Kertojan epäluotettavuus

Transkriptio

1 Kertojan epäluotettavuus Epäluotettavan kertojan ja sisäistekijän käsitteiden synty ja konteksti. Ironian historia. Heterodiegeettisyys ja epäluotettavuus Sari Salin

2 Wayne Clayson Booth syntyi Utahissa ja opiskeli vuodesta 1946 kirjallisuutta Chicagon yliopistossa julkaisi teoksensa The Rhetoric of Fiction (= RF) vuonna 1961 siinä loi käsitteet unreliable narrator ja implied author, suomeksi epäluotettava kertoja ja sisäistekijä

3 Wayne C. Booth; "I have called a narrator reliable when he speaks for or acts in accordance with the norms of the work (which is to say the implied author's norms), unreliable when he does not (Booth, RF 1961: 158). Olen nimittänyt kertojaa luotettavaksi silloin, kun hän puhuu tai toimii sopusoinnussa teoksen normien (toisin sanoen sisäistekijän normien) kanssa, epäluotettavaksi silloin kun hän ei näin tee.

4 Sisäistekijän kielikuvat: lukijan ja kirjailijan salaliitto epäl. kertojan selän takana, rivien välinen ääni myöhemmin Booth muotoili lisää määritelmiä, jotka paljastavat, että Booth tarkoittaa sisäistekijällä toisaalta 1) teoksen kokonaisuutta, teoksen normeja toisaalta 2) tekijän toista minää, parempaa minää (joka sisältyy teokseen > herättänyt paljon vastaväitteitä)

5 Chicagon koulukunta - formalistisempi suuntaus - uuskritiikin aikalainen - History vs. Criticism - eettinen ja retorinen tutkimus (Aristoteles) - Booth oli yksi kertomustieteen eli narratologian perustajista - Mutta Booth hylkäsi sellaisen formalismin, joka unohtaa lukijan ja kirjailijan - Booth kysyi: Miten teksti vaikuttaa eettisesti lukijaan? > James Phelan on Boothin seuraaja

6 Booth ja Phelan: Ironia ja etiikka Booth oli ironian tutkija, jota kiinnosti retoriikan lisäksi myös etiikka Boothin ja Phelanin ongelma: Entä jos lukija ei ymmärrä ironiaa? Boothin The Rhetoric of Irony teos (1974) yritti ratkaista ironian vastaanoton ongelmat, siinä onnistumatta, kuten Booth myönsi Ironia on aina riskialtista kommunikaatiota, jonka perillemenosta ei ole takeita kasvokkaisessa vuorovaikutuksessakaan, saati kirjallisessa

7 Ironia ja intentio: ongelmia Ironia on riskialtista kommunikaatiota, jonka perillemenosta ei ole takeita kasvokkaisessa, saati kirjallisessa viestinnässä Usein kysytään: Onko kirjailija tarkoittanut teoksen ironiseksi? Mutta onko sillä väliä? Ellei ironinen intentio ole tekijän, kenen se on? Boothin vastaus: sisäistekijän > tästä seuraavat kaikki sisäistekijään liittyvät ongelmat, joihin perehdytään ensi kerralla

8 Ironian historia antiikista nykypäiviin Kreikkalaisen klassisen komedian henkilöt: eirōn teeskentelijä > eirōneia > ironia alazōn kerskailija > alazōneia Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka, 1127b: Väärällä tavalla vaatimattomat, jotka esittävät itsensä vähäpätöisemmiksi kuin he ovat, näyttävät miellyttävämmiltä luonteilta, sillä heidän ajatellaan puhuvan niin kuin he puhuvat pikemmin huomion välttämiseksi kuin voiton saavuttamiseksi. Ja he kieltävät juuri arvossapidetyimmät ominaisuutensa, kuten Sokrates teki.

9 sokraattinen metodi eli sokraattinen ironia Aristoteles: Retoriikka ironia on halveksimista (1379b) ironia on sivistyneempää kuin karkea ilveily (1419b) Linda Hutcheon: Irony s Edge (1995) ironia ei ole eettistä eikä epäeettistä, vaan transideologista

10 Retorinen ironiakäsitys (verbaalinen ironia) Cicero (n ekr.) käytti ironiasta nimitystä urbaani dissimulaatio Lat. urbānus: kaupunkilainen, sivistynyt, henkevä, sukkela dissimulātiō: peitteleminen, salaaminen, teeskentely ironiassa sanotaan toista kuin tarkoitetaan (= nykyisinkin ironian yleisin sanakirjamääritelmä) Ironia on pilkkaamista ylistämällä ja ylistämistä pilkkaamalla

11 Quintilianus (n. 35 n.95 ekr.) laajensi ironiakäsitteen tarkoitetta ja merkitystä teoksessaan Institutio Oratoria: trooppi / figuuri eli skeema / \ allegoria ironia ironia (Sokrates) > moderni ironia: moniselitteisyys, laajuus

12 Moderni ironia: romantiikka ja romaani - Ranskan vallankumous klassismista moderniin - romaani - Georg Lukács: Die Theorie des Romans (1920): romaani on moderni, ironinen genre, joka kuvastaa parhaiten ihmisen ongelmia tilanteessa, jossa entinen järjestys on kyseenalaistettu (Jumala on kuollut)

13 Friedrich Schlegel ( ): Kritische Fragmente, fr. n:o 26 ironia leijailee koko teoksen yllä romaanit ovat aikamme sokraattisia dialogeja romanttinen ironia : ironia koko tekstin kattava ominaisuus Vrt. Quintilianus: ironia figuurina

14 Laurence Sterne: Tristram Shandy. Elämä ja mielipiteet. Suom. Kersti Juva. Helsinki: WSOY [1729] Edellisen luvun alussa kerroin teille täsmällisesti, koska minä synnyin; mutta en kertonut kuinka. Ei, tuolle yksityiskohdalle on varattu kokonaan oma lukunsa; sitä paitsi, hyvä herra, koska te ja minä olemme tavallaan tuiki tuntemattomia toisillemme, ei olisi ollut sopivaa paljastaa teille liian monia minuun liittyviä seikkoja heti alkuun. Teidän tulee olla kärsivällinen. (S. 19.) Itserefleksiivisyyttä (metafiktiota) pidetään usein romanttisen ironian synonyymina

15 verbaalinen ironia rakenteellinen ironia tilanteinen ironia Miten erotetaan? Mitä yhteistä? Yhteistä: diskurssin kaksinkertaisuus: kaksi eri merkitystä tekstissä samanaikaisesti (verbaalinen ironia) tai peräkkäin (rakenteellinen ironia, tilanteinen ironia) (Salin, Sari 2003: Vaarallinen trooppi. Ironian kaksijakoinen historia. Vesa Haapala (toim.) Kuvien kehässä. Tutkielmia kirjallisuudesta, poetiikasta ja retoriikasta. Helsinki: SKS.)

16 Ironia romaanissa voi olla verbaalista, rakenteellista tai tilanteista 1. Verbaalinen ironia kertoja on ironinen (itseään / henkilöä kohtaan) Henkilö on ironinen (itseään / toista henkilöä kohtaan) Esimerkkejä: Kertoja on ironinen Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.

17 Kertojan-henkilön diskurssi (vapaa epäsuora kerronta): Kuinka he voivat luulla hänen piittaavan sellaisista mitättömyyksistä kuin kelloista ja saappaista! Hänhän ei ollut mikään tavallinen pieni ihminen, jolla on alhaiset pyyteet; jumala hän oli, yliluonnollinen voima; hänen sormensa painallus kaatoi hänen mahtavimmat vihollisensa kuolleena hänen jalkainsa juureen. (Runar Schildt: Aapo, s. 34.)

18 Henkilö on ironinen toista henkilöä kohtaan: Ja koska kerran Jeesus saattoi ratsastaa aasilla, niin ei aasi mahda olla mikään helvetin elävä, vaan kunniallinen juhta, jonka pitäisi kelvata niinkin suurelle herralle kuin Aapolle. (Runar Schildt: Aapo, s. 15.) Schildt, Runar 1983: Kotiinpaluu ja muita novelleja. Suom. Ilmari Ahma. Helsinki: Love Kirjat. (Alkuteos: Hemkomsten och andra noveller, 1919.)

19 2. Rakenteellinen ironia (ironia laajempana ilmiönä), esim. kertoja ironisoituu tahtomattaan (epäluotettavuus) 3. Tilanteinen ironia Tilanne ironisoi toisen tilanteen, esim. Seitsemän veljestä -romaanin peripetiat, joissa hyvät aikeet muuttuvat katastrofeiksi (Aarne Kinnunen: Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä, 1973/1987)

20 3 tyypillistä tapaa, jolla kertoja voi olla epäluotettava 1. Minäkertojan moraalinen epäluotettavuus (poikkeava arvomaailma): Swift: Vaatimaton ehdotus, Nabokov: Lolita; Mann: Felix Krull, Korpela: Tohtori Finckelman; Kontio: Uumen; Rintala: Sissiluutnantti (veijarit, roistot) 2. Kertojan "henkinen vajavuus" (mielenterveyden häiriöt, kyvyttömyys käsitellä tunteita ym.): Korpela: Tohtori Finckelman, Ishiguro: Pitkän päivän ilta; Kontio: Uumen; Rintala: Sissiluutnantti ( narrit, hölmöt, hullut )

