TOIMINTAKERTOMUS 2009 FYYSIKKOKILTA RY
|
|
- Anne-Mari Halonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2009 FYYSIKKOKILTA RY 1/15
2 sisällysluettelo 2 yleistä 3 sisäjaoksen toimintakertomus 5 ulkojaoksen toimintakertomus 6 opintojaoksen toimintakertomus 8 fuksijaoksen toimintakertomus 9 infojaoksen toimintakertomus 11 vuoden 2009 tapahtumakalenteri 12 killan raati ja toimihenkilöt SISÄLLYSLUETTELO 2/15
3 YLEISTÄ Patrik Laiho Vuosi 2009 oli killan 62. toimintavuosi. Jo ennakkoon tiedettiin, että vuodelle tulisi osumaan useampi määräajoin järjestettävä suurempi tapahtuma ja näistä selviytyminen tuli tätä myöten luonnollisesti vuoden pääteemaksi. Lisäksi haluttiin erityisesti panostaa vuodelta 2008 tavallaan periytyneenä tavoitteena kiltalaisten hyvinvointiin, mikä kulminoitui alkuvuodesta 2010 toteutuneeseen, tätä kirjoittaessa vielä käynnissä olevaan hyvinvointikyselyyn. Alkukeväästä syksyllä 2008 opintonsa aloittanut fuksikurssi lähti toteuttamaan, ilmeisesti vuosien tauon jälkeen, fuksikapteeninsa johdolla killalle omia baaribileitä, jotka toteutuivat menestyksekkäästi maaliskuussa ja toimintaansa aloitteli myös historian toinen Fyysikkospeksi. Maaliskuussa kilta tarjosi raatilaisten ja muiden vapaaehtoisten voimin työvoimaa TKK:n Kylmälaboratorion vetovastuulla olleille Fysiikan päiville, jotka järjestettiin Dipolissa. Maaliskuussa juhlittiin perinteisesti 63. kerran Fuusiota, joka järjestettiin tällä kertaa Gardenia-salissa Viikissä. Juhlissa nähtiin ilahduttavasti nykyisten aktiivien lisäksi myös kaupungissa samaan aikaan olleita 2000-luvun alun aktiiveja sekä killalle riippumaton lahjoittanut oltermanni, professori Timo Eirola. Hopeisia ansiomerkkejä jaettiin tällä kertaa kolme, saajinaan Mikko Loimula, Lauri Neuvonen ja Otto Vehviläinen. Tavoite tiivistää yhteistyötä muiden TKK:n kiltojen kanssa konkretisoitui kevään aikana mm. kahden tammikuussa Tietokillan kanssa pidetyn illanvieton (saunailta ja sitsit) sekä VK:n, AS:n ja MK:n kanssa Smökissä järjestetyn iltasilliksen muodossa. Syksyllä kilta liittyi mukaan Prodekon, PJK:n ja Helsingin kauppakorkeakoulun NESU-KY:n järjestämään saunakierrokseen. Kevään puolipitkä excu puolestaan suuntautui Turkuun, jossa vierailukohteena oli ammatillisesti mielenkiintoisten laitosten lisäksi kylpyläkeskus Caribia. Wappua juhlittiin huhti-toukokuun vaihteessa perinteikkäästi. Vuoden tauon jälkeen kilta järjesti toukokuun lopulla jälleen ulkomaanexcursion, jonka kohteita olivat Pariisi, Cadarachen ydintutkimuslaitos ja ITER-fuusioreaktorin työmaa Provencessa sekä Nizza lähiseutuineen. Excuilijat vastaanotettiin positiivisesti ja matkaa pidettiin yleisesti onnistuneena. Kesän aikana kiltatoiminta vietti hiljaiseloa lukuunottamatta heinäkuussa järjestettyjä kesäsitsejä. Näennäisestä tauosta huolimatta raati vietti kesäpäiviä Mikkelin seudulla ja pohti loppukesästä kevään tapahtumien järjestämisessä ilmenneitä kompastuskiviä ja jäsentensä sitoutumista kiltatoimintaan sekä eri toimenkuvien kuormittavuutta, mikä myöhemmin johti kahden isännän tai emännän malliin palaamiseen ehdottamista killan vaalikokoukselle. Killan syksy aloitettiin - jälleen pidemmän tauon jälkeen - vanhempien kiltalaisten ja fuksien yhteisellä varaslähdöllä Arkkitehtikillan majalla Sipoossa. Pahemmilta henkilövahingoilta vältyttiin ja mukaan saatiin myös kourallinen uusia fukseja. Kiljavan leirikeskusta ei saatu tänä vuonna varattua fuksien saapumispäivälle, joten uudet fuksit vastaanotettiin kokonaisuudessaan Otaniemessä ja mm. Fyysikkospeksin työryhmän vauhdittamaa iltaa vietettiin Otakaari 18:n saunalla. Kiljavalle päästiin 2.9. ja tapahtuma sujui tyypilliseen tapaansa mallikkaasti. Syyskuussa vietettiin myös tavallista varhaisempaa teekkarikulttuuri-iltaa fuksien kanssa sekä vuonna 2008 ensimmäistä kertaa järjestettyä killan puolivuotisjuhla Fissiota, joka järjestettiin toistamiseen sillismuotoisena. Syksyn ensimmäinen suurprojekti oli toista kertaa järjestetty Fyysikkospeksi, joka liikkui tällä kertaa Bollywood-teemoissa ja sijoittui mumbailaiselle kurjalistokadulle. Speksiä esitettiin Suomessa kolmen näytöksen verran menestyksellä ja se myös vietiin Kungliga Tekniska Högskolanin F-sektionenin 3/15
4 vieraaksi Tukholmaan yhden näytöksen ajaksi. Yleisön reaktiot speksiin vaikuttivat taas hämmentyneen positiivisilta ja speksi saakin toivottavasti jatkoa lähitulevaisuudessa. Toinen suurempi hanke oli yhteistyössä Helsingin yliopiston Resonanssin kanssa Otaniemessä järjestetty Fysikerfest Myös Festien lopputulos oli pienistä yhteistyö- ja aikataulukankeuksista huolimatta yleisesti onnistuneena pidetty ja ulkopaikkakuntalaisia vieraita saatiin runsaslukuisesti mm. Jyväskylästä. Ulkopaikkakuntalaisia nähtiin myös Luonnontieteilijöiden jouluristeilyllä, jolle kilta osallistui viime vuoden tapaan. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että raadin vuodelle asettamista tavoitteista selviydyttiin hyvin ilmassa useasti olleista katastrofin aineksista ja toimijoiden äärimmilleen venymisistä huolimatta. On varmaa, että usealta vaikeudelta ja hermojen koettelemiselta olisi vältytty paremmalla ennakoinnilla ja kiltatoimijoiden sisäisellä viestinnällä ja päällisin puolin onnistumisestaan huolimatta moni killan tapahtuma kävi melkoisesta oppitunnista näiden merkityksestä kaikille mukana olleille. 4/15
5 Otto Ojanen ja Juha Mali SISÄJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2009 oli sisäjaoksen osalta toinen ja tällä erää viimeinen yhden IE:läisen systeemillä. Isännän vastuualueena olivat tapahtumien järjestely sekä varastojen ylläpito, kun taas sisämestari hoiti kiltahuonetta ja valvoi mm. liikuntavastaavan ja kulttuurivastaavan toimintaa. Vuoden aikana järjestettyjen saunailtojen ja sitsien ruokapuolessa pysyttiin onnistuneesti omavaraisina, jolloin pystyttiin joustavasti huomioimaan erityisruokavaliot sekä luomaan vaihtelua. Ruokaa oli vuoden aikana tarjolla useissa saunailloissa. Tapahtumien järjestely hoitui pääosin isännän ja tehokkaiden hovimestareiden voimalla, mutta isoilla sitseillä hyödynnettiin myös raatia, vastuuisoja sekä joitakin Maltain Ritarikunnan jäseniä. Ritarit myös järjestivät useampia tapahtumia omatoimisesti yhteistyön toimiessa hyvin. Lukkaritoimintaan ei myöskään puututtu vaan heidän annettiin toimia omaaloitteisesti, mikä toimi erittäin hyvin. Tapahtumia järjestettiin paitsi vain Fyysikkokillan kesken, myös mm. Kemistikillan, Kopedan ja Vuorimieskillan sekä muutamien muiden kiltojen kanssa. Lisäksi isäntä ylläpiti suhteita muihin kiltoihin osallistumalla TKY:n Isännistön ja Emännistön toimintaan aktiivisesti. Sisämestarin vastuualeeseen kuuluvat kiltahuone sekä kulttuuri-ja liikunta-asiat. Tästä työnjaosta pidettiin vuoden mittaan kiinni. Vuonna 2009 Fyysikkokillan kiltahuoneesta pidettiin huolta ja ehostettiin maltillisesti. Kiltahuoneelle ostettiin tyynyjä ja lahjoituksena saatiin uusi olohuoneeseen uusi tietokone sekä stereot. Internet-yhteys kiltahuonen koneisiin saatiin vihdoin vuoden alussa. Kiltahuoneen limuautomaatti oli vuonna 2009 toista vuotta killan hoidossa. Limupalvelu toimi hyvin. Kiltahuoneen raatikaapista myytiin kiltalaisille haalarimerkkejä ja muita killan tuotteita. Kiltahuoneen hoidossa oli auttamassa kotitonttu. Liikuntatapahtumia oli vuonna 2009 runsaasti. Teekkarisarjoihin osallistumisen lisäksi järjestettiin paljon vapaamuotoista liikuntaa kiltalaisille mm. kesän läpi viikoittainen jalkapallo/ultimate. Liikuntavastaava oli omatoiminen järjestäessään tapahtumia. Kulttuuririntamalla sen sijaan vuosi oli hiljaisempi. Vuoden aikana järjestettiin teatterireissu Kansallisteatteriin. Kaikkien aikojen toinen Fyysikkospeksi laajensi kulttuuririntamaa osaltaan. 5/15
6 ULKOJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Lilli Konttinen ja Rurik Tommila Ulkojaoksessa toimi tänäkin kaksi raatilaista, ulkovastaava ja yrityssuhdevastaava. Yrityssuhdevastaava keskittyi vain yrityssuhteisiin ulkovastaavan hoitaessa kaikki muut kontaktit. Ulkojaoksen vuosi alkoi Urabrunssilla, jossa olivat paikalla Fortum, Innofactor, Accenture ja VTT. Kaikki maksoivat pienen summan osallistumesta, ja tämän summan avustamana paikalla tarjottiin teeman mukaisesti hyvää ruokaa firmojen puheiden lomassa kaikkea rahaa ei toki käytetty ruokamenoihin. Paikalla oli aiemman vuoden tapaan melko paljon ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita, vaikka puhujat varmaan olisivat toivoneet enemmän myös vanhempia paikalle monet esitellyistä paikoista kun olivat jo valmistumisen kynnyksellä oleville tarkoitettuja. Puolipitkä suuntautui tänä vuonna Turkuun, tuohon Suomen ihmemaahan. Kuten edellisinäkin vuosina, tänäkin vuonna matkaan lähdettiin pääsiäisloman aluksi. Taloustilanteen vuoksi firmaexcursioiden hankkiminen Turun päässä osoittautui mahdottomaksi, joten kävimme vierailuilla Helsingin ja Turun yliopiston laboratorioissa, ja saimmekin kuulla mielenkiintoisia asioita mm. hiukkaskiihdyttimestä ja avaruuden tutkimisesta. Reissulla pelattiin myös kyykkää, saunottiin ja käytiin uiskentelemassa Caribiassa. Osaanottajia oli reilut 30 ja vain yksi heistä joutui käymään sairaalassa pintanaarmujensa vuoksi. Loppukeväästä käytiin myös vuoden tauon jälkeen ulkomaanexculla, tällä kertaa Ranskan, ja myös hieman Monacon ruhtinaskunnan, maaperälle. Matkasta oli päävastuussa kv-vastaava Joonas Parjanne, joka myös matkalla osoitti suurta kiinnostusta paikallista kansainvälisyyttä kohtaan. Ensimmäiset pari yötä vietettiin Pariisissa, josta jatkoimme ensimmäisen excukohteemme, tulevan fuusioreaktori ITER:n vieraaksi. Siellä porukalle puhui suomalainen hitsaaja, joka hoiti hommansa mukavan keveällä otteella. Loppumatka menikin sitten Nizzan rantakaupungissa, josta teimme vielä perjantaina visiitin Moncaon GP-viikonlopulle, ja vierailimmepa myös McLarenin talleilla. Paluulennollekin ehdittiin vielä ajoissa, vaikka junaliikenne hieman sydämentykytyksiä aiheuttikin. Syksyn suurin ponnistus ulkojaokselle oli ehdottomasti FysikerFest, joka järjestettiin Otaniemessä yhteistyössä Helsingin yliopiston Resonanssi ry:n kanssa. Tapahtuman suunnittelu aloitettiin jo loppusyksystä 2008, ja pitkään koetettiinkin saada tapahtuma järjestetyksi Helsingin puolella, mutta ainoat budjettiin sopivat majoitustilat löytyivät kuitenkin Otaniemestä. FysikerFestillä vieraili yli 100 fysiikanopiskelijaa ympäri Suomen, ja muutama jopa Ruotsista. Luennot olivat innostavia, sitsit siistit ja kyykkämestaruus meni Tampereella. Jatkossa, kun Festien järjestäminen on taas ajankohtaista, kannattanee kuitenkin harkita tapahtuman järjestämistä omin voimin, sillä työnjaon selkeyttäminen ja tasapuolisuus ei toiminut tälläkään kertaa. Syksyn viimeinen ja kenties hilpein ulkojaostapahtuma oli Luonnontieteilijöiden jouluristeily, jonne lähdettiin vasta toista kertaa. Silti seilailemaan lähti yli 60 fyysikkoa, ja tapahtuman keveyden sekä kiinnostuksen vuoksi kannattaa perinnettä ehdottomasti jatkaa, ja risteillä jatkossakin Itämeren lainehilla luonnotieteilijöiden kanssa. Jaoksessa toimi TEK- ja alumniyhdyshenkilö Petri Heikkinen, joka hoti hommansa varsin itsenäisesti, tuoden taustavaikuttajiaan esille tapahtumissa. Nimitettiin myös tuttuun tapaan aiemmista toimijoista koostunut ulkojaoksen kippari, tällä kertaa nimikkeellä JasajaVerno. Edellisvuoden yrityssuhdevastaava Vesa-Matti Riekkinen oli mukana myös uuden vastaavan emerituksena. Jaoksen toimihenkilöt pääsivät myös tuhlaamaan virkistysbudjetin syömällä yhdessä infojaoksen kanssa. 6/15
7 Vuoden excutarjonnan edellisvuoden konsulttipainotteisuus laski hieman, vaikka tärkeimmät kumppanit sieltäkin puolelta kuten McKinsey ja curlingia pelaamaan vienyt BCG olivat toki mukana. Ensimmäinen lähti myös mukaan mainostamaan Kvanttiin. Tärkeäksi koettiin saada Vaisala mukaan excutarjontaan, ja näin myös tehtiin. Lähtivätpähän mukaan myös Fuusion sponssiksi, joten yhteistyö myös tulevaisuudessa näyttää hyvältä. Myös Fortum oli edelleen monella mukana, niin excuissa (FNS, fuksi-xc) kuin sponsorointipuolella, vaikkakin hieman pienemmällä budjetilla kuin edellisvuonna. Innofactorin kanssa jatkettiin muuten edellisvuoden malliin, mutta Fuusion sponssi korotettiin kokkarisponssiksi. Useimmille excuille riitti melko hyvin osallistujia. 7/15
8 Harri Mökkönen OPINTOJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Opintojaoksessa noudatettiin toimintasuunnitelmassa vedettyjä suuntaviivoja, vaikkakin näistä poikettiin jossain määrin olosuhteiden muuttuessa. Pääsääntöisesti tiedotusta opintojaoksen toiminnasta lisättiin, tiedottamalla koulutusneuvoston kokouksien sisällöstä killan uutisryhmiin. Lisäksi killan uutisryhmiin tiedotettiin kerran yleisesti opintojaoksessa meneillään olevista asioista. Edunvalvonnassa osallistuttiin rutiinikokousten lisäksi tutkinto-ohjelman perusopintojen kehittämistyöryhmään. Perusopintojen kehittämistyöryhmän vaikuttamismahdollisuudet kohdistuivat kuitenkin vain fysiikan peruskursseihin, koska matematiikasta ei ollut osallistujia työryhmään. Työryhmä päätyi uuteen järjestelyyn fysiikan peruskurssien sisällön osalta. Opintojaoksesta osallistuivat työryhmään Ville Valtavirta, Teppo Luukkonen ja Jaakko Uusitalo. Keväällä esitettiin tutkinto-ohjelmalle opiskelijoille suunnatun hyvinvointikyselyn järjestämisestä ja kyselyn valmistelu alkoi syksyllä Syksyllä avustettiin tutkinto-ohjelmaa opiskelijoiden hyvinvointikyselyn suunnittelussa. Kysely kävi kommentoitavana opintojaoksen toimihenkilöillä ja HelOpEdeillä. Kysely on tarkoitus toteuttaa tammi-helmikuussa Syksyllä tutkinto-ohjelman koulutusneuvosto päätti perustaa työryhmän, jonka tarkoituksena olisi aktiivisesti kehittää tutkinto-ohjelmaa. Työryhmän tehtävinä on miettiä kurssien sisältöjä, niiden tavoitteellisuuksia ja yhteensopivuuksia muiden kurssien kanssa yhdessä kurssien opettajien kanssa. Työryhmä muistuttaa tehtäviltään ennen tutkinto-ohjelmauudistusta osastolla toiminutta KOKAtyöryhmää. Työryhmään osallistuvat opiskelijaedustajina Ville Valtavirta, Teppo Luukkonen sekä Sauli Kurki-Suonio. Killan WWW-sivujen opinnot osuus uusittiin myös täysin. Uudistuksessa pyrittiin kiinnittämään huomiota sivujen informatiivisuuteen sekä päivitettävyyteen. Lisäksi sivuille lisättiin mielenkiintoista edunvalvonnallista sisältöä, kuten tutkimuksia ja raportteja opintoihin ja opiskelijoihin liittyvistä asioista. Keväällä Abi-infossa ja syksyllä TKK:n avoimissa ovissa järjestettiin infopiste Abi-infovastaavan toimesta. Opintotutorointia järjestettiin fuksiryhmille syksyllä 4-10 kertaa per ryhmä. Opintotutoroinnissa käytiin fukseille olennaisia asioita opiskelusta ja opinnoista läpi, jottei kaikkea tarvitsisi oppia kantapään kautta. Aiheina olivat muunmuassa opiskelutekniikat, opintojen valinta, hyvinvointi ja ajankäyttö, tavoitteet sekä henkilökohtainen jaksaminen. Opintotutorit saivat myös valmennusta TKK:n opintopsykologilta. Opintotutorointia on tarkoitus jatkaa keväällä Lisäksi opintovastaavava sekä kaksi muuta HalOpEdiä osallistuivat vuoden aikana järjestettyihin TKK:n sisäisiin laatuauditointeihin, joiden tarkoituksena oli valmistaa TKK Korkeakoulujen arviointineuvosto KKA:n laatuauditointeihin. Näiden lisäksi julkaistiin Timo Voipion pitkään työstämä Varjo-opinto-opas 2.0 uudistuneella wikialustalla. Varjo-opinto-opasta promottiin kiltalaisille, mutta tämä ei saanut pitkän tauon jälkeen suurta suosiota. Opintojaos kokousti keskenään kolme kertaa. Kokouksissa käytiin läpi meneillä olevia edunvalvontaan liittyviä asioita, muuta opintojaoksen toimintaa sekä suunniteltiin tulevia tehtäviä. 8/15
9 Hannes Alarotu FUKSIJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Fuksijaos toimi vuonna 2009 vahvasti perinteiden ohjaamana. Suurimpia tapahtumia olivat totutusti lukuvuoden lopussa Wappu sekä aivan lukuvuoden alussa päivä Kiljavalla. Muita aivan erityisiä tapahtumia olivat Annihilaatio ja varaslähtö. Fuksijaoksen vuosi lähti vauhdilla käyntiin tammikuusta alkaen. Jo ennen kevätlukukauden alkua otettiin tammifukseja vastaan (13.1.) ja järjestettiin kaudenavajaiset Rantasaunalla (16.1.). Tammikuun aikana ehdittiin myös luomaan hyvät hyvät suhteet muiden kiltojen fuksikapteeneihin ja olla mukana järjestämässä talvipäivää (27.1.) Helmikuussa järjestettiin (5.2.) fuksienryhmien ilta ja lumisodittiin(12.2.) voitokkaasti kemistejä vastaan. Helmikuun aikana aloitettiin myös uusien ISOhenkilöiden rekryäminen. Tästä vastasi killan ISOvastaava Ilmari Pärnänen edellisen vuoden ISOvastaavan edelleen huolehtiessa vanhoista ISOista. Maaliskuun lopulla (26.3.) järjestettiin Annihilaatio eli killan baaribileet. Annihilaatio ei ollut fuksijaoksen järjestämä tapahtuma vaan täysin fuksien itsensä toteuttama. Kilta ei ollut tätä ennen järjestänyt useaan vuoteen baaribileitä ja innokkaat fuksit saivat tapahtuman onnistumaan yli odotusten. Tulevat vuodet näyttävät syntyykö baaribileistä perinne myös Fyysikkokillalle ja etenkin sen fukseille. Fuksimajurin käskyn mukaisesti järjestettiin Wappu ja tähän liittyen testattiin fuksien kelpoisuutta ansaita lakkinsa. Useat fuksit selviytyivät laulukokeesta (1.4.), fuksijäynästä (24.4.) ja suoriutuivat myös muista wapun mittelöistä hyvällä menestyksellä. Tupsulakin painoi päähänsä wappuyönä 39 fyysikkofuksia. Toukokuussa pohdittiin vielä tulevan syksyn haasteita järjestämällä saunailta (7.5.) uusille ISOille. Illan aluksi järjestettiin kivaa koulutusta ISOille ryhmittäin ja loppuilta vietettiin entistäkin rennommassa tunnelmassa. Kesällä fuksijaos laati fuksikapteenin ja ISOvastaavan johdolla suuret ja mahtavat suunnitelmat tulevaa syksyä varten ja valmistautui myös henkisesti tulevaan. Kesän aikana myös toimitettiin fuksiaapinen ja fuksipistevihko. Syksyyn valmistautuminen huipentui fuksien saapumista edeltävän viikon viimeisinä päivinä. TKY:n järjestämää ISOkoulutusta seurasi seuraavana päivänä (27.8.) killan oma ISOsauna ja seuraavana päivänä otettiin varaslähtö uuteen lukuvuoteen. Varaslähtö järjestettiin joidenkin vuosien tauon jälkeen (29.8.) pari päivää ennen fuksien ensimmäistä koulupäivää ja tapahtumapaikkana toimi pääosin arkkitehtien maja Sipoossa. Tapahtumaan osallistui kourallinen fukseja ja useita ISOhenkilöitä. Tunnelma oli loppuillasta riehakas, mutta vakavilta vammoilta ja vahingoilta onneksi vältyttiin. Lukuvuosi aloitettiin (31.8.) vastaanottamalla fuksit. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin ja esiteltiin fukseille Otaniemeä. Ilta vietettiin vaapamuotoisesti Ossin linnan saunalla. Muutamasta edellisestä vuodesta poiketen Kiljavalle matkattiin vasta ensimmäisen viikon keskiviikkona (2.9.), mutta ohjelma oli hyvin perinteinen rasteineen ja kaljanvetoineen. Sekä ensimmäisen päivän, että Kiljavan järjestelyissä killan koko raati ja ISOneuwosto hoitivat järjestelyt hienosti! Koko syksyn alkupuolen ISOhenkilöt tekivät arvokasta fuksijaoksen perustyötä eli auttoivat fukseja kaikessa mahdollisessa, kun fuksit apua eniten tarvitsivat. Vauhdikkaan syyskuun toisella viikolla järjestettiin teekkarikulttuuri-ilta (12.9.), jossa fuksit saivat maistiaisia teekkarikulttuurista ja pääsivät tietenkin sitsaamaan. Syyskuun viimeisenä päivänä osallistuttiin tempaukseen, johon osallistuneiden fyysikoiden määrä oli iloinen yllätys. 9/15
10 Lokakuun alussa monet fuksit saapuivat vanhempiensa seurassa Servin mökkiin vanhempainsitseille (2.10.) ja myöhemmin lokakuussa fuksit pääsivät katselemaan elokuvia rakkaiden ystäviemme kemistien kanssa kiltojen yhteisessä leffaillassa (20.10.) Rantasaunalla. Lokakuu lopetettiin hienosti Fuksiekskursioon Loviisaan. Lokakuussa fuksijaos ehti myös virkistäytymään kämppäkierroksen muodossa. Marraskuussa fuksit järjestivät itse haalarigaalan (10.11.) haalaritoimikunnan voimin ja tietysti perinteiset pikkujoulut Rantasaunalla (25.11.) pikkujoulutoimikunnan hienoin järjestelyin. Joulukuussa kartoitettiin vielä fuksien tuntemuksia opiskelusta ja killan toiminnasta fuksikapteenin vetämissä fuksihaastatteluissa. Yksittäisten koko killan tapahtumien lisäksi fuksikapteeni, ISOvastaava ja ISOhenkilöt tekivät jatkuvaa työtä vuoden läpi opastaen fukseja ja järjestäen fuksiryhmien omia tapahtumia. Omassa killassa tapahtuvan toiminnan lisäksi fuksikapteeni toimi kiltojen välisessä fuksitoimikunnassa (FTMK) ja ISOvastaava ISOhenkilötoimikunnassa (ITMK). 10/15
11 INFOJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS Jyri Salpakari ja Riku Hyytiäinen Vuonna 2009 tehtiin se, mistä oli jo monta vuotta puhuttu lähes olemattomin tuloksin: killalle huhkittiin uudet nettisivut. Midgard-julkaisujärjestelmä todettiin hankalaksi, joten sivut väsättiin käyttäen vanhoja kunnon XHTML:ää, CSS:ää ja PHP:tä. Tapahtumakalenteri siirtyi Google-kalenterin myötä uuden median aikakauteen. Sivujen käytettävyys ja päivitettävyys koheni merkittävästi etenkin kalenteriuudistuksen myötä, ja ulkoasussakin tapahtui huomattavaa parannusta. Myös aikataulussa pysyttiin: keväällä kaavailtu uusien nettisivujen valmistuminen fuksien tuloon mennessä toteutui. Uudistuksesta saatiin mukavasti positiivista palautetta - toki mukaan mahtui muutama soraäänikin. Vanhojen sivujen kyseenalainen koodi jäi kummittelemaan edelleen sivujen taustalla nakertaen toimivuutta, ja vuoden 2010 infojaoksen toimijoille heitettiin pallo projektin viimeistelystä. Pinnan alla kuplii idea kelpo CMS:n etsimisestä ja siihen siirtymisestä. Toinen vuoden aikana tehty uudistus oli kuvagallerian avaaminen kuvat.fi-palvelun alle. Vaikka projekti jäikin hieman nettisivu-uudistuksen varjoon, galleriaan saatiin varsin kattava otos vuoden 2009 kiltakuvioista. Tähänkin hommaan alkavan vuoden tiedottaja on tarttunut ja aloittanut galleriasta vastaavan toimarin etsinnän. Juoksevien asioiden osalta kulunut vuosi meni koko lailla tavalliseen tapaan: Fk-tieto-listalle lähetettiin joka toinen viikko Kilta tiedottaa -infopaketti, ja muita listoja spämmättiin tehokkaasti ja hyvällä maulla. Tapahtumakalenteria päivitettiin pieteetillä, ja nyysseihin viestiteltiin varsinkin syksyllä melko isolla kädellä, mikä todettiin toimivaksi. Juokseva tiedotus sujui muutamia tiedottajan henkilökohtaisista kiireistä johtuneita notkahduksia lukuunottamatta varsin mallikkaasti. 11/15
12 VUODEN 2009 TAPAHTUMAKALENTERI Vuonna 2009 järjestettiin reilut 60 tapahtumaa, joissa kilta oli enemmän tai vähemmän organisoivana osapuolena. Tämän lisäksi kilta ja kiltalaiset osallistuivat useisiin TKY:n ja Otaniemen ulkopuolisten yhteistyöjärjestöjemme tapahtumiin. Tässä on listattu tapahtumien päivämäärät, nimet sekä tapahtumapaikat. Isoimmista tapahtumista on kerrottu tarkemmin aikaisemmin tässä toimintakertomuksessa. tammikuu kaudenavajaiset, Rantasauna talvipäivä, Otaniemi kuuppasauna Tietokillan kanssa, Otakaari afterski-sitsit Tietokillan kanssa, Otaranta helmikuu 2.2. kesätyöbrunssi, Otakaari Accenture-excursio, Helsinki lumisota Kemistikillan kanssa, Rantasauna fuusioreaktori, Jämeräntaival 3 kattosauna maaliskuu 3.3. tapa- ja tanssikertaus PJK:n kanssa, Smökki 3.3. fyysikkospeksin pamaus, Otakaari killan sääntömääräinen vuosikokous, Otakaari kiltahuoneen syntymäpäivät, kiltahuone fyysikkosäätiön seminaari, Smökki Fuusio 62, Gardenia-sali, Rantasauna resonanssisauna, Idan sauna BCG-excursio, Helsinki Annihilaatio-baaribileet, KY-klubi huhtikuu 1.4. bakkanaalit, Gorsu 1.4. fuksien 1. laulukoe 2.4. iltasillis VK:n, AS:n ja MK:n kanssa, Smökki 4.4. fuusion kaato, Otarannan kattosauna puolipitkä excursio, Turku wappusitsit, Smökki wappusitsien sillis, Jämeräntaival 3 alakerta fuksijäynä toukokuu 7.5. isosauna, Gorsu kaudenpäättäjäiset, Otakaari 18 kesäkuu heinäkuu kesäsitsit, Takkakabinetti 12/15
13 elokuu varaslähtö, Västerskog, Sipoo fuksien saapuminen syyskuu 2.9. Kiljava, Kiljava, Nurmijärvi 3.9. otasuunnistus, Otaniemi 8.9. lauluilta, Otakaari stadisuunnistus, Helsinki teekkarikulttuuri-ilta, Smökki Fissio 1/2, Jämeräntaival 3 alakerta saunamonikulmio PJK:n, Prodekon ja KY:n kanssa, Otaniemi, KY-talo tempaus lokakuu vanhempainsitsit, Smökki, Rantasauna Kemistikillan Amazing Race, koko pääkaupunkiseutu bakkanaalit, Gorsu Nordea Markets -excursio, Helsinki teatteriexcursio: Kuka kukin on, Kansallisteatteri kivaa kemistien kanssa, Rantasauna marraskuu nakkikahvit, kiltahuone fyysikkospeksin ensi-ilta, Kannusillan teatteri, Espoo fyysikkospeksin 2. näytös fyysikkospeksin nachspex, Smökki Vaisala-excursio, Vaisala, Vantaa haalarigaala, Otakaari fyysikkospeksin 3. näytös killan vaalikokouksen I osa, Otakaari n. vuosikurssien McKinsey-excursio, Helsinki fysikerfest 2009, Otaniemi ydintekniikkasauna, Rantasauna killan vaalikokouksen II osa, Otakaari killan pikkujoulut, Rantasauna Nordea Corporate Finance -excursio, Helsinki joulukuu Inspecta-excursio, Helsinki luonnontieteilijöiden jouluristeily, Turku jouluristeilyn jatkot, Otakaari tyttökivaa, Takkakabinetti 13/15
14 KILLAN RAATI JA TOIMIHENKILÖT 2009 Raati puheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja opintovastaava fuksikapteeni isäntä sisämestari tiedottaja ulkovastaava, vpj yrityssuhdevastaava Patrik Laiho Riku Hyytiäinen Risto Vanhanen Harri Mökkönen Hannes Alarotu Otto Ojanen Juha Mali Jyri Salpakari Lilli Konttinen Rurik Tommila Opintojaos abi-infovastaava Ville Peri tenttiarkistovastaava Lauri Loiskekoski opintovastaavan oikea jalka Ville Valtavirta varjo-opinto-ohjaaja Timo Voipio hallinnon opiskelijaedustajat: IL-tiedekunnan tiedekuntaneuvosto: Harri Mökkönen, varalla Patrik Laiho TFM-tutkinto-ohjelman koulutusn.: Harri Mökkönen, varalla Timo Voipio Teppo Luukkonen, varalla Jaakko Uusitalo Risto Vanhanen, varalla Ville Valtavirta IL-tiedekunnan kandidaattitutkintojen k.n.: Ville Valtavirta, varalla Harri Mökkönen opintotutorit Riku Oja Jaakko Virtanen Jaana Vapaavuori Pyry Jahkola Timo Voipio Teppo Luukkonen Jaakko Uusitalo Ville Peri Sonja Koskela Harri Mökkönen Vili Heinonen Mikko Kataja Pauli Koski Fuksijaos isovastaava Ilmari Pärnänen Sisäjaos fuusiovastaava liikuntavastaava kotitonttu Riina Vesanen Arne Kiaupa Lauri Loiskekoski 14/15
15 hovimestarit lukkarit kuoritytöt ja -tytökkeet Tuomas Mutanen Mikael Parmala Olli Rentola Aino Saikku Martti Sutinen Jaakko Virtanen Paavo Lehtelä Otto Vehviläinen Karoliina Oksanen Anna-Maija Kotilainen Riku Hyytiäinen Ulkojaos tek- ja alumniyhdyshenkilö kv-vastaava Petri Heikkinen Joonas Parjanne Infojaos www-operaattori hardware-operaattori riipparivastaava arkistonhoitaja kvantin päätoimittaja kvantin toimittajat Jaakko Moisio Lari Koponen Onerva Korhonen Juho Häppölä Tony Nysten Vili Heinonen Mikko Kataja Tuukka Hiltunen Harri Mökkönen Olli Heikkinen Muut oltermanni kiltakummi tilintarkastajat varatilintarkastajat Timo Eirola Mikko Ikola Timo Voipio Paavo Lehtelä Riina Vesanen Mikko Loimula 15/15
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2008 Fyysikkokilta ry
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2008 Fyysikkokilta ry Sisällysluettelo Yleistä...3 Sisäjaoksen toimintakertomus...4 Ulkojaoksen toimintakertomus...5 Opintojaoksen toimintakertomus...5 Fuksijaoksen toimintakertomus...6
Sisällysluettelo. Puheenjohtajan katsaus...3 Sisäjaos...4 Ulkojaos...4 Opintojaos...6 Fuksijaos...8 Tapahtumat 2010...9 Raati & toimarit 2010...
Fyysikkokilta ry Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo Puheenjohtajan katsaus...3 Sisäjaos...4 Ulkojaos...4 Opintojaos...6 Fuksijaos...8 Tapahtumat 2010...9 Raati & toimarit 2010...10 Puheenjohtajan katsaus
Toimintakertomus 2007. Fyysikkokilta ry
Toimintakertomus 2007 Fyysikkokilta ry Yleistä Mikko Loimula Vuotta 2007 karakterisoi ennen kaikkea killan 60. juhlavuosi. Juhlavuoden suunnittelu ja järjestely oli aloitettu osittain jo vuoden 2005 puolella,
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Puheenjohtajan katsaus
Fyysikkokilta ry Toimintakertomus 2011 Sisällysluettelo Puheenjohtajan katsaus... 3 Sisäjaos... 4 Ulkojaos... 5 Opintojaos... 7 Fuksijaos... 8 Infojaos... 9 Tapahtumat 2011... 9 Raati & toimarit 2011...
Toimintakertomus 2005 Fyysikkokilta ry
Toimintakertomus 2005 Fyysikkokilta ry Yleistä Kevään aikana muutettiin kiltajärjestystä, jotta edustajistokin hyväksyisi killan säännöt. Esitettiin edustajistolle että kiltajärjestystä voitaisiin käsitellä
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
Toimintakertomus 2006 Fyysikkokilta ry
Toimintakertomus 2006 Fyysikkokilta ry Sisällysluettelo Yleistä 2 Sisäjaoksen toimintakertomus 3 Opintojaoksen toimintakertomus 4 Infojaoksen toimintakertomus 5 Ulkojaoksen toimintakertomus 6 Fuksijaoksen
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008 1. Yleistä Kemistikilta ry:n toiminnasta vuonna 2008 vastaa vaalikokouksessa valittu raati, jonka puheenjohtajana toimii Janne Andtsjö. Muina raadin jäseninä
Toimintakertomus 2012 Fyysikkokilta ry
Toimintakertomus 2012 Fyysikkokilta ry Sivu 1/27 Sisällysluettelo Puheenjohtajan katsaus 3 Fuksijaos 5 Infojaos 12 Opintojaos 13 Sisäjaos 14 Ulkojaos 16 Tapahtumat 2012 19 Vuoden 2012 raati ja toimihenkilöt
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 14.12.2014 12:00 Paikka: Maarintalo, huone 240 Läsnä: Poissa: Reetta Hassinen, puheenjohtaja Riikka Virtanen, tiedottaja-sihteeri Riku Montonen, rahastonhoitaja
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Orientaatioviikon aikataulu
Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon
Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden
TOIMINTAKERTOMUS. EETANET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 Järjestökatu POSTITOIMIPAIKKA
1 TOIMINTAKERTOMUS 2 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS...1 1. Katsaus edellisvuoteen...3 2. Edunvalvonta...4 2.1 Edunvalvonnan päätavoitteen toteutuminen...4 2.2. Edunvalvonnan sekundaarinen tavoite...5
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden
Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014. Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014 Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 26.2.2014, kello 17.30 Läsnäolijat: Valtuutetut:
Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09)
Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) KEMIANTEKNIIKAN KILTA RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA:, klo. 12:00 PAIKKA: Luokka 4511 LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko , kello 17.00
SIKH02/2017 Pöytäkirja sivu 1/5 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko 4.1.2017, kello 17.00 Paikka: neuvotteluhuone Vuoristo (Maarintie 8),
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 28.11.2013 10:15 Paikka: Läsnä: Kemistikillan kiltahuone Elina Honkanen, puheenjohtaja Pia Silventoinen, tiedottaja-sihteeri Artturi Ropponen, rahastonhoitaja
Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,
2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös
Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.
EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010
JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, 5.4.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo
Pöytäkirja 15/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, 5.4.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015 Aika: Torstai 26.2.2015, kello 17.30 Paikka: Otakaari 5 (luentosali S1), 02150 Espoo Läsnäolijat: Valtuusto: Valtuuston
Aika: ma klo Paikka: kiltahuone, rakennus K1, Otaniemi, Espoo
PÖYTÄKIRJA Koneinsinöörikilta ry Hallituksen kokous 22/2016 Aika: ma 29.8.2016 klo 19.00 Paikka: kiltahuone, rakennus K1, Otaniemi, Espoo Läsnäolijat: Ville Myllylä Puheenjohtaja Jaakko Kiviluoma Talousministeri
ajalle 24.11. 3.12. la 27.11.2004 VANHEMPAINSITSIT Fyssan lafka + Polyteekkarimuseo + Smökki, klo 16.00
2 fyysikon loppurutistuksenomainen tapahtumakalenteri ajalle 24.11. 3.12. ke 24.11. SEMINAARI la 27.11.2004 VANHEMPAINSITSIT Fyssan lafka + Polyteekkarimuseo + Smökki, klo 16.00 pe 3.12.2004 VAALIKOKOUS
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2010 Aika: 7.5.2010, klo 14.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Isäntä Emäntä Katariina
Hallitus 2011: Puheenjohtaja Paula Räisänen (kohdasta 15)
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous Paikka: Sähkötekniikan korkeakoulun sali S2 Aika: Keskiviikko 9.2.2011 klo 18.00 Paikalla: Valtuusto: Tuomo Kohtamäki,
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Paikka: Otakaari 5 (D103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 8.1.2014,
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5
Pykälä ry. Pöytäkirja 3.9.2015 5/2015
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Linnea Viherkenttä Anni Eerola Anniina Konttinen Helinä Teittinen Tuomas Tuominen
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja
Johanna Bovellán
5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman
Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo
PÖYTÄKIRJA Koneinsinöörikilta ry Hallituksen kokous 1/2017 Aika: ti 3.1.2017 klo 17.00 Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo Läsnäolijat: Paavo Pietikäinen Tuukka Virkki Anni Kankare Niki Vihtola
Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:
Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11
HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 18:00 Paikka: Läsnä: Kaplaaki ry:n kiltahuone Ville Kemppinen, puheenjohtaja Aki Jussila, sihteeri Lauri Anttila Sari Manninen Heikki Hämäläinen Aku Rantala
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello
02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai klo 14.00 Paikka: Salpamaja, Rutola, Mikkelintie
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali
Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS
Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO
Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Inkubion ensimmäisen kiltavuoden yleisenä tavoitteena on saada nuori yhdistyksemme pyörimään täydellä teholla killan tapaan. Tarkoituksena on, että Inkubio tarjoaa
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,
Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa
1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.
Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi
3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Fokus ry Kokous 4.3.2013 Pöytäkirja Aika: 4.3.2013 klo 18.15 Paikka: Ravintola Ylä-Ruth Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika Lähdeniemi,
KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat
11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Aika: ma 25.1.2016 klo 16.00. Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo
PÖYTÄKIRJA Koneinsinöörikilta ry Hallituksen kokous 4/2016 Aika: ma 25.1.2016 klo 16.00 Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo Läsnäolijat: Ville Myllylä Puheenjohtaja Ida Martikainen Viestintävastaava,
MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/9 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu
MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/9 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 16.11.2015 klo 16:00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen avaaminen
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Jaakko Peni, 4. vuoden sikkiläinen. Omistaa näkemystä killasta ja hallitustoiminnasta.
Hallitustyrkkypaneeli 10.11.2014 Puheenjohtaja Oskari Korpelainen, 4. vuoden sikkiläinen. Hakee toista kertaa puheenjohtajaksi. Aiempia kiltanakkeja mm. viestintämestari. Lisäksi radiodiodin vetovastuu,
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,
Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI
Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti
KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013
KSK2/2013 14.05.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Hallitustyöskentelyinnon jatkuminen Kokouksien tehokkuus Talkoilu Virkistäytyminen
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ARMATUURI RY 5/
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.30 Paikka: Kotaniemen kerhotila
Kotitalouspedagogiopiskelijat ry
:n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja