Kelan työttömyysetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2017
|
|
- Anne-Mari Sala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 6 Kelan työttömyysetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2017 Peruspäiväraha Grunddagpenning Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Liikkuvuusavustus Rörlighetsunderstöd Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
2 Kela maksaa työttömyysetuudet niille työttömille, jotka eivät voi saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta. Työttömien toimeentulo turvataan työttömyyspäivärahalla ja työmarkkinatuella. Työttömyyspäiväraha maksetaan Kelasta peruspäivärahana tai työttömyyskassasta ansiopäivärahana. Kela maksaa työmarkkinatuen. Tässä julkaisussa myös liikkuvuusavustus ja vuorottelukorvaus luetaan osaksi työttömyysturvaa. Työttömyysturvalaissa säädetään työttömyyspäivärahasta, työmarkkinatuesta ja liikkuvuusavustuksesta. Vuorottelukorvauksesta säädetään vuorotteluvapaalaissa. Säännöksiä muusta kuin itse toimeentuloturvasta voi olla muissakin kuin edellä mainituissa laeissa. Työttömyysetuuksiin ovat oikeutettuja Suomessa asuvat henkilöt, myös Suomessa työskentelevät EU- ja Etamaiden kansalaiset. Lisäksi työttömyyspäivärahan saaja voi hakea työtä kolmen kuukauden ajan toisen EU- tai Eta-maan alueelta menettämättä suomalaista päivärahaansa. Työmarkkinatukeen on oikeus vain Suomessa asuvilla henkilöillä. Työttömyysturvan kehitystä selostetaan liitteessä 4. Tarkempaa tilastotietoa FPA betalar arbetslöshetsförmåner till arbetslösa som inte kan få inkomstrelaterad arbetslöshetsdagpenning från arbetslöshetskassan. Försörjningen för arbetslösa tryggas genom arbetslöshetsdagpenning och arbetsmarknadsstöd. Arbetslöshetsdagpenningen betalas från FPA i form av grunddagpenning eller från arbetslöshetskassan i form av inkomstrelaterad dagpenning. FPA betalar arbetsmarknadsstöd. Också rörlighetsunderstödet och alterneringsersättningen hör till arbetslöshetsförmånerna. Bestämmelser om arbetslöshetsdagpenningen, arbetsmarknadsstödet och rörlighetsunderstödet finns i lagen om utkomstskydd för arbetslösa. I lagen om alterneringsersättning finns bestämmelser om alterneringsersättningen. Bestämmelser om annat än själva utkomstskyddet kan också ingå i andra lagar än de som nämnts ovan. Rätt till arbetslöshetsförmåner har alla som bor i Finland, även EU- och EES-medborgare som arbetar i Finland. Mottagare av arbetslöshetsdagpenning kan dessutom i tre månader söka arbete i ett annat EU- eller EESland utan att mista sin rätt till dagpenning från Finland. Rätt till arbetsmarknadsstöd har bara personer som bor i Finland. Utvecklingen av arbetslöshetsskyddet refereras i bilaga 4. Mer detaljerad statistik Työttömyysetuudet Peruspäiväraha Oikeus peruspäivärahaan. Työttömyysturvan peruspäivärahaan on oikeus työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautuneella vuotiaalla kokoaikatyötä hakevalla työttömällä työnhakijalla, joka täyttää työssäoloehdon. Tietyissä tilanteissa peruspäivärahaa voidaan maksaa myös vuotiaalle. Hakijalta edellytetään, että hän on työkykyinen ja työmarkkinoiden käytettävissä. Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 edellisen kuukauden aikana ollut 26 kalenteriviikkoa työssäoloehtoon luettavassa työssä. Työssäoloehtoon luettavalta työltä edellytetään, että se on kestänyt vähintään 18 tuntia joka viikko. Lisäksi työstä maksetun palkan on pitänyt olla vähintään työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, palkan on pitänyt olla vähintään e/kk (v. 2017). 6.1 Arbetslöshetsförmåner Grunddagpenning Rätt till grunddagpenning. Berättigad till grunddagpenning för arbetslösa är en årig arbetslös person som anmält sig hos arbets- och näringsbyrån, söker heltidsarbete och uppfyller arbetsvillkoret. I vissa fall kan grunddagpenning även betalas till åringar. Personen förutsätts vara arbetsför och stå till arbetsmarknadens förfogande. Arbetsvillkoret för löntagare uppfylls då en person under de närmast föregående 28 månaderna i 26 kalenderveckor har haft sådant arbete som räknas in i arbetsvillkoret. För att räknas in i arbetsvillkoret förutsätts arbetet ha varat minst 18 timmar varje vecka. Dessutom ska lönen för arbetet ha betalats minst enligt kollektivavtalet. Om det inte finns något kollektivavtal inom branschen ska lönen ha uppgått till minst euro/mån. (år 2017). 236 Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
3 Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on toiminut yrittäjänä vähintään 15 kuukautta työttömyyttä edeltäneen neljän vuoden aikana ja yritystoiminta on ollut riittävän laajaa. Peruspäivärahan enimmäisaika määräytyy henkilön työhistorian ja iän perusteella. Peruspäivärahan enimmäiskesto on 300, 400 tai 500 päivää. Enimmäisajan laskeminen aloitetaan alusta, kun henkilö on uudelleen täyttänyt työssäoloehdon vuotiaan oikeutta työttömyyspäivärahaan on rajoitettu. Ammatillista koulutusta vailla olevalla nuorella on oikeus peruspäivärahaan, jos hän on hakenut hänelle soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen. Koulutukseen hakeutumisvelvollisuus koskee vain syyslukukaudella alkavia opintoja. Ikääntyneille työttömille peruspäivärahaa voidaan maksaa enimmäisajan jälkeenkin lisäpäiviltä. Työtön voi saada päivärahaa lisäpäiviltä 65 vuoden ikään asti, jos hän on täyttänyt vaaditun iän ennen enimmäisajan täyttymistä ja hänellä on työssäoloaikaa viisi vuotta viimeisten 20 vuoden ajalta. Peruspäivärahaa maksetaan omavastuuajan täyttymisen jälkeen. Vuonna 2017 alkaneiden työttömyysjaksojen osalta omavastuuaika täyttyi, kun henkilö oli ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa yhteensä seitsemää täyttä työpäivää vastaavan ajan enintään kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Ennen vuotta 2017 ja jälleen vuonna 2018 alkaneiden työttömyysjaksojen osalta omavastuuaika on viisi arkipäivää. Omavastuuaika asetetaan kerran enimmäisaikaa kohti. Työstä, työllistymistä edistävästä palvelusta tai koulutuksesta kieltäytyminen saattaa johtaa peruspäivärahan menettämiseen määräajaksi. Korvauksettoman määräajan pituus vaihtelee tilanteittain. Työ- ja elinkeinotoimisto voi evätä työnhakijan oikeuden peruspäivärahaan myös toistaiseksi asettamalla hänelle työssäolovelvoitteen. Velvoite voidaan antaa, jos työnhakija on toistuvasti ilman pätevää syytä menetellyt työvoimapoliittisesti arvioituna moitittavasti. Oikeus peruspäivärahaan palautuu, kun työnhakija on ollut vähintään 12 kalenteriviikkoa työssäoloehdon täyttävässä työssä tai osallistunut työllistymistä edistävään palveluun. Oikeus palautuu kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluttua etuuden menettämiseen johtaneesta menettelystä lukien. Peruspäivärahan määrä. Peruspäivärahan määrä tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä. Alle 18-vuotiaista huollettavista lapsista maksetaan lapsikorotusta. Företagare uppfyller arbetsvillkoret om de under de fyra åren närmast före arbetslösheten bedrivit företagarverksamhet i tillräcklig omfattning i minst 15 månader. Maximitiden med grunddagpenning bestäms enligt personens arbetshistoria och ålder. Den maximala tiden med grunddagpenning är 300, 400 eller 500 dagar. Maximitiden börjar räknas från början när en person har uppfyllt arbetsvillkoret på nytt. Rätten till arbetslöshetsdagpenning är begränsad i fråga om personer i åldern år. Unga personer som saknar yrkesutbildning har rätt till grunddagpenning om de sökt till lämplig yrkesutbildning. Skyldigheten att söka till utbildning gäller endast studier som börjar under höstterminen. Äldre arbetslösa kan även efter maximitiden få grunddagpenning för tilläggsdagar. Den som är arbetslös och som innan maximitiden löpt ut har uppnått föreskriven ålder och som har förvärvsarbetat i minst fem år under de senaste 20 åren kan få dagpenning för tilläggsdagar ända till 65 års ålder. Grunddagpenning betalas efter att självrisktiden har löpt ut. I fråga om arbetslöshetsperioder som började år 2017 uppfylldes självrisktiden när en person hade varit arbetslös arbetssökande vid arbets- och näringsbyrån under en tid som motsvarar sammanlagt sju hela arbetsdagar under högst åtta på varandra följande kalenderveckor. I fråga om arbetslöshetsperioder som börjat före år 2017 eller som igen börjar år 2018 är självrisktiden fem vardagar. Självrisktiden åläggs bara en gång per maximal utbetalningstid. Den som avvisar arbete, sysselsättningsfrämjande service eller utbildning kan gå miste om sin grunddagpenning för en viss tid. Tiden utan ersättning varierar från fall till fall. Arbets- och näringsbyrån kan förvägra en person rätt till grunddagpenning också tills vidare genom att ålägga honom eller henne skyldighet att vara i arbete. Skyldigheten att vara i arbete kan åläggas en arbetssökande om han eller hon upprepade gånger utan giltig orsak förfarit klandervärt enligt en arbetskraftspolitisk bedömning. Den arbetslösa återfår rätten till grunddagpenning när han eller hon haft ett arbete som uppfyller arbetsvillkoret eller deltagit i en sysselsättningsfrämjande service i minst 12 kalenderveckor. Rätten återfås dock senast efter fem år räknat från det förfarande som ledde till att personen förlorade förmånen. Grunddagpenningens belopp. Grunddagpenningen justeras årligen med folkpensionsindex. Barnförhöjning betalas för barn under 18 år som den arbetslösa försörjer. Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
4 Päivärahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa, ja se on veronalaista tuloa. Dagpenningen betalas för fem dagar i veckan och den är skattepliktig inkomst. Peruspäiväraha 2017 e/pv Grunddagpenningen 2017 /dag Peruspäiväraha 32,40 Grunddagpenning 32,40 Lapsikorotus 1 lapsi 2 lasta 3 tai useampi lapsi Korotusosa/muutosturvalisä 5,23 7,68 9,90 4,74 Barnförhöjning 1 barn 2 barn 3 eller flera barn Förhöjningsdel/omställningsskyddstillägg 5,23 7,68 9,90 4,74 Peruspäivärahaa maksetaan työttömyysajan lisäksi työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Näitä palveluja ovat muun muassa työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu ja työkokeilu. Palvelujen ajalta peruspäivärahaan maksetaan kulukorvauksia ja enintään 200 päivältä myös korotusosaa. Omaehtoisen opiskelun ajalta ei makseta kulukorvauksia. Kulukorvaukset ovat verotonta tuloa. Työllistämistä edistävien palvelujen ajalta maksetut päivät kerryttävät enimmäisaikaa. Peruspäivärahaa voidaan maksaa osittain työttömälle henkilölle, esimerkiksi osa-aikaista työtä tekevälle työnhakijalle. Tällöin peruspäiväraha maksetaan soviteltuna. Sovitellun työttömyysetuuden suojaosa on 300 euroa kuukaudessa tai 279 euroa neljässä viikossa. Sen verran voi ansaita ilman, että ansiot vähentävät peruspäivärahan määrää. Suojaosan ylittävältä osalta jokainen palkkana maksettu euro vähentää peruspäivärahaa 50 senttiä. Myös osa omista sosiaalietuuksista voi pienentää peruspäivärahaa. Peruspäivärahan määrään vaikuttaa vuodesta 2018 lähtien niin sanottu aktiivimallli. Aktiivimallissa työnhakijan aktiivisuutta tarkastellaan 65 maksupäivän jaksoissa. Aktiivisuusedellytys täyttyy, kun henkilö on jakson aikana palkkatyössä vähintään 18 tuntia tai ansaitsee yritystoiminnassa vähintään 241 euroa. Aktiivisuusedellytys täyttyy myös, kun henkilö osallistuu jakson aikana vähintään viiden päivän ajan työvoimaviranomaisen kanssa sovittuun työllistymistä edistävään palveluun tai toimintaan. Mikäli aktiivisuusedellytys ei täyty, peruspäivärahaa alennetaan seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia sen täydestä määrästä. Leikkaus vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa. Peruspäivärahan saajalla ei ole aktiivisuusvelvoitetta, mikäli hänellä on vireillä työkyvyttömyyseläkehakemus, hän työllistyy omais- tai perhehoitajana, hän saa etuut- Grunddagpenning betalas förutom under arbetslöshetstid också under tid för sysselsättningsfrämjande service. Sysselsättningsfrämjande service är bland annat arbetskraftsutbildning, frivilliga studier och arbetsprövning. För tiden med sysselsättningsfrämjande service betalas till grunddagpenningen kostnadsersättningar och dessutom förhöjningsdel för högst 200 dagar. För tiden för frivilliga studier betalas inga kostnadsersättningar. Kostnadsersättningarna är skattefri inkomst. Dagar för vilka förmån har betalats ut utifrån deltagande i sysselsättningsfrämjande service räknas med i den maximala utbetalningstiden. Grunddagpenning kan betalas till partiellt arbetslösa personer, t.ex. arbetssökande som arbetar på deltid. Då betalas jämkad grunddagpenning. Det skyddade beloppet av en jämkad arbetslöshetsförmån är 300 euro per månad eller 279 euro per fyra veckor. Så mycket kan man förtjäna utan att förvärvsinkomsterna minskar beloppet av grunddagpenningen. Varje euro som betalats i lön och som överstiger det skyddade beloppet minskar grunddagpenningen med 50 cent. En del av de egna sociala förmånerna kan också minska grunddagpenningen. Från år 2018 påverkas grunddagpenningens belopp av den s.k. aktiveringsmodellen. I enlighet med aktiveringsmodellen kontrolleras arbetssökandes aktivitet i perioder på 65 utbetalningsdagar. Kravet på aktivitet uppfylls när en person under granskningsperioden är i lönearbete minst 18 timmar eller förtjänar minst 241 euro genom företagsverksamhet. Kravet på aktivitet uppfylls också om personen under granskningsperioden i minst fem dagar deltar i sysselsättningsfrämjande service eller verksamhet som överenskommits med arbetskraftsmyndigheterna. Om kravet på aktivitet inte uppfylls, minskas grunddagpenningen för följande granskningsperiod med 4,65 procent av det fulla beloppet. Minskningen motsvarar en dag utan förmån per månad. Den som får grunddagpenning behöver inte uppfylla kravet på aktivitet om personen har en anhängig ansökan om sjukpension, verkar som närståendevårdare eller fa- 238 Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
5 ta työkyvyttömyyden tai vamman perusteella tai hän on lomautettuna alle 65 maksupäivän ajan. miljevårdare, har en förmån på grund av arbetsoförmåga eller funktionsnedsättning eller är permitterad en kortare tid än 65 utbetalningsdagar. Työmarkkinatuki Oikeus työmarkkinatukeen. Työmarkkinatukeen on oikeus työttömällä, joka ei täytä työssäoloehtoa tai joka on saanut perus- tai ansiopäivärahaa enimmäisajan. Työmarkkinatukea saa vuotias työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautunut kokoaikatyötä hakeva työtön, joka on työmarkkinoiden käytettävissä. Tietyissä tilanteissa työmarkkinatukea voidaan maksaa myös vuotiaalle. Ammatillista koulutusta vailla olevien nuorten oikeutta työmarkkinatukeen on rajoitettu. 17-vuotias voi saada työmarkkinatukea vain, jos hänellä on ammatillinen koulutus tai hän osallistuu työllistymistä edistävään palveluun vuotiaalla on oikeus työmarkkinatukeen, jos hänellä on ammatillinen koulutus hän osallistuu työllistymistä edistävään palveluun hän ei ole kieltäytynyt työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamasta työstä tai koulutuksesta hän ei ole kieltäytynyt hänelle soveltuvasta ammatillisesta koulutuksesta, keskeyttänyt tällaista koulutusta tai jättänyt hakeutumatta tällaiseen koulutukseen. Koulutukseen hakeutumisvelvollisuus koskee vain syyslukukaudella alkavia opintoja. Työmarkkinatukea maksetaan omavastuuajan täyttymisen jälkeen vastaavin määräajoin kuin peruspäivärahaa. Omavastuuaikaa ei edellytetä, jos henkilön oikeus työmarkkinatukeen alkaa välittömästi työttömyyspäivärahan enimmäisajan täytyttyä. Työmarkkinatuen kestolla ei ole rajoituksia. Jos työttömällä ei ole ammatillista koulutusta, hän voi saada työmarkkinatukea vasta 21 viikon odotusajan jälkeen. Muun muassa aiempi työskentely tai työttömyysetuuden saaminen voi vähentää odotusaikaa. Työllistymistä edistävän palvelun ajalta työmarkkinatukea voidaan maksaa odotusajasta huolimatta. Odotusaikaa ei aseteta lainkaan, jos oikeus työmarkkinatukeen alkaa välittömästi työttömyyspäivärahan enimmäisajan täytyttyä. Työstä, työllistymistä edistävästä palvelusta tai koulutuksesta kieltäytyminen saattaa johtaa työmarkkinatuen menettämiseen määräajaksi. Korvauksettoman määräajan pituus vaihtelee tilanteittain. Arbetsmarknadsstöd Rätt till arbetsmarknadsstöd. Rätt till arbetsmarknadsstöd har arbetslösa som inte uppfyller arbetsvillkoret eller som har fått grunddagpenning eller inkomstrelaterad dagpenning för maximiutbetalningstiden. Arbetsmarknadsstöd beviljas en arbetslös åring som anmält sig hos arbets- och näringsbyrån, som söker heltidsarbete och som står till arbetsmarknadens förfogande. I vissa fall kan arbetsmarknadsstöd även betalas till åringar. För unga personer som saknar yrkesutbildning har rätten till stödet begränsats. Personer som fyllt 17 år kan få arbetsmarknadsstöd bara om de har yrkesutbildning eller deltar i en sysselsättningsfrämjande åtgärd. Ungdomar i åldern år har rätt till arbetsmarknadsstöd om de har yrkesutbildning deltar i sysselsättningsfrämjande service inte avvisat arbete eller utbildning som arbets- och näringsbyrån erbjudit inte avvisat, avbrutit eller underlåtit att söka lämplig yrkesutbildning. Skyldigheten att söka till utbildning gäller endast studier som börjar under höstterminen. Arbetsmarknadsstöd betalas efter att självrisktiden gått ut med motsvarande betalningsintervall som för grunddagpenningen. Någon självrisktid förutsätts inte om rätten till arbetsmarknadsstöd börjar omedelbart efter att maximitiden för arbetslöshetsdagpenning uppnåtts. Det finns ingen tidsgräns för hur länge man kan få arbetsmarknadsstöd. Om den arbetslösa saknar yrkesutbildning kan han eller hon få arbetsmarknadsstöd först efter en väntetid på 21 veckor. Väntetiden kan förkortas bland annat av tidigare arbete eller av att personen har fått arbetslöshetsförmån. För den tid som personen deltar i sysselsättningsfrämjande service kan arbetsmarknadsstöd betalas ut trots väntetiden. Någon väntetid fastställs inte om rätten till arbetsmarknadsstöd börjar omedelbart efter att maximitiden för arbetslöshetsdagpenning uppnåtts. Den som avvisar arbete, sysselsättningsfrämjande service eller utbildning kan gå miste om sitt arbetsmarknadsstöd för en viss tid. Tiden utan ersättning varierar från fall till fall. Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
6 Työstä tai työllistymistä edistävästä palvelusta kieltäytyminen tai eroaminen saattaa aiheuttaa työmarkkinatuen menettämisen määräajaksi. Karenssin pituus vaihtelee tilanteittain. Työ- ja elinkeinotoimisto voi evätä työnhakijan oikeuden työmarkkinatukeen myös toistaiseksi asettamalla hänelle työssäolovelvoitteen samoin ehdoin kuin peruspäivärahassa. Työmarkkinatuen määrä. Täysimääräinen työmarkkinatuki on peruspäivärahan suuruinen ja se on veronalaista tuloa. Työmarkkinatukea maksetaan myös soviteltuna samoin ehdoin kuin soviteltua peruspäivärahaa. Työmarkkinatukea maksetaan sekä työttömyysajalta että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Työllistymistä edistäviä palveluja ovat muun muassa työvoimakoulutus, työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta. Näiden palvelujen ajalta työmarkkinatukeen maksetaan usein kulukorvauksia, jotka ovat verotonta tuloa. Työllistymistä edistävän palvelun aikaiseen työmarkkinatukeen maksetaan myös korotusosaa enintään 200 päivältä. Työmarkkinatuki on pääsääntöisesti tarveharkintainen. Tietyissä tilanteissa se maksetaan ilman tarveharkintaa, muun muassa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Kun tarveharkintaa käytetään, työttömän omat pääomaja muut tulot voivat vähentää työmarkkinatukea. Jos työtön asuu vanhempiensa taloudessa, myös vanhempien tulot voivat vähentää maksettavan tuen määrää. Tällöin työttömälle maksetaan osittaista työmarkkinatukea. Jos vanhempien tulot ovat enintään euroa kuukaudessa, työmarkkinatuki maksetaan täysimääräisenä. Jokainen huollettava alle 18-vuotias lapsi nostaa tulorajaa. Työmarkkinatuesta vähennetään 50 % tulorajan ylittävästä tulosta. Se on kuitenkin vähintään 50 % muutoin maksettavasta työmarkkinatuesta. Vanhempien tulot eivät vaikuta aikana, jona henkilö osallistuu työllistymistä edistävään palveluun. Kaikkia tuloja ei oteta huomioon tarveharkinnassa. Näitä tuloja ovat esimerkiksi lapsilisä, asumistuki ja toimeentulotuki. Tietyt sosiaalietuudet pienentävät työmarkkinatukea. Jos henkilön työmarkkinatukea vähentävät sekä tulot että sosiaalietuudet, työmarkkinatuen suuruus määräytyy sen vaihtoehdon mukaan, kummasta jää maksettavaksi määrältään pienempi työmarkkinatuki. Työmarkkinatuen määrään vaikuttaa vuodesta 2018 lähtien niin sanottu aktiivimallli samoin ehdoin kuin peruspäivärahan määrään. Mikäli henkilöllä on aktiivisuusvel- Den som avvisar eller lämnar arbete eller sysselsättningsfrämjande service kan gå miste om arbetsmarknadsstödet för en viss tid. Karensens längd varierar från fall till fall. Arbets- och näringsbyrån kan förvägra en person rätt till arbetsmarknadsstöd också tills vidare genom att ålägga honom eller henne skyldighet att vara i arbete enligt samma villkor som i fråga om grunddagpenning. Arbetsmarknadsstödets belopp. Arbetsmarknadsstödets fulla belopp är lika stort som grunddagpenningen och är skattepliktig inkomst. Stödet kan betalas jämkat på samma villkor som jämkad grunddagpenning. Arbetsmarknadsstöd betalas både under arbetslöshetstid och under tiden för sysselsättningsfrämjande service. Exempel på sysselsättningsfrämjande service är arbetskraftsutbildning, arbetsprövning och arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte. För tiden med sådan service betalas till arbetsmarknadsstödet ofta kostnadsersättningar som är skattefri inkomst. Till arbetsmarknadsstöd som betalas under tid av sysselsättningsfrämjande service betalas också en förhöjningsdel för högst 200 dagar. Arbetsmarknadsstödet är i regel behovsprövat. I vissa fall betalas stödet utan behovsprövning bland annat för tid av sysselsättningsfrämjande service. Då behovsprövning tillämpas kan den arbetslösas egna kapitalinkomster och övriga inkomster inverka minskande på arbetsmarknadsstödet. Om den arbetslösa bor i sina föräldrars hushåll kan också föräldrarnas inkomster minska stödbeloppet. Den arbetslösa får då partiellt arbetsmarknadsstöd. Om föräldrarnas inkomster uppgår till högst euro i månaden betalas stödet med fullt belopp. För varje barn under 18 år som den arbetslösa försörjer höjs inkomstgränsen. Arbetsmarknadsstödet minskas med 50 % av de inkomster som överskrider inkomstgränsen. Stödet är dock minst 50 % av det stöd som annars skulle betalas. Föräldrarnas inkomster inverkar inte under den tid personen deltar i sysselsättningsfrämjande service. Alla inkomster beaktas inte vid behovsprövningen, t.ex. barnbidrag, bostadsbidrag och utkomststöd. Vissa sociala förmåner minskar arbetsmarknadsstödet. Om både inkomster och socialförmåner minskar på arbetsmarknadsstödet fastställs stödets belopp enligt det alternativ som medför lägre arbetsmarknadsstöd. Från år 2018 påverkas arbetsmarknadsstödets belopp av den s.k. aktiveringsmodellen på samma grunder som grunddagpenningens belopp. Om en person omfattas 240 Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
7 Kaavio 2. Schema 2. Oikeus työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen Rätt till arbetslöshetsdagpenning och arbetsmarknadsstöd Työnhakija täyttää työssäoloehdon Arbetssökande som uppfyller arbetsvillkoret Kassan jäsen 1 ) Kassamedlemmar 1 ) Ei kassan jäsen 1 ) Icke-medlemmar 1 ) Ansiopäiväraha pv Inkomstrelaterad dagpenning dgr Omavastuuaika 5 pv Självrisktid 5 dgr Peruspäiväraha pv Grunddagpenning dgr Työmarkkinatuki (rajoittamaton aika) Arbetsmarknadsstöd (obegränsad tid) Tarveharkinta Behovsprövat Työmarkkinatuki (rajoittamaton aika) Arbetsmarknadsstöd (obegränsad tid) Tarveharkinta Behovsprövat Omavastuuaika 5 pv Självrisktid 5 dgr Työnhakija ei täytä työssäoloehtoa Arbetssökande som inte uppfyller arbetsvillkoret Ammattiin valmistunut Utexaminerade Työmarkkinatuki (rajoittamaton aika) Arbetsmarknadsstöd (obegränsad tid) Tarveharkinta Behovsprövat Omavastuuaika 5 pv Självrisktid 5 dgr Muut 1 ) Övriga 1 ) pv = työpäivä, 5 pv/viikko. dgr = arbetsdagar, 5 dgr/vecka. Työmarkkinatuki (rajoittamaton aika) Arbetsmarknadsstöd (obegränsad tid) Tarveharkinta Behovsprövat Odotusaika 5 kk Väntetid 5 mån. Omavastuuaika 5 pv Självrisktid 5 dgr 1 ) vuotiailta vaaditaan erityisedellytyksiä. Särskilda villkor för åringar. Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
8 voite ja hänen aktiivisuusedellytyksensä ei täyty, työmarkkinatukea alennetaan 65 maksupäivän tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia sen täydestä määrästä. av kravet på aktivitet och kravet inte uppfylls, minskas arbetsmarknadsstödet för följande granskningsperiod på 65 utbetalningsdagar med 4,65 procent av det fulla beloppet. Liikkuvuusavustus Oikeus liikkuvuusavustukseen. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa työttömyysetuuteen oikeutetulle henkilölle, joka ottaa vastaan vähintään kaksi kuukautta kestävän työsuhteessa tehtävän työn. Myöntämisen edellytyksenä on, että henkilön päivittäisen työmatkan kesto ylittää keskimäärin kolme tuntia ja osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia. Ennen vuotta 2018 alkaneessa työsuhteessa työajan oli oltava keskimäärin vähintään 18 tuntia viikossa. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös silloin, jos henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Vuodesta 2018 lähtien liikkuvuusavustusta on voitu myöntää myös sellaisen työhön liittyvän koulutuksen ajalle, joka on edellytyksenä työpaikan saamiselle. Liikkuvuusavustus haetaan työttömyysetuuden maksajalta eli Kelasta tai työttömyyskassasta. Maksaja tutkii ja ratkaisee liikkuvuusavustusoikeuden. Liikkuvuusavustuksen kesto ja määrä. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa työsuhteen kestosta riippuen 30, 45 tai 60 päivän ajan enintään viideltä päivältä viikossa. Määrältään liikkuvuusavustus on saman suuruinen kuin peruspäiväraha. Jos työsuhde on alkanut vuonna 2018, voi lisäksi saada korotusosan ja lapsikorotuksen. Lapsikorotus määräytyy samoin perustein kuin peruspäivärahassa. Korotusosa voidaan maksaa silloin, kun työpaikka tai koulutuksen järjestämispaikka sijaitsee yli 200 kilometrin etäisyydellä henkilön tosiasiallisesta asuinpaikasta. Liikkuvuusavustus on veronalaista tuloa. Rörlighetsunderstöd Rätt till rörlighetsunderstöd. Den som är berättigad till arbetslöshetsförmåner och som tar emot arbete i ett anställningsförhållande som varar i minst två månader kan beviljas rörlighetsunderstöd. För att rörlighetsunderstöd ska beviljas krävs det att de dagliga arbetsresorna överstiger i genomsnitt tre timmar vid heltidsarbete och i genomsnitt två timmar vid deltidsarbete. I fråga om ett anställningsförhållande som inletts före år 2018 måste arbetstiden i genomsnitt ha varit minst 18 timmar i veckan. Rörlighetsunderstöd kan också betalas om personen flyttar motsvarande sträcka på grund av arbetet. Från år 2018 kan rörlighetsunderstöd också beviljas för tid av arbetsrelaterad utbildning som är en förutsättning för att man ska kunna få arbete. Rörlighetsunderstöd söks hos förmånsbetalaren, dvs. hos FPA eller arbetslöshetskassan. Betalaren granskar och avgör rätten till rörlighetsunderstöd. Rörlighetsunderstödets längd och belopp. Rörlighetsunderstöd kan beroende på anställningens längd betalas ut för 30, 45 eller 60 dagar för högst fem dagar i veckan. Rörlighetsunderstödet är lika stort som grunddagpenningen. Om anställningen har börjat år 2018 kan man dessutom få en förhöjningsdel och barnförhöjning. Barnförhöjningen fastställs enligt samma grunder som för grunddagpenningen. En förhöjningsdel kan betalas om arbetsplatsen eller utbildningsstället befinner sig mer än 200 km från personens faktiska boningsort. Rörlighetsunderstödet är skattepliktig inkomst. Vuorottelukorvaus Oikeus vuorottelukorvaukseen. Vuorotteluvapaa on työntekijän ja työnantajan välinen järjestely, jossa työntekijä jää määräajaksi vapaalle ja työnantaja palkkaa hänen sijaisekseen työttömän työnhakijan. Vuorotteluvapaalle lähtevällä on oikeus vuorottelukorvaukseen, jonka maksaa työttömyyskassa tai Kela. Vuorotteluvapaalle voi jäädä työntekijä, jonka työaika ylittää 75 prosenttia kokoaikaisen työntekijän työajasta. Vuorotteluvapaan edellytyksenä on, että työntekijä on ennen vapaan alkamista ollut työssä vähintään 20 vuotta. Lisäksi vaaditaan, että vuorotteluvapaalle jäävän Alterneringsersättning Rätt till alterneringsersättning. Alterneringsledighet är ett arrangemang mellan arbetstagaren och arbetsgivaren genom vilket arbetstagaren blir ledig för en viss tid och arbetsgivaren anställer en arbetslös arbetssökande som vikarie för den alterneringslediga. Den som tar ledigt har rätt till alterneringsersättning antingen från arbetslöshetskassan eller FPA. En arbetstagare vars arbetstid överstiger 75 procent av arbetstiden för en heltidsanställd kan bli alterneringsledig. Ett villkor för alterneringsledighet är att arbetstagaren har arbetat i minst 20 år innan ledigheten börjar. Det förutsätts dessutom att den som blir alterneringsledig 242 Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
9 henkilön työsuhde siihen työnantajaan, jonka palveluksesta vuorotteluvapaalle jäädään, on ennen vapaan alkamista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta. Ajanjaksoon voi sisältyä enintään 30 päivää palkatonta poissaoloa. Työhistoriaan rinnastetaan aika, jona henkilö on saanut vanhempainpäivärahaa, ollut hoitovapaalla tai suorittanut asevelvollisuutta. Vuorottelukorvauksen kesto ja määrä. Vuorotteluvapaa voi kestää kalenteripäivää. Vuorottelukorvaus on 70 % siitä työttömyyspäivärahasta, johon vuorotteluvapaalle siirtyvä olisi ollut oikeutettu työttömänä ollessaan. Vuorottelukorvaukseen ei makseta lapsikorotuksia. Vuorotteluvapaan aikaiset työtulot vaikuttavat vuorottelukorvauksen määrään samalla tavalla kuin peruspäivärahaan. Vuorottelukorvaus on veronalaista tuloa. har varit anställd hos den arbetsgivare från vars anställning personen i fråga blir alterneringsledig i minst 13 månader utan avbrott innan ledigheten börjar. I tidsperioden kan ingå högst 30 dagars frånvaro utan lön. Med arbetslivserfarenhet jämställs den tid då man haft föräldradagpenning, varit vårdledig eller gjort sin värnplikt. Alterneringsersättningens längd och belopp. Alterneringsledigheten kan vara kalenderdagar. Alterneringsersättningen är 70 % av den arbetslöshetsdagpenning som den alterneringslediga skulle ha rätt till som arbetslös. Ersättningen betalas inte med barnförhöjning. Arbetsinkomst under alterneringsledigheten inverkar på ersättningens belopp lika som på grunddagpenningen. Alterneringsersättningen är skattepliktig inkomst. Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
10 108. Työttömyysetuudet Arbetslöshetsförmåner Unemployment benefits, Vuosi År Year Yhteensä Samman lagt Total Peruspäivärahat Grunddagpenning Basic unemployment allowance Työmarkkinatuki 1 ) Arbetsmarknadsstöd 1 ) Labour market subsidy 1 ) Kotoutumistuki 1 ) Integrationsstöd 1 ) Integration assistance for immigrants 1 ) Yhdistelmätuen työmarkkina tuki 2 ) I sammansatt stöd ingående arbetsmarknads stöd 2 ) Labour market subsidy in combination with a wage subsidy 2 ) Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning Job alternation compensation Liikkuvuusavustus Rörlighetsunderstöd Commuting and relocation allowance Koulutustuki 3 ) Utbildningsstöd 3 ) Training subsidy 3 ) Koulutuspäiväraha 3 ) Utbildningsdagpenning 3 ) Training allowance 3 ) Milj. Mn million ,08 83,21 829,35 27,76 64,24 0,31. 10,36 1, ,16 86,52 837,61 30,21 69,92 0,32. 10,12 1, ,43 98,16 902,78 37,35 82,05 0,29. 12,27 2, ,03 111,28 903,29 43,92 98,43 0,36. 15,34 3, ,41 122,96 909,49 45,60 99,17 0,21. 17,49 3, ,79 118,11 857,32 45,32 94,56 0,19. 15,93 3, ,20 108,55 793,79 48,93 42,26 0,24. 15,91 3, ,83 94,26 706,38 53,66 1,45 0,27. 17,15 3, ,15 95,60 645,04 60,67 0,02 0,34. 17,19 3, ,91 165,76 710,12 74,07 0,34. 20,67 2, ,21 204,83 791,15 90,70 0,32. 9,01 0, ,18 184,86 846,36 101,00 0,24. 0, ,51 218, ,15 118,20 0, ,78 254, ,73 128,49 0, ,18 298, ,77 130,37 0, ,14 341, ,57 6,49 0, ,07 336, ,60 0, ,89 284, ,08 0,06 1,45 1 ) Kotoutumistukea ei ole maksettu alkaen. Tuen saajat siirtyivät työmarkkinatuen saajiksi. Från och med betalas integrationsstöd inte längre. Mottagarna av stödet blev mottagare av arbetsmarknadsstöd. The integration assistance scheme was discontinued with effect from 1 January Recipients of integration assistance were transferred to the labour market subsidy scheme. 2 ) Yhdistelmätuen on korvannut työvoimatoimiston myöntämä palkkatuki. Det sammansatta stödet ersätts av lönesubvention som beviljas av arbetskraftsbyrån. The combination subsidies were replaced by wage subsidies from the employment office. 3 ) Koulutustuki ja koulutuspäiväraha erillisinä etuuksina ovat lakanneet. Vuodesta 2010 alkaen työvoimakoulutus ja omaehtoinen opiskelu ovat olleet työllistymistä edistäviä palveluja, joiden ajalta maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon henkilöllä työttömänä ollessaan olisi oikeus. Utbildningsstödet och utbildningsdagpenningen har slopats som separata förmåner. Från och med 2010 har arbetskraftsutbildning och frivilliga studier utgjort sysselsättningsfrämjande service som man får samma arbetslöshetsförmån för som man skulle ha rätt till som arbetslös. The training subsidy and training allowance have been discontinued as separate benefits. Labour market training and self-motivated study have since 2010 been referred to as employment promoting services for the duration of which participants are paid the unemployment benefit to which they would be entitled if unemployed. Lähde: SVT. Kela: Kelan työttömyysturva Källa: FOS. FPA: Arbetslöshetsförmåner från FPA Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
11 109. Työttömyysetuuksien saajat Mottagare av arbetslöshetsförmåner Recipients of unemployment benefits, Vuosi År Year Kaikki Samtliga Total % vuotiaista % av åringar % of population aged Peruspäiväraha Grunddagpenning Basic unemployment allowance Työmarkkinatuki 1 ) Arbetsmarknadsstöd 1 ) Labour market subsidy 1 ) Kotoutumistuki 1 ) Integrationsstöd 1 ) Integration assistance for immigrants 1 ) Yhdistelmätuen työmarkkinatuki 2 ) I sammansatt stöd ingående arbetsmarknads stöd 2 ) Labour market subsidy in combination with a wage subsidy 2 ) Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning Job alternation compen sation Saajat vuoden aikana Mottagare under året Beneficiaries during the year Liikkuvuusavustus Rörlighetsunderstöd Commuting and relocation allowance Koulutustuki 3 ) Utbildningsstöd 3 ) Training subsidy 3 ) Koulutuspäivä raha 3 ) Utbildningsdagpenning 3 ) Training allowance 3 ) , , , , , , , , , , , , , , , , , , Saajat Mottagare Beneficiaries at year-end , , , , , , , , , , , , , , , , , , ) Ks. taul. 108 alaviite 1. Se fotnot 1 i tabell 108. See also Table 108 footnote 1. 2 ) Ks. taul. 108 alaviite 2. Se fotnot 2 i tabell 108. See also Table 108 footnote 2. 3 ) Ks. taul. 108 alaviite 3. Se fotnot 3 i tabell 108. See also Table 108 footnote 3. Lähde: SVT: Kela: Kelan työttömyysturva; Kela: Kelan väestötilasto Källa: FOS. FPA: Arbetslöshetsförmåner från FPA; FPA: FPA:s befolkningsstatistik Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
12 110. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha Arbetsmarknadsstöd och grunddagpenning Labour market subsidy and basic unemployment allowance, Vuosi År Year Kaikki Samtliga Total Työttömyysajalta För arbetslöshetstid During a period of unemploy ment Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta För tid med sysselsättningsfrämjande service During partici pation in employment promoting services Työvoimakoulutuksen ajalta Under arbetskraftsutbildning During participation in labour market training Omaehtoisen opiskelun ajalta Under frivilliga studier During selfmotivated study Kuntouttavan työtoiminnan ajalta 1 ) Under arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte 1 ) During rehabilitative work activity 1 ) Matkaavustuksena I form av resebidrag As a travel allowance Muut työllistymistä edistävät palvelut Övriga sysselsättningsfrämjande service Other employment promoting services ,000 Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Labour market subsidy Peruspäiväraha 2 ) Grunddagpenning 2 ) Basic unemployment allowance 2 ) ) lukien. Fr.o.m As from 1 September ) Peruspäivärahaa on maksettu työllistymistä edistävien palvelujen ajalta lukien. Grunddagpenning har betalats för tid med sysselsättningsfrämjande service sedan Basic unemployment allowance has been payable during participation in employment promoting services since 1 January Huom. Kotoutumistukena maksettavasta työmarkkinatuesta luovuttiin vuoden 2015 alussa ja tuen saajat siirtyivät työmarkkinatuen saajiksi. Kotoutumistuki tilastoitiin erillisenä etuutena vuosina eikä se sisältynyt työmarkkinatuen tietoihin. Anm. I början av 2015 slopades det arbetsmarknadsstöd som betalades i form av integrationsstöd och mottagarna av stödet blev mottagare av arbetsmarknadsstöd. Integrationsstödet statistikfördes som en separat förmån och ingick inte i uppgifterna om arbetsmarknadsstöd. N.B. The labour market subsidy paid out in the form of integration assistance was discontinued at the beginning of Recipients were transferred to the regular labour market subsidy scheme. Between 1999 and 2014, integration assistance was for statistical purposes treated as a separate benefit and was not included in the labour market subsidy statistics. Lähde: SVT. Kela: Kelan työttömyysturva Källa: FOS. FPA: Arbetslöshetsförmåner från FPA Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
13 Kuvio 46. Työttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen saajat sukupuolen ja iän mukaan Figur 46. Mottagare av arbetslöshetsdagpenning och arbetsmarknadsstöd enligt kön och ålder Chart 46. Recipients of unemployment allowance and labour market subsidy by age and sex, at year-end 2017 Miehet Män Males Naiset Kvinnor Females Ikä Ålder Age Miehet Män Males Naiset Kvinnor Females Lkm Antal Number Lkm Antal Number Ansiopäiväraha Inkomstrelaterad dagpenning Earnings-related unemployment allowance Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Labour market subsidy Peruspäiväraha Grunddagpenning Basic unemployment allowance Lähde: Källa: SVT. Kela & Finanssivalvonta: Suomen työttömyysturva FOS. FPA & Finansinspektionen: Arbetslöshetsskyddet i Finland Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
14 111. Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat Mottagare av arbetsmarknadsstöd och grunddagpenning Recipients of labour market subsidy and basic unemployment allowance, Kaikki Samtliga Total At yearend Työttömyysajalta För arbetslöshetstid During a period of unemploy ment Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta För tid med sysselsättningsfrämjande service During partici pation in employment promoting services Työvoimakoulutuksen ajalta Under arbetskraftsutbildning During participation in labour market training Omaehtoisen opiskelun ajalta Under frivilliga studier During selfmotivated study Kuntouttavan työtoiminnan ajalta 1 ) Under arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte 1 ) During rehabilitative work activity 1 ) Matkaavustuksena I form av resebidrag As a travel allowance Muut työllistymistä edistävät palvelut Övriga sysselsättningsfrämjande service Other employment promoting services Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Labour market subsidy Peruspäiväraha 2 ) Grunddagpenning 2 ) Basic unemployment allowance 2 ) ) lukien. Fr.o.m As from 1 September ) Peruspäivärahaa on maksettu työllistymistä edistävien palvelujen ajalta lukien. Grunddagpenning har betalats för tid med sysselsättningsfrämjande service sedan Basic unemployment allowance has been payable during participation in employment promoting services since 1 January Huom. Kotoutumistukena maksettavasta työmarkkinatuesta luovuttiin vuoden 2015 alussa ja tuen saajat siirtyivät työmarkkinatuen saajiksi. Kotoutumistuki tilastoitiin erillisenä etuutena vuosina eikä se sisältynyt työmarkkinatuen tietoihin. Anm. I början av 2015 slopades det arbetsmarknadsstöd som betalades i form av integrationsstöd och mottagarna av stödet blev mottagare av arbetsmarknadsstöd. Integrationsstödet statistikfördes som en separat förmån och ingick inte i uppgifterna om arbetsmarknadsstöd. N.B. The labour market subsidy paid out in the form of integration assistance was discontinued at the beginning of Recipients were transferred to the regular labour market subsidy scheme. Between 1999 and 2014, integration assistance was for statistical purposes treated as a separate benefit and was not included in the labour market subsidy statistics. Lähde: SVT. Kela: Kelan työttömyysturva Källa: FOS. FPA: Arbetslöshetsförmåner från FPA Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution 2017
15 112. Työttömyyspäivät ja keskimääräiset päiväkorvaukset Arbetslöshetsdagar och genomsnittlig ersättning per dag Days of unemployment and average rates of benefit per day, Vuosi År Year Perus päiväraha Grunddag penning Basic unemploy ment allowance Työmarkkinatuki 1 ) Arbetsmarknadsstöd 1 ) Labour market subsidy 1 ) Kotoutumis tuki 1 ) Integrations stöd 1 ) Integration assistance for immigrants 1 ) Kaikki Samtliga Total Työttömyysajalta För arbetslöshetstid During a period of unemployment Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta För tid med sysselsättningsfrämjande service During partici pation in employment promoting services Kaikki Samtliga Total Työttömyysajalta För arbetslöshetstid During a period of unemployment Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta För tid med sysselsättningsfrämjande service During partici pation in employment promoting services Kaikki Samtliga Total Työttömyysajalta För arbetslöshetstid During a period of unemployment Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta För tid med sysselsättningsfrämjande service During partici pation in employment promoting services Päiviä, kpl Dagar, st. Days, thousands E/pv (2017 rahana) E/dag (2017 års penningvärde) E/day (at 2017 prices) ,74 25,74. 25,49 24,64 30,75 29,43 25,95 33, ,17 26,17. 25,90 25,15 30,97 29,67 26,02 33, ,18 27,18. 28,49 27,37 35,68 34,29 28,59 39, ,49 27,49. 29,06 27,65 36,65 35,69 28,86 39, ,52 27,52. 29,63 28,06 37,75 36,58 29,23 40, ,33 27,33. 29,51 27,82 37,70 36,21 28,38 40, ,96 26,96. 29,46 27,54 37,58 36,10 27,93 39, ,45 26,45. 29,39 27,04 37,35 35,99 27,65 39, ,26 26,26. 28,81 26,47 36,62 35,24 27,13 38, ,36 28,36. 29,63 27,54 37,60 36,31 28,35 39, ,98 28,56 45,53 30,45 27,68 40,89 39,98 28,39 44, ,76 27,57 43,23 30,16 27,21 39,80 37,44 27,71 41, ,89 31,82 47,20 34,60 31,59 44,08 41,35 31,82 45, ,41 32,73 47,87 35,43 33,04 44,56 41,92 34,17 45, ,06 32,55 47,51 35,68 32,95 45,73 42,41 34,52 46, ,75 32,40 47,54 36,11 33,07 45,25 37,50 33,03 41, ,10 31,76 46,96 35,84 32,77 44, ,01 30,82 44,71 35,35 32,27 43,36 1 ) Kotoutumistukea ei ole maksettu alkaen. Tuen saajat siirtyivät työmarkkinatuen saajiksi. Från och med betalas integrationsstöd inte längre. Mottagarna av stödet blev mottagare av arbetsmarknadsstöd. The integration assistance scheme was discontinued with effect from 1 January Recipients of integration assistance were transferred to the labour market subsidy scheme. Lähde: SVT. Kela: Kelan työttömyysturva Källa: FOS. FPA: Arbetslöshetsförmåner från FPA Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance Institution
Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2016
6 Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2016 Peruspäiväraha Grunddagpenning Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning Kelan tilastollinen vuosikirja
Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner
6 Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2015 Peruspäiväraha Grunddagpenning Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning Kelan tilastollinen vuosikirja
Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner
6 Kelan työttömyysturvaetuudet FPA:s arbetslöshetsförmåner 2014 Peruspäiväraha Grunddagpenning Työmarkkinatuki Arbetsmarknadsstöd Kotoutumistuki Integrationsstöd Vuorottelukorvaus Alterneringsersättning
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2018 Socialskydd Social Protection 2017 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2015 Socialskydd Social Protection 2014 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2014 Socialskydd Social Protection 2013 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2017 Socialskydd Social Protection 2016 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2016 Socialskydd Social Protection 2015 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2011 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2010 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Sosiaaliturva 2013 Socialskydd Social Protection 2012 Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015
Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja
Tilasto Suomen työttömyysturvasta
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2012 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta Statistik om arbetslöshetsskyddet
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017
Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
LIIKKUVUUSAVUSTUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa LIIKKUVUUSAVUSTUS uudet säännökset Voidaan myöntää 1.1.2018 alkaen myös sellaiseen
Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2008. Statistik om arbetslöshetsskyddet. Statistical Yearbook on Unemployment Protection in Finland 2008
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2009 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2008 Statistik om arbetslöshetsskyddet
15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry
Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen
Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä
Kelan maksama työttömyysturva
Kelan maksama työttömyysturva Anneli Leppänen 1 Työttömyysturva Työtön työnhakija 17 64-vuotias TE-toimisto Työttömyyskassa ansiopäiväraha vuorottelukorvaus Kelan toimisto peruspäiväraha työmarkkinatuki
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 30.12.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 3 1.4 Työttömyysturvalain poikkeava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2004 vp Työttömyysturvan sovitellun päivärahan joustavoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyys on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleenkin suuri ongelma, jota ei ole kyetty
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 582/2005 vp Äitiyspäivärahan korotus Eduskunnan puhemiehelle Lapsia ja työvoimaa tarvitsevassa Suomessa on edelleen tilanne, jossa vähimmäisäitiyspäiväraha on pienempi kuin työttömän
Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.
Kela Hakemus Työttömyysturva Peruspäiväraha/työmarkkinatuki TT 1 Voit tehdä tämän hakemuksen myös verkossa ja lähettää sen liitteet Kelaan asiointipalvelussa Viestit-toiminnolla, /asiointi Lisätietoja
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustus 16.01.2018 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Liikkuvuusavustus... 1 1.2 Oikeus liikkuvuusavustukseen... 1 1.3 Liikkuvuusavustuksen määrä ja kesto... 4 1.4 Liikkuvuusavustuksen rajoitukset...
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 162/2009 vp Osa-aikaeläkkeen ehtojen kohtuullistaminen lomautetuille työntekijöille Eduskunnan puhemiehelle Lomautukset ovat lisääntyneet nopeasti talouden taantuman myötä. Tilanne
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 974/2004 vp Kunnallisten luottamushenkilöpalkkioiden vaikutus sosiaalietuuksiin Eduskunnan puhemiehelle Kunnalliset luottamuselinpaikat ovat jälleen jaossa. Demokratian toteutumisen
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1013/2008 vp Työttömyysturvan omavastuuajan poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Karenssipäivä tulee työvoimapoliittisen kurssin jälkeen, jos sitä ei ole aikaisemmin pidetty. Karenssi
Omavastuuaika Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
Omavastuuaika 1.1.2018 Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa OMAVASTUUAIKA Päivärahan maksaminen alkaa omavastuuajan jälkeen. Omavastuuajalta
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2003 vp Työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi Eduskunnan puhemiehelle Lähtökohtaisesti kaikissa tilanteissa lainsäädäntöä tehtäessä ja tulkintoja annettaessa pitää
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Muutokset työttömyysturvaan 1.1.2018 Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä helpottuu HE 121/2017 vp; StVM
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 678/2001 vp Ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Maan suurin ammattijärjestö SAK ehdotti maanantaina 14.5.2001, että ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Työnhakijan työttömyysturva
- - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin
Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2005. Statistik om arbetslöshetsskyddet. Statistical Yearbook on Unemployment Protection in Finland 2005
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2006 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2005 Statistik om arbetslöshetsskyddet
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.
KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille
Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus
Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 757/2005 vp Työmarkkinatuen viiden kuukauden odotusaika Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinatukea voidaan maksaa työttömälle, jolla ei ole ammatillista koulutusta tai joka ei ole ollut
Kelan muut etuudet Övriga FPA-förmåner 2017
11 Kelan muut etuudet Övriga FPA-förmåner 2017 Sotilasavustus Militärunderstöd Eläketuki Pensionsstöd Kelan tilastollinen vuosikirja FPA:s statistiska årsbok Statistical Yearbook of the Social Insurance
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI
Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan yhteen
Kelan lapsiperhe-etuudet FPA-förmåner till barnfamiljer 2014
7 Kelan lapsiperhe-etuudet FPA-förmåner till barnfamiljer 204 Äitiysavustus ja adoptiotuki Moderskapsunderstöd och adoptionsbidrag Lapsilisä Barnbidrag Vanhempainpäivärahat (ks. luku 4) Föräldradagpenning
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 246/2008 vp Korotetun palkkatuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Suomessa hallitukset ovat toimineet pitkäjänteisesti työttömyyden vähentämiseksi 1990-luvun huippuluvuista.
Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 340/2004 vp Työmarkkinatuen harkinnan ehdot Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 9 luvun 6 :n 2 momentin 3 kohdan mukaan "työmarkkinatuki on 50 prosenttia 1 :n 1
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1251/2001 vp Työttömien matkustusrajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan velvoite on olla työmarkkinoiden käytettävissä. Tiukasti tulkittuna työhallinnon ohje merkitsee
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 58/2009 vp Työttömien tai lomautettujen aikuisopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet työntekijät opiskelevat työssäkäynnin ohella lähinnä iltaisin. Kyseessä olevat
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen
Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 795/2009 vp Työttömyysturvalain ja asetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvajärjestelmän toimivuudesta käydään runsaasti keskustelua varsinkin aikana, jolloin suuri
HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa
HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2006. Statistik om arbetslöshetsskyddet. Statistical Yearbook on Unemployment Protection in Finland 2006
Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2007 Finlands officiella statistik Socialskydd Official Statistics of Finland Social Protection Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2006 Statistik om arbetslöshetsskyddet
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO 15.11.2013 Asiantuntija/Alkukartoitus Jaana Haikarainen 1 Vailla ammatillista koulutusta olevien nuorten 17-24 - vuotiaiden työttömyysetuus oikeuksineen ja velvollisuuksineen.
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 864/2013 vp Pätkätyön ja sosiaalitukien yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Ihmiset elävät työttömyyden, pätkätöiden, osaaikatöiden ja sosiaalitukien viidakossa, niin nuoret
Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön
Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön Aktiivimalli Aktiivimalli Tavoitteena lisätä työllisyyttä kannustamalla työttömiä työnhakijoita aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen työttömyyden
Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat
TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan