Kehitysvammaisten asumispalveluita koskevan puitejärjestelyn perustaminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammaisten asumispalveluita koskevan puitejärjestelyn perustaminen 1.1.2016-31.12.2019"

Transkriptio

1 Aikuisväestön lautakunta Kehitysvammaisten asumispalveluita koskevan puitejärjestelyn perustaminen / /2015 Aikla 122 Asumispalveluja järjestetään noin 300 kehitysvammaiselle. Heistä tue tus sa asumisessa on 50 asiakasta ja palveluasumisessa ja te hos te tus sa palveluasumisessa on 250 asiakasta. Palvelua ostetaan noin 180 paik kaa. Uusia asumispalvelujen tarpeessa olevia henkilöitä on noin 40 vuo des sa. Kehitysvammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asu mis pal ve lu ja tuottaville yrittäjille järjestettiin tulevaa hankintaa koskeva ti laisuus, jossa palveluntuottajilla oli mahdollisuus keskustella ja antaa kir jal lista palautetta kilpailuttamiseen liittyvistä asioista ja tar jous pyyn tö luon nokses ta. Aikuisväestön lautakunta hyväksyi kehitysvammaisten, mie len ter veys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluiden kilpailuttamisen pe ri aat teet ja tarjouspyyntöluonnokset. Kyseessä on puitejärjestely, joka koskee neljää (A D) erillistä ke hi tysvam mais ten asumispalvelun osa-aluetta/ kohderyhmää, joihin jokaiseen va li taan sopimuskumppanit erikseen: A) Tuettu asuminen, B) Palveluasuminen, C) Tehostettu pal ve lu asu mi nen ja D) Vaativa tehostettu palveluasuminen. Sopimuksen arvo on noin 19 miljoonaa euroa sisältäen optiovuoden. Solmittavat puitesopimukset koskevat sopimuskaudella tehtäviä uusia si joituk sia. Palveluntuottajan tulee kuitenkin sitoutua siihen, että myös yk sikköön aiemmin tehdyt sijoitukset tulevat uuden puitesopimuksen pii riin, ja se korvaa aikaisemmin tehdyn sopimuksen. Jos palveluntuottaja ei tule valituksi puitejärjestelyyn, asiakkaan palvelun jatkuvuus en ti ses sä paikassa pyritään varmistamaan. Kaupunki ei sitoudu ostamaan va li tuil ta palveluntuottajilta tiettyä paikkamäärää eikä palveluntuottajalla ole vel vol lisuut ta pitää asiakaspaikkoja vapaina.. Avoimella hankintamenettelyllä perustetaan puitejärjestely ajalle ja sitä voidaan jatkaa enintään yhdellä vuodella. Pää tös option käytöstä tehdään vähintään kuusi kuukautta ennen so pi mus kau den päättymistä. Hankinnasta on tehty hankintailmoitus HIL MAilmoituskanavalla sekä sitä täydentävä korjausilmoitus Korjausilmoituksella tehtiin tarkistuksia henkilöstön pä te vyyt tä koskeviin vaatimuksiin. Tarjousten jättöaikaa siirrettiin tässä yh tey des sä kahdella viikolla eteenpäin. Tarjouspyyntö toimitetaan lau ta kun nan jäsenille sähköpostitse. Tarjoajilla oli mahdollisuus tehdä tarkentavia lisäkysymyksiä saak ka. Kysymyksiä vastaanotettiin yhteensä 43 kpl. Vastaukset jul kais tiin

2 kilpailutusjärjestelmässä kaikille tarjouspyyntöön tutustuneille Kysymykset ja vastaukset toimitetaan lautakunnan jäsenille säh kö pos tit se. Tarjousten jättöaika päättyi ja määräaikaan mennessä saatiin 19 tarjousta: Attendo Oy (2), ASPA Palvelut Oy (3), Autismisäätiö, Kor mel ay, Päijät-Hämeen hoitokodit Oy Esperi, Kaakkois-Suomen so si aa li psy kiat rinen yhdistys ry, Perhe- ja lomakoti Niittyportti Oy, Mehiläinen Oy, Luhtikoti ky (2), Villa Susanna Oy, Medivida Care Oy, Esperi Care Oy, Kymen Lehmuskoti Oy, Kymijoen Hoiva ry ja Provesta Oy. Avaus pöy tä kir ja on nähtävillä kokouksessa. Tarjoukset ovat nähtävillä kokouksessa. Tarjoukset on käsitelty kolmessa vaiheessa: 1) Tarjoajan kelpoisuuden arviointi Tarjoajien arvioinnin tarkoituksena on selvittää tarjoajan edellytykset suoriu tua palvelujen tuottamisesta tarjouspyynnössä esitettyjen vaa ti mus ten mukaisesti. Tarjouskilpailusta suljetaan pois tarjoajat, jotka ovat laiminlyöneet ve ro jen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen, mikäli tarjoajalla ei ole esittää maksusuunnitelmaa tai joita koskee hankintalain mu kai nen poissulkemisperuste. Palveluntarjoajan toiminnan tulee kattaa lain yksityisistä so si aa li pal ve luis ta 2011/922 asettamat vaatimukset. Palveluntuottajalla tulee olla so pi muk sen voimaantulopäivämäärästä lähtien tarjoamalleen toiminnalle lu pa tai rekisteröitymisilmoitus. Tarjousvaiheessa lupaa tai ilmoitusta ei tar vit se olla, jos tuotettava palvelu on vielä suunnitteluvaiheessa. Li säk si tarjoajan tulee täyttää kaikki tarjouspyynnössä edellytetyt yritystä kos ke vat vaatimukset. Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen tarjoukset tuetusta asumi ses ta (A) ja palveluasumisesta (B) (Kakspy, Valkeakaari) sekä te hos tetus ta palveluasumisesta (C) (Kakspy, Kuuskaari) hylätään, koska yh dis tyksen toiminta on lupien mukaan suunnattu mielenterveys- ja päih de kun toutu jil le. Kuuskaaren osalta yhdistyksellä on Avin luvassa hy väk syt ty 1 paikka kehitysvammaiselle asiakkaalle, mutta yhdistys tar joaa 30 paikkaa. Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys tulee so pi mus kump pa nik si mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asu mis pal ve lu jen tuottajana, ja heidän palvelujaan voidaan ostaa sen sopimuksen pe rus teel la kehitysvammaiselle asiakkaalle, jos henkilön ensisijainen pal ve lun tarve edellyttää mielenterveys- tai päihdekuntoutujan asu mis pal ve lu ja. 2) Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Tarjousvertailun toisessa vaiheessa tarkastetaan, että tarjoukset vas taa vat tarjouspyyntövaatimuksia niin tarjousasiakirjan muodon kuin pal ve lun sisällön ehtojen kannalta. Hankintayksikön velvollisuus on hylätä tar joukset, jotka eivät vastaa tarjouspyynnön määrittelyjä.

3 Tarjouspyynnön mukaisuutta tarkastaessa nousivat esille palvelun si säl lön ja sen hinnoittelun tarjouspyynnön mukaisuus seuraavien tar jous ten osalta: Perhe- ja lomakoti Niittyportti Oy:n tarjous hylätään tarjouspyyntöä vas taamat to ma na. Perhe- ja lomakoti Niittyportti on tarjonnut pal ve lu asu mi sen kohderyhmään lähinnä perhekotitoimintaa, jossa palvelun hinta si säl tää kaikki kustannukset (palvelun, asumisen, ruoan, yl lä pi to kus tan nuk set). Tarjouksen hinta ei siis ole vertailukelpoinen tarjouspyynnön mu kais ten tarjousten kanssa, jossa vertailuhinta muodostetaan vain hoi to pal ve lun osalta. Kilpailutuksen kohteena olevassa sopimuksessa asuk kaat maksavat hoitoa lukuun ottamatta itse muut kustannukset. Lä hin nä perhekotihoitoa oleva sisältö ei myöskään vastaa tar jous pyyn nös sä kuvattua palvelua. Villa Susanna Oy:n tarjous hylätään tarjouspyyntöä vastaamattomana kaikkien tarjoamiensa palvelujen (A-C) osalta. Villa Susannan tar jouk sen hinnoittelu ei vastaa tarjouspyyntöä. Tarjousdokumentissa il moi te taan tarjoushinnat, mutta liitteenä olevassa hinnastossa ilmoitetaan usei ta tarjouspyynnön vastaisia maksuperusteita: lisäpalvelutarpeeseen pe rus tuva hoivamaksu, erikseen hinnoiteltu asumisvalmennusmaksu ja asuk kaan maksama öljymaksu vuokran lisäksi. Tarjouspyynnössä on sel keäs ti ilmoitettu, ettei muita korvauksia tai lisiä hyväksytä. Vuokran osal ta on ilmoitettu ettei asiakkaalta saa periä muita maksuja kuin asun non vuokraamiseen liittyviä tavanomaisia kuluja (käyttövesi ja säh kö). Lisäksi tarjoaja on ilmoittanut, että hintoihin voi tulla in dek si ko ro tu ki sia tarpeen mukaan. Tarjouspyynnössä edellytetään kiinteitä hin to ja saakka. 3) Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu Puitejärjestelyyn hyväksytään kaikki tarjouspyynnön ehdot täyttävät pal velun tuot ta jat ja heidän kanssaan solmitaan puitesopimukset. Uusien yk si köiden osalta puitesopimukset voidaan solmia vasta siinä vaiheessa kun kaikki tarjouksessaan ilmoittamansa asiat ovat todennetusti ole mas sa ja vastaavat tarjouspyyntöä. Tuetun asumisen osalta uusia yk si köi tä koskeva hankintapäätös pannaan täytäntöön viimeistään ja muiden asumispalvelumuotojen osalta viimeistään Tarjousten vertailu suoritetaan palveluittain (A D) siten, että tilaajan maksa man palveluhinnan painoarvo on 80 % ja laadullisten tekijöiden pai no arvo on 20 %. Palvelun sisällölle on asetettu runsaasti laa tu vaa ti muk sia, jotka jokaisen vertailuun pääsevän tarjouksen on täytettävä. Näi tä laatuasioita ei enää vertailla tarjousvertailussa. Vertailtavat laa tu te ki jät (20 %) poikkeavat palveluittain. Tarjouspyynnössä on huo leh dit tu myös asukkaille tulevien kustannusten kohtuullisuudesta antamalla pe rit tä vil le kustannuksille suosituksia ja rajoituksia mitä ne saavat si säl tää. Palvelun käyttö määräytyy aina asiakkaan palvelutarpeen selvityksen perus teel la. A) Tuettu asuminen Hinta 80 %:

4 Tuetun asumisen tukikäyntien tuntihinnat yhteensä painotettuna vuo ro kauden ja viikonpäivien mukaan, alv 0 % Edullisimman yhteishinnan antanut tarjoaja saa 80 pistettä ja muille hin tapis Asukkaalla on mahdollisuus asioida tukipisteessä, jossa henkilökunta on tavoitettavissa; Kyllä = 3 Ei = 0 Palveluntuottaja pystyy tarvittaessa järjestämään muut to-/asu mis val mennus ta palvelun piiriin tulevalle asiakkaalle; Kyllä = 3 Ei = 0 Toimitetaan lautakunnan jäsenille sähköpostitse. Tuetun asumisen palveluntuottaja saa laskuttaa tukikäynteihin liittyvät ki lomet ri kor vauk set enintään verohallinnon päätöksen mukaisesti. Mat ka kustan nuk sis ta koituva kustannus otetaan sopimuskaudella huo mi oon valittaessa asiakkaalle kokonaistaloudellisesti edullisinta pal ve lun tuot ta jaa. B) Palveluasuminen Hinta 80 % Palveluasumisen hinta euroa/vrk, alv 0 % Edullisimman yhteishinnan antanut tarjoaja saa 80 pistettä ja muille hin tapis Asukkaalla on mahdollisuus vuorokausihintaan sisältyvään päi vys tys luontoi seen apuun öisin ja viikonloppuisin; Kyllä = 3 Ei = 0 Asumisyksikössä on ulkoiluun soveltuva ja turvallinen piha-alue, jossa on hoidettuja kulkuväyliä ja pihakalusteita. Piha on tarvittaessa suojattu myös

5 turvallisuutta vaarantavilta tekijöiltä (esim. vilkkaasti liikennöity tie) esim. aidalla; Kyllä = 3 Ei = 0 Kaikista laatulupauksista pyydettiin tarjouspyynnössä selvitykset, kuinka asia on toteutettu tarjotussa asumispalveluyksikössä. Selvitysten tar kas tami sen perusteella Autismisäätiön laatupisteitä tarkistetaan pi ha-alu een osalta. Autismisäätiön asumispalveluyksiköt sijaitsevat ker ros ta los sa, jossa ei ole tarjouspyynnön mukaista piha-aluetta. C) Tehostettu palveluasuminen Hinta 80 % Palveluasumisen hinta euroa/vrk, alv 0 % Edullisimman yhteishinnan antanut tarjoaja saa 80 pistettä ja muille hin tapis Asumisyksikössä on asukkaiden omaehtoista liikkumista ja toimintaa tu kevia järjestelmiä, esim. oven avausjärjestelmä; Kyllä = 3 Ei = 0 Asumisyksikössä on ulkoiluun soveltuva ja turvallinen piha-alue, jossa on hoidettuja kulkuväyliä ja pihakalusteita. Piha on tarvittaessa suojattu myös turvallisuutta vaarantavilta tekijöiltä (esim. vilkkaasti liikennöity tie) esim. aidalla; Kyllä = 3 Ei = 0 Kaikista laatulupauksista pyydettiin tarjouspyynnössä selvitykset, kuinka asia on toteutettu tarjotussa asumispalveluyksikössä. Selvitysten tar kas tami sen perusteella Autismisäätiön laatupisteitä tarkistetaan pi ha-alu een osalta. Autismisäätiön asumispalveluyksiköt sijaitsevat ker ros ta los sa, jossa ei ole tarjouspyynnön mukaista piha-aluetta. D) Vaativa tehostettu palveluasuminen Hinta 80 % Palveluasumisen hinta euroa/vrk, alv 0 %

6 Edullisimman yhteishinnan antanut tarjoaja saa 80 pistettä ja muille hin tapis Asumisyksikössä on asukkaiden omaehtoista liikkumista ja toimintaa tu kevia järjestelmiä, esim. oven avausjärjestelmä; Kyllä = 3 Ei = 0 Asumisyksikössä on ulkoiluun soveltuva ja turvallinen piha-alue, jossa on hoidettuja kulkuväyliä ja pihakalusteita. Piha-alue on aidattu; Kyllä = 3 Ei = 0 Kaikista laatulupauksista pyydettiin tarjouspyynnössä selvitykset, kuinka asia on toteutettu tarjotussa asumispalveluyksikössä. Selvitysten tar kas tami sen perusteella Autismisäätiön laatupisteitä tarkistetaan pi ha-alu een osalta. Autismisäätiön asumispalveluyksiköt sijaitsevat ker ros ta los sa, jossa ei ole tarjouspyynnön mukaista piha-aluetta. Tarjousvertailu on esityksen liitteenä nro 2. Toimitetaan lautakunnan jäsenille sähköpostitse. kuvaavassa järjestyksessä liitteessä nro 1 mainitut pal ve lun tuot ta jat asumispalveluittain. Hankintapäätös on ehdollinen siihen saakka kunnes kaikki tar jous pyyn nössä vaaditut selvitykset on toimitettu tilaajalle. Lisätietoja: Palvelupäällikkö Minna Laakso, puh , minna.laakso(a)kouvola.fi ja hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä, puh , marja-liisa.jyrkila(a)kouvola.fi Aikuisväestön palvelujen johtajan ehdotus: Aikuisväestön lautakunta päättää, että Kehitysvammaisten pal ve lu asu mis ta koskevaan puitejärjestelyyn hyväksytään kokonaistaloudellista edul li suut ta Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistys ry:n, Perhe- ja lomakoti Niit ty port ti Oy:n ja Villa Susanna Oy:n tarjoukset suljetaan pois kil pai lus ta tarjouspyynnön vastaisina. Aikuisväestön lautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

7

Torstaina 29.10.2015 hyvinvointipalvelujen hallintotoimistossa, Torikatu 10, Kouvola

Torstaina 29.10.2015 hyvinvointipalvelujen hallintotoimistossa, Torikatu 10, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 283 Aikuisväestön lautakunta 21.10.2015 Aika 21.10.2015 klo 17:14-18:11 Paikka Läsnä Kaupunginhallituksen kokoushuone, A-porras, 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 120-137

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Kaupunginhallitus 405 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 148 11.11.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015. Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015

Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015. Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015 Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015 Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015 Perusturvalautakunta 18.03.2015 35 Viitasaaren kaupungilla,

Lisätiedot

Oheismateriaalina tarjousvertailu neuropsykologisista palveluista, palvelukohtaiset tarjoiluvertailut sekä tarjousten avauspöytäkirja.

Oheismateriaalina tarjousvertailu neuropsykologisista palveluista, palvelukohtaiset tarjoiluvertailut sekä tarjousten avauspöytäkirja. Perusturvalautakunta 104 03.12.2013 Neuropsykologisten kuntoutusten hankinta PERLTK 104 Talouspäällikkö Susanna Piri Kehyskuntien palveluhankintarenkaan kunnat (Kangasala, Lem päälä, Nokia, Pirkkala ja

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Kaupunginhallitus 405 02.11.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta päätti 16.6.2015 60 käynnistää

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007. Asumispalvelujen kilpailuttaminen

Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007. Asumispalvelujen kilpailuttaminen Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007 Asumispalvelujen kilpailuttaminen 2045/43/434/2006 PERUSLK 68 Valmistelijat: johtava lääkäri Sirkku

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen hankinta 1.1.2016-31.12.2019

Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen hankinta 1.1.2016-31.12.2019 Ikäihmisten lautakunta 47 17.06.2015 Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen hankinta 1.1.2016-31.12.2019 7702/02.07.01/2015 Ikäla 47 Ikäihmisten lautakunta hyväksyi 26.2.2015, 17 ikääntyneiden te hos

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 82 28.10.2014 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUN KILPAILUTUS 116/232/2014 SOSTERV 82 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 SOSTERV 20 Valmistelu:

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös Sivistyslautakunta 38 12.04.2016 Sivistyslautakunta 97 15.11.2016 Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös 162/28.282/2016 SIVLTK 12.04.2016 38 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen hankinta 427/07.074/2016

Perusturvalautakunta Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen hankinta 427/07.074/2016 Perusturvalautakunta 71 13.09.2016 Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen hankinta 427/07.074/2016 PERLTK 13.09.2016 71 Vanhustyön johtaja Sirpa Ellala Nokian kaupungin perusturvapalvelut järjesti tarjouskilpailun

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk IKÄIHMISTEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk IKÄIHMISTEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 97 06.09.2016 IKÄIHMISTEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA SOTEL 06.09.2016 97 Valmistelu: hankintapäällikkö Tuure Marku, puh 040 4891908, vanhus- ja vam mais pal ve lui den

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa.

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa. Perusturvalautakunta 7 19.11.2013 Perusturvalautakunta 5 25.03.2014 Perusturvalautakunta 6 24.11.2015 Fysioterapiapalvelujen hankinta 179/06.04.02/2009 Perla 19.11.2013 7 Valmistelija: Talouspäällikkö

Lisätiedot

Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu

Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu Sosiaalilautakunta 85 16.09.2016 Sosiaalilautakunta 96 29.09.2016 Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu 2337/02.08.00/2016 SOSLA 16.09.2016 85 Hankinnan toteutus: Uudenkaupungin

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan

Lisätiedot

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh: Yhtymähallitus 194 21.11.2012 Yhtymähallitus 134 21.08.2013 Yhtymähallitus 185 06.11.2013 Yhtymähallitus 65 20.05.2015 Yhtymähallitus 135 02.12.2015 Asumispalvelun ostosopimus Hoivakoti Suvanto Oy YhtHall

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA 327/01.04.02/2014 199/41.416/2013 KHALL 145 Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen puitesopimuksiin liittyvien hintojen ja laatuominaisuuksien tarkistus alkaen

Tehostetun palveluasumisen puitesopimuksiin liittyvien hintojen ja laatuominaisuuksien tarkistus alkaen Ikäihmisten lautakunta 47 23.08.2017 Tehostetun palveluasumisen puitesopimuksiin liittyvien hintojen ja laatuominaisuuksien tarkistus 1.1.2018 alkaen 848/02.07.01/2017 Ikäla 47 Kouvolan kaupunki on keväällä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 168 Perusturvalautakunta 09.09.2014 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 170 84 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 171 85 SOSIAALI-

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely Perusturvalautakunta 60 17.06.2014 Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely 558/02.08.00/2013 PL 60 Hankintapäätös päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin Ympäristölautakunta 36 28.09.2011 Ympäristölautakunta 44 02.11.2011 Ympäristölautakunta 49 30.11.2011 Ympäristölautakunta 39 09.10.2014 Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus,

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta päätti 16.6.2015 60 käynnistää vanhusten te hos tetun palveluasumisen

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 HANKINTAPÄÄTÖS KURKIAURAN KOULUN KOULUKULJETUKSISTA KOHDE 3, REITTIEN 3C, 3D, 3G JA 3K OSALTA, KEVÄTLUKUKAUDELLE 2015 JA LV. 2015-2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Tarjouskilpailu ja hankintapäätös

Tarjouskilpailu ja hankintapäätös Kunnanhallitus 199 13.06.2016 Oikaisuvaatimus koskien vakuutusmeklaripalveluiden kilpailutusta 396/00.01.00/2012 Kunnanhallitus 13.06.2016 199 Tarjouskilpailu ja hankintapäätös Talousyksikkö kilpailutti

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kilpailutuksen alustavat vaiheet ja aikataulu ovat seuraavia:

Kilpailutuksen alustavat vaiheet ja aikataulu ovat seuraavia: Kunnanhallitus 179 29.09.2014 Kunnanhallitus 9 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 3 26.01.2015 Vihdin kunnan kalustehankintojen hankintapäätös 163/02.08.00/2014 Kh 29.09.2014 179 Vihdin kunnanhallitus on 14.4.2014

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 72 13.09.2016 Perusturvalautakunta 80 18.10.2016 Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen, päivätoiminnan ja saunapalvelun hankinta Ylöjärven Kurun alueella / Hankinnanoikaisuvaatimus

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja osahankinnat

Hankinnan kohde ja osahankinnat Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle

Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle Tekninen lautakunta 13 08.03.2017 Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle 1.3.2017-31.12.2018 165/02.07.00/2017 Tekninen lautakunta 08.03.2017 13 Rakennusinsinööri

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa.

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa. Sivistyslautakunta 55 11.08.2015 Hankintaoikaisu ostoliikenne ja koulukuljetukset 164/08.01.01/2015 SivLtk 11.08.2015 55 (Valmistelija: Kuljetuskoordinaattori Jani Lamminpää) Sivistyslautakunta on tehnyt

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 16.02.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 10 08.03.2017 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 1 Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Sivistyslautakunta 11 16.04.2015 Sivistyslautakunta 20 21.05.2015 Sivistyslautakunta 29 18.06.2015 Sivistyslautakunta 41 11.12.2015 Sivistyslautakunta 1 10.02.2016 Sivistyslautakunta 12 24.02.2016 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/yrjö ja Hanna Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/yrjö ja Hanna Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 350 21.11.2012 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/yrjö ja Hanna Oy 822/61/616/2012 STLTK 350 Yrjö ja Hanna Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 UUDELLEEN KILPAILUTUS JA SUORAHANKINTA JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET KOHDE 3; REITIT 3B JA 3F 4/5/2014 Sivistyslautakunta 02.07.2014

Lisätiedot