Aikuisten terveysneuvonnan strategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018"

Transkriptio

1 Aikuisten terveysneuvonnan strategia Elise Lepistö, hoitotyön johtaja Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Maarit Niemistö, oh Ilmajoen neuvolatyö, pj Sinikka Kaakinen, oh Jalasjärven neuvolatyö Asta Hakala, oh Kurikan neuvolatyö Tiina Leikas, terveyden edistämisen koordinaattori Mari Rajamäki, th Niko Savinainen, vapaa-aikasuunnittelija, Kurikka Tiina Linna, th Anna-Maija Lahikainen, th Miia Näppä, oh fysioterapia Kati Aho, th Eeva-Liisa Yrttimaa, th Mervi Piirto, th Anneli Huhtakangas, asiakasedustaja Samuli Virtanen, lääkäri Käsittely: hyve-jory YT-ryhmä johtokunta yhtymäkokous

2 Aikuisten terveysneuvonnan arvot ja visio PERUSTEHTÄVÄ on tuottaa JIK- alueella peruspalvelut asiakaslähtöisesti, asiakkaiden voimavaroja varhaisessa vaiheessa tukien ja kustannustehokkaasti 3.ROHKEASTI UUDISTUEN Jokainen työntekijä on vastuussa työstään, työyhteisöstään ja niiden kehittämisestä. Työtavoiksi vakiinnutetaan moniammatillinen tiimityö, vuorovaikutteiset työmenetelmät sekä terveys-, hoito- ja palvelusuunnitelmat. ARVOT: MEILLE ON TÄRKEÄÄ TOIMIA 1.YHDESSÄ ASIAKKAAN KANSSA Etsitään terveyttä ja hyvinvointia edistäviä voimavaroja yhdessä asiakkaan/ potilaan ja hänen lähipiirinsä kanssa. Tarjotaan moniammatillinen osaaminen asiakkaan tueksi. Tavoitteena on hyvä elämänlaatu 4.KUSTANNUSVAIKUTTAVASTI Tavoitteena on painopisteen siirtäminen korjaavasta työstä ehkäisevään työhön vahvistamalla asiakkaan voimavaroja. Kukin toimija omassa työssään, työtavoissaan ja työyhteisössään huomioi työmenetelmien vaikuttavuuden. Kustannusvaikuttavuutta seurataan ja arvioidaan sovituilla mittareilla. Tulokset raportoidaan säännöllisesti strategioiden päivittämistä varten. 2.SUJUVASTI YHTEISTYÖSSÄ Palvelut toteutetaan valtakunnallisia laatusuosituksia ja hyvinvointimittareita hyödyntäen. Hyödynnetään kuntien eri hallinnonrajat ylittävä osaaminen. Tehdään aktiivisesti yhteistyötä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. VISIO: Jokainen JIK alueen kuntien täysi-ikäinen asukas ottaa vastuun omasta terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisestään

3 Aikuisten terveysneuvonta, strategia ASIAKASVAIKUTTAVUUS MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETAS0/MITTARI/ AIKATAULU Hyvinvoinnin edistäminen ja sairauksien ehkäisy Miesten terveysneuvontaan kehitetään uusia asiakaslähtöisiä toimintatapoja Miesten 40-vuotistarkastuksia työterveyshuollon ulkopuolella oleville toteutetaan Miesten toiveiden kartoitus esim. isätapahtumissa ja isätyöryhmässä - käytetään opiskelijoiden apua uusien työtapojen kartoitukseen ja suunnitteluun - hyödynnetään ohjauksessa moniammatillista osaamista sekä toiminnallisuutta Terveyskatsastustoimintaa toteutetaan; mm. Äijämessut vakiinnutetaan vuosittaiseksi tapahtumaksi JIK-kuntien alueella VASTUUTAHO palvelujen tilaajataho, toiminnasta vastaava johto, lähiesimiehet, terveyden edistämisen koordinaattori, tiedottaja ja jokainen työntekijä osana päivittäistä työtään Kohdunkaulan syövän seulontatutkimukset vuotiaille naisille 5 vuoden välein ja riskiryhmille tiheämmin Osallistumisaktiivisuus vähintään valtakunnan tasolla (70 % ) ja löydösten määrän seuranta vuosittain

4 Naisten rintasyöpäseulonta vuotiaille 2 vuoden välein Osallistumisaktiivisuus vähintään valtakunnan tasolla ja löydösten määrän seuranta vuosittain Asiakaslähtöinen tuki ja neuvonta tupakoinnin ja päihteiden käytön riskien esiintuomiseksi ja käytön vähentämiseksi Tupakastavieroituksen yksilöohjaus ja ryhmäohjaus saatavilla säännöllisesti JIKalueella Tupakastavieroituksen ja Savuttomana leikkaukseen ohjelman hoitopolut; yhteistyö EPSHP -Aksilan kanssa Aktiivinen ohjaus tupakastavieroitukseen erityisesti leikkauslähetettä tehtäessä Mini-interventio-ohjeiden aktiivinen käyttö terveyskeskuksen toimintapisteissä Yhteistyö päihdetyöntekijöiden kanssa ja henkilökunnan osaamisen lisääminen eri riippuvuuksista Ehkäisevän päihdeviikon toteutus moniammatillisesti yhteistyönä päihdetyöntekijöiden, kuntien ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa vuosittain Työntekijä tunnistaa riippuvuuden ja ohjaa hoitoon.

5 Tartuntatautien torjunta Matkailijoiden rokotusneuvonta toteutuu lähipalveluna neuvoloissa Aikuisten ja erityisryhmien rokotukset ja tehosterokotukset neuvoloissa Kausi-influenssarokotukset vuosittain neuvoloissa, työterveyshuollossa ja kotihoidossa. Rokotustilastojen seuranta vuosittain Influenssa- ja tartuntatautien tilastojen vuosittainen seuranta tartuntatautityöryhmässä Diabeteksen ennaltaehkäisy ja diabetesriskissä olevien elintapaohjaus ja seuranta Riskipistelomakkeiden aktiivinen jakaminen asiakaskontaktien yhteydessä Sähköisen asioinnin hyödyntäminen, Hyvisportaali käyttöön sähköisessä asioinnissa Raskausdiabetesasiakkaiden jatkoseuranta käypähoitosuosituksen mukaan 1-3 v välein. Muistihäiriöiden tunnistaminen ja jatkotutkimuksiin ohjaus Muistitestauksia myös neuvoloissa, kotihoidossa ja lääkärinvastaanotolla sekä jatko-ohjaus muistihoitajalle

6 tarvittaessa Tuetaan asiakasta aktiiviseen voimavarojen vahvistamiseen Työnhakijoille toteutetaan terveyspalveluja lähipalveluina moniammatilliset tiimit edellisten lisäksi Tarkastuksiin ohjataan aktiivisesti, kun asiakas kohdataan missä tahansa toimipisteessä - työvoimaviranomaisten, sosiaalitoimen ja terveystoimen yhteistyö - painopiste nuoriin (alle 25 v) työnhakijoihin, yhteistyö etsivän nuorisotyön kanssa -monialaisten yhteistyömuotojen kehittäminen Mielenterveyden tukeminen Mielenterveysasioiden puheeksi ottaminen, masennuksen seulonta ja hoitoon ohjaus Omaishoitajien hyvinvoinnin huomioiminen Omaishoitajien terveystarkastusten pilotointi 2015 ja vakiinnutetaan v Tiedottaminen Tarjotaan ajantasaista ja luotettavaa terveystietoa asiakkaan käyttöön asiakaskontakteissa ja hyödynnetään paikallislehtiä ja sähköisiä kanavia Aikuispalvelujen käyttäjäneuvoston organisointi v Asiakas motivoituu oman terveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen,hyvis - portaalin käytön vakiinnuttaminen toiminnasta vastaava johto, lähiesimiehet, tiedottaja, jokainen työntekijä omalta osaltaan

7 PROSESSIT/PALVELUTUOTANTO MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI/ AIKATAULU Palvelurakenne ja sen kehittäminen Omahoitoon vastuuttaminen ja omahoidon kehittäminen Itsehoitopisteet perhekeskusten, lääkärin vastaanoton, sosiaalitoimistojen ja ikääntyneiden palvelupisteissä sekä työterveyshuollossa - valtakunnallisesti kehitettyjä malleja hyödynnetään - Itsehoitopisteet viihtyisiksi VASTUUTAHO Palvelujen tilaajataho, toiminnasta vastaava johto, lähiesimiehet, terveyden edistämisen koordinaattori, ja jokainen työntekijä osana päivittäistä työtään Markkinoinnin kehittäminen: - Ajantasainen tietosisältö itsehoitopisteissä -opiskelijatyö apuna - Tiedotus: paikallislehdet, kaupat ja Internet yms. Itsehoitopisteiden vastuuhenkilöiden nimeäminen ja päivityskäytäntöjen sopiminen v Vakiinnutetaan elintapaohjausryhmät ennaltaehkäisevään työhön Selkiytetään toimintatavat, miten asiakas ohjautuu elintapaohjausryhmiin 2016 Ikihyvä-ryhmät - työntekijöiden informointi ryhmien toiminnasta - ryhmät lähipalveluna mahdollisuuksien mukaan Mittarina: ryhmien määrä ja

8 kävijämäärät Terveys- ja hoitosuunnitelman tekoa asiakkaan kanssa kehitetään (Ravitsemus, liikunta ja painonhallinta, mielenterveys, päihteiden käytön ehkäisy) Neuvontaa toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa tehtyjen voimavaralähtöisten tavoitteiden / suunnitelman pohjalta. Motivoiva haastattelu - työmenetelmän käyttö ja uusien työntekijöiden perehdytys työtapaan Huolen puheeksi ottaminen - osaamisen laajentaminen Asiakkaan kanssa yhteistyössä voidaan koota toimijat asiakkaan auttamiseksi ja voimavarojen lisäämiseksi

9 TALOUS MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI VASTUUTAHO Toimitaan kustannustehokkaasti Realistinen talousarvio ja riittävät henkilöresurssit sen pohjalta Korjaavien palvelujen määrän väheneminen, sairastavuusindeksien seuranta Suorite-/käyntitilastojen seuranta kuukausittain palvelujen tilaajataho ja toiminnasta ja taloudesta vastaava johto, lähiesimiehet, työntekijät Talousosaaminen Henkilöstö hallitsee taloushallinnon omaan työtehtäväänsä suhteutettuna Lähiesimiehet toimivat talousarvion mukaisesti ja seuraavat asiakaskäyntiraportteja Henkilöstö tietää talousarvion raamit ja toimii sen edellyttämällä tavalla

10 HENKILÖSTÖ MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI VASTUUTAHO Henkilöstömäärä ja rakenne tarkoituksenmukainen Henkilöstön riittävä määrän turvaaminen Vuosittainen säännöllinen henkilöstöresurssin seuranta Suoritetilastojen seuranta palvelujen tilaajataho, toiminnasta vastaava johto, lähiesimiehet, rekrytointia hoitavat henkilöt ja jokainen työntekijä osaltaan Ammattitaitoinen henkilöstö Työntekijän perehdytys ja täydennyskoulutus Henkilökunnan ravinto- ja liikuntaohjausosaamisen lisääminen v alkaen. Tavoitteena, että henkilöstö päivittää osaamisensa kerran viidessä vuodessa. Yhteistyökumppanina Aksila. terveydenedistämisen koordinaattori esimiehet Ajantasaisen perehdytysohjelman työstäminen Koulutuspäivien määrän seuranta / työntekijä/ vuosi Työkierron mahdollistaminen ja siihen kannustaminen JIK -sisäinen työnkierto Johtaminen Henkilöstö kokee itsensä voimavarana ja toteuttaa strategiaan perustuvaa aikuisten terveysneuvontaa Strategian jalkauttaminen osaksi arkipäivän toimintaa, toteutumisen seuranta, arviointi ja päivitys henkilöstön kanssa vuosittain

11

9.10.2015 hyve-jory 30.10.2015 johtokunta 2.12.2015 yhtymäkokous

9.10.2015 hyve-jory 30.10.2015 johtokunta 2.12.2015 yhtymäkokous JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Terveyden edistäminen ja hyvinvointityö 2015-2018 Hannele Koivisto, johtaja, pj. Elise Lepistö, hoitotyön johtaja, vpj. Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Johanna

Lisätiedot

JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Lastenneuvolatyön strategia

JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Lastenneuvolatyön strategia JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Lastenneuvolatyön strategia Elise Lepistö pj Sinikka Kaakinen Marita Tuomaala Niina Rintala Pirkko Yli-Krekola Aila Alestalo Anna-Maija Lahikainen Eeva-Liisa Yrttimaa

Lisätiedot

JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia

JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia Anu Leinonen pj Elise Lepistö Sinikka Kaakinen Maarit Niemistö Jaana Syväjärvi Anu Tekoniemi Asta Hakala Tarja

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS KRIITTINEN MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE MITTARI VASTUUTAHO

JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS KRIITTINEN MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE MITTARI VASTUUTAHO JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS PALVELUIDEN LAATU JA SAATAVUUS kuvausten järjestäminen poikkeustilanteissa; käytäntö, sijaisen hankkiminen lähipalvelu tutkimuksiin ajanvarauksella

Lisätiedot

JIK KY:N KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO STRATEGIA 2015-2018

JIK KY:N KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO STRATEGIA 2015-2018 JIK KY:N KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO STRATEGIA 2015-2018 Hakala Asta Kaartunen Päivi Niemistö Maarit Koivulahti Riitta Yli-Hannuksela Gita Heikkilä Susanna Uusimäki Sirkka-Liisa Rajamäki Mari Ala-Karvia

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen

Toimintakyvyn edistäminen Toimintakyvyn edistäminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN STRATEGIA 2015-2018

JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN STRATEGIA 2015-2018 JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN STRATEGIA 2015-2018 Leinonen Anu Kaakinen Sinikka Niemistö Maarit Syväjärvi Jaana Tekoniemi Anu Hakala Asta Koivumäki Raija Issakoff-Talala Katja

Lisätiedot

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 johtoryhmä 12.5.2015 YT-ryhmä 5.6.2015 johtokunta 18.6.2015 yhtymäkokous 2.12.2015 Sisältö 1. Tausta 2 2. Terveydenhuollon kuntayhtymän viestintää ohjaavat säädökset

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 16.-17.11.2009 Minna Laitila, projektipäällikkö (Välittäjä 2009 -hanke) Tiia Järvinen, projektityöntekijä (Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven

Lisätiedot

Varhainen tuki ja moniammatillisuus

Varhainen tuki ja moniammatillisuus Varhainen tuki ja moniammatillisuus, ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Käsitemäärittelyä Lasten

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi

Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi Hammaslääkäri Rosa Korhonen Käsiteltävät teemat esityksessä Omaolo-palvelu Omahoidon vastaanotto Tulevaisuuden visiot

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

Terveyskioski on Lahden sosiaali ja terveystoimen ja Sitran yhteistyössä käynnistämä kaksivuotinen terveydenhuollon kokeiluja tutkimushanke

Terveyskioski on Lahden sosiaali ja terveystoimen ja Sitran yhteistyössä käynnistämä kaksivuotinen terveydenhuollon kokeiluja tutkimushanke Terveyskioski on Lahden sosiaali ja terveystoimen ja Sitran yhteistyössä käynnistämä kaksivuotinen terveydenhuollon kokeiluja tutkimushanke Terveyskioskin painopiste on terveyden edistämisessä, siihen

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen PaKaste2 Lapin osahanke Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen Pakaste 2 sosiaalityö tilannekatsaus PaKaste 1:n aikana kehitettyjen toimintamallien juurruttaminen

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Kunnan keinot kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Liisa Mikkola, oh, TtM, th, Seinäjoki Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 61 491 asukasta (31.12.2015)

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Ikäihmisten vaikuttajaraati 9.3.2016 Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Sisältö: Ikääntyvät hämeenlinnalaiset / ikäihmisten vaikuttajaraati SOTE -kokonaisuus SOTE -suunnittelu 2016 Hämeenlinnan

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa XIV Terveydenhuollon laatupäivä 4.4.2017 Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Esityksen viitekehys (Donabedian JAMA 1988;260:1743-1748) Prosessin johtaminen ja kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Laatua liikuntaneuvontaan

Laatua liikuntaneuvontaan Laatua liikuntaneuvontaan 24.8.2013 Liikuntaneuvonnan asema Terveydenhuoltolaki edellyttää terveysneuvontaa kunnan kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista.

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO

SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO 1 KOHTI TAVOITTEELLISTA TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ 1) Alueellinen yhteistyö Yleistä HUS:ista

Lisätiedot

Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi?

Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi? Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi? Elintapaohjausprosessin jalkauttaminen 15 kuntaan Risto Kuronen Päijät-Hämeen Sosiaali- ja Terveysyhtymä Ikihyvä Päijät-Häme, seurantatutkimus

Lisätiedot

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Lapset puheeksi Oulussa 6.5.2014 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Hyvinvointikuntayhtymän strategia Toimintaympäristössä, olosuhteissa ja tarpeissa tapahtuvat muutokset

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Anne Saarnio-Jokinen Koulutussuunnittelija Faktia OY Eeva-Liisa Breilin Opetusjohtaja HAMK Ammatillinen koulutus ei voi reagoida työelämän

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon strategia 2015-2018 päivitetty 1/2015

Suun terveydenhuollon strategia 2015-2018 päivitetty 1/2015 Työryhmän jäsenet: Inkilä Riitta, Kananoja Reetta, Koivisto Hannele, Kriikkula Johanna, Loima Minna, Majapuro Elina, Mylläri Seppo, Niemistö Maarit ja Säntti Mari Johtokunta 27.3.2015 Yhtymäkokous Suun

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Liikunnan aluejärjestö Toimii 16 kunnan alueella Jäseniä ovat seurat, kunnat ja muut yhteisöt Toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke 2.06-31.3.08

Lisätiedot

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä

Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Ryhmän kokoonpano Teemupekka Virtanen, STM, pj Karri Vainio, Kuntaliitto, sihteeri Jari Numminen, Hämeenlinna Maija Paukkala, Esshp Kaisa Kostamo-Pääkkö, POSKE

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Mielenterveys- ja päihdetyön strategia (aikuiset)

JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Mielenterveys- ja päihdetyön strategia (aikuiset) JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Mielenterveys- ja päihdetyön strategia 2016 2018 (aikuiset) Hannele Koivisto, JIK, johtaja, pj. Elina Majapuro, JIK, johtava ylilääkäri Tytti Salonranta, JIK, lääkäri,

Lisätiedot

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus Marjatta Luukkanen Helsingin sanomat 12.3 2+15 13.10.2015 Korhonen, Lassila, Luukkanen 2 Asiakasvastaava-toiminnan taustaa Toimiva terveyskeskus toimenpideohjelma

Lisätiedot

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Terveyshyötymallin mukaisen toiminnan kehittäminen ja levittäminen PAINOPISTEALUE TAVOITE TOIMINTATAPA AIKATAULU VASTUUHENKILÖT/ TOIMIJAT Päätöksenteon tuki

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

VESOTE-SEMINAARI

VESOTE-SEMINAARI VESOTE-SEMINAARI Koe, opi ja ota käyttöön! Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen PSHP/ Perusterveydenhuollon yksikkö 1 VESOTE-seminaari Koe, opi ja ota käyttöön Tampere 2 VESOTE- Vaikuttavaa elintapaohjausta

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

terveyspalveluiden tarpeen arviointi

terveyspalveluiden tarpeen arviointi Ikääntyneen asiakkaan suun terveyspalveluiden tarpeen arviointi Helppiseniorissa osana moniammatillista palvelutarpeen arviointia Parasta aikaa tapahtuma Julia Koskinen, hammashoitaja, terveydenedistäjä

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008 Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008 Hallitusohjelman mukaan politiikkaohjelmassa on kiinnitettävä huomiota: Terveyden edistämisen rakenteiden kehittämiseen

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet 5, 5 ja 4 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet vuosille 5, 5 ja 4 6 4 9 8 7 65, 7,9 8,6 79,8 4 5 6 8 7 95 5 5 6 4 5 4 4 8 7

Lisätiedot

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Terveyden edistämisen hyvien käytäntöjen kehittäminen ja välittäminen SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Mervi Siekkinen, projektisuunnittelija TH hanke 20.10.2011

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot