HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi
|
|
- Aurora Penttilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää, ylimääräistä rintamalisää, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain mukaista rintamalisää sekä vammaisetuuslain mukaista veteraanilisää korotetaan sen verran kuin kansaneläkeindeksin korotus olisi etuuksia korottanut vuonna Etuudet on sidottu kansaneläkeindeksiin ja kansaneläkeindeksi on jäädytetty vuodeksi Ilman ehdotettua muutosta veteraanietuuksia ei korotettaisi. Nyt niihin ehdotetaan noin 1,2 prosentin korotus. Veteraanietuuksia varten on valtion talousarviossa arviomääräraha. Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019.
2 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 1 Sisällys... 2 Perustelut Nykytila Ehdotetut muutokset Esityksen vaikutukset Asian valmistelu Voimaantulo... 5 Lakiehdotukset Laki rintamasotilaseläkelain 9 ja 9 a :n muuttamisesta Laki ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 :n muuttamisesta Laki vammaisetuuksista annetun lain 9 a :n muuttamisesta... 8 Liite... 9 Rinnakkaistekstit Laki rintamasotilaseläkelain 9 ja 9 a :n muuttamisesta Laki ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 :n muuttamisesta Laki vammaisetuuksista annetun lain 9 a :n muuttamisesta
3 PERUSTELUT 1 Nykytila Laissa kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien indeksitarkistuksista vuonna 2019 (1315/2018) säädetään, että sen estämättä, mitä kansaneläkeindeksistä on säädetty, kansaneläkeindeksin pisteluku on 1617 vuonna Tämän myötä kansaneläkeindeksi jäädytettiin vuoden 2018 tasolle. Muutos koskee kansaneläkettä, takuueläkettä ja muita sellaisia etuuksia, joita tarkistetaan kansaneläkeindeksin perusteella tai jotka ovat muuten sidottuja kansaneläkkeen määrään. Muutos on tarkoitettu pysyväksi eikä sitä kompensoida muutosta seuraavissa kansaneläkeindeksin tarkistuksissa. Kansaneläkeindeksi jäädytettiin myös vuonna 2018 ja vuonna 2017 indeksiä leikattiin. Kansaneläkeindeksistä säädetään kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001). Lain mukaan kansaneläkelain mukaiset etuudet ja niiden määräytymisperusteet on sidottu hintatason muutoksiin. Maksettavat etuudet tarkistetaan samassa suhteessa kuin kansaneläkeindeksin pisteluku on muuttunut etuutta määrättäessä voimassa olleesta pisteluvusta. Rahamäärät tarkistetaan kunkin vuoden alusta samassa suhteessa kuin kansaneläkeindeksin pisteluku on muuttunut siitä kansaneläkeindeksin pisteluvusta, jonka mukaisina nämä rahamäärät on määritelty laissa. Kansaneläkeindeksin pisteluku lasketaan vuosittain lokakuussa Kansaneläkelaitoksessa (Kela). Pisteluku lasketaan jakamalla edellisen vuoden kolmannen neljänneksen kuukausien elinkustannusindeksin pistelukujen keskiarvo luvulla 1,192 (982/2017). Koska indeksijäädytystä ei kompensoida vuotta 2019 seuraavissa kansaneläkeindeksin tarkistuksissa, säädetään laissa 1316/2018, että vuoden 2020 alusta mainittu pistelukujen keskiarvoluku on 1,2065. Veteraanietuuksia ovat rintamasotilaseläkelain (119/1977) mukaiset rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) mukainen rintamalisä sekä veteraanilisä, josta säädetään vammaisetuuksista annetussa laissa (570/2007). Vuodelle 2017 tehtiin jäädytyksen lisäksi erillinen kansaneläkeindeksin leikkaus, joka vaikuttaa lähtökohtaisesti kaikkiin etuuksiin, jotka on sidottu kansaneläkeindeksiin. Toimeentulotuen perusosa sekä edellä mainitut veteraanietuudet jätettiin kuitenkin tämän erillisen indeksileikkauksen ulkopuolelle. Jotta vuodelle 2017 tehty indeksileikkaus ei olisi vaikuttanut veteraanietuuksiin vuonna 2018, toteutettiin tasokorotus, joka vastaa suuruudeltaan sitä määrää, jonka indeksileikkaus olisi etuuden määrää laskenut. Lailla 984/2017 tehty tasokorotus tuli voimaan vuoden 2018 alusta. Käytännössä tasokorotuksen tavoitteena oli se, että vuoden 2018 tammikuussa veteraanietuuksien määrä olisi etuuden saajilla sama kuin vuoden 2016 joulukuussa maksussa ollut määrä. 2 Ehdotetut muutokset Vuodelle 2019 kansaneläkeindeksi on jälleen jäädytetty. Tästä seuraa, että indeksiin sidotut veteraanietuudet ovat vuonna 2019 saman suuruiset kuin ne olivat vuonna Hallitus esittää kuitenkin, että veteraanietuuksiin pitää tehdä tarkistus vuonna Siksi ehdotetaan, että veteraanietuuksia korotetaan siten kuin niihin olisi tehty indeksitarkistus. Tämä tarkoittaa noin 1,2 prosentin korotuksia 1 päivästä huhtikuuta Jos kansaneläkeindeksiä ei olisi jäädytetty, rintamalisää olisi tarkistettu käyttämällä kansaneläkeindeksin pistelukua Koska rintamalisä on kiinteä euromäärä, sen muutos voidaan to- 3
4 teuttaa tasokorotuksella. Siksi ehdotetaan, että rintamasotilaseläkelain 9 :ää muutettaisiin siten, että laissa ilmoitettua vuositason etuuden määrää korotettaisiin 478,92 eurosta 484,92 euroon. Tällöin nykyisellä indeksillä laskettu rintamalisän määrä vuoden 2019 tasossa olisi 602,24 euroa (50,19 euroa kuukaudessa). Korotus nykyiseen olisi 0,62 euroa kuukaudessa. Indeksin jäädyttämisen vaikutusta ei voida kompensoida ylimääräisen rintamalisän tasokorotuksella. Kompensointi edellyttää rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamista kansaneläkkeestä vähennettävää osuutta alennettaisiin ja lisän vähimmäismäärää korotettaisiin. Siksi ehdotetaan, että kansaneläkkeestä vähennettävä osuus alennettaisiin 937,44 eurosta 873,81 euroon ja etuuden vähimmäismäärä korotettaisiin 5,12 eurosta 5,19 euroon. Keskimääräinen ylimääräinen rintamalisä oli 74,90 euroa kuukaudessa marraskuussa Ehdotetun muutoksen jälkeen se olisi 76,53 euroa kuukaudessa. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 :ää. Jotta kansaneläkeindeksin jäädytys tulisi kompensoiduksi, lisän suuruus ehdotetaan korotettavaksi 478,08 eurosta 484,08 euroon. Vammaisetuuksista annetun lain 9 a :ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että laissa ilmoitettua veteraanilisän määrää (vuoden 2001 tasossa) korotettaisiin 84,65 eurosta 85,70 euroon. Tällöin lainkohdassa säädetty veteraanilisä korottuisi 1,30 euroa kuukaudessa ja sen määrä vuonna 2019 olisi 106,43 euroa. 3 Esityksen vaikutukset Rintamalisää ja ylimääräistä rintamalisää korotettaisiin siten, että kansaneläkeindeksin jäädytys kompensoidaan 1 huhtikuuta 2019 alkaen. Indeksi olisi noussut 1,2 prosenttia vuonna Rintamalisää korotettaisiin 0,62 eurolla kuukaudessa. Tämä vaikuttaisi euroa vuodessa kustannuksia lisäävästi. Ylimääräistä rintamalisää korotettaisiin keskimäärin 1,63 euroa kuukaudessa. Tämä lisäisi kustannuksia euroa vuodessa lisäävästi. Veteraanilisää korotettaisiin 1,30 euroa kuukaudessa. Tämä vaikuttaisi euroa vuodessa kustannuksia lisäävästi. Korotusten yhteenlaskettu vuosikustannus on siten euroa. Muutokset tulisivat voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019, joten vuoden 2019 kustannukset lisääntyisivät noin euroa. Vuonna 2020 kustannukset ovat samaa tasoa kuin vuonna 2019 ja seuraavina vuosina kustannukset alenevat noin prosenttia vuosittain. Rintamalisiä varten on valtion talousarvion momentilla arviomääräraha ja veteraanilisiä varten momentilla arviomääräraha. Etuuden saajia oli vuonna 2019 seuraavasti: Rintamalisä 9 300, ulkomaille maksettava rintamalisä 80, ylimääräinen rintamalisä ja veteraanilisä Miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon eri ryhmissä. Kansaneläkelaitokselle aiheutuvat kustannukset muutoksen toimeenpanosta olisivat arviolta euroa. Arvio kustannuksista perustuu aiempien vastaavien muutosten toimeenpanokustannuksiin. 4 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmisteluun ovat osallistuneet myös valtiovarainministeriö sekä Kansaneläkelaitos. 4
5 5 Voimaantulo Lait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä huhtikuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 5
6 Lakiehdotukset 1. Laki rintamasotilaseläkelain 9 ja 9 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rintamasotilaseläkelain (119/1977) 9 :n 1 momentti ja 9 a :n 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 984/2017, seuraavasti: 9 Henkilölle, jolle on annettu rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus tai rintamatunnus, maksetaan rintamalisää 484,92 euroa vuodessa. Ulkomailla asuvalle Suomen kansalaiselle, joka ei saa kansaneläkettä, rintamalisä maksetaan ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) perusteella. 9 a Ylimääräinen rintamalisä on täysimääräisenä 45 prosenttia ja kuitenkin vähintään 25 prosenttia siitä maksettavasta kansaneläkkeen osasta, joka ylittää 873,81 euroa vuodessa. Jos henkilöllä on kansaneläkelain (568/2007) 22 :ssä ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain (569/2007) 8 :ssä tarkoitettua tuloa, lukuun ottamatta kansaneläkelain 23 :n 6 kohdassa tarkoitettua työeläkkeen korotusta ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain 10 :n 1 ja 4 momentissa tarkoitettua etuutta tai korotusta, edellä mainittu 45 prosentin määrä alenee prosenttiyksikön kutakin tulon 58,36 euron vuotuista määrää kohden kansaneläkelain 20 :n mukaiseen tulorajaan saakka ja sen jälkeen prosenttiyksikön kutakin tulon 144,38 euron vuotuista määrää kohden. Ylimääräistä rintamalisää määrättäessä tulo otetaan huomioon samalla tavalla kuin henkilön kansaneläkettä määrättäessä. Jos kansaneläke on kansaneläkelain 10 :n mukaan lykätty tai varhennettu, korotetaan edellä mainittua 873,81 euron määrää lykkäyskorotusprosentilla tai alennetaan varhennusvähennysprosentilla. Ulkomailta maksettavaa eläkettä tai siihen rinnastettavaa jatkuvaa etuutta saavan ylimääräinen rintamalisä määräytyy sen suuruisen kansaneläkkeen sanottujen rahamäärien ylittävästä osasta, joka maksettaisiin, jos mainitut tulot otettaisiin huomioon kansaneläkettä määrättäessä. Ylimääräinen rintamalisä maksetaan kuitenkin aina vähintään 5,19 euron suuruisena. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 6
7 2. Laki ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) 3 :n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 985/2017, seuraavasti: 3 Rintamalisä on 484,08 euroa vuodessa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 7
8 3. Laki vammaisetuuksista annetun lain 9 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 9 a :n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 986/2017, seuraavasti: 9 a Veteraanilisä Henkilölle, jolle maksetaan 9 :n mukaista korotettua tai ylintä hoitotukea ja rintamasotilaseläkelain (119/1977) mukaista ylimääräistä rintamalisää, hoitotuki maksetaan veteraanilisällä korotettuna. Veteraanilisän suuruus on 85,70 euroa kuukaudessa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2019 Pääministeri Juha Sipilä Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila 8
9 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki rintamasotilaseläkelain 9 ja 9 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rintamasotilaseläkelain (119/1977) 9 :n 1 momentti ja 9 a :n 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 984/2017, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 9 Henkilölle, jolle on annettu rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus tai rintamatunnus, maksetaan rintamalisää 478,92 euroa vuodessa. Ulkomailla asuvalle Suomen kansalaiselle, joka ei saa kansaneläkettä, rintamalisä maksetaan ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) perusteella. 9 Henkilölle, jolle on annettu rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus tai rintamatunnus, maksetaan rintamalisää 484,92 euroa vuodessa. Ulkomailla asuvalle Suomen kansalaiselle, joka ei saa kansaneläkettä, rintamalisä maksetaan ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) perusteella. 9 a Ylimääräinen rintamalisä on täysimääräisenä 45 prosenttia ja kuitenkin vähintään 25 prosenttia siitä maksettavasta kansaneläkkeen osasta, joka ylittää 937,44 euroa vuodessa. Jos henkilöllä on kansaneläkelain (568/2007) 22 :ssä ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain (569/2007) 8 :ssä tarkoitettua tuloa, lukuun ottamatta kansaneläkelain 23 :n 6 kohdassa tarkoitettua työeläkkeen korotusta ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain 10 :n 1 ja 4 momentissa tarkoitettua etuutta tai korotusta, edellä mainittu 45 prosentin määrä alenee 9 a Ylimääräinen rintamalisä on täysimääräisenä 45 prosenttia ja kuitenkin vähintään 25 prosenttia siitä maksettavasta kansaneläkkeen osasta, joka ylittää 873,81 euroa vuodessa. Jos henkilöllä on kansaneläkelain (568/2007) 22 :ssä ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain (569/2007) 8 :ssä tarkoitettua tuloa, lukuun ottamatta kansaneläkelain 23 :n 6 kohdassa tarkoitettua työeläkkeen korotusta ja kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain 10 :n 1 ja 4 momentissa tarkoitettua etuutta tai korotusta, edellä mainittu 45 prosentin määrä alenee 9
10 Voimassa oleva laki prosenttiyksikön kutakin tulon 58,36 euron vuotuista määrää kohden kansaneläkelain 20 :n mukaiseen tulorajaan saakka ja sen jälkeen prosenttiyksikön kutakin tulon 144,38 euron vuotuista määrää kohden. Ylimääräistä rintamalisää määrättäessä tulo otetaan huomioon samalla tavalla kuin henkilön kansaneläkettä määrättäessä. Jos kansaneläke on kansaneläkelain 10 :n mukaan lykätty tai varhennettu, korotetaan edellä mainittua 937,44 euron määrää lykkäyskorotusprosentilla tai alennetaan varhennusvähennysprosentilla. Ulkomailta maksettavaa eläkettä tai siihen rinnastettavaa jatkuvaa etuutta saavan ylimääräinen rintamalisä määräytyy sen suuruisen kansaneläkkeen sanottujen rahamäärien ylittävästä osasta, joka maksettaisiin, jos mainitut tulot otettaisiin huomioon kansaneläkettä määrättäessä. Ylimääräinen rintamalisä maksetaan kuitenkin aina vähintään 5,12 euron suuruisena. Ehdotus prosenttiyksikön kutakin tulon 58,36 euron vuotuista määrää kohden kansaneläkelain 20 :n mukaiseen tulorajaan saakka ja sen jälkeen prosenttiyksikön kutakin tulon 144,38 euron vuotuista määrää kohden. Ylimääräistä rintamalisää määrättäessä tulo otetaan huomioon samalla tavalla kuin henkilön kansaneläkettä määrättäessä. Jos kansaneläke on kansaneläkelain 10 :n mukaan lykätty tai varhennettu, korotetaan edellä mainittua 873,81 euron määrää lykkäyskorotusprosentilla tai alennetaan varhennusvähennysprosentilla. Ulkomailta maksettavaa eläkettä tai siihen rinnastettavaa jatkuvaa etuutta saavan ylimääräinen rintamalisä määräytyy sen suuruisen kansaneläkkeen sanottujen rahamäärien ylittävästä osasta, joka maksettaisiin, jos mainitut tulot otettaisiin huomioon kansaneläkettä määrättäessä. Ylimääräinen rintamalisä maksetaan kuitenkin aina vähintään 5,19 euron suuruisena. Tämä laki tulee voimaan kuuta 20. päivänä 10
11 2. Laki ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) 3 :n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 985/2017, seuraavasti: Voimassa oleva laki 3 Rintamalisä on 478,08 euroa vuodessa. Ehdotus 3 Rintamalisä on 484,08 euroa vuodessa. Tämä laki tulee voimaan kuuta 20. päivänä 11
12 3. Laki vammaisetuuksista annetun lain 9 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 9 a :n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 986/2017, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 9 a Veteraanilisä Henkilölle, jolle maksetaan 9 :n mukaista korotettua tai ylintä hoitotukea ja rintamasotilaseläkelain (119/1977) mukaista ylimääräistä rintamalisää, hoitotuki maksetaan veteraanilisällä korotettuna. Veteraanilisän suuruus on 84,65 euroa kuukaudessa. 9 a Veteraanilisä Henkilölle, jolle maksetaan 9 :n mukaista korotettua tai ylintä hoitotukea ja rintamasotilaseläkelain (119/1977) mukaista ylimääräistä rintamalisää, hoitotuki maksetaan veteraanilisällä korotettuna. Veteraanilisän suuruus on 85,70 euroa kuukaudessa. Tämä laki tulee voimaan kuuta 20. päivänä 12
Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.
1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki
HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla
HE 125/2017 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain 9 :n sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 35 ja
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 117/2012 vp. kehitykseen sidottuihin perusturvaetuuksiin.
HE 117/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien osittain aikaistetusta indeksikorotuksesta vuonna 2013 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen
HE 149/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2017 indeksitarkistuksista sekä laeiksi kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja toimeentulotuesta annetun lain
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 124/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin viiden euron suuruinen
1983 vp. - HE n:o 141
1983 vp. - HE n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain 1 :n ja eläkkeensaajien asumistukilain muuttamisesta
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
1984 vp. - HE n:o 50 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1984 vp. - HE n:o 50 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi heikoimmassa taloudellisessa asemassa
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Esityksen mukaan kalenterivuodelta
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Liikennevakuutus-,
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 :n ja työttömyysturvalain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.
HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia siten, että
Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n
HE 131/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä
HE 131/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain 6 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 249/2004 vp. Henkilövahingosta johtuvien liikennevakuutuksesta, joka on tarkistettu vuotta 2004 vastaavaan indeksitasoon.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 359/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 149/2012 vp. tilityksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi eräitä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisetuuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vammaisetuuksista annettua lakia. Leskeneläkkeenä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
HE 182/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vammaistukilakia ja kansaneläkelakia muutettaviksi
HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.
1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,
HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta
HE 106/2012 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Maksuluokka
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vp
StVM 29/1996 vp- HE 189/1996 vp Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 2911996 vp Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on 22 päivänä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä 6.11.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKAS- MAKSUISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2005 vp. Hallituksen esitys kansaneläkkeen tasokorotusta. tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2005 vp Hallituksen esitys kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä syyskuuta 2005 lähettänyt sosiaali-
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua