40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
|
|
- Tuomas Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta. Eläketurva muodostuu työeläkkeestä sekä sitä täydentävästä kansaneläkkeestä. Työeläkkeen tehtävänä on turvata kohtuullinen toimeentulo ja kansaneläkkeen tehtävänä on turvata vähimmäistoimeentulo vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Eläkkeensaajia oli vuonna 2008 yhteensä ), joista vanhuuseläkkeellä , työttömyyseläkkeellä , työkyvyttömyyseläkkeellä , osa-aikaeläkkeellä , muilla eläkkeillä sekä perhe-eläkkeellä Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) Yksityinen sektori Kunnalliset eläkkeet Valtion eläkkeet Muut julkiset yhteensä Työeläkkeet yhteensä Solita-eläkkeet ) Kelan eläkkeet ) Lakisääteiset eläkkeet yhteensä Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen vakuutusmaksuilla. Työeläkkeet ovat talousarvion ulkopuolella lukuun ottamatta valtion eläkkeitä, joiden rahoitus kuuluu valtiovarainministeriön pääluokkaan. Valtio osallistuu merimieseläkkeiden, yrittäjäeläkkeiden ja maatalousyrittäjäeläkkeiden rahoitukseen. Kansaneläkkeet ja yleiset perheeläkkeet rahoitetaan valtion varoista. Eläkkeen saajia toteutunut toteutunut arvio arvio Merimieseläkkeen saajia Maatalousyrittäjäeläkkeen saajia Yrittäjäeläkkeen saajia Tapaturmavakuutustapahtumia, maatalousyrittäjät Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan päivärahatapauksia, maatalousyrittäjät Lapseneläkkeen saajia Leskeneläkkeen saajia Maahanmuuttajan erityistukea saavia keskimäärin ) Henkilön on mahdollista saada samanaikaisesti usean lajin mukaista eläkettä. 2) Arvio 3) Eläkkeensaajan hoitotukea ja asumistukea ei enää alkaen lueta eläke-etuudeksi. Aikaisemmin ne sisältyivät Kelan eläkemenoon ja kokonaiseläkemenoon sekä keskimääräiseen kokonaisomaeläkkeeseen. 4) Henkilön on mahdollista saada samanaikaisesti usean lajin mukaista eläkettä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
2 Pitkäaikaisesti työttömien eläketukea saavia keskimäärin Kansaneläkkeen saajia ) Toiminnan laajuus Vakuutettujen lukumäärä toteutunut toteutunut arvio arvio MEL-vakuutettuja MYEL-vakuutettuja YEL-vakuutettuja MYEL-vakuutettuja apurahansaajia Tapaturmavakuutettuja maatalousyrittäjiä Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio Keskimääräinen merimieseläke ( /kk) Keskimääräinen maatalousyrittäjäeläke ( /kk) Keskimääräinen yrittäjäeläke ( /kk) Keskimääräinen tapaturmaeläke ( /kk), maatalousyrittäjät Keskimääräinen leskeneläke ( /kk) Keskimääräinen maahanmuuttajan erityistuki ( /kk) Keskimääräinen kansaneläke ( /kk) Yksityisen työnantajan työsuhteessa olevat merimiehet on vakuutettu merimiesten eläkelain (MEL) mukaisesti. Itsenäisten liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä osan yrityksen omistajista on vakuutettava ansiotoimintansa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisesti ja maanviljelijöiden, kalastajien, apurahansaajien ja poronhoitajien maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaisesti. Valtio osallistuu näiden rahoitukseen. Työtapaturmasta ja ammattitaudista suoritetaan korvauksia tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaisesti työntekijöille ja maatalousyrittäjille. Korvauksia maksetaan muun muassa sairaanhoidosta ja ansionmenetyksestä. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki koskee niitä henkilöitä, joille MYEL-vakuutus on pakollinen. Tapaturmavakuutus rahoitetaan työnantajien tapaturmavakuutusmaksuin, mutta valtio osallistuu maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoitukseen. Omaeläkkeen lisäksi eläkettä voidaan maksaa perheenhuoltajan kuoltua. Yleisen perhe-eläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo perheenhuoltajan kuoltua. Leskeneläkettä yhteensovitetaan laskennallisen omaeläkkeen kanssa. Maahanmuuttajan erityistuen tavoitteena on turvata riittävä toimeentulo vanhuuden ja työkyvyttömyyden ajalta sellaiselle Suomessa asuvalle 65 vuotta täyttäneelle tai työkyvyttömälle maahanmuuttajalle, joka muutoin olisi pitkäaikaisesti toimeentulotuen tarpeessa. Kansaneläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo niille eläkkeensaajille, jotka eivät saa muuta eläkettä tai joiden muu eläketurva on vähäinen. Kansaneläkkeen määrä pienenee työeläketulojen kasvaessa, eikä kansaneläkettä jää maksettavaksi työeläkkeiden ylitettyä tietyn määrän. Eläkkeeseen voi kuulua myös eläkettä saavan hoitotuki, asumistuki ja lapsikorotus. Kansaneläkejärjestelmästä maksetaan myös työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea ja yksi- 5) Kansaneläkkeisiin ja eräisiin siihen liittyviin etuuksiin tuli voimaan 20 euron tasokorotus ja kuntien kalleusluokituksesta luovuttiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
3 löllistä varhaiseläkettä, jos henkilö ei saa muuta eläkettä tai eläke on pieni. Yleisen perhe-eläkkeen tavoitteena on turvata omaisten vähimmäistoimeentulo perheenhuoltajan kuoltua. Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja alaikäiselle lapselle. 50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain (1290/2006) 152 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion osuus merimieseläkemenoista on 1/ euroa tarvearvion muutoksen johdosta talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista Momentille myönnetään euroa. 1) maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 135 :n, 135 a :n ja 2) sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio korvaa maatalousyrittäjien eläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto eivät niihin riitä, ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion osuus on kuitenkin 1/3. Valtion osuuden etuusmenoista arvioidaan vuonna 2010 olevan 77 %. Viitaten momentin selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoitusosuuksien muutokset lukien. Vaikutus valtionosuuteen on vähäinen euroa tarvearvion muutoksen johdosta talousarvio lisätalousarvio 2009 talousarvio tilinpäätös Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää yrittäjän eläkelain (1272/2006) 140 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio korvaa yrittäjäeläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksurahasto ei niihin riitä. Yrittäjien maksuprosentin on vuonna 2010 oletettu olevan 21,2 % alle 53-vuotiaiden osalta ja 22,4 % 53-vuotiaiden ja sitä vanhempien osalta, jolloin vakuutusmaksutulo olisi euroa. Kokonaiseläkemenoksi arvioidaan euroa. Valtion osuuteen vaikuttavat lisäksi YEL 10 :n 2 momentissa tarkoitetut avoimet maksut, joiden määräksi on arvioitu euroa euroa tarvearvion muutoksen johdosta talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003) 8 :n mukaiseen valtion korvaukseen. S e l v i t y s o s a : Alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta myönnetyn eläkkeen aiheuttamat kustannukset korvataan kokonaan valtion varoista euroa tarvearvion muutoksen johdosta talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista Momentille myönnetään euroa. 1) maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 15 :n ja 16 :n ja 2) sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/1991) 10 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
4 muuttamisesta lukien maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannusten jakaantumisesta perusturva- ja lisäturvaosuuteen. Valtion välitön osuus kokonaiskustannuksista on 29,5 % ja maatalousyrittäjien osuus on 33,5 %. Perusturvaosuus rahoitetaan Kansaneläkelaitoksen ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kautta. Kansaneläkelaitoksen osuus on kokonaiskustannuksista 27,6 % ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen 9,4 %. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille aiheutuvat kustannukset maksetaan kokonaan valtion varoista. Momentilta maksetaan myös apurahansaajille maksettavat tapaturmavakuutuksen mukaiset korvaukset ja sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta aiheutuvat kustannukset. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Rahoitusosuuksien tarkistaminen 750 Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös (56.) Pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuki S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta talousarvio tilinpäätös Maahanmuuttajan erityistuki Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maahanmuuttajan erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaisen tuen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Erityistuen saajia arvioidaan vuonna 2010 olevan keskimäärin henkilöä talousarvio talousarvio tilinpäätös ) kansaneläkelain (568/2007) :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 2) vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 53 :n mukaisten etuuksien maksamiseen 3) eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain (571/2007) 57 :n mukaisten etuuksien maksamiseen ja 4) maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 16 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio rahoittaa kansaneläkkeet, perheeläkkeet, eläkkeensaajan asumistuet ja vammaisetuudet kokonaisuudessaan. Lisäksi valtio turvaa kansaneläkerahaston maksuvalmiuden. esityksen laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä lukien. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa. esityksen työnantajan kansaneläkemaksun poistamista koskevaksi lainsäädännöksi. Kaikkien työnantajien kansaneläkemaksu poistuu lukien. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. Työnantajan kansaneläkemaksun poiston vuositason vaikutus on arviolta euroa. Siitä on voimaan tulleen kansaneläkemaksun 0,801 prosenttiyksikön alentamisen osuus noin euroa ja hallituksen esityksen vuoden 2010 työnantajan kansaneläkemaksun poiston vaikutus noin euroa. Vuonna 2010 arvioidaan työnantajan kansaneläkemaksua kertyvän vielä noin euroa. esityksen laiksi vammaisetuuksista annetun lain muuttamisesta lukien siten, että eläkkeensaajan hoitotukia maksetaan laitoshoitoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa joka on vastaavasti vähennetty momentilta Viitaten momentin selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoitusosuuksien muutoksista lukien. 60. Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
5 Kun hallituksen esitykset on otettu huomioon kansaneläkevakuutuksen menot ja valtionosuudet vuonna 2010 ovat arviolta seuraavat (milj. euroa) Menot Kansaneläkemenot Muut etuusmenot 890 Toimintamenot 85 Siirrot eläkevastuurahastoon 36 Yhteensä Tulot Työnantajamaksut 52 Muut tulot 6 Valtion osuudet Valtion osuus kansaneläkkeestä Valtion osuus vammaisetuuksista Valtion osuus eläkkeensaajan asumistuista Valtion lisärahoitusosuus Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun tukeminen -300 Kansaneläkemaksun poistaminen Eläkkeensaajan hoitotukien maksaminen laitoshoitoon momentilta Matan rahoitusosuuksien muutos -900 Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut
30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Mela-turvaa omaiselle
Mela-turvaa omaiselle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia elämän eri
Talousarvioesitys 2016. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys
HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti
Lisätietoja: 06.05.2009 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti vuonna 2008 Vuosina 2001 2007 sekä kansaneläkkeensaajien lukumäärä,
HE 235/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia, kansaneläkelain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä
50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.
OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Talousarvioesitys 2003
32. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto S e l v i t y s o s a : Luvun momentit 30, 31 ja 36 kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992,
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
VILRA-SOPIMUS 8.11.2010
VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen (1.1.2011 lukien Keva), Kansaneläkelaitoksen, Kirkon
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005
Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan
Talousarvioesitys 2016
30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)
Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä
50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 68/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 2004 perittävästä maksusta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi yksivuotinen laki, jolla tapaturma-
Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)
Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun
HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 147/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle työnantajan kansaneläkemaksun poistamista koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia, työnantajan sosiaaliturvamaksusta
HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisetuuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vammaisetuuksista annettua lakia. Leskeneläkkeenä
Hallituksen toimintakertomus 2009
1 (11) Hallituksen toimintakertomus 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) 40. toimintavuosi. Melalla oli vuoden 2009 lopussa asiakkainaan 81 146 MYEL-vakuutettua maatalousyrittäjää
Asiakirjayhdistelmä 2014
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:
Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33
Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 8.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta,
20. (29.60) Ammatillinen koulutus
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia siten, että
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Annika Juurikko
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Annika Juurikko 8.11.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS SAIRAUSVAKUUTUSMAKSUJEN MAKSUPROSEN- TEISTA VUONNA 2019 1 Toimivalta Sairausvakuutuksen rahoituksesta
Talousarvioesitys 2016
30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)
Talousarvioesitys 2015. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3
SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN
HE 167/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapatunnavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 167/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapatunnavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS
Voimaantulo 1.1.2009 Hall 6.5.2008, 55 Valt 28.5.2008, 14 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KUNTAYHTYMÄN NIMI JA KOTIPAIKKA Kuntayhtymän nimi on Salon seudun
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Seminaari Kelassa 10.11.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,
vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen
120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen
80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka
8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 98/2002 vp valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle annetun lain kumoamisesta sekä kansaneläkelain 59 :n ja sairausvakuutuslain 59 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2007 vp Hallituksen esitys kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Hallituksen toimintakertomus 2010
1 (10) Hallituksen toimintakertomus 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) 41. toimintavuosi. Melan asiakkaana oli vuoden lopussa 78 558 MYEL-vakuutettua ja 96 176 MATA-vakuutettua
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisä maksettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33
Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 12.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso
Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille 31.5.2012 Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.