KIERTOKIRJE KOKOELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIERTOKIRJE KOKOELMA"

Transkriptio

1 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Valtion toimen haltijain, kansanedustajain, kansakoulunopettajain, kaupungin- ja kunnanlääkärien,, kunnallisten terveyssisarien, kunnan kätilöiden sekä valtion työntekijäin vakinaiset eläkkeet, jotka on myönnetty tai myönnetään ennen 1 päivää heinäkuuta 1956, korotetaan jäljempänä säädetyllä tavalla. Edellä 1 momentissa tarkoitetulle eläkkeensaajalle eläkepäätöksellä myönnettyä vakinaista eläkettä sanotaan tässä laissa vanhaksi peruseläkkeeksi. Valtion viran tai toimen haltijan taikka ylimääräisen toimen haltijan vanha peruseläke korotetaan siten, että 1) täysi eläke on 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien saman nojalla, sellaisena kuin se on 13 päivänä toukokuuta 1955 annetussa laissa (231/55), täysi eläke on kulloinkin kysymyksessä olevan /8. toimen 1 päivänä tammikuuta 1955 voimassa olleen peruspalkan tai vuosipalkkion ja viiden ikälisän yhteismäärästä, kuitenkin vähintään sataviisikymmentäviisituhattasata markkaa vuodessa; 1 päivästä tammikuuta 1956 lukien saman nojalla, sellaisena kuin se on virkamieseläkkeistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta 30 päivänä joulukuuta 1955 annetussa laissa (559/55), täysi eläke on kulloinkin kysymyksessä olevan viran tai toimen taikka ylimääräisen toimen 1 päivänä tammikuuta 1956 voimassa olevan peruspalkan tai vuosipalkkion ja viiden ikälisän yhteismäärästä; sekä 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien saman joulukuuta 1955 annetussa laissa (560/55), täysi eläke on kulloinkin kysymyksessä olevan toimen 1 päivänä heinäkuuta 1956 voimassa olevan peruspalkan tai vuosipalkkion ja viiden ikälisän yhteismäärästä;

2 2 2) osaeläke on yhtä suuri osa edellä i kohdan mukaisesta täydestä eläkkeestä kuin vanha peruseläke on vastaavasta täydestä eläkkeestä; 3) jos vanha peruseläke on myönnetty virasta tai toimesta taikka ylimääräisestä toimesta, jota ei enää ole, määrätään uusi peruseläke muun vastaavan tai lähinnä vastaavan viran tai toimen mukaan. 3 Kansanedustajan vanha peruseläke korotetaan noudattamalla, kansanedustajan oikeudesta eläkkeeseen 20 päivänä elokuuta 1948 annetussa laissa (618/48) säädetyin perustein, mitä 2 :ssä 4 Kansakoulunopettajan vanha peruseläke korotetaan siten, että korotettu eläke on 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien saman suuruinen kuin kansakoululaitoksen kustannuksista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta 30 päivänä joulukuuta 1955 annetun lain (571/55) mukainen eläke; 1 päivästä tammikuuta 1956 lukien saman suuruinen kuin kansakoululaitoksen kustannuksista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta 30 päivänä joulukuuta 1955 annetun lain (572/55) mukainen eläke; 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien saman suuruinen kuin kansakoululaitoksen kustannuksista annetun lain muuttamisesta 30 päivänä joulukuuta 1955 annetun lain (573/55) mukainen eläke. 5 Kaupungin- ja kunnanlääkärin vanha peruseläke korotetaan noudattamalla, yleisestä lääkärinhoidosta 9 päivänä maaliskuuta 1951 annetun lain (141/51) 17 :ssä säädetyin perustein, mitä 2 :ssä 6. Kunnallisen terveyssisaren vanha peruseläke korotetaan noudattamalla, kunnallisista terveyssisarista 31 päivänä maaliskuuta 1944 annetussa laissa (220/44) säädetyin perustein, mitä 2 :ssä Kunnan kätilön vanha peruseläke korotetaan noudattamalla, kunnan kätilöistä 31 päivänä maaliskuuta 1944 annetussa laissa (223/44) säädetyin perustein, mitä 2 :ssä 8. Valtion työssä olleen työntekijän vanha peruseläke korotetaan, sen mukaan kuin asetuksessa tarkemmin säädetään, noudattamalla soveltuvin kohdin 2 :n säännöksiä. 9 Eläkkeensaaja, jolle 1 : ssä mainitun eläkkeen ohella on myönnetty valtion varoista ylimääräinen eläke tai apuraha, saa sen edelleenkin nostaa. Valtioneuvosto voi kuitenkin määrätä, että asianomaiselle 2 :n mukaan suoritettavasta eläkkeen lisäyksestä on vähennettävä määrä, joka vastaa koko ylimääräistä eläkettä tai apurahaa tahi sen osaa. Mitä 1 momentissa on sanottu, olkoon soveltuvin kohdin voimassa myös 3 8 :ssä mainittujen eläkkeensaajien osalta. 10. Jos valtion viran tai toimen haltijain palkkausta tarkistetaan voimassa olevien säännösten nojalla virallisen elinkustannusindeksin muutosten johdosta, on tämän lain perusteella järjestetyt eläkkeet valtioneuvoston antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti tarkistettava vastaavasti noudattamalla sanottuja säännöksiä. H Lakkautuspalkalla 2 :ssä mainittuna ajankohtana oleva valtion viran tai toimen haltija ' on eläkkeelle siirtyessään oikeutettu saamaan eläkkeensä määrätyksi lakkautettua virkaa vastaavan viran mukaan. Milloin samanlaista virkaa kuin lakkautettu on ollut, ei enää ole, on asianomaisen ministeriön, hankittuaan valtiovarainministeriön lausunnon, määrättävä, mitä virkaa on pidettävä lakkautettua vastaavana. Mitä 2 :ssä on uudesta peruseläkkeestä sanottu, sovellettakoon myös ennen siinä mainittua ajankohtaa virkaeron saaneeseen virkamieheen nähden, joka silloin voimassa olleiden säännösten mukaan oli oikeutettu vakinaiseen eläkkeeseen, mutta jonka eläkekysymystä ei ole ennen sanottua ajankohtaa ratkaistu.

3 3 12. Valtiokonttorin asiana on määrätä tämän lain mukaan järjestettävien eläkkeiden suuruus ja huolehtia eläkkeiden suorittamisesta. 13. Asianosainen, joka katsoo, että tämän lain nojalla annettu päätös loukkaa hänen lail lista oikeuttansa, saa siitä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan. 14. Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella. 15. Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta Lain 10 on noudatettavana vain niin kauan, kuin valtion viran tai toimen haltijain palkkauksen yleinen tarkistus voimassa olevien säännösten mukaan toimitetaan virallisen elinkustannusindeksin perusteella. II. Asetus Annettu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia erinäisiä asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä 30 päivänä joulukuuta 1955 annetun lain (574/55) 14 :n nojalla: Peruseläkettä, joka eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä 30 päivänä joulukuuta 1955 annetun lain (574/55) ja tämän asetuksen nojalla on korotettu, sanotaan tässä asetuksessa uudeksi peruseläkkeeksi. Jos vakinainen eläke on myönnetty virasta tai toimesta taikka ylimääräisestä toimesta, joka virkamieseläkkeistä annetun lain (459/50) 5 :n 4 momentin tai ylimääräisten toimenhaltijain eläkkeistä annetun asetuksen (461/50) 4 :n 4 momentin nojalla on eläkettä määrättäessä luettava korkeampaan palkkausluokkaan kuin toimen palkkausluokka on, on eläkettä korotettaessa käytettävä perusteena sitä palkkausluokkaa, jonka mukaan eläke myönnettäisiin, jos virkasuhde olisi päättynyt 1 päivänä helmikuuta Valtion työssä palvelleelle työntekijälle ennen 1 päivää helmikuuta 1956 myönnetty vakinainen eläke korotetaan 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien kertomalla nykyinen peruseläke luvulla kuitenkin siten, että alin täysi eläke korotettuna on I eläkeryhmässä markkaa, II eläkeryhmässä markkaa ja III eläkeryhmässä markkaa vuodessa sekä korkein täysi eläke I eläkeryhmässä markkaa, II eläkeryhmässä ja III eläkeryhmässä markkaa vuodessa. Edellä 1 momentissa mainituin tavoin korotettu eläke korotetaan 1 päivästä tammikuuta 1956 lukien kertomalla se luvulla Edellä 2 momentissa mainituin tavoin korotettu eläke korotetaan edelleen 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien kertomalla se luvulla l.os.

4 4 4 tusta täydestä eläkkeestä kuin aikaisempi osaeläke on aikaisemmasta täydestä eläkkeestä. 6. Uuden peruseläkkeen vuotuinen määrä tasoitetaan lähimpään sellaiseen lukuun, jonka kahdestoistaosa on kahdellakymmenelläviidellä jaollinen. Jos kaksi lukua on edellä tarkoitettuna lähimpänä lukuna, suoritetaan tasoitus suurempaan lähimpään lukuun. Valtion työssä palvelleelle työntekijälle 1 päivän helmikuuta ja 30 päivän kesäkuuta 1956 välisenä aikana myönnetty vakinainen eläke korotetaan 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien kertomalla eläkepäätöksessä mainittu peruseläke luvulla Valtion työntekijälle myönnettyä eläkettä 3 :n 2 ja 3 momentissa sekä 4 :ssä säädetyin tavoin korotettaessa älköön uutta peruseläkettä määrättäkö suuremmaksi kuin valtion työntekijäin eläkkeistä annetun asetuksen (465/50) 7 :ssä on säädetty korkeimmasta eläkkeestä siinä eläkeryhmässä, johon eläkkeensaaja on sijoitettu. Jos työntekijälle myönnetty täysi vakinainen eläke 3 :n 2 tai 3 momentin taikka 4 :n mukaisesti korotettuna jäisi pienemmäksi kuin 1 momentissa mainitussa asetuksenkohdassa on säädetty alimmasta täydestä eläkkeestä siinä eläkeryhmässä, johon eläkkeensaaja on sijoitettu, on eläke korotettava tähän alimman täyden eläkkeen määrään. Jos osaeläke jäisi pienemmäksi kuin sitä vastaava edellä mainituin tavoin korotettu täysi eläke, on osaeläke korotettava yhtä suureksi osaksi korote Valtiokonttorin asiana on, hankittuaan asianomaiselta viranomaiselta mahdollisesti tarvittavat selvitykset, määrätä uuden peruseläkkeen suuruus ja huolehtia eläkkeen suorittamisesta asianomaiselle. 8 Uudesta peruseläkkeestä on muissa kohdin voimassa, mitä vanhasta peruseläkkeestä 9 Valtiovarainministeriö antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä tämän asetuksen soveltamisesta. 10. Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien. III. Asetus valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkkeiden ja hautausapujen järjestelystä. Annettu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia erinäisiä asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta 29 päivänä kesäkuuta 1951 annetun lain (395/51) 14 ja 27 :n nojalla: Perhe-eläkelailla tarkoitetaan tässä asetuksessa valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta 29 päivänä kesäkuuta 1951 annettua lakia (395/51) sekä perhe-eläkkeellä mainittuun lakiin perustuvaa eläkettä ja hautausavulla mainittuun lakiin perustuvaa hautausapua. Perhe-eläke, joka on myönnetty tai myönnetään ennen 1 päivää heinäkuuta 1956 kuolleen vakuutetun jälkeen, korotetaan siten, että perhe-eläke on - 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien saman toimen 1 päivänä tammikuuta 1955 voimassa olleen peruspalkan, sopimuspalkan tai vuosipalkkion ja vakuutetun ikälisien perusteella määrättynä;

5 5 1 päivästä tammikuuta 1956 lukien saman toimen 1 päivänä tammikuuta 1956 voimassa olleen peruspalkan, sopimuspalkan tai vuosipalkkion ja vakuutetun ikälisien perusteella määrättynä; sekä 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien saman toimen 1 päivänä heinäkuuta 1956 voimassa olevan peruspalkan, sopimuspalkan tai vuosipalkkion ja vakuutetun ikälisien perusteella määrättynä. Jollei samaa tai samanlaista virkaa tai tointa tahi ylimääräistä tointa, jonka perusteella perhe-eläke on myönnetty, enää ole, on perhe-eläkerahaston johtokunnan, hankittuaan valtiovarainministeriön lausunnon, määrättävä mitä virkaa tai tointa on pidettävä lakkautettua virkaa tai tointa tahi lakannutta ylimääräistä tointa vastaavana. 3. Mitä 2 :ssä on säädetty, sovelletaan vastaavasti perhe-eläkelain 20 : ssä tarkoitettuun, lakanneiden leski- ja orpokassojen vakuutustoimintaan perustuneeseen eläkkeeseen, joka mainitun lainkohdan tai Ahvenanmaan maakunnan viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta 19 päivänä marraskuuta 1954 annetun lain (430/54) nojalla on muunnettu perhe-eläkelain 5 :n mukaiseksi eläkkeeksi. 4 Hautausapu, joka on myönnetty vuoden 1955 aikana kuolleen vakuutetun jälkeen sellaisen toimen perusteella, jonka peruspalkkaa, sopimuspalkkaa tai vuosipalkkiota on 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien takautuvasti hautausavun myöntämisen jälkeen korotettu, korotetaan siten, että hautausavun suuruutta määrättäessä perusteena käytetään mainituin tavoin korotettua peruspalkkaa, sopimuspalkkaa tai vuosipalkkiota ja ikälisää. 5 Perhe-eläkerahaston johtokunnan asiana on määrätä tämän asetuksen mukaan järjestettävien perhe-eläkkeiden suuruus siten, että johtokunta määrää kunkin perhe-eläkkeen osalta erikseen, mihin määrään se on 1 päivänä tammikuuta 1955 voimassa olleen palkkauksen perusteella korotettava, sekä lisäksi toteaa päätöksellään, minkä suuruisina perhe-eläkkeet on 1 päivästä tammikuuta 1956 ja 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien suoritettava. Valtiokonttorin asiana on perhe-eläkerahaston johtokunnan edellä mainitun päätöksen mukaisesti määrätä kunkin perhe-eläkkeen osalta erikseen, minkä suuruisena se on 1 päivästä tammikuuta 1956 ja 1 päivästä heinäkuuta 1956 lukien suoritettava. Perhe-eläkerahaston johtokunnan asiana on myös määrätä tämän asetuksen mukaan järjestettävien hautausapujen suuruus kunkin hautausavun osalta erikseen. 6 Tämän asetuksen mukaan järjestettävistä eläkkeistä ja hautausavuista on muutoin voimassa, mitä perhe-eläkkeistä ja hautausavuista Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1955 lukien. Helsingissä, helmikuun 16 päivänä Pääjohtaja S. J. Ahola. Johtaja Matti Aspio.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 9. Kiertokirje

POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 9. Kiertokirje POSTI- JA LEN NÄTIN HALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 9 N :o 9. Kiertokirje lisäyksistä valtion, viran toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta annettuihin määräyksiin. Vuoden 1951 kiertokirjeessä

Lisätiedot

POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta.

POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta. POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 No 173 N: o 173. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain perhe-eläkevakuutuksesta. Valtion viran tai toimen haltijain iperhe-eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki

Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Julkisten alojen eläkelaki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Lakia sovelletaan eläkkeisiin,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 19S5 N:o 59 N:o 59. Kiertokirje työaikalain muuttamisesta ja sen soveltamisesta työnjohtaja-asemassa oleviin virkamiehiin. Työaikalain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä.

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 107 M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. Kesäkuun 21 päivänä 1951 on annettu seuraava VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS ylimääräisistä eläkkeistä.

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n

Lisätiedot

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 31 päivänä tammikuuta 2002 oikeusministeriön ja AKAVA-JS ry:n välillä tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95 Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2008 N:o 510 515 SISÄLLYS N:o Sivu 510 Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta... 1473 511 Laki yksityisyyden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1996 N:o 665 671 SISÄLLYS N:o Sivu 665 Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta... 1771 666 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. muuttamisesta... 4048

SISÄLLYS. muuttamisesta... 4048 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1131 1143 SISÄLLYS N:o Sivu 1131 Laki kansanterveyslain muuttamisesta... 4039 1132 Laki työturvallisuuslain 9 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä.

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KIRKON PALKKAUSMÄÄRÄYKSISTÄ 1.5.2007

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1215. Laki. kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1215. Laki. kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1215 1221 SISÄLLYS N:o Sivu 1215 Laki kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 15 N:o 15 Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien ja ylimääräisten tointen sekä tilapäisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1682. Laki terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995

SISÄLLYS. N:o 1682. Laki terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1682 1694 SISÄLLYS N:o Sivu 1682 terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain muuttamisesta... 3815 1683

Lisätiedot

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1292. Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 1292. Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1292 1298 SISÄLLYS N:o Sivu 1292 Laki autoverolain muuttamisesta... 5051 1293 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haminan kaupunginvaltuusto 1.9.2015 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Vuosipalkkiot... 2 4 Luottamushenkilösihteerin palkkio... 3 5 Toimituspalkkio...

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 106/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 61/2009 25.9.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus Korvausvaatimus: TE-keskus

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 852. Laki

SISÄLLYS. N:o 852. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa 1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

HE 117/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylikuormamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 117/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylikuormamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylikuormamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan ylikuormamaksusta annetun lain muuttamista niin, että ylikuormasta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313013 PL: 01 Pöytäkirja Merenkulkulaitoksen, Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 17.2.2005 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2004 N:o 679 682. Laki. N:o 679. valtion eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2004 N:o 679 682. Laki. N:o 679. valtion eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2004 N:o 679 682 SISÄLLYS N:o Sivu 679 Laki valtion eläkelain muuttamisesta... 1891 680 Laki valtion perhe-eläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT 1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion

Lisätiedot