Hattulan uusi talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hattulan uusi talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho"

Transkriptio

1 Yritysviesti 1/2014 Hattulan uusi talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho Annu Kalliaisenaho aloitti helmikuun alussa Hattulan kunnan talous- ja henkilöstöjohtajana. Hattulaan Annu saapui Karkkilasta, jossa hän asuu edelleen perheineen. Annun toiveena on kuitenkin löytää koti täältä Hattulasta. Etsinnässä on koti järven rannalta, maatila tai vastaava, jossa olisi maata useampi hehtaari ja rakennuskantaa harjoittaa myös metallialan sorvaustöitä ja mahdollisesti ruiskumaalaukseen soveltuvaa yritystoimintaa. Yrittäjyys on Annulle tuttu asia. Hänellä on ollut Rovaniemellä keskikokoinen tilitoimisto, joka palveli pääasiassa Lapissa toimivia yrityksiä. Perhe muutti Karkkilaan kymmenen vuotta sitten ja Karkkilan kaupungilla Annu työskenteli myös talous- ja henkilöstöjohtajan tehtävissä. Tilitoimistossa hankittu osaaminen antaa hyvät valmiudet hoitaa myös kunnan taloutta ja henkilöstöasioita. Kunnan talouden hoitamisen ei kovin paljon pitäisi poiketa yrityksen talouden hoitamisesta. Tulojen pitää kattaa menot ja mielellään osa investoinneista, sijoituksista ja vieraan pääoman hoitamisestakin. Puskuria tulevaisuuteen on myös hyvä jäädä. Järkeviä ja kustannustehokkaita investointeja, jotka parantavat palvelujen tuottamista, pitää myös uskaltaa tehdä niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Talouden ja rahoituksen pitkäjänteinen suunnitteleminen tuo yleensä parhaat tulokset. Annu Kalliaisenaho kertoo, että henkilöstö on niin kunnan kuin yksityisen yrityksenkin tärkein voimavara. Yksi suurimmista tavoitteista on huomioida henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista - useissa kunnissa kuten yrityksissäkin on taloustalkoot käynnissä ja säästöjen keskellä joudutaan hyvin tarkkaan miettimään, palkataanko sijaisia tai eläkkeelle jääneen henkilön tilalle uutta. Tärkeää on myös käyttää oman paikkakunnan palveluja ja näin varmistaa seudun elinvoimaisuus ja kilpailukyky. Niin pienet, keskisuuret kuin suuretkin yritykset luovat paikkakunnalle työpaikkoja, mikä on myös Hattulan kunnalle elintärkeää. Toivotan kaikille Hattulan yrittäjille menestystä, yhteistyötä ja voimia vaativassa työssänne!

2 Hattulaan oma lehti Hattulassa alkoi tammikuussa ilmestyä oma lähilehti Hattulaan.fi. Julkaisu tehdään kerran kuukaudessa ja jaetaan jokaiseen Hattulan kunnan talouteen. Hattulassa ei ole ilmestynyt omaa paikallislehteä sitten vuoden 2003, jolloin edellinen tilattava paikallislehti Vanajaveden Seutu lopetettiin. Tuohon päättyi vuodesta1952 alkanut paikallislehtitarina Hattulassa. 11 vuoden tauon jälkeen Hattulaan tehdään taas lehteä. Kustantajana toimivan Hattula Media Oy,:n taustalla on myös Hämeenlinnan lähilehti Reska.fi julkaisua kustantava Ilkka Peltoniemi. - Katselimme pitkään Hattulan suuntaan. Lehtimiehenä koin, että näin voimakkaan oman identiteetin omaava kunta suorastaan huutaa omaa lehteä. Kerran kuukaudessa ilmestyvä lehti saa rinnalleen nimensä mukaisesti portaalin, jonka palvelut rakentuvat sekä lehteä täydentäväksi että ihan omaksi tuotteekseen. Hattulaan.fi portaalin tarkoitus on palvella Hattulan kuntaa ja seurakuntaa, sen asukkaita ja lomalaisia sekä yrityksiä. Jatkossa portaalista löytyy kaikki olennainen ja ajantasainen informaatio, mitä kuntalainen tarvitsee, sanoo portaalista vastaava Pekka Lyly. Hattulaan.fi lehteä ja Reska.fi lehteä toimittavat Ilkka Peltoniemen lisäksi toimittajamarkku Peltonen ja avustajat Johanna Heikkilä ja Susanna Mattila. Hattulaan.fi lehteä jakaa Itella. Kesäkuukausina jakelu ulotetaan myös kesämökeille. Lisäksi lehti on saatavissa noutopisteistä Hattulassa sekä Tiiriön Citymarketista ja Prismasta.

3 Nuorten kesätyöllistämistuki hattulalaisille yrityksille Hattulan kunta tukee yrityksiä vuotiaan nuoren palkkaamisessa kesätöihin kesä-elokuun aikana. Kesätyöllistämistukea on mahdollisuus saada maksimissaan 300 / kuukausi tai 150 / 2viikkoa. Työn vaatimustaso pitää suhteuttaa nuoren palkkaan, josta yritys maksaa vähintään puolet. Nuorella on normaali työaika eli noin 7 tuntia/päivä. Yritys voi työllistää nuoren suoraan niin, että nuori hakee kesätyöpaikkaa yrityksestä omalla tai kunnan kesätyöhakemuksella. Yritys voi työllistää nuoren myös vapaa-aikatoimistosta saatavien työnhakijatietojen perusteella. Mitä yrittäjän pitää tehdä ja mistä palkkatuki tulee? Kesätyöllistämistuki on varattuna vapaa-aikatoimen talousarvioon. Yrittäjän pitää täyttää kesätyöllistämistuki hakemus, joita on saatavilla vapaa-aikatoimistolla. Hakemus täytetään ja palautetaan etsivälle nuorisotyöntekijälle Annukka Venetmäelle vapaa-aikatoimistoon. Kesätyön päätyttyä yrittäjän pitää toimittaa vapaa-aikatoimistoon palkkatodistus, josta näkyy nuorelle maksettu palkka. Tämän jälkeen kesätyöllistämistuki maksetaan yrittäjälle. Kesätyöllistämistuki voidaan maksaa enintään 20 yritykselle. Hakeminen Hakemuslomakkeet palautetaan mennessä sähköpostilla: annukka.venetmaki)at)hattula.fi tai Hattulan vapaa-aikatoimistoon (Parolantie 53, Parola) Hakulomakkeita on saatavilla Hattulan kunnanviraston palvelupisteestä ja vapaa-aikatoimistosta. Lisätietoja Etsivä nuorisotyöntekijä Annukka Venetmäki annukka.venetmaki(at)hattula.fi

4 Simon palsta NUORILLE TYÖTÄ YRITYKSILLE TYÖVOIMAA Työkokeilu Tarjoamalla mahdollisuuden työkokeiluun työnantaja voi auttaa nuorta ammatinvalinnassa tai työmarkkinoille palaavaa osaamisensa kartoittamiseen. Työkokeilussa henkilö tutustuu ammatteihin ja työympäristöön käytännössä. Työkokeilu ei ole työsuhde. Työkokeilun tavoitteena on ammattivalinta- ja uravalintojen selvittäminen sekä työmarkkinoille paluun tukeminen. Työkokeilun järjestäjänä voi olla yritys, yksityinen elinkeinoharjoittaja, yhteisö, säätiö tai valtion virasto tai laitos. Työantaja tehtävänä on ohjata ja valvoa työtehtävissä aidossa työympäristössä. Kestoltaan työkokeilu on korkeintaan kuusi kuukautta, mutta käytännössä usein 1 3 kuukauden mittainen kokeilu on riittävä. Sopimuksia voidaan tarvittaessa tehdä useampia peräkkäin. Lisätietoa saat Hämeen työ- ja elinkeinotoimistosta / Marita Pääkkönen, puh , s-posti Sanssi Sanssi -työntekijän kanssa tehdään normaali työsopimus. Sopimus voi olla määräaikainen, toistaiseksi voimassa oleva, oppisopimuskoulutus, kokoaikainen tai osa-aikainen. Työssä täytyy noudattaa alan työehtosopimusta, ja työnantaja pitää maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukainen palkka. Tässä nuorella tarkoitetaan alle 30-vuotiasta, ja hänen pitää olla työtön, joka on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE -toimistoon. Työnantaja saa palkkatukea noin 700 euroa kuukaudessa. Tukea pitää hakea ennen nuoren palkkaamista hyvissä ajoin ennen työn alkamista. Tarkemmin edellytyksistä ja muista asioista saat TE -toimistosta. Etsivä nuorisotyö ja yrittäjäverkosto Hattulan kunnan ylläpitämä nuorten työpaja Veijarin henkilökunta sekä etsivät nuorisotyöntekijät auttavat työantajia hakemusten teossa ja opastavat alussa nuoria työelämään. Hattulassa on kaksi etsivää nuorisotyöntekijää. Nuorten työllistämisestä ovat vastuussa Annukka Venetmäki, puh , annukka.venetmaki(at)hattula.fi ja toisena etsivänä toimii Tiina Tuori, puh , tiina.tuori(at)hattula.fi. Annukan vastuualueena on pajalla olevat nuoret ja Tiinalla nuoret, jotka ovat esim. työkokeilussa.

5 Kunnassa on perustettu yhteistyössä yrittäjien kanssa yrittäjäverkosto, johon kaikki halukkaat yrittäjät voivat ilmoittautua. Tarkoituksena on koota yhteen niitä yrittäjiä, jotka ovat halukkaita ottamaan nuoria työkokeiluun tai Sanssiin.

6 Hattulan Yritysviestiä toimittavat Hattulan Yritysviestin toimitustiimi Hattulan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Meiju Honkavuori Kehittämispäälikkö Simo Viertonen Pauliina Hatunen Toimistosihteeri Liisa Jenu

Kunnan ajankohtaisista asioista saat tietoa kunnan kotisivuilta www.hattula.fi.

Kunnan ajankohtaisista asioista saat tietoa kunnan kotisivuilta www.hattula.fi. Hattulan Yritysviesti 4 / 2013 Ajankohtaista Kunnanviraston palvelupisteen toiminta Juteinitalossa Kauppatie 3, Parola: keskiviikkona ja torstaina klo 12-16 perjantaina klo 12-17. Palvelupisteessä mm.:

Lisätiedot

Toripäivä Parolassa lauantaina 7.6. klo 9 15. Toripaikkojen varaukset Jukka-Pekka Mikkola puh. 050 596 9551 tai

Toripäivä Parolassa lauantaina 7.6. klo 9 15. Toripaikkojen varaukset Jukka-Pekka Mikkola puh. 050 596 9551 tai Hattulan Yritysviesti 2/2014 Hattula Päivät 4. 8.6. Toripäivä Parolassa lauantaina 7.6. klo 9 15. Toripaikkojen varaukset Jukka-Pekka Mikkola puh. 050 596 9551 tai sähköpostilla velj.mikkola@saunalahti.fi

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

Palkkatuki 29.10.2015

Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

Hattulan Yritysviesti 1/2013

Hattulan Yritysviesti 1/2013 Hattulan Yritysviesti 1/2013 Uusia tuulia vuodelle 2013 H@lko on nyt HATTULAN YRITYSVIESTI Nimeä muutettiin, jotta sen tarkoitus ymmärretään paremmin heti otsikosta. Hattulan Yritysviestin tarkoituksena

Lisätiedot

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,

Lisätiedot

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 6 65 % 35 % 2 nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 4 % 27-36 37-46 47-56 57-62 22 % 27 % 29 % 17 % 63 vuotta tai yli 1 % 2 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

MERVEN ALUE Kaavoihin kangistumatta

MERVEN ALUE Kaavoihin kangistumatta MERVEN ALUE Hattula on vuoden 2010 aikana varautunut tulevaisuuden haasteisiin ja hankkinut omistukseensa yli 30 hehtaaria raakamaata. Alueelle kaavoitetaan pientalotontteja ja yritysalueita. Kaavoihin

Lisätiedot

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA - Työttömyys on syrjäytymisen suurimpia riskitekijöitä ja tähän tematiikkaan puututtiin paikallisesti - Tavoitteena oli luoda jokaiseen hankekuntaan henki, että

Lisätiedot

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin...

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) Jakelussa mainituille ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN JA ELÄKKEELLÄ OLEVAN PALKKAAMINEN 1 Vanhuuseläkkeelle siirtyminen Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 7.1.2010 antaman ohjeen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Tästä on kyse 1 Varsinais-Suomen Kummiyritysrengas Jokaisessa maakunnan kunnassa on selkeä ja tunnettu toimintatapa, jota kautta varmistetaan nuoren, alle 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015 NUORTEN 2015 KESÄTYÖPASSI Mikä on kesätyöpassi? Kesätyöpassi on tarkoitettu sinulle 1.1.1997-30.6.2001 välillä syntynyt hartolalainen nuori. Työsuhteen pituus on kolme viikkoa välillä 2.5.-31.8.2015.

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Starttiraha. 7.10.2015 Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Starttiraha. 7.10.2015 Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Starttiraha Starttirahan tarkoituksena on edistää yritysten ja työpaikkojen syntymistä Suomessa turvaamalla yrittäjäksi ryhtyvän henkilön (työttömän työnhakijan tai henkilöasiakkaan) toimeentulo yritystoiminnan

Lisätiedot

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU Työelämää työvalmentajan tuella 2.10.2014 Työ kuuluu kaikille seminaari Nina Sohlberg-Ahlgren ja Merja Honkanen TUETTU TYÖLLISTYMINEN HELSINGISSÄ EU:n Employment Horizon-projektissa

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

YHTEISHANKINTAKOULUTUS

YHTEISHANKINTAKOULUTUS Yhteishankintakoulutus on yritykselle sen eri muutostilanteisiin räätälöityä aikuiskoulutusta, joka suunnitellaan yhdessä Ely-keskuksen, yrityksen ja kouluttajan kesken. Koulutuksen toteuttaa aikuiskoulutukseen

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Lähteenä vuosittain tehtävä valtakunnallinen kysely etsivää nuorisotyötä tekeville sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatima kooste Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen

Lisätiedot

Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016

Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016 Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016 Toiminnan järjestäjä Mynämäen kunta toimii isäntäkuntana kolmen kunnan yhteiselle nuorten työpajatoiminnalle vuonna 2015 2016. Toiminta alkaa 1.9.2015

Lisätiedot

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

H@lko 1/2012. Pääkirjoitus. Yhdessä rakennetaan parempi maailma

H@lko 1/2012. Pääkirjoitus. Yhdessä rakennetaan parempi maailma H@lko 1/2012 H@lko Pääkirjoitus Yhdessä rakennetaan parempi maailma YK on julistanut vuoden 2012 osuustoiminnan vuodeksi. YK aloitti toimintansa vuonna 1945 ja alusta lähtien se on tunnustanut osuustoiminnan

Lisätiedot

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015 TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015 Naantalin työllisyystilanne 31.3.2015 ELY -keskuksen julkaiseman 3/2015 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli maaliskuun lopussa 9 092 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 SAIRAALAN PUHTAANAPITO JA VÄLINEHUOLTOPALVELUT Korkean hygieniatason takaavia tilojen puhtaanapitopalveluja,

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla Julkisen sektorin palvelut yrittäjilletapahtuma Kluuvissa 10.11.2010 KLUUVIN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Toiminta-ajatus: Tehokkaan työnvälityksen ja osaavan

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja Sosiaaliviraston vammaistyössä tuettua työtä järjestetään Tuetun työllistymisen

Lisätiedot

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Sisältö 1. Miksi osa-aikainenkin työnteko on kannattavaa? 2. Miten järjestelmä toimii? 3. Mihin asioihin

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen 2.12.2013 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914

Lisätiedot

Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille

Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille OSTOPALVELUPILOTTI 30.10.2016 Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille 6.8 /tt PILOTTIIN OSALLISTUVAT TE-TOIMISTOT JA PALKKIOIHIN

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka 8.12.2011

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka 8.12.2011 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 Jakelussa mainituille OPINTOVAPAAN MYÖNTÄMINEN 1 Opintovapaan pituus Opintovapaan myöntäminen perustuu opintovapaalakiin ja - asetukseen. Opintovapaajärjestelmä ei koske oppisopimuslaissa

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toiminta- ajatus Kajaanin kaupunki sekä Ristijärven ja Sotkamon kunnat järjestävät Kumppaniksi ry:n toimesta työhön ja koulutukseen tähtäävää valmennusta

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot