Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori"

Transkriptio

1 Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori

2 Kansantalouden tuottavuuden kasvu - talouskasvun keskeinen edellytys Uusi kasvuvaikutus voi syntyä vain toimintatapojen uudistamisen kautta. Tuottavuuden tuleva kasvu on siksi tieto- ja viestintäteknologiaa paljon käyttävien alojen varassa. Näitä ovat muun muassa rahoitus ja vakuutus, liike-elämää palveleva toiminta, kauppa sekä julkiset palvelut. Matti Pohjola, Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2011, s Osasto pp.kk.vvvv 2

3 Julkisen sektorin tuottavuuden ja tuloksellisuuden edistämisen taustalla on myös huoli julkisen talouden kestävyydestä Valtionhallinto voi edistää julkisen talouden tasapainottamista parantamalla oman toimintansa tuloksellisuutta vaikuttamalla lainsäädännön ja talouden ohjauksella kuntien tuloksellisen toiminnan edellytyksiin luopumalla yksittäisistä toiminnoista ja tehtävistä, joiden lisäarvo on vähäinen tukemalla valtionhallinnon henkilöstön työssä jatkamista työurien pidentämiseksi Osasto pp.kk.vvvv 3

4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman linjauksia valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla mittaluokaltaan toiminnan tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan tuloksellisuus syntyy aidosti tuottavuutta lisäävin toimenpitein tavoitteena on, että työ muuttuu samalla työntekijälle mielekkäämmäksi, asiakkaat kokevat palvelun laadun paremmaksi ja työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus nousee Osasto pp.kk.vvvv 4

5 Innovaatioperusteinen palvelutalous: verkostot ja digitalisaatio - 1 kehitys kulkemassa paikkaan sidotuista sektorikohtaisista virastoista saumattomuuteen, monikanavaisuuteen ja yhteistuotantoon perustuviin julkisiin palveluihin digitalisaation hyötyjen saaminen edellyttää asiakaslähtöisyyttä palvelujen muotoilussa ja jakelussa sekä prosessien uudelleen organisointia (redesign tai reengineering) sähköisen hallinnon vaikutukset näkyneet merkittävimmin palvelujen laadussa ja hallinnon prosesseissa, vähemmän hallintokulttuurin ja rakenteiden tasolla Lähde: Valkama ja Anttiroiko, Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2011. Osasto pp.kk.vvvv 5

6 Innovaatioperusteinen palvelutalous: verkostot ja digitalisaatio - 2 Omissa kehitystoimissaan julkisyhteisöjen on kohdistettava erityistä huomiota palvelutuotannon ja - kulutuksen tehostamisen rakenteellisiin edellytyksiin, joiden vahvistamisen keskeisiä välineitä ovat tietoverkot, alustat, standardit, oikeuksien ja velvollisuuksien sääntely, hallinnon kannusteet ja palvelualojen regulaatio. Lähde: Valkama ja Anttiroiko, Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2011. Osasto pp.kk.vvvv 6

7 Tuloksellisuuden tekijät henkilöstö innovatiivisilla työpaikoilla tuloksellisuus on koko organisaation ominaisuus innovatiivisia työpaikkoja kehittämiskohteina työprosessit, työn organisointi, työmenetelmät ja -välineet, fyysinen työympäristö, työntekijöiden ammattitaito ja toimintatavat sekä esimiestyö ja johtaminen (Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto Innovatiiviset työpaikat) innovaatiokyky perustuu johdon ja henkilöstön motivaatioon ja sitoutumiseen oman työn ja organisaation uudistamiseksi - keskityttävä osaamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen työpaikoilla Osasto pp.kk.vvvv 7

8 Tavoitteista tuloksiin vakuuttuminen päämäärän oikeutuksesta tahto onnistua ohjaus, johtaminen ja resurssit kohdallaan Tervetuloa kokeileva, innostava ja osallistava toimintakulttuuri! Osasto pp.kk.vvvv 8

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan Liite 1 Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan kehittäminen Talousneuvoston kokous, 16.11.2011 Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Tutkimuksen toimeksianto:

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN!

VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN! VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN! Miten siirrytään tuottavuusohjelmasta vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaan niin, että teemme oikeita asioita oikein? Jarmo Vaittinen 9.11.2011 1 Joka vanhaa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Hallitusohjelman kirjaukset Valtio: Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla,

Lisätiedot

Hallinnon uusi rooli. Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011

Hallinnon uusi rooli. Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 Hallinnon uusi rooli Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 Onko hallinnosta innovaatioiden mahdollistajaksi, entä tuottajaksi? Mikä on hallinnon rooli innovaatioiden

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1.

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. KT:n HR-verkoston tausta Henkilöstöjohtamisen (HR-verkosto) verkosto työnantajien

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Pirjo Harjunen Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari 15.12.2011 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Pirjo Harjunen 14.12.2011 1 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman

Lisätiedot

TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO

TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO Valtionhallinnon henkilöstölle suunnatun kyselyn tuloksia 16.03.2012 Koonneet: Virpi Einola-Pekkinen

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011?

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? 1 TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto 2 3 Haasteita tutkimusalueen tilan kuvailulle Miten määritellään tuottavuus? Tuottavuus = tuotos / panos Tuottavuus

Lisätiedot

Irrottele ja innovoi - kohti uutta hallintokulttuuria. Naisjohtajaverkosto 19.9.2012 Virpi Einola-Pekkinen VM

Irrottele ja innovoi - kohti uutta hallintokulttuuria. Naisjohtajaverkosto 19.9.2012 Virpi Einola-Pekkinen VM Irrottele ja innovoi - kohti uutta hallintokulttuuria Naisjohtajaverkosto 19.9.2012 Virpi Einola-Pekkinen VM Mistä tarve uuteen hallintokulttuuriin? Kansainvälinen finanssikriisi ja Suomen väestön muita

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Miten KAIKU-kehittäjä voisi olla (vielä) parempi strateginen kumppani johdolle. Virpi Einola-Pekkinen

Miten KAIKU-kehittäjä voisi olla (vielä) parempi strateginen kumppani johdolle. Virpi Einola-Pekkinen Miten KAIKU-kehittäjä voisi olla (vielä) parempi strateginen kumppani johdolle Virpi Einola-Pekkinen 28.3.2012 Miksi julkisella sektorilla pitää juuri nyt ajatella ja toimia eri tavalla kuin ennen Kansainvälinen

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Miten luovuus ja innovatiivisuus liittyvät julkiseen sektoriin? Hallituksen tahtotila: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011 Verkostoituen Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2011 Määritelmiä ja kuvauksia verkostoista Verkosto on käsite, jota käytetään sekä verkkoa muistuttavista muodostumista ja rakenteista

Lisätiedot

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Liikenne- ja Hyvinvointia ja viestintäministeriö kilpailukykyä edistää väestön hyvillä yhteyksillä hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot

JÄMPTI HOMMA. henkilöstöstrategia 2016KV 13.6.2011

JÄMPTI HOMMA. henkilöstöstrategia 2016KV 13.6.2011 JÄMPTI HOMMA. 2016 henkilöstöstrategia 2016KV 13.6.2011 Sisältö Henkilöstöstrategian tiivistelmä 3 1. Henkilöstöstrategian lähtökohdat ja tehtävä 3 2. Henkilöstöstrategian arvot 4 3. Henkilöstövisio 2016

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tulevaisuuden kunnalliset palvelut perustuvat kestävään tuottavuuskehitykseen ja vastuulliseen työelämään. Tämä tarkoittaa työelämän

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi

Lisätiedot

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Anne Kauhanen-Simanainen 11.6.2014 Mitä sähköisellä hallinnolla tavoitellaan? tehokkaampia

Lisätiedot

Tulosohjausverkoston tapaaminen

Tulosohjausverkoston tapaaminen Oikeusministeriön pilotti Kohti strategisempaa ja selkeämpää tulosohjausta ministeriössä ja hallinnonalalla Tulosohjausverkoston tapaaminen 25.11.2013 Pilotin tavoitteet Keskeisenä tavoitteena löytää keinoja

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta alan tuloksellisuuskampanja 2011 2014 Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito ja hoiva) Työvoiman tarjonta

Lisätiedot

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa:

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa: LAUSUNTO 1 / 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 14.9.2011 LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA Yleistä Uudistuksen peruslinjaukset

Lisätiedot

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Ajankohtainen neuvottelutilanne VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Työllisyys- ja kasvusopimus 25.10.2013 TyKa 20 e (valtiolla 1.8.2014) 0,40 % (valtiolla 1.8.2015)

Lisätiedot

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.11.2012 Tuire Santamäki-Vuori valtiosihteeri Talouskehitys lyhyellä aikavälillä

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke 14.10.2015 VM julkisen hallinnon ICT-toiminto KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 2 1. Valmistellaan digitalisoinnin periaatteet 2.

Lisätiedot

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin?

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategisen uudistumisen elementit ja kokemuksia vaativista julkisen sektorin uudistamisprosesseista Mitä digitaalinen transformaatio

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017 sekä toimenpiteet vuoteen 2013 HENKILÖSTÖJOHTAMISEN

Lisätiedot

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari 2.12.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Yhteentoimivuus ja avoimuus Seminaarin aihe pakottaa määrittämään termit yhteentoimivuus

Lisätiedot

Uudistamisen haasteet valtionhallinnossa. Juha Kostiainen, VM, 09.11.2011, Säätytalo

Uudistamisen haasteet valtionhallinnossa. Juha Kostiainen, VM, 09.11.2011, Säätytalo Uudistamisen haasteet valtionhallinnossa Juha Kostiainen, VM, 09..20, Säätytalo Haasteet julkisen organisaation johtamisessa Kaikki vastaajat 5 Erittäin suuri haaste 4 Melko suuri haaste 3 Jonkin asteinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Seuraavaksi: Kehittämispäällikkö Virpi Einola-Pekkinen, VM: Valtion uusi työnteon malli

Seuraavaksi: Kehittämispäällikkö Virpi Einola-Pekkinen, VM: Valtion uusi työnteon malli Seuraavaksi: Kehittämispäällikkö Virpi Einola-Pekkinen, VM: Valtion uusi työnteon malli Osallistu keskusteluun, kysy ja kommentoi Twitterissä: #Valtori2015 TYÖ 2.0 Kohti valtion uutta työnteon mallia Valtorin

Lisätiedot

Esikaupallisesti ratkaisu ongelmaan. Timo Valli 58. ebusiness Forum 21.5.2013

Esikaupallisesti ratkaisu ongelmaan. Timo Valli 58. ebusiness Forum 21.5.2013 Esikaupallisesti ratkaisu ongelmaan Timo Valli 58. ebusiness Forum 21.5.2013 Today we're still just scratching the surface of what's possible Technology should do the hard work so that people can get on

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin JUHTA 14.4.2015 Sami Kivivasara VM:n Selvitys tietohallintolain toimeenpanosta Hyväksyessään tietohallintolain eduskunta edellytti

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Kokeileva kunta ja alue kompleksisessa toimintaympäristössä Kuntien kokeilut Kuntalaiset

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio 30.10.2015 O-P Rissanen SYKEn digiaineistoaamu JulkICT Toimenpiteet Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet 10v tavoite Toimeenpano 8 DIGITALISAATIO, KOKEILUT

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA 28.2.2013 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Organisaation kokonaissuunnitelma = kokonaisarkkitehtuuri Organisaatio X Visio, strategia, toiminnan

Lisätiedot

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5.

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5. Toimitusjohtaja SUUNNITELMA 08.03.2012 HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tavoitteet 3. Kehittämiskohteet 4. Organisaatio 5. Toteutus 6. Aikataulu 7. Rahoitus

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015 HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän henkilöstöstrategia on johtamisen ja koko henkilöstön työväline, jonka avulla henkilöstöjohtamista ja työyhteisön toimintaa suunnataan

Lisätiedot

Sanastotyö tietojärjestelmätyön tukena

Sanastotyö tietojärjestelmätyön tukena Sanastotyö tietojärjestelmätyön tukena Sanastokeskuksen 35-vuotisjuhlaseminaari Kohti tulevaisuuden sanastotyötä Ulla.Poutiainen-Lindfors@Evira.fi Yhtenäisen termistön merkitys korostuu Organisaatioiden

Lisätiedot

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkinen tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa menetelmiä, joilla tiedon hakeminen sekä

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS)

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten ja yritysten käyttöön. Näin avataan markkinoita uusille

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Jukka Aalto Helsinki 26.11.2015 Näkökulmat 1. Henkilöstöhallinto 2. Taloushallinto 3. Haasteet 27.11.2015

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki Talous ja oikeus - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros 30.1.2015 Martti Hetemäki Suomen BKT:n kuukausikuvaaja Lähde: Tilastokeskus 16.12.2014 BKT:n ennen finanssikriisiä oletettu trendi

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Sote-uudistuksen säästömekanismit

Sote-uudistuksen säästömekanismit Sote-uudistuksen säästömekanismit Alustavia arviointeja Hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta Hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Valtio Expo 2016

Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Valtio Expo 2016 Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Mistä ollaan tulossa? Taha2020 HAMA-hanke (2014-2015) Hallitusohjelma Missä mennään nyt? Hankinnasta maksuun

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI

Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI JulkICT-toiminto, strateginen ohjaus Neuvotteleva virkamies, yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas VATU 29.5.2013 Tuloksellisuutta tekemässä Tehokkaat

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin ja työurien

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Tietohuollon kehittäminen ja kansallinen ohjaus. Kuntien paikkatietoseminaari 8.2.2012 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Tietohuollon kehittäminen ja kansallinen ohjaus. Kuntien paikkatietoseminaari 8.2.2012 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Tietohuollon kehittäminen ja kansallinen ohjaus Kuntien paikkatietoseminaari 8.2.2012 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Tietohuolto / Määritys Tietohuolto: Organisoitu toiminta, jolla yhteisö huolehtii tarvitsemansa

Lisätiedot