JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia
|
|
- Leena Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia Anu Leinonen pj Elise Lepistö Sinikka Kaakinen Maarit Niemistö Jaana Syväjärvi Anu Tekoniemi Asta Hakala Tarja Rajala Raija Koivumäki Susanna Röyskö Katja Issakoff-Talala päivitetty
2 Äitiys- ja perhesuunnittelutyön perustehtävä, arvot ja tavoitteet PERUSTEHTÄVÄ on tuottaa JIK alueella seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluja perhekeskeisesti ja moniammatillisesti. ARVOT JIK arvojen lisäksi painotamme seuraavia 1. PERHEKESKEISYYS Hoidetaan yksilöä, mutta nähdään yksilö osana isompaa kokonaisuutta 2. TASAPUOLISUUS Kaikkia kohdellaan samalla tavalla koko JIK:n alueella yksilöllinen tilanne huomioiden 3. KUNNIOITUS ja ARVOSTUS Annetaan yhdenmukaista palvelua jokaiselle asiakkaalle riippumatta asiakkaan ja työntekijän erilaisuudesta Edistetään erilaisuuden hyväksymistä työyhteisössä ja tuetaan samalla työyhteisössä työskentelevien ammatillista kasvua ja kehittymistä TAVOITTEET 1. Seksuaaliterveyden edistäminen elämän eri vaiheissa 2. Äidin ja sikiön terveyden turvaaminen 3. Vanhemmuuden kasvun tukeminen 4. Moniammatillinen perheen tukeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
3 JIK/ Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia ASIAKASVAIKUTTAVUUS MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETAS0/ MITTARI VASTUUTAHO Perheen kokonaisvaltainen hyvinvointi Terveyttä edistävä työote Terveyden edistämisen koordinaattorin tehtävän vakiinnuttaminen Valtakunnalliset väestön tilastotiedot johto Yksilöllinen työote Asiakastyytyväisyyskysely Työntekijät Monialainen perheiden kanssa tehtävä yhteistyö perhekeskusmallin mukaisesti Monialainen työote Perhekeskustoiminnan kehittäminen joka kuntaan perhetyöntekijä perheohjaajan työpariksi ennaltaehkäisevään työhön neuvolassa strategiakauden aikana Neuvola-asetuksen mukaisen toiminnan jatkaminen ja kehittäminen (valt.neuv. asetus 380/2009, menetelmäkäsikirja terveystarkastuksista) - laaja tarkastus lasta odottavalle perheelle, perhekeskuksen
4 Palvelujen saatavuus Terveydenhoitajaresurssit Kurikassa kunnossa Ilmajoella vajaus 2½ työpäivää/ viikko Jalasjärvellä kunnossa Valtakunnallisten neuvolasuositusten (2013) mukainen 76 synnyttäjää/ th/ vuosi perhesuunnittelu 10 asiakasta/ työpäivä Perhesuunnittelun ensikäynti viikon sisällä yhteydenotosta 3. Terveydenhoitajalisäykset v 2014: Ilmajoki ½ äitiysneuvola uudistamalla tehtäväjako ja/tai resurssilisäyksin Lääkäriresurssit riittäviksi joka kunnassa; yhteensä JIK alueella äitiysneuvolassa tarve 3 työpäivää/viikko -> lisäystä 1½ työpäivä/vk 600 synnyttäjää/ kokopäivätoiminen lääkäri Palvelujen laadukkuus ja tasa-arvoisuus Suuhygienistien lisääminen joka kunnassa (tarkempi arvio suun terveydenhuollon strategiassa) Henkilöstöresurssit oikein mitoitetut Ammattitaitoinen henkilökunta Tasa-arvoiset palvelut lähipalveluina Ensimmäistä lasta odottavien perheiden suun terveystarkastus ja neuvonta toteutuu Valtakunnallisten suositusten toteutuminen Virat ja toimet täytetty pätevillä henkilöillä Asiakastyytyväisyys asiakastyytyväisyyskysely joka toinen vuosi
5 PROSESSIT MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI VASTUUTAHO Perheen kokonaisvaltaiset, terveyttä edistävät matalan kynnyksen palvelut Moniammatillisen työotteen tehostaminen ennalta ehkäisevän yhteistyön kehittäminen sosiaalitoimen kanssa Moniammatillinen työote perhekeskuksissa Lastensuojeluun siirtyy vähemmän asiakkuuksia, Perhevalmennuksen kehittäminen v 2014 Perhevalmennuksen sisältöjen yhtenäistäminen Asiakaspalaute Yhteistyö JIK kuntien ja Epshp välillä JIK- kuntien välinen yhteistyö Yhteisesti sovitut toimintatavat Yhteiset tapaamiset Teknologian hyödyntäminen Tiedonkulun parantaminen Sähköisen asioinnin lisääminen Ohjeistuksen ja terveyskasvatusmateriaalin päivittäminen Yhteinen sähköinen asiakastietojärjestelmä Epshp kanssa syksy 2013 Toimivat verkkoyhteydet Ohjeistukset löytyvät JIK ky:n internet- ja/ tai intranetverkosta Epshp, JIK tietohallinto ja johto, tietohallinto, tiedottaja
6 TALOUS MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI VASTUUTAHO Tarkoituksenmukaine n toiminta taloudellisesti Realistinen talousarvio Toimintasuunnitelman mukainen määrärahojen käyttö ja mahdollisuudet kehittää toimintaa talousarvion puitteissa Neuvola-asetuksen ja äitiysneuvolasuosituksen edellyttämän toiminnan huomioiminen, Henkilöstön taloustietoisuus Riittävästi resursseja terveyttä ja hyvinvointia edistäviin palveluihin Lähiesimiehet tuntevat talousarvion Henkilöstö tietää talousarvion raamit ja toimii sen edellyttämällä tavalla Korjaavien palvelujen tarpeen väheneminen johto, taloushallinnon henkilöstö, lähiesimiehet, Palvelujen tilaajataho, toiminnasta vastaava
7 HENKILÖSTÖ MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE TAVOITETASO/MITTARI VASTUUTAHO Osaava ja motivoitunut henkilöstö Tarpeenmukainen koulutussuunnitelma Toimiva työnjako erityisosaamisen hyödyntäminen (esim th:n tekemät normaalisynnytysten jälkitarkastukset ja ehkäisyn aloitus) Koulutuspäivät keskimäärin 3-10 hlö/ vuosi Työntekijöiden osaamisen hyödyntäminen Vähintään 30 synnyttäjää/ vuosi/ terveydenhoitaja Äitiyshuollosta vastaa asianmukaisen koulutuksen omaava Kätilökoulutuksen omaava kuntakohtainen vastuuhenkilö äitiyshuollossa Kilpailukykyiset työedut (mm. palkkaus) Työetujen säännöllinen tarkistus ja epäkohtien korjaaminen Työkyky Jatkuva työhyvinvoinnista huolehtiminen resurssit suos. mukaiset Suunnitellussa työajassa pysyminen Välittävä työyhteisö-mallin mukainen toiminta Henkilöstöilmapiiri/ kysely, Osaavat sijaiset Tarvittava työnohjaus Varahenkilöstön lisääminen Työnohjaustarpeen säännöllinen kartoittaminen Avoin ja välittävä johtaminen Johtamisen jatkuva kehittäminen Avoin ja aktiivinen tiedottaminen Kehityskeskustelut Keskusteleva työilmapiiri työhyvinvointikysely Helmi henkilöstötiedote, intranet, sähköposti, säännölliset palaverit Vakinaiselle henkilökunnalle kehityskeskustelu vähintään joka toinen vuosi
JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN STRATEGIA 2015-2018
JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN STRATEGIA 2015-2018 Leinonen Anu Kaakinen Sinikka Niemistö Maarit Syväjärvi Jaana Tekoniemi Anu Hakala Asta Koivumäki Raija Issakoff-Talala Katja
JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Lastenneuvolatyön strategia
JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Lastenneuvolatyön strategia Elise Lepistö pj Sinikka Kaakinen Marita Tuomaala Niina Rintala Pirkko Yli-Krekola Aila Alestalo Anna-Maija Lahikainen Eeva-Liisa Yrttimaa
Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018
Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018 Elise Lepistö, hoitotyön johtaja Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Maarit Niemistö, oh Ilmajoen neuvolatyö, pj Sinikka Kaakinen, oh Jalasjärven neuvolatyö
JIK KY:N KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO STRATEGIA 2015-2018
JIK KY:N KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLTO STRATEGIA 2015-2018 Hakala Asta Kaartunen Päivi Niemistö Maarit Koivulahti Riitta Yli-Hannuksela Gita Heikkilä Susanna Uusimäki Sirkka-Liisa Rajamäki Mari Ala-Karvia
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu
KÄYTÄNNÖN NÄKÖKULMIA ÄITIYSNEUVOLATYÖHÖN
KÄYTÄNNÖN NÄKÖKULMIA ÄITIYSNEUVOLATYÖHÖN JYTE= Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta-alue 14 NEUVOLAA Jyväskylä 11 neuvolaa, joissa yhteensä 53.5 terveydenhoitajaa äitiysneuvolatyössä 35.5 th:aa,
Suun terveydenhuollon strategia 2015-2018 päivitetty 1/2015
Työryhmän jäsenet: Inkilä Riitta, Kananoja Reetta, Koivisto Hannele, Kriikkula Johanna, Loima Minna, Majapuro Elina, Mylläri Seppo, Niemistö Maarit ja Säntti Mari Johtokunta 27.3.2015 Yhtymäkokous Suun
Henkilöstöstrategia Hyvinvoiva henkilöstö 2015 2018
Henkilöstöstrategia Hyvinvoiva henkilöstö 2015 2018 Henkilöstöstrategiaryhmä 7.4.2015 Johtoryhmä 16.4.2015 Johtokunta 24.4.2015 Yhtymäkokous 24.6.2015 JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Henkilöstöstrategia
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä
Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa
Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa
Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021
Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa
Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa
Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on
Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)
Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:
JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS KRIITTINEN MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE MITTARI VASTUUTAHO
JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS PALVELUIDEN LAATU JA SAATAVUUS kuvausten järjestäminen poikkeustilanteissa; käytäntö, sijaisen hankkiminen lähipalvelu tutkimuksiin ajanvarauksella
PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016
PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia
Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Pääotsikko PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA. RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012
1 PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Pääotsikko RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012 Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Esittelijä Oulun kaupunki Koskelan neuvola 2 Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa
JIK KY:N FYSIOTERAPIAN STRATEGIA 2015-2018
JIK KY:N FYSIOTERAPIAN STRATEGIA 2015-2018 Näppä Miia Timo Järvi Etelämäki Maria Hakala Reetta Mäki-Mantila Nina Reiniö Sari Kaartunen Päivi Johtokunta 27.3.2015 Yhtymäkokous PERUSTEHTÄVÄ: perustehtävä
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Strategiakortit 2015
Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset
1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.
1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.2010 Äitiys- ja lastenneuvolatyön tavoitteet: Koko perhe
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2019 2022 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja kestävän kehityksen mukaisesti, yhteistyössä kumppaneiden
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
9.10.2015 hyve-jory 30.10.2015 johtokunta 2.12.2015 yhtymäkokous
JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Terveyden edistäminen ja hyvinvointityö 2015-2018 Hannele Koivisto, johtaja, pj. Elise Lepistö, hoitotyön johtaja, vpj. Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Johanna
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI
JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana
Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala
Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?
Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon
PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA
PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ
TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA
Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja
Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen
Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti. Terveydenhoitaja Marita Väätäinen
Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti Terveydenhoitaja Marita Väätäinen Hyvinvointineuvolapilotin taustaa Ø Hyvinvointineuvola-ajatus lähti jalostumaan Tukeva-hankkeen raskausajan tuen polun mallista.
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet
Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.
Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Miten lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen näkyy ohjeistuksessa THL:n ja Helsingin yliopiston
Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017
Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus
Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS
MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus
MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM
MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmän jäsenet Pj Eliisa Roine, palvelupäällikkö, Porvoo Jarna Elomaa, terveyden edistämisen esimies, Hyvinkää Tiina Hyppänen,
Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1
Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevan VN:n asetuksen 338/2011 valvontaohjelma vuosille 2012-2014 14.5.2012 Terveydenhuollon
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Suomen Terveydenhoitajaliiton näkemyksiä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon painopisteistä vuosina
Suomen Terveydenhoitajaliiton näkemyksiä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon painopisteistä vuosina 2019 2023 Suomi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallimaaksi Suomalaisessa terveyspolitiikassa painotetaan
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista
EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA
EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
Yhteistyöllä perheiden hyvinvointia
Yhteistyöllä perheiden hyvinvointia Vaikuttavuuden jäljillä - Mitä tarvitaan tulevaisuuden perhekeskus- ja lapsiperhepalveluilta? 24.9.2015 Seinäjoki www.jikky.fi www.kaksineuvoinen.fi Mitä perhekeskus
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000
Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla
Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla Eija Raussi-Lehto 10.5.2014 Äne 2000 / E..R-L 1 Taustaa: Täsmällistä tietoa kuntatason palvelutarjonnasta ja äitiysneuvolatoiminnan sisällön kannalta oleellisista piirteistä
NEUVOLATOIMINNAN, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON SEKÄ EHKÄISEVÄN SUUN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJELMA LIMINGAN KUNNASSA VUOSILLE 2015 2016
NEUVOLATOIMINNAN, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON SEKÄ EHKÄISEVÄN SUUN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJELMA LIMINGAN KUNNASSA VUOSILLE 2015 2016 18.3.2015 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 ÄITIYSNEUVOLA 4 LASTENNEUVOLA......6
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen
Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan
LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUT
LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUT Neuvolatoiminnan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä lasten ja nuorten ehkäisevien suun terveydenhuollon palveluiden valvonta Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa
Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen
Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro
Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella
Pohjanmaa-hanke Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella 2005-2014 1. Kuntien mielenterveys- ja päihdestrategioiden kehittäminen 2. Mielenterveyden edistäminen, mielenterveysja
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan
Ei rakennettu yhdessä yössä
1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön
Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne
Yleistä Perhekeskustoiminnasta Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma +Soiten palvelukuvaukset Jalkautuvat palvelut. Kohtaamispaikkojen perustaminen?
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota
PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT
Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille
Perhekeskukset Suomessa
Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017
Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen
uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4.
Hallintopalvelukeskuksen toiminnallisten tavoitteiden toteuma 1.1. 31.7.2015 Hallintolautakunta (=valtuustoon nähden sitovia) Sitovat tavoitteet Mittarit/Tunnusl uvut Mittarin tulos/ 7/2015 Henkilöstön
Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo
Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS
MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet 5, 5 ja 4 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet vuosille 5, 5 ja 4 6 4 9 8 7 65, 7,9 8,6 79,8 4 5 6 8 7 95 5 5 6 4 5 4 4 8 7
JIK- PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN KRITEERIT
2013 JIK- PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN KRITEERIT Koonnut: ENSIO-PROJEKTI Reetta Kananoja Työryhmä: Kotihoidon ja neuvolan työntekijöiden edustajat ja vastuuhenkilöt. 1
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS
MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64
Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus
Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,