Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma
|
|
- Erkki Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/ /2018 Esittelijä: puh. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen Valmistelija/lisätiedot: Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen puh Liite 1. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma Talousarviokehykset vuosille Lappeenrannan kaupunginvaltuusto hyväksyi käyttötalouden tasapainotusohjelman vuosille kaupungin oman toiminnan osalta. Tasapainotusohjelmalla parannetaan kahden vuoden aikana 8,8 miljoonalla eurolla kaupungin vuosikatetta, jotta tulorahoitus kattaisi pitkällä aikavälillä investointimenot ja velkakehitys pysyisi siten hallinnassa. Tasapainotusohjelman mukaan maakunnallisesta palvelutuotannosta säästetään vuodessa 7,6 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen päätöksellä pelastuslaitokselle osoitettu talouden tasapainotusohjelman laskennallisena osuus oli euroa. Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion vuodelle 2018 ja taloussuunnitelman vuosille Kaupunginvaltuuston vahvistaman taloussuunnitelman yksityiskohtaisiin perusteluihin on kirjattu, että Etelä-Karjalan pelastuslaitos ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimi voivat laatia käyttösuunnitelman raamista poiketen siten, että taseyksikön syntyvä alijäämä katetaan taseyksikön kertyneestä ylijäämästä. Taseeseen kertynyt ylijäämä ei saa muuttua alijäämäksi. Vuosien osalta pelastuslaitokselle osoitettu talouden tasapainotusohjelman laskennallinen osuus ( euroa) katetaan pelastuslaitoksen taseesta edellisten tilikausien ylijäämistä
2 Lappeenrannan kaupunginhallitus on kokouksessaan tarkistanut talousarviokehykset vuosille Vuosien talousarviokehykset perustuvat voimassa olevaan taloussuunnitelmaan, jossa on huomioitu kunta-alan palkkaratkaisun vaikutukset. Kaupunginhallitus pyytää lautakuntia kuvaamaan talousarvioesityksen yhteydessä toimintansa taloudellinen liikkumavara eli kertomaan, mitä ei-lakisääteisiä toimintoja voidaan lopettaa tai palvelutasoa muuttaa. Lautakuntien talousarvioesitykset tulee toimittaa mennessä. Maakuntauudistuksen siirtymisen johdosta talousarviokehykset on valmisteltu vuoteen 2021 saakka nykyisen rakenteen ja voimassa olevan lainsäädännön pohjalta. Pelastustoimen palvelutasopäätös Pelastuslain (379 / 2011) 28 :ssä on säädetty, että pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta poikkeusoloissa. Pelastuslaitokselle pelastuslain 27 :ssä säädetyt tehtävät on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuusja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen. Etelä-Karjalan pelastuslautakunnan vahvistamassa palvelutasopäätöksessä on selvitetty alueella esiintyvät uhat, arvioitu niistä aiheutuvat riskit, määritelty toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätökseen sisältyy myös suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Hyväksytty palvelutasopäätös sitouttaa pelastuslaitoksen tuottamaan ja ylläpitämään palvelutasopäätöksen mukaiset palvelut ja sopijakunnat osoittamaan riittävät taloudelliset resurssit pelastuslaitokselle hyväksytyn palvelutasopäätöksen toteuttamiseen. Palvelutasopäätös on sitovuudeltaan perusta alueen pelastustoimen toiminnan ja vuotuisen talousarvion yksityiskohtaiselle suunnittelulle. Pelastuslautakunta päätti kokouksessaan ( 16) jatkaa voimassa olevan pelastustoimen palvelutasopäätöksen voimassaoloaikaa vuoden 2020 loppuun tai siihen saakka kunnes maakunta vahvistaa uuden palvelutasopäätöksen. Mikäli maakuntauudistuksen aikataulu siirtyy vuoden 2020 alusta,
3 pelastustoimen palvelutasopäätöksen uusimisesta tehdään päätös erikseen. Hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti pelastustoimen kehittäminen palvelutasokauden aikana toteutetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen ja siihen sisältyvän kehittämissuunnitelman mukaisesti. Käyttötalouden osalta pelastustoimen kokonaismenojen nousu sisältää julkisten menojen yleisen kustannustason nousun edellisen vuoden talousarvion suhteen sekä vuotuiset kehittämissuunnitelman kustannukset. Investoinnit ja niihin varattavat määrärahat suunnitellaan ja toteutetaan palvelutasopäätökseen sisältyvän investointisuunnitelman mukaisesti. Päätoimisen henkilöstön henkilömäärä suunnitellaan ja toteutetaan palvelutasopäätökseen sisältyvän henkilöstösuunnitelman mukaisesti. Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana maakuntauudistusta. Pelastustoimen järjestämisestä vastaavat vuoden 2021 alusta 18 maakuntaa. Sisäministeriö valmistelee uudistuksen vaatimat lainsäädäntömuutokset. Uudistuksessa vahvistetaan valtion ohjausta pelastustoimessa. Vahva ohjaus toteutetaan siten, että valtioneuvosto hyväksyy pelastustoimen valtakunnalliset tavoitteet, ja sisäministeriö ohjaa suoraan 18 maakunnan pelastustointa. Valtioneuvosto voi myös päättää joidenkin pelastustoimen erityistehtävien keskittämisestä yhden tai useamman maakunnan hoidettavaksi. Sisäministeriö arvioi ja valvoo jatkossa pelastustoimen palvelutasoa. Uusi valtion lupa- ja valvontavirasto vastaa pelastustoimen laillisuusvalvonnasta. Pelastustoimen uudistuksen tavoitteena on tehokas ja yhtenäinen pelastustoimi koko Suomessa taata kustannustehokas, yhtenäinen ja laadukas pelastustoimi koko maassa varmistaa pelastustoimen resurssien tehokas käyttö niin, että pelastustoimen toimintavalmius ei heikkene varautua myös harvinaisiin suuronnettomuuksiin tai luonnonkatastrofeihin kaikkialla Suomessa sekä varmistaa, että pelastustoimen mahdollisuudet toteuttaa ensihoitoa ja yhteistyöhyödyt sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa säilyvät vahvistaa ja parantaa pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinaatiota.
4 Pelastustoimen neuvottelukunta ja pelastuslautakunta käsittelivät yhteiskokouksessaan pelastuslaitoksen laatiman vuoden 2019 talousarvioesityksen sekä vuosien taloussuunnitelman. Neuvottelukunta hyväksyi osaltaan pelastuslaitoksen esityksen taloussuunnitelmaksi vuosille edelleen esitettäväksi pelastuslautakunnan kautta Lappeenrannan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Talousarvio 2019 Pelastuslaitoksen taloussuunnitelma vuosille laaditaan kaupunginhallituksen antamien talousarviokehysten mukaisesti. Vuoden 2019 talousarvio laaditan siten, että Lappeenrannan kaupunginhallituksen tarkistettuun pelastuslaitoksen talousarviokehykseen lisätään pelastuslaitokselle osoitettu talouden tasapainotusohjelman laskennallinen osuus ( euroa). Tämä katetaan pelastuslaitoksen taseesta edellisten tilikausien ylijäämistä. Tämä mahdollistaa sen, että pelastustoimen palvelut voidaan toteuttaa vahvistetun pelastustoimen palvelutason mukaisesti. Investoinnit Lappeenrannan kaupunginvaltuuston vahvistaman investointi- ja puiteohjelman mukaisesti vuosille esitetään varattavaksi investointeja varten 6 / as. / v. Pelastuslaitoksen investointien osalta on selvitetty vaihtoehtona siirtymistä leasingrahoitukseen, jos tähän päädytään Lappeenrannan kaupungin ja sopijakuntien välisissä neuvotteluissa. Investointien eri rahoitusvaihtoehtojen tarkoituksenmukaisen käytön osalta toimitaan Lappeenrannan kaupungin konserniohjauksen mukaisesti. Leasing-rahoituksella hankittuun ajoneuvokalustoon ei ole mahdollista saada erillistä avustusta esim. palosuojelurahastolta, jolta on vuosittain saatu noin euron avustus raskaan pelastusajoneuvon hankintaan. Esittelijän ehdotus Pelastuslaitoksen esitys taloussuunnitelmaksi vuosille hyväksytään edelleen esitettäväksi pelastuslautakunnan kautta Lappeenrannan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
5 Kaupunginhallituksen lautakunnalle esittämään pyyntöön kertoa talousarvioesityksen yhteydessä toimintansa taloudellinen liikkumavara, mitä ei-lakisääteisiä toimintoja voidaan lopettaa tai palvelutasoa muuttaa, pelastuslautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa: Pelastuslain (379 / 2011) 28 :ssä on säädetty, että pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta poikkeusoloissa. Pelastuslaitokselle pelastuslain 27 :ssä säädetyt tehtävät on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen. Etelä-Karjalan pelastuslautakunnan vahvistamassa palvelutasopäätöksessä on selvitetty alueella esiintyvät uhat, arvioitu niistä aiheutuvat riskit, määritelty toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätökseen sisältyy myös suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Hyväksytty palvelutasopäätös sitouttaa pelastuslaitoksen tuottamaan ja ylläpitämään palvelutasopäätöksen mukaiset palvelut ja sopijakunnat osoittamaan riittävät taloudelliset resurssit pelastuslaitokselle hyväksytyn palvelutasopäätöksen toteuttamiseen. Palvelutasopäätös on sitovuudeltaan perusta alueen pelastustoimen toiminnan ja vuotuisen talousarvion yksityiskohtaiselle suunnittelulle. Hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti pelastustoimen kehittäminen palvelutasokauden aikana toteutetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen ja siihen sisältyvän kehittämissuunnitelman mukaisesti. Käyttötalouden osalta pelastustoimen kokonaismenojen nousu sisältää julkisten menojen yleisen kustannustason nousun edellisen vuoden talousarvion suhteen sekä vuotuiset kehittämissuunnitelman kustannukset. Investoinnit ja niihin varattavat määrärahat suunnitellaan ja toteutetaan palvelutasopäätökseen sisältyvän investointisuunnitelman mukaisesti. Päätoimisen henkilöstön henkilömäärä suunnitellaan ja toteutetaan palvelutasopäätökseen sisältyvän henkilöstösuunnitelman mukaisesti. Pelastustoimen keskeisenä yhteiskunnallisena vaikuttavuustavoitteena on vähentää onnettomuuksia, erityisesti
6 tulipaloja ja niistä aiheutuvia henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Pelastusviranomaisten on kyettävä huolehtimaan lisäksi toimintavalmiudesta ja tarvittavasta toimintakyvystä 24/7 vuoden jokaisena päivänä. Onnettomuuksien tapahtuessa pelastustoimen tehtävänä on antaa kiireellistä ja tehokasta apua sekä pyrkiä pienentämään onnettomuuksista aiheutuneita vahinkoja. Etelä-Karjalan pelastustoimen alueen maantieteellinen muoto ja arvioidut riskit edellyttävät riittäviä henkilöstöresursseja, jotta pelastuslainsäädännössä ja palvelutasopäätöksessä määritellyt tehtävät voidaan toteuttaa. Nykyinen henkilöstön määrä etenkin valvontahenkilöstö osalta vaikeuttaa jo nyt pelastustoimen vastuulla olevien lakisääteisten tehtävien toteuttamista. Vahvistetun pelastustoimen palvelutason turvaamiseksi tulee pelastuslaitoksen taloussuunnittelu perustua hyväksyttyyn pelastustoimen palvelutasoon. Pelastuslaitokselle vuosille asetettu säästövelvoite ( euroa) tulee vaikuttamaan koko taloussuunnitelmakaudelle. Säästövelvoite vaikuttaa jo nyt kalustollisen ja toiminnallisen valmiuden ylläpitämiseen. Kaikkia hankintoja ei voida suorittaa suunnitelman mukaisesti. Säästövelvoite on voitu vielä kattaa pelastuslaitoksen edellisten tilikausien ylijäämäistä. Tämä mahdollisuus tulee olla myös vuoden 2019 osalta. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai pelastuslaitoksen käyttötalousmäärärahoihin kohdentuu lisää säästövelvoitteita, edellyttää se edelleen toimintojen sopeuttamista ja hyväksymällä tästä syntyvä palvelutason lasku sekä se, että kansalaisten alueellista yhdenvertaista kohtelua ei kyetä varmistamaan. Sopeuttamisen seurausvaikutuksia ei voida kokonaan kompensoida toimintaa tehostamalla. Toimintojen sopeuttaminen tulee vaikuttamaan palvelutasopäätöksessä asetettujen toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen, henkilöstön määrään, työvuorovahvuuksien sekä päivystys- ja varallaolojärjestelyjen. Lisäksi sillä tulee olemaan vaikutuksia myös sopimispalokuntajärjestelmän ylläpitoon. Päätös Hyväksyttiin. Täytäntöönpano sopijakunnat Konsernipalvelut
AIKA klo 17:00-18:23 Ruokolahden paloasema, Myllärintie 6, Ruokolahti
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 17:00-18:23 PAIKKA Ruokolahden paloasema, Myllärintie 6, 56100 Ruokolahti Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Karhu Jari Puheenjohtaja
Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen
MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus
KAINUUN PELASTUSLAITOS
KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma
Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 45 26.10.2017 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien 2019-2021 taloussuunnitelma 869/02.02.00.00/2017 EKPELA 45 Valmistelija / lisätiedot:
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla
TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 2018
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 218 Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TALOUSSUUNNITELMA 2019 2021 Toimintaympäristöanalyysi 2025 Etelä-Karjalan pelastustoimen toimintaympäristössä olennaisimpia muutostekijöitä ovat väestö- ja aluerakenteessa
Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.
Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 50 12.10.2018 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma 2020 2022 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 12.10.2018 50
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN
Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus
Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-
Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja tavoiteorganisaatio lukien
( X ) tiedoksi ( ) toimenpiteitä varten Toimituskirjan oikeaksi todistaa : Kokkolassa keskusvirastossa 11.9.2015 Hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen JAKELU Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio
Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2017 Toteuma 2017 Pelastustoimen palvelutaso vastaa Pelastustoimen palvelut tuotetaan Pelastustoimen
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa
SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta
SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen
Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus:
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Pelastuslautakunta Etelä-Karjalan pelastuslautakuntaan kuuluu 8 jäsentä. Pelastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Juha Nikku (Lappeenranta), 1.varapuheenjohtajana Esa
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 43 17.10.2014 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2017 JOHTOK 43 Liite 12/2014: Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien
Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on
Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä
Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015
Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen taloussuunnitelma vuosille
Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 33 29.09.2016 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 866/02.02.00.00/2016 EKPELA 33 Valmistelija / lisätiedot: Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen,
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 4/ Etelä-Karjalan pelastuslautakunta Julkinen Varsinainen kokous
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 AIKA PAIKKA 10.10.2019 klo 17.00-19.20 Luumäen paloasema, Linnalantie 23, 54500 Taavetti Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Karhu Jari Puheenjohtaja Terävä
Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy
Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Talousarviokehykset 2019-2021 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Iskanius Jari
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen talousarvio ja investointisuunnitelma vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma vuosille
Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 29 11.09.2014 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen talousarvio ja investointisuunnitelma vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 114/02.02.00.00/2014 EKPELA
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)
Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta. Kari Hauhian kantelu
Kaupunginhallitus 473 07.11.2016 Selvityksen antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Kari Hauhian kantelun johdosta 900/03.04.01/2016 KH 473 Valmistelija / lisätiedot Konsernihallinnon lakimies Johanna
Pelastustoimi
Pelastustoimi 1.1.2019 Pelastustoimen uudistushankkeen ohjausryhmä 14.2.2017 Hallitusneuvos Ilpo Helismaa Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto
KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä
Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio
Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti.
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2015 Toteuma 2015 Pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio
Viiteaineistoa kaupunginhallituksen esityslistaan 22.8.2016 asiaan 4686/2016. Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote 1 (2) Tehtävä 02.02.00 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto Asianro 4686/2016 Kirsti Tarvainen
KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.
Lausunto Etelä-Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätöksen voimassaolon jatkamisesta vuoden 2020 loppuun
i._ j 1 9. 04. 2018 1Jr.: }. 1 0s0, o o. ö lt. oo)jo/t Lausunto Etelä-Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätöksen voimassaolon jatkamisesta vuoden 2020 loppuun IMR/278/00.04.00.03/2018 Valmistelija: Heino
Mikkeli Pöytäkirja 7/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta
Mikkeli Pöytäkirja 7/2018 1 ( 9) Aika 18.10.2018, klo 17:00-18:45 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Etelä- Savon
37 Pirkanmaan pelastuslaitos osana maakuntauudistusta. 38 Pirkanmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen voimassaoloajan jatkaminen
Tampere Kokouskutsu 1 (14) Aika 21.11.2017, klo 10:00 Paikka Kaupin tilannekeskus Käsiteltävät asiat 33 Kokouksen avaaminen 34 Läsnäolijoiden toteaminen 35 Pöytäkirjan tarkastajan valinta 36 Kokouksen
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä
09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527
PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA
PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA 8.11.2018 KÄYNNISSÄ OLEVIA SÄÄDÖSHANKKEITA Pelastustoimen järjestämislaki Pelastuslain uudistukset Pelastustoimen laitelain uudistaminen Nuohousta koskevan
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja
Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja
Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00
Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.
Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Vuoden 2019 talousarvion 2. käsittely Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 490 19.11.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus 490 Esittelijä: puh.
Forssan kaupunki antaa oma-aloitteisesti lakiluonnoksesta seuraavan lausunnon:
forssa Sisäministeriölle Pelastustoimen järjestämistä koskevan lain luonnoksesta annettava lausunto Forssan kaupunki antaa oma-aloitteisesti lakiluonnoksesta seuraavan lausunnon: Lain yleisperustelut Maakuntauudistuksesta
Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen, SM061 :00/2015. Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KAUPUNGINHALLITUS 430 07.11.2016 ~KA~U~P~U~N~G~IN~V~A~L~T~U~US~T~O~ ~ ~1~1 ~7 0~8~. 1~1~.2~0~1 ~6 Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat
6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT 4
PORVOON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 17.10.2017 Käsitellyt asiat Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT 4 8 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa
HUMPPILAN KUNTA KUNNANHALLITUS 15/2012 KOKOUSAIKA Maanantai 13.8.2012 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 169 170 171 172 Liite 18 173 Liite 19 174 175 176 Liite 20 177 Liite 21 178 179
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle
Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi
SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,
SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta
SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe
MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset
AIKA klo 17:05-18:33 Lappeenrannan paloasema, Armilankatu 35, Lappeenranta
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 AIKA 20.12.2018 klo 17:05-18:33 PAIKKA Lappeenrannan paloasema, Armilankatu 35, 53100 Lappeenranta Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Karhu Jari Puheenjohtaja
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen talousarvio ja investointisuunnitelma vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille
Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 26 24.09.2015 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen talousarvio ja investointisuunnitelma vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 978/02.02.00.00/2015 EKPELA
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,
AIKA klo 17:00-17:41 Lavolan paloasema, Moreenikatu 1, Lappeenranta. Nimi Tehtävä Lisätieto Puheenjohtaja Luottamushenkilö Rosvall Timo
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 AIKA 1.2.2018 klo 17:00-17:41 PAIKKA Lavolan paloasema, Moreenikatu 1, Lappeenranta Päätöksentekijät Nimi Tehtävä Lisätieto Karhu Jari Puheenjohtaja Rosvall Timo
Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi
Ajankohtaista lainsäädännöstä Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 3.10.2017 Vantaa Kirsi Rajaniemi Käynnissä olevia säädöshankkeita Pelastustoimen järjestämislaki hallituksen
Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio
KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
LAPPEENRANNAN UPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kaupunginhallitus 114 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 25 29.03.2016 Talousarviomuutokset 286/02.02.00.01/2016 KH 114 Valmistelija/lisätiedot: Laskentapäällikkö Risto
ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS
ESPOON KAUPUNKI 81 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 ESPOON KAUPUNKI 82 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Pelastuslain 24 :n mukaisesti kunnat
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen
09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575
Talousarvio Hyväksytty Tampereen kaupunginvaltuustossa
Talousarvio 2018 Hyväksytty Tampereen kaupunginvaltuustossa 13.11.2017 Toimintasuunnitelma 2013 1 Pirkanmaan pelastuslaitos Pirkanmaan pelastuslaitos huolehtii Pirkanmaan alueen 22 kunnan pelastustoimesta.
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro )
10.11.2016 Sivu 1 / 1 3746/2016 03.03.00 44 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM 1620744 SMDnro- 2015-2070) Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh. 09 816
Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta
Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01.
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 9356/00.01.00/2013 Lausunto pelastustoimen aluejaosta ja pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa
09.03.2017 Sivu 1 / 1 983/2017 00.01.01.00 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:
Pelastustoimi
Pelastustoimi 1.1.2019 Turvallinen Suomi -seminaari 28.3.2017 Hankejohtaja Taito Vainio Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos
KH 262 Valmistelija/lisätiedot: kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh
Kaupunginhallitus 262 08.05.2017 Kari Hauhian selvityspyyntö Lappeenrannan kaupunginhallitukselle koskien pelastuslautakunnan kokouksessa käsiteltyä erästä Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä 494/03.04.01/2016
l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen 3. Palvelujen kokoaminen suurempiin kokonaisuuksiin
Liite PatuL 15 / 29.9.2016 Luonnos 31.8.2016 Laki pelastustoimen järjestämisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään; l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen l. Lain soveltamisala
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen
Pelastustoimen uudistushanke
Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä
Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus
Keski-Pohjanmaan pelastusalue Yhteistoimintasopimus 12.12.2008 22.10.2009 xx.xx.2018 (muutos) Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Sopijapuolet Kannuksen, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit
Keski-Suomen pelastuslaitoksen kehittämissuunnitelma vuosille , lausunto
Ympäristölautakunta 17 21.02.2018 Keski-Suomen pelastuslaitoksen kehittämissuunnitelma vuosille 2018 2020, lausunto YMPLTK 21.02.2018 17 Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunta päätti kokouksessaan 23.1.2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47
Keskeiset ehdotukset ja havainnot. 7. Valtakunnalliset tavoitteet pelastustoimen järjestämiselle
Lausunto SM1642507 1 (5) 00.00.01.00.00 SMDno-2015-2070 SM/Pelastusosasto Lausuntopyyntö 1.9.2016, SM061:00/2015 Poliisiosaston lausunto pelastustoimen kehittämishankkeesta Sisäministeriön poliisiosasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET
Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM
Maakuntien talouden ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi Maakuntatalouden ohjaus Tavoitteena varmistaa samanaikaisesti rahoitusperiaatteen