Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta Liite 13/2018: Talousarvioteksti ja valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 Liite 14/2018: Investointisuunnitelma Liite 15/2018: Tunnusluvut Liite 16/2018: Kuntien maksuosuustaulukko 2019 Liite 17/2018: Tuloslaskelma 2019 Liite 18/2018: Budjettiyhteenveto Osa liitteistä lähetetään erikseen esityslistan jälkeen tai jaetaan viimeistään kokouksessa. Oheismateriaalia: Ylivieskan kaupungin talousarvio-ohjeet Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja ne on laadittava siten, että edellytykset tehtävien hoitamiseen turvataan. Pelastustoimi on peruspalveluihin kuuluva tehtävä. Johtokunnan on resursoinnissa lähdettävä siitä, että pelastuslaitos pystyy suoriutumaan tehtävistään kaikkien kuntien alueella säädösten, palvelutasopäätöksen ja sopimusten mukaisesti. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet ja niiden mittarit ilmenevät liitteestä 13/2018. Merkittävimmät toiminnan painopisteet ovat: Valvontatoiminnan ja turvallisuusviestinnän toteutumien tasaisempi jakaantuminen toimintavuoden aikana Koko pelastustoimialueen näkökulmasta pelastustoiminnan toimintavalmiuden ja koko henkilöstön toimintakyvyn kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä käynnistetään kokeiluluonteisesti vuoden 2019 aikana

2 Sopimushenkilöstön sitoutumiseen ja tehokkaaseen koulutukseen kiinnitetään entistäkin enemmän huomiota. Pelastuslaitoksen oman varautumisen kehittäminen ja kuntien varautumisen tukeminen. Vakiinnutetaan käyttöön otetun strategisen hyvinvoinnin johtamisen käytäntöjä. Vakiinnutetaan päätoimisen henkilöstön osalta osaamisen kehittämisen järjestelmä osaksi suorituskyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä. Jatketaan erikoisosaamisen, palvelutuotannon laadun sekä eri prosessien ja toimintojen kehittämistä kaikilla tulosalueilla. Aktiivinen osallistuminen tulevien rakenteellisten uudistusten valmisteluun Pelastuslaitos on huolehtinut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa tehdyn sopimuksen perusteella ensihoitopalvelun tuottamisesta alkaen koko pelastustoimialueella lukuun ottamatta Reisjärveä, jonka osalta on laadittu ensivastesopimus Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vahvistama ensihoidon palvelutasopäätös ja ensihoitosopimus määrittävät ensihoitoyksiköiden tason sekä valmiuden. Ensihoitopalvelut tuotetaan sopimusperusteisesti siten, että ensihoito toimii nettobudjetoinnilla, jolloin siitä ei kohdistu menoja pelastustoimelle tai kuntalaskutukseen. Mahdollinen ylijäämä palautetaan sairaanhoitopiirille ja vastaavasti mahdollinen alijäämä veloitetaan sairaanhoitopiiriltä. Käyttötalous Pelastustoimen talousarvion valmistelun pohjana on käytetty Ylivieskan kaupungin vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeita, ottaen erityispiirteenä huomioon, että pelastuslaitos vastaa pelastustoimen palveluista 17 kunnan alueella ja ensihoidon palveluista 16 kunnan alueella. Verrattuna vuoden 2018 talousarvioon bruttomenojen muutos on 1,67 %. Oleellista talousarvion loppusummissa on myös tuloarvioiden merkittävä pienentyminen. Ensihoidon nettotuloksen (0 euroa) jälkeen pelastustoimen kuntalaskutuksen nettomenojen muutos on 6,84 % ( ). Ensihoidon nettobudjetoinnin vaikutus kuntalaskutukseen on 0 %.

3 Talousarvioesitys sisältää talousarvio-ohjeiden mukaiset korotukset laskutustaksoihin sekä palkkausten ja muiden sopimusten mukaiset indeksikorotukset ml. sopimuspalokuntien toimintakorvaukset sekä paloasemien vuokrakustannusten korotukset. Merkittävimmät kustannuspaineet tulevat kansallisista palkkaratkaisuista, väistämättä kohoavista ICT-palvelukustannuksista (n. 0,2 milj. ) sekä paloasemien vuokrakustannusten kasvusta (n. 0,46 milj. ) johtuen. Palkkausmenot on laskettu erittäin tarkasti verraten niitä vuoden 2017 tilinpäätökseen ja kuluvan vuoden toteutumiin. Siten talousarviossa ei ole varauduttu normaalista poikkeavien tehtävämäärien tai useiden pitkäkestoisten onnettomuuksien aiheuttamiin kustannuksiin. Talousarvio 2019 on edelleen erittäin tiukka. Sen toteuttaminen edellyttää tarkkaa talouskuria kaikilla tulosalueilla. Investoinnit Vuoden 2019 pelastustoimen ajoneuvo- ja muut investointityyppiset hankinnat esitetään toteutettavaksi vuoden 2018 tapaan lähes täysin leasing-rahoitteisina. Varsinaiseen omarahoitteisiin nettoinvestointeihin varataan ja leasing-rahoitteisesti hankitaan bruttoarvoltaan arvosta ajoneuvoja. Korjatussa talousarviossa vuodelle 2018 nettoinvestoinnit ovat , mutta leasing-rahoitteisten pelastustoiminnan ajoneuvoym. hankintojen bruttoarvo on (TA , TP , TP , TP ). Suunnitelmavuodelle 2022 ei varsinaista investointisuunnitelmaa ole vielä valmisteltuna, koska toimintaympäristöön liittyviä muutos- ja epävarmuustekijöitä on vielä liian paljon olemassa. Investointeja on vuodesta 2014 alkaen jouduttu supistamaan merkittävästi alle palvelutasopäätöksissä päätetyn tason. Edellisellä palvelutasopäätöskaudella on nettoinvestointien kokonaismäärä jäänyt noin euroa alle palvelutasopäätöksessä päätetyn ajoneuvojen investointitason. Pelkästään ajoneuvojen osalta vaje investointitasossa on tätäkin suurempi, noin miljoona euroa, sillä investointimenoissa on ollut myös muita pakollisia hankintoja kuin pelkästään ajoneuvoja. Investointien osalta tultiin tilanteeseen, että nettoinvestointitasoa on korotettava. Tämä korotus on kyetty tekemään käytännössä siirtymällä ajoneuvojen osalta täysin investointien osalta leasing-rahoitukseen. Valtio ei enää myönnä avustuksia pelastustoimen ajoneuvojen hankintoihin. Palosuojelurahastolta ja Öljysuojarahastolta on mahdollisuus hakea avustuksia eräisiin hankintoihin. Niiden

4 kokonaismäärä ei kuitenkaan korvaa menetettyjä valtionosuuksia. Lisäksi näiden rahastojen avustusten saatavuuteen sisältyy niin paljon epävarmuustekijöitä, ettei niitä kannata huomioida taloussuunnittelussa. Leasing-rahoitteisiin investointeihin ao. rahastot eivät tällä hetkellä myönnä avustuksia. Kuntalaskutus Pelastuslaitoksen talousarvioesityksessä pelastustoimen käyttötalouden nettomenojen muutos on 6,84 % ja nettoinvestoinnit huomioiden kuntalaskutuksen muutos on 6,81 %. Kuntien maksuosuus määräytyy yhteistoimintasopimuksen mukaisesti käyttötalouden ja investointien nettokustannuksista. Kuntamaksuosuuksien tarkastelussa on huomioitava, että se kattaa myös pelastuslaitoksen nettoinvestoinnit koko pelastustoimen alueelle. Esityslistan liitteenä 16/2018 on kuntakohtainen kuntamaksutaulukko vuodelle Kuntakohtaiseen maksuun vaikuttaa yhteistoimintasopimuksen mukaisesti kunnan väkiluku (60 % kuntalaskutuksesta) sekä kunnassa olevien ensimmäisen, toisen ja kolmannen riskiluokan riskiruutujen määrä suhteessa riskiruutujen kokonaismäärään (40 % kuntalaskutuksesta). Alla olevissa yhteenvetotaulukoissa on huomioitu keväällä 2018 tehty talousarvion muutos, jossa investoinnit siirrettiin leasing-rahoitteisiksi ja käyttötalouteen. Yhteenveto Käyttötalous TAE 2018 TAE 2019 Muutos % Menot ,67 Tulot ,53 Nettomenot ,84 Investoinnit TAE 2018 TAE 2019 Muutos % Menot Tulot 0 0 Nettoinvestoinnit Kuntalaskutus TAE 2018 TAE 2019 Muutos % Käyttötalousnetto ,84 Investoinnit netto Yhteensä ,81 Pelastustoimen käyttötalouden talousarvion nettoloppusumma ilman ensihoidon menoja ja tuloja on

5 Investointien netto on Kuntalaskutus (käyttötalouden netto + investointien netto) on yhteensä , jossa muutosta vuoden 2018 talousarvioon on 6,81 %. Johtokuntaan nähden talousarvion sitovuustaso on pelastuslaitoksen käyttötalouden nettomenot ja investointien nettomenot. Kaupunginvaltuuston vahvistettua vuoden 2019 talousarvion, tulee sen päätöksen mukainen käyttösuunnitelma erikseen johtokunnan käsittelyyn. PELASTUSJOHTAJAN ESITYS: Johtokunta hyväksyy osaltaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvion, taloussuunnitelman , toiminta- ja taloussuunnitelman sekä toiminnalliset tavoitteet ja nettoinvestoinnit Johtokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle vahvistettavaksi käyttötalouden toimintamenot ja tulot jolloin käyttötalouden nettomenot ovat sekä nettoinvestoinnit JOHTOKUNTA: Toni Långström esitti että asia jätetään jatkovalmisteluun, esitystä kannattivat Marko Pohlman ja Jaakko Lehtola. Koska oli tehty kannatettu vastaesitys pelastusjohtajan tekemälle esitykselle, puheenjohtaja esitti, että suoritetaan kädennostoäänestys Toni Långströmin tekemän kannatetun esityksen ja pelastusjohtajan tekemän esityksen välillä. Johtokunta oli yksimielisesti Toni Långströmin esityksen kannalla. Johtokunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun, tavoitteena kuntalaskutuksen kasvun selkeä leikkaaminen.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 43 17.10.2014 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2017 JOHTOK 43 Liite 12/2014: Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 105 16.11.2018 AIKA 16.11.2018 klo 09:00-10:45 PAIKKA Nivalan paloasema, Kalliontie 55, 85500 Nivala KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 80 12.10.2018 AIKA 12.10.2018 klo 09:00-10:35 PAIKKA Sievin paloasema, Pelastajantie 1, 85410 Sievi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma Pelastuslaitoksen johtokunta 61 17.10.2013 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016 JOHTOK 61 Liite 12/2013: Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 57 07.10.2016 AIKA 07.10.2016 09:00-11:28 PAIKKA Nivalan paloasema, Kalliontie 55, 85500 Nivala KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 5/2015 74. PAIKKA Ylivieskan kaupungintalon valtuustosali, Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska

JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 5/2015 74. PAIKKA Ylivieskan kaupungintalon valtuustosali, Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 5/2015 74 26.10.2015 AIKA 26.10.2015 09:00-12:00 PAIKKA Ylivieskan kaupungintalon valtuustosali, Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Esittelijä: puh. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS ESPOON KAUPUNKI 81 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 ESPOON KAUPUNKI 82 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Pelastuslain 24 :n mukaisesti kunnat

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden paloasema, Hakakuja 7, Haapavesi

JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden paloasema, Hakakuja 7, Haapavesi JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS PÖYTÄKIRJA 4/2014 63 17.10.2014 AIKA 17.10.2014 09:00-12:40 PAIKKA Haapaveden paloasema, Hakakuja 7, 86600 Haapavesi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 7/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 7/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 7/2018 1 ( 9) Aika 18.10.2018, klo 17:00-18:45 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Etelä- Savon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt

Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt Pelastuslautakunta 17 16.06.2015 Talousarvioesitys 2016 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2017-2018 sekä paloasemakiinteistöt 317/02/02/02/2015 PELA 17 Valmistelija: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo, puh.

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh 22.09.2016 Sivu 1 / 1 3882/2016 02.02.00 36 Talousarvioesitys vuodelle 2017, taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh. 09 816 26850 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle 2015 29.9.2014 Valtuuston talousseminaari Talousjohtaja Marja Leena Martikainen 15.10.2014 1 Tilinpäätösennuste 2014 Tilinpäätösennuste valmistuu lokakuussa

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 30 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 31.7.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh. 09 816 26874 Olli Pietikäinen,

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitoksen kehittämissuunnitelma vuosille , lausunto

Keski-Suomen pelastuslaitoksen kehittämissuunnitelma vuosille , lausunto Ympäristölautakunta 17 21.02.2018 Keski-Suomen pelastuslaitoksen kehittämissuunnitelma vuosille 2018 2020, lausunto YMPLTK 21.02.2018 17 Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunta päätti kokouksessaan 23.1.2018

Lisätiedot

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen 45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Tilakeskuksen talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2015 - liikelaitoksen talousarvion

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) 119 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste III-2013 ja ylitysesitys HEL 2013-012527 T 02 02 01 Päätös Käyttötalousennuste Investoinnit Lautakunta päätti

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Viiteaineistoa kaupunginhallituksen esityslistaan 22.8.2016 asiaan 4686/2016. Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote 1 (2) Tehtävä 02.02.00 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto Asianro 4686/2016 Kirsti Tarvainen

Lisätiedot

Pöytäkirjanote 15.04.2015. ke 15,04.2015 klo 13:00-14:27 Paavolan pelastusasema, Mannerheiminkatu 24, 3 krs Ilola

Pöytäkirjanote 15.04.2015. ke 15,04.2015 klo 13:00-14:27 Paavolan pelastusasema, Mannerheiminkatu 24, 3 krs Ilola PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät -Hämeen pelastuslaitos Johtokunta Pöytäkirjanote 15.04.2015 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka ke 15,04.2015 klo 13:00-14:27 Paavolan pelastusasema, Mannerheiminkatu 24, 3 krs Ilola OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Talousarvio Hyväksytty Tampereen kaupunginvaltuustossa

Talousarvio Hyväksytty Tampereen kaupunginvaltuustossa Talousarvio 2018 Hyväksytty Tampereen kaupunginvaltuustossa 13.11.2017 Toimintasuunnitelma 2013 1 Pirkanmaan pelastuslaitos Pirkanmaan pelastuslaitos huolehtii Pirkanmaan alueen 22 kunnan pelastustoimesta.

Lisätiedot

Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen, SM061 :00/2015. Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö

Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen, SM061 :00/2015. Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KAUPUNGINHALLITUS 430 07.11.2016 ~KA~U~P~U~N~G~IN~V~A~L~T~U~US~T~O~ ~ ~1~1 ~7 0~8~. 1~1~.2~0~1 ~6 Raahen kaupungin lausunto pelastustoimen järjestämislakiluonnokseen,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2017 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00 17:50 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A Saapuvilla olleet jäsenet Ilmari

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Keski-Pohjanmaan pelastusalue Yhteistoimintasopimus 12.12.2008 22.10.2009 xx.xx.2018 (muutos) Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Sopijapuolet Kannuksen, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 219 16.09.2013 Kunnanhallitus 253 28.10.2013 Kunnanhallitus 268 25.11.2013 Kunnanhallitus 282 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 72 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2015 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2014 Ta 2015 Tot 9/2015 % ta:sta muutos 14-15 Muutos 14-15 % Ennuste 31.12.2015 Toimintatulot 17 049 23 698 17 297 73,0

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, :00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, :00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 9.5.2017 18:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talous- ja toimintakatsaus,

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS ) KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Talousarvio 2020 Toiminta-ajatus ja toiminnan kuvaus Keski-Suomen pelastuslaitos tuottaa alueen ihmisille ja yrityksille korkeatasoiset pelastustoimen palvelut

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos- liikelaitoksen TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2018

POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2018 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 TALOUSARVIO 2018 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos- liikelaitoksen johtokunta 13.12.2017 2 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

26.5.2014. Jokilaaksojen pelastustoimen johtosäännön 5 :n 8. kohdan mukaan pelastuslaitoksen johtokunta tekee ensihoitosopimukset.

26.5.2014. Jokilaaksojen pelastustoimen johtosäännön 5 :n 8. kohdan mukaan pelastuslaitoksen johtokunta tekee ensihoitosopimukset. 26.5.2014 Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Viite: Markkinaoikeuden lausuntopyyntö 28.4.2014 Dnro:2014/453-461 Tausta Yhdeksän sairaankuljetus-/ensihoitoyrityksen tekemä valitus Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

4 Laillisuus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 7 Kangasalan koulutuspaloaseman hankesuunnittelu

4 Laillisuus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 7 Kangasalan koulutuspaloaseman hankesuunnittelu Tampere Kokouskutsu 1 (14) Aika 14.09.2016, klo 10:00 Paikka Tampereen keskuspaloasema Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaaminen 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajan valinta 4 Laillisuus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 22.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2017... 1 - : Liite

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje. Kaupunginhallitus

Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje. Kaupunginhallitus Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje Kaupunginhallitus 25.5.2009 Talousarvion suunnitteluohje SISÄLTÖ: Vuoden 2010 talousarvion vuosikatetavoite Arviot veroista ja valtionosuuksista Ohje käyttötalouden

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh 17.09.2015 Sivu 1 / 1 1989/02.02.00/2015 37 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh. 09 816 26874 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Pelastusjohtaja

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot