1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-16 merkittyihin kohtiin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-16 merkittyihin kohtiin."

Transkriptio

1 1 Jyväskylän yliopiston kemian valintakoe Keskiviikkona klo Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-16 merkittyihin kohtiin. 3. Kirjoita vastaukset tehtäväpaperille. Voit tarvittaessa jatkaa sivun toiselle puolelle. 4. Kirjoita selvästi selkeitä merkintöjä käyttäen. Epäselvät vastaukset tulkitaan vääriksi. 5. Kokeessa saa käyttää yo-kokeissa hyväksyttyä laskinta. Taulukkokirjan käyttö on kielletty. Jaksollinen järjestelmä on sivulla 2. Muut tarvittavat tiedot annetaan tehtävien yhteydessä. 6. Kokeesta saa poistua aikaisintaan klo 10: Kun lähdet, jätä kaikki tehtäväpaperisi valvojalle, joka tarkastaa samalla henkilöllisyytesi. 8. Mikäli tarvitset todistuksen kokeeseen osallistumisesta, pyydä sitä kokeen valvojalta. Tehtävä Pisteet yhteensä / 60 p Pisteet Kokeen arvostelua koskevat kysymykset ja pyynnöt valintakoevastausten kopioinnista voi osoittaa kirjallisesti Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan toimistoon valintakokeen tulosten julkaisemisen jälkeen (study-sci@jyu.fi).

2 IA IIA IIIA IVA VA VIA VIIA VIII IB IIB IIIB IVB VB VIB VIIB H He Li Be B C N O F Ne Na Mg Al Si P S Cl Ar K Ca Sc Ti V Cr Mn Fe Co Ni Cu Zn Ga Ge As Se Br Kr Rb Sr Y Zr Nb Mo Tc Ru Rh Pd Ag Cd In Sn Sb Te I Xe (98) Cs Ba La* Hf Ta W Re Os Ir Pt Au Hg Tl Pb Bi Po At Rn (209) (210) (222) Fr Ra Ac** Rf Db Sg Bh Hs Mt Ds Rg Uub Uut Uuq Uup (223) (226) (227) (261) (262) (266) (264) (277) (268) (281) (272) (285) (284) (289) (288) 2 *Lantanidit *Aktinidit Ce Pr Nd Pm Sm Eu Gd Tb Dy Ho Er Tm Yb Lu (145) Th Pa U Np Pu Am Cm Bk Cf Es Fm Md No Lf (237) (244) (243) (247) (247) (251) (252) (257) (258) (259) (262)

3 3 Tehtävä 1. Valitse seuraavista vaihtoehdoista oikea ja merkitse sen kirjain kysymyksen viereiseen ruutuun. Vain yksi vaihtoehto per kohta, tyhjä 0 p, väärä vastaus -0,5 p. (10 p) A. Mikä seuraavista alkuaineista muodostaa todennäköisimmin ionin, jonka varaus on +2? a. Na b. Ne c. Cl d. O e. Sr B. Mikä alkuaine pelkistyy seuraavassa reaktiossa: Zn(s) + 2 AgNO3(aq) Zn(NO3)2(aq) + 2 Ag(s)? a. Zn b. Ag c. N d. O e. Mikään aine ei pelkisty tässä reaktiossa C. Missä seuraavista alkuainenäytteistä on eniten atomeja? a. 10 g heliumia b. 10 g neonia c. 10 g argonia d. 10 g kryptonia e. 10 g ksenonia D. Missä seuraavista yhdisteistä typen hapetusaste ei ole -3? a. NH3 b. Li3N c. (NH4)2HPO4 d. NO3 E. Tarkastellaan seuraavaa reaktiota Zn (s) + 2HCl (aq) ZnCl2 (aq) + H2 (g) Mikä väittämä on oikein? a. Reaktio on neutralointireaktio. b. Sinkki toimii reaktiossa pelkistimenä. c. Sinkki pelkistyy reaktiossa. d. HCl neutraloituu reaktiossa.

4 4 Tehtävä 1 jatkuu F. 3-Pentanolin hapetustuote reagoi edelleen hapen kanssa a. aldehydiksi b. ketoniksi c. karboksyylihapoksi d. ei reagoi lainkaan G. Hieman kostea huokoinen tiskirätti kuivaa paremmin kuin täysin kuiva. Tämä johtuu a. osmoosista b. kapillaari-ilmiöstä c. viskositeetistä d. kolligatiivisista ominaisuuksista H. Mikä väittämistä ei pidä paikkaansa? a. Kun jää sulaa, kyseessä on endoterminen reaktio. b. Aineen molekyylien välisten sidosten muodostuminen vaatii energiaa. c. Kun aine härmistyy, kyseessä on eksoterminen reaktio. d. Kun kaasu nesteytyy, vapautuu lämpöä. e. CO2 on esimerkki aineesta, joka sublimoituu. f. Kun vesi jäätyy, d(ek) < 0. I. Mikä seuraavista ei ole elämälle välttämätön alkuaine? a. Ca b. H c. N d. F e. C f. P J. Kasvihuonekaasut kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä. Mikä seuraavista ei ole kasvihuonekaasu? a. H2O b. CO2 c. CH4 d. O3 e. N2O f. SO2

5 5 Tehtävä 2. (10 p) a) Ympyröi ja nimeä yhdisteiden toiminnalliset (funktionaaliset) ryhmät. b) Piirrä seuraavien reaktioiden tuotteet.

6 6 Tehtävä 2 jatkuu c) Ympyröi yhdisteet, joilla voi esiintyä cis-trans -isomeriaa. d) Merkitse seuraavaan rakennekaavaan nuolella sp 2 - ja sp-hybridisoituneet hiiliatomit ja tähdellä mahdolliset kiraaliset hiiliatomit.

7 7 Tehtävä 3. (10 p) Kuvissa on esitetty eräs laitteisto, joka on rakennettu kotona olevilla välineillä. a) Mikä laitteisto on kyseessä? Kuvaile laitteisto, sen osat ja niiden toiminnot lyhyesti.

8 8 Tehtävä 3 jatkuu b) Laitteiston sisälle on laitettu vettä, johon on juuri lisätty kiinteää kaliumkloridia. Liuoksen lämpötila alussa on 20 C ja reaktion lopussa 17 C. Mitä kaliumkloridille tapahtuu? Sitoutuuko vai vapautuuko reaktiossa lämpöä? Miten voit seurata reaktiota laitteistolla? Mitä voit määrittää kaliumkloridille mittaustulosten avulla? Selitä sanallisesti, perustele ja käytä reaktioyhtälöitä apuna. c) Puhtaaseen laitteistoon lisätään natriumhydroksidia ja rikkihappoa ekvivalenttimäärä. Liuoksen lämpötila reaktion alussa on 20 C ja reaktion lopussa 23 C. Mikä reaktio on kyseessä ja mitä siinä tapahtuu? Sitoutuuko vai vapautuuko reaktiossa lämpöä? Mitä voit määrittää mittaustulosten avulla? Selitä sanallisesti, perustele ja käytä reaktioyhtälöitä apuna.

9 9 Tehtävä 3c) jatkuu d) Miten arkielämässä hyödynnetään reaktioissa vapautuvaa/sitoutuvaa lämpöä? Kerro yksi esimerkki molemmista tapauksista.

10 10 Tehtävä 4. (10 p) Suomessa vesi on useimmiten pehmeää. Vain muutamilla paikkakunnilla on keskikovaa tai kovaa vettä. Sen sijaan Keski-Euroopassa on tavallisesti kovaa vettä sisältäen huomattavan määrän kalsium- ja magnesiumsuoloja. Veden kovuudella siis tarkoitetaan lähinnä sen sisältämien kalsium- ja magnesiumsuolojen määrää. Kova vesi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi kalkkisaostumien kertymisenä putkistoihin ja lämminvesilaitteisiin sekä vaatii runsasta pesuaineiden käyttöä pesutilanteessa. Toisaalta pehmeällä vedellä on omat ongelmansa. Liian pehmeä ja hapan vesi aiheuttaa korroosiota putkistoissa, mikä tarkoittaa sitä, että putkistoista irtoaa vettä värjääviä ja makuhaittoja aiheuttavia Ca- ja Fe-yhdisteitä, jolloin veden laatu ei ole enää hyväksyttävää. Veden kovuudella ja ph-arvolla on yhteys veden syövyttäviin ominaisuuksiin. Jos vesi on pehmeää ja sen ph-arvo on liian alhainen, vesi syövyttää putkistoja ja liuottaa putkistoista metalleja, kuten rautaa. Putken ohentumisesta seuraa ennen pitkää sen rikkoontuminen. (lähde: KS (MgCO3) = 6,82 x 10-6 KS (CaCO3) = 4,96 x 10-9 NA = 6,022 x l/mol a) Kirjoita kalsiumkarbonaatin ja magnesiumkarbonaatin saostumista kuvaavat reaktioyhtälöt.

11 11 Tehtävä 4 jatkuu b) Laske kalsiumkarbonaatin liukoisuus puhtaaseen veteen. Anna vastauksesi yksikössä mg/l. c) Kuinka monta magnesium-ionia on viidessä litrassa kylläistä magnesiumkarbonaattiliuosta?

12 12 Tehtävä 5. (10 p) Askorbiinihappo (C-vitamiini) reagoi trijodidi-ionin (I3 - ) kanssa seuraavan reaktioyhtälön mukaisesti: HO OH HO O OH Askorbiinihappo O + I 3 - OH + H 2 O C 6 H 8 O 6 O HO HO O + 3I - + 2H + O OH Dehydroaskorbiinihappo C 6 H 8 O 7 Reaktiota voidaan käyttää askorbiinihapon pitoisuuden määrittämiseen titraamalla. Titrauksessa tärkkelystä käytetään indikaattorina. Titrauksen päätepiste havaitaan liuoksen värin muuttumisesta syvänsiniseksi tärkkelys-jodidi kompleksin muodostuttua. a) Osoita, että kummankin molekyylin (askorbiinihapon ja dehydroaskorbiinihapon) molekyylikaavat ja rakennekaavat vastaavat toisiaan merkitsemällä kaikki hapet, hiilet ja vedyt rakennekaavoihin. Laske askorbiinihapon molekyylipaino.

13 13 Tehtävä 5 jatkuu b) 0,1970 g puhdasta askorbiinihappoa titrattiin trijodidi-ioni liuoksella (I3 - ), jota kului titrauksessa 29,41 ml. Laske I3 - -liuoksen molaarisuus. c) C-vitamiinitabletti sisältää askorbiinihappoa ja sidosaineita. Tabletit jauhettiin ja siitä punnittiin 0,4242 g näyte, joka liuotettiin veteen. Saatu näyteliuos titrattiin edellä lasketun vahvuisella I3 - -liuoksella ja sitä kului titrauksessa 31,63 ml. Laske askorbiinihapon pitoisuus C-vitamiinitabletissa. Ilmoita tulos painoprosenttina.

14 14 Tehtävä 6. (10 p) Houston, we ve had a problem. Vuonna 1970 avaruuslento Apollo 13 oli matkalla kuuhun, kun toisena matkapäivänä nestemäistä happea sisältävässä säiliössä räjähti. Happea tarvittiin reaktiossa vedyn kanssa tuottamaan aluksen polttokennoissa sähköä ja syntynyttä vettä voitiin käyttää avaruusaluksessa. Kaksi aluksen kolmesta polttokennosta lakkasi toimimasta. Kolmen astronautin miehistö pelastautui kuumoduuliin, jonka avulla oli tarkoitus alun perin vierailla kuun pinnalla. He viettivät neljä päivää käyttäen hyvin säästeliäästi vettä, sähköä ja happea kiertäen kuun ja laskeutuivat Tyyneenmereen. Avaruusaluksessakin käytetyn polttokennon sähkökemiaa voidaan kuvata seuraavasti: a) Kirjoita yllä olevien puolireaktioiden vasemmalle puolelle onko kyseessä hapettumisvai pelkistymisreaktio. b) Kirjoita vastaavasti oikealle puolelle, onko kyseessä anodi vai katodi. c) Kirjoita alas tasapainotettu kennoreaktio.

15 15 Tehtävä 6 jatkuu d) Polttokennon maksimijännitteen eli kennopotentiaalin arvioiminen edellyttää, että voidaan määrittää energiaero alkutilan ja lopullisen tilan eli lähtöaineiden tilan ja tuotteen välillä perustuen Gibbsin vapaaseen energiaan G. Gibbsin energian muutos voidaan tulkita suurimpana ei-tilavuudenmuutostyönä spontaanissa reaktiossa, joka tapahtuu vakiopaineessa ja -lämpötilassa. Kennopotentiaali kuvaa kykyä tehdä sähköistä työtä kyseiseen spontaaniin reaktioon perustuen. Kemiallinen energia muuttuu siis sähköenergiaksi potentiaalin siirtäessä elektroneja ulkoiseen virtapiiriin. Maksimikennojännite E voidaan laskea yhtälöllä = missä n on siirtyneiden elektronien lukumäärä yhtä moolia vetyä kohden ja F on Faradayn vakio (F= C = C J/V). Yhtälössä tarvittava Gibbsin vapaa energia yhtä vetymoolia kohden voidaan laskea seuraavasti = missä H on reaktioentalpian muutos ja S on entropia. Laske, mikä on maksimikennojännite vakiopaineessa (1 atm) ja huoneenlämpötilassa (T=298 K), kun tiedetään, että näissä olosuhteissa reaktioentalpian muutos yhtä vetymoolia kohden tälle polttokennolle on J ja entropia on -163,2 J/K.

16 16 Tehtävä 6 jatkuu e) Miten polttokennon jännitteelle käy, jos lämpötila kasvaa? Perustele vastauksesi. f) Polttokennossa käytettävää vetyä ei esiinny maapallolla vapaana, vaan sitä pitää valmistaa jostain raaka-aineesta. Ympyröi se vaihtoehto, jossa on suhteessa eniten vetyä? i. puu ii. kivihiili iii. öljy iv. maakaasu v. vesi

Määräys STUK SY/1/ (34)

Määräys STUK SY/1/ (34) Määräys SY/1/2018 4 (34) LIITE 1 Taulukko 1. Vapaarajat ja vapauttamisrajat, joita voidaan soveltaa kiinteiden materiaalien vapauttamiseen määrästä riippumatta. Osa1. Keinotekoiset radionuklidit Radionuklidi

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta 1 (33) LUONNOS 2 -MÄÄRÄYS STUK SY/1/2017 Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain ( / ) 49 :n 3

Lisätiedot

Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13

Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13 1 Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-11 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi

Lisätiedot

Syntymäaika: 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-11 merkittyihin kohtiin.

Syntymäaika: 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-11 merkittyihin kohtiin. 1 Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 15.6. 2011 klo 9-12 Nimi: Yleiset ohjeet 1. Tarkista, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-12. 2. Kirjoita nimesi

Lisätiedot

Jaksollinen järjestelmä ja sidokset

Jaksollinen järjestelmä ja sidokset Booriryhmä Hiiliryhmä Typpiryhmä Happiryhmä Halogeenit Jalokaasut Jaksollinen järjestelmä ja sidokset 13 Jaksollinen järjestelmä on tärkeä kemian työkalu. Sen avulla saadaan tietoa alkuaineiden rakenteista

Lisätiedot

Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe Tiistaina 25.5. 2010 klo 9-12

Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe Tiistaina 25.5. 2010 klo 9-12 1 Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe Tiistaina 25.5. 2010 klo 9-12 Yleiset ohjeet 1. Tarkista, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-13. 2. Kirjoita nimesi ja

Lisätiedot

Syntymäaika. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 4-14 merkittyihin kohtiin.

Syntymäaika. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 4-14 merkittyihin kohtiin. 1 Jyväskylän yliopiston kemian valintakoe Keskiviikkona 5.6.2019 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa on kaikki sivut 1-14. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille

Lisätiedot

Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe tiistaina 26.5.2009 klo 9-12

Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe tiistaina 26.5.2009 klo 9-12 1 Helsingin, Jyväskylän, ulun ja Turun yliopistojen kemian valintakoe tiistaina 26.5.2009 klo 9-12 Yleiset ohjeet 1. Tarkista, että tehtäväpaperinipussa on kaikki sivut 1-11. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 8 Pisteet yhteensä Pisteet

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 8 Pisteet yhteensä Pisteet 1 Helsingin, Jyväskylän ja ulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 13.6. 2012 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkista, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-10. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi

Lisätiedot

1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa on kaikki sivut Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-16 merkittyihin kohtiin.

1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa on kaikki sivut Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille 1 ja 3-16 merkittyihin kohtiin. 1 Jyväskylän yliopiston kemian valintakoe Keskiviikkona 6.6.2018 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa on kaikki sivut 1-16. 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi kaikkiin sivuille

Lisätiedot

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille 28.1.2016 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi, luokkasi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin vastauksille

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Pisteet yhteensä

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Pisteet yhteensä 1 Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 12.6. 2013 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-13 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi

Lisätiedot

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni Peruskoulun kemian valtakunnallinen koe 2010-2011 NIMI: Luokka: 1. Ympyröi oikea vaihtoehto. a) Ruokasuolan kemiallinen kaava on i) CaOH ii) NaCl iii) KCl b) Natriumhydroksidi on i) emäksinen aine, jonka

Lisätiedot

TKK, TTY, LTY, OY, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 31.5.2006

TKK, TTY, LTY, OY, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 31.5.2006 TKK, TTY, LTY, Y, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 1.5.006 1. Uraanimetallin valmistus puhdistetusta uraanidioksidimalmista koostuu seuraavista reaktiovaiheista: (1) U (s)

Lisätiedot

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä Sähkökemia Nopea kertaus! Mitä seuraavat käsitteet tarkoittivatkaan? a) Hapettuminen b) Pelkistyminen c) Hapetusluku d) Elektrolyytti e) Epäjalometalli f) Jalometalli Käsitteitä Hapettuminen = elektronin

Lisätiedot

Alikuoret eli orbitaalit

Alikuoret eli orbitaalit Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä Alkuaineen kemialliset ominaisuudet määräytyvät sen ulkokuoren elektronirakenteesta. Seuraus: Samanlaisen ulkokuorirakenteen omaavat alkuaineen ovat kemiallisesti sukulaisia

Lisätiedot

Fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan kilpailu lukiolaisille 25.1.2018 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin

Lisätiedot

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi?

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Mitä on kemia? Johdantoa REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Kaikissa kemiallisissa reaktioissa tapahtuu energian muutoksia, jotka liittyvät vanhojen sidosten

Lisätiedot

Sähkökemia. Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali

Sähkökemia. Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali Sähkökemia Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali Esimerkki 1 Pohdi kertauksen vuoksi seuraavia käsitteitä a) Hapettuminen b) Pelkistin c) Hapetusluku d) Elektrolyytti e)

Lisätiedot

Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen

Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen hapetuslukumenetelmällä MATERIAALIT JA TEKNO- LOGIA, KE4 Palataan hetkeksi 2.- ja 3.-kurssin asioihin ja tarkastellaan hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottamista.

Lisätiedot

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos ympäristö ympäristö 15.12.2016 REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos Kaikilla aineilla (atomeilla, molekyyleillä) on asema- eli potentiaalienergiaa ja liike- eli

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN VALINTAKOE TEHTÄVÄOSA 4..005 AMMATTKORKEAKOULUJEN TEKNKAN JA LKENTEEN VALNTAKOE YLESOHJETA Tehtävien suoritusaika on h 45 min. Osio (Tekstin ymmärtäminen) Osiossa on valintatehtävää. Tämän osion maksimipistemäärä

Lisätiedot

Kemian opetuksen keskus Helsingin yliopisto Veden kovuus Oppilaan ohje. Veden kovuus

Kemian opetuksen keskus Helsingin yliopisto Veden kovuus Oppilaan ohje. Veden kovuus Huomaat, että vedenkeittimessäsi on valkoinen saostuma. Päättelet, että saostuma on peräisin vedestä. Haluat varmistaa, että vettä on turvallista juoda ja viet sitä tutkittavaksi laboratorioon. Laboratoriossa

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ

JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ JASOLLINEN JÄRJESTELMÄ Oppitunnin tavoite: Oppitunnin tavoitteena on opettaa jaksollinen järjestelmä sekä sen historiaa alkuainepelin avulla. Tunnin tavoitteena on, että oppilaat oppivat tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2 1/2 p = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2 1/2 p = 2 p. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 014 Insinöörivalinnan kemian koe 8.5.014 MALLIRATKAISUT ja PISTEET Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

Vesi. Pintajännityksen Veden suuremman tiheyden nesteenä kuin kiinteänä aineena Korkean kiehumispisteen

Vesi. Pintajännityksen Veden suuremman tiheyden nesteenä kuin kiinteänä aineena Korkean kiehumispisteen Vesi Hyvin poolisten vesimolekyylien välille muodostuu vetysidoksia, jotka ovat vahvimpia molekyylien välille syntyviä sidoksia. Vetysidos on sähköistä vetovoimaa, ei kovalenttinen sidos. Vesi Vetysidos

Lisätiedot

(Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen)

(Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen) KE2-kurssi: Kemian mikromaalima Osio 1 (Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen) Monivalintatehtäviä 1. Etsi seuraavasta aineryhmästä: ioniyhdiste molekyyliyhdiste

Lisätiedot

Kemia 3 op. Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut. Kurssin sisältö

Kemia 3 op. Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut. Kurssin sisältö Kemia 3 op Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut Kurssin sisältö 1. Peruskäsitteet ja atomin rakenne 2. Jaksollinen järjestelmä,oktettisääntö 3. Yhdisteiden nimeäminen 4. Sidostyypit 5. Kemiallinen

Lisätiedot

d) Klooria valmistetaan hapettamalla vetykloridia kaliumpermanganaatilla. (Syntyy Mn 2+ -ioneja)

d) Klooria valmistetaan hapettamalla vetykloridia kaliumpermanganaatilla. (Syntyy Mn 2+ -ioneja) Helsingin yliopiston kemian valintakoe: Mallivastaukset. Maanantaina 29.5.2017 klo 14-17 1 Avogadron vakio NA = 6,022 10 23 mol -1 Yleinen kaasuvakio R = 8,314 J mol -1 K -1 = 0,08314 bar dm 3 mol -1 K

Lisätiedot

Jaksollinen järjestelmä

Jaksollinen järjestelmä Jaksollinen järjestelmä (a) Mikä on hiilen järjestysluku? (b) Mikä alkuaine kuuluu 15:een ryhmään ja toiseen jaksoon? (c) Montako protonia on berylliumilla? (d) Montako elektronia on hapella? (e) Montako

Lisätiedot

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen 1. a) Puhdas aine ja seos Puhdas aine on joko alkuaine tai kemiallinen yhdiste, esim. O2, H2O. Useimmat aineet, joiden kanssa olemme tekemisissä, ovat seoksia. Mm. vesijohtovesi on liuos, ilma taas kaasuseos

Lisätiedot

AKKU- JA PARISTOTEKNIIKAT

AKKU- JA PARISTOTEKNIIKAT AKKU- JA PARISTOTEKNIIKAT H.Honkanen Kemiallisessa sähköparissa ( = paristossa ) ylempänä oleva, eli negatiivisempi, metalli syöpyy liuokseen. Akussa ei elektrodi syövy pois, vaan esimerkiksi lyijyakkua

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p. Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2017 DI-kemian valintakoe 31.5. Malliratkaisut Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim.

Lisätiedot

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille 22.1.2015 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi, luokkasi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin vastauksille

Lisätiedot

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot CHEM-A1250 Luento 9 Sisältö ja oppimistavoitteet Johdanto sähkökemiaan Hapetusluvun ymmärtäminen Hapetus-pelkistys reaktioiden kirjoittaminen 2 Hapetusluku

Lisätiedot

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Alla on esitetty vastaukset monivalintaväittämiin ja lyhyet perustelut oikeille väittämille. Tehtävä 3 A 2 B 5,8

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2015 Insinöörivalinnan kemian koe 27.5.2015 MALLIRATKAISUT JA PISTEET Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei

Lisätiedot

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen!

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen! Elektrolyysi MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Monet kemialliset reaktiot ovat palautuvia eli reversiibeleitä. Jo sähkökemian syntyvaiheessa oivallettiin, että on mahdollista rakentaa kahdenlaisia sähkökemiallisia

Lisätiedot

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio:

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio: HTKK, TTY, LTY, OY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 26.05.2004 1. a) Kun natriumfosfaatin (Na 3 PO 4 ) ja kalsiumkloridin (CaCl 2 ) vesiliuokset sekoitetaan keske- nään, muodostuu

Lisätiedot

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella.

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella. 1 Tehtävät Edellisellä työkerralla oli valmistettu rauta(ii)oksalaattia epäorgaanisen synteesin avulla. Tätä sakkaa tarkasteltiin seuraavalla kerralla. Tällä työ kerralla ensin valmistettiin kaliumpermanganaatti-

Lisätiedot

SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA

SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA OHJE ST 1.5 / 12.9.2013 SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA 1 Yleistä 3 2 Säteilyturvakeskuksen päätöksellä vapautettu säteilyn käyttö 3 2.1 Yleiset vaatimukset 3 2.2 Turvallisuusluvasta

Lisätiedot

MOOLIMASSA. Vedyllä on yksi atomi, joten Vedyn moolimassa M(H) = 1* g/mol = g/mol. ATOMIMASSAT TAULUKKO

MOOLIMASSA. Vedyllä on yksi atomi, joten Vedyn moolimassa M(H) = 1* g/mol = g/mol. ATOMIMASSAT TAULUKKO MOOLIMASSA Moolimassan symboli on M ja yksikkö g/mol. Yksikkö ilmoittaa kuinka monta grammaa on yksi mooli. Moolimassa on yhden moolin massa, joka lasketaan suhteellisten atomimassojen avulla (ATOMIMASSAT

Lisätiedot

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen Orgaaninen reaktio Opettava tutkija Pekka M Joensuu Orgaaniset reaktiot Syyt Pelkkä törmäys ei riitä Varaukset (myös osittaisvaraukset) houkuttelevat molekyylejä

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta Insinöörivalinnan kemian koe MALLIRATKAISUT

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta Insinöörivalinnan kemian koe MALLIRATKAISUT Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2015 Insinöörivalinnan kemian koe 27.5.2015 MALLIRATKAISUT 1 a) Vaihtoehto B on oikein. Elektronit sijoittuvat atomiorbitaaleille kasvavan

Lisätiedot

luku2 Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen

luku2 Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen 1 Ennakkokysymyksiä 2 Metallien reaktioita ja jännitesarja Fe(s) + CuSO 4 (aq) Cu(s) + AgNO 3 (aq) taulukkokirja s.155 3 Metallien

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnan farmasian ja ravitsemustieteen kemian koe

Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnan farmasian ja ravitsemustieteen kemian koe Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnan farmasian ja ravitsemustieteen kemian koe 5.5.011 Yleiset ohjeet: 1. Koe alkaa klo 1.00 ja päättyy klo 14.00. Poistua saa aikaisintaan klo 1:30 3. Tarkista

Lisätiedot

Reaktiosarjat

Reaktiosarjat Reaktiosarjat Usein haluttua tuotetta ei saada syntymään yhden kemiallisen reaktion lopputuotteena, vaan monen peräkkäisten reaktioiden kautta Tällöin edellisen reaktion lopputuote on seuraavan lähtöaine

Lisätiedot

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015 Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia Leena Piiroinen Luento 2 2015 Reaktioyhtälöön liittyviä laskuja 1. Reaktioyhtälön kertoimet ja tuotteiden määrä 2. Lähtöaineiden riittävyys 3. Reaktiosarjat 4. Seoslaskut

Lisätiedot

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta.

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Helsingin yliopiston kemian valintakoe 10.5.2019 Vastaukset ja selitykset Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Reaktio

Lisätiedot

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot CHEM-A1250 Luento 5 25.1.2017 Hapettuminen ja pelkistyminen Alun perin hapettumisella tarkoitettiin aineen yhtymistä happeen l. palamista: 2 Cu + O 2 -> 2

Lisätiedot

Erilaisia entalpian muutoksia

Erilaisia entalpian muutoksia Erilaisia entalpian muutoksia REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Erilaisille kemiallisten reaktioiden entalpiamuutoksille on omat terminsä. Monesti entalpia-sanalle käytetään synonyymiä lämpö. Reaktiolämmöllä eli

Lisätiedot

www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet

www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet Masuunihiekka stabiloinnit (sideaineena) pehmeikkörakenteet sidekivien alusrakenteet putkijohtokaivannot salaojan ympärystäytöt alapohjan

Lisätiedot

KE4, KPL. 3 muistiinpanot. Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen

KE4, KPL. 3 muistiinpanot. Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen KE4, KPL. 3 muistiinpanot Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen KPL 3: Ainemäärä 1. Pohtikaa, miksi ruokaohjeissa esim. kananmunien ja sipulien määrät on ilmoitettu kappalemäärinä, mutta makaronit on ilmoitettu

Lisätiedot

Tehtävä 1. Valitse seuraavista vaihtoehdoista oikea ja merkitse kirjain alla olevaan taulukkoon

Tehtävä 1. Valitse seuraavista vaihtoehdoista oikea ja merkitse kirjain alla olevaan taulukkoon Tehtävä 1. Valitse seuraavista vaihtoehdoista oikea ja merkitse kirjain alla olevaan taulukkoon A. Mikä seuraavista hapoista on heikko happo? a) etikkahappo b) typpihappo c) vetykloridihappo d) rikkihappo

Lisätiedot

Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe klo

Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe klo Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe 10.5.2019 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi kyrillisillä kirjaimilla

Lisätiedot

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe 1.4.017 Tee kuusi tehtävää. 1. Tämä tehtävä koostuu kuudesta monivalintaosiosta, joista jokaiseen on yksi oikea vastausvaihtoehto. Kirjaa vastaukseksi numero-kirjainyhdistelmä

Lisätiedot

Törmäysteoria. Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa

Törmäysteoria. Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa Törmäysteoria Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa tarpeeksi suurella voimalla ja oikeasta suunnasta. 1 Eksotermisen reaktion energiakaavio E

Lisätiedot

Lukion kemiakilpailu

Lukion kemiakilpailu MAL ry Lukion kemiakilpailu/avoinsarja Nimi: Lukion kemiakilpailu 11.11.010 Avoin sarja Kaikkiin tehtäviin vastataan. Aikaa on 100 minuuttia. Sallitut apuvälineet ovat laskin ja taulukot. Tehtävät suoritetaan

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden KEMIAN KOE 22.3.2013 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua.

Lisätiedot

Luku 2: Atomisidokset ja ominaisuudet

Luku 2: Atomisidokset ja ominaisuudet Luku 2: Atomisidokset ja ominaisuudet Käsiteltävät aiheet: Mikä aikaansaa sidokset? Mitä eri sidostyyppejä on? Mitkä ominaisuudet määräytyvät sidosten kautta? Chapter 2-1 Atomirakenne Atomi elektroneja

Lisätiedot

Bensiiniä voidaan pitää hiilivetynä C8H18, jonka tiheys (NTP) on 0,703 g/ml ja palamislämpö H = kj/mol

Bensiiniä voidaan pitää hiilivetynä C8H18, jonka tiheys (NTP) on 0,703 g/ml ja palamislämpö H = kj/mol Kertaustehtäviä KE3-kurssista Tehtävä 1 Maakaasu on melkein puhdasta metaania. Kuinka suuri tilavuus metaania paloi, kun täydelliseen palamiseen kuluu 3 m 3 ilmaa, jonka lämpötila on 50 C ja paine on 11kPa?

Lisätiedot

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio 1 Kemian kvantitatiivisuus = määrällinen t ieto Kemian kaavat ja reaktioyhtälöt sisältävät tietoa aineiden rakenteesta ja aineiden määristä esim. 2 H 2 + O 2 2

Lisätiedot

Kuva 1: Yhdisteet A-F viivakaavoin, tehtävän kannalta on relevanttia lisätä näkyviin vedyt ja hiilet. Piiroteknisistä syistä tätä ei ole tehty

Kuva 1: Yhdisteet A-F viivakaavoin, tehtävän kannalta on relevanttia lisätä näkyviin vedyt ja hiilet. Piiroteknisistä syistä tätä ei ole tehty 1. Valitse luettelosta kaksi yhdistettä, joille pätee (a) yhdisteiden molekyylikaava on C 6 10 - A, E (b) yhdisteissä on viisi C 2 -yksikköä - D, F (c) yhdisteet ovat tyydyttyneitä ja syklisiä - D, F (d)

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN VALINTAKOE TEHTÄVÄOSA 6.6.2005 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN VALINTAKOE YLEISOHJEITA Tehtävien suoritusaika on 2 h 45 min. Osa 1 (Tekstin ymmärtäminen) Osassa on 12 valintatehtävää. Tämän osan maksimipistemäärä

Lisätiedot

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Esityksen sisältö Ekopellettien ja puupellettien vertailua polttotekniikan kannalta Koetuloksia ekopellettien poltosta

Lisätiedot

Lämpö- eli termokemiaa

Lämpö- eli termokemiaa Lämpö- eli termokemiaa Endoterminen reaktio sitoo ympäristöstä lämpöenergiaa. Eksoterminen reaktio vapauttaa lämpöenergiaa ympäristöön. Entalpia H kuvaa systeemin sisäenergiaa vakiopaineessa. Entalpiamuutos

Lisätiedot

Joensuun yliopisto Kemian valintakoe/3.6.2009

Joensuun yliopisto Kemian valintakoe/3.6.2009 Joesuu yliopisto Kemia valitakoe/.6.009 Mallivastaukset 1. Selitä lyhyesti (korkeitaa kolme riviä), a) elektroegatiivisuus b) elektroiaffiiteetti c) amfolyytti d) diffuusio e) Le Chatelieri periaate. a)

Lisätiedot

Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko klo 8-10

Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko klo 8-10 Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko 25.10 klo 8-10 Jokaisesta oikein ratkaistusta tehtävästä voi saada yhden lisäpisteen. Tehtävä, joilla voi korottaa kotitehtävän

Lisätiedot

Malmi Orig_ENGLISH Avolouhos Kivilajien kerrosjärjestys S Cu Ni Co Cr Fe Pb Cd Zn As Mn Mo Sb

Malmi Orig_ENGLISH Avolouhos Kivilajien kerrosjärjestys S Cu Ni Co Cr Fe Pb Cd Zn As Mn Mo Sb 11.2 Malmi % % % ppm ppm % ppm ppm ppm ppm ppm ppm ppm Orig_ENGLISH Avolouhos Kivilajien kerrosjärjestys S Cu Ni Co Cr Fe Pb Cd Zn As Mn Mo Sb Konttijärvi Kattopuoli 0,20 0,14 0,07 48,97 376,76 4,33

Lisätiedot

Veden kovuus. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi.

Veden kovuus. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi. KESTO: n. 60 min. Työn kesto riippuu käsittelylaajuudesta ja ryhmän koosta. MOTIVAATIO: Huomaat,

Lisätiedot

KE2 Kemian mikromaailma

KE2 Kemian mikromaailma KE2 Kemian mikromaailma 1. huhtikuuta 2015/S.. Tässä kokeessa ei ole aprillipiloja. Vastaa viiteen tehtävään. Käytä tarvittaessa apuna taulukkokirjaa. Tehtävät arvostellaan asteikolla 0 6. Joissakin tehtävissä

Lisätiedot

KE-4.1100 Orgaaninen kemia 1

KE-4.1100 Orgaaninen kemia 1 KE-4.1100 rgaaninen kemia 1 Tentti 27.10.2005, malliratkaisu ja mallipisteytys Kokeessa sallitut apuvälineet: Molekyylimallisarja, taskulaskin. Mikäli vastaat koepaperiin, palauta paperi nimelläsi ja opiskelijanumerollasi

Lisätiedot

Tekniikan valintakokeen laskutehtävät (osio 3): Vastaa kukin tehtävä erilliselle vastauspaperille vastaukselle varattuun kohtaan

Tekniikan valintakokeen laskutehtävät (osio 3): Vastaa kukin tehtävä erilliselle vastauspaperille vastaukselle varattuun kohtaan Tekniikan valintakokeen laskutehtävät (osio 3): Vastaa kukin tehtävä erilliselle vastauspaperille vastaukselle varattuun kohtaan 1. Kolmiossa yksi kulma on 60 ja tämän viereisten sivujen suhde 1 : 3. Laske

Lisätiedot

Seoksen pitoisuuslaskuja

Seoksen pitoisuuslaskuja Seoksen pitoisuuslaskuja KEMIAA KAIKKIALLA, KE1 Analyyttinen kemia tutkii aineiden määriä ja pitoisuuksia näytteissä. Pitoisuudet voidaan ilmoittaa: - massa- tai tilavuusprosentteina - promilleina tai

Lisätiedot

1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti muutamalla sanalla ja/tai piirrä kuva ja/tai kirjoita kaava/symboli.

1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti muutamalla sanalla ja/tai piirrä kuva ja/tai kirjoita kaava/symboli. Kemian kurssikoe, Ke1 Kemiaa kaikkialla RATKAISUT Maanantai 14.11.2016 VASTAA TEHTÄVÄÄN 1 JA KOLMEEN TEHTÄVÄÄN TEHTÄVISTÄ 2 6! Tee marinaalit joka sivulle. Sievin lukio 1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti

Lisätiedot

Normaalipotentiaalit

Normaalipotentiaalit Normaalipotentiaalit MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Yksittäisen elektrodin aiheuttaman jännitteen mittaaminen ei onnistu. Jännitemittareilla voidaan havaita ja mitata vain kahden elektrodin välinen potentiaaliero

Lisätiedot

2. Suolahappoa lisättiin: n(hcl) = 100,0 ml 0,200 mol/l = 20,0 mmol. Neutralointiin kulunut n(hcl) = (20,0 2,485) mmol = 17,515 mmol

2. Suolahappoa lisättiin: n(hcl) = 100,0 ml 0,200 mol/l = 20,0 mmol. Neutralointiin kulunut n(hcl) = (20,0 2,485) mmol = 17,515 mmol KEMIAN KOE 17.3.2008 Ohessa kovasti lyhennettyjä vastauksia. Rakennekaavoja, suurelausekkeita ja niihin sijoituksia ei ole esitetty. Useimmat niistä löytyvät oppikirjoista. Hyvään vastaukseen kuuluvat

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja:

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja: Jyväskylän Ympäristölaboratorio TUTKIMUSTODISTUS Päivä: 09.10.14 Sivu: 1(1) Tilaaja: PIHTIPUTAAN LÄMPÖ JA VESI OY C/O SYDÄN-SUOMEN TALOUSHAL. OY ARI KAHILAINEN PL 20 44801 PIHTIPUDAS Näyte: Verkostovesi

Lisätiedot

Ellinghamin diagrammit

Ellinghamin diagrammit Ellinghamin diagrammit Ilmiömallinnus prosessimetallurgiassa Syksy 2015 Teema 1 - Luento 2 Tavoite Oppia tulkitsemaan (ja laatimaan) vapaaenergiapiirroksia eli Ellinghamdiagrammeja 1 Tasapainopiirrokset

Lisätiedot

= P 0 (V 2 V 1 ) + nrt 0. nrt 0 ln V ]

= P 0 (V 2 V 1 ) + nrt 0. nrt 0 ln V ] 766328A Termofysiikka Harjoitus no. 7, ratkaisut (syyslukukausi 2014) 1. Sylinteri on ympäristössä, jonka paine on P 0 ja lämpötila T 0. Sylinterin sisällä on n moolia ideaalikaasua ja sen tilavuutta kasvatetaan

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä on lukuisia.

Käytännön esimerkkejä on lukuisia. PROSESSI- JA Y MPÄRISTÖTEKNIIK KA Ilmiömallinnus prosessimet allurgiassa, 01 6 Teema 4 Tehtävien ratkaisut 15.9.016 SÄHKÖKEMIALLISTEN REAKTIOIDEN TERMODYNAMIIKKA JA KINETIIKKA Yleistä Tämä dokumentti sisältää

Lisätiedot

vi) Oheinen käyrä kuvaa reaktiosysteemin energian muutosta reaktion (1) etenemisen funktiona.

vi) Oheinen käyrä kuvaa reaktiosysteemin energian muutosta reaktion (1) etenemisen funktiona. 3 Tehtävä 1. (8 p) Seuraavissa valintatehtävissä on esitetty väittämiä, jotka ovat joko oikein tai väärin. Merkitse paikkansapitävät väittämät rastilla ruutuun. Kukin kohta voi sisältää yhden tai useamman

Lisätiedot

Oppikirjan tehtävien ratkaisut

Oppikirjan tehtävien ratkaisut Oppikirjan tehtävien ratkaisut Liukoisuustulon käyttö 10. a) Selitä, mitä eroa on käsitteillä liukoisuus ja liukoisuustulo. b) Lyijy(II)bromidin PbBr liukoisuus on 1,0 10 mol/dm. Laske lyijy(ii)bromidin

Lisätiedot

c) Mitkä alkuaineet ovat tärkeitä ravinteita kasveille?

c) Mitkä alkuaineet ovat tärkeitä ravinteita kasveille? ke1 kertaustehtäviä kurssin lopussa 1. Selitä Kerro lyhyesti, mitä sana tarkoittaa. a) kemikaali b) alkuaine c) molekyyli d) vesiliukoinen 2. Kemiaa kotona ja ympärillä a) Kerro yksi kemian keksintö, jota

Lisätiedot

Erilaisia entalpian muutoksia

Erilaisia entalpian muutoksia Erilaisia entalpian muutoksia REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Erilaisille kemiallisten reaktioiden entalpiamuutoksille on omat terminsä. Monesti entalpia-sanalle käytetään synonyymiä lämpö. Reaktiolämmöllä eli

Lisätiedot

Käytetään nykyaikaista kvanttimekaanista atomimallia, Bohrin vetyatomi toimii samoin.

Käytetään nykyaikaista kvanttimekaanista atomimallia, Bohrin vetyatomi toimii samoin. 1.2 Elektronin energia Käytetään nykyaikaista kvanttimekaanista atomimallia, Bohrin vetyatomi toimii samoin. -elektronit voivat olla vain tietyillä energioilla (pääkvanttiluku n = 1, 2, 3,...) -mitä kauempana

Lisätiedot

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph Luku 3 Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph 1 MIKÄ ALKUAINE? Se ei ole metalli, kuten alkalimetallit, se ei ole jalokaasu, vaikka onkin kaasu. Kevein, väritön, mauton, hajuton, maailmankaikkeuden yleisin

Lisätiedot

KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 VESI

KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 VESI VESI KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 Johdantoa: Vesi on elämälle välttämätöntä. Se on hyvä liuotin, energian ja aineiden siirtäjä, lämmönsäätelijä ja se muodostaa vetysidoksia, jotka tekevät siitä poikkeuksellisen

Lisätiedot

9. JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ

9. JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ 9. JAKSOLLINEN JÄRJESTELMÄ Jo vuonna 1869 venäläinen kemisti Dmitri Mendeleev muotoili ajatuksen alkuaineiden jaksollisesta laista: Jos alkuaineet laitetaan järjestykseen atomiluvun mukaan, alkuaineet,

Lisätiedot

125,0 ml 0,040 M 75,0+125,0 ml Muodostetaan ionitulon lauseke ja sijoitetaan hetkelliset konsentraatiot

125,0 ml 0,040 M 75,0+125,0 ml Muodostetaan ionitulon lauseke ja sijoitetaan hetkelliset konsentraatiot 4.4 Syntyykö liuokseen saostuma 179. Kirjoita tasapainotettu nettoreaktioyhtälö olomuotomerkintöineen, kun a) fosforihappoliuokseen lisätään kaliumhydroksidiliuosta b) natriumvetysulfaattiliuokseen lisätään

Lisätiedot

ICP-OES JA ICP-MS TEKNIIKAT PIENTEN METALLIPITOISUUKSIEN MÄÄRITYKSESSÄ. Matti Niemelä, Oulun yliopisto, kemian laitos

ICP-OES JA ICP-MS TEKNIIKAT PIENTEN METALLIPITOISUUKSIEN MÄÄRITYKSESSÄ. Matti Niemelä, Oulun yliopisto, kemian laitos ICP-OES JA ICP-MS TEKNIIKAT PIENTEN METALLIPITOISUUKSIEN MÄÄRITYKSESSÄ Matti Niemelä, Oulun yliopisto, kemian laitos Oulun yliopisto - Kemian laitos Laitoksen tiedealat Epäorgaaninen kemia Fysikaalinen

Lisätiedot

YLEINEN KEMIA. Alkuaineiden esiintyminen maailmassa. Alkuaineet. Alkuaineet koostuvat atomeista. Atomin rakenne. Copyright Isto Jokinen

YLEINEN KEMIA. Alkuaineiden esiintyminen maailmassa. Alkuaineet. Alkuaineet koostuvat atomeista. Atomin rakenne. Copyright Isto Jokinen YLEINEN KEMIA Yleinen kemia käsittelee kemian perusasioita kuten aineen rakennetta, alkuaineiden jaksollista järjestelmää, kemian peruskäsitteitä ja kemiallisia reaktioita. Alkuaineet Kaikki ympärillämme

Lisätiedot

2. Koska f(5) > 8 ja yhdeksän pisteen varaan voidaan virittää kupera viisikulmio, niin f(5) = 9.

2. Koska f(5) > 8 ja yhdeksän pisteen varaan voidaan virittää kupera viisikulmio, niin f(5) = 9. Dimension 1/2018 pulmasivu Ratkaisuja 1. Viiden pisteen joukosta voidaan aina valita neljä, jotka ovat kuperan monikulmion kärkipisteitä, mutta neljästä pisteestä ei muodostu aina kuperaa monikulmiota.

Lisätiedot

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen DEE-5400 olttokennot ja vetyteknologia olttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-5400 Risto Mikkonen 1.1.014 g:n määrittäminen olttokennon toiminta perustuu Gibbsin vapaan energian muutokseen. ( G = TS) Ideaalitapauksessa

Lisätiedot

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O 2. Reaktioyhtälö 11. a) 1) CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O Tasapainotetaan CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O C, kpl 1+1 1 kerroin 2 CO 2 :lle CH 3 CH 2 OH + O 2 2 CO 2 + H 2 O H, kpl 3+2+1 2 kerroin 3 H

Lisätiedot

Kriittiset metallit uudessa energiateknologiassa. Leena Grandell, Energiasysteemit VTT

Kriittiset metallit uudessa energiateknologiassa. Leena Grandell, Energiasysteemit VTT Kriittiset metallit uudessa energiateknologiassa Leena Grandell, Energiasysteemit VTT 2 Euroopan energiasektori murroksessa Talouskasvu lisää energian kysyntää, erityisesti kehittyvissä maissa Tekninen

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 2 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot