Katja Havu. NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING Kerronta ja kognitio Emma Donoghuen romaanissa Room ja sen elokuvasovituksessa

Transkriptio

1 Katja Havu NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING Kerronta ja kognitio Emma Donoghuen romaanissa Room ja sen elokuvasovituksessa Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kirjallisuus Syyskuu 2017

2 Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Humanistinen osasto Tekijät Author Katja Havu Työn nimi Title NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING. Kerronta ja kognitio Emma Donoghuen romaanissa Room ja sen elokuvasovituksessa. Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Kirjallisuus Pro gradu -tutkielma x Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract Tutkimuskohteenani on irlantilaissyntyisen Emma Donoghuen romaani Room (2010), jonka lisäksi käytän vertailukohteena samannimistä elokuvasovitusta vuodelta Tutkielmassani keskityn tarkastelemaan lapsinäkökulmaa narratologisena keinona ja lapsen tajunnan ja todellisuuskäsityksen luomista erilaisten kerronnallisten ratkaisujen kautta. Room-teoksessa on viisivuotias monin tavoin rajoittunut mutta myös tarinaa elävöittävä lapsikertoja, minkä vuoksi nämä pohdinnan aiheet nousevat kiinnostaviksi ja keskeisiksi. Preesensissä puhuva lapsikertoja on poikkeuksellinen valinta aikuisten romaaniin. Room kertoo tarinan nuoresta äidistä ja pojasta, jotka joutuvat elämään lukitussa pihavajassa vieraan miehen vankeina. Huone on viisivuotiaalle pojalle, Jackille, ainut elinympäristö ja huoneen seinät rajaavat sisäänsä myös hänen käsityksensä maailmasta ja todellisuudesta. Ahdistava tarina välittyy lapsen mielen kautta, joka käsittelee asioita naiivimmin kuin aikuisen mieli. Tutkin kerronnallisia ja audiovisuaalisia keinoja, joilla lapsinäkökulmaa on toteutettu ja todellisuuskäsitys ja kognitio on välitetty toisaalta romaanin lukijalle ja toisaalta elokuvan katsojalle. Romaanissa keskeisin keino tähän on ensimmäisen persoonan lapsikertojan käyttämä kieli. Elokuvassa tarinaa ja näkökulmaa välitetään muillakin tavoilla kuin keskittymällä pelkästään lapsen tapaan hahmottaa maailmaa. Elokuvassa mukaan tulevat esimerkiksi voice over, musiikki, värit ja kameran paikka. Teoriapohjana käytän niin kognitiivista, klassista kuin jonkin verran retoristakin narratologiaa. Hyödynnän myös elokuvan kerronnan teoriaa ja hieman henkilöhahmo- ja adaptaatiotutkimusta. Lisäksi pohdin Room-teosta analyysissani tilan käsitteen kautta. Sivuan työssäni myös teoksen sisältämää uskonnollista symboliikkaa, joka kytkeytyy erityisesti keskeisimpiin henkilöhahmoihin. Avainsanat Keywords narratologia, kognitio, kieli, elokuva-adaptaatio, audiovisuaalisuus, tila

3 Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Humanistinen osasto Tekijät Author Katja Havu Työn nimi Title NOW I M FIVE AND I KNOW EVERYTHING. Narration and Cognition in Emma Donoghue s Novel Room and in Its Film Adaptation. Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Kirjallisuus Pro gradu -tutkielma x Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract My research subject is the novel Room (2010) written by Irish born author Emma Donoghue. Additionally I use the similarly named film adaptation Room (2015) as comparison material. In my work I focus on examining the child s point of view as a narrative technique and the creation of a child s consciousness and understanding of reality through different narrative decisions. The five-year-old child narrator of Room is constricted in many ways, yet he enlivens the story, and as a result the deliberation of these subjects become intriguing and central. The child narrator speaking in present tense is an uncommon choice in an adult s novel. Room tells a story of a young mother and her son, who are forced to live in a locked shed as captives of a strange man. For the five-year-old boy, Jack, the room is the only environment and the walls of the room limit his conception of the world and reality. The fraught story is transmitted through the child s mind, which processes things in a more naive way than an adult s mind would. I study narrative and audio-visual techniques, that carry out the child s point of view and how the cognition and understanding of reality are transmitted on one hand to the reader of the novel and on the other hand to the viewer of the film. The most essential technique in the novel to accomplish this effect is the language of the first person child narrator. In the film the transmitting of the story and the point of view are produced in multiple ways rather than focusing only on the child s way to perceive the world. In addition the film has voice over, music, colors and camera positioning to name a few examples. As the study s theoretical basis I apply cognitive, classical and some rhetoric narratology. I also make use of the study of film narration and some adaptation and character theories. Additionally I analyze Room through the concept space. I also touch upon religious symbolism in the novel, which is connected particularly to the most significant characters. Avainsanat Keywords narratology, cognition, language, film adaptation, audio-visuality, space

4 Sisällys 1. JOHDANTO Tutkimuskysymys Aineiston esittely Työn rakenne TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Lapsinäkökulma narratologiassa Lapsen kieli ja kognitio Audiovisuaaliset kerronnan keinot HUONEESEEN SULJETTU MAAILMA :n neliön koti Rutinoitunut arki Mediumit eli todellisuutta välittävät tekijät MERKITTÄVÄT HENKILÖHAHMOT ROMAANISSA JA ELOKUVASSA Henkilöhahmon teoriaa Ma Jackin äiti Old Nick paholainenko? ULKOPUOLELLA todellisuuskäsityksen murtuminen I ve seen the world and I m tired now maailman kohtaaminen Uusia Huoneita ja ihmisiä tilojen ja sivuhenkilöiden tarkastelua Has it got shrunk? Jackin hahmon kehittyminen YHTEENVETOA LÄHTEET... 93

5 1 1. JOHDANTO Tutkimuskohteenani on irlantilaissyntyisen Emma Donoghuen romaani Room (2010). Vertailukohteena sen rinnalla käytän samannimistä elokuvasovitusta vuodelta 2015, jonka Donoghue on käsikirjoittanut. Room-romaanissa kerrotaan tarina nuoresta naisesta ja hänen pojastaan, jotka joutuvat elämään lukitussa pihavajassa vieraan miehen vankeina. Nainen on siepattu ja hän on synnyttänyt poikansa vankeutensa aikana. Huone on viisivuotiaalle pojalle, Jackille, ainut elinympäristö ja huoneen seinät rajaavat sisäänsä myös hänen käsityksensä maailmasta ja todellisuudesta. Ahdistava tarina välittyy lapsen mielen kautta, joka käsittelee asioita naiivimmin kuin aikuisen mieli. Tutkielmassani keskityn tarkastelemaan lapsinäkökulmaa narratologisena keinona ja lapsen tajunnan ja todellisuuskäsityksen luomista erilaisten kerronnallisten ratkaisujen kautta. Nämä pohdinnan aiheet nousevat kiinnostaviksi ja keskeisiksi romaanin nuoren ja tavanomaisesta poikkeavan kertojan vuoksi. Jack on Room-teoksen lapsikertoja, joka on monin tavoin rajoittunut mutta samalla tarinaa elävöittävä. Preesensissä puhuva lapsikertoja on poikkeuksellinen valinta aikuisten romaaniin. Elokuvasovituksessa lapsinäkökulmaa on tuotettu eri tavalla, audiovisuaalisten keinojen kautta. Johdannossa esittelen ensin tarkemmin tutkimuskysymyksiäni ja muita keskeisiä aiheita, joita tulen pohtimaan työssäni. Tämän jälkeen esittelen tutkimuskohdettani ja sen vertailuaineistoa. Lopuksi käyn läpi, miten työni etenee ja rakentuu. 1.1 Tutkimuskysymys Emma Donoghuen romaani Room (2010) lukeutuu niihin lukuisiin fiktiivisiin romaaneihin, jotka käsittelevät vaikeita ja ahdistavia teemoja. Itsessään jo se tekee teoksesta tutkimuksen arvoisen. Room kuitenkin tekee erityisen vaikutuksen lukijaan poikkeavalla ja harvemmin käytetyllä lapsikertojalla. Ahdistavan tarinan kertomisessa hyödynnetään sitä, kuinka lapsen kognitio toimii. Kyseessä on pieni lapsi, joka ei pysty vielä näkemään maailman pahuutta aikuisen tavoin. Voisi myös ajatella, että viaton lapsi tarinan keskiössä vain voimistaa ahdistavuutta, mutta Room onnistuu käyttämään lapsen viattomuutta toisin; lapsikertoja Jack saa tarinaa seuraavan aikuisen hymyilemään, ihastelemaan lapsen tapaa kokea ja ymmärtää asioita sekä välillä jopa täysin unohtamaan, miten vaikeita teemoja tarina käsittelee. Teemoina

6 2 Donoghuen romaanissa ovat esimerkiksi traumojen ja kasvatuksen vaikutus lapsen kognitioon, perhesuhteet, lapsen tapa hahmottaa maailmaa ja kertoa siitä, eläminen eristyksissä sekä äidin rakkaus. Tärkeimmät tutkimuskysymykseni koskevat lapsinäkökulmaa: kuinka se on romaanissa tuotettu ja miten tarina sen avulla kerrotaan. Suhteessa elokuva-adaptaatioon pohdin, kuinka lapsinäkökulma on siirretty romaanista elokuvaan ja millaisia keinoja lapsen tajunnan ja todellisuuskäsityksen esittämiseen on käytetty toisaalta romaanissa ja toisaalta elokuvassa. Tutkin myös romaanissa ja elokuvassa käytettyjä kerronnan keinoja, jotka eroavat merkittävästi toisistaan. Lähestymistapani on narratologinen, ja käytän työssäni klassisen narratologian rinnalla myös retorista ja kognitiivista narratologiaa. Kognitiivinen narratologia painottuu tutkimuksessani erityisesti lapsikertojan tajunnan ja tietopohjan tarkastelussa sekä tavassa analysoida henkilöhahmoja. Tulkitsen henkilöhahmoja ihmisen kaltaisina, unohtamatta kuitenkaan tekstuaalista puolta. Tarinan sisällä fiktiiviset hahmot ovat tietenkin rakennettuja abstraktioita eivätkä ihmisiä, mutta niitä voi tutkia ihmisen kaltaisina, sillä ne on luotu ihmiskäsityksen pohjalta. (Rimmon-Kenan 1991: 45.) Nykyaikana kognitiivinen kirjallisuudentutkimus kuitenkin korostaa sitä, ettei kaunokirjallinen teksti pyri jäljittelemään mitään. Kirjallisuuden pyrkimys on pikemminkin välittää kuvaa ihmisestä ja todellisuudesta, jossa hän elää, sekä hänen paikastaan tuossa todellisuudessa. (Kajannes 2000b: 49.) Room pyrkii välittämään kuvan todellisuudesta viisivuotiaan silmin ja siitä, miten hän kokee olevansa osa todellisuutta. Viisivuotiaan Jackin todellisuuden havainnointi, tajunta ja ymmärrys ovat rajoittuneita, ja tämä on havaittavissa myös kerronnan kautta. Kieli ja kerronta mukailevat lapsen tapaa kuvata ja kokea maailmaa, ja ovat siksi erityislaatuisia ja tarkastelemisen arvoisia. Kognitiivinen näkökulma on hyödyllinen, koska pohdin Jackin oppimaa kieltä ja sen suhdetta todellisuuteen. Hannele Dufva (2000: 23) kirjoittaa, että kognitiivinen näkökulma on tarpeellinen puhuttaessa kielen oppimisesta tai pohdittaessa sitä, millaisia tietoja ja taitoja löytyy arkipäiväisten kielellisten toimintojen taustalta. Kognitiivinen lähestymistapa auttaa myös Jackin muiden kognitiivisten toimintojen, kuten ajattelun ja havaitsemisen analysoimisessa. Room-teoksen tarina rakentuu pitkälti lapsen havaitsemisen varassa, tai ainakin sellaisesta pyritään luomaan todenmukainen illuusio. Havaintoja kielellistetään ja kerronnallistetaan.

7 3 Kandidaatintutkielmassani Huoneeseen suljettu maailma. Lapsikertojan tajunta ja kieli Emma Donoghuen romaanissa Huone olen jo tutkinut romaanin lapsinäkökulmaa kerrontaa välittävänä ja todellisuutta kuvaavana tekijänä. Kandidaatintutkielmani tein romaanin suomennoksen pohjalta, mutta tässä työssä tutkin alkukielistä eli englanninkielistä teosta. Lisäksi otan mukaan elokuva-adaptaation vertailuaineistoksi alkuperäisen teoksen rinnalle. Painotan työssäni nimenomaan romaania, koska se on alkuperäisteos ja siinä lapsinäkökulma on vahvemmin näkyvissä. Mielestäni lapsinäkökulma on Room-teoksessa huomionarvoisin ja leimaavin piirre, ja siksi kiinnostavin tutkimusaihe. Elokuvassa kerronta ei rajoitu samalla tavalla lapsikertojaan kuten romaanissa. Kun romaanissa Jackia ympäröivä todellisuus selviää lukijalle vähitellen vihjeitten ja dialogin kautta, niin elokuvassa katsoja saakin suoraa informaatiota Jackin tajunnan ulkopuolelta. Elokuvallisen fiktion katsominen on samankaltainen tapahtuma kuin todellisten ihmisten toiminnan seuraaminen. Mielensisäisiä tiloja koetetaan ymmärtää ulkoista käyttäytymistä tarkkailemalla. Kirjallinen fiktio taas painottuu kertojan antamaan informaatioon. (Bacon 2000: 173.) Elokuvallinen fiktio kuitenkin välitetään tietoisesti ja harkitusti erilaisten keinojen kautta, jolloin sen seuraaminen ei ole yhtä luonnollinen tapahtuma kuin ihmisten seuraaminen tosimaailmassa. Vaikka Room-elokuvan katsoja saa enemmän suoraa, visuaalista informaatiota kuin Roomromaanin lukija, elokuvaa katsoessa jää silti enemmän tulkinnan varaa esimerkiksi hahmojen suhteen. Henry Baconin mukaan audiovisuaalinen teos voi tarjota haastavampia tulkintatilanteita kuin kirjallinen kertomus (mp.) Nähdyt asiat voi tulkita monella eri tapaa ja elokuva voi herättää monenlaisia tuntemuksia, riippuen täysin katsojasta. Bacon (2010a: 255) pitää elokuvakerrontaa myös luonnollisimpana kerronnan muotona, vaikka elokuvan tekemiseen ja esittämiseen vaaditaan edistynyttä teknologiaa. Syyksi tähän hän mainitsee ihmisruumiin luontaisen ekspressiivisyyden, joka on yhtä lailla ihmisten välisen vuorovaikutuksen lähtökohta että elokuvan kerronnan liikkeelle paneva voima. Itseilmaisu ja muiden ihmisten ymmärtäminen tapahtuu suhteessa meitä ympäröivään maailmaan. Elokuva pystyy taltioimaan ekspressiivisyyttä sekä tuottamaan analogioita ihmisen ruumiillisen maailmaan suuntautumisen ja kerronnan välille. (Mp.)

8 4 Aion myös tutkia tilan käsitettä, jota käsittelen esimerkiksi Seymour Chatmanin, Henry Baconin ja David Bordwellin tutkimusten avulla. Jackille nimenomaan erilaiset huoneet näyttäytyvät erilaisina tiloina. Käytän työssäni romaania mukaillen isolla alkukirjaimella kirjoitettua ilmaisua Huone viitatessani lukittuun pihavajaan, jonka Jack kokee kotina. Iso kirjain kuvaa Huoneen merkitysarvoa Jackille, mistä kerron tarkemmin kieltä ja kognitiota käsittelevässä luvussa 2.2. Kirjoitusasu Huone kytkeytyy siis nimenomaan Jackin näkökulmaan. Ulkomaailmassa Jackille vanha Huone vertautuu kotiin hänelle tuttuun ja turvalliseen ympäristöön ja koko häntä ympäröivään entiseen maailmaan. Uusina Huoneina tarinassa voi nähdä sairaalahuoneen Cumberlandin klinikalla, Jackin äidin huoneen lapsuudenkodissa, koko mummin ja ukin talon, tukikodin asunnon sekä laajemmin ajateltuna koko maailman, joka avautuu vanhan Huoneen eli pihavajan ulkopuolella. Pohdin myös sitä, kuinka Jack ja hänen äitinsä kokevat erilaiset tilat eri tavoilla. Jackin tapauksessa Huonetta voi ajatella myös päänsisäisenä mentaalisena tilana. Kandidaatintutkielmassani tutkin Äitiä (Ma) ja Old Nickia osana Jackin elämää. Tässä työssä aion tutkia kyseisiä henkilöhahmoja syvällisemmin. Erityisesti Jackin äidin hahmoa aion korostaa lisää. Yksi syy tähän on se, että elokuvassa äitiin on keskitytty mielestäni enemmän kuin romaanissa. Lisäksi äidin hahmon vuoksi koen elokuvan synkempänä kuin romaanin, vaikka kummastakin on toisaalta löydettävissä sama ahdistava kidnappaustarina. Elokuva pakottaa näkemään äidin reaktioita ja käytöstä suoraan, irrallaan Jackin kertovasta äänestä. Käsittelen työssäni myös Jackin isovanhempia, eli Jackin mummia, ukkia ja ukkipuolta. Heidätkin on asetettu elokuvassa tärkeämpään rooliin kuin romaanissa. Tähän yksi syy vaikuttaisi olevan se, että elokuvasta on jätetty kokonaan pois Jackin äidin veljen perhe, jonka kanssa Jack viettää myös aikaa päästyään pois huoneesta. Otan Jackin isovanhemmat ja äidin veljen perheen mukaan analyysiini, sillä heillä on merkitystä Jackin todellisuuskäsityksen muutosprosessissa ja vieraaseen ulkomaailmaan tutustumisessa ja sopeutumisessa. Erityisesti mummista tulee Jackille läheinen. Lisäksi tulen pohtimaan sekä romaanissa että elokuvassa esiintyvää uskonnollista, tarkemmin katolilaista, tematiikkaa muun analyysin lomassa. Kummastakin on löydettävissä joitakin viittauksia Raamattuun. Keskeisin yhteys Raamattuun näkyy teoksen päähahmoissa: Jack

9 5 vertautuu Jeesukseen, Äiti Neitsyt Mariaan ja Old Nick paholaiseen. Donoghue itsekin (2011) on nostanut esille ajatuksen teoksessaan tapahtuvasta Neitsyt Marian ja paholaisen välisestä taistelusta, joka johtuu nuoresta Jeesuksesta. Nimi Old Nick on englanninkielessä yksi kristinuskon nimitys paholaiselle. Romaanin suomennoksessa nimi on käännetty Vanha Kehno, joka on myös paholaisen kutsumanimi. Old Nickille ei anneta teoksessa muuta nimeä. Lisäksi Room sisältää uskonnollisia rutiineja sekä viittauksia esimerkiksi Jumalaan, Taivaaseen ja Helvettiin. Room-teoksen yhteyksiä muihin kidnappaustarinoihin voi myös pohtia, koska Room on saanut oletettavasti vaikutteita niin fiktiivisistä kuin todellisessa yhteiskunnassamme tapahtuneista kidnappaustapauksista. Teoksen ilmestyessä sitä verrattiin mediassa esimerkiksi kuuluisaan Joseph Fritzlin kidnappaus- ja insestitapaukseen. 1 Fritzl vangitsi oman 18-vuotiaan tyttärensä kellariin ja käytti tätä seksuaalisesti hyväksi monien vuosien ajan. Tytär synnytti myös lapsia, joista osa joutui elämään lukitussa kellarissa hänen kanssaan. Viihteessä ja taiteessa väkivallan representaatioita hyödynnetään muun muassa erilaisten pelkojen työstäjänä. Pelon kokemista ja siitä aiheutuvia reaktioita on helppo harjoitella viihteen ja taiteen avulla. Fiktiivinen kuvitellaan hetkellisesti todelliseksi, jolloin päästään käsiksi mieltä kuohuttaviin elämyksiin. (Bacon 2010: 156.) Koska kidnappauksia tapahtuu tiedettävästi reaalimaailmassakin, Room tarjoaa mahdollisuuden työstää pelkoja liittyen ihmisten sieppaamiseen. Tosielämässä vastaavien pelkojen kohtaaminen olisi epämiellyttävää. Sen sijaan esteettisen kokonaisuuden eli esimerkiksi romaanin tai elokuvan stimuloidessa voimakkaita tunne-elämyksiä, niiden kokeminen muuttuukin nautittavammaksi. (Mts. 159.) Valitsin Room-teoksen tutkimuskohteekseni, koska tutustuessani siihen vuosia sitten se teki minuun vaikutuksen sekä teemojensa että lapsinäkökulmansa kautta. Lapsikertoja Jackin vuoksi koin romaanin koskettavana ja sympaattisena. Poikkeuksellinen preesenskerronta lapsen kielellä kiehtoi ja oli minulle jotain uutta, mihin en ollut aiemmin törmännyt. Kandidaatintutkielmassani tutkin teosta joiltakin osin, mutta pro gradu tarjosi mahdollisuuden laajentaa ja syventää tutkimusta. 1 Fritzlin tapauksen vaikutusta Room-teokseen on käsitelty esimerkiksi The Guardian-lehden artikkelissa. ( Tarkistettu

10 6 1.2 Aineiston esittely Tutkimuskohteenani on Emma Donoghuen romaani Room (2010), jonka rinnalla käytän vertailuaineistona samannimistä elokuvasovitusta Room vuodelta Elokuva sai ilmestyessään positiivisen vastaanoton ja paljon tunnustusta. 2 Elokuvasovituksen on ohjannut Lenny Abrahamson ja käsikirjoittanut itse Emma Donoghue. Donoghue on syntyjään irlantilainen ja asuu nykyisin Kanadassa. Hän on kirjoittanut fiktiivisiä romaaneja, näytelmiä ja novelleja, sekä jonkin verran kirjallisuushistoriaa ja kaksi käsikirjoitusta. Room on hänen tunnetuin teoksensa. Room-romaani kertoo tarinan viisivuotiaasta Jackista ja hänen äidistään (Ma), jotka elävät yhdessä ainoassa huoneessa lukkojen takana. Jack ei ole koskaan nähnyt ulkomaailmaa, tai ulkopuolta (Outside), kuten he tuota Jackille vierasta ulottuvuutta nimittävät. Jackille ainoat todelliset olemassa olevat asiat löytyvät heidän huoneensa neljän seinän sisältä; olemassa on esimerkiksi vain yksi sänky ja yksi pöytä. Jackin mielestä hän ja äiti ovat todellisia, keskenään samaa maata, mutta esimerkiksi tytöt ja pojat sen sijaan eivät ole. Oikeasti he ovat huoneessa erään miehen vankeina, mutta sitä Jack ei tiedosta. Jack kutsuu miestä nimellä Old Nick. Äidille tilanne on ahdistavampi, sillä hän on viettänyt pienessä huoneessa elämästään jo kahdeksan vuotta. Jackille Huone on kuitenkin koti ja turvapaikka, mutta samalla myös koko maailma ja todellisuus. Kuva 1, 25:33: Jack ja äiti pöydän ääressä. 2 Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti Oscarin parhaan naispääosan kategoriassa. Sen ansaitsi Brie Larson, Jackin äidin näyttelijä. Myös Jackin näyttelijä Jack Tremblay on saanut useita ehdokkuuksia ja palkintoja roolistaan.

11 7 Romaani jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee Jackin ja hänen äitinsä elämää huoneessa. Tämä osa keskittyy esittelemään päivärutiineja ja pienen Jackin ymmärrystä maailmasta. Toisaalta se kertoo myös tarinaa äidin ahdistuksesta ja menneisyydestä. Toinen puolisko käsittelee pakoa pois huoneesta ja elämää sen ulkopuolella. Jackin todellisuuskäsitys murenee pikkuhiljaa ja hän kohtaa suureen haasteen; huoneen ulkopuolella avautuukin valtava maailma, ja sen käsittäminen ja siihen sopeutuminen osoittautuvat hyvin vaikeiksi asioiksi. Elokuva on uskollinen romaanin tarinalle, joskin useita muutoksia on tietenkin tehty, esimerkiksi henkilöhahmojen painotuksen suhteen. Merkittävin ero on kuitenkin tavassa kertoa tarina. Romaanin erikoisuus on tarinan välittyminen viisivuotiaan Jackin kautta: hänen näkökulmastaan ja hänen kielellään, mikä ei ole kovin yleistä aikuisten kaunokirjallisuudessa. Jack on siis romaanin minäkertoja, joka kertoo tapahtumia preesensissä. Romaanissa syntyy illuusio kerronnan ja kokemuksen samanaikaisuudesta. Elokuvassa hänen näkökulmaansa toki tuodaan paljon esiin, esimerkiksi voice over -kerronnan kautta, mutta katsoja näkee kuitenkin jatkuvasti paljon enemmän kuin Jack kykenee ymmärtämään. Romaanissa kerronta on sidottu tiukemmin Jackin rajoittuneeseen todellisuuskäsitykseen sekä lapsen tapaan hahmottaa ja kokea maailmaa. Piilotetut totuudet tarinan todellisesta todellisuudesta, lapsikertojan ulkopuolelta, välittyvät aikuislukijalle pikkuhiljaa kerronnan lomasta. Työni tarkoitus ei ole olla varsinainen adaptaatiotutkimus, vaikka tutkinkin Donoghuen tarinan siirtämistä alkuperäisteoksesta elokuvaan. Room-elokuva omaa adaptaation tunnuspiirteet, joista Linda Hutcheon puhuu teoksessaan. Sama tarina on tarkoituksellisesti ja tunnistettavasti siirretty romaanista elokuvaan ja sillä on laaja intertekstuaalinen suhde alkuteokseensa. Se on myös tulkinnallinen ja luova toteutus alkuperäistarinasta. (Hutcheon 2006: 8.) Tutkin elokuva-adaptaatiota vain tietyiltä osin, koska pääpaino on romaanilla. Siksi varsinaista adaptaatioteoriaakin käytän vain vähän. Pidän elokuva-adaptaatiota kuitenkin merkittävänä omana kokonaisuutenaan, vaikka tässä tutkielmassa en siihen niin syvällisesti paneudukaan. Linda Hutcheonin sanoja lainaten ( ) an adaptation is a derivation that is not derivative a work that is second without being secondary (mts. 9). Room-teosta voi ajatella traumafiktiona. Varsinaista traumatutkimusta en kuitenkaan työssäni tee. Kidnappauksen ja vankeuden vaikutukset näkyvät selvimmin Jackin äidissä. Jackin koh-

12 8 dalla ne näkyvät eri tavalla, koska pieni Jack ei itse tiedosta kokeneensa mitään kamalaa. Jackin silmin hänen ja äidin elämässä ahtaassa huoneessa ei ole mitään vikaa se on hänelle onnellista elämää. Jos romaanin kerronta ei olisi kietoutunut tiiviisti Jackin näkökulmaan, olisi tarina siinäkin yhtä kauhistuttava ja ahdistava kuin elokuvassa. Romaanissa lapsen viattomuus ja hänen tietämykseensä rajoittuva kerronta tekevät rankasta aiheesta aikuiselle helpommin lähestyttävän. Tapahtumien naiivi kertominen Jackin näkökulmasta tarjoaa siis synkähkön sävyiselle teokselle valoisan puolen. Lapsikertoja auttaa aikuislukijaa näkemään, että synkän tarinan voi kertoa myös sellaisesta näkökulmasta, joka saa hymyilemään. Donoghue (2011) on sanonut, ettei ole pyrkinyt luomaan varsinaiseen rikosromaanien genreen kuuluvaa teosta. Room on hänen mukaansa monitasoinen teos, jossa on yhdistelty erilaisten lajityyppien piirteitä (mp.). Romaanin lukijan on helppo lähestyä väkivaltaisia, ahdistavia ja vaikeita teemoja lapsen mielen kautta, koska eläytyessään viisivuotiaan kokemukseen pahan maailman voi hetkeksi hyljätä taka-alalle. Lukija kuitenkin käsittää, ettei lapsi ymmärrä kaikkea kuten aikuinen. Lapsi ei koe maailman pahuutta samalla tavoin. Aikuislukijalle on mieluista irrottautua hieman omasta ajatusmaailmasta ja sulautua osaksi lapsen ajatusmaailmaa. Donoghuen teoksessa lapsinäkökulman käyttö on niin hallitsevaa, että lukijan on helppo nähdä tapahtumat kuten romaanin Jack. Elokuvassa erityisesti visuaalisuus tuo mukanaan synkän sävyn. Katsoja joutuu näkemään lähes kaiken suoraan, eikä joudu samalla tavalla luomaan mielikuvia Jackin naiivin kertomuksen perusteella kuten romaanissa. Emme näe tapahtumia enää pelkästään Jackin silmin. Herääkin kysymys, miksi elokuvissa näytetään väkivaltaa ja pahuutta niin suoraan ja miksi katsojat haluavat nähdä sellaista. Vaikeita aiheita ja väkivaltaa käsitteleviä elokuvia ei tehtäisi, jos niitä ei kukaan katsoisi. Bacon (2010b: 7 8) perustelee tätä sillä, että tiedämme tapahtumien olevan kuvitteellisia kenellekään ei oikeasti satu mitään eikä rohkeuttamme ja moraaliamme koetella, sillä emme ole velvollisia puuttumaan tapahtumien kulkuun. Voimme seurata katsojina sivusta ja kokea elokuvaväkivallan kiehtovana (mp.). Vaikka katsojaa ei sidota tiukasti Jackin näkökulmaan, Jackin hahmo toki osaltaan lieventää ahdistavuutta myös elokuvassa, joka kuitenkin kokonaisuutena säilyy ahdistavampana kuin romaani. Tähän johtaa esimerkiksi visuaalisuuden mukanaan tuoma affektiivinen mimiikka. Eläydymme herkästi fiktiivisten hahmojen kokemuksiin samaan tapaan kuin todellisten ih-

13 9 misten kokemuksiin. Elokuva tehokeinoineen nostaa tämän uudelle tasolle, sillä nähdessämme toisten ilmeitä alamme jäljitellä niitä ja kokea samanlaisia tunnetiloja. (Bacon 2010a: 258.) Esimerkiksi Jackin hymyn näkeminen saa meidät helposti hymyilemään. Mieluisampaa ja kevyempää on eläytyä enemmän Jackin eleisiin ja ilmeisiin, mikä toimii eräänlaisena todellisuuden pakoiluna Omaksumme kuitenkin yhtä aikaa molempien, sekä Jackin että äidin tunnetiloja. Äidin ahdistuneisuus tarttuu siis myös. Katsojina pyrimme etääntymään omasta todellisuudestamme ja sukeltamaan fiktiivisten henkilöiden maailmaan. Elokuva pyritään luomaan rakenteeltaan usein sellaiseksi, että katsoja kokee erilaisia psykofyysisiä tiloja. Erityisen voimakas jännitetila saadaan aikaan nimenomaan fiktiivisellä väkivallalla, joka järkyttää katsojaa. (Bacon 2010b: 7 8, 120.) Room-elokuvan adaptaatiossa väkivaltainen paha hahmo on Old Nick, joka pitää nuorta naista ja tämän lasta vankeinaan. Katsojan nähdessä viattomien kärsivän herää vaistomaisesti halu nähdä oikeuden tapahtuvan ja pahaa hahmoa rangaistavan. Näin elokuva saa aikaan jännitteen, joka purkautuu hyvien ihmisten saadessa jatkaa elämäänsä rauhassa ja pahantekijän kohdatessa rangaistuksensa. Kyseessä on altruistinen rankaisemisen kaava, joka on perusta katsojassa heräävälle primitiiviselle oikeustajulle. Primitiivinen oikeustaju oikeuttaa sen, että väkivallalla saa kamppailla väkivaltaa vastaan, mutta hyväksytysti. (Mts. 121.) Room-teoksessa väkivaltaan ei vastata kuitenkaan väkivallalla vaan nokkelalla huijauksella, mutta katsojassa herää silti jonkinasteinen oikeustaju. Old Nick joutuu joka tapauksessa lopulta telkien taa. Varsinaista väkivaltaa protagonistit eivät Old Nickiä kohtaan tee, vaikka Jackin äiti on sitä joskus yrittänytkin esimerkiksi koettanut tainnuttaa Old Nickin wc-pöntön vesisäiliön kannella. Vaikeita aiheita käsittelevää fiktiota on paljon. Vaikka fiktio olisi kuinka todentuntuista tahansa, sen lukeminen tai katsominen on aina reitti toiseen, ei-todelliseen maailmaan, etäännytettyyn kontekstiin. Ihmisen on helpompi käsitellä ja omaksua tietoa vaikeista aiheista fiktion kautta. Samalla tällaiset fiktiiviset kertomukset toimivat arvokkaina työkaluina elämän ja tosimaailman prosessoimisessa. Yksinkertaistettuna fiktio auttaa käsittelemään faktoja. Myös Room osallistuu keskusteluun vaikeista aiheista, kuten kidnappauksesta, väkivallasta ja vankina olosta, ja etenkin siitä, millaista nuoren naisen ja pienen lapsen elämä kaiken sen kamaluuden keskellä on. Tutkimuskohteeni käsittelee vakavia aiheita ja teemoja, mitä pidän tärkeänä syynä teoksen tutkimiseen.

14 Työn rakenne Toinen pääluku on teoriapainotteinen. Kerron lapsinäkökulmasta narratologisena elementtinä ja tarkastelen sitä myös kerronnan kielen kannalta. Ensiksi esittelen tarkemmin näkökulman ja fokalisaation käsitteitä, joiden esittelyssä käytän apunani Seymour Chatmanin ja Shlomith Rimmon-Kenanin teoksia. He kummatkin edustavat klassista narratologiaa. Nostan myös esille ajatuksen siitä, voisiko lapsikertojan taustalta löytyä toinenkin kertojan ääni. Tätä ja Jackin kertojuuden ristiriitaisuutta pohdin tukeutuen retorisen narratologian edustajien James Phelanin ja Henrik Skov Nielsenin tutkimuksiin. Phelan pitää merkityksellisenä implisiittistä tekijää, kun Nielsen taas puhuu persoonattomasta kertojasta. Pohdin myös lapsikertojan luotettavuutta ja tietämyksen laajuutta. Esittelen myös lapsikertojalle ominaista tapaa käyttää kieltä poimien esimerkkejä tutkimusaineistostani. Lisäksi käyn läpi millaisin audiovisuaalisin keinoin näkökulmaa ja kerrontaa voidaan tuottaa elokuvassa, sekä pääpiirteittäin sitä, miten Room-teoksen ensimmäisen persoonan kerrontaa on korvattu ja muutettu romaanista elokuvaan. Elokuva-adaptaatiossa lapsinäkökulma on vain yksi kerronnan keinoista eikä Jack ole elokuvassa kertojana kuten romaanissa, vaan ennemminkin suodattimena (filter) (Chatman 1990). Suuri osa tapahtumista suodatetaan hänen näkökulmansa läpi. Elokuvan kertojuutta pohtiessani hyödynnän erityisesti Chatmanin teosta Coming to Terms. Audiovisuaalisia kerronnan keinoja käsitellessäni tuon esiin esimerkiksi David Bordwellin ja Henry Baconin ajatuksia. Teorialuvun jälkeen siirryn tarkempaan analysointiin ja tulkintaan eli siihen, kuinka Jackin todellisuuden kokeminen ja hahmottaminen välittyy lukijalle kerronnallisten keinojen kautta. Lisäksi aion pohtia sitä, kuinka teksti ohjaa lukijaa tekemään johtopäätöksiä tarinan todellisesta todellisuudesta siitä, millaisessa tilanteessa Jack ja hänen äitinsä oikeasti ovat ja millaisessa maailmassa he todella elävät. Vaikka kerronta on toisaalta rajoittunut viisivuotiaan Jackin tajuntaan ja hänen tietämykseensä todellisuudesta, lukija pystyy silti vihjeiden avulla ymmärtämään enemmän kuin lapsikertoja. Kertojana toimiva Jackin ääni siis vihjaa enemmän kuin Jackin hahmo tietää. Analyysilukuja tutkielmassa on kolme, ja ne mukailevat kronologisesti romaanin jaottelua aikaan huoneessa ja sen ulkopuolella. Romaanin rinnalla kuljetan

15 11 elokuvaversiota mukana analyysissani vertaillen ja esitellen sitä suhteessa romaaniin huomionarvoisten kohtien osalta. Kolmannessa pääluvussa käsittelen erityisesti Jackin rajoittunutta elinympäristöä ja todellisuuskäsitystä huoneessa asuessa. Kuvailen Jackin ja Jackin äidin rutinoitunutta arkea, kuten päivärutiineja, leikkejä ja Jackin kehitystä tukevia aktiviteetteja. Käsittelen huoneen tilallisuutta Henry Baconin ja David Bordwellin tilaa koskevien ajatusten avulla. Kerron myös huoneesta löytyvistä mediumeista, jotka välittävät Jackille tietoa ulkopuolisesta todellisuudesta. Pääluvussa neljä keskityn merkittäviin henkilöhahmoihin Jackin elämässä sekä heihin liittyvään symboliikkaan, johon liittyvät myös uskonnolliset viittaukset. Käyn läpi henkilöhahmojen teoriaa ja luokittelutapoja James Phelanin ja Shlomith Rimmon-Kenanin teosten avulla. Viidennessä pääluvussa keskeiseksi nousee kuvitelman ja todellisuuden välinen suhde, kun Jack kohtaa ulkopuolisen valtavan maailman ja hänen vanha todellisuuskäsityksensä rikkoutuu. Tässä luvussa analysoin erilaisia tiloja ja sivuhenkilöitä sekä sitä, kuinka Jackin hahmo kehittyy tarinan aikana. Käsitellessäni tv-haastattelua erityisenä kohtana Room-teoksessa esittelen useita mahdollisia selityksiä kertojan äänen väistymiselle. Jälkiklassista narratologiaa edustava Laura Karttunen on kirjoittanut niistä artikkelissaan, jota hyödynnän analyysissani. Kuudes ja viimeinen pääluku on yhteenvetoluku.

16 12 2. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Tässä luvussa esittelen työni teoreettisia lähtökohtia. Aluksi kerron lapsinäkökulmasta narratologiassa. Erotan toisistaan näkökulman ja fokalisaation käsitteet. Esittelen myös erilaisia ratkaisuja siihen, kuinka lapsinäkökulman ohi voidaan viestiä tarvittavaa informaatiota lukijalle. Toisessa alaluvussa pohdin Room-teoksen kerronnan kieltä ja sen yhteyttä lapsikertojan kognitioon. Kolmannessa alaluvussa keskityn elokuva-adaptaatiossa käytettyihin audiovisuaalisiin kerronnan keinoihin. Käsittelen esimerkiksi voice overeita, joissa puhuu Jackin ääni, elokuvassa käytettyä musiikkia ja sitä, kuinka kertojuus rakentuu elokuvassa. 2.1 Lapsinäkökulma narratologiassa Romaanin lapsinäkökulmaa tarkastellessani käytän teoriapohjanani narratologiaa. Klassisen narratologian puolelta hyödynnän Seymour Chatmanin ja Shlomith Rimmon-Kenanin näkemyksiä ja määrittelyjä käsitteistä näkökulma ja fokalisaatio. Hyödynnän myös retorisen narratologian puolelta James Phelanin ja Henrik Skov Nielsenin tutkimuksia. Käytän analyysini tukena Phelanin ajatuksia implisiittisen tekijän roolista kerronnassa ja Nielsenin käsitettä persoonaton kertoja (the impersonal voice of the narrative). Tarvitsen näitä käsitteitä, sillä Jackin naiivi minämuotoinen kertojahahmo ei kykene välittämään kaikkea tarinan kannalta tärkeää informaatiota. Implisiittinen tekijä ja persoonaton kertoja mahdollistavat sen, että Jackin näkökulman ulkopuolelle jäävä totuus tarinan todellisuudesta välittyy lukijoille. Teoksessa Room kaikki tapahtumat on kuvattu viisivuotiaan Jackin näkökulmasta hänen havaintojensa ja ymmärryksensä pohjalta. Lapsinäkökulma on romaanin erikoisuus, joka sekä rajoittaa että värittää sen kerrontaa. Jack toimii myös minämuotoisena kertojana koko kertomuksen ajan. Jackin kertojuuden rajoittuneisuus johtuu erityisesti kolmesta asiasta. Ensinnäkin siihen vaikuttaa Jackin ikä; hänen tietonsa ja taitonsa ovat vielä kehitysvaiheessa. Toinen vaikuttava tekijä on eläminen yhdessä huoneessa eli rajatussa fyysisessä ympäristössä. Kolmantena syynä ovat äidin opettamat asiat ja ajattelumallit, jotka ovat muokanneet Jackin maailmankuvaa ja ymmärrystä todellisuudesta.

17 13 Näkökulman käsite on laaja eikä kovin tarkkarajainen. Chatman (1978) on antanut näkökulmalle kolme erilaista määritelmää. Hän puhuu kirjaimellisesta näkökulmasta (literal point of view), kuvainnollisesta näkökulmasta (figurative point of view) ja siirretystä näkökulmasta (transferred point of view). Jackin näkökulmasta puhuessani käytän kahta ensimmäistä käsitemääritelmää. Kirjaimellinen näkökulma viittaa siihen, että tapahtumia kuvataan sen perusteella, mitä joku näkee tai havaitsee. Kuvainnollinen näkökulma taas viittaa siihen, että tarkastelemme tapahtumia jonkun maailmankatsomuksen ja ideologian kautta. (Mts ) Chatman (mts. 153) erottaa toisistaan myös kertojan äänen (narrative voice) ja näkökulman (point of view) käsitteet: ( ) point of view is the physical place or ideological situation or practical lifeorientation to which narrative events stand in relation. Voice, on the contrary, refers to the speech or other overt means through which events and existents are communicated to the audience. (Mts. 153.) Kertojan ääni on ilmaisua, kun näkökulma taas kuvaa sitä perspektiiviä, jossa ilmaisu syntyy. Ne voivat nivoutua samaan henkilöön, jolloin jokin tarinan hahmo toimii myös kertojan roolissa, kuten Jackin tapauksessa. (Mts. 153.) Room-romaanissa kummatkin, sekä perspektiivi että ilmaisu, näyttävät tapahtuvan Jackin kautta. Jack vaikuttaisi siis olevan yhtä aikaa sekä kertojan roolissa että henkilöhahmona tarinassa. Kertova ja kokeva Jack tuntuvat kuitenkin eroavan osittain toisistaan. Kokemukset esitetään selvästi viisivuotiaan Jackin näkökulmasta, mutta esimerkiksi kertojan ilmaisut tuntuvat välillä poikkeavan viisivuotiaan Jackin kielestä. Näkökulman lisäksi voisi puhua fokalisoinnin käsitteestä. Ne ovat kuitenkin keskenään eri asioita. Näkökulma on visuaalisesti painottunut, kun fokalisointi sen sijaan sisältää visuaalisen, kognitiivisen, emotionaalisen ja ideologisen alueen ja on siten laajempi käsite (Rimmon- Kenan 1991: 92). Rimmon-Kenan määrittelee fokalisoinnin (focalization) tarinan välittämiseksi jostakin tietystä perspektiivistä. Kertoja esittää sen sanallisessa muodossa. Perspektiivi voi kuitenkin olla jonkun muun kuin kertojan. (Mp.) Sen lisäksi, että Room-teoksessa on kyseessä Jackin näkökulma ja hän toimii kertojana, kertomus fokalisoituu hänen kauttaan. Fokalisoinnilla ja kertomisella, eli yksinkertaistettuna näkemisellä ja puhumisella, voi olla yhteinen agentti (mts. 93). Room-teoksessa molempien agentti on siis Jack. Lapsifokalisoija löytyy myös Henry Jamesin romaanista Mitä Maisie tiesi (What Maisie Knew, 1897). Jamesin romaanissa tapahtumia kuvataan kuusivuotiaan pikkutytön, Maisien, näkökulmasta. Erona on

18 14 kuitenkin se, ettei Maisie ole romaanin kertoja, kuten Jack. Rimmon-Kenan (mts. 95) luonnehtii fokalisoinnin ja kerronnan kuitenkin periaatteessa toisistaan erillisiksi toiminnoiksi huolimatta siitä, vaikka kyseessä olisi ensimmäisen persoonan kerronta. Keskityn Jackin kohdalla käyttämään ensisijaisesti näkökulman käsitettä, mutta puhun esimerkiksi lapsifokalisoijasta välillä romaanin yhteydessä. Fokalisoinnin käsite ei kuitenkaan sovellu tutkimaani elokuva-adaptaatioon. Mise-en-scene eli kaikki mitä kamera meille näyttää tai kuvaa ei voi olla yhden tietyn hahmon fokalisoimaa. Näemme aina enemmän ja näkemämme asiat synnyttävät meissä erilaisia ajatuksia ja tulkintoja. Bordwellin mukaan elokuvaa katsoessa tärkeämmäksi nousee tarinan sisältö kuin tapa, jolla se kerrotaan tai hänen omien sanojensa mukaan: ( ) we look through the how and concentrate on the what (2008: 111). Tietenkin kerronnan tavalla on silti vaikutusta tarinan sisällön ymmärtämiseen ja elokuvaelämykseen. Bordwell itse käyttää elokuvan kerrontaa tutkiessaan näkökulman käsitettä, mutta viittaa sillä vain henkilöhahmon optiseen ja auditiiviseen perspektiiviin, sulkien muun pois. Hänen mielestään elokuvan kohdalla näkökulman käsitettä käytetään kovin löyhästi, koska usein siihen sisällytetään esimerkiksi kerronnan tietävyys, itsetietoisuus ja kommunikatiivisuus. (1985: 60.) Romaanissa Jackin ensimmäisen persoonan kerronnan taustalta on löydettävissä myös implisiittisen tekijän vaikutus kerrottuun. James Phelan (2011) on artikkelissaan nostanut esille implisiittisen tekijän osallisuuden ja merkityksen Room-teoksen kerronnassa. Phelan (mts. 58) kritisoi artikkelissaan Chatmanin narratiivisen kommunikaation mallia, joka kuvaa tarinan välittymistä todelliselta tekijältä todelliselle lukijalle: Real author [Implied author Narrator Narratee Implied reader ] Real reader (Mts. 58) Phelan (mp.) näkee mallin puutteellisena, koska siihen ei ole otettu mukaan henkilöhahmoja tarinaa ja kerrontaa välittävinä tekijöinä. Tämän vuoksi malli vääristää narratiivisen kommunikaation havaitsemista ja vaatii kehittämistä. Huomionarvoista on, että henkilöhahmojen välinen keskustelu (character-character dialogue) on usein tapahtuman luonteensa lisäksi myös kerrontaa eli yhtäaikaisesti sekä tarinaa että diskurssia. (Mts ) Parannusehdotukseksi Phelan (mts. 66) esittää henkilöhahmojen lisäämistä malliin, minkä seurauksena syntyy ainakin kaksi kommunikaatiota välittävää kanavaa: tekijä-kertoja-yleisö ja tekijähenkilöhahmo-yleisö. Jälkimmäinen kanava on erillään tarinasta ja kanavat ovat myös vuoro-

19 15 vaikutuksessa keskenään (mp.). Phelan (mts. 66, 73) analysoi esimerkkinä katkelmaa Roomromaanista, jossa kanavien vuorovaikutuksesta syntyvä viestintätilanne on merkittävämpi ja informatiivisempi kuin se, mitä kummankin kanavan kautta viestitään erikseen. Phelan (2011: 72 73) käyttää tiettyä katkelmaa, jossa Old Nick eli mies, jonka vankeina Jack ja hänen äitinsä ovat, tulee yöllä käymään. Jack tuntee mustasukkaisuutta Old Nickin ja äidin maatessa samassa sängyssä ja pelkää äidin imettävän Old Nickia. Mustasukkaisuuden seurauksena Jack käynnistää kauko-ohjattavan Jeepin ja se putoaa hyllyn päältä Old Nickin niskaan. Tapahtuneesta saa alkunsa seuraava tilanne ja keskustelu: SMASHSHSHSHSHSH. Old Nick roaring like I never heard him, something about Jesus but it wasn t Baby Jesus that did it, it was me. Lamp s on, light s banging in the slats at me, my eyes squeeze shut. I wriggle back and pull Blanket over my face. He s shouting, What are you trying to pull? Ma sounds all wobbly, she says, What, what? Did you have a bad dream? I m biting Blanket, soft like gray bread in my mouth. Did you try something? Did you? His voice goes downer. Because I told you before, it s on your head if I was asleep. Ma s talking in a squashed tiny voice. Please look, look, it was the stupid jeep that rolled off the shelf. Jeep s not a stupid. I m sorry, Ma s saying. I m so sorry, I should have put it somewhere it wouldn t fall. I m really really totally OK. Look, let s turn the light off Nah, says Old Nick, I m done. (R, 60 61) Phelan (2011: 71) korostaa implisiittisen tekijän johtavaa ja merkityksellistä asemaa kertovassa kommunikaatiossa ja sen välittämisessä. Valitsemassaan kohtauksessa hän näkee ennen kaikkea implisiittisen tekijän viestivän meille asioita sellaisia, joita yksikään kohtauksen hahmo, edes Jack, ei pysty meille kertomaan. Lukija ymmärtää implisiittisen tekijän avulla Old Nickin kuristavan äitiä. Jack ei pysty kertomaan tätä itse suoraan tai tulkitsemaan tilan-

20 16 netta luotettavasti, koska ei näe tilannetta komerosta. Lukija pystyy tulkitsemaan todellisen tilanteen implisiittisen tekijän vihjeitten avulla, jotka syntyvät rinnastettaessa Jackin kuulema äidin äänen sävy ja keskustelu äidin ja Old Nickin välillä. Yhdistämällä toisiinsa Jackin naiivin esitystavan ja Old Nickin ja äidin välisen valtadynamiikan paljastuu totuus äitiä sekä Jackia ympäröivästä synkästä todellisuudesta, jonka äiti haluaa pitää Jackilta salassa. (Mts. 73.) Phelanin analyysi tuo siis hyvin esiin sen, että käytettäessä Jackin näkökulmaa kerronnassa tarvitaan siihen kuitenkin jotakin lisää, jotta lukija voi ymmärtää kaiken sisällön mahdollisimman kattavasti. Jackilla on kohtauksessa peitto silmillään, mutta hänelle jää silti tunne, että Old Nick on tehnyt äidin kaulaan ilmestyneet punertavat jäljet sormillaan. Tämä tulee ilmi Jackin pohtiessa tapahtunutta seuraavana päivänä: The marks on her neck are like when I m painting with beet juice. I think the marks are Old Nick s fingerprints. (R, 69.) Jackilla on siis epäilyksiä, mutta hän ei silti ymmärrä, mitä kuristaminen on. Kuva 2, 23:17. Jack koskettaa nukkuvan äidin kaulalle ilmestynyttä mustelmaa. Samankaltainen kuristustilanne tapahtuu pian uudelleen. Tällä kertaa Jack hiipii komerosta Old Nickin takin luo Old Nickin ja äidin nukkuessa, koska on nähnyt Old Nickin kädessä tikkarin ja tietää tämän laittaneen sen takkinsa taskuun. Utelias Jack meneekin samalla katsomaan, miltä nukkuva Old Nick näyttää läheltä. Old Nick herää Jackin läsnäoloon ja tervehtii, minkä seurauksena äiti havahtuu ja alkaa huutaa ja huitoa, jottei Old Nick koskisi Jackiin. Old Nick suuttuu ja kuristaa jälleen äitiä, mutta tähän mennessä Jack on jo juossut takaisin komeroon eikä näe tilannetta. Jackin kuuleman perusteella voi kuitenkin taas päätellä, mitä tapahtuu: Then her voice gets blurry. ( ) Ma is going mmmmmmm instead of words. ( ) I hear her breath all scratchy. (R, 92.) Edellä mainitut kohtaukset on elokuvasovituksessa yhdistetty. Kuristamista Jack ei näe myöskään elokuvassa, koska hän juoksee karkuun komeroonsa ja peittää silmänsä peitolla. Vaate-

21 17 komero on myös sijoitettu siten, ettei oven säleiden välistä ole mahdollista nähdä sänkyyn. Elokuvassa kuristustilanteen näkee kuitenkin katsoja. Implisiittisen tekijän viesti on ilmeisen suora toisin kuin romaanissa, sillä elokuvan kertojalle on annettu lupa näyttää Old Nickin raju reagointi. Tilanteen näkeminen herättää katsojassa voimakkaita tunteita. Toisaalta pelkkä kohtauksen kuuleminen Jackin näkökulmasta olisi jo riittävän vaikuttava keino, ellei jopa vaikuttavampi. Henry Bacon (2000: 145) kirjoittaa, että elokuvalla on otostilan kautta mahdollisuus näyttää kuvatusta maailmasta tietty osa ja tietyt tapahtumat rajaamalla ne konkreettisesti ruudulle. Hän kuitenkin huomauttaa, että jos jotkut asiat jätetään tarkoituksella näyttämättä ja ne sijoitetaan kuvan ulkopuolelle, se voi olla tehokeinona toimivampi kuin näyttäminen (mp.). Room-elokuvaversiossa kuristuskohtauksesta tulisi ahdistavampi, jos sitä ei näytettäisi. Katsoja asetettaisiin Jackin kanssa koko kohtauksen ajaksi sokkona komeroon. Katsoja joutuisi miettimään kuulemiensa äänien perusteella kahta asiaa: millaiselta kuristuskohtaus todella näyttää sekä millaisia kauhukuvia säikähtäneen Jackin mielessä syntyy. Bacon näkee tapahtumien näyttämättä jättämisen keinona johdatella katsojaa rakentamaan mielessään toimintaa, tilaa ja aikaa. Näiden konstruointi tapahtuisi nimenomaan ohi otoksissa eksplisiittisesti esitetyn materiaalin. (Mp.) Näemme kuitenkin jälkikäteen Jackin reaktioita väkivallan jälkiin eli mustelmiin (kuva 2). Bacon viittaa Stephen Princen Hollywood-väkivallan esittämisen käytäntöihin, joista yksi on indeksisyys. Indeksisessä ilmaisussa väkivallan esittäminen toteutetaan näyttämällä väkivallan vaikutuksia. Variantti tästä on esitellä reaktioita noihin vaikutuksiin tai väkivaltaan ylipäätänsä. (Bacon 2010b: 131.) Jackin ihmetyksensekainen huolestuneisuus äidistä ja tämän mustelmista tehoaa katsojaan ja saa aikaan entistä ikävämmän olon. Jackia voisi kuvata osittain epäluotettavaksi kertojaksi. Seymour Chatmanin (1978: 149) mukaan epäluotettavan kertojan voi tunnistaa kertojan ja teoksen implisiittisen tekijän arvojen keskinäisestä ristiriitaisuudesta. Lukijoista epäluotettava kertoja voi tuntua epärehelliseltä tai hänen pätevyytensä kertoa todellinen versio tapahtumista herättää epäilyksiä (mts. 149). Jack ei ole kertojana epärehellinen, mutta rajoittunut hän sen sijaan on. Rimmon-Kenan (1991: 128) nimeää syiksi kertojan epäluotettavuuteen juuri kertojan rajoittuneisuuden sekä arvomaailman ongelmallisuuden ja asianosaisuuden tarinaan. Nämä syyt nousevat esiin erityisesti nuoren kertojan kohdalla (mp.). Ensimmäisen persoonan kertojana Jack kuvaa tapahtumia

22 18 vain omasta näkökulmastaan ja osana tarinan tapahtumia. Hänen epäluotettavuutensa on siis tahatonta eikä tarkoituksellinen keino esittää valheellista tietoa. Jackin kertoma on lapsen kertomaa, naiivia siihen suhtautuu vaistomaisesti hieman epäluuloisesti. Lisäksi voi havahtua pohtimaan, mikä tapahtumien kuvaamisen totuusarvo on, vaikka toisaalta lapsen kertoma on usein rehellistä ja totta ainakin lapsen omasta mielestä. Rajoittuneen ymmärryksen ja tietämyksen vuoksi Jackin kertomasta välittyy erilainen kuva kuin esimerkiksi silloin, jos kyseessä olisi tarinan ulkopuolella oleva kaikkitietävä kertoja. Erona rajoittuneeseen lapsikertojaan kaikkitietävä kertoja ymmärtäisi todellisuuden ja tapahtumat myös romaanin aikuisten henkilöhahmojen näkökulmasta. Jack on siis ehdottoman rehellinen lapsihahmo, mutta kykenemätön kuvaamaan todellisuutta ja aikuismaailmaa todenmukaisesti. James Phelan pitää epäluotettavana kerrontana myös tilannetta, jossa teoksen yleisö saa enemmän tietoa henkilöhahmon kerronnasta kuin henkilöhahmo itse. Kyseessä on siis tilanne, jossa henkilöhahmo ei itse tiedosta kaikkea, mitä yleisölleen välittää. (Phelan 2005: 33.) Tämä pätee Jackin kerrontaan, koska aikuislukija ymmärtää enemmän lapsen kertomasta kuin lapsikertoja itse. Phelan määrittelee myös kuusi epäluotettavuuden tyyppiä: misreporting, misreading, misregarding, underreporting, underreading ja underregarding. Nostan näistä esille kaksi, jotka kaikista parhaiten sopivat Jackin hahmoon. Kun henkilöhahmo raportoi asioita virheellisesti (misreporting) on kyse epäluotettavuudesta esimerkiksi hahmojen, tapahtumien ja faktojen suhteen. Se johtuu tavallisesti henkilöhahmon tietämyksen puutteesta tai arvojen väärinymmärtämisestä. (Mts. 51.) Tällaista epäluotettavuutta Jackissa esiintyy läpi romaanin. Myös underreading sopii Jackiin. Sitäkin aiheuttaa tietämyksen puute ja lisäksi rajoittunut näkökulma, jotka molemmat toteutuvat Jackin kohdalla. Nämä tekijät saavat aikaan sen, että tulkinnat muista hahmoista, tilanteista ja tapahtumista ovat vajavaisia. (Mts. 52.) Kerronnassa syntyy kuitenkin tietynlaista ristiriitaa, sillä Jack on tavallaan asetettu myös kaikkitietävän kertojan muottiin. Jack kertoo esimerkiksi äidin käytöksestä ja ajatuksista ikään kuin pääsisi tämän pään sisälle, vaikka näinhän asia ei ole. Tämä tosin johtuu vahvasti siitä, että Jackin hahmo luottaa omiin havaintoihinsa ja niitten avulla tehtyihin päätelmiin. Jack ajattelee esimerkiksi tv-haastattelun aikana äidin unohtaneen hänen olevan paikalla, koska äiti ei katso häneen päin.

23 19 Ristiriitaisuus tulee esille myös silloin, kun äiti korjaa Jackin puhetta tai Jack kysyy jonkin sanan merkitystä. Aluksi Jack lausuu jonkin sanan väärin, mutta pystyy kuitenkin kerronnassa välittämään sanan oikean muodon lukijalle, vaikkei sitä heti itse oppisikaan ääntämään tai hahmottamaan. Samoin käy Jackille vielä tuntemattomien verbimuotojen kanssa. Yksi esimerkki tästä löytyy romaanin kohdasta, jossa Jack arvelee Old Nickin hankkivan äidin särkylääkkeet television sairaalaohjelmasta eli Jackin sanoin sairaalaplaneetalta, the medical planet : ( ) He actually goes in TV. That s where he got our killers in a store and brung them here. (R, 72.) Tämän jälkeen äiti korjaa Jackin lausuntaa: Brought says Ma, standing up. Brought, not brung ( ). (R, 72.) Kun otetaan huomioon, että kertojana on Jack itse, hän ei välttämättä osaisi kopioida ja välittää oikein äidin lausumaa ja korjaamaa sanaa brought, jonka hän todennäköisesti kuulee vasta ensimmäistä kertaa. Samanlainen tilanne toistuu myöhemmin ulkomaailmassa, mikä osoittaa, että Jack ei ole edelleenkään oppinut sanomaan brought. Jackilla on siis vielä puutteellinen ja kehitysvaiheessa oleva sanavarasto. Toisaalta hän kertojana kuitenkin pystyy välittämään lukijalle hyvin selkeästi äidin puhetta ja sitä kautta äidin ajatuksia, ilman kompleksisten ja vieraiden ilmausten ihmettelyä. Etenkin suoran esityksen eli sitaatein merkityn puheen esitys Room-teoksen kerronnassa herättää pohtimaan, onko toisten puheen suora ja oikeakielinen kopiointi Jackin kertomaa laisinkaan. Jackin vajavainen kielellinen kompetenssi ja virheettömät puhetta esittävät sitaatit eivät tunnu asettuvan saman kertojan suuhun. Henrik Skov Nielsen (2004) on löytänyt tälle ongelmalle eräänlaisen ratkaisun artikkelissaan. Hänen keskeinen pohdintansa kohde ovat kertovan minän eli kertojapäähenkilön lauseet, jotka eivät tunnu olevan hänen itsensä esittämiä, vaikka ne on kerrottu hänen puhetyylinsä ja tietämyksensä kautta. Lukijat ovat taipuvaisia mieltämään kokevan ja kertovan minän yleensä yhdeksi ja samaksi persoonaksi, vaikka kerronta välillä poikkeaisi hieman kertovan minän kielestä. (Mts. 136, 138.) Myöskään Jackin kohdalla ei tule välttämättä kyseenalaistettua hänen kuulemansa puheen poikkeavan virheetöntä esittämistä verrattuna hänen omaan kertojan kieleensä. Nielsen (2004: 139) on kehittänyt käsitteen persoonaton kertoja (the impersonal voice of the narrative) kuvaamaan kertovaa ääntä, joka pystyy kertomaan asioita samalla tavoin kuin ensimmäisen persoonan kertojapäähenkilö, muttei kuitenkaan ole hänen äänensä. Persoonatto-

24 20 man kertojan ääni ei siis kuulu kertovalle eikä kokevalle minälle. Persoonaton kertoja pystyy sanomaan ne asiat, joita kertova minä ei kykene kertomaan. (Mp.) Jackin tapauksessa tällaisia asioita ovat esimerkiksi muiden ihmisten väliset dialogit, joiden täydelliseen esittämiseen Jackin sanavarasto ei ole riittävä. Laura Karttunen (2010: 243) muistuttaa kuitenkin, että suoralla esityksellä pyritään luomaan välittömyyden illuusio. Tällöin se toimii myös kaunokirjallisena konventiona. Lukijat ovat taipuvaisia luottamaan suoran esityksen tarjoamaan informaatioon eli uskomaan, että niin on fiktiivisessä maailmassa todella sanottu. Puheen jäljittely voi kuitenkin sisältää vääristynyttä tietoa. (Mts. 220, 243.) 2.2 Lapsen kieli ja kognitio Lapsen ajattelu ja maailmanhahmotus tulevat romaanissa esille juuri kerronnan kielen kautta. Kieli on yksi osa kognitiivista 3 toimintaa eli tiedonkäsittelyä yhdessä esimerkiksi muistin, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden ja ajattelun kanssa. Näitä kaikkia tarvitaan, jotta on mahdollista sopeutua ympäröivään maailmaan. (Kalakoski ym. 2005: 10, 12.) Tietämisen voi ajatella tapahtumaketjuna, jonka rakenteet ovat muuttuvia; kokemukset ja uuden tiedon omaksuminen tarkentavat ja muokkaavat aiempaa tietämistä (Kajannes 2000a: 14 15). Tiedon karttumisen prosessia voi seurata myös Jackin kohdalla, kun hän siirtyy pienen todellisuutensa ulkopuolelle Huoneesta paon jälkeen. Room-romaanissa kerronnan kieli mukailee hyvin selvästi lapsenomaista puhetta ja osin vielä kehittymätöntä kykyä käyttää kieltä. Kieli onkin läpi teoksen puhetta mukailevaa kirjakielisen kerronnan sijaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että se on kaunokirjallista tekstiä eli joka tapauksessa kirjallisesti esitettyä. Jackin ajatuksia kuvatessa kieli pysyy samanlaisena kuin Jackin hahmon ollessa äänessä puheen kautta. Kerronnan tyyli korostaa lapsikertojan tapaa ja kykyä käyttää kieltä sekä omaksua tietoa maailmasta. Yhdessä kerronta ja kieli tukevat Jackin tapaa jäsentää, kuvata ja ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Katariina Kajannes (mts ) on tiivistänyt kielen osuuden tiedonkäsittelyssä ja maailman hahmotuksessa näin: 3 Sana kognitio tulee latinan sanasta cognitio eli tieto (Kalakoski ym. 2005: 12).

25 21 Kieli helpottaa ja täsmentää asioiden ilmaisemista se auttaa jakamaan kokemuksia ja tietoja. Siten se laajentaa ihmisen kognitiivista kenttää ja hänen maailmaansa. Kieli on perusasia ihmisen ja maailman suhteessa. (Mp.) Jackin lapselle tyypillistä ja osin hyvinkin persoonallista kieltä määrittää vahvasti hänen kasvatuksensa ja rajattu todellisuuteensa. Voidaan kuitenkin ajatella, että Jackilla kielen tuntemus on laajempaa kuin tietämys todellisuudesta. Kieltä Jack omaksuu pääasiassa äidiltään, kirjoista ja televisiosta. Näiden kautta hän on oppinut paljon sanastoa, jota hän ei pienen huoneen sisällä varsinaisesti tarvitse eihän esimerkiksi kaikkia kirjoissa kerrottuja asioita ole oikeasti olemassa. Sanasto osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi todellisuuden laajentuessa. Oman elämän lähtökohdat ja perspektiivi eli kuullut, koetut ja nähdyt asiat määrittävät siis henkilökohtaisia kielenkäyttötapoja. Kielitieto ja -taito syntyvät muun elämän pohjalta, vuorovaikutuksessa sen kanssa. Yksilön oma kieli rakentuu hänen kohtaamiensa diskursiivisten käytänteiden, puhetapojen ja eri kielien vaikutuksesta. Ymmärtääkseen ja tutkiakseen kieltä ja kognitiota tulee huomioida niiden kehityshistoria. (Dufva 2000: ) Jackin hahmon kohdalla se on erityisen tärkeää, sillä hänen historiansa on poikkeuksellinen. Viisivuotiaan Jackin sanavarasto on vielä vajavainen, ja ongelmia esiintyy esimerkiksi sanojen taivutuksessa, ymmärryksessä ja artikkelien käytössä. Jackin kielelle on ominaista erikoisten sanamuotojen käyttö sekä itse keksityt vastineet sanoille. Esimerkiksi taivuttaessa adjektiivia nopea Jack sanoo fasterer eikä faster. Nukahtaa-verbille Jackille on kokonaan oma termi: We try a nap but we can t switch off (R, 164). Elokuvassa Jack yrittää jopa herättää äidin television kaukosäätimellä. Lisäksi nähdessään uusia asioita ja tilanteita ulkomaailmassa Jack nimeää niitä omalla tavallaan. Tietyt objektit ja asiat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, esimerkiksi Bed. Isolla alkukirjaimella viitataan siihen, että Jackin todellisuudessa on olemassa vain yksi sänky, joka löytyy huoneen sisäpuolelta. Iso kirjain tarvitaan myös siitä syystä, että Jack ei käytä artikkelia the puhuessaan tietystä Huoneen objektista. Jackin näkökulman painottumisen vuoksi käytän työssäni usein kirjoitusasua Huone viitatessani pihavajaan, jossa Jack on elänyt elämänsä ensimmäiset viisi vuotta. Huone on Jackille erityinen paikka, joten se kirjoitetaan yhtälailla isolla alkukirjaimella. Mielenkiintoista on myös se, että Jack puhuu useista objekteista pronomineilla he ja she. Esimerkiksi keinutuoli, vaatekomero ja kasvi ovat hänen mielestään

26 22 naispuolisia, kun taas hänen lempilusikkansa on miespuolinen. On ymmärrettävää, että leikkiikäinen lapsi pyrkii elollistamaan erilaisia elottomia tavaroita kuten leluja. Jackilla taipumus elollistamiseen yltää myös huonekaluihin ja käyttötavaroihin. Vilkas mielikuvitus ja ystävien ja lelujen puute vaikuttaisi johtaneen siihen, että Jack pitää leluinaan tai jopa leikkikavereinaan ja mielikuvitusystävinään huoneesta löytyviä vähäisiäkin asioita. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, millä perusteella Jack kertoo tietyistä objekteista pronominilla she ja toisista pronominilla he. Elokuvassa merkityksellisistä objekteista puhuminen selviää joko kontekstista päättelemällä, dialogista tai Jackin äänenpainosta. Artikkeleita Jack käyttää harvoin. Jackilla ja hänen äidillään on myös joukko tiettyjä leikkejä, joita he säännöllisesti leikkivät yhdessä. Jokaiselle leikille on oma nimensä, joka kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, esimerkiksi Scream eli kiljumisleikki ja Hym eli laulujen hyräilyleikki. Leikkejä määrittää jo niiden nimi itsessäänkin, joka kertoo, minkälainen leikki on kyseessä. Iso alkukirjain on niissäkin haluttu korostamaan ainutlaatuisuutta ja merkitysarvoa. Ison alkukirjaimen käyttö on siis lukijoille merkki siitä, mitä kyseiset käsitteet ja niiden viittauskohteet Jackille merkitsevät, ja miten voimakas merkitys on. Ne ovat Jackille tärkeitä, ja jos niitä ei olisi, se tuntuisi Jackista oudolta. Ne ovat kiinteä osa hänen kotiaan. Jackille siis esimerkiksi käsite pöytä on merkinnyt yhtä tiettyä pöytää. Käsitettä voi kutsua muistiedustukseksi, joka pitää sisällään useita jollain tapaa samaan luokkaan kuuluvia asioita. Esimerkiksi käsite tuoli kuvaa esineitä, joilla voi istua, ja tuoleja voi olla monenlaisia. (Kalakoski ym. 2005: 111.) Jackilla monet esineitä koskevat käsitteet eivät kuvaa joukkoja, vaan yksittäisiä objekteja. Myöhemmin ulkomaailmassa Jackin tottumuksia ja todellisuuskäsitystä sekoittaa se, että samankaltaisia ja - nimisiä huonekaluja alkaa olla joka puolella. Sanojen kirjoitusasu alkaakin muuttua sen mukaan, onko kyse esimerkiksi huoneessa olleesta Pöydästä vai jostain muusta pöydästä ulkomaailmassa. Tästä esimerkki on seuraava katkelma, jossa Jack juttelee mumminsa kanssa: [Jack] Yeah, I climb on Table and on our chairs and on Bed thousands of times. [Jackin mummi] Not on my table, mister. I meant in Room. (R, 324.) Erityistä isojen alkukirjainten käytössä on lisäksi se, että äiti eli Ma kirjoitetaan isolla. Se korostaa ensinnäkin äidin äärimmäistä tärkeyttä Jackille, mutta myös muita asioita. Nimitys Ma rinnastetaan teoksessa äidin kutsuma- ja erisnimeksi. Jack on kuullut oikean nimen,

27 23 mutta hän kutsuu sitä äidin toiseksi nimeksi (other name). Koska Jackin näkökulma hallitsee kerrontaa, muuta nimeä ei ole tarpeen käyttää. Äidin oikea nimi tekisi hänestä Jackille jonkun muun, vieraan. Oikea nimi on siis tietoisesti jätetty kokonaan mainitsematta, korostaen sen merkityksettömyyttä Jackille. Myös elokuvassa äiti on Jackille Ma, mutta äidin oikea nimi, Joy Newsome, tuodaan kuitenkin esille. Äidin hahmoa on korostettu elokuvassa, joten oikean nimen käyttäminen ei yllätä. Lisäksi elokuvan tekeminen olisi haastavaa, jos ihmisillä ei olisi nimeä, jolla puhutella toista. Elokuva on luonteeltaan erilainen siinä ei ole haluttu sulkea Jackin ja katsojan korvia nimeä lausuttaessa. Esimerkiksi Jackin mummi puhuttelee tytärtään tämän oikealla nimellä. Jackin kuulemia ääniä kuvataan romaanissa onomatopoeettisilla ilmauksilla. Jack käyttää ääniä mukailevia sanoja esimerkiksi kohdassa, jossa äiti ja Jack leikkivät orkesterileikkiä kokeillen, millaisia ääniä tavaroista lähtee: I drum on Table and Ma goes knock knock on the legs of Bed, then floomf floomf on the pillows, I use a fork and spoon on Door ding ding and our toes go bam on Stove, but my favorite is stomping on the pedal of Trash because that pops his lid open with a bing. (R, 20.) Jackille äänten kuvaaminen on helpointa koettamalla matkia niitä mahdollisimman osuvasti. Hänellä ei ole vielä käsitteitä kaikille asioille, joten hän kuvailee ja pyrkii selittämään niitä aistihavaintojensa kautta. Ääniä jäljittelevät ilmaukset tekevät kielestä myös eläväisemmän. Jackin kieli on myös pitkälti tajunnanvirtamaista, mikä on lapselle hyvin tyypillistä. Etenkin silloin, kun Jack on erityisen innoissaan tai peloissaan, kieli polveilee ja pomppii monien eri ajatusten välillä. Tajunnanvirtamaisuus näkyy esimerkiksi siten, että Jackin kertoessa yhdestä asiasta tulee hänelle siitä mieleen toinen, ja näin kerronta hyppää asiasta toiseen. Etenkin uusien ja kummallisten asioiden herättämät assosiaatiot muokkaavat kieltä tajunnanvirtamaiseksi. Esimerkiksi Jackin joutuessa ensimmäistä kertaa ulkomaailmaan hän on peloissaan ja ihmeissään, minkä vuoksi kerronnan kieli muuttuu paikka paikoin hyvin polveilevaksi. Tämä näkyy hyvin seuraavassa katkelmassa, jossa Jack on päässyt pakoon Old Nickin lava-autosta ja etsii jotakuta, jolta pyytää apua: The ground breaks my feet smash my knee hits me in the face but I m running running running, where s Somebody, Ma said to scream to a somebody or a car or a lighted house, I see a car but dark inside and anyway nothing comes out of my mouth that s full of my hair but I keep running GingerJack be nimble be quick. (R, 175.)

28 24 Katkelmasta huomaa sen, että kielen tajunnanvirtamaisuus voi tehdä romaanin virkkeistä erittäin pitkiä ja monimutkaisia. Toisiaan seuraavien ajatusten ahtaminen yhteen virkkeeseen tekee kerronnasta nopeatempoista ja mukailee taitavasti pienen Jackin pelkoa ja paniikkia. Kielestä voi jopa aistia Jackin hengästyneisyyden ja nopean sydämen sykkeen. Elokuvassa sama kohtaus on esitetty lähinnä audiovisuaalisin keinoin: sekavilla ja vaimentuneilla äänillä, kameran heilumisella ja kuvan epäselvyytenä, hengästymisen äänellä, pelokkaalla katseella ja kompuroinnilla. Elokuvassa lapsen kielellinen ilmaisu on siis korvattu usein audiovisuaalisilla kerronnan keinoilla, joista puhun lisää seuraavassa alaluvussa. Katkelman lopussa on ote Jackin tuntemasta lorusta Jack Be Nimble. Erilaisia loruja esiintyy romaanissa muutenkin, ja monia niistä toistetaan useita kertoja tarinan aikana. Kerronnan kieleen niillä on vaikutusta erityisesti juuri sen vuoksi, että Jack käyttää niitä osana ajatuksiaan ja kerrontaansa tapahtumista. Ne ovat yksi tapa Jackille ilmaista itseään ja jäsentää maailmaa. GingerJack rinnastuu Jackin mielessä häneen itseensä, koska lorun hahmolla on sama nimi kuin hänellä. Loru kertoo urheasta karkuun juoksevasta Piparkakku-Jackista, joten lorun osat kerronnan lomassa viittaavat siihen, että Jack kerää lorun avulla rohkeutta ja pyrkii olemaan kuin GingerJack. Jack on myös tajunnut äidin muuntelevan muiden lorujen sanoja siten, että niissä seikkaileva henkilö on nimeltään Jack: There s Jackie Wackie pudding and pie, but when I figured out to read I saw it s actually Georgie Porgie. Ma changed it to fit me ( ). Same with Jack, Jack, the piper s son ( ). (R, 41.) Myös näissä loruissa päähenkilö juoksee jossain vaiheessa karkuun. Vaikuttaa siltä, että äiti on jo pitkään yrittänyt hivuttaa Jackin mieleen ajatusta pakenemisesta. Lisäksi romaanissa mainitaan nimeltä satu GulliJack in Lilliput, joka viittaa suoraan Jonathan Swiftin satiiriin Gulliver s Travels, josta on olemassa myös lapsille suunnattuja versioita. Jälleen äiti on kuitenkin muuttanut tarinan päähenkilön nimeä. Jackin pohtiessa tapahtuvia ja tapahtuneita asioita hän kertoo niistä lukijoille välillä ikään kuin tarinan muodossa. Yksi esimerkki tarinamaisesta kerronnasta on sanalla then alkavien lauseiden käyttö: Then I do a huge burp. Then we go back to sleep. (R, 224.) Maria Mäkelän (2011: 261) mukaan ihmismielen taipumus luoda kokemustensa ja oletustensa perusteella kertomuksia on juuri se tapa, jolla kognitiivinen narratologia olettaa ihmismielen menettelevän. Erityisen luontaista sen voi nähdä olevan lapselle. Samalla, kun Jack kertoo romaanissa

29 25 omaa tarinaansa, lukijoille välittyy tulkittavaksi toinenkin kertomus tarina äidistä ja kidnappauksesta. Donoghuen romaanin voi nähdä tavoittelevan kahta luonnollista kerronnallista päämäärää. Ensimmäisen voi määritellä illuusioksi päästä sisälle toisen ihmisen kokemukseen. Toisen voi nähdä kertovan minän tavoitteena välittää mahdollisimman täydellinen kokonaisuus kokemastaan eli tietoisesti rakennettu eheä kertomus. (Mts. 263.) Donoghuen teoksessa kertovan minän eli Jackin apuna eheää kertomusta tuottaa siis myös jokin Jackin taustalla puhuva ääni. Kerronnan kielessä on havaittavissa sanoja, jotka Jack esittää ominaan, mutta jotka kuulostavat hieman pikkuvanhalta hänen suuhunsa. Ne eivät vaikuta istuvan täysin hänen kielenkäyttönsä raameihin. Tällainen on esimerkiksi ilmaisu: That s ridiculous, Ma was never in Outside (R, 104). Sanassa ridiculous on omanlaisensa, ehkä kyseenalaistava sävy. On epätodennäköistä, että tällaiset tilanteesta riippuvaiset ja tietyn sävyiset sanat esiintyisivät Jackin käyttäminä oikeassa kontekstissa. Tästä nousee esiin mahdollisuus, voisiko kertova Jack ollakin vanhempi kuin viisivuotias ja siten kielenkäyttäjänä jo vähän kypsempi. Yrittäessään palata viisivuotiaan näkökulmaan erikoisten sanojen käyttö olisi vanhemmalle Jackille tahatonta ja luonnollista. Tässä kohtaa on tarpeen viitata myös James Phelanin retoriseen lähestymistapaan henkilöhahmojen kerronnassa. Hän antaa teoksessaan Living to Tell about It useita esimerkkejä nuoren kertojahahmon käytöstä, joissa esiintyy ristiriitoja. Esimerkiksi Frank Mc- Courtin teoksessa Angela s Ashes käytetään lapsen perspektiiviä kerronnassa. Kuusivuotias kertoja kuitenkin osoittaa tietävänsä yhtä paljon kuin aikuishahmot, joita hän tarkkailee. Kyseisessä katkelmassa lapsikertoja vaikuttaakin saavan hetkeksi käyttöönsä aikuisten tiedot ja ymmärryksen. Lisäksi Phelan mainitsee kerrontatilanteet, joissa kokeminen ja kerronta tapahtuvat samaan aikaan, kuten Room-romaaninkin kerronnassa ainakin vaikuttaa käyvän. (Phelan 2005: 4.) Asioista kertominen on olennainen osa ihmisenä olemista. Etenkin länsimaisessa kulttuurissa kertomusmuodon käyttäminen toimii tapana hahmottaa omaa elämää ja itseään, sekä muita ihmisiä ja maailmaa. Ihmisen minuuden voi nähdä rakentuvan kertomukseksi, josta voidaan tunnistaa alku, keskikohta ja loppu. (Herkman 2001: 86.) Jackin minuuden alkukohta, syntymä, tuodaan selkeästi esiin, sillä lukijalle kerrotaan syntymähetkestä. Ensimmäisen persoonan kertojahahmona Jack kerronnallistaa omaa elämäänsä ja itseään hyvinkin näkyvästi. Jos aja-

30 26 tellaan, että vanhempi Jack kertoo tapahtumia jälkikäteen, tarinan kerronnallinen rakenne korostuu entisestään. Romaanista voi myös halutessaan löytää muutaman viittauksen siihen, että kyseessä on tietoisesti rakennettu kertomus. Tarinan tasolla äiti vertaa Jackia ja itseään sellaisen kirjan hahmoihin, jonka Old Nick haluaa salata: We re like people in a book, and he won t let anybody else read it (R, 112). Tämän voi kuitenkin tulkita myös itsensä tiedostavuudeksi, tai jopa vanhemman Jackin lisäykseksi kertomaansa tarinaan. Toinen viittaus tulee esille poliisin ja Jackin keskustelussa: Jack, I bet you re good at telling stories. How does she know? (R, 184.) Tämän voi tulkita vihjauksena Jackin toimimiseen kertojana. Elokuvassa elämän kerronnallistaminen kielen kautta tulee esiin erityisesti voice overeissa. Kerronnan aikamuotona on kuitenkin preesens, mikä johtaa poispäin siitä ajatuksesta, että vanhempi Jack kertoisi kokemiaan asioita jälkikäteen. Dorrit Cohn (2006: 128) voisi kutsua sitä myös fiktiiviseksi preesensiksi. Ensimmäisen persoonan kerronta preesensissä on niin sanottua samanaikaista kerrontaa, jossa kokevan ja kertovan minän etäisyys toisistaan on minimaalinen. Lukijaa ohjataan olettamaan, että kokemuksista kerrotaan samaan aikaan, kun ne tapahtuvat. Samanaikainen kerronta rikkoo illuusiota kerrontatilanteen todenkaltaisuudesta, ja lukijan on vaikea löytää järkevää selitystä tapahtumien ja kerronnan samanaikaisuudelle. (Mts ) Toisaalta Jackin kerronta vaikuttaa samanaikaiselta kerronnalta, mutta pieniä ristiriitoja ja viittauksia vanhempaan Jackiin esiintyy silti. Voisiko romaanissa siis olla havaittavissa kaksi eri tasolla liikkuvaa Jackia: toisaalta kokeva Jack viisivuotiaana ja toisaalta tapahtumia jälkeenpäin tarkasteleva, kertova Jack? Tämä selittäisi sekä kerronnan kielen lapsenomaisuuden että sen ristiriidat. 2.3 Audiovisuaaliset kerronnan keinot Merkittävin ero romaanin ja elokuvasovituksen välillä on kerronnan keinoissa ja tavoissa tuottaa lapsinäkökulmaa, ja siksi se onkin kiinnostava ja tärkein pohdinnan aihe työssäni. Romaanissa lukijan mieleen luodaan kuvia, kun elokuvassa taas katsoja saa visuaalista informaatiota suoraan, konkreettisesti näkemällä. Kirjallisuudella on omat keinonsa kuvan ja nähdyn tilan esittämiseen, joka tapahtuu vain kielen kautta, jos tekstillä ei ole kuvitusta. Tekstin sisältämän kuvauksen ei ole mahdollista olla konkreettisen visuaalista. Kielen suhdetta ku-

31 27 vaan voi kuitenkin luonnehtia metaforiseksi. Painetut kirjaimet ovat visuaalisia ja tietyssä mielessä kielikuvatkin voi ajatella visuaalisuuden muotoina ilman kuvaa. Tällaisina voi nähdä myös kielen luomat mielikuvat. (Mikkonen 2005: ) Donoghuen teoksessa onomatopoeettiset ilmaukset luovat mielikuvan tietyistä äänistä ja poikkeavat visuaalisesti muusta tekstistä. Jack käyttää niitä usein kertomansa tukena. Esimerkiksi weee-ahhh weee-ahhh weee-ahhh kuvaa poliisiauton sireeniä ja rrrrrpppp rrrrrpppp tarralenkkareiden avaamista ja sulkemista. Objektien isot alkukirjaimet herättävät myös huomion tekstin lomassa. Elokuva ei pysty välttämään ylimääräisen informaation esittämistä. Jokainen nähtävä asia on jo värittynyt visuaalisesti tunnistettavilla adjektiiveilla. Elokuva pystyy hallitsemaan tai ainakin rajoittamaan katsojien mielikuvia toisin kuin kirjalliset kertomukset. Ne pystyvät pelkästään vaikuttamaan mielikuviin, eivät tarjoamaan niitä valmiina. Kirjallisella kertomuksella on kuitenkin toisenlaista valtaa visuaalisiin yksityiskohtiin, jota elokuvalla ei ole. Kirjallisella kertomuksella ei ole velvollisuutta määrittää tarkasti esimerkiksi henkilön ulkonäköä, hänen tapaansa kävellä paikasta toiseen tai ympäristöä, jonka halki hän kulkee. Romaanissa voidaan siis käyttää yksinkertaista lausetta Hän lähti kävelemään, ja se on sellaisenaan täysin riittävä. (Chatman 1990: ) Romaani antaa lukijan luoda mielessään visuaalisen kuvitelman tilanteesta. Elokuvan taas täytyy esittää tietyn kokoinen henkilö kävelemässä tiettyä vauhtia tietyssä ympäristössä (mp.). Vaikka Room-elokuvaversion visuaalisuus ei ole yhtä avoin vastaanottajan omille päätelmille ja rajattomien mielikuvien syntymiselle, mielestäni se silti voimistaa tuntemuksia, joita Room herättää. Elokuva tarjoaa mahdollisuuden tarkastella Jackin ja hänen äitinsä elämää Jackin naiivin mielen ulkopuolelta. Tarinan synkkyys ja ahdistavuus eivät enää verhoudu samalla tavoin lapsen viattomaan, uteliaaseen ja elämäniloiseen käsitykseen maailmasta. Esimerkiksi Old Nickin tapa kohdella äitiä ei enää suodatu Jackin ihmettelevän ja epäluuloisen tarkkailun läpi, vaan katsoja joutuu konkreettisesti näkemään kaiken, mikä voi herättää paljon voimakkaampia tunteita kuin romaani. Chatman (1990: 39) sanoo elokuvan kykenevän visuaalisesti rikkaaseen, mutta toisaalta verbaalisesti köyhtyneeseen kuvailuun. Tavallaan elokuva pakottaa näkemään tapahtumat kuten joku muu, esimerkiksi ohjaaja tai käsikirjoittaja, on ne nähnyt. Tämä on silti yksi syy siihen, että elokuvaan eläytyy toisella tavalla kuin romaaniin ja tietynlaiset tunteet nousevat voimakkaammin pintaan.

32 28 Elokuvan kerronnasta puhuttaessa tulisi huomioida se, ettei elokuvassa ole kertojaa samaan tapaan kuin kirjallisuudessa. Chatmanin mukaan elokuvista on harvoin löydettävissä kertovaa ääntä (narrative voice), jota voisi kutsua kirjaimelliseksi kertojaksi (tell-er). 4 Voice overkertojankin yläpuolella on yleensä toinen narratiivinen agentti, elokuvallinen näyttäjä (cinematic show-er), jonka päämääriä voice over -kertoja palvelee. Elokuvallista näyttäjää voi kutsua myös esittäjäksi (presenter), jos se ei ole pelkästään tietty kertova ääni, joka välittää toimintaa sanoin. Elokuvallinen esittäjä on siis hierarkiassa ylimpänä ja sitä palvelee kirjaimellisen kertojan (tell-er) lisäksi myös asioita näyttävä taho, shower. (Chatman 1990: 113) Kertoja ei ole osa tarinamaailmaa. Kertoja ei siis voi nähdä asioita itse, vaan ainoastaan tarinamaailmaan kuuluvat henkilöhahmot pystyvät siihen. Kertoja välittää meille kertoen tai näyttäen hahmoille tapahtuvia asioita. (Chatman 1990: 120.) Room-elokuvasovituksessa tulee siis erottaa tarinamaailman sisäinen Jackin hahmo tarinamaailman ulkopuolisesta kertojasta. Koska kertojallakin voi olla omia näkemyksiään asioista, Chatman on nimennyt termit filter eli suodatin ja slant erottaakseen toisistaan henkilöhahmon ja kertojan näkökulmat. Filter kuvaa henkilöhahmon näkökulmaa, jonka läpi tapahtumat tarinamaailman sisällä suodattuvat. Tuohon näkökulmaan lasketaan mukaan esimerkiksi kognitiot, asenteet, tunteet, muistot, fantasiat ja asioiden havaitseminen, eli kyseessä on mentaaliset toiminnot laajasti kattava käsite. Slant kattaa kertojan asenteet niin psykologiselta, ideologiselta että sosiologiselta kannalta. Kertojan asenteet voivat tulla esille suorasti tai epäsuorasti suorasti se tapahtuu yleensä kommentaarin välityksellä. (Mts ) Chatman käyttää myös käsitettä elokuvallinen kertoja (cinematic narrator) kuvaamaan hierarkian ylintä agenttia, elokuvallista näyttäjää/esittäjää. Vaikka elokuvallinen kertoja on ylin kertova agentti, implisiittinen tekijä toimii myös elokuvan kerronnan taustalla. Elokuvallinen kertoja on siis alisteinen elokuvan sisäiselle implisiittiselle tekijälle, kuten romaaninkin kertoja on. Implisiittisellä tekijällä on kaikki tarinaa ja sen kulkua koskeva tieto, mutta elokuvallinen kertoja saa esittää siitä vain määrätyn osan. (Chatman 1990: 130.) 4 Huomioi ero englanninkielisten termien narrator ja teller välillä. Narrator on kertova agentti laajassa merkityksessä, kun teller taas tarkoittaa kirjaimellista kertomista sanoja käyttäen.

33 29 Henry Bacon (2000: 39) käyttää käsitettä kerronnan tietävyys puhuessaan siitä, missä määrin elokuvan kerronnalla on käytössään tietoa tarinasta. Kun tutkitaan henkilöiden mielenliikkeitä ja tunteita, kiinnostavaksi koetaan kerronnan syvyys eli kuinka hyvin kerronta tuntee henkilön mielen. Kerronnan tietävyyttä määrittää usein kerronnan ulottuvuus eli henkilöhahmon näkökulmaan sitoutuminen. Näkökulma sisältää tässä henkilön näkemisen, kuulemisen ja tiedot kyseisellä hetkellä. Baconin mukaan vain yhden henkilön näkökulmaan rajoittunut kerronta on elokuvassa erittäin harvoin hallitsevassa roolissa. (Mp.) Room-elokuvassakaan kerrontaa ei rajata kiinteästi Jackin näkökulmaan, vaan se toimii ennemminkin tehokeinona. Syvyyden ja ulottuvuuden säätely ovat yhteydessä kommunikoivuuteen eli siihen, että tiettyä tarinainformaatiota annetaan katsojalle tietyssä vaiheessa dramaturgisista syistä. Tietyn henkilön näkökulmaa käytetään dramaturgisena keinona rajatun tiedon tarjoamiseen. Lisäksi kerronnan syvyys tehostaa kommunikoivuutta päästämällä meidät kurkistamaan tietyn henkilön mieleen. (Mts ) Toki elokuva olisi mahdollista kuvata täysin yhden henkilön silmien takaa, mutta se olisi hyvin erikoinen valinta. Jackin tapauksessa katsoja näkee kyllä koko ajan hänen eleensä, ilmeensä ja toimintansa, mutta kerronta rajataan täysin Jackin näkökulmaan ja mielenliikkeisiin vain tietyissä vaiheissa. Satunnaisesti kamera kuvaa Jackin maailman hahmotusta ensimmäisen persoonan näkökulmasta, mutta sitä vieläkin merkittävämmäksi nousee elokuvan voice over -kerronta. Voice over -jaksoissa päästään Jackin pään sisään ja kuullaan asioita hänen kertomanaan. Voice overien sisältö koostuu olennaisesta informaatiosta koskien Jackin todellisuuden ymmärtämistä; Jack kertoo esimerkiksi syntymästään ja todellisista ja ei-todellisista asioista. Koska puhutussa kielessä objektien nimet eivät korostu samaan tapaan kuin romaanissa ison alkukirjaimen avulla, Jackin puhuessa jostain tietystä objektista käytetään apuna lähikuvatekniikkaa keskittämällä katsojan huomio kyseiseen objektiin. Voice over -kertoja ei ole elokuvassa sama agentti kuin elokuvallinen kertoja. Voice over - kertoja on yksi osa elokuvan näyttämistä, jota elokuvallinen kertoja hallitsee. Voice overia esiintyy yleensä vain hetkellisesti se ei siis dominoi elokuvan kerrontaa. Perinteisissä Hollywood-elokuvissa voice overin käyttö on suosittua aivan elokuvan alussa ja joskus myös lopussa, mutta kesken elokuvan sitä käytetään vähän. (Chatman 1990: 134.) Room-elokuvassa voice overia esiintyy eniten elokuvan keskellä, joten se poikkeaa perinteisestä kaavasta. Lähi-

34 30 kuvien käyttö, esimerkiksi Huoneen ainoan kasvin näyttäminen, on Room-elokuvassa merkityksellistä erityisesti Jackin näkökulmalle ja rajoittuneelle todellisuuskäsitykselle. Chatmanin mukaan kuvien näyttämistä voidaan käyttää hahmokonstruktion osana, esimerkiksi vaihtoehtoisena hahmon kommunikointikeinona, joka tavallisimmin on puhe (mp.). Vaikka voice over -katkelmien avulla enemmän tietoa Jackin elämästä saa ennen kaikkea katsoja, Jack osoittaa sanansa niissä äidille. David Bordwell (2008: 99) vertaa teoksessaan Poetics of Cinema romaanikerrontaa elokuvan voice over -kerrontaan. Romaani mukailee yleensä tosielämän kerrontatilannetta, jossa on kertoja ja vastaanottaja. Elokuvan voice over -kertojalla taas ei ole pakko olla kuuntelijaa elokuvan tarinamaailmassa, vaan kerronta voi tällöin olla pohdiskelevaa tai yksinkertaisesti tarjota lisää tarinainformaatiota. (Mp.) Jackin puhetta voi kuvailla juuri tällaiseksi, mutta erityisen siitä tekee you -pronominin toistuminen. You tuntuisi kohdistuvan äitiin, mutta samaan aikaan se voi viitata meihin katsojiin. Erittäin mielenkiintoinen asia Room-elokuvassa on yhtäkkinen ja nopea kohta, jossa elokuva vaikuttaa tiedostavan itsensä. Se saattaa jäädä katsojalta huomaamatta. Jack nimittäin näyttää vilkaisevan kameraan eli katsojaan, mutta tämä tapahtuu koko elokuvassa vain yhden ainoan kerran. Tämä tapahtuu kohtauksessa, jossa Jack kertoo voice overina, mitkä asiat hänen mielestään ovat todellisia ja mitkä eivät. Kerronnan aikana kamera kuvaa ylhäältäpäin Jackia makaamassa selällään matolla, jossa Jack katselee ylös kattoikkunaa kohti. Kamera kuvaa Jackia siis kattoikkunan suunnasta, joten Jackin katsoessa kattoikkunan suuntaan näyttää muutenkin, että Jack katsoisi katsojaan päin. Katse kuitenkin tuntuisi menevän vähän katsojasta yli. Hetken päästä kerronnassa tulee kuitenkin kohta, jossa Jack sanoo: Me and You are real (10:45 10:47), viitaten itseensä ja äitiinsä. Tämän sanottuaan Jackin katse käväisee nähdäkseni selvästi suoraan katsojassa, mutta tämä tapahtuu erittäin nopeasti, maksimissaan sekunnissa ikään kuin tahattomasti. Kameraan katsominen ei elokuvissa ole yleensä kuitenkaan vahinko, vaan tietoinen itsetietoisuuden keino ja halu viestittää jotain suoraan katsojalle. Nimenomaan tässä voice overissa näkyy selkeä mahdollisuus, että Jackin repliikin sana you voisi viitata myös katsojaan. Voisiko se esimerkiksi olla vihjaus siitä, että katsoja on todellinen ihminen ja aikuinen, joka tuntee oikean maailman ja ymmärtää todellisen ja ei-todellisen rajan eri tavalla kuin Jack? Vai olisiko repliikki yksi tehokeino sulauttaa katsoja osaksi tarinamaailmaa, sisäiseksi tarkkaili-

35 31 jaksi? Ylipäätänsä katsominen kattoikkunan suuntaan, jonne katsojakin on asetettu, on jo yksinään jonkinlaista itsetietoisuutta. Katsoja näkee Jackin kattoikkunasta eli Jackin todellisuuden ulkopuolelta. Jack puhuu ikään kuin sekä fiktiivisen maailman todellisuuteen että meidän todellisuuteemme päin. Musiikkia elokuvassa esiintyy esimerkiksi sellaisissa kohtauksissa, joissa käytetään Jackin voice over -kerrontaa. Silloin keskitytään pelkästään Jackin näkökulmaan ja siihen, mitä hän maailmasta kertoo. Musiikki kuulostaa usein kevyeltä, huolettomalta ja suhteellisen iloiselta. Sen voi nähdä symboloivan lapsen viatonta ajattelua. Kun äidillä on goneday eli hän nukkuu koko päivän, Jackin puuhailun ja voice overin taustalla soi seikkailuhenkinen musiikki. Tämä rinnastuu siihen, että Jackin on selvittävä päivän askareista yksin ja keksittävä leikkejä ja muuta tekemistä, joihin ei tarvitse äitiä. Hän saa myös katsella televisiosta, mitä ikinä haluaa. Jos musiikilla halutaan vahvistaa ja luoda tiettyä sävyä kuvassa ja tarinassa tapahtuville asioille, silloin siitä voidaan puhua parafraasin käsitteellä (Bacon 2000: ). Jackin selostuksen taustamusiikki nimenomaan vahvistaa lapsen ajattelumaailmaa ja luo tunnelmallisuutta kohtauksiin. Ristiriitaisesta elokuvamusiikin käytöstä voidaan puhua kontrapunktin käsitteellä. Se tarkoittaa, että musiikki pyrkii luomaan erilaista tunnelmaa kuin tarina ja kuva tai toisinpäin. (Mp.) Ristiriidan ei tarvitse olla merkittävä, minkä vuoksi Room-elokuvassa voi toisaalta nähdä myös musiikin käyttöä tarinaa vastaan. Saman voice overin musiikin voi tulkita sekä vahvistavana että ristiriitaisena, riippuen siitä, kumman hahmon kannalta kohtausta tarkastelee Jackin vai hänen äitinsä. Nimenomaan äidin goneday -kohtaus on tällainen. Samalla, kun seikkailumusiikki soi ja Jack puuhastelee huoneessa, taustalla näkyy äiti peittoon kääriytyneenä sängyssä. Äiti ei näy liikkuvan eikä reagoi Jackiin mitenkään. Äidin kannalta kohtaus on synkänsävyinen; hän mielenterveytensä on järkkynyt ja hän on liian uupunut ja ahdistunut tekemään mitään. Seikkailumusiikki on ristiriidassa äidin olotilan kanssa, mutta tässä kohtauksessa onkin ollut tärkeämpää korostaa Jackia. Bacon (2000: 236) jakaa elokuvamusiikin diegeettiseen ja ei-diegeettisen musiikkiin sen mukaan, onko musiikki peräisin elokuvan fiktiivisestä tarinamaailmasta vai sen ulkopuolelta, jolloin se on taustamusiikkia. Diegeettinen eli tarinan sisällä soiva musiikki voi olla objektiivista tai subjektiivista. Objektiivinen musiikki tulee joko jostakin laitteesta tai hahmot tuottavat sitä itse soittaen tai laulaen. Subjektiivinen musiikki soi henkilöhahmon mielessä. (Mp.)

36 32 Objektiivista musiikkia Room-elokuvassa on esimerkiksi äidin Jackille laulama laulu Big Rock Candy Mountain. Voice overien taustalla soivaa musiikkia on haastavampaa analysoida se vaikuttaa olevan ulkopuolista taustamusiikkia, mutta toisaalta se voisi soida myös Jackin pään sisällä. Bacon näkee ei-diegeettisen musiikin toistuvuuden lisäävän katsojan eläytymistä henkilön tunteisiin (mp.). Jackin voice over -kerronnan mukana läpi elokuvan kulkeva musiikki mahdollistaa katsojalle lapsen naiiviin ajatusmaailmaan uppoutumisen. Erilaisten valaistusratkaisujen käyttäminen korostuu Jackin joutuessa ulkomaailmaan, sillä hänen silmänsä eivät ole tottuneet sen kirkkauteen. Näkökenttää kuvataan esimerkiksi sumuisena, korostetun kirkkaana ja useiden eri valojen sekoittumisena. Kamera ei aina kirjaimellisesti sijoitu näissä kohdissa Jackin katseen taa, mutta illuusio Jackin näkökentän välittymisestä säilyy silti. Poliisiautossa istuessa ulkona sataa vettä, mikä on myös yksi maiseman epätarkkuutta korostava tekijä, kun Jack katselee ikkunoista ulos. Myös värit ovat tärkeässä roolissa. Kiinnostava kohta värien ja myös valaistuksen suhteen on kohtaus, jossa poliisiautot ovat pysähtyneet Old Nickin talon eteen. Kohtauksessa on toki yö, mutta talo ja sen pihamaa näytetään huomiota herättävän ankeina ja väritys on kuin mustavalkoelokuvasta. Tätä illuusiota korostavat poliisiautojen kirkkaat punaiset ja siniset valot, jotka luovat kontrastia. Jos yhdistetään Old Nickin vertautuminen paholaiseen, hänen talonsa takapihalla oleva pihavaja, jossa äiti odottaa pelastusta sekä kohtauksessa käytetyt värit, tulee helposti mieleen jonkinlainen paholaisen luola, josta äitiä ollaan menossa pelastamaan. Kun äiti sitten saapuu juosten poliisiautolle, jossa Jack istuu, hänen ilmeensä lasin takana näyttävät hätääntyneiltä ja karmivilta irvistyksiltä. Todennäköisesti ilmeet kertovat ahdistavasta odottelusta pihavajassa ja huolesta liittyen siihen, onko Jack kunnossa. Poliisiauton valojen vuoksi äidin kasvot välkkyvät kuitenkin punaisina, mistä tulee mieleen ilmeiden ja huutoihin avautuneen suun kanssa jonkinlainen demoni. On vaikea sanoa, onko punaisella värillä haluttu vain korostaa äidin olemusta ja reaktioita vai viitata kenties hänen ailahtelevaan mieleensä ehkä jopa häntä salaa piinaavaan demoniin.

37 33 Kuva 3, 55:18. Poliisiautot Old Nickin talon edessä. Kuva 4, 56:45. Äidin hätääntynyt ilme ja punainen valaistus. Samassa kohtauksessa käytetään tehokeinona myös äänten huomattavaa vaimentamista. Kun Jack näkee äidin tulevan, hänen kovaääninen huutonsa vaimennetaan erittäin hiljaiseksi. Myös äidin ja muiden ihmisten äänet häipyvät olemattomiin. Bacon (2000: 209) näkisi tämän keinon osana kuulokulmaa (point of hearing), joka on näkökulman vastine, mutta kattaa pelkästään äänet. Äänen laatu ja voimakkuus voivat kuvastaa henkilöhahmon subjektiivisia tuntoja. Huomattava äänten vaimentaminen tai voimistaminen etenkin vaaratilanteessa voi saada aikaan psykologisen vaikutelman, jossa hahmon kuulo fokusoituu johonkin tiettyyn asiaan. (Mp.) Vaikka ihmisten äänet häviävät, tilalle tulee rauhoittava musiikki. Visuaalisesti kohtauksesta välittyy monenlaisia voimakkaita tunteita, mutta musiikki keskittyy vain jälleennäkemisen synnyttämään helpotukseen. Tässä musiikin voi nähdä subjektiivisena ainakin Jackin ja mahdollisesti myös äidin mielessä soivana helpotuksen kuvastajana. Linda Hutcheon vertailee keskenään kerronnan seuraamisen luonnetta romaanissa ja elokuvassa. Lukiessamme kirjallisuutta voimme liikkua kerronnassa vapaasti, sillä voimme esimerkiksi pysähtyä miettimään lukemaamme tai kerrata aiemmin kerrottua. Fyysinen kirja käsissämme näyttää myös, kuinka paljon kerrottavaa on jäljellä. Elokuva etenee koko ajan eikä jätä yhtä paljon vapautta. Elokuvan seuraaminen on suoraa havainnointia ja sitä rajoittavat visuaalisuus ja äänet. (Hutcheon 2006: 23.) Toki taltioitua elokuvaa, kuten dvd-versiota, katsoessa voi pysähtyä ja siirtyä haluamaansa kerronnan kohtaan, mutta kyseessä on silti erilainen kerronnan seuraamisen tilanne. Nykymaailma on täynnä adaptaatioita; niitä voi löytää niin televisiosta, näyttämöiltä kuin internetistä. Myös videopelit, musikaalit ja erilaiset teemapuistot ovat adaptaatioita. Erityisesti populaarikulttuuriin kuuluvia adaptaatioita, kuten elokuvia, ei arvosteta niin paljon akateemisten kriitikoiden ja toimittajien keskuudessa. Esimerkiksi Romeosta ja Juliasta tehtyä oopperaa pidetään korkeammassa arvossa kuin samasta teoksesta versioitua elokuvaa. (Mts. 2 3.)

38 34 Elokuva-adaptaatiota katsoessa halutaan usein löytää ja nähdä samat asiat, joita alkuperäisromaania lukiessa on arvostettu. Joskus vaatii siis vaivannäköä löytää molemmista omat ansionsa. Kiinnostuneita ei olla niinkään siitä, mitä uutta elokuva on onnistunut kertomukseen tuomaan, vaan siitä, kuinka omat henkilökohtaiset kirjallisen version synnyttämät mielikuvat on onnistettu siirtämään audiovisuaaliseen tuotokseen. Brian McFarlane esittääkin kysymyksen, miksi pitää katsoa elokuva, jos romaanin voi lukea uudestaan, ja saavuttaa siten haluttu kokemus toistamiseen. McFarlane yhdistää tällaisen kirjallista alkuperäisteosta puolustavan asenteen erityisesti niin sanottuihin kirjallisuusihmisiin (literary people). (McFarlane 2007: 5 6.) Myönnän itsekin kuuluvani toisinaan tähän joukkoon, joka arvostaa kirjallista alkuperäisteosta enemmän kuin siitä tehtyä elokuva-adaptaatiota. Olen kuitenkin kiinnostunut etsimään elokuvista sekä onnistuneita toisintoja että uusia sovelluksia tai lisäyksiä verrattuna romaaniin. Tutkiessani Donoghuen teoksen adaptaatiota havahduin entistä enemmän sen suhteen, kuinka erilaiset toteutustavat ja valinnat siitä, mitä otetaan mukaan elokuvaan ja mitä ei, voivat toimia onnistuneesti.

39 35 3. HUONEESEEN SULJETTU MAAILMA Tämä pääluku sisältää analysointia ja pohdintaa lapsikertoja-jackin todellisuuskäsityksestä ja maailman ja tilan kokemisesta. Esittelen Jackin ja hänen äitinsä eristettyä elinympäristöä, Huonetta, ja heidän suhtautumistapojaan siihen. Olennaisesti heidän suljettuun elinympäristöönsä liittyvät arjen toistuvat rutiinit ja erilaiset mediumit, jotka välittävät Jackille tietoa pihavajan ulkopuolisesta maailmasta :n neliön koti Jackin todellisuuskäsityksen ja maailmankatsomuksen syntymisessä eniten osallisena on ollut äiti. Äiti on katsonut parhaaksi opettaa Jackille, että maailma koostuu heidän huoneestaan, joka on todellinen, ja ulkopuolesta, joka taas ei ole todellinen. Ulkopuolta Jack kutsuu termeillä Outside ja Outer Space. Jackille huone näyttäytyy isona paikkana, koska hän ei ole nähnyt koskaan mitään suurempaa tilaa tai aluetta. Romaanin alkupuolella lukijalle kuitenkin paljastuu, kuinka pienestä huoneesta on todella kyse, kun äiti ja Jack mittaavat viivoittimella huoneen: I write down all the numbers, like the tall of Door Wall to the line where Roof starts equals six feet seven inches. Guess what, I tell Ma, every cork tile is nearly a bit bigger than Ruler. [Äiti] ( ) I guess they re a foot square ( ). I start counting the tall of Bed Wall, but Ma says all the walls are the same. Another rule is, the wide of the walls is the same as the wide of Floor, I count eleven feet going both ways, that means Floor is square ( ). (R, 24.) Lukija pystyy hahmottamaan päässään pienehkön, neliönmallisen huoneen, joka on korkeudeltaan vajaat kaksi metriä ja jonka seinät ovat leveydeltään hieman yli kolme metriä. Huone ei ole siis tavallista yhden hengen huonetta isompi, joten kahden ihmisen elinpiiriksi ja etenkin kokonaiseksi todellisuudeksi se on hyvin ahdas. Jack tajuaa vasta myöhemmin huoneen olevan vain pieni osa maailmaa, kun on saanut tutkia ulkopuolta. Kuitenkin huoneen pienuuden ymmärtäminen on vielä silloinkin vaikeaa, samoin kuin tilanhahmotus ylipäätänsä. Huoneen mittausta käsittelevä osuus romaanissa onkin enemmän lukijaa kuin Jackia varten,

40 36 koska hänelle tarkat mitat eivät kerro juuri mitään. Hän mittaa vain mittaamisen ilosta, ja mittauksen on ilmeisesti myös tarkoitus tukea hänen matemaattisia kykyjään. Elokuvan Huone on rakennettu aidontuntuiseksi ja vastaavanlaiseksi kuin romaanissa. Sieltä löytyy samoja huonekaluja, tavaroita ja askartelutöitä. Huomio kiinnittyy esimerkiksi repaleisille papereille tehtyihin piirroksiin, joita on paljon huoneen seinillä. Piirustuspaperina on käytetty mitä käsiin on saatu: ruokapakkausten pahveja ja revittyjä papereita. Kuva 5, 04:43: Huoneen seinällä on paljon Jackin piirustuksia. Huoneen seinät on päällystetty korkkilaatoilla, jotka tekevät huoneesta nuhjuisen ja viimeistelemättömän oloisen. Huonekalut ovat vanhoja ja kuluneita. Kaikin puolin huoneen ulkonäkö ilmentää Jackin ja äidin elämäntilannetta ja elintasoa. Samalla piirrokset, lelut ja askartelutyöt kertovat kodista, jossa asuu aktiivinen lapsi. Huoneen intiimi tunnelma on saatu aikaan jo elokuvaa tehdessä, sillä lavastetun huoneen pinta-alakin on yhtä pieni kuin romaanissa kuvataan 11 jalkaa x 11 jalkaa. Room-elokuvan virallisella nettisivustolla Donoghue kertoo näin: ( ) the shoot mimicked the storyline: the first half was entirely done in a studio, inside the eleven-by-eleven-foot set of Room itself, which produced a cloistered kind of intimacy (Donoghue 2015). Itse kuvauksetkin ovat siis mukailleet alkuperäisen tarinan jaottumista aikaan huoneessa ja sen ulkopuolella. Huoneen ahdas tunnelma on saatu välitettyä romaanista elokuvaan. Kuva 5 on kohtauksesta, jossa Jack juoksee seinästä seinään ja sen jälkeen huoneen ympäri. Näin katsojalle välittyy myös Jackin liikkumisen kautta huoneen koko.

41 37 Room-romaania ja sen elokuvaversiota on mielenkiintoista tarkastella myös tilan käsitteen kannalta. Pohdinta tilasta näkyy Room-teoksessa jo tarinankin tasolla, kuten seuraavasta katkelmasta käy ilmi: [Äiti] It s getting too small. [Jack] What is? [Äiti] Room. [Jack] Room s not small. Look. I climb up on my chair and jump with my arms out and spin, I don t bang into anything. ( ) [Äiti] You need more room. ( ) [Jack] No, thanks. (R, ) Jack kokee Huoneen suurena paikkana, sillä hänellä ei ole vertailukohteita. Huone on hänelle sekä fyysisesti että henkisesti koko todellisuus. Äiti kokee saman tilan erilaisena. Hänelle itselleen se on ahdas ja ahdistava paikka, josta hän haluaa pois, ja nopeasti kasvavalle ja kehittyvälle Jackille hän näkee sen liian pienenä kasvuympäristönä. Ennen kaikkea Huone on äidille sisältäpäin vankila ja ulkoapäin Old Nickin pihavaja. Lisäksi Jack osoittaa katkelmassa konkreettisesti, että fyysisenä tilana Huone vielä riittää hänelle. Äidin toteamus tilan tarpeesta voikin viitata myös Jackin todellisuuskäsitykseen, joka on jäänyt suljetun tilan vuoksi suppeaksi. Katariina Kajannes (2000b: 57) kertoo kaunokirjallisuudessa kuvatun ympäristön olevan joskus metaforinen; se voi toimia henkilöhahmon kognition metaforana. Room-teoksessa huonetta voi ajatella myös Jackin päänsisäiseen maailmaan rinnastuvana mentaalisena tilana. Huoneen tulkitsemista mentaalisena tilana vahvistaa valon käyttö. Valaistus Huoneessa on hämärä, koska sähkövaloja siellä on vähän ilmeisesti vain yksi lamppu yöpöydällä, jota Jack kutsuu nimellä Lamp. Ainut luonnonvalo pääsee sisään kattoikkunasta. Valon vähäisyyttä ei erityisemmin kuvata romaanissa, mutta se tulee ilmi vastakohtaisen ulkopuolen valoisuuden kautta, josta on useita mainintoja. Ulkopuolen kirkkaus häikäisee Jackin silmiä. Huoneen himmeämpi valaistus on ollut Jackille normaali valaistus, johon hänen silmänsä ovat tottuneet, joten sitä on hänen näkökulmastaan tarpeetonta kuvata hämäräksi. Elokuvassa hämäryyden ja kirkkauden vaihtumisen huomaa selvästi. Huoneessa kuvatut kohtaukset ovat hämäriä

42 38 ja myös ankean värisiä, koska huoneen sisustus koostuu pitkälti maanläheisistä väreistä. Riikka Stewen (1991) on pohtinut valon aihelman käyttöä, yhdistäen sen merkitykset kristilliseen teologiaan. Valon ja pimeyden esiintyessä toistensa pareina ne voivat merkitä tietoa ja tietämättömyyttä. Valon leimautuminen järjen ja järjestyksen sekä tietoisuuden kuvaajaksi on peräisin kristillisestä teologiasta. (Mts ) Huoneen hämäryyden voi yhdistää Jackin tietämättömyyteen todellisuudesta ja maailmasta. Vapauteen päästyään hän alkaa omaksua uutta tietoa nopeaa vauhtia, ja samalla hän kokee myös silmiä häikäisevän maailman kirkkauden, ikään kuin jonkinasteisen valaistumisen. Itse romaanin ja elokuva-adaptaation nimi Room linkittää teokset ajatukseen tilasta, joka on englanniksi room. Sanakirjan Oxford Dictionary of English (2011) mukaan roomsubstantiivin tilaa koskeva määritelmä on space that can be occupied or where something can be done. Verbinä room merkitsee huoneen jakamista eli useamman henkilön asumista samassa huoneessa. Nämäkin room-sanan merkitykset käyvät yhteen Room-teoksen tarinan kanssa. Edeltävässä katkelmassa tulevat esille toisaalta Jackin käsitys niin sanotusti huoneesta Huoneena eli kotina ja äidin käsitys huoneesta ahtaana tilana: You need more room (R, 141). Narratologiassa ja elokuvatutkimuksessa käytetty tilan käsite on space, joka kuvaa spatiaalista ulottuvuutta. Space erotetaan aina tarinan tapahtumien temporaalisesta ulottuvuudesta eli ajasta: As the dimension of story-events is time, that of story-existence is space (Chatman 1978: 96). Sanojen room ja space samankaltaisuus ja eroavaisuus tulevat ovelasti esiin Room-elokuvassa repliikin kautta. Elokuvan kohdassa, jossa Jack kysyy äidiltään, voisiko Old Nick tuoda hänelle syntymäpäivälahjaksi Lucky-koiran, äiti vastaa näin: There s not enough room Space. There s not enough space with the barking and the scratching. Äiti siis korjaa käyttämänsä sanan room sanaksi space, jotta Jack ymmärtäisi, mitä hän tarkoittaa. Jackille sana room merkitsee vain Huonetta hän ei vaikuta tuntevan vielä sen muita merkityksiä. Jackin käyttämänä sana space viittaa välillä myös siihen, mitä on Huoneen ulkopuolella. Tällöin asettuvat vastakkain Huone ja avaruus, joka on myös yksi merkitys sanalle space. Jackin ajattelutavasta nousee esiin mielikuva, että huone leijuisi keskellä avaruutta ja tyhjyyttä. Jackin käyttämä nimitys Outer Space eli ulkoavaruus leikittelee myös sanojen

43 39 merkityksillä, sillä Outer Space viittaa samalla ulkopuolella olevaan tilaan tai tarinan sisällä olevaan ulompaan tilaan. Henry Baconin mukaan toisistaan tulee erottaa kuvan sisäinen ja kuvan ulkoinen tila. Pelkän sisäisen tilan tarjoama sisältö voi itsessään olla riittävä, jos halutaan korostaa, ettei kuvan ulkopuolella ole mitään tärkeää näytettävää. Esimerkiksi katseilla, erilaisilla äänillä ja katsojien odotuksilla voidaan luoda vaikutelma tarinamaailman jatkumisesta yli kuvan rajojen. (2000: 145.) Room-elokuvassa kamera pysyy Jackin ja äidin kanssa huoneen sisäpuolella elokuvan alkupuoliskon ajan. Elokuvallinen kertoja ei esimerkiksi näytä Old Nickin tekemisiä tai vuorokauden vaihtumista huoneen ulkopuolella. Huoneen sisällä pysyttelemisen suhteen elokuva on siis uskollinen romaanin tarinalle. Vaikka Old Nickin saapuessa lukittu ovi aukeaa, eivät sen paremmin Jack ja äiti kuin katsojakaan saa katsoa ovesta ulos. Kuvan ja samalla maailman rajaus pienen huoneen sisäpuolelle mukailee Jackin maailman rajoittuneisuutta. Sekä katsoja että lukija kuitenkin tietävät maailman jatkuvan huoneen ulkopuolella jo puhtaasti laajemman ymmärryksen vuoksi. Lisäksi henkilöhahmot katselevat taivasta kattoikkunan kautta eli suuntaavat katseensa kuvan ulkoiseen tilaan päin ja kuulevat Old Nickin askeleet ja ovikoodin piippauksen oven toiselta puolelta. David Bordwell muistuttaa, että tulkitessamme tarinamaailmaa kamera mielletään kuvan ulkoiseksi kerronnan agentiksi eikä kameraksi fyysisenä laitteena. Kamera kertovana agenttina on täysin mentaalinen rakennelma, joka välittää meidän nähtävillemme tiettyjä asioita. Se ei kuitenkaan luo spatiaalisia ominaisuuksia kerrontaan, vaan tuottaa niitä. (1985: 119.) Huonetta kuvataan eri suunnista, jotta katsoja hahmottaa kokonaisuuden. Kamera ei kuitenkaan kuvaa asioita aina henkilöiden katseen suunnasta, vaan monista eri paikoista. Eräässä kohdassa Old Nickin kasvoja kuvataan ahtaasta paikasta seinän ja Old Nickin välistä, jossa fyysisesti ei mahtuisi olemaan kukaan ihmismäinen tarkkailija. Bacon (2000: 146) huomauttaa kuitenkin Bordwellin suhtautuvan kriittisesti tarinan sisällä vapaasti liikkuvaan tarkkailijaan. Kertomuksen teoriassa hierarkkisessa järjestyksessä ensimmäisenä tulisi kerrottava tarina ja toisena kerronta, jonka avulla tarinalle saadaan juoni. Pekka Tammen mukaan tämän perinteisen näkemyksen voi kuitenkin kääntää myös ylösalaisin; lukijan tulee tulkita tarina ja sen tapahtumat kerronnan avulla. (Tammi 1992: 87.) Room-romaani on rakennettu osittain juuri

44 40 näin. Jackin hahmon kautta kerrotut tapahtumat ja asiat jättävät lukijan päättelyn varaan niiden tarkemmat yksityiskohdat ja merkitykset. Jackille esimerkiksi Huone näyttäytyy yksinkertaisesti hänen elinympäristönään, mutta lukija löytää sieltä paljon merkityksiä. Lukija tekee tulkintoja itse asiassa kahdella tasolla; hän tulkitsee Huonetta tarinan tasolla ja Roomteosta tekstin tasolla. Koska Jackin näkökulma on rajoittunut, pyrkii lukija automaattisesti lisäämään sen tarjoamaan informaatioon lisää aineksia. Kerronta tarjoaa vaivihkaa apua tähän tulkintaprosessiin. 3.2 Rutinoitunut arki Äiti on opettanut Jackille pienestä pitäen hyväksi katsomansa toimintamallit eri tilanteisiin. Hän on luonut heille viikko-ohjelman, jota he tunnollisesti seuraavat. Joka viikonpäivälle on omat askareensa, esimerkiksi pyykkien pesu, liikuntahetki (Phys Ed.) tai perjantainen mattojen pölytys (Mattress time). Lisäksi heillä on tiettyjä päivittäisiä rutiineja, jotka tehdään aina tiettyyn kellonaikaan, kuten ruokailut, television katselu ja hampaitten pesu. Päivittäisten rutiinien noudattaminen muistuttaa tavallisen perheen toimintaa, mutta viikko-ohjelma vaikuttaa välillä kovin rajoittuneelta viisivuotiaalle lapselle. Vaikka ohjelma on monipuolinen ja Jack on oppinut muistamaan, mitä minäkin päivänä tapahtuu, on hänen vapautensa leikkiä ja tehdä spontaanisti haluamiaan asioita suhteellisen vähäinen. Äiti yrittää ehkä liiankin kovasti pitää heidän arkensa rutiininomaisena ja siitä tulee liian kellontarkkaa ja suunnitelmallista. Se voi kuitenkin olla äidin tapa hallita hänen ja Jackin elämää ainoa suurempi asia, johon vain hänellä on päätäntävalta eikä Old Nick voi määrätä toisin. Elokuvaversiossa rutiineita esitellään heti elokuvan alussa. Katsojalle näytetään Jack pesemässä hampaita ja katselemassa lastenohjelmia, sekä siivousta, liikuntaa ja venyttelyä. Ennen ruokailua luetaan ruokarukous. Äiti on opettanut Jackin rukoilemaan Jeesus-lasta. Myöhemmin tapahtuvassa tv-haastattelussa äidiltä kysytään hänen uskostaan ja sen tärkeydestä vankeuden aikana. Tähän hän vastaa vain halunneensa välittää sen Jackille kaiken muun ohella. Hän on ilmeisesti pitänyt uskoa ja rukoilua tärkeänä osana arkea ja kasvatusta, ja luultavasti saanut siitä itselleenkin voimaa selviytymiseen. Äidin ja Jackin elämässä on havaittavissa muutenkin muutamia uskonnollisia piirteitä, ja huoneen seinällä on kuva Neitsyt Mari-

45 41 asta, Jeesuksesta, Johannes Kastajasta ja Marian äidistä. Neitsyt Maria ja Jeesus voisivat allegorisesti viitata äitiin ja Jackiin itseensä. Jack kuvailee piirroksen olevan keskeneräinen ja väritön, mikä viittaa Leonardo Da Vincin tekemään luonnosmaiseen piirustukseen nimeltä Pyhä Anna itse kolmantena ja tämä nimi mainitaan romaanissa myös aiemmin. Näin Jack kuvailee piirrosta romaanissa: I wriggle around on her lap now to look at my favourite painting of Baby Jesus playing with John the Baptist that s his friend and big cousin at the same time. Mary s there too, she s cuddled in her Ma s lap that s Baby Jesus s Grandma, like Dora s abuela. It s weird picture with no colors and some of the hands and feet aren t there, Ma says it s not finished. (R, 22.) Jack nimeää työn suosikikseen ja erittelee tarkkaan, keitä piirroksessa näkyy. Pidän tärkeänä pohtia sitä, miksi Jack on mieltynyt juuri tähän piirrokseen. Ensinnäkin hän mieltää varmasti Marian ja Jeesuksen samankaltaisiksi kuin hän ja äiti. Tässä vaiheessa Jack ei tiedä, että hänellä on muitakin omia sukulaisia, mukaan lukien serkku ja mummi. Jack vaikuttaisi ihailevan piirrosta; Jeesus-vauvalla on sekä leikkikaveri, ystävä että serkku, mutta Jackilla ei ole niistä ketään. Marian äitiä Jack kuvaa Jeesuksen mummiksi ja vertaa tätä hänen lempitelevisiohahmonsa Doran mummiin. Kuvitteellinen hahmo Dora on Jackille yhtä tärkeä kuin oikea ystävä, ja hän varmasti haluaisi oman mummin kuten Doralla. Tulkintani mukaan Jack unelmoi piirroksessa näkyvistä henkilöistä ja kaipaa omaa, suurempaa perhettä, vaikkei vielä tiedä sen olemassa olosta tai ylipäänsä siitä, että maailmassa on muita todellisia ihmisiä. Elokuvassa Huoneen seinältä ei löydy minkäänlaista uskonnollista kuvaa tai ikonia. Uskontoon viittaavat asiat voivat herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Elokuvassa on suhtauduttu varoen suoriin uskonnollisiin viittauksiin. Katsoja voi silti tunnistaa useita epäsuoria yhteyksiä uskontoon ja Raamattuun, joita löytyy samaan tapaan romaanistakin. Erityisesti ne voi huomata henkilöhahmojen kautta, joiden voi tulkita rinnastuvan tiettyihin uskonnollisiin hahmoihin. Elokuvan taustalla on irlantilais/kanadalainen eli pääosin katolilainen kulttuuri, joten varovaisuus on ymmärrettävää. Hollywood-elokuvien traditiossa uskonnon käsittely elokuvissa on ollut joskus tabu, mikä heijastuu vielä nykypäivänkin elokuviin. Jackilla ei ole huoneessa muita ihmiskontakteja kuin oma äiti ja Old Nick, joten hänellä ei ole ihmisystäviä. Jackilla on kuitenkin lapsen mielikuvitus, ja siksi hän pitääkin lempilastenohjelmansa hahmoa, Seikkailija Doraa, omana ystävänään. Kun Dora suuntaa sanansa television

46 42 katsojille, Jack olettaa tämän puhuvan juuri hänelle. Dora on Jackille rakas, ja Jack juttelee Doralle omista kuulumisistaan kuin oikealle henkilölle: Today I put my fingers on Dora s head for a hug and tell her about my superpowers now I m five, she smiles (R, 12). Doran avulla Jack on myös oppinut espanjankielen ilmaukset lo hicimos ja abuela. Niiden välittäminen kerronnan kautta kuitenkin vaikuttaa jälleen vanhemman Jackin puheelta. Myöhemmin romaanissa Jack näkee Dora-repun kauppakeskuksessa, ja hänen tätinsä ostaa sen hänelle. Doran jälleennäkeminen on Jackille iloinen hetki: I give Dora a big hug. I think she whispers, Hola, Jack. (R, 304.) Lastenohjelmissa Jackilla on muitakin ystäviä, kuten Paavo Pesusieni. Hän tervehtii heitä aina ohjelman alkaessa. Kerran Jack toivoo leikkikavereikseen jopa Johannes Kastajaa ja Jeesus-lasta, kun on iltarukouksen aika. Kuvitteellisen Luckykoiran Jack mieltää omaksi koirakseen ja uskoo sen jonain päivänä saapuvan hänen luokseen oikeasti. Lisäksi lattianraosta ilmestynyt hiiri on Jackille välittömästi ystävä. Sitä ennen hän ei ole tiennyt hiirien olevan todellisia, ja hiiri onkin suurin Jackin näkemä elollinen olento hämähäkin jälkeen. Jack näkee hiiren äidin nukkuessa ja syöttää sitä leivänmuruilla. Jack suuttuu, kun äiti huomaa ja ajaa hiiren pois. Äiti sanoo hiiren varastavan heiltä ruokaa, johon Jack toteaa hiiren saavan syödä hänen ruokansa. Elokuvassa Jackilla on myös repliikki: Mouse is my friend (14:14 14:15). Kuva 6, 13:48: Jackin hymy, kun hän ihmettelee hiirtä. Kuva 7, 13:54: Jack yrittää koskettaa hiirtä. Äiti on keksinyt Jackille monenlaisia leikkejä, joista jotkut hän on suunnitellut Jackin kehitystä tukeviksi. Aiemmin työssäni olen maininnut jo Kiljumisleikin (Scream) ja hyräilyleikin (Hym). Kiljumisleikki ei ole varsinaisesti keksitty Jackia varten, sillä huutaminen ja kiljuminen ovat äidin yritys saada ääni kantamaan pihavajan ulkopuolelle. Säännöllisesti äiti pitää Jackille liikuntatunnin. Hän esimerkiksi juoksuttaa Jackia edes takaisin seinästä seinään eli vain vähän yli kolmen metrin matkaa, sillä pidempää matkaa ei ole tarjolla. Toisessa leikissä,

47 43 jossa Jack saa liikuntaa, Jackin tulee hyppiä ja kiipeillä pitkin huoneen vähäisiä huonekaluja. Äiti teettää Jackille myös erilaisia laskutehtäviä. Jackin nuoresta iästä huolimatta hänellä on jo hyvät matemaattiset taidot, sillä hän laskee jo jako- ja kertolaskujakin. Äiti ja Jack pelaavat myös klassisia pelejä, kuten muistipeliä ja shakkia. Jack osaa kirjoittaakin, ja hän harjoittaa taitojaan kirjoittamalla kirjeitä kuvitteellisille ystävilleen, kuten Paavo Pesusienelle. Jackin päivittäisiin toimiin kuuluvat myös hyvän huomenen ja hyvän yön -toivotukset hänelle läheisille asioille huoneessa. Hän huomioi niin huonekaluja kuin lelujaan. Elokuvassa huomenien toivottelu tapahtuu heti elokuvan alussa: Good morning, Lamp. Good morning, Plant. Good morning, Eggsnake. Good Morning, Rug. ( ) Morning, everyone. (2:18 2:36.) Tämä elokuvan kohta alleviivaa katsojalle heti sen, että huoneessa olevat objektit ovat Jackille merkityksellisiä, ainutlaatuisia ja ihmisenkaltaisia. Jack käy erikseen jokaisen mainitsemansa asian luona. Romaanissa hyvän yön toivotusten yhteydessä tulee ilmi, jos huoneeseen on kuluneen päivän aikana ilmestynyt jotakin uutta ja merkittävää, kuten lelujeeppi. Jack ottaa tällaiset uudet asiat huomioon, ja toivottaa niillekin hyvää yötä. Tavallisten ruokailujen lisäksi Jackin ja äidin päiviin kuuluvat myös imetyshetket. Äiti imettää Jackia, mikä on epätavallista, sillä onhan Jack jo viisivuotias lapsi. Imettämisellä on Jackin elämässä kuitenkin suuri merkitys, ja hän hermostuu, jos äiti yrittää kieltäytyä imettämisestä. Erikoista on myös se, että Jack kuvailee jokaisella imetyskerralla maidon makua ja määrää: The left is good but there s not much (R, 49). Imettäminen on Jackille tottumus, mutta yhtälailla keino rauhoittaa häntä. Imetyshetki onkin yleensä ennen nukkumaan menoa. Old Nickin tuomat ruoanlaittoainekset ovat lähinnä säilykkeitä, hedelmiä, leipää, muroja ja makaronia eli kovin yksipuolisia. Äiti joutuu myös säännöstelemään ruokavarastoja, ja siksi onkin ymmärrettävää, jos hän kokee äidinmaidon tuovan Jackin ravintoon vielä lisää monipuolisuutta, ennen kaikkea vitamiineja ja energiaa. Hampaitten laskeminen on toinen asia, jota Jack tekee hermostuneena tai peloissaan: I can t breathe right, I have to count my teeth instead, left to right on the top then right to left on the bottom, then backwards, twenty every time but I still think maybe I m counting wrong. (R, 76.) I count my teeth, I keep getting it wrong, nineteen then twenty then nineteen again. I bite my tongue till it hurts. (R, 86.)

48 44 Ensimmäisen sitaatin kuvaama hermostuneisuus johtuu siitä, että Jack on saanut tietää ulkopuolelta löytyvän samanlaisia asioita kuin televisiossa. Tieto hämmentää Jackia ja saa mielikuvituksen lentämään. Useimmiten pelokkuus ja hermostuneisuus kytkeytyvät kuitenkin Old Nickin käynteihin, kuten toisessa sitaatissa. Siinä Jack vaistoaa, että Old Nick on vihainen äidille, joten häntä pelottaa. Jack keskittyy laskemaan hampaitaan silloinkin, kun Old Nick narisuttaa öisin äidin sänkyä. Jack yrittää olla kuuntelematta ja laskematta narahduksia, ja keskittyä sen sijaan hampaittensa laskemiseen. Ulkomaailmassa Jack näkee itsestään kertovan uutisartikkelin, joka on nimetty HOPE FOR BONSAI BOY. Artikkeli kertoo hyvin eläväsanaisesti Jackista, mutta erityisesti artikkelin otsikko on mielenkiintoinen. Jack joutuu kysymään äidiltään, mitä bonsai tarkoittaa. Tulkitsen Jackin samaistamisen bonsaipuuhun liittyvän Jackin saamaan kasvatukseen. Äidin ja Jackin läheinen suhde on tehnyt Jackista äidin pienoisversion, kuten bonsaipuukin on pienempi versio suuremmista saman lajin puista. Kuva 8, 1: 54: Jack muistuttaa paljon äitiään. Bonsai on myös nimenomaan sisällä kasvatettava puu. Äitikin on joutunut kasvattamaan Jackin huoneen sisällä. Lapsen hoito, kasvatus ja arkirutiinien opetus on ollut valtava ja voimia vievää haaste nuorelle, ennestään kokemattomalle äidille myös bonsai on ruukkukasviksi haastava kasvatettava ja huolellista hoitoa sekä kärsivällisyyttä vaativa. Nimitys bonsai boy voi viitata myös tietynlaiseen kitukasvuisuuteen tai kieroon kasvamiseen, mikä viittaisi niihin osa-alueisiin, joissa Jackilla on puutteita verrattuna tavallisessa ympäristössä kasvaneisiin lapsiin.

49 45 Uskon Jackin rutinoituneen ja tietyn kaavan mukaan toistuvan elämäntyylin ulottuvan ja vaikuttavan hänen ajattelutapoihinsa. Jackin kognitiossa toistuvat romaanin läpi samankaltaiset ajattelumallit, kuten tiettyjen lorujen ja tarinoiden toistuminen ajattelun tukena ja oman tietämystason pohtiminen. Opitut rutiinit vaikuttavat myös tuttujen ajattelumallien rikkoutumiseen, kun Huoneen ulkopuolella ne eivät enää pädekään. Room onnistuu luomaan vakuuttavan kuvan Jackin ajattelusta toiston kautta. Kajannes (2000b: 58) kirjoittaa runsaan toiston ja samojen ainesten kertautumisen kognitiossa muodostavan osaltaan kuvaa päähenkilön ajattelusta. 3.3 Mediumit eli todellisuutta välittävät tekijät Vaikka huone on paikkana suljettu tila ja Jackilla ei ole mahdollisuutta päästä ulkomaailmaan, huoneesta löytyy monia asioita, joiden kautta Jack saa jatkuvasti tietoa ulkomaailmasta. Näitä voisi kutsua eräänlaisiksi mediumeiksi, tietoa välittäviksi tekijöiksi. Medium on latinan kielen sana, josta on johdettu monikkomuoto media. Englannin kielessä medium-sanalle löytyy kolme ensisijaista määritelmää, joista ensimmäiset kaksi ovat hyödyllisiä analyysini kannalta. Ensimmäisen määritelmän mukaan medium tarkoittaa juuri väliin sijoittuvaa ja jotakin, joka välittää asioita ja tietoa. Tavallisesti tiedotus- ja viestintävälineistä puhutaan mediumeina. Toisen määritelmän mukaan medium-sanalla voidaan myös eritellä erilaisia viestintävälineitä ja -tapoja, esimerkiksi jakamalla niitä printti-, ääni- ja kuvamedioihin. Kolmas määritelmä liittyy tuotantovälineisiin ja mainontaan, mikä ei ole olennaista analyysini kannalta. (Herkman 2001: ) Esittelen tässä alaluvussa siis Room-teoksessa tarinan tasolla esiintyviä mediumeja, jotka välittävät tietoa Jackille. Mediumeihin lukeutuu varsinaisia viestintävälineitä, kuten televisio ja kirjat, mutta yhtä lailla myös muita tietoa välittäviä asioita, kuten kattoikkuna ja tuoksut. Tutkimuskohteessani mediumeista merkittävin on televisio. Jackin television katselua on rajoitettu, mutta hän saa katsoa sitä kuitenkin päivittäin. Lastenohjelmien lisäksi Jack katselee äitinsä kanssa välillä muitakin ohjelmia, vaikkei ymmärrä juurikaan niiden sisältöä. Televisiossa nähdyt asiat herättävät Jackissa usein ihmetystä ja hän kyselee niistä paljon äidiltään. Jackin mukaan televisiossa näkyvät paikat, asiat ja ihmiset ovat peräisin televisioplaneetalta,

50 46 eivätkä siis ole todellisia. Muut televisiossa esiintyvät henkilöt ovat Jackin mukaan televisiohenkilöitä. Jackilla ja äidillä on myös tapana leikkiä Parrotia eli leikkiä, jossa Jackin pitää toistaa ja matkia televisiosta kuulemaansa puhetta. Ideana on luultavasti harjoittaa Jackin ääntämystä, sillä puheen katkelmat ovat osia haastavista aikuisille suunnatuista ohjelmista, joissa on vaikeita sanoja ja rakenteita. Kun äiti myöhemmin väittääkin, että useat televisiossa nähdyt asiat ovat totta, Jack katselee televisiota uusin silmin. Hänelle on haasteellista ymmärtää, että piirretyt eivät kuitenkaan ole totta, kuten hänen ystävänsä seikkailija Dora, ja että oikeilta ihmisiltä näyttävät aikuiset leikkivät välillä pukeutumisleikkejä, jolloin hänen näkemänsä tapahtumat eivät ole todellisia: Dora is a drawing in TV but she s my real friend, that s confusing. ( ) Superman is just TV. ( ) Skateboards are TV and so are girls and boys except Ma says they re actual, how can they be when they re so flat? (R, 78.) [Äiti] So, these are real people, but they re playing dress-up. They re pretending that they re people from hundreds of year ago. (34:19 34:26.) Television kautta Jack näkee maailman tapahtumia, paikkoja ja ihmisiä, sekä ennen kaikkea paljon sellaista, mitä heiltä ei huoneesta löydy. Välillä Jack haaveilee televisiossa näkemistään asioista. On mielenkiintoista, kuinka äiti on jaksanut valehdella Jackin viidenteen ikävuoteen asti kaikesta televisiossa näkyvästä. Äiti pitää liiallista television katselua pahana, sillä hän itse ei sieppauksen alkuaikoina muuta tehnytkään kuin istunut television ääressä, muuttuen zombiksi. Hän ei siis halua Jackin jäävän koukkuun television katseluun. Rajoitettu television katselu sekä katseluajan että tiettyjen ohjelmien suhteen on ymmärrettävää kasvatusta, mutta äidillä on taustalla ajatus myös siitä, että Jack ei näe liikaa asioita todellisuudesta. Hän haluaa pitää Jackin tietämättömänä ulkomaailman todellisuudesta mahdollisimman pitkään. Toisena mediumina voi nähdä huoneen kattoikkunan. Ikkunaa voi ajatella television kaltaisena mediumina ikkunaruutuna, jonka kautta kurkistetaan toiseen maailmaan. Se on ainut suora näkymä huoneen ulkopuolelle. Sen kautta Jack ja äiti katselevat esimerkiksi aurinkoa ja kuuta sekä vuodenaikojen ja sään vaihtumista. Eniten ihmetystä Jackille aiheuttavat ikkunaruudussa näkyvä puunlehti sekä taivaalla lentävä pikkiriikkinen lentokone. Jack pitää ulkomaailmaa siitä huolimatta epätodellisena, vaikka näkeekin sinne omin silmin ikkunan kautta. Kattoikkuna yhdistyy myös Jumalaan ja Taivaaseen. Konkreettisesti kattoikkunasta näkyykin

51 47 vain pelkästään taivas. Aurinkoa kutsutaan romaanissa nimityksellä God s yellow face ja kuuta nimityksellä God s silver face. Tämän tulkitsen siten, että Jumala katselee ja suojelee Jackia ja äitiä kattoikkunan kautta. Jack myös uskoo Jumalan olevan todellinen, koska pystyy näkemään Jumalan kasvot. Syntymästään Jackilla on käsitys, että hän on tipahtanut taivaasta ja päätynyt äidin mahaan. Jack ei tiedä, kuka hänen isänsä on eikä pohdi sitä ollenkaan romaanissa, sillä se ei ole hänelle merkityksellistä. Hänellä on ja hänelle riittää vain äiti, eikä hän kyseenalaista sitä, että hänellä ei ole isää. Hänen biologinen isänsä on kuitenkin Old Nick. Tulkitsen tämän kaiken uskonnollisena viittauksena siihen, että Jack kokee olevansa Jumalan poika ja hän on tullut alas taivaasta kuten Jeesus, tuoden iloa ja pelastuksen äidin elämään. Elokuvassa näytetään toistuvasti, kuinka Jack tai äiti katsoo kohti kattoikkunaa, tai huonetta ja henkilöitä kuvataan kattoikkunan suunnasta, ylhäältä alaspäin. Näen tämän tärkeänä toistuvuutena ja kattoikkunan merkityksen ja symbolisuuden korostamisena. Jackin asuessa ukkipuolen ja mummin luona äiti joutuu välillä sairaalaan lääkkeiden yliannostuksen vuoksi. Jackin leikkiessä yksin esitetään voice over -kohta, jossa kuvataan ikään kuin takautuvasti äitiä istumassa Huoneen pöydän ääressä. Häntä kuvataan sekä kattoikkunan suunnasta ja että katsomassa kohti kattoikkunaa. Kyseessä ei sinänsä voi olla takauma, sillä kukaan henkilöhahmo ei ole voinut olla kattoikkunan kohdalla tarkkailemassa äitiä. Äiti myös vaikuttaisi olevan huoneessa yksin, sillä kohtauksessa näytetään suurin osa huoneesta eikä Jackia näy missään. Järkevämpi tulkinta onkin, että Jack kuvittelee mielessään äidin huoneeseen. Äiti ei ole hänen kanssaan mummolassa, joten hän ei osaa kuvitella äitiä muuallekaan. Hän on huolissaan äidin voinnista, joten hänet on asetettu kattoikkunan korkeudelle katselemaan tai jopa suojelemaan äitiä kaikelta pahalta. Kuva 9, 1:33:18. Äiti istuu yksin huoneessa.

52 48 Kohtaukseen liittyy myös Jackin oma mielikuva siitä, kuinka äiti oli lähellä kuolemaa eli aikoi mennä taivaaseen: Ma was in a hurry to go boing up to Heaven, but she forgot me. Dumbo Ma. So the aliens threw her back down. Crash! And broke her. (1:33:19 1:33:33.) Tämänkin vuoksi äidin katse voi suuntautua taivasta kohti kuvaten toivetta päästä sinne. Jack on sitä mieltä, että äiti ei voinut mennä taivaaseen ilman häntä. Hän meni kuitenkin rikki, ja joutui siksi jäämään sairaalaan. Todellisuutta välittävinä tekijöinä toimivat myös tuoksut, jotka tulevat oven raosta. Jack tuntee iltaisin ilmavirran vaatekomeroonsa asti Old Nickin saapuessa huoneeseen. Ilma tuoksuu erilaiselta kuin mihin Jack on tottunut: I like how it smells there. She moves her head to stare at me. When Door opens after nine and the air whooshes in that s not like our air. You noticed, she says. (R, 114.) Jack myös sanoo pitävänsä ulkopuolen hajusta, mikä tarkoittaisi hänen tajuavan, että ilma huoneen sisäpuolella on jotenkin tunkkaista ja epämiellyttävää. Se on ymmärrettävää, koska puuttuuhan heiltä raitis ilma lähes kokonaan, yhtä ilmastointiputkea lukuun ottamatta. Ulkoa kantautuvat äänet oven avautuessa olisivat myös mediumeja, mutta niitä ei romaanissa eikä sen paremmin elokuvassakaan tuoda esille. Old Nick saapuu muutenkin pimeän aikaan, jolloin lähiseutu on hyvin hiljainen. Muissa tapauksissa ulkopuolen äänet eivät voi kuulua huoneen sisäpuolelle äänieristyksen vuoksi. Mediumeina voisi ajatella myös kirjoja, loruja ja lauluja, jotka ovat merkittävä osa Jackin elämää. Niiden sisältöjen avulla Jack oppii kaikenlaista maailmasta, vaikka saakin vasta myöhemmin tietää niiden sisällön olevan osin totta. Ne kaikki esittävät kertomuksia maailmasta ja elämästä. Jackin voisikin ajatella saavan tietoa ulkomaailmasta erilaisten kertomusten kautta. Kertomuksiin lukeutuvat myös äidin kertomat tarinat ja televisio-ohjelmien välittämät tarinat. Äidin kertomuksiin kuuluu myös tosimaailman tapahtumia, kuten prinsessa Dianan autokolarikuolemasta kertova tarina, jota hän ehdottaa Jackille muiden tarinoiden joukossa. Jackille se on kuitenkin vain mielikuvituksellinen satu, johon sisältyy opetus: [Äiti] Princess Diana? [Jack] Should have worn her seat belt. (R, ) Erityisesti kirjoissa kerrotut asiat ovat tulleet Jackille tutuiksi, sillä heillä on kirjoja vain rajattu määrä: yhteensä kymmenen teosta, joista puolet on kuvallisia satukirjoja ja puolet romaaneja. Jack haluaa kuulla luettavan samoja satuja yhä uudelleen ja uudelleen, ja osaakin ne pitkälti ulkoa. Erityisesti kirja Alice in

53 49 Wonderland nousee Donoghuen tarinan kannalta keskeiseksi, sillä se vaikuttaisi olevan Jackin suosikki ja äiti vertaa itseään Aliceen kertoessaan, kuinka oikeasti joutui huoneeseen. Luvussa 2.2 käsittelin Room-teoksessa esiintyviä loruja ja satuja osana Jackin kognitiota ja kieltä. Kuten luvussa 2.2 antamistani esimerkeistä kävi ilmi, Room sisältää paljon intertekstuaalisia viittauksia useisiin kertomuksiin. Koska äiti ja Jack omistavat vain tiettyjä teoksia, herää kysymys, miksi kertomukseen on valittu juuri kyseiset teokset kaikkien olemassa olevien joukosta. Huoneesta löytyvät nämä teokset: My Big Book of Nursery Rhymes, Dylan the Digger, The Runaway Bunny, Pop-Up Airport, The Shack, Twilight, The Guardian, Bittersweet Love ja The Da Vinci Code (R, 21). Tarinan sisäisellä tasolla äiti on voinut pyytää osan teoksista Old Nickiltä ja osan Old Nick on voinut tuoda sattumanvaraisesti. Koko Donoghuen teoksen sisältöä ajatellen kirjailija on kuitenkin tuntunut valitsevan sellaisia teoksia ja viittauksia, joilla on suurempiakin merkityksiä tarinan kannalta. Merkitykset vaikuttavat hyvin symbolisilta, sillä useiden kerronnan lomassa esiintyvien kirjojen, lorujen ja tarinoitten henkilöt ja tapahtumat muistuttavat jollakin tapaa Room-teoksen omia henkilöhahmoja ja tapahtumia. Kun tajuaa Donoghuen kertomuksen ja esimerkiksi Alice in Wonderland -sadun yhteyden, syntyy uusia merkityksiä. Intertekstuaalisuuden tutkimuksessa kaikki keskittyykin sen ympärille, kuinka tekstit luovat yhdessä jotakin uutta (Makkonen 1991: 16). Merkitysten luonne ja tärkeys voivat kuitenkin vaihdella riippuen lukijasta. Kuten Pekka Tammikin (1991: 91) toteaa, viime kädessä on kuitenkin aina kysymys tulkinnasta. Intertekstuaalisille viittauksille ja niistä kumpuaville merkityksille voi syntyä erilaisia tulkintoja. Jos löydämme viittauksille mielekkään ja uskottavan motivaation, siitä tulee merkityksellisempi ja todellisempi (mp.). Kahden tekstin välinen suhde ja intertekstuaalinen viittaus voidaan luoda useammalla tavalla. Niistä näkyvin tapa on nimetä suoraan viittauksen kohde, esimerkiksi teoksen- tai henkilönnimi, mistä Tammi puhuu eksplisiittinä kytkentänä tekstien välillä. Hän kuitenkin näkee suoraan nimeämisen erikoistapauksena siteeratessa toista teosta. (Tammi 1991: ) Roomteoksessa tulee yleensä esille viittauskohteen nimi, eivätkä esimerkiksi viittaukset Piparkakku-Jackiin ole millään tapaa piilossa tekstin lomassa. Toisten kaunokirjallisten tekstien antaessa semanttisen motivaation tekstin osille voidaan puhua subtekstistä. Käsite tulee kaunokirjalliseen tekstiin sovellettuna alun perin Kiril Taranovskilta. Sitaatti edustaa yleensä sub-

54 50 tekstiä kokonaisuutena, mukaan lukien sen tematiikkaa. Lainaus toisesta tekstistä on useimmiten jokin muu osa sen diskurssia kuin suoraan nimetty tekijän tai teoksen nimi. Tällöinkin tekstin ja subtekstin välille muodostuu metonyminen suhde. (Mts , 63, 78.) Jackin ajattelun apuna on myös siteerattuja tekstinosia. Yksi pisimmistä siteerauksista on peräisin Dylan the Digger -kirjasta, joka on yksi Jackin suosikeista. Sen lisäksi, että Jackin äiti vertaa itse itseään Alice in Wonderland -sadun Aliceen, voi satua ajatella laajemminkin äidin elämän allegoriana. Hän on kuin Alice, joka on pudonnut tai joutunut tuntemattomaan ja outoon maailmaan huoneeseen, jonka voi tässä tapauksessa nähdä omana erillisenä maailmanaan, eristettynä muusta maailmasta. Äiti ei pääse omin ehdoin huoneesta pois. Hän joutuu selviytymään erilaisista vastoinkäymisistä ja haasteista kuten Alicekin, sillä hänen pitää huolehtia Jackista ja kamppailla Old Nickia vastaan ja sietää häntä. Äiti sanoo Jackille olevansa kuin Alice, koska hänelläkin on vanhemmat, mutta hän on heistä erossa, eri maailmassa. Hän ei ole aina ollut huoneessa, kuten Alicekaan ei aina ollut ihmemaassa. Alicen kuoppaan ja sitä kautta toiseen maailmaan johdattaa kani, kun taas Donoghuen teoksessa äiti houkutellaan ansaan koiran avulla. Old Nick käyttää sairasta koiraa houkuttimena, mutta koiraa ei todellisuudessa ole olemassakaan. Aluksi Jack ei siis usko, että mediumien kautta välittyvät asiat olisivat todellisia asioita, eikä varsinkaan sitä, että ne löytyvät Ulkopuolelta. Käsitys alkaa muuttua, kun äidin on lopulta pakko kertoa televisiossa näkyvien asioiden olevan totta: Listen. What we see on TV is it s pictures of real things. That s the most astonishing I ever heard. Ma s got her hand over her mouth. (R, 73.) Jackin yrittäessä ymmärtää ulkopuolella olevien asioiden, kuten palomiesten ja lentokoneiden olevan totta, hän pohtii, onko tilanne nyt kääntynyt päinvastoin; ovatko hän ja äiti epätodellisia, jos he ovat ainoita, jotka eivät ole ulkopuolella?

55 51 4. MERKITTÄVÄT HENKILÖHAHMOT ROMAANISSA JA ELOKU- VASSA Tässä pääluvussa tarkastelen Room-teoksessa esiintyviä tärkeimpiä henkilöhahmoja eli Jackia, äitiä ja Old Nickia. Rajaan perusteellisemman tarkastelun Jackin lisäksi juuri näihin henkilöhahmoihin, koska heillä on eniten vaikutusta Jackin elämään ja heistä Jack myös eniten lukijalle kertoo. Ensiksi esittelen hieman henkilöhahmojen teoriaa ja pohdin sen kautta Room-teoksen hahmoja. Sen jälkeen käsittelen omissa alaluvuissaan sekä äidin että Old Nickin hahmoja. Molempien hahmojen analysoimisessa painottuu nimenomaan Jackin näkökulman kautta saatu ja tulkittu tieto. Jackia en erittele enää erikseen omassa alaluvussaan, sillä hänen hahmoaan analysoin tarkkaan läpi koko työni. 4.1 Henkilöhahmon teoriaa James Phelan (1989) esittää teoksessaan Reading People, Reading Plots henkilöhahmojen koostuvan kolmesta erilaisesta puolesta: synteettisestä, mimeettisestä ja temaattisesta. Synteettiseksi puoleksi hän kutsuu hahmon keinotekoisuutta. Tunteakseen hahmon kunnolla tulee tiedostaa, että hahmo on aina myös tietoisesti tuotettu rakennelma tekstin sisällä. Mimeettinen puoli viittaa henkilöhahmon ihmisenkaltaisuuteen, sillä hahmot kuvastavat mahdollisia oikeita ihmisiä, joilla on persoonallisia luonteenpiirteitä, sukunimet ja tietynlaiseksi kuvattu ulkonäkö. Henkilöhahmot ovat siis jäljitelmiä todellisenkaltaisista ihmisistä. Temaattinen puoli viittaa Phelanin mukaan laajemmin henkilöhahmon ulkopuolelle; henkilöhahmo edustaa ja representoi jotakin suurempaa teemaa, kuten aikansa yhteiskuntaluokkaa tai sukupuolta, tai mitä tahansa muuta teemaa, jota kirjailija on hahmon kautta halunnut tuoda näkyväksi. Ero mimeettisen ja temaattisen puolen välillä on siis se, että ensimmäinen esittää hahmot yksilöinä ja jälkimmäinen representoivina kokonaisuuksina. (Mts. 2 3, 13.) Tässä alaluvussa pohdin ennen kaikkea henkilöhahmojen mimeettistä ja temaattista puolta. Hahmojen mimeettinen puoli korostuu erityisesti silloin, kun lukijaa on selvästi ohjattu ennemminkin eläytymään ja astumaan sisään henkilöhahmojen elämään eikä niinkään tiedostamaan, että kyseessä on lukemistapahtuma. Phelan viittaa Robert Browningin runoon, jossa jo

56 52 pelkkä runomuoto korostaa luetun tekstuaalisuutta, mutta perimmäinen tarkoitus on silti luoda illuusio sattumalta kuullusta keskustelusta. Runon päähenkilönä olevan herttuan synteettinen puoli pyritään kätkemään ja Browning korostaa sen sijaan hahmon mimeettistä puolta. (Phelan 1989: 5.) Donoghuen Room saa aikaan vahvan illuusion Jackin maailmaan ja pään sisään pääsystä, mutta Jackin synteettisyys tulee silti näkyväksi. Esimerkiksi tekstin ulkoasun leikittelyllä luodaan yhtä aikaa illuusiota viisivuotiaan lapsen maailmahahmotuksesta, mutta samalla näytetään, kuinka kielen rakennetta ja visuaalista ulkoasua voidaan muokata, jotta päästään haluttuihin mimeettisiin vaikutuksiin. Onomatopoeettiset sanat ja isot alkukirjaimet ovat tästä esimerkkejä. Nimenomaan Jackin hahmon ja kertojuuden avulla Room-romaanin tekstistä on saatu rakennettua halutunlainen. Lukija tunnistaa nämä keinot, mutta mimeettinen puoli säilyy vahvempana. Voisi siis sanoa, että Donoghuen teoksessa hahmojen synteettinen osa palvelee mimeettistä. Phelan erottaa toisistaan myös henkilöhahmon ulottuvuuden (dimension) ja tehtävän eli funktion (function). Henkilöhahmon ulottuvuus on mikä tahansa hahmon ominaisuus, joka voidaan tunnistaa hahmossa silloin, kun hahmoa tarkastellaan irrallaan teoksesta. Henkilöhahmon funktio sen sijaan on tuon ominaisuuden soveltamista tekstin kehittyvässä rakenteessa. Ulottuvuudet siis voivat muuntua funktioiksi tekstin edetessä, ja tätä Phelan kutsuu progressioksi. Kaikki ulottuvuudet eivät ole yhteneväisiä funktioiden kanssa, mutta funktiot ovat riippuvaisia ulottuvuuksista. Esimerkiksi hahmon temaattisia ulottuvuuksia voi olla monia, mutta niiden kaikkien ei tarvitse johtaa temaattisen funktioon, jos teos ei pyri esittämään mitään väittämää. Progressiota voi tapahtua myös missä vaiheessa tahansa, sillä sen toteutumiseen tai toteutumistapaan ei ole määrättyjä sääntöjä. Hahmojen mimeettiset ja temaattiset ulottuvuudet voivat siis muuttua funktioiksi milloin tahansa kertomuksen aikana. (Phelan 1989: 9, 105.) Room-teoksessa Jackin temaattisia ulottuvuuksia ovat esimerkiksi haastavan ympäristön vaikutus lapsen kognitioon ja lapsen tapa hahmottaa maailmaa. Kognition kehitys ja muuttuminen eivät saa teoksessa lopullista ratkaisua tai päätepistettä, joten tältä temaattiselta ulottuvuudelta puuttuu lopullinen funktio. Phelanin mukaan temaattista funktiota ei synny, jos teksti tulee päätökseen ennen kuin ulottuvuus ehtii kehittyä funktioksi (mp.). Äidin hahmon temaattisia ulottuvuuksia ovat esimerkiksi kidnappauksen vaikutus psyykeen ja äidin rakkaus. Old Nick puolestaan edustaa pahuuden ja rikollisuuden teemoja. Old Nickin funktio voisi tarinan

57 53 edetessä olla se, että pahan osoitetaan saavan palkkansa kuten lukuisissa muissakin kertomuksissa käy. Old Nick nimittäin joutuu lopulta vankilaan ja oikeuden eteen. Mimeettisiltä ulottuvuuksiltaan Jack on utelias viisivuotias poika, jolla on ruskeat pitkät hiukset ja naiivi suhtautuminen maailmaan. Hän näkee mielenkiintoisia ja ilahduttavia asioita siellä, missä aikuiset eivät niitä näe, mutta uusissa ja pelottavissa tilanteissa hän muuttuu araksi ja säikyksi. Verratessa elokuvaa romaaniin Jackin hahmosta tulee elokuvassa entistä sympaattisempi hahmo. Jackin näyttelijä on suloinen, pitkähiuksinen poika, joka vetoaa välittömästi katsojiin ja saa heidät elämään mukana Jackin kokemusta. Jackin mimeettiset ulottuvuudet palvelevat hänen mimeettistä funktiotaan kuvaa viisivuotiaasta pojasta, jolla on erikoinen todellisuuskäsitys. Jackin ollessa yhtä aikaa tarinan minäkertoja säröt kerronnassa ja viittaukset johon kuhun muuhun kertovaan tahoon kuin kokemushetken Jackiin rikkovat kuitenkin illuusiota. Ne tekevät Jackista välillä ei-uskottavan hahmon. Phelan perustelee mimeettisen funktion puuttumista tai mimeettisen illuusion rikkoutumista juuri sillä, että hahmon ominaisuudet jollakin tapaa epäonnistuvat uskottavan ja todellista muistuttavan ihmiskuvan luomisessa (1989: 11). Old Nick mielletään Donoghuen tarinan paholaiseksi, väkivaltaiseksi ja alistavaksi mieheksi ja eräänlaiseksi pahaksi isähahmoksi. Hänen voi kärjistettynä ajatella representoivan sadistista kidnappaajaa. Hänet voi mieltää tällaiseksi yhdistelemällä tarinan paljastamia mimeettisiä ulottuvuuksia hänestä. Tosielämässä määrittelemme ja pyrimme ymmärtämään muita ihmisiä hyvin samankaltaisen prosessin kautta; muodostamme temaattisen mielikuvan toisesta ihmisestä yhdistelemällä havaitsemiamme luonteenpiirteitä. Voimme esimerkiksi sanoa jotakuta radikaaliksi feministiksi, jos tunnistamme hänessä tiettyjä luonteenpiirteitä. Samalla vihjaamme, että kaikki radikaalit feministit omaisivat juuri samat luonteenpiirteet tai tietyt piirteet määrittäisivät ihmisen automaattisesti sellaiseksi. (Phelan 1989: 13.) Shlomith Rimmon-Kenan esittelee teoksessaan Kertomuksen poetiikka E.M. Forsterin ja Joseph Ewenin tapoja luokitella fiktiivisiä henkilöhahmoja. Henkilöhahmot voi luokitella litteisiin (flat) ja pyöreisiin (round) hahmoihin sen mukaan, kuinka monen ominaisuuden mukaan ne rakentuvat ja kehittyvätkö ne tarinan edetessä. Litteä hahmo mielletään Forsterin mukaan staattiseksi, yhden piirteen hahmoksi, joka ei juuri kehity. Pyöreän hahmon hän määrittelee

58 54 kompleksiseksi, kehittyväksi ja usean ominaisuuden hahmoksi. Rimmon-Kenan kuitenkin kritisoi Forsterin luokittelua, koska sen mukaan litteät hahmot nähdään hyvin kaksiulotteisina ja vähemmän eläväisinä kuin pyöreät hahmot. Myös litteät yhden ominaisuuden hahmot voivat olla eläväisiä ja syviä. Myöskään litteään hahmoon yhdistyvä yksinkertaisuus ja staattisuus ja pyöreään hahmoon yhdistyvä kompleksisuus ja kehittyvyys eivät esiinny aina rinnakkain, vaan ne voivat sekoittua hahmoissa. (Rimmon-Kenan 1991: 54.) Forsterin määritelmiä mukaillen Room-teoksen Jackia voi luonnehtia pyöreäksi hahmoksi ja Old Nickia litteäksi hahmoksi. Jackilla on paljon ominaisuuksia ja piirteitä, ja hän kehittyy tarinan edetessä. Old Nick taas leimautuu vain muutamien ominaisuuksien kautta, erityisesti pahuuden. Hän ei myöskään opi mitään tarinan aikana vaan noudattaa omaa toiminnan kaavaansa kiinnijäämiseen saakka. Äidin hahmo sijoittuu jonnekin pyöreän ja litteän välimaastoon. Hän on useamman ominaisuuden hahmo, mutta merkittävää kehitystä ei tarinan aikana tapahdu. Toisena Rimmon-Kenan puhuu Ewenin luokittelumallista, jossa hahmot asetetaan jatkumolle eikä kategorioihin. Jatkumoja ovat kompleksisuus, sisäisen elämän kuvaus ja kehittyvyys. Henkilöhahmot, joilla on yksi hallitseva piirre ylitse muiden tai pelkästään yksi piirre (vrt. Forsterin litteä henkilöhahmo), sijoittuvat kompleksisuusjatkumolle. Karikatyyrit, allegoriset henkilöhahmot ja tyypit ovat tällaisia. (Rimmon-Kenan 1991: 55.) Old Nickin voi nähdä allegorisena henkilöhahmona. Allegorisen henkilöhahmon määrittelyyn kuuluu yleensä se, että hahmon erisnimi viittaa johonkin tiettyyn luonteenpiirteeseen, jonka kautta hahmoa voi määrittää (mp.). Old Nickin nimi tarkoittaa paholaista, mikä toimii ilmiselvänä viittauksena hänen luonteeseensa. Allegorisuutta korostaa myös se, että Donoghue ei ole halunnut paljastaa miehen oikeaa nimeä teoksessaan. Kehittymättömät hahmot ovat tavallisesti tarinan sivuhenkilöitä. He voivat myös edustaa jotain suurempaa kokonaisuutta, esimerkiksi päähenkilöitä ympäröivää yhteiskunnallista miljöötä, jolloin heillä on tarinassa jokin yleinen funktio. (Rimmon-Kenan 1991: 55.) Old Nick on edelleen tässäkin toimiva esimerkki staattisesta, kehittymästä sivuhenkilöstä. Yhteiskunnallista miljöötä edustavista hahmoista hyviä esimerkkejä ovat Jackin kohtaamat poliisit, jotka esiintyvät tarinassa vain lyhyen aikaa ja edustavat oikeutta ja lakia. Sisäisen elämän jatkumolla Jack sijoittuu toiseen ääripäähän, jossa lukija pääsee uppoutumaan hahmon tietoisuu-

59 55 teen ja sisäiseen elämään. Tämän jatkumon toisessa päässä ovat hahmot, joiden tietoisuutta tarkastellaan vain ulkopuolelta. (Mts. 56.) Room-teoksessa henkilöhahmot ovat pitkälti todellisen tuntuisia ja uskottavia. Heitä on helppo tarkastella ihmisenkaltaisina, sillä heillä kaikilla on omat särönsä ja heikkoutensa. Esimerkiksi äidin hahmoa ei kuvata täydellisesti pärjäävänä äitinä, joka osaisi johdattaa Jackin vaikean varhaislapsuuden läpi ilman, että Jackin kehitys jää puutteelliseksi. Hänet kuvataan urheana, mutta ajoittain hän romahtaa. Hän etsii oman, hankalassa tilanteessa parhaaksi näkemänsä tavan kasvattaa poikaansa. Kertomusten henkilöhahmoista tulee löytää jonkin verran heterogeenisyyttä ja hajontaa persoonallisuudessa, jotta hahmon todellisuusilluusio säilyisi (Chatman 1978: 112). Kertomusten vastaanottajat kaipaavat todellisilta vaikuttavia epätäydellisiä ja rankkojakin ihmiskohtaloita. Tämän vuoksi erityisesti Room-elokuvasovituksessa äidin hahmon voi nähdä Donoghuen tarinan ahdistavuutta voimistavana tekijänä. Katsoja pääsee seuraamaan äidin henkisen hyvinvoinnin järkkymistä ilman lieventävää lapsifokalisaatiota, joka romaanissa on. Katsoja pääsee lähemmäs äidin näkökulmaa ja kokemusta kuin romaanissa, esimerkiksi näkemällä hänen eleensä ja ilmeensä suoraan. 4.2 Ma Jackin äiti Luvussa 3 käsittelin äitiä osana Jackin todellisuuskäsityksen syntyä, mutta hän on myös muilla tavoin tärkeä osa Jackin elämää. Käsittelen tässä alaluvussa myös äidin luonnetta tarkemmin. Jack on erittäin riippuvainen äidistään, mikä on tietenkin luonnollista pienelle lapselle. Jackin kohdalla on kuitenkin kyseessä syvempi riippuvuus, sillä hän ei ole koskaan ollut erossa äidistään. Erittäin läheinen ja symbioosimainen suhde äitiin näkyy siinä, että äiti imettää Jackia edelleen, vaikka tämä on jo viisivuotias. Imettämisestä kerroin tarkemmin luvussa 3.2. osana arkirutiineja. Läheinen suhde näkyy myös siinä, miten Jack mieltää hänen ja äidin olevan erottamattomat pikemminkin yksi kokonaisuus kuin kaksi toisistaan erillistä ihmistä. Kun Jack jättää kertomatta jostakin näkemästään asiasta äidilleen, hän menee hämilleen, koska hänellä on jotain omaa, josta äiti ei tiedä. Hänellä on myös oma termi tällaisille asioille: It s weird to have something that s mine-not-ma s (R, 11 12). Huoneessa periaatteessa kaikki on heille yhteistä, mutta Jack ymmärtää kuitenkin, että hänellä on omat ajatukset ja

60 56 ruumis. Hän kokee siitä huolimatta kuuluvansa äidille: But my cells are made out of her cells so I m kind of hers (R, 12). Jack on äidille kaikki kaikessa. Jackin syntymän jälkeen hän on kokenut olevansa merkityksellinen jollekulle hän on saanut syyn elää. Tv-haastattelussa äiti muistelee käytöksensä muuttumista Jackin synnyttyä: Yeah, but for me, see, Jack was everything. I was alive again, I mattered. So after that I was polite. (R, 291.) Ennen Jackin syntymää äiti on kapinoinut Old Nickia vastaan ja sietänyt seuraukset, olivatpa ne millaiset tahansa. Jackin synnyttyä hän on muuttanut asennettaan alistuvaisemmaksi ja kohteliaammaksi, jotta hän on saanut pidettyä Jackin turvassa. Hän itse on kokenut pelastuneensa Jackin myötä. Tämän voi tulkita uskollisena viittauksena, jolloin Jackin voi nähdä suojelua ja turvaa tuovana Jeesus-lapsena. Jackin on vaikea käsittää sitä, että äitejä on olemassa muitakin ja että hän ei ole ainut, jolla on äiti. Tämä tulee esille seuraavassa katkelmassa, jossa äiti koettaa opettaa Jackille, että hänelläkin on olemassa vanhemmat ja hänkin on ollut joskus lapsi: ( ) A long time ago, I was Up in Heaven. ( ) I came down and I was a kid like you, I lived with my mother and father. I shaked my head. You re the mother. But I had one of my own I called Mom, she says. I still have. Why she s pretending like this, is it a game I don t know? (R, 103.) Jackilla on tapana sanoa, että äiti on Gone eli poissa, mikä merkitsee äidin ikään kuin nukkuvan eli olevan poissa päältä pitkään. Jack siis ajattelee, ettei äiti ole silloin täysin hereillä: Today is one of the days when Ma is Gone. She won t wake up properly. She s here but not really. She stays in Bed with the pillows on her head. (R, 74.) Lukijasta sana voi kuulostaa aluksi hyvin dramaattiselta siltä kuin joku olisi kuollut. Jackille äidin poissaolo tarkoittaa sitä, että äiti vain makaa sängyssä eikä jaksa jutella tai tehdä mitään. Todellisuudessa äidin olotila viittaa masennuksen kaltaiseen oireiluun. Äiti on huonoina päivinään apaattinen ja poissaoleva eikä huolehdi Jackista, vaan Jackin pitää tehdä kaikki päivärutiinit itsekseen, mutta siihen Jack on jo tottunut. Jos äiti nousee sängystä, hän on vaitonainen, ilmeetön ja eleetön:

61 57 Ma gets up to pee but no talking, with her face all blank (R, 75). Jackista on aina kurjaa huomata äidin olevan poissa, ja hän tarkkailee äitiä vähän väliä ja on jonkin verran huolissaan. Hän kuitenkin tuntee olevansa vapaampi poikkeamaan arkirutiineista ja tekemään sellaisia hänelle mieluisia ja kivoja asioita, joita äiti normaaleina päivinä rajoittaa tai kieltää. Jack haluaa esimerkiksi katsoa enemmän televisiota: I hate when she s Gone, but I like that I get to watch TV all day (R, 75). Jackin äiti on siis ailahtelevainen eikä hän ole psyykkisesti tasapainossa. Teoksessa ei anneta ymmärtää, että hänellä olisi ollut samanlaisia ongelmia nuoruudessaan ennen vangituksi joutumista. On siis luontevaa ajatella, että hänen mielensä on järkkynyt ja traumatisoitunut kidnappauksen myötä. Jatkuva ahdistus, pelko ja epävarmuus lukitun huoneen sisällä, josta pakeneminen vaikuttaa mahdottomalta, ovat ymmärrettäviä syitä mielen järkkymiseen. Kun tähän vielä lisätään Jackista huolehtiminen ja Old Nickille alistuminen, ei ole ihme, jos hän on joinakin päivinä yksinkertaisesti täysin voimaton. Äiti on joutunut sietämään seksuaalista väkivaltaa ja romaanin perusteella ainakin kuristamista, mutta on todennäköistä, että ärsyyntyessään Old Nick on satuttanut häntä aiemmin muillakin tavoilla. Naiseen perhekontekstissa kohdistuva väkivalta tulee elokuvissa harvemmin esiin, mutta etäännytetyissä konteksteissa sitä esiintyy enemmän. Etäännytetyissä konteksteissa väkivaltaan liittyy usein sadistinen sävy. (Bacon 2010b: 169.) Room-elokuva näyttää sen, mitä romaanissa jää sanojen ja mielikuvien varaan. Viittaan siis erityisesti aiemmin käsittelemääni kohtaukseen, jossa Old Nick kuristaa äitiä Jackin ollessa hereillä. Koska Old Nick on Jackin biologinen isä, asetelma on yksinkertaistettuna eräänlainen perhe: isä, äiti ja lapsi. Konteksti on kuitenkin etäännytetty, sillä kysymys on naisesta, joka on siepattu ja jonka lapsen isää ei pidetä isänä. Jackin äiti joutuu siis kärsimään väkivallasta. Elokuvassa ei piilotella kuristuskohtausta etäännytetyn kontekstin vuoksi, vaikka romaanissa se ilmaistaan vain Jackin havaintojen kautta. Jackin äiti on nuori, vankina pidetty nainen, joka on huomattavasti heikommassa asemassa Old Nickiin nähden. Henry Bacon kirjoittaa kahdenlaisesta väkivallasta, heikosta ja vahvasta, jotka alun perin on määritellyt Devin McKinney. Väkivallan vaikutukset eivät tule esiin heikossa väkivallassa, mutta vahvassa vaikutuksia ja seurauksia näytetään, mikä aiheuttaa järkyttymistä ja voimakkaan tunnereaktion. Heikkoa väkivaltaa sisältävä elokuva mahdollistaa koomisen sävyn ja ruokkii fantasiaa haavoittumattomuudesta, mutta vahva sen sijaan osoittaa,

62 58 kuinka hauraita todella olemme. Erityisen haavoittuviksi Bacon mainitsee lasten ohella nuoret naiset. (Bacon 2010b: ) Room sisältää vahvaa väkivaltaa, tosin ei mitenkään äärimmilleen vietynä. Elokuvan katsoja pystyy kuitenkin näkemään väkivallan seuraukset, kuten mustelmat äidin kaulalla sekä ylipäätänsä sen, miten väkivallan uhriksi joutuminen on vaurioittanut häntä psyykkisesti. Jackin äidin etunimi Joy on osittain ristiriidassa hänen luonteensa kanssa. Nimi mainitaan siis vain elokuvassa, ei romaanissa, kuten jo aiemmin luvussa 2 mainitsin. Ei voi olla kuitenkaan sattumaa, että Donoghue on käsikirjoituksessaan nimennyt äidin ilon tunteen mukaan (eng. joy = suom. ilo, riemu). Jälleen kerran valinta tuntuu johtuvan Jackin näkökulman painotuksesta, sillä Jackille hänen äitinsä on elämän suurin ilo läheisin ihminen ja ainoa todellinen ystävä hänen varhaislapsuudessaan. Romaanissa nimi tulee esiin adjektiivina, esimerkiksi mummin puhuessa rakastavasti tyttärestään: ( ) you were our pride and joy (R, 235). Samoin on myös toisin päin, sillä onhan Jackikin äitinsä ainoa oikea ystävä ja seura Huoneessa. Muutoin äiti on erittäin yksinäinen. Äidillä ei ole mahdollisuutta keskustella ikäistensä kanssa, ja Jack on aivan liian pieni kuulemaan ja ymmärtämään kaikkia aikuismaailman asioita. Aiemmin työssäni olen jo ottanut esille sen, että äiti kuitenkin kertoo kaiken kidnappauksestaan ja ulkona olevan maailman todellisuudesta Jackille, epämiellyttäviä yksityiskohtiakin paljastaen. Hän on pantannut tietoa seitsemän vuotta, ja enää hän ei jaksa pitää sitä sisällään, vaikkei Jackille ole hyväksi kuulla koko tarinaa ainakaan vielä viisivuotiaana. Äiti uskottelee itselleen, että Jack on jo tarpeeksi vanha tajuamaan: I didn t think that you could understand, but now you re so old, you re so smart, I know that you can get this. ( ) You re five, and you re old enough to understand what the world is. (25:45 25:48, 27:35 27:36.) Hän motivoi Jackia vedoten tämän viiden vuoden ikään, joka tuntuu Jackista jo isomman pojan iältä, sillä onhan hän vasta äskettäin täyttänyt viisi vuotta. Elokuvan kohtauksessa, jossa Jack saa kuulla äidiltään ulkopuolisesta maailmasta, äidin ilmeet ovat tärkeitä, sillä ne mukailevat uskottavasti äidin mielenliikkeitä ja reaktioita kerronnan hetkellä. Hänen silmänsä kiiltävät ja ilme on jopa vauhkoontunut, niin kiihkeästi hän koettaa saada Jackin sisäistämään kertomansa. Jackin vastaillessa ja reagoidessa lapsenomaisesti, minkä pitäisi olla täysin normaalia, äiti turhautuu ja menettää malttinsa. Hän tuntuu suhtau-

63 59 tuvan Jackiin kohtauksessa pikemminkin lapsellisena (aikuisena) kuin lapsena. Kun Jack kesken kaiken pyytää syömistä, äiti pyöräyttää silmiään. Nostaessaan Jackin lähelle kattoikkunaa näyttääkseen puun lehteä todisteena todellisesta ulkomaailmasta hän näyttää kiihtyneeltä. Kuva 10, 26:58: Äidin kiihtynyt ilme. Äiti yrittää ilmeillä ja eleillään tehdä tarinasta kiinnostavan Jackille, mutta turhautuessaan tarinankertojan ilmeet valahtavat pois ja tilalle tulee turhautunut ilme. Kun Jack jää ihmettelemään Old Nickin koiran nimeä eikä keskity tarinaan, äiti läimäyttää itseään kyllästyneenä kasvoille. Kuva 11, 28:07: Iloinen ilme äidin kertoessa perheestään. Kuva 12, 28:41: Äiti käsi kasvoillaan. Äiti erehtyy myös nimeämään huoneen Jackin kuullen negatiiviseen sävyyn, kun hän puhuu siitä suhteessa koko maailmaan: Room s only a tiny stinky piece of it (R, 105). Jack ärähtää tähän kiukkuisena: Room s not stinky. I m nearly growling. It s only stinky sometimes when you do a fart. Ma wipes her eyes again. (R, 105.) Elokuvassa äiti puuskahtaa vastaavassa kohden myös Oh, my God (29:27 29:28), mikä ilmentää hyvin äidin suhtautumista Jackiin lapsellisena keskustelukumppanina tuolla hetkellä. Elokuvassa ilmeillä voidaan

64 60 viestittää ja kertoa paljon. Kirjoitetussa tekstissä voidaan hyvinkin käyttää jopa puolikas sivu tietyn asian kuvailuun, jonka elokuvassa pystyy ilmaisemaan ilmeillä ja niiden pienimmilläkin muutoksilla ja vivahteilla (Bacon 2005: 124). Samassa yhteydessä, kun äiti paljastaa Jackille heidän huoneensa sijaitsevan Old Nickin takapihalla, hän kertoo Jackille todellisen tarinan siitä, miten hän alun perin joutui huoneeseen. Selviää, että Old Nick on kidnapannut äidin tämän ollessa vain 19-vuotias opiskelija ja lukinnut hänet piharakennukseensa eli Huoneeseen. Äidin kertoma todenmukainen tarina, kuten aiemmin huoneen mittaus, on jälleen enemmän lukijaa kuin Jackia varten. Jackin on vaikea ymmärtää muuta kuin että äidille on tapahtunut jotain ikävää. Jack vaistoaa äidin tunteet pelon ja ahdistuksen ja tulee huonovointiseksi. Tarinaa on lisäksi edeltänyt se, että Old Nick on suuttunut äidille, katkaissut sähköt ja lopettanut ruuan tuonnin huoneeseen. Kun äiti nyt kertoo, että Old Nick on uhannut jättää hänet kuolemaan nälkään, jos hän yrittää esimerkiksi vahingoittaa Old Nickia, tekee Jack oman päätelmänsä. Jackin johtopäätös koko tarinasta on vain se, että hän ja äiti saattavat nyt kuolla nälkään. Lukijalle tarinalla on sen sijaan enemmän merkitystä. Ahdistavan totuuden kertominen Jackille on myös ongelmallinen asia, sillä äiti pakottaa Jackin kuuntelemaan, vaikka tämä hangoittelee vastaan eikä ymmärrä läheskään tarpeeksi. Äidillä on yksinkertaisesti tarve puhua jollekulle. Tämä toistuu myöhemminkin romaanissa, kun äiti kuvailee Jackille tyttövauvansa syntymää. Vauva on siis syntynyt ennen Jackia, mutta kuolleena. Näin traagiset asiat eivät ole soveliaita Jackin korville. Äidillä ei ole kuitenkaan ikäistään juttutoveria, joten hän purkaa mieltään Jackille aikuismaailman vakavista asioista. Lukijoille on inhimillisen luontaista kyky päätellä ja tulkita henkilöiden mieltä ja tajuntaa; kyseessä on kognitiivinen kyky. Kaunokirjalliset tekstit käyttävät lukijan kognitiivista kykyä usein hyväkseen ja haluavat testata sitä. (Tammi 2010: 79.) Erityisesti romaanin ensimmäisessä osassa lukija joutuu täydentämään ja laajentamaan todellisuuskuvaansa todenmukaisemmaksi ja laajemmaksi kuin Jackilla. Lukija etsii Jackin ajattelusta vihjeitä ja pyrkii ymmärtämään Jackin kuvaaman äidin käytöksen ja äidin kertoman avulla enemmän. Donoghuen romaani haastaa lukijansa leikkiin: kuinka paljon tietoa lukija pystyy saamaan todellisuudesta ennen kuin se paljastetaan avoimemmin ja suoremmin.

65 61 Jackin äidillä on muutama sinnikäs tapa, joiden avulla hän toivoo jonkun huomaavan heidät huoneen ulkopuolella. Jackille näillä toimilla on aivan erilainen merkitys. Esimerkiksi heidän kiljumisleikkinsä (Scream) on Jackille tuttu ja hauska leikki muiden joukossa. Jackille äiti on selittänyt leikin idean olevan huutaminen ja kiljuminen kilpaa. Leikkiin liittyy kovan melun tuottamista muillakin tavoilla. Jack ei ymmärrä, miksi äiti haluaa leikkiä kiljumisleikkiä usein todella pitkään: When we get up we do Scream, I crash the pan lids like cymbals. Scream goes on for ages because every time I m starting to stop Ma screeches some more, her voice is nearly disappearing. (R, 69.) Lukija sen sijaan ymmärtää, että meluaminen on yritys herättää huomiota ja saada apua ulkomaailmasta, ja äiti on sen suhteen epätoivoisen sinnikäs. Leikki toteutetaan joka päivä, paitsi ei viikonloppuisin. Lisäksi yöaikaan Jack saattaa herätä siihen, että äiti kytkee lampun valoa päälle ja pois. Jack ei pidä tästä tavasta eikä myöskään tajua, miksi äiti tekee niin. Se on kuitenkin toive siitä, että joku huomaisi kattoikkunan kautta tulevat valosignaalit yön pimeydessä. Elokuva-adaptaation alussa Jack herää valon välkytykseen, mutta syytä äidin tekoon ei avata enempää. Huoneesta poispääsyn jälkeen klinikan tohtori pyytää äitiä kirjoittamaan muistikirjaa, johon hän voi purkaa tuntojaan ja ajatuksiaan, jotta niitä on helpompi käsitellä traumaattisen elämänvaiheen loputtua. Tämä estää myös sen, ettei hän avaudu niistä liikaa Jackille. Jack ei pääse näkemään äitinsä kirjoituksia. Äidin mieli alkaa ailahdella ulkopuolella kuitenkin odotettua enemmän. Hän esimerkiksi raivostuu sekä omalle äidilleen että isälleen näiden käytöksen ja hänen kokemustensa ymmärtämättömyyden vuoksi. Tv-haastattelun jälkeen hän väsyy kaikkeen ja päätyy itsemurhan partaalle syömällä liikaa lääkkeitä. Lukijan tunteita kuohuttavat erityisesti Jackin naiivit pohdinnat äidin tilasta ja kysymykset, joita Jack esittää äidilleen tämän soittaessa sairaalasta: You re not poisoned with the bad medicine anymore? ( ) Why you wish you re in Heaven? ( ) Were you tired of playing? (R, 337.) Trauma liittyen lukittuun tilaan, josta ei pääse pois, ulottuu äidillä myöhemmin myös huoneen ulkopuolelle. Mummi ehdottaa, että äiti veisi Jackin käymään eläintarhassa, mutta äiti ei pysty siihen. Hän ei siedä häkkejä, joissa eläimet ovat. Vaikka häkkikammo voisi liittyä myös eläinten oikeuksien puolustamiseen, Donoghuen tarinan kontekstissa se on viittaus äidin kokemaan vankina oloon.

66 62 Brie Larsonin valinta Joyn rooliin elokuvasovituksessa vaikuttaa osaltaan äidin hahmon rakentumiseen. Larson on ollut mukana monissa elokuvissa, mutta vasta Joyn rooli ja sen mukana tuomat ehdokkuudet ja palkinnot toivat hänelle enemmän tunnettavuutta. Näkisin, että elokuvan Joy on onnistuttu pitämään hyvin lähelle samankaltaisena kuin Jackin äiti romaanissa, eikä itse näyttelijävalinta tuo mukanaan liikaa rajoituksia tai persoonallisia piirteitä hänen hahmoonsa. Äidin mielen ailahtelevaisuus jää vaikeasti ennustettavaksi ja epäselväksi, ja Jackiin painottuneen näkökulman vuoksi hänen hahmonsa jää osittain avoimeksi. Emme esimerkiksi saa tietää hänen ajatuksiaan ja tunteitaan suoraan, sillä emme pääse romaanissa emmekä elokuvassa hänen päänsä sisälle. Romaanissa tulkitsemme äidin hahmoa sen mukaan, mitä Jack kertoo ja miten hän äitinsä käytökseen reagoi. Elokuvassa näemme ja kuulemme Joyn reaktioita. Chatman (1978: 118) vertaa avoimeksi jääviä hahmoja tosimaailman ihmisiin, joista emme tiedä kaikkea, vaikka tuntisimme heidät hyvin. Jos tällaisilla hahmoilla on elokuvissa tunnettu tai Chatmanin sanoin liian näkyvä näyttelijä, voi se rajoittaa kohtuuttomasti itse hahmonkin persoonaa. Chatman mainitsee tässä yhteydessä esimerkiksi Greer Garsonin, joka on näytellyt Pride and Prejudicen Elizabeth Bennetiä. Hahmon ollessa litteämpi ja yksinkertaisempi tätä ongelmaa ei välttämättä synny; silloin lähtökohtaisesti hyvin rajoittunut hahmo, kuten Sherlock Holmes, ei kärsi yhtä herkästi näyttelijän tuomasta lisäväristä. (Mts ) Joyn roolista olivat kiinnostuneet myös näkyvämmät näyttelijät, kuten Emma Watson (tunnettu Harry Potter -elokuvien Hermionena), joka olisi väistämättä tuonut oman vahvan sävynsä Joyn hahmoon. 4.3 Old Nick paholainenko? Jack on huomannut, että Old Nick herättää äidissä pelkoa. Jack itse suhtautuu Old Nickiin kuitenkin useammalla tavalla eikä ole ehkä täysin varma, miten hänen edes tulisi suhtautua. Jack on itse antanut miehelle nimen Old Nick. Nimi on peräisin lastenpiirretystä, jossa esiintyy samankaltainen mies: ( ) I saw a cartoon about a guy that comes in the night called Old Nick. I call the real one that because he comes in the night ( ). (R, 14.) Old Nickin nimen voi tulkita tarkoittavan paholaista, koska se on yksi kristinuskon nimitys paholaiselle. Old Nick siis tulee useimpina iltoina yhdeksän aikoihin huoneeseen, ja harrastaa seksiä Jackin äidin kanssa, tai kuten Jack sanoo, käy narisuttamassa sänkyä. Jackiin on tarttunut äidin vuoksi tietty pelokkuus miestä kohtaan, sillä Jack vaistoaa miehen tekevän äidille jotain vää-

67 63 rää. Esimerkiksi mustelma äidin kaulalla yön jälkeen, jolloin Old Nick on ollut vihainen, saa Jackissa aikaan ikävän olon. Jack rinnastaa Old Nickin isoon pahaan suteen, joka esiintyy sadussa Kolme pientä porsasta. Tämä rinnastus tapahtuu kohdassa, jossa Jack pohtii, kuinka Old Nickin tulemisen huoneeseen voisi estää: Ma and me could make a barricade, we could shove Bed against Door so it doesn t open, won t he get a shock, ha ha. Let me in, he s shouting, or I ll huff and I ll puff and I ll blow your house down. (R, 78.) On myös mielenkiintoista, että tässä yhteydessä Jack mieltää huoneen yhtäkkiä samankaltaiseksi kuin possujen kotitalon, joka voi sortua. Tämä on erikoista, sillä Jack ei tiedä, miltä huone näyttää ulkopuolelta. Jack yhdistää muitakin oppimiaan pelottavien hahmojen kuvauksia Old Nickiin. Siinä vaiheessa, kun Jack ei ole vielä nähnyt häntä läheltä, hän miettii, millainen hän todella on, ja vertailee erilaisiin uhkaaviin olentoihin: Maybe his eyes would turn me to stone. Zombies bite kids to make them undead, vampires suck them till they re floppy, ogres dangle them by the legs and munch them up. Giants can be just as bad, be he alive or be he dead I ll grind his bones to make my bread. (R, 33.) Tällä kertaa Jackin mielikuvitus yhdistää Old Nickin lopulta jättiläiseen tarinasta Jack and the Beanstalk eli Jaakko ja pavunvarsi. Tässäkin tarinassa on jälleen Jack-niminen poika, joka äitinsä avustuksella päihittää jättiläisen, joten yhteys tarinan ja Jackin oman elämän välillä on selkeä. Jack kutsuu itseään myös nimityksellä Jack the Giant Killer. Old Nick näyttäytyy Room-teoksessa siis pahana hahmona. Elokuvassa hänen uhkaavia eleitään ja väkivaltaa Jackin äitiä kohtaan näytetään romaanin tarinaa suoremmin. Elokuvissa tuntuu olevan oletusarvoista se, että niissä tulee näyttää jonkin verran väkivaltaa ja pahuutta. Bacon (2010b: 11) on perustellut sitä, miksi elokuvien pahat hahmot koetaan kiehtovina pahuuden luonteesta huolimatta. Tarinakontekstissa paha henkilöhahmo paikannetaan aina toiseuteen, ja hänen odotetaan loppujen lopuksi joutuvan tilille teoistaan, esimerkiksi sankarin rankaisemana. Sankari on yleensä hahmo, johon itse katsojana samaistumme. (Mp.) Tutkimuskohteessani selvin samaistumisen kohde ja myös sankari on Jack. Room pyrkii samaistamaan meidät alkuperäisromaanissa lapsifokalisoijana ja elokuvasovituksessa filtterinä toimivaan Jackiin. Lopulta Jack on myös se, joka pääsee huoneesta pakoon, pelastaa äidin ja saa poliisit pidättämään Old Nickin. Elokuvan paha hahmo on yleensä itsekäs eikä ole huolissaan

68 64 muiden hyvinvoinnista, vaan käyttää heitä säälimättä hyväkseen. Hän toteuttaa omia nautintojaan ja sadistisia tekoja. Katsoja kokee tällaisen hahmon sitä lumoavampana, mitä kammottavampi roisto on kyseessä. (Mp.) Vaikka Old Nickin kaltaisia ihmisiä on oikeasti olemassa ja he järkyttävät ja pelottavat ihmisiä, hahmon etäännyttäminen fiktiiviseen elokuvaan voi lieventää kauheutta. Toisaalta se voi myös lisätä ahdistavuutta, jos ajattelee fiktiiviselle hahmolle löytyvän vastineen myös tosimaailmasta. Idea on kuitenkin siinä, kuinka vakavaa asiaa voi seurata vähemmän vakavammin elokuvan kautta. Asiaa voi ajatella myös siten, että mitä kamalampi hahmo on, sitä tyydyttävämpää katsojalle on nähdä tämän lopulta saavan ansionsa mukaan. Old Nick on pakkomielteinen ja pitää Jackin äitiä hengissä itsekkäitä tarkoitusperiään varten. Jotta hän saisi pidettyä tämän jotakuinkin nöyränä, hän huolehtii myös Jackista. Jack vaikuttaisi hänen näkökulmastaan toimivan välikappaleena, kiristyksen ja uhkailun tehokeinona. Äiti antaa tehdä itselleen mitä vain, kunhan Jack pysyy turvassa ja koskemattomana. Tämä hyödyttää Old Nickia, jonka öisten vierailuiden pääasiallinen tarkoitus on harrastaa seksiä Jackin äidin kanssa. Vaikka Jack on yhdistänyt todellisen miehen lastenpiirretyn mieheen, heidän ulkonäkönsä ei kuitenkaan täsmää, sillä piirretyn miehellä on parta ja sarvet. Romaanissa Old Nickillä ei mainita olevan partaa. Elokuvassa Old Nick on ulkonäöltään silmälasipäinen, tummatukkainen ja hänellä on myös parta, joka on hieman epäsiisti. Kuva 13, 19:49: Old Nickin kasvot läheltä. Kuva 14, 50:05: Old Nick jahtaamassa Jackia. Ruumiinrakenteeltaan Old Nick on hoikka. Näyttelijää etsittäessä ei luultavasti ole korostettu ruumiinrakenteen mukanaan tuomaa uhkavuutta tai pelottavuutta, sillä Old Nickin rooliin ei ole valittu erityisen rotevaa, voimakkaan näköistä miestä. Elokuvan henkilöhahmo inkarnoituu lähes väistämättä näyttelijän ja tämän ulkonäön kautta. Henkilöhahmosta tulee näin varsin konkreettinen, ja on mahdollista, että hahmo tuntuu tällöin vieraalta tai joiltakin osin erilaisel-

69 65 ta kuin vastaava hahmo romaanissa. (Bacon 2005: 120.) Romaanin lukija mieltää Old Nickin Jackin perspektiivin kautta, jolloin hänet on helppo kuvitella isohkoksi ja pelottavaksi hahmoksi. Näkisin elokuvan Old Nickin ulkonäkönsä perusteella ennemmin kurjana ja kärsineenä kuin vaarallisuutta ja pelottavuutta uhkuvana persoonana. Käytökseltään hän näyttäytyy kuitenkin pakkomielteisenä ja väkivaltaisena hahmona. Suhteessa Jackiin myös elokuvaadaptaation Old Nick on joka tapauksessa pelottava aikuinen mies selvästi voimakkaampi ja suurempi. Jack ei myöskään ole varma Old Nickin todellisuuden asteesta: Men aren t real expect Old Nick, and I m not actually sure if he s real for real. Maybe half? ( ) he s not human like us. (R, 22.) Old Nickin ihmisyys herättää myös epäilystä Jackissa. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että äiti on sanonut Old Nickin näyttävän ulkoisesti ihmiseltä, mutta olevan ontto sisältä, koska häneltä puuttuu sydän. Ihmisyyden epäily näkyy myös Jackin tavassa vertailla Old Nickia taruolentoihin, joita hän tuskin oikeasti uskoo todellisiksi. Baconin mukaan tuttu muukalainen -asetelma on yhteydessä hyvä paha -vastakkainasetteluun (2010: 103). Old Nickin vieraudella ja epätodellisuudella onkin suora yhteys siihen, että Jack kokee hänet pahana. Sunnuntaisin Old Nick tuo välttämättömyyksiä kuten elintarvikkeita, joista äiti on kirjoittanut etukäteen listan. Jack kutsuu noita tuomisia nimityksellä Sundaytreats. Old Nick ei kuitenkaan tuo listalle kirjattuja asioita mielellään eikä läheskään aina kaikkea, mitä on pyydetty. Äidin on oltava varovainen pyyntöjensä kanssa, sillä Old Nick hermostuu helposti ja syyttää tätä kiittämättömyydestä: I don t think you appreciate how good you ve got it here, says Old Nick. Do you? Ma doesn t say anything. Aboveground, natural light, central air, it s a cut above some places, I can tell you. Fresh fruit, toiletries, what have you, click your fingers and it s there. Plenty girls would thank their lucky stars for a setup like this, safe as houses. Specially with the kid ( ) No drunk drivers to worry about, he says, drug pushers, perverts (R, 86.)

70 66 Sitaatissa Old Nick muistuttaa myös, kuinka paha hän voisi olla ja miten paljon huonommissakin oloissa hän voisi äitiä ja Jackia pitää. Hän luennoi siihen malliin, että on perehtynyt muihinkin kidnappaustapauksiin ja on varmasti haalinut vinkkejä myös omansa toteutukseen. Hän viittaa muihin vankeina pidettäviin nuoriin naisiin, jotka joutuvat asumaan ikävämmissä oloissa kuin Jackin äiti. Old Nick sanoo lisäksi sarkastisesti, että äiti saisi kaiken vain sormia napsauttamalla, vaikka todellisuudessa niin ei tapahdu. Old Nickin mukaan äitiä eivät myöskään uhkaa perverssit, mikä on hyvin ristiriitaisesti sanottu, sillä Old Nickin itsensä voi määritellä perverssiksi, sillä hän alistaa toistuvasti heikkoa nuorta naista seksuaalisesti. Lukijoina tiedämme, että kidnappauksia ja seksuaalista alistamista tapahtuu maailmassamme oikeasti. Lukukokemus syventyy ja Old Nickin pahuus koetaan realistisena, sillä tiedämme Donoghuen teoksen tapahtumien olevan mahdollisia fiktion ulkopuolella. Old Nick kuitenkin yllättää Jackin muutaman kerran tuomalla tälle esimerkiksi tikkarin ja syntymäpäivälahjaksi kauko-ohjattavan jeepin. Äiti paheksuu näitä lahjoja, mutta Jackille ne tuottavat iloa ja sitä kautta herättävät hänessä positiivista suhtautumista Old Nickia kohtaan. Toisaalta Jack ei siis halua ajatella miehestä pahaa, mikä herättää äidissä ärsyyntyneisyyttä. Jack suhtautuu häneen myös uteliaasti, koska äiti ei anna heidän nähdä toisiaan koskaan kunnolla. Äiti on opettanut Jackille säännön pysyä öisin vaatekomerossa siihen asti, kunnes Old Nick lähtee. Koko teoksen aikana Jackille ei selviä, että Old Nick on todellisuudessa hänen isänsä. Lukijalle tämä tulee kyllä selväksi. Jack ei tunnu muutenkaan kaipaavan isähahmoa, sillä hän on tietenkin tottunut olemaan vain äitinsä kanssa ja uskoo ilmestyneensä äidin mahaan taivaasta. Old Nickia voisi kuitenkin ajatella eräänlaisena isähahmona, koska hän tavallaan pitää huolta perheestään ja on usein kovin utelias Jackin suhteen. Äiti kuitenkin inhoaa miestä, ja Jack on syntynyt raiskauksen seurauksena, joten äiti ei halua Old Nickia sen kummemmin mukaan Jackin elämään. Old Nickin on täytynyt suunnitella kidnappaus etukäteen hyvin huolella. Pihavajasta on muokattu vankila huomioiden mahdolliset pakoyritykset. Tämä käy ilmi erityisesti äidin kertomuksista Jackille, joissa hän kuvailee huoneen rakennetta: ( ) he added a soundproofed skylight, and lots of insulating foam inside the walls, plus a layer of sheet lead, because lead kills all sound. Oh, and a security door with a code. He boasts about what a neat job he made of it. (R, 106.)

71 67 ( ) he hid a layer of fence under the floor joists, and in all the walls and even the roof, so I could never ever cut through. (R, 120.) Old Nick on siis jopa ylpeillyt sillä, kuinka perinpohjaista työtä hän on pihavajan kanssa tehnyt. Hän antaa itsestään väistämättä pakkomielteisen ja uhkaavan kuvan. Jää kuitenkin epäselväksi, mikä hänen perimmäinen tarkoituksensa kidnappaukselle on ollut; syy ei välttämättä ole ollut pelkkä seksuaalinen hyväksikäyttö, koska hän on kuitenkin omalla karulla tavallaan nähnyt yllättävän paljon vaivaa Jackin äidistä huolehtimiseen ja sallinut tämän pitää Jackinkin. Toisaalta Old Nickin hahmo on kuitenkin helppo ajatella niinkin pakkomielteiseksi. Teoksessa annetaan myös ymmärtää, että Old Nick ei ole kovin varakas. Myöhemmin romaanissa lukijalle heitetään ajatus siitä, että Old Nickillä on ollut mahdollisuus tai hän on jopa yrittänyt tehdä jotain pahaa Jackillekin. Tämä tulee epäsuorasti esille tohtorien ja äidin keskustelun kautta: [Äiti] Jack doesn t need treatment, he needs some sleep. Ma s talking through her teeth. He s never been out of my sight and nothing happened to him, nothing like what you re insinuating. ( ) All these years, I kept him safe. (R, 207.) Room-elokuvassa on kohtauksia, joissa Jack on vaatekomerossa ja näkee Old Nickin alaviistosta. Miehen tarkastelu alakulmasta lisää hänen henkilöhahmonsa uhkaavuutta sekä Jackin että katsojan näkökulmasta. Bacon (2010a: 260) on kirjoittanut analogioista ruumiin orientaation ja elokuvallisten keinojen mieltämisen välillä, ja hän nostaa esille esimerkiksi elokuvassa käytetyt ylä- ja alakulmat; yläkulma viestii voimasta ja auktoriteetista ja alakulma alemmuudesta ja pienuudesta. Korkeammalle asetettu henkilö hallitsee ja havainnoi tilannetta sujuvammin kuin alemmaksi asetettu. Bacon mainitsee yhden syyn ylä- ja alakulmien synnyttämään vaikutukseen olevan kokemukset lapsuudessa, jolloin jokainen meistä on kokenut pienuutta esimerkiksi suhteessa aikuisiin. (Mp.) Jack on konkreettisesti pieni lapsi, joten on loogista kuvata asioita alhaalta päin lapsen silmien tasolta. Näin elokuvassa ei kuitenkaan tehdä koko aikaa, vaan kamera näyttelee ennemminkin näkymättömän tarkkailijan roolia milloin missäkin huoneen nurkassa. Old Nickin kuvaaminen alhaalta käsin vahvistaa Jackin epäluuloista asennoitumista tätä kohtaan sekä sitä, kuinka suuri valta miehellä äidin ja Jackin elämään on. Ylä- ja alakulmien käyttö toimii tehokeinona ja tukee katsojan eläytymistä. Old Nickin näyttelijä on Sean Bridgers. Hän on ollut mukana monenlaisissa elokuvissa, mutta rooliensa kautta profiloitunut kauhugenrejenkin näyttelijäksi. Hän on näytellyt roolit esimer-

72 68 kiksi kauhuelokuvissa The Woman ja Jug Face. Tämä on voinut vaikuttaa hänen valitsemiseensa Old Nickin rooliin. Millainen hahmo Old Nick siis todella on? Voiko hänet rinnastaa täysin paholaiseksi? Lukijoina ja katsojina yhdistämme häneen tietenkin samoja ominaisuuksia (trait) kuin Jack ja hänen äitinsä. Narratologiassa termi trait (suom. ominaisuus tai piirre) mielletään narratiiviseksi adjektiiviksi eli yksinkertaisemmin hahmon luonteenpiirteeksi, joka säilyy samana koko tarinan tai tietyn tarinan osan ajan. Sanallisesti adjektiivin ei tarvitse tulla ilmi. (Chatman 1978: 125.) Old Nickistä esitellään siis pahantahtoinen, uhkaava ja väkivaltainen puoli sekä pilkahdus huolehtivaisesta puolesta. Hänen muu elämänsä huoneessa vierailujen ulkopuolella jää pitkälti arvailujen varaan. Hänen köyhyyttään, työttömyyttään ja yksinäisyyttään voidaan toki pitää lieventävinä tekijöinä, jotka voivat herättää esimerkiksi sääliä hankalaa elämäntilannetta kohtaan. Syy tällaiseen elämäntilanteeseen jää kuitenkin pimentoon, ja hänen tekonsa leimaavat hänet vahvimmin tämän tarinan pahaksi hahmoksi.

73 69 5. ULKOPUOLELLA todellisuuskäsityksen murtuminen Tässä viimeisessä analyysiluvussa tulen käsittelemään erityisesti Jackin todellisuuskäsityksen muuttumista, hänen kognitionsa kehitystä ja sopeutumista uuteen ympäristöön. Nostan esille myös Jackin hahmon omat pohdinnat hänen tietämyksensä laajuudesta. Lisäksi esittelen uusia elinympäristöjä ja tiloja, joita Jack kohtaa. Uudet ympäristöt ja tilat tuovat mukanaan joukon uusia ihmisiä ja sivuhenkilöitä, joista kerron lisää tässä luvussa. Lopuksi pohdin, kuinka Jackin hahmo loppujen lopuksi on kehittynyt eri osa-alueilla päästyään ulos Huoneesta. Nykyhetken ja vanhemman Jackin häilyvä raja nousee jälleen esiin, kun analysoin romaanin ja elokuvan lopetuksia. 5.1 I ve seen the world and I m tired now maailman kohtaaminen Romaanin toisen osan voisi katsoa alkavan siitä, kun Jackin pakomatka huoneesta alkaa. Johdattelua tähän on kuitenkin jo aiempi pakoretken suunnittelu ja sitä edeltävät äidin kertomukset ja paljastukset, jotka murentavat Jackin sen hetkisen todellisuuskäsityksen. Jack on uskonut koko elämänsä, ettei huoneen ulkopuolella ole mitään todellista, joten hän alkaa epäillä jopa omaa todellisuuttaan päästessään pois huoneesta: I m in the back of the brown pickup truck just like in the story. I m not in Room. Am I still me? (R, 172.) Äiti ja Jack ovat harjoitelleet ulkoa mahdollisimman hyvin pakomatkan kulun, ja siksi se on muodostunut Jackin mielessä tarinan muotoon. Vielä myöhemminkin Jack pohtii todellisen ja ei-todellisen eroa: When I was four I thought everything in TV was just TV, then I was five and Ma unlied about lots of it being pictures of real and Outside being totally real. Now I m in Outside but it turns out lots of it isn t real at all. (R, 345.) Jack jäsentää muissakin tarinan kohtauksissa asioita suhteessa ikäänsä. Romaanin tapahtumien alkaessa Jack täyttää siis viisi vuotta ja uskoo olevansa uuden ikävuoden myötä paljon viisaampi: When I was a little kid I thought like a little kid, but now I m five I know everything (R, 126). Jackille kuuden vuoden ikä symboloi rohkeutta ja vahvuutta, sillä hän uskoo olevansa kuusivuotiaana paljon vanhempi ja isompi poika kuin nyt. Neljän vuoden ikä taas merkitsee Jackille paluuta huolettomampaan ja turvallisempaan elämään, jolloin hänen ei tarvinnut vielä uskaltaa, ymmärtää ja ottaa vastuuta niin paljon. Romaanin tarinan edetessä Jack on joko ylpeä viiden vuoden iästään, haluaa palata pelottavissa tilanteissa takaisin nelivuoti-

74 70 aaksi tai toivoo välillä olevansa jo kuusivuotias. Tästä ajattelumallista poikkeaa romaanin kohta, jossa äiti kertoo pakosuunnitelmasta ja Jackia pelottaa: I can t rescue, I tell her, I m only five (R, 135). Jack osoittaa tietoisesti olevansa vain pieni lapsi. Tässä kohti herätellään yhtälailla äitiä että lukijaa muistamaan ja tiedostamaan, kuinka nuori Jack onkaan. Pako huoneesta toteutetaan siten, että äiti rullaa Jackin maton sisälle ja Jack esittää kuollutta. Äiti pyytää itkien Old Nickia viemään ruumiin pois ja käskee tämän olla vilkaisematta Jackia. Tätä on edeltänyt näytelmä siitä, että Jack olisi erittäin kuumeinen ja sairas. Old Nick ei ole suostunut viemään häntä sairaalaan, joten hänelle on jälkeenpäin helppo uskotella Jack kuolleen korkeaan kuumeeseen. Äiti on saanut Jackin pakenemisidean Monte-Criston kreivistä. Kyseessä on jälleen suora intertekstuaalinen viittaus. Kyseisessä teoksessa päähenkilö Dantés pakenee vankilasta näytellen kuollutta ystäväänsä, ja vartijat heittävät hänet ruumissäkissä mereen. Tarina Monte-Cristosta on Jackille tuttu, ja rohkaisee häntä toimimaan yhtä ovelasti kuin Monte-Cristo. Lisäksi äiti antaa esimerkin Romeosta ja Juliasta, jossa myös näytellään kuollutta. Jackilla on mukanaan pieni viesti, joka hänen tulee antaa jollekulle ihmiselle ulkopuolella. Old Nick kantaa mattokäärön autonsa lavalle, ja Jackin on tarkoitus hypätä Old Nickin lava-autosta alas auton hidastaessa. Kuten luvussa 2.2. totesinkin, elokuvassa kohtauksessa, jossa Jack hyppää Old Nickin lavaautosta maahan ja lähtee juoksemaan pakoon, on hyödynnetty merkittävästi visuaalisia ja audiovisuaalisia ratkaisuja. Jackin näkökenttä heiluu, koska hän kompuroi ja kaatuilee juostessaan. Maailma näyttäytyy hieman sumeana, koska Jackin silmillä on vaikeuksia tottua valoisuuteen. Aiemmin maatessaan lava-auton perällä ja katsoessaan taivasta kirkkaus häikäisee häntä. Bacon (2010a: 261) toteaa häikäisyefektien ja visuaalisten vääristymien olevan keinoja esittää subjektiivista outoutumista henkilön havaitsemisessa johtuen hänen psyykkisestä tai fyysisestä tilastaan. Kohtauksessa käytetyt tehokeinot ilmentävät sekä Jackin psyykkistä että fyysisistä tilaa häntä pelottaa eivätkä hänen aistinsa ja liikkeensä ole tottuneet ulkomaailman kaltaiseen ympäristöön. Ulkopuolella Jack huomaa pian tuttujen rutiinien rikkoutuvan. Esimerkiksi lounasta ei ole enää välttämätöntä syödä tiettyyn kellonaikaan: [Äiti] There is no rule. We can have lunch at ten or one or three or the middle of the night. (R, 230.) Uudet rutiinit tai niiden puuttumi-

75 71 nen vaativat Jackilta sopeutumista. Pian Jack alkaa itsekin hyödyntää uudenlaista vapautta eli sitä, ettei kaikki olekaan enää niin tarkkaa ja säännösteltyä. Klinikalla Jack on saanut ison kasan leluja selviytymistarinansa ihailijoilta, mutta äiti on käskenyt häntä valitsemaan niistä omikseen vain viisi. Valinta on kuitenkin ollut vaikea, ja Jack on ottanut puolivahingossa kuusi lelua. Jack toistelee useasti mielessään sitä, että leluja on enemmän kuin hän olisi saanut ottaa, ja ettei äiti tiedä sitä. Tämä toistuvuus kielii halusta korostaa sitä, että hän on uskaltanut rikkoa rajoja. Teko on jonkinlainen irtaantuminen äidin määräyksistä. Toisaalta Jack tuntee teostaan syyllisyyttä, koska äiti on aina ollut tarkka tällaisissa asioissa, mutta toisaalta hänestä on jännittävää kuljettaa salaa mukanaan yhtä ylimääräistä lelua. Kuusi lelua on kuitenkin pieni määrä verrattuna Jackin kohtaamaan maailman tavarapaljouteen. Suuren tavaramäärän omistaminen erottaa Jackin mielestä ulkomaailman ihmiset hänestä ja äidistä: Outsiders are not like us, they ve got a million of things and different kinds of each thing ( ) (R, 328). Jack ihmettelee esimerkiksi erilaisten harjojen määrää, ja erehtyykin käyttämään wc-harjaa lattian siivoamiseen. Tässä repliikissä Jack myös kutsuu muita ihmisiä kirjaimellisesti ulkopuolisiksi, vieraiksi. Ulkopuolella äidin kasvatusmetodi ja omanlaisensa maailmankatsomuksen opetus Jackille kyseenalaistetaan. Tv-haastattelun aikana tämä tuodaan erityisesti esille: [Haastattelija] Now, you d come to what some experts are calling a strange decision, to teach Jack that the world measured eleven foot by eleven, and everything else everything he saw on TV, or heard about from his handful of books was just fantasy. Did you feel bad about deceiving him? Ma looks not friendly. What was I meant to tell him Hey, there s a world of fun out there and you can t have any of it? (R, 293.) Äidin on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä Jackin kasvattamisesta, koska hän on toteuttanut sen niin kuin on parhaaksi nähnyt. Kasvatusta hankaloittamassa ovat olleet äidin nuori ikä ja elämä vankina rajoitetussa elinympäristössä, minkä vuoksi äidistä on tullut mieleltään ailahtelevainen. Jackin ja äidin selviytymistarina saa paljon huomiota, ja siitä halutaan tehdä henkilökohtainen haastattelu televisioon. Romaanin ja elokuvan välillä on ero siinä, että romaanissa tv-haastattelu järjestetään vasta mummolassa, kun taas elokuvassa se pidetään jo klinikalla. Tv-haastattelu kokonaisuudessaan on Donoghuen romaanissa poikkeuksellinen ja jopa noin yhdeksän sivua pitkä kohta, joka on hieman erilainen kerronnaltaan kuin teos muutoin on.

76 72 Keskustelu esitetään yhtäjaksoisena dialogina äidin ja haastattelijan välillä, ja Jack kopioi sen kuulemansa mukaan sanasta sanaan lukijalle. Erityistä huomiota herättää se, että Jackin pohtiva, ihmettelevä ja kommentoiva ääni häviää miltei kokonaan. Hän ei pysähdy kesken keskustelun juurikaan punnitsemaan kuulemaansa, kuten yleensä tapahtuu esimerkiksi vieraitten sanojen kohdalla. Jack ei keskeytä dialogin esittämistä pohtimalla esimerkiksi sanojen vegetarian (R, 290), hellhole (R, 291) ja raped (R, 295) merkitystä, jotka oletettavasti ovat hänelle outoja. Hän ei myöskään kuvaa reaktioitaan kuullessaan asioita liittyen läheisesti häneen ja äitiin. Hän esittää joitakin huomioita ainoastaan äidin ilmeistä. Tässä kohtaa on hyvä palata ajatukseen persoonattoman kertojan tai implisiittisen tekijän mahdollisesta esiintulosta. Miten Jack pystyisi jäljentämään haastattelun sisältämän puheen täydellisesti ja kommentoimatta, kun ei aiemmin kyennyt matkimaan täysin edes televisiosta tullutta puhetta tai kirjan tekstiä? Kertova ääni vaikuttaa tässä teoksen kohdassa jonkun muun ääneltä kuin kokevan ja kertovan Jackin. Henrik Skov Nielsenin (2004) persoonattoman kertojan ajatuksen rinnalla voisi tarkastella Laura Karttusen (2010: 244) mainitsemaa Richard Walshin ajatusta kertojan poistumisesta hetkeksi kokonaan taka-alalle. Walsh käyttää esimerkkinä Huckleberry Finnin seikkailuja (1884), jossa esitetään ihmisten murteellista puhetta. Samaan tapaan kuin teini-ikäinen kertoja Huck ei osaa jäljitellä murteellista puhetta ei myöskään Jack kykene välittämään aikuisten välistä keskustelua sellaisenaan. Verrattuna Nielsenin mallin persoonattomaan kertojaan Walshin mukaan kertoja katoaa vastaavassa tilanteessa kokonaan, ja kirjailija alkaa ohjailla tekstiä. (Karttunen 2010: ) Karttunen (2010: 245) nostaa kolmantena näkemyksenä esiin Phelanin näkemyksen samanlaisesta kerrontatilanteesta. Phelanin mukaan tiedonvälitysfunktio menee kertojafunktion ohi sellaisessa tapauksessa, jossa lukija saa tietoa henkilökertojan rajojen ulkopuolelta. Tiedonvälitysfunktion tarkoitus on välittää tietty tieto lukijalle tietyssä vaiheessa ja pyrkiä näin luomaan retorinen vaikutus. (Mp.) Tähän pyritään myös Room-teoksessa. Suora esitys puheesta näyttäytyy yhtenä kerronnallisena keinona, jonka avulla lukijalle annetaan tietoa teoksen fiktiivisestä todellisuudesta. Karttunen (mts. 227) viittaa Meir Sternbergin artikkeliin, jonka mukaan suora esitys voidaan valita kerronnan keinoksi myös viestinnällisien päämäärien vuoksi, eikä niinkään jäljentämisen vuoksi. Haastattelun tapauksessa Jackin hahmo ikään kuin häipyy

77 73 pois, ja tärkeintä on äidin elämää koskevan informaation välittyminen lukijalle mahdollisimman selkeästi. Lukija saa rauhassa seurata keskustelun sisältöä ja tehdä sen avulla päätelmiä ilman, että se suodattuisi vahvasti Jackin näkökulman läpi. Äidin elämänkulku selkenee lukijalle entisestään, mutta Jackille se jää edelleen pimentoon. Dialogilla on merkitystä fiktiivisessä tekstissä sekä rakenteen että sisällön kannalta. Se voi myös rakentaa sekä teoksen juonta että henkilöhahmoja. Dialogin juonellista tehtävää kutsutaan episodiseksi ja henkilökuvausta rakentavaa tehtävää karakterisoivaksi. Henkilöiden välisistä suhteista tulee esille paljon informaatiota juuri vuoropuhelun kautta. Henkilöiden väliset suhteet puolestaan luovat teoksen juonta, mikä on pääroolissa erityisesti näytelmäkirjallisuudessa, jossa valtaosa kerronnasta koostuu pelkästä vuoropuhelusta. (Koivisto & Nykänen 2013: 16.) Room-teoksessa haastattelukohtauksen lisäksi dialogia on muutenkin paljon, erityisesti Jackin ja äidin välillä. Pieni lapsi puhuu ja kyselee paljon. Dialogista on paljon hyötyä lukijalle, sillä romaanin aikuisten henkilöiden puheista lukija löytää paljon asioita, jotka kertovat henkilöiden käytöksestä, luonteesta ja ajatuksista. Lukija saa siis informaatiota henkilöhahmoista ja juonesta ohi Jackin näkökulman, kuten haastattelukohtauksessa ja aiemmissa luvuissa mainitussa jeeppikohtauksessa. Koivisto ja Nykänenkin (mts. 32) kirjoittavat, että dialogin voi mieltää kertojan ja lukijan väliseksi kommunikoinniksi, jossa kertoja antaa tietoa henkilöistä ja koko tarinamaailmasta. Tarinan etenemisen pohjautuessa pääosin vuoropuheluun, kuten äidin haastattelussa tapahtuu, on kyseessä juonellinen dialogi. Syntyy vaikutelma, että lukija saa seurata dialogia reaaliaikaisesti sen tapahtumahetkellä. (Koivisto & Nykänen 2013: 17.) Dialogipainotteisessa kerronnassa kerrontatilanne supistuu minimiin ja henkilöhahmot pääsevät korostetummin ääneen (mts. 33). Donoghuen romaanissa tämä toteutuu useissa kohdissa, kuten Jackin kuunnellessa toisten keskusteluja tai äidin kertoessa tarinoita Jackille. Koivisto ja Nykänen (mp.) sanovatkin henkilöiden esittävän itse omia kertomuksiaan, mikä toteutuu konkreettisesti Roomteoksessa esimerkiksi äidin kertoessa Jackille ahdistavasta kidnappauksestaan ja ulkopuolen todellisuudesta. Hän kertoo omasta elämästään ja pyrkii esittämään sen Jackille kertomuksena, verraten itseään esimerkiksi Jackille tuttuun Aliceen ja aloittaen puheensa: Come here. I have a story for you. (R, 102.) Tällaisessa kerronnassa illuusio itsenäisestä tarinamaailmasta on vahva ja riippumaton ulkopuolisesta kerronnan agentista (mp.). Jack suhtautuu äidin ker-

78 74 tomaan tarinana, mutta ymmärtää silti sen liittyvän äitiin itseensä. Äiti korostaa sen olevan tositarina, mikä pelottaa Jackia. Jack ei siksi haluaisi kuulla äidin kertomaa ollenkaan: [Äiti] You have to let me tell this story. [Jack] Can I pick another? (R, 117.) Jackilla kestää pitkään uuteen ympäristöön tottumisessa niin henkisesti kuin fyysisesti. Hänelle tehdään lääkärintarkastus, jossa hän saa esimerkiksi kaikki tarpeelliset rokotteet. Jack joutuu suurennuslasin alle ja hänen kehityksensä tutkitaan perin pohjin. Ongelmia löydetään esimerkiksi etäisyyksien ja tilan hahmotuksesta ja tietenkin vääristyneestä todellisuuskuvasta, ja hänen kuvataan olevan monin tavoin kuin vastasyntynyt. Elimistön puolustuskyky on heikko, ärsykkeiden sietäminen ja suodattaminen hankalaa ja sosiaalinen mukautuminen vaatii harjoittelua. Jack nähdään silti useissa asioissa ihmeellisenä, sillä hän osaa jo lukea ja laskea ikäistään paremmin sekä ymmärtää jonkin verran espanjan kielen sanoja. Jack ja äiti joutuvat käyttämään hengityssuojia jonkin aikaa, sillä heidän vastuskykynsä bakteereille on madaltunut ulkoilman puutteen takia. Jackilla on myös aurinkolasit päässään ulkona, koska hänen silmänsä eivät ole tottuneet kirkkaaseen ja valoisaan ympäristöön. Etäisyyksien ja syvyyksien hahmotus on siis aluksi vaikeaa. Jack on esimerkiksi nähnyt ihmisiä vain lähietäisyydeltä. Katsellessaan sairaalahuoneen ikkunasta ulos hän ei usko näkemiensä pienten ihmisten olevan oikeita: They re tiny, like fairies. Nah, that s just because they re far away, Ma says. Are they real for real? As real as you and me. I try and believe it but it s hard work. (R, 219.) Vaikka lähellä olevan ihmisen kuva on silmän verkkokalvolla suuri ja kaukana olevan vastaavasti pieni, ihminen yleensä ymmärtää, että kyseessä on normaalikokoinen ihminen. Katseluetäisyys ja kuva verkkokalvolla eivät siis tavallisesti muuta havaintoa henkilöjen koosta myöskään havainto-olosuhteiden vaihtuessa. Kyse on havaintokonstanssista. (Kalakoski ym. 2005: 33.) Jackilla havaintokonstanssit eivät toimi kuten pitäisi. Kohteen koon havaitsemisessa auttaa näköjärjestelmän huomioon ottama välimatka sekä kohteen tuttuus (mts. 34). Jackilla kumpikaan ei ole kunnolla avuksi, sillä hänen näköjärjestelmänsä on kehittynyt Huoneen etäisyyksien mukaan eikä hän ole muutenkaan tottunut näkemään kaukana seisovia ihmisiä. Romaanissa tohtorikin sanoo: He s been so familiar with his confined environment that he hasn t needed to learn to gauge distance (R, 226). Tämän vuoksi Jack myös kompastelee ja törmäilee asioihin herkästi. Lisäksi kovat ja yhtäaikaiset äänet, esimerkiksi ihmisten puheensorina, häiritsevät tai jopa säikäyttävät Jackin. Jack itse

79 75 kuvailee syyksi sen, ettei hän tiedä milloin ja mistä jokin yllättävä ääni voi kuulua. Hän ihmettelee myös, miksi ympäristön jatkuvasta melusta huolimatta hänen pitää välillä olla hiljempaa, etteivät muut häiriinny. Äänen aiheuttajan jäädessä epäselväksi ympäristöstä tulee uhkaava ja hallitsematon, ja silloin suhtaudumme siihen epävarmemmin (Hagman 2013: 14). Näin käy myös Jackin kohdalla, ja se lisää ympäröivän maailman vierautta ja yllätyksellisyyttä. Jackin tilanne on osin rinnastettavissa Minna Hagmanin mainitsemiin pelkoa herättäviin tarinoihin, kuten kauhutarinoihin, joissa hyödynnetään outoja ja yllättäviä ääniä uhkaavuuden ja pelottavuuden tehostamiseksi (mp.). Jackin tukena ulkomaailman lukuisten asioiden havaitsemisessa ovat kuitenkin kontekstit, joissa erilaisia havaintokohteita esiintyy. Kohteen tunnistamista helpottaa, jos tietää entuudestaan, millaisessa kontekstissa mitäkin asioita voi tulla vastaan (Kalakoski ym. 2005: 37). Jack on oppinut erilaisia konteksteja esimerkiksi televisiosta. Ainakin sairaalaympäristö on hänelle osin tuttu, sillä hän on nähnyt televisiosta sairaalaplaneetalla tapahtuvia asioita. Havaitsemista ohjaavat ensisijaisesti aistitiedot, mutta sitä ohjataan myös käsitteellisesti. Sen vuoksi myös tunteet, odotukset, muistitiedot ja toiveet vaikuttavat osaltaan havaitsemiseen. (Mts. 36.) Paon jälkeen Jackilla on ainakin alitajuisesti mielessä tieto siitä, että huone on ollut jonkinlainen vankila. Tämä heijastuu esimerkiksi siihen, kuinka Jack suhtautuu välipalaautomaattiin, jonka herkut hän haluaisi itselleen: I wish I knowed the code to let them out. ( ) all the cans and bags and chocolate bars are in jail. (R, ) On muitakin opittuja asioita ja muistoja, jotka eivät palaudu Jackin mieleen tietoisesti vaan implisiittisesti. Tällöin ne ilmenevät hänen toimintansa kautta epäsuorasti. Monia tavallisia arkielämän toimia ohjaa implisiittisen muistitieto (Kalakoski ym. 2005: 95). Jackin kohdalla tarkoitan kuitenkin nimenomaan asioita, joita hän on oppinut maailmasta tietämättään, että ne ovat totta, sekä muistoja, joihin liittyy jotakin ikävää tai traumaattista, esimerkiksi äidin tarinat ja tapahtumat Old Nickin ja äidin välillä. Ulkomaailmassa Jack kuulee paljon aikuisten välisiä keskusteluja, joista hän ei ymmärrä kaikkia sanoja. Tällaisia sanoja ilmaistaan romaanissa välillä kursivoiden. Kokevan Jackin ulkopuolinen kertojan ääni näkyy jälleen kerronnassa, koska vieraita sanoja, kuten tachycardia, Jack ei osaisi itse lukijalle välittää. Jackin kuullessa selvästi vieraita kieliä, hän kuvittelee niiden kaikkien olevan espanjaa. Esimerkiksi kun hän kuulee ulkomaalaisten ihmisten

80 76 puhetta museon vessassa, äiti kertoo hänelle heidän olevan kiinalaisia ja kielen olevan kiinaa, eikä espanjaa. Jo pelkkä pakomatka, poliisiautossa istuminen ja äidin pelastaminen uuvuttavat pienen Jackin. Hän hakee edelleen turvaa Huoneesta eikä ymmärrä, miksi sinne ei voi enää palata. Kaikesta uupuneena Jack haluaisi vain omaan tuttuun sänkyyn ja sanookin sen äidilleen: ( ) Want to go to Bed. They ll find us somewhere to sleep in a little while. No. Bed. You mean in Room? ( ) Yeah. I ve seen the world and I m tired now. (R, 193.) Jack kokee Huoneen vielä pitkän aikaa turvallisena kotina, jonne hän haluaisi joskus takaisin. Hän käyttää Huonetta vertailukohtanaan uuden maailman jäsentämisessä. Suhtautumistapa kuitenkin muuttuu romaanin loppua kohden. 5.2 Uusia Huoneita ja ihmisiä tilojen ja sivuhenkilöiden tarkastelua Jackille on olemassa edelleen vain yksi ja ainut Huone, joka on tuntunut hänestä suurelta paikalta. Ulkopuolelle päästyään Jack päätyy asumaan muissakin paikoissa, jotka ovat hänelle tietenkin ennestään vieraita ja täysin uusia tiloja. Jackin keino sopeutua tilanteeseen on verrata uusia asuinympäristöjä Huoneeseen, sillä hän ei ole aiemmin nähnyt muita tiloja. Uusia asuinympäristöjä, eli Cumberlandin klinikan huonetta, mummolaa, äidin huonetta mummolassa ja tukikodin asuntoa voikin Jackin näkökulman huomioon ottaen kutsua uusiksi Huoneiksi. Jos huoneen ajattelee vertautuvan Jackin mieleen ja mentaaliseen tilaan, ulkomaailmassa se alkaa laajentua. Samalla, kun fyysinen tila Jackin ympärillä laajentuu ja vaihtuu sekä kodin että koko maailman merkityksessä, myös hänen tajuntansa laajentuu merkittävästi. Aluksi Jack pitää heidän entistä Huonettaan sinänsä yhtä isona tai merkittävänä kokonaisuutena kuin ulkomaailmaa. Hänen hahmotuksensa tämän asian suhteen on hyvin vaikeaa, onhan hän viettänyt huoneessa koko aiemman elämänsä. Muiden sanoessa jossain muualla kuulostaa se Jackin korvissa siltä, että kyse on jostain muusta paikasta kuin ulkomaailmasta, eli automaattisesti heidän Huoneestaan. Tämä tulee esiin esimerkiksi mummin selittäessä Jackille Guamin sijaintia: [Mummi] Guam? No, I think it s somewhere else. [Jack] Maybe it s how Outsiders spell Room. (R, 331.) Jack pohtii myös, onko Huone vielä olemassa ilman häntä ja äitiä.

81 77 Uudet huoneet ja tilat tuovat mukanaan myös joukon uusia ihmisiä, joten Jack joutuu lukuisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joihin hän ei ole tottunut. Ensimmäiset kohtaamiset tapahtuvat jo pakomatkalla ja poliisiautossa, mutta haastavampia tilanteita Jack kohtaa Cumberlandin klinikalla, jossa esimerkiksi ruokaillaan yhdessä suuren potilasjoukon kanssa. Jack kuvaa muita potilaita näin: The persons are with huge eyes, they have all faces different shapes with some mustaches and dangling jewels and painted bits (R, 222). Jack kuvaa heitä suurisilmäisiksi luultavasti siksi, että suurin osa tuijottaa häntä ja äitiä tunnistaen heidät uutisista. Jack vaivaantuu ihmisten katseista. Jack ottaa tavaksi katsoa toiseen suuntaan, sulkea silmänsä tai muuten esittää, ettei ole paikalla, jos hän ei halua seurustella toisten ihmisten kanssa. Jack ajattelee naiivisti, ettei häntä huomata, jos hän ei itse näe tai katso ihmistä, joka puhuu hänelle. Tohtori Clayn Jack kokee pelottavana hahmona ainakin aluksi, ja elokuvassa se välittyy hyvin vahvasti. Elokuvassa sama hahmo esiintyy tosin nimellä Tohtori Mittal 5 ja hän on etniseltä taustaltaan intialainen. Sen lisäksi, että tohtori on vieras ihminen, hänellä on lisäksi tummat hiukset, parta, viikset ja lasit kuten Old Nickillä. Valkoinen työasu lisää kontrastia ja korostaa näitä ominaisuuksia. Hänen ulkonäkönsä voi tulkita olevan yksi syy Jackin säikähtämiseen. Jack myös sanoo oven tikittävän, kun tohtori koputtaa, verraten tilannetta pihavajan oven piippauksiin Old Nickin saapuessa. Jackin säikähtämistä kuvataan näkökentän ja äänien epäselvyytenä samalla, kun hän takertuu äitiin ja katselee tohtoria varovasti äidin hiusten läpi. Romaanissa Jack säikähtää tohtoria nähdessään tämän ensimmäistä kertaa, koska tohtorilla on hengityssuoja kasvoilla. Jack luulee häntä kasvottomaksi mieheksi. Kuva 15, 1:04:24: Myös tohtorilla on parta, viikset ja lasit. 5 Suora suomennos tohtorin intiankieliselle nimelle olisi Tohtori Ystävällinen, jonka voi tulkita kuvaavan tohtorin luonnetta ja suhtautumista Jackiin.

82 78 Jackille tuttu maailman dikotomia pysyy hänen ajattelussaan samankaltaisena myös Cumberlandin klinikan huoneessa on huone ja on ulkopuoli. Asustaessaan Cumberlandin klinikalla Jack mukautuukin yllättävän nopeasti ja alkaa suhtautua heidän yhteiseen huoneeseensa siellä uutena Huoneena, jonka ulkopuolella on siis kaikki muu. Jack sopeutuu kuitenkin vain osittain, koska hän puhuu edelleen maailmasta verrattuna Huoneeseen. Näkemiään ihmisiä Jack kutsuu edelleen ulkopuolisiksi. Jack kutsuu klinikan huonetta myös tarkemmalla nimityksellä: I like the air in Room Number Seven ( ) (R, 241). Uuteen asuinpaikkaan sitoutuu siis Jackin mielessä hyvin pian suuri merkitysarvo eli ajatus turvallisuudesta ja äidin lähellä olemisesta, mikä osoitetaan jälleen isoilla alkukirjaimilla. Lisäksi Jack kehittää nimityksen Ulkopuolen ulkopuoli : Grandma runs up the grass, she leaves me all on my own again in the outside Outside (R, 336). Nimitys tarkoittaa meidän maailmamme mukaan ulkona olemista eli taivasalla, raittiissa ilmassa oloa. Jack käyttää myös ilmaisuja in the outside of Outside (R, 225) ja in the inside of Outside (R, 255) tarkoittaen ulko- ja sisätiloissa olemista. Klinikan huoneen seiniä peittävät suuret ikkunat toimivat mediumeina, kuten kattoikkuna aiemmin. Jack ei pääse ulkopuolen ensimmäisinä päivinä juuri käymään ulkona, joten hän tutkii maailmaa ikkunoitten läpi. Hän kutsuu niitä nimellä a sideways window (R, 212) verrattuna kattoikkunaan (Skylight). Hän näkee samoja asioita kuin on televisiossa nähnyt, joten hän mieltää maiseman ja tv:n katselun samankaltaiseksi toiminnaksi: But I m looking out, it s like TV (R, 213). Televisiossa eri ohjelmat tai kanavat olivat Jackille eri planeettoja, ja nyt hän kokee toiset ikkunat eri maisemineen myös eri planeettoina. Jack mainitsee klinikan huoneen ikkunan olevan yksi hänen suosikkiasiansa Ulkopuolella tämän hän perustelee sillä, että näkymä on joka kerta vähän erilainen. Elokuvassa Jackin ja äidin huoneen kylpyhuoneesta näytetään kohtaus, jossa he katsovat itseään peilistä. Erikoisen kohtauksesta tekee kuvauskulma, koska kamera kuvaa hetken Jackia ja äitiä pelkästään peilin kautta. Kuten kuvassa 16 näkyy, kamera on sen verran etäännytetty, että peilin kehyksetkin näkyvät. Äiti on polvillaan ja lähellä Jackia. Kuvasta tulee mieleen ikoni, jossa on Neitsyt Maria ja Jeesus. Tämä on mahdollista tulkita epäsuoraksi uskonnolliseksi viittaukseksi. Ikonikohtaus ikään kuin korvaa elokuvasta puuttuvan DaVincin piirroksen, jonka Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen Jack rinnastaa itsensä ja äitinsä.

83 79 Kuva 16, 1:02:05: Jackin ja äidin peilikuva. Klinikalta Jack ja äiti siirtyvät äidin lapsuudenkotiin eli Jackin mummolaan. Romaanissa he siirtyvät sinne yhdessä, mutta elokuvassa äiti syö yliannostuksen lääkkeitä jo klinikalla olon aikana ja joutuu hoitoon. Elokuvassa Jack siis siirtyy yksin mummolaan. Romaanissa lääkkeiden yliannostus tapahtuu myöhemmässä vaiheessa mummolassa, yhtälailla uuvuttavan tvhaastattelun jälkeen. Äidin sairaalaan joutuminen aiheuttaa sen, että Jack joutuu pakon edessä pärjäämään ilman äidin seuraa. Jack joutuu myös sekä romaanissa että elokuvassa olemaan se, joka löytää äidin tajuttomana. Jack kuvaa tilannetta pahempana versiona äidin goneday - tapauksista: She doesn t switch on, she doesn t groan even or roll over, she s not moving when I pull her. This is the most Gone she s ever. (R, 312.) Sukulaisista Jackille tärkeimmiksi osoittautuvat mummi ja ukkipuoli, joista tulee merkittävä osa Jackin elämää hänen siirtyessä asumaan mummolaan. Mummi suhtautuu Jackiin alusta asti suojelevasti ja rakastavasti, ja Jack alkaa luottaa häneen nopeasti ja viettää aikaa hänen kanssaan. Myös ukkipuoli tekee kaikenlaista Jackin kanssa, esimerkiksi opettaa leikkimään legoilla. Etenkin elokuvassa ukkipuoli kuvataan huumorintajuisena ja vähän hupsuna hahmona, mikä tekee hänestä helposti lähestyttävän henkilön Jackille. Hänen persoonaansa korostaa sotkuinen kihara tukka. Ukkipuolen nimi on Leo, mutta Jack kutsuu häntä nimellä Steppa. Mummolassa Jack saa viettää aikaa myös oikean koiran kanssa, mikä on hänestä hienoa varsinkin sen vuoksi, että hän on aiemmin toivonut itselleen omaa koiraa.

84 80 Kuva 17: 1:19:59: Ukkipuoli syö Jackin kanssa muroja. Kuva 18, 1:40:17: Mummi ja Jack kylpyhuoneessa. Äidin ollessa sairaalahoidossa Jack kiintyy erityisesti mummiin. Jack on huomannut mummin olevan äidilleen tärkeä, joten hän ei vierasta tätä niin paljon. Hän myös toimii äidin korvikkeena Jackille. Mummi opettaa Jackia käymään esimerkiksi leikkikentällä ja puuhaa hänen kanssaan myös ennestään tuttuja asioita, kuten leipoo. Mummin kanssa Jack uskaltaa leikata lopulta hiuksensakin lyhyeksi. Kuvassa 18 Jack on juuri kertonut mummille rakastavansa häntä, ja se saa mummin kyynelehtimään. Tämä kuvaa voimakasta tunnesidettä, joka Jackin ja mummin välille syntyy. Vaikka mummi joutuu Jackin puheitten lomasta tiedostamaan monia ikäviä asioita, joita hänen oma tyttärensä ja tämän lapsi ovat joutuneet sietämään, hän pysyy vahvana ja jaksaa hoitaa Jackia. Ukin eli Jackin äidin isän reaktio Jackiin on päinvastainen kuin muilla. Hän ei haluaisi tavata Jackia ollenkaan eikä katsoa häneen, sillä Jack on hänelle elävä todiste siitä, että hänen tyttärensä on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Jackin näkeminen herättää hänessä tuskaa ja vastenmielisyyttä: I can t be in the same room. It makes me shudder. ( ) But all I can think of is that beast and what he (R, 282.) Elokuvassa ukilla on myös vaikeuksia katsoa Jackia, mutta puistatuksen tunne ilmaistaan ennemminkin epäsuorasti näyttelijävalinnan kautta eikä repliikein. Ukin rooliin on valittu William H. Macy, joka on tunnettu esimerkiksi suositusta tv-sarjasta Shameless. Macylla on ilmeikkäät kasvot, ja hän pystyy pelkillä ilmeillä ja eleillään ilmaisemaan selkeästi tunnetiloja. Donoghue on siksi päätynyt valitsemaan juuri hänet ukin rooliin, jotta reaktio välittyisi vahvana. Tämän hän kertoo Room-elokuvan Making Room -ekstrassa, joka löytyy elokuvan dvd-versiosta.

85 81 Kuva 19, 1:13:28: Ukki välttelee katsomasta Jackia. Kuva 20, 1:14:14: Ukki katsoo ahdistuneena mummia. Kuva 21, 1:14:34: Ukki katsoo mieluummin kattoon. Kuva 22, 1:14:41: Ukki kieltäytyy Joyn pyynnöstä. Yllä olevat kuvat ovat elokuvan kohtauksesta, jossa koko perhe (Jack, äiti, mummi, ukkipuoli ja ukki) istuvat yhdessä ruokapöydässä. Katsojasta päin tarkasteltuna Jack istuu ukin vasemmalla puolella. Syödessään ukki pitää katseensa liioitellusti päinvastaisessa suunnassa (kuva 19), sekä seinissä, katossa ja pöydässä, ettei vahingossakaan vilkaisisi Jackia. Hän myös liikehtii levottomasti ja muut huomaavat sen, joten ukki kiusaantuu. Hän nousee ja on valmis lähtemään pois. Joy kuitenkin hermostuu ja ihmettelee, miksi ukki ei huomioi Jackia. Kuvassa 20 ukki katsoo mummia lievästi hätääntyneenä, kun huomaa hänenkin reagoivan hermostuneesti. Mummi pitää tyttärensä puolia. Seuraa hetki, kun ukin katse edelleen kiertelee katossa (kuva 21), kun hän yrittää kerätä rohkeutta katsoa Jackia. Lopulta hän vain pudistaa päätään tuskaantuneena (kuva 22) ja sulkee silmänsä sanoen: I m sorry. I m sorry. I can t. (1:14:38 1:14:41.) Pidän kohtausta hyvin merkittävänä, koska ukin käytös ja Macyn näyttelijäntyö tuovat niin vahvasti esiin sen ahdistavuuden ja tuskan, joka romaanissa pitkälti verhoutuu lapsifokalisoijan taa. Jackia hämmentää erilaisten huoneiden olemassaolo eri tarkoituksia varten; mummolasta löytyy esimerkiksi olohuone, vierashuone ja kellari. Suurimpaan osaan huoneista hän saa mennä milloin vain, mutta makuuhuoneitten ovien ollessa kiinni hänen pitää muistaa koputtaa, ja

86 82 vessaan menoa täytyy odottaa, jos joku on jo sisällä. Romaanissa Jackin äidin vanha huone isovanhempien talossa on muutettu kuntoiluhuoneeksi, ja Jackin mummi on luopunut äidin vanhoista tavaroista. Elokuvassa äidin vanha huone on sen sijaan entisellään. Kaikki huonekalut ja tavarat ovat paikoillaan, vaikka äiti on ollut monta vuotta kadoksissa. Tämän asian muuttaminen elokuvaan on myös yksi tekijä, joka korostaa äidin hahmoa. Hänen huoneensa edustaa hänen entistä elämäänsä, joka oli normaalia ja huoletonta. Huoneessa häntä on odottanut kaikki se, minkä hän on joutunut jättämään taakseen tullessaan siepatuksi. Jack löytää tästä huoneesta itselleen heti jotain tuttua ja turvallista, nimittäin samantyylisen komeron kuin hänellä pihavajassa oli. Jackin huomio kohdistuu heti alkuvaiheessa tuohon komeroon, kun äiti esittelee huonettaan. Molemmissa komeroissa on säleovet. Kuva 23, 19:48: Vaatekomero Huoneessa. Kuva 24, 1:17:52: Komero äidin huoneessa. Jackilla on mummolassa tarkkailupisteenä yläkerran porrastasanne, josta näkee yläkerran käytävän ja alakerran samalla kertaa. Jackia kuvataan useasti istumassa tai leikkimässä tasanteella. Se on hänelle turvallinen paikka, josta hän näkee suurimman osan tiloista eikä koe olevansa yksin. Kuva 25, 1:18:32: Jack katselee alakertaan.

87 83 Romaanissa Jackin äidin veljen perhe vie Jackin kaupungille, jossa he vierailevat ostoskeskuksessa. Veljen perheeseen kuuluu Jackin Paul-eno, hänen vaimonsa Deana ja Jackia nuorempi tytär, Bronwyn. Elokuvasta Paul perheineen on jätetty kokonaan pois. Ilmeisesti henkilöhahmojen määrä on haluttu rajata kaikista tärkeimpiin. Ostoskeskus on jälleen uudenlainen tila, jonka Jack kohtaa. Se on siihen mennessä avarin sisätila, ja Jack ihmettelee erityisesti sisällä kasvavia puita: I didn t know inside could be as big as Outside, there s trees even (R, 303). Ostoskeskuksessa Jack joutuu ensimmäistä kertaa käymään julkisessa vessassa. Siellä syntyy kiusallinen tilanne, kun Jack menee naisten vessaan Deanan ja Bronwynin kanssa, ja näkee ensimmäistä kertaa pienen tytön alasti. Aiemmin hän on nähnyt vain äidin ja itsensä ilman vaatteita. Jack tapaa myös ystävänsä Kaivuri Dylanin ja Seikkailija Doran kaupassa, ja hänelle on pakko ostaa Dylan-kirja (samanlainen kuin hänellä oli Huoneessa) sekä vaaleanpunainen pyörillä kulkeva Dora-reppu. Jack ottaa molemmat tavarat heti omakseen eikä suostu päästämään niistä irti. Hän ei ymmärrä sitä, että ne pitää ostaa. Viimeinen merkittävä tilakokonaisuus on tukiasunto, johon Jack ja äiti muuttavat romaanin loppupuolella. Tarkalta nimeltään asuinpaikka on Independent living residential facility eli asunnot on suunniteltu itsenäisen asumisen harjoittelua varten. Äiti ja Jack tarvitsevat vielä joiltakin osin apua ja valvontaa, mutta pääsevät kuitenkin harjoittelemaan omillaan asumista. Äiti tuntee viimein päässeensä kotiin, kun Jack taas hämmentyy jälleen ympäristön vaihtumisesta: Home, she says, pushing the door open. How is it home if I ve never been there? (R, 377.) Asunnosta löytyy omat huoneet omia puuhia varten sekä äidille että Jackille, mutta Jack suhtautuu aluksi kielteisesti tähän ideaan. Äiti ehdottaa, että he kuitenkin yrittäisivät ja laittaisivat omat nimikyltit huoneittensa oviin, mikä motivoi ja innostaa Jackia. Jackin on siis vaikea käsittää rakennuksia ja asuntoja, joissa on useita huoneita. Jackia häiritsee erityisesti se, ettei hän pysty näkemään äitiä koko aikaa, jos he ovat eri huoneissa. Esimerkiksi klinikalla Jack joutuu odottamaan, kun äitiä tutkitaan eri huoneessa. Jack joutuu käymään päässään läpi sen, että äiti on viereisessä huoneessa, vaikka hän ei pystykään tätä näkemään. Tukiasunnossa Jack kestää sen, että he viettävät aikaa omissa huoneissaan. Silti äidin ollessa jossain muussa huoneessa, Jack inhoaa ajatusta siitä, ettei tiedä, missä äiti on. Tässä kuitenkin helpottaa se, että he pystyvät aina kuulemaan toistensa äänen. Marja Ehon mukaan henkilöhahmo mukautuu uusiin spatiaalisiin lainalaisuuksiin niiden toistuvuuden

88 84 kautta lopulta sujuvasti ja hämmästelemättä. Hän kirjoittaa Neil Gaimanin Neverwhereromaanin Richardista, jonka mentaalinen kartta osoittautuu hyödyttömäksi ympäristön muuttuessa, ja hahmo joutuu luomaan uusia kognitiivisia malleja muuttunutta todellisuutta varten. (Eho 2013: 66.) Tutkimuskohteeni Jackilla sen sijaan kestää kauemmin, että hän tottuu huoneitten ja rakennusten tilalliseen toistuvuuteen. Hän kohtaa paljon erilaisia tilallisia ratkaisuja, ja pieni suljettu huone on huono lähtökohta hahmottaa muita tiloja. Jack kohtaa samanlaisen hämmennyksen useita kertoja, koska jokainen uusi tila tai tilakokonaisuus vaatii häneltä tilallisiin lainalaisuuksiin sopeutumista uudelleen. 5.3 Has it got shrunk? Jackin hahmon kehittyminen Romaani kuvaa muutaman viikon ajanjakson ulkomaailmassa paon jälkeen. Tässä ajassa Jackin hahmon ei voi olettaa kehittyvän ja sopeutuvan täydellisesti samankaltaiseksi kuin muut lapset. Hän on kuitenkin poikkeuksellinen, joten tässä ajassa ehtii silti tapahtua paljon edistystä useilla osa-alueilla, kuten sosiaalisissa taidoissa, maailmankuvan laajentumisessa, ilman äitiä pärjäämisessä ja huoneen suhteuttamisessa muuhun maailmaan. Muutoksia tapahtuu kuitenkin myös negatiiviseen suuntaan, sillä Jack alkaa esimerkiksi nähdä painajaisia. Jack oppii toimintamalleja sosiaalisiin tilanteisiin ja fraaseja, joita käyttää keskusteluissa. Äiti sanoo niiden olevan hyviä tapoja, joita tulee noudattaa. Hän neuvoo Jackia sanomaan esimerkiksi ruoan maistuvan mielenkiintoiselta, jos se ei ole Jackin mielestä hyvää. Sairastuttuaan flunssaan Jack oppii taittelemaan nenäliinan niistämisen jälkeen, jottei lika näy muille. Jack tottuu myös siihen, ettei äidin huomio voi aina olla hänessä. Äidin keskustellessa jonkun kanssa Jackin tulee sanoa excuse me, jotta äiti kuuntelee vain häntä. Samalla, kun äiti yrittää kaikin keinoin unohtaa Old Nickin ja huoneen, Jack muistelee ja muistuttaa niistä yhä uudelleen. Välillä Old Nick palaa hänen mieleensä pahana henkilönä, ja välillä hän unohtaa koko miehen osuuden huoneessa ja kaipaa entistä kotiaan. Hän esimerkiksi ehdottaa äidilleen, että he voisivat pyytää sunnuntaituomisia (Sundaytreats). Sen sijaan lava-autot tuovat mieleen pelottavan miehen ja pakomatkan, ja Jack myös kieltäytyy saamastaan punaisesta tikkarista, koska se on samanvärinen kuin Old Nickilta saatu tikkari. Hänelle tarjotaan tikkaria palkinnoksi siitä, että hän antaa rokottaa itseään klinikalla. Tikkarin tapauk-

89 85 sessa muisto on muuttunut negatiivisemmaksi, koska Jack osin tiedostaa Old Nickin pahuuden. Itse tapahtuma meni kuitenkin niin, että äiti ei antanut Jackin ottaa tikkaria vastaan, joten hän varasti sen itse Old Nickin takin taskusta ja söi sen tyytyväisenä. Tässäkin tapauksessa Jackin toimintaa ohjaa implisiittinen muistitieto, sillä vaikka punaisesta tikkarista on jäänyt hyvä muisto, se tuo kuitenkin alitajuisesti mieleen Old Nickin huonot puolet. Värinä punainen voi viestiä jostakin kielletystä. Punaisen tikkarin jälkeen äiti tarjoaa Jackille vihreää, joka taas symboloi jotakin sallittua. Jackin mielestä se maistuu kuitenkin pahalta, ja lopulta hän päätyy oranssiin tikkariin. Aikakäsitys jää Jackilla vielä sekavaksi. Jackin täytyy kysellä kellonajasta jatkuvasti äidiltään, sillä hän on tottunut digitaaliseen kellon numeronäyttöön eikä osaa lukea aikaa kelloista, joissa on viisarit. Jack joutuu myös varmistamaan äidiltään, menevätkö viikonpäivät edelleen samassa järjestyksessä: When is Sunday? Friday, Saturday, Sunday Three away, like in Room? Yeah, a week s seven days everywhere. (R, 277.) Huoneessa ajan kululla ei ole ollut niin suurta merkitystä kuin ulkopuolella. Vaikka tiettyjä asioita on tehty tiettyyn kellonaikaan, huoneessa ei ole ollut kiire minnekään. Jackin mielestä heillä on ollut aikaa kaikelle tarvittavalle. Ulkomaailmassa pitää kuitenkin välillä hidastaa ja nopeuttaa tahtia, mikä hämmästyttää Jackia: In Outside the time s all mixed up. Ma keeps saying, Slow down, Jack, and Hang on, and Finish up now, and Hurry up, Jack, ( ). (R, 245.) Maailman hektisyys ja sen mukanaan tuoma ihmisten jatkuva stressi ja kiire laittavat Jackin pään pyörälle. Jack muodostaa oman käsityksensä siitä, kuinka aika riittää kaikkiin ihmisten menoihin: I guess the time gets spread very thin like butter over all the world, ( ) so there s only a little smear of time on each place, then everyone has to hurry on to the next bit (R, 358). Uusi ympäristö kaikkine muutoksineen ja pelottavan pakomatkan kokeminen alkavat aiheuttaa Jackille toistuvasti painajaisia. Painajaisunissa tapahtuneet asiat sekoittuvat keskenään ja niistä kuvastuu paniikin tunne. Toisin kuin tohtori luulee, Jackin painajaiset sisältävät lähinnä ulkomaailmassa koettuja vieraita ja pelottavia asioita, eivätkä pihavajan kamaluuksia. Jackille ulkopuoli on pelottavampi kuin Huone: ( ) actually he s got it backwards. In Room I was safe and Outside is the scary. (R, 273.) Jackista tulee myös itkuherkempi. Hän itkee esimerkiksi sen takia, että äidin mennessä suihkuun hän jää yksin ulkopuolelle: I don t like when you re in and I m out. ( ) When I was a baby I only cried for a good reason. But Ma going

90 86 in the shower and shutting me on the wrong side, that s a good reason. (R, ) Kertova Jack yrittää ikään kuin selitellä lukijalle sitä, miksi äidin suihkuun meneminen on hyvä syy itkeä. Samalla se on hänen mielestään kuitenkin huono, ehkä jopa lapsellinen syy itkeä. Valitsemastani sitaatista on mahdollistaa erottaa kokemushetken ja vanhemman kertovan Jackin toisiinsa limittyneet näkemykset asiasta. Ulkopuolisessa maailmassa Jack joutuu tottumaan siihen, ettei äiti ole aina hänen kanssaan. Se on hänelle todellinen haaste, mutta uudet mielenkiintoiset asiat saavat hänen mielensä muualle. Jackilla on korvaava toiminto, hampaan imeskely, joka helpottaa hänen ikäväänsä. Hammas on äidiltä irronnut huono hammas, jonka Jack on saanut itselleen ja ottanut sukassaan mukaan pakomatkan alkaessa. Hampaan imeskelyn voisi nähdä hampaitten laskemisen ja imetyksen vastineena siis turvallisuuden tunnetta tuovana keinona. Jack ajattelee hampaan olevan osa äitiä: You re a bit of Ma, a little bit of Ma s dead spit riding along with me (R, 171). Äidin ollessa muualla hammas tuo Jackille mieleen äidin ja luo tunteen, että äiti on lähellä. Ulkopuolella äiti lopettaa pikkuhiljaa Jackin imettämisen, sillä maidon erittyminenkin on alkanut loppua. Jack on vastahakoinen, mutta tällä kertaa äiti ei anna periksi: No, says Ma, putting her hand between, I m sorry. That s all done. ( ) (R, 378.) Jack huomaa samoihin aikoihin myös äidin hampaan kadonneen: ( ) there s a big problem, I can t find Tooth (R, 379). Äiti sanoo Jackille, ettei tämän tarvitse olla huolissaan hampaan katoamisesta. Jack on kuitenkin hieman huolissaan tilanteesta: ( ) I have to have him (R, 384). Jackin viimeinen ajatus hampaasta on se, että hän on nielaissut sen vahingossa ja se on ikuisesti jumissa jossain hänen sisällään. Tämän jälkeen hän näyttäisi unohtavan hampaan yllättävän nopeasti. Imetyksen loppuminen ja hampaan häviäminen ajoittuvat aivan romaanin loppupuolelle. Jackille ne symboloivat tietynlaista kasvua ja itsenäistymistä. Myös se, että hän on antanut mummin leikata pitkät hiuksensa, symboloi samoja asioita. Jack on sanonut voimansa ja väkevyytensä olevan hiuksissaan, mutta lopulta hän pärjää lyhyelläkin tukalla. Romaanissa hän lähettää leikatut hiuksensa äidille sairaalaan antamaan voimaa. Jackia voi verrata Raamatun Vanhan Testamentin Simsoniin, jonka voiman on sanottu myös olevan hänen hiuksissaan. Simsonin voimat kuitenkin häviävät hiustenleikkuun jälkeen, toisin kuin Jackilla, joka osoit-

91 87 taa olevansa voimakas siitä huolimatta. Jack on oppinut itsenäisemmäksi ja tottunut pärjäämään ilman äitiä, sillä on viettänyt pitkän ajanjakson mummolassa äidin ollessa sairaalahoidossa. Maailma ei näyttäydy hänelle enää niin pelottavana paikkana. Hampaasta, imetyksestä ja hiuksista erkaantumisen voi nähdä symboloivan Jackin lopullista irtautumista entisestä asuinpaikastaan Huoneesta. Nyt heillä on uusi ja kunnollinen yhteinen koti, asunto tukikodissa. Tukikodista tulee Jackille nopeasti tärkeä, sillä se aletaan kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Tukikotia ei mainita elokuvassa, jonka lopussa äiti ja Jack asuvat edelleen mummolassa. Elokuvan lopussa näytetään, miten monilla uusilla tavoilla Jack ja äiti pystyvät nyt viettämään aikaansa. He käyvät esimerkiksi kävelyllä hiekkarannalla, luistelemassa ja syömässä hampurilaisia. Näitä tapahtumia näytetään nopeaan tahtiin, hyppien asiasta toiseen. Kyse on ellipseistä, kun audiovisuaalisessa kerronnassa siirrytään yhtäkkisesti kohtauksesta tai otoksesta seuraavaan. Kerronta jättää näyttämättä tapahtumia näiden välistä, mutta tarinan tasolla aika on kuitenkin edennyt ja henkilöhahmot tehneet sillä välin jotain muuta, kuten nukkuneet. Elokuvan lineaarisuus säilyy ellipseistä huolimatta. Ellipsit kiihdyttävät lineaarisuutta ja edesauttavat kerronnan ekonomiaa, kun parin tunnin elokuvaan saadaan sisällytettyä pitkä ajanjakso. (Herkman 2001: 99.) Jack kertoo samalla voice overissa, kuinka hän ja äiti ovat päättäneet kokeilla kaikkea mahdollista, koska eivät osaa päättää mitä haluavat tehdä. Tämä kertoo hyvin heidän rajattomasta vapaudestaan, mikä tuntuu varmasti hyvältä suljetun tilan jälkeen. Jack myöntää uusien asioiden olevan välillä pelottavia, mutta hän pystyy jo hyväksymään pelkonsa ja kohtaamaan uudet asiat. Hän tarvitsee kuitenkin vielä äidin rinnalleen: But that s okay, because it s still just you and me (1:44:53 1:44:57). Kuva 26, 1:43:56: Jack äidin kanssa merenrannalla.