TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu"

Transkriptio

1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

2 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena itsenäinen ja mielekäs aikuisuus. 2. LUKUVUODEN KESKEISET TAVOITTEET Opetussuunitelman ja HOJKSeissa asetettujen yksilöllisten tavoitteiden saavuttaminen oppilaskohtaisista tarpeista määriteltyjen opetusjärjestelyiden ja tukitoimien avulla. Oppilaiden kasvun ja kehityksen tukeminen vahvaksi, realistiseksi ja aloitekykyiseksi elämässäselviytyjäksi. Keskeiset painopisteet: yhteistyökyky, hyvät tavat, turvallisuus, tasavertaisuus arjen työssä ja vastuullisuus lähiympäristöstä ja luonnosta. 3. TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Koko henkilöstö sitoutuu yhteisesti sovittujen periaatteiden noudattamiseen. Toimintaa arvioidaan jatkuvasti arjen avoimessa keskustelussa. Opetus yksilöllistetään annettujen resurssien mahdollistamalla tasolla. Henkilöstöresurssi kohdistetaan oikein oppilaiden yksilölliseen tukemiseen. Opetustyö perustuu oppilaan valmiuksiin ja kehitystasoon. HOJKS-prosessi yhteistyössä vanhempien ja lasta kuntouttavien henkilöiden kanssa. Yhteistyö eri tahojen kanssa (toiset koulut, seurakunta, hyväntekeväisyysjärjestöt) toiminnan monipuolistamiseksi yksilöllisten tarpeiden suuntaisesti. KiVa Koulu toiminnan jatkaminen. 4. KOULUN ULKOPUOLINEN TOIMINTA (opintoretket, leirikoulut jne) Pihakisat koulun kentällä Sieni- ja marjaretkiä luokittain lähimaastossa. Koulun yhteinen kevätretki myöhemmin päätettävään kohteeseen. Uimahallivuorot kerran kuukaudessa. Käynnit Kemijärvellä järjestettävissä konserteissa, teatteriesityksissä ja näyttelyissä. Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan läänin ja valtakunnan tason kulttuurihankkeisiin. Tutustumisvierailuja työpaikoille, laitoksiin ja liike-elämän eri pisteisiin mahdollisuuksien mukaan. Taksvärkkiin osallistutaan oppilaskunnan päätöksen mukaisesti. Yläluokkien oppilaiden TET jaksot: vk 41: vk: 9: 5. KERHOTYÖ Joukkuepelikerho jatkuu mahdollisesti. Uusia kerhojakin on suunnitteilla.

3 6. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Elokuussa lähetetään koteihin syystiedote (julkaistaan myös Wilmassa), jossa kerrotaan koulutyön yleisistä järjestelyistä, oppilashuollosta, koulun yhteisistä toimintaperiaatteista, käytännöistä ja säännöistä. Koulun toiminnasta kertovia ajankohtaisia tiedotteita lähetetään koteihin tarpeen mukaan. Koulun toiminnasta saa tietoa myös kotisivuilta, joihin löytyy linkki osoitteesta Kotien ja koulun yhteistyö toteutuu mm. HOJKS-neuvotteluissa. Tarvittaessa vanhemmat kutsutaan oppilashuoltoryhmään. Lukuvuoden aikana järjestetään luokkakohtaisia vanhempainiltoja ja -tapaamisia. Koulun yhteinen vanhempainilta järjestetään, tarvittaessa useampiakin. Vanhempia kutsutaan osallistumaan mahdollisimman paljon koulun toimintaan; juhliin, retkiin, tapahtumiin, teemapäiviin, jne. Vanhempainyhdistystä kannustetaan vireään toimintaan. Päivittäin yhteyttä pidetään reissuvihkoin, puheluin, tekstiviestein, sähköpostiviestein ja Wilman välityksellä sekä tapaamisin. Rohkaistaan vanhempia Wilman käyttöön päivittäisessä yhteydenpidossa. 7. KOULUN KEHITTÄMISHANKEET ERITYISTÄ KiVa Koulu toiminta. Lasten ja nuorten liikunnan kehittämishankkeessa koulumme edustajana toimii Teija Varrio-Majava.. RYHMÄKOOT JA TUNTIJAOT Erityisopetuksen ryhmäkoot määritellään Perusopetusasetuksen /852 2 :ssä seuraavasti: erityisen tuen piirissä olevat yleisen oppivelvollisuuden oppilaat 10, pidennetyn oppivelvollisuuden 8 ja vaikeimmin vammaiset 6 oppilaan ryhmässä. Yläkoulun oppilaat opiskelevat kahdessa ryhmässä, 7-luokkalaiset ja 9-luokkalaiset. Ryhmät muodostetaan tarkoituksenmukaisesti HOJKSeissa asetettujen oppilaskohtaisten tavoitteiden, eri oppiaineiden poikkeavien viikkotuntimäärien sekä oppisisältöjen perusteella. Ryhmät yhdistetään musiikissa, tekstiilityössä, teknisessä työssä ja osin kotitaloudessa. Asetuksen mukaisia ryhmäkokoja ei ylitetä. Alakoulun oppilaat opiskelevat yhtenä ryhmänä, 4-6 luokkalaiset (7 oppilasta). Vaikeimmin vammaisten luokassa on 5 oppilasta. Tekstiilityössä ja teknisessä työssä, osin liikunnassa sekä kotitaloudessa oppilaat ovat samoissa ryhmissä rinnakkaisluokkalaisten kanssa. Asetuksen mukaisia ryhmäkokoja ei ylitetä.

4 TYÖAIKA Lukuvuoden työaika Syyslukukausi Kevätlukukausi Syysloma Talviloma Alkaa Päättyy TUNTIKEHYS Yleisopetus Erityisopetus 111 Tuki- Kerhot Muut palkkaopetus erityis- perustetehtävät ryhmät 0-6 lk 7-9 lk AV ½ 4 ESIOPETUS Tuntimäärä (yhteistyönä päivähoidon kanssa) Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai OPPILASMÄÄRÄ Luokka Tytöt Pojat Yhteensä E r i t y i s o p e t u s Integroitu yleisopetukseen kokonaan osittain esiopetus lk lk lk lk lk lk lk lk lk lk Yhteensä Erityisluokka KIELENOPETUS (oppilasmäärä) 1-6 luokat 7-9 luokat Kieli A1 A2 B1 B2 A1 A2 B1 B2 EN 8 7 RU 4 RA SA VE

5 KOULUMATKOJEN PITUUS Koulumatka ja oppilasmäärä 0-5 km 5-10 km km km Yli 50 km Yhteensä Yleisopetus - josta esiopetus Erityisluokkaopetus OPETTAJIEN TYÖMÄÄRÄ LUKUVUOSI Opettajan nimi Virka/tehtävä Oman koulun tunnit Muun koulun tunnit Tunnit yhteensä Luokka- Muut Oppiaine Tunnit tunnit tehtävät Ahokas Tuija erityisluokanopettaja Toivo Marja erityisluokanopettaja Maria Mantsinen tuntiopettaja Teija Varrio-Majava tuntiopettaja Palomäki Helinä tuntiopettaja 5 5 Soppela Hannu teknisentyön opettaja 6 7 Jakola Markus kuvaamataidon opettaja 3 3 Yhteensä

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015 2016 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana jokaisen oppilaan yksilölliset kyvyt. Tavoitteena

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300 Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Kanslia Postinumero 29630 Telekopionumero - Rehtori Jussi Heervä Vara-/apulaisrehtori Tarja

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys Aitoon koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Aitoon koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain : 5 opp. : 7 opp. 3. 1k:4opp. 4. lk:

Lisätiedot

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Resurssiopettaja 1 14 h/ vko Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Meritalon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Meritalon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Erityiskoulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin.

Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin. Rautajärven koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Rautajärven koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain l. lk. 6 oppilasta 2. lk.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2012-2013 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2012-2013 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014. Helsingin kaupungin koulut

Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014. Helsingin kaupungin koulut Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014 Helsingin kaupungin koulut Pidennetty oppivelvollisuus ja erityinen tuki Pidennetty oppivelvollisuus Kestää 11 v. Peruste vammaisuus tai pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI PERUSOPETUS LUKUVUOSISUUNNITELMA 2014-2015. KOULUN NIMI: Sisällysluettelo

KANGASNIEMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI PERUSOPETUS LUKUVUOSISUUNNITELMA 2014-2015. KOULUN NIMI: Sisällysluettelo KANGASNIEMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI PERUSOPETUS 1 LUKUVUOSISUUNNITELMA 014-015 KOULUN NIMI: Sisällysluettelo 1. PERUSTIEDOT 1.1 LUKUVUOSISUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN 1. KOULUTIEDOT 1.3 LUKUVUODEN TYÖAIKA 1.4

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37 Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

VYK ANIANPELLON KOULU 2015-2016 koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Koulumestarintie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200 VÄÄKSY

VYK ANIANPELLON KOULU 2015-2016 koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Koulumestarintie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200 VÄÄKSY ASIKKALAN KUNTA LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) VYK ANIANPELLON KOULU 2015-2016 koulun nimi YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Koulumestarintie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200 VÄÄKSY Faxinumero Kanslia

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA*) Lukio Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Postinumero 29630 Telekopionumero 5505 674 Postitoimipaikka Pomarkku Sähköposti lukio@edu.pomarkku.fi

Lisätiedot

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Koulun perustiedot Yhteystiedot Oppilasmäärä 0.lk 1lk 2lk 3lk 5.lk 6.lk yht. oppilasmäärä 1 1 1 4 1 1 9 tytöt 1 1 3 1 6 Perusopetusryhmien määrä Luokat

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 22 18 21 26 17 17

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 22 18 21 26 17 17 Koulu: Sammalselän koulu Lukuvuosi: 2014 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Luokanopettaja 6 1 virka täytetty määräajaksi englannin lehtori 1 kiertävä Erityisopettaja 1 kiertävä Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Työryhmä Vesa Anttila, Anne Järvelä, Seppo Rantahalvari, Sirkka Riepula, Päivi Salmela (2010) Ohjaus ennen peruskoulun alkua Esioppilaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma

Opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma Perusopetus Opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma Koulu Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2015 / 2016 Käsittely Opettajat 12.8.2015 Sivistyslautakunta 8.9.2015 Allekirjoitus Rehtori/Koulunjohtaja Jari Kunelius

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2013

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2013 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2013-2014 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

Elina Pehkonen, l.-2. lk luokanvalvoja, 5.-6. lk musiikki. Joustava alkuopetus, opetusta 26 vkh

Elina Pehkonen, l.-2. lk luokanvalvoja, 5.-6. lk musiikki. Joustava alkuopetus, opetusta 26 vkh Kirkonkylän koulu Sivu 1/7 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Kirkonkylän koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain l. Ikyht. Pappilasta 2.

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren koulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2011 2012 1 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2011-2012 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren koulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova opettajien

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2012 2013. Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2012-2013 aikana:

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2012 2013. Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2012-2013 aikana: Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2012 2013 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2012-2013 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana laadukas koulupäivä. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Storgårdin koulun lukuvuosisuunnitelma 2015-2016

Storgårdin koulun lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 Storgårdin koulun lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 Koulun perustiedot Luokka 7 8 9 YHT Oppilasmäärä 6 5 11 22 Tyttöjä 1 2 5 8 Yhteystiedot Storgårdin koulu Pajbakantie 1 21600 Parainen Oppilasmäärä 18 oppilasta

Lisätiedot

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2014-15 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Tuulikellot, Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

VATIALAN KOULU 11-vuotinen opetus

VATIALAN KOULU 11-vuotinen opetus VATIALAN KOULU 11-vuotinen opetus Vatialan koulu Vatialantie 17 36240 Kangasala Luokkamuotoinen erityisopetus Vatialan koulussa Vatialan koulussa on yleisopetuksen luokkien lisäksi erityisluokkia (lukuvuonna

Lisätiedot

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

KOULUN TYÖSUUNNITELMA

KOULUN TYÖSUUNNITELMA KOULUN NIMI: Kontiomäen koulu KOULUN TYÖSUUNNITELMA YHTEYSTIEDOT: Koulutie 3, 88470 Kontiomäki 086871116, fax 086871128 www.peda.net/veraja/paltamo/kontiomaki etunimi.sukunimi@paltamo.fi LUKUVUOSI 2008-2009

Lisätiedot

7. Monikulttuuriset lapset

7. Monikulttuuriset lapset ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA lv 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Ei ole lvsuunnitelmassa 1. Käsittelytiedot 2. Esiopetuksen toiminta-ajatus 3. Esiopetuksen opetussuunnitelma 4. Kasvatuksen ja oppimisen

Lisätiedot

Sivu 1/5 TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Koulun tiedot Koulu: Sipoon lukio Koulumuoto:lukiokoulutus Opetuskieli: suomi Koulupiiri: Sipoo Koulun yhteystiedot Koulun nimi: Sipoon lukio Osoite: Iso

Lisätiedot

NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI

NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI Lukuvuosi 2013 2014 Niinivaaran koulu turvallinen paikka oppia ja kasvaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Rehtorin palsta 3 Yhteystietoja 4 Koulun opettajat, avustajat ja luokat 5 Pienluokat

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Hyrkin koulu

MUHOKSEN KUNTA. Hyrkin koulu MUHOKSEN KUNTA Hyrkin koulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2011 2012 1 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2011-2012 KOULUTIEDOT koulun nimi Hyrkin koulu koulun osoite Mettäperäntie 5, 91410 Jokirinne opettajien

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Lukuvuoden toimintasuunnitelma

Lukuvuoden toimintasuunnitelma Kunta Lukuvuoden toimintasuunnitelma Orimattila Koulu: Myllylän koulu Lukuvuosi: 2011-2012 Perusopetus 1-5 -luokat Yhteystiedot Myllylän koulu Osoite: PL 106 / Seulakuja 10 16301 ORIMATTILA Rehtori: Raimo

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016

POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016 POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016 SYYSLUKUKAUSI Elokuu pe 7.8. ma 10.8 klo 9.00 ke 12.8. to 13.8. Opettajien suunnittelupäivä Koulu alkaa Luokanvalvojantunnit, toimintaa luokittain Lv-palaverit,

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2011. Sivistyslautakunta 11.10.2011 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2011. Sivistyslautakunta 11.10.2011 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2011 Sivistyslautakunta 11.10.2011 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 11.10.2011 klo 18.00 19.15 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain Kostian koulu Sivu 1/8 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Kostian koulu Ylläpitäjä:K.aupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Luokka-aste Poikia Tyttöjä Yhteensä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 15.4.2015 klo 18 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 36- Mikkola Laura Hämäläinen Risto vpj. :t 36- Nummela

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA 27.4.2011 HAILUODON PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Suunnitelma on toteutettu opetusministeriön rahoittamalla Oppilaanohjauksen kehittämishankkeen kautta saadulla rahoituksella. Tekijät: Hailuodon

Lisätiedot

Opetusuunnitelmaan perustuva suunnitelma lukuvuodeksi 2014-2015

Opetusuunnitelmaan perustuva suunnitelma lukuvuodeksi 2014-2015 Opetusuunnitelmaan perustuva suunnitelma lukuvuodeksi 2014-2015 1. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN a. Koulun toiminta-ajatus b. Koulun toiminta ja toiminnan tavoitteet lukuvuonna 2014-2015 Koulun painopistealueet

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö!

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Uusi lukuvuosi on jälleen kerran alkanut. Vanttilan koulussa se on seitsemäs lukuvuosi. Satojen lasten ja nuorten ääni kuuluu taas pihalla ja käytävillä.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Opettajat. Oppilasmäärä luokittain. Koulumme perustiedoissa ei ole tapahhmut muutoksia.

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Opettajat. Oppilasmäärä luokittain. Koulumme perustiedoissa ei ole tapahhmut muutoksia. Rautajärven koulu Sivu 1/9 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Rautajärven koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Suunnitehna toteuhu. Koulumme perustiedoissa ei

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

A. TILASTOLLISET ASIAT

A. TILASTOLLISET ASIAT Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN / LUKION TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi Lukuvuosi 2014-2015 Kuivalahden koulu A TILASTOLLISET ASIAT 1 Peruskoulun oppilaiden Oppilasmäärä lukuvuoden Yleisopetukseen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta 33 Kokousaika Keskiviikko 9.4.2014 klo 18.00-20.16 (kahvitauko 19.15-19.34) Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 29-38

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN LUKION TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015-2016

KEMIJÄRVEN LUKION TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015-2016 KEMIJÄRVEN LUKION TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015-2016 Ilpo Tervonen Rehtori 1 KOULUTYÖN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN Työaika Lukuvuoden työaika Lomat/vapaapäivät alkaa päättyy alkaa päättyy Syysluku- 11.08.2015

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot