KIERTOKIRJE KOKOELMA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIERTOKIRJE KOKOELMA"

Transkriptio

1 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA N :o 28. ennakon pidättämisestä ennakkoperintälain 4 :n 4 momentin tarkoittamasta edustusja matkakustannuksesta tai muusta sellaisesta hyvityksestä. Lokakuun 4 päivänä 1946 annetun ennakkoperintälain (AsK 696/46) 4 :n 4 momentin nojalla, joka säännös on otettu myös tiliohjesäännön liitteen 1. kohtaan 8, valtiovarainministeriö on joulukuun 17 päivänä 1954 antamassaan päätöksessä (AsK 476/54) määrännyt seuraavaa: 1 Ennakkoperintölain 4 :n 1 momentissa tarkoitetun työ- tai tehtäväsuhteen perusteella suoritettua edustus- ja matkakustannusta tai muuta sellaista hyvitystä ei ole pidettävä sellaisena palkkana tai palkkiona, josta ennakkoperintälain mukainen pidätys on toimitettava, jos kysymyksessä oleva hyvitys on tarkoitettu työn tai tehtävän suorittajalle työstä aiheutuneiden erityisten kustannusten korvaukseksi. Kun palkan- tai palkkionsaajalla on työn tai tehtävän suorittamisessa ollut sellaisia erityisiä kustannuksia, joista hän ei ole saanut työn- tai tehtävänantajalta eri korvausta, on kustannukset vähennettävä palkan tai palkkion määrästä ennen pidätyksen toimittamista, jos saaja esittää niistä maksajalle uskottavan selvityksen. 2 Palkan tai palkkion maksajan on merkittävä saajan verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen 1 :n 1 momentin mukainen hyvitys, vaikka pidätystä ei siitä ole tehty. H y vitys on myöskin merkittävä tulo- ja omaisuusverolain 83 ja 94 :n mukaisiin verolautakunnille lähetettäviin työnantajan tarkkailuilmoituksiin. Toimittaessaan pidätyksen 1 :n 2 momentin mukaisesti vähennetystä palkan tai palkkion määrästä on maksajan merkittävä / 8. saajan verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen sekä tarkkailuilmoitukseen myöskin suorittamansa määrä vähentämättömänä. 3. Palkan tai palkkion maksajaa, joka on 1 :n 1 momentin nojalla jättänyt pidätyksen toimittamatta siinä tarkoitetusta hyvityksestä tai toimittanut pidätyksen 1 :n 2 momentin mukaisesti vähennetystä määrästä, älköön ennakkoperintälain 17 :n nojalla myöhemmin velvoitettako suorittamaan pidätystä vastaavaa määrää siitäkään osalta hyvitystä tai vähennystä, jonka ei voida katsoa kuluneen erityisten kustannusten suorittamiseen, jos palkan tai palkkion maksaja on noudattanut 2 :ssä annettuja määräyksiä, eikä kysymyksessä ole ilmeinen, tahallinen pidätysvelvollisuuden laiminlyönti. Ylläolevan päätöksen johdosta valtiovarainministeriö on katsonut tarpeelliseksi tammikuun 15 päivälle 1955 päivätyssä kiertokirjeessään N :o 300 huomauttaa mm. seuraavaa: Siitä huolimatta, että pidätystä ei ole päätöksen 1 :n 1 momentissa mainitusta hyvityksestä tehty, tai että pidätys on tehty sanotun pykälän 2 momentin mukaan vähennetystä palkasta, on työnantajan merkittävä hyvitys tai suorittamansa palkka vähentämättömänä palkansaajan verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen sekä tarkkailuilmoitukseen, joihin luonnollisesti on myöskin merkittävä, edellisessä tapauksessa paitsi hyvitystä myös varsinainen palkka ja jälkimmäisessä tapauksessa kokonaispalkan lisäksi myös nettopalkka, josta pidätys on toimitettu (2 ).

2 2 Päätöksessä tarkoitetaan paitsi edustus- ja matkakustannuksia, yleensä kaikkia palkansaajalle työstä taikka tehtävästä sekä virasta tai toimesta aiheutuvia erityisiä kustannuksia, joista palkansaaja on saanut hyvityksen varsinaisen palkkansa lisäksi (1 1 mom.), tai joista korvaus on sisältynyt hänen palkkaansa (1 2 mom.); ei kuitenkaan palkansaajan työssä käyttämästä hevosesta, moottoriajoneuvosta tai muusta työvälineestä johtuvia kustannuksia, joista on erikseen määrätty. (Kts. tiliohjesäännön liite 1. kohta 6.) Valtion viran tai toimen haltijalle sekä tilapäiselle toimihenkilölle matkakustannusten korvauksesta ja päivärahasta annetun asetuksen mukaan virkamatkasta maksettua matkakustannusten korvausta ja päivärahaa ei kuitenkaan ole tarpeen merkitä enempää pidätystodistukseen tai verokirjaan kuin palkantarkkailuilmoitukseenkaan, koska ne maksetaan asetuksella ja valtioneuvoston päätöksellä tarkoin määrättyjen perusteiden mukaan eikä ennakonpidättäminen niistä voi tulla kysymykseen. Muulla perusteella viran ja toimen haltijalle taikka muulle palkansaajalle suoritettujen korvausten ja päivärahojen suhteen on meneteltävä kuten po. valtiovarainministeriön päätöksessä on säädetty, ja on päiväraha tällöin merkittävä verokirjaan, palkanpidätystodistukseen sekä tarkkailuilmoitukseen niin, että merkinnästä käy ilmi sekä päivärahojen kokonaismäärä että päivärahan suuruus päivää kohti. Samalla kun posti- ja lennätinhallitus saattaa edellä olevat valtiovarainministeriön antamat määräykset ja ohjeet alaisilleen viranomaisille ja palkanmaksajille tiedoksi ja noudatettavaksi sekä alaisensa henkilökunnan tietoon saatettavaksi posti- ja lennätinhallitus ilmoittaa seuraavaa: 1. Kyseessäoleva valtiovarainministeriön päätös sisältää palkanmaksajien noudatettaviksi annetut yleisohjeet veronennakkopidätyksen. toimittamisesta työ- ja tehtäväsuhteen perusteella suoritetuista edustus- ja matkakustannuksista tai muusta sellaisesta hyvityksestä sekä sanotunlaisen hyvityksen merkitsemisestä asianomaisen verokirjaan, palkanpidätystodistukseen ja tarkkailuilmoitukseen. Helsingissä, helmikuun 8 päivänä Posti- ja lennätinlaitoksessa on ennakkopidätyksen toimittamisesta tai toimittamatta, jättämisestä kyseessäolevista hyvityksistä toistaiseksi edelleenkin voimassa postija lennätinhallituksen antaman tiliohjesäännön liitteessä 1 olevat määräykset sekä postija lennätinhallituksen lennätinteknillisen osaston kirjelmässä N :o II. 1165/ lennätin- ja puhelinpiireille määrätynlaisia tapauksia varten erikseen antamat ohjeet. 3. Mikäli muissa kuin edellä 2 kohdassa mainituissa tapauksissa posti- ja lennätinlaitoksen palkanmaksaja katsoo hänelle esitetyn selvityksen perusteella aihetta olevan toimittaa valtiovarainministeriön edellä olevan päätöksen 1 :n 2 momentin nojalla ennakkopidätyksen vähennetystä palkasta, taikka palkanmaksaja on epävarma siitä, onko jokin palkansaajalle maksettava hyvitys valtiovarainministeriön päätöksen 1 :n 1 momentissa mainitun hyvityksen luontoinen vai ei, palkanmaksajan on tarvittavan selvityksen saamiseksi kirjallisesti käännyttävä asianomaisen verolautakunnan puheenjohtajan puoleen ja noudatettava hänen antamiaan ohjeita. 4. Milloin ennakkopidätystä ei edellä esitetyn mukaan lainkaan toimiteta tai se toimitetaan vain osalta palkkaa tai hyvitystä, suoritetaan työnantajan lapsilisä- ja kansaneläkemaksu vastaavasti vain siltä osalta, palkkaa tai hyvitystä, jolta ennakkopidätys on toimitettu, kuitenkin niin, että tiliohjesäännön liitteen 1 kohdassa 19 annettuja määräyksiä on siinä mainituissa erikoistapauksissa noudatettava. 5. Kaikki kyseessäolevanlaatuiset hyvitykset edellämainittua matkustussäännön mukaan virkamiehelle matkalaskulla maksettavaa matkakustannusten korvausta ja päivärahaa lukuunottamatta on riippumatta siitä, toimitetaanko niistä ennakkopidätys vai ei, tarkoin merkittävä asianomaisen palkkakort- tiin, verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen sekä tarkkailuilmoitukseen ja siten eriteltyinä, kuin valtiovarainministeriön edellä olevan päätöksen 2 :ssä sekä tiliohjesäännön 90 :ssä on määrätty. Jos hyvityksestä on toimitettu ennakkopidätys, on tehtävä merkintä myöskin sekä ennakkopidätyksen että työnantajan lapsilisä- ja kansaneläkemaksun määrästä.

