2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)"

Transkriptio

1 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus ( /852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta, sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista. Kunnan hallintosääntö Koulutuslautakunta hyväksyy lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman, jossa määrätään perusopetusasetuksen 9 :ssä lukioasetuksen 3 :n 2 momentissa säädetyistä asioista. Tästä suunnitelmasta käytetään nimitystä Koulun työsuunnitelma. Rehtori laatii lukuvuosittain yhdessä koulun opettajien kanssa opetussuunnitelmaan perustuvan koulun työsuunnitelman huolehtii siitä, että oppilaille, opiskelijoille opiskelijoiksi pyrkiville sekä heidän huoltajilleen ilmoitetaan keskeisistä työsuunnitelmaan otettavista asioista. Lisäksi rehtori kutsuu oppilaiden tai opiskelijoiden huoltat neuvottelemaan koulun työsuunnitelmaan otettavista asioista arvioimaan työsuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Työsuunnitelman käsittely vanhempainkokouksessa: Syksy: Kevät: Työsuunnitelman käsittely koulutuslautakunnassa: Syksy: Kevät: 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö työtavat (koulun toiminta-atus) Sivistyspalvelujen arvopohna on lapsen perheen aito kunnioittaminen, kuuleminen tukeminen. Tavoitteena on palveluiden oppilaskeskeisyys, laatu kustannustehokkuus. (Koulutuslautakunta / Iitin kunnan sivistyspalvelujen strategia vuosille ) 3 Toiminta-atuksesta johdetut lukuvuoden työn tavoitteet Syksyllä koulun alkaessa asetetaan kolmesta neljään keskeistä tavoitetta lukuvuoden kasvatus- opetustyötä varten. Samalla esitetään se miten tavoite on tarkoitus saavuttaa. Asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan keväällä. Opetuksen järjestäjän asettama yhteinen tavoite arviointikohde: "Uusien opetussuunnitelmien keskeisten atusten lkauttaminen opetustyöhön." (Koulutuslautakunta) Koulun henkilökunta, oppilaat oppilaiden huoltat osallistuvat prosessiin Iitin kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 edellyttämällä tavalla.

2 Tavoite 2: Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 5: Opetussuunnitelman toteuttaminen (koulutuslautakunta ): Opetussuunnitelman toteutuksessa painottuvat oppilaiden vuorovaikutus-, tunne- sosiaalisten taitojen kehittäminen. Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 11: Oppimisympäristön turvallisuus (koulutuslautakunta ): Oppilas tuntee olonsa turvalliseksi kokee kuuluvansa kouluyhteisöön. Oppilas tietää miten toimia koulukiusaamistapauksissa. Opetussuunnitelman arvot ohavat koulun pedagogista toimintaa käytänteitä. Kasvatustyössä koulun henkilökunta korostaa hyvän käyttäytymisen kohteliaan kanssakäymisen merkitystä. Huoltajien koulun yhteistyö tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää. 2 Tavoite 3: Kalenterivuosien talousarvioiden toteutuminen laaditun arvion mukaisesti. Opetustoimi oppilashuolto Vuolenkosken koululla pyritään hoitamaan käytössä olevien resurssien edellyttämällä tavalla. Sidosryhmien, vanhempainyhdistyksen, kylän huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön merkitys koulun arjessa korostuu. Luokkakohtaiset tavoitteet: Opetussuunnitelman 2016 mukaisesti kaikilla luokilla toteutetaan oppimiskokonaisuuksia, jotka käsittävät oppisisältöjä eri oppiaineista. Oppimiskokonaisuuksia toteutetaan opetusryhmien kokoonpanoa tarpeen mukaisesti muovaten. 4 Työn yleiset järjestelyt ryhmien muodostamisen periaatteet

3 4.1 Yhteistoiminta (kodin koulun yhteistyösuunnitelma koulun tapahtumakalenteri, koulun ulkopuolella tapahtuva työskentely, yhteistoiminta muiden tahojen kanssa) 3 Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 8: Osallisuus vaikuttaminen (koulutuslautakunta ): Huoltat kokevat tulevansa kuulluksi lapsensa asioita käsiteltäessä. Huoltajia rohkaistaan pitämään yhteyttä kouluun osallistumaan koulutyön suunnitteluun arviointiin. Työsuunnitelmakokous järjestetään keväisin syksyisin. Huoltajilla on mahdollisuus tavata opetta kahdenkeskisen vanhempaintapaamisen yhteydessä muulloinkin tarpeen mukaisesti. Koululla järjestetään lukuvuoden aikana tarpeen mukaisesti vanhempainilto. Wilma järjestelmää käytetään aktiivisesti tiedottamiseen yhteydenpitoon. Lapset osallistuvat lukuvuoden aikana erilaisiin urheilu- kulttuuritapahtumiin (teatteri, konserttitapahtumat) tilaisuuksiin. Lukuvuoden aikana vieraillaan mahdollisuuksien mukaan erilaisissa opetus- kasvatustyöhön soveltuvissa kohteissa, työpaikoilla yrityksissä. Vuolenkosken koulun jouluhartaus kevätjumalanpalvelus pidetään Koskenniskan rukoushuoneella kello 10 alkaen. Lukuvuoden aikana järjestetään Pohjois-Iitin Kirin Vuolenkosken koulun yhteisiä liikuntatapahtumia. Tapahtumakalenteri Aika Toiminto Arviointi Elokuu Syyskuu Työsuunnitelmakokous Kokouksen yhteydessä keskustellaan alkavan lukuvuoden toiminnasta tapahtumista. Vierailu Iitin golfkentällä 6.9. Lauantaityöpäivä Harrastemessut Kausalan Ravilinnassa. Lokakuu järjestetään koululaisille tarkoitettu Maisemakuvia Suomesta -konsertti. Konsertti on osa Suomi 100 -tapahtumasara. Pihansiivouspäivä

4 Marraskuu Uimaopetuskso 4 Joulukuu Koulun 5-6-luokka on mukana Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Tempaus2016-projektissa yliopiston opiskelit ohavat luokan oppilaita näkemään matematiikan opiskelu- hyödyntämismahdollisuudet käytännöllisinä arkipäiväisinä. Tammikuu Teatterivierailu tai vastaava kulttuuritapahtuma Helmikuu Koulun pelastuslaitoksen 112-päivä. Hiihdonopetuskso Maaliskuu Uimaopetuskso - Huhtikuu Pidetään pihan tienvarsien siivouspäivä. Toukokuu pidetään pieni koululaisten vapputapahtuma. Huoltajille tarkoitettu kevätkokous pidetään Kokouksessa käsitellään kuluneen lukuvuoden työsuunnitelmaa, keskustellaan koulua koskevista asioista suunnitellaan tulevaa lukuvuotta Koulun kevätretki tehdään myöhemmin päätettävään retkikohteeseen. Retken ankohta tarkentuu kevään 2017 aikana. Toukokuussa pidetään koulun lukuvuoden päättävä kevätjuhla. 4.2 Erityiset järjestelyt (mahdolliset painotukset, kielikylpy, vieraskielinen opetus, eheyttäminen, esiopetuksen järjestelyt, valinnaisaineiden opetus) 4.3 Tukijärjestelmät (erityisopetus, tukiopetus, kerhotyö, terveydenhoito, kuljetusta odottavat oppilaat, iltapäivätoiminta, oppilaiden avustaminen, kouluruokailu) Eitysiopetusta antaa erityisopetta ilmenevän tarpeen mukaisesti. Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 8: Osallisuus vaikuttaminen (koulutuslautakunta ): Oppilaskuntatyö on aktiivista keskeinen oppilaiden vaikuttamiskanava. Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 7: Oppimisen, kasvun hyvinvoinnin tuki (koulutuslautakunta ): Kolmiportainen tuki / Tuen antamisen lähtökohtana on oppilaan oikeus hänen tarvitsemaansa tukeen sekä oppilaan kokonaisvaltaisen kehityksen huomioon ottaminen. Tuen antaminen perustuu yhdessä huoltan kanssa tehty suunnitelma sitä oha selkeät tavoitteet (HOJKS).

5 Tuen toteutuksessa käytetään tarkoituksenmukaisia, joustavia oppilaan tarpeet huomioon ottavia muoto. 5 Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 13: Koulun kerhotoiminta (koulutuslautakunta ): Koulun kerhotoimintaan on osoitettu erikseen määritelty riittävä tuntiresurssi. Kolmannen sektorin toimijoita kannustetaan koulun kerhotoiminnan järjestämiseen. Koulutiloissa järjestetään kyläläisille tarkoitettua kerhotoimintaa. 4.4 Muut kehittämissuunnitelmat (kansainvälinen toiminta, työyhteisön kehittämistoiminta arviointi) Perusopetuksen laatukriteerit asiakir, kohta 1: Johtaminen (koulutuslautakunta ): Rehtori vastaa oman koulunsa hallinnollisesta pedagogisesta johtamisesta. Johtaminen perustuu kunnan strategiaan kirttuihin tavoitteisiin, normien sekä hyvän hallintotavan noudattamiseen. Opetta oppilaiden huoltat voivat kuljettaa tarvittaessa oppilaita omalla autollaan koulun työsuunnitelmassa sovittuihin muihin koulun toimintaan liittyviin oman koulun ulkopuolella järjestettävään opetukseen tai muihin tapahtumiin. Tähän tarvitaan oppilaan huoltan kirllinen lupa. Suositeltavampi tapa on tilata kuljetukset joukkoliikenneluvan tai taksiluvan omaavilta ammattilaisilta. 5 Koulun työaika Lukuvuoden työaika Päivittäinen työaika Arvio työan toimivuudesta syyslukukausi alkaa Päivänavaus - syysloma tunti syyslukukausi päättyy tunti joululoma tunti kevätlukukausi alkaa tunti talviloma tunti kevätlukukausi päättyy tunti Vapaapäivät Työjärjestyksistä päättää luokan opetta 6 Koulun oppilasmäärä vuosiluokittain 20. päivänä syyskuuta Vuosiluokka 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk yhteensä Tytöt Pot Yhteensä Ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat Muuhun kuin ev.lut. tai ort. kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat Uskonnonopetuksesta vapautetut uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat 7 Koulun tuntiko - oppilaiden vähimmäistyömäärä vuosiluokittain

6 Aineryhmä, oppiaine YHT YHT. Äidinkieli kirllisuus A-kieli englanti B-kieli ruotsi 2 2 Matematiikka Ympäristöoppi Biologia maantieto Fysiikka kemia Terveystieto Ympäristö- luonnontietoaineet yhteensä Uskonto/elämänkatsomustieto Historia yhteiskuntaoppi Musiikki Kuvataide Käsityö Liikunta Taito- taideaineiden valinnaiset Musiikki Kuvataide Käsityö tekninen työ Käsityö tekstiilityö Liikunta Taito- taideaineet yhteensä Yhteensä yhteiset Selvitys koulun käytössä olevien opetustuntien sijoittamisesta opettajille Opetta Opetusvelvollisuus Kehystunnit*) Tuntien kautuminen viikonpäiville ma ti ke to pe Jussi Mentu Anni Mikkonen Pirjo Mentu Lukuvuoden aikana sijoitettavaksi jätetty tuntimäärä Yhteensä (koulun käytössä oleva tuntikehys) 77 - Opettajien työmäärän arviointi Työsuunnitemaan teknisesti kuuluvia koulun tietostrategiaa, järjestyssääntöjä pelastussuunnitelmaa säilytetään koulussa työsuunnitelman kanssa samassa paikassa. Peruskoulun kuljetusoppilaiden valvonta ohus järjestetään kunnallisen työmarkkinalaitoksen toteamien periaatteiden mukaisesti. Rehtori ratkaisee sen miten valvonta ohus koulussa järjestetään.

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus) 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2015-2016 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus)

2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (koulun toiminta-ajatus) 1 Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Vuolenkosken koulu Vuosiluokat 1-6 Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma(p.18.8)

Koulun työsuunnitelma(p.18.8) Koulun työsuunnitelma(p.18.8) Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2014-2015 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2012-2013 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

Koulutuspalvelut Lukuvuosi Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Erityisopetusyksikkö Vuosiluokat 1-9 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2012-2013 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma(p.7.5.)

Koulun työsuunnitelma(p.7.5.) Koulun työsuunnitelma(p.7.5.) Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2014-2015 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017 2018 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1. 6. 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016 2017 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1. 6. 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Koulun työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2016-2017 Kausalan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO Lukuvuosi _2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 130 käytössä 130 opiskelijamäärä vuosiluokittain yhteensä R1 12 R2

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus)

1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely. 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2015 2016 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Toivalan koulun opetussuunnitelma Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2017-2018 Iitin yläkoulu Vuosiluokat 7-9 Käsitelty opettajainkokouksessa 9.8.2017 Käsitelty työsuunnitelmakokouksessa 30.8.2017 1 Työsuunnitelmaa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma 1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 1 SEMINAARIPÄIVÄ 13.9.2017 8.30-15.30 REHTORIT KEMPELEEN KOULU TYÖRYHMÄ, ARVIOINNIN TYÖRYHMÄ TUTOR-OPETTAJAT TIETOHALLINNON EDUSTAJAT VIHIKARI

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 VIIKKO 37 Ma 8.9. Pe 12.9. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 8C 9-10 MA3 8D 9-10 BG1 8E 9-10 AI1 9B (LEL) AI1 RE1 8F 9-10 AI2 Pe 12.9. MATEMATIIKKA luokka

Lisätiedot

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi

OPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi OPStuki 2016 23.10.2013 Jyväskylä Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi MUUTOS Mitä tehdään? Miksi tehdään? Miten tehdään? www.oph.fi Muutos on hidas prosessi Kulttuuristen perusoletusten muuttaminen kestää

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2019 2020 Iitin yläkoulu Vuosiluokat 7-9 Käsitelty opettajainkokouksessa 7.8.2019 Käsitelty työsuunnitelmakokouksessa 29.8.2019 1 Työsuunnitelmaa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä. Luokka 1T LUKUVUOSITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi ilmaista itseäsi suullisesti Luet tavuja Luet sanoja Luet sujuvasti Kirjoitat lyhyitä sanoja

Lisätiedot

LEPPÄLÄN KOULU KOULUKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA

LEPPÄLÄN KOULU KOULUKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA LEPPÄLÄN KOULU KOULUKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA Yleistä Leppälän koulu käyttää Sievin kunnan 14.6.2004 hyväksyttyä opetussuunnitelmaa, jota tämä koulukohtainen osio täydentää. Sievin kunnan opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA 2016 2018 Sisällysluettelo sivu Taustaa 3 Laatutyön organisointi 3 Arvioinnin vuosikello 4 Arvioinnin tasot 6 Arviointikohteet vuosina

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Oppimisympäristö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Oppimisympäristö Oppimisympäristö Koulutusjärjestelmä ISCEDkoulutusluokitus Opetushallinnon koulutusluokitus 6 Tohtorin tutkinnot - lisensiaatin tutkinnot 8 5 4 3 2 ja 1 1-9 1 1-3 1-3 4-5 Ylemmät korkeakoulututkinnot Alemmat

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä. Luokka 1T VÄLITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi Hallitset äänne-kirjain vastaavuuden Luet tavuja Luet sanoja Kirjoitat kirjaimia Kirjoitat tavuja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma

Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma 1. Yleistä Korhosen koulu käyttää Sievin kunnan 14.6.2004 hyväksyttyä opetussuunnitelmaa, jota tämä koulukohtainen osio täydentää. Sievin kunnan opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30 19.9.2018 1 (11) Kokousaika ke 19.9.2018 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Haapamäki Arsi Jokioja Tiina Varapuheenjohtaja Kortesluoma Sirpa Kuusisto

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot