POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA"

Transkriptio

1 POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 28 Nro 28. Kiertokirj e valtion vakinaisen viran tai toimen tai ylimääräisen toimen haltijain sekä erinäisten muiden toimihenkilöiden kalliinpaikanlisien uudelleen järjestelystä. Valtion vakinaisen viran tai toimen hai- ja siitä aiheutuneista muutoksista on antijain, ylimääräisen toimen haltijain sekä nettu seuraavat tammikuun 1 päivästä 1949 valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden lukien noudatettavat säännökset ja ohjeet, kalliinpaikanlisien uudelleen järjestelystä I Asetus valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annetun asetuksen muuttamisesta. Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia erinäisiä asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä muutetaan valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12, sellaisena kuin se on 12 päivänä joulukuuta 1947 annetussa asetuksessa (881/47), näin kuuluvaksi: 12. V aitiovarainministeriö vahvistaa maan kaikkien kuntien jaon elinkustannusten suhteellisen kalleuden perusteella neljään ryhmään, joista halvin on I ja kallein IV ryhmä. Viran tai toimen haltijalle maksetaan tulo- ja menoarvion rajoissa kalliinpaikanlisää toimipaikan mukaan vuodessa seuraavasti: Palkkaus I K alleusryhm ässä II III IV luokissa mk mk mk mk 1 5 4,800 9,600 14, ,000 12,000 18, ,200 14,400 21, ,000 18,000 27, ,800 21,600 32, ,200 26,400 39, ,600 31,200 46,800 Niin kauan kuin viran tai toimen. haltijäin palkkausten yleinen tarkistus toimitetaan virallisen elinkustannusindeksin perusteella, suoritetaan tulo- ja menoarvion rajoissa myös kalliinpaikanlisien yleinen tarkistus, valtioneuvoston antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti, noudattamalla samoja perusteita. Jos toimipaikka käsittää määrätyn piirin, määräytyy kalliinpaikanlisä sen paikkakunnan mukaan, jossa viran tai toimen haltija vakinaisesti asuu. Ellei viran tai toimen haltija asu toirnipiirissään, suoritetaan hänelle kalliinpaikanlisää ainoastaan, mikäli hänen oikeutensa vakinaisesti asua toimipiirinsä ulkopuolella perustuu yleisen edun vuoksi annettuun määräykseen tai lupaan. Kalliinpaikanlisä määräytyy tällöin sen paikkakunnan mukaan, jossa viran tai toimen haltija määräyksen tai luvan perusteella asuu. Milloin 4 momentissa tarkoitettu viran tai toimen haltija muuttaa asumaan paikkakunnalta toiselle, maksetaan kalliinpaikanlisä sen paikkakunnan mukaan, jossa hän asui kuukauden 1 päivänä.

2 2 Jos sama henkilö hoitaa kahta valtion virkaa tai tointa, suoritetaan hänelle kalliinpaikanlisää ainoastaan korkeampipalkkaisesta virasta tai toimesta. Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. Kalliinpaikanlisien yleisessä tarkistuksessa katsotaan tällä asetuksella vahvistetut kalliinpaikanlisät siksi perustasoksi, josta silloin maksettavaan kalliinpaikanlisään ehkä tehtävä korotus tai alennus lasketaan. Kalliinpaikanlisien yleisen tarkistuksen katsotaan ensimmäisen kerran tapahtuneen 1 päivänä tammikuuta 1949 siten, että kalliinpaikanlisät siinä on korotettu saman indeksiluvun perusteella, jonka perusteella peruspalkatkin on palkkausten yleisessä tarkistuksessa viimeksi korotettu. Korotettu tai alennettu vuotuinen kalliinpaikanlisä tasoitetaan lähimpään sellaiseen lukuun, jonka kahdestoista osa on viidellä jaollinen. II Valtiovarainministeriön päätös valtion viran tai toimen haltijain kalliinpaikanlisien ja asuntoetujen vastikkeiden määräämisestä. Valtiovarainministeriö on valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12 :n nojalla, sellaisena kuin se on 21 päivänä tammikuuta 1949 annetussa asetuksessa (34/49), päättänyt, että viran tai toimen haltijoille suoritettavaa kalliinpaikanlisää määrättäessä on noudatettava sosiaaliministeriön työpalkkojen säännöstelystä 3 päivänä lokakuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen (738/47) 7 :n nojalla vahvistamaa paikkakuntaluokittelua siten, että palkkausasetuksen I kalleusryhmää vastaa sosiaaliministeriön kulloinkin voimassa olevan päätöksen IV paikkakuntaluokka, II kalleusryhmää III paikkakuntaluokka, III kalleusryhmää II paikkakuntaluokka sekä IV kalleusryhmää I paikkakuntaluokka. Sosiaaliministeriön päätöksen mukaan IV paikkakuntaluokkaan kuuluvissa kunnissa tai kuntien osissa ei viran eikä toimen haltijoille suoriteta kalliinpaikanlisää. Paikkakuntaluokassa III suoritetaan palkkausasetuksen 12 : n mukaan II kalleusryhmässä maksettava kalliinpaikanlisä, paikkakuntaluokassa II kalleusryhmässä III maksettava kalliinpaikanlisä ja paikkakuntaluokassa I kalleusryhmässä IV maksettava kalliinpaikanlisä. Lisäksi valtiovarainministeriö on valtion viran tai toimen haltijain virka-asunnoista ja luontoisetujen vastikkeista 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun valtioneuvoston päätöksen 3 :n nojalla, sellaisena kuin se on 12 päivänä joulukuuta 1947 annetussa valtioneuvoston päätöksessä (883/47), päättänyt, että asuntoetujen vastike on toistaiseksi laskettava sanotussa pykälässä olevan I asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat 1 momentissa tarkoitetun sosiaaliministeriön vahvistaman paikkakuntaluokittelun I paikkakuntaluokkaan, II asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat II paikkakuntaluokkaan, ja III asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat III ja IV paikkakuntaluokkaan. Tällä valtiovarainministeriön päätöksellä, jota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 lukien, kumotaan valtion viran tai toimen haltijain kalliinpaikanlisien ja asuntoetujen vastikkeiden määräämisestä 18 päivänä helmikuuta 1948 annettu valtiovarainministeriön päätös (140/48).

3 . III Valtiovarainministeriön päätös lisäohjeita valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annettujen määräysten soveltamisesta sisältävän valtiovarainministeriön päätöksen muuttamisesta. 3 Valtiovarainministeriö on m uuttanut 29 päivänä maaliskuuta 1943 antamansa päätöksen, joka sisältää lisäohjeita valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annettujen määräysten soveltamisesta, 14 :n, sellaisena kuin se on 28 päivänä huhtikuuta 1947 annetussa valtiovarainministeriön päätöksessä (321/47), näin kuuluvaksi: 14. Ylimääräisen toimen haltijalle suoritetaan kalliinpaikanlisää huomioon ottaen, että ylimääräisten toimien palkkausluokat 1 12 vastaavat palkkausluokkia 1 5, palkkausluokkia 6 10, palkkausluokkia 11 15, palkkausluokkia 16 20, palkkausluokkia 21 25, palkkausluokkia ja palkkausluokkia peruspalkkaisen viran tai toimen haltijain palkkausasteikossa. Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. IV Valtioneuvoston päätös valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta. Valtioneuvosto on valtiovarainministeriön esittelystä nojautuen valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12 :ään, sellaisena kuiri se on 21 päivänä tammikuitta 1949 annetussa asetuksessa (34/49), lisännyt valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta 23 päivänä joulukuuta 1947 antamaansa päätökseen (987/47) uuden l a :n sekä muutta-, nut sanotun päätöksen 2 :n, sellaisena kuin se on 18 päivänä maaliskuuta 1948 v annetussa valtioneuvoston päätöksessä (236/48) osittain muutettuna 16 päivänä syyskuuta 1948 annetulla valtioneuvoston päätöksellä (675/48), seuraavasti: 1 a. Edellä 1 :ssä tarkoitetussa päätöksessään valtiovarainministeriön on todettava myös peruspalkkaisen viran tai toimen sekä ylimääräisen toimen haltijoille tulo- ja menoarvion rajoissa suoritettavat uudet kalliinpaikanlisät joko viittaamalla tämän päätöksen liitteenä olevan taulukon asianomaiseen sarakkeeseen tai ottamalla päätökseensä luettelon uusista kalliinpaikanlisistä. 2. Milloin peruspalkkaisen viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijain palkkausta voimassa olevien säännösten mukaan palkkausten yleisessä tarkistuksessa korotetaan, saadaan myös valtion tilapäiseen tehtävään otetun henkilön, jonka tehtävän suorittaminen on kestänyt tai kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta, palkkiota, tulo- ja menoarvion rajoissa, korottaa enintään samassa suhteessa kuin vastaavaa tai lähinnä vastaavaa alempaa peruspalkkaa tai vuosipalkkiota samalla paikkakunnalla ehkä maksettavine kalliinpaikanlisineen korotetaan. Korotettu palkkaus ei kuitenkaan saa ylittää vastaavia tai vastaavanlaisia tehtäviä suorittavan peruspalkkaisen

4 4 viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijan palkkausta, ellei, poikkeustapauksissa erityisistä syistä, palkkiota ole aikaisemminkin valtiovarainministeriön toimesta vahvistettu mainittua palkkausta suuremmaksi tai valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta anna siihen suostumustaan. Jos peruspalkkaisen viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijain palkkausta voimassa olevien säännösten mukaan virallisen elinkustannusindeksin alenemisen johdosta alennetaan, on myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön palkkausta samassa suhteessa alennettava. Milloin palkkioon sisältyy sellainen erityisellä perusteella määrätty palkkionlisä, jota vastaava peruspalkkaisen viran tai toimen haltijoille maksettava palkkionlisä voimassa olevien säännösten mukaan ei ole kytketty elinkustannusindeksin vaihteluihin, on se palkkiosta vähennettävä ja näin vähentynyt määrä katsottava 1 momentissa tarkoitetuksi palkkioksi. Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. V Valtion peruspalkkaisen viran tai toimen sekä ylimääräisen toimen haltijain kalliinpaikanlisät alkaen. Peruspalkkaluokat Kalliinpaikanlisä mk Kalliinpaikanlisä kuukaudessa mlv indeksin ollessa Ylim. vuosipalkkioluokat vuodessa kuukaudessa l i n kalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla ' I I I kalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla ' IV kalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla

5 5 lv ' VI Valtion virkamiesten kalliinpaikanlisien uudelleen järjestelyä sekä palkkausten suorittamista ja kirjaamista koskevia määräyksiä ja ohjeita sisältävä valtiovarainministeriön kirjelmä N:o päivältä tammikuuta Valtioneuvosto on valtiovarainministeriön esittelystä päättänyt antaa valtion virkamiesten kalliinpaikanlisien uudelleen järjestelystä sekä palkkausten suorittamisesta ja kirjaamisesta vuonna 1949 seuraavat määräykset ja ohjeet. 1. Valtion virkamiehillä tarkoitetaan tässä päätöksessä perus- ja sopimuspalkkaisen viran tai toimen haltijoita sekä valtion ylimääräisistä toimista annetussa asetuksessa (37/43) tarkoitetun ylimääräisen toimen haltijoita samoin kuin myös tilapäistä henkilökuntaa, joka ei ole työsopimussuhteessa valtioon ja jolla tehtävä ei ole sivutoimena. 2. Eduskunnan myönnettyä vuoden 1949 menoarviossa tarkoitukseen tarvittavat varat on peruspalkkaisille ja ylimääräisille virkamiehille suoritettavat kalliinpaikanlisät korotettu vuoden 1949 alusta alkaen palkkausasetuksen muuttamisesta 21 päivänä tammikuuta 1949 annetulla asetuksella (34/49) ja samalla kytketty kalliinpaikanlisät, tulo- ja menoarvion rajoissa, elinkustannusindeksin vaihteluihin. Samana päivänä annettuun valtioneuvoston päätökseen (35/49) sisältyy määräyksiä kalliinpaikanlisien yleisestä tarkistuksesta. Edellä mainittujen säännösten mukaan on vuonna 1948 suoritetut kalliinpaikanlisät vuoden 1949 alusta korotettu perusmäärältään sen suuruisiksi kuin ne ovat palkkausasetuksen muuttamisesta annetussa asetuksessa (34/49). Kun kalliinpaikanlisät samalla on kytketty elinkustannusindeksin vaihteluihin ja niiden yleisen tarkistuksen katsotaan ensimmäisen kerran tapahtuneen 1/ siten, että kalliinpaikanlisät siinä on korotettu saman indeksiluvun perusteella, jonka perusteella peruspalkatkin on palkkausten yleisessä tarkistuksessa viimeksi korotettu, mikä indeksiluku on 114, suoritetaan kalliinpaikanlisät 1/ alkaen sen suuruisina kuin ne ovat edellä mainitun valtioneuvoston päätöksen (35/49) liitteenä olevan taulukon sarakkeessa 6 (indeksin ollessa 110). Milloin tilapäisen virkamiehen palkkioon sisältyy kalliinpaikanlisää vastaava erä, saadaan se, mikäli tilapäisen tehtävän suorittaminen on kestänyt tai kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta, vuoden 1949 alusta lukien korottaa kalliinpaikanlisien peruskorotusta vastaavasti, jolloin peruskorotuksella tarkoitetaan palkkausasetuksen muutoksella (34/49) vahvistettua korotusta ilman indeksikorotusta. Näin korotettu kalliinpaikanlisää vastaava erä, joka ei saa ylittää vastaavan tai lähinnä vastaavan alemman peruspalkan tai vuosipalkkion lisäksi maksettavaa kalliinpaikanlisää, saadaan 1/ lukien korottaa kalliinpaikanlisiin samasta ajankohdasta alkaen myönnettyä edellä mainittua indeksikorotusta (indeksin ollessa 110) vastaavasti. Mikäli kalliinpaikanlisiä tämän jälkeen elinkustannusindeksin muuttumisen johdosta korotetaan tai alennetaan, noudatetaan tilapäisiin virkamiehiin nähden, mitä valtioneuvoston päätöksessä N:o 35/49 on säädetty. Tilapäiselle virkamiehelle suoritetaan kalliinpaikanlisää vastaavan erän korotus takautuvasti 31/ aikaisemmalta ajalta ainoastaan, jos hän mainittuna päivänä on valtion palveluksessa tai saa valtiolta eläkettä. 8. Indeksikorotusta ei palkkalistoissa eritellä eikä merkitä eri sarakkeisiin, vaan se sisällytetään, kuten tähänkin asti, asianomaiseen perus- tai sopimuspalkkaan, vuosipalkkioon, ikälisään sekä kalliinpaikanlisään. 10. Tilapäisiä virkamiehiä ei saa pitää enempää kuin sellainen määrä, mikä vuoden 1948 joulukuun palkkatason mukaan vastaa asianomaiselle momentille sitä varten merkittyä kiinteää määrärahaa. 12. Mitä edellä tässä päätöksessä on määrätty tilapäisten virkamiesten palkkioiden maksamisesta ja kirjaamisesta, sovelletaan myös palkkioihin, jotka, suoritetaan sellaisille oman kehityksensä vuoksi valtion palveluksessa oleville harjoittelijoille, jotka eivät ole ylimääräisiin toimiin määrättyjä eivätkä työ- tai oppisopimussuhteessa valtioon ja joilla tehtävä ei ole sivutoimena.

6 6 13. Valtiovarainministeriö antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita edellä olevien määräysten soveltamisesta. Saattaen edellä olevat säännökset ja ohjeet, joita on noudatettava 1 päivästä tammikuuta 1949 lukien, alaistensa viranomaisten ja virkailijoiden tiedoksi ja noudatettavaksi, posti- ja lennätinhallitus samalla kiinnittää huomiota seuraavaan: 1. Vakinaisille viran ja toimen haltijoille maksettavat uudet korotetut peruskalliinpaikanlisät ilmenevät edellä I kohtaan otetusta palkkausasetuksen 12 :n muutoksesta sekä V kohtaan otetusta taulukosta. Ylimääräisen toimen haltijoille suoritetaan kalliinpaikanlisää samojen perusteiden mukaan kuin vakinaisillekin, huomioon ottaen, että ylimääräisten toimien palkkausluokat, kuten ilmenee tämän kiertokirjeen III kohdasta, 1 12 vastaavat palkkausluokkia 1 5, palkkausluokkia 6 10, palkkausluokkia 11 15, palkkausluokkia 16 20, palkkausluokkia 21 25, palkkausluokkia ja palkkausluokkia vakinaisen viran ja toimen haltijain pa.lkkausasteikossa. 2. Kun uudet kalliinpaikanlisät on kytketty elinkustannusindeksiin, suoritetaan kalliinpaikanlisät toistaiseksi 10 %: 11a korotettuina eli siis sen suuruisina kuin ne ovat V kohtaan otetun taulukon sarakkeessa 6 (indeksin ollessa 110). 3. Kalliinpaikanlisää maksetaan, kuten 'tähänkin saakka, vain II IV kalleusryhmiin kuuluvilla paikkakunnilla. Paikkakuntaluokituksesta on voimassa posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin liittyvän v toimipaikoille lähetetyn uuden D-liitteen 11. kohtaan otettu sosiaaliministeriön päätös niine muutoksineen, jotka on mainittu posti- ja lennätinliallituksen kiertokirjeessä N:o 244/1948. Edellä mainituista kalleusryhmistä II vastaa sosiaaliministeriön päätöksen III paikka- Helsingissä, tammikuun 10 päivänä Pääjohtaja S. J. Ahola. kuntaluokkaa, III kalleusryhmä II paikkakuntaluokkaa ja IV kalleusryhmä I paikkakuntaluokkaa. 4. Tilapäiseen tehtävään otettujen ja harjoittelijoiden palkkauksia saadaan vastaavasti korottaa edellä VI kohtaan otetun valtiovarainministeriön kirjelmän 2. kohdan 3 ja 4 kappaleessa määrättyjen perusteiden mukaan. Nämä palkkauksien korotukset vahvistaa kussakin eri tapauksessa posti- ja lennätinhallituksen asianomainen osasto tai toimisto. 5. Kalliinpaikanlisien korotuksista on tehtävä säädetyt ennakkopidätykset. 6. Palkkausluettelossa indeksikorotukset sisällytetään, kuten tähänkin asti, asianomaiseen peruspalkkaan, vuosipalkkioon ja ikälisään sekä tämän kiertokirjeen nojalla maksettavaan kalliinpaikanlisään. 7. Tämän kiertokirjeen määräykset eivät koske sivutoimista maksettavia palkkioita eivätkä liioin työsopimussuhteessa valtioon olevien palkkauksia. Tämän kiertokirjeen ohella lähetetään toimipaikoille myös eripainoksina edellä olevat säännökset ja määräykset liitettäviksi posti- ja lennätinlaitoksen virkailijoiden toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin liittyvään uuteen D-liitteeseen siten, että I kohtaan otettu asetusmuutos kiinnitetään asianomaiseen paikkaan liitteen 7. kohdassa olevaan asetukseen (sivu 20), II kohtaan otettu päätös kiinnitetään liitteen 10. kohdassa olevaan päätökseen (sivu 23), III kohtaan otettu päätös kiinnitetään liitteen 14. kohdassa olevaan päätökseen (sivu 32), IV kohtaan otettu päätös kiinnitetään liitteen 15. kohdassa olevaan päätökseen (sivu 33) ja V kohtaan otettu taulukko liitetään liitteen 15. kohdassa olevien taulukkojen jälkeen (sivu 35). Johtaja Matti Aspio. H elsinki Valtioneuvoston kirjapaino

7 Eripainos posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeestä Nro 28 vuodelta Posti- ja lennätinlaitoksen virkailijoiden toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteeseen on tehty seuraavat muutokset: I Asetus valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annetun asetuksen muuttamisesta. Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia erinäisiä asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä muutetaan valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12, sellaisena kuin se on 12 päivänä joulukuuta 1947 annetussa asetuksessa (881/47), näin kuuluvaksi: 12. Valtiovarainministeriö vahvistaa maan kaikkien kuntien jaon elinkustannusten suhteellisen kalleuden perusteella neljään ryhmään, joista halvin on I ja kallein IV ryhmä. Viran tai toimen haltijalle maksetaan tulo- ja menoarvion rajoissa kalliinpaikanlisää toimipaikan mukaan vuodessa seuraavasti : Palkkaus I K alleusryhm ässä II III IV luokissa mk mk mk mk 1 5 4,800 9,600 14, ,000 12,000 18, ,200 14,400 21, ,000 18,000 27, ,800 21,600 32, ,200 26,400 39, ,600 31,200 46,800 Niin kauan kuin viran tai toimen haltijäin palkkausten yleinen tarkistus toimitetaan virallisen elinkustannusindeksin perusteella, suoritetaan tulo- ja menoarvion rajoissa myös kalliinpaikanlisien yleinen tarkistus, valtioneuvoston antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti, noudattamalla samoja perusteita. Jos toimipaikka käsittää määrätyn piirin, määräytyy kalliinpaikanlisä sen paikkakunnan mukaan, jossa viran tai toimen haltija vakinaisesti asuu. Ellei viran tai toimen haltija asu toimipiirissään, suoritetaan hänelle kalliinpaikanlisää ainoastaan, mikäli hänen oikeutensa vakinaisesti asua toimipiirinsä ulkopuolella perustuu yleisen edun vuoksi annettuun määräykseen tai lupaan. Kalliinpaikanlisä määräytyy tällöin sen paikkakunnan mukaan, jossa viran tai toimen haltija määräyksen tai luvan perusteella asuu. Milloin 4 momentissa tarkoitettu viran' tai toimen haltija muuttaa asumaan paikkakunnalta toiselle, maksetaan kalliinpaikanlisä sen paikkakunnan mukaan, jossa hän, asui kuukauden 1 päivänä

8 2 Jos sama henkilö hoitaa kahta valtion virkaa tai tointa, suoritetaan hänelle kalliinpaikanlisää ainoastaan korkeampipalkkaisesta virasta tai toimesta. Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. Kalliinpaikanlisien yleisessä tarkistuksessa katsotaan tällä asetuksella vahvistetut kalliinpaikanlisät siksi perustasoksi, josta silloin maksettavaan kalliinpaikanlisään ehkä tehtävä korotus tai alennus lasketaan. Kalliinpaikanlisien yleisen tarkistuksen katsotaan ensimmäisen kerran tapahtuneen 1 päivänä tammikuuta 1949 siten, että kalliinpaikanlisät siinä on korotettu saman indeksiluvun perusteella, jonka perusteella peruspalkatkin on palkkausten yleisessä tarkistuksessa viimeksi korotettu. Korotettu tai alennettu vuotuinen kalliinpaikanlisä tasoitetaan lähimpään sellaiseen lukuun, jonka kahdestoista osa on viidellä jaollinen. (A. 21/ ) II Valtiovarainministeriön päätös valtion viran tai toimen haltijain kalliinpaikanlisien ja asuntoetujen vastikkeiden määräämisestä. Valtiovarainministeriö on valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12 :n nojalla, sellaisena kuin se on 21 päivänä tammikuuta 1949 annetussa asetuksessa (34/49), päättänyt, että viran tai toimen haltijoille suoritettavaa kalliinpaikanlisää määrättäessä on noudatettava sosiaaliministeriön työpalkkojen säännöstelystä 3 päivänä lokakuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen (738/47) 7 :n nojalla vahvistamaa paikkakuntaluokittelua siten, että palkkausasetuksen I kalleusryhmää vastaa sosiaaliministeriön kulloinkin voimassa olevan päätöksen IV paikkakuntaluokka, II kalleusryhmää III paikkakuntaluokka, III kalleusryhmää II paikkakuntaluokka sekä IV kalleusryhmää I paikkakuntaluokka. Sosiaaliministeriön päätöksen mukaan IV paikkakuntaluokkaan kuuluvissa kunnissa tai kuntien osissa ei viran eikä toimen haltijoille suoriteta kalliinpaikanlisää. Paikkakuntaluokassa III suoritetaan palkkausasetuksen 12 :n mukaan II kalleusryhmässä maksettava kalliinpaikanlisä, paikkakuntaluokassa I I kalleusryhmässä III maksettava kalliinpaikanlisä ja paikkakuntaluokassa I kalleusryhmässä IV maksettava kalliinpaikanlisä. Lisäksi valtiovarainministeriö on valtion viran tai toimen haltijain virka-asunnoista ja luontoisetujen vastikkeista 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun valtioneuvoston päätöksen 3 :n nojalla, sellaisena kuin se on 12 päivänä joulukuuta 1947 annetussa valtioneuvoston päätöksessä (883/47), päättänyt, että asuntoetujen vastike on toistaiseksi laskettava sanotussa pykälässä olevan I asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat 1 momentissa tarkoitetun sosiaaliministeriön vahvistaman paikkakuntaluokittelun I paikkakuntaluokkaan, I I asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat II paikkakuntaluokkaan, ja III asuntoeturyhmän mukaan niillä paikkakunnilla, jotka kuuluvat III ja IV paikkakuntaluokkaan. Tällä valtiovarainministeriön päätöksellä, jota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 lukien, kumotaan valtion viran tai toimen haltijain kalliinpaikanlisien ja asuntoetujen vastikkeiden määräämisestä 18 päivänä helmikuuta 1948 annettu valtiovarainministeriön päätös (140/48). (VM. 21/ )

9 3 III Valtiovarainministeriön päätös lisäohjeita valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annettujen määräysten soveltamisesta sisältävän valtiovarainministeriön päätöksen muuttamisesta. Valtiovarainministeriö on m uuttanut 29 päivänä maaliskuuta 1943 antamansa päätöksen, joka sisältää lisäohjeita valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta annettujen määräysten soveltamisesta, 14 :n, sellaisena kuin se on 28 päivänä huhtikuuta 1947 annetussa valtiovarainministeriön päätöksessä (321/47), näin kuuluvaksi: 14. Ylimääräisen toimen haltijalle suoritetaan kalliinpaikanlisää huomioon ottaen, että ylimääräisten toimien palkkausluokat 1 12 vastaavat palkkausluokkia 1 5, palkkausluokkia 6 10, palkkausluokkia 11 15, palkkausluokkia 16 20, palkkausluokkia 21-25, palkkausluokkia ja palkkausluokkia peruspalkkaisen viran tai toimen haltijain palkkausasteikossa. Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. (VM. 21/ ) IV Valtioneuvoston päätös valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta. Valtioneuvosto on valtiovarainministeriön esittelystä nojautuen valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 19 päivänä tammikuuta 1943 annetun asetuksen 12 :ään, sellaisena kuin se on 21 päivänä tammikuuta 1949 annetussa asetuksessa (34/49), lisännyt valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta 23 päivänä joulukuuta 1947 antamaansa päätökseen (987/47) uuden l a :n sekä m uuttanut sanotun päätöksen 2 :n, sellaisena kuin se on 18 päivänä maaliskuuta 1948 annetussa valtioneuvoston päätöksessä (236/48) osittain muutettuna 16 päivänä syyskuuta 1948 annetulla valtioneuvoston päätöksellä (675/48), seuraavasti: 1 a. Edellä 1 : ssä tarkoitetussa päätöksessään valtiovarainministeriön on todettava myös peruspalkkaisen viran tai toimen sekä ylimääräisen toimen haltijoille tulo- ja menoarvion rajoissa suoritettavat uudet kalliinpaikanlisät joko viittaamalla tämän päätöksen liitteenä olevan taulukon asianomaiseen sarakkeeseen tai ottamalla päätökseensä luettelon uusista kalliinpaikanlisistä. 2. Milloin peruspalkkaisen viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijain palkkausta voimassa olevien säännösten mukaan palkkausten yleisessä tarkistuksessa korotetaan, saadaan myös valtion tilapäiseen tehtävään otetun henkilön, jonka tehtävän suorittaminen on kestänyt tai kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta, palkkiota, tulo- ja menoarvion rajoissa, korottaa enintään samassa suhteessa kuin vastaavaa tai lähinnä vastaavaa alempaa peruspalkkaa tai vuosipalkkiota samalla paikkakunnalla ehkä maksettavine kalliinpaikanlisineen korotetaan. Korotettu palkkaus ei kuitenkaan saa ylittää vastaavia tai vastaavanlaisia tehtäviä suorittavan peruspalkkaisen

10 4 viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijan palkkausta, ellei, poikkeustapauksissa erityisistä syistä, palkkiota ole aikaisemminkin valtiovarainministeriön toimesta vahvistettu mainittua palkkausta suuremmaksi tai valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta anna siihen suostumustaan. Jos peruspalkkaisen viran tai toimen tahi ylimääräisen toimen haltijain palkkausta voimassa olevien säännösten mukaan virallisen elinkustannusindeksin alenemisen johdosta alennetaan, on myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön palkkausta samassa suhteessa alennettava. Milloin palkkioon sisältyy sellainen erityisellä perusteella määrätty palkkionlisä, jota vastaava peruspalkkaisen viran tai toimen haltijoille maksettava palkkionlisä voimassa olevien säännösten mukaan ei ole kytketty elinkustannusindeksin vaihteluihin, on se palkkiosta vähennettävä ja näin vähentynyt määrä katsottava 1 momentissa tarkoitetuksi palkkioksi. Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1949 alkaen. (VN. 21/ ) V Valtion peruspalkkaisen viran tai toimen sekä ylimääräisen toimen haltijain kalliinpaikanlisät alkaen. Peruspalkkaluokat Ylim. Kalliinpaikanlisä mk Kalliinpaikanlisä kuukaudessa mk indeksin ollessa vuosipalkkioluokat vuodessa kuukaudessa li n kalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla l i i kalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla , IV Jcalleusryhmään kuuluvilla paikkakunnilla (VN. 21/ ) H elsinki Valtioneuvoston kirjapaino

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1970 No 13 N:o 13 Kiertokirje tammikuun 1 päivästä 1970 suoritettavista virkamiespalkkauksista Tammikuun 1 päivästä 1970 alkaen suoritettavista virkamiespalkkauksista

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 128 H 29 N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten lähettämisestä toimipaikoille. Tämän

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1952 No 152-157 N:o 152. puhelinval vo jakurssin pitämisestä posti- ja lennätinlaitoksessa vuonna 1953. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan

Lisätiedot

Kl ERTO KIRJE KOKOELMA

Kl ERTO KIRJE KOKOELMA POSTI- 3A LENNÄTINHALLITUKSEN Kl ERTO KIRJE KOKOELMA 1964 N o 97-98 N:o 97. Kiertokir j e virkamiespalkkausta koskevien säännösten muuttamisesta Tämän ohella lähetetään eripainoksena posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 74 N:o 74. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Pääjohtajan estyneenä ollessa: Johtaja Einar Risberg. N :o 130. Kiertokirje

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Pääjohtajan estyneenä ollessa: Johtaja Einar Risberg. N :o 130. Kiertokirje POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 129-131 N :o 129. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeenottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin sisältyvän D-liitteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 19-22 N: o 19. ennakkoperintälaissa säädetyssä palkanpidätyksessä noudatettavasta luontoisetujen raha-arvosta annetun valtiovarainministeriön

Lisätiedot

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta.

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta. POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 116-119 N:o puhelinaseman perustamisesta. Ensiksi tulevan kesäkuun 1 päivästä lu- asema; avoinna joka päivä klo 7 21; taksakien perustetaan Pudasjärven

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 10-14 N:o 10. posti- ja lennätinlaitoksen palvelukseen otettavien henkilöiden terveydentilasta vaadittavasta erinäisestä selvityksestä. Posti-

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 98 N :o 98. Kiertokirje virka- tai työpalkan maksamisesta reservin kertausharjoituksissa oleville valtion virkamiehille tai työntekijöille. Virka-

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1955 28-31 N :o 28. ennakon pidättämisestä ennakkoperintälain 4 :n 4 momentin tarkoittamasta edustusja matkakustannuksesta tai muusta sellaisesta hyvityksestä.

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 155-158 N: O 155. Kiertokir j e koskien uusia määräyksiä suomalaisten alusten radioasemista ja -laitteista. Nojautuen alusten radioasemista joulukuun

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KO KO ELMA

KIERTOKIRJE KO KO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KO KO ELMA 1956 N:o 47 N:o 47. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien sekä ylimääräisten tointen ja tilapäisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKO E LM A

KIERTOKIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKO E LM A 1955 N:o 89-90 N:o 89. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen muutoksen

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KO KO E LM A

KIERTO KIRJE KO KO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KO KO E LM A 1958 N o 162-163 N :o 162. Kiertokir j e muutoksesta posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin.

Lisätiedot

POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 9. Kiertokirje

POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 9. Kiertokirje POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 9 N :o 9. Kiertokirje lisäyksistä valtion, viran toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta annettuihin määräyksiin. Vuoden 1951 kiertokirjeessä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 15 N:o 15 Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien ja ylimääräisten tointen sekä tilapäisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A POSTL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A J_936 N:o 1 Sisällys: N:o 1. Posti- ja lermätiiilaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritetta vista palkkauksista, niin

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 19S5 N:o 59 N:o 59. Kiertokirje työaikalain muuttamisesta ja sen soveltamisesta työnjohtaja-asemassa oleviin virkamiehiin. Työaikalain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKOELMA

KIERTO KIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKOELMA 1956 N:o 18-19 N:o 18. Kiertokirje kotimaisten sanomalehtien tilaamisesta ja kuljettamisesta posti- ja lennätinlaitoksen välityksellä kotimaisessa postiliikenteessä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 149-150 N :0 149. Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. Kesäkuun 6 päivänä 1947 annetulia asetuksella on lennätinsäännöstä

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 180 181 N: o 180. Kiertokirje muutoksista puhelinohjesääntöön Suomen sisäistä liikennettä varten. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa

Lisätiedot

POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1940 N :o 2 Sisällys: N :o 2. Posti- ja lennätinlaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritettavista palkkauksista, niin myös

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä.

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 107 M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. Kesäkuun 21 päivänä 1951 on annettu seuraava VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS ylimääräisistä eläkkeistä.

Lisätiedot

POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta.

POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta. POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 No 173 N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta. Valtion viran tai toimen haltijain iperhe-eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

POSTI- JA LE N N Ä TIN H A LLITU K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o 22. Kiertokirj e Tampereen postikonttorin paikallistaksa-alueen vahvistamisesta.

POSTI- JA LE N N Ä TIN H A LLITU K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o 22. Kiertokirj e Tampereen postikonttorin paikallistaksa-alueen vahvistamisesta. POSTI- JA LE N N Ä TIN H A LLITU K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 22-25 N:o 22. Kiertokirj e Tampereen postikonttorin paikallistaksa-alueen vahvistamisesta. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa

Lisätiedot

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 31 päivänä tammikuuta 2002 oikeusministeriön ja AKAVA-JS ry:n välillä tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

PO STI- JA L E N N Ä TIN H A L L IT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 139. Kiertokirje

PO STI- JA L E N N Ä TIN H A L L IT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 139. Kiertokirje PO STI- JA L E N N Ä TIN H A L L IT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. 1945 N:o 139 N: o 139. Kiertokirje maksuista, joita on suoritettava posti- ja lennätinlaitoksen harjoittamassa Suomen sisäisessä puhelinliikenteessä.

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 8 3-8 5 N :o 83. Kiertokirje muutoksista posti-, lennätin- ja puhelintoimipaikkojen virantoimitusohjesääntöön. Posti- ja lennätinhallitus on tänään

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset

Lisätiedot

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011

Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011 YLEISKIRJE A 2/2011 15.3.2011 Seurakunnille Sisältää: Kirkon palkkaratkaisu vuodelle 2011 1. Vuoden 2011 palkkaratkaisu kirkon yleisessä palkkausjärjestelmässä 1.1. Palkkaratkaisun täytäntöönpano seurakunnassa

Lisätiedot

SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 29.11.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Suomen Laivanpäällystöliitto ry. Suomen Konepäällystöliitto ry. Palkkaliite

Suomen Laivanpäällystöliitto ry. Suomen Konepäällystöliitto ry. Palkkaliite Päivitetty 1.3.2010/TM Palkkaliite 1 Päällikön ja vuoropäällikön peruspalkat ja valmiusrahat ilman ylityö- ja pyhätyökorvauksia ovat 1.3.2010 lukien seuraavat: Päällikkö ja vuoropäällikkö, peruspalkka

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KO KO ELMA

KIERTOKIRJE KO KO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KO KO ELMA 1963 N:o 147 N :o 147. Kiertokirje virkojen ja toimien sekä eräiden tehtävien haettavaksi julistamisesta ja niihin hakemisesta sekä eron ja eläkkeiden

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A PO S TL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1937 N:o 60-65 Sisällys: N :o 60. Viran ja toimen haltijain palkkaeduista virkaloman aikana.- N :o 61. Postisäännön soveltamismääräysten 62 :n 6 moi»,

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A POSTI. JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1936 Nro 130 Sisällys: N:o 130. Posti- ja lennätinlaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritettavista palkkauksista, niin

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje,

1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje, POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1970 No 158 No 158 Kiertokirje, talonmiesten työaikalaista Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (284/70): Talonmiesten työaikalaki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1968 No 159 N:o 159. Kiertokir j e muutoksista kansaneläkeosoitusten maksamisesta annettuihin ohjeisiin. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VES 280151 PL 01 Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 33-34 N:o 33. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen muutoksen

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 1 päivänä lokakuuta 2008

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKÖ KO E LM A 1973 No 112

KIERTO KIRJEKÖ KO E LM A 1973 No 112 POSTI-JA LENNÄTINHALLSTUKSEN KIERTO KIRJEKÖ KO E LM A 1973 No 112 No 112 Kiertokirje valtion virkamiesten vuosilomasta Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava asetus: (692/1973) Asetus valtion virkamiesten

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 154-155 N:o 154. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin sisältyvän D-liitteen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1953 N:o 33 N:o 33 Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien sekä ylimääräisten toimien nimien ja palkkausluokkiin

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Sopimus on tehty 11 päivänä huhtikuuta 2005 maa- ja metsätalousministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot