke 5.11.2018 1 www.pirkanmaa2021.fi 79 23 KUNTAA

Lisätiedot