KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI"

Transkriptio

1 Ilpo Hanhijoki KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Tulevaisuuden osaamisperustan rakentaminen

2 Opetushallituksen tehtävät ennakoinnissa työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi (määrällinen ennakointi) osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi koulutustoimikuntien ennakointityön tukeminen ja hallinto ennakoinnin kehittämien ennakointitiedottaminen ennakointitiedon hyödyntämisen tukeminen

3 Ennakoinnin piirteitä Valtakunnallista Koskee ammatillisesti suuntautunutta koulutusta kaikilla koulutusasteilla Tiedon tuottaminen päätöksentekoa varten Konkreettisuus Toiminta verkostoissa yhteistyössä työelämän, tutkimuslaitosten, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen sekä muiden sidosryhmien kanssa Tavoitteellisuus Keskipitkä tai pitkä aikaväli

4 Kokonaistyöllisyyden muutos ja poistuma pitkällä aikavälillä Perusura (Vatt 2010) Tavoiteura (Vatt 2010) Perusura (Vatt 2014) Poistuma vuosina Vuodessa keskimäärin

5 Työllisten määrän muutos vuosien välillä (VATT 2010)

6 Kaksi skenaariota mutta minne ollaan matkalla? Työllisten määrän muutos vuosien välillä

7 Toimialojen työllisyyden ja sisäisten ammattirakenteiden muutosten vaikutukset pääammattiryhmien työpaikkojen määrään tavoitekehityksen mukaan Sosiaali- ja terveysalan työ Palvelutyö Opetus- ja kasvatustyö Liikenne- ja logistiikkatyö Toimialojen työllisyyden muutoksen vaikutus Toimistotyö Rakennusalan työ Muu johto- ja asiantuntijatyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Turvallisuusalan työ Ammattirakenteen muutoksen vaikutus Maa- ja metsätaloustyö Teollinen työ

8 POISTUMA TYÖLLISESTÄ TYÖVOIMASTA JA POISTUMAN OSUUS VUODEN 2007 TYÖLLISISTÄ Henkilöä Poistuman osuus (%) vuoden 2007 työllisistä Poistuman määrä 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Lähde: OPH

9 Avautuvien työpaikkojen määrä vuosina pääammattiryhmittäin, tavoitekehitys Palvelutyö Sosiaali- ja terveysalan työ Teollinen työ Muu johto- ja asiantuntijatyö Toimistotyö Avautuvat työpaikat Poistuma Muutos Opetus- ja kasvatustyö Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Maa- ja metsätaloustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Turvallisuusalan työ

10 Työlliset koulutusasteen mukaan vuonna 2007 ja työllisten vastaavuusavaimessa ennakoitu koulutusjakautuma vuoden 2007 ja 2025 ammattirakenteen mukaisesti Avain % 53 % 26 % 18 % Perusaste Avain % 55 % 26 % 16 % Työlliset % 8 % 38 % 15 % 9 % 13 % Lukiokoulutus Ikä % 30 % 3 % 3 % 41 % 33 % 17 % 20 % 3 % 14 % 5 % 14 % Ammatillinen peruskoulutus, at tai eat % 4 % 40 % 22 % 7 % 15 % Opistoaste % 10 % 5 % 8 % 36 % 35 % 11 % 20 % 18 % 9 % 18 % 17 % Amk tai ammatillinen korkea-aste % 15 % 38 % 1 % 22 % 12 % Yliopistokoulutus % 34 % 39 % 3 % 1 % 31

11 Poistuman ja työpaikkamäärän muutoksen (tavoitekehitys) vaikutus uuden työvoiman tarpeeseen keskimäärin vuodessa Lähde: Koulutus ja työvoiman kysyntä Opetushallitus 2011.

12 Aloittajatarve keskimäärin vuodessa nuorten koulutuksessa eri toimialaskenaarioissa

13 Aloittajatarve keskimäärin vuodessa nuorten koulutuksessa eri toimialaskenaarioissa

14 Yhteenvetoa Työpaikkojen kokonaismäärä ei voi oleellisesti kasvaa väestökehityksen vuoksi Poistumalla iso merkitys avautuvien työpaikkojen määrään Rakenteelliset muutokset uusien työpaikkojen lähde Toimialarakenteen muutos Ammattirakenteen muutos Ammateissa tarvittavan osaamisen muutos => Koulutustarpeet työelämän näkökulmasta Taustalla muutokset teknologiassa, ansaintalogiikassa, ICT:ssä, robotiikassa, kansainvälisessä työnjaossa, arvoissa jne.

15 Ennakoinnin näkökulmia osaamisperustan rakentamiseen Koulutustarpeet määritellään työelämän vaihtoehtoisten skenaarioiden perusteella, valitaan yksi tai useampi skenaario lähtökohdaksi Väestön nykyisen ja tulevaisuudessa tiedossa olevan osaamisrakenteen mahdollistamat tulevaisuudet/rajoitukset Nostetaan väestön koulutustasoa (lisätään työvoiman osaamisen tarjontaa) sillä olettamuksella, että näin synnytetään uutta työllisyyttä Osaaminen luo työtä Pystytään sopeutumaan monenlaisiin tulevaisuuksiin Yksilötason ja julkisen talouden riskit

16 Lisätietoja ennakoinnista KIITOS!

Ammattirakenteen ennakointi osana koulutustarpeen ennakointia

Ammattirakenteen ennakointi osana koulutustarpeen ennakointia Ilpo Hanhijoki 30.3.2012 Ammattirakenteen ennakointi osana koulutustarpeen ennakointia Alueiden ennakointiseminaari Porissa 29. - 30.3.2012 Ammattirakenne Työllisten määrä ammattiryhmittäin tai ammattiryhmien

Lisätiedot

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA Opetushallinnon koulutustarjontaprojektien tavoitteita ja tuloksia Tulevaisuusluotain seminaari 9.2. 2005 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Työvoima- ja koulutustarve 2025 maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Maakunnan suunnittelun kokonaisuus UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNTAKAAVA Budj. rahoitus EU-ohj.rahoitus

Lisätiedot

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUSTUKSEN SISÄLTÖ - Yleistä koulutustarpeiden ennakoinnista - Ennakointiyhteistyö

Lisätiedot

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi Pohjana VATT:n toimialaennuste 2008 2025 ns. perusura Maakunnan kommenttien pohjalta ns. tavoiteura

Lisätiedot

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi VATT:n toimialaennuste (työlliset) 2008 2025» Perusura ja tavoiteura Toimialaennuste muunnettu ammattirakenne-ennusteeksi

Lisätiedot

Ennakointi koulutustoimikunnissa - osaamistarpeiden ennakointi osaksi koulutustoimikuntatyötä. Turku 30.8.2011

Ennakointi koulutustoimikunnissa - osaamistarpeiden ennakointi osaksi koulutustoimikuntatyötä. Turku 30.8.2011 Ennakointi koulutustoimikunnissa - osaamistarpeiden ennakointi osaksi koulutustoimikuntatyötä Turku 30.8.2011 1 KOULUTUSTOIMIKUNTAJÄRJESTELMÄ Valtioneuvoston asetus koulutustoimikuntajärjestelmästä. Koulutustoimikuntajärjestelmä

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TKOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2007-2012 T Luonnos lausunnolle 6/2007, määräaika 9/2007 T Esitys valmis 12.10.2007 T Sivistyspoliittisen ministeriryhmän käsittely 10-11/2007 T Valtioneuvoston

Lisätiedot

Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa

Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2009 Katsauksia ja keskusteluja Ennakointi tukee koulutustarjonnan päätöksentekoa Matti Kimari 1 Johdanto Tässä artikkelissa esitellään Opetushallituksen koulutustarpeiden

Lisätiedot

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa

Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa Ennakointi ammatillisessa koulutuksessa Läpäisyntehostamisohjelman työseminaari 11.5.2015 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Ennakointi- ja strateginen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus Sisältö Läpäisystä,

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto

Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet Ammatillisen lisäkoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan laadun kehittäminen tiedotus- ja keskustelutilaisuus 4.12.2013 Olli Pekka Hatanpää

Lisätiedot

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat )

Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) KM 8.5.2007 Avautuvat työpaikat (ammattirakenteen muutos + poistumat ) Taulukko 1.1 Avautuvat työpaikat 2005-2020, henkeä vuodessa ( Tavoitekehitys, Pääammattiryhmät) Pirkan- Pääammattiryhmät maa Häme

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus, kuljetusala. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillinen koulutus, kuljetusala. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillinen koulutus, kuljetusala Yli-insinööri Timo Repo Kuljettajatutkimuksen mukaan: Työni on... Yhteisöllistä (sosiaalista) Arvostettua 5 4 Fyysisesti (ruumiillisesti) raskasta Sopivan haasteellista

Lisätiedot

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Esityksen sisältö lyhyesti: -

Lisätiedot

Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus. Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila

Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus. Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila Kumialan tutkintojen kehittäminen Kumialan koulutus on verrattain nuorta, ammatillinen

Lisätiedot

Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi

Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi Autoalan koulutuksen kehittämistarpeiden selvittäminen vuosi 2011 Ennakointitiedon tuottaja OPH 2011:24 Koulutusaste (ammatillinen 2. aste, Ammatillinen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ Talonrakentajan tutkinto * Kiinteistönhoitajan tutkinto * Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma/rakennusmestari

Lisätiedot

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011 Veikko Vuoristo 4.5.2011 Majoitus- ja ravitsemisala III = Keskustelufoorumi, jossa tiedonvaihtoa tuetaan avoimella keskustelulla eri toimialojen osaamistarpeista. Kokoontuu toimialakohtaisesti. Koostuu

Lisätiedot

Arvoisa vastaanottaja,

Arvoisa vastaanottaja, Arvoisa vastaanottaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asettaa koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointia ja valmistelua varten työryhmän 17.9.2014. Työryhmän tehtävänä on 1) Koordinoida koulutustarpeen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Anne Saarnio-Jokinen Koulutussuunnittelija Faktia OY Eeva-Liisa Breilin Opetusjohtaja HAMK Ammatillinen koulutus ei voi reagoida työelämän

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Jussi Ahokas VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Esityksen sisällys Ennakoinnin rakenteiden uudistaminen valtionhallinnossa

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 6.3.2013 Anu Tokila Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 Työllisyys ja koulutus 1 Keski-Suomen vahvat erikoistumisalat Keski-Suomen markkinaosuus Suomesta: 10,4 % metsäteollisuudesta 8,9 %

Lisätiedot

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista LAUSUNTO 20.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa opetus-

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Mitä, miksi, milloin ennakoidaan? Alueellinen palvelutarve muuttuu ja palvelutuotannon vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla

Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla Turun Kauppakorkeakoulu Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus Sari Stenvall-Virtanen Esityksen kohdentuminen ja eteneminen Esityksen taustana ESR-ennakointihankkeissa

Lisätiedot

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla. VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba.

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla. VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba. Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba.fi/toive Esityksen sisältö I. Toive-hankkeen tavoitteet ja tuotokset II. Osaamistarpeiden

Lisätiedot

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus. Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen

Lisätiedot

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 14.6.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET Ennakoinnin prosessimalli/vose

VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET Ennakoinnin prosessimalli/vose VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET Ennakoinnin prosessimalli/vose Rakennusalan ennakointikamari/ Rauma 11.4.2013 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus ESITYKSEN

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN VOSE-ENNAKOINTIHANKE

VÄHITTÄISKAUPAN VOSE-ENNAKOINTIHANKE VÄHITTÄISKAUPAN VOSE-ENNAKOINTIHANKE Seminaari VOSE-ennakointihankkeen tuloksista VÄHITTÄISKAUPAN OSAAMISTARPEET 3.5.2016 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus YLEISTÄ HANKKEESTA Tavoitteena tuottaa vähittäiskaupan

Lisätiedot

KOULUTUSTOIMIKUNTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMIKSI

KOULUTUSTOIMIKUNTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMIKSI KOULUTUSTOIMIKUNTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMIKSI Taustaa Opetus ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä toimii koulutustoimikuntajärjestelmä.

Lisätiedot

Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö

Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö VL: Rikosseuraamusalue tai vankila sopii vankilassa toteutettavasta tutkintoon johtavasta tai muusta

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus Marjut Leppänen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 17.12.2015 Esityksen rakenne 1. Ajankohtaista ELY-keskuksen yritys- ja työvoimayksiköstä 2. Työmarkkinatilanne

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Menesty-hankkeen Orientaatiopäivä Ke 29.8.2012 Kaukametsän auditorio, Kajaani Markku

Lisätiedot

Tässä artikkelissa esitellään. Koulutus- ja osaamistarpeet ennakointityötä kahdesta näkökulmasta

Tässä artikkelissa esitellään. Koulutus- ja osaamistarpeet ennakointityötä kahdesta näkökulmasta Koulutus- ja osaamistarpeet ennakointityötä kahdesta näkökulmasta Matti Kimari Opetusneuvos, VTM Koulutustarve-ennakointiyksikön esimies Opetushallitus matti.kimari@oph.fi Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos,

Lisätiedot

Minkälaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa ja miten sitä ennakoidaan?

Minkälaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa ja miten sitä ennakoidaan? Minkälaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa ja miten sitä ennakoidaan? HUIPPUOSAAMISTA KÄYTÄNTÖÖN SUOMALAISET MAAILMAN OSAAVIMMAKSI KANSAKSI VUOTEEN 2020 MENNESSÄ Laivaseminaari 24. 26.5.2012 m/s Silja

Lisätiedot

Yhteiskunnan ja työelämän muutokset sekä niiden vaikutukset tarvittavaan koulutukseen

Yhteiskunnan ja työelämän muutokset sekä niiden vaikutukset tarvittavaan koulutukseen Antti Kasvio: Yhteiskunnan ja työelämän muutokset sekä niiden vaikutukset tarvittavaan koulutukseen Esitys koulutustoimikuntien opintoiltapäivässä 18.5.2010 Lähtökohdat Suomessa harjoitettu pitkään systemaattista

Lisätiedot

MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET. Olli Poropudas. Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.2006

MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET. Olli Poropudas. Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.2006 MUUTTUVAT TYÖELÄMÄN KOULUTUS- JA OSAAMISTARPEET Olli Poropudas Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet, Tampere 14.2.26 Työpaikka-avaukset ammattiryhmittäin 2-15 1 HOITOTYÖ 2 TEOLLINEN TYÖ 9 TAL.-HALL.

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

ENNAKOINTI. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi. 2.2.2012 Opetushallitus, Ennakointi ja strateginen kehittäminen, Jukka Vepsäläinen

ENNAKOINTI. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi. 2.2.2012 Opetushallitus, Ennakointi ja strateginen kehittäminen, Jukka Vepsäläinen ENNAKOINTI Tässä kuvasarjassa esillä olevat tekstit ja kuvat ovat tulevaisuutta, tulevaisuuden tukimusta tai ennakointia kuvaavaa taustamateriaalia, eivätkä ne välttämättä edusta valtioneuvoston, Opetus-

Lisätiedot

Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008

Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Työvoima- ja elinkeinokeskus Pirkanmaan ennakointipalvelu 2002-2008 Ene Härkönen, 25.10.2007 Ennakointitiedon lisääminen ja jäsentäminen Pirkanmaan ennakointijärjestelmä, joka

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Ennakointi. jossa koulutustarjonta. Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä.

Ennakointi. jossa koulutustarjonta. Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä. Ennakointi ja koulutustarjonnan tavoitteet Mille aloille nuoria tulisi kouluttaa? Ennakointi riippuu koko kansantalouden kehityksestä. Ville Heinonen Neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ennakoinnilla näkyä tulevaisuuden osaamistarpeista. 30.1.2014 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus

Ennakoinnilla näkyä tulevaisuuden osaamistarpeista. 30.1.2014 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus Ennakoinnilla näkyä tulevaisuuden osaamistarpeista 30.1.2014 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus ESITYKSEN RAKENNE 1. OPH:n osaamistarpeiden ennakoinnin taustaa 2. Ennakoinnin toimintamalli ja ennakointiryhmät

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI projekti

SOTE-ENNAKOINTI projekti ESR-projektien verkottumisseminaari Vantaa 24.-25.9.2008 SOTE-ENNAKOINTI projekti Marja-Liisa Vesterinen Tutkimusjohtaja, FT, KTL Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä SOTE-ENNAKOINTI -projekti Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Oulun lääni. 25 64-vuotiaat maakunnittain 9,0 % 27,5 % 4,8 % 8,9 % 3,0 % 4,7 % 1,3 % 2,9 % Lähde: Tilastokeskus

Oulun lääni. 25 64-vuotiaat maakunnittain 9,0 % 27,5 % 4,8 % 8,9 % 3,0 % 4,7 % 1,3 % 2,9 % Lähde: Tilastokeskus Oulun lääni 25 64-vuotiaat maakunnittain 9, % 27,5 % 4,8 % 8,9 % 3, % 4,7 % 1,3 % 2,9 % Sisältö Oulun lääni 187 1 Toimintaympäristö: kaksi erilaista maakuntaa 19 2 Aikuiskoulutukseen osallistuminen ja

Lisätiedot

Esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista -alustavia tuloksia- Samuli Leveälahti Opetushallitus 14.10.2014

Esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista -alustavia tuloksia- Samuli Leveälahti Opetushallitus 14.10.2014 Esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista -alustavia tuloksia- Samuli Leveälahti Opetushallitus 14.10.2014 AJANKOHTAISTA Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi ja valmisteluryhmä Työryhmän tehtävänä

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2013

Koulutukseen hakeutuminen 2013 Koulutus 2015 Koulutukseen hakeutuminen 2013 Joka kymmenes korkeakoulujen uusi opiskelija suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan lähes 12 prosenttia alemman

Lisätiedot

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Dnro 19/400/2004 Pvm 25.3.2004 Jakelussa mainituille Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Opetusministeriö on päättänyt

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut Koneteknologiakeskus 17.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.2.2012 1 Koulutustarpeiden ennakointi - Case Mitä puuttuu? Oppilasmäärät

Lisätiedot

KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025

KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025 Ilpo Hanhijoki, Jukka Katajisto, Matti Kimari ja Hannele Savioja KOULUTUS JA TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 2025 Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustarpeista, väliraportti Raportit ja selvitykset

Lisätiedot

Metsätalouden tulevat ammattilaiset opiskelija-aineksen määrä ja laatu

Metsätalouden tulevat ammattilaiset opiskelija-aineksen määrä ja laatu Metsätalouden tulevat ammattilaiset opiskelija-aineksen määrä ja laatu Mika Rekola 1.10. 2012 Ihminen ja metsä seminaari Metsätaloudessa fokus ihmisiin Sisällys Johdanto Mitä tarkoittaa opiskelija-aineksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2010 N:o 882 884. Valtioneuvoston asetus. N:o 882. koulutustoimikuntajärjestelmästä

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2010 N:o 882 884. Valtioneuvoston asetus. N:o 882. koulutustoimikuntajärjestelmästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2010 N:o 882 884 SISÄLLYS N:o Sivu 882 Valtioneuvoston asetus koulutustoimikuntajärjestelmästä... 2873 883 Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA

ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA Veli-Pekka Laukkanen Kehitysjohtaja 12.2.2013 Tavoitteena OSUVA ennakointi: Työelämään osuva, alueellisesti verkostoitunut koulutuksen sekä kehittämis-

Lisätiedot

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa Toimiala Onlinen syysseminaari... Jussi Ahokas VATT:n ennakointityö ja Toimiala Online VATT:n ennakointityön taustaa Ennakoinnin tulokset laadulliset skenaariot

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Heljä Misukka koulutusjohtaja

Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Heljä Misukka koulutusjohtaja Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Heljä Misukka koulutusjohtaja Nina Lahtinen kehittämispäällikkö Kysymykset 1. Hallituksen aluejakolinjauksen

Lisätiedot

Kuntien työvoimatarve 2010-2025

Kuntien työvoimatarve 2010-2025 Kuntien työvoimatarve 2010-2025 Luoteis- ja Ylä-Pirkanmaan seutukunnat Jyrki Käppi http://www.immigratum.fi/doc/kuntaselvitys.pdf Sisällysluettelo Kuntien työvoimatarve 2010-2025 Luoteis- ja Ylä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Suomalaisen korkeakoulutuksen tulevaisuus, opiskelulähtöiset palvelut tietojärjestelmien ja (tohtori)koulutuksen kehittämisessä

Suomalaisen korkeakoulutuksen tulevaisuus, opiskelulähtöiset palvelut tietojärjestelmien ja (tohtori)koulutuksen kehittämisessä Suomalaisen korkeakoulutuksen tulevaisuus, opiskelulähtöiset palvelut tietojärjestelmien ja (tohtori)koulutuksen kehittämisessä Ilmari Hyvönen 1.10.2015 Aiheita Korkeakoulutus hallitusohjelmassa ja sen

Lisätiedot

VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET

VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET VOSE-PROJEKTISSA TOTEUTETUN KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN ENNAKOINTIPILOTIN TULOKSET Kiinteistöpalvelu- ja turvallisuusalan Ennakointikamari 10.5.2012 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus VALTAKUNNALLINEN

Lisätiedot

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua?

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012 Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? Jukka Söderdahl Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Nastataulusta kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN OSAAMISTARVERAPORTTI

KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN OSAAMISTARVERAPORTTI Heidi Backman, Kristel Englund, Alexandra Nordström KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN OSAAMISTARVERAPORTTI Valtakunnallinen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointi (VOSE) -projekti Raportit ja selvitykset

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE)

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Oulu 2.11.2011 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN

Lisätiedot

POHJANMAAN LIITON ALUEELLINEN KOULUTUKSEN ENNAKOINTIPROSESSI PROSESSIN VAIHEET JA TULOKSET POHJANMAAN LIITTO/ KOULUTUKSEN ENNAKOINTIHANKE

POHJANMAAN LIITON ALUEELLINEN KOULUTUKSEN ENNAKOINTIPROSESSI PROSESSIN VAIHEET JA TULOKSET POHJANMAAN LIITTO/ KOULUTUKSEN ENNAKOINTIHANKE POHJANMAAN LIITON ALUEELLINEN KOULUTUKSEN ENNAKOINTIPROSESSI PROSESSIN VAIHEET JA TULOKSET POHJANMAAN LIITTO/ KOULUTUKSEN ENNAKOINTIHANKE Pekka Kauppinen 29.2.2008 2 Sisällysluettelo...2 1. JOHDANTO..3

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ENNAKOINTITIEDON KERÄÄMINEN

KOULUTUKSEN ENNAKOINTITIEDON KERÄÄMINEN KOULUTUKSEN ENNAKOINTITIEDON KERÄÄMINEN Ennakointikamarit, työelämäjaokset ja neuvottelukunnat 1/21/2014 Sisältö ESIPUHE... 2 1. Koulutuksen ennakointi... 4 1.1. Ennakointikamari... 4 1.2. Työelämäjaokset

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020 Väliarvio 2009

Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020 Väliarvio 2009 Ilpo Hanhijoki, Jukka Katajisto, Matti Kimari & Hannele Savioja Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020 Väliarvio 2009 Opetushallitus 2009 ESIPUHE Tämä raportti sisältää ennakointitietoa vuoteen 2020 ulottuvasta

Lisätiedot

Kirsi Mettälä 25.5.2011. Talonrakennus II

Kirsi Mettälä 25.5.2011. Talonrakennus II Kirsi Mettälä 25.5.2011 Talonrakennus II = Keskustelufoorumi, jossa tiedonvaihtoa tuetaan avoimella keskustelulla eri toimialojen osaamistarpeista. Kokoontuu toimialakohtaisesti. Koostuu yritysten ja oppilaitosten

Lisätiedot

Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu

Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu Logomo 12.3.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.3.2012 1 http://www.temtoimialapalvelu.fi/files/1473/alueelliset_talousnakymat_1_2012_web.pdf

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA 22.10.2010 Veli Mäkinen 27.10.2011 Tuomo Hurskainen 3.12.2013 Tuija Hiltunen Etelä-

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja PHKKn visio 2017 Olemme oppimisen ja kestävän uudistamisen kansainvälinen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, Suomen Yrittäjät 19.2.2010 1

Puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, Suomen Yrittäjät 19.2.2010 1 Puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, Suomen Yrittäjät 19.2.2010 1 Yrittäjäksi ryhtymisen puolesta puhuvat seikat Voi olla oman itsensä pomo Voi itse määritellä työtehtävänsä Voi periaatteessa valita työaikansa

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli

Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli V-S liitto, Tammi 17.8.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 21.8.2012 1 Ennakoinnin toimijakartta Toimijakartoitus, J. Nieminen / ELY-keskus

Lisätiedot

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen 14.9.2015 Kiinteistöpalveluala kartalla - elintärkeää

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 1 Yleistä Tämä koulutussuunnitelma on laadittu Kiteen kaupungin henkilöstön ammatillista osaamista kehittävän koulutuksen suunnittelun pohjalta. Tämä suunnitelma

Lisätiedot

15.11.2012 ProSuomi-projektin päätösseminaari Maija Pohjakallio, Katme Consulting Oy

15.11.2012 ProSuomi-projektin päätösseminaari Maija Pohjakallio, Katme Consulting Oy 15.11.2012 ProSuomi-projektin päätösseminaari Maija Pohjakallio, Katme Consulting Oy TAVOITTEET JA MENETELMÄT työssä tarkasteltu laadullisia osaamistarpeita ennakoinnin näkökulmasta (aikajänne 5-10 v)

Lisätiedot