Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe"

Transkriptio

1 Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe Kehittämisryhmän alustavia kaavailuja kyselyyn vastaamisen tueksi Kehittämisryhmä on parhaillaan suunnittelemassa esimerkkitehtäviä, jotka julkaistaan myöhemmin YTL:n Digabi-sivuilla. Moni asia on vielä tässä vaiheessa lopullista päätöstä vailla. Haluamme kokeilla erilaisia tehtävätyyppejä, hankkia palautetta niistä ja testata koeympäristön käytettävyyttä ennen kuin teemme YTL:n yleiskokoukselle lopullisen esityksen siitä, millainen uusi koe on sekä rakenteeltaan että tehtäviltään. Päätöstä esimerkiksi siitä, onko koe edelleenkin kaksipäiväinen vai tehdäänkö molemmat kokeen osat yhtenä päivänä, ei ole tehty. Ratkaisematta on myös esimerkiksi se, voivatko kirjoittajat käyttää oikolukuohjelmaa kokeessa. Päätökset tehdään viimeistään syksyllä

2 Tässä vaiheessa olemme kaavailleet seuraavaa: Uusi koe on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa keskitytään lukutaidon arviointiin ja toisessa kirjoittamistaitojen arviointiin. Lukutaidon koe Lukutaitoon liittyvät tehtävät mittaavat tekstin erittelyn, arvioinnin ja tulkinnan taitoja, ts. kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa. Nämä tehtävät voivat olla varsin samankaltaisia kuin nykyisen tekstitaidon kokeen tehtävät. Lisäksi tehtävänä voi olla esimerkiksi useampien tekstien näkemysten tai ilmaisukeinojen vertailutehtäviä, tekstien luotettavuuden tai uskottavuuden arviointitehtäviä tai tehtäviä, joissa pitää valita laajemmasta aineistosta sopivat lähteet tai tiedot jotakin tiettyä tekstilajia, lukijakuntaa tai tavoitetta varten ja perustella valintansa. 2

3 Aineistoja voi olla yksi tai useampia tehtävää kohti, ja aineistot voivat olla fiktiivisiä tai asiatekstejä ja muodoltaan kirjoitettuja, kuvallisia tai audiovisuaalisia. Aineistojen määrä pidetään kohtuullisena. Kokeessa on tarjolla kaksi erilaista lukutaidon tehtävää, joista toinen tyypillisesti edellyttää fiktiivisen tekstin lukutaitoa. Näin pyritään vankentamaan kirjallisuuden asemaa kokeessa. Lukutehtävissä ei ole vaihtoehtoja -molempiin kysymyksiin vastataan. Tehtäviin ei odoteta vastaukseksi yhtenäistä, nykyisen tekstitaidon kokeen vastaustekstin kaltaista vastausta. Tarkoituksena on tehdä vastaamisesta ohjatumpaa niin, että samassa tehtävässä voidaan vaikkapa ensin pyytää kirjoittamaan tekstin pääväite vastaustilaan, sitten merkitsemään korostamalla aineistoon perustelut, sitten tarkastelemaan niitä tiiviisti argumentointikeinojen näkökulmasta ja lopuksi arvioimaan argumentoinnin pätevyyttä. Näin tehtävässä olisi neljä osaa, joihin vastataan tiiviissä muodossa rajattuun tilaan. Joskus jonkin alakohdan vastaus voi olla jopa luettelo, joskus yhtenäinen lyhyt teksti. Joku tehtävistä voi olla yksiosainenkin ja edellyttää lyhyen, pituudeltaan rajatun tekstin kirjoittamista. Tarkoituksena on vapauttaa vastaustekstin muotoilusta aikaa syvälliseen lukemiseen. 3

4 Seuraavassa on muutama alustava ja täysin kuvitteellinen esimerkki siitä, miltä lukutaidon tehtäväsivu voisi näyttää. Nämä ovat vain havainnollistusta varten ei siis kannata kiinnittää huomiota tehtäväantojen muotoiluun. 4

5 5

6 Kirjoittamistaitojen koe Kokeessa arvioidaan pohtivan, näkökulmia avaavan ja erittelevän tai kantaa ottavan tekstin tuottamistaitoja. Tehtävissä on mukana aineisto tai aineistoja, jotka voivat olla fiktiivisiä tai asiatekstejä ja muodoltaan kirjoitettuja, kuvallisia tai audiovisuaalisia. Aineistojen määrä pidetään kohtuullisena. Tehtäviä on kuusi, joista yksi valitaan. Kirjoittamistila on rajattu. Samasta aineistokokonaisuudesta voi olla valittavana useampia tehtävänantoja, esimerkiksi yksi erittelevän tietotekstin tuottamiseen tähtäävä tehtävänanto ja yksi pohtivaan tai kantaaottavaan tekstiin ohjaava tehtävänanto. Jos koe on yksipäiväinen, aineistot voivat jopa olla osittain samoja kuin lukutaidon tehtävissä. Aineiston käyttötavat voivat vaihdella selkeän aineistopohjaisista tehtävistä tehtäviin, joissa aineistoa käytetään enemmänkin virikkeenä tai tukena omalle ajattelulle. Otsikkotehtävistä luovutaan. Tavoitteena on myös se, että tehtävien ja aineistojen aihepiirit tulisivat lähemmäs oppiaineen sisältöjä. 6

7 Tässä olemme siis nyt! Toivomme, että vastaatte kyselyyn näiden kaavailujen pohjalta, kommentoitte näitä ja otatte kantaa. Siitä on meille iso apu. Keskustelu jatkuu tästä palaamme varmasti asiaan uudelleen ja tiedotamme, kun olemme saaneet YTL:nsivustolle edes hieman autenttisemman näköisiä tehtäviä katsottavaksenne ja kokeiltavaksenne. 7

Pitkä ja monivaiheinen prosessi

Pitkä ja monivaiheinen prosessi Sähköinen ylioppilaskoe Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahti 17.1.2016 Minna-Riitta Luukka YTL & Jyväskylän yliopisto ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Pitkä ja monivaiheinen prosessi Joulukuu

Lisätiedot

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri

Lisätiedot

Aineryhmien uutisia. Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia. ylioppilastutkinto.

Aineryhmien uutisia. Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia. ylioppilastutkinto. Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri tasot Vrt. Bloomin taksonomia & Krathwohl-Anderson

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia

Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia Arvioinnin olohuone koulutuspäivä 2.11.2016 Minna-Riitta Luukka, JY & YTL minna-riitta.luukka@jyu.fi Esityksen juoni Miksi sähköinen ylioppilaskoe?

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Äidinkielen uuden yo-kokeen kokeilutehtäviä ja opiskelijoiden tuotoksia

Äidinkielen uuden yo-kokeen kokeilutehtäviä ja opiskelijoiden tuotoksia Äidinkielen uuden yo-kokeen kokeilutehtäviä ja opiskelijoiden tuotoksia Minna Harmanen Merja Lumijärvi Sara Routarinne Esityksen rakenne Tehtävänanto Kriittisen lukutaidon tehtävä Toteutus Tulokset Vastauskatkelmia

Lisätiedot

1. Monimuotoiset tekstit äidinkielen sähköisessä ylioppilaskokeessa

1. Monimuotoiset tekstit äidinkielen sähköisessä ylioppilaskokeessa 17.2.2017 Tiedote äidinkielen opettajille ja opiskelijoille Äidinkielen sähköinen ylioppilaskoe Tämä tiedote täydentää keväällä 2016 julkaistua tiedotetta. Tiedotteessa kuvataan lyhyesti monimuotoisiin

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa kirjoitustaito. Kokeet järjestetään eri päivinä: esimerkiksi tänä

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa. 1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa

Lisätiedot

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri tasot Vrt. Bloomin taksonomia & Krathwohl-Anderson Pyramidissa

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

TYÖSKENTELYMENETELMÄT

TYÖSKENTELYMENETELMÄT Äidinkieli ÄIDINKIELI (ÄI) Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus tarjoaa aineksia kielelliseen ja kulttuuriseen yleissivistykseen. Kaikilla äidinkielen kursseilla keskiössä ovat tekstit: tekstejä luetaan,

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Tampereen teknillinen yliopisto 1 (5) ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Yleiset valintaperusteet Tuotantotalouden hakukohteessa kaikkien hakijoiden tulee palauttaa ennakkotehtävä.

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin

Lisätiedot

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri

Lisätiedot

Luonnos tammikuu 2016 PORIN LYSEON LUKIO 1.8.2016 OPETUSSUUNNITELMAN AINEKOHTAISET KURSSISELOSTEET

Luonnos tammikuu 2016 PORIN LYSEON LUKIO 1.8.2016 OPETUSSUUNNITELMAN AINEKOHTAISET KURSSISELOSTEET Luonnostammikuu2016 PORINLYSEONLUKIO1.8.2016 OPETUSSUUNNITELMAN AINEKOHTAISETKURSSISELOSTEET 5.3. Äidinkieli ja kirjallisuus Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on lukio-opetuksen keskeinen taito-,

Lisätiedot

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI

LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI Opetuksen tehtävä Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16 Kirjoituspäivät kevät 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 15.2 vieras kieli, pitkä oppimäärä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Äidinkielen ylioppilaskokeeseen kriittisen lukutaidon tehtävä

Äidinkielen ylioppilaskokeeseen kriittisen lukutaidon tehtävä 1 Äidinkielen ylioppilaskokeeseen kriittisen lukutaidon tehtävä Lähtökohta ja tavoite Tässä tiivistelmässä esitellään ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen kehittämiskokeilun päätulokset. Kokeiluratkaisuista,

Lisätiedot

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia. Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti

Lisätiedot

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio 1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 25.9.2015 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeiden määräysten kanssa kevään 2018 tutkintoon saakka. Näitä määräyksiä

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 8. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Minna Harmanen, Opetushallitus Aineopettajaliiton seminaari, Paasitorni, 7.11.2015 Monilukutaito? Opetussuunnitelmat uudistuvat Perusopetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opshelsinki2 On aika unelmoida ja

Lisätiedot

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Kansainväliset arviointitutkimukset Arvioinnin kohteena yleensä aina (myös) lukutaito Kansallisista

Lisätiedot

Perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetukset. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

Perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetukset. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 YK:n Lasten oikeuksien sopimus Perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetukset Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelma Perusopetuksen Perusopetuksen opetussuunnitelma

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 9. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

EDMODO. -oppimisympäristö opettajille ja oppilaille KOONNUT: MIKA KURVINEN KANNUKSEN LUKIO

EDMODO. -oppimisympäristö opettajille ja oppilaille KOONNUT: MIKA KURVINEN KANNUKSEN LUKIO EDMODO -oppimisympäristö opettajille ja oppilaille KOONNUT: MIKA KURVINEN KANNUKSEN LUKIO HUOM! Edmodo kehittyy koko ajan, seuraavat ohjeet voivat olla jo päivityksen tarpeessa. 1 Sisällysluettelo Rekisteröityminen

Lisätiedot

YTL:näidinkielen jaoksen pj. Minna-Riitta Luukka, Jyväskylän yliopisto

YTL:näidinkielen jaoksen pj. Minna-Riitta Luukka, Jyväskylän yliopisto Miten äidinkielen yokoe muuttuu? Pj. Pirjo Sinko, Opetushallitus YTL:näidinkielen jaoksen pj. Minna-Riitta Luukka, Jyväskylän yliopisto YTL:nkehittämisryhmän tutkija Sara Routarinne, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Mika Setälä Lehtori Lempäälän lukio

Mika Setälä Lehtori Lempäälän lukio LOPS 2016 matematiikka Mika Setälä Lehtori Lempäälän lukio Millainen on input? Oppilaiden lähtötaso edellisiin lukion opetussuunnitelmiin nähden pitää huomioida kun lukion uutta opetussuunnitelmaa tehdään.

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen.

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI Mia Kohi, Olarin koulu (mia.kohi@espoo.fi) Tiina Salonen, Olarin koulu (tiina.salonen@espoo.fi) Sami Keijonen, Pohjois-Tapiolan lukio (sami.keijonen@pohjois-tapiola.com) NOVELLIANALYYSI

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka Keväällä 2013 Puumalan yhtenäiskoulussa järjestettiin valtakunnalliset kokeet englannista ja matematiikasta 6.luokkalaisille ja heille tehtiin myös äidinkielen lukemisen ja kirjoittamisen testit. 9.luokkalaisille

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia. Pääluo'amusmies Jaana Alaja Yhteysope'ajaseminaari 4.- 6.3.2016 HOAY

Kysymyksiä ja vastauksia. Pääluo'amusmies Jaana Alaja Yhteysope'ajaseminaari 4.- 6.3.2016 HOAY Kysymyksiä ja vastauksia Pääluo'amusmies Jaana Alaja Yhteysope'ajaseminaari 4.- 6.3.2016 HOAY Kysymys 1: Onko to'a, e'ä OAJ ajaa vain virassa olevien ope'ajien asiaa? (Näin on vasta'u, kun on Gva'u sijaisten

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 7. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)

Lisätiedot

1.1 Funktion määritelmä

1.1 Funktion määritelmä 1.1 Funktion määritelmä Tämän kappaleen otsikoksi valittu funktio on hyvä esimerkki matemaattisesta käsitteestä, johon usein jopa tietämättämme törmäämme arkielämässä. Tutkiessamme erilaisia Jos joukkojen

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla (VL) 1 9

Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla (VL) 1 9 Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla (VL) 1 9 S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen: VL 1 2 / Harjoitellaan ympäristön kielellistä jäsentämistä

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma YLEISTÄ Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma koostuu 18 kurssista. Kurssien järjestys on vapaa, mutta koska oppiaineen

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö 2018 Tieto- ja viestintäteknologia sekä monilukutaito ovat merkittävässä asemassa opiskelussa, työelämässä kuin

Lisätiedot

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 5.2. 2008 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin

Lisätiedot

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS VL.7-9

SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS VL.7-9 SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen T1 ohjata oppilasta laajentamaan taitoaan toimia tavoitteellisesti, motivoituneesti, eettisesti ja

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ulottuvuus 1 Ulottuvuus 2 Ulottuvuus 3 Ulottuvuus 4 Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen (6-Q3) + (6-Q4) + Q10 +

Lisätiedot

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi 9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi Kaiken opetuksen perustana on oppilaiden sosiaalisten taitojen ja ryhmäkykyisyyden rakentaminen ja kehittäminen.

Lisätiedot

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta. Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,

Lisätiedot

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia 15 askelta kohti Parempia kyselyitä ja tutkimuksia Onnittelut! Lataamalla Webropol-tutkimusoppaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä parempien kyselyiden ja tutkimusten tekoa. Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Intro päivän teemaan Aikataulu & välineet Mitä kielikokeen suunnittelussa tapahtuu juuri nyt? Sähköisen kielikokeen rakenne digabi.fi/kielet ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Muutama

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Uutta tietoa suomen kielen opetukseen

Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 TERVETULOA! Muutama sana tekstitaidoista Lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan Tekstitaidot =

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

KOTITEKOINEN PALOSAMMUTIN (OSA 1)

KOTITEKOINEN PALOSAMMUTIN (OSA 1) KOTITEKOINEN PALOSAMMUTIN (OSA 1) Johdanto Monet palosammuttimet, kuten kuvassa esitetty käsisammutin, käyttävät hiilidioksidia. Jotta hiilidioksidisammutin olisi tehokas, sen täytyy vapauttaa hiilidioksidia

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa

Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ulla.tiilila@kotus.fi Kielitieteen päivät Helsingissä

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat .eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien

Lisätiedot

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008 ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008 Harjoitus 5 Ratkaisuehdotuksia Näissä harjoituksissa viljellään paljon sanaa paradoksi. Sana tulee ymmärtää laajassa mielessä. Suppeassa mielessähän

Lisätiedot

Väitöskirja -mallipohja

Väitöskirja -mallipohja JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Väitöskirja -mallipohja Word 2007/2010 IT-palvelut hannele.rajaniemi@jyu.fi https://koppa.jyu.fi/avoimet/thk/vaitoskirja sovellustuki@jyu.fi Sisältö Miten toimii väitöskirja/asiakirjamallipohja?

Lisätiedot

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Käyttöohje InnoGIS- hankkeen aikana kehitetylle pilottiversiolle Dokumentti sisältää pilottiversiona toimivan kyselyn laatimiseen ja vastaamiseen liittyvän ohjeistuksen.

Lisätiedot

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013 Tehtävä 2.2. Tehtävä-työkalun avulla opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä Moodleen opettajan arvioitaviksi. Palautettu tehtävä näkyy ainoastaan opettajalle, ei toisille opiskelijoille. Tehtävä-työkalun

Lisätiedot