Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari 8.3.2016 Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö"

Transkriptio

1 Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö

2 VL: Rikosseuraamusalue tai vankila sopii vankilassa toteutettavasta tutkintoon johtavasta tai muusta koulutuksesta koulutuksen järjestäjien kanssa. Vankilassa järjestettävässä koulutuksessa noudatetaan lisäksi soveltuvin osin, mitä asianomaisesta koulutuksesta yleisesti säädetään. Vangille, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää, on annettava tilaisuus sen suorittamiseen. Säädöstausta Kansainväliset sopimukset ja suositukset, joiden mukaan kaikille tulee turvata oikeus osallistua koulutukseen. (esim. Euroopan ihmisoikeussopimus, Euroopan sosiaalinen peruskirja, Euroopan unionin perusoikeuskirja, Euroopan neuvoston vankilasäännöt) VL: Vanki on velvollinen vahvistettuna työ- ja toiminta-aikana osallistumaan vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan. Toiminta sisältää työtä, koulutusta tai muita vangin valmiuksia edistäviä toimintoja.

3 Vankilaopetuksesta maininnat OPH:n uusissa opetussuunnitelmien perusteissa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet => Oppivelvollisuusikäisten vankilaopetuksesta vastaa se kunta, jossa vankila sijaitsee. Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteet: Molemmissa korostuu vankilaopetuksen erityinen luonne Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen Naisvangit mainittu erityisryhmänä perusopetuksen perusteissa

4 Miksi koulutusta naisvangeille? Tutkimusten mukaan koulutus on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää uusintarikollisuutta % pienempi todennäköisyys rikoksenuusintaan kuin vangeilla, jotka eivät osallistu koulutukseen (esim. Davis 2013, Tyni 2014) Naisvankien koulutustaustat heikot: Peruskoulu kesken n. 6-7 %:lla (huom. romanit) Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu noin 60 %:lta (ammatillisia tutkintoja vähemmän, ylioppilastutkintoja hieman enemmän kuin miesvangeilla) Koulutus rikollisuudesta suojaavana tekijänä: Pelkän peruskoulun suorittaneilla naisilla on 25-kertainen riski syyllistyä väkivaltarikokseen kuin lukion tai korkeamman koulutuksen suorittaneilla (Aaltonen)

5 Tärkeää, että naisilla olisi mahdollisuus itse hankkia toimeentulo vapautumisen jälkeen Koulutuksen avulla kehitetään monia vapautumisen jälkeen tarvittavia elämänhallintataitoja, kuten ryhmässä toimimista, muiden huomioimista, aikataulujen noudattamista, keskittymistä, itsetunnon kehittymistä Koulutuksen avulla mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja arvoihin Koulutuksen merkitys suuri vankilassa jaksamisen kannalta Suurin osa naisvangeista haluaisi opiskella vankeusaikana (noin 2/3)

6 Naisvangeille tarjolla oleva koulutus Perusopetus ja lukiokoulutus mahdollista useammassa vankilassa, mutta pääsääntöisesti vain itsenäisesti ATK-opetusta muutamassa IPRAn vankilassa VALMA koulutusta muutamassa IPRAn vankilassa Oppisopimuskoulutus Hämeenlinnan vankilassa: Toimitilahuoltajan pt (osatutkinto) Laitoshuoltajan at (osatutkinto) Tekstiili- ja vaatetusalan pt (osatutkinto) Tietyin ehdoin mahdollista opiskella vankilan ulkopuolella opintoluvalla (Vanaja ja Laukaa)

7 Koulutukseen sijoitettujen naisvankien määrä Perusopetus 2 vankia (itsenäisesti) Lukiokoulutus 6 vankia (itsenäisesti) Valmentava koulutus 16 vankia (VALMA + HÄV:n OHO-koulutus) Ammatillinen koulutus (pt, at, eat) 0 vankia Korkea-aste 0 vankia Muu koulutus (ATK) 2 vankia Vankilan ulkopuolella 1 vanki Eli yhteensä 12 % kaikista naisvangeista (vrt. miehet 15%) Päivittäin naisvangeista opiskelee keskimäärin 6 %

8 Kehittämistarpeita Koulutustarjonnan monipuolistaminen Yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomiointi Yhteiskunnan yleisen työllisyystilanteen huomiointi => tulisi kehittää koulutustarjontaa aloille, joille mahdollista työllistyä (palvelu-, terveys- ja hyvinvointialat ) Rahoitusjärjestelmän muutos Koulutustarpeen arviointia ja koulutukseen motivointia tulee kehittää Koulutusjatkumoiden tukeminen Verkko-opetuksen kehittäminen lakimuutosten mukaisesti

9 Toisen asteen amm.koul. reformi? Kirjaus hallituksen toimintasuunnitelmassa: Osana ammatillisen koulutuksen sääntely ja ohjausjärjestelmäuudistusta turvataan ilman toisen asteen tutkintoa olevien aikuisten ammatillisen koulutuksen saatavuus myös erityisissä oppimisympäristöissä, kuten vankilassa. Vankien koulutus on tutkimusten mukaan yksi vaikuttavimmista ja kustannus hyötysuhteeltaan tehokkaimmista keinoista vähentää uusintarikollisuutta ja sen yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Vankilaopetuksen nykytila ja haasteet Vankilaopetuspäivät 7.10.2015 Kati Sunimento Rise/Keha

Vankilaopetuksen nykytila ja haasteet Vankilaopetuspäivät 7.10.2015 Kati Sunimento Rise/Keha Vankilaopetuksen nykytila ja haasteet Vankilaopetuspäivät 7.10.2015 Kati Sunimento Rise/Keha Opiskelevien vankien määrä keskimäärin päivässä rikosseuraamusalueittain vuonna 2014 Rikosseuraamusalue Opiskelevia

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Suomen vankilat rikosseuraamusalueittain

Suomen vankilat rikosseuraamusalueittain Suomen vankilat rikosseuraamusalueittain Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Hämeenlinnan vankila Vanajan vankila, Vanos, Vanajan vankila, Ojos Kylmäkosken vankila Käyrän vankila Satakunnan vankila Turun vankila

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2016

Vankiloiden opetustarjonta 2016 Vankiloiden opetustarjonta 2016 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ajankohta Järjestäjä Helsingin lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) selliopiskeluna 3-4 kurssia

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä)

Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä) Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä) Kommenttipuheenvuoro Naisvankien opiskelumahdollisuudet puheenvuoroon Naisvankiseminaarissa

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 09/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

1.8.2010-31.12.2013. www.kiipula.fi/tekemallaoppii

1.8.2010-31.12.2013. www.kiipula.fi/tekemallaoppii 1.8.2010-31.12.2013 www.kiipula.fi/tekemallaoppii Projektipäällikkö Kirsi Ek, Kiipulan ammattiopisto kirsi.ek@kiipula.fi 050 420 4209 Projektityöntekijä Sirpa Rintala, Ammattiopisto Tavastia sirpa.rintala@kktavastia.fi

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 22/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2015

Vankiloiden opetustarjonta 2015 Vankiloiden opetustarjonta 2015 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ankohta Järjestäjä Helsingin Peruskoulu/ lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) neljä kurssia

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Projektisosiaalityöntekijä Erja Pietilä Kriminaalihuollon tukisäätiö / Vanajan vankila 16.11.2011 1 Vanki Suvi Suvi on vankilassa ensimmäistä kertaa,

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Rovaniemi Erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela, Suomen Kuntaliitto Jatkumo esiopetuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle nuoruus

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu Aikuiskoulutuksen asiakirjat 24.1.2013 Helsingin Messukeskus Sari Ellonen SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Arviointikeskuksen toiminta

Arviointikeskuksen toiminta Vanki-infopäivä 5.4.2011 Arviointikeskuksen toiminta yksilöllinen arviointi, rangaistusajan suunnitelma ja tarkoituksenmukainen laitossijoitus Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus Piia Virtanen

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja

Lisätiedot

KOSKI-palvelu

KOSKI-palvelu KOSKI-palvelu 26.4.2017 KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa Koski kerää yhteen tiedot kunkin oppijan koulutuksesta yksittäisestä opintosuorituksesta suoritettuihin tutkintoihin

Lisätiedot

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Ilpo Hanhijoki KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Tulevaisuuden osaamisperustan rakentaminen 11.6.2014 Opetushallituksen tehtävät ennakoinnissa työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi (määrällinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Kainuun maakunnan hakutoimisto Maija-Liisa Valtanen Ketunpolku 1 (Tieto 2) 87100 Kajaani Puh. 044 777 3115 hakutoimisto@kao.fi 1 Yhteishaku keväällä

Lisätiedot

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 20.2. 13.3.2018 AMMATILLINEN JA LUKIOKOULUTUS 14.3.-4.4.2018 VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 22.5.-24.7.2018 PERUSOPETUKSEN JÄLKEINEN VALMISTAVA KOULUTUS (10.LK JA VALMA) Lukiokoulutus

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010 Koulutus 211 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 21 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä yhä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue -- VKV Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Laki valvotusta koevapaudesta voimaan vuonna 2014 Lähtökohtana: 1) Koevapauteen sijoitettujen lisääminen vastuullisesti: ---) Valvontavastuun

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Agendalla Uudistuvat valmentavat koulutukset Koulutukseen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa

Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa Toimintaympäristön muutos Rikosseuraamuslaitoksen strategia ja vaikuttavat palvelut Tulevaisuuden haasteet Avain rikoksettomaan elämään ja osallisuuden

Lisätiedot

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa on kaikessa toiminnassa mukana oleva tekijä. Turvallisuus on samalla myös vaade jonka vaarantuminen aiheuttaa rajoituksia. Perusteet:

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE [27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

Haku aikuiskoulutukseen

Haku aikuiskoulutukseen Haku aikuiskoulutukseen Opetushallitus 17.10.2014 Tiedosta ohjaajana, että Linkkilista aikuiskoulutuksen järjestäjien www-sivuille avattiin tammikuussa -14. Linkkilista poistetaan joulukuussa -14. Aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 11.12.2012 Nuorisotakuu käynnistyy

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Yleistä - SAKK (Sámi oahpahusguovddáš) on opetusministeriön toimialaan kuuluva toisen asteen ammatillinen oppilaitos,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Suomen koulutussektori muutoksessa. Tapio Varmola Haikon kartano

Suomen koulutussektori muutoksessa. Tapio Varmola Haikon kartano Suomen koulutussektori muutoksessa Tapio Varmola 16.9.2017 Haikon kartano Lähtötilanne 2000 Suomi nousi PISA-tutkimuksissa maailman kärkimaaksi vuonna 2001 ja 2003 Suomen maine koulutuksen kärkimaana tai

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho: perusopetuksen järjestäjä KOULUTUS Lukiokoulutus PERUSOPETUS Oppilaanohjausta

Lisätiedot

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Tuloksia Opetushallituksen kyselystä syksyllä 2016 Opetusneuvos Ulla Aunola 14.3.2017 Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Valma-kyselyn tausta Valma-koulutus =

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 5.8. 2008 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen 14.9.2015 Kiinteistöpalveluala kartalla - elintärkeää

Lisätiedot

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 6.8.2009 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Arvoisa vastaanottaja,

Arvoisa vastaanottaja, Arvoisa vastaanottaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asettaa koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointia ja valmistelua varten työryhmän 17.9.2014. Työryhmän tehtävänä on 1) Koordinoida koulutustarpeen

Lisätiedot

VALMIUKSIA SIIRTYÄ TYÖELÄMÄÄN (VST) -HANKE KRIS

VALMIUKSIA SIIRTYÄ TYÖELÄMÄÄN (VST) -HANKE KRIS VALMIUKSIA SIIRTYÄ TYÖELÄMÄÄN (VST) -HANKE KRIS Taustaa KRIS-Tampereella VST-hanke aloitettu v. 2008, nyt meneillään VST II Helsingissä VST-hanke aloitettiin 1.9.2011 Tampereella hankkeessa työskentelevät

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8. Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Ryhmä 1 Toisen asteen haku- ja valintapalvelut (ALPE) ammatillisen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta

Ryhmä 1 Toisen asteen haku- ja valintapalvelut (ALPE) ammatillisen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta Ryhmä 1 Toisen asteen haku- ja valintapalvelut (ALPE) ammatillisen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta Hakeutujan palveluiden ajankohtaispäivä 7.9.2012 Paasitorni Ritva Sammalkivi, projektipäällikkö Ammatillisen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA 7.2.2014 Kati Sunimento PERUSTEET LAPSI- JA PERHETYÖLLE YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan: lapsella on oikeus molempien

Lisätiedot

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 6.3.2013 Anu Tokila Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 Työllisyys ja koulutus 1 Keski-Suomen vahvat erikoistumisalat Keski-Suomen markkinaosuus Suomesta: 10,4 % metsäteollisuudesta 8,9 %

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa TULOKSIA Selvitysraportin julkistaminen 20.4.2016 Helsingin kaupungin työväenopisto Leena Saloheimo Vapaa Sivistystyö ry Selvitys

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 28.4.2015 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Hämeenlinnan

Lisätiedot