KIERTOKIRJE KOKOELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIERTOKIRJE KOKOELMA"

Transkriptio

1 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 74 N:o 74. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Uusien valtion vakinaisten virkojen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, aikaisemmin perustettujen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen nimien muuttamisesta sekä eräiden ylimääräisten tointen lakkauttamisesta on annettu seuraavat posti- ja lennätinlaitosta koskevat määräykset : I. Eräiden uusien virkojen ja toimien perustamisesta eräisiin virastoihin ja yleisiin laitoksiin 8 päivänä tammikuuta 1960 annetun lain (As.K. No 3/60) ja eräiden kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön ja siihen kohdistuviin hallinnonhaaroihin kuuluvien virkojen ja toimien perustamisesta, muuttamisesta, siirtämisestä ja lakkauttamisesta 11 päivänä maaliskuuta 1960 annetun asetuksen (As.K. No 178/60) mukaan on posti- ja lennätinhallitukseen perustettu lennätinteknilliseen osastoon yksi 35 palkkausluokkaan kuuluva yli-insinöörin virka, hankintaosastoon yksi 31 palkkausluokkaan kuuluva vanhemman insinöörin virka, kiinteistötoimistoon yksi 30 palkkausluokkaan kuuluva apulaistoimistopäällikön virka, lennätinteknilliseen osastoon yksi 28 palkkausluokkaan kuuluva ylemmän palkkaluokan vanhemman apulaisinsinöörin virka ja hankintaosastoon yksi 19 palkkausluokkaan kuuluva 1. palkkaluokan teknikon virka; sekä posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnossa /5 yksi 26 palkkausluokkaan kuuluva ylemmän palkkaluokan liikennetarkastajan virka (postiliikenne), yksi 22 palkkausluokkaan kuuluva ensimmäisen ekspeclitöörin.virka (postiliikenne), viisi 18 palkkausluokkaan kuuluvaa ensimmäisen kirjurin virkaa (postiliikenne), kuuluvaa ylemmän palkkaluokan kirjurin virkaa (postiliikenne), kaksikymmentäviisi 12 palkkausluokkaan kuuluvaa alemman palkkaluokan kirjurin virkaa (postiliikenne), yksi 22 palkkausluokkaan kuuluva 1 luokan toimistonhoitajan virka, kaksi 20 palkkausluokkaan kuuluvaa 2 luokan toimistonhoitajan virkaa, viisi 18 palkkausluokkaan kuuluvaa 3 luokan toimistonhoitajan virkaa, kymmenen 16 palkkausluokkaan kuuluvaa 4 luokan toimistonhoitajan virkaa, kymmenen 15 palkkausluokkaan kuuluvaa ylipostimiehen virkaa, viisikymmentä 13 palkkausluokkaan kuuluvaa postimiehen virkaa, yksi 24 palkkausluokkaan kuuluva alemman palkkaluokan apulaiskonttorinhoitajan virka (lennätinliikenne), neljä 15 palkkausluokkaan kuuluvaa kassanhoitajan tointa (puhelinliikenne), kaksi 26 palkkausluokkaan kuuluvaa apulaisinsinöörin virkaa (lennätinteknillisen neljä 21 palkkausluokkaan kuuluvaa 2 luokan alemman palkkaluokan ensimmäisen teknikon virkaa (lennätinteknillisen osaston alaisia), yksi 23 palkkausluokkaan kuuluva vanhemman autovarikon esimiehen

2 2 kaksi 18 palkkausluokkaan kuuluvaa autonkuljettajain esimiehen viisi 17 palkkausluokkaan kuuluvaa vanhemman autonasentajan kuuluvaa autonkuljettajan - yksi 16 palkkausluokkaan kuuluva 1. palkkaluokan varastomestarin viisi 15 palkkausluokkaan kuuluvaa 2. palkkaluokan varastomestarin ja kaksi 12 palkkausluokkaan kmiluvaa varastoapulaisen sekä b) muutettu yksi 22 palkkausluokkaan kuuluva ensimmäisen ekspeditöörin virka 24 palkkausluokkaan kuuluvaksi alemman palkluiluokan apulaiskonttorinhoitajan viraksi (Savonlinnan posti- ja lennätinkonttori), yksi 18 palkkausluokkaan kuuluva ensimmäisen kirjurin virka 21 palkkausluokkaan kuuluvaksi ekspeditöörin viraksi (Seinäjoen posti- ja lennätinkonttori), kuusi 21 palkkausluokkaan kuuluvaa 1 luokan radiosähköttäjän virkaa samaan palkkausluokkaan kuuluviksi 1. palkkaluokan radiosähköttäjän viroiksi, kaksikymmentä 20 palkkausluokkaan kuuluvaa 2 luokan radiosähköttäjän virkaa samaan palkkausluokkaan kuuluviksi 2. palkkaluokan radiosähköttäjän viroiksi, kolmetoista 21 palkkausluokkaan kuuluvaa ekspeditöörin virkaa samaan palkkausluokkaan kuuluviksi 1. palkkaluokan radiosähköttäjän viroiksi (Helsingin lennätinkonttori) sekä kaksi 12 palkkausluokkaan kuuluvaa ylemmän palkkaluokan vahtimestarin tointa 13 palkkausluokkaan kuuluviksi vanhemman vahtimestarin toimiksi (Helsingin puhelinkonttori ja Turun lennätinkonttori). II. Valtiovarainministeriön kirjelmän No 150/ mukaan on posti- ja lennätinhallituksessa yksi 28 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen nuoremman insinöörin neljä 26 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ylemmän palkkaluokan liikennetarkastajan yksi 24 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen osastosihteerin yksi 24 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen alemman palkkaluokan liikennetarkastajan - yksi 22 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen ensimmäisen ekspeditöörin ja yksi 18 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen ensimmäisen kirjurin sekä b) muutettu yksi 24 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen osastosihteerin toimi samaan palkkausluokkaan kuuluvaksi ylimääräiseksi alemman palkkaluokan liikennetarkastajan toimeksi, sekä posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnossa neljä 18 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä 3 luokan toimistonhoitajan kymmenen 16 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä 4 luokan toimistonhoitajan kolmekymmentä 12 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä alemman palkkaluokan kirjurin tointa (postiliikenne), kaksikymmentäviisi 10 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä postinkantajan kaksi 21 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ekspeditöörin tointa (lennätinliikenne), - kuusi 17 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä puhelinvalvojan kaksi 28 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ylemmän palkl&aluokan vanhemman apulaisinsinöörin tointa (lennätinteknillisen yksi 26 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen linjatarkastajan toimi (lennätinteknillisen osaston alainen), yksi 26 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen 1 luokan ylemmän palkkaluokan ensimmäisen teknikon toimi (lennätinteknillisen osaston alainen), - kolme 23 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä 1. palkkaluokan ensimmäisen teknikon tointa (lennätinteknillisen osaston alaisia), kolme 17 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä puhelinmestarin kaksi 16 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä asentajan

3 3 kolme 15 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ylemmän palkkaluokan kirjurin tointa (lennätin- ja puhelinpiirit), kaksi 12 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä alemman palkkaluokan kirjurin tointa (lennätin- ja puhelinpiirit), yksi 23 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen 1. palkkaluokan ensimmäisen teknikon toimi (radioliikenne), yksi 28 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen ylemmän palkkaluokan vanhemman apulaisinsinöörin toimi (hankintaosaston alainen), kaksi 18 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä autonkuljettajain esimiehen tointa (postiliikenne), viisi 17 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä vanhemman autonasentajan kuuluvaa ylimääräistä autonkuljettajan yksi 21 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen vanhemman varaston esimiehen toimi (lennätinteknillisen osaston alainen), - - yksi 16 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen 1. palkkaluokan varastomestarin viisi 21 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ekspeditöörin tointa (postiliikenne), viisi 18 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä ensimmäisen kirjurin tointa (postiliikenne), yksi 18 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen 1 luokan postimiesten esimiehen viisi 17 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä 2 luokan postimiesten esimiehen viisi 26 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä apulaisinsinöörin tointa (lennätinteknillisen kaksi 21 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräisiä 2. palkkaluokan ensimmäisen teknikon tointa (lennätinteknillisen osaston alaisia), ja yksi 23 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen 1. palkkaluokan ensimmäisen teknikon toimi (rannikkoradioasemat), sekä b) muutettu yksi 21 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräinen radiosähköttäjän toimi samaan palkkausluokkaan kuuluvaksi ylimääräiseksi 1. palkkaluokan radiosähköttäjän toimeksi, ja kymmenen 20 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä radiosähköttäjän tointa samaan palkkausluokkaan kuuluviksi ylimääräisiksi 2. palkkaluokan radiosähköttäjän toimiksi, sekä sitäpaitsi posti- ja lennätinhallituksessa ja posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnossa lakkautettu vastaavat lukumäärät saman nimisiä ylimääräisiä toimia kuin mitä 1 kohdan mukaan on perustettu vakinaisia virkoja ja toimia, sekä mom:lla 12. Pl. X I: 1 Ilmailu neljä 12 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä viestittäjän ja b) lakkautettu neljä 20 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräistä 2 luokan radiosähköttäjän tointa. III. Huhtikuun 1 päivänä 1960 annetulla asetuksella (As.K. 173/60) on valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta tammikuun 19 päivänä 1943 annetun asetuksen 1, sellaisena kuin se posti- ja lennätinlaitosta koskevalta osaltaan on huhtikuun 24 päivänä 1959 annetussa asetuksessa, osittain muutettu, ja 2, sellaisena kuin se on elokuun 10 päivänä 1959 annetussa asetuksessa, muutettu näin kuuluviksi: 1 Peruspalkkaiset virat ja toimet kuuluvat palkkausluokkiin seuraavasti: 18. Pääluokka. Posti- ja lennätinlaitos. Posti- ja lennätinhallitus. Hankintaosasto. Ensimmäinen teknikko Teknikko, 1 pl Teknikko, 2 pl Kiinteistötoimisto. Toimistopäällikkö Apulaistoimistopäällikkö Liikennetarkastaja, yp... 26

4 Radiotoimisto. Yli-insinööri Toimistoinsinööri Vanhempi insinööri Vanhempi apulaisinsinööri, yp Vanhempi apulaisinsinööri, ap Apulaisinsinööri Kirjanpitäjä Toimistoapulainen Osastojen ja toimistojen yhteiset. Linjahallinto. Puhelinapulainen... 9 Radiosähköttäjä, 1 pl Radiosähköttäjä, 2 pl Vanhempi autovarikon esimies Talonmies-lämmittäjä Vanhempi vahtimestari Vahtimestari, yp Sopimuspalkkaisia ovat valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikön, valtiokonttorin pääjohtajan ja johtajan, pankkiylitarkastajan, lainoppineen pankkitarkastajan ja pankkitarkastajan, asutushallituksen pääjohtajan, rakennushallituksen pääjohtajan ja suunnitteluosaston, rakennusosaston ja kaavoitusosaston johtajana toimivan rakennusneuvoksen, kauppa- ja teollisuusministeriön kauppaosaston, teollisuusosaston ja merenkulkuosaston osastopäällikön, geologisen tutkimuslaitoksen ylijohtajan, sosiaaliministeriön vakuutusosaston osastopäällikön, rautatiehallituksen pääjohtajan, ylijohtajan, rataosaston, koneosaston, varasto-osaston, tariffiosaston ja rautatierakennusosaston johtajan sekä rataosaston yli-insinöörin ja järjestelytoimiston apulaisjohtajan, valtion hankintakeskuksen johtajan, metsähallituksen pääjohtajan, ylijohtajan, liikeosaston päällikön, hankintatoiminnan johtajan ja apulaisjohtajan sekä metsänmyyntitoiminnan johtajan ja apulaisjohtajan virat ja toimet. Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1960 lukien. IV. Edellä kohdassa II mainittujen muutosten johdosta posti- ja lennätinhallitus on määrännyt, että posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen (painos v:lta 1958) 14. kohtaan otettuun, posti- ja lennätinlaitoksen ylimääräiset toimet sisältävään luetteloon, sellaisena kuin se osittain muutettuna on kiertokirjeellä No 81/1959, on tehtävä seuraavat muutokset: Ylimääräinen toim i 18. Pl. V : 2. Posti- ja lennätinhallitus Matemaatikko Apulaisasianvalvoja Terveyssisar Teknikko, 2 pl Pl. V I: 2. Posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinto Linjatarkastaja Ensimmäinen teknikko, 1 1., y.p Liikennetarkastaja y.p Apulaiskonttorinhoitaja, a.p Ensimmäinen teknikko, 1 pl Autovarikon esimies, 1 pl Radiosähköttäjä, 1 pl Radiosähköttäjä, 2 pl Toimistonhoitaja, Toimistonhoitaja, Postimiesten esimies, Ensimmäinen kirjuri Saattaen edelläolevat säännökset ja määräykset alaistensa viranomaisten tiedoksi ja noudatettavaksi posti- ja lennätinhallitus samalla ilmoittaa, että I. kohdasta ilmeneviä määräyksiä noudatetaan 1 päivästä tammikuuta 1960 lukien ja II. kohdasta ilmeneviä määräyksiä 13 päivästä helmikuuta 1960 lukien. Pl

5 Eripainokset III. ja IV. kohtiin otetuista määräyksistä oheenliitetään kiinnitettäviksi posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toi- Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta meen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen (painos viita 1958) 7. ja 14. kohtiin. 5 Pääjohtaja S. J. Ahola. Vt. johtaja H. E. Kolinen. Helsinki Valtioneuvoston kirjapaino

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1953 N:o 33 N:o 33 Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien sekä ylimääräisten toimien nimien ja palkkausluokkiin

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 10-14 N:o 10. posti- ja lennätinlaitoksen palvelukseen otettavien henkilöiden terveydentilasta vaadittavasta erinäisestä selvityksestä. Posti-

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KO KO ELMA

KIERTOKIRJE KO KO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KO KO ELMA 1956 N:o 47 N:o 47. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien sekä ylimääräisten tointen ja tilapäisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1958 N:o 150-152 N :o 150. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksesta annetun asetuksen muuttamista koskevan asetuksen lähettämisestä eräille toimipaikoille.

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KO KO ELMA

KIERTO KIRJE KO KO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KO KO ELMA 1965 No 130 Posti- ja lennätinhallitus julistaa haettaviksi seuraavat virat ja toimet: Posti- ja lennnätinhallit uksen kansliaosastossa yksi apulaisasianvalvojan

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1953 N:o 139-140 N: O 139. Kiertokirje puhelinaseman aukioloajasta. Tulevan lokakuun 1 päivästä lukien pidetään Kokemäen puhelinasema avoinna kautta vuorokauden.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 176.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 176. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1946 N:o 176 177 N :o 176. Kiertokirje korvauslaissa mainituille arvioimislautakunnille osoitetuille erinäisille lähetyksille myönnetystä postirahanvapaudesta.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 37. Kiertokirje

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 37. Kiertokirje POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1944 N:o 37-42 N :o 37. eräiden posti- ja lennätinlaitoksen postivirkojen ja -toimien julistamisesta Posti- ja lennät inha llitus on päättänyt julistaa

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1952 No 152-157 N:o 152. puhelinval vo jakurssin pitämisestä posti- ja lennätinlaitoksessa vuonna 1953. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa.

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 15 N:o 15 Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja toimien ja ylimääräisten tointen sekä tilapäisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 28 Nro 28. Kiertokirj e valtion vakinaisen viran tai toimen tai ylimääräisen toimen haltijain sekä erinäisten muiden toimihenkilöiden kalliinpaikanlisien

Lisätiedot

POSTI- JA LE N N Ä T IN H A LLIT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 5. Kiertokirje kansainvälisten puhelujen taksan jakamisesta toimipaikoille.

POSTI- JA LE N N Ä T IN H A LLIT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 5. Kiertokirje kansainvälisten puhelujen taksan jakamisesta toimipaikoille. POSTI- JA LE N N Ä T IN H A LLIT U K S E N KIERTOKIRJEKOKOELMA 1958 N:o 5-9 N :o 5. kansainvälisten puhelujen taksan jakamisesta toimipaikoille. Uusi suomenkielinen kansainvälisten puhelujen taksa on ilmestynyt

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKO ELMA

KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1971 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA No 20 No 20 Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksesta annetusta asetuksesta Asetus posti- ja lennätinlaitoksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KO KO ELMA

KIERTOKIRJE KO KO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KO KO ELMA 1963 N:o 147 N :o 147. Kiertokirje virkojen ja toimien sekä eräiden tehtävien haettavaksi julistamisesta ja niihin hakemisesta sekä eron ja eläkkeiden

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N:o

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N:o POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 130-131 N:o 130. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksesta annetun asetuksen muuttamista koskevan asetuksen lähettämisestä erinäisille toimipaikoille.

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1940 N :o 2 Sisällys: N :o 2. Posti- ja lennätinlaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritettavista palkkauksista, niin myös

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A POSTL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A J_936 N:o 1 Sisällys: N:o 1. Posti- ja lermätiiilaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritetta vista palkkauksista, niin

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1970 No 13 N:o 13 Kiertokirje tammikuun 1 päivästä 1970 suoritettavista virkamiespalkkauksista Tammikuun 1 päivästä 1970 alkaen suoritettavista virkamiespalkkauksista

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 1960 K I E R T O K I R J E K O K O E L M A N:o 172 N:o 172. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksesta annetun asetuksen muuttamista koskevan asetuksen lähettämisestä eräille

Lisätiedot

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta.

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta. POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 116-119 N:o puhelinaseman perustamisesta. Ensiksi tulevan kesäkuun 1 päivästä lu- asema; avoinna joka päivä klo 7 21; taksakien perustetaan Pudasjärven

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1955 28-31 N :o 28. ennakon pidättämisestä ennakkoperintälain 4 :n 4 momentin tarkoittamasta edustusja matkakustannuksesta tai muusta sellaisesta hyvityksestä.

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1968 No 50-53 N:o 50. Kiertokirje eräiden henkilöasioiden käsittelystä posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnossa. Nojautuen posti- ja lennätinlaitoksesta

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A POSTI. JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1936 Nro 130 Sisällys: N:o 130. Posti- ja lennätinlaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritettavista palkkauksista, niin

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o 27-29 N :o 27. Kiertokirje Puolustuslaitoksen Tehtaiden Keskuskonttorille myönnetystä vapaakirjeoikeudesta. Kulkulaitosten ja yleisten töiden

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KO KO E LM A

KIERTO KIRJE KO KO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KO KO E LM A 1958 N o 162-163 N :o 162. Kiertokir j e muutoksesta posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Pääjohtajan estyneenä ollessa: Johtaja Einar Risberg. N :o 130. Kiertokirje

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Pääjohtajan estyneenä ollessa: Johtaja Einar Risberg. N :o 130. Kiertokirje POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 129-131 N :o 129. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeenottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin sisältyvän D-liitteen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1960 T a m m ik u u M aaliskuu N : o l 3 Tammikuu Kuolleet: (26/1) Rautalammin posti- ja lennätintoimiston 2. luokan toimistonhoitaja Aino Katri

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1963 Lokakuu Joulukuu N:o 10-12 Lokakuu Kuolleet: (8/10) Helsingin lennätinkonttorin 2 luokan ensimmäinen teknikko yp. Väinö Villehard Hietala;

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1967 No 58 N :o 58. Kiertokirje ylimääräisten toimien viranhoitojen julistamisesta haettaviksi. Posti- lennätinhallitus julistaa haettaviksi seuraavat

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 19-22 N: o 19. ennakkoperintälaissa säädetyssä palkanpidätyksessä noudatettavasta luontoisetujen raha-arvosta annetun valtiovarainministeriön

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1960 H u h tik u u H e in äkuu JsJ:o 4 7 Huhtikuu Myönnetyt erot: (4/4) Vaasan posti- ja lennätinkonttorin postimiehelle Heikki K a zanille

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 128 H 29 N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten lähettämisestä toimipaikoille. Tämän

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1954 Huhti- ja Toukokuu \J:o 4 5 Kuollut: (17/4) Helsingin puhelinkonttorin 2. luokan ensimmäinen puhelinvälittäjä Irja Annikki Niemi. Myönnetyt

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKO E LM A

KIERTOKIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKO E LM A 1955 N:o 89-90 N:o 89. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen muutoksen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA HELSINKI 1978

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA HELSINKI 1978 &0. -too ' ~?t3 POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1977 HELSINKI 1978 3 Luettelo Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1977. N o P o stiase m ille ja k e lu no P ä iv ä

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 19S5 N:o 59 N:o 59. Kiertokirje työaikalain muuttamisesta ja sen soveltamisesta työnjohtaja-asemassa oleviin virkamiehiin. Työaikalain muuttamisesta ja

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1959 Heinäkuu Joulukuu \ :o 7 12 Heinäkuu Myönnetyt erot: (3/7) Tampereen postikonttorin 3. luokan postimiesten esimiehelle Elmer Erik Lindegrenille

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1943 ^ N:o 22

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1943 ^ N:o 22 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 143 ^ N:o 22 Sisällys: N :o 22. Valtion vakinaisten viran tai toimen haltijain palkkausten uudelleen jä r jestämisestä. N :o 22. Kiertokirje valtion vakinaisten

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 33-34 N:o 33. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen muutoksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 98 N :o 98. Kiertokirje virka- tai työpalkan maksamisesta reservin kertausharjoituksissa oleville valtion virkamiehille tai työntekijöille. Virka-

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1959 Huhtikuu Kesäkuu \ :o 4~"6 Huhtikuu Myönnetyt erot: (3/4) Rauman posti- ja lennätinkonttorin kolmannelle puhelinvälittäjälle Heleena Jussilalle

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LE N N Ä T IN H A LLIT U K S E N KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1963 Helmikuu Toukokuu \ ;0 2 5 Helmikuu Kuolleet: (8/2) Helsingin postikonttorin postimies Torsten Johan Henriksson; (19/2) Pieksämäen

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKOELMA

KIERTO KIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKOELMA 1956 N:o 18-19 N:o 18. Kiertokirje kotimaisten sanomalehtien tilaamisesta ja kuljettamisesta posti- ja lennätinlaitoksen välityksellä kotimaisessa postiliikenteessä

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1958 M arras- ja Jo u lu kuu S 0 } \ J2 Marraskuu Kuollut: (17/11) Helsingin postikonttorin ylipostimies Helmer Karl Mod. Myönnetyt erot: (3/11)

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA

KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA POSTI- 3A LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA 1972 No 10 No 10 Kiertokirje Valtion eläke tietorekisteriin tehtävistä ilmoituksista I Eräiden eläkkeiden myöntämisestä ja maksamisesta 28 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 149-150 N :0 149. Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. Kesäkuun 6 päivänä 1947 annetulia asetuksella on lennätinsäännöstä

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1968 Toukokuu Elokuu sj0 g g Kuollut: (16/5) Helsingin postikonttorin 3 luokan postimiesten esimies (A 15) Mauno Aleksanteri Joensola. Myönnetyt

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA 281852 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA Verohallitus sekä AKAVA-JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. ja Valtion

Lisätiedot

1969 T a m m ik u u M aaliskuu No 1 3

1969 T a m m ik u u M aaliskuu No 1 3 LIITE A P O S T I- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1969 T a m m ik u u M aaliskuu No 1 3 TAMMIKUU Nimitetyt 1) Sopimuspalkkaiseksi yli-insinööriksi: Plh:n lennätinosastoon sopimuspalkkainen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LE N N Ä T IN H A LLIT U K S E N KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1963 Tammikuu fsj;0 1 Kuolleet: (12/1) Vaasan posti- ja lennätinkonttorin 2 luokan autovarikon esimies Veikko Viljami Hokkanen,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1967 H e lm ik u u M aaliskuu No 2 3 HELMIKUU Myönnetyt erot: (2/2) Kotkan radioaseman 2 palkkaluokan radioasemanhoitajalle Paavo Vilho Kalervo

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 180 181 N: o 180. Kiertokirje muutoksista puhelinohjesääntöön Suomen sisäistä liikennettä varten. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa

Lisätiedot

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA HELSINKI 1968

POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA HELSINKI 1968 POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1967 HELSINKI 1968 Luettelo Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1967. o a -2 o D «2 S cö 1 0> : Sisällys: o t

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1954 Marras- ja Joulukuu \J;c> 11 12 Marraskuu. Myönnetyt erot: (1/11) Lahden posti- ja lennätinkonttorin asentajalle Esa Snellmanille kuluvan

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1958 T a m m ik u u Kesäkuu J\J:o 1 6 Tammikuu Kuollut: (5/1) postivaunupiirin ylipostimies Lauri August Pitkänen ja (18/1) Rovaniemen lennätin-

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 8 3-8 5 N :o 83. Kiertokirje muutoksista posti-, lennätin- ja puhelintoimipaikkojen virantoimitusohjesääntöön. Posti- ja lennätinhallitus on tänään

Lisätiedot

Kl E RTO Kl RJ E KO KO E LMAAN 1950 Kesä- ja Heinäkuu N:o 6 7

Kl E RTO Kl RJ E KO KO E LMAAN 1950 Kesä- ja Heinäkuu N:o 6 7 L IIT E A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN Kl E RTO Kl RJ E KO KO E LMAAN 1950 Kesä- ja Heinäkuu N:o 6 7 Kesäkuu Kuolleet: (9/6) Rovaniemen lennätinja puh elinpiirin puhelinmestari Pauli Oskari Saarremaa

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1964 Tammikuu Maaliskuu [\J;0 1 3 Tammikuu Kuolleet: (7/1) Vaasan posti- ja lennätinkonttorin 2 luokan ensimmäinen puhelinvälittäjä Maija Annikki

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKO ELMA

KIERTOKIRJE KOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKO ELMA 1952 N:o 1 8 0-1 8 7 N: o 180. muutoksesta postisäännön soveltamismääräyksiin. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1971 Syyskuu N o 9 NIMITETYT1 ^ Sopimuspalkkaiseksi johtajaksi: Pihin lennätinosastoon toimistoinsinööri yp. Oiva Ensio Sorvari. Apu laisasianv

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1563 1568 SISÄLLYS N:o Sivu 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1964 Marraskuu Joulukuu N;o 11 12 Marraskuu Kuollut: (28/11) Helsingin postikonttorin 3 luokan postimiesten esimies Birger Vilhelm Julin. Myönnetyt

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELM AAN

KIERTOKIRJE KOKOELM AAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELM AAN 1952 Elo- ja Syysk u u N:o 8 9 Elokuu. Kuolleet: (5/8) Toijalan posti- ja lennätinkonttorin 2. palkkaluokan kirjuri Naimi Aliisa Sjöstedt ja

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKO ELMA

KIERTO KIRJEKOKO ELMA POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKO ELMA 1983 HELSINKI 1984 3 Luettelo posti- ja telehallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1983 Nro Postiasemille jakelu nro Päivämäärä l l i / i 2 2 5/1 3 3 5/1 4

Lisätiedot

Keskusarkistoon Mikkeliin siirrettävät muut kuin puolustushallinnon aineistot

Keskusarkistoon Mikkeliin siirrettävät muut kuin puolustushallinnon aineistot Keskusarkistoon Mikkeliin siirrettävät muut kuin puolustushallinnon aineistot Aineisto Huomioita: Asutushallituksen asutusasiainosaston pakkohuutokauppa-, erikoisasutusja työasiakirjojen arkisto Asutushallituksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1971 MARRASKUU No 11

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1971 MARRASKUU No 11 LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1971 MARRASKUU No 11 Toimistopäälliköksi f S 12) Plh:n talousosastoon kauppat. kand. Esko Tapani Tikka. A pu laisto imistopäällik oksi: Plh:n

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 162 N: o 162. Kiertokirje muutoksista ja lisäyksistä tiliohjesääntöön. Posti- ja lennätinhallitus on tehnyt Suomen Pankin ja yksityisten rahalaitosten

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1965 Huhtikuu Elokuu f\ o 4 ~ 8 HUHTIKUU Kuolleet: (12/4) postivaunupiirin ylipostimies yp. Kondrad Tauriainen sekä (16/4) Helsingin postikonttorin

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKO E LM A

KIERTOKIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 88-92 N:o 88. postitoimipaikkojen perustamisesta. Viime toukokuun 1 päivästä'on perustettu Kuusankosken kunnan alueelle Sairaalamäkiniminen

Lisätiedot

POSTI- JA LEN N A TIN H A LLITU KSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LEN N A TIN H A LLITU KSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LEN N A TIN H A LLITU KSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1 9 5 1 H E L S I N K I 1952 Luettelo posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1951. N :o Päivämäärä S i s ä l l y s 1 7 i Posti-

Lisätiedot

KIERTO Kl RJ E KO KO E LM AAN 1950 Elo- ja Syyskuu N:o 8 ~ 9

KIERTO Kl RJ E KO KO E LM AAN 1950 Elo- ja Syyskuu N:o 8 ~ 9 L IIT E A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO Kl RJ E KO KO E LM AAN 1950 Elo- ja Syyskuu N:o 8 ~ 9 Elokuu. Kuollut: (27/8) Aitoon posti- ja lennätintoimiston 4. luokan toimistonhoitaja Saima Siiri Savolainen.

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A PO S TL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1937 N:o 60-65 Sisällys: N :o 60. Viran ja toimen haltijain palkkaeduista virkaloman aikana.- N :o 61. Postisäännön soveltamismääräysten 62 :n 6 moi»,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 154-155 N:o 154. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin sisältyvän D-liitteen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1962 LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN Elokuu Syyskuu \J;0 8~9 Elokuu Kuolleet: (19/8) Vilppulan posti- ja lennätintoimiston ylipostimies Mikko Reino Rantavesi sekä (27/8) Helsingin

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1968 Lo k a k u u -Jo u lu k u u No 10 12 Lokakuu Kuolleet: (1 3/10) Mikkelin p osti-ja lennätinkonttorin ylipostimies yp. Tauno A b el Vtdjakka;

Lisätiedot

Kl ERTO KIRJE KOKOELMA

Kl ERTO KIRJE KOKOELMA POSTI- 3A LENNÄTINHALLITUKSEN Kl ERTO KIRJE KOKOELMA 1964 N o 97-98 N:o 97. Kiertokir j e virkamiespalkkausta koskevien säännösten muuttamisesta Tämän ohella lähetetään eripainoksena posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja

Lisätiedot

kello 8.00 ja Läsnä: Hillman, puh.joht. Rapo Räisänen Mustonen Laine Matikainen, siht. Rantala Heinänen Lakio

kello 8.00 ja Läsnä: Hillman, puh.joht. Rapo Räisänen Mustonen Laine Matikainen, siht. Rantala Heinänen Lakio 2.6.1978 kello 8.00 ja 14.00 Läsnä: Hillman, puh.joht. Rapo Räisänen Mustonen Laine Matikainen, siht. Rantala Heinänen Lakio 1 Varapuheenjohtaja Todettiin, että liiton hallitus on muuttanut jaoston kokoonpanoa

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1965 Tam m ikuu Helmikuu N 0 j 2

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1965 Tam m ikuu Helmikuu N 0 j 2 LIITE A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1965 Tam m ikuu Helmikuu N 0 j 2 Tammikuu Kuollut: (24/1) Rovaniemen posti- ja lennätinkonttorin toinen puhelinvälittäjä Aune Elsa Inkeri Kangas.

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKOELM AAN

KIERTO KIRJE KOKOELM AAN L IIT E A POSTI- JA LENNÄTI NHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKOELM AAN 1969 K e s ä k u u Elo ku u No 6 8 Apulaiskonttorinhoitajiksi ap. : Imatran plk:iin Kemijärven plk:n ensimmäinen ekspeditööri Erkki Jalmari

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0080/2008, Cédric Callens, Luxemburgin kansalainen, Euroopan komission palkkaamien sopimusperusteisten

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KO KOE LM AAN

KIERTO KIRJE KO KOE LM AAN LIITE A POSTI- JA LEN N Ä TIN H A LLITU KSEN KIERTO KIRJE KO KOE LM AAN 1969 Lo k a k u u M arraskuu N o 10 11 Johtajiksi: Plh:n hankintaosastoon yli-insinööri Johannes Martikainen, Plh:n lennätinosastoonyli-insinööri

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A OSASTO Hallinnollinen osasto MÄÄRÄYS OHJE NRO 91 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 31.3.2004 VOIMASSAOLOAIKA 1.4.2004 - toistaiseksi TOIMIVALTA Ulkomaanedustuksen virkamiehille paikallisten erikoisolosuhteiden perusteella

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1944 N:o

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1944 N:o POSTI- JA LEN N ÄTIN H ALLITU KSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1944 N:o 102-103 N :o 102. Kiertokirje virkalomista valtion virastoissa ja laitoksissa vuonna 1944.. Virkalomista valtion virastoissa ja laitoksissa

Lisätiedot

POSTI- JA lennatinhallituksen KIERTOKIRJEKOKOELMA HELSINKI 1939 J326-10

POSTI- JA lennatinhallituksen KIERTOKIRJEKOKOELMA HELSINKI 1939 J326-10 POSTI- JA lennatinhallituksen KIERTOKIRJEKOKOELMA 1939 HELSINKI 1939 J326-10 Luettelo posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1939. Nro Sisällys 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä.

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN. 1951 N:o 107. M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 107 M: o 107. Kiertokir j e ylimääräisistä eläkkeistä. Kesäkuun 21 päivänä 1951 on annettu seuraava VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS ylimääräisistä eläkkeistä.

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot