Kertojan epäluotettavuus

Transkriptio

1 Kertojan epäluotettavuus Johdanto Sari Salin

2 Termit unreliable narrator= epäluotettava kertoja narrative unreliability= kerronnan epäluotettavuus unreliable narration=epäluotettava kerronta implied author=sisäistekijä Wayne Clayson Booth:The Rhetoric of Fiction, 1961

3 Mitä on kertojan epäluotettavuus? silloin, kun kertojaan ei voi luottaa, kun lukija epäilee kertojan antamaa kuvaa fiktion tapahtumista tai henkilöistä, tai kun lukija ei voi jakaa kertojan arvomaailmaa, puhutaan epäluotettavasta kertojasta epäluotettavuus koskee fiktion sisäistä todellisuutta, ei sen ulkoista todellisuutta; epäluotettavuus ei siis ole yhtä kuin uskottavuus kukaan kertoja ei ole täysin epäluotettava, vaan aina osittain yleensä epäluotettavuus paljastuu lukijalle kontekstuaalisesti: >

4 Jouko Turkka: Häpeä (1994) Hän oli epämiellyttävyytensä tunnustanut ja leuhkasti hyväksynyt lihava rumilus. (S. 22.) Äänessäkin oli joku tyly molotus. Mutta pahinta oli epänaisellisuus, pyykkimuijamainen kaikenhalveksunta ja kateus. Ammottava pahantahtoinen kateus ja viha toiveikkuutta kohtaan. Proletaarinen halveksunta, tuntejaan ja tilejään yksin laskeskelevan vanhan ihmisen tympeys, ivallisuus itseään ja muita kohtaan, kierous, arkuus, julkeus, orastava ahneus, teeskentely, latteus ja pahuus ja yhteydettömyys [- -]. (S. 23.)

5 Turkan Häpeä-romaanin kuvaus naishenkilöstä: mistä on kysymys? Otteessa sellaisenaan, ilman laajempaa tekstikontekstia, ei ole ainuttakaan yksiselitteistä merkkiä siitä, että kertoja on epäluotettava (ellei sitten purkauksenomaista, hyökkäävää tunnelatausta voi pitää sellaisena). (Edes sanaa minä ei esiinny tässä kohtaa, vaikka äänessä on minäkertoja.) kysymys on kertojan tunteiden hämärtämästä käsityskyvystä, tarkoitushakuisuudesta, toisin sanoen epäluotettavuudesta, joka paljastuu vasta teoksen kokonaisuuden tuntevalle lukijalle. Lukija esim. tietää, että romaani on tyyliltään ironinen ja liioitteleva, ja kertoja on myös itseironinen.

6 Minäkertoja, homodiegeettinen kertoja, henkilökertoja melkein* kaikki epäluotettaviksi tulkitut kertojat ovat minäkertojia, ja nimenomaan homodiegeettisiä sellaisia, eli kertojia, jotka osallistuvat tarinan tapahtumiin James Phelan (Living to Tell about It, 2005) nimittää sellaisia kertojia henkilökertojiksi (character narrator) * Tutkijat ovat tunnistaneet kirjallisuudessa myös epäluotettavia heterodiegeettisiä kertojia (Cohn: Fiktion mieli 1999/2006, Jason M. Coatsin artikkeli Conradin romaanista Salainen agentti, ks. Modernism/Modernity Vol. 20, no. 4, 2013); sellaisen havaitseminen on kuitenkin erityisen vaikeaa ja vaatii tavallista enemmän tulkintaa

7 Diegeettiset tasot ja kertojat Bo Pettersson: Väinämöinen on epäluotettava kertoja (Vera Nünning (ed.) 2015) Sanoi vanha Väinämöinen: Jos vähä valehtelinki, kerran toisen kielastelin, toki mä sanoin toetki. Kalevala, 16. runo Mitä mieltä sinä olet?

8 Kertojan epäluotettavuus vs kertojan rajoittuneisuus Kaikki minäkertojat ovat subjektiivisia ja rajoittuneita verrattuina heterodiegeettisiin kertojiin (ns. kaikkitietäviin, jotka voivat kertoa mistä tahansa, esim. kuvailla toisen henkilön ajatuksia) silti kaikki minäkertojat eivät ole epäluotettavia, eikä luotettavuuden pohtiminen aina ole edes relevanttia mutta epäluotettavuuden ja rajoittuneisuuden raja saattaa olla tulkinnanvarainen

9 Millaisissa teksteissä voi olla epäluotettavia kertojia? modernistinen romaani tyypillinen; mutta vanhempia esimerkkejä on, esim. Erasmus: Tyhmyyden ylistys (1500-luvun alku), Jonathan Swift: Vaarallinen ehdotus (1729) postmodernistisessa romaanissa epäluotettavuus ei ole useinkaan mielekästä, koska postmodernistinen romaani kieltää yhden totuuden ja todellisuuden mahdollisuuden; jotta väite olisi epätosi, toisen väitteen täytyisi olla tosi Entä fantasiaromaani? Entä humoristinen romaani, esim. Arto Paasilinna?