21 3. Kahden (tai useamman) kertojan välinen ristiriita: Fowles: The Collector; Aapeli: Siunattu hulluus; Kontio: Uumen - useat teokset sopivat useampaan ryhmään, kategoriat menevät päällekkäin - määrittelyn ongelmat: esim. moraalisen epänormaaliuden ja sairauden ero? - intentionaalisuus: missä määrin epäluotettavuus on tahallista?

22 Faktuaalisen ja moraalisen epäluotettavuuden erottaminen on hankalaa: poikkeava arvomaailma tuottaa myös vääristynyttä tietoa Tavallinen tapaus: epäl. mieskertoja käyttää kertojan valtaa kerrottuun naiseen (Lolita, Tohtori F., Sissiluutnantti, Uumen, Eeva Kilven Tamara, Häpeä) > mieskertojan ironisoituminen yleistä suomalaisessa kirjallisuudessa

23 Heterodiegeettinen epäluotettava kertoja? Yleensä heterodieg. kertojiin liitetään luotettavuus Gunther Martens (2008): Onko henkilöityminen (embodiment) välttämätöntä, jotta kertoja olisi epäluotettava? Onko kertoja epäluotettava vain siksi, että kertoja on hullu, veijari tai hölmö? Salin: ei pelkästään sen vuoksi, lisäksi tarvitaan ristiriita eli signaali, joka paljastaa kertojan diskurssin epäluotettavaksi (epäluotettavuuden signaaleista enemmän seur. luennolla)

24 Vapaa epäsuora esitys l. kertojan-henkilön diskurssi tulee lähelle kertojan epäluotettavuutta? Terence Patrick Murphy & Kelly S. Walsh: Unreliable Third Person Narrator? The Case of Katherine Mansfield (Journal of Literary Semantics 2017,46 (1): 67-85): Mansfieldin novelleissa kertojan ja henkilön diskurssin eriytymättömyys aiheuttaa voimakkaan epäluotettavuuden vaikutelman esim. novelli Kuppi teetä (1922) alkaa tällaisella tilanteella, mutta Rosemaryn viimeinen repliikki paljastaa, että ajatus on hänen:

25 Rosemary Fell ei oikeastaan ollut kaunis. Ei, häntä ei tosiaankaan voinut sanoa kauniiksi. Entä oliko hän sitten sievä? No niin, jos häntä tarkasteli piirre piirteeltä Mutta miksipä olisimme niin julmia, että hajottaisimme hänet palasiksi? [vrt. loppu:] "Philip", hän kuiskasi ja painoi Philipin pään poveaan vasten, "olenko minä kaunis? Kauneustematiikka tärkeää tulkinnan kannalta: paljastaa henkilön todelliset motiivit

26 Evert Bäckströmin tapaus Jo muutaman vuoden ajan rikoskomisario Evert Bäckström oli työskennellyt Länsi-Tukholman poliisipiirissä törkeiden väkivaltarikosten tutkinnasta vastaavan osaston päällikkönä. Se ei ollut hullumpi reviiri, ja jos alue olisi sijainnut Yhdysvalloissa, missä tavallisilla ihmisillä oli jotain sananvaltaa, Bäckström olisi totta kai ollut itseoikeutetusti kansan valitsema sheriffi. Leif GW Persson: Pinokkion nenä, 2013

27 Salinin näkemys: - Kertojan epäluotettavuus on sitä, että kertoja ironisoituu - näin ei tapahdu kertojan-henkilön diskurssissa - sen sijaan ed. tapauksissa nähdään vetäytyvä modernistinen kaikkitietävä kertoja, joka vaikenee monesta asiasta, pysyy taka-alalla ja lainaa ironisesti henkilön diskurssia; henkilö ironisoituu - on kuitenkin helppo kuvitella, millainen Bäckström olisi epäluotettavana minäkertojana

28 Heterodiegeettisen kertojan epäluotettavuus; lähteitä: Dorrit Cohnin analyysi Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novellista (Fiktion mieli 1999/2006) Jason M. Coatsin artikkeli Joseph Conradin romaanista Salainen agentti, Modernism/Modernity Vol. 20, no. 4, 2013 Gunther Martensin artikkeli teoksessa Narrative Unreliability in Twentieth-Century First-Person Novel (2008)