Kertojan epäluotettavuus. Sisäistekijän kritiikki Sari Salin
|
|
- Helinä Keskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kertojan epäluotettavuus Sisäistekijän kritiikki Sari Salin
2 Tom Kindt ja Hans-Harald Müller: The Implied Author (2006): - teos kritisoi Boothin sisäistekijän käsitettä - se on hämärä, koska se on 1) kompromissiin perustuva: Booth ei voinut sivuuttaa uuskritiikin oppeja tekstin autonomiasta, vaikka oli kiinnostunut tekijän intentiosta 2) kaksijakoinen: viittaa yhtä aikaa sekä abstraktiin konstruktioon (jonka lukija luo) että kirjailijaan
3 Kaksijakoisuus: sisäistekijä on Boothin määritelmässä yhtä aikaa sekä - tekstuaalinen, suoraan tekstistä pääteltävä tekstin kokonaisuus tai tekstin kokonaismerkitys että - epämääräinen, vaikeasti käsitettävä ihmisenkaltainen abstraktio Booth ei koskaan selventänyt tätä kaksijakoisuutta
4 Kindt ja Müller: edelleen käsitteen tekee hämäräksi se, että - vaikka Booth korosti, että sisäistekijä on erotettava tekijästä, hän ei koskaan selventänyt sisäistekijän ja tekijän suhdetta tai sitä, miten ne erotetaan toisistaan? - Booth huojui kahden vaiheilla: toisaalta sisäistekijä oli kirjailijan luoma kuva itsestään, toisaalta lukijan luoma kuva tekstin kirjoittajasta - Booth ei koskaan määritellyt, miten lukija rekonstruoi sisäistekijän tekstissä, miten lukija havaitsee epäluotettavuuden ja miten hahmottaa sisäistekijän normit ja arvot
5 Kindt & Müller: Booth erotti kaksi intentiota: Mahdollisen intention, jonka voi päätellä kirjailijan kirjeistä, päiväkirjoista yms. Todellisen intention, jonka lukija voi päätellä tekstin pohjalta Huom. Booth antoi tärkeämmän merkityksen lukijan päättelylle kuin biografiselle aineistolle
6 The Rhetoric of Fiction vs narratologia Sisäistekijän käsite on herättänyt paljon kiihkeitä kannanottoja puolesta ja vastaan Klassisen narratologian edustajat Gérard Genette ja Mieke Bal torjuvat sisäistekijän Genette: sisäistekijän käsite ei kuulu narratologian piiriin vaan yleisemmin poetiikkaan (Narrative Structure Revisited, 1988: 37)
7 Narratologia ei usko äänettömään ääneen Huojuntaa Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikassa: kieltää ensin (s ) sisäistekijän tarpeellisuuden, mutta ironisen romaanin yhteydessä turvautuu siihen (s. 128) ja esittää myös pätevän määritelmän: [- -] sisäistekijä on syytä hahmottaa konstruktioksi, jonka lukija päättelee ja kokoaa kaikista tekstin aineksista (s. 111). - Rimmon-Kenanin määritelmä kieltäytyy vetoamasta tekijän intentioon ja korostaa lukijan tulkitsevaa panosta
8 Seymour Chatman on puolustanut sisäistekijää ja luonut kaunokirjallisen kerronnan kommunikaatiota kuvaavan mallin, joka tunnetaan nimellä Boothin-Chatmanin malli (Story and Discourse, 1978): RA> [ I author> (Narrator)>(Narratee)> I reader ] > RR (RA= real author, I= Implied, RR= real reader) Wolfgang Iser loi sisäislukijan (käsitteen (The Implied Reader, 1974)
9 Eniten sisäistekijän käsitettä on (n. vuosina ) kritisoinut Ansgar Nünning: sisäistekijä on hämärä, sekava, vaikeaselkoinen käsite, antropomorfinen aave Määritellyt epäluotettavan kertojan turvautumatta sisäistekijän käsitteeseen >
10 Nünning: epäluotettavan kertojan määritelmä Unreliable narrators are thus those whose perspective is in contradiction to the value and norm system of the whole text as well as to that of the reader" (Nünning 1997: 107.) Epäluotettavia ovat ne kertojat, joiden perspektiivi on ristiriidassa koko tekstin sekä lukijan arvojen ja normien kanssa.
11 Nünning: kognitiivinen lähestymistapa opastaa lukijaa epäl. kertojan havaitsemisessa ja tulkitsemisessa > Epäluotettavuuden tekstuaaliset ja kontekstuaaliset signaalit Tekstuaaliset signaalit kertovat ristiriidasta kertojan ja muun teoksen antaman informaation välillä (teoksen normit) Kontekstuaaliset signaalit kertovat ristiriidasta lukijan ja kertojan arvojen ja normien välillä (moraali, tieto maailmasta)
12 Nünning: Ristiriita epäluotettavuuden signaalina Toisin sanoin: jotta kertojan voisi tulkita epäluotettavaksi, vaaditaan jokin ristiriita tekstuaalisella tasolla: tekstuaalinen signaali tai kontekstuaalisella (tekstin ulkoinen konteksti) tasolla, lukijan ja kertojan arvojen ja normien välillä: kontekstuaalinen signaali (käsitellään tarkemmin 27.9.) Nünning korostaa lukijan panosta: ristiriita saa lukijan epäilemään kertojan näkemystä Esimerkkejä tekstuaalisista signaaleista >
13 Tekstuaalisia signaaleja Ristiriita kertojan raportoinnin ja henkilön repliikin antaman informaation välillä Esim. Pitkän päivän ilta: Stevens ei kuvaa tunteitaan lainkaan, mutta toinen henkilö huomauttaa, että Stevens itkee Ristiriita kahden eri kertojan antaman infon välillä Esim. Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän, Kontio: Uumen Kertojan tekstin sisältämät epäloogisuudet ja lipsahdukset Esim. Korpelan väite-negaatio: >
14 Korpela: väite-negaatio kertojan epäluotettavuuden signaalina Tohtori Finckelman, 1952 Ja niin minä alan, kirjoitan elämäni tarinan, teen sen varoitukseksi muille kuten rehellinen mies tekee. Tulen kertomaan kaiken kaunistelematta, tarkalleen niin kuin todellisuudessa tapahtunut on, kerronpa jos itseni tunnen monet seikat todellisuutta tarkemminkin vain osoittaakseni, miten rehellinen olen. (S. 6.)
15 Jorma Korpela: Tohtori Finckelman Moni on kakku päältä kaunis... Noin ajattelin hänet nähdessäni ensi kertaa. Erehdys! Hän oli kaunis sisältäkin, kuten tulin myöhemmin huomaamaan. Ja sitäpaitsi: ei hän päältäpäin kaunis ollutkaan, jos nyt ei rumakaan, ei, sitä hänestä ei voinut sanoa missään tapauksessa kukaan muu kuin kilpaileva kanssasisar. "Eihän tuo nyt ole paljon minkään näköinen", olisi näet joku sellainen hänestä hyvinkin voinut sanoa. Mutta se olisi ollut mielekästä, tuollainen puhe, perin naisten tapaista kyllä. Sillä vilpitön käsitykseni on vieläkin, että hän oli ennemminkin kaunis kuin ruma. (S )
16 Epäl. kertoja: luokitteluja Perusjaottelu: faktuaalinen ja moraalinen epäluotettavuus (Cohn) - vrt. Nünning: epistemologinen ja moraalinen - faktuaalisesti epäl. kertoja voi olla tietämätön tai sitten vääristellä tahallaan (valehdella) - ongelma: moraalinen vajavuus johtaa faktuaaliseen epäluotettavuuteen
17 Kuusi epäluotettavan kerronnan tyyppiä Phelan, James 2005: Living to Tell about It. A Rhetoric and Ethics of Character Narration. Ithaca and London: Cornell University Press.
18 Kolme akselia, kaksi tapaa (3x2=6) Phelanin mukaan kertojan epäluotettavuutta esiintyy kolmella akselilla: 1. Eettisellä (axis of values/ethics; regard) 2. Faktuaalisella (axis of facts/events; report) 3. Havaintoa ja tietoa koskevalla akselilla (axis of knowledge/perception; read) Epäluotettava kertoja voi toimia kuhunkin akseliin nähden kahdella tavalla, eli kertoja voi arvostaa (regard), raportoida (report) tai havaita (read) asioita: >
19 1. Puutteellisesti (under-) tai 2. Väärin tai ei lainkaan (miss-) Kertoja voi siis 1. Arvostaa puutteellisesti (underregard) 2. Raportoida puutteellisesti (underreport) 3. Havainnoida puutteellisesti (underread) 4. Olla arvostamatta (missregard) 5. Olla raportoimatta (missreport) 6. Olla havainnoimatta (missread)
20 Phelanin typologian hyödyt? Ei luokittele kertojia, vaan erilaisia kerronnan tapoja, jotka voivat vaihdella saman kertojan kerronnassa Sopii erityisesti psykologisesti monimutkaisen, jakautuneen ja ristiriitaisen kertojan tuottaman kerronnan kuvaamiseen Antaa tilaa henkilön muutokselle ja kehitykselle kerronnan aikana; esim. Stevensin ja Humbertin asenteet vaihtelevat koko ajan ja muuttuvat loppua kohti
21 Martens, Gunther 2008: Entä yliraportointi? (overreporting) Bret Easton Ellisin Amerikan psykossa minäkertoja Bateman luettelee loputtomasti omistamiaan luksusesineitä > epäluotettavuus (Martensin artikkeli teoksessa Narrative Unreliability in Twentieth-Century First- Person Novel)
22 Epäluotettavuuden tematisoituminen Kun kertoja on tietoinen omasta epäluotettavuudestaan ja kommentoi sitä, voidaan puhua tiedostetusta tai tematisoidusta epäluotettavuudesta Esim. Sissiluutnantti: hermojen menettäminen eli mielenterveyden järkkyminen Holapan tunnustaja-minäkertoja nimeltään Pentti Holappa tunnustaa heti alussa valehtelevansa:
23 Pentti Holappa: Ystävän muotokuva (1998) Kirjoittaessani aion tehdä sekä tunnustuksia että valehdella. En tarkoita, että tunnustukset olisivat vilpittömiä. Monta kertaa kätken niihin pahimmat valheet, mutta valheissa piilee aina jokin totuus, jos ei muuta niin totuuden peilikuva, tai kääntöpuoli, tai vastakohta. (S. 6.) Myös niin sanottujen elämäkertojen kirjoittajat valehtelevat, ja he tietävät sen, vaikka vannoisivat käsi Raamatulla, että he kertovat totuuden, mitään lisäämättä ja mitään unohtamatta. Samanlaisia ovat omien muistelmiensa sepittäjät. Valehtelijoita! (S. 7.)
Kertojan epäluotettavuus
Kertojan epäluotettavuus Johdanto 6.9.2018 Sari Salin Termit unreliable narrator= epäluotettava kertoja narrative unreliability= kerronnan epäluotettavuus unreliable narration=epäluotettava kerronta implied
Kertojan epäluotettavuus
Kertojan epäluotettavuus Kognitiviinen ja kulttuurintutkimuksen lähestymistapa epäluotettavaan kerrontaan. Suomalaisia epäluotettavia kertojia. 27.9.2018 Sari Salin Bruno Zerweck: Historizing Unreliable
Kertojan epäluotettavuus
Kertojan epäluotettavuus Epäluotettavan kertojan ja sisäistekijän käsitteiden synty ja konteksti. Ironian historia. Heterodiegeettisyys ja epäluotettavuus 13.9.2018 Sari Salin Wayne Clayson Booth 1921-2005
Mitä ihmettä on kertomuksentutkimus? MARI HATAVARA METODIFESTIVAALI 19.8.2015
Mitä ihmettä on kertomuksentutkimus? MARI HATAVARA METODIFESTIVAALI 19.8.2015 Mitä on kertomus? Kognitiivinen lähestymistapa otapa ja väline ajatella ooletus toisen mielensisällöistä ja pyrkimyksistä Retorinen
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun
Pääkirjoitus Hajamietteitä vaaliviikkojen jälkeen Vesa Haapala ja Riikka Rossi
s i s ä l t ö 2 5 24 45 63 Pääkirjoitus Hajamietteitä vaaliviikkojen jälkeen Vesa Haapala ja Riikka Rossi Artikkelit Kun sissiltä meni hermot Paavo Rintalan Sissiluutnantin epäluotettava kertoja Sari Salin
Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu Narratologia ja sen semioottinen perusta
Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2005 Narratologia ja sen semioottinen perusta Veijo Hietala Julkaisija: Julkaisu: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1997 Kanavat auki! Televisiotutkimuksen
1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS
Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona
Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat
Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet
Lolitan kaksoisfokalisaatio. Phelan: Dual Focalization, Discourse, and Ethics. Kertojan epäluotettavuus Salin
Lolitan kaksoisfokalisaatio. Phelan: Dual Focalization, Discourse, and Ethics. Kertojan epäluotettavuus 4.10.2018 Salin Lolita (Lo, Lola, Dolly) >< Dolores esp. kivut, tuskat - miksi Phelan ja muutkin
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
Aineistoista. Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin
Aineistoista 11.2.09 IK Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin Muotoilussa kehittyneet menetelmät, lähinnä luotaimet Havainnointi:
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011
FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville
KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville Kustannus Aarni 2018 Ensimmäinen painos, 2018 Kustannus Aarni Kannen piirrokset ja suunnittelu: Noora Jantunen Takakannen kuva: Hanna-Maria Hämäläinen
MIELIKUVITUS OLI PAHIN VIHOLLISENI, ENNAKOIMATON JA ITSEPÄINEN
TAMPEREEN YLIOPISTO Saara Heinilä MIELIKUVITUS OLI PAHIN VIHOLLISENI, ENNAKOIMATON JA ITSEPÄINEN Kerronta, kognitio ja ironia Kreetta Onkelin pienoisromaanissa Beige. Eroottinen kesä Helsingissä Suomen
Puhutun ja kirjoitetun rajalla
Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic
5. Oppi ja moraali. Erottaako oppi vai etiikka?
5. Oppi ja moraali Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset neuvottelut oppikysymykset (pelastus, sakramentit jne.) sosiaalieettinen teema (rauhantyö) TA 4/2016 (myös teologia.fi)
Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla?
Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute
Puroja ja rapakoita. Elina Viljamaa. Varhaiskasvatuksen päivä Oulun yliopisto SkidiKids/TelLis, Suomen Akatemia
Puroja ja rapakoita Loviisa Viljamaa & Elina Viljamaa Varhaiskasvatuksen päivä 10.5.2012 Elina Viljamaa Oulun yliopisto SkidiKids/TelLis, Suomen Akatemia Kertominen on kaikilla ihmisillä olemassa oleva
Keskusteluja Avata aika ja liike keskustelu runoilija Olli Sinivaaran kanssa Vesa Haapala. Lukuja Kuolinrunoutta 1400-luvun Kastiliasta H. K.
s i s ä l t ö 2 5 32 56 Pääkirjoitus Runouden aika Vesa Haapala ja Riikka Rossi Artikkelit Intiimi vai poliittinen isänmaa? J. L. Runebergin Maamme, Aleksis Kiven Suomenmaa ja tekstienväliset yhteydet
Nimitys Symboli Merkitys Negaatio ei Konjuktio ja Disjunktio tai Implikaatio jos..., niin... Ekvivalenssi... jos ja vain jos...
2 Logiikkaa Tässä luvussa tutustutaan joihinkin logiikan käsitteisiin ja merkintöihin. Lisätietoja ja tarkennuksia löytyy esimerkiksi Jouko Väänäsen kirjasta Logiikka I 2.1 Loogiset konnektiivit Väitelauseen
TAVALLISIA IHMISIÄ JA TARINAN ENKELEITÄ
TAMPEREEN YLIOPISTO Salla-Maaria Suuriniemi TAVALLISIA IHMISIÄ JA TARINAN ENKELEITÄ Tutkimus suomalaisnuorten kaunokirjallisuuden tekstuaalisesta lukutaidosta Suomen kirjallisuuden pro gradu -tutkielma
ELÄMÄN TARINA III VÄLITEHTÄVÄ
ELÄMÄN TARINA III 30.3.2017 Jyrki Tuulari VÄLITEHTÄVÄ Anna kynäsi/sormiesi lentää vapaasti ilman rajoitteita. Kirjoita muutamien minuuttien ajan; aloita Muistan, Vihaan, Rakastan, Kunnioitan jne. Tee elämänviiva
ELÄMÄN TARINA III Jyrki Tuulari
ELÄMÄN TARINA III 5.4.2018 Jyrki Tuulari VÄLITEHTÄVÄ Anna kynäsi/sormiesi lentää vapaasti ilman rajoitteita. Kirjoita muutamien minuuttien ajan; aloita Muistan, Vihaan, Rakastan, Kunnioitan jne. Tee elämänviiva
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Katja Havu. NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING Kerronta ja kognitio Emma Donoghuen romaanissa Room ja sen elokuvasovituksessa
Katja Havu NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING Kerronta ja kognitio Emma Donoghuen romaanissa Room ja sen elokuvasovituksessa Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kirjallisuus Syyskuu 2017 Tiedekunta
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR
ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
Sodan realismista runoudeksi. James Jonesin romaanin adaptaatio Terrence Malickin Veteen piirretyksi viivaksi.
TAMPEREEN YLIOPISTO Elina Mathlin Sodan realismista runoudeksi. James Jonesin romaanin adaptaatio Terrence Malickin Veteen piirretyksi viivaksi. Yleisen kirjallisuustieteen pro gradu -tutkielma Tampere
Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat.
Approbatur 3, demo 1, ratkaisut 1.1. A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Käydään kaikki vaihtoehdot läpi. Jos A on rehti, niin B on retku, koska muuten
What do you do when you see that your colleague does something wrong? Learning organization and tools for expressing criticism
What do you do when you see that your colleague does something wrong? Learning organization and tools for expressing criticism Originally: Alessandro Sicora 1 7. 1 0. 2 0 1 1 H A N N A M A I J A L A (
Erilaiset kertomukset ja tekstianalyysin metodit. Metodifestivaali 20.8.2015
Erilaiset kertomukset ja tekstianalyysin metodit Metodifestivaali 20.8.2015 Mikä on kertomus? Romaani Suullinen kertomus, keskustelumuotoinen kertomus > taiteelliset ja arkipäiväiset kertomukset, luonnottomat
HY / Matematiikan ja tilastotieteen laitos Johdatus logiikkaan I, syksy 2018 Harjoitus 5 Ratkaisuehdotukset
HY / Matematiikan ja tilastotieteen laitos Johdatus logiikkaan I, syksy 2018 Harjoitus 5 Ratkaisuehdotukset 1. Päättele resoluutiolla seuraavista klausuulijoukoista: (a) {{p 0 }, {p 1 }, { p 0, p 2 },
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
Klaus Brax Lukusalien tomu tahrii? Retoris-eettinen narratologia antiikin runousoppien jäljillä
Klaus Brax Lukusalien tomu tahrii? Retoris-eettinen narratologia antiikin runousoppien jäljillä Moderni kirjallisuudentutkimus vieroksui pitkään eettisiä kysymyksiä. Kirjallisuudentutkimuksen suuntaukset
FI3 Tiedon ja todellisuuden filosofia LOGIIKKA. 1.1 Logiikan ymmärtämiseksi on tärkeää osata erottaa muoto ja sisältö toisistaan:
LOGIIKKA 1 Mitä logiikka on? päättelyn tiede o oppi muodollisesti pätevästä päättelystä 1.1 Logiikan ymmärtämiseksi on tärkeää osata erottaa muoto ja sisältö toisistaan: sisältö, merkitys: onko jokin premissi
Lataa Turvapaikkoja elämälle. Lataa
Lataa Turvapaikkoja elämälle Lataa ISBN: 9789529374274 Sivumäärä: 207 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.94 Mb Luonnonperintösäätiön 20-vuotisjuhlakirja esittelee 15 aluetta kuvin, kartoin ja monipuolisin
LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ
LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ Aineiston ja teorian suhde INDUKTIIVINEN ANALYYSI Tulokset/teoria muodostetaan aineiston perusteella Tutkimuskysymykset muotoutuvat analyysin edetessä ABDUKTIIVINEN ANALYYSI
Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse?
Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute
KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017
KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ
Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?
ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan
Tehtävä 1. Päättele resoluutiolla seuraavista klausuulijoukoista. a. 1 {p 3 } oletus. 4 {p 1, p 2, p 3 } oletus. 5 { p 1 } (1, 2) 7 (4, 6)
Tehtävä 1 Päättele resoluutiolla seuraavista klausuulijoukoista. a. {{p 0 }, {p 1 }, { p 0, p 2 }, {p 1, p 2, p 3 }, { p 2, p 3 }, {p 3 }}, b. {{ p 0, p 2 }, {p 0, p 1 }, {{ p 1, p 2 }, { p 2 }}, c. {{p
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Lisää kvanttoreista ja päättelyä sekä predikaattilogiikan totuustaulukot 1. Negaation siirto kvanttorin ohi
Lisää kvanttoreista ja päättelyä sekä predikaattilogiikan totuustaulukot 1. Negaation siirto kvanttorin ohi LUKUTEORIA JA TODISTAMINEN, MAA11 Esimerkki a) Lauseen Kaikki johtajat ovat miehiä negaatio ei
AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen.
AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI Mia Kohi, Olarin koulu (mia.kohi@espoo.fi) Tiina Salonen, Olarin koulu (tiina.salonen@espoo.fi) Sami Keijonen, Pohjois-Tapiolan lukio (sami.keijonen@pohjois-tapiola.com) NOVELLIANALYYSI
TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13
TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Reserviläisjohtajana sodassa
Reserviläisjohtajana sodassa 1939-1944 Vaikeiden johtamistilanteiden kokemukselliset kategoriat KTT Jukka I. Mattila 2018 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 1 1.1 Tutkimuksen aihe Teemana reserviläisten
Minun ja muiden äänet tieteen kielessä
Minun ja muiden äänet tieteen kielessä Tommi Nieminen tommi.nieminen@uef.fi Suomen kieli ja kulttuuritieteet Itä-Suomen yliopisto Kirjoittamisen tutkimuksen päivät,... Helsinki Jäsennys. Johdanto. Ensimmäinen
Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi
Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson
Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto
Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,
ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6
Sisällysluettelo ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 2. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN KÄSITTEITÄ... 9 1.1 TUTKIMUKSEN TEKEMISEN TAUSTAFILOSOFIAT... 10 1.2 LAADULLINEN TUTKIMUS VS. MÄÄRÄLLINEN
Köyhyys, tunteet ja toimijuus. Eeva-Maria Grekula
Köyhyys, tunteet ja toimijuus Eeva-Maria Grekula Aiheuttaako köyhyys suomalaisille eläkeläis- naisille häpeää ja toimijuuden menetystä? Robert Walker ym. 2014. The Shame of Poverty Köyhyyteen liittyy aina
KERTOMUS KERTOMUKSESTA JA KERTOMUKSEN KERTOMISESTA
TAMPEREEN YLIOPISTO Elina Levänen KERTOMUS KERTOMUKSESTA JA KERTOMUKSEN KERTOMISESTA Metafiktio Mikko Rimmisen teoksissa Pussikaljaromaani ja Pölkky Suomen kirjallisuuden pro gradu -tutkielma Tampere 2009
Suoritusraportointi: Loppuraportti
1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön
11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin
Retoriset keinot ja kertojan luotettavuus Anna-Leena Härkösen romaanissa Ei kiitos
Retoriset keinot ja kertojan luotettavuus Anna-Leena Härkösen romaanissa Ei kiitos Jenni Komulainen Tampereen yliopisto Viestintätieteiden tiedekunta Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot Pro gradu -tutkielma
Miina ja Ville etiikkaa etsimässä
Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8
Raamatun oikea ja väärä IR
Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä
Paluu paperin taitteluun
Paluu paperin taitteluun Kotiryhmän nimet: Jakoryhmän nimet: Tehtävä 1 Täydentäkää selitys Väite: Kun paperi taitetaan x kertaa, paperi jakautuu 2 x osaan. Paluu paperin taitteluun Kotiryhmän nimet: Jakoryhmän
Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit
Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit Jarmo Harri Jantunen Korpustutkimus oppijankielen kielikohtaisista ja universaaleista ominaisuuksista -projekti www.oulu.fi/oppijankieli/
Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC , Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK
Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC 11.10.2011, Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK Oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen kaksi vaihtoehtoa: hegeliläinen ja marksilainen Toisaalta, Gilles
Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana
Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana 10.6.2015 www.aretai.org Dialogin lähtökohtia 1. Kokemusten erot Jokainen ihminen katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan, jonka määrittävät
KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka
KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka 1 LUENTOTEEMAT Tutkimusetiikka ja tutkimuksen arvovapaus Jürgen Habermasin tiedonintressiteoria Tiedonintressit tutkimusotteiden näkökulmasta Havainto,
Epäkerrottu ja vastakerronta Ben Lernerin romaanissa 10:04
Epäkerrottu ja vastakerronta Ben Lernerin romaanissa 10:04 Jarmo Nisu Maisterintutkielma Jyväskylän yliopisto Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos Kirjallisuus Syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1)
Approbatur 3, demo, ratkaisut Sovitaan, että 0 ei ole luonnollinen luku. Tällöin oletusta n 0 ei tarvitse toistaa alla olevissa ratkaisuissa. Se, pidetäänkö nollaa luonnollisena lukuna vai ei, vaihtelee
Kohtaamisen kolme E:tä
Kohtaamisen kolme E:tä Anita Malinen 1. marraskuuta 2013 Kohtaamisen kolme E:tä viittaa sivistysopettajan - episteemiseen vastuuseen, - eksistentiaaliseen vastuuseen ja - eettiseen vastuuseen I EPISTEEMINEN
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
LAUSELOGIIKKA (1) Sanalliset ilmaisut ovat usein epätarkkoja. On ilmaisuja, joista voidaan sanoa, että ne ovat tosia tai epätosia, mutta eivät molempia. Ilmaisuja, joihin voidaan liittää totuusarvoja (tosi,
AMMATILLINEN HARKINTA
AMMATILLINEN HARKINTA Satu Aittomäki 3/15/2017 Toimintaterapian harjoittelu 1 Ammatillinen/Käytännön päättely/harkinta/päätöksenteko Clinical Reasoning Ammatillinen harkinta on Ajatteluprosessi, jota ammattilaiset
Ei kai taas kaappiin?
Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus
S-72.1510 Ihminen ja tietoliikennetekniikka. Syksy 2005, laskari 2
Syksy 2005, laskari 2 Sisältö 1. Havainnointi 2. Havainnointi käytettävyystestissä 3. Contextual Inquiry Miten valita menetelmä? To study what people: say think SAY Haastattelut Kyselylomakkeet do use
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa
Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016
Miksi tarvitaan eettistä keskustelua Markku Lehto 28.1.2016 Tausta» Eettisen ajattelun taustalla on» Biologinen pohjaviritys» Kulttuurin arvoväritys» Sosialisaatioprosessin mankelointi Miksi tarvitaan
TAMPEREEN YLIOPISTO. Anni Nissi JUONESSA MUKANA
TAMPEREEN YLIOPISTO Anni Nissi JUONESSA MUKANA Kertojan läsnäoloa feature- teksteissä tuottavat esitystekniset ratkaisut ja journalismin referentiaalinen todellisuussopimus Tiedotusopin pro gradu - tutkielma
Jorma Joutsenlahti / 2008
Jorma Joutsenlahti opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna Latinan communicare tehdä yleiseksi, jakaa Käsitteiden merkitysten rakentaminen ei ole luokassa kunkin oppilaan yksityinen oma prosessi, vaan luokan
OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002
OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002 Luennon teemat Oppimista koskevien käsitysten muuttuminen Koulutuskulttuurin uudistaminen
Lataa Karttoja narratiiviseen työskentelyyn - Michael White. Lataa
Lataa Karttoja narratiiviseen työskentelyyn - Michael White Lataa Kirjailija: Michael White ISBN: 9789529948598 Sivumäärä: 304 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.24 Mb Kansainvälisesti arvostetussa teoksessaan
Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.
Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen
Aineistonkeruumenetelmiä
Kvalitatiivisen tutkimuksen määrittelyä Kvalitatiivisia tutkimussuuntauksia yhdistää se, että ne korostavat sosiaalisten ilmiöiden merkityksellistä luonnetta ja tarvetta ottaa tämä huomioon kuvattaessa,
Propositiot: Propositiot ovat väitelauseita. Totuusfunktiot antavat niille totuusarvon T tai E.
Propositiot: Propositiot ovat väitelauseita. Totuusfunktiot antavat niille totuusarvon T tai E. Perusaksioomat: Laki 1: Kukin totuusfunktio antaa kullekin propositiolle totuusarvoksi joko toden T tai epätoden
Ihmisen ääni-ilmaisun somaestetiikkaa
Ihmisen ääni-ilmaisun somaestetiikkaa Anne Tarvainen, FT Musiikintutkimus Tampereen yliopisto 14.3.2013, Suomen musiikintutkijoiden 17. symposium, Turku Ääni-ilmaisu Laulajan ilmaisu tuntuu kuuntelijan
Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY
Arjen hurmaa ympäristöstä Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Ympäristö Fyysinen ympäristö: luonnollinen ja rakennettu Sosiaalinen ympäristö: suhteet ihmisten välillä,
T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme
Maailmanrakentaminen kerronnan ja intertekstuaalisuuden näkökulmasta Jari Tammen Kalevala-muunnelmassa Kalevan solki
Maailmanrakentaminen kerronnan ja intertekstuaalisuuden näkökulmasta Jari Tammen Kalevala-muunnelmassa Kalevan solki Elli-Mari Mäkelä Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
tarkoitetaan terveyden edistämistä sekä kasvatuksen että viestinnän keinoin ja se voidaan jäsentää kolmeen osa-alueeseen:
tarkoitetaan terveyden edistämistä sekä kasvatuksen että viestinnän keinoin ja se voidaan jäsentää kolmeen osa-alueeseen: 1. Terveysvalistus tietoa tiedotusvälineiden kautta kaikkien saataville, suuret
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Yksi totuus vai monta todellisuutta? Johtajuus sosiaalisena konstruktiona
Yksi totuus vai monta todellisuutta? Johtajuus sosiaalisena konstruktiona Sosiaalinen konstruktionismi Lähtökohdat sosiologiassa ja tieteenfilosofiassa Alkuteoksena pidetään klassista teosta Berger & Luckmann
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Anna Lantee Tampereen yliopisto 37. Kielitieteen päivät Helsingissä 20. 22.5.2010 Yhdyssanan ortografian historia yhdyssanan käsite
Evolutiivisesti stabiilin strategian oppiminen
Evolutiivisesti stabiilin strategian oppiminen Janne Laitonen 8.10.2008 Maynard Smith: s. 54-60 Johdanto Käytös voi usein olla opittua perityn sijasta Tyypillistä käytöksen muuttuminen ja riippuvuus aikaisemmista