KONSULTOIVA TYÖOTE: OHJAUSVUOROVAIKUTUKSEN ERITYISPIIRTEET
|
|
- Jutta Hänninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vaativan erityisopetuksen täydennyskoulutus Torniossa Sirpa Oja KONSULTOIVA TYÖOTE: OHJAUSVUOROVAIKUTUKSEN ERITYISPIIRTEET 1
2 Yhteisen työmme lähtökohdat Konsultaatio OH-laissa (THL Monialainen opiskeluhuolto ja sen johtaminen s ) OPS2016 perusteet: Eri ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden keskinäinen konsultaatio on tärkeä työmenetelmä oppilashuollossa. 1) ANONYYMI KONSULTAATIO on aina mahdollista nimettömänä 2) LAKIIN PERUSTUVA KONSULTAATIO Oppilaskohtaisen asiantuntijaryhmän jäsenillä on oikeus pyytää neuvoa tarpeelliseksi katsomiltaan asiantuntijoilta Myös ilmaista tässä yhteydessä salassa pidettäviä tietoja Konsultoivasta tahosta tulee hoitoon osallistuva taho (ei enää sivullinen) Konsultaatiota pyytävä saa ilmaista salassa pidettäviä tietoja julkisuuslain (621/1999, 26 3 mom.) mukaisesti Saa antaa tietoja, jotka ovat välttämättömiä virka-aputehtävän, toimeksiannon tai omaan lukuun muutoin suoritettavan tehtävän suorittamiseksi Muitakin tietoja, jos niiden poistaminen suuren määrän tai verrattavan syyn vuoksi ei ole ilmeisesti tarkoituksenmukaista Varmistuttava annettujen tietojen salassapidosta ja suojaamisesta asianmukaisesti. 2
3 Konsultaatio POL 40 3) tunnisteellinen konsultaatio Oppilashuoltotyöhön osallistuvilla on oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle, rehtorille ja perusopetuksesta vastaavalle viranomaiselle tiedot, jotka ovat välttämättömiä opetuksen asianmukaiseksi järjestämiseksi. Konsultaatiossa ja ohjauksessa on kyse vuorovaikutuksesta Ammatillista vuorovaikutusta : ROOLIT ohjaaja & ohjattava => luo struktuurin Ammatillinen TAITO (ohjauksen elementit), joka kehittyy kokemuksen, tietoisen harjoittelun, itsehavainnoinnin ja reflektion avulla Useimmiten sidoksissa SUBSTANSSIOSAAMISALUEESEEN (vrt yleinen ja syväosaaminen, dg -lähtöisyys) ja KONTEKSTIIN, (toimintaympäristöön) Tietoista tavoitteellista toimintaa Ohjaustapahtuma perustuu luottamuksellisen, turvallisen kohtaamis- ja keskustelutilanteen luomiselle 3
4 Käsitesekamelskaa työnohjaus Ohjaus (opot) mentorointi Valmentaminen, coauchaus (Nepsy) konsultaatio Vertaisohjaus (Verme) Sparraus (elämäntaitovalmennus) tuutorointi neuvonta Mitä ohjaus on? Ohjaus on yhteistoimintaa, jossa tuetaan ja edistetään ohjattavan oppimis-, kasvu-, työ ja ongelmanratkaisuprosesseja sellaisilla tavoilla, että ohjattavan toimijuus vahvistuu. Hyvä ohjaus toteutuu kunnioittavassa, rakentavassa kohtaamisessa ja dialogisessa vuorovaikutuksessa. Vehviläinen, S
5 Mitä konsultaatio on? Konsultaatiolla tarkoitetaan yleisesti jonkin tiedon, taidon, osaamisen tai työn tilaamista asiakkaan tai asiakasorganisaation toiminnan tai tuloksen parantamiseksi. Tällaisessa asiantuntijakonsultaatiossa asiantuntija tarjoaa asiakkaalle mallin tai ratkaisun, miten toimia tietyssä tilanteessa. Puutio 2009, Tokola & Hyyppä 2004 Prosessikonsultaatiolla tuetaan työyhteisön systeemistä kehittämistä Oma professionsa Mitä on konsultatiivinen työote? Tavoitteena on, että prosessin asiakas itse kokee voivansa toimia aiempaa paremmin oman tilanteensa edistäjänä. Konsultti toimii enemmän auttajan roolissa tutkivalla asenteella luottaen asiakkaan omiin voimavaroihin ja kykyihin kuin tarjoamalla valmiita toimintamalleja. Yhdessä asiakkaan kanssa etsitään vaihtoehtoja, tapoja ja keinoja asiakkaan tulevaan toimintaan. Konsultaatiotyössä yhdistyy yksilönäkökulma - ja organisaation toiminnan tarkoitus ja ympäröivä maailma. Schein 1978, Senge 1994, Tokola & Hyyppä
6 Konsultatiivinen työote arjessa Ammattihenkilön ohjausvuorovaikutuksen elementtien tietoista hyödyntämistä ja ratkaisujen pohtimista tilanteissa, joissa kollega tai muu ammattihenkilö pyytää/tilaa/kysyy/etsii neuvoa, ohjeita, ratkaisua, kuuntelijaa, ajatusten selkiyttäjää. ROOLIT: konsultti/ohjaaja ja ohjattava(t) Ohjausvuorovaikutustaitoja tarvitaan kaikessa ohjaustyössä, koti-koulu yhteistyössä, jne. Konsultin asiantuntijuuden rakentuminen Mikola & Oja
7 Ohjauksessa ja konsultaatiossa tunnusomaista: Ratkaisukeskeistä koulukontekstissa Ongelmanratkaisutilanteissa toimimista Lähtökohtana ohjattavan kokema tarve/asia/pulma/case Uusien näkökulmien avaaminen Erilaisten näkemysten yhteensovittaminen Vuorovaikutuksen korostuminen Perusprinsiippinä luottamus ohjattavan asiantuntijuuteen asiassaan ja hänen voimavaroihinsa ja kykyynsä ratkaista häntä askarruttava asia. Tuetaan ohjattavan autonomiaa Ohjaaja toimii kätilönä, katalysoijana Koti/koulu/päivähoito/oh-hlöstö, terapeutit Pedagoginen ohjaaminen Opettajan/koulunkäyntiavustajan tuki Hyvien käytänteiden etsiminen ja käyttöönotto 7
8 Ratkaisukeskeisen ajattelun kulmakivet Konsultatiivisen työotteen ammatilliset perustaidot 8
9 Konsultatiivisen ohjauksen perustaidot 1. Huolellinen kuunteleminen Aktiivinen, empaattinen, keskittyvä 2. Kysymysten tekeminen -> tarkentaminen Kuka? Mikä? Missä? Milloin? Kuinka? 3. Puheen teemojen sekä ydinpulman jäsentäminen ja selkiyttäminen (testaus) 4. Konkreettisessa pysyminen 5. Tunneilmaisuihin tarttuminen 6. Peilaaminen 7. Dialogin ylläpitäminen > luova tila (tyhjä tila) 8. Vuorovaikutuksen pitäminen hallinnassa 9. Uuden jäsennyksen, oivallusten kautta oppimiseen, uuden näkökulman löytämiseen 10.Kunnioittavan ilmapiirin luominen ja ylläpitäminen 9
10 Näkisin, että parhaimmillaan konsultaatio on kahden tai useamman ihmisen välistä tasa-arvoista keskustelua, mielipiteiden ja tiedon vaihtamista, jonka kautta saadaan hyödynnettyä kaikkien osapuolten tiedot ja taidot Keskeiset normit ja lähteet POL /628 muutoksineen Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki / Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Luku 7 ja 8. OPH Määräykset ja ohjeet 96/ Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet Luku 5 ja 6. OPH Määräykset ja ohjeet 94/ Paikalliset opetussuunnitelmat (Oppimisen ja koulunkäynnin tuki, Tornion toimintaohje 2016) HYPE Next practices pedagogisen hyvinvoinnin kehittämiseen Mikola & Oja 2015 Konsultatiivinen työote oppilaan ja opettajan tukena. Onerva. Vehviläinen, S Ohjaustyön opas. Yhteistyössä toimijuutta. Gaudeamus. Eväitä vuorovaikutukseen ja ohjauksen sujumiseen. Oulun yliopisto c8e Perälä, Hietanen-Peltola ym Monialainen opiskeluhuolto ja sen johtaminen. THL opas 36/
Vaativan erityisopetuksen täydennyskoulutus Torniossa SYVENEVÄLLÄ YHTEISTYÖLLÄ VIRTAA VAATIVAAN ERITYISEEN TUKEEN
Vaativan erityisopetuksen täydennyskoulutus Torniossa 2015-2016 SYVENEVÄLLÄ YHTEISTYÖLLÄ VIRTAA VAATIVAAN ERITYISEEN TUKEEN 1 Koulutuksen tavoitteet ja sisällöt Syventää esi- ja perusopetuksen opetushenkilöstön
EVÄITÄ VUOROVAIKUTUKSEN JA OHJAUKSEN SUJUMISEEN
EVÄITÄ VUOROVAIKUTUKSEN JA OHJAUKSEN SUJUMISEEN Konsultatiivinen työote opetus ja kasvatustyössä Toimituskunta: VERKKO-hanke: Sirpa Kaistola-Tuikka, Sirpa Kemppainen, Anne Savelius, Elina Tuovinen. Oulun
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt
Ohjaus ja konsultaatio erityisopettajan työssä
Ohjaus ja konsultaatio erityisopettajan työssä Helsinki, 24.5.2014 Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Kehittämispäällikkö, työnohjaaja Marjatta Mikola Eri ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden
Maakunnallinen varhaiskasvatuksen erityisopettajien työkokous. Noora Heiskanen KM, VEO, tutkija, Jyväskylän yliopisto
Maakunnallinen varhaiskasvatuksen erityisopettajien työkokous Noora Heiskanen KM, VEO, tutkija, Jyväskylän yliopisto Inkluusio Pedagoginen dokumentointi Kehityksen ja oppimisen tuen järjestäminen Erityisopetus
Sirpa Oja KM, ohjaava opettaja, eo, STOry työnohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva
Sirpa Oja KM, ohjaava opettaja, eo, STOry työnohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva sirpa.oja@valteri.fi www.valteri.fi JOPO RAUMAN SEUTU 18.4.2017 UUSIKAUPUNKI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Yksilökohtainen opiskeluhuolto Monialainen asiantuntijaryhmä Salassapitovelvoitteet Lakikoulutus Rovaniemellä 6.2.2014 Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies STM Yksilökohtainen
2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019
2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien
Opetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön
Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Seinäjoki 4.9.2018 Perälä M-L ym. Monialainen opiskeluhuolto ja sen
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus
Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu
Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
Miksi koulu on olemassa?
Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä
Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.
Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille
Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
ARVIOINTIKULTTUURI JAAKKO VÄISÄNEN
ARVIOINTIKULTTUURI JAAKKO VÄISÄNEN TOIMINTAKULTTUURI JA OPS - Kansallisissa opetussuunnitelman perusteissa on määritelty linjaukset koulujen toimintakulttuurin kehittämiseksi. - Tavoitteita perusopetuksen
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen
OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu?
OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? - HYPEKS-verkoston verkostopäivä 26.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Mikä on suhteesi opetussuunnitelmaan? Mitä sinä
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu
Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4
Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta
Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
Musiikki oppimisympäristönä
Musiikki oppimisympäristönä Opetussuunnitelma, musiikkitieto ja dialogi leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Mupe musiikkitiedon näkökulmasta OPSien taustalla Opetuksen dialogisuus Musiikki oppimisympäristönä
Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry
Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden
VERKKO Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta
Oulun seudun verkostohanke VERKKO Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Opetushallituksen kehittämisverkostot 31.3.2010 VERKOSTO Muodostunut tarpeesta löytää vertaisryhmä oppimisen tuen kehittämistyössä
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina
Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut
Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut TÄNÄÄN 2.10. Henna/Irma Yhteisestä prosessista Missä kehyksessä opetuutori ohjaa? Mikä merkitys HOPS/kehityskeskusteluilla
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson
1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen
ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ
ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ Opin Ovi-hanke Kotka Mervi Friman 11.12.2012 Mervi Friman 2012 1 AMMATTIETIIKKA Ammattikunnan reflektiota yhteiskuntamoraalin raameissa, oman ammattikunnan lähtökohdista
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät
OULU Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen
OULU 23.1.2014 Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen Paikallisen työn merkitys ja ohjaaminen Opetussuunnitelmatyön tasot ja strategisen ja pedagogisen johtamisen tehtävät Paikallisen opetussuunnitelmatyön
Pedagoginen kirjoittaminen - Miten kirjoittaa pedagogisia asiakirjoja OPS:n hengessä? Tehostettu tuki. Yleinen tuki
Pedagoginen kirjoittaminen - Miten kirjoittaa pedagogisia asiakirjoja OPS:n hengessä? Jyväskylä syksy 2016 osa 1 Marjatta Mikola Kolmiportainen tuki HOJKS Erityisen tuen päätös Pedagoginen selvitys Oppimissuunnitelma
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Ohjaus ja monikulttuurisuus
Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Pedagoginen kirjoittaminen - Miten kirjoittaa pedagogisia asiakirjoja OPS:n hengessä?
Pedagoginen kirjoittaminen - Miten kirjoittaa pedagogisia asiakirjoja OPS:n hengessä? Jyväskylä syksy 2016 osa 1 Sirpa Oja sirpa.oja@valteri.fi Kolmiportainen tuki HOJKS Erityisen tuen päätös Pedagoginen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Oppimisen ja koulun käynnin tuki
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman
VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN
VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN LAPSEN NIMI: OSOITE: SYNTYMÄAIKA: VARAHAKIJAT 2 KPL: (NIMI, OSOITE, PUHELIN) MUUTA HUOMIOITAVAA: LAPSELLE ON LAADITTU LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA: Lapsen varhaiskasvatuspaikka:
Ville Järvi
LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22
Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-