Niin mielenterveys- ja päihdepalveluissa kuin korvaushoidossakin asiakas- ja käyntimäärät säilynevät vuotta 2012 vastaavalla tasolla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Niin mielenterveys- ja päihdepalveluissa kuin korvaushoidossakin asiakas- ja käyntimäärät säilynevät vuotta 2012 vastaavalla tasolla."

Transkriptio

1 Aikuispsykososiaaliset palvelut, talousarvio 2013 Seija Heikkonen Yksikön kaikkien tiimien asiakas/potilastyössä pyritään toimimaan oma työntekijä - mallin mukaan, mutta kehitetään yksilöinterventioiden lisäksi ja tueksi myös ryhmäinterventioita. Erityisinä kehittämiskohteina ovat edelleen mielenterveystiimin jonojen hallinta ja moniongelmaisten päihderiippuvaisten psykososiaalinen kuntoutustoiminta. Henkilökunnan hyvinvoinnista ja osaamisesta pyritään huolehtimaan, jotta palvelujen tuottamiselle säilyisi hyvä perusta. Niin mielenterveys- ja päihdepalveluissa kuin korvaushoidossakin asiakas- ja käyntimäärät säilynevät vuotta 2012 vastaavalla tasolla. Testamenttilahjoitusvaroista käytetään v samansuuruinen osuus ja samoihin käyttötarkoituksiin kuin v Laitoskuntoutusmäärärahaa myönnettiin vuodelle 2012 vähemmän kuin mitä tarve on ja vuoden 2011 toteuma oli. Kun lähdetään vuoden 2011 toteuman pohjalta, niin tämä summa korotettuna 3 %:lla riittänee vuodelle Mielenterveysyksikössä on varattu vuodelle 2013 työsuhteisten palkkoihin euroa enemmän kuin mitä vuoden 2011 toteuma oli. Määrärahan merkittävä korotustarve johtuu kahdesta seikasta: 1) Vuoden 2011 toteumassa näkyvä euron sijaismääräraha käytettiin mielisairaanhoitajan sijaisuutta tehneen psykologin palkkaan, joten tuo summa ei sisältynyt vielä v työsuhteisten palkkoihin. Nyt nimikemuutos on vahvistettu ja toimeen valittu vakinainen psykologi, joten hänen palkkansa kuuluu sisällyttää tähän kohtaan. 2) Sote-palvelujen lautakunnan syksyllä 2011 myöntämän jononpurkupsykolologin tilapäisen toimen palkkakulut eivät näy vielä vuoden 2011 toteutumassa, koska ylimääräinen psykologi saatiin palkattua vasta keväällä Mielenterveyden häiriöistä kärsivien asiakkaiden jonotusajan pitämiseksi kohtuullisena ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon menojen vähentämiseksi on välttämätöntä, että tämä jononpurkupsykologin tilapäinen toimi muutetaan vakinaiseksi vakanssiksi. Siksi myös tämän vakanssin palkkakulut on huomioitu mielenterveysyksikön työsuhteisten kuukausipalkkaisten määrärahassa. Kohonneet palkkakulut saataneen takaisin alentuneina psykiatrisen erikoissairaanhoidon kustannuksina (= häiriöpalveluiden kustannusten vähenemisenä) Korvaushoidossa on ollut huhtikuusta 2010 lähtien määräaikainen ohjaajan toimi. Määräaikaisuus päättyy Ohjaaja on varsinaisesti ainut korvaushoidossa olevien potilaiden psykososiaaliseen kuntoutukseen keskittyvä työntekijämme. (Tällaiseen kuntoutustoimintaan tarvittaisiin huomattavasti enemmänkin panostusta, mistä syystä suunnitteilla on päivätoimintayksikön käynnistäminen yhteisöhoidollisin periaattein.) Näin ollen ohjaajan toimen vakinaistaminen on hyvin tarpeellista. Hänenkin työpanoksensa vähentänee pitkällä tähtäyksellä sekä erikoissairaanhoidon että ostopalveluina hankittavien laitoskuntoutusjaksojen käyttöä. Korvaushoidon

2 työsuhteisten kuukausipalkkaisten määrärahaan on sisällytetty siksi myös hänen palkkansa edelleen, mikä ei näy lisäyksenä vuoden 2011 toteumaan verrattuna, koska hänen palkkakulunsa ovat olleet mukana jo tuossa toteumassa. Kuluvana vuonna aloitettua henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen vahvistamista jatketaan, mistä syystä tähän liittyviin menokohtiin on kaikille tiimeillemme varattu vuoden 2012 talousarviota vastaavat summat, jotka eivät perustu suoraan vuoden 2011 toteumaan. Arja Iho Kotitiimiin on sisällytetty kolme työntekijää, joista kolmas on tällä hetkellä vuoden määräaikaisella sopimuksella. Kotitiimi ottaa peruspalvelun piiriin erikoissairaanhoidosta pääasiassa kroonikkopotilaat, jotka eivät enää tarvitse erikoissairaanhoitoa. Kotitiimin toiminnalla on pystytty tehokkaasti tukemaan pitkäaikaisten mielenterveyspotilaiden arkea ja estämään/lyhentämään sairaalahoitojaksoja. Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta vastaa osaltaan psykososiaaliseen tuen tarpeeseen, jonka avulla asiakkaat pystyvät asumaan itsenäisesti omissa asunnoissaan. Päihdehuollon hoitokoti- ja asumispalveluiden käyttö on lisääntynyt nopeasti ensi sijaisesti siitä syystä, että sairaalasta kotiutetaan aiempaa huomattavasti nopeammin potilaita ja alle 65-vuotiaat päihteiden käyttäjät kotiutetaan aikuissosiaalityön ohjaajien tuella. Joskus kotiuttamista edeltää hoitokotijakso ennen omaan asuntoon tai tukiasuntoon palaamista. Kotiuttamista ja tukiasunto-ohjausta tekee määräaikainen asumisohjaaja ja puolikkaalla työajalla toinen ohjaaja.

3 Aikuissosiaalityö, talousarvio 2013 Arja Iho Sosiaalityön ja toimeentulotuen asiakasmäärien jatkuvaan kasvuun, neuvonnan tarpeeseen, maahanmuuttajien kotouttamisen tarpeeseen ja nuorten yhteiskuntatakuuseen vastataan yhdellä sosiaalityöntekijällä, yhdellä etuuskäsittelijällä ja yhdellä palvelusihteerillä. Mainitut tehtävät on jo nyt hoidettu määräaikaisilla työsopimuksilla lakisääteisiin käsittelyaikoihin pääsemiseksi. Aikuissosiaalityön tulosalueella annettuun talousarvioraamiin sopeutuminen on kohdistettu viimesijaiseen sosiaalietuuteen eli toimeentulotuen avustuksiin. Tähän liittyy riski, että toimeentulotuen asiakasmäärät ja avun tarve jatkavat kasvuaan huolimatta tavoitteellisesta toiminnasta asiakkaiden aktivoimiseksi ja ohjaamiseksi muiden sosiaalietuuksien ja ansioiden piiriin. Sosiaalityön asiakasvastaanotosta, ohjauksesta ja toimeentulotuen käsittelystä ei ole lähdetty karsimaan, koska sosiaalityö ja toimeentulotuki ovat lailla vahvimmin suojattuja palveluita ja joihin on säädetty tiukat käsittelyajat ja joita Aluehallintovirasto ja Valvira valvovat. Minkäänlaisilla työn uudelleen järjestelyllä ei vähemmällä henkilömäärällä ole enää mahdollista tehtäviä hoitaa. Valtion pakolaisista maksama laskennallinen korvaus kotouttamiseen ts. työntekijöiden palkkamenoihin ylittää huomattavasti heidän palveluihinsa käytetyt resurssit. Työllistämistoimintaa pyritään edelleen lisäämään sekä nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluvien että pitkäaikaistyöttömien parissa. Aikuisten työpajan työnjohtaja on määräaikaisella työsopimuksella saakka. Hänen palkkansa on sisällytetty talousarvioon. Työmarkkinatukea passiivisesti saavien pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut koko vuoden 2012 ajan siitä huolimatta, että aktiivitoiminnan piiriin on saatu koko ajan enemmän työmarkkinatuen saajia. Talousarviossa on sosiaaliseen työllistämiseen varauduttu samalla summalla kuin ennen vuotta 2012, jolloin se talousarviokäsittelyssä leikattiin, koska työllistäminen on ensisijainen keino nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja pitkäaikaistyöttömyyden katkaisussa. Sosiaalisen työllistämisen avulla on ollut mahdollista työllistää ilman opiskelu- ja työpaikkaa olevia nuoria ja ilman kesätyötä jääneitä opiskelijoita kesäksi. Sosiaalinen asuminen on edelleen ainoa keino varmistaa asuminen sellaisille henkilöille ja perheille, jotka tarvitsevat arkeensa ja asumiseensa erityistä tukea ja ohjausta. Tukiasuntoja on vuositasolla eri asuntoa, mutta määrä vaihtelee vuoden mittaan. Asiakkailla on tukena määräaikainen asumisohjaaja ja puolikkaalla työajalla toinen ohjaaja. Määräaikaisen ohjaajan työsopimus päättyy Hänen palkkansa on varattu ensi vuoden talousarvioon, koska ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä sosiaalisesta asumisesta ja tukiasumisesta ilman ohjaushenkilöstöä. Asumisohjaaja toimii tukiasumistoiminnan lisäksi sairaalasta kotiutuvien päihteitä käyttävien asiakkaiden parissa. Asumisohjaajaresurssilla sairaalasta kotiutuminen on saatu hoidettua viivytyksettä, on kevennetty kotihoidon tarvetta ja on pystytty estämään jatkuvaa kotisairaalakierrettä tukemalla kotona selviytymistä kotikäynnein.

4 Kuntouttavaan työtoimintaan on sisällytetty vanhusten siivouspalvelun, Arkiavun, vetäjän palkka. Siivouksia tekevät työntekijät ovat pääasiassa kuntouttavassa työtoiminnassa. Vetäjä on tähän saakka palkattu kaupungin työllistämisvaroilla ja sosiaalisen työllistämisen varoilla. Siivoustyö vähävaraisten vanhusten kodeissa edellyttää luotettavuutta ja riittäviä asiakaspalvelutaitoja. Työllistämisvaroin palkatun ryhmän vaihtuvan vetäjän kanssa toimintaa on hyvin vaikea jatkaa. Siivousryhmän vetäjän tulee olla palkattu normaaliin työsuhteeseen.

5 Erikoissairaanhoito, talousarvio 2013 Katariina Korkeila Erikoissairaanhoidon talousarviossa pyritään perustason voimallisilla toimenpiteillä pitämään vuoden 2013 talousarvio vuoden 2011 tilinpäätöksen tasolla. Erityisvelvoitemaksuissa tulee lisänä ensihoidon siirtyminen sairaanhoitopiirin vastuulle ja tuotettavaksi lakisääteisesti vuoden 2013 alusta. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyy sairaanhoitopiirin tuotettavaksi huhtikuussa 2013, mutta kustannusrakenne on suunniteltu sellaiseksi, että yhteispäivystyksellä saadaan aikaan kustannussäästöjä.

6 Hallintopalvelut, talousarvio 2013 Sami Nieminen Hallintopalveluiden vuoden 2013 talousarvio ei pidä sisällään suuria muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2013 hallintopalveluiden alla jatkuu yksi hanke: Yhdessä oikeaan aikaan II. Hankkeessa on mukana Turun ammattikorkeakoulun hyvinvointipalvelujen tulosalue ja tällä yhteistyöllä vauhditetaan kehittämistyötä lasten ja perheiden ylisektorisissa palveluissa.

7 Hoito- ja hoivapalvelut, talousarvio 2013 Ritva Seppälä Ruskon hoito- ja hoivapalveluiden kehitys näyttää tasaiselta. Muistisairauksien varhaisen toteamisen, sairauden etenemisen ja ympärivuorokautisen hoidon tarpeen ehkäisemiseksi esitetään aikuisneuvolatoiminnan, matalan kynnyksen palveluohjauksen, sekä monimuotoisen päiväkeskustoiminnan aloittamista myös Ruskolla. Lisäksi talousarvioon on sisällytetty omaishoitajien työterveyshuollollisia palveluita. Raision hoito- ja hoivapalveluissa ikääntymisen tuoma paine ympärivuorokautisen hoidon kustannuskasvuun on kestämätön ilman varhaisen puuttumisen, dignostisoinnin ja kuntouttavien palveluiden lisäämistä palvelurakenteeseen. Talousarvioesitykseen on sisällytetty seuraavat ennaltaehkäisevät palvelut: aikuisneuvolatoiminta, matalan kynnyksen palveluohjauksen vahvistaminen ja hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Toimintakyvyn ylläpitämiseen tähtäävinä toimenpiteinä esitetään omaishoitajien terveydenhoitajatasoinen työterveyshuollon aloittamista sekä päivätoiminnan muuttamista monimuotoiseksi kuntouttavaksi pienryhmissä tapahtuvaksi toiminnaksi. Varhaisen diagnostisoinnin, iäkkäiden henkilöiden lääkityksen oikeellisuuden ja näiden kautta toimintakyvyn turvaamiseen/parantamiseen tähtäävän tavoitteen saavuttamiseksi esitetään kotihoitoon lääkäri-sairaanhoitajatyöparia kotona sekä vastaanotolla tapahtuvaan asiakastyöhön. Tämä työ tehdään tällä hetkellä geriatrisilla arviointi- ja kuntoutusjaksoilla GAK-osastolla terveyskeskussairaalassa. Ongelmana on riittämätön potilaspaikka- ja lääkäriresurssointi tarpeeseen nähden, josta syystä kotihoitoasiakkaat ohjautuvat tähän palveluun liian myöhäisessä vaiheessa eikä toimintakyvyn menettämisen uhka kotona asumiseen tarvittavalle tasolle on suuri. Edellä mainituilla toimenpiteillä, joiden kustannusvaikutus talousarviossa on noin euroa, pystytään yli 75-vuotiaiden ympärivuorokautisen hoivan peittävyyttä laskemaan 1,5 % nykyisestä. Erityisen suuri vaikutus edellä esitetyillä toimenpiteillä on kuitenkin alle 75-vuotiaiden raskaan hoidon tarpeen lisääntymiseen tulevaisuudessa. Tämän asiakasryhmän osuus ympärivuorokautisessa hoidossa on 20 %. Palvelutarve johtuu muistisairauksien lisääntymisestä ja on selkeässä kasvussa. Vaihtoehtoiskustannuksena edellä esitetylle toimenpidekokonaisuudelle talousarviovuonna 2013 on euroa pitkäaikaisen laitoshoidon pysymisestä nykytasolla. Raision osalta vuoden 2013 talousarvio sisältää vuodelle 2013 esitetyn lisätilauksen sekä palvelutarpeen kasvun, yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa.

8 Kuntoutus, talousarvio 2013 Tiina Virtanen Kuntouttavien asiakasmäärät nousevat kaikilla osa-alueilla verrattuna vuoteen Puheterapiassa on yksi terapeutti enemmän, joten henkilöstökulut ja esimerkiksi tarvikekulut lisääntyvät. Myös muualle sijoitetuille lapsille on puheterapiaa ostettava. Asiakasmäärät ovat nousseet avokuntoutuksessa arviolta 10 %, kehitysneuvolassa 25 % ja pelkästään Raision lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinearvioinnissa, -ostoissa ja - ohjauksessa 25 %. Ruskolaisten avokuntoutus omana työnä on lisääntynyt lähes 30 % ja ostopalvelun osuus on vähentynyt. Lääkinnällisessä kuntoutuksessa pitkäaikaissairailla Ruskon ostopalvelujen osuus on lisääntynyt 25 %. Ruskon puheterapian asiakasmäärä on lisääntynyt lähes 50 %, jonka on mahdollistanut vuonna 2012 saatu uusi puheterapian toimi. Kehitysneuvolassa on lisätty Harjaantumisluokkien oppilaiden psykologipalvelujen ostopalvelut. Asiakasmäärien merkittävä nousu edellyttää joko henkilöstön määrän lisäämistä erityisesti toimintaterapiassa ja psykologipalveluissa tai budjetointia ostopalveluihin ja hankintoihin, joka nyt on toteutettu vuoden 2013 budjettiin. Tämä on edellytys hoitotakuun täyttymiselle. Kuntoutuksessa on viime vuosina suunnitelmallisesti painotettu etupainotteisia palveluja oikea-aikaisesti ja terapian toteuttamista perusterveydenhuollossa erikoissairaanhoidon sijaan. Tämän lisäämiseksi nykytasosta on edelleenkin runsaasti painetta erikoissairaanhoidosta. Raision veteraanirahaa on varattu siivouspalveluihin ja kuntoutukseen. Valtion veteraaniraha ei riitä koko tarpeeseen. Raisiossa veteraanien määrä lisääntyy.

9 Perhepalvelut, talousarvio 2013 Mikko Hulkkonen Raision perhepalveluiden tulosalueen talousarvioesityksen kokonaissumma on liki samalla tasolla ( euroa suurempi) kuin edellisen vuoden tilinpäätös ja 7,8 %- yksikköä suurempi kuin vuoden 2012 talousarvio, johon verrattuna suurimmat lisäykset sisältyvät yleisen kustannusten nousun ja palkankorotusten lisäksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ostopalveluiden kustannuksiin, joissa siitä huolimatta on pyritty tavoitteelliseen budjetointiin. Tulosalueen talousarvioesityksen tasossa pysyminen edellyttää kuitenkin konkreettisia toiminnallisia ja organisatorisia uudistuksia lasten, nuorten ja perheiden ylisektoriseen työhön. Tulosalueen taloutta rasittavat kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ostopalvelujen kustannuksissa kaksi merkittävää ristiriitaa : toisaalta palvelutarpeeseen liittyen se, että lasten kotiuttaminen ja itsenäistyminen ei tehostamistoimenpiteistä huolimatta voi inhimillisistä syistä johtuen noudattaa samaa tahtia kuin uusien jatkuvasti lisääntyvien sijoitustarpeiden syntyminen sekä toisaalta ostopalvelutuotantoon liittyen se, että palveluntuottajien hinnankorotukset aiheuttavat toistuvasti ei-itseaiheutetun lisärasitteen tulosalueen taloudelle. Kuluvan vuoden korkeimman hinnankorotuksen (12 %) vaikutus noin 30 pitkäaikaisesti sijoitetun lapsen vuoden hoitovuorokausihinnoissa onkin laskennallisesti yli euroa. Toiminnallisesti talousarvioesityksessä on sitouduttu seuraaviin strategisiin valintoihin, jotka ovat osa perhepalveluiden palvelustrategiaa ja jo kuluvan syksyn 2012 sopeuttamisohjelmaa: a) perhekeskuksen kehittämiseen nopean lasten ja nuorten mielenterveystyön ja perhepalvelun ylisektoriseksi yksiköksi on varattu Kaste-hankkeen edellyttämä 25 %:n omavastuuosuus eli noin yhden työntekijän henkilöstökulut, b) sijaisperheiden palkkioihin on varattu viime vuoden tilinpäätöstä suurempi määräraha, sillä perhesijoitusten suhteellisen osuuden kasvattaminen on edellytys sijaishuollon kustannuskehityksen hillitsemiselle, c) kahden vuoden takaisinmaksukokeilun tuottaman selvän kustannussäästön perusteella jatketaan kahden lastensuojelun avohuollon työntekijän jo kuluvan vuoden talousarvioon sisältyviä työsuhteita uusien sijoitusten estämiseksi, sekä d) sivistystoimen kanssa neuvotellaan oppilashuoltotoiminnan koordinaation tehostamisesta ja nuorisotyön niveltämisestä tiiviimmin perhepalvelujen toimintaan. Perheneuvolan suoritteissa ja tulomuodostuksessa on otettu huomioon toisaalta se, että aiemmin yli vuoden mittainen asiakasjono on saatu lähes täysin purettua ja asiakasmäärät ovat sen seurauksena kasvaneet, mutta toisaalta se, että ulkopuoliset sopimuskunnat ovat lisäämässä omaa vastaavaa palvelutuotantoaan, mistä syystä tuloja kertynee vain aiempien vuosien toteumaa vastaava summa. Koko tulosalueen tulokertymä on arvioitu kuluvan vuoden talousarviotasoa 16 %-yksikköä suuremmaksi, mikä palvelutuotannon tasolla edellyttää täyden vakanssitäytön ylläpitämistä.

10 Suun terveydenhuolto, talousarvio 2013 Sari Hänninen Talousarvio on laadittu sisältämään muun muassa palkankorotukset sekä kattamaan vuoden 2012 talousarviossa ylittyvät osiot (mm. erilliskorvaukset, lääkkeet ja hoitotarvikkeet). Esitys sisältää opetushoitajan lisävakanssin (työajasta osa hml opiskelijoiden opetukseen, osa puhelintyöhön varmistamaan lakisääteisen välittömän yhteydensaannin viikon ruuhkaisimpina päivinä). Hajautus on osin lakisääteistä ja tavoitteena on turvata hammaslääkärityövoiman rekrytointi ns. orientoinnin poistuessa. Henkilökunnan koulutusmahdollisuudet parantuvat. Esitys sisältää myös ostopalvelujen käytön jatkossa: edelleen osa erikoishammaslääkäripalveluista joudutaan ostamaan (kesken olevat oikomiset jatkuvat, protetiikkaa joudutaan myös ostamaan). Kirurgiset palvelut tehdään omana työnä, mikäli mahdollista (tässä tapauksessa osa op-rahasta käytetään kirurgin palkkakustannuksiin). Kliinisen alan erikoishammaslääkärin vakanssi esitetään muutettavaksi ylihammaslääkärin vakanssiksi. Palkkakustannuksissa ei suurta eroa - jonkin verran vähemmän potilastuloja näin tulee (kompensoituvat osin muiden hml:n pystyessä hoitamaan enemmän asiakkaita). Oikojahammaslääkärin vakanssin täyttöön on varauduttu. Esitykseen on sisällytetty myös hyvin karkea ja varovainen arvio ympärivuorokautisen hammaslääkäripäivystyksen kustannuksiksi. (tarkoitus alkaa , on lakisääteinen). Investoinneissa esitetään vuodelle 2011 sähköisiin asiakaspalveluihin varatun rahan palauttamista talousarvioon (ei ehditty hankkia mm. tekstiviestimuistutusta ja sähköisiä ajanvarauspalveluja vuonna 2011). Lisäksi investoinnit sisältävät joitakin kone- ja laitehankintoja. Myös sijaisiin on varattu, rahoitusta mm. hoitajan ja välinehuoltajan tehtäviin, jonkin verran hammaslääkärin sijaisuuksiin (välttämätöntä, jotta rekrytointi jatkossakin sujuu).

11 Työterveyshuolto, talousarvio 2013 Katariina Korkeila Uusia isoja avauksia ei ole tehty. Kustannustason nousua (mm. palkat, palvelujen ostot) on kompensoitu lisäämällä tuloja, mikä tarkoittaa hinnankorotuspainetta työterveyshuollon suoritelaskutukseen (sairaanhoidon osalta n. 6 %, lakisääteisen terveydenhoidon osalta tulot on sidottu Kelan korvauksiin). Vaikka menot ylittävät raamin, tulonmuodostuksella saadaan nettotulos näin tasapainotettua.

12 Vammaispalvelut, talousarvio 2013 Arja Iho Vammaispalveluissa on pientä, tasaista kasvua lukuun ottamatta henkilökohtaista apua, jossa on odotettavissa merkittävää palvelutarpeen kasvua. Toisaalta henkilökohtaisen avun myöntämisellä voidaan monissa tapauksissa ehkäistä tai myöhentää asumispalveluiden piiriin tuloa. Paula Ranne Ruskolla lisääntyy palveluasumisen sekä avohuollon tukitoimet, koska asiakkaiden tarpeet ovat lisääntyneet ja näin ollen palvelut muuttuvat. Raisiossa pienten ja nuorten lasten intervallit ja asumisharjoittelut painotetaan perhehoitoon. Perhehoidosta kouluun meno taksilla jää kehitysvammahuollon maksettavaksi. Ruskolle on tehty perhehoitoon oma menokohta kesken vuotta 2012, tilinpäätöksessä tullaan tarkistamaan menojen oikea kohdentuminen. Raisiossa avohuollon tukitoimet työtoiminnan ja koululaisten iltapäiväkerhon osalta lisääntyvät. Palveluasumisessa painotetaan kuntoutukseen tarkoittaen, että palveluportaassa tapahtuu muutosta vähintään viiden vuoden välein eri asumismuodoissa. Tavoitteena on mahdollisimman itsenäinen asuminen ja sitä tukeva työtoiminta.

13 Vastaanottopalvelut, talousarvio 2013 Sirpa Vahtera Terveysneuvonnan alueella toiminta on vakiintumassa neuvola- ja koulu/opiskelijaterveydenhuollon asetuksen vaatimiin toimintoihin. Maahanmuuttajille äitiys- ja lastenneuvolapalvelut ovat saamassa niille tarkoitetun osuuden. Palvelut kohdentuvat aikaisempaa paremmin maahanmuuttajaväestöön. Terveysneuvonnan asiakasmäärät ovat lähes ennallaan, väestön kasvussa ei suuria muutoksia tapahtune. Mutta käyntimäärissä on nousua laajojen terveystarkastusten myötä. Koko perheen tarkastuksella pyritään huomioimaan varhain perheen pahoinvoinnin aiheuttajat ja saamaan niihin välitön apu. Terveysneuvonnan yhteistyö on tiivistynyt koulutoimen ja päivähoidon kanssa. Varhainen huomio lastensuojeluun liittyvissä tilanteissa yhteistyössä koulun ja päivähoidon kanssa jatkuu, työtä kehittäen. Katariina Korkeila Jatketaan toimenpiteitä erikoissairaanhoidon kustannusten hillitsemiseksi (vastaanottopalveluiden kehittämisohjelma). Isoimmat muutostarpeet liittyvät virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen ja sairaankuljetuksen siirtymiseen sairaanhoitopiirin hoidettavaksi. Varsinaisia uusia henkilöstöavauksia on vain vähän, Effica-pääkäyttäjän lisäresursointi (1 HTV) ja psykiatrisen sairaanhoitajan lisäresursointi lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon hillitsemiseksi (1 HTV) sekä Ruskon lisäresurssit (½ lääkäriä, 1 hoitaja, yht. 1,5 HTV) vuonna 2012 tehdyn päätöksen mukaisesti. Tiimityömallin kehittämistä ja toimenpiteitä jatketaan. Virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen siirtyessä T2-sairaalan yhteispäivystykseen voidaan edelleen selkiyttää päiväaikaisen akuuttitiimin ja muiden tiimien toimintamalleja, mutta samalla päiväaikainen työ lisääntyy, jolloin tulee lisätilan ja sen kalustamisen tarvetta. Tehtäväsiirtoja lääkäreiltä hoitajille jatketaan. Lääkärien siirryttyä työajalliseen työskentelymalliin palkkausjärjestelmä on muuttunut suoriteperusteisesta palkkauksesta kokonaispalkkaukseksi. Virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen siirtymisen jälkeen toteutettavan lääkäreiden varallaolopäivystyksen kustannuksiin on varauduttu 8 kk osalta kustannuseränä. Lääkärikäyntejä terveysasemalle saadaan tuotettua vähän enemmän, jos talousarvioon saadaan kotihoidolle oma lääkäri. Palvelujen ostoissa on varauduttu Effica-potilastietojärjestelmän tuleviin muutostarpeisiin edestä; muutosten suuruusluokasta ei ole talousarviovaiheessa täyttä varmuutta. Materiaalikustannuksissa on varauduttu hoitotarvikkeiden, ilmaisjakelun ja lääkkeiden osalta vuoden 2011 toteutuneiden kustannusten tasolle, samoin kuvantamis- ja laboratoriokustannuksissa. Sairaankuljetuksen osuus on siirtynyt erikoissairaanhoidon tauluun.

14 Vastaanottopalveluiden osalta raamin ylittävät kustannuserät on pääsääntöisesti vähennetty erikoissairaanhoidon taulusta, koska kaikilla esityksillä vahvistetaan perustasoa ja vähennetään erikoissairaanhoidon kustannuksia.

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Rusko Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Suun terveydenhuolto

Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuoltoon kuuluvat kunnalliset hammashuoltopalvelut. Osana analyysiä tarkastellaan myös yksityisiä ostopalveluita sekä erikoishammashoitoa. SUUN TERVEYDENHUOLLON YHTEENVETO

Lisätiedot

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone - KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62 KOKOUSAIKA 15.10.2013.2013 klo 18.00- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Teemu Pakarinen, pj Seija

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen:

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen: Aikuissosiaalityö Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 384 2 227 1 970 + 88,46 % /

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Koko tulosalueen tasolla toimintakate pysyi hyvin talousarvion puitteissa tehostuneen tulojen kertymisen ansiosta.

Koko tulosalueen tasolla toimintakate pysyi hyvin talousarvion puitteissa tehostuneen tulojen kertymisen ansiosta. Tuottajan viestit tilaajalle, tilinpäätös 2012 Aikuissosiaalityö Arja Iho Sosiaalityön asiakkaiden määrä on kasvanut vuodesta 2011 (tp) 12,7 % työttömyyden kasvun ja pitkittymisen sekä vanhusväestön taloudellisen

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Testamenttilahjoitusvarojen käyttö on jatkunut suunnitellun mukaisesti, mutta palvelujen tuottajat eivät ole vielä ehtineet laskuttaa tänä vuonna.

Testamenttilahjoitusvarojen käyttö on jatkunut suunnitellun mukaisesti, mutta palvelujen tuottajat eivät ole vielä ehtineet laskuttaa tänä vuonna. Aikuissosiaalityö, toteuma 03-2013 Arja Iho Maaliskuun lopun toteutuman mukaan toimeentulotuen asiakasmäärä on pienempi kuin kahtena edellisenä vuotena vastaavaan aikaan. Tilastointityökalu on kuitenkin

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Tämän hetkisen arvion mukaan talousarvio on ylittymässä noin 1 058 300, josta erikoissairaanhoidon osuus on 670 000.

Tämän hetkisen arvion mukaan talousarvio on ylittymässä noin 1 058 300, josta erikoissairaanhoidon osuus on 670 000. 1 PERUSTURVALAUTAKUNTA Yleistä perusturvan taloudesta ajalta 1-4/2016: Perusturvan toimintakulut 1-4/2016 ovat 8 193 995 (käyttö 102,6%) ja toimintakulujen ylitys 208 325. Ylitystä selittää suurimmaksi

Lisätiedot

TUOTTAJAN VIESTIT TILAAJALLE, TA2014. Aikuispsykososiaaliset palvelut. Seija Heikkonen

TUOTTAJAN VIESTIT TILAAJALLE, TA2014. Aikuispsykososiaaliset palvelut. Seija Heikkonen TUOTTAJAN VIESTIT TILAAJALLE, TA2014 Aikuispsykososiaaliset palvelut Seija Heikkonen Testamenttilahjoitusvaroista käytetään v. 2014 samansuuruinen osuus kuin v. 2012 ja 2013 kh:n 22.8.2011 hyväksymän nelivuotissuunnitelman

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3 Talousarvion tilausten toteutuminen 30.6.2016 Kaupunginvaltuusto 5.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO Ta-2016 toteutuma toimielimittäin 30.6.2016 1 Henkilöstö 30.6.20165 2 Konsernihallinto. 3 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sote + henk res yksikkö 1/10

Sote + henk res yksikkö 1/10 Sote + henk res yksikkö 1/10 Toteuma % SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Asukasluku Jämsä 22 552 22 155 21 851 21 824 99,9 % Asukasluku Kuhmoinen 2 554 2 406 2 374 2 373 100,0 % Vakinaiset virat/toimet 615,2 608

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Henkilöstöresurssiyksikkö 1/10 Toteuma % HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Sijaistyövuorot, kpl 5 677 9 795 10 500 10 572 101 % Sosiaalityö ja perhepalvelut 2/10 SOSIAALITYÖ Toteuma% Asiakkaiden käyntimäärät

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/31 1 KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 1.2 Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta..-0.6. Perhe- ja sosiaalipalvelut Taloudelliset tavoitteet. Määrärahat.000 TP 205 TAM Ennuste Tulot 20 29 20 2 9 72 Menot 90 59 9 09 90 66 Netto 70 7 70 925 70 95 2 Resurssien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Sote/Talousarvion 2012 riskianalyysi

Sote/Talousarvion 2012 riskianalyysi 1 (8) Sote/Talousarvion 2012 riskianalyysi Ympäristöterveydenhuolto Henkilöstökulut Henkilöstökulut muodostavat toimintakuluista 73 %. TA2012 on varattu henkilöstömenoihin 46 000 vähemmän kuin 10 kk ennuste

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

21702174 Mielenterveystyö

21702174 Mielenterveystyö Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , PERHEPALVELUT TP 2018 TA 2019 1.1-31.3.2019 TP 2019 arvio josta Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Suor.lkm Nettomenot

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta 5010 Hallinto 5020 Lakkautettu sosiaalitoimi 5030 Lakkautettu terveystoimi 5040 Hellin purkusopimus 5050 Potilas- ja sosiaaliasiamies 5060 Ympäristöterveydenhuolto 5070 Rääkkylä lask (jako

Lisätiedot

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Lisätiedot

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski Kannonkoski SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -13 932-15 100-15 100-18 807 124,5-3 707-4 875 35,0 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN PALVELUT -778 318-700 979-762 479-751 849 98,6 10 630 26 469-3,4 Neuvola-,

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit

Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 875/01.01.00/2013 182 Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 10.9.2013: Sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 2012 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 2012 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Toimintakertomus 1 Palvelutilausten toteutumat jäsenkunnittain maisemamallin mukaisilla suurtuotteilla SISÄLLYS: Palvelutilausten toteutumat jäsenkunnittain maisemamallin mukaisilla

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2013

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2013 TALOUS YHTEISTOIMINTA-ALUE (ulkoiset) TP2011 79.338.978 10.202.937 69.136.041 TA2012 81.030.191 10.532.466 70.497.725 TP ennuste 83.393.284

Lisätiedot

45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS 2011

45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS 2011 Liikelaitos Siiliset-peruspalvelukeskuksen johtokunta Liikelaitos Siiliset-peruspalvelukeskuksen johtokunta 45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Terveydenhuollon lisätalousarvio

Terveydenhuollon lisätalousarvio Terveydenhuollon lisätalousarvio Stlk 13.4.2011, 85 Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen perusteella valmistellut terveydenhuollon lisätalousarvion.

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA PERUSTURVALAUTAKUNNAN HALLINTO LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT. Tavoitteiden toteutuminen:

PERUSTURVALAUTAKUNTA PERUSTURVALAUTAKUNNAN HALLINTO LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT. Tavoitteiden toteutuminen: PERUSTURVALAUTAKUNTA PERUSTURVALAUTAKUNNAN HALLINTO * Sote uudistuksen etenemistä seurataan aktiivisesti ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Hankitaan tietoa ja pidetään henkilöstö ajan tasalla.

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3. 62, liite 3 Käyttötalous Tulosalue HENKILÖSTÖ- HALLINTO -1 050 333 110 000-940 333-1 369 682 142 595-1 227 087-319 350 32 595-286 755 Toimintakulut

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 1 Sisällys TUOTTEISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 3 HALLINNON KUSTANNUSTEN

Lisätiedot