3 3 N:o 29. muutoksesta tiliohjesäännön liitteeseen 1. Posti- ja lennätinhallitus on valtiovarainministeriön päätöksen (AsK 476/54), joka koskee ennakon pidättämistä ennakkoperintälain 4 :n 4 momentin tarkoittamasta edustus- ja matkakustannuksesta tai muusta sellaisesta hyvityksestä (kiertokirje N :o 28/ 1955), perusteella tänään tapahtuneessa esittelyssä päättänyt, että toukokuun 29 päivänä 1952 annetun tiliohjesäännön liitteeksi 1. otettuihin posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavaa veronennakkopidätystä sekä posti- ja lennätinlaitoksen työnantajana suoritettavaa lapsilisä- ja kansaneläkemaksua koskeviin ohjeisiin on tehtävä seuraa - vat muutokset ja lisäykset: Kohtaan 8 (sivu 96) on lisättävä seuraava aliviitta: 1) Kts. valtiovarainministeriön päätöstä 17 päivältä joulukuuta 1954 (AsK 476/54), joka on julkaistu posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeessä N :o 28/1955. Helsingissä, helmikuun 8 päivänä Kohtaan 9 sisältyvän ali viitan 1) numero on muutettava numeroksi 2). Kohtaan 21 (sivu 98) on lisättävä näin kuuluva kolmas kappale: Palkanmaksajan on asianomaisen verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen merkittävä kaikki muut palkansaajalle varsinaisen palkkauksen lisäksi palvelussuhteen perusteella maksettavat korvaukset ja hyvitykset, lukuunottamatta virkamiehille matkustussäärinön (Virantoimitusohjesäännön liite B) mukaan matkalaskulla perittyjä matkakustannuksia ja päivärahoja, siten eriteltyinä kuin tiliohjesäännön 90 :ssä sekä tämän liitteen kohdan 8 ali viitassa 1) mainituissa määräyksissä ja ohjeissa tarkkailuilmoituksesta on sanottu. Kyseiset korvaukset ja hyvitykset on merkittävä verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen, vaikka niistä erikseen annettujen ohjeiden mukaan ei toimiteta lainkaan ennakkopidätystä tai se toimitetaan vain osasta korvausta tai hyvitystä. N:o 30. sunnuntaityökorvauksen maksamisesta vuonna 1955 erinäisille posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnon virkailijoille. Nojautuen sunnuntaityökorvauksen suorittamista vuonna 1955 koskevaan valtioneuvoston päätökseen viime tammikuun 20 päivältä sekä valtiovarainministeriön kirjelmään N :o 423 samalta päivältä posti- ja lennätinhallitus täten ilmoittaa alaisilleen viranomaisille tiedoksi ja noudatettavaksi, että sunnuntaityökorvauksen maksamisessa posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnon viran tai toimen haltijoille vuonna 1955 on sovellettava samoja määräyksiä, kuin sanotun korvauksen maksamisesta oli voimassa vuonna Nämä määräykset sisältyvät posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeisiin N :o 39/1951 ja N :o 178/ 1952 sekä ensiksi mainitussa kiertokirjeessä annettuja määräyksiä osittain muuttavaan Helsingissä, helmikuun 9 päivänä kiertokirjeeseen N :o 37/1952. Lisäksi on huomioonotettava, että niille määräysten 6. kohdassa tarkoitetuille viran tai toimen haltijoille, joille sunnuntaityökorvausta on asianmukaisesti annetun määräyksen perusteella maksettu vuonna 1954, saadaan sunnuntaityökorvausta esitystä valtiovarainministeriölle tekemättä edelleen vuonna 1955 suorittaa. Samalla posti- ja lennätinhallitus erikoisesti korostaa edellämainittuun kiertokirjeeseen N :o 39/1951 sisältyvien sunnuntaityön rajoittamista koskevien määräysten tärkeyttä ja huomauttaa, että annettuja määräyksiä ja ohjeita on tarkoin noudatettava ja tehokkaasti valvottava, ettei väärinkäytöksiä pääse syntymään.

4 4 N:o 31. yörahan maksamisesta vuonna 1955 erinäisille posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnon virkailijoille. Nojautuen yörahan maksamista vuonna 1955 koskevaan valtioneuvoston päätökseen viime tammikuun 20 päivältä sekä valtiovarainministeriön kirjelmään N :o 444 samalta päivältä posti- ja lennätinhallitus täten ilmoittaa alaisilleen viranomaisille tiedoksi ja noudatettavaksi, että yörahan maksamisessa Helsingissä, helmikuun 9 päivänä vuonna 1955 erinäisille posti- ja lennätinlaitoksen linjahallinnon virkailijoille on sovellettava samoja määräyksiä, jotka olivat voimassa yörahan maksamisesta vuonna Sanotut määräykset sisältyvät posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeeseen N :o 38/1952, jota on osittain muutettu kiertokirjeellä N :o 53/1954. P ääjo h taja S. J. A hola. Johtaja Matti Aspio. Hellsiniki Valtioneuvoston kirjapaino

5 Eripainos posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeestä N :o 29 vuodelta Toukokuun 29 päivänä 1952 annetun tiliohjesäännön liitteeksi 1. otettuihin posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavaa veronennakkopidätystä sekä posti- ja lennätinlaitoksen työnantajana suoritettavaa lapsilisä- ja kansaneläkemaksua koskeviin ohjeisiin on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: Kohtaan 8 (sivu 96) on lisättävä seuraava aliviitta: l) Ivts. valtiovarainministeriön päätöstä 17 päivältä joulukuuta 1954 (AsK 476/54), joka on julkaistu posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeessä N:o 28/1955. ( N:o 29/55.). Kohtaan 9 sisältyvän aliviitan 1) numero on muutettava numeroksi 2). Kohtaan 21 (sivu 98) on lisättävä näin kuuluva kolmas kappale: Palkanmaksajan on asianomaisen verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen merkittävä kaikki muut palkansaajalle varsinaisen palkkauksen lisäksi palvelussuhteen perusteella maksettavat korvaukset ja hyvitykset, lukuunottamatta virkamiehille matkustussäännön (Virantoimitusohjesäännön liite B) mukaan matkalaskulla perittyjä matkakustannuksia ja päivärahoja, siten eriteltyinä kuin tiliohjesäännön 90 :ssä sekä tämän liitteen kohdan 8 aliviitassa 1) mainituissa määräyksissä ja ohjeissa tarkkailuilmoituksesta on sanottu. Kyseiset korvaukset ja hyvitykset on merkittävä verokirjaan tai palkanpidätystodistukseen, vaikka niistä erikseen annettujen ohjeiden mukaan ei toimiteta lainkaan ennakkopidätystä tai se toimitetaan vain osasta korvausta tai hyvitystä. ( N :o 29/55.) /8. Halsinlki Valtioneuvoston kirjapaino

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 98 N :o 98. Kiertokirje virka- tai työpalkan maksamisesta reservin kertausharjoituksissa oleville valtion virkamiehille tai työntekijöille. Virka-

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 19-22 N: o 19. ennakkoperintälaissa säädetyssä palkanpidätyksessä noudatettavasta luontoisetujen raha-arvosta annetun valtiovarainministeriön

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 960 N:o 21 N:o 21. Kiertokirje tiliohjesäännön liitteen 1 muuttamisesta. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä päättänyt,

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1952 No 152-157 N:o 152. puhelinval vo jakurssin pitämisestä posti- ja lennätinlaitoksessa vuonna 1953. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA N : Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 149-150 N :0 149. Kiertokirje lennätinsäännöstä annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. Kesäkuun 6 päivänä 1947 annetulia asetuksella on lennätinsäännöstä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA (832/69) Valtioneuvoston päätös POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1970 No 13 N:o 13 Kiertokirje tammikuun 1 päivästä 1970 suoritettavista virkamiespalkkauksista Tammikuun 1 päivästä 1970 alkaen suoritettavista virkamiespalkkauksista

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 10-14 N:o 10. posti- ja lennätinlaitoksen palvelukseen otettavien henkilöiden terveydentilasta vaadittavasta erinäisestä selvityksestä. Posti-

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKOELMA

KIERTO KIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKOELMA 1956 N:o 18-19 N:o 18. Kiertokirje kotimaisten sanomalehtien tilaamisesta ja kuljettamisesta posti- ja lennätinlaitoksen välityksellä kotimaisessa postiliikenteessä

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 74 N:o 74. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta

Lisätiedot

Espoon kunnan matkustussääntö

Espoon kunnan matkustussääntö N:o 10 Espoon kunnan matkustussääntö Espoon kunnanvaltuuston hyväksymä kesäkuun 26 päivänä 1962. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kunnan luottamusmiehille sekä viranhaltijoille ja muille palkansaajille, joita tässä

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1968 No 159 N:o 159. Kiertokir j e muutoksista kansaneläkeosoitusten maksamisesta annettuihin ohjeisiin. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKO E LM A

KIERTOKIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKO E LM A 1955 N:o 89-90 N:o 89. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen muutoksen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ

No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STARS ARKIV ESPOON KAUPPALAN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kauppalantoimisto No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kauppalanvaltuuston hyväksymä 26.6.1962 (muutoksineen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A POSTL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A J_936 N:o 1 Sisällys: N:o 1. Posti- ja lermätiiilaitoksen ylimääräisille sekä erinäisille muille virkailijoille suoritetta vista palkkauksista, niin

Lisätiedot

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 155-158 N: O 155. Kiertokir j e koskien uusia määräyksiä suomalaisten alusten radioasemista ja -laitteista. Nojautuen alusten radioasemista joulukuun

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 19S5 N:o 59 N:o 59. Kiertokirje työaikalain muuttamisesta ja sen soveltamisesta työnjohtaja-asemassa oleviin virkamiehiin. Työaikalain muuttamisesta ja

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen

NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö 1 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1962 N:o 113-115 N: o 113. Kiertokirje kansaneläkeosoitusten maksamisesta annetuista uusista ohjeista. Posti- ja lennätinhallitus on, nojautuen Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.

Lisätiedot

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta.

POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o. Kiertokirje puhelinaseman perustamisesta. POSTU JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1947 N:o 116-119 N:o puhelinaseman perustamisesta. Ensiksi tulevan kesäkuun 1 päivästä lu- asema; avoinna joka päivä klo 7 21; taksakien perustetaan Pudasjärven

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 180 181 N: o 180. Kiertokirje muutoksista puhelinohjesääntöön Suomen sisäistä liikennettä varten. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KO KO E LM A

KIERTO KIRJE KO KO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KO KO E LM A 1958 N o 162-163 N :o 162. Kiertokir j e muutoksesta posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskeviin ohjeisiin.

Lisätiedot

1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje,

1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje, POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1970 No 158 No 158 Kiertokirje, talonmiesten työaikalaista Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (284/70): Talonmiesten työaikalaki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Seutuhallitus 3.12.2009 205 Seutuvaltuusto 11.12.2009 31 1 Soveltamisala 1) Tätä sääntöä sovelletaan a) yhtymävaltuuston jäseniin b) yhtymähallituksen jäseniin c) tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 128 H 29 N: o 128. Kiertokirje eräiden valtion viran tai toimen haltijain palkkausta koskevien säännösten lähettämisestä toimipaikoille. Tämän

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A PO S TL JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIE RTOKIRJEKOKOE LM A 1937 N:o 60-65 Sisällys: N :o 60. Viran ja toimen haltijain palkkaeduista virkaloman aikana.- N :o 61. Postisäännön soveltamismääräysten 62 :n 6 moi»,

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1951 N:o 8 3-8 5 N :o 83. Kiertokirje muutoksista posti-, lennätin- ja puhelintoimipaikkojen virantoimitusohjesääntöön. Posti- ja lennätinhallitus on tänään

Lisätiedot

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO 23.7.2012 Taustaksi Sisäasiainministeriön asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15 SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö SISÄLLYS 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Osa-aikaiset luottamushenkilöt 5 Vaalitoimielinten palkkiot 6 Erillispalkkiot 7 Toimielimen sihteerin palkkio 8

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Liite 1 1 (5) Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Palkkiot ja korvaukset 2 Pormestarin ja apulaispormestarin palkka 3 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan kaupungin luottamustehtävien

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN N:o 6. N:o 6. Kiertokirje radiolupavarojen tilityksestä.

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN N:o 6. N:o 6. Kiertokirje radiolupavarojen tilityksestä. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 6 N:o 6. Kiertokirje radiolupavarojen tilityksestä. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa esittelyssä määrännyt, että postikonttorin,

Lisätiedot

Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö

Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö Hyväksytty: kaupunginvaltuusto 29.12.2008 31 Muutettu: kaupunginvaltuusto 27.4.2009 16 - palkkioiden alentaminen 20 % ajalla 1.6.-31.12.2009-50 %:n korotuksen

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x HAAPAVEDEN KAUPUNKI Palkkiosääntö Khall 10.4.2017 x Kvalt xx.xx.2017 x I LUKU 1 Soveltamisala 2 Maksaminen II LUKU 3 Kokouspalkkiot Yleistä Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Sääntö 1 (6) Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston hyväksymä 26.1.2006. Valtuusto tehnyt 11.12.2008 muutokset 2 ja 10 :iin. Valtuusto tehnyt 27.1.2011 muutokset 2, 4, 6, 10, 11 ja

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34 PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 6.11.2012 / 204 Kunnanvaltuusto 15.11.2012 / 34 2 Sisällys 1... 3 Soveltamisala... 3 2... 3 Kokouspalkkiot... 3 3... 3 Samana päivänä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Lautamieskustannusten suorittaminen

Lautamieskustannusten suorittaminen OIKEUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 1(3) PL 25, 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin (09) 160 03 3.4.2002 OM 20/123/2002 MÄÄRÄYSKOKOELMA Lautamieskustannusten suorittaminen Toimivalta Käräjäoikeuslain 12 Voimassa Kumoaa

Lisätiedot

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. 1 (6) KVTES 2012 2013: keskeiset materiaaliset muutokset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. Palkkausluku (luku II) Palkkausluvun sisältöä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKO ELMA

KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1971 No 11 No 11 Kiertokirje matkakustannusten korvauksesta ja päivärahasta annettujen määräysten muuttamisesta Matkakustannusten korvauksesta ja päivärahasta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA

KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA POSTI- 3A LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA 1972 No 10 No 10 Kiertokirje Valtion eläke tietorekisteriin tehtävistä ilmoituksista I Eräiden eläkkeiden myöntämisestä ja maksamisesta 28 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 15.6.2009 112 Voimaantulopv 21.7.2009 (3 ja 6 ) Valtuusto 22.11.2010 124 Voimaantulopv 1.1.2011 (3 ja 6 ) Valtuusto 7.12.2010

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty:..2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin

Lisätiedot

Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö

Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö Jämsän kaupungin palkkio- ja matkustussääntö Hyväksytty: kaupunginvaltuusto 5.6.2017 57 Jämsän kaupunki SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala...1 2 Kokouspalkkiot...1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset...2

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto 18.5.2017 8 Voimaan 1.6.2017 SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala SoTe kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan tämän palkkiosäännön

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka.. s. 2

1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka.. s. 2 Sääntökokoelma B 7 XII - 2007 YKN 17.12.2007 Mitätöi lehden III - 2003 MATKUSTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä 1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka..

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot