VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS NAUTELANKOSKEN MUSEOALUEEN ESITTELYSTÄ

Transkriptio

1 VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS NAUTELANKOSKEN MUSEOALUEEN ESITTELYSTÄ Minna Anttila Pauliina Seppä Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Anttila, Minna Seppä, Pauliina Viittomakielinen käännös Nautelankosken museon esittelystä Turku, syksy sivua, 4 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK) Opinnäytetyön tilasi lietolainen Nautelankosken museo, joka halusi opastetusta esittelystään viittomakielisen videon. Museon tarkoituksena on viitotun videon avulla parantaa palvelutarjontaansa viittomakielisille soveltuvaksi. Opinnäytetyö on kaksiosainen. Se sisältää viittomakielisen käännöksen Nautelankosken museon esittelykierroksesta sekä kirjallisen osion. Työn tavoitteena oli tehdä hyvä viittomakielinen käännös ja videoida se museon käyttöön ja Diakoniaammattikorkeakoulun Turun yksikön opetusmateriaaliksi. Työn tarkoituksena on rohkaista muita kulttuurikohteita tarjoamaan palveluja myös viittomakielellä. Käännösprosessin aikana analysoitiin lähdetekstejä, muokattiin niitä kääntämiseen sopiviksi ja käännettiin muokatut tekstit viittomakielelle. Kääntämisessä käytettiin pohjana eri käännösteorioiden osia. Käännöstä analysoitiin ja muokattiin useassa vaiheessa, ja tämän prosessin lopputuloksena oli viittomakielinen käännös, joka videoitiin. Lopullisen esittelyvideon pituus on 20 minuuttia. Video sisältää viittomakielisen esittelyn lisäksi suomenkielisen esittelyn ja kuvia museoalueesta. Kirjallinen osio käsittelee pääasiassa käännösprosessia, mutta tuo esille myös tavoitteen esteettömästä yhteiskunnasta eri näkökulmista katsottuna. Käännösprosessin aikana konsultoitiin ohjaajia, museon edustajia sekä seitsemää viittomakielistä henkilöä. Konsultointi tuki käännöksen tekemistä ja sen viittomakielisyyden ja visuaalisuuden arviointia. Haasteellisinta prosessin aikana oli laajan erityisalan sanaston kääntäminen viittomakielelle. Kääntäminen ei ole yksinkertaista vaan se on monitasoinen prosessi, jonka aikana tulee ottaa huomioon kohderyhmä, -kieli ja -kulttuuri, myös lähdetekstin tarkka analysointi on tärkeää hyvän lopputuloksen kannalta. Asiasanat: kääntäminen, viittomakieli, viittomakielinen video, museo, kulttuuri, esteettömyys Säilytyspaikka: DIAK Turun yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Anttila, Minna Seppä, Pauliina The Signed Video Translation of the Guided Tour at The Outdoor Museum of Nautelankoski Turku, autumn 2004 Language: Finnish, 54 pages, 4 attachments Diaconia Polytechnic, Turku Unit Degree Programme in Sign Language Interpretation Sign Language Interpreter The present thesis is based on an order made by Nautelankoski Museum located in Lieto. The Museum ordered a presentation video in Sign Language in order to improve their supply of services to be better suited for the Deaf and other Sign Language using people. The present thesis consists of two parts, it includes the guide tour of Nautelankoski Museum translated into Finnish Sign Language and a literary part. The aim of the present thesis has been to produce a good Sign Language translation and record it in visual form on video to be used by the Museum. The video might even be used as training material in the Training Programme of Sign Language Interpreters in Diaconia Polytechnic. The purpose of this thesis is also to encourage other cultural sites to provide service also in Finnish Sign Language. The present thesis has been an action research. During the translation process source texts have been analyzed and revised to be better suited for translation, and these modified texts have been translated into Sign Language. The parts of different translation theories have been used as the base of the translation. This process was performed in many phases, and it finally led into a video-recorded translation. The length of the final presentation video is 20 minutes. It consists of Sign Language translation, of a Finnish presentation and of footages about the museum area. Two media students in the Diaconia Polytechnic Turku Unit were responsible for shooting and editing the video. During the translation process supervisors, the representatives of the Nautelankoski Museum and seven persons who use Sign Language as their native language were consulted. The literary part of the present thesis treats mainly the translation process, but also brings forth the target of accessible society from different points of view. Key words: translation, sign language, sign language video recording, museum, culture, accessibility Stored in DIAK, Turku Unit library

4 SISÄLLYS 1. JOHDANTO NAUTELANKOSKEN MUSEON ESITTELY Nautelan mylly Jonkarin tupa MUSEOIDEN ESTEETTÖMYYS Yhdistyneiden kansakuntien kanta tasavertaiseen osallistumiseen Euroopan unionin näkökulma Suomen Valtakunnallisen vammaisneuvoston näkökulma Viittomakielisen yhteisön näkökulma SUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN TEORIAA Uudisviittomat Kereemit, ei-manuaaliset piirteet ja viittomamerkit Lauserakenteen vaikutus kääntämiseen LÄHDETEKSTIN KÄÄNTÄMINEN KOHDEKIELELLE Etnografinen teoria Pragmaattinen adaptaatio Skoposteoria Kulttuurikohteen esittelyn tulkkaus viittomakielelle Käännösprosessin vaiheet KÄÄNNÖSPROSESSIN KUVAUSTA JA KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTIA Sana- ja viittomataso Uudisviittomat Kaksi tai useampi viittomavaihtoehto Viittomilla eri käsimuotovaihtoehtoja Lausetaso Viittomakielen sanajärjestys Lisäykset, selitykset ja poistot...32

5 6.3. Käännöksen raakaversion analysointi Lähdetekstin kääntäminen lopulliseksi käännökseksi Lopullisen käännöksen ja videon analysointi Sana- ja viittomatason analysointi Lausetason analysointi Muita huomioita käännöksestä Videon analysointia KÄÄNNÖKSEN KUVAAMINEN JA VIDEON TEKNINEN TOTEUTUS POHDINTA LÄHTEET...50 LIITTEET Liite 1. Viittomakielinen käännösvideo Liite 2. Suomalaisen viittomakielen käsimuodot Liite 3. Suomalaisen viittomakielen artikulaatiopaikat Liite 4. Esimerkkejä käännösprosessista

6 1. JOHDANTO Opinnäytetyömme aiheena oli tehdä viittomakielinen käännös lietolaisen Nautelankosken museon esittelykierroksesta. Opiskelemme Diakoniaammattikorkeakoulun Turun yksikössä viittomakielentulkeiksi ja olemme molemmat kiinnostuneita kääntämisestä osana viittomakielentulkin työtä. Olemme sitä mieltä, että käännöstehtävät tulevat tulevaisuudessa olemaan kasvava osaalue viittomakielentulkin työssä. Haluamme siksi tutustua tarkemmin käännösprosessiin ja kehittää taitojamme kääntäjinä. Lisäksi haluamme oppia käännöksen toteuttamisen teknistä puolta ja parantaa kääntämisen kautta viittomakielen taitoamme ja kielitajuamme. Aiheen käännökseen saimme kouluttajaltamme ja ohjaajaltamme viittomakielentulkki (AMK) Ulla Veitoselta. Nautelankosken museo halusi esittelykierroksestaan viittomakielisen käännöksen, sillä tähän asti he eivät ole tyydyttävästi pystyneet palvelemaan viittomakielisiä asiakkaitaan. Tiesimme aiheen olevan haastava ja kiinnostuimme siitä. Toisena ohjaajanamme on viittomakielentulkki (AMK) ja kouluttaja Satu Marku. Nautelankosken museon edustajat museonjohtaja Leena Viskari ja tutkija Terhi Ykspetäjä olivat kolmansia ohjaajiamme. Heiltä saimme apua alkuperäisiä tekstejä analysoidessamme. Viittomakielisiä käännöksiä museoiden esittelyistä on tehty Suomessa vähän. Ateneumissa on toteutettu viitottu opastuskierros ja internetissä on Lasten Ateneum -sivut (Lasten Ateneum 2004). Lisäksi Helsingin Kiasmassa on ollut saatavilla viittomakielinen esittelykierros. Vammaispalvelulaki luokittelee myös kuurot vammaisiksi (Suomen laki 1995, 1647). Aiheemme on ajankohtainen, sillä maailmassa kiinnitetään entistä enemmän huomiota vammaisten esteettömään ja tasavertaiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen osallistumiseen.

7 7 Opinnäytetyömme on kaksiosainen. Se sisältää käännöksen ja kirjallisen osan. Työmme ensisijaisena tavoitteena on tehdä laadukas ja toimiva viittomakielinen käännös ja muokata se esittelyvideoksi Nautelankosken museon käyttöön. Videon avulla museo pystyy palvelemaan viittomakielisiä asiakkaita, jotka voivat osallistua kulttuurielämykseen tasa-arvoisesti ja spontaanisti. Käännöksemme kattaa Nautelankosken muinaismuisto- ja luonnonsuojelualueen, vanhan vesimyllyn, kivikautisen asuinpaikka- ja kalmistoalueen sekä Jonkarin tuvan esittelyt. Lauri Nautelan museo on jätetty käännöksen ulkopuolelle, koska siellä olevat näyttelyt vaihtuvat, eikä yhden näyttelyn kääntäminen pitkällä tähtäimellä ole kannattavaa. Video on toteutettu niin, että toinen tekijöistä viittoo ja toinen puhuu esittelyn. Viittojan taustalla näkyy kuvia kyseisestä esittelykohteesta. Videon teknisessä toteutuksessa meillä oli apuna ja asiantuntijoina Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikön medianomiopiskelijat Anna Kurkela ja Jukka Hyyppä. Työmme kohderyhmänä ovat viittomakielentulkit ja tulkkiopiskelijat sekä muut viittomakielialan ihmiset. Lisäksi työmme on tarkoitettu erilaisille kulttuurikohteille, joille työmme voisi olla esimerkkinä ja mahdollisuutena parantaa niiden palveluja myös viittomakielisille soveltuviksi. Videoitu käännös on kohdistettu viittomakielisille asiakkaille. Toivomme lisäksi, että työmme rohkaisee ja on apuna ja esimerkkinä tuleville käännöksentekijöille, jotka ovat kiinnostuneita tekemään kulttuurikäännöstä. Kirjallisen osan toisessa luvussa esittelemme Nautelankosken museota niiltä osin kuin se koskettaa työtämme. Luku 3 keskittyy kuvaamaan työn ajankohtaisuutta ja vammaisten esteetöntä osallistumista kulttuuriin. Lukuun 4 olemme poimineet niitä viittomakielen teorian osia, jotka liittyvät työhömme ja joita meidän erityisesti tulee ottaa huomioon. Luvuissa 5 ja 6 esittelemme käännösteorioita, joita käytämme käännöksissämme sekä kuvaamme käännösprosessia ja analysoimme käännöstä. Seitsemännessä luvussa kerromme videon teknisestä toteuttamisesta. Lopuksi pohdimme käännöksemme ja käännöstyömme vahvuuksia ja heikkouksia sekä hyödyllisyyttä.

8 8 2. NAUTELANKOSKEN MUSEON ESITTELY Museon tehtävä on toimia yhteiskunnan muistina ja auttaa yhteisön jäseniä ymmärtämään omaa menneisyyttään, vastata kysymyksiin, keitä ennen meitä eläneet olivat, ja toisaalta, keitä me itse olemme, mistä tulemme ja minne menemme. Nautelankosken museo jatkaa Liedon kotiseutumuseon perinteitä. Lauri Nautelan lahjoittamien kokoelmien lisäksi museon kokoelmat muodostuvat 1950-luvulla perustetun kotiseutumuseon kokoelmista. (Viskari 2001, 6.) Lauri Nautela lahjoitti omaisuutensa lisäksi suuren kulttuurihistoriallisen kokoelmansa Liedon kunnalle vuonna Kokoelma sisälsi mittavan kirjaston, lehtileikkeitä, asiakirjoja, tuhansia arkeologisia löytöjä sekä postimerkki-, mitalija rahakokoelman. (Ykspetäjä 2001, 18.) Lauri Nautelan antamassa lahjakirjassa sanottiin, että Liedon kunnan on rakennettava museorakennus, joka kantaa Lauri Nautelan nimeä. Museossa tulisi olla esillä arvokkaat muinaislöydöt, jotka Lauri Nautela itse oli kerännyt. Kun kokoelma lahjoitettiin, kului vuosikymmen ennen kuin Lauri Nautelan museo valmistui. (Viskari 2001, 6-7.) Nautelankosken koskialue suojeltiin 1970-luvulla luonnonsuojelualueeksi ja vuonna 2001 se muutettiin Natura-alueeksi (Routio 2001, 70). Nautelankoskisäätiö perustettiin vuonna Säätiö sai hoitaakseen museon rakennuttamisen ja myös tehtävät, jotka kuuluivat kunnalliselle museotoimelle. Säätiö huolehtii Liedossa historian tutkimisesta, tallentamisesta sekä esille tuomisesta sekä perinnearkistoista ja Nautelankosken luonto- ja museokokonaisuudesta. Lauri Nautela oli mukana suunnittelun alkuvaiheessa, mutta ei itse ehtinyt nähdä museon valmistumista. Hän ehti kuitenkin tutustua rakennuksen pienoismalliin ja pääsi varmistamaan, että hänen kokoamansa kivikautinen kokoelma olisi näytillä samalla paikalla, josta suurimmaksi osaksi löydöt on tehty. Lauri Nautelan museossa olevat näyttelyt kertovat Liedon menneisyydestä. Näyttelyt perustuvat ihmisen toimintaan kulttuurimaiseman muokkaajana sekä sen osana. (Viskari 2001, 6-7.)

9 Nautelan mylly Viljanjauhatuksessa vesivoimaa on käytetty hyväksi 1200-luvulta lähtien. Kukkarkoski eli Nautelankoski on putouskorkeudeltaan 17m ja on suurin Aurajoen koskista. Suomessa ensimmäinen myllyveroluettelo tehtiin vuonna Siinä mainittiin myös Nautelan tilan mylly. Nykyisen Nautelan myllyn rakennutti vuonna 1806 silloinen kartanon omistaja Ernst Gustaf von Willebrandt. (Kauko- Vainio 2001b, ) Nautelan mylly on alusta asti toiminut monipuolisesti. Myllyn voimanlähteenä oli viisi vesiratasta. Myllyä on monta kertaa uudistettu vuosisatojen kuluessa. Vesirattaat vaihtuivat turbiineiksi ja 1900-lukujen taitteessa ja 1940-luvulla myllyyn hankittiin apuvoimaksi sähkömoottori. (Kauko-Vainio 2001b, 54, 60.) 1800-luvun loppupuolella myllyn toimintaa laajennettiin rakentamalla myllyn eteläpuolelle saha. Saha toimi 1950-luvulle asti. (Kauko-Vainio 2001b, 55.) Myllärit olivat palkattuja työntekijöitä. Myllärin päivät olivat pitkiä ja työ raskasta. Luontaisetuihin kuului myllyn vieressä sijaitseva asunto luvun alkupuolella ja vielä sodan jälkeenkin mylly oli toiminnassa läpi vuoden. Kesällä myllyn laitteita huollettiin sekä rakenteita korjattiin. Syksy oli jauhatusaikaa ja kiireisintä oli joulun alla luvun alussa jauhatusmaksu oli markan säkiltä. Maksuksi kelpasivat myös jauhot, jos rahaa ei ollut. Leipäviljan maksu muuttui luvulla painon mukaan veloitettavaksi. (Kauko-Vainio 2001b, ) Sodan jälkeen Nautelan myllyn toiminta alkoi vähentyä ja 1960-luvun alussa se loppui. Vuosikymmeniä mylly oli unohduksissa, mutta nykyään mylly on toimintakunnossa ja siinä voidaan jauhaa viljaa. Lisäksi mylly tuottaa sähköä museolle uusittujen turbiinien avulla. (Kauko-Vainio 2001b, )

10 Jonkarin tupa Jonkarin maatalo sijaitsi Hakulan kylässä. Jonkarin tilan piha oli tiivis umpipiha, joka oli ominaista varsinaissuomalaiselle rakentamiselle. Umpipiha tarkoitti, että karja- ja asuinpiha oli erotettu aidan ja rakennusrivin avulla toisistaan. Liedon kunta sai Paula ja Paavo Jonkarilta lahjoituksena kotiseutumuseoksi tämän asuintuparakennuksen. (Kauko-Vainio 2001a, 66.) Jonkarin talo rakennettiin monessa osassa, mikä oli sinä aikana tyypillistä. Luhtimainen esitupa on rakennuksen vanhin osa, se on todennäköisesti rakennettu jo 1700-luvun loppupuolella. Suuri tupa, joka sijaitsee talon toisessa päädyssä, on luhtimaista esitupaa hiukan nuorempi. Luhtimainen esitupa ja suuri tupa olivat alun perin täysin erillisiä, kunnes niiden väliin rakennettiin eteinen. Todennäköisesti 1800-luvun lopulla lisättiin eteisessä oleva pieni hirsinen kamari. Kamariin pääsee tuvasta. (Kauko-Vainio 2001a, ) Jonkarin tupa avattiin korjattuna yleisölle vuonna Vuonna 1992 Jonkarin tupa siirrettiin myllärintuvan paikalle myllyn viereen. Tupaa ei tarvinnut siirtämisen vuoksi purkaa, vain eteisosa purettiin ja luhtiosa sekä tupa kuljetettiin kokonaisina. Jonkarin talo ja entinen myllärintupa olivat samankokoiset pohjapintaaloiltaan, joten Jonkarin talo siirrettiin suoraan myllärin tuvan paikalle. Korjaustöissä on yritetty palauttaa Jonkarin tupa samanlaiseksi kuin se oli ollut. Sisustuksen värit ovat samat kuin aikoinaan ja myös useat huonekalut ovat alkuperäisiä. (Kauko-Vainio 2001a, )

11 11 3. MUSEOIDEN ESTEETTÖMYYS Opinnäytetyömme on ajankohtainen, sillä vuosi 2003 julistettiin Euroopan vammaisten vuodeksi (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003b). Yleisesti joka puolella maailmaa yhteiskunnat luokittelevat kuurot vammaisiksi. Vammaisuus on määritelty yksilön elinympäristön esteiksi, jotka tulisi poistaa, jotta yksilö voisi toimia ja elää kansalaisena täysipainoisesti (Jokinen 2000, 99). Vammaisten vapaa ja omaehtoinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan ja kulttuuriin on ollut hankalaa, ja tähän yritettiin saada muutosta Vammaisten vuoden aikana (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003b). Monissa museoissa ja virastoissa ei ole vielä huomioitu vammaisia, mitä toisaalta voidaan ajatella syrjinnäksi. Esimerkiksi sisäänpääsy pyörätuolilla on nykyään harvoin mahdollista, ja vain joissakin museoissa on esineistöä kuvailtu myös sokeiden pistekirjoituksella ja vain muutamissa paikoissa on tarjolla viittomakielinen esittelykierros. (Ykspetäjä 2003.) Opinnäytetyöllämme on merkitystä myös konkreettisesti. Työmme kautta viittomakielisillä on mahdollisuus mennä Nautelankosken museoon spontaanisti ja itsenäisesti, silloin kun heille sopii. Enää heidän ei tarvitse tilata tulkkia, ja miettiä, saavatko he tulkin silloin kun haluavat. Heidän ei myöskään tarvitse odottaa mahdollista tiettynä ajankohtana olevaa viittomakielistä kierrosta voidakseen nauttia kulttuurihistoriasta. Viittomakelinen kierros itsessään on hyvää palvelua, ja opinnäytetyömme parantaa museon palvelutarjontaa Yhdistyneiden kansakuntien kanta tasavertaiseen osallistumiseen Kaikkien ihmisten tasavertainen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan on merkitty YK:n (Yhdistyneet Kansakunnat) ihmisoikeuksien julistukseen. Ihmisoikeuksien julistus ilmaisee sen, että ketään ei saa syrjiä, riippumatta siitä, että on jollakin lailla vammainen. Kuurous luokitellaan YK:ssa vammaksi, joten syrjintä-

12 12 kielto koskee myös kuuroja. Ihmisoikeuksien julistuksen 27. artiklassa sanotaan, että Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan kulttuurielämään, nauttia taiteista ja päästä osalliseksi tieteen kehityksestä ja eduista. (Yhdistyneet Kansakunnat 2003.) 3.2. Euroopan unionin näkökulma Vammaisilla henkilöillä on oikeus itsenäisyyteen, sosiaaliseen integraatioon sekä osallistua yhteiskunnan elämään. Integraatiolla tarkoitetaan vähemmistöön kohdistuvan erottelun loppumista. (Euroopan komissio 2004b.) Vammaisten vuoden aikana vuonna 2003 oli tarkoituksena jakaa tietoa vammaisuudesta ja pyrkiä järjestämään vammaisille pysyviä mahdollisuuksia osallistua itsenäisesti yhteiskunnan elämään. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003d.) Euroopan neuvoston tavoitteena on erilaisten toimenpiteiden kautta edistää ja tukea ennen kaikkea vammaisten henkilöiden itsenäisyyttä sekä sosiaalista integroitumista ja osallistumista yhteiskunnan elämään (Euroopan komissio 2004a). Edistäviin toimenpiteisiin kuuluvat muun muassa esteiden poistaminen, tulkkaus ja tekniset apuvälineet. Niiden kautta tähdätään kommunikaatiomuurien poistamiseen, liikkuvuuden lisäämiseen ja vapauteen sekä oikeuteen ja mahdollisuuteen osallistua kulttuuritoimintaan. (Euroopan komissio 2004b.) Viittomakielisille yksi suurimmista esteistä on viittomakielisten palvelujen vähäisyys. Viittomakielisten palvelujen vähäisyydestä johtuen viittomakieliset eivät voi osallistua yhteiskunnan elämään omalla kielellään Suomen Valtakunnallisen vammaisneuvoston näkökulma Suomessa Vammaisten vuoden koordinaatioelimenä oli sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Valtakunnallinen vammaisneuvosto. Teemavuoden teemoiksi valittiin osallisuus ja syrjimättömyys. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003d.) Kuurojen Liitto ry on ollut aktiivisesti yhteistyössä niiden

13 13 vammaisjärjestöjen kanssa, joiden kanssa sillä on osittain yhteiset päämäärät. Varsinkin osallistumisen esteiden poistaminen ja tasa-arvoinen asema ovat sekä Kuurojen Liitto ry:n että vammaisjärjestöjen tavoitteita. (Jokinen 2000, 99.) Kävimme yhdessä teemaan liittyvässä ja opetusministeriön järjestämässä seminaarissa, joka pidettiin Helsingissä. Seminaarin aiheena oli Saavutettu? - Saavuttavatko kaikki kulttuurin?. Paikalla oli eri vammaisjärjestöjen ja kulttuurilaitosten edustajia sekä muun muassa Kuurojen teatterin edustaja. Yksi seminaarin keskusteluaiheista oli vähäiset viittomakieliset opastukset ja tulkkaukset museoissa ja teattereissa. Opetusministeriön Vammaiset ja kulttuuri - toimikunnan puheenjohtaja Sari Salovaaran mukaan viittomakieliselle palvelulle olisi suurta tarvetta. (Salovaara 2003.) Suomessa kaikki vammaisten palvelut kuuluvat vammaispalvelulain piiriin. Vammaisiksi luetaan ne, jotka vammaispalvelulain perusteella ovat oikeutettuja erityispalveluihin. Suomessa yhteiskunta lukee vammaisiksi myös kuurot, kuuroutuneet, huonokuuloiset ja kuulo-näkövammaiset, vaikka heidän yhteisönsä eivät niin ajattelekaan. (Jokinen 2000, 89.) Vammaisten tasa-arvolaki on toinen laki, jonka perusteella näihin ryhmiin kuuluvat voivat vaatia oikeuksiaan. Vammaisten tasa-arvolain tarkoituksena on edistää vammaisten ja muiden ihmisten välistä tasa-arvoa. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003c.) Viittomakielinen opastusvideo edistää osaltaan kuurojen ja kuulevien välistä tasa-arvoa Viittomakielisen yhteisön näkökulma Kuurot katsovat yhteisöään sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Sosiokulttuurinen näkökulma kuurouteen tarkoittaa sitä, että kuuroutta lähestytään sosiaalisista, lingvistisistä ja kulttuurisista näkökulmista, ei vammaisuuden näkökulmasta. Markku Jokisen mukaan yhteiskunnan olisi hyvä pohtia sitä, miksi sen kulttuuriin kuuluu sellaisia arvoja ja normeja, joiden perusteella jotakin ryhmää, kuuroja, pidetään poikkeavana ja vammaisena. Kuitenkin yhteiskunta ja elinympäristö ovat yleensä niitä tekijöitä, jotka aiheuttavat ryhmälle osallistumisen esteitä.

14 14 (Jokinen 2000, ) Esteiden vähentämiseksi kuuroille välttämätön tulkkipalvelu on turvattu vammaispalvelulailla (Jokinen 2000, 99). Sosiokulttuurinen lähestymistapa kuurouteen keskittyy siihen, mitä kuurolla on, ei siihen, mitä kuurolta puuttuu. Pohjana tälle näkökulmalle ovat ne voimavarat, joita kuuroilla yhteisönä on. Kuurojen Liitto ry:n kielipoliittisen ohjelman mukaan kuurot ovat kieli- ja kulttuurivähemmistö, joka ei pysty käyttämään omaa kieltään monissa elämäntilanteissa. (Kuurojen Liitto ry 1993, 5.) Kuurojen Liitto ry:n päämääränä on saada kuuroille tasa-arvoiset kansalaisoikeudet kuulevien kanssa (Kuurojen Liitto ry 1993, 4). Jotta viittomakieliset voisivat osallistua yleiseen kulttuuritarjontaan, tarvitaan tulkkauksia ja käännöksiä viittomakielelle. Tämä tarkoittaa viittomakielisiä opastuksia, tekstitettyjä ja viittomakielisiä TVohjelmia ja elokuvia sekä viittomakielistä asiakaspalvelua. (Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2003a.)

15 15 4. SUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN TEORIAA Tässä luvussa esittelemme työhömme liittyviä viittomakielen teorian osia. Tarkastelemme viittomakielisen vastineen ja viittomanimen muodostamista, viittomakielen ei-manuaalisia piirteitä sekä lauserakennetta. Kaikki kuurojen käyttämät viittomakielet, kuten suomalainen viittomakielikin, on visuo-motorinen viestintäjärjestelmä. Viittomakieli tuotetaan ilmeillä ja eleillä sekä vastaanotetaan näköaistin avulla. Kun joku viittoo, hän pyrkii käyttämään kaikki mahdolliset visuaaliset keinot hyödykseen viestin välittämisessä. (Rissanen 1990, 5.) Erikoista viittomakielessä on se, että viesti voidaan välittää muillakin tavoin kuin viittomilla, esimerkiksi pantomiimilla. Viittomakieleen liittyy olennaisesti roolinvaihto, jota käytetään kertovassa tekstissä selventämään, kuka milloinkin puhuu. Viittoja ilmaisee oman kehon asennoilla ja ilmeillä, kuka milloinkin on vuorossa. Asiatyylisessä tekstissä roolinvaihtoa ei juurikaan käytetä. (Rissanen 1990, ) Viitotussa käännöksessämme on pyritty asiatyyliin, joten siinä on roolinvaihtoa hyvin vähän Uudisviittomat Viittomakielen pienin vapaa muoto on viittoma. Puhutussa kielessä sitä voi verrata sanaan tai lausekkeeseen tai joskus jopa kokonaiseen lauseeseenkin. Viittomakielen viittomiston, leksikon eli sanaston muodostavat viittomat. (Rissanen 1990, 23.) Jos jollekin asialle tai esineelle ei vielä ole viittomaa, sen voi luoda keinotekoisesti tai spontaanisti. Spontaaneja viittomia syntyy yleensä lapsien keskuudessa, kun taas keinotekoisia viittomia tuottavat lähinnä aikuiset. Viittomia voidaan luoda myös lisäämällä viittomaan jokin sormiaakkonen, joka vastaa suomenkie-

16 16 lisen vastineensa kirjainta. (Rissanen 1990, ) Jantusen (2003, 82) mukaan keinotekoisesti tehdyt viittomat ovat yleensä sormiaakkosjohdoksia, joissa viittoma on johdettu jo olemassa olevasta viittomasta kirjoitetun kielen sanan alkukirjainta vastaavan sormiaakkosjohtimen avulla. Suomalaisessa viittomakielessä on myös lainaviittomia, esimerkiksi erikoistermejä ja paikannimiä lainataan muiden maiden viittomakielistä. (Rissanen 1990, 25.) Olemme opinnäytetyötä tehdessämme huomanneet, että läheskään kaikille sanoille ja asioille ei ole olemassa viittomaa. Olemme joutuneet tekemään monta keinotekoista viittomaa, jotta käännöksen viittominen olisi mahdollista. Kielelliset merkit jaetaan kolmeen ryhmään merkin muodon ja sen tarkoitteen välisen suhteen perusteella. Nämä ryhmät ovat symbolit, ikonit ja indeksit. Symboli on muodoltaan arbitraarinen eli mielivaltainen ja konventionaalinen eli sopimuksenvarainen, eikä se muistuta tarkoitettaan. Merkki on ikoni, mikäli sen muoto kuvastaa tarkoitteensa ulkomuotoa tai muita ominaisuuksia. Indeksillä on tarkoitteeseensa assosiatiivinen suhde ja ne tulkitaan kontekstin mukaan. (Rissanen 1990, ) Tekemämme keinotekoiset viittomat ovat joko ikoneja tai indeksejä. Niitä käsitellään tarkemmin luvussa kuusi. Viittomat voidaan muodostaa joko kahdella tai yhdellä kädellä. Oikeakätisen henkilön oikea käsi on dominoiva ja vasen käsi ei-dominoiva, vasenkätisellä päinvastoin. Yleensä oikeakätinen henkilö viittoo yhden käden viittomat oikealla. (Savolainen 2000b, 177.) Viitotun videomme viittoja on oikeakätinen, joten yksikätiset viittomat on viitottu oikealla kädellä (Liite 1. Viittomakielinen käännösvideo) Kereemit, ei-manuaaliset piirteet ja viittomamerkit Kereemit ovat viittoman pienimpiä muodostinyksiköitä. Kereemejä on kolmea tyyppiä: käsimuoto, artikulaatiopaikka ja liike. Lisäksi voidaan erottaa kämmenen orientaatio. Käsimuoto on viittovan käden/käsien muoto ja sormien asento viittoman aikana (Liite 2. Suomalaisen viittomakielen käsimuodot). Artikulaa-

17 17 tiopaikka voi olla muun muassa neutraalitila viittojan edessä, ei-dominoiva käsi tai vartalon osa (Liite 3. Suomalaisen viittomakielen artikulaatiopaikat). Kaikkiin viittomiin sisältyy liike. Orientaatiolla tarkoitetaan käden asentoa viittojaan nähden. (Rissanen 1990, 44, 77; Savolainen 2000b, 173.) Jotkut viittomat sisältävät myös ei-manuaalisia piirteitä, joita ovat huulio eli suun asennot ja liikkeet, ilmeet, sekä pään ja vartalon liikkeet. Lausetasolla voidaan esimerkiksi kysymys- ja kieltolauseen muodostamisessa tai pää- ja sivulauseen merkitsemisessä käyttää erilaisia ilmeitä sekä pään ja vartalon liikkeitä. (Savolainen 2000b, 183.) Ei-manuaaliset piirteet tekevät viittomisesta elävää ja helpommin ymmärrettävää. Liz Scott Gibsonin mukaan asiatyylinen viittominen on kaksikätistä, selkeää ja rauhallista. Viittoja käyttää retorisia kysymyksiä ja ilmaisee roolinvaihdon koko kehon liikkeellä. Asiatyylissä viittojalla on koko ajan katsekontakti kohdeyleisöönsä ja hän ilmaisee tunteet hillitysti. (Scott Gibson 2002.) Olemme pyrkineet käyttämään videossa asiatyyliin kuuluvia neutraaleja ilmeitä ja suomenkielistä huuliota. Viittoja katsoo koko ajan kameraan ja liikkeet ovat rauhallisia ja tyyliin sopivia. Viittomakieliset käyttävät yleensä henkilöstä tai paikasta tiettyä viittomamerkkiä tai viittomanimeä. Se voi olla myös ainoa nimi, josta henkilö tunnetaan viittomakielisten keskuudessa. Tavallisesti viittomanimi liittyy kantajaansa jollakin tavoin. Se voi olla esimerkiksi kasvonpiirre tai harrastus, tai sen perustana voi olla myös virallisen nimen osa tai sen ylimalkainen merkitys. (Raino 2000, 201.) Opinnäytetyötämme varten meidän tuli valita Nautelankoskelle viittomanimi. Viittomanimen valinnassa käytimme informantteina kuuroja, jotta saisimme uskottavan, tilanteeseen sopivan ja käyttökelpoisen viittomanimen Lauserakenteen vaikutus kääntämiseen Peruslauseen rakenteeseen vaikuttaa perusmerkityksen lisäksi myös se, onko lause käyttötarkoitukseltaan kysymys-, väite- vai kieltolause. Kielen käyttäjä voi haluta myös painottaa tai korostaa jotakin asiaa, jolloin lauseen ulkomuoto muuttuu. Viittomakielessä voidaan päänliikkeellä muuttaa lause kieltäväksi tai

18 18 ilmeellä kysyväksi. Lauseita voi tehdä myös niin, että molemmilla käsillä ilmaistaan samanaikaisesti omaa viestiä. Näin ollen katsojasta se voi näyttää yhdeltä viittomalta, vaikka todellisuudessa se voi sisältää lauseen verran asiaa. Tällöin on kyseessä polysynteettinen ilmaus, eli jossa lausemainen viittoma tai sana voi sisältää sulautettuna sekä puheenaiheen että puheenaiheesta sanottuja ominaisuuksia. (Rissanen 2000, 149.) Viittomakielen lauserakenteesta johtuen viitottu käännöksemme voi olla paikoin lyhyempi kuin puhuttu versio ja paikoin taas pidempi.

19 19 5. LÄHDETEKSTIN KÄÄNTÄMINEN KOHDEKIELELLE Kaksikielisessä viestinnässä erotetaan kaksi päämuotoa: kirjallinen kääntäminen ja suullinen tulkkaus (Vehmas-Lehto 1999, 11). Tommolan (2004, 9-10) mukaan ne vaativat kääntäjältä ja tulkilta erityisvalmiuksia ja -tekniikoita sekä kulttuurien ja erilaisten aihepiirien syvempää tuntemusta. Hänen mukaansa kääntäminen ja tulkkaus ovat monitahoisia ilmiöitä, joissa lähde- ja kohdekulttuurit ja -kielet kohtaavat eri tasoilla ja joita voidaan tarkastella useista näkökulmista. (Tommola 2004, 9-10.) Se, onko kääntäminen mahdollista, riippuu siitä, miten kääntäminen määritellään, minkälainen käännettävä teksti on ja mikä on tekstin tarkoitus (Ingo 1990, 18). Mikäli kääntämisellä tarkoitetaan tiedon tai sanoman siirtämistä lähtökielestä kohdekieleen, kääntäminen on mahdollista. Silloin on pakko hyväksyä kielten erilaisesta rakenteesta johtuvia epätarkkuuksia, muodonmuutoksia ja poikkeavia syntaktisia ratkaisuja. Käännökseltä ei voi vaatia sekä muodon että merkityksen täydellistä vastaavuutta. (Ingo 1990, 23.) Käännös laaditaan eri aikana ja eri paikassa kuin lähtöteksti, jolloin käännöksen viestintätilanne on erilainen kuin lähtötekstin (Vehmas-Lehto 1999, 101). Viittomakielen ja suomen kielen eroista johtuen työmme lähtöteksteissä ja käännöksissä on lauserakenteeseen liittyviä eroja, kuten retoriset kysymykset. Rissasen (2000, 147) mukaan retoriset kysymykset ovat viittomakielen ilmaisuja joihin ei odoteta vastausta, vaan ne ovat johdantoja toteamuksiin. Esimerkiksi kohdan Kun jauhettiin käänsimme JAUHAA JAUHO KUINKA. Käännettävästä alkuperäisestä tekstistä käytetään nimityksiä lähtökielinen teksti (Ingo 1990, 23; Vehmas-Lehto 1999, 11) tai lähdekielinen teksti (Jänis 2001, 72). Käännöksen tekstistä käytetään nimityksiä kohdekielinen teksti (Ingo 1990, 23; Jänis 2001, 72) tai tulokielinen teksti (Vehmas-Lehto 1999, 11). Ingo (1990, 24) lainaa teoksessaan J. C. Catfordia, jonka mukaan kääntäminen on lähdekielisen tekstiaineksen korvaamista samanarvoisella kohdekielisellä

20 20 tekstiaineksella. Ingon (1990, 24) mukaan Eugene A. Nida määrittelee kääntämisen olevan sitä, että tuottaa kohdekielellä lähimmän luonnollisen vastineen lähtökielen sanomalle, ensisijaisesti merkityksen ja toissijaisesti tyylin suhteen. Vehmas-Lehto määrittelee kääntämisen seuraavasti: käännettäessä ilmaistaan tulokielen keinoin se, mikä on jo ilmaistu lähtökielen keinoin (Vehmas-Lehto 1999, 12). Kääntämisessä ei ole kyse pelkästään kielen muodon, vaan ennen kaikkea sen sisällön ja merkityksen kääntämisestä (Vehmas-Lehto 1999,12). Merkityksen siirtäminen on kääntäjän ensisijainen tehtävä (Ingo 1990, 293). Käännösstrategiasta riippuen kohdekieliseen käännökseen voidaan lisäillä jotain, siitä voidaan poistaa jotain tai sitä voidaan muokata niin, että se on vastaanottajalleen ymmärrettävä (Ingo 1990, 18, ; Vehmas-Lehto 1999, ). Yhtenä kääntämisen tärkeimmistä tekijöistä onkin pidetty kohdekielisen tekstin tarkoitusta eli päämäärää, jota kutsutaan sanalla skopos (Aaltonen 2001, 415). Kääntämisessä ei käännetä vain sanoja, vaan kyse on myös kulttuurin kääntämisestä. Kulttuurisissa käännösongelmissa sopivien sanojen puuttuminen ei ole tärkeää, on kyse siitä, että eri kielissä ja kulttuureissa asiat ilmaistaan eri tavalla. (Paloposki 2001, 357.) Käännökset noudattavat yleensä kohdekulttuurissa vallitsevia normeja, sääntöjä ja odotuksia. (Mäkinen 2001, 412). Näin ollen voi ajatella käännöksen olevan yksi kohdekielinen ja -kulttuurinen teksti muiden kohdekielisten ja -kulttuuristen tekstien joukossa. Kääntäminen on aina uudelleenkirjoittamista, ja uuteen tekstiin tulee aina uusia tulkintoja. Tulkintoihin vaikuttavat kääntäjän yksilöllinen kääntämisnäkemys sekä käännösstrategia. (Paloposki 2001, 367.) Touryn mukaan kääntämisen perusta ei ole kieli, vaan ihmisten välinen vuorovaikutus. Kääntäminen ei siis ole ensisijaisesti kielellistä, käännös on ennen kaikkea yhteisöllinen tuotos. (Aaltonen 2001, 399.) Olimme Nautelankosken museon edustajien kanssa tiiviisti yhteistyössä koko käännösprosessin ajan. Heidän näkemyksensä pohjalta teimme käännöstyötä. Keskinäinen vuorovaikutuksemme näkyy käännöksissämme tiettyjen asioiden ja esineiden korostamisena. Tällaisia kohtia olivat esimerkiksi Jonkarin tuvan esineistöön liittyvät kohdat.

21 21 Puhutun kielen kääntämisestä viittomakielelle ei ole olemassa mitään tarkkaa teoriaa (Rissanen 2004a). Sen vuoksi olemme käyttäneet käännöksen tekemisessä puhuttujen kielten kääntämisessä käytettäviä teorioita. Olemme myös yrittäneet käännöstyössämme päästä selville, millainen voisi olla suomalaiselle viittomakielelle kääntämisen teoria. Luvussa kuusi näytämme konkreettisesti käyttämämme menetelmän, joka voisi olla yksi mahdollinen tapa kääntää kirjoitettua tekstiä suomalaiselle viittomakielelle. Seuraavassa esittelemme käännösteorioita, joita olemme itse käännöksessämme soveltaneet Etnografinen teoria Etnografisessa käännöksessä selitetään kyseessä olevien kielten kulttuuritaustan erilaisuuden aiheuttamia vaikeuksia, jotta käännös olisi vastaanottajalle täysin ymmärrettävä. Käännöksen kielimuoto sopeutetaan siis vastaanottajien mukaan. Etnografiselle käännökselle tyypillisiä ratkaisuja ovat erilaiset täydennystavat. (Ingo 1990, 67.) Pelkkä käännös ei aina riitä, jotta kohdekielinen teksti olisi toimiva. Jos käännöskielet ovat peräisin eri kulttuuripiireistä, voi olla, että joitakin lähtökielisen tekstin sanoja tai käsitteitä pitää selittää. Jos sanoja tai käsitteitä ei selitetä, käännöksestä tulee vastaanottajalle raskas, ja se voi aiheuttaa väärinymmärryksiä. Yleinen ja tehokas keino tehdä käännöksestä ymmärrettävä on lisätä käännökseen jokin selittävä osa, joka johtaa vastaanottajan ajatukset oikeaan suuntaan. (Ingo 1990, 238.) Työssämme myllyn tekstissä kerrottiin suoraan, miten jauhettiin. Meidän oli välttämätöntä lisätä myllyn koneiston esittely käännökseemme, jotta katsojat ymmärtäisivät, millaisia osia koneistossa on, mitä osat tekevät ja millaisia vaiheita jauhatuksessa on. Teimme lisäyksen myös siksi, että emme voineet kuvata tätä kohtaa aidossa paikassa. Aidossa paikassa emme olisi voineet kontrolloida sääolosuhteita ja valaistusta, joten käännökset kuvattiin sisätiloissa. Museolla olisimme voineet tarvittaessa osoittaa kyseisiä osia, mutta nyt emme pystyneet sitä tekemään.

22 22 Käännettävän tekstin luonne ja aihe vaikuttavat suuresti eksplikoinnin eli täydentävien selitysten tarpeeseen. Informatiivisluonteisissa teksteissä selityksiä pitää käyttää enemmän. Informatiivisia tekstejä ovat esimerkiksi kertovat tekstit, kuten historiaan liittyvät tekstit. Tekstin täydentämistä vaativat myös paikannimet, mitat ja erilaiset yksiköt. (Ingo 1990, 63, 240.) 5.2. Pragmaattinen adaptaatio Pragmatiikka kiinnittää huomiota kielen ja sen käyttäjien väliseen suhteeseen. Kielenkäyttöön vaikuttavat tilanne, kielenkäyttäjien tiedot, asenteet ja olettamukset. (Ingo 1990, ) Lähtö- ja tulokielisen kulttuurin edustajien kielenkäytössä esiintyvät kulttuurierot aiheuttavat pragmaattisia ongelmia, jotka liittyvät vastaanottajien huomioimiseen käännöstä tehtäessä. Pragmaattisia ongelmia voidaan ratkoa tekemällä käännökseen muutoksia, joita kutsutaan pragmaattisiksi adaptaatioiksi. Pragmaattinen adaptaatio tarkoittaa sellaisten lähtökielisten kohtien, jotka tulokielisessä tekstissä eivät toimisi hyvin, muokkaamista tulokieliseen ympäristöön sopiviksi. (Vehmas-Lehto 1999, ) Pragmaattiset adaptaatiot voivat olla lisäyksiä, poistoja, korvauksia tai järjestyksen muutoksia, joista korvaukset ja lisäykset ovat yleisimpiä. Pragmaattisiin adaptaatioihin johtavia syitä ovat esimerkiksi aika-, paikka- ja tekstifunktioerot, viestin vastaanottajien taustatietojen erot, lähtö- ja tulokulttuurin erot sekä konventioerot. Konventioerot tarkoittavat sitä, että lähtökielisessä ja tulokielisessä kulttuurissa tiettyjen tekstilajien tekstejä on tapana kirjoittaa eri tavoin. (Vehmas- Lehto 1999, ) Käännöksissä muutimme lauseiden järjestystä, jotta saimme tekstikappaleista toimivampia ja viittomakielisempiä kokonaisuuksia. Yhdessä tekstissämme oli kappale, joka alkoi: Aikaisemmin tällä paikalla oli myllärin tupa. Se oli saman kokoinen ja näköinen kuin tämä Jonkarin tupa. Muutimme lauseiden järjestystä, jotta kokonaisuus olisi loogisempi, ja aloitimme kappaleen viittomalla OS-2 TALO NIMI j-o-n-k-a-r-i- OS-2 AIKAISEMMIN OS-2 PAIKKA JAUHAA+HENKILÖ OMA-2 TUPA OS-2. (Tämän talon nimi on Jonkari. Aikaisemmin tällä paikalla oli myllärin tupa ).

23 23 Kuuroilla on oma kulttuurinsa. Kulttuuri on prosessi, joka siirtää kuurojen kulttuurin sisältämät arvot, uskomukset, tavat ja käyttäytymisnormit sukupolvelta toiselle. (Jokinen 2000, 94.) Kääntämisen yhteydessä kulttuurilla tarkoitetaan laajaa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös yhteiskunta, tavat ja ajattelutapa. Kulttuurierot, jotka ilmenevät ns. vastineettomana sanastona, tasoitetaan usein pragmaattisen adaptaation keinoin. Yleensä vastineettomat sanat eksplikoidaan eli muutetaan ymmärrettäviksi käännettäessä. (Vehmas-Lehto 2003). Työssämme tuli vastaan monia sellaisia suomen kielen sanoja, joille ei ollut viittomakielistä vastinetta. Tällaisia olivat esimerkiksi kraakku, ämmänlänget ja kahna. Eksplikoimme nämä sanat kuvailemalla niiden ulkonäköä ja materiaalia, josta ne oli tehty sekä niiden käyttötarkoitusta. Tämän jälkeen osoitimme kyseistä esinettä ja sormitimme sen suomenkielisen vastineen. Käänsimme siis esimerkiksi sanan kraakku seuraavalla tavalla: RAUTA-muodon kuvaus OS NIMI k-r-a-a-k-k-u Skoposteoria Kreikankielinen sana skopos tarkoittaa tavoitetta tai päämäärää, joka on vastaanottajasta riippuva. Skoposteoria on kommunikatiivinen käännösteoria, jossa on kysymys viestin välittämisestä. Se on osa toimintateoreettista käännösteoriaa, ja sitä voidaan kutsua myös funktionaaliseksi käännösteoriaksi. Käsitteen skopos ja skoposteorian ovat kehittäneet Katharina Reiss ja Hans Vermeer. Skoposteoria tarkoittaa sitä, että kääntämisessä on tärkeintä ottaa huomioon käännöksen tarkoitus. Skoposteorian mukaan käännöksen ei tarvitse olla ekvivalentti, tärkeintä on, että se on hyvä. Myös ekvivalentti käännös voi olla hyvä käännös. (Vehmas-Lehto 1999, 92-93, ) Käännöksen skopos voi olla erilainen kuin lähtötekstin tavoite, mutta se voi olla myös samanlainen. Skopoksia on monia erilaisia. Yksi voi olla lähtötekstin kääntäminen kirjaimellisesti, toinen voi olla pyrkimys ekvivalenssiin. Kääntäjän pitää tietää, että on olemassa päämäärä, joka on yksi mahdollisuus monista.

24 24 (Vehmas-Lehto 1999, 92, 94.) Meidän työssämme lähtötekstien ja käännösten skopokset olivat samanlaisia. Molempien tavoitteena on antaa ihmisille informaatiota museosta. Kääntäjä on kääntämisen asiantuntija, jonka vastuulla on päättää, miten käännös voidaan toteuttaa. Skopoksen asettamisen jälkeen kääntäjä päättää, miten käännös on tehtävä, jotta tulos olisi mahdollisimman hyvä. Kääntäjä päättää myös siitä, millaisia muutoksia käännökseen on tehtävä lähtötekstiin verrattuna. (Vehmas-Lehto 1999, 96.) Skoposteoria ei tarkoita sitä, että käännöksen suhde lähtötekstiin olisi mielivaltainen. Christiane Nord on tuonut skoposteoriaan käsitteen lojaalius. Sillä tarkoitetaan konkreettisesti sitä, että käännöksen vastaanottajalle ei saa antaa väärää käsitystä käännöksen suhteesta lähtötekstiin. (Vehmas-Lehto 1999, 96.) Koska lähtötekstien ja käännösten skopokset olivat työssämme samanlaisia, meidän piti varmistaa museolta, että olemme itse ymmärtäneet lähtötekstit oikein. Meidän piti muokata ja lyhentää alkuperäisiä lähtötekstejä, joten jouduimme varmistamaan myös sen, että emme ole jättäneet mitään oleellisia asioita pois. Näin pystyimme olemaan varmoja, että lähtötekstien ja käännösten skopokset toteutuisivat samanlaisina Kulttuurikohteen esittelyn tulkkaus viittomakielelle Kulttuuri sisältää ihmisten arvot, asenteet ja käyttäytymisen. Kulttuuritulkkausta voi tapahtua erilaisissa toimintaympäristöissä. Se ympäristö, jossa tulkkaus kulloinkin tapahtuu, vaikuttaa oleellisesti kulttuuritulkkaukseen. Museoissa, näyttelyissä ja opastetuilla kierroksilla pitää huomioida tila ja sen vaikutukset tulkkaukseen/kääntämiseen. Viittomakieleen oleellisesti kuuluvat osoitukset ja kuvailut pitää miettiä tarkkaan, sillä tulkkaus on saatava samannäköiseksi kuin tila todellisuudessa on. Viitottaessa pitää miettiä osoitusten paikka lauseissa, sillä kuurojen asiakkaiden huomio kiinnittyy aina osoitettuun suuntaan. (Rissanen

25 b.) Kuvatessamme käännöksiä videolle meidän tuli ottaa huomioon museon aito ympäristö, jotta videon taustakuva ja viittominen vastaisivat toisiaan Käännösprosessin vaiheet Käännösprosessissa voidaan erottaa kolme vaihetta: analyysi-, siirto- ja muotoiluvaihe. Nämä vaiheet eivät ole toisistaan irrallisia ja erotettavia, vaan ne ovat nivoutuneet toisiinsa. Analyysi, siirto ja muotoilu kuitenkin seuraavat toisiaan kronologisesti, mutta joustavasti. Vaiheet voivat seurata toisiaan useammankin kerran. (Ingo 1990, ) Käännösprosessin vaiheet on tarkemmin kuvattu luvussa kuusi. Kääntämisen pohjana on lähtötekstin tarkka analyysi. Perusteellinen analyysivaihe auttaa siirtovaiheessa löytämään semanttisesti tarkkoja merkitysvastineita ja siitä on apua muotoiluvaiheessa tyylin tavoittelussa. Analyysivaihe alkaa käännettävän tekstin huolellisella lukemisella. Tämän jälkeen tehdään tekstille kieliopillinen analyysi, jonka tavoitteena on tunnistaa lähtötekstin yksiköt ja selvittää niiden väliset suhteet. Analyysi on sekä morfologista että syntaktista. Yksinkertaisimmillaan kieliopillinen analyysi on lauseenjäsennystä. Kieliopillisen analyysin jälkeen tehdään semanttinen analyysi, jonka jälkeen kääntäjä tietää, mille hänen on etsittävä merkitysvastineita. Tämän jälkeen perehdytään tekstin tyyliin. Viimeisenä analyysivaiheena on pragmaattinen analyysi, jonka tarkoitus on taata, että käännös toimii vastaanottajan kieli- ja kulttuuriympäristössä. (Ingo 1990, , , 179, 187.) Siirtovaihe on käännösprosessin vaiheista epämääräisin. Siirtovaiheessa tarkkaan analysoitu teksti siirretään lähtökielestä kohdekieleen. Siirto tapahtuu kääntäjän aivoissa, eikä siitä välttämättä synny kirjallista materiaalia. Siirron tulos on semanttisesti tarkka, mutta lopullista muotoa vailla. Siirto tapahtuu ydinlausetasolla tai etärakennetasolla, mikä takaa sen, että käännös välittää lähtötekstin informaation tarkasti ja ilman vääristymiä. (Ingo 1990, )

26 26 Muotoiluvaiheessa käännettävä teksti saa lopullisen ja konkreettisen muotonsa. Käännöksen kohdekielisen tekstin pitää olla mahdollisimman sujuvaa ja pragmaattiselta sisällöltään lähtökielistä tekstiä vastaavaa. Käännöksen pitää vastata lähtökielistä tekstiä myös tyylillisesti mahdollisimman hyvin. Käännöksen pitäisi vastata lähtökielistä tekstiä myös muodoltaan, mutta ennen kaikkea sen pitäisi pyrkiä dynaamiseen vastaavuuteen. Dynaaminen vastaavuus tarkoittaa sitä, että vastaanottaja kokee käännöksen kielen omakseen. Dynaamiseen vastaavuuteen pyritään analyysivaiheen tulosten avulla, ottamalla huomion etenkin pragmaattisen analyysin havainnot. (Ingo 1990, , , 264.)

27 27 6. KÄÄNNÖSPROSESSIN KUVAUSTA JA KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTIA Tässä kappaleessa esittelemme niitä asioita, tekstinkohtia ja termejä, jotka tuottivat kääntäessä vaikeuksia sekä asioita, joita piti ottaa huomioon ja pohtia tarkkaan. Lisäksi esittelemme käyttämäämme käännöstapaa ja -prosessia, jonka aikana suomenkielinen teksti kääntyi viittomakieliseksi tekstiksi. Käännösprosessin aluksi vierailimme Nautelankosken museossa sen järjestämässä viittomakielisessä päivässä syksyllä Siellä tulkkasimme opastetun esittelyn viittomakieliselle yleisölle. Tätä varten saimme ensimmäiset esittelyyn liittyvät tekstit. Tulkatun esittelyn jälkeen saimme museolta esittelykierroksen käännettävät osiot tekstiversioina. Koska esittely sisältää paljon arkeologian erityissanastoa, museon edustajat olivat jo muokanneet tekstejä mahdollisimman ymmärrettävään muotoon. Tekstejä oli yhteensä neljä, jotka me jaoimme puoliksi niin, että molemmille tuli yksi lyhyt ja yksi pitkä teksti. Käännösprosessi alkoi analyysivaiheella, jonka aikana tutustuimme ja luimme tekstejä. Kun yleinen kuva tekstistä oli muodostunut, aloimme poimia teksteistä meille outoja sanoja ja kohtia, jotka olisi vaikea kääntää viittomakielelle. Lisäksi poimimme sanoja, joille emme tienneet viittomakielistä vastinetta. Vaikeita asioita olivat muun muassa erilaiset esineet ja arkeologiset termit. Otimme yhteyttä museoon ja selvitimme vieraiden sanojen merkityksiä, esineiden ulkonäköä ja käyttötapoja. Käännösprosessin siirtovaiheessa selvitimme termien ja asioiden viittomia sekä viittomakielisiä ratkaisuja. Käytimme informantteina seitsemää viittomakielistä henkilöä, joista viisi oli Turun alueelta, yksi Pohjanmaalta ja yksi Kymenlaaksosta. Heiltä saimme ehdotuksia viittomakielisiksi vastineiksi sekä jo olemassa olevia viittomia, joita emme itse tienneet. Monille asioille ja esineille jouduimme itse tekemään vastineen. Kun termien merkitykset ja viittomakieliset vastineet oli selvitetty, alkoi varsinainen käännöstyö. Käännöstyötä ei tehty vain kirjallisessa muodossa, vaan se oli

28 28 jatkuvaa prosessointia ja alitajuista työskentelyä. Jo käännöstyön alussa huomasimme, että olimme löytäneet käyttökelpoiset käännösteoriat. Pystyimme tukeutumaan niihin ja saimme niistä apua Sana- ja viittomataso Sanatasolla vaikein tehtävä oli muodostaa viittomakielisiä vastineita erityistermeille. Muodostamamme viittomat ovat ikoneja ja indeksejä. Lisäksi teksteissä oli monia kohtia, joissa yhdelle termille oli kaksi tai useampia viittomakielisiä vastineita. Silloin jouduimme pohtimaan, minkä niistä valitsimme käännökseemme. Jouduimme valintatilanteeseen myös silloin, kun viittomalla oli erilaisia käsimuotovaihtoehtoja. Meidän tuli pohtia valintojamme tarkkaan esimerkiksi silloin, kun kaksi eri viittomaa viitotaan samalla tavalla, vaikka niillä olisi eri merkitys. Käännöksissämme esiintyivät sanat kangas ja metri. Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirjan mukaan niiden viittomakielinen vastine on samanlainen, ne viitotaan käsimuodolla [Ax] (Liite 2. Suomalaisen viittomakielen käsimuodot) ja artikulaatiopaikkana on ei-dominoivan käden käsivarsi. (Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja 2004.) Ainoastaan huulio erottaa ne toisistaan. Niille on olemassa myös muita käsimuotovaihtoehtoja, joten päätimme käyttää molemmista eri käsimuotoa, jolla erottaisimme ne selkeästi toisistaan. Viitoimme viittoman KANGAS käsimuodolla /K/ ja viittoman METRI käsimuodolla /Ô/. Näin erotimme kaksi samannäköistä viittomaa toisistaan Uudisviittomat Paikalla Nautelankoski ei ollut yleisesti käytössä olevaa viittomaa. Vaihtoehtoja oli saamiemme ehdotusten ja oman pohdinnan mukaan kaksi, N+KOSKI tai LEHMÄ+KOSKI. Sanat nauta ja nautela ovat kirjoitusasultaan samankaltaiset. Monet suomalaisen viittomakielen viittomat on luotu sen perusteella, miltä se

29 29 kirjoitettuna näyttää, esimerkiksi viittomat KUURI ja KURI viitotaan samalla tavalla, koska niiden kirjoitusasut ovat samankaltaiset (Huusko 2003). Tämän perusteella olisimme voineet käyttää viittomaa LEHMÄ+KOSKI. Toisaalta monien viittomakielisten mielestä N+KOSKI oli korrektimpi ja sopivampi vaihtoehto asiatyyliseen tekstiin. Lisäksi museon edustajat kertoivat, että Nautelankoskeen tai sen historiaan ei varsinaisesti liity lehmiä. Näistä syistä valitsimme käännökseemme viittoman N+KOSKI. Käännöksen alussa sormitimme sanan Nautela ja viitoimme sen valitsemamme viittoman. Myöhemmin käytimme pelkästään tätä viittomaa. Samalla perusteella valitsimme paikan Kukkarkoski viittomaksi K+KOSKI. Nimen Jonkari aluksi sormitimme, mutta myöhemmin käytimme sormiaakkosta J ja selkeää huuliota. Sana kraakku ei tuonut meille aluksi mitään mielikuvaa siitä, mikä se oli. Meidän piti selvittää, mikä se oli, minkä näköinen se oli ja mitä sillä tehtiin. Saimme selville, että kraakku on raudasta tehty teline, joka oli aikoinaan kiinnitettynä hellaan avotulen päälle. Kraakkuun ripustettiin pata, jossa keitettiin ruokaa. Tämän jälkeen aloimme miettiä sille sopivaa viittomakielistä vastinetta. Aluksi valitsimme ratkaisuksi sen muodon kuvaamisen. Se näytti katsojasta kuitenkin vajaalta viittomalta, joten päädyimme lisäämään muodon eteen viittoman RAUTA ja lisäämään sormituksen viittoman perään. Viittomasta tuli näin selkeämpi ja visuaalisempi. Samoin perustein loimme vastineet sanoille ämmänlänget ja kahna. Ämmänlänget on puinen apuväline, jolla naiset kantoivat vesiämpäreitä. Kahna on puinen myllyn jauhatuskoneiston osa, johon jauhot putoavat kivien välistä. Viitoimme näissä ensin materiaalin, josta ne oli tehty, sen jälkeen niiden muodon ja lopuksi sormitimme ne Kaksi tai useampi viittomavaihtoehto Sanalle tupa oli kolme erilaista vaihtoehtoa. Tekstissä käytettiin sanaa tupa merkityksissä talo ja huone. Kun sana tarkoitti taloa, meillä oli kaksi viittomavaihtoehtoa, MÖKKI ja TALO. Valitsimme viittoman TALO, sillä rakennus oli iso

30 30 asuintalo. Huuliona käytimme sanaa tupa. Kun sana tarkoitti huonetta, käytimme suoraan viittomaa HUONE ja huuliona oli tupa. Sanalle tarvita oli kaksi vaihtoehtoa, Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan viittomat TARVITA /KAIVATA (nro 948.) ja TARVITA/PUUTTUA (nro 1079.) Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 582;652). Informanttien mukaan viittoma 948. oli arkikielisempi, joten valitsimme käännökseemme viittoman Informanttien mielestä kaiken ikäiset viittomakieliset käyttävät viittomaa Varsinais-Suomelle meillä oli kaksi viittomavaihtoehtoa, TOSI+SUOMI ja B- käsimuodolla Varsinais-Suomen alueen muoto + SUOMI. Kyselimme eri puolilta Suomea olevilta viittomakielisiltä, miten he viittovat Varsinais-Suomi. Enemmistö viittoi sen TOSI+SUOMI, joten valitsimme sen käännökseemme. Viitoimme sanan mylläri aluksi MYLLY+HENKILÖ. Saimme kuitenkin palautetta natiivilta viittojalta, ja hänen mukaansa viittomakieliset eivät yhdistä mylläriä myllyyn vaan jauhamiseen. Hän ehdotti, että viittoisimme sen niin, että molempien käsien käsimuoto on B ja että ei-dominoiva käsi on paikallaan kämmen ylöspäin, oikea kämmen pyörii vasemman kämmenen päällä. Tähän liitettäisiin viittoma HENKILÖ. Huulion pitäisi hänen mukaansa olla jauhaja. Päätimme käyttää hänen ehdottamaansa ratkaisua, koska silloin käännöksemme olisi viittomakielisempi. Tekstissä puhuttiin vanhan ajan puhelimesta. Pohdimme eri vaihtoehtoja, miten sen viittoisimme. Vaihtoehtoina oli Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan viittoma 909. PUHELIN (1998, 556) ja iäkkäiden viittomakielisten käyttämä viittoma PUHELIN, jossa dominoivan käden käsimuoto on [Ax] ja se pyörii pään oikealla sivulla korvan kohdalla (Jarva 2004). Päätimme muodostaa näistä viittomista yhdysviittoman, jossa käytimme molempia viittomia. Viittoman ensimmäinen osa oli viittoma 909. ja toinen [Ax]-käsimuodolla viitottu viittoma. Oletimme, että käyttämämme viittoma olisi ymmärrettävä kaiken ikäisille viittomakielisille, ja kertovan myös, minkälainen vanhan ajan puhelin oli. Huomasimme