OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus. tilikaudelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2013 31.12.2013"

Transkriptio

1 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta

2 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot Jäsenet 3 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA Yleistä Työttömyyspäivärahat Työttömyyspäivärahan saajat järjestökohtaisesti sekä saajien osuus järjestön jäsenkunnasta Hylätyt päivärahahakemukset Hylkäys- ja lakkautuspäätökset Vuorottelukorvaukset Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Muutoksenhaku Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Vakuutusoikeus TALOUS 4.1 Etuusmenojen rahoitus Jäsenmaksut Tasoitusrahasto Sijoitustoiminta Tilinpäätös HALLINTO 5.1 Kassan kokous Kassan hallitus Tilintarkastajat Kassan toimisto ja henkilökunta TILIKAUDEN AIKAISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ MUU TOIMINTA 8.1 Edustukset Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö EU-säädöstyöryhmä Työttömyyskassojen tukikassa Kelan työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto Tiedotus TULEVA TOIMINTA 9.1 Yleistä Opettajien Työttömyyskassa 17

3 3 1. YLEISTÄ Finanssivalvonnasta saadun ennakkotiedon mukaan vuonna 2013 kaikki työttömyyskassat maksoivat jäsenilleen ansiopäivärahaa yhtensä noin 2,36 mrd. euroa yhteensä jäsenelle. Maksettuja päiviä oli yhteensä hieman yli 35 miljoonaa päivää, ja keskimääräinen päiväraha oli 66,97 euroa päivässä. Ansiopäivärahoista noin 306 milj. euroa maksettiin aktiivitoimenpiteen eli työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Tällaisen työllistymistä edistävän palvelun perusteella ansiopäivärahaa sai hieman alle jäsentä, ja maksettuja päiviä oli yhteensä noin 3,7 miljoonaa. Ansiopäiväraha aktiiviajalta oli korkeampi kuin keskimääräinen päiväraha, hieman alle 84 euroa päivässä. Vuorottelukorvausta toimintavuonna kaikki työttömyyskassat maksoivat yhteensä noin 115 milj. euroa yhteensä hieman alle jäsenelle. Keskimääräinen vuorottelukorvaus oli 57,53 euroa päivässä. Keskimääräinen vuorottelukorvauspäivien määrä oli 100 päivää/vuorottelija. 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 2.2 Jäsenet Opettajien Työttömyyskassan sääntöjä ei muutettu toimintavuonna. Sääntöjen mukaan kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain 1 luvun 8 :ssä tarkoitettu palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka - toimii opetus- ja kasvatusalalla opettajan tai siihen verrattavassa työssä tai - toimii opetus- ja sivistystoimen asiantuntijatehtävissä tai - on suorittanut psykologian maisterin tutkinnon tai alan vastaavan ylemmän korkeakoulututkinnon tai - on hyväksytty suorittamaan psykologian maisterin tutkintoa ja työskentelee psykologin ammattiin valmentavassa tai siihen rinnastettavassa palkkatyössä tai - toimii opetus- tutkimus- tai niitä tukevissa tehtävissä yliopistossa, korkeakoulussa, Suomen Akatemiassa tai tutkimuslaitoksessa tai - suorittaa edellä mainittujen alojen edunvalvontatyötä. Opettajien Työttömyyskassan jäsenmäärä oli ja jäseniä oli Jäsenmäärä kasvoi kertomusvuoden aikana 744 henkilöllä eli 0,68 %:lla. 1 Seuraavassa jäsenet järjestöittäin. OAJ:n yleissivistävät opettajat OAJ-YSI Opettajien ammattiyhdistyspiirit Finlands Svenska Lärarförbund FSL Lastentarhanopettajaliitto LTOL Jäsenmäärä kasvoi 215 henkilöllä välillä ja 750 henkilöllä välillä

4 4 OAJ:n Ammatilliset opettajat Ammatilliset opettajat AO Suomen kauppa- ja kulttuuriopettajat SKO Suomen musiikinopettajien liitto SMOL Aikuisopettajien liitto AKOL Teknillisten oppilaitosten opettajainliitto TOOL Liike- ja eritysalojen opettajat LEO 717 KSOLLI ry 194 Yliopistonlehtorien liitto YLL Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL 843 Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat, Opsia ry 89 OAJ ja sen valtakunnalliset jäsenyhdistykset yhteensä Tieteentekijöiden liitto TTL Suomen Psykologiliitto Professoriliitto Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry 210 Yhteensä sekä ammattiliittoihin kuulumattomia jäseniä OAJ:n henkilökuntayhdistyksen Henky ry:n jäseniä 79 Kaikki kassan jäsenet yhteensä VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA Yleistä Opettajien Työttömyyskassa maksoi vuonna 2013 kahta eri etuutta: työttömyyspäivärahaa ja vuorottelukorvausta. Työttömyyspäivärahaa puolestaan maksettiin joko työttömyyden vuoksi (sisältäen lomautukset ja ns. lisäpäivät) tai työllistymistä edistävään toimenpiteeseen osallistumisen perusteella. Työllistymistä edistäviä toimenpiteitä ovat mm. omaehtoinen opiskelu ja työvoimapoliittinen aikuiskoulutus. Etuuden maksamisesta säädetään työttömyysturvalaissa ja vuorotteluvapaalaissa. Etuuksia koskeviin säännöksiin ei tullut merkittäviä muutoksia toimintavuonna. Peruspäivärahan tason nousu ja tästä automaattisesti seuraava ansio-osan laskukaavassa tehty tulorajan tarkistus vaikuttivat kuitenkin osaltaan maksettavien päivärahojen suuruuteen. Etuuksia maksettiin yhteensä noin 83 miljoonaa euroa. Menon jakautumista kuvataan osioissa

5 5 3.2 Työttömyyspäivärahat Työttömyyspäiväraha Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 75,54 71,74 66,32 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 69,02 65,98 60,89 Joista lomautusten perusteella maksettu - euroa henkilöä maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 87,95 77,77 65,84 Toimintavuoden merkittävin muutos edeltäneeseen vuoteen nähden on keskimääräisen päivärahan maksukauden lyhentyminen. Tämä johtuu siitä, että työttömyyden perusteella ansiopäivärahaa saaneiden jäsenten määrän kasvu perustui valtaosalta lomautuksiin, jotka Opettajien Työttömyyskassan jäsenillä ovat olleet lyhyitä. Vaikka maksettujen etuuspäivien yhteenlaskettu määrä nousi hieman, keskimääräinen maksettu kausi lyhentyi ollen vuonna 2013 noin 79 päivää (vuonna 2012 noin 88 päivää). Keskimääräisen maksetun ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan suuruus vuonna 2013 (69,02 euroa brutto) on 3,04 euroa suurempi päivää kohden kuin vuonna Keskimääräisen maksetun etuuden nousu on siis noin 4,6 prosenttia. Keskimääräiseen perustepalkkaan perustuva täysi ansiopäiväraha nousi vuodesta 2012 vuoteen 2013 bruttona 3,80 euroa/päivä. Yksi huollettava oli 18 %:lla, kaksi 20 %:lla ja useampi lapsi 10 %:lla työttömyyspäivärahaa saaneista. Vuonna 2013 kassan maksamaa ansiopäivärahaa saaneiden henkilöiden määrä nousi henkilöllä vuoteen 2012 verrattuna. Lomautuksen vuoksi työttömyysetuuden hakijana olleiden määrä nousi 852 hakijalla. Lomautusjaksot ovat pääosin olleet lyhyitä. Työttömyyspäivärahan saajista 79,4 % oli naisia kun kassan koko jäsenistöstä 74,7 % on naisia. Maksettujen eurojen määrä nousi 20 %:lla vuoteen 2012 verrattuna. Maksettujen päivien määrä nousi 4,5 %:lla. Työttömyyspäivärahan normaali enimmäisaika 500 päivää täyttyi 103 jäsenen kohdalla (362 jäsentä vuonna 2012 ja 321 jäsentä vuonna 2011). Ansiopäivärahan lisäpäivillä oli vuonna 2013 yhteensä 280 henkilöä. Opetusalan työttömyys on joka vuosi ollut suurimmillaan kesäkuukausien aikana. Kausivaihtelu johtuu määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden suurehkosta osuudesta. Tämä näkyy osaltaan myös maksuja saaneille henkilöille kertyneiden 500 päivän enimmäisaikalaskurin päivien

6 6 lukumäärässä. Noin 50 prosentille vuonna 2013 työttömyyspäivärahaa saaneista maksettiin päivärahaa alle 60 päivältä. Noin 69 prosentilla maksuja saaneista oli 500 päivän laskuriin kertynyt vuoden loppuun mennessä alle 130 päivää. Sekä päivärahan maksaminen neljän kalenteriviikon tai kuukauden erissä jälkikäteen että käsittelyaika vaikuttavat siihen, että työttömyys tilastoituu maksatukseksi pienellä viiveellä. Tästä syystä kesäkuukausien suurempi työttömyys näkyy saajien lukumäärän kasvuna vasta heinä-syyskuussa. Seuraavasta taulukosta näkyy työttömyyspäivärahaa saaneiden henkilöiden määrä kuukausittain vuosina Osiossa saajat on purettu järjestökohtaisesti koko vuoden saajamäärien perusteella. Työttömyyspäivärahan saajien osuus kassan koko jäsenistöstä on vuonna 2013 ollut henkeä, mikä vastaa 9,5 %:ia koko jäsenistöstä. Luvut ovat merkittävän suuria. Kaikkien saajien osuuteen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi edellä kuvattu kausivaihtelu: eniten päivärahan saajia oli elokuussa (6 706 henkeä), vähiten joulukuussa (2 848 henkeä) keskiarvon ollessa henkeä.

7 Työttömyyspäivärahan saajat järjestökohtaisesti sekä saajien osuus järjestön jäsenkunnasta Työttömyyspäivärahan saajien osuus jäsenmäärästä vaihtelee järjestökohtaisesti. Seuraavassa taulukossa on todettu saajien lukumäärä järjestöittäin sekä saajien osuus järjestön vuoden alun jäsenmäärästä toimintavuosina 2013 ja OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ YSI LTOL FSL SKO TOOL SMOL YLL AKOL Saajat Jäsenmäärä Osuus jäsenistä ,1 % 6,0 % 6,8 % 7,7 % 5,2 % 12,1 % 7,6 % 22,9 % ,7 % 4,6 % 5,9 % 6,9 % 3,5 % 12,0 % 6,9 % 21,9 % OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ Opsia OAJ/ AO** LEO KSOL SOOL YHT Saajat * 120 * Jäsenmäärä Osuus jäsenistä ,5 % 7,9 % * 14,2 % * 9,6 % ,7 % 5,4 % * 11,8 % * 8,4 % TTL PSYK. PROF. SAJO YKS. JÄS Henky ry. Kaikki YHT. Saajat * Jäsenmäärä Osuus jäsenistä ,4 % 5,7 % 1,3 % * 8,2 % 0,0% 9,5 % ,5 % 4,6 % 1,1 % * 7,2 % 0,0% 8,3 % * saajia 1-9 henkilöä ** Ammatillisten oppilaitosten opettajat AOO, Luonnonvara-alojen opettajat LUOVA sekä Sosiaali- ja terveysalan opettajat STO yhdistyivät Ammatilliset opettajat AO ry:ksi.

8 Hylätyt päivärahahakemukset Hylkäys- ja lakkautuspäätökset Työttömyysturvalain mukaisia hylkäys- ja lakkautuspäätöksiä tehtiin yhteensä Niistä perustui työ- ja elinkeinotoimiston lausuntoon. TE-toimiston lausuntoon perustuneet päätökset: Ei ole työnhakijana 606 Ei hae kokoaikatyötä 14 Ei ole työtön työ- ja elinkeinotoimiston lausunto 281 Estynyt olemasta työmarkkinoilla 8 Ei työmarkkinoilla kuutta viikkoa 6 kuukauden aikana 1 Työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssään 16 Päätoiminen opiskelija 40 Ei ole työmarkkinoiden käytettävissä - Työttömyyskassan antamat muut päätökset: Työkyvyttömyyden perusteella (mm. sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke) 244 Muu estävä etuus (mm. eläke, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha) 150 Työnantajan maksama korvaus (mm. lomakorvaus, vuosiloma-ajan palkka, taloudellinen etuus) 398 Työaika estää sovitellun päivärahan maksamisen Päivärahaa ei jäänyt maksettavaksi sovitellun työtulon vuoksi Jäsenyys- tai työssäoloehto ei ole täyttynyt 123 Omavastuuaikaan liittyvät hylkäyspäätökset 431 Muut syyt (mm. ei antanut tarvittavia tietoja, hakemus myöhästynyt) 795 Ansiopäivärahan jonkin korotusosan enimmäisaika täyttynyt päivän enimmäisaika täyttynyt päivän enimmäisaika täyttynyt yli 60-vuotiaalla vuoden täyttäminen 20 Ylläpitokorvaus hylätty 3 TE-toimiston asettama korvaukseton aika eli karenssi (mm. eronnut työstä, kieltäytynyt työstä tai koulutuksesta). 140 Kielteiset päätökset yhteensä 6 994

9 9 3.4 Vuorottelukorvaukset Vuorottelukorvaus Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 70 % 62,64 60,77 53,38 - josta laskennallinen päiväraha 80 % 71,59 69,45 61,01 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 64,78 62,35 56,17 Vuonna 2013 vuorotteluvapaata käyttävien jäsenten määrä pysyi lähes ennallaan. Vuorottelukorvauksen saajista 51 prosentilla oli työhistoriaa yli 25 vuotta ja näin oikeus korkeampaan vuorottelukorvaukseen (80 % ansiopäivärahasta). Vuorotteluvapaalain mukaisia hylkäys- ja lakkautuspäätöksiä annettiin yhteensä Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 91,60 87,22 84,32 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 82,37 78,22 75,10 Koulutukseen osallistumisen perusteella maksettavan ansiopäivärahan saajien määrä laski vuoteen 2012 verrattuna, samoin laski maksettujen päivien ja eurojen määrä. Keskimääräinen päiväraha nousi 4,38 euroa.

10 Muutoksenhaku Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Vuonna 2013 annettiin kaikista etuuslajeista yhteensä päätöstä. Näistä työttömyysturvaa koskevia myönteisiä päätöksiä oli yhteensä ja kielteisiä Vuorottelukorvausta koskevia päätöksiä annettiin yhteensä Takaisinperintäpäätöksiä annettiin 655 kappaletta. Työttömyyskassan antamista päätöksistä tehtiin vuonna 2013 yhteensä 150 valitusta, eli 25 valitusta vähemmän kuin vuonna Valitukset jakautuivat aihealueittain seuraavasti: Työvoimapoliittiset asiat Aihe kpl Päätoiminen opiskelija 20 Kieltäytynyt/eronnut työstä/koulutuksesta/toimenpiteestä 21 Ei työtön/ei työnhakijana 14 Työllistyy yrityksessä/omassa työssä 5 Muu työvoimapoliittinen syy 11 Yhteensä 71 Sosiaalipoliittiset asiat Aihe kpl Sovittelu 21 Lomakorvauksen jaksottaminen 1 Etuuden perusteena oleva palkka/ sos.etuuden suuruus 14 Työssäoloehto 3 Omavastuuaika 3 Takaisinperintä (ei perustevalitusta) 9 Jäsenyys, alku ja päättyminen 6 Työnantajan maksama taloudellinen etuus 2 Ei toimittanut tarvittavia tietoja 2 Korotettua ansio-osaa ei maksettu 3 Muut 15 Yhteensä 79 Kaikki yhteensä 150 Oikaisupäätöksiä valitusten johdosta annettiin 48 kpl. Oikaisupäätöksistä 17 annettiin, koska valituksen yhteydessä saatiin uutta selvitystä aiempaan verrattuna. Työvoimapoliittisen lausunnon muuttaminen myönteiseksi valitusvaiheessa oli perusteena oikaisupäätökselle 18 tapauksessa. Oikaisupäätöksistä 8:n voidaan katsoa kokonaisuudessaan johtuneen työttömyyskassan virheestä valituksenalaisessa päätöksessä. 5 valituksen käsittely päättyi jäsenmaksujen maksamiseen valitusaikana tai työttömyyskassan luovuttua takaisinperinnästä. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta käsitteli toimintavuoden aikana yhteensä 94 kassan jäsenen valitusta (tilastoitu sen mukaan, milloin

11 muutoksenhakulautakunnan päätös on postitettu). Valitusten käsittelyaika työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa oli edelleen arviolta noin 6,5 kuukautta. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen yhteensä 77 tapauksessa, jätti valituksen tutkimatta 6 tapauksessa, kumosi (ja osittain palautti asian työttömyyskassalle uudelleen käsiteltäväksi) 6 tapauksessa, muutti kassan päätöstä 1 tapauksessa ja hyväksyi valituksen 2 tapauksessa. Kumotut ja käsiteltäväksi palautetut tapaukset: Kumotuista päätöksistä kahden perusteena oli päätoiminen opiskelu. Loput neljä päätöstä koskivat takaisinperintää, sovitteluperustetta, palkanmääritystä ja muuta työvoimapoliittista syytä. Muutetut päätökset: Vakuutusoikeus Muutettu päätös liittyi takaisinperintäasiaan. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta oli päätöksellään kohtuullistanut takaisinperinnän määrää. Hyväksytyt valitukset: Muutoksenhakulautakunta hyväksyi toimintavuoden aikana 2 kassan antamaan päätökseen kohdistunutta valitusta. Molemmat valitukset kohdistuivat suoraan työvoimapoliittiseen lausuntoon. Toinen tapauksista koski päätoimista opiskelua, jossa kassa puolsi valituksen hyväksymistä ja toinen työvoimapoliittista karenssia, joka jätettiin valituselimen ratkaistavaksi. Vuoden 2013 aikana vakuutusoikeuteen valitettiin 11 työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksestä (tilastoitu sen mukaan, milloin valitus saapunut Opettajien Työttömyyskassaan). Kaikissa valituksissa jäsen haki muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja kaikki valitukset toimitettiin vakuutusoikeuden tutkittavaksi. Aiheet olivat seuraavat: Päätoiminen opiskelija 3 Takaisinperintä 4 Eronnut työstä 1 Muu syy 1 Muu työvoimapoliittinen asia 2 Yhteensä Vakuutusoikeus käsitteli toimintavuonna 12 valitusta (tilastoitu sen mukaan, milloin vakuutusoikeuden päätös on postitettu). 12 tapauksessa valitus hylättiin ja kahdessa tapauksessa valitus jätettiin tutkimatta.

12 12 4. TALOUS 4.1 Etuusmenojen rahoitus 4.2 Jäsenmaksut 4.3 Tasoitusrahasto Työttömyysturvan rahoitukseen ei tullut merkittäviä muutoksia vuonna Valtio maksaa peruspäivärahaa vastaavan suhteellisen osuuden työttömyyspäivärahoista, vuorottelukorvauksista ja koulutusaikaisista etuuksista. Kassan oma osuus etuusmenoista on 5,5 %. Loput etuusmenoista rahoitetaan Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) varoista. Lisäpäiväoikeuden perusteella maksettaviin etuuksiin ei makseta valtionosuutta, vaan TVR vastaa 94,5 %:sta ja kassa 5,5 %:sta etuusmenoa. Hallintokuluihin saadaan sekä valtion että TVR:n osuutena peruspäivärahaa (32,46 euroa vuonna 2013) vastaava määrä kutakin alkavaa 100 jäsentä kohti sekä 0,35 % niistä kassan viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana maksamista työttömyyspäivärahoista, lomautusajalta maksetuista päivärahoista, koulutuksen perusteella maksetuista etuuksista ja vuorottelukorvauksista, joihin suoritetaan valtionosuus. Lisäksi kassoille maksetaan hallintokulukorvauksena 2 euroa jokaisesta valituskelpoisesta myönteisestä ja kielteisestä ansiopäiväraha- ja ansiotukipäätöksestä. Opettajien työttömyyskassa sai vuodelta 2013 valtion ja TVR:n osuutena hallintokuluihin ,50 euroa mikä on 23,78 % kertomusvuonna toteutuneista hallintokuluista. Työttömyyskassan jäsenmaksu on Finanssivalvonnan vahvistama euromääräinen kuukausijäsenmaksu. Vuonna 2013 jäsenmaksun suuruus oli jäsentä kohti 5,20 euroa/kk (yhteensä 62,40 euroa/vuosi), eli korotusta vuoteen 2012 oli 0,20 euroa/kk. Järjestöt perivät työttömyyskassan jäsenmaksun jäseneltä ay-jäsenmaksuperinnän yhteydessä ja työttömyyskassan jäsenmaksuosuus tilitetään Opettajien Työttömyyskassalle kuukausittain. Jäsenmaksutilitys on tapahtunut ajallaan. Järjestöihin kuulumattomat jäsenet suorittavat itse jäsenmaksun suoraan kassalle. Työttömyyskassalain 20 mukaan työttömyyskassalla tulee olla tasoitusrahasto, jonka vähimmäis- ja enimmäismäärän vahvistaa Vakuutusvalvontavirasto. Tilikauden ylijäämä siirretään tasoitusrahastoon. Tilikauden alijäämä katetaan vastaavasti tasoitusrahastosta työttömyyskassalain 22 mukaisesti. Kassa voi omilla päätöksillään kerätä tai purkaa tasoitusrahastoa ja siten tasata suhdannevaihteluista johtuvia jäsenmaksutason muutoksia. Tasoitusrahaston vähimmäismäärä on 100 % kassan omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Tasoitusrahaston enimmäismäärä on 400 % kassan omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Kassan tasoitusrahaston suhdetta enimmäis- ja vähimmäismääriin tarkastellaan vahvistettaessa seuraavan vuoden jäsenmaksua.

13 Vuoden 2013 omalla vastuulla olevilla etuusmenoilla ja hallintokuluilla laskettuna Opettajien Työttömyyskassan tasoitusrahaston vähimmäismäärä olisi 8,25 milj. euroa ja enimmäismäärä vastaavasti 33,0 milj. euroa. Kassan tasoitusrahasto on vuoden 2013 tulos huomioiden ,28 euroa, mikä on 156,6 % omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Koska kassan omalla vastuulla olevat menot ylittyivät toimintavuodelle talousarviossa arvioidun, ja ylijäämästä huolimatta tulos näin ollen alitti budjetoidun, tasoitusrahaston rahoitusaste alenee enemmän kuin toimintavuoden talousarviota tehtäessä ennustettiin (talousarvion mukainen rahoitusaste 166,30). Näin siitä huolimatta, että jäsenmaksua korotettiin toimintavuodelle. Menojen kasvun arvioidaan johtuvan osittain lomautusten määrän kasvusta. Saajamäärän kokonaiskasvu oli yli 1000 jäsentä vuoteen 2012 verrattuna Jäsenmaksu EUR/vuosi 60,00 60,00 62,40 Tilikauden tulos Tasoitusrahasto % 181,54 170,16 156, Sijoitustoiminta 4.5 Tilinpäätös Työttömyyskassan sijoitustoiminta on toimintavuotena perustunut vuonna 2011 hyväksyttyyn sijoitussuunnitelmaan, jota muutettiin 2013 syksyllä. Sijoitussuunnitelmassa pääoman turvaavuus on etusijalla tuotto-odotuksiin nähden. Toimintavuonna kassanjohtaja valtuutettiin uusimaan tai jättämään uusimatta eräät määräaikaistalletukset kassan kulloisenkin likviditeettitarpeen mukaan. Uusissa sijoituspäätöksissä on noudatettu hajauttamisen periaatetta mahdollisuuksien mukaan. Tarjoukset on pyydetty vähintään kolmelta toimijalta. Sijoitustoiminnan tuotot vuonna 2013 olivat arvonalennukset huomioiden yhteensä ,37 euroa. Toimintavuoden tilinpäätös osoittaa ,72 euron ylijäämää (talousarviossa tulos euroa). Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä siirretään tasoitusrahastoon työttömyyskassalain 20 :n mukaisesti. Yksityiskohtaiset tilinpäätöstiedot ilmenevät liitteenä olevasta tuloslaskelmasta ja taseesta.

14 14 5. HALLINTO 5.1. Kassan kokous Kassan varsinainen kokous pidettiin kassan toimistossa Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 10 :n mukaiset asiat. Kokouksessa oli läsnä 12 kassan jäsentä. 5.2 Kassan hallitus 5.3 Tilintarkastajat Kassan varsinaisessa kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet viiden erovuorossa olleen sijalle. Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Jaana Alaja OAJ/YSI Christer Jakobsson OAJ/FSL Marja Hänninen-Helin OAJ/YSI Eva-Stina Törnroos OAJ/YSI Sauli Jaara OAJ/OAO Nils-Erik Mattjus OAJ/OAO Paula Kohtanen OAJ/LTOL Merja Lindholm OAJ/LTOL Timo Kraft OAJ/OAO Reijo Viitanen OAJ/OAO Merja Lehtonen OAJ/YSI Markku Tikkanen OAJ/YSI Kaj Raiskio OAJ/YSI Susanna Savander OAJ/YSI Niku Tuomisto OAJ/YSI Pasi Pesonen OAJ Jussi Vauhkonen TTL Leena-Maija Åberg-Reinke TTL Kassan varsinaisessa kokouksessa 2014 ovat erovuorossa seuraavat neljä hallituksen jäsentä varajäsenineen: Marja Hänninen-Helin, Sauli Jaara, Paula Kohtanen ja Merja Lehtonen. Vuoden 2013 järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Niku Tuomiston Karkkilasta ja varapuheenjohtajaksi Kaj Raiskion Pälkäneeltä. Hallitus nimesi myös työvaliokunnan, jossa toimivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kassanjohtaja. Hallituksen sihteerinä on toiminut kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. Kassan hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana yhdeksän kertaa ja työvaliokunta kahdeksan kertaa. Tilintarkastajina ovat toimineet KHT Pasi Hirvonen ja KHT Tiina Lind. Varatilintarkastajina ovat toimineet KHT Harri Pärssinen sekä KHT Johanna Winqvist-Ilkka. 5.4 Kassan toimisto ja henkilökunta Työttömyyskassa on toiminut Keskinäiseltä Eläkevakuutusyhtiöltä Eteralta vuokratuissa tiloissa osoitteessa Pasilankatu 4 B, Helsinki.

15 15 Kassan henkilökunta vuonna 2013 Marjaana Maisonlahti, kassanjohtaja Juha Toivonen toimistopäällikkö ja kassanjohtajan sijainen Tuija Häkkinen, talouspäällikkö Muuta henkilökuntaa kassan palveluksessa vuonna 2013 oli 34 henkeä, joista 11 työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa vuosilomakaudella. Määräaikaisista työntekijöistä 4 jatkoi osa-aikatyössä syksyllä Toimintavuonna käytössä olleiden henkilötyövuosien määrä oli 26,1 (vs. 24,8 / 2012). 6. TILIKAUDEN AIKAISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT Toimintavuonna työttömyyskassa on osallistunut maksatusjärjestelmän kehitystyöhön. Lisäksi toimintavuonna hankittiin sähköistä jäsenpalvelua varten palvelun uusi versio, jonka käyttöönotto siirtyi vuodelle ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ Maksatuksen kehitys Työttömyyskassan toimintaa on useiden vuosien ajan voitu pitää jokseenkin vakiintuneena. Jäsenistö on työssä pääasiassa julkisella sektorilla, joten talouden suhdannevaihtelut eivät välittömästi heijastu jäsenistön työllisyyteen. Toimintavuonna kuntatyönantajien ja muiden oppilaitosten ratkaisut ovat jo johtaneet aiempaa suurempaan lomautettujen jäsenten määrään, ja erityisesti ammatillisen koulutuksen puolella työsuhteita on myös päättynyt. Työttömyyskassan hallinnon käsitys on, että muutokset jäsenten työllisyydessä tulevat jatkumaan. Erityisesti lomautukset ja työsuhteiden irtisanomiset ovat muutoksia, joista on mahdollista saada ennakkotietoa. Sen sijaan määräaikaisuuksien kestoissa tapahtuvat muutokset ja mahdolliset osa-aikatyön työajan alentumiset ovat muutoksia, joista ennakkotietoa on vaikeampi saada. Opettajien Työttömyyskassa on edelleen sidosryhmiensä avulla jatkanut päätöksenteon seuraamista, jotta muutoksiin jäsenistön työllistymisessä pystytään varautumaan. Muutoksiin on varauduttu myös lisärekrytoinneilla, mitä tarvittaessa myös jatketaan. Rahoituksen kehitys Opettajien Työttömyyskassan kuten kaikkien työttömyyskassojen toiminnan kannalta nykyisen ansioturvan rahoitusjärjestelmän säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeä periaate. Erityisesti valtionosuus- ja vakuutusmaksujärjestelmän nykyisen jakauman säilyttäminen on keskeinen oikeudenmukaisuuskysymys. Työmarkkinoilla tapahtuvien muutosten maksuvelvoite ei saa siirtyä työntekijöiden kannettavaksi. Kassan tasoitusrahaston rahastointiasteen kehitys on ollut kasvultaan hidastuva ja jatkoi toimintavuonna jo vuonna 2012 alkanutta laskua. Rahoitusaste ja likviditeetti ovat edelleen tasolla, jolla pystytään turvaamaan kassan toiminta myös etuusmenojen kasvaessa, jos kasvu tapahtuu maltillisesti. Toimintavuoden 2011 päättyessä tavoitteeksi asetettu rahoitusasteen nostaminen on osoittautunut

16 toimintaympäristössä haasteelliseksi, etenkin kun jäsenmaksu on euromääräinen, eikä näin ollen automaattisesti seuraa palkkatason nousua. Rahoitusaste laski toimintavuonna, vaikka jäsenmaksua korotettiinkin. Tilanteessa, jossa menojen arvioidaan kasvavan sekä etuuksien maksamisen että henkilöstökulujen puolella (lisärekrytointipäätös loppuvuonna 2013), jäsenmaksua päätettiin edelleen korottaa vuodelle Tavoitteeksi pidemmällä aikavälillä on edelleen asetettava rahastointiaste, jossa tasoitusrahaston suuruus vastaisi kassan omalla vastuulla olevaa 2,5 vuoden menoa MUU TOIMINTA 8.1 Edustukset Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö toimii valtakunnallisena työttömyyskassojen yhteenliittymänä, edistää kassojen työskentelyä sekä tekee esityksiä, järjestää koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia ja antaa lausuntoja työttömien sosiaaliturvan ja työttömyyskassalain kehittämiseksi. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti toimi yhteisjärjestön hallituksen varsinaisena jäsenenä. Vuosikokous pidettiin EU-säädöstyöryhmä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön EU-säädöstyöryhmä kerää tulkintatietoa EUkysymyksistä, suunnittelee koulutustilaisuuksia työttömyyskassojen EU-/ETA vastaaville käsittelijöille, valmistelee tulkintasuosituksia ETA-kysymyksissä, seuraa EU-lainsäädännön valmistelua, ja valmistelee ja ylläpitää kuvauksia EU-maiden työttömyysturvajärjestelmistä. Marjaana Maisonlahti on jäsenenä EU-säädöstyöryhmässä Työttömyyskassojen tukikassa Työttömyyskassojen tukikassa on kassojen perustama rahasto, jonka tarkoituksena on tasoittaa äkillisestä työttömyyden lisääntymisestä johtuvaa taloudellista rasitusta eri kassojen välillä. Tukikassan varoista voidaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti suorittaa työttömyyskassoille varoja tilinpäätösvajauksen täyttämiseksi. Työttömyyskassojen tukikassan edustajiston varsinainen kokous pidettiin Opettajien Työttömyyskassaa kokouksessa edusti Tuija Häkkinen Kelan työttömyysturva-asiain neuvottelukunta Marjaana Maisonlahti toimi Akavan edustajana Kansaneläkelaitoksen työttömyysturva-asiain neuvottelukunnassa.

17 Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto 8.2 Tiedotus Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto toimii sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Työjaostossa käsitellään Finanssivalvonnan valmistelemia lain soveltamisohjeita työttömyyskassoille. Marjaana Maisonlahti edusti akavalaisia työttömyyskassoja neuvottelukunnan työjaostossa. Toimintavuonna työttömyyskassa on jatkanut omilla verkkosivuillaan tapahtuvan tiedottamisen kehittämistä. Lisäksi työttömyyskassa tiedottaa edelleen jäsenjärjestöjen lehdissä ja verkkosivuilla sekä jäsenille henkilökohtaisesti lähetetyissä tiedotteissa. Toimintavuonna työttömyyskassa on myös osallistunut jäsenjärjestöjen toimi- ja luottamushenkilöiden kouluttamiseen työttömyysturva-asioissa. Tiedotuksesta vastaava toimihenkilö on kassanjohtaja. 9. TULEVA TOIMINTA 9.1 Yleistä Toimintavuonna valmisteltu ja vuoden 2014 alusta lukien voimaan tulivat työttömyysturvalain muutokset, joiden tavoitteena on hallitusohjelman perusteella lainsäädännön selkiyttäminen, ja toisaalta ns. raamisopimuksessa sovittujen työllistymistä tukevien tavoitteiden toteuttaminen. Näillä muutoksilla on suuri merkitys paitsi jäsenten toimeentuloon myös kaikkien työttömyyskassojen toimintaan. Toimintavuoden alusta voimaan tullut työvoimahallinnon uudistus vaikuttaa omalta osaltaan edelleen kassojen toimintaan. Työvoimahallinnossa olevan erityisosaamisen turvaaminen ja käyttäminen muutoksista huolimatta on keskeisessä asemassa jäsenistön oikeusturvan kannalta. Takautuvat lausunnot vaarantavat jäsenten luottamuksen työttömyyskassojen toimintaan ja heikentävät näin ollen koko työttömyysturvajärjestelmän uskottavuutta. 9.2 Opettajien Työttömyyskassa Kohtuullisen käsittelyajan turvaaminen muuttuvassa työllisyystilanteessa on tulevien toimintavuosien keskeinen tavoite. Käsittelyaikatavoitteissa pysymistä yhdessä virheettömän käsittelyn kanssa turvataan paitsi henkilöstöratkaisuilla ja työprosessien arvioinnilla myös perehdytykseen panostamalla. Työttömyyskassan toimintaa pyritään kehittämään jäsentyytyväisyyskyselyn tulosten perusteella. Erityiseksi painopisteeksi kyselyn tulokset nostivat sähköiset palvelut. Lisäksi tulevassa työllisyystilanteessa erityisesti omalle jäsenistölle suunnattua tiedottamista on edelleen kehitettävä yhteistyössä ammattiliittojen kanssa.

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2014 31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 3 2.2 Jäsenet 4 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2014

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011 Opettajien Työttömyyskassa Tilikausi 1.1.2011 31.12.2011 Tasekirjan sisällysluettelo Sivut Toimintakertomus 1.1

Lisätiedot

Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010

Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010 Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010 TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 4 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 5 2.2 Jäsenet 6 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2010 3.1 Yleistä

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Opettajien Työttömyyskassa Tilikausi 1.1.2015 31.12.2015 Tasekirjan sisällysluettelo Sivut Toimintakertomus 1.1

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 4 2.2 Jäsenet 4 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2008

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2018. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2016. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Taustatietoja esitykselle Ansiopäivärahan rahoitus ja maksumeno Tulevasta työllisyystilanteesta

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2017. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan

Lisätiedot

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva 20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2015. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET

RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET LYHENNETTY TYÖVIIKKO Määräaikainen laki ajalla 4.1.2010-31.12.2011, vakinaistetaan 1.1.2012 alkaen 2 Lyhennetylle työviikolle lomautetulle maksetaan täysi päiväraha

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Finanssivalvonta, 5.7.2016 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa, 11.8.2016 Työttömyysvakuutusrahasto,

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Osuuskunnat ja ansioturva

Osuuskunnat ja ansioturva Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2013

Työttömyyskassat 2013 1 (68) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2013 Sisältö Tekstiosa

Lisätiedot

JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA JOULUKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Joulukuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto. HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin

60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin 1990 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi työttömien

Lisätiedot

SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA SYYSKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Syyskuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2012

Työttömyyskassat 2012 1 (62) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2012 Sisältö Tekstiosa

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2010

Työttömyyskassat 2010 Sivu 1 (104) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. HE 123/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä

Lisätiedot

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA

METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA STRATEGIA 2013 STRATEGIA Sisällys Metallityöväen työttömyyskassa... 2 Työttömyyskassan hallinto... 2 Edustajisto... 2 Valtuusto... 2 Hallitus... 3 Työttömyyskassan organisaatio

Lisätiedot

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden

Lisätiedot

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 4 kk ajan ei vielä tutkita pää- tai sivutoimisuutta Kun aloittaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA HUHTIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Huhtikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216

Lisätiedot

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2014 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi

Lisätiedot

Laki työttömyysturvan aktiivimallista

Laki työttömyysturvan aktiivimallista Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2009

Työttömyyskassat 2009 1 (87) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Jarmo Kukkonen 010 831 5564 Satu Luojola 010 831 5502 Dima Matjushin 010 831 5588 Päivi Ormo 010 831 5589 Jussi Pearlman 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lisätiedot

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Työttömyysturva ja vapaan sivistystyön opettajat - Yleistä maksutilanteesta - Soviteltu päiväraha,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA TAMMIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Tammikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 215

Lisätiedot

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan

Lisätiedot

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen

Lisätiedot

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia. TOIMI-hanke Mauri Kotamäki Follow me at

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia. TOIMI-hanke Mauri Kotamäki Follow me at Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia TOIMI-hanke 5.12.2018 Mauri Kotamäki (mauri.kotamaki@chamber.fi) Follow me at Twitter: @Mau_and Esityksen sisältö 1. Valinnat nykyjärjestelmän puitteissa

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2011

Työttömyyskassat 2011 Sivu 1 (64) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2011 Sisältö

Lisätiedot

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä

Lisätiedot

Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset

Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Fivan 4.8.17 vahvistamat säännöt: 2 JÄSENYYDEN EHDOT Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva ja työ- tai virkasuhteessa oleva

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011 Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina

Lisätiedot

HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT Kun tietoon tulee yrityksessä tapahtuvia lomautuksia tai irtisanomisia, kannattaa ottaa ajoissa asioista selvää. Neuvoja lomautus- ja työttömyysasioissa

Lisätiedot

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus ja ansiopäiväraha 29.1.2018 Opettajien Työttömyyskassa Toimistopäällikkö Mikko Häyrinen Tiimiesimies Hanna Juvonen 1 Yleistä työttömyysturvasta Ansiopäivärahan maksaminen

Lisätiedot

1991 vp - HE 143 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 143 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 143 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta sekä työttömyyskassalain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

HE 86/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 86/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia

Lisätiedot

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Asia

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURV A 2013. 105 vuotta

TYÖTTÖMYYSTURV A 2013. 105 vuotta TYÖTTÖMYYSTURV A 2013 Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Muutosturvan ansio-osa Lomakorvauksen jaksotus Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Voit saada

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Työttömyyskassa Pro

TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Työttömyyskassa Pro TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Työttömyyskassa Pro Tunnuslukuja Vuosi 2014 1.1.-30.6.2015 Etuuksia saaneita 17 727 13 763 Päätösten lukumäärä 42 224 21 621 Maksutapahtumia 125 401 63 643 Perustepalkka (keskim.)

Lisätiedot

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta Koulutusrahasto Työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen Rahasto on aloittanut toimintansa

Lisätiedot

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT 2011 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT-KASSAN KEHITYS Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995 alusta, nyt yli 18.000 jäsentä SYT-kassan

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva - - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin

Lisätiedot

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Pohjustusta aiheeseen OTK Päivi Siukkola, Pellervo-Seura Työttömyysturvan hakumenettely: asiakkaana TEtoimistossa Oikeustieteen kandidaatti

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Säännöt. Lakimiesten työttömyyskassa

Säännöt. Lakimiesten työttömyyskassa Säännöt Lakimiesten työttömyyskassa Säännöt Lakimiesten työttömyyskassa 2 LAKIMIESTEN TYÖTTÖMYYSKASSA KASSAN TOIMIALA I Luku 1 Kassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Kassan nimi on Lakimiesten

Lisätiedot

muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta

muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 156/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n, työttömyysturvalain ja vuorotteluvapaalain 17 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen

Lisätiedot