40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
|
|
- Johannes Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan rahoittamiseen sekä vammaisetuuksien ja eläkkeen saajan asumistuen rahoittamisesta. Eläketurva muodostuu työeläkkeestä sekä sitä täydentävästä kansaneläkkeestä. Työeläkkeen tehtävänä on turvata kohtuullinen toimeentulo ja kansaneläkkeen tehtävänä on turvata vähimmäistoimeentulo vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Eläkkeensaajia oli yhteensä , joista vanhuuseläkkeellä , perhe-eläkkeellä , työkyvyttömyyseläkkeellä , työttömyyseläkkeellä , osa-aikaeläkkeellä sekä muilla eläkkeillä Henkilön on mahdollista saada samanaikaisesti usean lajin mukaista eläkettä. Vuosina 2010 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2010 Yksityinen sektori Kunnalliset eläkkeet Valtion eläkkeet ,8 Muut julkiset yhteensä Työeläkkeet yhteensä Solita-eläkkeet Kelan eläkkeet Lakisääteiset eläkkeet yhteensä Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen vakuutusmaksuilla. Työeläkkeet ovat talousn ulkopuolella lukuun ottamatta valtion eläkkeitä, joiden rahoitus kuuluu valtiovarainministeriön pääluokkaan. Valtio osallistuu merimieseläkkeiden, yrittäjäeläkkeiden, maatalousyrittäjäeläkkeiden ja lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvän eläkkeen rahoitukseen. Kansaneläkkeet, yleiset perhe-eläkkeet ja takuueläkkeet rahoitetaan valtion varoista. Toiminnan laajuus Eläkkeen saajia Merimieseläkkeen saajia Maatalousyrittäjäeläkkeen saajia Yrittäjäeläkkeen saajia Tapaturmavakuutustapahtumia, maatalousyrittäjät Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan päivärahatapauksia, maatalousyrittäjät ja apurahansaajat Lapseneläkkeen saajia Leskeneläkkeen saajia Maahanmuuttajan erityistukea saavia keskimäärin (maksetaan 1.3. lukien takuueläkkeenä) Kansaneläkkeen saajia Takuueläkkeen saajia 1.3. lukien Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
2 Talousesitys Toiminnan laajuus Vakuutettujen lukumäärä MEL-vakuutettuja MYEL-vakuutettuja YEL-vakuutettuja MYEL-vakuutettuja apurahansaajia Tapaturmavakuutettuja maatalousyrittäjiä Toiminnan laajuus Keskimääräisiä eläkkeitä Keskimääräinen merimieseläke ( /kk) Keskimääräinen maatalousyrittäjäeläke ( /kk) Keskimääräinen yrittäjäeläke ( /kk) Keskimääräinen tapaturmaeläke ( /kk), maatalousyrittäjät Keskimääräinen leskeneläke ( /kk) Keskimääräinen maahanmuuttajan erityistuki ( /kk) maksetaan 1.3. lukien takuueläkkeenä Keskimääräinen kansaneläke ( /kk) Keskimääräinen takuueläke ( /kk), 1.3. lukien Toiminnan laajuus, eläkkeen saajan asumistuki ja vammaisetuudet Eläkkeensaajan asumistuki, saajat Maksetut eläkkeensaajan asumistuet, milj. 420,2 441,5 466,4 491,6 Eläkettä saavan hoitotuki, saajat Vammaistuki, saajat Ruokavaliokorvaukset, saajat Maksetut vammaisetuudet, milj. 531,6 554,9 586,4 600,0 Yksityisen työnantajan työsuhteessa olevat merimiehet on vakuutettu merimiesten eläkelain (MEL) mukaisesti. Itsenäisten liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä osan yrityksen omistajista on vakuutettava ansiotoimintansa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisesti ja maanviljelijöiden, kalastajien, apurahansaajien ja poronhoitajien maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaisesti. Valtio osallistuu näiden rahoitukseen. Valtio korvaa alle kolmivuotiaan lapsen hoidon ja opiskelun ajalta karttuvat eläkkeet. Työtapaturmasta ja ammattitaudista suoritetaan korvauksia tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaisesti työntekijöille ja maatalousyrittäjille. Korvauksia maksetaan muun muassa sairaanhoidosta ja ansionmenetyksestä. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki koskee niitä henkilöitä, joille MYEL-vakuutus on pakollinen. Tapaturmavakuutus rahoitetaan työnantajien tapaturmavakuutusmaksuin, mutta valtio osallistuu maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoitukseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
3 Talousesitys Omaeläkkeen lisäksi eläkettä voidaan maksaa perheenhuoltajan kuoltua. Yleisen perhe-eläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo perheenhuoltajan kuoltua. Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja alaikäiselle lapselle. Leskeneläkettä yhteensovitetaan laskennallisen omaeläkkeen kanssa. Kansaneläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo niille eläkkeensaajille, jotka eivät saa muuta eläkettä tai joiden muu eläketurva on vähäinen. Kansaneläkkeen määrä pienenee työeläketulojen kasvaessa, eikä kansaneläkettä jää maksettavaksi työeläkkeiden ylitettyä tietyn määrän. Eläkkeeseen voi kuulua myös eläkettä saavan hoitotuki, asumistuki ja lapsikorotus. Kansaneläkejärjestelmästä maksetaan myös työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea ja yksilöllistä varhaiseläkettä, jos henkilö ei saa muuta eläkettä tai eläke on pieni. Valtio rahoittaa eläkkeensaajan asumistuet ja vammaisetuudet kokonaisuudessaan. Eläkkeensaajan asumistuen tavoitteena on korvata pienituloisten eläkeläisten asumismenoja ja vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten ja pitkäaikaisesti sairaiden henkilöiden itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua. Vammaisetuuksia ovat eläkettä saavan hoitotuki, alle 16-vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen vammaistuki ja ruokavaliokorvaukset. 50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain (1290/2006) 152 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion osuus merimieseläkemenoista on 1/3. Tarven muutos Yhteensä talous talous tilinpäätös Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (määräraha) Momentille myönnetään euroa. 1) maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 135 :n ja 135 a :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 2) sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio korvaa maatalousyrittäjien eläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto eivät niihin riitä, ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion osuus on kuitenkin 1/3. Valtion osuuden etuusmenoista idaan vuonna olevan 77 %. Tarven muutos Yhteensä talous talous tilinpäätös Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää yrittäjän eläkelain (1272/2006) 140 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio korvaa yrittäjäeläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksurahasto ei niihin riitä. Yrittäjien maksuprosentin on vuonna oletettu olevan 23,3 % alle 53-vuotiaiden osalta ja 24,8 % 53- vuotiaiden ja sitä vanhempien osalta, jolloin vakuutusmaksutulo olisi euroa. Kokonaiseläkemenoksi idaan euroa. Valtion osuuteen vaikuttavat lisäksi YEL 10 :n 2 momentissa tarkoitetut avoimet maksut, joiden määräksi on itu euroa. Menosäästöpäätöksen tarkistaminen Tarven muutos 900 Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
4 Talousesitys talous talous tilinpäätös Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003) 8 :n mukaiseen valtion korvaukseen. S e l v i t y s o s a : Alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta myönnetyn eläkkeen aiheuttamat kustannukset korvataan kokonaan valtion varoista. Valtion korvaus maksetaan vuoden viiveellä. Talouson varattava määräraha koskee vuoteen kohdistuvia korvauksia. Tarven muutos 611 Yhteensä 611 talous talous tilinpäätös Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (määräraha) Momentille myönnetään euroa. 1) maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 15 :n ja 16 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 2) sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/1991) 10 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion välitön osuus kokonaiskustannuksista on 29,5 % ja maatalousyrittäjien osuus on 33,5 %. Perusturvaosuus rahoitetaan Kansaneläkelaitoksen ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kautta. Kansaneläkelaitoksen osuus on kokonaiskustannuksista 27,6 % ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen 9,4 %. Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille aiheutuvat kustannukset maksetaan kokonaan valtion varoista. Momentilta maksetaan myös apurahansaajille maksettavat tapaturmavakuutuksen mukaiset korvaukset ja sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta aiheutuvat kustannukset. Kuolevuus- ja elinaikamallinnuksen päivittäminen Tarven muutos 439 Yhteensä talous talous tilinpäätös Valtion osuus kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista (määräraha) Momentille myönnetään euroa. 1) kansaneläkelain (568/2007) :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 2) vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 53 :n mukaisten etuuksien maksamiseen 3) eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain (571/2007) 57 :n mukaisten etuuksien maksamiseen 4) maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 16 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 5) eräiden pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuesta annetun lain (39/2005) mukaisten vuosien etuuksien maksatuksen oikaisuun 6) takuueläkelain (703/2010) 36 :n mukaisen valtion osuuden maksamiseen 7) maahanmuuttajien erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaisten etuuksien maksatuksen oikaisuun. S e l v i t y s o s a : Valtio rahoittaa kansaneläkkeet, takuueläkkeet, perhe-eläkkeet, eläkkeensaajan asumistuet ja vammaisetuudet kokonaisuudessaan. Lisäksi valtio turvaa kansaneläkerahaston maksuvalmiuden. Hallitus antaa eduskunnalle talousesitykseen liittyvän esityksen laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta siten, että sitä jatketaan. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon euroa. Viitaten momentin selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon euroa vuoden indeksitarkistuksen aikaistuksesta johtuen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
5 Talousesitys Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon euroa kansaneläkkeen varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajan nostamisesta 63 vuoteen. Kun hallituksen esitykset on otettu huomioon kansaneläkevakuutuksen valtion osuudet, muut menot ja tulot vuonna ovat lta seuraavat (milj. euroa) Menot Kansaneläkemenot Takuueläke 157 Vammaisetuudet 600 Eläkkeensaajan asumistuki 492 Toimintamenot 74 Siirrot eläkevakuutusrahastoon 32 Yhteensä Tulot Omaisuuden tuotot 2 Valtion osuudet etuuksista Valtion osuus toimintakuluista 74 Rahoitusomaisuuden vähimmäismäärän turvaaminen (valtio) - Yhteensä Tarven muutos Työkyvyttömyyseläkkeen lepäämäänjättämislain jatkaminen (osatyökykyryhmä) -500 Varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajan nosto 63 vuoteen Vuoden indeksitarkistuksen aikaistaminen (ks. momentti ) Yhteensä talous talous tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet
40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n
Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut
30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden
Talousarvioesitys 2016. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005
Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan
Mela-turvaa omaiselle
Mela-turvaa omaiselle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia elämän eri
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisetuuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vammaisetuuksista annettua lakia. Leskeneläkkeenä
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys
HE 235/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia, kansaneläkelain
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
11.3 Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajat sairauden mukaan ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kelan vammaisetuudet 11.1 Maksetut vammaisetuudet 1990 2016 (24.3.2017) Kuvio Aineisto 11.2 Vammaisetuuksien saajat 1990 2016 (24.3.2017) Kuvio Aineisto 11.3
SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...
Talousarvioesitys 2015. 70. Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
VILRA-SOPIMUS 8.11.2010
VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen (1.1.2011 lukien Keva), Kansaneläkelaitoksen, Kirkon
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä
50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.
Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti
Lisätietoja: 06.05.2009 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti vuonna 2008 Vuosina 2001 2007 sekä kansaneläkkeensaajien lukumäärä,
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Annika Juurikko
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Annika Juurikko 8.11.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS SAIRAUSVAKUUTUSMAKSUJEN MAKSUPROSEN- TEISTA VUONNA 2019 1 Toimivalta Sairausvakuutuksen rahoituksesta
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus
Vammaisetuudet Vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten tai pitkäaikaisesti sairaiden selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Vammaisetuuksia ovat: Alle 16-vuotiaan
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 98/2002 vp valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle annetun lain kumoamisesta sekä kansaneläkelain 59 :n ja sairausvakuutuslain 59 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen toimintakertomus 2009
1 (11) Hallituksen toimintakertomus 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) 40. toimintavuosi. Melalla oli vuoden 2009 lopussa asiakkainaan 81 146 MYEL-vakuutettua maatalousyrittäjää
Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä
50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.
HE 209/2005 vp. Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.
HE 209/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkelaiksi ja laiksi vammaisetuuksista sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan annettavaksi
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta,
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)
Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 HELSINKI 5.1.2005 puh. (09) 680 401 fax (09) 604 714 1(13) INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN 1. Lakisääteisessä
5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016
Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
VILRA-SOPIMUS
VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen, Kansaneläkelaitoksen, Kirkon keskusrahaston ja Eläketurvakeskuksen
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille 31.5.2012 Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
20. (29.60) Ammatillinen koulutus
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen
120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies Pekka Humalto
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies Pekka Humalto 3.11.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS SAIRAUSVAKUUTUSMAKSUJEN MAKSU- PROSENTEISTA VUONNA 2016 1 Toimivalta Sairausvakuutuksen
Hallituksen toimintakertomus 2010
1 (10) Hallituksen toimintakertomus 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) 41. toimintavuosi. Melan asiakkaana oli vuoden lopussa 78 558 MYEL-vakuutettua ja 96 176 MATA-vakuutettua
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
Talousarvioesitys Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta
Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan köyhyysryhmä 20.10.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,
OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007
80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka
8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 233/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 233/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kansaneläkelain ja
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
HE 147/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle työnantajan kansaneläkemaksun poistamista koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia, työnantajan sosiaaliturvamaksusta
Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva
Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
Mela-turvaa myös vapaa-ajalle
Mela-turvaa myös vapaa-ajalle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia elämän
Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta
Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 189/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun maksuprosentista annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