SAUVON KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAUVON KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJEET"

Transkriptio

1 1 SAUVON KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Hyväksytty kunnanhallitus

2 2 1. SISÄISEN VALVONNAN PERUSTA JA MÄÄRITELMÄ 1.1 Säädösperusta Kunnan tarkastussäännön 1 :n mukaan kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän ja edelleen että sisäinen valvonta on johtamisen apuväline ja sen järjestämisestä vastaa kunnanhallitus. Kuntalain 73 :n mukaan tilintarkastajan on tarkastettava, onko kunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Tällä yleisohjeella täydennetään kunnan hallintosääntöä ja muita johtosääntöjä, jotka ovat ensisijaisia tähän yleisohjeeseen nähden. 1.2 Mitä sisäinen valvonta tarkoittaa? Kunnan toiminnan valvonta jakautuu ulkoiseen ja sisäiseen valvontaan. Ulkoisesta valvonnasta vastaa toimivasta johdosta riippumaton tarkastuslautakunta ja ammattitilintarkastaja. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kunnanhallitus ja järjestelmän toimeenpanoa johtaa kunnanjohtaja. Jokainen tilivelvollinen on vastuussa riittävän sisäisen valvonnan järjestämisestä toimialallaan. Sisäisen valvonnan tärkein tehtävä on riskien hallinta. Sisäinen valvonta on sekä ennalta ohjaavaa että toimintarutiineihin sisältyvää jatkuvaa toimintojen ja varojen käytön seurantaa tai jälkikäteen tapahtuvaa valvontaa. Sisäisellä valvonnalla pyritään: - toiminnan tuloksellisuuden ylläpitämiseen, edistämiseen ja parantamiseen - toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen - kirjanpidon ja muiden informaatiojärjestelmien luotettavuuden varmistamiseen - erehdysten, virheiden ja väärinkäytösten ennaltaehkäisyyn ja toteamiseen - varojen huolellisen ja taloudellisen hoidon turvaamiseen Sisäinen tarkkailu on jatkuvaa toimintaan liittyvien työvaiheiden tai erillisten toimenpiteiden ja varojen käytön valvontaa. Sillä varmistetaan, että tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan, hyväksytyllä tavalla ja voimavarojen puitteissa. Sisäinen tarkastus on aktiivista, systemaattista ja julkista toimintaa kohteinaan mm. rahavarat ja varastot. Mutta se on myös strategioiden, toimenpiteiden ja tavoitteiden toteutumisen ja informaatiojärjestelmien tarkastusta. 1.3 Sisäisen valvonnan järjestämisvastuu ja tilivelvolliset Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaavat kunnan osalta kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Hallintojohtaja vastaa sisäisen tarkastuksen suunnittelusta ja toimeenpanosta kunnanjohtajan antamien yleisohjeiden mukaisesti. Käytännön toteuttamisvastuu on tilivelvollisilla toimielimillä ja niiden jäsenillä sekä toimialajohdolla yhdessä vastuu/tehtäväalueiden päälliköiden kanssa.

3 3 Kuntalain 75 :n mukaan valtuusto päättää vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille samassa yhteydessä kun se hyväksyy tilinpäätöksen. Lainsäädäntö ei määrittele sitä, ketkä ovat tilivelvollisia vaan tämä on ratkaistava kuntakohtaisesti ja siihen vaikuttavat organisaation koko, talousarvion rakenne, toimielinten määrä ja niiden tehtävät sekä asioiden esittely toimielimissä. Sauvon kunnan kuntalain mukaisia tilivelvollisia ovat kaikki toimielinten - pois luettuna valtuuston - jäsenet sekä kunkin toimielimen vastuu/tehtäväalueen johtavat viranhaltijat. Johtavina viranhaltijoina pidetään kaikkia johtosäännössä mainittuja kunnan johtoryhmän jäseniä ja toimielinten esittelijöitä. Kukin esittelijä on tilivelvollinen esittelyynsä ja asianomaisen toimielimen tehtäviin kuuluvista asioista. Mitä tässä ohjeessa on sanottu luottamushenkilöstä ja viranhaltijasta, koskee sama myös heidän sijaisiaan. Talousarviossa määrärahajaon on vastattava organisaatiorakennetta niin, että jokaiselle määrärahalle voidaan määrätä siitä vastaava tilivelvollinen viranhaltija. 2. SUUNNITTELU JA SEURANTAJÄRJESTELMÄ 2.1 Strateginen suunnittelu Kunnan strategiset suunnitelmat ja toimintalinjaukset tarkistetaan kerran valtuustokaudessa joko osana talousarviota tai erillisenä asiakirjana. Nämä strategiset linjaukset toimivat perustana lyhyemmän aikavälin suunnittelulle. Suunnitelmat ja toimintalinjaukset on laadittava niin, että kunnan lakisääteiset tehtävät hoidetaan kunnallistalouden tasapaino ylläpitäen. Kunnan toimintoja suunniteltaessa ja kehitettäessä on tutkittava ja huomioitava kuntayhteistyön mahdollisuudet. 2.2 Organisaatio ja johtosääntö Valtuuston lisäksi kunnassa on pakollisina toimieliminä kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta sekä vaalilain edellyttämät lautakunnat. Lisäksi toimivat sosiaali- ja terveyslautakunta, koulutuslautakunta, vapaan sivistystyön lautakunta ja tekninen- ja ympäristölautakunta Kunnanhallituksen alaisena operatiivisena johtona toimii johtoryhmä, jonka muodostavat kunnanjohtaja, hallintojohtaja, sosiaalijohtaja, sivistysjohtaja ja tekninen johtaja. Kuntaa johtaa kunnanjohtaja. Toiminta jakaantuu valtuuston päättämiin vastuu/tehtäväalueisiin. Kunnanhallitus päättää vastuu/tehtäväalueiden jakamisesta vastuu/tulosyksiköihin.

4 4 2.3 Taloussuunnitelma ja talousarvio Työnjako- ja koordinointisääntöjen lisäksi toimintaa ohjataan kalenterivuodeksi kerrallaan hyväksyttävällä talousarviolla sekä vuosittain tarkistettavalla kolmeksi vuodeksi laadittavalla taloussuunnitelmalla. Valtuusto hyväksyy talousarviossa käyttötaloudessa vastuualueittain toiminnalliset tavoitteet ja antaa tavoitteiden toteuttamiseen sitovan määrärahan sekä asettaa sitovan tuloarvion tai nettomäärärahan. Toiminnalliset tavoitteet voivat olla luonteeltaan määrällisiä, laadullisia tai taloudellisia. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen seurantaan asetetaan mittarit. Mittareiden tulee mitata toiminnan tuloksellisuutta. Tuloksellisuus koostuu taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta. Investointien osalta valtuusto hyväksyy hankekohtaisen menomäärärahan ja tuloarvion. Talousarvion ja -suunnitelman laadintaa sekä toteutumista ohjataan kunnanhallituksen erityisillä laadinta- ja täytäntöönpanoohjeilla. Toimielimet hyväksyvät valtuuston vahvistamia määrärahoja ja tuloarvioita koskevat käyttösuunnitelmat. Hyväksytyt käyttösuunnitelmat rekisteröidään kirjanpitojärjestelmään toiminnan ohjausta, johtamista ja valvontaa varten. Tilivelvollisen velvollisuutena on huolehtia talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelusta em. periaatteiden mukaan sekä em. erityisohjeet huomioiden. 2.4 Raportointi Talousarvion toteutumisen raportointi suoritetaan kolmiportaisesti. Valtuustolle toiminnallisen ja taloudellisten tavoitteiden sekä määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta raportoidaan 30.6 annettavassa osavuotiskatsauksessa. Kunnanhallitukselle raportoidaan talouden kehityksestä talouskatsauksen muodossa kuukausittain. Hallintokuntien laatimat toimialaraportit liitetään valtuuston osavuotiskatsaukseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä hallintokuntien toimialaraportteihin ja analysointiin lautakunnissa. Tilivelvollisten velvollisuutena on huolehtia seurantaraporttien laatimisesta sekä tehdä tarvittaessa esitykset toimintojen ja/tai talousarvion muuttamisesta mikäli seuranta osoittaa muutostarvetta määrärahoissa tai tuloarviossa pysymiseksi. 2.5 Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalakia, kirjanpitolakia ja -asetusta, kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamia ohjeita sekä Suomen Kuntaliiton suosituksia, malleja ja ohjeita. Toimintakertomus annetaan kunnanhallituksen hyväksymässä muodossa. Tilivelvollisten velvollisuutena on toimittaa toimintakertomukseen sisältyvä materiaali annetussa aikataulussa ja muodossa.

5 5 Tilivelvollisten tulee toimittaa aineisto toimintakertomusta varten seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. 2.6 Henkilöstö Henkilöstö on keskeinen resurssi kunnan palveluiden tuloksellisuudessa ja laadussa. Henkilöstöhallinto jakaantuu seuraaviin osa-alueisiin: o henkilöstösuunnittelu o henkilöstöhankinta o henkilöstön kehittäminen o palkka- ja muut palvelussuhdeasiat o työsuojelu ja työterveydenhuolto o työkykyä ylläpitävä toiminta o yhteistoimintajärjestelmät o henkilöstön perehdyttäminen Palkkauksessa noudatetaan kunnallisen alan virka- ja työehtosopimuksia. Päätettäessä vakinaisen viran- tai toimenhaltijan tai sijaisen palkkauksesta, on palkkaperusteiden oikeellisuus varmistettava palkanlaskijalta. Harkinnanvaraisesta palkkauksesta päättää kunnanhallitus. Päätäntävalta henkilöstöasioissa on määritelty hallintosäännössä. 3. RAHATOIMEN HOITO 3.1 Kassanhallinta ja käteiskassat Rahatoimi on hoidettava tuottavasti ja taloudelliset riskit minimoiden. Vieraan pääoman käytön on oltava toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua. Luvan käteiskassan perustamiseen tai lopettamiseen antaa hallintojohtaja, joka voi myöntää oikeuden kassalle käyttää kattamiaan tuloja menojen suorittamiseen. Alitilittäjien on huolehdittava käteiskassojen saldojen ajantasaisuudesta. Käteiskassojen saldoja tarkistetaan vuoden aikana pistokokein. Käteiskassojen saldoja ei saa kasvattaa toimintaan nähden liian suuriksi. 3.2 Sijoitus- ja lainapolitiikka Kunnan rahatointa on hoidettava tuottavasti ja taloudellisesti. Mikäli kassavaroja on siinä määrin, että ne kannattaa sijoittaa, on huolehdittava, että sijoituspäätös ei vaaranna maksuvalmiutta. Sijoittamisessa ei saa ottaa sellaisia riskejä, joka vaarantaisi sijoitettavan pääoman. Kassavarojen tilapäisestä sijoittamisesta päättää hallintojohtaja. Kunnanjohtaja päättää valtuuston päätösten rajoissa lainojen ottamisesta, takaisinmaksusta ja lainaehtojen muuttamisesta.

6 6 Pitkäaikaisten lainojen ottaminen suuremmissa hankkeissa vahvistetaan talousarviossa. Lainan ottaminen tapahtuu eri rahoittajien kilpailuttamisen jälkeen. 3.3 Tilien avaaminen ja käyttövaltuudet Tilien avaamisesta ja lopettamisesta päättää kunnanhallitus. Hallinto- ja taloustoimiston on pidettävä luetteloa kaikista rahalaitoksissa olevista kunnan tileistä ja niiden käyttäjistä. Pankkitilien käyttöoikeus on kunnanjohtajalla ja hallintojohtajalla sekä kunnanhallituksen erikseen määräämillä henkilöillä. Sosiaalitoimessa sosiaalijohtajalla sekä lautakunnan esittämällä henkilöllä on oikeus toimeentuloturva- ja välitystiliasioissa käyttää hallinto- ja taloustoimiston ko. tarkoitukseen osoittamia pankkitilejä. Sosiaalitoimen tulee pitää tilien käyttöoikeuksista luetteloa ja ilmoittaa työntekijöiden vaihtumisista ym. muutoksista viipymättä hallinto- ja taloustoimistolle. 3.4 Maksuliikenteen hoito Maksuliikenne hoidetaan hallinto- ja taloustoimistossa. Maksuliikenteen hoidosta on sopimukset pankkien kanssa. Maksuliikenne hoidetaan konekielisesti. Maksuliikenteen menetelmistä ja työtavoista päättää hallintojohtaja tarvittaessa yhteistyössä rahalaitoksen kanssa. Rahavarat säilytetään rahalaitoksissa hallintojohtajan määräämillä tileillä. Arvopaperit säilytetään taloustoimistossa lukitussa ja paloturvallisessa paikassa. Arvopapereista pidetään hallinto- ja taloustoimistossa luetteloa. Käteiskassat on tilitettävä riittävän usein pankkiin, jotta käteisrahaa ei ole koskaan liian suurina summina yksiköiden toimistoissa ja työpaikoissa. Käteiskassan enimmäismäärä on 200 euroa. Kassanhoitajan ottaessa vastaan kunnalle tulevia maksuja, on maksajalle annettava juoksevalla numerolla ja päiväyksellä varustettu kuitti. Kuittiin on otettava myös maksajan allekirjoitus. Tämä määräys on pääsääntö. Maksujen luonteesta ja euromäärästä johtuen on joissakin tapauksissa järkevää kerätä maksut koontilistoille. Tällöin kassanhoitaja laatii kuittitositteen, johon on liitettävä koontilista. Numeroiduista tulotositesarjoista sekä tositteiden luovutuksista ja tilityksistä pidetään hallinto- ja taloustoimistossa luetteloa, johon kaikki tulojen perimiseen käytettävät kuitit on kuitattava.

7 7 3.5 Menojen ja tulojen valvonta Tilivelvollisten on seurattava kunnan menojen kehittymistä ja tulojen kertymistä. Kunkin vastuuyksikön esimiehen on huolehdittava, että menot suoritetaan ja tulot kannetaan oikeamääräisinä ja ajallaan. Jokaisen vastuuyksikön on vuosittain päätettävä tavaran, työsuorituksen tai palveluksen vastaanottajat. 4. LASKUJEN KÄSITTELY JA SAAMISTEN PERINTÄ 4.1 Tosite Kirjanpito perustuu päivättyihin ja numeroituihin tositteisiin, joilla meno- ja tulotapahtumat dokumentoidaan. Tosite on varustettava asianmukaisin merkinnöin seuraavasti: Menotositteesta on käytävä ilmi seuraavat asiat: 1. Laskuttajan nimi ja muut riittävät yhteystiedot 2. Laskun aihe (vastaanotettu tuotannontekijä); mikäli käytetään koodeja tai vastaavia, on aihe kirjoitettava myös selväkielisesti 3. Mikäli laskutus koskee työkorvausta, josta ei suoriteta ennakonpidätystä sen vuoksi, että saaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin tulee ennakkoperintärekisteriote vaatia ensimmäisen laskun yhteydessä ja muulloinkin tarvittaessa 4. Arvonlisäverokanta ja arvonlisäveron määrä 5. Toimituspaikka ja aika 6. Tavaran ja työsuorituksen vastaanottaja 7. Hyväksyjä 8. Tilimerkinnät: kirjanpidon menotili 9. Maksettava euromäärä 10. Eräpäivä 11. Että menon suorittamiseen on riittävästi määrärahaa. Mikäli kunnanhallituksen päättämä asia; hallituksen kokouksen päivämäärä ja pykälä Tulotositteesta on käytävä ilmi seuraavat asiat: 1. Maksajan nimi ja muut riittävät yhteystiedot 2. Tulon aihe selväkielisesti 3. Saatavan suorituksen määrä 4. Arvonlisäverokanta ja arvonlisäveron määrä 5. Tilimerkinnät: kirjanpidon tulotili ja laskentatunniste 6. Tavaran tai palvelun luovutusajankohta

8 8 4.2 Hyväksyjä 4.3 Vastaanottaja Tilivelvolliset viranhaltijat toimivat hyväksyjinä kukin oman vastuuyksikkönsä osalta. Kunnanjohtaja ja hallintojohtaja voivat hyväksyä myös muiden vastuu/tulosyksiköiden laskuja ao. tilivelvollisen ollessa esteellinen tai estynyt. Hyväksyjä vastaa siitä, että 1. Tositteeseen on merkitty siihen merkittäväksi edellytettävät tiedot 2. Menojen peruste on asiallisesti oikea 3. Tilimerkinnät ovat oikeat 4. Menojen suorittamiseksi on käytettävissä määräraha 5. Hyväksyjällä on valtuus toimia hyväksyjänä 6. Hyväksyjä ei ole esteellinen Hyväksyjä on esteellinen hyväksymään suoritusta (mm. kun suoritus kohdistuu häneen itseensä) hyväksyjänä toimii hänen esimiehensä. Kunnanjohtajan olleessa esteellinen, hyväksyjänä toimii hallintojohtaja. Vastaanottajan toimii tavaran tai työsuorituksen tilaaja tai muu henkilö, joka voi todentaa vastaanoton. Tilaajan on ennen tilauksen tekemistä varmistettava hyväksyjältä tilauksentekovaltuus. Vastaanottajan on tarkastettava, että tositteen tarkoittama tavara, työsuoritus tai muu palvelus on saatu ja että se on tilauksen mukainen. Vastaanottajan on varustettava tosite tai siihen liittyvä selvitys päivämäärällä ja nimikirjoituksellaan. Tarvittaessa vastaanottajan on täydennettävä tositetta. Mm. tavaran käyttötarkoitus on merkittävä tositteeseen aina silloin, jos tositteen sisältö muutoin jäisi epäselväksi. Vastaanottaja ja hyväksyjä ei saa olla sama henkilö. 4.4 Saatavien perintä ja poistaminen Kunnan saatavat on laskutettava ja perittävä tehokkaasti, nopeasti ja taloudellisesti. Toistuvaislaskutus on hoidettava vähintään kuukausittain ja kertalaskut välittömästi tapahtuman jälkeen. Tilivelvollisten on seurattava tulojen laskutuksen ajantasaisuutta. Laskujen laatimisesta ja asiakkaille lähettämisestä huolehtii se toimipiste, joka on suorittanut työn tai luovuttanut hyödykkeen taikka, jonka toiminnasta syntyy muu laskutusperuste. Lasku rekisteröidään laskutuksen yhteydessä myyntireskontraan. Laskujen perintää tarkkailevat laskutuksesta vastaavat yksiköt. Maksutarkkailu tulee suorittaa heti kunkin laskutuskerran eräpäivän jälkeen, kun ajoissa tapahtuneet suoritukset on kirjattu kunnan tileille.

9 9 Saamisten perinnässä noudatetaan kunnanhallituksen hyväksymää viivästyskorkoa ja perintäkuluja. Maksukehotuksia lähetetään yksi, jonka jälkeen maksu siirtyy perittäväksi. Saatavien poistamisesta kunnan taseesta päättää kunnanhallitus. Saatavat poistetaan taseesta viipymättä, kun on varmistettu velallisen maksukyvyttömyys. Poistettuja saatavia ja niiden perintää jatketaan hallinto- ja taloustoimistossa taikka jälkiperinnästä huolehtii perintätoimisto. 5. OMAISUUDEN LUETTELOINTI, IRTAIMISTOKIRJANPITO JA VARASTOT 5.1 Omaisuuden luettelointi Kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta, arvopapereista, saamisista ja muusta omaisuudesta sekä sopimuksista ja sitoumuksista on pidettävä luetteloa tai atkrekisteriä. Tietojen ylläpidosta vastaa hallinto- ja taloustoimisto tai asianomainen vastuuyksikkö erikseen sovittavalla tavalla. Kunnan omistamista kiinteistöistä pidetään hallinto- ja taloustoimistossa luetteloa, johon on merkitty kiinteistön sijaintitiedot, pinta-ala, lainhuutotiedot, kiinnitykset, hankintahinta ja palovakuutusarvo (tai vastaava) Investointiosan määrärahoilla hankituista, poistonalaisista hankinnoista pidetään hallinto ja taloustoimistossa erillistä hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaista käyttöomaisuuskirjanpitoa käyttöomaisuuskirjanpito-ohjelmalla. Omaisuusesineisiin on tehtävä tunnistusmerkinnät. 5.2 Irtaimistokirjanpito Irtaimistoon kuuluvista koneista ja laitteista ylläpidetään tietoja, jotka ovat tarpeen ko. omaisuuden yksilöimiseksi ja arvon määrittelemiseksi. Irtaimistoluetteloon merkitään esineet ja esineryhmät, jotka ovat arvoltaan vähintään 300 euroa ja/tai joiden käyttöikä on vähintään kolme vuotta. Irtaimistoluetteloon voidaan ottaa arvoltaan vähäisempiäkin esineitä, mikäli se on tarkoituksenmukaista. Hallintokunnat nimeävät irtaimistoluetteloiden ylläpitäjät. Irtaimistoluettelo on tarkastettava ja allekirjoitettava vuosittain. Luettelon ylläpitäjä vastaa ko. irtaimistoluettelon omaisuudesta. Irtaimistoluettelosta on poistettava esineet, joilla ei enää ole käyttö- tai vaihtoarvoa. Poistosta ja poistetun mutta käyttökelpoisen irtaimiston myynnistä päättää toimialapäällikkö. Irtaimiston poistoesitykset on tehtävä kerran vuodessa. Kaikista poistoista laaditaan poistoluettelo.

10 10 Irtaimiston siirroista vastuuyksiköstä taikka tilasta toiseen laaditaan kahtena kappaleena siirtoilmoitus, jonka allekirjoittavat lähettäjä ja vastaanottaja. 5.3 Materiaalihallinto ja varastot Kunnan varastoa on hoidettava siten, että varastoon sitoutuva pääoma on mahdollisimman pieni. Varastotoiminnassa on tarkasteltava kuntien yhteistoimintamahdollisuuksia. Varastoista on pidettävä erillistä kirjanpitoa, joista ilmenevät varastossa olevan tavaran nimikkeet, yksikköhinnat, vastaanotetut, luovutetut sekä jäljellä olevat määrät. Erillinen kirjanpito ei ole tarpeen silloin, jos varastotiedot on helposti varaston luonteesta johtuen muutenkin selvitettävissä. Varaston arvo on kuitenkin voitava milloin tahansa kohtuullisella vaivalla selvittää. Varastot on inventoitava vähintään kerran vuodessa. 5.4 Vuosikuluiksi kirjattavat laite- ja kalustohankinnat Vuosikuluiksi kirjataan alle euroa maksavat laite- ja kalustohankinnat. Vuosikuluiksi kirjattavat laite- ja kalustohankinnat sisältyvät käyttötalousosan määrärahoihin. 5.5 Rahastojen, varastojen ja irtaimiston tarkastus Kunnanhallituksen keskuudestaan valitseman kahden jäsenen tulee vähintään kerran vuodessa tarkastaa kunnan hallussa olevien kassojen varat, arvopaperit ja vakuudet sekä kunnan hallinnassa olevat varastot. Irtaimen käyttöomaisuuden hankinnasta, luetteloinnista ja tarkastuksesta vastaa kunkin vastuuyksikön esimies. 6. SISÄINEN LASKENTA 6.1 Kustannuslaskenta Kustannuslaskennalla tarkoitetaan lähinnä tavaroiden tai palvelusten tuotantokustannusten selvittämistä. Tavallisimmin kustannuslaskennalla pyritään selvittämään suoritteiden tuottamisen omakustannushinta, joka sisältää välittömät ja välilliset tuotantokustannukset sekä poisto- ja korkokustannukset. Kustannuslaskentaa tarvitaan mm. hinnoitteluun, tuotantomenetelmien vertailuun, toiminnan analysointiin ja taloudellisuuden valvontaan, investointien suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen ja budjetointiin. Kustannuslaskentaa voidaan tehdä, joko perinteisen kustannuslaskennan avulla jakamalla välittömät kustannukset suoraan suoritteille ja välilliset kustannukset kustannuspaikkojen kautta tai toimintolaskennan avulla.

11 Suoritteiden hinnoittelu Suoritteiden hinnoittelussa käytetään hyväksi kustannuslaskentaa. Erityisesti kunnan ulospäin myytävissä suoritteissa tulee selvittää ja periä pääsääntöisesti omakustannushintaa vastaava korvaus. Kustannuslaskentaa ja suoritteiden hinnoittelua varten kunnanhallitus tai hallintojohtaja antavat tarvittaessa lisäohjeita. 7. PROJEKTIEN JA VALTIONOSUUKSIEN HALLINNOINTI 7.1 Projektit Jokaisesta projektista tulee laatia projektisuunnitelma, joka sisältää projektin kuvauksen, aikataulun, vastuuhenkilön, rahoituksen ja seurannan. Jokaisen projektin kustannukset kirjataan projektikohtaisesti. Projektin vastuuhenkilö on velvollinen huolehtimaan asianmukaisten tilitysten ja seurannan järjestämisestä sekä loppuraportin valmistelusta. Projektia koskevat sopimukset ja sitoumukset allekirjoittaa kunnan nimenkirjoitukseen oikeutetut henkilöt. Kukin projekti toimii ao. lautakunnan tai suoraan kunnanhallituksen alaisena silloin kun sitä ei ole toiminnallisesti tai taloudellisesti sijoitettu minkään hallintokunnan alaisuuteen. Kaikki projektien hankinnat ovat hankintalain piirissä ja ne tulee kilpailuttaa. Projektin puitteissa hankittu omaisuus on kunnan omaisuutta, joka merkitään joko kunnan käyttöomaisuuskirjanpitoon tai irtaimistokirjanpitoon. Projektiin osallistumisesta ja sen käynnistämisestä päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitukselle on tuotava tiedoksi projektin loppuraportti (yhteenveto projektin toteutuksesta ja tuloksista). EU-rahoituksesta annetaan erilliset ohjeet. 7.2 Valtionosuudet Hallintokunnat ja tilivelvolliset henkilöt vastaavat alaisensa toiminnan valtionosuushankkeiden ja niihin verrattavista hakemuksista ja selvityksistä, jotta myönnettyjen avustusten tilitykset saapuvat kuntaan ajallaan. Valtionosuusselvityksistä on ilmoitettava viipymättä taloustoimistolle maksuvalmiussuunnittelua varten.

12 12 8. RISKIEN HALLINTA JA VAKUUTTAMINEN 8.1 Tietoturvallisuus Tietoturvallisuus on koko organisaation yhteinen asia ja se ei koske pelkästään sähköisessä muodossa olevaa tietoa vaan tietojen, järjestelmien ja palveluiden asianmukaista suojaamista. Kunnan atk-tuki huolehtii palomuurien ym. järjestelmien rakentamisesta, joiden tarkoituksena on estää asiattomien pääsy kunnan tietojärjestelmiin. Tietojärjestelmiin ja niiden sisältämiin tietoihin liittyvät varmuuskopiot tulee ottaa säännöllisesti ja säilyttää paloturvallisesti. Käyttöoikeuksia tulee rajoittaa ja tarkistaa tietyin väliajoin. Riittävän tietoturvallisuuden varmistamiseksi kunnalle laaditaan erillinen tietoturvallisuusohjelma. 8.2 Rakenteellinen turvallisuus Kiinteistöjen avaimet luovutetaan henkilöstön käyttöön vain kuittausta vastaan. Avaimia on jokaisen säilytettävä huolellisesti ja sen jälkeen kun niitä ei enää tarvita tulee ne välittömästi palauttaa kunnalle. 8.3 Toiminnan riskit Toiminnan riskien hallinta toteutetaan sisäisellä valvonnalla ja tarkkailulla. Toiminnan riskien hallintaa toteutetaan varmistamalla toiminta- ja työketjujen sujuvuus, varahenkilöjärjestelmän aukottomuus sekä korvaavan järjestelmän käyttömahdollisuudet yllättävissä keskeytyksissä. 8.4 Riskeiltä suojautuminen ja vakuutukset Osana riskienhallintaa suoritetaan riskienkartoitusta. Riskiensuojautumisvaihtoehtoina ovat vakuuttaminen tai omat suojautumistoimenpiteet, jolloin riski kannetaan itse. Vakuutukset keskitetään tarjouskilpailun perusteella yhteen vakuutusyhtiöön. Tarjouskilpailu järjestetään pääsääntöisesti kerran valtuuskaudessa.

13 13 9. HANKINNAT 9.1 Yleiset hankintaperiaatteet Hankinnalla tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden ostamista, vuokraamista tai siihen rinnastettavaa toimintaa sekä urakalla tekemistä. Hankinnat jaetaan KTM:n vuosittain vahvistamien kynnysarvon ylittäviin ja alittaviin hankintoihin, joka vaikuttaa tietyiltä osin hankintamenettelyyn. Hankinnat on suoritettava taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti olemassa olevat kilpailumahdollisuudet hyödyntäen. Hankinnoissa on huomioitava kestävä kehitys, ympäristövaikutukset ja -kuormitukset sekä kierrätysmahdollisuudet. Lisäksi hankinnoissa on noudatettava suuruudesta riippuen avoimuuden ja tasapuolisuuden periaatteita. 9.2 Hankintamuodot Hankintamuotoja ovat avoin menettely, rajoitettu menettely, neuvottelumenettely ja suorahankinta. Avoimessa menettelyssä kaikki halukkaat voivat tehdä tarjouksen julkaistun ilmoituksen perusteella. Rajoitetussa menettelyssä tarjous pyydetään etukäteen rajatulta sekä luotettavilta ja toimituskykyisiltä toimittajilta. Neuvottelumenettelyä voidaan käyttää poikkeustilanteissa (tarvittaessa käyttö kyettävä perustelemaan) tietyissä erikoishankintatilanteissa. Suorassa hankinnassa tilaus suoritetaan ilman tarjouspyyntöä yhdeltä toimittajalta, jos kyseessä on esim. vähäinen hankinta-arvo, kilpailun hyödyttömyys, kiire tai tavaraa/palvelua ei ole muualta saatavissa. 9.3 Tarjousmenettely Tarjouspyyntö tehdään pääsääntöisesti kirjallisena. Suullista tarjouspyyntöä voi käyttää ainoastaan suorassa hankinnassa. Tarjouspyyntö lähetetään samanaikaisesti ja samansisältöisenä kaikille ehdokkaille. Tarjouspyynnöstä tulee ilmetä tekniset ja juridiset vaatimukset sekä mahdollisuuden mukaan hankintapäätöksen arviointiperusteet. Saapuneet tarjoukset kirjataan ja päällykseen merkitään saapumisaika ja vastaanottajan nimi. Tarjoukset säilytetään avaamattomina avaamistilaisuuteen saakka, jossa avatut tarjoukset varmistetaan päivämäärällä ja läsnäolevien nimikirjoituksella. Avaustilaisuudesta tehdään pöytäkirja, johon tarjouksista laadittu luettelo liitetään. 9.4 Tarjousten arviointi ja hyväksyminen Tarjoukset on käsiteltävä niin hyvissä ajoin, että hyväksyminen voidaan saattaa tarjouksentekijän tietoon tarjouksen voimassaoloaikana. Tarjouksentekijälle saadaan myöntää tilaisuus oikaista ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe (ennen hankintapäätöstä).

14 14 Tarjouksista on hyväksyttävä joko se, joka on arviointiperusteiden mukaan kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin (laki julkisista hankinnoista). Hankintoja koskevien asiakirjojen julkisuus riippuu asian käsittelyvaiheesta. Sääntönä noudatetaan lakia yleisten asiakirjojen julkisuudesta. 9.5 Hankintatoimen järjestäminen Kunnan hankintatoimi on järjestettävä tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Hankinnoissa on pyrittävä keskittämiseen vastuualueiden sisällä ja välillä, jolloin saatavissa on parhaat suuruusalennukset sekä mahdollisimman pienet toimituskustannukset. Hallintokunnat nimeävät hankintoja koordinoivat vastuuhenkilöt sekä määrittelevät tarvittaessa alaisensa hankintojen toimivaltarajat ja muut toimintaohjeet. Hankinnat on suoritettava Kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti (yleiset hankintaohjeet). Kunnan omattaloudenhoitoa koskevat keskeisimmät määräykset sisältyvät Hallintosääntöön sekä seuraaviin voimassa oleviin ohjeisiin: - Hankintaohjeet Suomen Kuntaliitto; yleiset hankintaohjeet

MERIJÄRVEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN OHJEET. Hyväksytty kunnanhallituksessa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 26.2.

MERIJÄRVEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN OHJEET. Hyväksytty kunnanhallituksessa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 26.2. MERIJÄRVEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN OHJEET Hyväksytty kunnanhallituksessa 12.2.2014 20 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 26.2.2014 4 Sisällys 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusta

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa maakuntahallitus.

Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa maakuntahallitus. SISÄINEN VALVONTA POHJANMAAN LIITOSSA 1. Johtosääntömääräykset Pohjanmaan liiton tarkastussäännön 1 :n mukaan kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä...2 2. Vastuuhenkilöt...2 3. Irtaimistoluettelo ja irtaimistokortti...3

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMINEN 3 KONSERNIOHJAUS 4 TALOUSSUUNNITTELU Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja 1 Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat Päättää hankintarajoista Kh konsernipalvelut, kukin toimielin omalta toimialaltaan Päättää oman toimialansa/ tulosalueensa hankinnoista

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Talouskoulutus 9.2.2018/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö 1.4.2019 lukien LUONNOS Sisällysluettelo Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden

Lisätiedot

KUNNAN TALOUDENHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVAT OHJEET TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTTAMINEN JA SEURANTA

KUNNAN TALOUDENHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVAT OHJEET TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTTAMINEN JA SEURANTA KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS KUNNAN TALOUDENHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVAT OHJEET SÄÄNTÖPERUSTA Kuntalain 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Hallitus HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE

Hallitus HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE Hallitus 17.9.2018 HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE 1 Sisällys 1 Hämeenkyrön kunnan johtamis-, hallinto- ja valvontajärjestelmä... 2 2 Toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta... 2 3 Päätöksentekoprosessi...

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET

Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Kunnanhallitus hyväksynyt 4.6.2001 SISÄINEN VALVONTA 1 SISÄISEN VALVONNAN TEHTÄVÄ Sisäinen valvonta sisältää kunnan johdon toimenpiteet kohtuullisen varmuuden

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE

PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE LUONNOS 28.4.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntöperusta... 3 1.2 Sisäisen valvonnan tavoite ja tarkoitus, käsitteet... 3 1.3 Tehtävät ja

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

1 (8) 1.1 Mitä on sisäinen valvonta

1 (8) 1.1 Mitä on sisäinen valvonta 1 (8) SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Muutettu kunnanhallituksessa 3.12.2007 228, liite 4 Muutettu kunnanhallituksessa 16.2.2004 36 Muutettu kunnanhallituksessa 2.2.2004 14 Hyväksytty kunnanhallituksessa 25.11.1997

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI. Kemijärven kaupungin irtaimen omaisuuden luettelointi- ja poisto-ohjeet

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI. Kemijärven kaupungin irtaimen omaisuuden luettelointi- ja poisto-ohjeet KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Kemijärven kaupungin irtaimen omaisuuden luettelointi- ja poisto-ohjeet 2 1. Yleistä...3 2. Vastuutahot ja vastuuhenkilöt...4 3. Irtaimistoluetteloon merkittävä omaisuus...4 4. Luettelointiohjeet...4

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

I Yleisiä säännöksiä

I Yleisiä säännöksiä KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 27.3.2018. I Yleisiä määräyksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus HANKINTASÄÄNTÖ 1 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi.

Naantalin kaupunki Taloussääntö 1. Konsernitilinpäätöksen laatii rahatoimi. Naantalin kaupunki Taloussääntö 1 1 Yleiset määräykset 2 Tehtävien järjestäminen Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. Tämän lisäksi on noudatettava

Lisätiedot

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa 17.2.2016 ja 21.3.2018 OAJn Kanta-Hämeen alueyhdistys ry OAJ Kanta-Häme TALOUSSÄÄNTÖ Yleisiä määräyksiä 1 Alueyhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE

Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE 2 Sisältö 1. OHJEEN TARKOITUS... 3 2. IRTAIMISTOLUETTELOON KIRJATTAVAN IRTAIMISTON MÄÄRITTELY... 3 3. IRTAIMISTOLUETTELOON KIRJATTAVAT TIEDOT... 4 4. POISTETTAVAN TAI

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset.

1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset. Taloussääntö YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Soveltamisala 1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset. Taloudenhoidossa on sen lisäksi, mitä kirjanpitolaissa

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 9.4.1997, voimaantulo 1.5.1997 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 23.4.2003 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 22.6.2005 I LUKU - YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Khall 22.12.2014 Käteiskassaohje Voimaan 1.1.2015

Sastamalan kaupunki Khall 22.12.2014 Käteiskassaohje Voimaan 1.1.2015 Käteiskassaohje Tämä ohje koskee kassapäätejärjestelmä- ja lipaskassamuotoisia kassoja sekä korttimaksupäätekassoja, jolle on myönnetty oikeus kassan hoitoon tulojen perimistä ja/tai menojen suorittamista

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot