Ulkoministeriö MINVA UM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoministeriö MINVA UM"

Transkriptio

1 Ulkoministeriö MINVA UM POL-30 Nissinen Matti(UM) Viite Asia Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous ; Suomen tavoitteet EU:n epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous pidetään Wienissä Kokouksessa Suomea edustaa ulkoministeri Timo Soini. Keskusteluaiheina ovat Lähi-idän tilanne, transatlanttiset suhteet, Länsi-Balkan, sekä monenvälinen yhteistyö, josta keskustellaan yhdessä hakijamaiden kanssa. Lähi-idän tilanne Syyrian osalta keskustelu viimeaikaisen kehityksen valossa siitä, miten EU voi jatkossa tukea Syyrian rauhanomaista ja demokraattista kehitystä ja syyrialaisia legitimoimatta presidentti Assadia, sekä EU:n yhtenäisestä suhtautumisesta Syyriaan ja EU:n Syyria-strategian mahdollisesta päivittämisestä. EU:n vahvan tuen jatkaminen YK-vetoiselle poliittiselle prosessille. Gazan tilanteen osalta annetaan vahva tuki YK:n toimille humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi sekä jo sovittujen hankkeiden toteuttamiseksi. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia tukevien yhteistyömuotojen tarkastelun tulee vahvistaa EU:n toimia ja tuen vaikuttavuutta. Tärkeää, että jäsenmaat ovat tarkasteluprosessissa nykyistä vahvemmin mukana. Iranin osalta on jatkettava EU:n taloudellisia ja muita toimia Iranin pitämiseksi sitoutuneena ydinohjelmasopimukseen jatkossakin. Sopimuksella on tärkeä merkitys alueelliselle turvallisuudelle ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiselle. Jemenin osalta ilmaistaan vakava huoli siviileihin, ml. lapsiin, kohdistuvien väkivaltaisuuksien jatkumisesta. Viimeaikaisista tapauksista on tehtävä uskottava ja avoin tutkinta. EU:n annettava vahva tuki YK:n erityisedustaja Griffithsin pyrkimyksille käynnistää rauhanneuvottelut Genevessä syyskuun alussa. EU:n yhtenäisyys ja sitä kautta vaikuttavuus Lähi-idän aluetta koskevissa kysymyksissä on Suomelle tärkeä tavoite. EU:n aktiivista roolia tarvitaan niin poliittisesti kuin humanitaarisesti. Transatlanttiset suhteet EU:n tulee säilyttää yhtenäisyys transatlanttisten suhteiden haasteiden edessä. Se on tehokkain vastaus nykytilanteeseen. EU-yhteistyö on myös Yhdysvaltojen intressissä ja EU on sille tarpeellinen kumppani yhteisiin globaaleihin haasteisiin vastattaessa. EUn on otettava vakavasti presidentti Trumpin kritiikki EUta kohtaan. Aktiivinen vaikuttaminen Euroopan intressien ajamiseksi on tärkeää. Vaikuttamisen on oltava laaja-alaista käsittäen hallinnon ja kongressin lisäksi osavaltiot, tutkimuslaitokset, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän. Kauppapolitiikassa korostuu EU:n yhteistyö ja koordinaatio muiden WTO:n samanmielisten jäsenmaiden kanssa. On myönteistä, että Junckerin ja Trumpin tapaamisessa kyettiin purkamaan kauppasuhteiden jännitettä ja sovittiin suhteiden uudesta vaiheesta. Odotamme aloitteen konkreettisia jatkoaskeleita sekä kahdenvälisesti että WTO:ssa. On tärkeää, ettei sopimuksen hengen vastaisia uusia tulleja aseteta sekä suhteita rasittavat teräs- ja alumiinitullit puretaan. EU:n ja Yhdysvaltojen laaja yhteistyö perustuu yhteiseen arvopohjaan. EU:n on säilytettävä kärsivällisyys Yhdysvaltojen Amerikka ensin -politiikan, transaktionaalisuuden ja epävarmuuden vallitessa. EU:n intressejä ja monenvälisyyttä tulee puolustaa päättäväisesti samalla kuitenkin positiivista yhteistyötä rakentaen. Länsi-Balkan

2 Kreikan ja Makedonian nimikiistan ratkeaminen oli tärkeä askel. EU:n tulee tukea ratkaisun toimeenpanoa ja markkinoida sopimusta alueen muille maille esimerkkinä siitä, miten kahdenväliset ongelmat on mahdollista ratkaista. Serbian ja Kosovon tulee normalisoida suhteensa velvoitteensa mukaisesti ja suhteiden normalisointidialogissa tulee edetä konkreettisilla päätöksillä. Dialogin lopputuloksena syntyvän sopimuksen on oltava sellainen, ettei se heikennä alueellista vakautta eikä muuta kummankaan maan nykyisiä rajoja. EU-jäsenyysprosessissa olevien maiden tulee velvoitteensa mukaisesti yhdenmukaistaa ulkopolitiikkansa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiseksi. Täysi yhdenmukaistaminen on yksiselitteinen jäsenyyskriteeri. Yhdenmukaistamisessa on osoitettava nopeaa edistymistä heti jäsenyysprosessin alusta lukien. EU:n tulee panostaa strategiseen viestintään Länsi-Balkanilla. Myös Länsi-Balkanin maiden hallituksilla on vastuu viestinnästä ja niiden tulee viestiä EU-jäsenyysprosessin vaatimuksista ja EU-jäsenyyden tarjoamista mahdollisuuksista avoimesti. Sofiassa toukokuussa pidetyn Länsi-Balkan-huippukokouksen loppujulkilausuma määrittelee EU:n ja Länsi-Balkanin yhteiset intressit. Julkilausuman liitteenä oleva prioriteettiagenda sisältää sekä EU:ta että Länsi-Balkanin maita hyödyttäviä toimia, jotka myös valmistavat Länsi- Balkanin maita EU-jäsenyyteen. Prioriteettiagendan toimeenpanossa tulee edetä. Monenvälinen yhteistyö 2(17) Moniulotteisiin globaaleihin haasteisiin kuten ilmastonmuutos, pandemiat, siirtolaisuuskysymykset, terrorismi, tarvitaan globaaleita ratkaisuja ja monenkeskistä yhteistyötä. Sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen (rules-based international order) ensisijaisuutta ja tehokkaan monenkeskisen järjestelmän merkitystä on tärkeää korostaa. Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on haastettuna mm. Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän vahvemmin kahdenväliseen ja transaktionalisuuteen perustuvan toiminnan kautta. Vastakkainasettelun sijaan on tärkeää pyrkiä pitämään myös suurvallat mukana monenkeskisessä yhteistyössä. Tehokas multilateralismi ja sääntöpohjainen järjestelmä ei ole ainoastaan pienten, vaan myös suurten valtioiden etu. EU:lla on osaltaan tärkeä johtorooli monenkeskisen yhteistyön vahvistamisessa ja globaalin sääntöpohjaisen järjestelmän turvaamisessa. EU:n tulee pyrkiä ylläpitämään perinteisiä kumppanuuksia ja toisaalta löytämään uusia liittolaisia sääntöpohjaisen monenkeskisen järjestelmän vahvistamiseksi. EU:n tulee toimia monenkeskisten instituutioiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, sillä toimivat instituutiot tuovat ennakoitavuutta toiminnalle. EU:n yhtenäisyys ja johdonmukaisuus eri foorumeilla on keskeistä vaikuttavan monenvälisyyden varmistamiseksi. Myös EU:n globaalistrategian toimeenpano tukee osaltaan vahvaa monenkeskistä yhteistyötä ja sääntöperusteisuutta. YK on kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisen yhteistyön ytimessä. YK:n uudistaminen on ehto legitiimille ja tehokkaalle toiminnalle. Tämä merkitsee YK:n kaikkien kolmen pilarin, rauha ja turvallisuus, ihmisoikeudet sekä kehitys, saumatonta yhteistoimintaa. Tuemme YK:n uudistamista sekä EU-YK-yhteistyön syventämistä.

3 Asialista: Lähi-idän tilanne s. 4 Transatlanttiset suhteet s. 7 Länsi-Balkan s. 10 Monenvälinen yhteistyö s. 13 3(17)

4 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 4(17) ALI Asia Lähi-idän tilanne Kokous/tapaaminen Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous Wienissä Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Kirsikka Lehto-Asikainen, ALI-10, Hanna Lepistö, ALI-10, Marianne Mäkinen, ALI-10, Lotta Nuotio, ALI-10, Miia Lahti, ALI-10, Kirsti Hyyppä, ALI-10, ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Lähi-idän ajankohtainen tilanne ja EU:n toiminta alueella. Keskustelun fokusta ei ole täsmennetty tarkemmin tässä vaiheessa. Esille voi nousta mm. Syyria, Lähi-idän rauhanprosessia koskevien EU:n tukimuotojen arviointi, Gazan tilanne, Iran sekä Jemen. 2. SUOMEN TAVOITE Syyrian osalta keskustelu viimeaikaisen kehityksen valossa siitä, miten EU voi jatkossa tukea Syyrian rauhanomaista ja demokraattista kehitystä ja syyrialaisia legitimoimatta presidentti Assadia, sekä EU:n yhtenäisestä suhtautumisesta Syyriaan ja EU:n Syyria-strategian mahdollisesta päivittämisestä. EU:n vahvan tuen jatkaminen YK-vetoiselle poliittiselle prosessille. Gazan tilanteen osalta annetaan vahva tuki YK:n toimille humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi sekä jo sovittujen hankkeiden toteuttamiseksi. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia tukevien yhteistyömuotojen tarkastelun tulee vahvistaa EU:n toimia ja tuen vaikuttavuutta. Tärkeää, että jäsenmaat ovat tarkasteluprosessissa nykyistä vahvemmin mukana. Iranin osalta on jatkettava EU:n taloudellisia ja muita toimia Iranin pitämiseksi sitoutuneena ydinohjelmasopimukseen jatkossakin. Sopimuksella on tärkeä merkitys alueelliselle turvallisuudelle ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiselle. Jemenin osalta ilmaistaan vakava huoli siviileihin, ml. lapsiin, kohdistuvien väkivaltaisuuksien jatkumisesta. Viimeaikaisista tapauksista on tehtävä uskottava ja avoin tutkinta. EU:n annettava vahva tuki YK:n erityisedustaja Griffithsin pyrkimyksille käynnistää rauhanneuvottelut Genevessä syyskuun alussa. EU:n yhtenäisyys ja sitä kautta vaikuttavuus Lähi-idän aluetta koskevissa kysymyksissä on Suomelle tärkeä tavoite. EU:n aktiivista roolia tarvitaan niin poliittisesti kuin humanitaarisesti. 3. NEUVOTTELUTILANNE

5 5(17) Lähi-idässä huolestuttava kehitys jatkuu; Syyrian ja Jemenin sotien jatkuminen, Gazan jälleen kärjistynyt tilanne sekä Iranin ydinohjelmasopimuksen tilanne Yhdysvaltojen irtautumisen ja pakotteiden palauttamisen myötä. Ulkoasiainneuvosto käsitteli Gazan tilannetta viimeksi toukokuussa, Jemeniä käsiteltiin kesäkuussa. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevien yhteistyö- ja tukimuotojen arvioinnin osalta on odotettavissa esitys EU:n ulkoasiainhallinnon ja komission Israelissa ja Palestiinassa arviointiin liittyen heinäkuussa käymien keskustelujen pohjalta sekä ministerikeskustelua arviointiprosessin etenemisestä. 4. TAUSTA Syyrian konfliktin keskipiste on siirtymässä Idlibiin Turkin rajan läheisyyteen, joka on viimeinen jäljellä oleva oppositiokapinallisten keskittymä ja jota vastaan Assadin regiimi Venäjän tuella valmistelee operaatiota. Tiheästi asutulla alueella humanitaariset seuraukset taisteluista olisivat tuhoisat. Turkin vastainen raja on kiinni eikä maa halua lisää syyrialaispakolaisia. Tiettyjä oppositiokapinallisryhmiä tukeva Turkki ja Syyrian hallintoa tukeva Venäjä neuvottelevat korkealla tasolla sotilaallisten toimien ehkäisemiseksi. Assadilta on myös valloittamatta takaisin maan luoteisosat, missä Yhdysvaltojen tukemilla kurdijoukoilla on merkittävä alue hallinnassaan. Turkin ratkaisuilla on keskeinen merkitys konfliktin seuraaviin käänteisiin. Presidentti Assad katsoo jo voittaneensa sodan. Venäjä vetoaa erityisesti EU:in ja Yhdysvaltoihin pakolaisten paluun ja jälleenrakennuksen edesauttamiseksi. EU:n kanta transitiosta jälleenrakennuksen ehtona on voimassa. Pakolaisten paluun edesauttamiseksi Syyriaan EU edellyttää takeita sen toteuttamisesta turvallisella, ihmisarvoa kunnioittavalla, vapaaehtoisella ja kestävällä tavalla, kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja ilman pelkoa tulevasta vainosta. YK-vetoinen poliittinen prosessi on pysähdyksissä. YK:n erityisedustaja on valmistellut perustuslakikomission perustamista antamaan vauhtia poliittiselee prosessille. Venäjä, Turkki, Ranska ja Saksa ovat kertoneet valmistelevansa Syyria-huippukokousta, joka pidettäisiin Turkissa. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevien yhteistyö- ja tukimuotojen arviointi on meneillään, tavoitteena on varmistaa, että EU:n toimet tukevat mahdollisimman tehokkaasti ja konkreettisesti kahden valtion ratkaisua. Kyseessä ei ole EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevan politiikan uudelleen arviointi. Rahoituksen arvioidaan pysyvän vähintään nykyisellään. EU:n ulkoasiainhallinto ja komissio ilmoittivat arvioinnista vuosi sitten Gymnich-kokouksessa. EUH:n ja komission edustajat kävivät arvioinnista keskusteluja Israelin ja Palestiinalaishallinnon viranomaisten sekä YK:n edustajien kanssa heinäkuussa. Esillä olivat erityisesti Palestiinalaisalueen talouskehityksen vahvistaminen, Gazan tilanne sekä EU:n tuki Länsirannan C-alueelle ja Itä-Jerusalemiin, ja EU:n yhteistyö kansalaisyhteiskuntien kanssa. Tässä kokouksessa ministereille esiteltäneen EUH:n ja komission keskustelujensa pohjalta tekemiä johtopäätöksiä ja käytäneen keskustelua jatkoprosessista. Suomi pitää tärkeänä, että EU-jäsenmaat ovat tiiviisti mukana arvioinnissa. Gazan tilanne on eskaloitunut aluetta hallitsevan Hamasin ja Israelin välisen konfliktin partaalle. Kesän aikana puhjenneissa väkivaltaisuuksissa Hamas on ampunut Gazasta satoja raketteja ja Israel vastannut laajimmilla iskuilla sitten vuoden 2014 Gazan sodan. Toistaiseksi laajemmalta konfliktilta on vältytty, mutta tilanne on räjähdysherkkä. Sekä YK että EU ovat vedonneet osapuoliin, jotta ne etsisivät rauhanomaista ratkaisua ja uudelta sodalta vältyttäisiin. Yli 11 vuotta kestänyt Gazan saarto on saattanut humanitaarisen tilanteen katastrofin partaalle. YK on vahvistanut aputoimenpiteitään tilanteen helpottamiseksi tehostamalla vesi- ja energiahankkeiden toimeenpanoa ja antamalla lisätukea terveydenhuollolle sekä Gazan heikon talous- ja työllisyystilanteen kohentamiseen ja teollisuusinfrastruktuurin korjaamiseen. YK ja EU korostavat myös palestiinalaisten sisäisen sovinnon merkitystä ja Palestiinalaishallinnon paluuta Gazaan, jota Hamas on hallinnut yli vuosikymmenen. EU:n ulkoasianneuvosto käsitteli Gazan tilannetta toukokuussa ja korosti tarvetta poliittisen prosessin jatkamiseen, sekä toisti EU:n tuen kahden valtion ratkaisulle. YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli Gazan tapahtumia toukokuussa, minkä jälkeen yleiskokouksen hätäistunnossa hyväksyttiin

6 6(17) päätöslauselma palestiinalaisten siviilien suojelusta. Sen puolesta äänesti maiden laaja enemmistö, myös Suomi. Iranin osalta ydinohjelmasopimuksen (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) epävarma tilanne jatkuu sen jälkeen, kun Yhdysvallat päätti toukokuussa irtisanoutua yksipuolisesti sopimuksesta. EU on pyrkinyt turvaamaan sopimuksen jatkumisen Yhdysvaltain päätöksestä huolimatta ja on ryhtynyt konkreettisiin toimiin eurooppalaisten yritysten suojaamiseksi Yhdysvaltain pakotteiden nk. ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tavoitteena on samalla varmistaa Iranin sitoutuminen sopimukseen. Iranille sopimuksessa on keskeistä sille sopimuksesta koituneet taloudelliset hyödyt pakotteiden poistamisen myötä. Iran on korostanut erityisesti öljynviennin jatkumisen tärkeyttä Yhdysvaltain pakotteista huolimatta. Ensimmäiset Yhdysvaltain JCPOA:n myötä poistamat pakotteet astuivat uudelleen voimaan 6.8. ja loppujen osalta määräaika on EU:n ns. antiboikottiasetus päivitettiin 7.8. ja sen piiriin otettiin samana päivänä voimaan tulleet Yhdysvaltain pakotteet. Asetuksella mahdollistetaan korvausten hakeminen pakotteista johtuvista vahingoista sekä kielletään pakotteisiin perustuvien ulkomaisten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpano ja kielletään EU-toimijoita noudattamasta ekstraterritoriaalisia pakotteita, ellei komissio ole antanut siihen lupaa unionin, jäsenvaltioiden tai EUtoimijoiden tärkeiden intressien suojaamiseksi. Lisäksi 7.8. tuli voimaan Euroopan investointipankin lainamandaatti, jolla mahdollistetaan EU-maiden yritysten tekemien investointien rahoittaminen Iranissa. Käytännössä Yhdysvaltain pakotteilta suojautuminen on kuitenkin vaikeaa, ja monet eurooppalaiset yritykset ovat jo ilmoittaneet jäädyttävänsä toimintojaan Iranissa. Iranissa heikentynyt taloustilanne on lisännyt epävakautta ja kaventanut hallituksen liikkumatilaa. KE Mogherini ja Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian ulkoministerit antoivat 6.8. yhteisen lausunnon Yhdysvaltain pakotteiden ensimmäisen erän astuttua voimaan. Lausunnossa pahoiteltiin Yhdysvaltain päätöstä ja korostettiin EU:n sitoutuneisuutta toimiin, joilla suojataan eurooppalaisia yrityksiä ja varmistetaan taloudellisen yhteistyön jatkuminen Iranin kanssa. Jemenissä sisällisota jatkuu neljättä vuotta, eikä sen pikainen päättyminen ole näköpiirissä. Konfliktissa on osallisina Jemenin hallituksen joukkojen ja huthikapinallisten lisäksi useita paikallisia joukkoja omine intresseineen. Humanitaarinen tilanne on katastrofaalinen: 22 miljoonaa jemeniläistä eli 75 prosenttia väestöstä on humanitaarisen avun ja suojelun tarpeessa. Siviiliuhreja syntyy kaikkien osapuolten harjoittamassa väkivallassa sekä Saudi-Arabian johtaman koalition ilmaiskuissa, jotka ovat osuneet siviilikohteisiin. Tuorein tapaus sattui elokuun alussa, jolloin koalitio teki iskun huthien hallitsemalle alueelle Pohjois-Jemenissä. Alueelta oli aiemmin ammuttu ohjus Saudi-Arabian puolelle. Isku osui koulubussiin ja torille. Punaisen Ristin mukaan iskussa kuoli ainakin 50 ihmistä, joista ainakin 29 lapsia. Koalitio piti iskua oikeutettuna sotilaallisena toimena, joka oli kansainvälisten ja ihmisoikeuslakien mukainen. Koalitio syyttää hutheja lapsien käyttämisestä ihmiskilpinä; se on epäillyt, että bussissa oli koululaisten lisäksi huthitaistelijoita ja aseita. YK:n turvaneuvosto on vaatinut tapauksesta uskottavaa ja läpinäkyvää tutkimusta. YK:n erityisedustaja Martin Griffiths pyrkii saamaan konfliktin eri osapuolet poliittisiin neuvotteluihin Geneveen 6.9. Edelliset pidettiin Kuwaitissa vuonna 2016 ja ne kariutuivat, kun osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen YK:n rauhansuunnitelmasta. Genevessä on tarkoitus keskustella myös huthien hallussa olevan Hodeidan satamakaupungin hallinnasta. Hodeida on Jemenin tärkein satama, jonka koalition joukot yrittivät vallata alkukesällä. Jemenin konflikti on laajentunut myös Punaiselle merelle, missä sotatoimet ovat vaarantaneet merikuljetuksia. Ulkoasiainneuvosto sai erityisedustaja Griffithsin tilannekatsauksen kesäkuun kokouksessaan ja antoi neuvoston päätelmät.

7 7(17) Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO ASA-20 Miia Rantanen Asia Transatlanttiset suhteet Kokous/tapaaminen Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous Wienissä Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ln. Miia Rantanen / UM, ASA-20, miia.rantanen@formin.fi / puh Uan. Marja Liivala / UM, ASA-20, marja.liivala@formin.fi / puh Yp. Pasi-Heikki Vaaranmaa / UM, TUO-10 pasi-heikki.vaaranmaa@formin.fi / puh Ln. Miia Lahti / UM, ALI-10, miia.lahti@formin.fi / puh Lss. Juho Keinänen / UM, OIK-10, juho.keinanen@formin.fi / puh ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Käydään EU:n sisäinen keskustelu transatlanttisten suhteiden ajankohtaisista asioista. 2. SUOMEN TAVOITE EU:n tulee säilyttää yhtenäisyys transatlanttisten suhteiden haasteiden edessä. Se on tehokkain vastaus nykytilanteeseen. EU-yhteistyö on myös Yhdysvaltojen intressissä ja EU on sille tarpeellinen kumppani yhteisiin globaaleihin haasteisiin vastattaessa. EU:n on otettava vakavasti presidentti Trumpin kritiikki EU:ta kohtaan. Aktiivinen vaikuttaminen Euroopan intressien ajamiseksi on tärkeää. Vaikuttamisen on oltava laajaalaista käsittäen hallinnon ja kongressin lisäksi osavaltiot, tutkimuslaitokset, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän. Kauppapolitiikassa korostuu EU:n yhteistyö ja koordinaatio muiden WTO:n samanmielisten jäsenmaiden kanssa. On myönteistä, että Junckerin ja Trumpin tapaamisessa kyettiin purkamaan kauppasuhteiden jännitettä ja sovittiin suhteiden uudesta vaiheesta. Odotamme aloitteen konkreettisia jatkoaskeleita sekä kahdenvälisesti että WTO:ssa. On tärkeää, ettei sopimuksen hengen vastaisia uusia tulleja aseteta sekä suhteita rasittavat teräs- ja alumiinitullit puretaan. EU:n ja Yhdysvaltojen laaja yhteistyö perustuu yhteiseen arvopohjaan. EU:n on säilytettävä kärsivällisyys Yhdysvaltojen Amerikka ensin -politiikan, transaktionaalisuuden ja epävarmuuden vallitessa. EU:n intressejä ja monenvälisyyttä tulee puolustaa päättäväisesti samalla kuitenkin positiivista yhteistyötä rakentaen. 3. NEUVOTTELUTILANNE Eurooppa on säilyttänyt verrattain hyvin yhtenäisyyden, toiminut johdonmukaisesti ja päättäväisesti Yhdysvaltojen haastaessa transatlanttista suhdetta (esim. kauppapolitiikassa) ja ajoittain myös EU:n yhtenäisyyttä. Positiivisena voidaan pitää, ettei transatlanttisia suhteita haastettu presidentti Trumpin heinäkuisella Euroopan vierailulla, kuten etukäteen kannettiin huolta. Nato-huippukokouksessa taakanjakokysymyksestä ei tullut kiistaa. Myös Helsingin huippukokouksen etukäteishuolet

8 sotaharjoitusten perumisesta, Venäjä-pakotteiden purkamisesta tai Krimin laittoman liittämisen tunnustamisesta vältettiin. 8(17) Transatlanttisten suhteiden uusin haaste koskee Yhdysvaltojen voimaan palauttamia Iran-pakotteita, joilla on vaikutuksia EU:n jäsenmaiden yrityksiin ml. suomalaisyritykset. Transatlanttisista suhteista päämiehet keskustelivat edellisen kerran Sofian päämieskokouksessa ja ulkoasiainneuvoston kauppaministereiden kokoonpanossa 22.5., joissa sovittiin EU:n toimista kauppapoliittisissa suhteissa. 4. TAUSTA Amerikka ensin -ulkopolitiikka on koventunut ja sitä toimeenpannaan johdonmukaisesti. Presidentti Trumpin suosio on alhainen (hyväksyntä 43 %) mutta ei ratkaisevan huono edeltäjiinsä verraten. Republikaaneista 88 % hyväksyy hänen toimensa, Helsingin tapaamisen jälkeenkin. Republikaanien ei nähdä haastavan Trumpia ennen kongressin välivaaleja (6.11.). Talouskasvu jatkuu erittäin vahvana (+ 4,1 % toisella vuosineljänneksellä). Yleisellä tasolla transatlanttista suhdetta arvostetaan kongressissa, mutta EU on etäinen toimija. Liittolaisten ja monenvälisyyden puolestapuhujat eivät löydä vastakaikua kuten ennen. Euroopan ja Yhdysvaltojen välistä transatlanttista suhdetta ei haastettu presidentti Trumpin heinäkuisella Euroopan vierailulla, kuten etukäteen kannettiin huolta. Nato-huippukokouksessa ( ) taakanjakokysymyksestä ei tullut kiistaa. Myös Helsingin tapaamisen etukäteishuolet sotaharjoitusten perumisesta, Venäjä-pakotteiden purkamisesta tai Krimin laittoman liittämisen tunnustamisesta vältettiin. Hallinto panee toimeen "Amerikka ensin" -ulkopolitiikkaa painottaen kansallista suvereniteettia. Maailma nähdään suurvaltojen kilpailuna uhkina Kiina ja Venäjä, "roistovaltiot" Iran ja Pohjois- Korea, ISIL ja muu terrorismi. Presidentti Trump on halukas tapaamaan vastustajiaankin ja neuvottelemaan kasvokkain. Hallinnon Eurooppa-strategia korostaa sitoutuneisuutta Eurooppaan, Natoon ja yhteiseen arvopohjaan. Sotilaallista läsnäoloa onkin lisätty. Euroopan integraatio ja yhtenäisyys saati EU eivät ole kuitenkaan Yhdysvaltojen ajattelun keskiössä. Toisen maailmansodan jälkeisen Marshall-avun muistutetaan hyödyttäneen Eurooppaa. Yhdysvallat suhtautuu varauksellisesti EU:n puolustuspolitiikan kehittämiseen. Yhdysvalloille tärkeintä on Naton ensisijaisuus. Yhdysvaltojen hallinnon Venäjä-linjaukset ovat selkeitä. Ulkoministeri Pompeo antoi lausunnon, ettei Yhdysvallat hyväksy tai tunnusta Krimin laitonta liittämistä Venäjään. Yhdysvaltain kongressissa on voimistunut halu osoittaa jämäkkyyttä Venäjää kohtaan. Senaatissa on tehty uusia lakialoitteita, joista osa on katteeltaan laajoja. Keskeisiä sektoreita ovat mm. kybertoiminta, Venäjän finanssipolitiikka ja energia. Yhdessä aloitteessa esitetään Nord Stream 2 -hankkeen sanktioimista ja Yhdysvaltojen kaasuviennin edistämistä. Kongressi on myös valtuuttanut aseviennin Ukrainalle, rajannut Trumpin toimintaa pakotelainsäädännöllä ja osa kongressin jäsenistä on todennut, ettei Venäjä-tutkintaa johtavan Muellerin asemaa tule uhata. Lisäksi Yhdysvallat on ilmoittanut asettavansa nk. Skripal -tapauksen seurauksena Venäjälle pakotteita perustuen kemiallisia ja biologisia aseita koskevaan lainsäädäntöön. Ne astuvat voimaan elokuun lopulla. Iranin ydinohjelmasopimuksen (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) osalta Yhdysvaltain toukokuinen päätös irtisanoutua sopimuksesta yksipuolisesti on johtanut epävarmaan tilanteeseen, jolla on suoria vaikutuksia eurooppalaisiin yrityksiin. Ensimmäiset Yhdysvaltain JCPOA:n myötä poistamat pakotteet astuivat uudelleen voimaan 6.8. ja loppujen osalta määräaika on EU on ryhtynyt konkreettisiin toimiin eurooppalaisten yritysten suojaamiseksi Yhdysvaltain pakotteiden nk. ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta Yhdysvaltojen ulkopuolella. EU:n ns. antiboikottiasetus päivitettiin ja sen piiriin otettiin samana päivänä voimaan tulleet Yhdysvaltain pakotteet. Asetuksella

9 9(17) mahdollistetaan korvausten hakeminen pakotteista johtuvista vahingoista sekä kielletään pakotteisiin perustuvien ulkomaisten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpano sekä kielletään EU-toimijoita noudattamasta ekstraterritoriaalisia pakotteita, ellei komissio ole antanut siihen lupaa unionin, jäsenvaltioiden tai EU-toimijoiden tärkeiden intressien suojaamiseksi. Lisäksi tuli voimaan Euroopan investointipankin lainamandaatti, jolla mahdollistetaan EU-maiden yritysten tekemien investointien rahoittaminen Iranissa. Käytännössä Yhdysvaltain pakotteilta suojautuminen on kuitenkin vaikeaa, ja monet eurooppalaiset yritykset ovat jo ilmoittaneet jäädyttävänsä toimintojaan Iranissa. Presidentti Trump on yksipuolisin toimin ajanut Yhdysvalloille reilumpia kauppasuhteita ja muutoksia WTO:ssa. Osana tätä pyrkimystä Yhdysvallat asetti tulleja kansallisen turvallisuuden nimissä ulkomaiselle teräs- ja alumiinituonnille. Ne koskivat myös liittolaisia, kuten EU ja Kanada, 1.6. alkaen. Vastauksena EU on asettanut yhdysvaltalaistuonnille tasapainottavia tulleja alkaen, ja vienyt Yhdysvaltain toimet WTO:n riitojenratkaisun käsittelyyn. Teräksen tuontiin EUalueelle kohdistuu väliaikaisia suojatoimia alkaen. Yhdysvallat on aloittanut WTO-riidan EU:n tasapainottavien toimien vuoksi. Komission puheenjohtaja Junckerin ja presidentti Trumpin tapaamisen (25.7.) myötä EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasuhteiden jännitteet ovat toistaiseksi lieventyneet. Tällöin sovittiin uudesta vaiheesta kauppasuhteissa. Tavoite on neuvotella teollisuustuotteiden (pl. autot) tulleista, kaupanesteistä ja valtiontuista, lisätä nesteytetyn maakaasun ja soijapapujen vientiä EU:in, sekä tehdä yhteistyötä WTO:n uudistamiseksi. Sopimuksen hengen vastaisista toimista (so. uusien tullin asettamisesta) sovittiin pidättäydyttävän neuvotteluiden ollessa kesken. Toimeenpaneva työryhmä valmistelee jatkotyötä. Konkreettiset kauppaneuvottelut edellyttävät jatkossa komissiolle uutta mandaattia jäsenmailta. Aloitteen myötä kauppasodan uhka on vältetty ainakin toistaiseksi. Julkilausuman mukaan Yhdysvallat osoittaa halua löytää ratkaisu myös teräs- ja alumiinitullien osalta, jotka ovat EU:n vastatoimien tavoin edelleen voimassa. Yhdysvaltojen tutkinta autotuonnin mahdollisista vaaroista kansalliselle turvallisuudelle on myös kesken. Huoli autotuontiin kohdistuvista rajoituksista ei siten ole täysin poistunut, vaikka ne toivotaan vältettävän kauppa-aloitteen myötä. Yhdysvaltojen tekemä ilmoitus vetäytyä YK:n ihmisoikeusneuvostosta oli isku sääntöpohjaiselle kansainväliselle järjestelmälle. EU, ml. Suomi, ovat pahoitelleet ratkaisua. Yhdysvallat on ollut EU:lle tärkeä kumppani neuvostossa etenkin maatilanteiden käsittelyssä sekä sananvapauden puolestapuhujana. EU pyrkii jatkamaan kumppanuutta ihmisoikeusasioissa, kuten muissakin yhdessä edistetyissä asioissa (esim. ilmastoasiat). EU:n ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö on laajaa ja perustuu yhteiseen arvopohjaan. Kärsivällisyys on oleellista. Eurooppa on toiminut johdonmukaisesti ja päättäväisesti kun Yhdysvallat on ylittänyt yhdessä sovitut rajat ja onnistunut säilyttämään yhtenäisyyden esimerkiksi kauppapolitiikassa. Yhdysvalloilta toivotaan yhtenäisyyden kunnioitusta. Yhdysvaltojen toiminta herättää huolta monenvälisen järjestelmän ja perinteisen transatlanttisen kumppanuuden tulevaisuudesta. Suomi korostaa vahvan EU:n tuomaa lisäarvoa transatlanttiselle suhteelle ja esimerkiksi EU:n syvenevän puolustusyhteistyön hyötyjä transatlanttisen taakanjaon kannalta. Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenväliset suhteet ovat erinomaiset ja Yhdysvallat on merkittävimpiä taloudellisia kumppaneitamme.

10 10(17) Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO EUR-40 Karjalainen Keijo Asia Länsi-Balkan Kokous/tapaaminen Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous Wienissä Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Keijo Karjalainen, UM/EUR-40, ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Länsi-Balkan 2. SUOMEN TAVOITE Kreikan ja Makedonian nimikiistan ratkeaminen oli tärkeä askel. EU:n tulee tukea ratkaisun toimeenpanoa ja markkinoida sopimusta alueen muille maille esimerkkinä siitä, miten kahdenväliset ongelmat on mahdollista ratkaista. Serbian ja Kosovon tulee normalisoida suhteensa velvoitteensa mukaisesti ja suhteiden normalisointidialogissa tulee edetä konkreettisilla päätöksillä. Dialogin lopputuloksena syntyvän sopimuksen on oltava sellainen, ettei se heikennä alueellista vakautta eikä muuta kummankaan maan nykyisiä rajoja. EU-jäsenyysprosessissa olevien maiden tulee velvoitteensa mukaisesti yhdenmukaistaa ulkopolitiikkansa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiseksi. Täysi yhdenmukaistaminen on yksiselitteinen jäsenyyskriteeri. Yhdenmukaistamisessa on osoitettava nopeaa edistymistä heti jäsenyysprosessin alusta lukien. EU:n tulee panostaa strategiseen viestintään Länsi-Balkanilla. Myös Länsi-Balkanin maiden hallituksilla on vastuu viestinnästä ja niiden tulee viestiä EU-jäsenyysprosessin vaatimuksista ja EUjäsenyyden tarjoamista mahdollisuuksista avoimesti. Sofiassa toukokuussa pidetyn Länsi-Balkan-huippukokouksen loppujulkilausuma määrittelee EU:n ja Länsi-Balkanin yhteiset intressit. Julkilausuman liitteenä oleva prioriteettiagenda sisältää sekä EU:ta että Länsi-Balkanin maita hyödyttäviä toimia, jotka myös valmistavat Länsi-Balkanin maita EUjäsenyyteen. Prioriteettiagendan toimeenpanossa tulee edetä. 3. NEUVOTTELUTILANNE Ministerit keskustelevat Länsi-Balkanin ajankohtaisesta tilanteesta.

11 4. TAUSTA 11(17) Länsi-Balkan on poliittisesti tärkeä alue niin EU:lle kuin Suomelle. Länsi-Balkan on keskeinen prioriteetti tämänhetkiselle neuvoston puheenjohtajamaalle Itävallalle ja se on myös yksi KE Mogherinin viidestä prioriteetista. Kaikille Länsi-Balkanin maille on annettu EU-jäsenyysperspektiivi vuonna 2003 Thessalonikin huippukokouksen yhteydessä. Slovenia ja Kroatia ovat EU:n jäseniä, muut Länsi-Balkanin maat ovat edenneet EU-lähentymisessään seuraavasti: - Jäsenyysneuvotteluita käydään Serbian (avattuna 14/35 neuvottelulukua) ja Montenegron (avattuna 31/35 neuvottelulukua) kanssa. - Albania ja Makedonia ovat jäsenehdokasmaita ja EU-jäsenyysneuvottelut avataan kummankin kanssa kesäkuussa 2019, jos avaamiselle asetetut ehdot ovat täyttyneet. - Bosnia-Hertsegovina ja Kosovo ovat potentiaalisia jäsenehdokasmaita. Bosnia-Hertsegovina on jättänyt EU-jäsenyyshakemuksen ja komissio valmistelee lausuntoa sen valmiuksista ehdokasmaaaseman saamiseksi. Bosnia-Hertsegovinassa järjestetään parlamentti- ja presidentinvaalit lokakuussa. Kosovo ei ole vielä jättänyt jäsenyyshakemusta. Viisi EU:n jäsenmaata (Kypros, Kreikka, Espanja, Slovakia ja Romania) ei ole tunnustanut Kosovoa itsenäisenä valtiona. Kreikka ja Makedonia pääsivät vihdoin kesäkuussa sopimukseen Makedonian nimeä koskeneen kiistan ratkaisemisesta. Makedonian nimeksi tulee Pohjois-Makedonian tasavalta. Sopimus on ratifioitu Makedonian parlamentissa ja ratkaisusta järjestetään Makedoniassa kansanäänestys, jonka jälkeen Makedonian tulee muuttaa tiettyjä kohtia perustuslaissaan. Näiden askelten jälkeen sopimus ratifioidaan Kreikan parlamentissa, jonka jälkeen uusi nimi otetaan virallisesti käyttöön. Heti sopimuksen syntymisen jälkeen Kreikka ilmoitti, ettei se enää jarruta Makedonian EU- ja Natolähentymistä. Kesäkuun yleisten asioiden neuvosto päätti, että jäsenyysneuvottelut Albanian ja Makedonian kanssa avataan kesäkuussa 2019, mikäli kaikki ehdot ovat täyttyneet. Ehtojen täyttymistä tarkastellaan sen jälkeen, kun komissio on keväällä 2019 julkistanut laajentumisprosessissa olevia maita koskevat edistymisraporttinsa. Komissio aloittaa tarvittavat valmistelut neuvottelujen aloittamiseksi ja ensimmäinen hallitustenvälinen konferenssi Albanian ja Makedonian jäsenyysneuvotteluja ohjaavien neuvottelukehyksien hyväksymiseksi on tarkoitus pitää vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla. Serbian ja Kosovon suhteiden normalisointiin tähtäävä dialogi kulkee erillisenä prosessina maitten EU-lähentymisen rinnalla, mutta dialogissa edistyminen on ennakkoehto kummankin maan EUjäsenyysperspektiivin etenemiselle. Dialogi on edennyt toivottua hitaammin viimeisen parin vuoden aikana, vaikka maiden presidentit tapaavatkin säännöllisesti ja teknisellä tasolla pidetään kokouksia. Dialogissa jo sovitut asiat tulisi toimeenpanna ja keskusteluissa tulisi edetä uusien kysymyksien käsittelyyn. EU edellyttää, että jäsenyysprosessissa olevat maat harmonisoivat ulkopolitiikkansa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) mukaiseksi hyvissä ajoin ennen jäsenyyden toteutumista. Harmonisoinnin toteuttaminen on tärkeää myös siksi, että kolmannet tahot lisäävät vaikutusvaltaansa Länsi-Balkanilla. Komissio arvioi harmonisoinnin toteutumista vuotuisissa edistymisraporteissaan. Viimeisimmissä, huhtikuussa 2018 julkaistuissa, raporteissaan komissio totesi, että Albania ja Montenegro ovat harmonisoineet ulkopolitiikkansa täysimääräisesti YUTP:n mukaiseksi. Makedonia on parantanut harmonisointiaan ja on yhtynyt tarkastelukauden aikana EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluviin lausuntoihin ja neuvoston päätöksiin 83-prosenttisesti. Bosnia- Hertsegovinan kohdalla YUTP-harmonisoinnin aste on 61 %. Serbia on yhtynyt tarkastelukautena vain

12 52-prosenttisesti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluviin lausuntoihin ja neuvoston päätöksiin. 12(17) EU:n tulee panostaa strategiseen viestintään Länsi-Balkanilla. EU:n tulee kommunikoida alueen maiden kansalaisille, miten se tukee Länsi-Balkanin EU-lähentymistä ja yhteiskuntien modernisointia ja miten merkittävä osa maihin tulevista investoinneista tulee EU-maista. Viestintä on myös alueen maiden hallitusten tehtävä ja niiden tulee viestiä EU-jäsenyysprosessin vaatimuksista ja EUjäsenyyden tarjoamista mahdollisuuksista. EU:n tulee huolehtia myös omista valmiuksistaan alueen maiden EU-perspektiivin edistämiseen. Myös muuttoliike luo laajemmin paineita alueella, mikä tulee huomioida EU:n toiminnassa. Sofiassa järjestettiin toukokuussa EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokous, jonka pääaiheina olivat turvallisuus ja yhteyksien kehittäminen. Huippukokouksen loppujulkilausumassa vahvistetaan tuki Länsi-Balkanin eurooppalaiselle perspektiiville, korostetaan oikeusvaltiouudistusten sekä hyvien naapuruussuhteiden ja alueellisen vakauden tärkeyttä, nostetaan esiin yhteyksien kehittäminen ja turvallisuus ja todetaan YUTP-yhteistyön ja turvallisuuskysymyksiin liittyvän yhteistyön tärkeys. Loppujulkilausuman liitteenä on Sofian prioriteettiagenda, joka listaa konkreettisia toimia, joilla EU:n ja Länsi-Balkanin yhteistyötä on tarkoitus syventää.

13 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 13(17) POL-50 Salovaara Anna Asia Monenvälinen yhteistyö Kokous/tapaaminen Epävirallinen Gymnich-kokous Wienissä Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ln Anna Salovaara, UM/POL-50, / Yp Lasse Keisalo, UM/POL-50, / ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Käydään EU:n sisäinen keskustelu monenvälisestä yhteistyöstä. 2. SUOMEN TAVOITE Moniulotteisiin globaaleihin haasteisiin kuten ilmastonmuutos, pandemiat, siirtolaisuuskysymykset, terrorismi, tarvitaan globaaleita ratkaisuja ja monenkeskistä yhteistyötä. Sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen (rules-based international order) ensisijaisuutta ja tehokkaan monenkeskisen järjestelmän merkitystä on tärkeää korostaa. Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on haastettuna mm. Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän vahvemmin kahdenväliseen ja transaktionalisuuteen perustuvan toiminnan kautta. Vastakkainasettelun sijaan on tärkeää pyrkiä pitämään myös suurvallat mukana monenkeskisessä yhteistyössä. Tehokas multilateralismi ja sääntöpohjainen järjestelmä ei ole ainoastaan pienten, vaan myös suurten valtioiden etu. EU:lla on osaltaan tärkeä johtorooli monenkeskisen yhteistyön vahvistamisessa ja globaalin sääntöpohjaisen järjestelmän turvaamisessa. EU:n tulee pyrkiä ylläpitämään perinteisiä kumppanuuksia ja toisaalta löytämään uusia liittolaisia sääntöpohjaisen monenkeskisen järjestelmän vahvistamiseksi. EU:n tulee toimia monenkeskisten instituutioiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, sillä toimivat instituutiot tuovat ennakoitavuutta toiminnalle. EU:n yhtenäisyys ja johdonmukaisuus eri foorumeilla on keskeistä vaikuttavan monenvälisyyden varmistamiseksi. Myös EU:n globaalistrategian toimeenpano tukee osaltaan vahvaa monenkeskistä yhteistyötä ja sääntöperusteisuutta. YK on kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisen yhteistyön ytimessä. YK:n uudistaminen on ehto legitiimille ja tehokkaalle toiminnalle. Tämä merkitsee YK:n kaikkien kolmen pilarin, rauha ja turvallisuus, ihmisoikeudet sekä kehitys, saumatonta yhteistoimintaa. Tuemme YK:n uudistamista sekä EU-YK-yhteistyön syventämistä. 3. NEUVOTTELUTILANNE

14 14(17) Erityisesti Yhdysvaltain vetäydyttyä useista monenkeskisistä sopimusjärjestelyistä on monenkeskisyyden ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolustaminen noussut keskeiseksi painopisteeksi EU:n toiminnassa. Tehokkaan multilateralismin edistäminen on myös EUn globaalistrategian toimeenpanon keskiössä. Haasteita monenkeskistä järjestelmää kohtaan tulee myös Venäjän ja Kiinan taholta. Itävalta on nostanut multilateralismin vahvistamisen yhdeksi puheenjohtajuuskautensa painopisteistä, tavoitteenaan saada teema EU:n pitkäaikaiseksi tavoitteeksi. 4. TAUSTA Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on haastettuna mm. Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän yhä voimakkaammin kahdenväliseen ja transaktionalisuuteen perustuvan toiminnan kautta. Yhdysvaltain kesäkuinen ilmoitus eroamisesta YK:n ihmisoikeusneuvostosta on viimeisin konkreettinen merkki Trumpin hallinnon suhtautumisesta monenkeskiseen yhteistyöhön. Tätä ovat edeltäneet ilmoitukset eroamisesta useista multilateraalisista järjestelyistä kuten vetäytyminen Iranin ydinohjelmasopimuksesta, Pariisin ilmastosopimuksesta, siirtolaiskompaktista sekä eroaminen UNESCOsta. Yhdysvallat on myös leikannut rahoitustaan mm. YK:n väestörahastolta ja ajanut rauhanturvaamiseen merkittäviä leikkauksia. Näiden vetäytymisten myötä EU menettänyt monissa keskeisissä kysymyksissä tärkeän liittolaisen ja samanmielisen kumppanin. Yhdysvaltain muuttunut linja on luonut myös uudenlaista dynamiikkaa monenväliseen toimintaympäristöön, ja antaa mm. Kiinalle ja Venäjälle uudenlaista liikkumavaraa monenkeskisessä yhteistyössä. Kiina on tässä tilanteessa pyrkinyt tuomaan pöytään uusia aloitteita, joilla se pyrkii vaikuttamaan globaalijärjestykseen omien arvojensa ja intressiensä edistämiseksi, ja käytännössä toimintansa kautta haastaa nykyisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen. Nykyisessä tilanteessa on tärkeää puolustaa sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen (rules-based international order) ensisijaisuutta ja tehokkaan monenkeskisen järjestelmän merkitystä. Oikeusvaltioon ja universaaleihin ihmisoikeuksiin perustuva maailmanjärjestys on perusta jonka säilyttäminen tulee olla tavoitteena. Moniulotteisiin globaaleihin haasteisiin kuten ilmastonmuutos, pandemiat, siirtolaisuuskysymykset, terrorismi, tarvitaan globaaleita ratkaisuja ja monenkeskistä yhteistyötä kansallisvaltiot eivät yksin pysty ratkaisemaan monimuotoisia, rajat ylittäviä ongelmia. Vastakkainasettelun sijaan on tärkeää pyrkiä pitämään myös suurvallat sitoutuneena monenkeskiseen järjestelmään konkreettisten yhteistyöaloitteiden kautta. Tehokas multilateralismi ja sääntöpohjainen järjestelmä ei ole ainoastaan pienten, vaan myös suurten valtioiden etu. Monenkeskinen yhteistyö ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolustaminen on myös Euroopan Unionin globaalistrategian ytimessä ja yksi strategian toimeenpanon painopisteistä. EU on osana globaalistrategiaa sitoutunut toimimaan monenkeskisten instituutioiden, erityisesti YK:n, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, sillä toimivat instituutiot tuovat ennakoitavuutta ja vakautta toiminnalle. Universaalina järjestönä YK on kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisen yhteistyön ytimessä. YK:n uudistaminen on ehto maailmanjärjestön legitiimille ja tehokkaalle toiminnalle. Tämä merkitsee YK:n kaikkien kolmen pilarin, rauha ja turvallisuus, ihmisoikeudet sekä kehitys, saumatonta yhteistoimintaa. Pääsihteeri Antonio Guterres on toimikautensa alussa 2017 esittänyt kokonaisvaltaisen vision YK:n uudistamiseksi ja tehostamiseksi. Pääsihteerin esitykset on hyväksytty pääpiirteissään YK:n yleiskokouksessa, ja nyt on tärkeää siirtyä uudistusten tehokkaaseen toimeenpanoon.

15 15(17) YK:n turvallisuusneuvostoa pidetään usein kyvyttömänä reagoimaan tehokkaasti ja legitiimisti kriisehin. Yhtenä syynä nähdään neuvoston kokoonpano, jota pidetään jälkeenjääneenä, eikä sen katsota heijastavan nykyisiä geopoliittisia realiteetteja. Toistaiseksi turvallisuusneuvoston reformia koskevat neuvottelut eivät kuitenkaan ole etenemässä, eikä muutoksia neuvoston kokoonpanoon ole odotettavissa. EU:lla on kuitenkin mahdollisuudet vaikuttaa turvallisuusneuvoston tehokkaampaan toimintaan, sillä tällä hetkellä turvallisuusneuvostossa on jäsenenä peräti viisi EU-maata. EU:lla on osaltaan tärkeä johtorooli monenkeskisen yhteistyön vahvistamisessa ja globaalin sääntöpohjaisen järjestelmän turvaamisessa. On tärkeää jatkaa pohdintaa miten EU voi omalla toiminnallaan tukea ja vahvistaa multilateralismia sekä globaalia sääntöpohjaista järjestelmää. EU EU:n yhtenäisyys ja johdonmukaisuus eri foorumeilla on keskeistä vaikuttavan monenvälisyyden varmistamiseksi. Voidakseen vaikuttaa tehokkaasti, on EU pyrittävä yhtenäisyyteen myös poliittisissa kysymyksissä (Lähi-itä), sekä ihmisoikeuskysymyksissä (naisten ja tyttöjen oikeudet). EUn kannalta myös kumppanuudet ovat keskeisessä roolissa monenkeskisen yhteistyön ja sääntöpohjaisen järjestelmän vahvistamisessa. EU:n jäsenyyttä hakeneet valtiot ovat EU:lle tärkeitä liittolaisia ja ne on sitoutettava paremmin yhteisiin tavoitteisiin. Olennaista on myös ylläpitää nykyisiä strategisia kumppanuuksia samanmielisten maiden (esim. Kanada, Norja, Sveitsi, Australia, Japani, Uusi-Seelanti) kanssa ja pyrkiä pitämään Yhdysvallat sitoutuneena monenkeskiseen yhteistyöhön, osoittamalla monenkeskisen yhteistyön konkreettiset hyödyt Yhdysvalloille. Lisäksi on tärkeää pyrkiä löytämään uusia yhteistyöavauksia myös esim. Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maiden kanssa sääntöpohjaisen monenkeskisen järjestelmän vahvistamiseksi. Globaalihallinnan kehittämisen osalta on huomioitava myös yhteistyö muiden monenkeskisten järjestöjen kanssa. Tässä erityisesti yhteistyö YK:n kanssa on merkittävässä roolissa, ja kehittämistyölle luo hyvät puitteet ensi vuonna uudistettavat EU-YK strategisen kumppanuuden painopisteet vuosille Multilateralismin vahvistamisen kannalta EU:n yhteistyön kehittäminen myös muiden järjestöjen (ETYJ, NATO, OECD ja WTO, EN, AU sekä muut alueelliset organisaatiot) on keskeistä.

16 16(17)

17 17(17) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Lähi-idän tilanne, Länsi-Balkan, Transatlanttiset suhteet, YUTP kehittäminen UM EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PE, PLM, SM, TEM, TULLI, VM, VNK, YM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE Eurooppa-osasto EUR-40 Niemenmaa Katariina 23.03.2010 JULKINEN UM2010-00547 EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje; Kroatian ja muiden Länsi-Balkanin

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta. Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-01149 ASA-20 Mutanen Anne(UM) 16.09.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Kanada-huippukokous 26.9. U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa lähetetään

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/11. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/11. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/11 11 10 kohta 10. kehottaa EUH:ta kehittämään asiakohtaisia yhteenliittymiä samanmielisten maiden kanssa, tukemaan ja edistämään sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä, monenvälisyyttä

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan. Valtioneuvoston EU-sihteeristö LÄHETE VNEUS2010-00421 VNEUS Suomalainen Irma 07.06.2010 Viite Asia Lissabonin sopimuksen toimeenpano; eriytyvä integraatio, EU yhteinäisenä globaalina toimijana Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle.

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00065 TUO-20 Kauko Maria(UM) 08.02.2019 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta teollisuustuotteiden

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Ulkoministeriö MINVA UM

Ulkoministeriö MINVA UM Ulkoministeriö MINVA UM2019-00140 TUO-10 Pouttu Anna-Riikka(UM) 13.02.2019 Viite Asia Epävirallinen kauppaministerikokous Bukarestissa 21.-22.2.2019 Osastopäällikkö Ilkka-Pekka Similä osallistuu ulkomaankauppa-

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2019 (OR. en) 5744/19 MOG 7 CFSP/PESC 57 CONOP 9 IRAN 2 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI

PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2015 (OR. en) 13000/15 LIMITE PUBLIC PV/CONS 53 RELEX 815 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3416. istunto (ULKOASIAT), Luxemburg,

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-10 Haapea Arto(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-10 Haapea Arto(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-00771 ASA-10 Haapea Arto(UM) 09.07.2018 JULKINEN Asia EU:n ja Kiinan välinen huippukokous 16.-17.7.2018 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-10 Haapea Arto(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-10 Haapea Arto(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM201900247 ASA10 Haapea Arto(UM) 13.03.2019 JULKINEN Asia EU:n ja Kiinan välinen huippukokous 9.4.2019 Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Brysselissä

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0216/6. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0216/6. Tarkistus 28.6.2017 A8-0216/6 6 Helmut Scholz, Marie-Christine Vergiat, Merja Kyllönen, Miguel Urbán Crespo, Tania González Peñas, Lola Sánchez Caldentey, Xabier Benito Ziluaga, Estefanía Torres Martínez, Sabine

Lisätiedot

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille ULKOASIAINMINISTERIÖ Eurooppa-linja EUR-12 Päivi Blinnikka LÄHETE 18.06.2001 HELD2566-34 Eduskunnan Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta

Lisätiedot

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00548 TUO-10 Sell Malena(UM) 24.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus neuvoston päätelmiksi neuvottelujen aloittamisesta vihreiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2016-01146 POL-30 Lee Stefan(UM) 12.10.2016 Viite Asia ylimääräinen ulkoasiainneuvosto kauppaministerikokoonpanossa 18.10.2016;tavoitemuistio Ylimääräinen ulkoasiainneuvosto

Lisätiedot

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00187 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 18.02.2016 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Elinkeinoelämän Foorumi Kouvolassa 31.10.2018 Janica Ylikarjula Protektionismin kasvu huolestuttaa Protektionismin harmaa alue kasvaa Vaikea tunnistaa,

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa:

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa: C 73/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti 9.3.2017 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisesta ja mainitun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01063 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.10.2017 Viite Asia Epävirallinen kauppaministerien lounastapaaminen 13.10.2017 Brysselissä Alivaltiosihteeri Markku Keinänen osallistuu

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena edellä mainitussa kokouksessa hyväksytyt Eurooppa-neuvoston päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena edellä mainitussa kokouksessa hyväksytyt Eurooppa-neuvoston päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 16. heinäkuuta 2014 (OR. en) EUCO 147/14 CO EUR 9 CONCL 3 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston ylimääräinen kokous

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

EU:N LAAJENTUMINEN; KOMISSION LAAJENTUMISPAKETTI 2011

EU:N LAAJENTUMINEN; KOMISSION LAAJENTUMISPAKETTI 2011 Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02046 EUR-40 Männistö Esko 14.10.2011 JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA ] Viite Asia EU:n laajentuminen; komission laajentumispaketti 2011 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö 11.10.2017 Kauppapolitiikan uudet suuntaukset Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 28.11.2013 B7-xxxx/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti asekauppasopimuksen ratifioinnista

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Ulkoministeriö MINVA UM

Ulkoministeriö MINVA UM Ulkoministeriö MINVA UM2018-00195 POL-30 Nissinen Matti(UM) 07.02.2018 Viite Asia Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous 15.-16.2; Suomen tavoitteet EU:n epävirallinen Gymnich-ulkoasiainministerikokous

Lisätiedot

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä näistä seitsemästä maasta,

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11238/16 COAFR 220 CFSP/PESC 618 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kauppapolitiikka (Wikipedia) Kauppapolitiikka käsittää toimintalinjoja ja menettelytapoja, jotka liittyvät

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot