OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2009 TUTKINNON SUORITTANEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2009 TUTKINNON SUORITTANEET"

Transkriptio

1 OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2009 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto urapalvelut o kehittäyt yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö kassa opito- ja työelämäpalautejärjestelmää, jota varte tutkitoo valmistuvia/vasta-valmistueita o pyydetty täyttämää työelämää sijoittumista ja yliopisto-opitoja koskeva kyselylomake. Lomakkee o voiut täyttää joko web- tai paperiversioa. Aiemmi o koottu tietoa Helsigi yliopistossa vuosia 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008 tutkio suorittaeilta. Käsillä oleva tilastokooste perustuu vuoa 2009 tutkio suorittaeide vastauksii. Kuki vastaaja esiityy aieistossa ylimmä Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suorittamasa tutkio perusteella. Palauttee vastausprosetti o kahde viime vuode aikaa laskeut selvästi aiemmista vuosista. Vastausaktiivisuus oliki vuoa 2009 valmistueide osalta heikompi kui koskaa aikaisemmi. Aioastaa humaistisessa ja käyttäytymistieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeide vastaajamäärä ousi kohtuulliseksi. Käsillä oleva koostee tuloksia tuleeki tästä syystä pitää aioastaa suutaa-atavia eikä se perusteella voida tehdä eri tiedekutie tai tutkitoasteide välisiä vertailuja. Opito- ja työelämäpalaute -kyselyä ollaa parhaillaa yhdistämässä osaksi laajempaa palautteekeruujärjestelmää ja samassa yhteydessä kyselyä o tarkoistus kehittää, uudistaa ja ajamukaistaa myös sisällö osalta vastaamaa paremmi kaikkie kohderyhmää kuuluvie tilaetta. Työssä tullaa huomioimaa vastaajie vuosie mittaa kyselystä atama arvokas palaute. Tilastokooste pohjautuu Helsigi yliopisto hallio sovelluspalveluide tietokaasta poimittuu dataa. Aieisto o aalysoitu SPSS 13.0 tilastoohjelmalla. URAPALVELUT 2010

2 SISÄLLYS 1 VASTAUSAKTIIVISUUS VASTAAJIEN SUKUPUOLI JA IKÄ TIEDOT OPINNOISTA HELSINGIN YLIOPISTOSSA HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2009 SUORITETTU TUTKINTO TUTKIELMAN ARVOSANA OPINTOJEN HIDASTUMINEN VALMISTUMISEN SIIRTÄMINEN OPINTOIHIN LIITTYVÄ HARJOITTELU HARJOITTELUUN OSALLISTUMINEN PAKOLLINEN HARJOITTELU VAPAAEHTOINEN HARJOITTELU OPINNÄYTEYHTEISTYÖ OPINNÄYTEYHTEISTYÖHÖN OSALLISTUMINEN OPINNÄYTEYHTEISTYÖKUMPPANIT TYÖKOKEMUS OPINTOJEN AJALTA TYÖKOKEMUKSEN HANKKIMINEN TYÖKOKEMUKSEN MÄÄRÄ JA LAATU TYÖTILANNE VASTAAMISHETKELLÄ TYÖNHAKUTILANNE JA -MENETELMÄT NYKYINEN TYÖ TYÖNANTAJARYHMÄ ASEMA ORGANISAATIOSSA TYÖSUHTEEN LAATU TYÖN OSA-/KOKOAIKAISUUS TYÖPAIKAN SIJAINTI TULOT NYKYISESSÄ TYÖSSÄ NYKYISEN TYÖN JA AKATEEMISTEN OPINTOJEN VASTAAVUUS YLIOPISTOSSA OPITUN HYÖDYNNETTÄVYYS NYKYISESSÄ TYÖSSÄ TYÖSSÄ VIIHTYMINEN TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT TIEDOT, TAIDOT JA OSAAMINEN YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT TIETO- JA TAITOALUEET OMAN OSAAMISEN ARVIOINTI LISÄPALAUTE OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE 2009 URAPALVELUT Mari Pulkkie 2010

3 KOOSTEESEEN SISÄLTYVÄT TAULUKOT Taulukko 1. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti se tiedekua mukaa, jossa vastaaja suoritti tutkitosa vuoa Taulukko 2. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti vastaaja Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suorittama tutkio mukaa. 2 Taulukko 3. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti vastaaja Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suorittama tutkio astee sekä tiedekua mukaa. 3 Taulukko 4. Vastaajie sukupuoli. N= Taulukko 5. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritettu yli tutkito. N= Taulukko 6. Vuoa 2009 suoritettu tutkito tiedekua ja sukupuole mukaa. Miehet N=154; Naiset N= Taulukko 7. Pro gradu tutkielma arvosaa ylemmä korkeakoulututkio vuoa 2009 suorittaeilla sukupuole mukaa. N= Taulukko 8. Pro gradu tutkielma arvosaa ylemmä korkeakoulututkio vuoa 2009 suorittaeilla tiedekua mukaa. N= Taulukko 9. Opitoje hidastumie keskimääri kuukausia vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N= Taulukko 10. Opitoje hidastumisee joki verra tai paljo vaikuttaeet syyt. N= Taulukko 11. Muodollise valmistumise siirtämie keskimääri kuukausia vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=97. 9 Taulukko 12. Muodollise valmistumise siirtämisee joki verra tai paljo vaikuttaeet syyt. N= Taulukko 13. Muut kui lomakkeessa maiitut syyt lykätä muodollista valmistumista: 9 Taulukko 14. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie. N= Taulukko 15. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie sukupuole ja tutkitoastee mukaa. Miehet N=154; Naiset N= Taulukko 16. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie tiedekua mukaa. N= Taulukko 17. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu suoritusmaa. 12 Taulukko 18. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu rahoitus. N= Taulukko 19. Opitoviikkoje/-pisteide saamie opitoihi liittyvästä pakollisesta harjoittelusta. N= Taulukko 20. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus. N= Taulukko 21. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu ja opiskeluala vastaavuus. N= Taulukko 22. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu suoritusmaa. 13 Taulukko 23. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu rahoitus. N= Taulukko 24. Opitoviikkoje/-pisteide saamie opitoihi liittyvästä vapaaehtoisesta harjoittelusta. N= Taulukko 25. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus. N= Taulukko 26. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu ja opiskeluala vastaavuus. N= Taulukko 27. Opiäyteyhteistyöhö osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 28. Opiäyteyhteistyöhö osallistumie ylemmä korkeakoulututkio suorittaeilla sukupuole ja tiedekua mukaa. Miehet N=71; Naiset N= Taulukko 29. Ylemmä korkeakoulututkio suorittaeide opiäyteyhteistyökumppait tiedekua mukaa. 15 Taulukko 30. Työkokemukse hakkimie tutkio suorittamise aikaa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 31. Työkokemukse hakkimie tutkio suorittamise aikaa vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N= Taulukko 32. Tutkio suorittamise aikaa hakitu työkokemukse määrä eimmillää ja keskimääri kuukausia työkokemukse laadu ja vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. 18 Taulukko 33. Tutkio suorittamise aikaa hakitu työkokemukse määrä keskimääri kuukausia työkokemukse laadu ja sukupuole mukaa. 18 Taulukko 34. Tutkio suorittamise aikaa hakittu työkokemus eimillää ja keskimääri työkokemukse laadu sekä tiedekua mukaa. 19 Taulukko 35. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tutkitoastee mukaa. N= Taulukko 36. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 sukupuole ja tutkitoastee mukaa. Miehet N= 143; Naiset N= Taulukko 37. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tiedekua mukaa. N= Taulukko 38. Palautteesee vastatessaa työssä olleet vastaajat vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N= Taulukko 39. Palautteesee vastatessaa työttömiä työhakijoia olleet vastaajat vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N= Taulukko 40. Palautteesee vastatessaa useampaa kui yhtä työtä teheet vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 41. Syy useamma työ tekemisee vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 42. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 43. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 sukupuole mukaa. N= Taulukko 44. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tiedekua mukaa. N=

4 Taulukko 45. Työhakumeetelmie käyttämie avoimeksi ilmoitettuje työpaikkoje etsimisessä viimeise kuude kuukaude aikaa. N= Taulukko 46. Muide työhakumeetelmie käyttämie viimeise kuude kuukaude aikaa. N= Taulukko 47. Työhakumeetelmä, joka avulla ykyie työ saatu/löydetty. N= Taulukko 48. Uraeuvotaa/työhaukoulutuksee osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 49. Työelämätilaisuuksii osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 50. Nykyise työ työatajaryhmä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 51. Nykyise työ työatajaryhmä sukupuole mukaa. N= Taulukko 52. Nykyise työ työatajaryhmä tiedekua mukaa. N= Taulukko 53. Asema ykyisessä työssä/orgaisaatiossa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 54. Asema ykyisessä työssä/orgaisaatiossa sukupuole mukaa. N= Taulukko 55. Asema ykyisessä työssä/orgaisaatiossa tiedekua mukaa. N= Taulukko 56. Työsuhtee laatu ykyisessä työssä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 57. Työsuhtee laatu ykyisessä työssä sukupuole mukaa. N= Taulukko 58. Työsuhtee laatu ykyisessä työssä tiedekua mukaa. N= Taulukko 59. Työsuhtee laatu ykyisessä työssä työatajaryhmä mukaa. N= Taulukko 60. Työ osa-/kokoaikaisuus ykyisessä työssä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 61. Työ osa-/kokoaikaisuus ykyisessä työssä sukupuole mukaa. N= Taulukko 62. Työ osa-/kokoaikaisuus ykyisessä työssä tiedekua mukaa. N= Taulukko 63. Nykyise työpaika sijaiti vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 64. Nykyise työpaika sijaiti tiedekua mukaa. N= Taulukko 65. Työpaika sijaitsemie kotiseudulla (seudulla, josta vastaaja o kotoisi) tiedekua mukaa. N= Taulukko 66. Bruttokuukausitulot ykyisessä työssä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 67. Bruttokuukausitulot ykyisessä työssä sukupuole mukaa. N= Taulukko 68. Bruttokuukausitulot ykyisessä työssä tiedekua mukaa. N= Taulukko 69. Nykyise työ ja opiskeluala vastaavuus sukupuole mukaa. N= Taulukko 70. Nykyise työ ja opiskeluala vastaavuus vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 71. Nykyise työ ja opiskeluala vastaavuus tiedekua mukaa. N= Taulukko 72. Nykyise työ vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus sukupuole mukaa. N= Taulukko 73. Nykyise työ vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 74. Nykyise työ vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus tiedekua mukaa. N= Taulukko 75. Yliopistossa opitu hyödyettävyys ykyisessä työssä sukupuole mukaa. N= Taulukko 76. Yliopistossa opitu hyödyettävyys ykyisessä työssä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 77. Yliopistossa opitu hyödyettävyys ykyisessä työssä tiedekua mukaa. N= Taulukko 78. Nykyisessä työssä viihtymie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 79. Nykyisessä työssä viihtymie sukupuole mukaa. N= Taulukko 80. Nykyisessä työssä viihtymie tiedekua mukaa. N= Taulukko 81. Nykyisessä työssä viihtymie työ vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuude mukaa. N= Taulukko 82. Nykyisessä työssä viihtymie se mukaa, kuika hyvi yliopistossa opittua voi hyödytää työssä. N= Taulukko 83. Nykyisessä työssä viihtymie työsuhtee laadu mukaa. N= Taulukko 84. Nykyisessä työssä viihtymie bruttokuukausituloje mukaa. N= Taulukko 85. Nykyisee työhö valituksi tulemisee vaikuttaeet tekijät. N= Taulukko 86. Vastaamishetkellä työssä/työttömää työhakijaa olleide opiskeluaikaise työkokemukse hakkimie tiedekua mukaa iissä tiedekuissa, joissa o työttömiä työhakijoita. 52 Taulukko 87. Tutkio aikaa hakitu oma ala työkokemukse määrä ylemmä korkeakoulututkio suorittaeilla työssä olevilla ja työttömillä työhakijoilla tiedekua mukaa iissä tiedekuissa, joissa o työttömiä työhakijoita. 52 Taulukko 88. Työtilae vastaamishetkellä opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumise mukaa. N= Taulukko 89. Yliopisto-opitoje kehittämät tieto- ja taitoalueet. N= Taulukko 90. Yliopisto-opitoje kehittämät tieto- ja taitoalueet ylemmä korkeakoulututkio suorittaeilla. N= Taulukko 91. Vastaajie arvio osaamisestaa oma alasa työtehtävissä kouluarvosaalla (4 10) arvioitua sukupuole ja vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N= Taulukko 92. Vastaajie arvio osaamisestaa oma alasa työtehtävissä kouluarvosaalla (4 10) arvioitua tiedekua mukaa. N=

5 1 VASTAUSAKTIIVISUUS Opito- ja työelämäpalautteesee vastasi 847 hekilöä, joide publiikkipäivä Helsigi yliopistossa sijoittui vuodelle Helsigi yliopistossa suoritettii vuoa 2009 yhteesä tutkitoa 1, jote opito- ja työelämäpalauttee kokoaisvastausprosetiksi muodostui 18,1. Vastausaktiivisuus laski edellee edellisvuoa valmistueista, joista kyselyy vastasi 23,9. Vuoa 2008 valmistueide kohdalla syyksi alhaisee vastausprosettii arveltii sitä, että tutkio suorittaeide määrä oli huomattava suuri johtue opiskelijoide iosta saattaa tutkitosa päätöksee vahoje tutkitovaatimuste mukaisesti vuode 2008 aikaa. Vuode 2009 yhä alhaisempi vastausprosetti kuiteki osoittaa, että ito vastata kyselyy o käätyyt laskuu myös muista syistä. Opito- ja työelämäpalauttee vastausaktiivisuus o tiedekuittai tarkasteltua periteisesti vaihdellut merkittävästi myös iiä vuosia, jolloi kokoaisvastausprosetti pysytteli vakaaa. Vuoa 2009 tutkio suorittaeista muita selvästi aktiivisemmi palautteesee vastasivat aiemmiki ahkerasti vastaeet humaistisessa tiedekuassa tutkio suorittaeet, joide vastausprosetti oli muita selvästi korkeampi (54,4). Humaistie jälkee aktiivisimpia olivat käyttäytymistieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeet, joista palautteesee vastasi 37,6. Kaikkie muide tiedekutie kohtadalla vastausaktiivisuus oli hyvi heikko. Kolmaelle sijalle ylsivät vuoa 2009 teologisessa tiedekuassa tutkio suorittaeet joide vastausprosetti jäi kuiteki edellisvuosia selvästi heikommaksi olle vai 14,1. Lääketieteellisessä, oikeustieteellisessä ja valtiotieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeista kyselyy ei vastaut kukaa. Opito- ja työelämäpalauttee tiedekuittaiset vastausprosetit käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko 1. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti se tiedekua mukaa, jossa vastaaja suoritti tutkitosa vuoa tiedekuta vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti Biotieteellie tiedekuta ,1 Eläilääketieteellie tiedekuta ,6 Farmasia tiedekuta ,6 Humaistie tiedekuta ,4 Käyttäytymistieteellie tiedekuta ,6 Lääketieteellie tiedekuta Maatalous-metsätieteellie tiedekuta ,0 Matemaattis-luootieteellie tiedekuta ,0 Oikeustieteellie tiedekuta Teologie tiedekuta ,1 Valtiotieteellie tiedekuta yhteesä ,1 * Lähde: Helsigi yliopisto tilastot 2009 [ 1 Luku ei sisällä erikoislääkäri, erikoishammaslääkäri eikä erikoiseläilääkäri ammatillisia erikoistumistutkitoja, joita suoritettii vuoa 2009 yhteesä 213 eikä erilliset erityisopettaja opiot suorittaeita, joita oli vuoa 2009 yhteesä 70. Lähde: Helsigi yliopisto tilastot 2009 [ ja käyttäytymistieteellise tiedekuta. 2 Eläilääketieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeisii eivät sisälly erikoiseläilääkäri tutkio suorittaeet. 3 Käyttäytymistieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeisii eivät sisälly erilliset erityisopettaja opiot suorittaeet. 4 Lääketieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeisii eivät sisälly erikoislääkäri eivätkä erikoishammaslääkäri tutkio suorittaeet. 5 Valtiotieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeisii sisältyvät myös Sveska Social- och Kommual Högskolaissa tutkio suorittaeet. 1

6 Tutkitoasteryhmistä kyselyy vastasivat aktiivisimmi edellisvuosie tavoi ylemmä korkeakoulututkio suorittaeet 6, joista kysely täytti hiema alle eljäes. Alemma korkeakoulututkio suorittaeista palautteesee vastasi 17,3. Lisesiaati tutkio suorittaeista kyselyy vastasi aioastaa kaksi ja tohtori tutkio suorittaeista kymmee. Jatkotutkio suorittaeide vastausprosetiksi muodostui siis aioastaa hiema yli 2. Jatkotutkio suorittaeet ovat periteisesti vastaeet kyselyy selvästi perustutkio suorittaeita passiivisemmi. Lisesiaati/tohtori tutkio suorittaeide vähäisestä määrästä johtue palauttee tutkitoasteittaiset tulokset ja iide vertailu oki syytä suhteuttaa vastaajie määrää. Vastaajie pieestä määrästä johtue lisesiaati ja tohtori tutkio suorittaeet o tilastoaalyyseissä yhdistetty yhdeksi ryhmäksi. Tutkitoasteittai tarkasteltua palauttee vastausprosetit käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko 2. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti vastaaja Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suorittama tutkio mukaa. suoritettu tutkito vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti alempi korkeakoulututkito ,3 ylempi korkeakoulututkito ,7 lisesiaati tutkito ,5 tohtori tutkito ,2 yhteesä ,1 * Lähde: Helsigi yliopisto tilastot 2009 [ Tarkasteltaessa palauttee vastausprosetteja sekä tiedekua että tutkitoastee tasolla, vastasivat kyselyy aktiivisimmi ylemmä korkeakoulututkio suorittaeet humaistit, joista kyselyy vastasi kaksi kolmaesta. Myös ylemmä korkeakoulututkio käyttäytymistieteellisessä tiedekuassa suorittaeet vastasivat palautteesee erittäi aktiivisesti, sillä heistä 57,4 palautti kysely. Niiikää alemma korkeakoulututkio suorittaeet humaistit ja ylemmä korkeakoulututkio suorittaeet teologit saavuttivat verrattai hyvä vastausaktiivisuude, esimaiittuje vastausprosetti oli 53,1 ja jälkimmäiste 40,0. Edellä maiittuje lisäksi kohtuullise aktiivisestipalautteesee vastasivat aioastaa alemma korkeakoulututkio suorittaeet käyttäytymistieteilijät (32,3) muide ryhmie jäädessä selvästi alhaisempii lukemii. Jatkotutkio suorittaeet ovat periteisesti vastaeet kyselyy selvästi perustutkio suorittaeita passiivisimmi, ii myös tääki vuoa. Lisesiaateista palauttee täytti aioastaa yksi matemaattisluootieteellisestä ja yksi teologisesta tiedekuasta valmistuut. Tohtori tutkio vuoa 2009 suorittaeita vastaajissa oli yhteesä kymmee suhteelliste osuuksie jäädessä kuiteki tiedekuittai hyvi alhaiseksi. Moissa tiedekuta- ja tutkitoasteryhmissä vastausprosetit ja paikoi myös vastaajamäärät jäivät hyvi alhaisiksi, tästä syystä koostee tuloksia tulee tarkastella ja vertailla suhteessa vastaajie määrää ja heidä suhteellisee osuuteesa kaikista tutkio suorittaeista kussaki ryhmässä. Opito- ja työelämäpalauttee vastausprosetit tiedekua ja tutkitoastee mukaa käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. 6 Ylemmä korkeakoulututkio suorittaeisii o luettu myös lääketieteellisessä ja eläilääketieteellisessä tiedekuassa lisesiaati tutkio suorittaeet. 2

7 Taulukko 3. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritetut tutkiot, opito- ja työelämäpalautteesee vastaeide lukumäärä sekä palauttee vastausprosetti vastaaja Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suorittama tutkio astee sekä tiedekua mukaa. alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaati tutkito tohtori tutkito vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti vuoa 2009 HY:ssa suoritetut tutkiot* palautteesee vastaeet vastausprosetti BIO , , ,4 ELÄIN 49** 1 2, ,3 7 FARM , , ,0 HUM , , ,9 KÄYT , , ,7 LÄÄK MM , , ML , , , ,2 OIK TEOL , , , ,1 VALT*** KOKO HY , , , ,2 * Lähde: Helsigi yliopisto tilastot 2009 [ ** Eläilääketieteellise peruskoulutukse tutkitorakee o ollut syksystä 2005 alkae kaksiportaie. Eläilääkäri opiot koostuvat eläilääketietee kadidaati tutkiosta (180 op) ja eläilääketietee lisesiaati tutkiosta (180 op). Ammatillisee laillistumisee vaaditaa kuiteki eläilääketietee lisesiaati tutkito (ELL), joka laajuus o 360 opitopistettä. [ *** Valtiotieteellisessä tiedekuassa tutkio suorittaeisii sisältyvät myös Sveska Social- och Kommual Högskolaissa suoritetut alemmat korkeakoulututkiot, joita oli vuoa 2010 yhteesä 45. 3

8 2 VASTAAJIEN SUKUPUOLI JA IKÄ Taulukko 4. Vastaajie sukupuoli. N=847. sukupuoli mies aie yhteesä , , ,0 Vastaajie mediaaisytymävuosi oli Miesvastaajie sytymävuosie mediaai oli 1981 ja aisvastaajie Nuorimmat vastaajista olivat sytyeet vuoa 1988 ja vahi vuoa (N=847) 4

9 3 TIEDOT OPINNOISTA HELSINGIN YLIOPISTOSSA 3.1 Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritettu tutkito Taulukko 5. Helsigi yliopistossa vuoa 2009 suoritettu yli tutkito. N=847. Ylempii korkeakoulututkitoihi lukeutuvat myös eläilääketieteellisessä tiedekuassa suoritetut lisesiaati tutkiot. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti tohtori yhteesä , ,5 2,2 10 1, ,0 Jatkotutkio suorittaeide vastaajie vähäisestä määrästä johtue tilastokoosteessa o jatkossa yhdistetty lisesiaati ja tohtori tutkio suorittaeet vastaajat yhdeksi ryhmäksi. Taulukko 6. Vuoa 2009 suoritettu tutkito tiedekua ja sukupuole mukaa. Miehet N=154; Naiset N=693. sukupuoli vuoa 2009 suoritettu yli tutkito tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä mies alempi korkeakoulututkito ,8 51,9 50,0 30,8 5,0 51,3 ylempi korkeakoulututkito ,0 35,2 48,1 50,0 46,2 90,0 46,1 lisesiaatti/tohtori ,1 5,0 2,6 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 aie alempi korkeakoulututkito ,0 33,3 33,3 58,1 52,5 33,3 8,0 53,5 ylempi korkeakoulututkito ,0 66,7 33,3 41,6 47,1 66,7 60,0 88,0 45,3 lisesiaatti/tohtori ,0 33,3,2,5 40,0 4,0 1,2 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 5

10 3.2 Tutkielma arvosaa Taulukko 7. Pro gradu tutkielma arvosaa ylemmä korkeakoulututkio vuoa 2009 suorittaeilla sukupuole mukaa. N=317. pro gradu -tutkielma arvosaa appr lub.a sla cl mcl ecl l yhteesä sukupuoli mies aie yhteesä ,5,4, ,5,8, ,3 8,3 9, ,1 29,0 27, ,7 40,9 38, ,7 18,3 20, ,2 2,4 3, ,0 100,0 100,0 Taulukko 8. Pro gradu tutkielma arvosaa ylemmä korkeakoulututkio vuoa 2009 suorittaeilla tiedekua mukaa. N=317. pro gradu -tutkielma arvosaa appr lub.a sla cl mcl ecl l yhteesä tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä 2 2 1,0, ,5 5,0, ,0 10,5 2,0 11,1 10,0 9, ,6 25,5 40,0 17,5 27, ,0 36,4 52,9 20,0 55,6 27,5 38, ,0 17,7 19,6 20,0 22,2 32,5 20, ,4 20,0 11,1 7,5 3, ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 6

11 3.3 Opitoje hidastumie Taulukko 9. Opitoje hidastumie keskimääri kuukausia vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=663. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/tohtori tiedekuta BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä BIO FARM HUM KÄYT ML TEOL yhteesä opiot hidastuivat keskimääri (kk)

12 Taulukko 10. Opitoje hidastumisee joki verra tai paljo vaikuttaeet syyt. N= riittämätö ohjaus opitoje suuitteluu koulutusta vastaava tai siihe liittyvä asiotyö tekemie ylimääräiset opiot opiskelumotivaatio puute tutkitoi suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty 213 kotityöt, lastehoito tmv. 174 sairaus tai vamma 141 opiskelijajärjestöissä tai yliopisto halliossa toimimie äitiys- tai isyysloma, vahempaivapaa varusmies- tai siviilipalvelukse suorittamie maiitaa 8

13 3.4 Valmistumise siirtämie Yhteesä 128 vastaajaa (15,1 palautteesee vastaeista) ilmoitti joki syy ojalla siirtäeesä muodollista valmistumistaa suoritettuaa tutkitoosa vaadittavat opiot. Taulukko 11. Muodollise valmistumise siirtämie keskimääri kuukausia vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=97. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito tiedekuta HUM KÄYT yhteesä HUM KÄYT ML yhteesä muodollista valmistumista siirretty keskimääri (kk) Taulukko 12. Muodollise valmistumise siirtämisee joki verra tai paljo vaikuttaeet syyt. N= ylimääräiset opiot 49 koulutusta vastaamattoma asiotyö tekemie 39 koulutusta vastaava tai siihe liittyvä asiotyö tekemie halu hyödytää opitososiaalisia etuja työpaika puuttumie 23 äitiys- tai isyysloma, vahempaivapaa 12 halu lykätä opitolaia takaisimaksua maiitaa Taulukko 13. Muut kui lomakkeessa maiitut syyt lykätä muodollista valmistumista: Ei ollut tutkiolle käyttöä ei tarvetta valmistua E ehtiyt toimittaa papereita E ehtiyt täyttää kaavaketta halusi sisällyttää sivuaiee 9

14 Huoo työmarkkiatilae Isompi publiikki kesäkuussa jatkoi maisteritutkitoo Jatko-opitoje suuittelu keskivaikea maseus laiskuus ykyise työ määräaikaisuus odota maisteritutkitoa opitoja pystyi jatkamaa opitoje rekisteröiti opiskelijavaihto opiskeluje jatkamie opiskeluje jatkumie OP-merkiät ei rekisterissä paperityöt, kypsyysäyte piti tehdä koko tutkito kerralla sairaus Syvetävie opitoje puute Syy ei mahdu tähä tilaa vaihdossa olemie Vaihto Yhdysvalloissa vapaaehtoistyö 10

15 4 OPINTOIHIN LIITTYVÄ HARJOITTELU 4.1 Harjoitteluu osallistumie Taulukko 14. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie. N=847. opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie ei ole osallistuut harjoitteluu osallistuut vai pakollisee harjoitteluu osallistuut vai vapaaehtoisee harjoitteluu osallistuut sekä pakollisee että vapaaehtoisee harjoitteluu yhteesä , ,5 79 9, , ,0 Taulukko 15. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie sukupuole ja tutkitoastee mukaa. Miehet N=154; Naiset N=693. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito sukupuoli mies opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie ei ole osallistuut harjoitteluu alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,0 31,0 100,0 48,7 osallistuut vai pakollisee ,3 40,8 31,8 osallistuut vai vapaaehtoisee ,5 8,5 5,2 osallistuut sekä pakollisee että vapaaehtoisee ,1 19,7 14,3 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 aie ei ole osallistuut harjoitteluu ,4 29,9 100,0 47,0 osallistuut vai pakollisee ,4 40,8 32,6 osallistuut vai vapaaehtoisee ,7 15,9 10,2 osallistuut sekä pakollisee että vapaaehtoisee ,5 13,4 10,1 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 11

16 Taulukko 16. Opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie tiedekua mukaa. N=847. opitoihi liittyvää harjoitteluu osallistumie ei ole osallistuut harjoitteluu osallistuut vai pakollisee osallistuut vai vapaaehtoisee osallistuut sekä pakollisee että vapaaehtoisee yhteesä tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä ,3 33,3 66,7 61,4 26,2 12,5 55,6 6,7 47, ,3 33,3 16,1 59,3 75,0 33,3 68,9 32, ,7 14,5 9, ,3 7,9 14,5 12,5 11,1 24,4 10, ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 4.2 Pakollie harjoittelu Taulukko 17. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu suoritusmaa. Yhteesä 321 vastaajaa ilmoitti suorittaeesa pakollise harjoittelusa kotimaassa ja 15 vastaajaa ulkomailla. Kuiteki 16 vastaajaa imesi ulkomaa, jossa oli suorittaut pakollise harjoittelusa. Ulkomaita, joissa pakollie harjoittelu oli suoritettu olivat: Ulkomaa, jossa pakollie harjoittelu suoritettu Iso-Britaia 4 Ruotsi 2 Amerikka 1 Belgia 1 Israel 1 Jordaia 1 Liettua 1 Norja 1 Portugali 1 Raska 1 Saksa 1 Viro 1 Taulukko 18. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu rahoitus. N=358. pakollise harjoittelu rahoitus palkato työataja rahoittama yliopisto rahoittama työataja ja yliopisto yhdessä rahoittama muu taho rahoittama yhteesä , ,1 32 8, ,1 3, ,0 12

17 Taulukko 19. Opitoviikkoje/-pisteide saamie opitoihi liittyvästä pakollisesta harjoittelusta. N=352. saitko pakollisesta harjoittelusta opitoviikkoja ei kyllä yhteesä 9 2, , ,0 Taulukko 20. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus. N=357. vastasiko pakollie harjoittelu vaatimustasoltaa akateemista koulutusta ei kyllä e osaa saoa yhteesä 32 9, ,0 25 7, ,0 Taulukko 21. Opitoihi liittyvä pakollise harjoittelu ja opiskeluala vastaavuus. N=357. vastasiko pakollie harjoittelu opiskelualaa ei kyllä e osaa saoa yhteesä 8 2, ,4 12 3, ,0 4.3 Vapaaehtoie harjoittelu Taulukko 22. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu suoritusmaa. Yhteesä 106 vastaajaa ilmoitti suorittaeesa vapaaehtoise harjoittelusa kotimaassa ja 24 vastaajaa ulkomailla. Kuiteki 26 vastaajaa imesi ulkomaa/ulkomaat, jossa/joissa oli suorittaut vapaaehtoise harjoittelusa. Ulkomaita, joissa vapaaehtoie harjoittelu oli suoritettu olivat: Ulkomaa, jossa vapaaehtoie harjoittelu suoritettu Viro 4 Saksa 3 Raska 2 Argetiia 1 Ecuador 1 Espaja 1 Islati 1 Iso-Britaia 1 Israel 1 Italia 1 Itävalta 1 Kaada 1 Peru 1 Ruotsi 1 13

18 Segal 1 Taiwa 1 Taska 1 Ukari 1 USA 1 Veäjä 1 Taulukko 23. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu rahoitus. N=138. vapaaehtoise harjoittelu rahoitus palkato työataja rahoittama yliopisto rahoittama työataja ja yliopisto yhdessä rahoittama muu taho rahoittama yhteesä 28 20, , , ,4 10 7, ,0 Taulukko 24. Opitoviikkoje/-pisteide saamie opitoihi liittyvästä vapaaehtoisesta harjoittelusta. N=132. saitko vapaaehtoisesta harjoittelusta opitoviikkoja/-pisteitä ei kyllä yhteesä 28 21, , ,0 Taulukko 25. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu vaatimustaso ja akateemise koulutukse vastaavuus. N=138. vastasiko vapaaehtoie harjoittelu vaatimustasoltaa akateemista koulutusta ei kyllä e osaa saoa yhteesä 14 10, ,5 6 4, ,0 Taulukko 26. Opitoihi liittyvä vapaaehtoise harjoittelu ja opiskeluala vastaavuus. N=138. vastasiko vapaaehtoie harjoittelu opiskelualaa ei kyllä e osaa saoa yhteesä 8 5, ,9 6 4, ,0 14

19 5 OPINNÄYTEYHTEISTYÖ 5.1 Opiäyteyhteistyöhö osallistumie Taulukko 27. Opiäyteyhteistyöhö osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=829. opiäyteyhteistyöhö osallistumie ei ole osallistuut opiäyteyhteistyöhö o osallistuut opiäyteyhteistyöhö yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,3 91,3 100,0 94, ,7 8,7 5, ,0 100,0 100,0 100,0 Taulukko 28. Opiäyteyhteistyöhö osallistumie ylemmä korkeakoulututkio suorittaeilla sukupuole ja tiedekua mukaa. Miehet N=71; Naiset N=307. sukupuoli opiäyteyhteistyöhö osallistumie tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä mies ei ole osallistuut ,0 100,0 84,6 83,3 94,4 93,0 o osallistuut ,4 100,0 16,7 5,6 7,0 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 aie ei ole osallistuut ,0 100,0 100,0 98,9 81,0 25,0 66,7 86,4 90,9 o osallistuut ,1 19,0 75,0 33,3 13,6 9,1 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 5.2 Opiäyteyhteistyökumppait Taulukko 29. Ylemmä korkeakoulututkio suorittaeide opiäyteyhteistyökumppait tiedekua mukaa. tiedekuta opiäyteyhteistyökumppai HUM Kotimaiste kielte tutkimuskeskus Yhteiset lapsemme ry KÄYT CIMO & Pohjola-Norde 15

20 MM ML TEOL Espoo kaupuki HUS Kerava kaupuki Koulutukse arvioitikeskus Lastekoti Mittaviiva Oy, Talorakeusteollisuus ry Opettajie ammattijärjestö OAJ PSHP Pöyry Suome luoosuojeluliitto Suome Mieleterveysseura Tekillie korkeakoulu TKK TKK/Kylmälaboratorio, Aivotutkimusyksikkö Työterveyslaitos Verohallito East Mallig Research, UK ericsso establish filad MTT (Maa- ja elitarviketaloude tutkimuslaitos) aker arctic oy Tekillie korkeakoulu/matematiika laitos Kirko tutkimuskeskus Meää Eteepäi ry Nokia oyj Suome Lähetysseura 16

21 6 TYÖKOKEMUS OPINTOJEN AJALTA 6.1 Työkokemukse hakkimie Taulukko 30. Työkokemukse hakkimie tutkio suorittamise aikaa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=840. työkokemusta tutkio suorittamise ajalta ei kyllä yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,6 10,0 8,3 13, ,4 90,0 91,7 86, ,0 100,0 100,0 100,0 Taulukko 31. Työkokemukse hakkimie tutkio suorittamise aikaa vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=840. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito työkokemusta tutkio suorittamise ajalta ei tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä ,1 14,7 16,6 kyllä ,0 100,0 100,0 81,9 85,3 100,0 100,0 100,0 83,4 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 ylempi korkeakoulututkito ei ,1 7,8 20,0 11,1 15,0 10,0 kyllä ,0 100,0 100,0 89,9 92,2 80,0 88,9 85,0 90,0 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 lisesiaatti/tohtori ei ,0 8,3 kyllä ,0 100,0 100,0 100,0 80,0 100,0 91,7 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 17

22 6.2 Työkokemukse määrä ja laatu Taulukko 32. Tutkio suorittamise aikaa hakitu työkokemukse määrä eimmillää ja keskimääri kuukausia työkokemukse laadu ja vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/tohtori oma ala työkokemus muuta akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus muuta akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus muuta akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus työkokemusta eimmillää (kk) työkokemusta keskimääri (kk) Taulukko 33. Tutkio suorittamise aikaa hakitu työkokemukse määrä keskimääri kuukausia työkokemukse laadu ja sukupuole mukaa. sukupuoli mies aie oma ala työkokemus muuta akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus muuta akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus työkokemusta eimmillää (kk) työkokemusta keskimääri (kk)

23 Taulukko 34. Tutkio suorittamise aikaa hakittu työkokemus eimillää ja keskimääri työkokemukse laadu sekä tiedekua mukaa. tiedekuta BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL oma ala työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus oma ala työkokemus akateemista osaamista vaativa työkokemus muu työkokemus N työkokemusta eimillää (kk) työkokemusta keskimääri (kk)

24 7 TYÖTILANNE VASTAAMISHETKELLÄ Taulukko 35. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tutkitoastee mukaa. N=753. työtilae vastaamishetkellä työssä päätoimie jatko-opiskelija päätoimie aikuisopiskelija (täydeyskoulutus tms.) kotoa (äitiys-,isyys- tai vahempaivapaa, lastehoito tms.) työpaikka tiedossa työtö työhakija muu tilae yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,3 56,0 75,0 50, ,1 3,4 8,3 10, ,3 1,1 1, ,6 7,4 8,3 4, ,3 8,6 5, ,5 9,7 5, ,9 13,7 8,3 22, ,0 100,0 100,0 100,0 20

25 Taulukko 36. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 sukupuole ja tutkitoastee mukaa. Miehet N= 143; Naiset N=610. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito sukupuoli mies työtilae vastaamishetkellä työssä alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,1 55,9 100,0 51,7 päätoimie jatko-opiskelija ,3 4,4 11,2 päätoimie aikuisopiskelija (täydeyskoulutus tms.) 1 1 1,4,7 kotoa (äitiys-,isyys- tai vahempaivapaa, lastehoito tms.) ,4 1,5 1,4 työpaikka tiedossa ,4 10,3 5,6 työtö työhakija ,8 13,2 7,7 muu tilae ,6 14,7 21,7 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 aie työssä ,3 56,0 62,5 50,5 päätoimie jatko-opiskelija ,6 3,2 12,5 9,8 päätoimie aikuisopiskelija (täydeyskoulutus tms.) ,3 1,4 1,3 kotoa (äitiys-,isyys- tai vahempaivapaa, lastehoito tms.) ,8 8,9 12,5 5,7 työpaikka tiedossa ,8 8,2 5,7 työtö työhakija ,3 8,9 4,8 muu tilae ,0 13,5 12,5 22,1 yhteesä ,0 100,0 100,0 100,0 21

26 Taulukko 37. Työtilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tiedekua mukaa. N=753. työtilae vastaamishetkellä työssä päätoimie jatko-opiskelija päätoimie aikuisopiskelija (täydeyskoulutus tms.) kotoa (äitiys-,isyys- tai vahempaivapaa, lastehoito tms.) työpaikka tiedossa työtö työhakija muu tilae yhteesä tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä ,0 33,3 33,3 47,8 57,6 25,0 88,2 38,1 50, ,8 9,8 25,0 11,8 2,4 10, ,1 1,8 1, ,7 3,8 6,7 7,1 4, ,0 33,3 4,6 4,5 23,8 5, ,3 4,0 12,5 14,3 5, ,0 33,3 26,5 15,6 37,5 14,3 22, ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 Yleisi kohdassa muu tilae kuvattu työtilae vastaamishetkellä oli, että vastaaja jatkoi alemma korkeakoulututkio suoritettuaa suoraa opitojaa maisteri tutkitoa varte. Muita muu tilae kohdassa maiittuja tilateita olivat muu muassa kesätöissä, harjoittelussa tai osa-aikaisessa työssä olemie sekä freelace työt. Osa vastaajista kertoi suorittavasa uutta tutkitoa/muita opitoja tai olevasa hakeutumassa jatko-opitoje parii. Maiituksi tuli myös ulkomailla opiskelemie, harjoittelemie ja/tai työsketely. Osa vastaajista kertoi olevasa samaaikaisesti työssä ja jatkavasa opitojaa. Myös muulaisia yhdistelmiä erilaisista tilateista maiittii. 22

27 Taulukko 38. Palautteesee vastatessaa työssä olleet vastaajat vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=382. tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,0 50,0 100, ,0 100, ,0 100, ,2 46,3,5 100, ,0 54,3,8 100, ,0 100, ,0 46,7 33,3 100, ,8 6,3 100, ,3 51,3 2,4 100,0 Taulukko 39. Palautteesee vastatessaa työttömiä työhakijoia olleet vastaajat vuoa 2009 suoritetu tutkio ja tiedekua mukaa. N=40. tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 HUM KÄYT MM TEOL yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito yhteesä ,7 83,3 100, ,1 88,9 100, ,0 100, ,7 83,3 100, ,0 85,0 100,0 23

28 Taulukko 40. Palautteesee vastatessaa useampaa kui yhtä työtä teheet vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=363. oko vastaajalla useampi kui yksi työpaikka ei kyllä yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,6 88,0 87,5 86, ,4 12,0 12,5 14, ,0 100,0 100,0 100,0 Taulukko 41. Syy useamma työ tekemisee vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=54. syy siihe, että o useampi kui yksi työpaikka tarve usealle osa-aikatyölle, ei ole saaut kokoaikatyötä lisätuloje tarve muu syy yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,0 13,6 22, ,0 27,3 33, ,0 59,1 100,0 44, ,0 100,0 100,0 100,0 Muita maiittuja syitä yhtä useampaa työpaikkaa olivat: ege firma elämätilae e osaa saoa "ei" halua hakkia moipuolista kokemusta halua kartuttaa työkokemusta halua lisää kokemusta alalta halua toimia myös tutkijaa harrastus kesäkeskeytys ohjaa myös vapaa-aja toimitaa ole freelacer oma ammatillie kehittymie oma iostueisuus oma kiiostus oma yritys ei tuota vielä tarpeeksi omaa alaa liittyvää oma ammattitaido ylläpito osa o freelace-suhteita osa-aikasesti yhä tutkimusavustaja Sivutyö lähetelee harrastusta tee myös kirjoitustöitä 24

29 useampi osa-aikaie työ yksityisyrittäjä 25

30 8 TYÖNHAKUTILANNE JA -MENETELMÄT Taulukko 42. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=753. Työhakutilaetta koskevia lukuja tarkasteltaessa o syytä huomioida, että esimerkiksi jatko-opiskelijat ja äitiys-/isyys- /vahempaivapaalla työstää olevat ovat saattaeet työhakutilaetta koskevissa kysymyksissä tulkita kuuluvasa työssä olevie joukkoo. Tästä syystä työssä olevie määrä vaikuttaa suuremmalta kui esimerkiksi taulukossa 36, jossa eri ryhmät o vastaamishetke työtilaetta kysyttäessä eroteltu toisistaa tarkemmalla tasolla. vuoa 2009 suoritettu yli tutkito työhakutilae vastaamishetkellä ei hae työtä, koska o jo työssä työssä, mutta hakee uutta työtä ei ole saaut työtä, vaikka o hakeut ei ole hakeutkaa työtä ei ole vielä aloittaut työhakua yhteesä alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,7 49,1 58,3 45, ,1 20,9 33,3 17, ,3 8,0 5, ,2 15,7 8,3 24, ,6 6,3 6, ,0 100,0 100,0 100,0 Taulukko 43. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 sukupuole mukaa. N=753. työhakutilae vastaamishetkellä ei hae työtä, koska o jo työssä työssä, mutta hakee uutta työtä ei ole saaut työtä, vaikka o hakeut ei ole hakeutkaa työtä ei ole vielä aloittaut työhakua yhteesä sukupuoli mies aie yhteesä ,3 45,4 45, ,1 17,9 17, ,4 4,8 5, ,1 25,1 24, ,2 6,9 6, ,0 100,0 100,0 26

31 Taulukko 44. Työhakutilae palautteesee vastattaessa vuoa 2009 tiedekua mukaa. N=753. työhakutilae vastaamishetkellä ei hae työtä, koska o jo työssä työssä, mutta hakee uutta työtä ei ole saaut työtä, vaikka o hakeut ei ole hakeutkaa työtä ei ole vielä aloittaut työhakua yhteesä tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä ,0 66,7 33,3 43,8 48,7 37,5 76,5 42,9 45, ,0 17,0 17,9 12,5 17,6 21,4 17, ,8 4,0 12,5 11,9 5, ,3 66,7 26,8 23,2 37,5 5,9 14,3 24, ,6 6,3 9,5 6, ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 Yleisi syy siihe, ettei vastaaja ollut edes hakeut työtä, oli opitoje jatkamie suoraa valmistumise jälkee (lähes 81 kysymyksee vastaajista). Taulukko 45. Työhakumeetelmie käyttämie avoimeksi ilmoitettuje työpaikkoje etsimisessä viimeise kuude kuukaude aikaa. N= yrityste ja orgaisaatioide iteretsivuilta yliopisto rekrytoitipalveluide tietokaasta (RekryForum) muista verkkorekrytoitipalveluista (esim. aarresaari.et, oikotie.fi, mol.fi) yliopisto/tiedekutie/laitoste tmv. Ilmoitustauluilta saomalehti-ilmoittelua seuraamalla työvoimatoimistosta (virkailija avustuksella) ammattiliittoje palveluide avulla lähes päivittäi viikottai muutama kerra kuukaudessa ei laikaa 27

32 Taulukko 46. Muide työhakumeetelmie käyttämie viimeise kuude kuukaude aikaa. N= ottaut yhteyttä etisee harjoittelupaikkaa ottaut yhteyttä sopivii/mielekiitoisii orgaisaatioihi sukulais- ja tuttavaverkosto avulla itse luodu verkosto/kotaktie (esim. työ-/opiskelukaverit) kautta jättämällä tiedot erilaisii tietokatoihi (cv-pakit tmv.) o käyttäyt meetelmää ei ole käyttäyt meetelmää Taulukko 47. Työhakumeetelmä, joka avulla ykyie työ saatu/löydetty. N=267. itse luodu verkosto/kotaktie (esim. työ-/opiskelukaverit) kautta 50 ottamalla yhteyttä sopivii/mielekiitoisii orgaisaatioihi 40 muut verkkorekrytoitipalvelut (esim. aarresaari.et, oikotie.fi, mol.fi) 34 yrityste ja orgaisaatioide iteretsivut ottamalla yhteyttä etisee kesätyöpaikkaa sukulais- ja tuttavaverkosto avulla ottamalla yhteyttä etisee harjoittelupaikkaa 19 yliopisto/tiedekutie/laitoste tmv. ilmoitustaulut 11 jättämällä tiedot erilaisii tietokatoihi (cv-pakit tmv.) saomalehti-ilmoittelu seuraamie yliopisto rekrytoitipalveluide tietokata (RekryForum) ammattiliittoje palveluide avulla työvoimatoimisto (virkailija avustuksella) maiitaa Ylläolevassa taulukossa maiittuje tapoje lisäksi yleisi maiittu muu tapa saada ykyie työ oli tulla kutsutuksi/pyydetyksi työhö työataja taholta (27 vastaajaa). Muita maiittuja tapoja saada ykyie työ olivat muu muassa itsesä työllistämie esim. työllistymie esimerkiksi harjoittelussa tai aiemmissa työpaikoissa sytyeide suhteide kautta tai omassa/perheyrityksessä. Maiituksi tuli myös muu muassa työ saamie erilaiste työpaika sisäiste järjestelyide sekä erilaiste suhdeverkostoje kautta. 28

33 Taulukko 48. Uraeuvotaa/työhaukoulutuksee osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=836. vuoa 2009 suoritettu tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/tohtori yhteesä uraeuvotaa tai työhakukoulutuksee osallistumie ei kyllä yhteesä ,1 19,9 100, ,7 27,3 100, ,3 41,7 100, ,4 23,6 100,0 Taulukko 49. Työelämätilaisuuksii osallistumie vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=829. vuoa 2009 suoritettu tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/tohtori yhteesä työelämätilaisuuksii osallistumie ei kyllä yhteesä ,1 30,9 100, ,9 32,1 100, ,3 16,7 100, ,8 31,2 100,0 29

34 9 NYKYINEN TYÖ 9.1 Työatajaryhmä Taulukko 50. Nykyise työ työatajaryhmä vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=351. työatajaryhmä yliopisto, korkeakoulu tai Suome Akatemia muu valtio virasto, laitos tai liikelaitos kuta tai kutailiitto seurakuta järjestö tai säätiö yksityie yritys ole itseäie yrittäjä/freelacer muu yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä ,6 7,9 28,6 7, ,8 13,0 14,3 13, ,5 30,5 28, ,6 3,4 2, ,0 7,3 14,3 6, ,3 29,4 28,6 35, ,2 4,5 2, ,0 4,0 14,3 3, ,0 100,0 100,0 100,0 30

35 ole itseäie yrittäjä/freelacer 2,8 muu 3,7 yliopisto, korkeakoulu tai Suome Akatemia 7,7 muu valtio virasto, laitos tai liikelaitos 13,4 yksityie yritys 35,0 järjestö tai säätiö 6,8 seurakuta 2,0 kuta tai kutailiitto 28,5 Taulukko 51. Nykyise työ työatajaryhmä sukupuole mukaa. N=351. työatajaryhmä yliopisto, korkeakoulu tai Suome Akatemia muu valtio virasto, laitos tai liikelaitos kuta tai kutailiitto seurakuta järjestö tai säätiö yksityie yritys ole itseäie yrittäjä/freelacer muu yhteesä sukupuoli mies aie yhteesä ,3 7,1 7, ,6 12,4 13, ,8 32,5 28, ,4,7 2, ,9 7,8 6, ,2 33,6 35, ,4 2,5 2, ,4 3,5 3, ,0 100,0 100,0 31

36 yliopisto, korkeakoulu tai Suome Akatemia muu valtio virasto, laitos tai liikelaitos kuta tai kutailiitto seurakuta järjestö tai säätiö mies aie yksityie yritys ole itseäie yrittäjä/freelacer muu Taulukko 52. Nykyise työ työatajaryhmä tiedekua mukaa. N=351. työatajaryhmä yliopisto, korkeakoulu tai Suome Akatemia muu valtio virasto, laitos tai liikelaitos kuta tai kutailiitto seurakuta järjestö tai säätiö yksityie yritys ole itseäie yrittäjä/freelacer muu yhteesä tiedekuta, jossa tutkito suoritettu vuoa 2009 BIO ELÄIN FARM HUM KÄYT MM ML TEOL yhteesä ,0 7,4 6,0 26,7 7, ,3 6,9 46,7 8,3 13, ,0 14,8 59,5 28, ,5,9 41,7 2, ,4 5,2 8,3 6, ,0 100,0 43,3 21,6 100,0 20,0 33,3 35, ,9 2, ,4 6,7 8,3 3, ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 32

37 9.2 Asema orgaisaatiossa Taulukko 53. Asema ykyisessä työssä/orgaisaatiossa vuoa 2009 suoritetu tutkio mukaa. N=351. asema ykyisessä työssä johto keskijohto asiatutija, tutkija, opettaja tms. toimihekilö työtekijä harjoittelija muu yhteesä vuoa 2009 suoritettu yli tutkito alempi korkeakoulututkito ylempi korkeakoulututkito lisesiaatti/ tohtori yhteesä 1 5 6,6 2,8 1, ,0 6,2 3, ,6 41,2 71,4 33, ,8 15,3 28,6 10, ,3 31,1 48, ,2,6, ,6 2,8 1, ,0 100,0 100,0 100,0 harjoittelija 0,9 muu 1,7 johto 1,7 keskijohto 3,1 työtekijä 48,1 asiatutija, tutkija, opettaja tms. 33,9 toimihekilö 10,5 33

38 Taulukko 54. Asema ykyisessä työssä/orgaisaatiossa sukupuole mukaa. N=351. asema ykyisessä työssä johto keskijohto asiatutija, tutkija, opettaja tms. toimihekilö työtekijä harjoittelija muu yhteesä sukupuoli mies aie yhteesä ,3 1,1 1, ,9 3,2 3, ,1 32,6 33, ,7 11,0 10, ,0 49,6 48, ,4,7, ,4 1,8 1, ,0 100,0 100,0 johto keskijohto asiatutija, tutkija, opettaja tms. toimihekilö mies aie työtekijä harjoittelija muu

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2008 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2008 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2008 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto urapalvelut o kehittäyt yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö kassa opito- ja

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö kassa

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö kassa

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE FARMASIAN TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE FARMASIAN TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE FARMASIAN TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö kassa

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE LÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE ELÄINLÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE ELÄINLÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE ELÄINLÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston ura ja rekrytointipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekuntien ja hallinnon sovelluspalvelut

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö kassa

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö kassa

Lisätiedot

SV ruotsi Kouvolan seudun ammattiopisto

SV ruotsi Kouvolan seudun ammattiopisto Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata ( ) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Järjestäjä Valtakualliset palautekysymykset FI suomi SV ruotsi 006075-9 Kouvola kaupuki Oppilaitos

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

10011 Kouvolan seudun ammattiopisto

10011 Kouvolan seudun ammattiopisto Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata 1( 11) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Järjestäjä Oppilaitos Maakuta Valtakualliset palautekysymykset fi suomi 0016107-9 Kouvola kaupuki

Lisätiedot

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n.

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n. Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata Valittu aikajakso 0.0.0 -..0 0-JAN- ( ) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Järjestäjä Valtakualliset palautekysymykset fi suomi 0007-9 Kouvola

Lisätiedot

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n.

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n. Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata 1( 11) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Järjestäjä Valtakualliset palautekysymykset fi suomi 0016107-9 Kouvola kaupuki Vastaukset raportoidaa

Lisätiedot

Lomakkeen voit palauttaa tiedekuntasi kansliaan / opintotoimistoon tai suoraan Ura- ja rekrytointipalveluiden

Lomakkeen voit palauttaa tiedekuntasi kansliaan / opintotoimistoon tai suoraan Ura- ja rekrytointipalveluiden Hyvä valmistunut! Lämpimät onnittelut suorittamastasi tutkinnosta! Pyydämme Sinua täyttämään oheisen kyselylomakkeen, jolla keräämme tietoa tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta työelämään sekä palautetta

Lisätiedot

SV ruotsi. 02532 Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

SV ruotsi. 02532 Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata Valittu aikajakso 0.0.00-0..00 0-DEC-0 ( ) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Valtakualliset palautekysymykset FI suomi SV ruotsi Oppilaitos

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

Espoon seniorineuvonta ja palveluohjausyksikkö Nestorin asiakaskysely yli 50 -vuotiaiden omaishoitajille huhtikuussa 2017

Espoon seniorineuvonta ja palveluohjausyksikkö Nestorin asiakaskysely yli 50 -vuotiaiden omaishoitajille huhtikuussa 2017 8.05.208 Katar N Oy Espoo seiorieuvota ja palveluohjausyksikkö Nestori asiakaskysely yli 50 -vuotiaide omaishoitajille huhtikuussa 207 utkimukse toteutus 8-6 vuotiaat suomalaiset ieisto edustaa työelämässä

Lisätiedot

TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2014 TUTKINNON SUORITTANEET

TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2014 TUTKINNON SUORITTANEET TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2014 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston urapalvelut on vuosikymmenen ajan kerännyt vastavalmistuneilta palautetta yliopisto-opinnoista ja työelämään

Lisätiedot

Näyttötutkintojen palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokanta. Valittu aikajakso Hakuehdot

Näyttötutkintojen palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokanta. Valittu aikajakso Hakuehdot Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata 1( 12) Hakuehdot Kysymyssarja Rahoitusmuoto Opetuskieli Valtakualliset palautekysymykset Oppisopimus FI suomi SV ruotsi Vastaukset raportoidaa

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

SV ruotsi. 00208916-8 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

SV ruotsi. 00208916-8 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Näyttötutkitoje palautejärjestelmä Tietolähde: AIPAL-tietokata 0-JAN- ( 6) Hakuehdot Kysymyssarja Opetuskieli Järjestäjä Valtakualliset palautekysymykset FI suomi SV ruotsi 000896-8 Keski-Pohjamaa koulutusyhtymä

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kuopion työseminaari III Torstain johdantokalvot. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi

Kuopion työseminaari III Torstain johdantokalvot. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Kuopio työsemiaari III Torstai johdatokalvot Projektisuuittelija Ero Hyvöe ero.hyvoe@miedu.fi NAO-kohderyhmä tilastoje valossa Molemmat sukupuolet, 2011 Ilma NAO4:sta NAO1 54683 45,1 % NAO1 54683 62,4

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5 Ammatillie koulutus Ammatillises koulutukses tai vastaajie kokoaismäärä 5359 opiskelijavastaajie määrä 17 1. Ohjaukse atavuus ja avutettavuus opitoje alkuvaihees Tiedä, millaista ohjausta ja tukea miu

Lisätiedot

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5 Ammatillie koulutus Ammatillises koulutukses tai vastaajie kokoaismäärä 5359 opiskelijavastaajie määrä 15 1. Ohjaukse atavuus ja avutettavuus opitoje alkuvaihees Tiedä, millaista ohjausta ja tukea miu

Lisätiedot

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 5 Ammatillie koulutus Ammatillises koulutukses tai vastaajie kokoaismäärä 5359 opiskelijavastaajie määrä 64 1. Ohjaukse atavuus ja avutettavuus opitoje alkuvaihees Tiedä, millaista ohjausta ja tukea miu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET

OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

13.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT KOULUTUSOHJELMA YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA...

13.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT KOULUTUSOHJELMA YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA... 6LVlOO\VOXHWWHOR 0$7(0$$77,6/8211217,(7((//,1(17,('(.817$ 13.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 137 13.2 KOULUTUSOHJELMA... 138 13.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 139 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINELAITOS YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA... 51

9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINELAITOS YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA... 51 6LVlOO\VOXHWWHOR 7(2/2*,1(17,('(.817$ 9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 48 9.2 PÄÄAINELAITOS... 49 9.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 49 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ

Lisätiedot

Karvi 2019 VALMA-koulutus Sivu 1 / 5

Karvi 2019 VALMA-koulutus Sivu 1 / 5 VALMA-koulutus VALMA-koulutukses vastaajie kokoaismäärä 736 opiskelijavastaajie määrä 12 1. Ohjaukse atavuus ja avutettavuus opitoje alkuvaihees Valmakoulutukses yleis Tiedä, millaista ohjausta ja tukea

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 114 % 53 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 6 % 4 %

Tohtorin tutkinnot % 114 % 53 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 6 % 4 % Asemoititilastot 2015, 1/5 määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoittee tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2012 JA 2013 TUTKINNON SUORITTANEET

TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2012 JA 2013 TUTKINNON SUORITTANEET TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2012 JA 2013 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston urapalvelut on lähes vuosikymmenen ajan kerännyt vastavalmistuneilta palautetta yliopisto-opinnoista

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

10.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 72 10.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 73 10.3 TYÖHISTORIA... 74

10.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 72 10.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 73 10.3 TYÖHISTORIA... 74 6LVlOO\VOXHWWHOR 2,.(867,(7((//,1(17,('(.817$ 10.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 72 10.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 73 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Page 1 of 8 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:07 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 114 % -1 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 2 % 4 %

Tohtorin tutkinnot % 114 % -1 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 2 % 4 % Opetus- ja kulttuurimiisteriö Asemoititilastot 2015, 1/5 määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoittee tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

14.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINE YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA

14.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINE YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA 6LVlOO\VOXHWWHOR.$69$7867,(7((//,1(17,('(.817$ 14.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 164 14.2 PÄÄAINE... 165 14.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 166 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 114 % 5 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % -4 % 4 %

Tohtorin tutkinnot % 114 % 5 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % -4 % 4 % Asemoititilastot 2015, 1/6 määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoittee tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON HOITOTIETEEN LAITOKSEN SIDOS- RYHMÄKYSELYN TULOKSET 2011

TURUN YLIOPISTON HOITOTIETEEN LAITOKSEN SIDOS- RYHMÄKYSELYN TULOKSET 2011 TURUN YLIOPISTON HOITOTIETEEN LAITOKSEN SIDOS- RYHMÄKYSELYN TULOKSET TAUSTA Laaduhallita o osa Turu yliopisto hoitotietee laitokse keskeistä seurata- ja kehitystoimitaa. Hoitotietee laitokse laaduhallia

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

11.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 91 11.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 92 11.3 TYÖHISTORIA... 94

11.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 91 11.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 92 11.3 TYÖHISTORIA... 94 6LVlOO\VOXHWWHOR /bb.(7,(7((//,1(17,('(.817$ 11.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 91 11.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 92 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ 11.3

Lisätiedot