NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN"

Transkriptio

1 NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN Jenni Tuomi, Jasmin Roslund, Jenna Lahdelma, Maija Tiisanoja & Tiina Yli-Hongisto VAM 1 Ihan epänormaalia! Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak, Porin toimipiste Sosiaalialan koulutusohjelma diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + diakoni

2 Sisällys 1 JOHDANTO TYÖPAJA Tavoitteet Toiminnallinen osuus Kustannukset LÄHTEET... 8

3 3 1 JOHDANTO Saimme tehtäväksi suunnitella Satakunnan museon Ihan epänormaalia! -näyttelyyn työpajan. Valitsimme työpajan teemaksi näkövammaisuuden, koska opintokokonaisuuden toisen tiimitehtävän teimme samasta aiheesta. Työpajatyöskentelyn tavoitteena on tutustuttaa lapset näkövammaisen tapaan kokea maailmaa. Työpaja on tarkoitettu alakouluikäisille ja erityisryhmille. Työpajaa suunniteltaessa otimme huomioon kohderyhmän ja pyrimme pohtimaan pisteet mielekkäiksi sekä opettavaisiksi osallistujille. Tehtävän teossa saimme hyödyntää luovaa ajatteluamme. Tehtävän tekeminen oli mielenkiintoista ja uusi oppimistapa tutustua vammaisuuteen.

4 4 2 TYÖPAJA Vammaisuutta ei tarvitse kokea välttämättä negatiivisena yksilöllisenä ominaisuutena. Se voidaan vaihtoehtoisesti tulkita yhdeksi inhimillisen ominaisuuden ilmentymismuodoksi. Ihmiset eivät koe olevansa vammaisia, vaikka heillä onkin vajavaisuuksia esimerkiksi aistialueilla. (Vehmas ,210.) 2.1 Tavoitteet Työpajatyöskentelyn tavoitteena on tutustuttaa lapset näkövammaisen tapaan kokea maailmaa. Ensimmäisen pisteen tarkoituksena on tuntoaistia hyödyntäen muovailla annettujen ohjeiden mukaan esimerkiksi jokin eläin. Toisen pisteen tavoitteena on kuuloaistin avulla tuottaa musiikin tuomat mielikuvat paperille ilman näköaistia. Kolmannella pisteellä on kaksiosainen tavoite: koululainen oppii oikeanlaisen tavan auttaa näkövammaista henkilöä ja saa mahdollisuuden kokea miltä tuntuisi itse olla näkövammainen. Viimeisessä pisteessä tuntoaistin avulla pyritään tunnistamaan tuttuja esineitä. Työpaja on tarkoitettu alakouluikäisille ja erityisryhmille. Työpajaa suunniteltaessa otimme huomioon kohderyhmän ja pyrimme pohtimaan pisteet mielekkäiksi sekä opettavaisiksi osallistujille. 2.2 Toiminnallinen osuus Tehdään työpaja toimintapistemuotoisena toteutuksena. Pisteitä 1 ja 2 kierretään ryhmässä ja pisteitä 3 ja 4 pareittain. Pisteet kestävät minuuttia, riippuen pisteestä.

5 5 1. Piste: Pisteessä muovaillaan muovailuvahasta ohjaajan antamien ohjeiden mukaan esimerkiksi jokin eläin. Pisteellä tarvittavat tavarat: muovailuvahaa (mielellään yksiväristä), 15kpl silmäsiteitä (huivi) 2. Piste: Pisteellä on tarkoitus kokea miltä näkövammaisesta tuntuu tehdä taidetta. Taustalla soi klassista musiikkia ja musiikista syntyvä mielikuva tuotetaan vahaliiduilla paperille. Kun piirustukset saadaan valmiiksi, keskustellaan siitä, mitä paperille syntyi. Pisteellä tarvittavat tavarat: vahaliituja, A3-paperia, suojuksia pöydälle (jätesäkki), 15kpl silmäsiteet (huivi), klassinen musiikki 3. Piste: Pisteellä on rata, jossa ollaan pareittain. Toinen on sokea ja toinen näkevä. Ennen radan suorittamista parille opetetaan oikea talutustapa ja tämän jälkeen pari suorittaa radan. Parit vaihtavat osia, jotta molemmat saavat kokea näkövammaisen sekä avustajan roolin. Rata on merkitty lattiaan (esimerkiksi tötteröillä tai teipillä) ja sisältää esteitä, jotka pitää kiertää tai ylittää. Rata sijoittuu huoneen ulkopuolella toiselta ovelta toiselle ovelle. Pisteellä tarvittavat tavarat: 2 kpl silmäsiteitä (huivi), teippiä/tötteröt, tuoleja, koroke 4. Piste: Pisteellä tunnistetaan silmät sidottuina esineitä. Pisteelle tullaan pareittain. Tunnistettavat esineet ovat esimerkiksi teroitin, pullasuti, noppa, triangeli, lusikka ja käpy. Pisteellä käytettävät tavarat: Tunnistettavat esineet, 2 kpl silmäsiteitä (huivi)

6 6 Piste 3 Piste 4 Piste 1 Piste 2 Kaavio 1: Pisteiden sijoittuminen työpajatilaan. Pisteiden kiertäminen: Luokka jaetaan alussa kahteen ryhmään pisteille 1 ja 2. sekä pisteille 3 ja 4 yhdet parit. Sitä mukaan, kun pisteellä 2 on ensimmäiset kaksi henkilöä valmiita, siirtyvät he pisteelle 3 jne. Pisteet 3 ja 4 suoritetaan pareittain. Pisteeltä saa siirtyä seuraavalle pisteelle ohjaajan antaessa luvan. Kiertosuunta rasteilla on Kustannukset Työpajan kustannukset riippuvat siitä mitä museolta jo ennestään löytyy. Suurimmat kustannukset syntyvät muovailuvahasta ja väriliiduista. Tarvittaviin materiaaleihin on arvioitu hinnaksi halvin vaihtoehto, jos kaikki jouduttaisiin ostamaan.

7 7 Tarvittavat materiaali ja kustannus arvio: Tarvittavat tavarat Hinta arvio Silmäside (kangassuikale) n. 30kpl Kangasta 2m, n. 2 /m = 4-5 Väriliidut 4 /pkt= 16 A3-piirustuspaperi 5 Teippiä / Tötteröt 2 Teroitin 2 Pullasuti 2 Noppa 0 Triangeli 8 Käpyjä 5-10 kpl 0 Lusikka 0 Suojaliinat (jätesäkki) 2 /pkt Muovailuvahaa 5 /pkt = 20 Tuoleja 4kpl 0 Koroke 0 Kulut yhteensä n. 62

8 8 3 LÄHTEET Vehmas, Simo Vammaisuus. Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tampere: Tammerpaino. 171, 210

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT 1 PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN 13. 14.9.2005 JA 5.12.2011 MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT Diakonian / kirkon nuorisotyönohjaajaan / kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virkoihin kelpoisuuden

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Monta tapaa. parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Monta tapaa. parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Monta tapaa parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hae opiskelupaikka, jolla on merkitystä Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka koulut taa auttamisen

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSKURSSI I-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSKURSSI I-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSKURSSI I-OSA pe 7.10.2011 - nauhoite a Pekka Matilainen ERILAISUUDEN JA POIKKEAVUUDEN ERILAISET LÄHESTYMISTAVAT NORMAALISUUS JA POIKKEAVUUS NORMI = YHTEISKUNNAN TAI YHTEISÖN LUOMA

Lisätiedot

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Taideterapia on taidelähtöisiin menetelmiin perustuvaa luovaa, hauskaa ja joskus vakavaakin henkilökohtaista prosessointia. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan koko

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Petra Hurme Fysioterapeutti YAMK, Näkövammaisten liikkumistaidonohjaaja, Hyks silmätautien kuntoutuspoliklinikka Tutkimuksen tausta Esteettömyyden profiloituminen

Lisätiedot

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa 10/10/2016 Monta tapaa parantaa maailmaa Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu Diakin toimipisteet ja opiskelijamäärät: Helsinki (1570) Oulu (315) Pieksämäki (402) Oulu Pori (307) Turku (170) Pieksämäki

Lisätiedot

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka Anne Kalliomäki Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka JOS KESKI-SUOMI OLISI TUNNE! MIKÄ TUNNE SE OLISI?! PUNAINEN LANKA Tarinakone valmentaa yrityksiä tarinallistamaan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa

Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa Aija Saari Tutkimuspäällikkö, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry aija.saari@vammaisurheilu.fi Sisältö

Lisätiedot

Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä!

Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä! Portti maailmaan Uudenlainen lukio nousee idästä! Opiskele huomisen lukiossa jo nyt! Vuonna 2021 Vuosaaren metroaseman kupeessa avaa ovensa Helsingin uusin ja upein lukiorakennus, joka kutsuu oppimaan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti Jos toimit opettajana tai ohjaajana tai jollain tavalla edistät oppimista, muista aina, että oma ajattelutyylisi todennäköisesti hallitsee

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros

Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros Työpajassa esitellään opinnäytetöiden kehittämishankkeen nykyvaihetta ja keskustellaan kriittisistä kohdista opinnäytetyöskentelyn aloitusvaiheessa,

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

VALKOISEN HUONEEN KANSIO

VALKOISEN HUONEEN KANSIO KASVU-HANKE SINIWILLAN KEHITTÄMISTEHTÄVÄ Tuula Hietasaari, Johanna Niemelä, Teea Salonen, Tiina Tuominen ja Sari Syrjä 16.11.2010 VALKOISEN HUONEEN KANSIO TAUSTA JA TARVE Työskentelemme kunnan ylläpitämässä

Lisätiedot

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä)

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä) Kattikierros on toiminnallinen rata noin alakouluikäisille. Voit ottaa kaikki pisteet tai valita sopivimmat ryhmällesi. Alla on kuvattu pisteet ja niihin tarvittavat välineet. Pisteet Liikkuminen eri tyyleillä

Lisätiedot

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie Opettajan materiaali Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011 Luova tie Maalaamaan voi oppia monin tavoin. Monet lähestymistavat ovat tarpeellisia, niin tarkat, tiettyyn teoriaan tai tekniikkaan pohjautuvat

Lisätiedot

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia.

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Sarja: Sudenpennut Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU Tehtäväkäsky Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Lauman tehtävänä on

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Kaikille avoin hiihtokoulu

Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoimessa hiihtokoulussa kaikki oppilaat ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita, hiihtokoulu ei rajaa ketään pois vamman tai toimintakyvyn vuoksi. Kaikilla on oikeus

Lisätiedot

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä elämään seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä ja osallisuutta elämään Yksin, kaksin ja toisten kanssa opiskellen ja osallistuen kurssilla tai täysihoidossa. Peräpohjolan Opistolla

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän 3. 5.5.2017 Sari Miettinen, projektipäällikkö Nina Pietikäinen, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

Valonarkaa- Avusteinen seksi

Valonarkaa- Avusteinen seksi Valonarkaa- Avusteinen seksi SISÄLTÖ: 1.Vammaisuus olemassaolon muotona/ilmiönä 3. Kyselyn tulos 4. Avustajien ja hoitajien kokemuksia 5. Vammaisten henkilöiden kokemuksia 6. Vammautumisen- ja vammaisuuden

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma ESITTELY: Tuntisuunnitelma 3 ALAOHJELMAT Soveltuvuus: K-2 Ryhmäkoko: Parit Valmisteluaika: 5 minuuttia Kokonaisaika: 100 minuuttia Tehtäviä: 4 TUNTISUUNNITELMAN RUNKO Tehtävä 1: KUBO matkustaa 25 minuuttia

Lisätiedot

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT www.vantaa.fi/liikunta SISÄLLYS Erillisaunavuorot 3 Perhesaunavuorot 4 Erityisuintivuorot 5 Erityisryhmien

Lisätiedot

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1 VAALITEESI #1 Haluamme jokainen tehdä omat valintamme Yhdenvertaisuus on oikeutta ja mahdollisuutta elää tavallista arkea ja sinun itsesi näköistä elämää niin kuin näkevä samanikäinen ja samassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI Arvioijan nimi: Päivämäärä ja kellonaika: Arvioitava tila: Sijainti tilassa: Vastaa kysymyksiin annetussa järjestyksessä! Antaessasi vastauksesi asteikkomuodossa,

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa: www.kierratyskeskus.fi/vety/julkaisut

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa: www.kierratyskeskus.fi/vety/julkaisut Ympäristöpeli Kipinä Ympäristöpeli Kipinä on kevyt ja hauska tapa käsitellä ympäristötietoa. Se on suunnattu aikuisille, ja siinä on kahdeksan perusteemaa. Pelin kortteihin voivat tarttua ihan tavalliset

Lisätiedot

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt-

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt- Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities -Erityisryhmien koejärjestelyt- EUROPEAN COMPUTER DRIVING LICENCE People with Disabilities - Erityisryhmien

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

15. sivutuulessa merkkien välissä

15. sivutuulessa merkkien välissä 15. sivutuulessa merkkien välissä 2 poijua sivutuulessa. Purjehditaan sivutuulessa poijujen väliä (ei kierretä poijuja). Poiju on suunnan näyttäjänä. Vihreä Startti (ensimmäinen purjehdus) Tavoite: vendan

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytetyö tallennetaan Theseukseen vasta kun se on valmis ja hyväksytty. Työ ei kuitenkaan näy Internetissä välittömästi tallennuksen jälkeen vaan vasta

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE

SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA Valintakoe on yhteinen seuraaviin yliopistoihin sosiaalityön oppiaineeseen hakeville: Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto, Porin yksikkö

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien intojen vastaavuustaulukko Syksystä 2012 alkaen Tampereen yliistossa otetaan käyttöön uusi etussuunnitelma. Siitä eteenpäin yliistossa järjestetään

Lisätiedot

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke SOSIAALISET TAIDOT Tukioppilaskoulutus 12.12.2016/OSAVA-hanke Nimen vaihto kättelyllä Kuljetaan ympäri luokkatilaa Kun kohtaat jonkun, kättelet ja sanot oman nimesi. Toinen tekee samoin. Henkilön, jota

Lisätiedot

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OHJELMOINTI 1. Alkupohdinta: Mitä ohjelmointi on? Keskustellaan siitä, mitä ohjelmointi on (käskyjen antamista tietokoneelle). Miten käskyjen antaminen tietokoneelle

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

10. Kerto- ja jakolaskuja

10. Kerto- ja jakolaskuja 10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Porin kulttuuritoimi veturina Emma Susi, kulttuurituottaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Ideasta hankkeeksi koulutuspäivä Porin kaupunginkirjasto 3.10.2011

Lisätiedot

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä.

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä. HARJOITUS: Nuuskarastit 4.-5. luokkaisille 2-3 rastia Tarvitset: - 4-6 pöytää/pulpettia - maalarinteippiä - Mitä sinulle tulee mieleen sanasta nuuska? -kysymyspaperit - Kolme väittämää nuuskasta -paperit

Lisätiedot

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli PELIOHJEET JOHDANTO Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -pelin tarkoituksena on oppia uutta mielekkäällä ja hauskalla tavalla. Pelissä ei varsinaisesti ole voittajaa,

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) 08.04.2019-29.04.2019 Laatinut Antton Lämsä Aika & Paikka Maanantai klo 18:30-19:30 Liikuntahallin yleisurheilutila Pääohjaaja Antton Lämsä 040 148 5527 Apuohjaajat

Lisätiedot

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS)

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS) Businessteeman yrittäjyyspaja 2013 CrossBorder Citizen Scientists (CBCS) TERVETULOA! Elena Ruskovaara LUT 1 Yrityspajan ohjelmaa ja teemoja Suunnitellaan pienryhmissä kuvitteellinen rajan pinnassa toimiva

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin. Kierrän ja ylitän

Yhdessä eteenpäin. Kierrän ja ylitän Yhdessä eteenpäin Kierrän ja ylitän Yhdessä eteenpäin Muodostakaa 4 5 hengen ryhmiä. Jokaisella ryhmällä on kaksi sanomalehtiarkkia. Ryhmä seisoo toisen arkin päällä tilan toisella laidalla. Tarkoituksena

Lisätiedot

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu

Lisätiedot

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Sata vuotta suomalaista insinöörikoulutusta -seminaari 4. 5.10.2012 Forma Eeva-Leena Tiimityö ja esiintymistaidot Asiantuntijaviestinnässä

Lisätiedot

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa

Lisätiedot

1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito

1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito OpETuKsELliNeN S I s Ä L T ö 1. Sananselitys 2. Ohjelmointi 3. Keskustelu 4. Medialukutaito Vinkkejä opettajille Linnanmäki -päivän opetukselliseen puoleen. 2 0 1 7 1. Helsinki-sanaselityspeli TAIDOT:

Lisätiedot

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Kehitysvamma Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Yleisen ajattelutavan muutos Vammaiset ihmiset ovat alkaneet vaatia oikeuksiaan. Käsitykset vammaisuudesta ja näkemykset vammaisista henkilöistä ovat kansainvälisesti

Lisätiedot

EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille

EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille FACEBOOK & TWITTER EIVÄT OHJAA FANEJA SPONSOREILLE. TOTEA ITSE. KÄY TYKKÄÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien oppilasvalinta Painotuskoulut, vuosiluokat 7.-9. Espoonlahden koulu Järvenperän koulu Mankkaan koulu Nöykkiön koulu Olarin koulu Ilmoittaudu sähköisesti Wilma-järjestelmän

Lisätiedot

MONISUKUPOLVISEN KAUPUNKIASUMISEN ALUSTAT

MONISUKUPOLVISEN KAUPUNKIASUMISEN ALUSTAT MONISUKUPOLVISEN KAUPUNKIASUMISEN ALUSTAT Tehtävänanto 4 & 5 / Ideat ja ratkaisukonseptit MUO-C0004 KATUTILA JA KATUJEN KULTTUURIT Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 11.5.2017 TEHTÄVÄNANTO 4 &

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Kevätohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on oppia solmu nimeltään kirurginsilmukka. Lisäksi opetellaan laittamaan onkivapa onkikuntoon valmistamalla jokaiselle kerholaiselle omat onkilaitteet. 1) Solmun

Lisätiedot