Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen"

Transkriptio

1 Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen hapetuslukumenetelmällä MATERIAALIT JA TEKNO- LOGIA, KE4 Palataan hetkeksi 2.- ja 3.-kurssin asioihin ja tarkastellaan hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottamista. Reaktioyhtälöt voivat olla monimutkaisia, joten pelkällä kokeiluperiaatteella saattaa aikaa kulua. Lisäksi keskeinen periaate hap.-pelk.reaktioissa ei tällöin toteutuisi, nimittäin luovutettujen ja vastaanotettujen elektronien lukumäärän tulee olla sama. Hyödyntämällä alkuaineiden hapetuslukuja voidaan reaktioyhtälö tasapainottaa kätevästi kun toimitaan seuraavasti. 1. Selvitetään hapetuslukumuutosten avulla, mikä alkuaine hapettuu ja mikä pelkistyy. 2. Tasapainotetaan siirtyvien elektronien määrä laittamalla sopivat kertoimet hapettuvaa ja pelkistyvää alkuainetta sisältävän aineen kaavan eteen. Näin luovutettujen ja vastaanotettujen elektronien määrät ovat samat. 3. Lopuksi tasapainotetaan muut atomit. 4. Tarkistetaan sähkövaraukset. Huom! Viimeisissä vaiheissa ei saa enää muuttaa niiden aineiden kertoimien suhdetta, jotka sisältävät hapettuvaa ja pelkistyvää alkuainetta. Esimerkki 1 Hopea reagoi laimean typpihapon kanssa, jolloin muodostuu veteen liukenevaa hopeanitraattia, vettä ja typpimonoksidikaasua. Tasapainota reaktio. Ratkaisu Tasapainottamaton reaktio on Ag s + HNO 3 aq AgNO 3 aq + H 2 O l + NO g. Vaihe 1. Koska 0 +I+V II +I+V II +I II +II II Ag s + H N O 3 aq Ag N O 3 aq + H 2 O l + N O g, niin hopea hapettuu, vety pysyy samana, samoin happi mutta typpi pysyy samana ja toisaalta pelkistyy. Luovutettujen ja vastaanotettujen elektronien määrät eivät kuitenkaan täsmää. Vaihe 2. Lisätään kerroin kolme hopean ja hopeanitraatin eteen, jolloin 3 Ag s + HNO 3 aq 3 AgNO 3 aq + H 2 O l + NO g. Nyt siirtyvien elektronien määrät täsmäävät. Lopuksi pitää tasapainottaa muut alkuaineet. 1

2 Vaihe 3. Pitää huolehtia siitä, ettei hapettuvien ja pelkistyvien aineiden kertoimien suhde muutu! Koska typpeä on 4 kpl tuotteiden puolella lisätään kerroin 4 typpihapon eteen. Vedyt tasapainottuu, kun lisätään kerroin 2 veden eteen. Näin ollen lopullinen reaktioyhtälö on 3 Ag s + 4 HNO 3 aq 3 AgNO 3 aq + 2 H 2 O l + NO g. Huomaa, että hopeanitraatin typpi on hapetusluvulla +V, eli ei muutu. Jos hapettumis-pelkistymisreaktio esitetään ionireaktiona, on menetelmä sama kuin edellä, mutta lopuksi pitää varmistaa, että sähkövarauksia on yhtä paljon kummallakin puolella. Esimerkki 2 Dikromaatti-ionit reagoivat kloridi-ionien kanssa happamassa vesiliuoksessa. Hapan vesiliuos merkitään reaktioyhtälöön merkinnällä H + aq. Tasapainota reaktio. Ratkaisu Tasapainottamaton reaktio on Cr 2 O 7 2 aq + Cl aq + H + aq Cr 3+ aq + Cl 2 g + H 2 O l. Vaihe 1. Hapetusluvut +VI II I +I Cr 2 O 2 7 aq + Cl aq + H + aq +III 0 +I II Cr 3+ aq + Cl 2 g + H 2 O l. Vaihe 1. Hapetusluvut +VI II I +I Cr 2 O 2 7 aq + Cl aq + H + aq +III 0 +I II Cr 3+ aq + Cl 2 g + H 2 O l. Vaihe 2. Elektronit tasapainoon, kromille 3 lisää, kloorilta 1 pois, joten Cr 2 O 7 2 aq + 6 Cl aq + H + aq 2 Cr 3+ aq + 3 Cl 2 g + H 2 O l. Vaihe 3. Muut aineet tasapainoon, Cr 2 O 7 2 aq + 6Cl aq + 14H + aq 2Cr 3+ aq + 3Cl 2 g + 7H 2 O l. Vaihe 4. Tsekataan sähkövaraukset Lähtöaineet: = +6 Reaktiotuotteet: = +6 Tiivistelmä: Hapetus-pelkistymisreaktion tasapainotus Ensin luovutettujen ja vastaanotettujen elektronien määrä Sitten atomien määrät Lopuksi sähkövaraukset 2

3 Osareaktiot ja reaktioyhtälön kertoimet Tarkastellaan vety-pommi reaktiota jolle hapetusluvut 0 Mg s + 2 Mg s + 2 HCl aq Mg 2+ aq + 2 Cl aq + H 2 g, +I I H Cl aq +II I 0 Mg 2+ aq + 2 Cl aq + H 2 g. MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Hapetuslukujen avulla voidaan todeta, että magnesium hapettuu ja vety pelkistyy. Sama asia voidaan ilmoittaa osareaktiomenetelmän avulla: Muodostetaan osareaktion runko päättelemällä hapettuva tai pelkistyvä alkuaine tai kemiallisesti järkevä rakenne, johon ko. alkuaine sisältyy. Miten? Hyödynnetään jännitesarjaa ja muita tietoja (normaalipotentiaalit). Hapettuminen Mg s Mg 2+ aq Pelkistyminen H + aq H 2 g Nyt tarkastellaan erikseen molempia reaktioita ja lopuksi yhdistetään tiedot. 3

4 Tarkastelu tehdään vaihe vaiheelta. Lisäksi jokaisen tasapainotusvaiheen jälkeen on huolehdittava siitä, etteivät jo tasapainotettujen alkuaineiden tai elektronien määrät osareaktiossa muutu. 1. Vaihe: Tarkistetaan hapettuvan alkuaineen atomien määrät reaktioyhtälön molemmilla puolilla tasapainotus tarvittaessa. Nyt esimerkissä Mg-atomien lukumäärät on sama Mg s Mg 2+ aq. 2. Vaihe: Tarkistetaan hapen määrä. Nyt tässä esimerkissä ei happea ole mukana hapettumisreaktiossa. 3. Vaihe: Tarkistetaan vedyn määrä. Nyt tässä esimerkissä ei vetyä ole mukana hapettumisreaktiossa. 4. Vaihe: Tasapainotetaan varaukset. Nyt esimerkissä yhdestä Mg-atomista syntyy kaksi elektronia. Näin ollen Mg s Mg 2+ aq + 2 e. Lopuksi tarkistetaan, että varausten summa on molemmilla puolilla samat. Näin on, sillä 0 = , OK. Tehdään sama pelkistysreaktiolle. 1. Vaihe: Tarkistetaan pelkistyvän alkuaineen atomien määrät reaktioyhtälön molemmilla puolilla tasapainotus tarvittaessa. Nyt esimerkissä H-atomien lukumäärä ei ole sama H + aq H 2 g. Lähtöpuolelle on lisättävä yksi vety, siis 2 H + aq H 2 g. 2. Vaihe: Tarkistetaan hapen määrä. Nyt tässä esimerkissä ei happea ole mukana pelkistymisreaktiossa. 3. Vaihe: Tarkistetaan vedyn määrä. Nyt tässä esimerkissä ei vetyä ole mukana pelkistymisreaktiossa. 4. Vaihe: Tasapainotetaan varaukset. Nyt esimerkissä kahdesta H + -ionista syntyy yksi vetymolekyyli H 2. Näin ollen 2 H + aq + 2 e H 2 g. Lopuksi tarkistetaan, että varausten summa on molemmilla puolilla samat. Näin on, sillä = 0, OK. Näin saatuja reaktioita kutsutaan osareaktioiksi. Ne tapahtuvat aina samanaikaisesti. Kaikki hapettumisreaktion tuottamat elektronit kuluvat pelkistymisreaktiossa. 4

5 Kokonaisreaktio saadaan, kun osareaktiot lasketaan yhteen puolittain: Hapettuminen Mg s Mg 2+ aq + 2 e Pelkistyminen 2 H + aq + 2 e H 2 g Kokonaisreaktio Mg s + 2 H + aq Mg 2+ aq + H 2 g Tarkistetaan vielä, että eri atomien lukumäärät lähtöaineissa ja tuotteissa ovat yhtä suuret ja että varausten summat ovat samat. On hyvää kemiaa vielä lisätä kloridi-ionit mukaan (tosin ei ole pakko). Saadaan lopulta Mg s + 2 HCl aq Mg 2+ aq + 2 Cl aq + H 2 g. Haastavat esimerkit moniste. Osareaktioiden avulla kannattaa tasapainottaa erityisesti vesiliuoksissa tapahtuvia hapettumis-pelkistymisreaktioita. Menetelmän varmuus korostuu, kun reaktiot ovat monimutkaisia. Atomien ja elektronien säilymiseen perustuva tapa (3.-kurssi) on yleispätevä ja nopea menetelmä, jolla voi tasapainottaa nopeasti useampia reaktioita. Kannattanee käyttää orgaanisten yhdisteiden kanssa ja kun ei ole vesiliuos. Hapen ja vedyn tasapainottaminen vesiliuoksissa Vesiliuoksissa tapahtuvissa osareaktioissa vety ja happi tasapainotetaan lisäämällä reaktioyhtälöön tarpeen mukaan H + -ioneja tai vettä (hapan liuos) ja OH -ioneja tai vettä (emäksinen liuos). Seuraavaa taulukkoa voi käyttää tasapainottamisen apuna. Huomaa, että tässä vaiheessa happi ja vety eivät hapetu tai pelkisty, eli niiden hapetusluvut eivät muutu. Ellei reaktioseoksen happo-emäsominaisuuksia mainita, toimitaan kuten happamissa olosuhteissa. Liuos Lähtöaineisiin tarvitaan Lähtöaineisiin lisätään Tuotteisiin jää Hapan H H + Hapan O H 2 O 2 H + Emäksinen H H 2 O OH Emäksinen O 2 OH H 2 O 5

6 6

7 7

luku2 Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen

luku2 Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen Kappale 2 Hapettumis pelkistymisreaktioiden ennustaminen ja tasapainottaminen 1 Ennakkokysymyksiä 2 Metallien reaktioita ja jännitesarja Fe(s) + CuSO 4 (aq) Cu(s) + AgNO 3 (aq) taulukkokirja s.155 3 Metallien

Lisätiedot

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot CHEM-A1250 Luento 9 Sisältö ja oppimistavoitteet Johdanto sähkökemiaan Hapetusluvun ymmärtäminen Hapetus-pelkistys reaktioiden kirjoittaminen 2 Hapetusluku

Lisätiedot

Vesi. Pintajännityksen Veden suuremman tiheyden nesteenä kuin kiinteänä aineena Korkean kiehumispisteen

Vesi. Pintajännityksen Veden suuremman tiheyden nesteenä kuin kiinteänä aineena Korkean kiehumispisteen Vesi Hyvin poolisten vesimolekyylien välille muodostuu vetysidoksia, jotka ovat vahvimpia molekyylien välille syntyviä sidoksia. Vetysidos on sähköistä vetovoimaa, ei kovalenttinen sidos. Vesi Vetysidos

Lisätiedot

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen!

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen! Elektrolyysi MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Monet kemialliset reaktiot ovat palautuvia eli reversiibeleitä. Jo sähkökemian syntyvaiheessa oivallettiin, että on mahdollista rakentaa kahdenlaisia sähkökemiallisia

Lisätiedot

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä Sähkökemia Nopea kertaus! Mitä seuraavat käsitteet tarkoittivatkaan? a) Hapettuminen b) Pelkistyminen c) Hapetusluku d) Elektrolyytti e) Epäjalometalli f) Jalometalli Käsitteitä Hapettuminen = elektronin

Lisätiedot

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot CHEM-A1250 Luento 5 25.1.2017 Hapettuminen ja pelkistyminen Alun perin hapettumisella tarkoitettiin aineen yhtymistä happeen l. palamista: 2 Cu + O 2 -> 2

Lisätiedot

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi?

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Mitä on kemia? Johdantoa REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Kaikissa kemiallisissa reaktioissa tapahtuu energian muutoksia, jotka liittyvät vanhojen sidosten

Lisätiedot

Normaalipotentiaalit

Normaalipotentiaalit Normaalipotentiaalit MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Yksittäisen elektrodin aiheuttaman jännitteen mittaaminen ei onnistu. Jännitemittareilla voidaan havaita ja mitata vain kahden elektrodin välinen potentiaaliero

Lisätiedot

Sähkökemia. Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali

Sähkökemia. Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali Sähkökemia Sähkökemiallinen jännitesarja, galvaaninen kenno, normaalipotentiaali Esimerkki 1 Pohdi kertauksen vuoksi seuraavia käsitteitä a) Hapettuminen b) Pelkistin c) Hapetusluku d) Elektrolyytti e)

Lisätiedot

Reaktioyhtälö. Sähköisen oppimisen edelläkävijä www.e-oppi.fi. Empiirinen kaava, molekyylikaava, rakennekaava, viivakaava

Reaktioyhtälö. Sähköisen oppimisen edelläkävijä www.e-oppi.fi. Empiirinen kaava, molekyylikaava, rakennekaava, viivakaava Reaktioyhtälö Sähköisen oppimisen edelläkävijä www.e-oppi.fi Empiirinen kaava, molekyylikaava, rakennekaava, viivakaava Empiirinen kaava (suhdekaava) ilmoittaa, missä suhteessa yhdiste sisältää eri alkuaineiden

Lisätiedot

KE04. Kurssikalvot. Tuomas Hentunen. Kevät Tuomas Hentunen KE04 Kevät / 24

KE04. Kurssikalvot. Tuomas Hentunen. Kevät Tuomas Hentunen KE04 Kevät / 24 KE04 Kurssikalvot Tuomas Hentunen Kevät 2016 Tuomas Hentunen KE04 Kevät 2016 1 / 24 Metallien jännitesarja Metallien sähkökemiallinen jännitesarja on muodostettu metallien ja vedyn kasvavan pelkistymiskyvyn

Lisätiedot

2.1 Sähköä kemiallisesta energiasta

2.1 Sähköä kemiallisesta energiasta 2.1 Sähköä kemiallisesta energiasta Monet hapettumis ja pelkistymisreaktioista on spontaaneja, jolloin elektronien siirtyminen tapahtuu itsestään. Koska reaktio on spontaani, vapautuu siinä energiaa, yleensä

Lisätiedot

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni Peruskoulun kemian valtakunnallinen koe 2010-2011 NIMI: Luokka: 1. Ympyröi oikea vaihtoehto. a) Ruokasuolan kemiallinen kaava on i) CaOH ii) NaCl iii) KCl b) Natriumhydroksidi on i) emäksinen aine, jonka

Lisätiedot

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio:

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio: HTKK, TTY, LTY, OY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 26.05.2004 1. a) Kun natriumfosfaatin (Na 3 PO 4 ) ja kalsiumkloridin (CaCl 2 ) vesiliuokset sekoitetaan keske- nään, muodostuu

Lisätiedot

(Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen)

(Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen) KE2-kurssi: Kemian mikromaalima Osio 1 (Huom! Oikeita vastauksia voi olla useita ja oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen) Monivalintatehtäviä 1. Etsi seuraavasta aineryhmästä: ioniyhdiste molekyyliyhdiste

Lisätiedot

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen 1. a) Puhdas aine ja seos Puhdas aine on joko alkuaine tai kemiallinen yhdiste, esim. O2, H2O. Useimmat aineet, joiden kanssa olemme tekemisissä, ovat seoksia. Mm. vesijohtovesi on liuos, ilma taas kaasuseos

Lisätiedot

Sähkökemiaa. Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Faradayn laki Korroosio

Sähkökemiaa. Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Faradayn laki Korroosio Sähkökemiaa Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Faradayn laki Korroosio Hapettuminen ja pelkistyminen 1. Hapetin ja pelkistin 2. Hapetusluku Sähkökemiaa 1. Sähköpari 2. Metallien jännitesarja 3. Elektrolyysi

Lisätiedot

b) Reaktio Zn(s) + 2 Ag + (aq) Zn 2+ (aq) + 2 Ag (s) tapahtuu galvaanisessa kennossa. Kirjoita kennokaavio eli kennon lyhennetty esitys.

b) Reaktio Zn(s) + 2 Ag + (aq) Zn 2+ (aq) + 2 Ag (s) tapahtuu galvaanisessa kennossa. Kirjoita kennokaavio eli kennon lyhennetty esitys. KE4-KURSSIN KOE Kastellin lukio 2013 Vastaa kuuteen (6) kysymykseen. Tee pisteytysruudukko. 1. Tarkastele jaksollista järjestelmää ja valitse siitä a) jokin jalometalli. b) jokin alkuaine, joka reagoi

Lisätiedot

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015 Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia Leena Piiroinen Luento 2 2015 Reaktioyhtälöön liittyviä laskuja 1. Reaktioyhtälön kertoimet ja tuotteiden määrä 2. Lähtöaineiden riittävyys 3. Reaktiosarjat 4. Seoslaskut

Lisätiedot

Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet

Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kari Sormunen Syksy 2014 Kemiallinen reaktio Kemiallinen reaktio on prosessi, jossa aineet muuttuvat toisiksi aineiksi: atomien

Lisätiedot

ULKOELEKTRONIRAKENNE JA METALLILUONNE

ULKOELEKTRONIRAKENNE JA METALLILUONNE ULKOELEKTRONIRAKENNE JA METALLILUONNE Palautetaan mieleen jaksollinen järjestelmä ja mitä siitä saa- Kertausta daan irti. H RYHMÄT OVAT SARAKKEITA Mitä sarakkeen numero kertoo? JAKSOT OVAT RIVEJÄ Mitä

Lisätiedot

1. Malmista metalliksi

1. Malmista metalliksi 1. Malmista metalliksi Metallit esiintyvät maaperässä yhdisteinä, mineraaleina Malmiksi sanotaan kiviainesta, joka sisältää jotakin hyödyllistä metallia niin paljon, että sen erottaminen on taloudellisesti

Lisätiedot

Törmäysteoria. Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa

Törmäysteoria. Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa Törmäysteoria Törmäysteorian mukaan kemiallinen reaktio tapahtuu, jos reagoivat hiukkaset törmäävät toisiinsa tarpeeksi suurella voimalla ja oikeasta suunnasta. 1 Eksotermisen reaktion energiakaavio E

Lisätiedot

Reaktiosarjat

Reaktiosarjat Reaktiosarjat Usein haluttua tuotetta ei saada syntymään yhden kemiallisen reaktion lopputuotteena, vaan monen peräkkäisten reaktioiden kautta Tällöin edellisen reaktion lopputuote on seuraavan lähtöaine

Lisätiedot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot Kertausta: Alun perin hapot luokiteltiin aineiksi, jotka maistuvat happamilta. Toisaalta karvaalta maistuvat

Lisätiedot

Erilaisia entalpian muutoksia

Erilaisia entalpian muutoksia Erilaisia entalpian muutoksia REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Erilaisille kemiallisten reaktioiden entalpiamuutoksille on omat terminsä. Monesti entalpia-sanalle käytetään synonyymiä lämpö. Reaktiolämmöllä eli

Lisätiedot

Ainemäärien suhteista laskujen kautta aineiden määriin

Ainemäärien suhteista laskujen kautta aineiden määriin REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ainemäärien suhteista laskujen kautta aineiden määriin Mitä on kemia? Kemia on reaktioyhtälöitä, ja niiden tulkitsemista. Ollaan havaittu, että reaktioyhtälöt kertovat kemiallisen

Lisätiedot

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio 1 Kemian kvantitatiivisuus = määrällinen t ieto Kemian kaavat ja reaktioyhtälöt sisältävät tietoa aineiden rakenteesta ja aineiden määristä esim. 2 H 2 + O 2 2

Lisätiedot

Neutraloituminen = suolan muodostus

Neutraloituminen = suolan muodostus REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Neutraloituminen = suolan muodostus Taustaa: Tähän asti ollaan tarkasteltu happojen ja emästen vesiliuoksia erikseen, mutta nyt tarkastellaan mitä tapahtuu, kun happo ja emäs

Lisätiedot

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph Luku 3 Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph 1 MIKÄ ALKUAINE? Se ei ole metalli, kuten alkalimetallit, se ei ole jalokaasu, vaikka onkin kaasu. Kevein, väritön, mauton, hajuton, maailmankaikkeuden yleisin

Lisätiedot

ATOMIN JA IONIN KOKO

ATOMIN JA IONIN KOKO ATOMIN JA IONIN KOKO MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Alkuaineen sijainti jaksollisessa järjestelmässä ja koko (atomisäde ja ionisäde) helpottavat ennustamaan kuinka helposti ja miten ko. alkuaine reagoi

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012

Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012 Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012 Aine koostuu atomeista Nimitys tulee sanasta atomos = jakamaton (400 eaa, Kreikka) Atomin kuvaamiseen käytetään atomimalleja Pallomalli

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä on lukuisia.

Käytännön esimerkkejä on lukuisia. PROSESSI- JA Y MPÄRISTÖTEKNIIK KA Ilmiömallinnus prosessimet allurgiassa, 01 6 Teema 4 Tehtävien ratkaisut 15.9.016 SÄHKÖKEMIALLISTEN REAKTIOIDEN TERMODYNAMIIKKA JA KINETIIKKA Yleistä Tämä dokumentti sisältää

Lisätiedot

Jaksollinen järjestelmä ja sidokset

Jaksollinen järjestelmä ja sidokset Booriryhmä Hiiliryhmä Typpiryhmä Happiryhmä Halogeenit Jalokaasut Jaksollinen järjestelmä ja sidokset 13 Jaksollinen järjestelmä on tärkeä kemian työkalu. Sen avulla saadaan tietoa alkuaineiden rakenteista

Lisätiedot

Sähkökemiaa. Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Korroosio

Sähkökemiaa. Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Korroosio Sähkökemiaa Hapettuminen Jännitesarja Elektrolyysi Korroosio Hapettuminen ja pelkistyminen 1. Määritelmät 2. Hapetusluku Sähkökemiaa 1. Sähköpari 2. Metallien jännitesarja 3. Elektrolyysi ja sen sovelluksia

Lisätiedot

MITÄ SIDOKSILLE TAPAHTUU KEMIALLISESSA REAKTIOSSA

MITÄ SIDOKSILLE TAPAHTUU KEMIALLISESSA REAKTIOSSA MITÄ SIDOKSILLE TAPAHTUU KEMIALLISESSA REAKTIOSSA REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Kaikissa kemiallisissa reaktioissa atomit törmäilevät toisiinsa siten, että sekä atomit että sidoselektronit järjestyvät uudelleen.

Lisätiedot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot Kertausta: Alun perin hapot luokiteltiin aineiksi, jotka maistuvat happamilta. Toisaalta karvaalta maistuvat

Lisätiedot

Ionisidos ja ionihila:

Ionisidos ja ionihila: YHDISTEET KEMIAA KAIK- KIALLA, KE1 Ionisidos ja ionihila: Ionisidos syntyy kun metalli (pienempi elek.neg.) luovuttaa ulkoelektronin tai elektroneja epämetallille (elektronegatiivisempi). Ionisidos on

Lisätiedot

Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5

Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5 REAKTIOT JA Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5 Kun hapot ja emäkset protolysoituvat, vesiliuokseen muodostuu joko oksoniumioneja tai hydroksidi-ioneja. Määritelmä: Oksoniumionit H 3 O + aiheuttavat

Lisätiedot

KE4, KPL. 3 muistiinpanot. Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen

KE4, KPL. 3 muistiinpanot. Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen KE4, KPL. 3 muistiinpanot Keuruun yläkoulu, Joonas Soininen KPL 3: Ainemäärä 1. Pohtikaa, miksi ruokaohjeissa esim. kananmunien ja sipulien määrät on ilmoitettu kappalemäärinä, mutta makaronit on ilmoitettu

Lisätiedot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 KERTAUSTA

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 KERTAUSTA KERTAUSTA REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Aineiden ominaisuudet voidaan selittää niiden rakenteen avulla. Aineen rakenteen ja ominaisuuksien väliset riippuvuudet selittyvät kemiallisten sidosten avulla. Vahvat

Lisätiedot

Kemia 3 op. Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut. Kurssin sisältö

Kemia 3 op. Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut. Kurssin sisältö Kemia 3 op Kirjallisuus: MaoL:n taulukot: kemian sivut Kurssin sisältö 1. Peruskäsitteet ja atomin rakenne 2. Jaksollinen järjestelmä,oktettisääntö 3. Yhdisteiden nimeäminen 4. Sidostyypit 5. Kemiallinen

Lisätiedot

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille 28.1.2016 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi, luokkasi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin vastauksille

Lisätiedot

Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet

Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet Päivitetty 8.12.2014 MAOLtaulukot (versio 2001/2013) Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet esim. ilmoittamaan atomien lukumäärää molekyylissä (hiilimonoksidi

Lisätiedot

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Alla on esitetty vastaukset monivalintaväittämiin ja lyhyet perustelut oikeille väittämille. Tehtävä 3 A 2 B 5,8

Lisätiedot

Reaktio 4 opettajan opas Tehtävien ratkaisut

Reaktio 4 opettajan opas Tehtävien ratkaisut 1. painos Tekijät ja Kustannusosakeyhtiö Tammi ISBN 978-951-26-5610-3 Painopaikka: Edita Prima y, Helsinki 2007 2 pettajalle... 5 Tuntisuositus Työ Tenttisuunnitelma kurssin itsenäistä suorittamista varten...

Lisätiedot

Metallien ominaisuudet ja rakenne

Metallien ominaisuudet ja rakenne Metallien Kemia 25 Metallien ominaisuudet ja rakenne Metallit ovat käyttökelpoisia materiaaleja. Niiden ominaisuudet johtuvat metallin rakennetta koossa pitävästä metallisidoksesta. Metalleja käytetään

Lisätiedot

joka voidaan määrittää esim. värinmuutosta seuraamalla tai lukemalla

joka voidaan määrittää esim. värinmuutosta seuraamalla tai lukemalla REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Happo-emästitraukset Määritelmä, titraus: Titraus on menetelmä, jossa tutkittavan liuoksen sisältämä ainemäärä määritetään lisäämällä siihen tarkkaan mitattu tilavuus titrausliuosta,

Lisätiedot

KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS

KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS sivu 1/6 Kohderyhmä: Työ on suunniteltu lukiolaisille Aika: n. 1h + laskut KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS TAUSTATIEDOT tarkoitaa veden sisältämien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää. Koeolosuhteissa

Lisätiedot

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta.

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Helsingin yliopiston kemian valintakoe 10.5.2019 Vastaukset ja selitykset Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Reaktio

Lisätiedot

Reaktiomekanismi. Tänä päivänä hyödynnetään laskennallista kemiaa reaktiomekanismien määrittämisessä/selvittämisessä!

Reaktiomekanismi. Tänä päivänä hyödynnetään laskennallista kemiaa reaktiomekanismien määrittämisessä/selvittämisessä! REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Reaktiomekanismi Määritelmä, reaktiomekanismi: Reaktiomekanismi on yksityiskohtainen malli, joka selittää atomi- ja elektronitasolla, miten reaktio tapahtuu. Siis malli, jolla

Lisätiedot

Määritelmät. Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin

Määritelmät. Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin Hapot ja emäkset Määritelmät Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin Happo-emäsreaktioita kutsutaan tästä johtuen protoninsiirto eli protolyysi reaktioiksi Protolyysi Happo Emäs Emäs

Lisätiedot

Jaksollinen järjestelmä

Jaksollinen järjestelmä Jaksollinen järjestelmä (a) Mikä on hiilen järjestysluku? (b) Mikä alkuaine kuuluu 15:een ryhmään ja toiseen jaksoon? (c) Montako protonia on berylliumilla? (d) Montako elektronia on hapella? (e) Montako

Lisätiedot

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella.

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella. 1 Tehtävät Edellisellä työkerralla oli valmistettu rauta(ii)oksalaattia epäorgaanisen synteesin avulla. Tätä sakkaa tarkasteltiin seuraavalla kerralla. Tällä työ kerralla ensin valmistettiin kaliumpermanganaatti-

Lisätiedot

Kemia s10 Ratkaisut. b) Kloorin hapetusluvun muutos: +VII I, Hapen hapetusluvun muutos: II 0. c) n(liclo 4 ) = =

Kemia s10 Ratkaisut. b) Kloorin hapetusluvun muutos: +VII I, Hapen hapetusluvun muutos: II 0. c) n(liclo 4 ) = = 1. 2. a) Yhdisteen molekyylikaava on C 6 H 10 : A ja E b) Yhdisteessä on viisi CH 2 yksikköä : D ja F c) Yhdisteet ovat tyydyttyneitä ja syklisiä : D ja F d) Yhdisteet ovat keskenään isomeereja: A ja E

Lisätiedot

KE03. Kurssikalvot. Tuomas Hentunen. Kevät Tuomas Hentunen KE03 Kevät / 26

KE03. Kurssikalvot. Tuomas Hentunen. Kevät Tuomas Hentunen KE03 Kevät / 26 KE03 Kurssikalvot Tuomas Hentunen Kevät 2016 Tuomas Hentunen KE03 Kevät 2016 1 / 26 Reaktioyhtälöt ja niiden tasapainottaminen Kemiallista reaktiota kuvataan reaktioyhtälöllä reaktioyhtälöstä selviää:

Lisätiedot

Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet

Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet Päivitetty 13.12.2016 MAOLtaulukot (versio 2001/2013/2014) Taulukko Käyttötarkoitus Huomioita, miksi? Kreikkalaisten numeeriset etuliitteet esim. ilmoittamaan atomien lukumäärää molekyylissä (hiilimonoksidi

Lisätiedot

Kertaus. Tehtävä: Kumpi reagoi kiivaammin kaliumin kanssa, fluori vai kloori? Perustele.

Kertaus. Tehtävä: Kumpi reagoi kiivaammin kaliumin kanssa, fluori vai kloori? Perustele. Kertaus 1. Atomin elektronirakenteet ja jaksollinen järjestelmä kvanttimekaaninen atomimalli, atomiorbitaalit virittyminen, ionisoituminen, liekkikokeet jaksollisen järjestelmän rakentuminen alkuaineiden

Lisätiedot

vi) Oheinen käyrä kuvaa reaktiosysteemin energian muutosta reaktion (1) etenemisen funktiona.

vi) Oheinen käyrä kuvaa reaktiosysteemin energian muutosta reaktion (1) etenemisen funktiona. 3 Tehtävä 1. (8 p) Seuraavissa valintatehtävissä on esitetty väittämiä, jotka ovat joko oikein tai väärin. Merkitse paikkansapitävät väittämät rastilla ruutuun. Kukin kohta voi sisältää yhden tai useamman

Lisätiedot

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus KEMIALLISIIN REAKTIOIHIN PERUSTUVA POLTTOAINEEN PALAMINEN Voimalaitoksessa käytetään polttoaineena

Lisätiedot

Kemia ja ympäristö opintojakso

Kemia ja ympäristö opintojakso 1 FILE:\EVTEK_Kemia ja ymparisto_luku5 ja 6_03102005 Opettaja: Pekka Lehtonen GSM: 050-3595099 E-mail: pekka.lehtonen@evtek.fi opintojakso Tiivistelmä oppikrjan luvuista 5 ja 6 LUKU 5: SEOKSET - Liuokset

Lisätiedot

Jännittävät metallit

Jännittävät metallit Jännittävät metallit Tästä alkaa tutkimusmatkamme sähkön syntymiseen! Varmaan tiedätkin, että sähköä saadaan sekä pistorasioista että erilaisista paristoista. Pistorasioista saatava sähkö tuotetaan fysikaalisesti,

Lisätiedot

KEMIA HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET

KEMIA HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET BILÄÄKETIETEEN enkilötunnus: - KULUTUSJELMA Sukunimi: 20.5.2015 Etunimet: Nimikirjoitus: KEMIA Kuulustelu klo 9.00-13.00 YVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET Tehtävämonisteen tehtäviin vastataan erilliselle vastausmonisteelle.

Lisätiedot

Yhdisteiden nimeäminen

Yhdisteiden nimeäminen Yhdisteiden nimeäminen Binääriyhdisteiden nimeäminen 1. Ioniyhdisteet 2. Epämetallien väliset yhdisteet Kompleksiyhdisteiden nimeäminen Kemiallinen reaktio 1. Reaktioyhtälö 2. Määrälliset laskut 3. Reaktionopeuteen

Lisätiedot

Kertausta 1.kurssista. KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 Atomin rakenne ja jaksollinen järjestelmä. Hiilen isotoopit

Kertausta 1.kurssista. KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 Atomin rakenne ja jaksollinen järjestelmä. Hiilen isotoopit KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 Atomin rakenne ja jaksollinen järjestelmä Kertausta 1.kurssista Hiilen isotoopit 1 Isotoopeilla oli ytimessä sama määrä protoneja, mutta eri määrä neutroneja. Ne käyttäytyvät kemiallisissa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston kemian valintakoe. Keskiviikkona klo Vastausselvitykset: Tehtävät:

Helsingin yliopiston kemian valintakoe. Keskiviikkona klo Vastausselvitykset: Tehtävät: 1 elsingin yliopiston kemian valintakoe Keskiviikkona 9.5.2018 klo 10-13. Vastausselvitykset: Tehtävät: 1. Kirjoita seuraavat reaktioyhtälöt olomuotomerkinnöin: a. Sinkkipulveria lisätään kuparisulfaattiliuokseen.

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden KEMIAN KOE 22.3.2013 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua.

Lisätiedot

Jakso 0. Materiaalit ja teknologia

Jakso 0. Materiaalit ja teknologia Jakso 0. Materiaalit ja teknologia 9. Rautaa voidaan puhdistaa pelkistämällä sitä rauta(iii)oksidista alkuainehiilen avulla. Raudan lisäksi reaktiossa muodostuu hiilidioksidia. a) Kirjoita tapahtumaa kuvaava

Lisätiedot

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2012 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko.

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2012 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko. KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 01 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko. 1. a) Selvitä, mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä lyhyesti sanallisesti ja esimerkein: 1) heikko happo polyproottinen

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2 1/2 p = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2 1/2 p = 2 p. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 014 Insinöörivalinnan kemian koe 8.5.014 MALLIRATKAISUT ja PISTEET Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu

Lisätiedot

Workshop: Tekniikan kemia OAMK:ssa

Workshop: Tekniikan kemia OAMK:ssa 1 Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kemian opetuksen päivät Tekniikan yksikkö OULU 2012 Workshop: Tekniikan kemia OAMK:ssa Miksi betonissa rauta ruostuu ulkopuolelta ja puussa sisäpuolelta? Rautatanko betonissa:

Lisätiedot

Lämpö- eli termokemiaa

Lämpö- eli termokemiaa Lämpö- eli termokemiaa Endoterminen reaktio sitoo ympäristöstä lämpöenergiaa. Eksoterminen reaktio vapauttaa lämpöenergiaa ympäristöön. Entalpia H kuvaa systeemin sisäenergiaa vakiopaineessa. Entalpiamuutos

Lisätiedot

CHEM-C2210 Alkuainekemia ja epäorgaanisten materiaalien synteesi ja karakterisointi (5 op), kevät 2017

CHEM-C2210 Alkuainekemia ja epäorgaanisten materiaalien synteesi ja karakterisointi (5 op), kevät 2017 CHEM-C2210 Alkuainekemia ja epäorgaanisten materiaalien synteesi ja karakterisointi (5 op), kevät 2017 Tenttikysymysten aihealueita eli esimerkkejä mistä aihealueista ja minkä tyyppisiä tehtäviä kokeessa

Lisätiedot

1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti muutamalla sanalla ja/tai piirrä kuva ja/tai kirjoita kaava/symboli.

1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti muutamalla sanalla ja/tai piirrä kuva ja/tai kirjoita kaava/symboli. Kemian kurssikoe, Ke1 Kemiaa kaikkialla RATKAISUT Maanantai 14.11.2016 VASTAA TEHTÄVÄÄN 1 JA KOLMEEN TEHTÄVÄÄN TEHTÄVISTÄ 2 6! Tee marinaalit joka sivulle. Sievin lukio 1. a) Selitä kemian käsitteet lyhyesti

Lisätiedot

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi KEMIAN KOE 25.9.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä

Lisätiedot

EPÄORGAANINEN KEMIA HARJOITUKSIA. Jaksollinen järjestelmä

EPÄORGAANINEN KEMIA HARJOITUKSIA. Jaksollinen järjestelmä EPÄORGAANINEN KEMIA HARJOITUKSIA Jaksollinen järjestelmä Mitkä alkuaineet ovat oheisesta jaksollisesta järjestelmästä peitetyt A ja B? Mitkä ovat A:n ja B:n muodostamien kloridien stoikiometriat? Jos alkuaineita

Lisätiedot

d) Klooria valmistetaan hapettamalla vetykloridia kaliumpermanganaatilla. (Syntyy Mn 2+ -ioneja)

d) Klooria valmistetaan hapettamalla vetykloridia kaliumpermanganaatilla. (Syntyy Mn 2+ -ioneja) Helsingin yliopiston kemian valintakoe: Mallivastaukset. Maanantaina 29.5.2017 klo 14-17 1 Avogadron vakio NA = 6,022 10 23 mol -1 Yleinen kaasuvakio R = 8,314 J mol -1 K -1 = 0,08314 bar dm 3 mol -1 K

Lisätiedot

MUUTOKSET ELEKTRONI- RAKENTEESSA

MUUTOKSET ELEKTRONI- RAKENTEESSA MUUTOKSET ELEKTRONI- RAKENTEESSA KEMIAA KAIK- KIALLA, KE1 Ulkoelektronit ja oktettisääntö Alkuaineen korkeimmalla energiatasolla olevia elektroneja sanotaan ulkoelektroneiksi eli valenssielektroneiksi.

Lisätiedot

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos ympäristö ympäristö 15.12.2016 REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos Kaikilla aineilla (atomeilla, molekyyleillä) on asema- eli potentiaalienergiaa ja liike- eli

Lisätiedot

Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali

Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali Hapot ja emäkset 19 Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali happamuuden aiheuttavat oksoniumionit Monet marjat, hedelmät ja esimerkiksi piimä maistuvat happamilta. Happamuus seuraa siitä kun happo

Lisätiedot

Selvitetään kaasujen yleisen tilanyhtälön avulla yhdisteen moolimassa.

Selvitetään kaasujen yleisen tilanyhtälön avulla yhdisteen moolimassa. Diploi-insinööri ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2016 DI-keian valintakoe 1.6.2016 alliratkaisut 1. a) ääritetään ensin yhdisteen epiirinen kaava. Oletetaan, että yhdistettä on 100 g. Yhdiste sisältää

Lisätiedot

KEMIA. Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista.

KEMIA. Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista. KEMIA Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista. Kemian työturvallisuudesta -Kemian tunneilla tutustutaan aineiden ominaisuuksiin Jotkin aineet syttyvät palamaan reagoidessaan

Lisätiedot

Bensiiniä voidaan pitää hiilivetynä C8H18, jonka tiheys (NTP) on 0,703 g/ml ja palamislämpö H = kj/mol

Bensiiniä voidaan pitää hiilivetynä C8H18, jonka tiheys (NTP) on 0,703 g/ml ja palamislämpö H = kj/mol Kertaustehtäviä KE3-kurssista Tehtävä 1 Maakaasu on melkein puhdasta metaania. Kuinka suuri tilavuus metaania paloi, kun täydelliseen palamiseen kuluu 3 m 3 ilmaa, jonka lämpötila on 50 C ja paine on 11kPa?

Lisätiedot

Kurssin esittely. Kurssin esittely on monisteella KE4 Metallit ja materiaalit

Kurssin esittely. Kurssin esittely on monisteella KE4 Metallit ja materiaalit Kurssin esittely 18. huhtikuuta 2013 11:34 Kurssin esittely on monisteella KE4 Metallit ja materiaalit Tiedonhakutehtävät kannattaa hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta! Tiedonhakutehtävät saa palauttaa

Lisätiedot

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O 2. Reaktioyhtälö 11. a) 1) CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O Tasapainotetaan CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O C, kpl 1+1 1 kerroin 2 CO 2 :lle CH 3 CH 2 OH + O 2 2 CO 2 + H 2 O H, kpl 3+2+1 2 kerroin 3 H

Lisätiedot

Oppikirjan tehtävien ratkaisut

Oppikirjan tehtävien ratkaisut Oppikirjan tehtävien ratkaisut Liukoisuustulon käyttö 10. a) Selitä, mitä eroa on käsitteillä liukoisuus ja liukoisuustulo. b) Lyijy(II)bromidin PbBr liukoisuus on 1,0 10 mol/dm. Laske lyijy(ii)bromidin

Lisätiedot

CHEM-A1250 Luento 3, klo Kemiallinen reaktio

CHEM-A1250 Luento 3, klo Kemiallinen reaktio CHEM-A1250 Luento 3, klo 12.30 Kemiallinen reaktio 18.1.2017 Eeva-Leena Rautama Kemiallinen reaktio: kaavat, stoikiometria, reaktioyhtälöt Atomimassa, atomin massa, atomin moolin massa? Atomimassa, dimensioton

Lisätiedot

Kemian opiskelun avuksi

Kemian opiskelun avuksi Kemian opiskelun avuksi Ilona Kuukka Mukana: Petri Järvinen Matti Koski Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. AINE JA ENERGIA Aine aine, nominatiivi ainetta, partitiivi

Lisätiedot

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe 1.4.017 Tee kuusi tehtävää. 1. Tämä tehtävä koostuu kuudesta monivalintaosiosta, joista jokaiseen on yksi oikea vastausvaihtoehto. Kirjaa vastaukseksi numero-kirjainyhdistelmä

Lisätiedot

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin syksyllä 2011.

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin syksyllä 2011. MAL:n pistesuositus kemian reaaikokeen tehtäviin syksyä 2011. - Tehtävän eri osat arvosteaan 1/3 pisteen tarkkuudea ja oppusumma pyöristetään kokonaisiksi pisteiksi. Tehtävän sisää pieniä puutteita voi

Lisätiedot

Kemia 7. luokka. Nimi

Kemia 7. luokka. Nimi Kemia 7. luokka Nimi 1. Turvallinen työskentely Varoitusmerkit Kaasupolttimen käyttö Turvallinen työskentely Turvallinen työskentely Kaasupolttimen käyttö 1. Varmista että ilma-aukot ovat kiinni. 2. Sytytä

Lisätiedot

2CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio Kevät 2017 Laskuharjoitus 7.

2CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio Kevät 2017 Laskuharjoitus 7. HEM-A0 Kemiallinen reaktio Kevät 07 Laskuharjoitus 7.. Metalli-ioni M + muodostaa ligandin L - kanssa : kompleksin ML +, jonka pysyvyysvakio on K ML + =,00. 0 3. Mitkä ovat kompleksitasapainon vapaan metalli-ionin

Lisätiedot

Siirtymämetallien erityisominaisuuksia

Siirtymämetallien erityisominaisuuksia Siirtymämetallien erityisominaisuuksia MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Sivuryhmien metallien kemiaa: Jaksojen (vaakarivit) 4 ja 5 sivuryhmien metalleista käytetään myös nimitystä d-lohkon alkuaineet, koska

Lisätiedot

Luku 2. Kemiallisen reaktion tasapaino

Luku 2. Kemiallisen reaktion tasapaino Luku 2 Kemiallisen reaktion tasapaino 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 Tasapainotilan syntyminen, etenevä reaktio 4 Tasapainotilan syntyminen 5 Tasapainotilan syntyminen, palautuva reaktio 6 Kemiallisen tasapainotilan

Lisätiedot

8. Alkoholit, fenolit ja eetterit

8. Alkoholit, fenolit ja eetterit 8. Alkoholit, fenolit ja eetterit SM -08 Alkoholit ovat orgaanisia yhdisteitä, joissa on yksi tai useampia -ryhmiä. Fenoleissa -ryhmä on kiinnittynyt aromaattiseen renkaaseen. Alkoholit voivat olla primäärisiä,

Lisätiedot

Kemian tentti 2017 / RATKAISUT

Kemian tentti 2017 / RATKAISUT Kemian tentti 2017 / RATKAISUT 1. Tunnista seuraavat alkuaineet a) Metallin oksidi on muotoa XO. Metalli värjää liekin tiilenpunaiseksi ja sen yhdisteet ovat käytännön elämässä varsin merkittäviä. b) Aineen

Lisätiedot

Reaktiot ja energia. Kurssin yleiset tiedot. (työt to-pe!!! Ehkä ma-ti) Kurssi 3 (syventävä): Reaktiot ja energia, Ke3 Tunnit (45min):

Reaktiot ja energia. Kurssin yleiset tiedot. (työt to-pe!!! Ehkä ma-ti) Kurssi 3 (syventävä): Reaktiot ja energia, Ke3 Tunnit (45min): Reaktiot ja energia Kurssi 3, Ke3 Kurssin yleiset tiedot Kurssi 3 (syventävä): Tunnit (45min): ma 8:00-8:45 ja 14:10 14:55, ti, ke ja pe 8:00 8:45 ja to 14:10 14:55 (työt to-pe!!! Ehkä ma-ti) Kurssikirja:

Lisätiedot

2. Täydennä seuraavat reaktioyhtälöt ja nimeä reaktiotuotteet

2. Täydennä seuraavat reaktioyhtälöt ja nimeä reaktiotuotteet /Tapio evalainen Loppukuulustelun..00 mallivastaukset. imi: vsk:. Piirrä karboksyylihapporyhmän ja aminoryhmän rakenteet ja piirrä näkyviin myös vapaat elektroniparit. soita mikä hybridisaatio karboksyyli-

Lisätiedot

12. Amiinit. Ammoniakki 1 amiini 2 amiini 3 amiini kvarternäärinen ammoniumioni

12. Amiinit. Ammoniakki 1 amiini 2 amiini 3 amiini kvarternäärinen ammoniumioni 12. Amiinit Amiinit ovat ammoniakin alkyyli- tai aryylijohdannaisia. e voivat olla primäärisiä, sekundäärisiä tai tertiäärisiä ja lisäksi ne voivat muodostaa kvaternäärisiä ammoniumioneja. Ammoniakki 1

Lisätiedot

Aineen häviämättömyyden periaate Jos lähtöaineissa on tietty määrä joitakin atomeja, reaktiotuotteissa täytyy olla sama määrä näitä atomeja.

Aineen häviämättömyyden periaate Jos lähtöaineissa on tietty määrä joitakin atomeja, reaktiotuotteissa täytyy olla sama määrä näitä atomeja. KE3 Pähkinänkuressa Olmudt reaktiyhtälössä 1) Ilmassa esiintyvät alkuaineet ja yhdisteet kaasuja (g). 2) Metallit, lukuun ttamatta elhpeaa, vat huneen lämmössä kiinteitä (s). 3) Iniyhdisteet vat huneen

Lisätiedot