Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/ / Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Johtava psykologi Mikko Hulkkonen : Raision perhepalveluiden tulosalue on valmistellut Kaste II -ohjelmaan lasten ja nuorten palvelujen kehittämishanketta yhdessä lähikuntien kanssa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnalta haetaan hyväksyntää osallistumiselle hankkeeseen, jota kautta omaa jo käynnistettyä kehittämistyötä (työnimenään Ohukainen) liittyen lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikaisen palvelun saamiseksi saadaan vahvistettua. Hankkeen tausta Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisohjelma, jonka toimintalinjoista kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea kehittämisrahoitusta. Kasteen I-kaudella Länsi-Suomen Kastealueella on toiminut lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalveluja kehittävä Remontti-hanke, jonka tavoitteena oli laajasti uudistaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalveluja. Parhaillaan on käynnistymässä Kaste II -kausi, jonka ensimmäiset rahoitukset ovat haettavissa mennessä. Valtionapu on enimmillään 75 % hankkeen valtionapuun oikeuttavista kustannuksista. Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hankesuunnitelmassa ovat mukana Turku, Kaarina, Raisio, Kemiönsaari ja Parainen. Kuntien yhteenlaskettu väestö on henkilöä. Hankeaihiota on esitelty Länsi-Suomen Kastealuejohtoryhmässä syyskuussa ja marraskuussa, jolloin aluejohtoryhmä hyväksyi hankkeen jatkovalmistelun. Hankekokonaisuuden valmistelusta vastaa Kaarinan hyvinvointipalvelujen johtaja Antti Parpo, ja Raision osahankkeen valmistelusta vastaa johtava psykologi, vs. tulosaluejohtaja Mikko Hulkkonen. Kaarinan kaupunki on valmis hallinnoimaan hanketta. Ko. hankesuunnitelman päämäärät liittyvät valtakunnallisen Kaste II - ohjelman osa-ohjelman II Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja uudistetaan toimenpiteisiin 4 ja 5: a) kehitetään lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelukokonaisuuksia ja otetaan käyttöön toimintamalleja, jotka tukevat perheitä, vanhemmuutta sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä aikuisia; sekä b) vahvistetaan ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja sekä kehitetään lastensuojelutyötä. Hankkeen suunnittelu Raisiossa hanketta on valmisteltu keväästä 2012 lähtien osana perhepalveluiden tulosalueen ( hyväksyttyä) uudistusta. Valmistelua on alusta-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) vasti esitelty lautakunnalle (9/63 ) osana perhekeskuksen toimintasuunnitelman tarkistamista, (149 ) osana sosiaali- ja terveyskeskuksen sopeuttamisohjelman toimeenpanoa liittyen lasten ja nuorten ja perheiden nopean mielenterveystyön iskuryhmän perustamiseen sekä (174 ) osana sosiaali- ja terveyslautakunnan sitovia tavoitteita vuodelle Syksyn 2012 aikana hankkeen valmistelussa on hyödynnetty laaja-alaisen lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän osaamista. Raision omat tavoitteet ovat olleet hyvin sovitettavissa yhteen muun hankealueen tavoitteisiin, ja hankkeen suunnittelu on kytketty tiiviisti lautakunnan hyväksymään em. perhekeskuksen toimintasuunnitelman tarkistamiseen. Hankkeen kehittämistyötä voidaan suoraan hyödyntää mm. sopeuttamisohjelmassa hyväksytyn ns. Ohukaisen eli lasten ja nuorten nopean mielenterveystyön iskuryhmän perustamisessa mm. erikoissairaanhoidon tarpeen ja kustannusten hillitsemiseksi ja lastensuojelutarpeen ja korjaavien kustannusten välttämiseksi. Näiden jo käynnistettyjen kehittämistoimien tehostamiseksi ko. hanke niveltyy saumattomasti ja sen kautta kehittämiseen saadaan laajempaa alueellista ja valtakunnallista osaamis- ja yhteistyöresurssia. Hankkeen sisältö ja tavoitteet Raisiossa Raision osahankkeen suunnitelma Ohukainen on liitteenä. Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke toteuttaa Raision sosiaali- ja terveyskeskuksen ja perhepalvelujen strategisia tavoitteita ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistamisesta ja palvelurakenteen keventämisestä. Hankkeessa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin haetaan vaikuttavuutta kolmen toimintalinjan avulla: Kehitetään perhekeskustoiminnasta jäntevä ja moderni ydin kaikille lasten ja nuorten psykososiaalisille palveluille ja siten vastataan perheiden palvelutarpeisiin aiempaa selkeämmällä, oikea-aikaisemmalla ja osallisuutta lisäävällä tavalla. Kehitetään malli nopean toiminnan joukolle, jonka keskeisenä tehtävänä on viedä perhekeskusajattelusta tuttua matalan kynnyksen monisektorista apua ja tukea suoraan asiakkaan omiin verkostoihin ja siten vähentää asiakkuuksien syntymistä häiriöpalveluissa ja vahvistaa väestö- ja perustason omia keinoja ratkaista ongelmia. Kehitetään toimiva ja kevyt käytäntö erityistason ratkaisukeskeiselle konsultaatiolle, joka tukee perustason työtä lasten, nuorten ja perheiden kanssa ja siten vahvistaa perustason vastuun ottamista perheiden ongelmien hoidosta. Hankkeen tavoitteina Raisiossa ovat mm. seuraavat: Palveluihin ohjautuminen selkeytyy, ja asiakkaan saamat palvelut ovat riittävän monisektorisia Perheiden saama ensivaiheen apu on nopeampaa ja kohdennetumpaa

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Ohjautuminen raskaisiin palveluihin vähenee (so. lastensuojeluun ja psykiatriseen erityissairaanhoitoon tulleiden ilmoitusten ja lähetteiden määrät vähenevät) Lasten ja perheiden osallisuuden kokemus saamissaan palveluissa lisääntyy Perustason työntekijöiden osaaminen ja uskallus perheiden kanssa työskentelyyn lisääntyy Hoitoketjut kääntyvät niin, että lasten ja nuorten luonnollinen kasvuympäristö (päiväkodit, neuvolat, koulut) ottaa päävastuun lasten, nuorten ja perheiden tukemisesta ja hoidosta Erityispalvelujen resursseja on yhä enemmän mahdollista ohjata konsultaatioon ja kasvuympäristöissä tehtyyn ei-asiakastyöhön Hankkeeseen palkataan kolme omaa Raisiossa toimivaa työntekijää, joiden tehtävänä on vahvistaa nopean ja jalkautuvan lasten ja nuorten ehkäisevän mielenterveystyön palvelujen kehittämistä: Perhepromoottori Perhetyöntekijä/terapeutti Psykiatrian sairaanhoitaja Hankkeen budjetti ja omarahoitusosuus Hankkeen maksimikustannus on n. 2,6 M koko hankeajalle Haettava valtionavustus on n. 1,95 M, jolloin kuntien osuudeksi jää n Hanke koostuu kuntien omista hanketoiminnoista sekä koko hankkeen hallinnoinnista. Raision osahankkeen kokonaisbudjetti jakautuneena kolmelle vuodelle on maksimissaan , johon haetaan 75 % kehittämisrahoitusta. Omarahoitusosuudet koostuvat kuntakohtaisten toimintojen omasta 25 % kuntaosuudesta sekä projektihallinnosta ja hankkeen yhteisistä toiminnoista, joissa kustannukset jaetaan kuntakohtaisten projektikustannusten suhteessa. Raision omavastuun mukainen rahoitusosuus koko hankeajalta on maksimissaan n Omarahoitusosuus v on n , vuonna 2014 n ja vuonna 2015 n Omarahoitusosuus sisältää pääasiassa Raisiossa toimivien työntekijöiden henkilöstökulut. Yhteisten kustannusten osuus Raision osalta on n. 15 % kokonaiskustannuksista. Arvioitu omarahoitusosuus on varattu vuoden 2013 talousarvioesitykseen. Liitteet 3 KASTE II Raision Ohukainen Päätösehdotus Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korkeila Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta merkitsee Kaste II -ohjelmaan valmisteltavan lasten ja nuorten hankkeen valmisteluvaiheen tiedokseen ja hyväksyy perhepalveluiden osallistumisen hankkeeseen.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Päätös Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

KASTE II -hankesuunnittelu: Hyvinvoiva lapsi ja nuori, Raision pilotin suunnitelma OHUKAINEN

KASTE II -hankesuunnittelu: Hyvinvoiva lapsi ja nuori, Raision pilotin suunnitelma OHUKAINEN KASTE II -hankesuunnittelu: Hyvinvoiva lapsi ja nuori, Raision pilotin suunnitelma 1. Pilotin tausta ja tarkoitus OHUKAINEN Raisiossa on toiminut viimeisen kymmenen vuoden ajan Varsinais-Suomen Haravahankkeen

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Perhe- ja vammaispalvelut. Rauman perhekeskusvierailu

Hyvinvointipalvelut Perhe- ja vammaispalvelut. Rauman perhekeskusvierailu Hyvinvointipalvelut Perhe- ja vammaispalvelut Rauman perhekeskusvierailu KAARINA INFO yli 31 000 asukasta Synnytyksiä n. 380/v 0-4 -vuotiaita n. 2000 5-9 vuotiaita n. 2100 4.9.2013 2 4.9.2013 3 Toimialajohtaja

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016 POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016 HANKKEEN TAVOITTEET: Vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta palveluiden

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö Kaarinan kaupunki Yhteiskunta oireilee

Lisätiedot

Postinumero ja postitoimipaikka 89600 Suomussalmi Puhelin (08) 61763300 ja 044-7773311. terttu.huttu-juntunen@kainuu.fi Nimi

Postinumero ja postitoimipaikka 89600 Suomussalmi Puhelin (08) 61763300 ja 044-7773311. terttu.huttu-juntunen@kainuu.fi Nimi Hakemus saapunut Diaarinro Hakemuksen vastaanottaja: ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS ITÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS LAPIN LÄÄNINHALLITUS LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS x OULUN LÄÄNINHALLITUS Hakija Vastuuhenkilön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Huumarkangas Jouko. Suomäki Marjatta Suomäki Riitta

Huumarkangas Jouko. Suomäki Marjatta Suomäki Riitta Viranomainen PÖYTÄKIRJA 7/2009 KOKOUSAIKA Torstai 10.12.2009 klo 18 19.45 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Kutsutut et Muut Saarijärven kaupungintalo, Kolkanniemi Launonen Jorma Koskinen Satu Hintikka Maija Huumarkangas

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 7/2010 Aika: 10.11.10 klo 13-15 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Minerva

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hallitus 208 24.09.2014. Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208

Hallitus 208 24.09.2014. Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208 Hallitus 208 24.09.2014 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeelle haetaan rahoitusta sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 94/00.02.04/2013 132 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 22.5.2013 Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korkeila 14.5.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Sosiaali- ja terveystoimi on mukana monessa hankkeessa ja kehittää samalla jatkuvasti

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 94/00.02.04/2013 181 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.9.2013 Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Markku Liimatainen 6.9.2013: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEn toiminta-ajatus LAPE on hallituksen kärkihanke jossa tavoitteena pysyvä muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita sekä lapsen oikeuksia vahvistavaa

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Valmistelija sosiaalijohtaja Hilkka Karttunen p. 050 562 3632

Valmistelija sosiaalijohtaja Hilkka Karttunen p. 050 562 3632 Yhtymähallitus 153 18.09.2013 Yhtymähallitus 38 26.02.2014 Lasten Kaste -hankkeeseen osallistuminen YhtHall 153 18.9.2013 Valmistelija sosiaalijohtaja Hilkka Karttunen p. 050 562 3632 Kevään 2013 aikana

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö Valtakunnalliset Neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Paasitorni, Helsinki Lasten ja nuorten kasvun tuen palvelut Palvelupäällikkö, Kirsi Leinonen Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 96 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.5.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 5.5.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä

Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä Taustaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Kaste-ohjelman Remontti-hankkeen pilotti 9/2009-9/2012 Kasteohjelman tavoitteet: 1. Ennaltaehkäisevä tuki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 115 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.6.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 4.6.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit

Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 875/01.01.00/2013 182 Vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisällytettävät uudet vakanssit Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 10.9.2013: Sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä

Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä Ajankohtaiset asiat: Järjestämislaki Lapin sote-selvitykset Kasterahoitukset Pohjois-Suomen aluejohtoryhmä 28.2.2014 Kemissä Järjestämislain kommentointi 13.3.2014

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

KASTE-OHJELMA POHJOIS-SUOMEN ALUEELLINEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015. Alueellinen johtoryhmä Kaste-ohjelma, Pohjois-Suomi

KASTE-OHJELMA POHJOIS-SUOMEN ALUEELLINEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015. Alueellinen johtoryhmä Kaste-ohjelma, Pohjois-Suomi KASTE-OHJELMA POHJOIS-SUOMEN ALUEELLINEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012-2015 Alueellinen johtoryhmä Kaste-ohjelma, Pohjois-Suomi 1 Sisältö 1. TAUSTA JA TARKOITUS... 3 2. POHJOIS-SUOMEN SOSIAALI-

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 131 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 27.8.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.8.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Timo Aronkytö Terveyspalvelujen johtaja 1 Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mikä Vantaata vaivaa? Vantaalaisen hyvä mieli

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja 1 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016. Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen

Lisätiedot

Kotihoidon toiminnanohjaushanke

Kotihoidon toiminnanohjaushanke Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 154 14.8.2013 252 Kotihoidon toiminnanohjaushanke Asianro 777/05.05.00/2013 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i*

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i* ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS TAVOITEKOKONAISUUDET Kaste-ohjelmasta I HYVINVOINTI- JA TEE- VYSEROT KAVENTUVAT Riskiryhmien osalli

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009 Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen Rovaniemi 27.11.2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Osaamisen lisääminen Asiantuntijuuden välittäminen Kehittämis-, kokeilu ja tutkimustoiminta Valtakunnallista

Lisätiedot

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan ,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012 Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012 Marjo Kurki 16.11.2012 Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Otso hanke lapsiperheiden tukemiseen Maestro kurssien levittäminen Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 19.01.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 19.01.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 13 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskukselle perhekeskuspilotti Itäkatu 11

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Nimi ja lyhenne Lasten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämishanke Itä- ja Keski-Suomessa 2008-2011

Nimi ja lyhenne Lasten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämishanke Itä- ja Keski-Suomessa 2008-2011 Hakemus saapunut Diaarinro Versio 1 (18.6.2008) HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä Jyväskylän

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN. sirkka.karhula@jkl.

HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN. sirkka.karhula@jkl. Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä

Lisätiedot

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan JÄRJESTÖT JA KASTE Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan MIKÄ ON KASTE? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste 2012 2015)

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU Perhekeskukset Suomessa raportti Nina Halme,

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot