3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.
|
|
- Annikki Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen STTK rf, josta näissä säännöissä käytetään nimeä keskusjärjestö. 2 Keskusjärjestön kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. 4 Keskusjärjestö on toiminnassaan ja suhteissaan poliittisiin puolueisiin nähden itsenäinen ja sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta 2 1 Keskusjärjestön tarkoituksena on jäsenliittojensa ammatillisena keskusjärjestönä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa. 3 1 Tarkoituksensa toteuttamiseksi keskusjärjestö vaikuttaa lainsäädäntöön ja muuhun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kotimaassa ja kansainvälisesti, sekä osallistuu työmarkkinaratkaisujen tekemiseen jäsenliittojensa edustajana. Keskusjärjestöllä voi olla myös omaa julkaisutoimintaa. 2 Toimintansa tukemiseksi keskusjärjestö voi omistaa kiinteistöjä ja lomanviettopaikkoja, ylläpitää majoitus ja ravitsemusliikettä sekä panna toimeen asianomaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia. Jäsenet 4 1 Keskusjärjestöön voidaan hyväksyä jäseneksi, jota näissä säännöissä kutsutaan jäsenliitoksi, Suomessa toimiva, rekisteröity toimihenkilöryhmiä edustava ammattijärjestö, joka hyväksyy keskusjärjestön tarkoituksen sekä sitoutuu noudattamaan sen sääntöjä, sen tekemiä sopimuksia sekä hallintoelinten päätöksiä. 2 Kirjallinen jäsenhakemus tehdään keskusjärjestön hallitukselle, joka päättää jäseneksi hyväksymisestä. 5 1 Jäsenliitto huolehtii itsenäisesti jäsentensä eduista ottaen huomioon näiden sääntöjen määräykset. Toiminnallaan jäsenliitto ei saa vahingoittaa keskusjärjestöä eikä toista jäsenliittoa.
2 2 Sen lisäksi, mitä muualla näissä säännöissä on määrätty, jäsenliiton tulee: a) ilmoittaa jäsenmääränsä keskusjärjestölle keskusjärjestön hallituksen tarkemmin määräämällä tavalla ja aikana, b) ilmoittaa keskusjärjestölle ylintä päätäntävaltaa käyttävien elintensä kokouksista sekä varata näissä kokouksissa keskusjärjestön puheenjohtajalle mahdollisuus osallistua kokoukseen, c) toimittaa vuosittain toimintakertomus ja vahvistettu tilinpäätös keskusjärjestölle, d) toimittaa keskusjärjestölle tutkimus- ja tilastotoiminnassa tarvittavat tiedot. 6 1 Jäsenliitot hoitavat itsenäisesti itseään koskevat ja keskenään sopimallaan tavalla yhteiset työja virkaehtosopimusneuvottelut. 2 Jäsenliitolla on oikeus irrottautua keskusjärjestön tekemästä tulopoliittisesta tai muusta sopimuksesta ilmoittamalla siitä keskusjärjestön hallitukselle tämän asettaman vähintään 14 vuorokauden pituisen määräajan kuluessa. 3 Jäsenliiton on toimitettava keskujärjestölle tiedoksi tekemänsä työtaisteluilmoitus. Halutessaan jäsenliitto varaa keskusjärjestön edustajalle tilaisuuden osallistua riidan ratkaisemista tarkoittaviin neuvotteluihin. 7 1 Jäsenliitto suorittaa keskusjärjestölle maksavien henkilöjäsentensä lukumäärän mukaan jäsenmaksua, joka määrätään kalenterivuodelta tai sen osalta. Jäsenmaksun suuruuden määrää edustajisto. 2 Jäsenmaksu on tilitettävä edustajiston tarkemmin määräämällä tavalla ja määräämänä aikana. Edustajistolla on oikeus määrätä korko viivästyneelle jäsenmaksulle. 3 Edustajistolla on oikeus asettaa jäsenliittojen maksettavaksi yhden vuoden aikana ylimääräinen jäsenmaksu, jonka määrä on enintään puolen vuoden varsinaisen jäsenmaksun suuruinen. 4 Jos jäsenliitto on laiminlyönyt jäsenmaksunsa suorittamisen, sen piiristä valitulla edustajalla ei ole äänioikeutta keskusjärjestön edustajistossa, ellei edustajisto erityisistä syistä toisin päätä. 8 Jäsenliitto voi erota keskusjärjestön jäsenyydestä ilmoittamalla siitä yhdistyslain määräämällä tavalla. Eroaminen tulee voimaan kuuden (6) kuukauden kuluttua ilmoituksen saapumisesta. Samasta ajankohdasta jäsenliittojen oikeudet ja velvollisuudet keskusjärjestöä kohtaan päättyvät lukuunottamatta edustuksia keskusjärjestön hallinnossa, jotka päättyvät välittömästi. Tämä ei kuitenkaan koske maksuja, jotka ovat erääntyneet tai joihin jäsenliitto on määrätyksi ajaksi sitoutunut. 9
3 1 Jäsenliitto, joka toiminnallaan vahingoittaa keskusjärjestön toimintaa tai toimii vastoin keskusjärjestön tarkoitusperiä tai näitä sääntöjä, voidaan erottaa keskusjärjestön jäsenyydestä. 2 Jos jäsenliitto ilman keskusjärjestön hallituksen hyväksymää syytä jättää keskusjärjestölle tulevan maksun määräajassa suorittamatta voidaan jäsenliitto erottaa keskusjärjestöstä. 3 Jäsenliiton erottamisen käsittelee ja päättää keskusjärjestön hallitus. Asianomainen jäsenliitto voi vedota keskusjärjestön hallituksen päätöksestä seuraavaan edustajiston kokoukseen. Jäsenliiton on tehtävä valitus kirjallisesti 30 päivän kuluessa saatuaan tiedon keskusjärjestön hallituksen päätöksestä. Edustajisto 10 1 Keskusjärjetön ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto. Edustajiston kokouksessa noudatettavia menettelytapoja varten vahvistetaan menettelytapajärjestys Edustajistoon valitaan neljän vuoden toimikaudeksi kuusikymmentä (60) varsinaista jäsentä jäsenmäärien suhteessa jäsenliittojen piiristä, kuitenkin siten, että jokaisella jäsenliitolla on vähintään yksi (1) jäsen. 2 Laskentaperusteeksi otetaan se jäsenmäärä, jonka perusteella jäsenliitto on suorittanut keskusjärjestölle jäsenmaksunsa edustajiston toimikautta edeltävän kalenterivuoden lopussa. 3 Kunkin jäsenliiton hallitus antaa edustajiston jäsenten ja yleisvarajäsenten valtakirjat keskusjärjestölle ja ilmoittaa keskusjärjestölle jäsenten ja yleisvarajäsenten nimet ja osoitteet keskujärjestön hallituksen määräämällä tavalla ja määräämänä aikana. Samalla ilmoitetaan missä järjestyksessä yleisvarajäsenet toimivat varsinaisten jäsenten ollessa tilapäisesti estyneenä. 4 Edustajistoon valituille varsinaisille jäsenille valitaan lisäksi jokaisesta jäsenliitosta kaksi (2) kertaa niin monta yleisvarajäsentä kuin siitä on valittu varsinaista jäsentä. 5 Jos keskusjärjestöön liittyy jäsenliitto edustajiston toimikauden aikana on tällä oikeus valita edustajistoon yksi (1) varsinainen jäsen ja tälle kaksi (2) varajäsentä jäljellä olevaksi edustajiston toimikaudeksi. Tällöin edustajiston jäsenmäärä vastaavasti suurenee yhdellä. 6 Edustajiston jäsenen tai yleisvarajäsenen tulee olla jäsenliiton tai sen jäsenyhdistyksen jäsen taikka palveluksessa oleva toimihenkilö. Jos valintahetken edellytys lakkaa, päättyy asianomaisen jäsenen tai yleisvarajäsenen toimikausi edustajistossa. Eronneen, eläkkeelle siirtyneen tai jäsenliiton ilmoittaman pysyvän esteen saaneen varsinaisen jäsenen tai yleisvarajäsenen tilalle jäsenliitto on oikeutettu ilmoittamaan uuden jäsenen tai yleisvarajäsenen jäljellä olevaksi
4 edustajiston toimikaudeksi. Edustajisto toteaa jäsenyyden alkamisen ja sen missä järjestyksessä yleisvarajäsenet toimivat varsinaisen jäsenen ollessa tilapäisesti estyneenä. 7 Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) sen jäsenistä on läsnä Edustajiston toimikauden ensimmäistä varsinaista kokousta kutsutaan edustajiston järjestäytymiskokoukseksi. Järjestäytymiskokouksessa edustajisto: a) valitsee edustajiston toimikaudeksi keskuudestaa puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, b) valitsee edustajiston toimikaudeksi yhden (1) tai kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varatilintarkastajat. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien tulee olla KHT tai HTMpätevyyden omaavia, c) valitsee keskusjärjestön hallituksen puheenjohtajan sekä d) määrää keskusjärjestön hallituksen muiden varsinaisten jäsenten lukumäärän ja valitsee keskujärjestön hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen Edustajiston varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous, joka pidetään viimeistään toukokouussa ja syyskokous, joka pidetään viimeistään joulukuussa. 2 Edustajiston varsinaisen kokouksen koolle kutsumisesta päättää keskujärjestön hallitus. Hallitus lähettää kokouskutsun kirjallisesti tai sähköisesti kullekin edustajiston jäsenelle ja jäsenliitolle vähintään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta. 3 Asia, jonka keskujärjestön jäsenliitto haluaa käsiteltäväksi edustajiston varsinaisessa kokouksessa, on editettävä kirjallisesti tai sähköisesti keskusjärjestön hallitukselle viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta. 4 Varsinaisen edustajiston kokouksen esityslista on lähetettävä edustajiston jäsenille ja jäsenliitoille vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta Edustajistonkevätkokouksessa päätetään seuraavat asiat: a) keskusjärjestön hallituksen laatima edellisen vuoden toimintakertomus ja b) edellisen vuoden tilit, tilintarkastajien lausunto ja keskusjärestön hallituksen asiasta mahdollisesti antamat selvitykset, tilinpäätöksen vahvistaminen ja tili- ja vastuuvapauden myöntäminen keskusjärjestön hallitukselle ja muille tilivelvollisille ja mahdolliset muut toimenpiteet.
5 15 1 Edustajiston syyskokouksessa päätetään seuraavat asiat: a) keskusjärjestön toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle, b) seuraavan vuoden tulo- ja menoarvio, c) seuraavan vuoden jäsenmaksun suuruus, maksukaudet ja -ajat ja d) keskusjärjestön hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sen jäsenten kokouspalkkiot sekä tilintarkastajien palkkiot Ylimääräisen edustajiston kokouksen kutsuu koolle hallitus. 2 Ylimääräinen edustajiston kokous on kutsuttava koolle myös, a) kun kolmannes (1/3) jäsenliitoista taikka kaksi tai useampi jäsenliitto, joiden maksavien jäsenten jäsenmäärä on vähintään kolmannes (1/3) keskujärjestön piiriin kuuluvien liittojen maksavien jäsenten jäsenmäärästä, tai b) vähintään kolmannes (1/3) edustajiston jäsenistä on sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti vaatinut keskusjärjestön hallitukselta. 3 Ylimääräinen edustajiston kokous kutsutaan koolle kullekin edustajiston jäsenelle vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta toimitetulla henkilökohtaisella kirjallisella kutsulla. 4 Edustajiston ylimääräinen kokous on järjestettävä kuukauden kuluessa momentin kaksi (2) mukaisen vaatimuksen saapumisesta. Keskusjärjestön hallitus 17 1 Keskusjärjestön hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi vähintään seitsemän (7) ja enintään 30 muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on edustajiston järjestäytymiskokousten välinen aika. Edustajisto valitsee keskusjärjestön hallituksen jäsenet jäsenliittojen piiristä niiden
6 jäsenmäärien suhteessa ellei toisin päätetä. Keskusjärjestön edustajiston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla on hallituksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. 2 Keskusjärjestön hallituksen jäsenen tulee olla jäsenliiton tai sen jäsenyhdistyksen toimiva jäsen taikka sen palveluksessa oleva toimihenkilö. Jos valintahetken edellytys lakkaa, päättyy asianomaisen jäsenen toimikausi keskusjärjestön hallituksessa. Jos keskusjärjestön hallituksen jäsen on pysyvästi estynyt osallistumasta keskusjärjestön hallituksen toimintaan, siirtynyt eläkkeelle tai eroaa kesken toimikauden, on edustajistolla oikeus valita uusi jäsen. 3 Keskusjärjestön hallitus valitsee keskuudestaan neljä varapuheenjohtajaa. Keskusjärjestön hallitus päättää missä järjestyksessä varapuheenjohtajat tulevat puheenjohtajan sijaan tämän ollessa estyneenä. 4 Keskusjärjestön hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja ja vähintään puolet (1/2) muista jäsenistä on saapuvilla. Kutsu ja esityslista lähetetään jokaiselle jäsenelle vähintään viikkoa ennen kokousta. Kiireellisessä tapauksessa kokouskutsu voidaan toimittaa noudattamatta määräaikaa Keskusjärjestön hallitus vastaa keskusjärjestön toiminnasta. Tällöin keskusjärjestön hallituksen tulee: a) edustaa keskusjärjestöä, b) valmistella edustajiston kokouksessa käsiteltävät asiat sekä toimeenpanna sen päätökset, c) päättää keskusjärjestötason neuvottelutoiminnassa syntyneiden neuvottelutulosten hyväksymisestä, d) hoitaa keskusjärjestön varoja ja omaisuutta ja huolehtia kirjanpidosta sekä tilinpäätöksen valmistamisesta, e) pitää yhteyttä jäsenliittoihin sekä kansallisiin ja kansainvälisiin järjestöihin, f) ottaa ja erottaa keskusjärjestön toimihenkilöt, g) päättää irtaimen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta, panttaamisesta ja kiinnittämisestä, f) ja hoitaa muut keskusjärjestöä koskevat asiat. 19 Työvaliokunta 1 Keskusjärjestön puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat ja kolme muuta keskusjärjestön hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä muodostavat työvaliokunnan. Työvaliokunta voi valmistella keskusjärjestön hallitukselle kuuluvia asioita sekä käsitellä asioita, jotka keskusjärjestön hallitus on työvaliokunnalle osoittanut. 2 Työvaliokunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta.
7 20 1 Keskusjärjestön hallituksen puheenjohtajan, jota kutsutaan keskusjärjestön puheenjohtajaksi, tehtävänä on: a) johtaa keskusjärjestön toimintaa näiden sääntöjen sekä edustajiston ja keskusjärjestön hallituksen päätösten mukaan, b) toimia puheenjohtajana keskusjärjestön hallituksen ja työvaliokunnan kokouksissa sekä avata edustajiston järjestäytymiskokous sekä suorittaa tällöin sääntöjen määräämät tehtävät, c) kutsua koolle keskusjärjestön hallituksen kokoukset siten kuin näissä säännöissä on määrätty. 2 Jos keskusjärjestön puheenjohtaja eroaa tai on pysyvästi estynyt, toimivat varapuheenjohtajat keskusjärjestön hallituksen päättämässä järjestyksessä hänen sijaisenaan seuraavaan edustajiston kokoukseen saakka. Jos edustajiston seuraavaan varsinaiseen kokoukseen on esteen alkamisesta aikaa enemmän kuin kaksi (2) kuukautta, on edustajisto välittömästi kutsuttava ylimääräiseen kokoukseen, jossa valitaan uusi keskusjärjestön puheenjohtaja. 3 Valtuusto voi erittäin painavan syyn niin vaatiessa erottaa tai pidättää keskusjärjestön hallituksen jäsenen tehtävästään, jos erottamista tai tehtävästä pidättämistä on kannattanut vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) valtuuston kaikista jäsenistä. Nimenkirjoittaminen 21 Keskusjärjestön nimen kirjoittavat keskusjärjestön puheenjohtaja, keskusjärjestön hallituksen varapuheenjohtajat ja keskusjärjestön hallituksen määräämät toimihenkilöt kaksi aina yhdessä kuitenkin siten, että toisen nimenkirjoittajan tulee olla aina keskusjärjestön hallituksen jäsen. Tilikausi 22 Tilit ja niiden tarkastus 1 Keskusjärjestön tilit päätetään kalenterivuosittain. 2 Tilinpäätöksen tulee olla valmiina maaliskuun loppuun mennessä luovutettavaksi tilintarkastajille, joiden tulee antaa varsinaiselle edustajiston kokoukselle osoitettu lausunto toimittamastaan tilien, hallinnon ja omaisuuden tarkastuksesta keskusjärjestön hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi. Lausunnossa on mainittava tarkastuksen johdosta mahdollisesti aiheutuneet muistutukset ja huomautukset. 4 Tilinpidosta ja tilintarkastuksesta määrätään tarkemmin edustajiston vahvistamassa taloussäännössä. Keskusjärjestön hallitus voi antaa asiasta tarkemmat ohjeet. Erinäisiä määräyksiä
8 23 Rahastot 1 Keskusjärjestöllä voi olla rahastoja, joiden perustamisesta ja ohjesäännöstä päättää edustajisto. 24 Keskusjärjestön purkautuminen 1 Keskusjärjestön purkautuminen tapahtuu edustajiston varsinaisen kokouksen päätöksellä, jolloin vaaditaan, että vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa purkautumista. 2 Jos keskusjärjestö on päättänyt purkautua, toimivat keskusjärjestön hallituksen jäsenet selvitysmiehinä, ellei keskusjärjestö määrää erikseen yhtä tai useampaa selvitysmiestä. 3 Keskusjärjestön purkautuessa sen varat jaetaan jäsenliittojen kesken niiden 10 viimeisen vuoden aikana maksamien jäsenmaksujen mukaisessa suhteessa. 25 Sääntömuutokset Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia ja lisäyksiä sekä varsinaisessa että ylimääräisessä edustajiston kokouksessa, mikäli asia on kokouskutsussa mainittu ja vähintään kolme neljäsosaa (3/4) läsnäolevista edustajista sitä kannattaa äänestyksessä annetuista äänistä.
STTK ry:n säännöt. Hyväksytty STTK:n edustajistossa Rekisteröity PRH:n yhdistysrekisteriin
STTK ry:n säännöt STTK:n säännöt 1 (8) 1 1 Yhdistyksen nimi on STTK ry ruotsiksi STTK rf, josta näissä säännöissä käytetään nimeä STTK. Tarkoitus ja toiminta 2 3 2 STTK:n kotipaikka on Helsinki. 3 STTK:n
SAK ry SAK:n säännöt v. 2016 1(8)
SAK ry SAK:n säännöt v. 2016 1(8) NIMI JA KOTIPAIKKA 1 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, ruotsiksi Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf. Yhdistyksestä käytetään
1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.
KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki
Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY
SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen
SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers
- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.
Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä
Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt
1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena
SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.
SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.
SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt
Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa
KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY
KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä
Suunnistusliiton säännöt
Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka
Keliakialiitto ry Säännöt
Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton
Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.
KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys
Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.
Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.
1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.
1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton
1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.
1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki
Säännöt Hallituksen muutosehdotus
Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä
Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia
Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.
Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 2 Sisällys 1 Liiton nimi ja kotipaikka...3 2 Liiton tarkoitus...3 3 Tarkoituksen toteuttaminen...3 4 Liiton Jäsenyydet...4 5 Liiton Jäsenet...4 6
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä
Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.
SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid
LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT
SUOMEN LIITOKIEKKOLIITTO r.y. 13.4.2013 LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Liitokiekkoliitto. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Kansainvälisissä
Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.
Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT
Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus
Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä
Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010
Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----
Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen
Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja. 2 Toiminta-alue Yhdistyksen pääasiallinen toiminta-alue
PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1
PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan
Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.
1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt
Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT
Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
NUORTEN KOTKIEN KESKUSLIITTO UNGA ÖRNARS CENTRALFÖRBUND NKK ry. säännöt
NUORTEN KOTKIEN KESKUSLIITTO UNGA ÖRNARS CENTRALFÖRBUND NKK ry. säännöt 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto, nimi on Nuorten Kotkien Keskusliitto Unga Örnars Centralförbund
Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015
SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin
Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry. Osaston säännöt. (kaksi varsinaista kokousta)
Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry Osaston säännöt (kaksi varsinaista kokousta) Hyväksytty Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n liittokokouksessa 5.-7.6.2013 1 Osaston nimi ja kotipaikka 1 1.
KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1
Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi
Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti
KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous
Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset
KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT
KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators
YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
Akateemisen Sitsiseuran säännöt
Akateemisen Sitsiseuran säännöt Sisältö 1 luku: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 2 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.................... 2 2 Yhdistyksen tarkoitus.........................
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen
SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys
SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen
Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt
MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään
ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015
ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Etelä-Suomen Liikunta
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.
PEURAMAA GOLF Ry SÄÄNNÖT 2014 TOIMINTASÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. Yhdistyksen nimi on Peuramaa Golf Hjortlandet
(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä
1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla
1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.
Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.
Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä
7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET
Suomen Käsipalloliitto ry. 11.11.2009 SUOMEN KÄSIPALLOLIITTO RY SÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Käsipalloliitto ry. Yhdistyksen nimi ruotsiksi on Finlands Handbollförbund
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä
Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.
Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland
SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.
1 (6) 23.12.2011 SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT FIN- 2 (6) 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiipeilyliitto - SKIL ry. ja ruotsiksi Finlands Klätterförbund FKF rf. Kansainvälisissä
RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT
1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista
16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011
Patentti ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1 (5) Rekisterinumero: 205.034 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Tapiola Golf ry Espoo Jääskentie
Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen