Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi. Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi. Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos"

Transkriptio

1 Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos

2 Vuorovaikutusvuoren valloitus Kirjoittakaa lapulle, mikä vuorovaikutustaitojen tai suullisen kielitaidon opetuksessa ja oppimisessaon tarpeellista tai ilmeistä (1 asia/ tarralappu). Kiinnittäkää lappunne jäävuoren näkyvään osaan. Kirjoita lapuille, mikä vuorovaikutustaitojen tai suullisen kielitaidon opetuksessa ja oppimisessa mietityttää, herättää tunteita tai jarruttaa mutta ei ole näkyvissä, ts. on jotenkin pinnan alla (1 asia/tarra-lappu). Kiinnittäkää lappunne jäävuoren vedenalaiseen osaan.

3 Muutama näkökulma siihen, miksi vuorovaikutustaidot puhuttavat

4 Jos poika toimi kuin koulu odottaa, häntä ei palkita samoin kuin tyttöjä. Kun tutkimuksessa poistettiin temperamentin selitysosuus poikien ja tyttöjen äidinkielen arvosanojen ero kaventui 65 prosenttia. (Mullola) Yritän olla tietoinen temperamentin vaikutuksesta. Silti opetussuunnitelmaan on kirjattu tietyt sosiaaliset taidot, jotka pitää saavuttaa. Kannustan kyllä lapsia osallistumaan opetukseen (Karjula)

5

6 KS Tiedon hankkiminen auttaa ymmärtämään omaa jännitystä. Ymmärryksen kautta voi hyväksyä oman jännityksensä. Hyväksynnän jälkeen on helpompi alkaa harjoitella esiintymistä ja siten kehittyä varmemmaksi.

7 Kolmasosa korkeakouluopiskelijoista jännittää ryhmätyöskentelyä ja esitelmien pitoa niin paljon, että kokee sen opiskelulle haitaksi. Päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi harjoitella sosiaalista olemista ja kanssakäyntiä. Tärkeintä on viestiä, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ihminen saa olla oma itsensä, olemme erilaisia ja lämpenemme eri tavoin. (Psykologi Minna Martin)

8 Mitä ymmärrämme sosiaalisuudella ja vuorovaikutustaidoilla? Sosiaalisuus synnynnäinen temperamenttipiirre - halu ja kiinnostus olla muiden ihmisten seurassa Sosiaaliset taidot kokemuksen ja kasvatuksen kautta opittuja taitoja - taitoa selvitä erilaisista sosiaalisista tilanteista Keltinkangas 2010 KAKSI ERI ASIAA

9 SUULLINEN KIELITAITO SOSIAALISET TEKIJÄT (henkilöiden määrä, status, sukupuoli, kielitaito) KIELELLINEN KOMPETENSSI (kielellinen tieto, diskurssitieto, pragmaattinen ja sosiolingvistinen tieto) KANAVA (kasvokkain, median välityksellä jne.) SYÖTE (määrä, laajuus, esitystapa) PUHE- TILANNE SUULLINEN KIELITAITO FYSIOLOGISET EDELLYTYKSET FYYSINEN/PSYKOLOGINEN TILA FYYSISET OLOSUHTEET KOGNITIIVISET TEKIJÄT Tarnanen & Huhta 2006 TILANTEEN LUONNE (tuttuus, kompleksisuus, diskurssilaji) PUHUMISEN TEHTÄVÄSSÄ Tehtävän onnistuminen Tavoitteiden saavuttaminen Asenne/motivaatio Sujuvuus Tilanteeseen sopivuus Sanasto Rakenteiden hallinta Ääntäminen jne.

10 Suullinen kielitaito ja vuorovaikutustaidot opetuksessa Ensisijaisesti kohteena Harjoittelun määrä Aktiviteettien luonne (millaista kommunikointia harjoituttavat) Aktiviteettien monipuolisuus Aktiviteettien haastavuus Välillisesti kohteena Opettajapuheen ja oppilaiden osallistumisen ja tekijyyden määrä ja laatu Aktiviteettien luonne (vrt. kirjalliset vs. suulliset tehtävät, yksilötyöskentely vs. ryhmätyöskentely)

11 Vuorovaikutustaidot 2016 OPSissa Suomen kieli ja kirjallisuus 7 9 Opetuksen tavoitteet Laajentaa oppilaan taitoa ja motivaatiota toimia tavoitteellisesti, eettisesti ja vuorovaikutussuhdetta rakentaen erilaisissa viestintäympäristöissä Monipuolistaa oppilaan ryhmäviestintätaitoja ja kehittää hänen taitojaan perustella näkemyksiään sekä kielellisiä ja viestinnällisiä valintojaan Monipuolistaa oppilaan taitoja ilmaista itseään erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman ja teatterin keinoin Syventää oppilaan viestijäkuvaa niin, että hän oppii havainnoimaan omaa viestintäänsä, tunnistamaan vahvuuksiaan sekä kehittämisalueitaan erilaisissa, myös monimediaisissa viestintäympäristöissä

12 Taito toimia vuorovaikutustilanteissa 2016 OPSissa, Englanti, A-oppimäärä 7 9 Opetuksen tavoitteet Rohkaista oppilaita vahvistamaan ja laajentamaan kielitaitoaan ja soveltamaan sitä uusissakin tilanteissa Opettaa oppilasta syventämään taitoaan käyttää englanninkielisen viestinnän keinoja, vakiintuneita fraaseja, kierto- ja täyteilmauksia ja muuta kompensaatiota Lisätä oppilaan taitoa viestiä kielellisesti ja kulttuurisesti asianmukaisesti Kasvutavoitteista: vahvistaa halukkuutta ja taitoa toimia monikielisissä ja kulttuurisissa ympäristöissä

13 Mitä oppilaiden tulisi osata tehdä? Tavoitteet Aktiviteetit Millaiset aktiviteetit mahdollistavat saavuttamaan tavoitteet? Arviointi Millainen arviointi tarjoaa tietoa tavoitteiden saavuttamisesta?

14 Kognitiiviset ja (sosio-) konstruktivistiset oppimisteoriat Aktiivinen tiedon rakentaminen Oppijan aikaisempi tieto Sisäinen motivaatio Metakognitiot (säätely, valvonta) Ymmärtäminen keskeistä Tilanteisuus Neuvottelu, yhteisöllisyys Opetussuunnitelma 2016 Oppilas aktiivinen toimija. Oppii reflektoimaan oppimistaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Yhdessä tekeminen, ajatteleminen, tutkiminen Luova ja kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu Arviointi OPS 2016 Tietoisuus tavoitteista, oppimisen tuloksista ja tavoista edistää omaa oppimista Monipuolista Osallisuutta ja keskustelua edistävää Kohdistuu sekä oppimisprosessiin että oppimisen tuloksiin

15 Luominen Arvioiminen Analysoim. Uuden luominen Kriittinen arviointi Tutkiminen Suunnitella, luoda, kritisoida, puolustaa, kategorisoida, tutkia Tuottaa testata verrata Bloomin taksonomian pohjalta Soveltaminen Tiedon käyttäminen uudessa mutta samanlaisessa tilanteessa Käyttää, ratkaista, soveltaa, mallintaa Ymmärtäminen Tiedon ymmärtäminen ja tarkoituksenmukaistaminen Tulkita, selittää, tiivistää, pohtia Muistaminen Tiedon etsiminen ja muistaminen Listata, nimetä, määritellä, sijoittaa

16 - Kuuntelevatko oppilaat toisiaan? - Tekevätkö he toisilleen kysymyksiä, entä ehdotuksia? - Selittävätkö he toisilleen merkityksiä? - Tutkivatko he toistensa mielipiteitä ja niiden perusteluja? - Hyväksyvätkö he mielipiteisiinsä kohdistuneen kritiikin? - Tekevätkö he vertailuja, arviointeja ja erittelyjä? U U D E N V A L T A U S - Miten suullisia taitoja arvioidaan? - Käytetäänkö itsearviointia, entä vertaisarviointia? - Onko arvioinnin kohteena myös? - sitoutuminen ryhmän työskentelyyn ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen - oman oppimisen edistäminen - muilta oppiminen ja oman osaamisen jakaminen -ryhmän yhteisöllisyyden tukeminen

17 Arviointikriteerit arvosanalle 8 Suomen kieli ja kirjallisuus Tavoitteen mukainen toiminen erilaisissa viestintäympäristöissä ja tilanteissa ja muiden puheenvuorojen ymmärtäminen Mielipiteen ilmaiseminen ja sen perusteleminen uskottavasti, toisten näkemysten huomioiminen ja yhteistyön tekeminen Itsensä ilmaiseminen tavoitteen ja tilanteen mukaan. Spontaanin ja valmistellun puheenvuoron tai puheesityksen esittäminen Omien vuorovaikutustaitojen arvioiminen palautteen pohjalta ja kehittämiskohteiden nimeäminen Englanti A-oppimäärä Keskusteluihin osallistuminen ja mielipiteiden ilmaiseminen melko vaivattomasti jokapäiväisissä tilanteissa Aloitteellisuus viestintätilanteissa, ymmärtämisen varmistaminen, kiertostrategioiden käyttö, merkitysten päättely Sosiaalisten konventioiden tietäminen, kohteliaisuussääntöjen tunteminen ja huomioiminen keskustelussa Ymmärtää pääasiat ja joitakin yksityiskohtia normaalitempoisesta yleiskielisestä puheesta, ja osaa kertoa ydinkohtia ja joitakin yksityiskohtia tutuista aiheista

18 Opettaja-arvioinnin rinnalla vertais- ja itsearvioinnin etuja Jaetut arviointikriteerit selkiyttävät, mitä itse asiassa tehtävän suorittamiselta edellytetään ja millaisia odotuksia siihen liittyy. Rohkaisee ja vastuuttaa opiskelijoita lisää tekijyyttä ja omistajuutta omaan oppimiseen. Rohkaisee reflektoimaan toimintaa ryhmässä ja omaa panosta ryhmäprosessin onnistumisessa. Huomio myös arviointitaitojen kehittymisessä. Tarjoaa mielekkäämpää/hyväksyttävämpää palautetta opiskelijalle, koska se tulee ryhmän jäseniltä. Joidenkin opiskelijoiden mielestä vertaisarviointi on reilua, koska jokaisella opiskelijalla on arviointivastuu. Voi vähentää vapaamatkustajuutta, koska vertaisryhmälle tehtävä arviointi koetaan tärkeäksi.

19 Millaisin aktiviteetein eteenpäin? Mikä jo toimii? Mitä aktiviteetteja tarvitaan lisää? Millaisia uusia aktiviteetteja tarvitaan?

20 Mikä näiden sarakkaiden asioista on sinulle helpointa? Entä vaikeinta? Oman mokan myöntäminen Positiivisen palautteen antaminen Rakentavan palautteen antaminen Oman onnistumisen myöntäminen Positiivisen palautteen vastaanottaminen Rakentavan palautteen vastaanottaminen Miksi positiivista/rakentavaa palautetta on vaikea antaa/vastaanottaa? (pelot, estot, kulttuurierot, oma kokemus, ikä, asenne?) Lähde: ENO - Ennakoiva ohjaus työelämässä

21 KYSYÄ KUUNNELLA VÄITTÄÄ NEUVOA OHJATA KESKUSTELLA NEUVOA OHJATA KYSYÄ KUUNNELLA KESKUSTELLA VÄITTÄÄ ARVIOIDA PERUSTELLA VÄITTÄÄ OHJATA IDEOIDA KUUNNELLA IDEOIDA SOVELTAA PERUSTELLA VASTATA TUTKIA PERUSTELLA KIITOS! KYSYÄ KUUNNELLA VÄITTÄÄ NEUVOA OHJATA KESKUSTELLA NEUVOA OHJATA KYSYÄ KUUNNELLA KESKUSTELLA VÄITTÄÄ ARVIOIDA PERUSTELLA VÄITTÄÄ OHJATA IDEOIDA KUUNNELLA IDEOIDA SOVELTAA PERUSTELLA VASTATA TUTKIA PERUSTELLA KYSYÄ KUUNNELLA VÄITTÄÄ NEUVOA OHJATA KESKUSTELLA NEUVOA OHJATA KYSYÄ KUUNNELLA KESKUSTELLA VÄITTÄÄ ARVIOIDA PERUSTELLA VÄITTÄÄ OHJATA IDEOIDA KUUNNELLA IDEOIDA SOVELTAA PERUSTELLA VASTATA TUTKIA PERUSTELLA

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI Mirja Tarnanen mirja.tarnanen@jyu.fi Miksi arviointia tulisi kehittää? 2000-luvun muutokset; globaalius, muuttoliikkeet, digitalisaatio, kestävä kehitys Kansalaisena elämisen

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia. Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

O K L A M I R J A TA R N A N E N

O K L A M I R J A TA R N A N E N TUTKIVA OPPIMINEN JA ARVIOINTI O K L A 1 2 0 9 2 0 1 8 M I R J A TA R N A N E N KOHTI AKTIIVISTA OPPIMISTA Keskeistä aktiivissa lähestymistavoissa Oppija on keskiössä; hän on aktiivinen Oppimista suunnitellaan,

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Oppijan itsearviointitaidot

Oppijan itsearviointitaidot Oppijan itsearviointitaidot Kielten uudet opetussuunnitelmat eväitä laatijoille ja toteuttajille Tulevaisuuden tendenssejä ja taitoja Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja koulutusjärjestelmä? Tieto-

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 8. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 9. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 7. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA

ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA Mirja Tarnanen Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Orientaatiota arviointiin Palauta mieleesi arviointikokemuksiasi opettajana tai oppilaana/opiskelijana.

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa. 1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa KV-kevättapaaminen, OPH:n kv-hankkeet Hatanpään lukio Annamari Kajasto, projektisuunnittelija 25.4.2014 Jossain kaupungissa on maailma näytteillä Mitä

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä?

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? TAVOITTEET: Alaansa liittyvien tekstien keskeisten käsitteiden, olennaisen sisällön ja tarkoituksen ymmärtäminen Tiedonhankinta eri tavoilla eri lähteistä

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Ongelmia voi olla.. missä tahansa opintojen vaiheissa Eniten ekana vuonna ja gradun kanssa, myös syventäviin siirryttäessä yllättävästi: huippu opiskelija

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp

2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp 2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto

Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto Äidinkieli ja kirjallisuus Tuntijakotyöryhmän kokous 20.1.2010 Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 20.1.2010 1 Äidinkieli ja kirjallisuus tieto-, taito- ja taideaine - Äidinkieli

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Tutkivan oppimisen ote u Artikkelien etsiminen ja lukeminen > ymmärryksen syventäminen Mikämikä-päivä Vaajakumpu 8.3.2016 u 3D (Johanna ja Jenni) u 4B (Pauliina ja Tiina)

Lisätiedot

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 Oppilaan nimi ja syntymäaika VUOSILUOKKA 3 Oppimaan oppimisen taidot tiedot itsestä oppijana: vahvuudet ja kehittämisen kohteet tavoitteenasettelutaito

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Haasteita opinnoissa Opinnot eivät käynnisty Opinnot jumahtavat Opinnot eivät pääty.. Kielipelkoiset Graduttajat Opiskelutaidot puutteelliset Vitkastelijat

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ FAB OPPIMISPROSESSIN AIKAISEN ARVIOINNIN KRITEERIT VIERAIDEN KIELTEN OPPIMISELLE & OPETUKSELLE KORKEAKOULUISSA 2015-1-PL01-KA203-016474 VERTAISHAVAINNOINTILOMAKE Havainnoinnin

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta LAAJA-ALAINEN ALAINEN OSAAMINEN NYT JA TULEVAISUUDESSA ½-veson OPS-työpaja 01.10.2014 Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta L1 Ajattelu ja ajattelemaan oppiminen Oppilaan omien oppimistaitojen tunnistaminen

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015 ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat

Lisätiedot

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5. S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.2017 Katri Kuukka Tiina Muukka Satu Lahtonen Keskeistä lukutaitovaiheessa

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Anna-Kaisa Mustaparta Opetusneuvos Opetushallitus Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Lisätiedot